Pimeys tulkoon ja nielaiskoon teidät!!Pyöräilin räntä sateen kera. Manasin talven sään ja jatkoin pyöräilemistä. Onneksi näin jo Shelyesin ilmestyvän kulman takaa.
- No vihdoin, mietin puoli ääneen ja rullasin Shelyesin pihalle. Ensimmäisenä silmiini osui Jassun kotitalo, jonka ikkunasta paistoi valoa. Kuulin naurua ja lasien kilisyttelyä.
Jassulla on bileet kun minä rämmin täällä sateessa. Ajattelin ilkeästi, mutta hymähdin perään. Jospa Jassu juhlistaakin jotain, mistä me muutkin saamme hyötyä.
Onkohan Miran varsa syntynyt? Ajattelin toiveikkaasti kun pistin pyöräni nojaamaan tallin seinään. Pujahdin sisälle lämpimään pikkutalliin ja hörähdyksin minut ottivat vastaan Svea, Vani, Rica, Milka ja tietysti Lore. Näinkin ensimmäiseksi Maissin ja Catun. Tytöt harjailivat Vania pehmeillä harjoilla.
- Kauhea koiran ilma! parahdin samalla kun suljin pikkutallin oven takanani. Catu ja Maiss nyökkäilivät.
- Joo. Meidän piti mennä ratsastus lenkille, mutta ilma pilasi senkin mahdollisuuden, Catu naurahti. – Tulipahan ponit harjattua. Nyökkäsin ja kurkistin Loren karsinaan.
- Onko Fionaa näkynyt? kysyin, kun en nähnyt häntä missään.
- Joo, Maiss sanoi, - se sanoi, että kävisi oleskeluhuoneessa ja tulisi mahdollisimman pian takaisin. Miksi kysyit?
- No, sovimme Fionan kanssa, että pistämme tänään Lorelle kärryt perään. Mennään varmaan maneesiin ja tuskin ajetaan, pistetään ne vaan perään ja otetaan pois, virnistin. Sitten muistin. – Hei, tiedättekö mitä Jassu juhlii? Catu ja Maiss katsoivat molemmat minuun kummastuneena.
- Juhlii? Ai juhliiko se jotain? molemmat kysyivät. Nyökkäsin hämilläni.
- Joo. Kuulin naurua ja lasin kilinää Jassun talolta. Jotain viiniä siellä varmaan lipittelevät. Naurahdin ja kuulin pikkutallin oven avautuvan. Fiona loikkasi sisään räntäsateesta ja pudisteli vaatteitaan.
- huh huh! Me mennään Kopsu sitten maneesiin laittamaan ne kärryt, Fiona totesi kun hän näki minut.
- Mutta ensin selvitetään miksi Jassu juhlii, sanoin innokkaasti. Fiona katsoi meihin hölmistyneenä joten selitimme hänelle koko jutun.
- Ahaa! No mitä me odotamme! Mennään jo! Fiona yllytti ja veti jo takkiaan kiinni. Kaikki me nyökkäsimme ja Maiss laittoi Vania takaisin karsinaan. Vedimme kaikki takin kaulukset ylös ja astuimme pikkutallin lämmöstä ulos räntä sateeseen.
- Lunta meni takin sisään…, Catu manasi.
- Shut up! Maiss sähähti ja loi Catuun murhaavan katseen. Hiivimme Fionan kanssa etupäässä Jassun talon ikkunan alle. Siellä juhlittiin yhä. Emme kuulleet kuin rikkonaisia lauseita.
- …Niin ja vielä kerran… toivottavasti tunnette olonne mukavaksi… voin taata teille elämyksiä tuolla… Katsoimme pelästyneinä toisiimme.
- Täh! Mitäköhän se Jassu oikein tekee. Ja missä! Catu kuiskasi. – Sillä on takuulla mies!
- Ja paskat! Maiss sanoi. Katsoin Maissiin.
- Ei, ei siellä ole miestä… vaan… naisen ääni! totesin hiljaa. Fiona katsoi minua kulmat kurtussa.
- Ei kai vaan Jassu ole…, Catu aloitti mutta Fiona keskeytti hänet.
- Catu, sulla on liian suuri mielikuvitus! Fiona sanoi arvaten Catun lauseen lopun. Catu tuhahti.
