|
Post by Odelie on Dec 16, 2010 10:31:40 GMT 3
16.12.2010 // Harjoitus jatkuu Siristin silmiäni ja katsoin Fritsiä hieman tympääntyneenä. Ori katsoi minua viattomana ja seisoi keskellä karsinaa, siinä suuressa karsinassa. Pujotin riimun sen päähän ja sidoin kiinni. En veisi Fritsiä tänään tallin käytävälle, sillä minun oli töihinkin ehdittävä. Kaivoin harjapakista kumisuan, poni ansaitsi pitkän ja perusteellisen harjauksen, sillä sen kaunis valkea väri oli kadonnut ja tilalle oli muodostunut kuin salamana taivaalta harmaan ruskea värikerros. Ehkä Frits olisi pitänyt tähän aikaan vuodesta superloimittaa ja laittaa töppösetkin jalkaan, ettei se näyttäisi, juuri tuolta. Poni sulki tyytyväisenä silmänsä ja pärskähti. Se nautti harjauksesta, vaikka jännittyi aina kun lähenin mahanalusta. Kuristin kulmiani, ei Frits ennen ollut, ainakaan tietääkseni aristanut sieltä, mutta siitä välittämättä jatkoin harjausta. Lika tipahteli kovettuneina mutapalleroina lattialle ja ponin oikea väritys alkoi pilkistää harmaan alta. Ilmeisesti tämä oli pitkän ajan tuotos, tai sitten se oli onnitunut löytämään upean piehtarointipaikan tarhasta. - Aiheutat mulle selkäsäryn kääpiö, mutisin. Olin pistänyt merkille, että Frits oli tosiaan niin pieni, olihan minulla kuitenkin pituutta. En silti haluaisi luopua siltikään Fritsistä, mutta ajolle opettaminen olisi aika nastaa. Se oli kuitenkin hyvin yleinen tapa, ainakin Suomessa, jopa puoliverisillä. Ei nyt vanhuusiässä, mutta ennen ratsukoulutuksen aloittamista ja olin alkanut kannattamaan tätä ideaa. Olin jo jotain säätämistä kokeillut Fritsin kanssa, mutta herra ei oikein ollut ymmärtänyt, miksi ihmeessä ihminen käveli sen takana ja maiskutti eteenpäin. Frit näytti yllättävän puhtaalta. En ollut päässyt omaan tavoitteeseeni, mutta luovutin hyvällä. Olin nimittäin kuskannut kärryt pihalle ja antaisin orin tutustua niihin. Enempää en tekisi, ennenkuin olisin jutellut Jassun kanssa asiasta vielä vähän tarkemmin. Valjastin Fritsin nopesti. Kiristin mahavyön ja heitin kärryyn kiinnitettävät narut ponin selänpäälle. Talutin sen hyräillen ulos tallista, Frits perässäni hämmentyneenä. Se ei tiennyt mitä odottaa, mutta varmasti odotti kauhulla. - Älä nyt nin kauhistuneelta näytä, en sua ihan poniraveihin vie, nauroin laikasti tallustavalle ponille. - Hyvin se menee. Pihalla poni jäi tuijottamaan kärryä kuin mitäkin haamua. Suostuttelin Fritsin kuitenkin lähemäs ja annoin se tuuppia ja potkaista sinisiä kilpakärryjä. Ne olivat oman shetlanninponini vanhat, joka oli siirtynyt ravuriuralta ratsuksi. Vain hetki kesti, eikä Frits ollut enään kiinnostunut koko aiheesta. Varovasti peruutin ponin aisojen väliin ja nosti kärryjä. Frits hätkähti hieman, mutta antoi minun kiinnittää itsensä kärryihin. Se yritti väistää painavaa kättäni, mutta lopulta se seisoi kärryissä kiinni ja minä ihailin sitä vierestä. Frits yritti tulla luokseni, joten palasin sen vierelle. Frits astui askeleen eteen. Se pelästyi takanaan olevaa painoa ja lähti ravaamaan sitä karkuun. Pidin tiukasti riimunnarusta kiinni ja pysäytin sen. Poni höristi korviaan ja tuuppasi minua vaativasti, se ei pitänyt tästä ajatuksesta ollenkaan. Tämä riittäisi tälläkertaa, Frits ei ollut shokissa ja kaikki oli hyvin, se riitti. Irrotin hihnat aisoista ja laskin kärryn lepäämään taas maahan. Kiersin pitkät hihnat solmuille ja lähdin taluttamaan Fritsiä talliin. - Hyvä suoristus ensikertalaiseksi, totesin ja sisään tullessa poni nappasi matkaansa heinätupon. - Niin hyvä että ansaitsen tuon., hymyilin. Odelie&Frits
|
|
|
Post by Odelie on Dec 20, 2010 2:10:04 GMT 3
20.12.2010 // Valkoinen otus Lumi pöllähti. Se nousi pieninä hiutaleina ilmaan ja liehui taianomaisesti, loi valkoisen verhon hiljaisuuden ympärille. Kaviot upposivat lumeen ja korvat hörössä tuijottivat eteenpäin katseen tavoin. Sieraimet laajenivat ja valkoinen otus imi sisäänsä ilmaa. Nousi takajaloilleen ja huitoi niitä näyttävästi ilmassa, ennenkuin laskeutui alas ja kumartui polvilleen. Painoi turpansa maahan ja sulki silmänsä hetkeksi, kuin kunnioittaen, tervehtien.Silitin ponin kaulaa, olin aivan ajatuksissani. En ollut ajatellut koskaan kuinka maailmaa mullistavaa jopa kärryihin totuttelu voisi olla tuollaiselle valkoiselle otukselle kuin Frits. Se seisoi edelleen kärryjen edessä jännittyneenä, ei pitänyt koko idesta mahdollisesti ollenkaan, mutta kehotin sitä toimimaan. - Nyt istu alas hitaasti ja varovasti, jos se hätkähtää, kevennä painoa, ohjeistin kärryjen vieressä seisovaan Kopsua. Onnekseni tyttö oli osunut tallille juuri sopivasti kun tarvitsin apua. - Okei, tyttö nyökkäsi ja alkoi päästää painoa kärryille. Frits terästyi, se tuijotti eteenpäin, seisoi jäykkänä, muttei liikkunut, vaikka Kopsu lopulta istahti koko painollaan alas kärryihin. Se että poni seisoi täysin paikallaan jäykkänä, ei myöskään ollut hyvä, joten emmin hetken. - Nosta jalat hyvin varovasti kärryihin, hitaasti, ohjeistin taas Kopsua. - Nostan vaan? - Silleen et jos se lähtee niin saat tosta narusta pidettyy kiinni, ettet muksahda alas, naurahdin melkeimpä vahingoniloiseti. Olin kokenut tämän niin monta kertaa. Frits ei liikahtanutkaan, ei hätkähtänytkään. Vain tuijotti eteensä korvat pystyssä, mutta oli rennompi kuin aiemmin. Kopsu huokaisi