Loren lorinat

[Fiona]

9.1.10

Luminen maasto kuin kutsui minua ja Lorea ulos lumeen! Enhän voinut kieltäytyä, joten pistinkin sitten töpinäksi. Hain Loren harjat ja riimunnarun. Kiinnitin sen ruunan riimuun ja talutin sen käytävälle vaihtelunvuoksi. Pikkutalli olikin oikeastaan tyhjä hevosia lukuunottamatta. Maissia ja Loviisaa ei ollut viellä näkynyt. Ella kurkisti karsinasta meitä ja huokaisi syvään.
- Tiedän tyttöseni, tiedän! Karsinassa tulee varmasti aika näin tylsäksi, kun omistajasi ei ole viellä tullut. Kiinnitin Loren riimustaan sen oman karsinan kalteriin. Se heilautti päätään ja hirnahti hiljaisesti. Otin ruunan harjapakista sen pehmeän harjan ja aloin harjailemaan herraa.

Ovi aukesi ja sisään astui Jassu. Hänellä oli riimunnaru kädessään.
- Heii Jassu! Hihkaisin ja tulin heti pirteäksi. Olinhan ollut täällä tallissa jo tovin yksin. Nainen hymyili ja avasi Svean karsinan.
- Pitääpi viedä näitä heppoja täältäkin ulos. Lore on näköjään jo jonnekkin lähdössä? Jassu sanoo ja katsoo valjastettua ratsuani.
- Maastoon menossa. Lumi vaan kutsuu meitä! sanon ja irrotan riimunnarun ruunan kuolaimesta.
- Muistakaa toki, että sitä lunta on sitten kahlaamiseen asti. Jaa apu olis mukava näitten pikkutallin asukkaidenkin kohdalla!

Ella oli energinen, kun talutin sitä kohti tarhaa. Se tanssahteli levottomasti ja pitelin sen riimunnarusta kiinni rystyset valkoisina. Poni voisi ampaista matkaan ihan milloin vain. Kaikkeen kannatti varautua!
Kun vihdoin sain tamman portin toiselle puolelle heiluttelin somiani. Ella laukkasi lumi pöllyten tarhaa ympäri, mutta rauhoittui kohta. Jassu tuli perässäni Sveaa taluttaen. Poni pysyi erityisen kiltisti matkan ja Jassu taputtikin sitä kaulalle.

Talutin valjastetun Loren karsinasta käytävälle ja pujotin sen ohjat käteeni. Otin kypärän ja laitoin sen päähäni. Nappasin viellä käsineet käteeni ja talutin ponin ulos.

Ja niinkuin ollakkaan, lunta oli lorea polviin asti. Ruuna kuitenkin rynnisti lumen halki sa saavuimme auratulle tielle. Lore pärskähti ja jatkoi matkaa sen enempää inisemättä. Siirrän ponin raviin sa ravailemme siinä lumisten puiden keskellä. Oksat ovat vitivalkoiset, mutta runko on joistakin kohdista itsensä värininen.
Lunta alkaa hiljalleen sataa ja käännymme ravissa toiselle tielle. Jos oikein muistin sen pitäisi viedä vuonon rantaan.

Tässä vuonossa oli jäät irti. Katselimme ylhäältä alas, jossa oli pieniä taloja ja pari laivaa. Moni asusteli täällä. Tämä olikin erityisesti kesällä mahdottoman hieno paikka. Ohjasin ruunan käynnissä polulle, joka johti alas. Päätin ratsastaa hieman talojen ohi.

Pari lasta leikki keltaisen puutalon pihassa. He rakensivat suurta lumiukkoa, jolla oli punainen myssy. Meidät nähdessään lapset keskeyttivät työnsä ja tulivat talon portille katsomaan Lorea.
- Saako ponia silittää? toinen kysyi ja nyökkäsin.

- Oliko mukava lenkki? Maiss kysyi, kun astuimme Loren kanssa talliin. Havahduin ja hymyilin samalla, kun laitoin ruunan karsinaansa. Tulen oven suuhun ja vastaan:
- Oli, kävin tuolla vuonolla. Lunta oli ei auratuilla kodilla sen verran, että Loren jalat melkein hukku, naurahdin.

21hm

[Jassu]

Pakkastunti - Fiona ja Lore 15HM!



Fiona ja Lore köpöttelivät lumisella kentällä varsin tomerasti, vaikka pakkaslukema olikin yli viisitoista miinusastetta.

Huh, että kesti.......

[Fiona]

Että mä sitten digaan tosta kuvasta! Kiitos Jassu. ( Lore on muuten syötävän suloinen siinä

6.2.10



Värityskusee =PP Lore on liian vaalee, mut oon ylpee

[Kopsu]

Paintilla tein. Helppo ja nopea työ. Tykkään. Paintissa on niin vähän kaikkee matskuu niin ei ole kauheeta päättämisen vaikeutta :D Taustaton, mutta paint on paint ;D

[Kopsu]

Osien vaihtajat

Katsoin huokaisten kahta pientä shettistä pihatossa. Jassun uusin päähän pinttymä. Mörk Präktighet sekä Tingå Klöver olivat tallin uusimmat maskottiponit. Jassu oli kuulemma ollut jollain ostosreissulla, eikä voinut vastustaa kahta pientä minishettistä. Mortti ja Tinka olivat tulleet talliin ja sillä selvä! Vaikka kummallakaan ei voinut ratsastaa, olivat ne omiaan kärryjen vedossa. Niitä saikin kuka tahansa käydä lenkittämässä, tietenkin kohtuuden rajoissa. Minua puistatti ajatella, minkälainen rynnistys tulisi, kun näille kahdelle söpöliinille haettaisiin hoitajia. Veikkaan myös, että Jassulla on oma lehmä ojassa. Tinka on hyvä valjakko kisoissa ja Mortti omiaan ravikärryjen edessä. Nytpä Jassu pääsisi kisaamaan näillä palloilla. Se, että tulisiko sijoituksia, jää varmaan nähtäväksi. Ja sitten vielä näiden ostamisesta! Hyväpä Jassun on kierrellä kaupunkeja ja ostaa hevosia tuosta vaan. Minusta Shetlannin-poni kaksikko ovat hyvin suloisia, mutta siihen se jäikin. Mitään suur-rakkautta en näihin tuntenut. Kaikki Shettis fanit sen sijaan pörräsivät näiden kahden ympärillä. (Kyllä Maiss, tää koskee myös sua) Ja varsinkin Catu oli ihan nenä kiinni niiden turvassa. Maiss kutsui minua maan päälle ja havahduin hänen kysymykseensä.

- No, Kopsu, eivätkös ne olekin oikein ihania, Maiss hehkutti.
- Onhan ne, vastasin totuuden mukaisesti. Minua kiinnosti enemmän näiden mammuttien kärrytaidot. Maissin naama venähti.
- ’Onhan ne’, hän toisti, - Nämähän ovat super ihania! Kohautin olkiani silmät silti suunnattuna kaksikkoon. Ne mutustivat parhaillaan heinää, eivätkä ne välittäneet kylmästä ilmasta.
- En tajua, Jassulla on varaa mennä ostamaan näin vain pari ponia, naurahdin. Maiss nyökkäsi apeasti.
- Niinpä, kaikki minun rahani menevät Vaniin ja Sveaan. Että Jassulla voikin olla näin monta ponia! hän totesi.
- Voi kunpa minäkin voisin vain mennä saletisti ostamaan pari ponia, hupsis vaan! totesin eläväisesti. Tällä välin Tinka oli tullut portille ja kaipasi rapsutteluja. Rapsutinkin sitä korvan takaa.
- Kuinka niin sinulla menee kaikki rahat Vaniin ja Sveaan? kysyin. – Koko ajan sinä tuot tallille ties mitä karkkia ja muita ruokia itsellesi. Ja aina sinulla on jotain namia molemmille poneille. Katsoin Maissiin.
- No osan maksaa tietysti äitini, mutta on se kyllä aika selviytymistä päivästä päivään, Maiss toteaa. Naurahdin kuuluvasti.
- Selviytymistä? nauroin, - Ai se on selviytymistä kun juokset pitkin maita ja mantuja Vanin perässä. Repesin nauramaan ja Tinka peruutti pari askelta. Maiss kimpaantui.
- Jaajaa! Sanot ettei ponin omistaminen ole hankalaa, vai?! Maiss oli selvästi haastamis-tuulella.
- Kyllä vain kyllä väitän! menin juttuun mukaan. Maiss puristi huuliaan yhteen.
- Selvä, hän avasi lopulta suunsa. – Hoidat sekä Vania että Sveaa tämän päivän. Minä hoidan Lorea. Ja sitten kerrot rehellisesti, oliko rankkaa. Havahduin. Uskoiko Maiss pikku Vaninsa minun hoiviini koko päiväksi? Nyt pitäisi kyllä maalata iso ruksi seinään, halleluja! Löimme kättä päälle sovinnon merkiksi.