- Me ei kuulla mitään täältä ikkunan takaa! Maiss parkaisi hiljaa. Katsoin Maissia ironisesti.
- No niinpä! Marssitaan sen sijaan sisälle kuuntelemaan, sanoin ironisesti. Maiss nyökytteli suu auki. Huokaisin ja pistin Maissin suun kiinni. – Tolvana, ei me voida marssia sisään! Ja pistä suu kiinni ennen kuin kärpäset pesii sinne. Maiss katsoi minua ja lähti kävelemään talon taakse.
- Hei! Mihin menossa! Fiona kuiskasi kovaan ääneen ja hipsi perään. Katsoin Catua ja lähdimme konttaamaan talon taakse.
- Ahaa! kuului Fionan tukahdutettu kuiskaus. Kun tulimme Catun kanssa talon taakse, näimme Maissin kömpimässä Jassun makuuhuoneen ikkunasta sisään.
- Mitä hittoa te duunaatte?! kuiskasin kovaa hampaideni välistä.
- Mennään kuuntelemaan Jassua! Maiss kuiskasi ja hyppäsi Jassun lattialle.
- Me ollaan ihan mudassa ja loskassa. Joudutaan luuttuamaan Jassun kallis puulattia! sihahdin. Maiss kurkisti ikkunasta.
- No pöh, muovia tämä on, Maiss sanoi ja auttoi Fionan Jassun makuuhuoneeseen. Työnsin Catun taloon ja sitten Fiona ja Maiss nostivat minut makuuhuoneeseen. En ollut ikinä käynyt Jassun talossa, mutta nyt näin ainakin makuuhuoneen.
Huoneen toisessa päässä oli kaunis tummasta puusta tehty parisänky, jonka pirteän vihreät lakanat oli peitetty vaalean ruskealla päiväpeitolla. Sänkyä vastapäätä oli pieni telkkari ja sen alla oli digiboksi ja DVD-soitin. Tv-pöydän vieressä oli kaunis lipasto, jonka päällä oli jalkalamppu ja moderni radio. Ikkunan vieressä (juuri sen ikkunan josta olimme kavunneet sisään) oli seinällä hylly, jossa oli upeita rakenne kuvia ja joitain palkintoja. Lattia tosiaankin oli muovia, mutta se näytti puulta.
- Hah! Saisi Jassu opetella pistämään ikkunan kiinni! Catu virnisti voiton riemuisena. Jassun ovi oli raollaan ja kuulimme puheen sorinaa.
- Nyt hipi hiljaa…, kuiskasin ja menin kyykkyyn raollaan olevan oven taakse. Tunsin, kuinka Fiona kyyristyi ylleni ja Fionan ylle kyyristyi Maiss.
- Hei mä haluun kans nähdä! Catu kuiskasi ja tuli neljänneksi kasaamme. Minulla oli vähän tukalat oltavat, mutta kuuntelin silti tarkkaan Jassua. Jassu istui nojatuolissa ja jutteli kahdelle naispuoliselle henkilölle. Kuuntelin tarkkaan keskustelua.
- No, miltäs nyt tuntuu, Jassu kysyi vierailtaan.
- Aivan upealta! Tämä on uskomatonta, ja tänne oli aikamoinen porukka tulossa, nainen, noin kuusitoista vuotias sanoi.
- Niinpä, upeaa että valitsit meidät monen muun hakijan joukosta, nuorempi ääni sanoi. Melkein aistin kuinka muiden päähän alkoi koostua mielikuvia. Karkotin omat mielikuvani ja keskityin kuuntelemaan.
- Minulla on ne paperit tuolla makuuhuoneessani, joten mennäänkö sinne vaikka katsomaan niitä? Jassu kysyi vierailtaan ja nousi tuolistaan. Paniikki iski meihin kaikkiin. Nousin salaman nopeasti ylös lattialta ja sain Maissin rymähtämään Fionan päältä alas lattialle. Catu henkäisi syvään ja rynnisti ikkunalle päin. Juuri kun ovi oli aukeamassa, sähköt katkesivat. Pimeys valtasi huoneet ja kukaan ei nähnyt eteensä.
