|
Post by Catu on Jan 27, 2010 0:41:50 GMT 3
26/1/2010 (Läppä)Sarjis 880 hooämmääVani et Catu
|
|
|
Post by Catu on Jan 27, 2010 0:42:08 GMT 3
|
|
titta
New Member
Posts: 22
|
Post by titta on Jan 27, 2010 19:23:33 GMT 3
27.01 Jokasen talli tytön unelma!
"Slåven!" Lukion opettaja huusi taakani vihaisesti, olin jo istunut ainakin puoli tuntia yksin biologian luokassa odottamassa isääni ja opettajan kanssa kiivaasti keskustellen. Käännyin nopeasti taaksepäin. Jackin oli varmasti jo lähtenyt kotoa kavereilleen, mutta eipä se kai haitannut kun oli ihana iltapäivä tulossa tallilla. "M-i-t-ä n-y-t?" Kysyin vihaisesti. Opettaja katsoi minua lähestyessään "Tiedät että en pidä sinusta enkä minä sinusta.." hän jatkoi. "Nii hyvin tiedät että mä en pidä sust mut hei mun täytyy men, kiire kottiin eroon susta!" Sanoin nopeasti ja lähdin olkalaukku olallani juoksemaan ulos. Olimme käyneet saman keskustelut satoja kertoja lukion opettajien kanssa, ilmeisesti en ollut kovinkaan suosittu opettajien piirissä mutta samapa tuo en halunnutkaan olla mikään opettajien lellikki. Kunhan vaan pääsin tavoitteeseeni eli valmistua lääkäriksi onnistuisi. Huomasin miten rähjäinen volksvagen saapui koulun pihaan. Onnekseni kaikki olivat jo koulusta lähteneet eivätkä nähneet isäni rumaa autoa. "Suoraan tallille" Huokaisin, kun ajattelin että moni tallillainen voisi saada traumat tulostani isän komealla limusiinilla.
Olin onnekas, säästyin pitkältä puhumiselta isäni kanssa. Vaikka ei isä ollut edes kovin puhelias niin saattoi se kysyä kesken hiljaisuuden "Oletko sä raskaana? Tai vaikkapa oletko vielä Neitsyt?" Niihin oli todella noloa vastata. Hyppäsin auton kyydistä pois Shelyesin pihassa, olin vielä kouluvaatteissa mutta olihan mulla mukana kaikenlaista tallivarustetta. Avasin reippaasti painavan tallioven. Nenääni tulvahti ihana hevosen tuoksu, sitä kaipasin kaikista eniten tänään. Toimistosta kuului pälpätystä, ilmeisesti jotain talli tyttöjä. Avasin oven hitaasti , kurotin katseeni tyttöihin. "Moih! Sä oot varmaan Titta?" Kysyi vaaleampi tytöistä, näköjään Maiss. "Joo olen kyllä" Nyökkäsin ja katsoin toiseen tyttöön kysyvästi. "Heimoivaan! Mä olen sit Lamppu!" Tyttö naurahti. "Lamppu?" Naurahdin. "No ei Ihan pelkkä Catu vaan tai no Lampuksi toki kutsutaan" Catu naurahti. "Mitäs mä tänään Maiss Vanin kanssa touhuan?" Kysyin hetken hiljaisuuden jälkeen. "Normi tutusminen, siis ihan vaikka voit harjailla ja toki pienen kävelylenkinkin ton kanssa saat vetää taluttaen" Maiss ohjasi minut Vanin karsinalle ja siinä se nyt oli! Se iki ihana hoitohevoseni, en muuta ihanempaa voinut toivoa!
"Suosittelen varomaan sen karsinaan menemistä suurella ovi aukolla, se osaa täydellisen karkaamis tekniikan" Catu tuli taakseni puhumaan. "Hah uskon kyllä" Naurahdin ja raotin karsinan ovea. Hivuttauduin sisälle ja annoin Vanin haistella minua. Tamma kävi kaikki taskuni läpi ja sitten päästi vasta minut harjaamaan itseään. Harjattuani pienen voikon tamman lähdin vielä sen kanssa kävelemään maastoihin.
Titta & Vani 1hm Tarinan kökköys <3
Hyvinhän tuo alkoi! (: Jatka samaa rataa. =) Ja ei ole kökkö! - Maiss
|
|
titta
New Member
Posts: 22
|
Post by titta on Jan 28, 2010 19:10:06 GMT 3
Paseos väljas / Valjas ajelua
"Cuál sería hoy en día?" Kysyin Vanilta espanjaksi. Minun oli hyvä puhua vaikka mitä omalla äidin kielelläni kun tiesin ettei monikaan ymmärtäisi. Maiss oli pestannut Cadun puhdistamaan tamman varusteita ja käskenyt minun harjata tammaa. Catu oli istahtanut karsinan viereen ja kuunteli ahkeraan outoa kieltäni. "Saanko kysyä yhtä juttua?" Catu käännähti karsinaan päin. "Ole hyvä vaan" Naurahdin. "Ootko opiskellu espanjaa jossain kielikoulussa, tuntuu vaan siltä ku puhut sitä niin hyvin" Catu katsoi minua kysyvästi. "Hah, no eikös jo ulkomuodosta päätellen näytä että olen asunut monta vuotta espanjassa ja olen puoliksi espanjalainen!" Kikatin, Vani yritti taas syödä taskussani olevaa puhelinta. "WHTF??!" Catu nousi pystyyn ja katsoi minua kysyvästi. "Katos ku en heti tajunnu" Hän yhtyi nauruuni. "Saat luvan opettaa mulle kans" Maiss hypähti Svean karsinasta esiiin. "Espía!!" Syytin Maissia leikkisästi. "Mitäs toi sit tarkottaa?" Maiss kysyi ja sulki samalla Svean karsinan oven. "Salakuuntelijaa, muuten voinko tänään kokeilla laittaa Vanille valjaat? Siis kun silloin siin hoitaja haun yhteydes vinkkasit" Osoitin katseeni Maissiin joka puhdisti käytävää mullasta. "Kokeillaan vaan, muista kuitenkin että se voi aluksi hullaantua että kokeillaan tänään vaikka valjastaa hiukan ja jos on ihan ok eikä Vani mitekään skitsoo niin sit voidaan käydä kävelylenkillä että ohjastat maasta käsin" Nostin katseeni Vaniin, tamma mutusteli taskustani repimäänsä porkkanaa joka oli tarkoitus antaa vasta illemmalla. En pystynyt noin pienelle söpöläiselle suuttumaan ollenkaan niin ihana kuin olikaan. Otin repustani lämpimän takin päälleni, pakkanen vaan kiristyi kiristymistään. En ollut oikein parina vuotena ehtinyt tottua pakkasiin kun espanjassa +1 astetta oli jo ihan hirveän kylmä. Mutta kylmyyksistä viis, ponit ja hevosethan olivat elämän tapa ja niiden takia täytyi uhrata itsensä kylmyyteen "Otin Vanin tähän käytävälle ni on helpompi laittaa" Maiss nyökkäsi nostaessani valjaitten painavimman osan tamman selkään. Vani nytkähti hiukan mutta ei saanut mitään skitsofreedia kohtausta kiristäessäni vyötä. Kiinnitin kaikki remmit ja Vani näytti olevan puoli unessa. "Varsinainen raviponi!" Naurahdin saadessani urakan valmiiksi. "Tosiaan, sitten homma kaksi: saa Vani hereille" Maiss vitsaili.
