|
Post by Catu on Dec 26, 2009 14:26:48 GMT 3
Kolmen koplaKlik68HMCatulla + Vanilla
|
|
|
Post by Catu on Dec 26, 2009 14:36:36 GMT 3
Myöhäisillan lenkkiOltiin siis minä ja Vani Hennan ja Pablon kanssa lenkillä.69HMCatulla + Vanilla
|
|
|
Post by Catu on Dec 26, 2009 23:51:42 GMT 3
Läppäsarjis 7 + Vanin osuusTein nyt tälläisen kuvan koska ei tämä läppis mitenkään liity Vaniin... KLIK70HM Surkein läppis minkä oon tehnyt. Mutta tällä kertaa olen liian stressaantunut... Catulla + VanillaNyt tämä hoito liittyy Vaniin... - Catu
|
|
|
Post by Catu on Dec 28, 2009 0:48:00 GMT 3
"Uhh Eh Uh Ah Ah Ting Tang Walla Walla Bing Bang"
- Valmista? Kysyin takanani istuvalta Maissilta. - Jeb! Entä siellä takana? Maiss jatkoi kysymystä hänen takanaan istuvalta Viiviltä. - Tottamooses! Viivi huudahti ja työnsin jaloillani meitä eteenpäin. Mäen ylhäältä oli mahtavat näkymät alas, olimme vauhdissa. Kaikki kiljuivat täyttä kurkkua kun punainen pulkka tuntui menevän 100 km/h, piponi lensi matkan aikana päästäni ja Maissin hanska tuntui olevan suussani. Silmät menivät pakosta kiinni ja melkein itketti tuulen puhaltaessa. Pakkanen kirpaisi poskia kun vauhti koveni. Olimme jo melkein alhaalla, sitten tielle tuli hyppyri. Kirkaisin edestä ja samalla pulkan nokka kohosi kohti taivasta. Kaikki tuntui hidastuvan, Maiss otti minusta kiinni ja yritti vetää minua mukanaan pois. Viivi tuntui lentävän ensimmäisenä pulkan reunalta, sitten Maissin paino katosi ja lensin yksin. Pulkka alkoi tulemaan alas maanpainovoiman ansiosta, kiljuin jälleen kun tulin pystysuorana kohti maata ja pian oli kylmä. Näin vaan valkoista ja ymmärsin pääni olevan lumessa. Vetäsin rakkaan pääni pois ja kuulin Maissin ja Viivin hihkaisut. - Se oli kivaa! Uudestaan! Molemmat hihkuivat ja tulivat luokseni. Pulkkani sojoitti pystyssä lumessa ja piponi oli Maissin kädessä. - Pitäiskö huolestuu? Kuulin nyt Kopsun äänen takaa ja käännyin katsomaan. - Ei, me laskettiin pulkalla... Sanoin irvistäen kun melkein koko Shelyesin väki oli saapunut katsomaan kiljumisen kohdetta.
- Miks teille tuli mieleenkään laskea sitä mäkeä siellä mettässä? Jassu kysähti ja sanoin ylpeästi: - Haluatko kuulla koko tarinan? - No selityksiä ainakin! Jassu sanoi, hän taisi luulla jonkun Pertin hyökkäävään sen kiljumismäärän takia. Hymyilin rennosti ja aloitin selittämään:
Mä olin puunaamassa Vania ihan normaalin ottein, Maiss jutteli Svea-mammalle jotain omiaan ja Viivi sitten ryntäs pikkutalliin. - Kes vat! Viivi huudahti ja tottakai me innostuttiin tytön innostumisesta. - Mennäänkö hiukan kävelee maastoon kaikki kolme! Viivi jatkoi ja mä tiesin että sillä oli jotain tämän asian takana. Harvoin Viivi nyt halut lähtee kävelee. - Okei... Maiss sitten innostuneena suostui ja otti Sveansa mukaan. Mä sain laittaa Vanin kävely kuntoon kun lähdettiin kaikki kolme mettään ponejemme kanssa. Viivi otti Ilonansa kun mä Maiss meijän vakkariponeilla. Käveltiin ihan rauhassa eteenpäin ja juteltiin vähän kaiken näköisistä asioista. Viiville alko nousee sitten hymy huulille kun jatkettiin eteenpäin matkaa. - Hei! Katsokaas mitä tuolla on... Viivi sanoi ja osoitti kuusten suuntaan. - Orava? Maiss kysyi kun yritti erottaa silmillään jotain nähtävää. - Kenties alushousut? Kysyin nyt ja Viivi löi kätensä sitten otsalleen, luultavasti merkkinä siitä kuinka tyhmiä oltiin. - Eikun... Viivi selitti ja lähti kömpimään puiden sekaan Iipparin kanssa, meijän tammat sitten seuras kiintoisina perässä... Maiss keskeytti: - Eiks se ollut niin että Catu sä tahoit mennä perässä... - Kai se niinkin meni... Myönsin ja jatkoin kertomusta:
No löydettiin sitten sellanen ihanan isomäki (<3) ja ei voitu vaan vastustaa kiusausta. Mentiin ponien kanssa mäen ylös ja ihailtiin näköalaa, istahdittiin hetkeks vaan juttelee. - Aattele... Joulu on ohi... Maiss vaan puhu jostain joulust. - Aattele... Mä olen ollut Shelyesin epäaktiivisen hoitaja... Viivi vaan selitti jotain ja mulla välähti. - Ajatelkaas kuule tätä! Jos hankittais pulkka ja laskettais tätä alas... Selitin heille ja ensin taisivat miettiä jotain itsemurhan tapaista mutta muuttivat mielensä. Tytöt vaan hymyilivät kun mä jo aloin laskeutua alas rauhallisesti Vanin kanssa.
- Hetkonen! Viivi keskeytti nyt ja jatkoi: - Se meni kyllä niin että juoksit alas ja Maiss meinas tappaa sut kun oisit voinut murtaa sen ponin jala! - En ois! Sitä paitti... Vani veti mut loppumatkan... Vastasin ja Jassu näytti kaipaavan jatkoa.
Seuraavaks matkattiin takas ja suunniteltiin matkalla kuinka selvittäisiin tästä ilman mitään että paljastuttaisiin...
- Hei! Sä suunnittelit miten saadaan Jassu mukaan ja katkottua siltä jalan! Maiss sanoi nyt. - Oikeesti!! Antakaa mun ees kertoo tää loppuun!! Huusin nyt ärtyneenä, eivät osanneet pitää suutansa kiinni.
Laitettiin kauraturvat sitten tallikuntoon kun päästiin takas ja lähettiin ettii pulkkaa. Punanen pulkka löyty päärakennuksen varastosta nimeltä: "Katu" ottakai se sitten oli mun! Otettiin se ja lähettiin matkaan. Ei siinä sitten mitään muuta tapahtunut kun me laskettiin ja sitten löysitte meijät. Sain selitettyäni loppuun ja Jassulla oli tylsistynyt ilme kasvoillaan. - Aha... Hän tyytyi sanomaan ja tuhahti jotain kääntyessään pois. Näytimme olevan vapaita vankilasta.
- Uhh Eh, Viivi aloitti hoilaamisen. - Uh Ah Ah, Maiss jatkoi innoissan. - Ting Tang, minä puolestaan sain puheenvuoron. - Walla Walla, Viivi jatkoi nyt ja katsoi meihin. - Bing Bang, Sanoimme Maissin kanssa samaan ääneen. Jatkoimme hoilaamista ja käänsimme ihmisten katseet meihin. Kuinka outotunne olikaan olla kaiken keskipisteenä. Viivi oli kääntynyt laiskasti isolle tallille ruinaamaan muita kavereita sekoilemaan. Minä ja Maiss tyydyimme pikkutalliin. - Uhh Eh Uh Ah Ah Ting Tang Walla Walla Bing Bang, lausuin nyt kaikki samaan pötköön ja Fiona katsahti minuun Loren karsinasta. - Heii... Onks sulla joitain puutteita? Tyttö kysähti ja irvistin hänelle. - Eikun mulla on vaan tällänen Uhh Eh Uh Ah Ah Ting Tang Walla Walla Bing Bang -olo... Sanoin taas kaikki yhteenpötköön ja henkäisin raskaasti sen jälkeen. - Okkei... Onko kivakin olo? Tyttö jatkoi kyselyään ja mietein hetken. - On se. Sellanen Uhh Eh on Ouh jeah! Uh Ah Ah on sellanen Hahaha! Ting Tang on taas sellasten hienojen rautasten juttujen kolistelua. Walla Walla on bailaamista ja Bing Bang on sekoamista. Että kyllä tää ihan mukava olo on... Sanoin hymyillen ja Fiona katsoi minua suurilla silmillään. - Olet kateellinen? Kysyin ja tyttö nyökkäsi.