- Kuka täällä on? Kuulin Jassun rynkyttävän valokatkaisijaa. Catu the kamikaze, hyppäsi alas ikkunasta ja minä menin perässä. Rymähdin märkään maahan polvilleni ja olin saada Fionan niskaani. Ehdin onneksi väistää, mutta Fionalla oli huonompi tuuri. Maiss heittäytyi pää ja kädet edellä ikkunasta Fionan päälle. Ryntäsimme kaikki metsän siimekseen ja kumarruimme puiden juurille. Näimme Jassun pään ikkunasta ja kohta Jassun kädessä oli myös iso taskulamppu. Jassu kääntyili lampun kanssa eri ilmansuuntiin ja haravoi sillä myös metsää. Jassu ei tainnut onneksi huomata meitä, koska hän sammutti taskulampun ja pisti ikkunan kiinni.
- Meidän täytyy äkkiä mennä pikkutalliin! parkaisin. Jos Jassu näkisi meidän kävelevän muina miehinä metsästä, paljastuisimme oitis.
- Miten? Emme voi ravata pihan poikki! Maiss kysyi.
- Hei, mä keksin! Catu huusi. Katsoimme kaikki Catua.
- Ounou, Maiss sanoi ja sai Catulta murhaavan katseen.
- Mennään maneesin takaa, se on ainoa vaihtoehto! Catu sanoi voitonriemuisena. Katsoimme Catua. Catun idea taisi olla ainoa suunnitelma joten menimme metsää pitkin maastopolun alkuun. Tarkistimme vielä, ettei ketään ollut näkyvissä ja livahdimme maneesin taakse. Juoksimme maneesin seinää pitkin pihan toiseen päähän.
- Nyt tulee vaikein osuus. Meidän täytyy mennä pikkutallin ovesta ilman että kukaan huomaa, sanoin ja olin jo lähdössä. Tunsin kuitenkin kuinka joku esti minua.
- Käytetään takaovea, Maiss sanoi. Katsoin häneen hölmistyneenä.
- Mitä takaovea? Ei pikkutallissa ole takaovea, sihahdin.
- Onpa, Catu sanoi, - vanha luukku, noin metri kertaa metri. Siitä pistettiin joskus lannat kuoppaan, mutta nyt kuoppa on täytetty, mutta luukku on yhä olemassa. Avaamme vain luukuun, jossa on haka ja pujahdamme suoraan satulahuoneeseen. Katsoin Catua.
- No mitä me odotamme! sanoin ja livahdin pikkutallin taakse.
- Jassu vaara! Fiona kuiskasi. Näimme Jassun tulevan talosta kohti talleja.
- Äkkiä! hoputin Maissia, joka avasi haka lukon. Maiss kömpi satuloiden alle ja perässä meni Fiona. Tungin Fionan ja Catun väliin ja pääsin suoraan satuloiden alle. Betonilattia oli kylmä, mutta satulahuone oli muuten lämmin paikka. Catu kömpi myös sisälle ja sulki luukun takanaan. Juuri kun Catu nousi ylös lattialta, kuulimme pikkutallin oven avautuvan.
- Juhuu, onko täällä ketään! Kuulimme Jassun äänen. Maiss pisti päänsä ulos satulahuoneesta.
- Täällä satulahuoneessa Jassu, Maiss sanoi tekopirteästi. Jassu käveli luoksemme ja katsoi meitä epäilevästi. Odotimme hiljaa ja yritimme pitää peruslukeman naamalla. Vaikeinta se näytti olevan Catulle, joka puristi huulet tiukkana yhteen.
- Joku kävi äsken, siis ihan äsken, mun talossa urkkimassa, onko teillä aavistustakaan, kuka kävi huoneessani? Jassu kysyi epäilevästi. Pudistelimme päätämme lievän paniikkiin vallassa.
- Eiiii! Me oltiin koko ajan täällä pikkutallissa, Maiss tokaisi. Jassu mulkaisi Maissia. Samassa pikkutallin ovi kävi ja Heidi ilmestyi sisään.
- Ai te olette täällä! Kävin äsken etsimässä teitä, mutta ette olleet pikkutallissa, joten menin katsomaan isosta tallista, missä ihmeessä piileskelitte? Voi vittu. Se taisi olla ensimmäinen sana joka minulle tuli siinä tilanteessa mieleen. Myös muutkaan eivät näyttäneet kovin innostuneilta.