Suuntasin pikkutallin ja katsoin vähän Lorea. Se painoi turpansa kaltereihin kiinni ja hörisi kun saavuin. Kurkkuani kuristi ja annoin vaivihkaa Loren nuuhkaista kättäni.
- Ole Lore hengessä mukana, kuiskasin. Melkein itkin mikä ärsyttikin aivan suunnattomasti. Tämähän oli vain yhden päivän ajan, Kopsu ryhdistäydy! Ajattelin ja suunnistinkin Vanin karsinalle. Siellä se oli. Maissin Afrikan tähti. Hänen pieni poninsa, ihme ettei karsinan seinät ole topattu jollain parhaimmalla kašmire villalla. Vani tuli katsomaan minua karsinalle ja siinä samassa se olikin jo poissa. Katsoin hämmentyneenä avointa tallin ovea, josta katosi Vanin voikko takapuoli. Minulta pääsi pari kirosanaa ja sitten lähdin jahtaamaan Vania. Päästyäni pikkutallin ovelle, näin Vanin menevän pukki laukkaa maneesin taakse kohti maastoja. Samalla kuulin räkäistä naurua. Käännyin ja näin Maissin ja Catun ulvovan takanani. Tuhahdin ja lähdin jahtaamaan karkuria.

Juoksin talviseen metsään ja katselin ympärilleni etsien pieniä kavion jälkiä. mutta koska polku oli tallattu, oli jälkien löytäminen vaikeaa. Huutelin Vania ja kuulinkin kohta puskan rapinaa. Iso tumma hahmo ilmestyi eteeni. Ehdin pelästyä, mutta eteeni hyppäsikin Jaska Lynn selässään.
- Kopsu, täällä samoilemassa vei, Lynn virnuili. – Ei kai Lore ole tiputtanut sinua selästään, hän sanoi ärsyttävän hempeällä äänellä.
- No ei! Kun Vania etsin, sanoin kärsimättömästi. Halusin jo jatkaa matkaa. Lynn hämmentyi.
- Vania, miksi? Missä Maiss on? Lynn kysyi ja katsoi ympärilleen. En jaksanut selittää koko juttua Lynnille nyt, koska silloin Vani ehtisi ties kuinka kauas.
- Etsin Vania Maissiin kanssa, voitko auttaa? sepitin ja Lynn nyökkäsi oitis.
- Mennään molemmat Jaskan selässä, onneksi en ottanut satulaa, Lynn sanoi vakavana ja heitti itsensä Jaskan selkään. Katsoin Jaskaa vähän pelästyneenä mutta kiipesin silti pappamopon selkään.
- Äkkiä nyt! Iso ja Pehmeä alkaa puolentunnin kuluttua, hihkaisin Lynnin takaa leikilläni. Lynn vilkaisi minua, käänsi Pappansa ja niin ravasimme metsään.

- Kai tämä kestää meitä molempia, kysyin kymmenen minuutin kuluttua. Olimme ravailleet ristiin rastiin metsää. Lynn huokaisi ja siirsi Jaskan käyntiin. risteytysponi oli tosiaan hionnut vähän.
- Mitä jos Maiss on löytänyt Vanin? Lynn kysyi.
- Hän, tuota, lupasi soittaa, selitin. Jaska puuskutti vähän aikaa, mutta kohta se taas jaksoi painaa samalla vauhdilla. Siirsimme taas raviin.

Jaska ravasi ylös pienelle kukkulalle ja näimme kaukana Shelyesin tallin.
- Meidän pitäisi palata, Jackie ei jaksa enää, Lynn sanoi apeana ja katsoi hikistä poniaan. Lynn taputti pappaansa ja niin lähdimme kohti Shelyesiä. Laskeuduin Jaskan selästä, jotta herralla olisi helpompaa.
- Lynn, mun täytyy kertoa sinulle yksi asia, huokaisin lopulta. Myös Lynn oli noussut pois Jackien selästä. Lynn katsoi minuun väsyneenä.
- Ei Maiss ole täällä metsällä, sain lopulta sanottua. Oli tuntunut pahalta valehdella Lynnille, mutta en ollut ajatellut silloin. Kerroin vedostamme, siitä että hoitaisin Vania ja Sveaa tämän päivän. Lynn muuttui täysin hiljaiseksi, häntä varmaan harmitti ja suututti.
- Eikö Vani olekaan karannut? Lynn kysyi. Oikaisin häntä oitis.
- On. On se. minä päästin sen karkuun ja lähdin etsimään sitä, sanoin alistuneena.
- Mu-mutta miksi valehtelit? Lynn sanoi aavistus turhautumista äänessään.
- Olin huolissani Vanista, selitin. – Tämän jutun selittämiseen olisi mennyt aikaa ja sitä minulla ei silloin ollut. O-olin huolissani Vanista, sanoin itkua äänessäni. Sisältä kirpaisi. Huomenna olisi ystävänpäivä ja nyt minä olin valehdellut Lynnille.
- Aivan, Lynn sanoi hiljaa. Pysäytin Lynnin. Näin hänen kasvoiltaan, että häntä suututti. Kyllä minuakin varmaan suututtaisi.
- Lynn, olen pahoillani. Anna anteeksi, en olisi saanut valehdella sinulle. Se on väärin, ymmärrän sen nyt. Aloin itkeä. Lämmin kyynel vierähti poskelle. Kun Lynn nosti katseensa näin myös hänen itkevän. Lynn ja minä halasimme toisiamme.
- Hyvä Kopsu että kerroit totuuden, Lynn huokaisi. Tunsin itkeväni Lynnin olkapäätä vasten. Aah, kuinka hyviltä ne kädet ympärilläni tuntuivatkaan. Jatkoimme Lynnin kanssa matkaa Shelyesiin hiljaisuuden vallitessa.

Kun saavuimme Lynnin kanssa pihaan, Maiss juoksi vastaan nauraen.
- Haha! Kopsu, Vani juoksi pihaan noin puolituntia sitten, Maiss nauroi. Pakotin hymyn huulille.
- Mä tulen ihan kohta, autan ensin Lynniä pistämään Jaskan yö kuntoon. Hymyilin Lynnille ja hän hymyili takaisin.

Istuin hoitajienhuoneessa ja pyörittelin kaakaota mukissa. Olin pistänyt sekä Jaskan että Vanin ja Svean yö kuntoon ja olin väsynyt. Lisäksi minulla oli ajateltavaa. Lynnin kanssa välit olivat taas kunnossa. Se helpotti minua suuresti. Mutta jokin minua vielä askarrutti. En tiennyt mikä. Siinä samassa nousin ja lähdin Loren karsinalle. Jo kylmettynyt kaakao jäi siihen kun viiletin alas portaita. Loren karsinalle, Loren karsinalle, Loren karsinalle… Hoin mielessäni. En ollut huomioinut rakasta ruunaani ollenkaan tämän päivän aikana. Kun saavuin pikkutalliin näin Loren karsinassaan. Lore hyppäsi makuuasennosta pystyyn ja tuli tervehtimään minua. Rämäytin Loren karsinan oven auki ja polvistuin Loren eteen haudaten pääni sen harjaan.
- Mä olen hurjan pahoillani! Olen kamalin hoitaja minkä voit ansaita, nyyhkytin.
- Sä olet lojaali ja sä osaat kuunnella! Mä olen ollut koko päivän tallilla ja olet saanut vain nuuhkaista kättäni! vuodatin kaiken Lorelle. – Olet parasta mitä minulle on tapahtunut ja silti hylkäsin sinut tänään kuin rikkinäisen nuken, ulvoin. Kyyneleet valuivat ja Lore pysyi paikallaan. Istuin vielä tunnin Loren karsinassa. Juttelin sille kaikesta, siis aivan kaikesta. Ihmisiä tuli talliin ja meni pois, mutta en huomioinut heitä. En edes nostanut katsettani ylös, juttelin vain Lorelle. Kerroin perheestäni ja tietokoneestani joka meni rikki. Välillä nauroin ja välillä itkin surullisille muistoille.
- Lore huomenna on ystävän päivä, kuiskasin ruunan korvaan.
- Ja mä teen sinulle kakun, ihan varmana teen! Kuorin porkkanat ja voitelen niihin hunajaa. Sitten kierittelen porkkanoita kaurahiutaleissa ja pistän ne kahden ison ja kovan leivän väliin. Sellaisen ison varrasleivän väliin tulee ne porkkanat. Pistän sun karsinan ylle vaikka sydämiä, jos annat anteeksi tämän päivän, niiskaisin. Lore puhalsi hiuksiini ja hamusi takkiani.
- Oletko jo muka antanut anteeksi? naurahdin. Lore nyökytti päätään. Annoin suukon vielä Loren turvalle ja lähdin vähin äänin kotiin.