Istuin Vanin karsinassa katsomassa tammaa. Se oli minun tapani, vetäytyä pois ihmisistä ponin karsinaan istumaan vaikka kuinka se olisi kielletty. Kerran jopa nukahdin sinne. Kuulin kuinka Maiss tuli viereeni ja hymyili minulle. - Mitäs sinä täällä? Tyttö kysyi ja heilautin hiukseni toiselle puolelle. - Minä vain mietin, kerroin hänelle hymyillen kun Vani tuli tutkimaan Maissin kädet. - Mitä? Tyttö jatkoi kyselyjään. - Sitä mitä tekisin… Vastasin ja Maiss nauroi. - Mene kotiin, hän sanoi ja katsahdin häneen ihmetellen. - Miksi? Kysyin kun halusin olla juuritässä. - Isäsi soitti Jassulle, hänellä on sinulle yllätys… Maiss selitti ja ilmeeni muuttui pelokkaaksi. - Hah… Se oli kuulemma ihana yllätys… Jassun kanssa jo sopi asioita… Maiss sanoi ja pelkoni muuttui, isäni harvoin puhui hulluille. Nousin ylös ja lähdin harppomaan kotiin.
71HM
Catulla + Vanilla
|
|
|
Post by Catu on Dec 28, 2009 2:26:17 GMT 3
Mun herkuta) En ole väsynyt b) En olisi ottanut hooämmää jos Viivi & Jassu eivät olisi kehottaneet c) Hoidan liikaa kuvin <3 72HMCatulla + Vanilla
|
|
|
Post by Catu on Dec 29, 2009 0:59:10 GMT 3
Me ollaan hiukan Supereita! 73 hooämmää
- Älä Catu oo angst... Mene vakoilemaan! Jassu sanoi rohkaisevasti päärakennuksen ovelta ja samalla paiskasin oven kiinni. Harpoin pitkin askelin kohti pikkutallia, minua potutti ja pahasti. Olo ei ollut surullinen, iloinen tai edes raivostuttava. Sellainen angst- ärsyttää. Olin kärsimätön ja epäilin että yksi tyyppi ei oikein digannut minusta, minua oli huomautettu vähän rivoista jutuista ja koitinkin parhaani mukaan toimia mallkkaasti. Olihan nyt Loviisa, 10-vee tullut Ellaponinsa kanssa talliin. Hänen isosiskonsa, Jossu, oli jopa pitänyt armottoman puheen meille. Selkäpiitäni vieläkin karmi kun kuuntelin häntä, nainen oli silti oikeassa. Wikkekin oli kerännyt tavaransa ja häipynyt, perjaatteessa todellinen syy oli salaisissa kansioissa mutta uskoin hänen tahtovan nyt keskittyvän seuraavaan lukioonsa. Törmäsin taas pikkutallin oveen, minulla oli taipumus siihen kun en tajunnut tätä maailmaa. Avasin ärsyyntyneenä oven ja angst tunteeni taisi oikein levitä talliin. Hoitajat vilkaisivat ovelle päin ja suuni tuntui olevan pelkkä viiva missä meni teräviä aaltoja. Suuni taisi ilmaista sydänkäyrää mutta se ilmoitti minun angst-tunteeni korkeudet. - Ja neiti on angst? Kopsu kysähti Loren karsinasta ja murisin matalla äänellä tytölle, minä pidin murinastani. Se ilmaisi että ei lähestytä, kiitos! Harpoin eteenpäin Vanin karsinalle. - Suosittelen että pysyt erossa hoitsustasi kun Maisskaan ei ole vahtimassa sua... Heidi vitsaili Milkan karsinasta minulle, murinani voimistui. Mieleeni tuli oma vuhkoira mikä ei kylläkään juuri murissut. Heidi oli päässyt meidän pikkutallilaistemme keskuuteen hyvin mukaan. Tyttö puhui innokkaasti meille ja uskalsi jopa jo vitsailla! Vani katsoi minua isoilla pyöreillä silmillään ja tamman heinänsyönti oli jäänyt kesken, luultavasti epämääräinen murinani ei kuulostanut hyvältä ponin korvissa...
Murinani oli saatu pienemmälle volumille kun Fiona oli työntänyt suuhuni vadelmaveneen, ne olivat hyviä... - Mfkgmfkvbobfsmdkvibgfm... Yritin sepittää omiani Vanille kun harjasin tammaa, Vanin turpa hipuili huuliani ja tuntui kuin joku välillä yrittäisi imuroida ne pois... Nielaistuani veneen, mikä kuulostikin hassulta Vani lopetti imuroimisen. Angst... Mikä olo sillä oli oikein hyvä nimikin. "Siis daa... Mä olen niiiin angst..." Ajattelin ja se sopi siihen kuin rasvattu omena! Tosiasiassa en tiennyt kuinka liukas rasvattu omena oli, enkä halunnut tietää. - Hmmm... Rican ja Svean karsinat ovat tyhjillään... Kuulin Fionan mietiskelevän. - Älä vaan sano että ajattelet jotain todella todella rivoa... Sanoin ääneen ja pyörittelin kumisukaa kädessäni tamman harjaa pitkin. - En en... Mä aattelin vaan kun jos ne vaikka sattuis pelaa piiloa... Fiona jatkoi ja nyt minun oli pakko lopettaa harjaus ja katsoa Loren karsinaan päin. - Anteeks? Kysyin nopeasti toinen kulmakarvoista ylhäällä. - Siis, jos ne yrittää vältellä meitä, Fiona yritti epätoivoisesti selittää ja pyöritin silmiäni ympäri jos toisenkin. Rakas-angst-olo jatkui ja kumisuan pyörittely tympäisi. Kiihdytin pyörimiseen vähän vauhtia ja siirryin nopeasti toiselle puolelle. Vani katseli ympärilleen ja otti välillä maasta heiniä. Tamman vähän harmahtavampi turpa liikkui edestakaisin kun heinät murenivat suussa, olisi helppoa syödä vain maasta. Taputin Vanin lautasille samalla kun lähdin hakemaan harjapakista kovaaharjaa, harjasin vikkelästi irronneet karvat pois ja otin pehmeän harjan. Keskityin oikein harjaukseen, vaikka olin angst minä pidin ajatukseni päässä. - Vani, äläs nyt pakene... Sanoin samalla kun harjauskohteeni alkoi liusua karsinan nurkkaan hakemaan lisää heiniä. Siirryin itsekin ja jatkoin hyvin tarkkaavaista harjausta. Jokainen pieni lika tai pölypallero sai kyytiä. Super-Pehmoharju Tulee! - Tittitiidiidididitititititididititittitiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii!!! Lauloin ääneen samaa tunnusmusiikkia kuin yleensä elokuvien alussa on. - Hmm? Kopsu korosti kysymysmerkkiään, korostaen loppua. - Super-Pehmoharju valloitti! Huudahdin ylpeänä, tytöt tulivat nyt katsomaan Vanin karsinaan. En välittänyt heistä, vedin superia pitkin ilmoja ja välillä se pomppasi harjaamaan Vania. Super leijaili käteni varassa ja hymyilin. Angst-olo oli poissa...
Pienen hiljaisuuden jälkeen Kopsu avasi suunsa: - Eiks toi oo liian lapsellista yläkoululaisel? - Mä epäilen että se on sekoamispistees... Heidi puolustautui. - murrrrrrrrr.... Aloin taas murisemaan, mä en ollut lapsellinen! Super-pehmoharju valloitti Vanin pölypallot ja saikin puhdasta jälkeä! Olin taas angst... Tytöt eivät sitten kunnioittaneet supereita... Pojat kunnioittivat mutta vähän eri asioita... - ööh...? Fiona sanoi kun heitin harjan pois ja otin kaviokoukun. - Älä vaan sano että Super-koukkumään puhdistaa kovimmatkin kokkareet pois, Fiona jatkoi ja hymyilin. "Super-Koukkumään..." Ajattelin samalla kun nostin Vanin kavioita, tamma nosteli nätisti ja sain putsattua ne nopeasti. Otettuani pääharjan tytöt edelleen seisoivat Vanin karsinan edessä. - Varokaa! Minisupperharju tulee ja kutittaa! Heidi yritti viihdyttää tunnelmaa ja muut naurahtivat paitsi minä. Harjasin kipakasti Vanin pään ja sanoin sitten: - Mitä jos perustettaisiin oma Superclub? Kysyin ja tyttöjen silmät pyöristyivät. - Vai mitä harssut? Eikö ois siistii? Kysyin jatkaen ja katsoin tytöistä harjapakkiin.