- Niin, Jassu aloitti murhaavasti, - missä ihmeessä piileskelitte? Hengitimme syvään ja yritimme keksiä vastausta. Onneksi Fiona pelasti tilanteen.
- Olimme yhdessä vaiheessa heinävintillä katsomassa onko..mm… heinä homeessa, Fiona keksi hätä valheen. Jassu katsoi meitä otsahiuksiensa takaa.
- Ai, no se selittää kaiken! Heidi huudahti ja alkoi riisua paksua toppa takkiaan. Jassu mulkaisi meitä ja kääntyi lähteäkseen. Kun Heidi ei nähnyt, Jassu kääntyi takaisin meihin päin ja teki pienen eleen, joka kertoi meille kaiken. Jassu nosti etu- ja keskisormen pystyyn, kuin peace-merkiksi, mutta pisti ne ensin omien silmiensä eteen ja osoitti sitten kahdella sormella meitä. ”Minä katson teitä, I’ll watch”. Nielaisin ja katsoin Fionaa. Kun pikkutallin ovi sulkeutui, huokaisimme syvään ja lysähdimme sohvalle.
- Paras emävalhe ikinä! naurahdin Fionalle ja heitimme ylä femman.
- Huh huh, Catu huokaisi, - se jos mikä oli tukala tilanne.
- Näittekö Jassun murhaavan ilmeen!? Luulin että ne poraisivat minusta läpi, Maiss huokaisi. Heidi katsoi meihin kysyvällä katseella ja selitimme hänelle koko jutun. Heidi tuijotti meitä silmät suurina ja suu auki.
- Te siis murtauduitte Jassun taloon? hän kähisi. Hymy alkoi kaareutua tytön huulille ja lopulta hän nauroi vapauttavasti. Nauroimme ja juttelimme tapahtuneesta.
- Hei, Kopsu. Eikös meidän pitänyt pistää Lorelle tänään kärryt perään? Fiona kysyi nauru kohtausten välissä. Hups, niinpäs pitikin.
- Voi ei, ihan unohdin! Onkohan maneesi vapaa? Pohdin. Maiss naurahti.
- Tuohon kysymykseen voi saada helposti vastauksen.
Juostuamme maneesille, totesimme sen olevan vapaa. Juoksimme siis takasin pikkutalliin (juoksimme, koska satoi räntää ja olimme innoissamme) ja aloimme pistää Lorea vähän kuntoon. Sillä välin, kun Maiss ja Catu raahasivat kärryjä maneesille, Fiona opetti minua kokeneempana valjaiden kanssa.
- Ja, kun tää on pistetty tähän, niin silloin vasta voit pistää tän remmin tähän, Fiona luetteli tottuneesti.
- No, juu. Tiesitkö että mun äidin nimi Elisa, sanoin muka tylsistyneenä.
- Kopsu! Fiona parkaisi, - yrittäisit edes! Katsoin häntä kädet levällään.
- Jaa opettelen nuo kaikki miljoona ja yksi remmiä, naurahdin. No, liioitella sentään osasin. Fiona huokaisi ja yritti vielä kerran.
- No mikä tämä on, hän kysyi näyttäen remmiä, joka kulki Loren oikealta kyljeltä ryntäiden poikki vasemmalle kyljelle.
- Toi on rintaremmi! hihkaisin.
- No ohhoh! Odotin jotain, ”pölyharja” tai ”rynnäsremmi”, Fiona nauroi.
- No pöh. Samassa Maiss ja Catu tulivat sisään. Molemmat huohottivat.
- Noniin, teidän kärryt on nyt siellä, onko Lore valmis? Catu kysyi ja puhdisti vaatteitaan ravasta.
- Joo’o, pistän vain tämän kiinni…, Fiona sanoi ja räpelsi soljen kanssa. – Ja vola! Fiona julisti.
- Joojoo! Kukaan ei halua kuunnella sun kerskailuja F, hihkaisin ja otin Lorea suitsista kiinni. Jo valjaisiin tottuneena Lore käveli pihalle, mutta pikkutallin ovella se nuuhkaisi nyrpistäen ilmaa.