Kiinnitin vielä pitkät ohjat Vanin kuolaimiin ja irrotin narut. Vani tempaisi raviin mutta pidätin takana voimakkaan tamman taas käyntiin. "Ohhoh se tottu niihin sekunnissa" Maiss päivitteli. "Heh, käydään ton pihaton ympäri kävelemässä niin se näkis Oton" Catu jatkoi juosten Vanin viereen. Tamma luuli että nyt lähdetään kisaamaan ja ampaisi raviin minä liukuen maaten perässä. "SEIIISS!! Paikka, istu anna tassu! Mitä vain kunhan pysähdyt" Catu kiljaisi takaani. Yritin pitää mahdollisimman hyvin kiinni tamman ohjista ja Vani veti minua 1-0. Noin 500 metriä kauempana Shelyesistä hymähdin. Takkini oli aivan luminen ja lannassa kun matkalla Vani oli minua vaikka mihin vetänyt. Olimme maastopolulla metsän keskellä. "Titta huhhuh! Pysyit elossa!" Kuului Maissin ja Cadun äänet. "Woow, tossa oli tota valjastelua tälle päivälle" Naurahdin ja nousin lumesta seisoimaan. Pidin yhä Vanin ohjista tiukasti kiinni ettei tamma vaan lähtisi uudestaan vetämään. Catu ja Maiss pitivät Vanista kiinni myäs molemmin puolin ja kävelimme kuin jotain hirviötä pitäen.
Tú eres mi amor, pero aún se desconoce. Visita a pie del lugar y luego, cuando se encuentra en ambos se enamoran <3
Titta & Vani 2hm, espanjapainotteinen tarina, kun irlkin elämässä on toinen äidinkieleni espanja. Olen ihan ok tyytyväinen tähän tarinaan mutta kirjotus taitoja pitää vielä vähän hioa kun en pitkään aikaan ole mitään kauheesti kirjotellut :----)
|
|
|
Post by Maiss on Jan 28, 2010 19:46:19 GMT 3
Hento kuiskaus 29.1.2010[/b] Talutin Vanin takaisin omaan karsinaansa. Olimme olleet maneesissa vähän vääntämässä koulua, joka oli mennyt ihan hyvin. Treeni ei ollut ollut kovaa, sillä pakkastakin oli niin huimasti. "Hieno kermis", sanoin taputtaen Vanin pehmeää kaulaa. Otin sitten satulan pois sen selästä ja asetin sen karsinan eteen. Catu ja Titta astelivat pikkutalliin, mutta en sanonut heille mitään vaan otin poniltani suitset pois sen päästä. Tytöt katselivat touhujani, ja kohta Titta sanoi: "Mites meni?" "Ihan hyvin", vastasin. "Mä voin harjata tän ite." Catu näytti hieman pettyneeltä, mutta tiesin tytön ymmärtävän että sairastelun jälkeen halusi kyllä olla oman poninsa kanssa. Tytöt katosivat tallista joten jäin yksin talliin Vanin ja Lilyn kanssa, sillä Svea sekä Lore olivat tunnilla ja Loviisa ratsastamassa Ella-ponillaan. Katsoin Vania hiljaa, ja se katsoi minuun. Ojensin käteni sitä päin ja kuiskasin: "Oot mulle kaikki kaikessa." Hento kuiskaus pimeässä, se pyytää viereeni vielä jää. Hyvä on hiljaa olla tässä. Mennyttä en luonas enää nää.
Syliisi unohdun, ihoosi painaudun, hetkiseen tarraudun ja pienet toiveet toteutuu. Maiss♥Vani 27HM huomiselle.
|
|
titta
New Member
Posts: 22
|
Post by titta on Jan 29, 2010 16:56:26 GMT 3
Ylisöpö monsteri! <3Titta & Vani 3 hoitomerkintää! (: Paint ei tosiaan ole mun BFF! Pixelöity, väritys päin jotakin ja älkää kommentoiko taustaa. Kualkaa nauruun vaa!
|
|
titta
New Member
Posts: 22
|
Post by titta on Jan 30, 2010 15:50:08 GMT 3
Iso vai pieni? Toin Teron, oman shire jättiläiseni tänne käymään tunnilla niin samalla sitten herra pääsi meidän neitokaista haistelemaan Pahoittelen taas kuvaa, mutta oli pakko laittaa ku äkkäsin et helvata mullahan on skanneri tulostimessa, ennen olen tehny ton niin vaikeeksi ottamalla kameralla kuvan xD Kuva on pikasuttu, älkää välittäkö.. Titta & Vani 4hm :> +muoks. Vähän venys pitkäks..
|
|
|
Post by Catu on Feb 6, 2010 1:53:39 GMT 3
6/2/2010 Tunteet + Koulu = Katastrofi 82hooämmää
- Atomit voivat liittyä kemiallisella sidoksella toisiinsa ja muodostaa molekyylejä. Kaksiatominen molekyyli syntyy, kun kaksi atomia liittyy yhteen, esim. happi-, vety- ja typpikaasut ovat kaksiatomisia molekyylejä.
Luin hyvin hidasta ja rauhallista vauhtia eteenpäin vihreäkantinen kirja sylissä. En ollut tosiaan hetkeen käynyt hoitamassa, Vani oli saanut uuden ystävänkin Titan ja ystävyyssuhteeni tähän tyttöön ei ole ollut vielä vakituinen. Kemia ei minua juurikaan kiinnostanut, maanantaina saisin istua jo koulussa se koe edessäni ja sitten se olisi ohi. Minulla oli pakkomielteenä saada hyvä numero mistä yleensä aiheuttuikin pahaminen stressi ja kaverit + talli jäivät vähän taakse. Voikko shetlanninponi hapuili heiniään karsinan toisella puolella kun minä olin levittänyt jalkani suoriksi karsinan pohjalle ja perseeni osui maahan. Istuin muutaman heinän päällä, mitkä kutittivat mukavasti. Silmät pomppailivat kirjasta shettikseen ja hengitin syvään. Painoni siirtyi puolelta toiselle yrittäen tavoitella taota, eli kiinan uskontojen mukaan tasapainoa. Vani katsoi vaivaista keinulujani ja hymähdin tamman katseelle. Shettismäinen, lyhyehkö pää oli painautunut maata kohti. Hyvin tummat mutta houkuttelevat nappisilmät katselivat minuun. Paksu talvikarva näytti putoavan melkein silmissä ja se tarvitsikin harjausta. Erityisesti lapa näytti säihkyvän jotain ultraviolettisäteilyä - eli supermegahypernyper likasäteilyä - ja se olikin hyvin vaarallinen vaikkei aiheuttanut ihosyöpää, ennemminkin silmävaurioita. Huokaisin taas. Vani käveli jalat laahaten maata pitkin juoma-automaatilleen ja kuulin veden käyvän lujaa vauhtia. Jatkoin vaivalloista lukemistani, kemia ei ollut todellakaan vahvin aineeni. Opettajan takia siedinkin kemiaa, muuten olisin siinä kuolemanoma. Ajatukseni harhailivat jossain aivan muualla kuin siellä missä niiden piti olla, eli kirjassa, tunkemassa pääkoppaan jotain atomia-asiaa. Lämmin hörähdys sai katseeni kohdistumaan taas Vaniin ja hymyilin tammalle, näin läheisestä ikkunasta sivusilmällä kuinka satoi lunta, vaikka se näytti siltä että jumalan sokerikippo oli kaatunut ja sokerit valuivat nyt maahan. Milläköhän ilmakehän tasolla jumala mahtoi asustaa, siis luultavasti maksimiltaan noin 500km päästä maasta. - Hola! Kuulin espanjalaisen sanan ja ymmärsin jo aksentista kyseessä olevan Titta. - Moi, sanoin tuhahtaen ja Titta jäi karsinan ulkopuolelle katsomaan. - Kokeet? Titta jatkoi ja nyökkäsin vaiteliaasti katse kiinni kirjassa. Aine ja Energia -niminen kemian kirjani taisi jo kertoa aineen tytölle, hän seisoi hetken karsinan ulkopuolella ja kiusaus laskeutui päällemme.