Vani + Lamppu
|
|
|
Post by Catu on Dec 30, 2009 0:55:34 GMT 3
Miksi sen täytyy olla hyvä päivä? 74 hooämmää
Huuleni liikkuivat itsestään eri suuntiin ja ne tuntuivat puhuvan, hyvin hiljaa ja ilmoittavan kuinka iloinen olin. Ympärilläni oli valoisa kehä joka piti muut murheet minusta erosta. Pidensin aata ja naurahdin, suuni oli leveänä ja näytti sanovan jokaiselle lumihiutaleelle: "Tänne näin, Beib!". Lumisade. Lunta satoi vinosti juuri takaani ja tupsuni heilui kävellessäni eteenpäin. Luminen maisema rauhoitti ja levitin käteni ilmaan. Pyörähdin ympäri ja hyppäsin takaisin ympäri takaisin, li'utin jalkani yhteen ja lähdin matkimaan kuin Michael Jacksonia. Moonwalkkia olin harjoitellut kotona ja nauranut joka kerta katsoessani peilistä. Li'uin eteenpäin enkä nostanut jalkaakaan. - Can't Touch This... Sanoin toistaen lausetta kokoajan liukuessani ja pyörähdin taas ympäri. Tosiasiassa ihalin tummanihoisten taitoa tanssia, en sitä että osaa heiluttaa persettään vaan että osaa juuri liukua. MC Hammer osasi tanssia vähän kuin silleen, tunsin koputuksen selkäni takana ja käännähdin ympäri. Ruskeahiuksinen tyttö katsoi minuun hymyillen. - Hei tytsi, sanoi hymyillen. - Käyks sää kenties tanssitunneilla? Tyttö kysyi ja katsoi minua päästä lumenpeittämiin kenkiini. - En. Mulla sattuu olemaan hyvä teevee, sanoin naurahtaen ja hän hymyili minulle. - Kuule joo... Et ois saattanut nähdä Hennaa? Tyttö kysyi kiinnoissaan ja hänen silmänsä sädehtivät iloa. - En oo... Mut Jenna kuule, mitäs sanoisit jos joku päivä tulisit meille? Kysyin kiinnostuneena ja tytön silmät loistivat yhä kirkkaammin. - Tottakai! Mä tahdon nähdä sun muhkelon, tyttö sanoi nauraen ja hymyilin tyytyväisenä. Käännähdin ympäri ja jatkoin jäätyneestä kukkapenkistä matkaa pieneen talliin. Tallin katolta oli valunut jo kaikki lumet ja naurahdin. Luultavasti Fiona ja Kopsu olivat tehneet tallin viereen lumihevosen ja lumiteoksen vieressä oli kyltti: "Hei minun nimeni on LumiLore! Olenhan minä suloinen, ja tiedän sen todella hyvin. Kuitenkin toivoisit ettet hyppisi päälläni ettei kaunis olemukseni ole täysin pilalla. Kiitos!" Naurahdin tyytyväisenä, Shelyesin yhteishenki oli niin ihastuttavaa. Vaikka kuinka paha päivä olisi voisi luottaa täällä oleviin ystäviin, toivoin että tarjosin saman jollekin muulle henkilölle edes. Kävelin eteenpäin ja puristin itsestäni lumet pois ennekun astuin sisälle.
Katselin ympärilleni. Ensin näin vasemmalla Jasun touhuilevan rakkaan hoitsunsa Rican karsinassa, tyttö heilautti kättänsä minulle kun näki minut. Hymyilin hänelle. Oikealla uusi ja nuorin shelyesiläinen Loviisa halasi hoitsuaan. Tyttö oli vielä ujo mutta hän tutustui kokoajan muihin ja osasi yhä enemmän ja enemmän! Jatkaessani matkaa muutaman askeleen näin jo oikealla jotain mikä sai sydämmeni ilahtumaan. En tahtonut useammille kehua asiaa mutta olin ylpeä Lissustani. Svea seisoi vastapäisessä karsinassa oikealla ja Maiss silitti alakuloisena tammaa. Huokaisin, tytöllä ei mennyt juurinyt hyvin. Hän ei kestänyt suurimuutoksia. Jatkoin vielä eteenpäin ja Loren karsina oli tyhjä. Kuulin veden loisketta ja hieromista. Ponin hörähdys lämmitti sydäntäni. Kääntäessäni pääni oikealle hymyilin iloisena. TK's Vanity... Siinä vasta oli tamma. Voikko karva, valkoinen harja, puolisukka oikeassa takajalassa, n. 101cm korkea ja tyypillinen shettisluonne teki siitä täydellisen. Se hörähti minulle kuin sanoen: "Tänne näin siitä hoitamaan mut!" En voinut vastustaa tammaa, en tajunnut kuinka olin ajatellut yhdessä vaiheessa jopa lopettaa... Jep. Yhdessä vaiheessa minulla oli vaikeaa, tuntui ettei kukaan välittänyt tai mitään vastaavaa. Muu elämäni melkein kallistui ylösalaisin ja pelkäsin muita. Nyt olin rauhoittunut, Vani sai minut ymmärtämään maailmaa. Pieni halaus, kosketus, hörähdys, laukka-askel auttoivat pulmissa. Ensi kerta Shelyesissä, kaikki oli normaalia. En pelännyt tutustua mutta en tuntunut kuuluvan joukkoon. Nyt varmaan lähes jokainen tiesi nimeni, ei vain hoitamisen takia vaan myös että pidin omaa vakkarianikin pystyssä. Kiitollisuuden velkaa oli Maissille, tyttö olisi voinut vain potkaista minut pellolle... Mutta ei, hän oli kestänyt minua... - Hei Catu! Kuulin huutavan äänen ja takaraivooni iskeytyi pehmeäharja käänsin pääni ja katsoi taakseni. Fiona piti toisessa kädessään Lorea ja toisessa Vanin harjasta. - Oih! Sanoin ja hätääntyneenä hain Vanin takaisin karsinaansa. - Sori... Sanoin vähän anteeksiantavana, minulla oli todella suuri taipumus vai puhua itselleni päässäni ja olla poissa tästä maailmasta. Jotkut asiat oli parasta miettiä niin, mutta nyt keskityn tähän.
Nappasin harjapakin karsinan sisäpuolelle ja lukitsin karsinanoven kiinni, en voisi estää sitä että en sortuisi toiseen maailmaan. Vani katseli ympärilleen suurilla pallosilmillään, se laski päätänsä maahan ja lepuutti jalkojansa aina välillä. Paino siirtyi puolelta toiselle ja vedin pitkiä vetoja harjan kanssa. Kuulin viereisestä karsinasta ääniä, Maiss liikkui. Tyttö käveli Vanin karsinalle ja siirryin juuri toiselle puolelle. - Tuutko mun kanssa kentälle kun aattelin ratsastaa itsenäisesti... Tyttö kysyi vaimeana ja hänen silmänsä punottivat. - Tottakai... Vastasin ja ymmärsin että nyt ei ollut vitsin paikka tämän keskustelun väliin. Tyttö lähti satulahuoneeseen siitä ja palasi hetken kuluttua takaisin satula ja suitset mukanaan. Olin hyvin hiljainen, olonikin oli laskenut yhtäkkiä hyvin alas. En halunnut huomauttaa Maissille että hänen puseronsakin oli litimärkä. - Mä meen oottaa kentäl... Maiss kertoi ja pitkitti lauseensa loppua, nyökkäsin vastaukseksi ja pistin toimeksi. Otin mustan nahkaisen yleissatulan syliini ja asetin sen Vanin selkään. Tamma näytti innostuvan satulasta, mitä muutakaan se tarkottaisi kuin omistaja selässä ja melkein sinun hallussasi. Mutta Vani ei yleensäkään pukitellut, kyllä tamma oli jo mutta ei mitään varsinaista pukkilaukkaa... Havahduin jälleen ja kurottautuin ottamaan satulavyön tamman mahan alta. Läpi, kiinni, kiristys. Lyhyet sanat jotka olin keksinyt ensimmäisinä ratsastuskertoina. Muistin ne jotenkin vieläkin... Suoristin vihreän satulahuovan ennenkuin nappasin suitset. Musta väri oikein kiilsi, Maiss oli tehnyt työtä putsatessaan nämä. Saatuani "selvitettyä" suitset laitoin ohjat tamman kaulalle ja toin nivelkuolaimet silmien eteen. Haukotus. Mikä tapa... Vani haukotteli kun näkikään kuolaimet, asetin suitset paikoilleen ja kiristin soljet. Olimme valmiit.