Noniin! Tämä on siis päivää ennen ystävänpäivää : DD
24 Hm

[Fiona]

18.02.2010 - naurettava pukkilaukka -



Lore heittikin tunnilla ratsastajan selästään. Taisi tulla pieniä henkisiä traunoja tuollasesta lennosta =D Poni herra pelästyi Miskaa, joka pelästyi muovipussia! 23Hm

[Kopsu]

Runo rakkaalle

25hm

[Kopsu]

Ponin viehätysvoima

Ah, alkeistunnit! Nämä hoitajien mieluisat puuhat, kun saa ravata niska limassa hevosen vierellä, kuunnella pikku lasten valituksia ja tehdä kaiken itse. Klisee, sanon minä. Ensin olin suupielet alaspäin, kulmat kurtussa ja kädet nyrkissä. Kun kävelin pikkutallin, huomasin ensin avonaisen tallin oven. Mutisin jotakin voodosta, taioista ja manaamisesta, kunnes näin Jassun joka kiirehti tallista ulos. Jaaha, ajattelin. Nämä avonaiset ovet on tarkoitettu kiireisille Jassuille. Jassu kipitti häntä koipien välissä isoon tallin, jonka senkin ovi oli auki. Minä lampsin suoraan pikkutalliin ja näin kaksi pikkutyttö, kuin kaksi marjaa, seisomassa sormi suussa keskellä käytävää. Maiss ohjasi toisen tytöistä Svean karsinalle.

”Noniin, Mari, tämä on Sveea”, hän sanoi tytölle.

”Olen kyllä Marjut. Mun sisko on Mari.” Tytöt tapittivat Maissia joka häkeltyi.

”Ähh, siis, kumpi menee Svealla ja kumpi Lorella?” Maiss ähkäisi.

”Mä, eli Marjut, menen Lorella ja mun sisko Mari menee Svealla”, Marjut sanoi ja heilautti vaaleanruskeita hiuksiaan taakse. Mari käveli myös Marjutin viereen, enkä erottanut heitä enää. Kävelin kolmen tytön ohi satulahuoneeseen ja pengoin punaista koria. Parinkymmenen sekunnin penkomisen jälkeen löysin etsimäni. Tarralaput, joihin kirjoitin tyttöjen nimet. Ihmettelin taas, kuinka fiksu olinkaan ja menin takaisin tallin puolelle.

”Mari, Marjut! Kuka ikinä olitkin”, Maiss huokaisi. Silloin minä tulin heidän väliin.

”Jaha, kumpi on Mari?” kysyin ja kun toinen pikku tytöistä viittasi, läiskäytin tarralapun tämän rintaan. Sitten heitin toisen lapun loogisesti toisen tytön rintaan. He äimistelivät hetken lappuja rinta pielessä, mutta kun selitin heille, he ymmärsivät.

”Ei me muuten teitä tunnisteta”, kohautin olkiani ja kiskaisin Marjut nimisen tytön mukaani Loren karsinalle.

”Tämä on Lore, hoidan sitä joten olen mukana taluttamassa sinua”, selitin tytölle joka poimi kanssani harjaa Loren ämpäristä.

”Eihän se ole… öhm, laiska”, Marjut kuiskasi. ”Emme siskon kanssa pidä laiskoista poneista.”

Naurahdin tytölle: ”Ehei! Ette kumpikaan saaneet laiskoja kehäraakkeja. Lore on säpsy”, sanoin ja painauduin lähelle tytön vaaleita kasvoja. ”Se on menevä, ei-ponimainen ja mahtava. Toki se on mahtava. Mutta ennen kaikkeaan se on… tuota. Miten sen nyt sanoisi… salamainen!”

Tyttö katsoi minuun vähän hämmentyneen oloisena.
”Salamainen?” hän toisti.

”Niin, sävähdyttävä, nopea, upea, ja – kuten sanoinkin - säpsy”, sanoin eläväisesti, melkein liioitellen.
”Ja, sitten siskosi…”, katsoin äkkiä edessä seisovan tytön rinnuksille ja päättelin tämän siskon nimeksi Mari, ”Mari sai Svean se ihana onkin. Joskin olen pudonnut siltä.” Muistin Leean tunnin, kun olin tippunut Svealta. Hyvästiksi jäi raikas kokispullo!

Marjut katsoi minuun silmät suurina.
”Onko Svea pukki kone?” hän kysyi alahuuli lurpallaan.

Pudistin oitis päätäni tomerasti ja uskoin iskeväni Marjutia hiuksillani.
”Se toimii pikkuisilla kuin unelma, mutta on silti reipas”, lisäsin ja jatkoin: ”Isommilla se voi heittäytyä hankalaksi. Se näet tietää, että isot tytöt voi laittaa koetukselle.” Pistin silmä lasit nenänpiiltä takaisin paikalleen ja nousin ylös harja kädessä.
”Mutta nyt ei sovi laiskotella, harjataan Lore ja pistetään sille kamat niin päästään tunnille!” hihkaisin ja aloitin harjaamisen kaulalta. Marjut kuunteli minua tarkasti.
”Harjaaminen aloitetaan kaulalta ja siitä edetään kohti runkoa ja takapäätä. Harjataan jalat vasta viimeiseksi. Muistathan, että jalat ja vatsan alus otetaan pehmeällä harjalla koska ne ovat herkkiä paikkoja. Kuinkas kauan olet muuten ratsastanut?” pommitin tyttöä tiedolla ja kysymyksillä. Marjut taisi pidätellä harvahampaista virnistystään, mutta epäonnistui surkeasti.

”Joo, olen ratsastanut vain neljä kertaa. Kerran menin sillä tämän tallin Riikalla, oikein ihana heppa!” Marjut hihkaisi ja jatkoi harjaamista rohkein ottein. Lore nautti huomiosta ja ummisti välillä silmiään. Silti minua alkoi vähän naurattaa.

”Siis, tuota, meidän tallissa ei asu ketään Riikkaa”, korjasin Marjutia, joka lopetti harjaamisen ja näytti miettivän.

”Täh? Se oli sellainen… ruskea ja sillä oli myös sellainen valkoinen hommeli päässä.” Marjut käytti esimerkkinä Lorea ja piirsi sen päätä pitkin sormella viivan. ”Ja sitten sillä oli valkoinen peppu.” Marjut tirskahti. Silloin välähti.

”Meinaat varmaan, että tarkoitat Ricaa?” olin ylpeä oivalluksestani. Älyni ei pettänyt, jälleen. Marjut nyökkäsi ja jatkoi harjaamista. Lore harjattiin neljän käsi parin voimin ja sitten pääsimme kavioihin.
”Eli, otetaan kaviokoukku ja aloitetaan täältä etuosasta kaviota. Varotaan tuota keskikohtaa, koska se on arka ja tarkastetaan, ettei kavio ole kuuma, kipeä eikä kaviossa ole kiviä.”
”Sattuuko hevoseen, jos sen kaviossa on kiviä?” Marjut kysyi vähän hämillään. Nyökkäilin tietävästi.
”Se tuntuu vähän samalta, kuin sinulla olisi terävä kivi päkiän alla ja joutuisit juoksemaan.”
Marjut nyökkäsi, fiksu tyttö kun oli.

Sitten alkoi varustaminen. Selitin Marjutille satulan ja suitsen laittamisen. Koko ajan Marjut kuunteli tarkkaavaisena ja painoi kaiken mieleensä.
”Nyrkki mahtuu leukahihnan alle ja kaksi sormea turpahihnan alle.” Havainnollistin asian vielä näyttämällä kunnolla.
”Ja nyt Lore on valmis!” hihkaisin ja katsoin valmista Lorea. Olimme pistäneet sille häntäremmin paikoilleen ja myös pintelit jalkoihin.
”Voimme nyt mennä maneesiin.” Otin Loren ohjista kiinni ja vein sen maneesiin. Jassu odotti keskellä maneesia, joka onneksemme oli lämmitetty.

Punttasin Marjutin Loren selkään. Säädin vielä jalustimia ja asetin ohjat tytön käsiin. Hän kuunteli jälleen ihan hiljaa. Muutkin alkoivat virrata maneesiin ja näin ensimmäisenä Marjutin siskon Marin sekä Svean ja Maissiin. Maneesin tuli myös kolme muuta pikku ratsastajaa. Hevosina aloittelijoiden kanssa toimivat Vertti, Ira ja Sony. Sonyn hoitaja Jenna käveli Sonyn vieressä ja Vertille oli pestattu taluttajaksi Catu. Iran ratsastaja talutti Iraa yksin, joten päättelin hänen ratsastavan ilman talutusta. Ratsastajat nousivat selkään yksi kerrallaan ja viimein (olimme viisi minuuttia myöhässä) pääsimme aloittamaan.

Napsautin juoksutusdeltan kiinni Loren kuolaimiin ja napsautin riimunnarun renkaaseen. Sitten pääsimme lähtemään uralle lampsimaan. Jassun heleä ääni alkoi kaikua maneesissa.
”Noniin! Istukaapa sitten kunnolla sinne takapuolen päälle ja Vertin ratsastaja maiskauttaa ratsunsa nopeampaan tahtiin.”
Catu neuvoi alkeisratsastajaa ja kohta hän jo innokkaana maiskutti Vertille. Vertti tuntui heräävän eloon ja lähtevän parempaan käyntiin.
”Hienoa, Loren ratsastaja muistaa pitää kädessä kulman!” Jassu kiekui. Käännähdin Marjutiin päin.

”Eli tähän kohtaan kulma…”, neuvoin ja asetin Marjutin kädet oikein.
”Ai, kiitti”, Marjut hymyili ja vielä kohensi asentoaan.