- Protonin massa on 2000 kertaa niin suuri kuin elektronin massa, Jos elektronin massa olisi 1 kg, olisi protonin massa noin 2 kg. Atomiydin on stomin kokoon b´nähden mitättömän piéni. Koko atomin halkaisija on 10000 kertaa niin suuri kuin ytimen halkaisija.
- Ei tekisi mieli tulla mukaan jos menisin ajamaan hiukan Vanilla? Titta keskeytti tärkeän lukemiseni ja hyvin mietin sellaisen. Hymy levisi huulilleni mikä suureni yhä suuremmaksi pepsodentti-hymyksi. - Tottakai! Sanoin iloisena ja samalla pamautin kemian kirjan kannet kiinni, pomppasin ylös ja Titta innoistui samalla. - Mä voin hakea valjaat niin aloita sä jo harjaus, Titta selitti ja nyökkäilin hänelle. Asetin kemiankirjan sivuun samalla kun otin kumisukan. Kumisuka pyöri hyvin kädessä ja pääsin pian harjaamaan jo pehmeällä harjalla. Putsasi kavioita kun kuulin Titan hengityksen lähestyvän, kaikki valjaat olivat siinä. - Titta alkoi pikkuhiljaa laittamaan tammalle valjaita itse en ollut siinä niin expertti. Mietein samalla kuinka silavaljaista vetovaikutus siirtyisi längistä vetohihnojen kautta silarenkaisiin, joihin taas aisat kiinnittyvät nahkaisten rautaisten tamppien avulla. Itse silarenkaat taas kiinnittyivät selistimeen kannatinhihnojen avulla. Suoraan sanottuna, liian vaikeaa asiaa minulle. Vani kiemurteli minkä kerkesi karsinassaan ja Titta pisti kovasti hanttiin, taisi jopa murista jotain espanjaksi. - Hei, mä voisin mennä hakemaan kärryt tohon pihan eteen ja voin etsiä sulle jonkun viltin sitten peppus alle, selitin Titalle ja hän nyökkäsi vastaukseksi. Vani senkun jaksoi kierrellä ja kaarrella karsinassa. Näin kuinka Titta kiristi juuri maharemmiä ennekuin katosin ulos.
Olin saanut kärryt pikkutallin eteen ja oranssisen fleeceviltin kärryjen päälle, Titan perse ei toivottavasti nyt jäätynyt matkalla. Hankasin käsiäni yhteen ja siitä syntyvä kitka lämmitti käsiäni. Pikkutallinovi kävi ja Vani käveli ulos toinen hoitaja perässään. - Kaikki on? Kysyin tytöltä. - Jep, hän sanoi, Hän asetti kärryt tamman taakse ja kiinnitti silat. - Valmis? Kysyin ja Titta nyökkäisi. Varovasti lähdimme liikkeelle.
Vani käveli rauhallisesti vierelläni ja Titta ohjasi. Itse olin vain turvamiehenä ja hyvin varuilla sain ollakin. Katselin samalla kaunista iltaruskoa ja talvimaisemia. Vuoret näyttivät kauniilta, kuten myös puiden oksat. Erotin kuinka muutama jäätikku roikkui erillaisista reunoista. Vani näytti olevan tottunut jo ihan mukavasti valjaisiin ja kävelikin jo nopeasti ravista unelmoiden. Näin kuinka Titta pidätti ja Vanin pää laskeutui, tamma näytti nauttivan tästä.
Lenkki sujui mainiosti, pääsin juttelemaan Titan kanssa vähän tarkemmin ja kerrankin stressi ei painanut niskassa. Raitis maastolenkki teki todellakin terää aivoille.
Vani e Catu
|
|
|
Post by Catu on Feb 9, 2010 1:11:43 GMT 3
9/2/2010 Ystävyys on valo pimeydessä!83 hooämmääAjatuksen ois jotain sellast et ystävyys tuo pahuuteenkin hyvyyden. Sateenvarjo symboloi sitä ystävyyden "rajaa" tai jotain ;D Vani ac Catu
|
|
|
Post by Catu on Feb 18, 2010 9:41:55 GMT 3
18/2/2010 Purkausta 84hooämmää
Itkin. Se saattoi jo kertoa mielentilani. En tahtonut kertoa tätä kenellekään, olkoon tämä kahden ihmisen välinen asia. Itkin vieläkin. Kyynel oli märkä ja kylmä vasten poskeani. Oloni ei tosiaankaan sisältänyt mitään. Pelkkää itkua ja kävelyä Vanin kanssa maastossa pakkasen halki. Olin lähtenyt normaalisti maastoon tamman kanssa ja kaikki oli tuntunut olevan hyvin. Päivä oli kulkenut mukavasti, harvoin niinkin hyvin. Olin nauranut ja hymyillyt. Olin ymmärtänyt kuinka onnellinen sain olla, minulla oli ollut lähes kaikkea. Mutta nyt. Nyt minulla oli tuntunut katoavan yhdessä minuutissa kaikki. En ajatellut muuta kuin niitä viimisiä sanoja, ihastuttavia hetkiä ja itkua. Kyyneleet vierivät yhtä nopeasti alas kuin lumihiutaleet taivaalta maahan. Vani katseli minua ja minä katselin märkää kaulahuiviani. Tunsin pipossani tupsun heilahtelevan kun pääni heilui. Huokaisin paksun itkun alta. En ollut avannut suutani hetkeen, siitä asti kun kävelin maastoon Vanin kanssa ja olinkin nyt Kuninkaankujalla. Kongsmarka oli tunnetumpi ehkä muille. Käännyimme vasemmalle risteyksestä, kohti Suurenkuninkaanvettä. Storkongsvatnet jälleen kerran tutummin toisille. Vedin lapasellani poskestani kyyneleet pois ja ymmärsin että poskeeni alkoi jäätyä kyyneleet kiinni ja pakkanen puhalsi poskeni punaisiksi. Vani katseli edelleen minua sivusilmällään ja yritin väkisin hymyillä kuin näyttäen olevani kunnossa. Mutta sitä en tosiaankaan ollut. Miten yksi henkilö voi rikkoa toisen sydämen parilla lauseella? Yritin karkottaa mielestäni ne lauseet mutta turhaan. Ajattelin taas sitä äänensävyä. Purskahdus. Purskahdin suureen itkuun ja jalkani muuttuivat velliksi. Läsähdin polville maahan ja muistutin islamilaista joka on juuri rukoilemassa. Vani oli pysähtynyt ja pääni alkoi laskeutua maahan lujaa vauhtia. En halunnut estää ja tunsin otsani osuvan valkoiseen lumeen. En katsonut. Olin suorittamassa rukouksessa juuri sitä ydin kohtaa eli alistumista.