Maiss seisoi lumisateen peittämänä kentän keskellä, tyttö oli epätoivoisesti yrittänyt putsata lumet uralta mutta itse oli jäänyt lumen uhriksi. - Haluatko heti lähteä yksin kävelemään? Kysyin tytöltä joka hievahti ollessamme kaarrossa Vanin kanssa. - Vaikkapa, tyttö sanoi ja hänen silmänsä olivat alkaneet olemaan normaalimmat. Laskimme jalustimet ja jäin roikkumaan toiselle puolelle, oloni oli kuin apina mikä huusi vain: "HUAHUAHAUH" Banaanin minä tahtoisin. - Ööh... Voit päästää irti kyllä... Maiss sanoi hymyillen minulle kun roikuin vieläkin jalustimessa. - Aih! Sanoin yhtä nopeasti kuin irroitinkin. Maiss hymyili minulle ja siirryin sivummalle tarkkailemaan tilannetta. Luminen kenttä sai Vanin innostumaan ja tamma ottikin pitkiä askeleita. Ura alkoi näkyä pikkuhiljaa shettiksen kävellessä sitä ympäri, mutta lumisade tuli ja pilasi tamman ilon. Maiss käänteli voltteja ja kiemuroita innoissaan, ravissa Vani näytti ihanalta. Haaveilin itseni tuon tamman selässä, tottakai sai haaveilla mutta en vielä kaivannut sitä. Meillä oli riittävästi tekemistä nyttenkin... Suunnanvaihto... Maiss siirtyi käyntiin ja näytti hymyilevän oikein leveästi. Mukavaahan oli ratsastaa itsenäisesti kun oli kauvan ratsastanut taluttajan kanssa. Lumi lensi Vanin potkiessa sitä pois päin, Maissin kypärä alkoi peittyä lumesta ja hänkin näytti vajaalta lumiukolta. Tyttö ja tamma siirtyivät takaisin raviin ja sen kautta laukkaan. Jäin hämmestelemään, Maiss ei muistaakseni ollut laukannut noin paljon itsenäisesti. Vani päästi ilonsa irti laukatessaan suoraa uraa pitkin ja Maissin hiukset lensivät perässä. Olin onnellinen heidän puolesta.
Vani & Lamppu
|
|
|
Post by Maiss on Jan 1, 2010 23:16:45 GMT 3
Uusi vuosi, uudet kujeet joita ei edes meedio voi tietää 1.1.2010[/b] Vani karkasi karsinasta kun harjailin tammaa. En ollut yhtään varautunut tähän. =D Tammalla päällään minulta joululahjaksi saamansa nahkariimu pinkeillä timanteilla. : )Maiss♥Vani 26HM
|
|
|
Post by Catu on Jan 6, 2010 17:41:20 GMT 3
Vanhat Menneet Ajat74 hooämmääLöysin tälläsiä vanhoja joskus tehtyjä kuvia, en viitti ottaa hooämmää 8')) ^Tosta puuttuu näköjään se teksti -.- Teen sen sitten joskus... Vani & Lamppu
|
|
|
Post by Catu on Jan 8, 2010 18:45:28 GMT 3
31/12/2009 UusiVuosi 2010 75hooämmää
- Ette sitten ammu mitään raketteja? Äitini sanoi sinisestä ”kupla-autostaan” nojaten pelkääjäpaikalle katsoen minua, naurahdin hymyillen. - Juu juu… Sanoin ja olin juuri lyömässä ovea kiinni kun kuulin taas äidin äänen: - Ei juoda alkoholisia juomia! Eikä kutsuta mitään tuntemattomia ”tanssijoita” sinne! Äiti sanoi ja erikoisen sanan kohdalla äitini ääni muuttui jotenkin. Vahvaksi. - Äiti. Ei ne ole mitkään Ineksen synttärit, Sanoin kun muistelin tämän vuotisia luokkakaverini synttäreitä, ja siis minä en sinne mennyt. Oikeastaan. Kello 0.00 jälkeen saisi sanoa viimevuonna. - Tiedän tiedän, äiti sanoi vähän huolestuneen kuuloisena ja huokaisi syvään. Hän ei enää nojannut kätensä varassa kurkkimaan ovesta ulos. - Hei. Sä voit soitella viiden minuutin välein, sanoin kannustavasti äidilleni ja hän naurahti. Hiljaisuuden petti auton käynnistys ääni ja vilkutin äidilleni puristaen reppuani. Autoa ei enää näkynyt ja hymyilin. . Ouh Beibe! Nyt juhliin! Karjahdin hyppäen ilmaan. Lähdin hypellen kohti tallin pihaa autiolta parkkipaikalta.
- Give me five! Sanoin nostaen käden ilmaan Kopsun luona. Tyttö nosti kätensä ylös ja löi kätensä käteeni ja kuului raikuva pamaus. - Missä se vitonen? Kysyin hämmentyneenä. - Häh? Kopsu sanoi nyt pelästyneen ihmettelevänä. Tytöllä oli harvinaisen pitkät piuhat, hän tuskin tajusi sitäkään lausahusta. - Sun piti antaa mulle vitonen tänään, sanoin jo vähän hermostuneena ja laitoin kädet lanteille. Kopsu katseli hetken kaukaisuuteen ja seurasi hiljaisuus, naapurimaan Ruotsin kansanlinnun sirkutus suurin piirtein kuului tänne asti… - Ainiin! Kopsu sanoi lopulta ja hänen silmät säkenöivät ja pupillit olivat pienentyneet. - Joo, se raha minkä lainaisin eilen sulle, sanoin ja tyttö katseli taas kauvas. Löin käteni jo otsalle ja toinen raikuva märkäpamaus kuului. - Niin joo… Se jäi mun possuun, Kopsu sanoi ja pyöri paikallaan toiselta puolelta toiselle puolelle. - Mitä sä luulit sitten kun mä sanoin että Give me five, että mä tahon jonkun läimäytyksen kädelle? Ja pyh… Sanoin tekopyhästi ja lähdin kävelemään pois. Käden läimäytys? Mitä hienoa siinä oli? Mietein päässäni ja kävelin eteenpäin pienessä tallissa, useimmat olivat jo lähteneet. Tulihan kello jo 22.14 ja vain harvat ja valitut henkilöt olivat päässeet tämän illan bileisiin… - Katuseni! Viivi huudahti pikkutallin ovelta ja käänsin katseeni häneen. - Viivikullannuppu! Sanoin ja levitin käteni kun tyttö juoksi minua kohti. Puhalsin ilmoja pihalle Viivin osuessaan syliini, ilmat pihalle ja poks! - Uusi vuosi ja uudet seikkailut! Viivi sanoi iloisen, epäilin Jassun laittaneen tytön juomaan vähän lisäystä, muun muassa pari tippaa viskiä. Tyttö pyörähti ympäri ja meinasi jo kaatua olemattoman piruetin takia. - Ihan oikeesti, ettet sää vaan ois alkanut tosissaan juomaan sitä viskii… Sanoin vähän huolestuneena kun Viivi otti tukea karsinan seinästä että pysyi ylhäällä. Tytöltä pääsi hikka ja iso kupla syöksyi tytön suusta. Silmäni pyöristyivät jalkapallon kokoisiksi kun näin saippuakuplan lentävän kattoo ja poksahtavan rikki osuessaan näkymättömään. - Hups, Viivi sanoi nauraen ja katsoi nyt kuinka hikka toisensa jälkeen pikkutallissa lenteli sinertäviä ja läpikuultavia kuplia. En pystynyt sanomaan mitään, tuntui että kieleni oltaisiin leikattu ja minulla ei ollut tuntoa. - Nyt tiedän miltä tuntuu kuulua osa saippuaoopperaa, sanoin edelleen kauhistuneena vaikka silmäni olivat enää yhtä pyöreät kuin appelsiinit. - Jeauop… Viivi sanoi ja yritti pysyä jaloillaan pystyssä. Hetkellinen päätös oli auttaa tyttöä takaisin vaikka päärakennukseen makoilemaan, mutta tyttö saisi pärjätä itse on kun niin ”täydellinen”. Lähdin kevein askeilein nyt jatkamaan matkaa Vanin karsinalle. Katsoin tammaa päin ja se katsoi minuun suurilla tummilla silmillään, vaikka ne olivatkin tummat, ne lämmittivät sydämen. Vani hörähti kun pakkastuuli tuli sisään kun pikkutallin ovi avattiin, Viivillä kesti melko kauvan lähteä ulos ovesta. Laskin reppuni karsinan eteen ja otin kätenii kumisuan, uskalin liikkein valuin karsinaan ja aloin tuunaamaan tamman huippukuntoon.