”Iralla nopeampaa käyntiä, voit tehdä vaikka voltteja nyt.” Jassu katsoi Iran ratsastajaa, joka käänsi Iran voltille. Perus tamma kääntyi hyvin ja mielellään.
”Noniin! Voitaisiin ottaa vähän ravia!” Jassun ilmoitus loi pienen puheen sorinan maneesiin. Pikku ratsastajat kihisivät innosta.

”Onko tämä ensimmäinen kerta kun ravaatte?” kysyin silkasta mielen kiinnosta. Marjut nyökkäsi niin, että laina kypärä putosi silmille. Hymyilin. Että joku voikin innostua ravaamisesta. Minä kun innostun aina laukkaamisesta. No kyllä se ravi jää yleensä toiselle sijalle, kun laukkaaminen aloitetaan. Mutta se ei ollut nyt tärkeitä. Jassu käski ponit jonoon, ja meidän edellämme meni vain Ira.

”Yksi kerrallaan lähdette ravaamaan ja ravaatte jonon perälle. Jos sujuu hyvin, voidaan ottaa toinen kierros”, Jassu virnisti ja sai kaikki melkein pomppimaan satulassa. Ira lähti edellämme ravaamaan ja Jassu neuvoi tätä kevennyksessä. Kun Ira hidasteli, me aloimme tehdä lähtöä.
”Muista sanoa jos tulee ongelmia”, sanoin Marjutille, jonka jälkeen hän maiskautti Loren raviin minun pienoisella avustuksella.
Marjut jumputti Loren selässä kovaa tahtia, vaikka Loren ravi ei ollut niitä pahimpia. Tyttö kikatti ja välillä nosti kypärää silmiltä. Kuului innostunutta puhinaa ja kihinää koko matkan ajan. Hölkkäsin itse pitäen Marjutia silmällä. Tyttö näytti pärjäävän mainosti eikä hän huutanut apua, tai mitään muuta vastaavaa. Kun Iran häntä tuli vastaan, hidastin Loren takaisin käyntiin.
”Se oli ihanaa!” Marjut loisti naama punaisena. En osannut sanoa mitään. Hymyilin vain.

Saimme hölkätä vielä toisen kierroksen ravissa. Marjutin sisko Mari, oli muksahtaa alas, mutta sai viime tingassa otteen Svean harjasta. Vertti ei ensin meinannut lähteä raviin ollenkaan, mutta lopulta jölkötti sekin ravissa uralla. Ratsastustunti oli kestänyt vain puolituntia, ja kohta huomasin taluttavani Lorea takaisin talliin.

Tallissa otimme Marjutin kanssa varusteet pois Lorelta ja neuvoin, mitä suitsille kuuluu tehdä ratsastuksen jälkeen.
”Kuolaimet puhdistetaan aina ja lika kuurataan pois. Sitten tietenkin katsotaan, ettei satula ole rikki tai muuta vastaavaa.” Pesimme yhdessä kuolaimet ja pyyhimme satulan märällä rätillä.
”Katsohan satulahuopaa”, sanoin ja kurkkasimme Loren satulan alle. ”Se on likainen ja hikinen. Kun hiki kovettuu, voi siitä tulla hiertymiä hevoselle. Otetaan ensin tämä vanha satulahuopa pois ja pistetään uusi ja puhdas paikalle vola!”

”Mihin tämä likainen pistetään?” Marjut osoitti likaista satulahuopaa.

”Pistetään se hetkeksi tähän. Siitä Jassu, tai joku muu ottaa sen mukaansa ja sitten se pestään ja kuivataan kuten tavallinen pyykki”, selitin ja aloimme kääriä pinteleitä.

Se oli Marjutille vaikeaa, mutta lopulta hän sai käärittyä pintelin rullalle.
”Valmis!” hän kiljaisi ja näytti rullattua pinteliä.

”Go girl!” sanoin ja muistinkin sen selittää suomeksi Marjutille.

Menimme vielä harjaamaan Lorea, mutta tällä kertaa Marjut halusi tehdä sen yksin. Vasta kavioiden puhdistamisessa tulin auttamaan. Tosin nyt minä pidin vain kaviota ylhäällä ja Marjut puhdisti sen. Vein harjapakin pois ja kun tulin, näin Marjutin antamassa Lorelle porkkanaa.

”Mieluummin kippoon, muuten poni voi oppia puremaan”, opastin tyttöä, joka kolautti porkkanan Loren ruokakuppiin. Katsoin vielä sivusta kun Marjut halasi Lorea, joka otti kiitollisuuden osoituksen mielellään vastaan. Samaan aikaan Maiss tuli satulahuoneesta vierelleni.

”Hän muistuttaa erästä”, Maiss sanoi ja katsoi Marjutia.

”Ketä?” mietin ja katsoin ponia halaavaa tyttöä.

”Sinua”, Maiss vastasi lyhyesti.

”Ihanko totta?” kysyin hämmentyneenä, mutta samassa huomasin yhdennäköisyyden. Pistin käteni Maissin hartioiden päälle ja lähdin taluttamaan häntä kohti satulahuonetta.

”Oikeassa olit”, totesin lopulta.


Nyyh, taas tällainen neljän A4:sen kokoinen >D

_26_

[Jassu]

Puron ylitse - EP Kopsulle!


Kopsu sai päiväänsä hieman extremeä uskaltautumassa Loreskin kanssa maastoon ilman satulaa. Tulihan siinä samalla tasapainoakin harjoiteltua purojen yli hyppimällä.

En kommentoi vaatetusta. Muutenkin kuva ehkä liian kesänen, mutta kärsikää! xD Nyt on toukokuu. Nii ja kumartakaa Viiviä kuvan ideasta.

[Kopsu]

The Real Come Back!

Kesä oli viimein astunut kuvioihin ja voikukat paistattelivat auringossa. Hevoset köllöttelivät tyytyväisinä auringossa, joku makasi ja jotkut seisoivat varjossa. Hoitajat sen sijaan paistattelivat päivää maneesin edustalla, johon aurinko esteettömästi pääsi paistamaan. Loviisa heitti viimeiset Fantat kurkusta alas ja heilutteli harmissaan tyhjää pulloa.
- Tämäkin loppu jo! hän valitti ja löi tyhjällä pullolla vieressä istuvaa Leea päähän.
- Älä muhun vihaasi pura, Leea valitti ja iski lippiksen syvälle päähän.
- Hei eikö me voitais…, Catu aloitti mutta ei päässyt pitkälle.
- Ei voida, Maiss sanoi jyrkästi. Catu hölmistyi.
- Häh! Ethän sä edes tiedä mitä mä olin ehdottamassa. Catu otti Loviisan tyhjän Fanta pullon ja iski sen Maissin päähän. Tyttö ei värähtänytkään.
- On liian kuuma siihen mitä aioit ehdottaa, Maiss sanoi laiskalla äänellä ja nojasi kuuman maneesin seinään.
- En mä mitään maratonia ole ehdottamassa. Catu nojasi myös maneesin seinään. Paikalle juuri saapunut Aimie katsoi ankarasti laiskottelijoita.
- Täällä sitä ollaan takapuoli homeessa kun tallit on siivoamatta. Mitä menoa tämä on? Aimie otti vuorostaan Fanta pullon ja iski sen vuoronperään kunkin laiskottelijan päähän.
- Liian kuuma, kaikki vastasivat kuorossa ja jatkoivat nuokkumista.
- KAVERIIIIIIIIIITTTT!!!! Huuto sai Nellan haukkumaan ja kaikki ponkaisemaan jaloilleen.
- Ei voi olla.
- Ei pikemminkin saa olla.
- KOPSUUUU!!!! Catu huomasi minut ensimmäisenä ja ryntäsi, ihme kyllä, juoksuun minua vastaan. Kävelin pihalla tyyninä kuin viilipytty ja sain osakseni paljon huomiota. Kaikki ryhtyivät juoksemaan minua kohti. Nella pyöri jaloissa eikä se varmaan tajunnut tilanteen tarkoitusta. Catu oli luonani ensimmäisenä. Hän teki ilman läpi valtavan loikan ja rymähti päälleni saaden minut kaatumaan. Pian päälleni hyppäsivät kaikki muutkin.
- Kopsukopsukopsukopsukopsu!!! Maiss huusi ja puristi kasvoni käsiensä väliin. Nauroin kasan alimmaisena. Ilmaakin muistin välillä haukata. Siinä me kaikki köllöttelimme. Alimmaisena minä, sitten Catu, Maiss, Loviisa, Leea ja Aimie, joka tosin seisoi vieressä.
- Eikä sä viimein tulit, sä teit sen, SÄ TODELLA TEIT SEN! Leea huusi ja alkoi pomppia Nellan kanssa. Koirakin tuli lipaisemaan kasvojani pari kertaa. Loviisa hyppäsi myös kasasta pois ja repi minua Maissin ja Catun alta pois.
- Ah, happea, vitsailin kun olin päässyt kahden tytön ja maan puristuksista pois. Catu istui maassa ja veti minut heti istualleen.
- Mä en, Sä et, me ei! hän huusi vailla mitään järkevää lausetta.
- Ihanaa kun olet täällä taas! Aimie sai ensimmäisen kunnon lauseen suustansa.
- Eikö olekin, olen itsekin ihan täpinöissä, sanoin vielä maassa istuen. Catu nousi itse ensin seisomaan ja sitten hän nosti minut.
- Mennään, tule nyt vauhtia! Catu kiskoi minua kädestä kohti laitumia. Tiesin jo mikä minua odotti ja aloin melkein itkemään.