helpotuksesta ja vilkaisi minua odottavasti. Olin odottanut ongelmia, mutta niitä ei tullut, olin umpikujassa, en tiennyt mitä ihmettä minun olisi tullut tehdä seuraavaksi. - Pidä kiinni, tokaisin. - Häh? tyttö ei ehtinyt sanoa muuta kun maiskautin Fritsin liikkeelle. Ori lähti ravaamaan hidasta hölkkää vierelläni ja pärskähti hämmentyneenä. Paino takana sai sen kiihdyttämään tahtia, mutta hidastin sen rauhalliseen käyntiin. - Kiitos kun varoitit, tyttö naurahti innokkaana. - Ajattelin nyt vaan yllättää, pyöräytin silmiäni ja kävelin niin pientä ympyrää, kuin kärryt antoivat periksi. Frits käveli tarmokasta käyntiä eteenpäin ja alkoi hieman rentoutua. Taputin sitä reippaasti kaulalle ja jatkoin heken hiljaista kävelyä. Frits oli kuitenkin liikutettu jo aikaisemmin, joten lopulta pysäytin sen, tämä siis tältä erää. - Siinä se siis oli? Kopsu kysyi. - Joo, ois kiva jos voisit enskerrallakin tulla auttamaan ponin kanssa, hymyilin iloisesti. - Joo, katotaan vaan miten kerkiän, Kopsu hymyili aurinkoisesti. Katselin hetken kuinka Kopsu tuli varovasti pois kärryiltä ja lähti sitten hoitamaan omaa poniaan. Käänsin katseen Fritsiin joka pärskähti helpottuneena. Silitin hymyillen sen kaulaa ja lähdin irroittamaan hihnoja pois kärryistä. - Mun on hankittava sulle auomaattilukot, näiden hihnojen kanssa tulee hulluks, huokaisin ponille ja lähdin sitten taluttamaan sitä sisään. Kiinnitin Fritsin käytävälle molemmin puolin ja riisuin siltä valjaat. Jätin ne nojaamaan karsinan eteen ja kaivoin sitten harjan ponin harjapakista. Suunnittelin jo ensikertaa. Se saisi toteutua joku kyydissä, taluttaisin ponia pienen lenkin ja poni saisi totutella taakaata tuleviin pidätteisiin. En vaatisi ponilta kuin hölkkää maastossa, niin että se toimi, niin olisin tyytyväinen ja Fritskin saisi vaihtelua elämäänsä. Olin kuitenkin kokemuksesta saanut huomata kuinka helposti shetlanninponit osasivat kyllästyä ravurin tai ratsun uraan ja alkoivat vikuroiman. Vasta vaihtelua saatuaan ne olivat rauhoittuneen. - Me vaan tehdään tää ennakossa Frits, ennenkuin mitään ehtii edes tapahtua, huokaisin. Valkoinen otus nosti uudelleen pienet kavionsa ilmaan ja hirnahti niin, että koko aitio kaiutti korvia vihlovasti. Se kääntyi ympäri ja karautti uudestaan nopeaan laukkaan. Lumi verhoutui sen ympärilleen uudestaan ja loi aavemmaisen unelman. Valkoinen pilvi peiti näkymän ja sen laskiessa tuo otus oli poissa. Kaukana jossain, piilossa paikassa, johon me muut, me muut olennot, emme voisi koskaan löytää.10HM
|
|
|
Post by Pesce on Dec 23, 2010 13:42:02 GMT 3
Pulkkaratsastusta
Kipitin iloisena tallille tonttulakki venytettynä ratsastuskypärän päälle. Olin jo eilen illalla suunnitellut meneväni Katun kanssa pulkkaratsastamaan. Katu oli tullut tallille jo hieman aikaisemmin ja oli hakemassa Lissua tarhasta. Tamma käveli suloisen näköisenä ruskea toppaloimi päällään ja tietysti pinkki riimu päässään. - Teillekki tonttulakki sanoin ja ojensin katulle tonttulakin. Katu laittoi lakin päähänsä ja jatkoi matkaa talliin.
Kävin hakemassa villin oriini tarhasta ja talutin sen talliin. Hain varustehuoneesta valjaat ja soitin Jassulle; - Jassu. - Pesce tääl, mis mahtais ol pulkka menisin pulkkaratsastaa toho pellol. - Hoitajie huonees pitäis ol. - Okke, kiitti.
Kävin hakemassa pulkan sillä aikaa kun Frits seisoskeli kärsimättömänä karsinassaan. - Noni pikku jätkä. Sanoin ja otin orin käytävälle.
Harjasin ponin nopeasti ja annoin sille mukanani tuomia pipareita. Pujotin rintaremmin ponin päänläpi ja asetin silan paikoilleen. Valjastin ponin samalla tavalla kuin jos laittaisin kärryt. Sidoin paksun köyden kiinni kannatinlenkkeihin, sitten pujotin sen pulkkanarun reikään kiinnittämästäni reiästä ja sidoin sen toisenpuolen kannatinlenkkiin. Otin vielä kouluraipan matkaani ja talutin ponin ulos tallista.
Istahdin pulkkaan ja käpyttelimme orin kanssa yksäritallin eteen huutelemaan Katua ja Lissua. Tyttö talutti tamman ulos tallista ja hyppäsi kevyesti sen selkään ilman satulaa. - Nonni. Sanoin ja koskin raipalla Fristiä. Orini oli intoa täynnä ja jouduin pidättämään sitä lähes kokoajan. Fritsillä ei ollut mitään ongelmia pysyä isomman Lissun perässä.
- Jos ravaan eka yksi hiukan tonne päi ja ottakaa mut sit kii jos tää menee iha kunnol. Sanoin Katulle. Katu nyökkäsi ja jäi odottamaan kun lähdin ponin kanssa. Alku meni todella hyvin kunnes katu tuli vierelle, laukalla. Frits innostui ja puri kuolaimeen kiinni, tarrasin pulkan reunoista ja huusin kurkku suorana. Katu nauroi kaikessa onnellisuudessaan ilman mitään ongelmia tammansa selässä ja katsoi kun hautauduin lumeen. Lunta lensi mielinmäärin pulkkaan ja en nähnyt enää eteeni koska kasvoni olivat täysin lumessa. Yritin epätoivoisesti pidättää oria, mutta ei se mitään auttanut. Katu räkätti kahta kauheammin kun näki minun olevan suuremmissa vaikeuksissa. Hetkenpäästä kuitenkin katu menetti tasapainonsa ja tippui maahan mahalleen. Lissu jäi katsomaan hölmistyneenä katua ja törkkäsi tyttöä turvallaan. Katu kääntyi selälleen ja räkätti kovempaa kuin olin ikinä kuullut. Lissu säpsähti hieman, mutta ei lähtenyt minnekään. Minäkin olin saanut orini vihdoin pysähtymään ja talutin Orin Lissun ja Katun luokse. Hetken kuluttua katu sai kerättyä itsensä ja hyppäsi tammansa selkään.