- C’mon! Katu lopettaa nyt sen pitkäkestoisen hieromisen ja tulee päärakennukseen juhlimaan! Henna sanoi ja Jenna seisoi tytön vieressä jotkut ihme hempuskat käsissään. Tyttö kutsui niitä pom-pomeiksi… - Älkääs nyt! Kyl te ilman mua kestätte jonkun aikaa, mä hoidan Vanin ja tulen sitten, sanoin tylsiintyneenä Jennan kannustus huutoihin. - Go Catu Go! Catu juhlimaan, JEE!!! Kannustus sai melkein pääni kipeäksi. Pikkutallin ovi kävi taas ja kuulin vähän vanhemman askeleita. - Ettekö te saa sitä pois sieltä? Aimie sanoi vähän hämmintyneenä ja seisoi nyt tyttöjen vieressä katsoen Jennan pom-pomeja. - Eih… Jenna sanoi ja laski kätensä lopulta alas ylhäältä viuhkomasta. - Antakaas kun isosisko näyttää… Aimie sanoi leikillään ja avasi karsinan oven, seurasin tytön liikkeitä mutta en ollut varoillani tarpeeksi. Tyttö kaappasi minut ja lopulta huomasin roikkuvani Aimien olkapäältä molemmille puolille. - Ööh? Sanoin kysyvästi ja Jenna aloitti taas huudon: - Go Aimie! Go! Go! Heitä se sinne missä Jassu kattoo muumeja! Katsahdin nyt Jennaan nostaen vaivalloisesti päätä ylös. Tyttö jonka kaapattuna olin, lähti kävelemään ja minuun iski paniikki. Ei siis mikään ”SOS” –paniikki vaan sellainen lähinnä ”APUVA NE EI ANNA MUN HOITAA TOTA LOPPUUN!!”. Oikeastaan en tiedä kumpi on pahempi paniikki. Aloin lyömään Aimien selkään nyrkeillä mikä vaikutti toivottamalta, olisin nimittäin voinut vannoa tytön pitävän turvaliiviä! Potkein ja riuhtoin edes takaisin niin että olin jo melkein kallellaan. Aimien kädet alkoivat hellittää ja tiesin tilanteeni saapuneen, riuhtaisin lujaa itseäni maata kohti ja painovoima tekikin loput. Tunsin kivitetyn lattian osuvat minuun ja halusin kirkua kivusta, ompelin silti suuni kiinni. - Sattuiko? Kuulin Hennan äänen yläpuoleltani ja pääni takaraivosta kuului jykytystä. Pääni tahtoi räjähtää ja jyskytys koventui, en omistanut voimia joilla voisin hinata itseni ylös. - SÄ TAPOIT SEN! Jenna kärkyi kauhistuneena ja jaksoin nostaa kättäni elonmerkiksi. - Katu nousi taivaista! Jenna jatkoi ja tunsin kuinka Aimien katse porautui häneen. - Tarkoitatko: Catu nousi kuolleista? Aimie korjasi. - En… Jenna sanoi nyrpistyneenä.
Olin taianomaisesti hypnosinoinut tytöt ja käskin heidän mennä ilman minua juhlimaan päärakennukseen, uusivuosi ei hetkauttanut juuri nyt. Katsoin kelloa vedellessäni pitkiä vetoja pehmeällä harjalla Vania pitkin, pian 23.00. Pimeys oli jo vallannut tallialueen ja ketään ei näkynyt. Vani piti silmiään kiinni, toivoin kovasti että harjaukseni ei häirinnyt tamman unia tältä yöltä. Vani silti välillä katsoi minuun ja sulki taas silmänsä, se kuin varmisti että juuri minä olin siinä. Pehmeän harjan jälkeen tartuin harjaan ja harjasin sen selväksi. Pitkä harja kiilsi lähes pimeässä tallissa. Puhdistin kaviot ja en enää keksinyt kuinka välttyä raijuista bileistä. Voisi luulla että olen kova bilettäjä, mikä myös olen kieltämättä, mutta. Ensimmäinen uusivuosi Vanin kanssa. Sen tahdoin kokea täydellisesti. - Vani, sanoin hiljaisella äänellä ja tamma katsoi minuun. Minä halusin jotain. Nappasin tamman riimunarun ja kiinnitin sen Vanin päässä olevaan riimuun. Avasin varovasti karsinan ovea ettei siitä lähtenyt kova ääni, lähdin hipsimään eteenpäin kun Vani asteli kovaäänisesti kavioillaan. Avattuani pikkutallin oven kiinnitin otteeni ja katsoin taivaalle, taivaalle missä raketit räiskyivät.
Kävelimme eteenpäin, minä ja Vani. Tamma oli ensin varoillaan ja katseli lähes hätääntyneenä ympärilleen, rauhoittelin ja yritin ajatella että tämä oli oikea päätös. Vani katsoi minuun ja minä katsoin siihen, johdatin tamman kentän laidalle. Suurimpien kinosten keskelle, olin yli reisien peittämänä lumessa kun uin eteenpäin. Vani seurasi uskollisena perässä ja hymyilin. Jatkoin eteenpäin kunnes olin tyytyväinen että olimme rauhassa, vähän metsikössä ja lumen seassa. Jäin seisomaan siihen ja Vani käveli vierelleni. Jalat olisivat luultavasti tutisseet kylmyydestä ellei sydämmeni olisi jo tulikuuma. Lumi takertui minuun ja narskui kun vähänkin liikkui. Puut olivat tummia mitä peittivät valkeat lumikinokset. Taivas oli violettisininen johon aina välillä laukesi erivärisiä raketteja sieltä sun täältä. Lumi kimmelsi ja kaikki oli kaunista, luonto oli hiljainen ja katseli meidän tavoin raketteja. - Hyvää uuttavuotta, Vani...
Katu * Vanity
|
|
|
Post by Catu on Jan 10, 2010 1:00:32 GMT 3
4/1/2010 Revontulet76hooämmääVatu * Kani
|
|
|
Post by Maiss on Jan 12, 2010 21:17:12 GMT 3
Seri lopetti Vanin hoidon. Jos ei lopettanut niin sanoo mulle.
Eli jos jotai sattumoisin kiinnostaa ponsun hoitajan pesti niin voi pistää PM'ää, mut ettehän loukkaannu jos sanon ei. En haluu sit mitää joka hoitaa 1 kerran ja ei sit jaksa, Vanistakana ei oo varmaan hirveen kivaa. (:
|
|
|
Post by Catu on Jan 18, 2010 20:28:37 GMT 3
18/1/2010 Riimunarun pyörittelyä ja Kalanmaksaöljyä 77hooämmää
Katsoin hetken lumisia niotoksia. Silmäluomeni painuivat alas ja tunsin kuinka lumiset ripseni koskettivat poskiani. Näin pimeyden, en tahtonut avata silmiäni. Olin liian häpeissäni kohdata Shelyesin, face to face. Ripseni pysyivät edelleen kiinni poskissani, tunsin kuinka kylmä piiri selkääni pitkin, kuin yrittäisi napata minut paleltumaan. "Osta uusi super-villapaita! Se pitää sinut lämpimänä!" -mainos saattoi sittenkin olla oikeassa. Tuuli puhalsi poskiini mistä johtuikin kirkas punastus. Ajattelin kuinka voisin pitää silmäni kiinni, olla näkymätön. Näkymättömyys taito olisi joskus teräväase, saisin varastettua jopa Jassun mässöt. - Jos olen niin kauhea niin voisit mielummin sanoa sen suoraan kuin sulkea silmäsi, kuulin hyvin läheltäni hellän äänen. Tunsin nyt kuinka tytön hengitys lämmitti kasvojani ja pidin edelleen silmäni kiinni. Ripset nousivat, luomeni menivät piiloon kun näin taas eteeni. Hyvin vaaleat, kihartuvat hiukset kutittivat "suoja-kuplaani" mikä ympäröi minua noin metrin säteellä. 1994 syntyneen tytön vieressä seisoi myös vaalea blondi. Kuitenkin todella lyhyet hiukset ja nuoremmat kasvot erottivat heidät. Heidin korvia suojeli jotkin karvaiset laput ja hänen pörröiset hanskansa pitelivät heiniä. - Onhan se karutotuus mutta eihän teitä kukaan siedä, sanoin naurahtaen ja olin kiitollinen itselleni että olin avannut silmäni. Shelyes on minulle kuin toinen kotini.