Lore laidunsi kaikessa rauhassa laitumella. Sen hiirakko karvapeite tuntui säihkyvän auringossa. Poni ahmi suuhunsa ruhoa sellaisella tahdilla, ettei kukaan pystyisi samaan. Katselin ponia hetken lumoutuneena. Se oli nyt kymmenen kertaa ihanampi kuin koskaan. Heinämahaa sille oli tosin vähän tullut, mutta kovalla koulutreenillä sekin menisi.
- Se on niin kaunis, sanoin kaipuuta äänessäni. Lopulta sain kurkustani äänen.
- Lore tänne kulta tänne näin! huusin ja ponin pää kohosikin supervauhtia ruohoista. Se kuulosteli hetken, kaivoi muistojaan jostain takaraivosta. Lopulta se tunnisti minut ja ravasi laiskasti portille.
- Mitä tää nyt on? Catu heitti läppää. – Sen kuuluisi laukata portille ja sitten nousta pystyyn. Sitten se tunkisi päänsä sun syliin. Sitten sä nouset sen selkään ja te olette NIIN yhtä ja karautatte auringonlaskuun.
- Catu, niin käy vain elokuvissa, sanoin huokaisten ja pujahdin aidan ali ponia vastaan. Lore hörähti ja painoi pääni syliini.
- Kulta mussukka, on ollut niin kova ikävä sinua… ei mitään hätää olen taas tässä. Rapsutin Lorea korvan takaa mistä se nautti suuresti. Lore katsoi minua hetken suurilla silmillään ja hörähti sitten. Silmistä valui ensimmäinen pullea kyynel.
- Ihana, ihana Loreni…


Jee cam bäkki on nyt tehty, koneessa oli ollut joku ihme virus, huh huh. Mutta sanokaa nyt kaikki heimoimoi Kopsulle, koska tästä päivästä lähtien en jätä teitä enää koskaan rauhaan!!
Jassu, ihana kuva! Mihin mä olen kenkäni tiputtanut x'DD

[Fiona]

// Varmaa tippunu matkalla, ku ootte hurjastellu Loren kaa xD Ihana kuva <3



Aika ihana .... Nopee

[Kopsu]

Jos muistot astuisivat kuvaan. Taas

Pellolla lumi pöllysi ja ratsastajat viilettivät punaisin poskin eteenpäin. Isommat ratsut kirivät edelle ja pienemmät sinnittelivät perässä. Lumi tunki sisään tiukimmastakin kauluksesta, tosin sitä eivät tytöt huomanneet. Alla kulkeva jykevä hevonen veti tuulen lailla ratsukkoa eteenpäin. Taakse ei katsottu, oli katsottava eteenpäin. Ehkä vain välttyäkseen vaaroilta. Mennyt oli mennyttä, mutta mitä jos mennyt tulee eteen…?

– Hui kun on kuuma, Fiona sanoi ja löyhytteli toppiaan.
– Nauti vielä kun voit, sanoin ja kiristin Loren satulavyötä. – Säätiedotuksen mukaan alkaa taas jäähtyä. Kiristin vielä vyötä vähän ja koitin sen napakkuutta.
– Tämä on hyvä, selkään Fiona! Nousin ylös Loren satulan puolesta ja katsoin kypäräpäistä Fionaa.
– Hulluutta. Sulaa hulluutta, tyttö päivitteli ja hyppäsi liioitellun raskaasti Loren selkään.
– Fiona reipastu! tiuskaisin leikilläni. Kenttä kylpi paahtavan auringon valossa. Missään ei ollut varjon kaistalettakaan. Lorekin näytti vähän kärsivältä. Poni roikotti kieltä suusta ja näytti muutenkin hyvin laiskalta.
– Tältä on taas lihaksia mennyt, Fiona sanoi ja koitti Loren takapäätä. Nyökkäsin tutkiskelevasti.
– Joo, se on ollut vähän pienellä liikutuksella. Kävelin samalla kohti aitaa ja istuin sen päälle. Fiona teki tavallisen lämmittelyn. Käyntiä kolmisen kierrosta kumpaankin suuntaan ja sitten kevyttä ravia molempiin suuntiin. Lore näytti todella tahmealta. Se laahasi jalkojaan ja volteissa se ei taipunut yhtään. Lämmittelyn jälkeen Fiona ravasi luokseni huohottaen.
– Ei hitto, ei tästä tule mitään. En saa mitään tuntumaa, Fiona huokaisi ja otti pitkän kulauksen ojentamastani vesipullosta. Haroin hiuksiani. Meno ei ollut tosiaankaan näyttänyt hyvältä. Otin vastaan pullon, jonka Fionalle olin antanut.
– Hei, annas kun minä näytän, keksin ja viitoin jo Fionaa laskeutumaan. Helteestä kärsinyt Fiona tuli mielellään alas ja ojensi minulle kypäränsä.
– Sori se voi olla vähän hikinen, Fiona naurahti ja ojensi GPA - kypärän minulle. Painoin kypärän päähän ja pomppasin Loren selkään. Ponin vetelyyden tunsi heti. Se seisoi vähän huterasti pää nuokkuen.
– Oho, tämä onkin vetelä tänään, saatoin vain todeta. Fiona nyökkäsi minulle virnistellen. Päätin tosin saada ponin liikkeelle.

Maiskautin jo useampaa kertaa. Ei liikkunut, ei sitten mihinkään. Kiihdytys Lorella kesti noin kaksi sekuntia ja sitten ravi taas hiipui omiin uomiinsa. Ähkäisin ja käänsin ponia voltille. Kaula oli kuin viime kotsan tunnilla tekemäni leipä. Se ei liikkunut mihinkään. Ei taipunut eikä mitään. Nyin ulko-ohjaa ja painoin sisäpohkeen Loren kylkeen. Samalla näytin vähän suuntaa sisäohjalla. Kaula taipui vähän, mutta perä seurasi suorana ja tönkkönä. Hiki valui jo selkää pitkin ja tunsin hiusten liimautuvan niskaan. Ratsastuskengissä oli tukalan kuuma. Lorella ei mennyt yhtään paremmin. Ruuna hikoili kuin saunassa ja satulahuovan alta taisi tulvia hikeä. Takajalkojen sisäsyrjät olivat nihkeät ja satulavyö hien kanssa ei ollut kiva yhdistelmä.

Yritin nostaa laukkaa. Ei tulosta. Yritin kulmassa uudestaan, eikä vieläkään tulosta. Vielä kahden yrityksen jälkeen luovutin ja menin Fionan luo.
– Eikö onnistunut, Fiona nauroi ja ojensi minulle oman vesipulloni. Vedin pitkät huikat jään raikasta vettä.
– Ai että teki hyvää, sanoin ja ojensin pulloa Fionalle. Olimme myös ajatelleet Lorea. Fiona raahasi sinisen ämpärin Loren turvan eteen. Lore nuuhkaisi vettä ja upotti turvan veteen. Se joi kolme pitkää kulausta ja samalla Fiona ojensi minulle yleisraipan. Lore ei janoltaan huomannut mitään. Lopulta jouduin nykäisemään Loren pään ulos sangosta.
– Työnteko jatkuu herraseni, mutisin kun samalla käänsin Lore takaisin uralle. Kutitin raipalla pohkeeni taakse. Lore terästäytyi vähän, mutta laiska se siltikin oli. Kutittelin lisää Lorea raipalla ja testiksi läimäisin sillä reiteeni. Loren korvat vain kääntyivät taaksepäin. Ei muuta reaktiota. Ei refleksin poikastakaan. Valmistelin taas hoidokkiani laukkaan. Tein pidätteitä ja ajattelin laukkaa. Lyhyen sivun keskellä annoin laukka pohkeet ja läiskäisin vielä raipalla merkiksi. Lore nosti laukan. Tosin sen jalat laahasivat ja laukka oli kymmenen pisteen makkara menoa. Ohjasin Loren ympyrälle. Siellä pamautin kunnolla pohkeet Loren kylkiin ja läimäisin kunnolla raipalla takamukseen. Laukka terästäytyi. Viimein!

Laukkasin ympyrällä pari reipasta kierrosta. Viimein Lore ymmärsi, että vain työskentelemällä ahkerasti, pääsisi nopeammin pois. Päätin koittaa suunnan vaihtamissa laukassa. Käänsin kokorataleikkaalle ja asetin Loren vasempaan. Tein puolipidätteen ja vaihdoin laukka pohkeet. Laukka vaihtui, vaikkei ihan kaikkien sääntöjen mukaan, mutta vaihtui kuitenkin. Jatkoin vasempaan laukkaa ja asetin Lorea enemmän vain sisälle. Nousin hetkeksi kevyeen istuntaan ja annoin Loren edetä vähän vapaammin yhden sivun ajan. Istuin alas satulaan ja istuin liikettä vastaan. Tunsin Loren hidastavan ja pidätin vähän ohjista. Lore siirsi raviin ja olin jo valmiina siirtämään käyntiin. Lore siirtyi kiltisti ja halukkaasti käyntiin. Molemmat olivat hikisiä ja kuumissaan. Fiona oli meitä hymyillen vastassa.
– Näytti tosi hyvältä! Sen jälkeen kun olit saanut raipan, hän lisäsi ja piti Lorea paikallaan kun laskeuduin selästä.
– Oli siinä työtä ja rutosti! huohahdin ja otin nautiskellen Fionan kypärän pois päästä. Lempeä kesätuuli hyväili punaisia ja hionneita kasvojani. – Saat mennä maastoon sillä loppu lämpät, en jaksa enää. Fionan kasvoille nousi vieno hymy ja hän painoi (hikisen) kypärän päähänsä. Nostin hänet Loren selkään ja vilkutin kunnes he katosivat kuusien varjoihin.