Tänään oli vielä keskiviikko ja Catu, jota sanotaan iloiseksi persoonaksi, itkee käpertyneenä lumessa ja hoitoponi seisoo vieressä. Vajosin pikku hiljaa valkoiseen lumeen ja tunsin kylmyyden valtaavan minut. Kyyneleet valuivat lumeen ja pimeys alkoi laskeutua taivaalle. Puiden oksilla lepäsivät lumet ja liikapainoisina tippuivat maahan. Tunsin yhtäkkiä pehmeän, samettisen ponin turvan koskettavan kättäni, mikä sojotti eteenpäin. Hitain liikkein nostin pääni ja näin Vanin katselevan minua. Tamman nappisilmät näyttivät liian houkuttavilta ja lämpimämmiltä. Pääni takaraivossa tunsin kuinka joku tuntui hakkaavan sitä. Hakkaus siirtyi eteen ja parkaisin. Vani nosti päänsä nopeasti ylös ja hypähti hiukan sivuun kun parkaukseni oli tullut ulos. Pitelin nyt kädellä päästä kiinni ja itku yltyi. Yritin sanoa Vanille jotain. Mitä tahansa, kunhan tamma ymmärtäisi. Ääneni ei kuitenkaan tullut ulos ja itkuni muuttui tuskanhuudoksi. Vani yritti riuhtoa irti ja nousi pystyyn ja ymmärsin kuinka sain tamman paniikkiin. Minun oli noustava. Minun oli pakko lopettaa tämä. Minun oli pakko halata ketä tahansa ihmistä. Ihminen saisi silti haista muulta kuin hieltä mutta silti. Heikon oloisesti aloin siirtää painoani käsilleni ja yritin nousta ylös. Huomasin jo nopeasti istuvani jalkojeni päällä ja Vani oli rauhoittunut. Katsoin tammaa ja itkuni oli loppunut. Vaati paljon voimaa pitää kyyneleet sisällä, vielä enemmän voimaa vei hymyillä. Hymy tuntui vievän yllättävän paljon energiaa. Eihän siinä oikeasti ollut mitään muuta kuin lihasten käyttöä. Oikeastaan. Se oli paljon muuta. Hymyily oli ihastuttava asia mikä kosketti jokaisen sydäntä. Hymy oli automaattisesti suunpielessä kun joku asia ihastutti tai nauratti. Minä en tuntenut mitään ilon aihetta joten, turhaan minä edes hymyilisin. Vani katseli minua edelleen ja näytti odottavan että jatkaisimme jatkaa. Varmana nousin ylös seisomaan ja hiukan jalat koukussa lähdin kävelemään. Emme olleet kävellä edes sata metriä risteyksestä kun halusin jo pois täältä. Kaipasin villasukkia ja tulikuumaa kaakaomukia.
Hengitin raskaasti samalla kun aloin lähestyä Shelyesiä. Punaiset silmäni tuskin jäi keneltäkään näkemättä. Olimme Vanin kanssa ravanneet lopussa vaikka suurimmaksi osaksi roikuin perässä, anoen armoa. Kävelytietä ympäröivät noin 60cm korkuiset lumet. Piteli Vanin riimunarusta hennoin ottein ja kompastelin jokaiseen vähäänkään ei-niin-tasaiseen kohtaan. Yritin pidellä nenän kohti meno suuntaa mutta suurimmaksi osaksi se katseli maata. Vanin jalat nousivat reippaasti ylöspäin ja tamman korvat olivat höröllä. Vanin puhaltaessa lämmintä ilmaa ulos itsestään, näytti sumu seuraavan tammaa. Pyyhein viimeiset kyyneleet poskeltani ja astelimme lopulta Shelyesin pihassa ja näin maneesin yhden sivun.
Talutin huumaamattomana Vanin pikkutalliin ja välttelin ihmisiin katsomista. Pikkutallissa kuulin Maissin ja Kopsun äänen kantautuvan Svean ja Loren karsinasta. Kulkiessani ohi Svean karsinan en katsonut Maissiin ja käänsin Vanin heti karsinaansa ettei Kopsukaan näkisi minua. - No? Maissin ääni kuului ja tunsin kuinka hän katseli minua. Yritin avata suuni mutta ääntä ei tullut. Yskin hiukan yrittäen näyttää että en saanut ääntä. Pidin katsettani maassa samalla kun otin Vanin päästä riimun pois ja asetin sen karsinan edessä olevaan naulakkoon. - Mikä on Katu? Kopsun ääni kantautui korviini ja ymmärsin, etten ollut vieläkään puhunut. - Ei mikään, sanoin heille ja ääneni värisi kuin hyvin vanha radio. - Okei. Mutta jos sun mieltä painaa tosiaan joku niin sää voit ihan hyvin kertoa meille, Maiss lisäsi ja suljin Vanin karsinanoven. Katsahdin Maissin ja unohtaen silmäni. Maissin suu aukesi ja lähdin kävelemään pois. Pois tallista. Pois Shelyesistä. Pois täältä. Kukaan ei tulisi tietämään mikä minulla oli.
Vani ec Catu
|
|
|
Post by Catu on Feb 20, 2010 0:16:23 GMT 3
19/2/2010 Ou mai kaad! Hiihtoloma! 85hooämmää
Levitin käteni vierelleni leveästi. Asetuin seisomaan korkean lumikinoksen eteen ja annoin painoni pudota taaksepäin. Tuntui että aika hidastui kun lähestyin lumikasaa. Lumi pöllähti kun olin viimein lumessa. Olin vajonnut pari senttiä alemmas ja pyyhein naamastani lumihiutaleita. Kuulin kahden tytön puhetta ja nostin päätäni sen verran ylös että näin heidät. - Hellou, sanoin Fionalle ja Kopsulle. Olin huomattavasti paremmalla tuulella kuin eilen. Asia oli hoidettu pois päiväjärjestyksestä ja sain levähtää. Nythän oli se pitkään odotettu viikko. - Heippa kulti palloni, Kopsu vastasi ja hymyili minulle. Olin kuuullut tuon tervehdyksen ennenkin. Viimeksi se merkitsi sitä että pian tapahtuu jotain. Olin kuitenkin noin kolmen metrin päässä hänestä joten olin turvassa. - Mitäs nyt tuulee? Kysyin kiinnostuneena ja aloin nousemaan lumesta. - Aaww... Iso ja Pehmeä -sarjassa se nainen ehkä löys sen unelmienmiehen ja mä päätin että siit tulee kans mun unelmienmies, Kopsu sanoi haaveillen ja melkein näin hänen päänsä päällä piirrettyjä sydämmiä. - Älä, sanoin silmiä pyörittäen. - Se on niiin ihQun ihana! Fiona lisäsi ja hymähdin. Kopsun ja Fionan päät oli aivopesty. Kuka voisi välittää sellaisesta ohjelmasta? Ja vaikka tiedän kuinka sanotaan että tässä iässä voi ihastua julkkiksiin mutta jotain rajaa...
Kävelin pikkutalliin kun tytöt jatkoivat matkaa tarhoille ja suuntasin heti lämpimässä Vanin karsinalle. Tunsin kuinka patterit olivat lämmittämässä tallinilmaa ja hymyilin. Vanikin hörähti, toivottavasti voisin tänään jotenkin hyvittää sen eilisen. Päiväheinät oli jaettu, luultavasti kiitos Maissin koska tyttö istui nyt Svean karsinassa ja kuunteli iPodiansa. Kuulin tytön hyräilevän ja kuuntelin mitä hän yritti laulaa. - Girls just wanna have fun.... Maissin ääni kuului korviini ja ymmärsin heti mitä hän kuunteli. En raaskinut sanoa tytölle mitään että olin täällä, turhaan huutelisin kun ei hän heti kuulisi. Avasin Vanin karsinan ja sujahdin heti rapsuttelemaan tammaa. - 5 kuukautta jo takana, sanoin tammalle ja ymmärsin sen olevan jo melko paljon. Pian jo puolivuotta olisi takana ja siitä vielä sama niin vuosi. Vuosipäivänä tapahtuisi suuri juhla. Mahtaisinko kestää sinne asti? Se oli ainakin tavoitteena, ellei Maissi päättisi toisin. En oikeastaan halunnut ajatella sitä, sitä etten olisi Vanin hoitaja. En saisi rapsutella nytkään pientä voikkoa shetlanninponia mitä rakastin niin paljon. Huokaisin ajatukseni ulos suun ja nenän kautta ja aloin irroittamaan fleeceloimen solkia irti toisistaan. Keltainen ruutukuvioinen fleeceloimi lepäsi nyt käsissäni ja asetin sen karsinan eteen ja nappasin samalla harjapakista kumisuan. Vani katseli minua ja kumisukaa. Tamma käänteli päätänsä toiselle puolelle ja näytti nyt himoita taskustani sojoittavaa porkkanaa. Tamma lähestyi minua ja en ajatellut mitään mitä tamma saattaisi tehdä. Käännyin katsomaan kun pikkutallinovi aukesi ja samalla tunsin pienen turvan tunkeutuvan taskuuni. Hetkessä porkkanani oli Vanin suussa ja murisin tammalle. - Se oli mun, sanoin katsoen Vania "kulmakarvojen alta" ja yritin näyttää uhkaavalta. Murisin vielä lausen päätteeksi ja aloin pyörittämään kumisukaa voikkoa karvaa pitkin. Vanin pää laskeutui alas ja tamma hapuili heiniä samalla kun tein normaalin harjauksen. Kumisuan jälkeen harjasin pehmeällä harjalla talvikarvaa pois ja puhdistin kaviot lopuksi. - Maissi? Huudahdin samalla tytölle kun heitin kaviokoukun harjapakkiin. - Jees? Tyttö vastasi. - Mä taijan mennä juoksuttaa Vania, huudahdin tytölle ja hän huikkasi jotain epämääräistä takaisin. Kipaisin hakemassa satulahuoneesta Vanin kapsonin, juoksutusliinan ja juoksutusraipan.