Poskeni alkoivat lämpenemään liikkuessani eteenpäin. Oloni oli epävarma, Maiss oli lomalla ja Seri erotettu. Olin yksin. Oikeastaan, en minä nyt ihan yksin ollut kun yli 20 hoitajaa löytyi. Tartuin vapivisin sormin pikkutallioveen ja väänsin kahvan alas. Ovi aukesi ja katsoin valoisaan talliin mikä huokui lämpöä, katsoin taakseni ennenkuin astuin sisään.
Reisiini osui joku tylppä reuna voimalla kävellessäni eteenpäin katsomatta eteeni. Jalkani jäivät siihen kun yläruumiini lennahti eteenpäin voimalla, tunsin kuinka jalkani lähtivät mukana vetämään kuperkeikkaa. Ei kestänyt kauvaan kun se minne olin lentänyt, kaatui uhkaavasti sivulle ja kuulin kimeän äänen. Uskalsin avata silmäni ja näin kuinka makasin pikkutallin lattialla ihmisiä ympärilläni, ruskeaa ja tutun hajuista läjää oli pitkin minua ja lattiaa. Keltaiset kottikärryt olivat sivuttain ja Loviisa piteli talikkoaan ylhäällä kuin laittaen lantoja näkymättömiin kottikärryihin. - Saanen ehdottaa että lisäät asuusi vielä naamaan lisää lantaa, Kopsu sanoi hyvin kuninkaallisella äänellä ja nyrpistin nenääni. Höyry nousi lämpimistä lannoista ja tunsin kuinka itse kuuluin ruskeisiin. Otin tukea kivilattiasta ja aloin nostamaan itseäni ylöspäin, tytöt katselivat punnerrustani sivusta. - Saanen pyytää halia? Kysyin nyt Kopsulta joka katseli vaatteitani. Tytön hymy hyytyi iljettäväksi irvistykseksi ja hän näytti peruuttavan Loren karsinaa kohti. - Älä pakene hani! Sanoin romanttisesti ja Kopsu lujensi vauhtiaan ja oli jo kompastua askelin. Hymyilin ja katselin nyt itseäni. - En mää nyt niin pahan näkönen oo, sanoin kun katselin itseäni. - Niin. Mutta hajusta on turha edes puhua, Jasu sanoi pidellen nenästään kiinni. - Ähähähä... Sanoin irvistäen tytölle ja kompuroin kottikärryn vierestä pois. Loviisa nosti kottikärryt ylös ja autoin häntä keräämään lannat pois lattialta ettei niistä tulisi joku kukkapenkki siihen.
Puhdistin ruskeaa lantaa itsestäni Vanin karsinassa, sekin pitäisi joskus siivota. Vani pärskähti ja teki pari ympyrää siinä. - Älä nyt hermostu, kaveris lantaa se vaan on, sanoin lohduttaen Vanille joka näytti hermoilevan kun toisen ulosteet varisivat hänen karsinaansa. - Daa... Sanoin kun viimeisetkin irtoavat lannat katosivat. Pyörähdin näyttävästi ympäri ja nikkasin silmää vaalealle tammalle. Näin kuinka Jasu tuli varustehuoneeseesta kädessään satula ja Kopsu talutti Loren pesukarsinaan. Huokaisin ja hymyilin sitten. - Miten olisi irtohypytys? Kysyin kulmakarvoja nostaen ylös ja alas. Vani katsoi minuun ja kallisti hiukan päätään. Vani käänsi päätänsä kuitenkin vähän pois ja käveli juoma-automaatilleen. Kuulin kuinka vettä tuli ja poni joi kovaan vauhtia. Tamman lopettaessa se katsoi minuun ja hörähti. - Energiapakki ladattu? Kysyin nostaen kulmakarvat ylös.
Vani nosti jalkojaan innoissaan ylös kun kävelin eteenpäin tallipihalla sen vierellä taluttaen riimunarusta. Oranssi punottu riimunaru sopi valkoisten hanskojeni väriin ja huokaisin. Vanin valkoinen harja liehui tuulen mukana taaksepäin ja hymyilin kun tamma asteli pitkiä ja korkeita askeleita. Kavioista kuului ääni sen kolahtaessa kiveen, kuinka niin pieni ääni oli täynnä sydäntä.
Lumiset kuusipuut sulautuivat violettisen taivaaseen ja vuoria oli vaikea erottaa sumun takaa. Lunta oli satanut muutama tunti sitten ja kaikkia lumikasoja tytöt eivät vielä ole pilanneet. Ensilumi oli kaunista kun kukaan, ei kukaan, ei edes homotiainen ollut koskenut. Kentän aitaa peitti valkoinen ja kimalteleva lumi. Jää pilkisti myös lumen alta ja näin kuinka portti oli jäätynyt kiinni. - Et ottanut ylimääräisiä hokeja mukaan? Kysyin tammalta vitsaillen ja Vani katsoi minuun nappisilmillään. En minäkään silti mitään erikoita välinettä ollut ottanut mukaan, siis millä saisi avattua portin, ei siksi että olisin joku tallisurmaaja. Ensin yritin työntää ovea väkisin auki, rikoin jäätä ja pyyhin ylimääräisiä lumia pois. Vani katseli sivummalla kun heilutin porttia vaivalloisesti edestakaisin, eikä se liikkunut kuin paikallaan. Ruskeapiponi tupsu heilui samaan tahtiin kuin minä itse. Heiluin ja keinuin, mutta ei mitään tulosta. Murisin koko portille ja käännyin poispäin, en silti luovuttanut. Otin vauhtia ja juoksin suoraan portti päin ja mukkeliskuppelis! Vani oli juossut perässäni kunnes olin saanut portin auki ja kompastunut jalkoihini. Otteeni liposi riimunarusta ja Vani juoksi kentälle vapauteen. Nostin itseni käsivoimillani ylös ja suljin puoliksi jäätyneen oven kiinni. Katsoin samalla kuinka Henna lähti Pablon kanssa maastoon ja hymyilin, tänään saisi Vanikin hiukan liikuntaa.
Irroitin riimunarun Vanin riimusta ja aloin kokoamaan esteitä samalla kun Vani tutkisteli kenttää ja piehtaroi pirteän kylmässä lumessa. Este oli vaivalloinen 40cm ristikko ja katsoin sitten Vaniin. - Sähän olet sitten yhteistyöhaluinen vai mitä? Kysyin kulmakarvoja nostaen ja Vani nousi ylös maasta. Aloin pyörittämään riimunarua kädessäni, Vani katseli sitä hetken ja maiskutin hiukan tammaa liikkeelle. Vani lähti ravaamaan ja ohjasin tammaa esteelle juosten sen lähellä, pian tamma rupesi laukkaamaan ja ryntäsi esteelle. Jäin jälkeen ja katselin kuinka Vani liiti kevyesti esteen ylitse. Hymyilin ja Vani otti rennon pukin esteen jälkeen ja laukkasi eteenpäin, katselin sivummalta ja välillä ohjasin Vania esteelle ja katselin sitä rauhallisin mielin. Pakkanen kirpaisi poskiani ja tuuliviima heilautti Vanin harjan taaksepäin tamman hypätessään esteen yli. Vani hirnahti samalla kun sen jalat osuivat maahan, minun ei tarvinnut hievahtaakaan sivummalta kun tamma liikkui itse esteelle. - Sä se varmaan toivot että joku hyppäis sun kanssas... Sanoin huvittuneena. - Catu! Lynn huudahti ja katsoin kuinka hän tuli Trullin kanssa kentän reunalle. Vani pisti jarrut päälle ja pukitti esittävästi, "Daa! Mä oonkin wapaa!" - Niin? Kysyin naurahtaen kun Vani meni aidalle ja yritti laudanpätkien välistä kurottautua pois. Trulli katseli etujalka ylhäällä tammaa ja hörähti. - Tuuks päärakennukseen? Lynn kysähti ja hymyilin hänelle. - Vaikka. Mä vien tän ensin pikkutalliin... Sanoin ja yritin napata Vania kiinni. Tamma oli kuitenkin vikkelämpi ja hypähti sivumalle ja lähti laukkaamaan. Lynn hymyili ja huikkasi minulle ennenkuin katosi Trullin kanssa. Katsoin ravaavaa Vania ja otin taskustani porkkanan. - Sä et tainnut huomata tätä aikaisemmin?