Tunsin hien taas valuvan selkää pitkin. Lastasin sontaa ja märkiä turpeita vauhdilla kottikärryihin. Lore oli myllännyt karsinan harvinaisen likaiseksi ja sontaa näytti löytyvän joka kulmasta. Käänsin talikollisen turpeita ylösalaisin ja otin laattamaisen tumman kohdan ja heitin sen kärryihin. Samassa tallin ovesta käveli joku ja luulin sen olevan Fiona. Tosin kavion ääniä ei perässä kuulunut. Nostin katseeni ylös ja näin Jassun tulevan sisään. Tallin omistajalla oli päässä kadehdittavan tyylikkäät aurinkolasit. Kerman värinen toppi myötäili vartaloa ja pitkä turkoosi kreikkalaistyylinen hame melkein hipoi maata.
– Vau Jassu, mistäs nyt tuulee? kysyin naureskellen. Jassu otti aurinkolasit pois ja hymyili virnuillen.
– Olin äsken kaupassa etsimässä täytettä hoitajanhuoneen ruokakaappiin, Jassu nauroi ja vihjaili meihin muka menevän litroittain mehua.
– Ei mikään ihme. Tässä olen, niska limassa puhdistan ponin karsinaa. En yhtään ihmettele että tulee jano, naurahdin ja tarkistin karsinan vielä läpi. Se oli nyt puhdas ja otinkin kottikärryjen kädensijoista kiinni. Kärräsin sonnat nopeasti lantalaan ja hainkin vähän lisää turvetta karsinan täytteeksi.

Kaadoin turpeen karsinan pohjalle ja levitin sitä talikolla. Karsina oli nyt siisti ja kelpaisi varmasti nirsoimmallekin hevoselle. Vaikka eihän Lore ollut nirso. Juuri kun olin viemässä välineitä paikalleen, Fiona ja Lore tulivat rauhallista käyntiä jo vihertävien koivujen lomasta. Jos mahdollista, Lore oli vielä hikisempi kuin kentällä. Katsoin otsa rypyssä Lorea, jonka kupeilla näkyi valkoista vaahtoa.
– Mitä tapahtui? kysyin heti Fionan kuullessa. Hänkin oli hikinen. Hän huokaisi pitkään silmät suurina.
– Se fasaani pelästytti oikein kunnolla. Lore juoksi ainakin kilometrin, Fiona sanoi ja laskeutui samalla ruunan selästä. – Jaloissa ei ole mitään tarkistin ne heti kun sain sen rauhoitettua. Fiona lisäsi samalla taluttaen Lorea karsinan ohi suoraan pesuboxiin. Lore tosiaan ansaitsi kunnon viileän suihkun.

Otin Lorelta satulan pois ja tunsin käsien alla läpimärän satulahuovan.
– Tämä menee kyllä pesuun, sanoin katsoen satulahuopaa, jonka irrotin satulasta. Fiona nyökkäili samalla kun pesi kuolaimia. Punatukkainen tyttö hinkkasi kovalla kädellä likaa irti kuolaimista. Päätimme pestä nahkaiset varusteet myöhemmin ja menimme Loren luo kaakeloituun karsinaan.

Avasin hanan ensin hissukseen ja Fiona piteli letkua Loren selällä. Viileä vesi alkoi valua vihreästä puutarhaletkusta. Lore laski päätään alas ja pärskähti kunnolla. Vesi norot valuivat selän kautta mahalle ja siltä ne tippuivat alas.
– Ok, lisää painetta, Fiona sanoi ja avasin hanaa lisää. Vettä tuli nyt solisten ja veden ääni tuntui rauhoittavan kaiken. Solina tuntui täyttävän aivot. Lore oli hiljaa ja pärski välillä nautiskellen. Fiona kävi tarkkaan läpi hikiset kohdat ja varsikin jalkojen sisäsyrjät. Samalla hän katsoi jalat tosi tarkkaan.
– Hei onko sinusta tämä oikea etunen vähän turvonnut? Fiona kysyi ja siirryin Loren etujalan viereen. Se tuntui hieman lämpimältä. Koitin vielä vertailun vuoksi vasenta etusta. Se oli selvästi viileämpi.
– On se kyllä vähän, sanoin ja nousin kyykystä pois. – Mutta ei mitenkään hirveästi, siihen riittää varmaan pelkkä mieto linimentti.

Kaivoin satulahuoneen kaappia ja luin putiloiden nimiä. Missään ei tuntunut olevan tavallista linimenttiä. Kaikki linimentit mitkä löysin, olivat kaksiteho linimentti, lämpö linimentti sekä MSM – linimentti.
– Voi vitsit, onko täällä tavallista linimenttiä? huusin Fionalle vielä penkoen kaappia.
– Ei mitään käsitystä, Fiona huusi takaisin. – Jos ei ole, niin mene ison tallin puolelle, siellä varmana on!

Niinpä juoksin isoon talliin. Siellä olivat ainakin Cicca, Heidi ja Kasino. Tytöt rupattelivat omiaan samalla nojaten Millin karsinaan.
– Hei, missä teidän linimentit ovat? kysäisin tytöiltä jotka lopettivat rupattelun. Heidi kurtisti kulmiaan.
– Eikö pikkutallissa muka ole? hän kysyi ja lähti samalla kanssani varustehuoneelle.
– No oikeastaan on, mutta vain jotain tosi vahvoja, ei yhtään tavallista mietoa linimenttiä, sanoin ja katsoin Heidiä joka avasi kaapin ja kävi hyllyjä läpi.
– Vitamiinit, lääkkeet, kaviorasvat, lisäravinteet, linimentit! hän lopulta hihkaisi ja veti laatikon eteensä.
– Hei täällähän on kaksi purkkia mietoa linimenttiä, ota toinen vain mukaan, Heidi sanoi ja ojensi minulle sinistä mönjää sisältävän purkin. Kiitin häntä ja menin juoksujalkaa takaisin pikku talliin.

– Hah, sainpa linimenttini! hihkuin ja kiikutin sen Fionan ja Loren luokse pesukarsinaan. Fiona kuivasi juuri Loren jalkoja. Hän nosti katseensa ja otti ojentamani pullon käteen. Hän kaatoi tököttiä käteensä ja alkoi hieroa sitä Loren etujalan jänteeseen. Otin purkin Loren vierestä, kiersin korkin kiinni ja vein sen pikkutallin kaappiin.
– Tämäkin pitäisi siivota, mutisin samalla kun yritin änkeä purkkia paikalleen sekasorron keskelle. Kaappi oli täynnä kaikkea mahdollista: katkenneita jalustinhihnoja, tyhjiä purkkeja, likaisia kaviorasva suteja, korkkeja, kuolaimia, pinteleitä, parittomia suojia ja kaikkea muuta turhaa. Löysin viimein paikan linimentille ja tungin sen siihen vetäen samalla kaapin oven kiinni. Sitten kirjoitin varustehuoneemme nastataululle viestin. ”Siivoa kaappi!” Katsoin vähän nastataulua. Siinä oli joitain turhia lappusia, joten heitin ne roskiin, samoin siinä oli paljon jo tehtyjä hommia, kuten pesupaikan siivoaminen. Heitin nekin roskiin. Riensin tämän jälkeen oitis auttamaan Loren kuivaamisessa.

Lore päätettiin jättää suht märäksi, koska päätimme viedä Loren paistattelemaan aurinkoon. Lore laitumelle päästyään ravasi vähän matkaa kavereiden luo ja sitten ruuna huomasi mehevän ruohon jalkojensa juurissa. Katsoimme hetken Fionan kanssa Lorea. Se näytti niin rauhalliselta. Kun päätin lähteä kotiin, Fiona meni vielä hillumaan ison tallin puolelle.

Kopsu & Lore

_28_

[Fiona]

6.6.10 Uskaltaa, ei uskalla, uskaltaa ei uskalla, USKALTAA?

Päivä alkoi hieman harmaasti. Lore seisoskeli tarhassaan yrittäen nyhtää ruohontupsuja aidan ali. Kävelin ponin luo ja silitin sen harjaa aidan yli. Ruuna nosti päänsä ja nuuhki kättäni. Pujottauduin aidan välistä tarhaan ja pujotin sinisen riimun ponille.
Talutin Loren pikkutalliin, jossa Maiss hääräili Vanin karsinassa puunaillen shetukkaansa. Kun hän kuitenkin kuuli Loren kenkien kopsumisen lattiaa vasten kurkkasi hän tulijaa.
- Hei Fiona. Mitäs aijotte tänään Loren kanssa puuhailla? Hän kysyy nopeasti ja hymyilee mahdollisimman söpösti.
Naurahdan ja katson ruunaa. Annan se turvalle pusun ja vastasi sitten vasta Maissille.
- Kuinkahan kylmää tuo vesi on tuolla lähellä?