Talutin Vanin maneesiin ja suljin oven perässämme kiinni. Vanin korvat olivat höröllä ja tamma asteli pirtein askelin eteenpäin. Pidin juoksutusraippaa kainalossani ja talutin Vanin rauhallisin liikkein ympyrälle. Vanin ollessa ympyrällä, annoin liinan soljua sormieni välistä ja pysyin täysin paikoillani ympyrän keskellä. Saadessani hanskani käteen siirsin raipan oikeaan käteeni viistosti. Vani purkasi energiaa laukaten ja vetäen pari pukkia ilmaan. Puhuin rauhallisella äänellä tammalle ja Vani alkoi kuunnella minua ja rauhoittuikin pikku hiljaa. - Ravi! Huudahdin hennolla äänellä. Maiskautin tammaan lisää puhtia ja pian Vani ravasi kovaa vauhtia. Tamman jalat kävivät kuin ompelukoneen neula kun Viivi huristeli sillä pitkin kangasta. Annoin Vanin juosta itsensä lämpimäksi ja vetreyttää lihaksiaan. Verryttely kesti noin viisi minuuttia ja vaihdoimme suuntaa. Kiinnitin juoksutusliinan toiselle puolelle ja annoin tamman kävellä hetken ympyrällä. - Hyvä, kehuin Vania aina vähän väliin ja halusinkin pitää tamman mielenkiinnostuksen yllä. - Ravi! Huusin taas ja tällä kertaa, Vani siirtyi nopeasti raviin. Muutaman kierroksen ravauksen jälkeen pyysin tammaa nostamaan jo laukan. Pienen ilopukin kera, Vani nosti laukan ja laukkasi kauniisti ympyrällä. Vanin häntä ja harja liehuivat taaksepäin ja se oli kaunista. Se tuntui hidastuvan mielessä. Poni laukkasi ja maneesin hiekka pöllysi. Vielä tämän kun olisi tarjennut nähdä ulkona. Hidastin ponin raviin ja siitä käyntiin. Viisi minuuttia oli taas kulunut ja asetin raipan käsivarteni alle samalla kun vaihdoin liinan kiinnityksen toiselle puolelle. Löysensin liinaa ja Vanin korvat olivat edelleen höröllä, ponin jalat olisivat halunneet mennä lujempaa mutta hallitsin tamman pysymään käynnissä. Annoin ponin laukata vielä kerran ennekun lopetimme verryttelyn kautta.
Vani kaj Catu
|
|
|
Post by Catu on Feb 25, 2010 23:31:29 GMT 3
25/2/2010 Niinhän se vain on...86 hooämmääPunainen valo ympyröi mustaa varjoa ja liekki roihusi punaisen lasin läpi. Kynttilän takana oli lasi-ikkuna, joka oli jäätynyt ja lumi tippui alas. Katsoessaan tarpeeksi kauvan kynttilään, näki sydämen laskeutuvan alaspäin, kuin sen selkä olisi kyyryssä ja olisi vanha mummu jo. Liekki oli lähes valkoinen. Mutta kai siihen kuului keltaistakin. Vähän punaistakin. Sitten alhaalla oli sinistä. Kynttilään keskittymiseni loppui kun näin punahiuksisen, Aimien kävelevän varovasti pihassa. Lunta satoi yhä vain lisää ja seurasin kuinka Aimien kädet olivat leveänä sivuilla ja tyttö heilui kuin olisi nuoralla kävelemässä. Hetkessä tytön jalat lähtivät luisumaan eteenpäin ja tyttö olikin pian mallikkaasti pepullaan maassa. Naurahdin kun Aimie istui edelleen maassa ja katseli ympärilleen, osasin melkein lukea hänen ajatuksensa. ”Voi piipin piip!! Toivottavasti kukaan ei nähnyt…” Aimie nousi nopeasti jaloilleen ja puhdisti jalkojaan. Hymyilin edelleen ja laskin pääni ikkunalaudalle, kynttilän viereen. Katselin sivusilmällä kynttilää ja se välähti, jotenkin lämmin olo kertyi suoniini kun olin lähellä kynttilää. - Katu! Kuului ovelta ja samassa kuulin sen oven pamahtavan seinään. Sekunnin murto-osassa ilmavirta tuli ikkunan luokse ja puhalluksen seurauksena sammutti kynttilän. Murahdin hiljaisesti ja katsoin nyt ovelle. - Jassu aikoo taas vaihteeks ratsastaa Brellalla! Maiss huudahti nyt ja katsoin vaaleahiuksista tyttöä joka oli täynnä energiaa. Jassun ratsastus Brellalla oli aina pakko nähdä, se oli vaan niin pakko. Se tamma kun osasi vetää ne kauneimmat ja suurimmat pukit, joista Jassu ei vain voinut olla putoamatta. - No tuutko sä? Maiss kysähti taas ja lähdin kävelemään häntä kohti. - Tottakai! Jassu oli nousemassa rodeoponin selkään ja useampi hoitaja oli kertynyt maneesin katsomoon nauramaan itse tallin omistajalle, kerrankin kun siihen oli lupa. Tietenkin joka päivä nauroimme siis Jassulle, mutta nyt Jassulla ei ollut varaa murista meille siitä. Brella katseli katsomon tyttöjä ja näytti valmistautuvan pahimpaan. Maissi katsoi minuun ja hymyili leveästi, Viivi nosti kulmakarvojaan ylös. Nyt minua alkoi jo pelottaa. Jassun mutrussa oleva suu oli alkanut hymyilemään ja tyttö oli rennompi Brellan selässä. Tamma ei ainakaan vaikuttanut tai näyttänyt suunnittelevan mitään. Ainakin laukan nostoon asti. Jassun painaessa laukkapohkeet Brellaan kiinni kaikki alkoi. Tamma lähti ravaamaan nopeammin ja lopulta lähti laukkaamaan, yhtä nopeasti kuin Ferrari. Tamman vain mennessään katsomon ohi, kuului ”njaauuuu…..” ja ketään ei räpäyttänyt silmiään. Jassu alkoi huutamaan jotain epämääräistä, luultavasti siksi että vain huusi jotain. Brellan etujalat nousivat ensiksi komeasti ilmaan. Hetkessä ne kuitenkin laskeutuivat alas ja takajalat nousivat korkealle. Jassu roikkui henkensä uhalla selässä ja me hoitajat katselimme. Brella heitti pukkeja toinen toisensa jälkeen ja Loviisa oli jo peittänyt silmänsä. Jassu ei silti tehnyt uutta ennätystään. Kolmen valtavan pukin jälkeen, Jassu lensi mahalleen maahan ja könötti siinä hetken. Useimmat