Asetin takkini naulakkoon ja kiersin ruskean kaulahuivini pois kaulastani, vedin pipani pois ja vanttuut. Potkaisin jalastani talvikenkäni ja samalla katsoin keittiöön. - Tyhjä... Sanoin itselleni irvistäen, suunnitelmani oli siis mahdollista toteuttaa. Kuulin kuinka tytöt purskahtivat nauruun olohuoneesta ja käänsin katseeni sinne. Tyttöjen iloisuus kosketti sydäntäni ja kävelin eteenpäin. Kohti ovikarmia mistä näkyi himmeää valoa, kurkkasin ovenkarmista sisään ja näin kuinka Maiss heitti Lynnin naamaan paperimytyn. Jassu piteli sylissään Nellakoiraa mikä haukahti nähdessään minut. Koira hyppäsi sohvalta alas ja juoksi luokseni. Kyykistyin ottamaan koiran vastaan ja hymyilin. - Varo! Viivi huudahti ja en ehtinyt tajuta viivin sanontaa kun Nella jo hyökkäsi kimppuuni iloisena ja kupahdin kumoon. Tunsin kuinka jokin sileä, vähän pitkäkin kostutti naamaani kohta kohdalta. En avannut silmiäni etten joutuisi pesemään niitäkin. Nellan tassut osuivat rintaani ja Nella seisoi päälläni kun makasin maassa, ilman aseita. - Nella! Kuulin Jassun karjaisevan ja kostutus loppui. Uskalsin avata jo silmäni ja Nella hyppäsi samalla pois. - Susta on tullut ihan puolustuskyvytön... Lynn sanoi niinsanotusti murheellisellaäänellä ja naurahdin. Ponkaisin itseni ylös ja katsoin tyttöjä jotka katsoivat minuun, Lynn hymyili kierosti ja Maiss taitteli paperilentokonetta, luultavasti putoamiskohteena oli Lynnin suojaamaton pää. Kopsu katsoi sivusilmällä Fionan kanssa teeveestä tulevaa ohjelmaa "Iso ja Pehmeä" Joku ihan olematon saippuohjelma missä nuori nainen ettii todellista miestä itselleen ja hän on hyvin tarkka että mies on iso ja pehmeä. Tyttöjen toiminta silti jatkui kun hymyilin heille ja aloin hipsimään kohti keittiötä. Eihän tähän mitään näkymättömyys viittaa tarvita! Niillä tytöillä on niiin pirkät piuhat että suunnitelma toteutuukin ennen kun se tajuavat mitään.
Seisoskelin keittiössä laittaen uunin päälle, katsellen jääkaappiin ja sitten kaappiin. Otin aineita keittiönpöydälle. - Omenaa, kanelia, sokeria, jauhoja, kananmuna, leivinjauhetta, vaniliinisokeria, kermaviiliä... Puhuin itselleni ja huomasin että yksi puuttui. - Missä öljy on? Kysyin itseltäni ja kurkkasin jääkaappiin. Huomasin etikettömän pullon missä oli ilmiselvästi ölyä, ellei se ole muuttunut vaaleanpunaiseksi. Tartuin pulloon ja otin sen pöydälle. - Tytöt ihastuvat ikihyviksi minun tekemään omenapiirakkaan, sanoin omahyväisesti itselleni samalla kun aloin voitelemaan piirakkavuokaa öljyllä. Nappasin leikkuulaudan ja omenat, rennoin ottein kuorein omenat ja otin siemenkodat pois. - Sitten itse taikina, sanoin samalla kun heitin omenankuoret biojätteeseen. Sekoitin vaaleaankippoon kuivataineet keskenään mihin lisäsin sitten kermaviilin, öljyn ja kananmunan. Sekoittaessani puuhaarukalla taikinaa katsoin sitä kummissani. - Ööh? Tää taikina on jotenkin kummallinen... Sanoin ihmeissäni ja katselin että kaikki aineet olivat mukana. Kohautin vain olkapäitäni, ehkä kotona on vain erillaiset aineet. Tarpeellisen sekoituksen jälkeen kaadoin taikinan vuokaan ja limitin omenat taikinan päälle. Omenoiden päälle ripottelin kanelia ja sokeria kunnes laitoin vuuan uuniin paistumaan. - Jeas! Sanoin iloisena ja pyyhein käsiäni toisiin. - Catu? Viivin ääni sai minut vavahtamaan ja katsoin keittiötä. - Oota! Sanoin hätääntyneenä ja kahmein tavaroita syliini, jauhot pöllysivät keittiössä kuljellessani vieden aineet omille paikoilleen. - Ööh? Kuulin Viivin äänen nyt läheltä ja käännyin ympäri. - Niin? Kysyin hyvin armokkaasti ja yritin hymyillä niin etten näyttäisi mitenkään syylliseltä. - Mä arvaan, tyttö sanoi ja näytti sherlock-ilmeensä pitäen sormea leualla. - Ensin sua saatettiin vähän heitellä lannalla, sitten yritit näyttää miten hyvän sydän sinulla joten päätät leipoa, tyttö sanoi ja naurahdin. - Ei ihan, sanoin nauraen ja jatkoin: - Mä saatoin kylläkin kaatua kottikärryjen kanssa mikä oli täynnä lantaa ja sitten koska en ole käynyt hetkeen halusin yllättää leipomalla... Viivi nuuskaisi ilmaa ja hän näytti miettivän. - Odotan innolla... Viivi sanoi ja kääntyi olohuoneeseen.
- Noniin tytöt! Suut makiaks! Sanoin samalla kun pidin omenapiirakkavuokaa käsissäni. Viivi näytti irvistelevän kauvempana kun muiden kuola valui pitkin leukaa ja siitä paidalle. - Kuka haluaa ensin maistaa? Kysyin samalla kun leikkasin keittiönpöydän päässä palaa. Jassu nosti innokkaasti kätensä ylös ja annoin lautasen hänelle. Tyttö otti haarukkansa ja otti ison palan. Kaikki katsoivat kuinka Jassu laittoi pala suuhunsa ja mäyssäsi sitä hetken murusiksi. Tytön naama muuttui liinanvalkoiseksi ja hän yökkäsi piirakan ulos. Kaikki siirtyivät kauvemmas kun Jassun suussa ollut piirakka oli nyt keskellä pöytää. - Niinkö hyvää? Kopsu kysyi vitsaillen ja Jassu katsoi hänestä minuun. - Älä sano että käytit "öljyä" tässä, Jassu sanoi ja korosti öljy sanaansa. - Tottakai! Voiteluun ja taikinaan, sanoin ihmetellen. Jassu pisti kätensä suunsa eteen ja yökkäsi. Viivi alkoi nauramaan ja muut katsoivat nyt häneen. - Mitä? Kysyin samalla kun Jassu meni jääkaapille ja otti öljyn. - Tätäkö? Jassu kysyi ja laski kätensä pois suun edestä. - Jepp... Sanoin edelleen ihmetellen ja odotin mikä öljyssä oli niin kiinnostavaa. - Tämä on kalanmaksaöljyä...
Vani och Catu
|
|
|
Post by Catu on Jan 20, 2010 21:11:39 GMT 3
|
|
|
Post by Catu on Jan 25, 2010 21:19:28 GMT 3
25/1/2010 Se on vihreä... 79hooämmää
- Yleisimpiä tupakoinnin aiheuttamia sairauksia ovat erilaiset syövät, sydänsairaudet, verenkiertohäiriöt- ja sairaudet, näön heikkeneminen, krooniset keuhkosairaudet, kuten astma sekä krooninen keuhkoputkentulehdus ja siihen liittyvä keuhkoahtauma. Lisäksi tupakointi aiheuttaa impotenssia ja lisää riskiä mahahaavaan. Tupakointi on merkittävin sepelvaltimotaudin, aivoinfarktin ja katkokävelyn aiheuttaja. Tupakointi aiheuttaa maailmanlaajuisesti noin 30 prosenttia syöpätapauksista. Tupakointi aiheuttaa keuhkosyövistä 90 prosenttia, haimasyövistä 30 prosenttia ja huomattavan osan myös muista syöpäsairauksista. Tupakointi tiedetään muun muassa keskeiseksi munuaissyövän riskitekijäksi. Tupakointi myös nostaa virtsarakon syöpävaaran suunnilleen nelinkertaiseksi ja aiheuttaa enemmistön sairastumisista. Tupakointi heikentää lisäksi hedelmällisyyttä molemmilla sukupuolilla! Sain lopetettuani saarnan noin kuutosluokkalaisille tytöille ja pojille jotka tuijottivat minua tupakat suussa. Olin itse hyvin tyytyväinen kun muistin saarnan vieläkin. - Daah? Yksi tyttö sanoi kun otti tupakan käsiinsä ja puhalsi savut pois suustaan. - Noh, D44! Vastasin ja tyttö katsoi minuun, en voinut sietää tupakkaa.