- Mennäänkö takasinpäi? Katu kysyi. - No ei ku jäädää tänne asumaan sanoin. Asetuimme vierekkäin molemmat lähtö valmiuksiin. - Än, yy, tee, nyt. Katu rääkäisi ja puristi pohkeet kiinni tammaansa. Lissu kiisi eteenpäin ja orini otti taas vaihteeksi ohjat omiin käsiinsä. Olin alta aika yksikön hautautunut kokonaan lumeen ja yritin epätoivoisesti pyyhkiä lunta naamaltani. Frits otti uhkaavasti Lissua kiinni ja päästyään vierelle se pukitti innokkaasti kohti tammaa. Lissu väläytti hampaitaan orilleni ja ratsuni lähti kaartamaan vasemmalle, pulkka lähti heilumaan ja loppuen lopuksi kaatui. Tipun pulkasta ja näin kuinka Frits laukkasi takaisin kotitallille. Kuulin Katun naurun kun tyttö laukkasi ponini perään. Saatuani kerättyä itseni nousin ylös maasta nauraen kovaan ääneen ja lähdin juoksemaan tallia kohti. Katu oli tullut alas selästä ja talutti oriani kohti minua. - Kiitti sanoin minkä naurultani pystyin. Katukin nauroi ja kipusi tamman selkään. - Mennään vielä kerta ja lopetetaa sitte jooko? Sanoin ja katu nyökkäili vieressä. Lähdimme laukalla kohti pellon toistapäätä. Liikutin kuolainta kokoajan orin suussa enkä antanut sen purra kuolaimeen kiinni. Lissu laukkasi edellämme ja orini koitti kiihdyttää tamman perään. Pidätin kuitenkin päättäväisesti enkä antanut sen kiihdyttää enempää. Siitä vastalauseena Frits rupesi pukittelemaan villisti. Naureskelin orin säälittäviä pukkeja. Ori lopetti pukkinsa kuitenkin nopeasti kun huomasi niiden olevan hyödyttömiä. Otimme nopeasti Katun ja Lissun kiinni ja laukkasimme toiseen päähän. Käännyimme päässä ympäri ja lähdimme takaisin päin. Tarkoitus oli tulla hitaasti mutta se jäi pelkäksi ajatukseksi. Ravasimme pihaan asti ja kävimme kävelemässä tallin ympäri pariin kertaan loppu verkaksi. Molemmat hevoset olivat hikisiä ja onnellisen näköisiä.
Katu meni ”omaan” talliinsa ja minä ”omaani”. Harjailin Fritsiä käytävällä ja annoin sille pipareita. Loimitin sen lopuksi ja vein sen tarhaan. Ori meni ensimmäiseksi piehtaroimaan ja asettui sen jälkeen syömään lunta. Näin kuinka Katun isän auto kaarsi tallin pihalle, ja Katu soitti minulle. - Ehkä taas joulunjälkeen pulkkaratsastamaan. Sanoin Fritsille ja lähdin kävelemään autolle.
Pesce & Frits 22HM
|
|
|
Post by Odelie on Dec 23, 2010 14:43:39 GMT 3
23.12.2010 // Viimeinen pisara - Huomenna on joulu, Kopsu muistutti minua. - Ja mä haluan päästä elossa kotiin, tyttö selitti minulle samalla kun istui varovasti kärryjen kyytiin. - Ääh, Frits on ollu tänää jo liikkeellä ni ei se jaksa, lohdutin tyttöä, joka piti turvanarusta kiinni. Itseasiassa en todellakaan ollut varma turvallisuudesta. Frits suorastaan puhkui intoa, se ei välittänyt siitä, että sillä oli tämä uusi asia perässään, vaan se halusi liikkeelle ja nopeasti. Pidin tiukasti kiinni Fritsin ohjasta ja Kopsukin uskaltautui ottamaan kiinni ohjista. Maiskautin Fritsin liikkeelle ja innoissaan poni lähti harppomaan innokkain askelein eteenpäin. Kopsu piti hieman kauhuissaan kiinni ohjista, sillä Frits ei olisi millään halunnut pysyä käynnissä. Kuitenkin Kopsun ottaessa pidätteitä se pysähtyi. Vastasi siis huomattavasti helpommin pidätteisiin, kuin ravurit. - Päästän nyt irti, kävele hetki ja sitten pysäytä, ohjeistin Kopsua jonka naama vänkyröytyi järkyttyneeksi. - Ootsä seonnu? Aiotko tappaa mut? tyttö kysyi, mutta siitä huolimatta päästin Fritsista irti. Poni terästyi ja lähti kävelemään reippaampaa käyntiä. Heti kun Kopsu otti pidätteen se pysähtyi. - Napauta toisella ohjalla sitä pehvalle ja maiskauta, sanoin. Frits melkein hypähti ilmaan ja lähti suoraan pysähdyksestä kiitoraviin. Ponin pyyhätäessä ohitseni istahdin Kopsun viereen kärryille. Nauroin tyytyväisenä ja nostin jalat kärryille, nappasin Kopsulta ohjat ja ohjasin Fritsiä vähän kauemmas tallin oven edestä. - Ootsä hullu?! Kopsu melkein kiljahti. - En, olisin hullu jos tietäisin ettei poni pysähdy, mutta kun pysähtyy. Toisekseen Frits juoksee nopeammin kun muutama tunnettu ja pärjännyt raviponi, kikatin ja kannustin Fritsiä ravaamaan. Ori pärskähti tyytyväisenä ja ohjasin sitä maastoonpäin. - Jassu tappaa sut, meillä ei ole edes kypärää, Kopsu sätti minua. Huokaisten ojensin kärryn pohjalla lojuvan kypärän Kopsulle ja tyttö painoi sen äkkiä päähänsä. En poistunut Fritsin kanssa pihalta, mutta loin pihaan suurehkon, liian pienen, mutta suurehkon raviratamaisen ympyrän, jota ympäri Frits ravasi innokkaasti. Tiesin että Pesce oli aiemmin käynyt pulkkailemassa ponin kanssa, joten en yhtään ihmetellyt, miksi se porskutti näin hurjaa vauhtia eteenpäin. Poni yritti rikkoa laukalle, mutta otin reippaan pidätteen. Frits hidasti käyntiin. - Ollaan elossa, Kopsu huokaisi helpottuneena ja päästi turvanarusta irti. Naurahdin vahingoniloisena tytölle, tunsin Fritsin, luotin Fritsiin ja tätä osasin odottaakkin, vanha koira oppii uusia temppuja jopa nopeammin kuin nuoret. Pysäytin ponin ja Kopsu hyppäsi pois kärryistä. Nousin itse hitaasti pois kärryistä ja palasin takaisin Fritsin luokse. Taputin sitä reippaasti kaulalle ja talutin sitten tallin oven eteen. Taas kerran minun oli kierrettävä narut pois kärryistä ja laitettava ne solmuun. Automaattilukot kunniaan. - Aikamoisen vedon vedit, Katu ilmestyi auttamaan