- Oletko sä joku diiva nytte? huokaisin, mutta Lore hirnahti kovaa kohta se sai vastauksen. Rypistimme kulmiamme ja tarkensimme katseitamme.
- Katsokaa! Maiss sanoi ja osoitti räntä sateeseen. Ensin en erottanut pihalla mitään, mutta kohta huomasin heikot ajovalot. Kaksi maasturia veti hevoskoppeja perässään.
- Mitä! Catu huudahti.
- Okei, nyt järkeilyä. jos hevosia olisi kaksi, ne tuotaisiin yhdessä kopissa, eli hevosia on enemmän kuin kaksi! Maiss hihkaisi.
- Mistä tiedät että noissa on hevosia? Mitäs jos… jos hevosia karsitaan! parahdin oikeasti hätäisenä ja rutistin Loren kaulaa. Ruuna katsoi minuun kummissaan. Emme nähneet takanamme Catua, joka virnuili merkitsevästi.
Catu juoksi sateeseen katsomaan mahdollisia hevosia. Fionakin lähti, joten jäimme Maissin kanssa kahdestaan. Halusin mennä katsomaan ja Maiss halusi mennä katsomaa, mutta emme voineet jättää Lorea. Niinpä otimme Loren mukaamme. Hölkkäsimme Loren kanssa hevostrailereiden luo ja katsoimme niitä räntä sateen läpi. Lore kuoputti maata ja katsoi tiukasti ramppiin joka laskettiin.
- Mitä Jassu tämä on! Fiona kysyi ihmeissään ja tähysteli ramppia kohti. Ramppi laskettiin alas ja ensimmäisenä ulos peruutti kaunis connemara tamma ja sitten ulos tuli Russi tamma.
- Hirvittävän söpöjä! Maiss hihkaisi. Jassu hymyili.
- Tässä on uudet asukit talliin! Jassu sanoi juhlallisesti.
- Siis mitä! kysyin silmät suurina. Yhtäkkiä Aimie tuli trailerin takaa ja Aimien takana käveli nuorempi tyttö.
- Tässä konien omistajat! Jassu osoitti Aimieta ja tyttöä, jota en tuntenut. – Aimie omistaa tämän kauniin Connemaran ja Loviisa omistaa tämän Russin. Jassu julisti. Loviisa oli näköjään uusi ihminen ja moikkasimme häntä hieman hämmentyneinä.
- Entä tuo toinen traileri? Maiss kysyi. Jassu nauroi.
- No siinä on Jennan ja Catun yksärit, Jassu sanoi. Katsoimme kaikki Catua.
- Et ole edes vihjaillut! sanoin innostuneena. Lore kuopaisi maata ja haisteli uusia tulokkaita. Catu näytti tyytyväiseltä itseensä.
- No, kyllä minä osaan salaisuuksia pitää, Catu sanoi tyytyväisenä.
- Ihme, Maiss mutisi ja sai Catulta murhaavan katseen.
- Entäs Jennan hevonen? kysyin innostuneena.
- Jennan suokki ruuna on aika moinen tohelo, Jassu naurahti.
- Oiii, suokki! Fiona henkäisi. Jassu katsoi vähän Lorea.
- Mitäs olette tekemässä? Katsoin Lorea.
- No, pistetään kärryt perään, sanoin. Jassu patisti meidät maneesiin tekosyyllä, että valjaat kastuvat ja Loresta tulee kipeä.
- Se haluaa vain ottaa vastaan Catun ja Jennan yksärit, mutisin. Tietenkin Catu jäi ottamaan vastaan oman hevosensa.
Menimme maneesin suojiin ja keskellä kenttää oli kärryt.