- Mitä sä noille selitit? Viivi kysyi mielenkiitoisena kun kävelin parkkipaikalle, haisevatörkit, eli tupakoitsiat, olivat olleet vain kakskyt metriä parkkipaikalta. - Mä kerroin niille tupakansalat, sanoin virnistäen. - Opetiks sää kakaroit polttamaan? Tyttö kysyi silmät pyöreinä, katsoin häneen toinen kulmakarvani ylempänä toista. - Ennn. Mä kerroin mitä pahaa tupakka aiheuttaa..., sanoin hänelle ja tytön outohko ilme katosi. - Ootko myös kuullut että tupakalla on hyvätkin puolensa? Viivi kysyi ja hän hymyili. - Älä edes yritä kertoa, sanoin samalla kun heitin kaulahuiviani taakse. Viivi kohautti olkapäitään ja jatkoimme matkaa. Katsoin jalkoihini ja kuuntelin kuinka lumi narskui hiljaa astuessamme sen päälle. Katsoin taivaalle mikä oli vielä vähän sininen ja pian vaaleanpunaiseksi, no olihan kello vasta 16:23. - Ilona siis pakkas varustees ja lähti? Kysyin vähän mietteliäänä. - Tämä polle lähti nyt muilla maille! Viivi alkoi laulamaan ja ymmärsin laulun sanat myönteisiksi. Katsellessani ympärille tallipihaa Viivi erkani minusta ja meni isoon talliin kun minä jatkoin vielä eteenpäin pikkutalliin.
- Catu! Loviisa syöksyi luokseni ja otti minun käsistäni kiinni. Sydämmeni hyppäsi kurkkuun, "Onko Vanille sattunut jotain?". - Mira sai varsan viimeyönä! Tyttö jatkoi hihkumista ja hänen hymynsä oli äärettömän suuri, sitä oli tuskin vaikea sammuttaa. - Hyvänenaika! Sä pelästytit mut, sanoin hengästyen. - Onko se sulonen? Kysyin nopeasti ja hymyilin nuorelle tytölle. - On!! Sen nimi on Otto, tyttö jatkoi ja hän näytti olevan niin innoissaan. Hymyilin edelleen, Loviisa tartutti minuunkin nyt sen hymyn. Tyttö irroitti otteensa ja lähti ulos, hän halusi luultavasti mennä kertomaan jopa Amerikan lehdistölle asiasta, miksei Japaninkin.
Katselin karsinan ulkopuolelta kuinka Vani oli peppu päin minuun. - Jos nyt pieraset niin... Saat kuulla niitä sanoja mitä äiti huutaa kun vuh-koirani syö sen nahkahanskat! Sanoin varoittavasti ja tamma käänsi päänsä minua kohti. Voikko väritys oli niin ihastuttava, välillä en pystynyt katsomaan edes sitä kun se häiki silmiin kauneutta. - Hei pimu. Kelpaaks porkkana? Kysyin kulmakarvoja nostelle ja otin takintaskustani esiin oranssin juureksen. Vani katsoi kädessäni olevaa porkkanaa pää ja häntä ylhäällä. Nopeasti näin kuinka tamma kääntyi ja nappasi porkkanani, se olisi kuitenkin varastanut sen vaikka en olisi antanut. Huokaisin samalla kun kädessäni oli enää vain kuolaa. Liu'uin karsinanovelle ja avasin sen, kävelin sisään ja suljin oven perässäni kiinni. Vani katsoi minua mustilla suurilla silmillään, tai mitä niistä oli jäljellä kun paksu talviturkki oli edessä. Pitkä valkoinen harja näytti olevan pikkuhiljaa leikkauksenkin tarpeessa, täytyisi huomauttaa maissille että the mestariparturi, eli Catu, voisi leikellä harjaa. - Moi, kuulin aivan tuntemattoman äänen karsinan ulkopuolelta käännyin katsomaan ja näin edessäni noin 15-16 vuotiaan tytön. - Moiii..., sanoin vähän epäilevästi mutta tutkittuani tyttöä tarkemmin älysin että hän tuskin oli vaaraksi, hymyilin hänelle. - Unelmoitko tästä? Kysyin kiinnostuneena, harvoin hengaajia nimittäin kävi pikkutallissa. Tyttö vähän punastui ja katseli sitten minuun. - Olen Titta, tyttö esitteli itsensä ja hymyilin yhä leveämmin. - Catu, Vanin thebäst-hoitaja, esittäydyin kulmakarvoja nostellen. Tyttö väänsi naamalleen oudon ilmeen, ei siis tuntenut outohuumoriani, yskäisin. Käänsin naamani nyt Vaniin ja tamma katseli meitä. - Se on ihana, Titta puhui vähän itselleen ja mumisin hänelle vastauksen. - Sä siis haet tälle? Varmistin vielä ja tyttö hymyili. - Juuh, hän sanoi mutta katse oli naulittu Vaniin. - Noh, meistä saattaa tulla hyvät kaverukset jos onni potkasee sua! Sanoin naurahtaen ja tyttö hymyili vaisusti. Titta katseli hetken kun silitin tammaa ennekuin katosi yhtä mystisesti kuin oli tullut. - Hui... Mä toivon ettei se omista samanlaista noita-akan käkätystä kuin Pesce, mä olisin sitten kuolemanoma, sanoin pelokkaana ja ajattelin noitaa hämmentämässä sammakkokeittoaan. Ravistin itsestäni noidat ja katsoin taas Vaniin. - Mä pidän huolen ettei noidat koske suhun, sanoin kuin turvamies ja voikko tamma hörähti.
Harjasin Vanin karvaa pehmeällä harjalla ja Vani katseli ympärilleen paikallaan. Välillä tamma seurasi silmillään harjaa, välillä tamma ummisti silmiään ja nautti harjauksesta. Pää oli alhaalla ja Vani hapuili jäljellä olevia heiniä maasta. Häntä heilui edes takaisin ja välillä sain varoa huisketta, suuhun en kaivannut ylimääräisiä karvoja. Harjattuani pehmeällä harjalla otin harjakiposta kaviokoukun. Hivutin kättäni Vanin jalkaa pitkin ja maiskautin kun se ei noussut, puhdistin kaviot rauhallisin ottein ja huokaisin aina välillä hyvin hiljaa. Hiljasuus, se on kauneinta musiikkia mitä on ja se oli totta. Kesällä toisaalta jokapuolelta sitten kuului kärpäsen surinaa mutta nyt näin talvella, oli hiljaista. Ainakin täällä pikkutallissa, tuskin isossa tallissa niin rauhaisaa oli, puhumattakaan päärakennuksesta kun teeveestä tuli jälleen "Iso ja Pehmeä" -ohjelma. Kopsu aina selitti kuinka hän ihaili sitä pääroolissa olevaa naista, voi juma, kuka voi pitää jostain Nadine Velazquezi -näyttelijästä. - Ou mai gaad! Näiks sää miten se flirttaili sille! Se Nadine on niiin hyvä näyttelee... Kuulin Fionan äänen pikkutallinoven takaa. - Siinä pahassa missä mainitaan, sanoin Vanilla ja tamma katseli ovelle päin. Kopsu ja Fiona astelivat sisään ja juttelivat keskenään. Heittäessäni kaviokoukun harjapakkiin Fiona kysyi: - Haluisiks sää auttaa meitä ruokkimaan hevosia? - Enh mää taida... Pappani on nyt sairaalassaa ja lupasin lähteä kotiin kello kuuden jälkeen, sanoin harmistuneena. Toivoin voivani viettää aikaa lisää Vanin kanssa ja viettäisinkin mutta rakas ja ainut pappani oli joutunut sairaalaan sydänkohtauksen vuoksi, minulle oli tärkeää olla mukana.
Seisoin liikennevaloissa ja mietein tulevia hetkiä, kuinka saatoinkaan pitää siitä kermavaahtotoffeeponista niin paljon että ajattelin jo meidän yhteisiä kesähetkiä. Näin kuinka vähän vanhempi mummu tuli viereeni ja hän katsoin minuun, hymyilin hänelle. - Se on vihreä, mummu sanoi minulle ja hymyilin hänelle vieläkin enkä hievahtanutkaan. - Hmm... Sammakko?
Vani og Catu
|
|