minua. - Älä vaan, mutta en mä pahempaa ois tältä osannut odottaakkaan, puhelin pirteästi. Frits oli pelastanut päiväni. - Kohta se unohtaa ratsun uran ja alkaa ravuriks, Katu varoitteli minua. - Ehei, ens kerralla me mennään maastoon ratsain, ettei se vaan unohda mistä on kysymys ja ala kiukuttelemaan tuntilaisille, lupasin tytölle. Frits seisoi silmät ummessa tallin käytävällä. Kylmä tuuli puhalsi ovenraosta sisään ja sai minut ajoittain värisemään. Muuten tallissa oli oikein lämmin, mutta kylmän tuulen puhaltaessa niskaani kylmät väreet läpäisivät koko kehoni. Valkoista palleroa se ei näyttänyt haittaavan, Fritsin kuuden senttistä talvikarvaa tuskin läpäisisi mikään. Harjasin rauhassa Fritsiä, nautin tulevasta joulusta. Tarjosin ponille muutaman porkkanan, jotka ori ahmaisi sisuksiinsa innokkaasti. Se maiskutteli mietteliään oloisena paloja, kuin arvostellen porkkanan laatua. Nauroin omalle ajatukselleni. - Kumpikohan meistä on se hölmö, sinä vai minä, kysyin ponilta. Frits katsoi minua syyllistävästi suloisilla suklaasilmillään. - Myönnetään sitten, huokaisin. - Olen se hölmö. Irroitin Fritsin tallinkäytävällä olevista naruista ja päästin sen karsinaansa lepäämään. Poni hirnahti tyytyväisenä ja keskittyi sitten syömään heinää. Pakkasin kaikki harjat kasaan ja vein ne takaisin satulahuoneeseen. Ulkona vein kärryt nojaamaan tallin seinää vasten, jossa ne olivat loikoilleet viimeksikin. Katselin hetken tyytyväisenä kärryjä, kun ansio olisi ollut heidän, kunnes palasin talliin. Ensi kerralla, ottaisin uudet kärryt mukaani ja ostaisin Fritsille omat valjaat, sillä orihan ansaitsi uudet nahkaiset ja kiiltävät varusteet, ei jonkun toisen ponin kuluneita ja käytettyjä. 11HM
|
|
|
Post by Odelie on Dec 28, 2010 21:11:42 GMT 3
28.12.2010 // Rentoa lenkkeilyä Frits seisoi talli pihalla ja vilkuili minua uteliaana. Tänään en pistäisi sitä kärryjen eteen, vaan lähtisin sen kanssa maastoon kävelemään. Olin ponille ehkä hieman liian pitkä, mutta ihan tarpeaksi kevyt, että pystyisin sillä ratsastamaan. Istahdin keveästi Fritsin selkään ja poni lähti heti kävelemään eteenpäin. Päästin ohjat löysäksi ja vain nautin ponin lämpimästä karvapeitteestä, joka kutitteli minua jopa ulkohousujen läpi. Frits katseli rauhaisasti ympärilleen, sille oli tullut kyllä ikää, mutta silti se jaksoi kantaa ratsastajan kun ratsastajan vaikka muurin yli. Poni maiskutteli kuolainta suussaan, en yhtään olisi ihmetellyt, vaikka se olisi jäätynyt Fritsin suuhun, sillä pureva ja raaka pakkanen nipisteli poskia ikävästi ja tunsin kuinka leukani jäätyi. Ainoastaan jalat, jotka olivat topattu kuudella eri housukkeella. Jopa Fristsin karvan päälle alkoi syntyä pieni huurteinen kerros, joka ei kuitenkaan näkynyt valkoisen karvan takia. - Ode, mitä sä yksin maastossa, Lilyä ratsastava Catu kysyi. Tyttö oli ratsastanut perääni reippaassa ravissa. - Ajattelin nyt vaan nautiskella ponin kanssa, huokaisin ja suljin silmäni. - Ravaa nyt ees hetki mun matkassa, Catu pyysi. Fritsin pää ponnahti taivaisiin kun painoin pohkeet kiinni sen hieman lihavahkoon ruhoon, mutta pian se juoksi innokkaasti huomattavasti isomman ponin perässä. Se sai Lilyn nopeasti kiinni, sillä ponin äärimmäisen nopeat jalat, olivat jopa huipummat kuin rauhaisan oloisen Lilyn. - Sehän todellakin pysyy meijan perässä, Catu naurahti iloisesti. - Vaikka laukassa, hihkaisin. Minun oli pakko keventää, vaikka Fritsillä ei satulaa ollutkaan, sillä ponin töksöttävä ravi, suorastaan murhasi reiteni. Poni pärskähti ja heilautti innokkaasti päätään. Se oli sitten menoa. Lilyn lähtiessä laukkaamaan Frits painui sen perään. Kikattelin innoissani ja annoin ponin vain kiihdyttää vauhtia. Keräsin ohjat tuntumalle, ettei poni kompastuisi ja vetäisi kuperkeikkaa, littaisi minua alleen ja molemmat makaisivat sairaalassa hengityskoneissa. Fritsin jalat eivät kuitenkaan ennättäneet Lilyn rinnalle, vaan vasta tamman hidastaessa takaisin raviin poni tavoitti sen ja jatkoi laukkaa isomman ponin vieressä. - Sehän on hyvällä päällä tänään, Catu huomautti pirteästi. - Ootas vaan, kohta se pukittaa mut täältä alas, näin tapahtuman jo silmissäni. Catun ja Lilyn jatkaessa pidemmän matkan, jäimme fritsin kanssa taas kahden. annoin ohjan taas pitkäksi ja lähdimme tallillepäin rennossa käynnissä. Frits pärskähteli innokkaasti, sillä olisi vielä ollut virtaa vaikka mihin touhuun, mutta omat lihakset olivat aikamoisella koetuksella ponin ravin kanssa. Huokaisin syvään ja halasin ponia. Luotin siihen että se menisi kotiin, toivottavasti ainakin. Lopulta tallin tuttu piha tuli taas esille ja ohjasin Fritsin oritallin eteen. Hypähdin alas selästä ja talutin orin talliin. Muut sisällä olevat hörähtivät tervehdykseksi, mutta Frits oli tasan keskittynyt siihen, että kaivoin palkintoporkkanaa taskustani. 12HM
|
|
|
Post by Pesce on Jan 8, 2011 18:49:08 GMT 3
Pikkupullaponien kommentoi...Pesce & Frits 23 HM
|
|
|
Post by Odelie on Jan 21, 2011 13:05:30 GMT 3
21.01.2010 // Näyttely meininkiä Hajoiteltiin Fritsin kanssa vähän näyttelyitä, vaikka poika siellä ei kävisikään. Hienosti seisoi aluksi, seuasi uteliaana, mutta loppua myöten sitä alkoi hieman kyllästyttää ja muutaman pukit piti vetää, ilmaistaakseen tämän.