- Kuinka kaukana Mellavatnet on Jassu? Maiss kysyy. Jassu kurtistaa kulmiaan. Hän pesee juuri kaunista islantilaistaan Hetaa. Varsa kun oli minun Hopestani ( )
- Jaa a. Kilsa, kaksi? Miten niin?
- Kiitoss, Maissa sanoo ja kipaisee sitten ulos tallista. Jassu huokaisee ja pudistelee päätään.
- Ota nyt selvää nuorista.


JATKUU

[Kopsu]

Trampoliini treenit

Pyörä lensi melkein kaaressa tallin seinustalle. Pakenin pientä tihku sadetta suoraan sisälle. Hyvästiksi jäivät kuumat kesäpäivät. Olin käskenyt Fionan nauttia, mutta varmana oli istunut Facebookissa koko päivän… Mutta nyt oli taas aika ottaa ohjat käteen. Kirjaimellisesti.

Lore nuokkui omaan tapaansa karsinassa. Se oli ollut epätavallisen laiska viime päivinä. Jalan turvotus oli laskenut heti yhdessä yössä. Se ei siis ollut ongelma. Ehkä Lore oli vain väsynyt tai ollut aloittelijoiden riepoteltavana entistä enemmän. Avasin karsinan oven ja maiskuttelin hiljaa. Lore säpsähti vaikka olin todella rauhallinen. Lore höristi korviaan kiinnostuneena ja tuli katsomaan tulijaa. Se veti hajua sisäänsä ja tunnisti minut samaksi Kopsuksi kuten aina ennenkin. Lore hinkkasi päätään takkiini ja sai minut horjumaan pelottavasti.
– Hei, rauha, naurahdin ponille ja työnsin sen pään lempeästi pois. Lore katsoi minua hetken ja meni ruokakupin luokse päätään raapimaan.
– Että minä en sitten ollut tarpeeksi hyvä, sanoin hilpeyttä äänessäni. Kolautin karsinan oven kiinni ja juoksin pienen tihkusateen läpi maneesille. Tyhjä. Aivan kuten toivoinkin, ajattelin ja raahasin raskaita tolppia ja puomin kannattimia hiekkapohjaiseen ratsastusmaneesiin.

Lore nautti saamastaan huomiostaan täysin. Harja hyväili vielä lähtevää talvikarvaa. Vaikka karva ei irronnut tukkuina, oli Norjassa vielä sen verran kylmä, että hevoset pitivät talvikarvansa. Sain välillä oikein voimalla iskeä harjaa seinään. Karvat tuntuivat kuitenkin menevän vain syvemmälle harjan uumeniin.
– Ei sinua kyllä puhtaaksi saa, huokaisin lopulta ja katsoin yhä tomuista Lorea. Pyyhin vielä märällä pyyhkeellä Loren selkää, jotta tomu lähtisi. Pyyhe oli oitis likainen. Kuitenkin, mitään näkyviä lika kokkareita ei ollut. Päätin satuloida ja suitsia hiirakon ponin. Suitset vetäisin nopeasti päähän ja yli ja näppärin sormin kiinnitin soljet. Lore maisteli kuolaimiaan ja välillä heitteli päätään. Sitten heitin satulan selkään. Lore luimisteli vähän, mutta ei muuten yrittänyt näykkiä. Lore myös pullisteli, joten päätin pistää satulavyön paremmin maneesissa. Irrotin Loren käytävältä ja suunnistin maneesiin. Lore nyrpisteli sateelle ja ilahtui selvästi, kun pääsimme maneesin suojiin.

Lore katsoi heti esteitä. Tasan neljä estettä. Kaksi estettä pääty-ympyrällä, yksi pitkällä sivulla ja yksi oli asetettu kokorataleikkaalle. Lore katseli korvat hörössä esteitä ja se taisi tietää mitä tuleman piti. Tarkistin satulavyön kireyden, häntäremmin, pintelit ja jalustimet ja viimein pääsin kiipeämään selkään. Aloitin ensin käynnissä ja vasemmassa kierroksessa. Lore kulki hyvin pitkillä ohjilla ja minä sain vain istua selässä. Vaihdoin suuntaa ja kävelin omissa unelmissani toiseenkin suuntaan.

Lopulta päätin reipastua, ja otin ohjat käteen. Lore lähti käskemättä raviin, joten otin sitä hiukan takaisin. Kun Lore käveli jälleen rauhallisesti, ajoin sen kevyellä pohkeen puristuksella raviin. Lore oli singota heti nopeaan raviin, ja otinkin päättäväisesti pidätyksen.
– Ptruu, Lore, mutisin ja käänsin ruunan laajalle voltille käyttäen ulkoapuja. Samalla käytin sisäpohjetta, ettei ruuna kaatuisi sisäänpäin. Lore taipui vähän haluttomasti, joten päätin ottaa uuden ympyrän. Taivutin Lorea nyt vähän reilummin ja voltti menikin paljon paremmin. Tein kulmankatkaisun ja vaihdoin suuntaa.

Tein toiseen suuntaan vähän enemmän voltteja. Taivuttelin Lorea volteilla ja serpentiineillä. Lore taipuikin hyvin ja halukkaasti joka suuntaan. Välillä Lore säikkyi ääniä maneesin ulkopuolella. Sivuhypyt olivat kuitenkin sen verran pieniä, että pysyin helposti selässä. Lore alkoi jo vähän taipua niskasta alas. Loressa oli ainesta kouluhevoseksi, ja olinkin siitä hyvin ylpeä. Pieni ruuna taipui hyvin ja mielellään.

Päätin aloittaa esteiden hyppelyn heti ja meninkin pienimmän esteen luo. Pääty-ympyrällä könötti vain noin kahdenkymmenen sentin este. Menin sitä laukassa, eikä Lore vaivautunut edes hyppäämään. Yritin kannustaa Lorea välillä hyppäämään, mutta se vain kiihdytti. Keskityin välillä ympyrällä menoon. Tempo tasaiseksi ja ympyrä symmetriseksi. Lore kulki hienosti vaikka vain astui esteen yli. (Minulle se oli este, Lorelle ilmeisesti ei). Lore näytti pian kyllästyvän miniesteeseen, joten päätin mennä toiselle pääty-ympyrälle. Siirryin ympyrästä uralle ja taktisesti vaihdoin ympyrää. Lopulta olimme noin neljäkymmentä senttisen miniokserin luona. Lore innostui enemmän kuin minä.

Pidätin Lorea huomaamattomasti. Lore heitti päätään ja teki ison loikan esteen yli ja minä kaaduin kokemattomana Loren kaulalle. Hiirakko hidasti vaistomaisesti raviin, jotta saisin itseni koottua. Nostin itseni ylös Loren kaulalta ja tein ylimääräisen ympyrän okserin ohi. Tein puolipidätteen ja nostin laukan. Ohjasin Loren uudelleen ympyrälle. Lore innostui taas. Tein pidätteitä ja pidin itseni suorassa. Odotin hyppyä. Sitten se tuli. Tunsin allani, kun Lore lähti hyppyyn. Otin harjasta kiinni ja nojasin hieman eteen. Niin pienellä esteellä ei tarvinnut paljon mennä kaulalle. Lore teki nyt vain pienen loikan ja meninkin heti uudestaan. Lore hyppäsi taas hienosti. Siirsin raviin ja vaihdoin oikeaan kierrokseen.

Este pitkällä sivulla oli viisikymmentä senttinen pysty. Pysty oli ihan minun hyppy rajoillani. Epäröin vähän, kun nostin laukan. Loren pää hipoi pilviä ja ruuna oli jo singota käsistäni. Pidätin kerta toisensa jälkeen. Lopulta sinivalkoinen pysty oli jo edessä. Lore ponnisti takajaloilla hyppyyn. Nousin taas jalustimille, tosin vähän myöhään. Jäin hypystä jälkeen ja Loren pukki esteen jälkeen ei auttanut tippaakaan. Sinkouduin avuttomana maneesiin hiekkaan. Lore ravasi maneesin nurkkaan ja sieltä se katsoi minua suurin silmin. Nousin ensin istuvalleni. Katsoin murhaavasti ympärilleni. Lopulta jaksoin nousta maneesin pehmeästä joka paikkaan tunkevasta hiekasta. Kävelin Loren luo ja talutin sen keskemmälle. En ollut luovuttaja tyyppiä. Aion vielä mennä tuon esteen.