eivät puhuneet, mutta toiset tirskahtelivat naurusta. Brella juoksi taas maneesia ympäri täysillä ja näytti mahtavia pukkejaan, tamma nautti huomiosta. Jassu ei liikahtanutkaan, silti sen tiesi että se eli kun kuuli tytön manaavaan suu täynnä hiekkaa. - Saiks sää sen nauhalle? Kikka kysyi innoissaan Viiviltä joka piteli kädessään harmahtavaa videokameraa. - Juu! Laitetaan tää sit jonnekin esille. Viivi sanoi kulmakarvat nousten alhaalta ylös. Maissi naurahti ja välttelin katsomasta Viiviä, en tiedä miksen pitänyt siitä. Jassu kun oli aloittanut kiusaamaan minua sillä ja nyt minua hiukan pelottikin se. Kävelimme maneesista talleja kohti ja lunta satoi samalla maahan, ihan kuin sitä ei olisi jo tarpeeksi. Nykyään ainakin kaikki olivat 60cm lumen peitossa, jopa ne tarhassa kyyhöttelevät ponit jotka odottivat hoitajiaan. Viivi ja Kikka erkanivat meistä, kääntyen Isoon talliin kun minä ja Maissi menimme pikkutalliin. - Mitäs tänään teet? Maissin ääni kuului Vanin naapurikarsinasta. - Poniagilityä pitkästä aikaa, sanoin rennosti ja vedin pitkiä vetoja pölyharjalla Vania pitkin. Tammasta lähti yllättävän paljon karvaa ja pölyä, siis talvikarvan syyhän se oli, mutta sitä ihmettelin, miksei ne karvat ja pölyt jäätyneet tuolla pakkasessa. Siis ihan ymmärrettävää olisi jos ponista joutuisi välillä näin talvisin puhdistamaan jääpuikkoja eikä pölyä. Vani katseli kun puuhasin sen ympärillä, puhuin välillä itselleni manaten sitä karva määrää. Tästä määrästä saisi oman lemmikin tehtyä. Katsoin mustia collegehousujani, siis en ihmettelisi jos nyt vastaantulija huutaisi kirkuen juosten pakoon; ”Ihmissusii…!”. Vani hörähti pehmeästi samalla kun siirryin hakemaan kaviokoukun. Nojatessani Vanin vasempaan etujalkaan ja puhdistaessani tamman kavioita, tunsin kuinka pieni turpa kosketti takapuoltani. - Okei Vani. Aa, siel ei ole porkkanaa. Bee, jos sää nyt tönäset niin kuolet ja see, mul on pääl ihan upouusi ja uunituore keltainen huppari jota sä et likaa, sanoin tammalle ja katsoin tätä lopulta sivusilmällä. Tamma saattoi näyttää hennolta ja vaarattomalta ulkoapäin, mutta sisällä tamman aivoissa kasvoi pirunsarvia. - Kenellä sä sanoit? Loviisan ääni kuului taas muutamien metrien päässä. - Vanille, sanoin naurahtaen ja siirryin toiseen kavioon. Vuoroperään tarkistin Vanin kaviot ja putsasin ne samalla. Tamma katsoi minuun ja katsoin siihen, voikko shettis näytti tarpeeksi olevan puhdas. Nappasin Vanin karsinan edestä oranssin, punotun riimunarun ja kiinnitin sen tamman päässä olevaan riimuun. Talutin rauhallisin askelin Vania kohti maneesia, hoitajia valui pikkuhiljaa ulos maneesista ja Jassu talutti Brellaa ulos. - No, miten meni? Kysyin naurahtaen ja Jassu tyytyi katsomaan minua kulmat mutrussa ja ärisi jotain. Vani katsoi omahyväistä islanninhevosta, Brellaa. Vani katsoi minuun ja lausahdin tammalle; - Ja toi on hurmaava poni? Maneesin ovi oli jätetty auki ja talutinkin Vanin sisään, sulkien oven perässä kiinni. - Hei Katu! Kuului Lynnin ääni maneesin peränurkasta. - No siinähän sinä olet orjani! Sanoin tytölle ja hän katsahti minuun kysyvästi. - Oi kyllä orjani. Saat tuoda mulle ja Vanille hiukan poniagility esteitä ympäri maneesia! Sanoin tomerasti ja tyttö murahti. Viskaisin naamalleni pepsodentti-hymyn, ja eihän sitä kukaan voinut vastustaa. Joten Lynn ryhtyi kasaamaan renkaat ja esteet maneesiin samalla kun lämmittelin Vanin valmiiksi. Vani ja Katu harjottelemas vähän agilityn perusasioitaVani και Catu
|
|
|
Post by Catu on Feb 28, 2010 20:52:54 GMT 3
28/2/2010 Vanlig dag 87hooämmää
Mikäli olisi syksy, voisin vannoa juuri äsken kuulleeni ukkosen jyrinää. Mutta, koska tiesin aivan loistavasti, että kevät oli tulossa ja vietettiin talven viimeisiä päiviä, tiesin ettei nyt ollut ukkosten ja salamoiden aika. Jyrinä yltyi ja samassa katsoin ikkunasta ulos. Hetken, aivan hetken ikkunan peitti valkoinen lumi ja sitten taas näki vallanmainiosti ulos. Jyrinä oli loppunut, se oli loppunut, ennekuin ulkona oli ollut valkoista. - Lunta tippui katolta, sanoin hiljaisesti samalla kun harjasin Vanin voikkoa karvaa. Lumen tippuminen katolta tiesi sitä että ilmat olivat lämmenneet ja lumet sulaisivat pian pois. Tai, riippuu mikä on pian. Lämpötilojen nouseminen merkitsi että aurinko alkoi taas pilkistymään taivaalta. Puut alkaisivat vihertyä. Lumet katoaisivat ja niiden alta paljastuisi vihreää ruohoa. Ponien talvikarva katoaisi ja tarkenisi kulkemaan ulkona muullakin kuin kymmenillä villasukilla ja viidellä takilla. Kevät oli sinänsä hyvää aikaa, siitä tiesi että kesä oli lähempänä. Kesähän tässä nimittäin on se lottovoitto koko vuodessa. Mutta niin. Kevät. Sillon olisi märkää ja kengät kastuisivat kun liikkuisi lumisessa loskassa hakien hoitoponeja tarhasta pois. Silloin ei voisi tehdä lumiukkoja tai lumipalloja kun lumi sulaisi heti käteen. Kevät. Tarvisi heittää talvivaatteet kaapin perälle ja ottaa esille kumisaappaat. Ne räikeän vihreät, sammakkokumisaappaat. Epäilin silti että olin ainoa joka omisti sammakkosaappaat.