Äh, jotenki kuva ei onnistunu niinkuin oisin halunnu, mutta on se toka kuva piirtopöydällä ja kyllä siihen aikaakin meni, niin sitä ajatellen olen itse ainakin erittäin tyytyväinen tulokseen (:13HM
|
|
|
Post by Jassu on Feb 6, 2011 22:59:14 GMT 3
|
|
|
Post by Odelie on Jun 2, 2011 11:40:49 GMT 3
Kärryponi kilpapuuhissako Päivä oli juuri sellainen, kuin kesäpäivät saisivat minun puolestani olla aina. Ei ollut kylmä, mutta aurinkokaan ei paistanut. Pientä ukkosta taisi olla ilmassa, mutta sekin oli hienoa, siis täysin tyyni päivä, kun ei tuultakaan näkynyt missään. Silitin hetken uuden autoni konepeltiä, se oli minun uusi mussukkani, jotain uutta piti ostaa kun rakkaan Eliakseni kanssa oli muuttanut yhteen, jotain joka sointui kauniisti talon väreihin. Jätin kuitenkin autoni rauhaan ja suuntasin tarhoille, jossa Frits söi tyytyväisenä. Mitääs järkevää aikomusta ponille minulla ei ollut tänään, mutta jotain olisi kuitenkin keksittävä, kun olin paikallekkin saapunut. Olin elänyt niin ravihevosten huumassa, pitkän aikaa, että kaikki ratsut olivat kadonneet mielestäni vähäksi aikaa. Katselin Fritsiä, joka seisoi epäluuloisena tallin käytävällä. En ollut varma mitä sen kanssa voisi työstään, ei mitään hajua siis. Kaivoin harjapakista kuitenkin harjan ja lähdin puhdistamaan oria muutaman sentin pölykerroksesta. - Jos oot Frisun kanssa lähössä johonki, ni ehitkö takasin ennen väkirehuja? Jassu kysyi minulta, ilmeisesti hän oli ohikulkumatkalla. - Juu, eiköhän me vaan väännetä jotain kevyttä tossa kentällä. - Selväpyy, laitan sit heinät valmiiks Fritsin karsinaan, tyttö huikkasi ennenkuin häipyi tallista aikasen vauhdilla. Tunsin itseni jotenkin älyttömän vanhaksi. Yhteenmuuttaminen Eliaksen kanssa oli vanhentanut henkistä ikääni huimasti ja mikä pahinta, tuttavat suunnittelivat jo häitä ja semmosta. - Kaunista.. Catu huokaisi. - Todella.. hymähdin. - Ku aavehevonen, huomautti Catu. - Pikemminkin mörkö, naurahdin. Frits luimusti minulle korviaan ja kuopaisi maata. Se halusi jo tehdä jotin, eikä seisoi keskellä pihaa kahden tytön ihasteltavana. Nappasin ohjakset käteeni ja istahdin kärryille, samalla kun Catu päästi Fritsin irti pihapuusta. Kun tyttö oli kiirahtanut viereeni istumaan, maiskautin Fritsin liikkeelle. - Oisko hieman hienoa valjakkokisat, Catu sanoi yhtäkkiä. - Joo, tää näkis tamman ja sit oltais jossain ojassa valjakoimassa, hyvä idea hei tyyppi, vastasin samalla kun yritin saada ponin kulkemaan suoraan. - Kuinkakohan vanhat nää kärrytkin on? Catu katsoi vanhojen pikkukärryjen puurenkaita. - Ainaki se hunred vuotta, naurasin ja pyysin Fritsin raviin. Frits ei ollut tyytyväinen kärryajeluumme. Se mulkoili minua kihartuneen harjansa alta, eikä näyttänyt ikinä antavan minulle anteeksi. En voinut siitäkään huolimatta olla hymyilemättä. Kuinka hienoa olisi oikeasti karauttaa Fritsin kanssa kilpakentillä, tehdä tulosta, vaikka herra olikin jo niin vanha. Muutama hieno ruusuke vain jäisi seinälle riippumaan muistoksi. - Et sitten ehtiny ihan, Jassu huokaisi ja tiputti Fritsin väkirehut karsinan edessä olevaan kippoon. - En ihan, mutta melkeen, hymyilin ja samalla heitin poniorille verkkoloimen niskaan. - Anna sen hetki syödä tota heinää ja jos sitte viskaat ne väkkärit sille, Jassu puuskutti ja lähti jakamaan seuraavaan talliin väkirehuja. - Nyt ois herralle sitte ruoka, sanoin Fritsille ja päästin sen karsinaan mussuttamaan heinäänsä. Naputtelin rauhassa tekstiviestiä ja odottelin, että Fritsin syljeneritys lähtisin toimintaan ja että ori malttaisi pureskella paremmin, sitä ennen ei väkirehuilla ollut asiaa ruokakuppiin. Silti toiveikkaana Frits hörähteli karsinassaan ja vilkuili minua suloisella shettiskatseellaan. Se ei tehoisi minuun. Lähetin viestin murulleni ja sitten nousin tallin kiviseltä lattialta. Kurkistin kuppiin, jossa väkirehut olivat. Muutama desi kauraa ja kai tuo oli nyt sitten sitä Builder Mixiä, jota sinne oli sekotettu. Ihan varmaan makuelämyksen parantamiseksi, sillä sitä näkyi olevan aika vähän. Kippasin ruoat Fritsille ja sitten lähdin tallista. Aurinko alkoi pilkistaa melko tummien pilvien takaa, päivä näytti piristyvän, samaten tallityttöjen ilmeet. Kesä teki ihmeitä meille kaikille, minut se teki onnelliseksi. 14HM
|
|
|
Post by Odelie on Jun 19, 2011 17:03:13 GMT 3
Kesä sade ja märkää Satoi. Taivas oli täydellisen tumman harmaa ja samaten taisi olla kaikkien fiiliskin. Itse olin kuitenkin hyvällä päällä, en siksi, että nauttisin yhtään enempää säästä kuin kukaan muukaan, vaan jostain syystä miesystäväni sai minut aina todella hyvälle tuulelle. Aamukavit, aurinkoinen hymy, vihreät silmät ja kaikki siinä lännenmiehessä oli täydellistä. Tässä maailmassa oli myös joku toinen mies, joka oli täydellinen, nimittäin minun oma Frits kultani. Sillä oli jo vähän enemmän ikää, mutta se ei haitannut, se oli juuri sopiva minulle, eihän ikää katsottu. Se katsoi minua nytkin tummilla leppoisilla silmillään, joista kuitenkin paistoi pieni ilkikurisuus, joka löytyi jokaiselta tämän kyseisen ponirodun edustajalta. Luonteeltaan niin herttaisia, kun saattoivat ollakkin, silti niin arvaamattyoman pirullisia, eikä Frits ollut poikkeus. - Mitä sulla oli suunnitelmissa tänään? Katu ilmestyi viereeni. - Ai kiinnostaisko sua taas kärrytädin tehtävä? kysyin hieman ivalliseen sävyyn. - Et muita sais apunas käyttääkkään, Katu julisti, mutta katosi sitten. Huokaisin syvään. Pujotin riimun Fritsin päähän ja maiskautin sen liikkeelle. Tänään minua ei todellakaan huvittanut tehdä mitään erityistä, joten suunnitelin painuvani sateeseen. Ori vieressäni ei pitänyt, kun pisarat tipahtelivat sen korviin ja se pudisti päätään tyytymättömänä. Kuitenkin kun pääsimme nurmikolle, se heti kiiruhti maistelemaan sitä ja epämiellyttävä ilme muuttui tyytyväiseksi pärsähtelyksi. Annoin orin syödä rauhassa märkää ruohoa, vaikka tunsin, kuinka vesi alkoi jo hivelemään paljasta ihoani vaatteiden läpi. Joskus sitä oli vain uhrauduttava hevosten puolesta, sen oli oppinut lähiaikoina totisen raa'asti ja nyt olin alkanut todella kunnioittaa sitä aatetta. Häntä huiskui muutaman kerran ja paiskautui jalkaani vasten, se tuntui ikävältä, mutten antanut sen häiritä, kunhan Frits saisi vain syödä vähän. - Ode hei, alas tulla sisälle sieltä, Katu heilutteli kättään ovella. - No en nyt ku se syö, vastasin. - No kyllä se ehtii syödä lämpimänä päivänäkin, Katu huhuili. - Ihan pian, ihan pian, huokaisin ja maiskautin Fritsin liikkeelle. Tihkuin vettä, olin totaalisen märkä, mutta niin oli myös Frits. Hain pesukarsinalta hikiviilan ja kuivasin huolellisesti ponin. Sen jälkeen kaivoin Fritsin oman verkkoloimen, ettei sen pahemmin kävisi, kun se on märkä, voisihan sitä tulla vähän kylmempi, vaikka kesää elimmekin. Jassu ojensi minulle pyyhkeen ja kuivasin hieman hiuksia, kuitenkin kastuisin kun kohta lähtisin kotiinpäin. Päästin Fritsin takaisin karsinaan. Matkustin vielä oleskeluhuoneeseen, jossa oli yllättävä määrä tallilaisia, vaikka sade oli pahimmillaan. Hymy kuitenkin löytyi melkein jokaisen kasvoilta ja nauru raikui huoneesta, se sai minutkin väkisin hymyilemään. Oliko se aitoa? Taisi se olla, hyväntuulisuus oli kaikonnut tummassa sateessa, mutta nyt se taas kukoistu. Vaihdoin pari sanaa vielä Katun ja kumppaneiden kanssa, ennenkun lähdin, kultani kaipasi minua jo ja olimme sopineet, että tänään katsoisimme jonkin elokuvan, vain me kaksi. Se kuulosti mahtavalta. 15HM
|
|
|
Post by Odelie on Oct 20, 2011 19:12:04 GMT 3
Polttiaiset Kelle hyvä olo passaa, hankkikoon itselleen lisää massaa. Ei hangata kannata häntää, vasta kohta sitä sataa räntää, hydrokortisoonin avulla, olo on kuin ravulla.