Hyppäsin Loren selkään. Olin lähinnä kiukkuinen itselleni. Keräsin uudestaan ohjat ja kannustin Lorea raviin. Istuin ravissa alas ja nostin laukan. Laukkasin ympyrän ja lähestyin suomilipun väristä pystyä uudelleen. Muistelin kaikkea esteisiin liittyviä ohjeita, mitä olin vuosien varrella saanut. Älä sählää kolme askelta ennen estettä. Anna hevosen itse katsoa paras ponnistus paikka. Odota, että tunnet hevosesi hyppäävän ja mene vasta sitten hyppyyn mukaan. Muista, että esteratsastus on 95 % kouluratsastusta, ne viimeiset viisi prosenttia ovat hypyistä. Pidätä ja noin kolme askelta ennen päästä hevonen menemään esteelle. Kaikki vinkit juoksivat mielessäni. Ja tein niin, kuin he käskivät. Pidätys ja sitten päästin Loren menemään. Pidätyksen jälkeen Lore pidensi askeltaan. Se nosti päätään ja arvioi hyppypaikan. Lopulta Lore lähti hyppäämään. Tunsin sen, ja nousin juuri oikeaan aikaan kevyeen istuntaan. Näytin ohjalla Lorelle laukan, missä sen tulisi jatkaa. Lore laskeutui oikeassa laukassa, ja minä otin heti kontrollin. Este oli mennyt upeasti!

Vaihdoin ravissa suunnan ja otin uuden lähestymisen. Lore meni, hyppäsi ja poistui esteeltä hienosti. Taputin Lorea ja annoin sille hetkeksi pitkät ohjat. Aloin miettiä pientä rataa. Lopulta päätin radan. siihen koostuisi kerran kaikki esteet, mitä olin rakentanut. Ensin pikkupysty pääty-ympyrällä. Ympyrältä menisin suoraan pitkälle sivulle ja hyppäisin suomi esteen. Samalla pääsen toiseen päähän kenttää. Ympyrällä kerran miniokseri ja sitten siitä halkaisijalla oleva este, joka oli (jopa) seitsemänkymmentä senttimetriä korkea. aloitettaisiin vasemmasta kierroksesta. Olin jo valmiiksi oikeassa kierroksessa, joten minun tarvitsisi vain kerätä ohjat ja aloittaa.

Kasa perhosia pyrki ulos kun nostin pitkällä sivulla laukan. Lore tiesi mitä oli tulossa ja se nostikin heti ripeän laukan. Menin Lorella ensin ylimääräisen ympyrän. Sitten ohjasin sen pikkuesteelle. Lore pettyi selvästi ja mateli esteen yli. Muistutin Lorea napakalla pohkeella ja vein sen uudestaan esteen luo. Vaikka Lore ei vieläkään hypännyt, se meni selvästi paremmin ja reippaammin. Tästä tyytyväisenä ohjasin Loren pystylle.

Lore innostui nähdessään pystyn. Sen askel venyi ja se alkoi tempoa ohjia käsistäni. Pidätin pari kertaa päättäväisesti. Lore hidasti hieman, mutta halusi selvästi pian eteenpäin. Tein pidätteitä ja päästin Loren ennen estettä. Se harppoi helposti kaksi askelta ja hyppäsi kotkamaiseen liitoon. Laskeutuminen oli täydellinen. Lore oli täydessä tasapinossa, kun jatkoimme kohti pikku okseria.

Lore selvitti okserin rutiinilla. Keräsin omat rohkeuden viimeiset rippeet ja lähdin vinolle halkaisijalle kohti suuren suurta pystyä. Edessä oleva seitsemänkymmentä senttinen pysty näytti minusta metriltä. Lore innostui ja alkoi tempoa ohjia. Este lähestyi ja muistin päästä Loren sovittamaan jalkansa ennen estettä. Otin harjasta kiinni ja annoin Loren tehdä työn. Iso punamusta este jäi hetkessä taakse. Olin hämmentynyt. Olin todella tehnyt sen! olin hypännyt korkean esteen! Viinilasit esille, nyt juhlitaan!

Ravasin Lorella pitkin metsätietä. Olimme menossa Mellavatnetille ja sieltä kiertäisimme takaisin. Noin tunnin lenkki oli mitä mainioin lenkki loppuverryttelyksi. Ravi oli mukavaa. Lorella oli ihana ravi, se oli helppo koota ja siinä oli mukava istua. Laukka oli vähän vaikeampi. Lore tuppasi laukkaamaan lujaa, jolloin se kolhi aina jalkojaan, siksi sillä käytettiin pinteleitä. Käynti Lorella oli myös mukava, mutta sen etujalat ovat vähän ahdasliikkeiset.

Mellavatnet oli hetkessä edessä. Vaikka vesi on vielä kylmää, näytti järvi todella kutsuvalta. katsoin hetken jokea. Tänne tultaisiin vielä uimaan. Käänsin Loren ja lähdimme kohti Kjeldbergtind vuorta. Käväisisimme sen juuressa ja palaisimme takaisin.

Vuori oli synkkä ja se kohosi tästä kohtaa korkealle. Toiselta puolelta vuori oli loivempi, ja sinne johti polku vähän matkaa ylöspäin. sielläkin pitäisi käydä. Täytyisi varmaan tehdä lista. Mitä teen kesällä. Se olisi kyllä tehtävä. Käännyin Loren kanssa kohti tallia ja annoin Loren kävellä loppumatkan kotiin.

Otin Lorelta nopeasti satulan ja suitset pois. Lore oli vähän hikinen, joten harjasin sen hyvin. Lore nautti huomiosta, taivutti kaulaansa eteenpäin ja lerputti alahuultaan. Välillä Lore hörisi, kun löysin kutiavan paikan. Lore oli äkkiä puhdas. Päätin jättää sen sisään, koska tunnit alkaisivat kohta. Lore olisi ensimmäisellä tunnilla. Katsoin lappua. Aloittelijoiden tunti. Katselin viekkaasti ympärilleni ja lähdin hipsimään vähin äänin kotiin. En halunnut juosta ratsuni vierellä. Ainakaan nyt!

Kopsu & Lore

_29_

[Kopsu]

On aika hiljaa kiittää

On aika hiljaa kiittää
ja lapaas taputtaa,
meidät yhteen liittää
vain muistojemme maa.
Jäi jälki sydämiimme,
jälki unelmiin,
sulle laulamme nyt näkemiin.

Turvallista matkaa,
me toivotamme näin,
on aika siivet nostaa ylöspäin.
Turvallista matkaa
tiellä taivaaseen,
kanssa hyvien muistojen.

Purkka suussa ei enää maistunut. Se jäi kiinni kurkkuun ja kitalakeen. Suuri joukko Shelyesiläisiä oli Jackin karsinan edessä. Moni ei sitä tuntenut, mutta moni tiesi, millaista on menettää rakas elämästä. Moni itki hyvin hiljaa. Tunnelma oli surullinen ja harmaa. Yksi kerrallaan ihmiset lähtivät. Vain pieni joukko jäi karsinalle.
– Mä en halua uskoa tätä, Pesce sanoi käheällä äänellä.
– Pitää pysyä vahvana ja tukea Lynniä, Leea sanoi ja niiskautti äänekkäästi.
– Miten me pystymme? Aimie sanoi ja hipaisi Jackin nimikylttiä karsinan ovella. Jackin karsinan oveen oli liimattu paljon tarralappuja. Niissä oli muistokirjoituksia ja sydämiä. Paljon, paljon sydämiä. Joku astui talliin. Kukaan ei kääntynyt. Maiss käveli luoksemme ja asetti kimpun villikukkia Jackin karsinan eteen.
– Jackin laitumelta, hän kuiskasi ja peruutti pois karsinalta. Sitten tuli Catu. Hänellä oli kädessään valtava juliste. Keskellä oli Jackin kuva. Jack haukotteli ja Lynn nauroi vierellä. Molemmat olivat onnellisia.
– Kirjoitatteko tähän nimenne? Catu niiskautti ja ojensi meille kynän. Kaikki kirjoittivat. Minä kirjoitin myös laulun sanat.
– On aika hiljaa kiittää ja lapaas taputtaa…, ihana Kopsu, Catu sanoi ja puhkesi taas kyyneliin. Maiss halasi Catua ja samalla minä ja Aimie kiinnitimme julisteen nastoilla karsinan seinään. Jouduimme vähän siirtelemään muita lappuja, mutta lopulta kiinnitimme julisteen paikalleen.
– Jack on niin ihanan näköinen, ja hassu, Catu itki ja nauroi samalla. Pesce painoi ensin sormet huulilleen ja pisti sormensa sitten Jackin kuvan päälle.
– Jää hyvästiksi rakas, hassu, ihana, paras, upea ja uskollinen ponivaari, hän sanoi ja käveli kädet taskussa ja selkä kumarassa pois. Silitin Jackin kuvaa kämmenselällä.
– Olisi pitänyt tutustua sinuun, kuiskasin ja muistelin kaikkia niitä aikoja. Kun olimme porukalla menneet maastoon. Uusivuosi, leirit, tapahtumat. Jack oli ollut kaikissa mukana. Omana hiljaisena, upeana itsenään.


Jack, lepää rauhassa.



Okei, mun on pakko tunnustaa yksi juttu - mä itkin. Ehkä johtuu siitä, että mä olen flunssassa ja tihrutan itkua tavallista helpommin, mutta tuli vaan sellanen Jackinkaipausfiilis. Tollanen yhteinen muistelu on aina liikuttavaa. - L