- Ajetaanko Lorea ensin vähän ilman kärryjä, Fiona kysyi ja otin ohjat. Fiona opasti minua vähän ohjaamisessa, mutta opin aika nopeasti. Menimme toki myös ravia, ja laukkaakin kokeiltiin. Lore kulki mainiosti kaikissa askellajeissa. Ja sitten kärryt! Veimme Loren tutkimaan ensin kärryjä. Lore nuuskaisi niitä kerran ja totesi se sitten vaarattomaksi. Sitten, kun minä pidin Lore kiinni Fiona tyrkkäsi Maissin kanssa kärryt Loren perään. Lore oli ensin vähän jännittynyt, mutta ei nähnyt tilanteessa mitään pahaa. Pistimme vielä aisat kiinni Loreen. Lore pysyi koko ajan rauhallisena, joten päätimme ottaa vielä käyntiä kärryjen kanssa. Kyytiin ei toki kukaan mennyt. Fiona ohjasi Lore sivulta ja minä olin Loren vierellä. Lore hämmästyi ensin kärryjen painosta, mutta veti sitten kohta käynnissä kärryjä.
- Hurraa! Maiss hihkui. – Tehän onnistuitte! Katsoin Maissia.
- Ai luulitko että me feilattais tää? naurahdin. Maiss kohautti hartioitaan ja soi meille merkitsevän katseen.
- Kukaan ei voi tietää, Maiss sanoi salaperäisesti.
- No, mutta mä tiedän yhden asia, me viedään Fionan kanssa Lore takaisin talliin ja koska sinulla ei ole Catua apuna, joudut raahaamaan tuon kärryn takaisin vajaan, yksin, sanoin tyynen rauhallisesti. Maissin ryhti lysähti kasaan, mutta hän suostui.
Veimme loren juosten takaisin pikkutalliin. Avattuamme oven huomasimme tallissa pari muutosta. Milka oli mennyt isontallin puolelle ja pikkutalliin oli tullut kaksi uutta tulokasta, Catun Lissu tamma ja Loviisan Ella. Molemmat ponit söivät heinää ja tutkailivat kiinnostuneena ympäristöä. pistimme Loren karsinaansa ja se alkoi heti haistella viereisessä karsinassa olevan Lissun kanssa. Catu ja Loviisa tulivat satulahuoneesta. Catu oli ilmeisesti esitellyt vähän paikkoja Loviisalle.
- No, jos on jotain epäselvää, niin ei tarvitse ujostella! Voit tulla rohkeasti kysymään, Catu päätti esittely kierroksensa. Aloimme purkaa Fionan kanssa Lorea ja nyt yritin tosissani opetella aisojen ja kaikkien muiden nimiä. Kun Lore oli kunnossa ja harjattu menimme satulahuoneeseen juttelemaan. Myös Maiss oli liittynyt seuraamme.
- Kerrohan Loviisa, mikä on ollut kaikkein jännintä tänään? Fiona kysyi. Loviisa mietti hetken ja alkoi vähän kikattaa.
- No se kun menimme etsimään Jassun ja Aimien kanssa papereita Jassun huoneesta, niin jotkut idiootit olivat murtautuneet sinne ja he sähläsivät ihan kympillä, Loviisa nauroi. Väänsimme pakko naurun ja katsoimme toisiamme merkitsevästi. Valitettavasti Loviisa osasi tulkita merkit naamoillamme.
- Hetkinen… te tiedätte keitä siellä talossa oli? Loviisa kysyi vähän hämmentyneenä. Katsoimme vaivaantuneesti toisiamme.
- Jaa tavallaan…, Maiss sanoi Loviisa katsoi meitä hetken.
-
Te olitte siellä talossa! Osuinko oikeaan?! Loviisa huudahti. Hyvinhän nuorella tytöllä leikkasi. Nyökyttelimme noloina. Loviisa vastoin odotuksia repesi nauramaan. Hänestä olimme olleet hyvin koomisia.
- Haha! Olisittepa olleet minun asemassani! Te olitte
niin tyhmän näköisiä, Loviisa käkätti.
- No kiitos! Catu sanoi muka loukkaantuneena. – Mutta nyt Loviisa sinun täytyy luvata, ettet kerro kenellekään! Loviisa nyökytteli hieman hilpeänä.
- Okei! Mutta nyt mennään tutustumaan muihin hoitajiin! Fiona hihkaisi ja lähdimme kohti isoa tallia. Yksi tapahtuma rikas päivä oli taas loppumassa.
Yes! Valmis!! Ja piiiiiiitkä tuli! Tämä tarina oli siis ennen vuotta 2010 ja silloin kun uudet hevoset tulivat.
Kopsu & Lore 19Hm