Harja ja häntä pesuun pitää laittaa, ja sepä se todella Fritsiä haittaa. On pesulla aina niin ikävää olla, voi hoitajaa silti pahasti mollata. Liiskataan seinään ja keulitaan hieman, siitähän hoitaja saa hurjan vimman. Ei enää pelkästään harjoja hoideta, vaan kaikkia shamppoitta eiköhän koiteta.
Kun pesu on ohi ja kutinakin loppu, tulee hoitajalle vasta melkoinen hoppu. On saatava poni äkkiä kuivaks, ja Jassunkin ilme on muuttuva tuimaks. Ponille, mulle, piehtarointi passaa, muttei se hoitajalle todellakaan natsaa.
Sättimistä, huutoa, syyssateita ja kuuroja. kaikkea sitä ihmisiltä kuulee, kun ne itsestään liikoja luulee. Koskaan ei saisi nyrkkiä heruttaa, tai saattaa koulutus hieman peruuttaa.
Ei suostu, ei laisinkaan, pieni Frist liikkumaan, aiheuttaen vaivan, tuskan ja taian. Yllättäen pehvaan, läpsäsee raippa. Ja vauhtiakin tulee, se yleinen on vaiva. Nyt on saatava äkkiä kilot pois, siinä se hoitajalla vasta ilo ois. 16HM
|
|
|
Post by Odelie on Oct 22, 2011 12:22:11 GMT 3
Tuuppausta Katselin hiljaa paikallani, kun Frist piehtaroi tarhassa tyytyväisenä, eikä näyttänyt huomaavan minua. Oloni oli hieman epätodellinen, kun ajattelin, että olin viettänyt aikaa tuon ponin kanssa jo yli vuoden. Epäsäännöllisen säännöllisesti, mutta hoitanut kuitenkin. Kuinka monet kerrat olin ajatellut päästäväni Fritsistä irti, mutten kyennyt siihen. Joka kerta kun oli miettinyt asiaa, olin päätynyt uudestaan tallille ja huomannut kuinka paljon itse asiassa nautinkaan poniorin kanssa olemisesta. Se oli kaikkea muuta paitsi sitä mitä muut ponit elämässäni olivat, se oli Shetlannin poni, valkoinen, piskullinen ja mies. Viedessäni Fritsiä sisälle, tulin miettineeksi sitä, etten koskaan ollut ajatellut ponin hoitamista mitenkään syvällisesti. Shelyesiin oli aina ollut turvallista tulla ja Fritsin kanssa touhuaminen oli mitä parhainta ajanvietettä. Olin siis salannut jopa itseltäni sen, kuinka kiintynyt poniin osasinkaan olla. Kiinnitin Fritsin oritallin käytävälle molemmilta puolilta ja lähdin hakemaan harjapakkia. Nappasin sen mukaani ja samalla toin myös paikalle Fritsin ratsastusvarusteet. En kyennyt edes ajattelemaan, milloin olisi viimeksi ratsastanut Fritsillä, kun oli kokenut ajamisvimman. Harjailin hissukseen Fritsiä. Myös ori vaikutti jokseenkin rauhalliselta, joka sai minut rentoutumaan. Olimme toisinaan kärsineet hetkistä, jolloin hermoni oli ponin takia erittäin kireänä, mutta nyt, kerrankin, halusin tehdä Fritsin kanssa jotain rauhallista. Koulutuuppaus sopisi siis tähän leikkiin täydellisesti. Puhdistin ponin kaviot pikaisesti ja sen jälkeen asetin satulan varovasti sen selkään. Frits painoi korvansa luimuun, kun kiristin satulavyötä, mutta hyssytellessäni sitä, se lopetti päänsä heittämisen. Joskus mietin, miksi edes satuloita käytettiin, kun ne näyttivät olevan niin epämukavia hevosille. Ulkona oli satanut, joten päätin Fritsin jalkoja ajatellen mennä maneesiin. Tuntui kun tallilla, ei olisi ollut ketään muuta, kun kaikki vain leijuivat haamuina pitkin tallin pihaa. Onnekseni maneesi oli kuitenkin tyhjä. Joten sain rauhassa viedä ponin keskelle ja nousta selkään. Säädin jalustimet itselleni sopivaksi ja ne menivät melkein viimeiseen reikään, se teki jopa pahaa, sillä tiesin olevani hieman liian pitkä Fritsille. Kävelimme hetken aikaa pitkin ohjin maneesissa ja sitten tulin keskelle takaisin kiristämään satulavyötä. Paljoa en tänään sen kanssa uskaltaisi tehdä, mutta kevyttä vääntöä olisi aina kiva kokeilla. Lämmittelyksi otin käynnissä voltteja ja peruutuksia. Frits oli kevyt kädelle ja kiltisti se teki pysähdykset. Sen pienet ponimaiset askeleet veivät meitä ympäri maneesia, kunnes jäin vain puolelle maneesille. Pieni kääpiöponi ei tarvinnut kokonaista suurta maneesia itselleen. Raviin siirtyessä tein ensin ravi käynti siirtymisiä, jotta poni pysyisi kuulolla ja vasta sitten aloin pyytää siltä venyvämpää ja pyöreämpää askelta. Ihmeen kuuliaisesti Frits totteli apujani ja upeasti se lähti lisäämään askelta, lähtemättä tikittämään eteenpäin kuin höyryjuna. Kun olimme tehneet ravissa muutamia voltteja, pysähdyksiä ja asetus harjoituksia, siirryin hetkeksi käyntiin ja annoin ponille hetken aikaa levätä. Se ei ollut hengästynyt, eikä väsynyt vaan pikemminkin alkoi heräillä vasta nyt, mutten halunnut sen villiintyvän kun lähtisimme laukkaamaan. Hetken kuluttua keräsin ohjat taas käteen ja kannustin ponin reippaaseen raviin. Kannustin sitä kulkemaan tahdissa ja keskityin itse istumaan rauhassa alas. Ohjasin Fritsin pääty-ympyrälle, jossa teimme muutamia siirtymisiä, ennen laukkaa. Sen jälkeen otin puoli pidätteen ja napautin kevyesti pohkeet kiinni Fritsin kylkiin. Tunsin kuinka poni todella ryhdistäytyi. Sen niska nousi ylemmäs ja innoissaan se pinkaisi reippaaseen laukkaan. Hillitsin sen menoa hieman, mutta sitten keskityin vain istumaan kyydissä ja annoin sen mennä hieman liian lujaa. Hetken kuluttua pyysin sitä siirtymään takaisin raviin ja teimme ympyrällä suunnan vaihdoksen. Napautin pohkeet taas kiinni poniin ja se pinkaisi laukkaan. Purin huultani ja otin muutamia puolipidätteitä, mutta vastalauseeksi Frits vain pukitti. Jouduin ottamaan hieman