Vanin korvat olivat höröllä mutta ne kuuntelivat kokoajan ympäristöään. Aina kun lumi rymisi alas, tamma hätkähti ja samalla hätkähdin minä. Kaaduin useimmiten ja kirosin miksei se lumi loppunut koskaan. Pikkutalli oli silti tyhjä. Lukuun ottamatta Vanin karsinaa. Lore, Rica, Svea ja Ella olivat maastossa hoitajien ja omistajiensa kanssa. Lissu seisoa kyyhötti yksin tarhassaan. Vain Vanin hiljainen hörähdys ja minun hiljaiset vedot harjan kanssa tamman karvaa pitkin. Harjaushetkeni pysäytti syvä murina. Mitä en päästänyt sitä suustani vaan mahastani. - Hyst siellä! Sanoin mahalleni ja jatkoin: - Sä pysyt niin kauvan hiljaa kun ei oo sun hetki! Katsoin toruvin silmin mahaani ja Vani katseli minuun. - Ja älä sää yritä mitään, sanoin uhkaavasti nyt Vanille ja osoitin tammaa etusormella. Sen piti olla jotenkin uhkaavaa. Aina kun sitä hoetaan, ettei saa osoitella, joten kai se jotenkin oli pelottavaa. Vani katsoi sormeani ja haisteli sitä hetken. - Hei Catu! Ääni sai minut hätkähtämään taas pahan kerran kompuroin taaksepäin ja kaaduin lopulta. - Hyvänen aika! Pelästyttää nyt vanhuksen kuoliaaksi! Sanoin samalla kun istuin maassa hölmistyneenä. - No anteeksi muori, kuulin naurahtelevan äänen ja nyrpistin nenääni. Tyttö asteli Vanin karsinan luokse ja katsoin häntä lintuperspektiivistä kun hän katsoi minua sammakkoperspektiivistä. - Mitä sä siellä maasta etsit? Sanni kysyi ihmetellen minulta. - Tässä vaiheessa kyllä kuuluisi kysyä sinulta Sonniseni. Mitä sä teet täällä? Kysyin hölmistyneenä. - Tarkoitatko Sannisesi? Sanni tarkensi. – En, tarkoitan Sonniseni, vastasin irvistäen. - Jaahas, Sanni sanoi ja katsoi minua tarkasti ennen kuin jatkoi: - Niin sitä vaan haluisitko tulla mun ja Viivin kanssa ohjasajoa kokeilemaan? Katsoin tyttöä nyt ihmetellen. - Mutta Vanil ei olla edes ikinä kokeiltu ohjasajoa! Huudahdin nyt. - Soou? Sanni sanoi ja huokaisin. - Okei, sanoin tyytyvästi ja tyttö riemustui. – Kukkapenkin luona kahdenkymmen minuutin päästä! Sanni sanoi, ennen kuin lähti hyppelehdin pois.
Vani katseli ihmeissään kun olin asettanut tammalle jo selustimen ja häntäremmin. - Ohjasajoa, Vani. Ohjasajoa, sanoin hiljaisesti tammalle. Vania avasi suunsa nätisti nivelkuolaimille ja suitset olivatkin tamman päässä nopeasti. Kiinnitin vielä pitkät ohjat suitsiin ennekuin olin tyytyväinen ja lähdimme yhdessä ulos tallista.
- Hei Katu! Kuului Viivin ääni takaani ja käännähdin katsomaan tulijoita. Viivi käveli viistosti pienen, hiirakon värisen, shettiksen perässä, Mortin perässä. Kun taas Sonni käveli viistosti myös pienen, liinahtavan kulorautiaksen värisen, shettiksen perässä. Oi kyllä. Tinkan perässä. - Mortti ja Tinka! Huudahdin ihmeissäni. Harvoin näki näitä kahta shettiksien seurassa, tai ennemmin minä Sannista, anteeksi, Sonnista uskoisin kuin Viivistä. - Noh hurmasko se shettis sut? Kysyin vihjailevasti Viiviltä ja tyttö irvisti. - Kyllä vuonikset voittaa edelleen shettikset kuus nolla, tyttö vastasi ja nyrpistin vain nenääni. - No mennäänkö? Sanni kysyi jo vähän levottomana ja hymyilin hänelle.
Sonnin pidellessä Tinkaa ja Morttia, Viivi toimi avustajanani kun totuttelin Vanin siihen että olin sen molemmilla puolilla ohjaamassa. - Hyvä tamma, sanoin hiljaisella äänellä kun Vani alkoi tottumaan yllättävän hyvin. - Sehän menee oikeen hyvin! Sonni sanoi kannustavasti sivummalta ja Viivi hymyili minulle. - Okei, voit varmaan päästää, sanoin Viiville ja lähdin ohjaamaan Vania yksin kohti maastoreiteille. - Gou Katu Gou! Viivi huusi kun Vani lähti ravaamaan ja minä juoksin tamman perässä. - Soo…., yritin rauhoittaa Vanin takaisin käyntiin ja tamma alkoikin hidastamaan. - Hyvä, sanoin iloisena ja katsoin taakseni. Kuuset peittivät näkötieni Shelyesiin. - Hei Sonni ja Viski! Tulkaa jo! Huusin innoissani tytöille ja aloin kuulemaan maiskutuksia kauvempaa.
- Vanihan kulkee oikein nätisti, Viivi kehui takaani ja katselin hymyillen hoitoponiani joka nosteli innoissaan jalkojansa yhä korkeammalle. Sonni ja Tinka kulkivat kauvempana, perämiehinä, kun Viivi ja Mortti meidän perässä. Olin alkanut siirtyä Vanin vierestä tamman taakse ohjaamaan. Tiedän vallanmainiosti että paras olisi olla juuri viistosti takana ja riittävän kaukana, ettei poni pääsisi potkaisemaan. Mutta näin oli meille kahdelle hyvä. Saapuessamme Storkongsvatnetin vierelle Viivi huusi: - Siirrytäänkö raviin? Vanille riitti ihan vain ravi-sana. Tamma lähti lujaan ja tikittävään raviin, ja juoksin suu auki tamman perässä. - Mihin sulla on kiire? Sanoin samalla kun Viivi ja Sonni alkoivat jäädä jälkeen. Jäätyneet hiukseni saivat kyytiä ja lensivät sivulle, taakse. Vanin jalat tikittivät todella nopeasti. Nopeammin kuin ompelukoneenneula kun Viivi oli kaahaamassa ompelukoneen kanssa ottaen kisaa Jassun kanssa. Hengitykseni alkoi olla raskasta ja hengästyin. En kuitenkaan päästänyt irti. En myöskään rauhoittanut tammaa. Tämä oli ihanaa. Jäädessäni haaveilemaan, huomasin risteyksen lähestyvän. Sitten jalkani alkoivat pistää vastaan. Rauhoittelin tammaa ja yritin pysähtyä. Vanin tikittävä ravi alkoi hiipua ja kävelimme lopulta hengästyneinä eteenpäin. Katsoessani taakseni en nähnyt ketään. Pysäytin Vanin siihen paikkaan ja jäin odottamaan tyttöjä.
- Mikä teillä kesti? Kysyin tytöiltä ja he katsoivat minuun. - Mikä kiire teille tuli? Viivi kysyi nyt puolestaan minulta ja osoitin Vania. Tamma katseli meitä ja näytti hymyilevän ilkeästi. Jatkoimme pian matkaa rauhallisin mielin ja hiljaisuus vallitsi ympäristöämme. - Tiesittekö että hiljaisuus on kauneinta musiikkia? Sonni keskeytti hiljaisuuden musiikin ja murahdin. - Tiesitkö että sä just rikoit kauneimman musiikin? Kysyin näsäviisaana. Sonni ei sanonut mitään vaan piti suunsa kiinni mulkaisten minua. Prestvatnet oli jäänyt taaksemme ja aloimme ohittamaan jo peltoakin. - Tää matka menee melko nopeasti, Viivi sanoi ja katsahdin häneen. Tyttö katseli ympärilleen ja hymyili. - Noh kai se menee kun on tylsää seuraa, sanoin huvittuneena ja molemmat katsoivat nyt minuun. - Tylsää seuraa? Sonni korosti ääntään. - Mekö? Viivi jatkoi uhmakkaasti. - Jeb, sanoin hymyillen ilkikurisesti. - Mä näytän sulle sun tylsät! Viivi sanoi uhkaavasti ja maiskutti Morttia liikkeelle. Silmäni suurenivat pyöreämmiksi ja aloin hätääntyä. - Ravi! Huusin kauhun vallassa ja Vani lähti ravaamaan minä perässään. Tamma oli saanut jälleen energiaa ja ravasimme lujaa vauhtia eteenpäin. Katsoessani taakseni Viivi yritti saavuttaa meitä Mortin kanssa. Näytin kieltä tytölle ja maiskautin kerran Vaniin lisää puhtia.