napakamman pidätteen, joka sai Fritsin siirtymään raviin, mutta kannustin sen uudestaan laukkaan, rauhallisempaan tosin. Laukkojen jälkeen hiki alkoi ilmestyä hieman pintaan meillä molemmilla. Ratsastelin vielä rennosti loppuraveja ja sen jälkeen siirsin ponin käyntiin. Taputtelin sitä tyytyväisenä, annoin pitkät ohjat. Frits pärskähteli tyytyväisenä ja ravisti päätään, se oli ilmeisesti yhtä tyytyväinen meidän väliseemme työskentelyyn, kuin minäkin, joten kävelimme maneesissa hieman pidempää. Vasta kun Kopsu ilmestyi oman hoidokkinsa kanssa maneesiin ja tervehti reippaasti. Hymy kasvoillani ohjasin Fritsin kaartoon. Liu'uin alas satulasta, nostin jalustimet ja lähdin sitten talliin, ehkä Kopsu saisi viettää oman hoidokkinsa kanssa yhtä mukavan hetken, kuin minä tänään Fritsin kanssa. Fritsille jutellen käppäilimme takaisin talliin ja riisuin pikaisesti ponilta varusteet pois. Pyyhin huolellisesti sienellä hikiset kohdat Fritsistä ja heitin verkkoloimen sen selkään. Oli vasta aamupäivä, joten jätin Fritsin hetkeksi kuivumaan karsinaansa ja suuntasin yläkertaan. - Miltäs Frits tuntu? Jassu kysyi ja etsi jotain samalla. - Tuntu mahtavalta päästä sen selkään pitkästä aikaa, hymyilin ja hörppäsin tulikuumaa kahvia. - No hyvä, eikä ollut rauhatonkaan? Jassu uteli ja samalla hymyili löytäessään paperin. - Mitä nyt vähän laukassa lähti höösäämään, naurahdin ja lähdin sitten viemään Fritsiä pihalle. Se oli meidän, minun ja Fritsin, aamupäivä. 17HM
|
|
|
Post by Odelie on Nov 4, 2011 12:45:25 GMT 3
Hiljaisuus Frits mökötti karsinassaan hieman tuohtuneen näköisenä. Minulla ei ollut aavistustakaan, miksi se kiilti upeasti, miksi ihmeessä se oli puunattu tuollaiseen kuntoon. Ihmeissäni vain tuijotin ponia karsinan ulkopuolelta. Kuka oli tehnyt rakkaallee hoitohevoselleni tällaista vääryyttä, sehän näytti ihan tammalta. - Jos sä sitä mietit ni syytä muutamaa innokasta nuorta tallityttöä, Catu sanoi tepastellessaan ohi. - Miks just Frits? inahdin. - Sun täytyy nääs hyväksyä se tosiasia, että Frits on uljas valkoinen ritarien ratsu, Catu kuvasi hieman lihavaa, yleensä harmaan väristä, pippuriaivoista hoitsuani, joka olisi varmasti heittänyt ikävän ritarin selästään sormien napsautuksesta. Ilmeisesti tallityttöjen innostus oli loppunut puolitiehen, sillä missään ei enään näkynyt ketään ja Fritsini harja oli laitettu vain puolilleen valmiiksi. Sujahdin karsinaan sisään ja päästin letit vapaaksi, toisaalta kiharaisessa kuontalossa oli jotain todella suloista. Poni maiskutteli tyytyväisenä suutaan ja mulkoili minua kuin syyttäen, etten ollut paikalla suojelemassa sitä. Tämä taisi olla aika monen tyypin kohtalo aina toisinaan, kun hieman pienemmät tytöt saivat visioita, mitä sitä kieltämään, etten olisi koskaan itsekkään visioita hevosten suhteen saanut, mutta miellä kotona oli sentään kymmenen kertaa korkeampia ja leveämpiä hevosia kuin Frits. Tunsin pientä pettymystä, etten pystyisi harjaamaan hoitoponiani, mutta se oli välillä elämän hinta. Suuntasin siis suoraan satulahuoneelle, josta nappasin pikaisesti matkaani Fritsin varusteet. Maasto olisi erinomainenn paikka tällaisten koettelemusten jälkeen Fritsille ja siellä ori pääsisi hieman purkamaan ylimääräistä energiaansa. Varusteetkin oli puunattu ja kiitin siitä luojaani, kun pääsin pikaisesti varustamaan uljaan ratsuni ja samantein taluttamaan sen ulos tallista, jossa oli kuoleman hiljaista. Pihalla näkyi sentään jonkinlaista liikettä, Catun vihellys kantautui korviini ja se toi pientä varmuutta, että olin turvassa ainakin vielä tässä pihalla. Kevyesti nousin pienen ponin satulaan ja heitin jalustimet kaulalle. Vain kevyt reissu, jossa Frits saisi tehdä mitä itse lystäsi. Syksy oli tehnyt kaikesta niin kaunista. Vaikka puut olivatkin jo värittömiä, lehdet värittivät maasta kauniin kirjavan ja sininen, täysin pivetön, taivas tuuditti värejä kauniisti. Hymyilin hissukseen ja annoin Fritsin kulkea pitkin ohjin. Poni todella sopi syksyn väreihin, sillä se oli kaiken sen hetken keskipiste. Rusehtavat ruskan värit, sininen taivat ja kiiltävä valopilkku keskellä kuvaa, sellainen oli Frits. Ori ilmoitti haluavansa hieman lisää vauhtia, joten keräsin hieman ohjaa ja pyysin sitä siirtymään raviin. Reippaassa ravissa Fritskin hieman innostui ja pörisi tyytyväisenä, kun syysilma loi pinetä höyryä ilmaan. Tällaiset hetket olivat uskomattomia, hetket jolloin oikeasti huomaa, miten kaunis maailma oikeasti on, vaikka siitä pahaakin löytyi. Laukkasuora häämötti edessä ja se sai Fritsinkin terästäytymään. Se tunsi Shelyesin maastot paremmin kuin minä, joten minun ei auttanut kuin alistua ja pyytää ponilta laukkaa. Innoissaan se singahti turbovauhtia eteenpäin, että ainostaan jalustimet laskemalla pysyi hyvin kyydissä. Vaikka ponilla olikin melkoisen lyhyet jalat, se liikkui varmasti nopeammin kuin isot hevoset, kyse oli potentiaalista, jo ta löytyi vain Fritsistä. Pitkän aikaa annoin sen laukata vapaasti ja aloin pikkuhiljaa ottamaan pidätteitä, vastahakoisesti Frits vastasi niihin ja hiljalleen siirryimme takaisin raviin. En halunnut ravissaa vanhusta liikaa, kun muitakin töitä piti aina toisinaan tehä, tämän piti olla vain pieni