- Hyvä tamma, sanoin kehuen Vanille kun olimme juokseet tarpeeksi kauvan ja niitä kahta ei näkynyt tai kuulunut. - Pikku paussi, sanoin samalla ja pidättelin hiukan tammaa. Katsoin vähän järkyttyneenä kun Höyerbuktaa alkoi näkyä puiden takaa. Olimme juosseet melko matkan, pakko sanoa. Me molemmat hikoilimme ja avasin hiukan takkiani. - Harvoin on näin kuuma talvisin, sanoin melkein läähättäen ja Vanin jalat laahasivat nyt maata. - Vielä hetki, sanoin tuskissani ja laitoimme jalkaa toisen eteen.
- Shelyes! Huusin väsyneenä ja innostuneena. Jassu oli juuri kävelemässä päärakennukseen kun juoksin Vanin kanssa tyttöä kohti. Jassu huomasi kuinka juoksimme häntä kohti. Se ilme oli melkein yhtä kauhustunut kuin tyttö olisi nähnyt mörön, mutta ei ihan. - Jassuu!! Huusin innostuneena ja hyppäsin tytön päälle. Jassu kaatui samassa ja kaaduin hänen päällen, vierähtäen siitä tytön vierelle. Vani jäi seisomaan viereen katselemaan. Tyttö ei puhunut mitään. Kuunteli hengästynyttä hengitystäni. - Ketkä tällä kertaa perässäsi? Jassu kysyi lähes kauhistuneella äänellä. - Viskipullo ja Sonni, sanoin huokaisten ja hyppäsin pystyyn. Näin kuinka Jassun silmät pyöristyivät yhä enemmän eikä hän liikkunut maassa. - Jos näät niitä niin sano että menin jo pikkutalliin, sanoin ja lähdin kävelemään Vanin kanssa talliin.
Päästessämme Vanin karsinaan aloin heti ottamaan tammalta varusteet pois ja riisuin itseltäkin pipon ja takin pois. Pyyhkäisin märkää otsaani lapasellani ja heitin senkin sitten karsinan ulkopuolelle. Vani alkoi käymään maahan makaamaan ja istuin siihen viereen. - Rankka reissu? Kysyin tammalta ja Vani laski päänsä maahan. - Ouh. Joo. Meen, sanoin ja ymmärsin että nyt olisi hyvä jos Vani saisi vähän olla yksin. Suljin karsinanoven kiinni ja vein varusteet pois, ennekuin lähdin ulos.
Vani un Catu
|
|
|
Post by Catu on Mar 1, 2010 0:36:39 GMT 3
28/2/2010 Iltakäynti88 hooämmääKottikärryjen pyörät kolisivat samalla kun saavuin pikkutallin viimeiselle karsinalle, Vanin karsinalle. Avasin karsinanoven ja tamma tuli vastaan, rapsutin Vanin päätä hetken. - Peruutas vähäsen, sanoin hiljaisella äänellä tammalle ja heitin Vanin iltaheinät tamman karsinaan. Vani katseli minua vain hetken mutta heinien ollessa maassa, tamma ei edes tiennyt tästä maailmasta. Jätin lähestyhjät kottikärryt siihen ja menin avaamaan Vanin vesihanan. Tarkistin tamman jalat, ihan vain varmuuden vuoksi. - Hyvä tamma, kehuin taas Vania kun en löytänyt vikoja jaloista ja hymyilin. - Tämä päivä oli vähän raskas meille molemmille, sanoin hymyillen ja Vani vilkaisi minua vain sivusilmällä kun söi heiniään. Lähtiessäni pois tamman karsinasta, suljin oven ja lakaisin ohimennen käytävän puhtaaksi. - Näin se meillä tehdään! Sanoin hymyillen kun käytävä alkoi näyttää puhtaalta ja asetin harjan takaisin paikoilleen. Katsoin vielä tallia sisältä ennenkuin lähdin ulos kottikärryjen kanssa. Vani karsinassaan Vani ir Catu
|
|
|
Post by Catu on Mar 2, 2010 0:43:00 GMT 3
1/3/2010 Iltakäynti nro. 289 hooämmää"This way up" Englannin kirja lepäsi sylissäni ja kitisin itselleni. Taas tämä päivä oli kulunut hukkaan. En ollut käynyt tallilla. Saatika viitsinyt lukea englantia. Nyt tarvisin ihmisjoukon eteeni ja he näyttämässä peukkua ylös. Nytkin kyyhötin Vanin karsinan nurkassa. Melko myöhään. Sen tiesi siitä kun kuuli kottikärryjen pyörät kolisevan pikkutallin käytävää pitkin. Joku. Tyttö yhdeksänkymmenyhdeksän prosentin mahdollisuudella, oli tekemässä iltatallia. - Hei hanipikkukultamussukkapöllönentakiainen..., Jasun ääni kantautui Rican karsinan suunnasta. Ne hemmottelu sanat jatkuivat vieläkin, mutta kuka niitä jaksoi kuunnella kun täytyi keskittyä pikemminkin englanninkielisiin lauseisiin. Kuten; "And are there buses to the centra of town?" tai; "Don't mention it.". Minä oikeastaan pidin englannista. Se oli yksi lempiaineistani. Mutta se ei kuulunut vahvuuksini. Eikä myöskään muistini ollut mitä mahtavampia. Mikäli haluaisin oikeasti pärjätä koulussa oikein kunnolla, minun tulisi lukea kaikkia päntättyjä asioita edes kerran päivässä, mutta laiska kun olin. Laiskuus oli hyvin idioottimainen asia. Miksi ihminen oli laiska aina välillä, tai useimmiten, melkeimpä aina? Jasun tyttömäinen ääni veti minut arkeen takaisin. - Taas täällä? Jasun alkaessa heittämään Vanin karsinaan tamman iltaheiniiän, siirryin hetkeksi satulahuoneeseen. Sinne missä sijaitsi se lämpö. Ne suurimmat ja täysillä olevat patterit. Suljin satulahuoneenoven perässäni kiinni ja asetuin suoraan istumaan maahan, nojaten patteriin. - Hei kultaseni, oliko ikävä? Puhuin ikäänkuin patterille. Odotin jotain vastausta. Hiljaisuus oli laskeutunut huoneeseen ja murahdin mukamas viattomalle patterille. - Näin pian jo ero? Mä tiesin ettet oo se oikea, sanoin nenä ylhäällä ja vältin katsomista valkoiseen patteriin. Satulahuoneenovi kävi auki ja sisälle astui täysipukeissa oleva Viivi. - Mitä sä täällä? Tyttö kysyi ja pyöräytin silmiäni. - Mut hei, Viivi sanoi ja jatkoi; - Mä etein just sua. - Miks? Kysyin nyt ihmetellen ja aloin nousemaan tytön tasolle seisomaan. - Mä tarviin mallia, Viivi jatkoi ja silmäni suurenivat. - Jos saan pitää vaatteeni päällä suostun, sanoin irvistäen ja Viivi irvisti takaisin. - Ota Vani mukaan tohon pihalle niin tavataan siinä, Viivi sanoi ja hän häipyi samassa. - Kjäh? Kysähdin itseltäni hämmentyneenä mutta otin Vanin riimun ja riimunarun samalla kun astelin huoneesta pois. Vanin iltaheinät olivat jääneet kesken ja tamma vähän ihmettelikin tekemisiäni. - Kyl ne heinät siel pysyy, sanoin rauhoittavalla äänellä tammalle ja samlla astuimme ulos. Viivi odotti järjestelmäkameransa kanssa pihassa ja katseli meitä. - Menkää tohon pikkutallin seinään nojaamaan, tyttö sanoi ja kulmat kutrussa ihmettelin tytön käskyjä mutta tottelin niitä armaasti. Vani katseli minua kun seisoin sen vierellä. - Sitten mee kyykkyyn ja poseeraa, Viivi jatkoi ja laittoi kameran naamansa eteen. Hengitin raskaasti ja hymyilin samalla kun aloin valua kyykkyyn. Salama välähti. Catu ja Vani (Katu yrittää mennä kyykkyyn)Vani ve Catu
|
|