paineiden purkaus reissu, meille molemmille. Tallin pihaan saapuessa siellä ei ollut enää ketään. Olisin voinut vaikka lyödä vetoa, että kaikki olivat juomassa kahvia tai mehua oleskelutilassa. Liu'uin alas ponin selästä ja talutin se talliin. Sielläkään ei ollut kuin muutama poni rouskuttelemassa heiniään. muilla oli ilmeisesti ruokailu ulkona. Nopeasti otin varusteet pois Fritsiltä, jotta se pääsisi itsekkin ruokailemaan. Onnekseni se ei ollut järin hikinen, joten pyyhkäisin vain hieman sienellä satulavyön kohtaa ja harjasin jalat, tietysti tarkastin kaviot. Hoitotoimenpiteiden jälkeen päästi Fritsin omaan karsinaansa ja samantein se suuntasi heinäkasalle. hetken katselin vienosti hymyillen hoitohevostani, mutta sitten lähdin satulahuoneeseen, jossa pyyhkäisin pikaisesti varusteet ja sitten suuntasin kohti tyhjää ja hiljaista kotiani, johon kaipasin kultaani, joka sattumoisin juoksi taas maailmalla. 18HM
|
|
|
Post by Odelie on Dec 14, 2011 22:31:48 GMT 3
Houhou pikkujoulut Oloni oli siis super kaamea. Oli pakko myöntää, että eiliset pikkujoulut olivat menneet hieman överiksi, mutta silti oli tultava tallille, niin olin Fritsille luvannut. Vaikka hoitamiseni oli hieman vajaata, oli hienoa huomata, että Frits tunnisti minut kuitenkin. Hymyilin aina lämpimästi nähdessäni sen ja rauha laskeutui sisälleni. Minun ei tehnyt enää mieli juosta vessaan joka kolmas minuutti, eikä tehnyt mieli vajota sängyn pohjalle. Halusin vain viettää aikaa mitä suloisimman shetlanninponiorin kanssa, joka toisinaan suorastaan vaati huomiotani. Katselin sitä karsinan ulkopuolelta ja ajatukset tulvivat päässäni. En voinut ymmärtää, miten kykenin edes olemaan erossa ponista ja tiesin, että pakottaisin sen elämään kanssani ainakin koko minun loppu elämäni. Sehän oli selvää, että poni eläisi vähintään seitsemänkymmentä vuotiaaksi. Kipaisin pikaisesti hakemassa harjapakin. tänään en haluaisi lähteä liikuttamaan Fritsiä, sillä se oli hikijäljistä päätellen ollut tunnilla. En jaksanut edes sitoa sitä kiinni, sillä luotin sen pysyvän kiltisti karsinassa, ilman, että se potkaisisi minua päähän. Kaivoin harjapakista kumisuan ja pölyharjan. Niitä tulisin tarvitsemaan, severan likainen Frits oikeastaan oli. Joskus mietin minkä takia nuoremmat ratsastajat eivät hoitaneet poneja kunnolla ratsastuksen jälkeen, mutta toisaalta olisi todella tyhmää lähteä pesemään hevosta. Olihan sentään kylmä talvi ja Fritsin karva oli pidempi kuin colliella. Ehkä minun tosiaan pitäisi ehdottaa Jassulle ponin klippaamista, että orinkin olo helpottuisi. Frits katseli minua tuuhean otsatukkansa takaa, hieman epäilevästi, se tosiaan siis tiesi, että taskustani löytyi sille herkkuja, nimittäin pipareita. En osannut tosiaan sanoa, kuinka kauan siihen harjaamiseen meni, mutta sain harmaan jäljet katoamaan Fritsin kyljestä ja se näytti taas omalta itseltään. laskin harjan takaisin harjapakkiin ja sitten kaivoin taskustani pipareita. Se sai ponin suorastaan innostumaan ja jos se olisi kehdannut, se olisi varmasti hyökännyt ahneuksissaan kimppuuni. - Mitä sie sille syötät? Kopsu ilmestyi karsinalle. - Pipareita, älä kerro Jassulle, sanoin salamyhäisesti. - En kerro en, mut tuskin kardemumma hyvää sille tekee, se on jo niin lihava, Kopsu nauroi. Hymähdin itsekin. - No kun mä olen aatellu, kun ei se Jassu anna Fritsin omasta mielestä tarpeeksi ruokaa, ni mun pitää vähän salaruokkia sitä, hymäilin hiljaa ettei kukaan muu varmasti kuulisi. - Ode hei, sehän saa enemmän ruokaa kun mitä shettikset tarvis, Kopsulla mahtoi olla hauskaa kun näytin suorastaan idiootilta. - Älä kerro sitä Fritsille, kuiskasin. Katselin hissukseen hoitaja huoneessa tapahtuvaa räjähdystä. Catulla ei tosiaan näyttänyt olevan hyvä päivä, nimittäin hän paasasi kaikille jotka vastaan tuli. Yritin luikkia varovasti jääkaapille, josta löytyisi Fritsille kuorittuja porkkanoita, ne nimittäin olivat ponista paljon maittavampia kuin tavalliset. Olihan se päällinen tosiaan aika pahan makuista. - Mitä sie teet? Catu murisi. - Kunhan syön evästä, esitin viatonta. Joskus tosiaan Catun pieni kiusoittelu oli suorastaan vapauttavaa. - Et sie mitään eväitä syö, kun oot noin pihkanan laiha, Catu nurisi edelleen. käännyin katsomaan tyttöä hieman huvittuneesti. - Mä en ala taas puhumaan sun kanssa siitä, kuinka oot lihonnu kaks kiloa, Catu huudahti ja narautti sitten hampaitaan. - En tietenkään, nauroin ja palasin takaisin oritalliin. Pikaisesti olin takaisin tallissa ja syötin porkkanoita tyytyväiselle Fritsille. Toisinaan tunsin pientä syyllisyyttä siitä, että se oli tosiaan lihava, mutta hieman pullea sai aina olla. Oli kuitenkin mietittävä, että se kävi tunneilla melko usein ja sillä alkoi olla jo ikää. Silittelin hetken Fritsiä ja jäin vain katselemaan sitä. Kukaan ei voinut arvatakaan, kuinka onnellinen olin tästä ponista, sen näki vain jos näki yhteytemme. Se oli pieni, pullea ja luonteeltaan niin hölmö ja minä olin ehkä vähän liiankin pitkä, laiha, jokin meitä kuitenkin yhdisti vahvasti, nimittäin se hölmöys. Katselin hymyillen ponia ja peräännyin sitten karsinasta. Joskus oli hyvä lähteä juuri silloin, kun sitä vähinten haluaisi. Sen tiesi vain siitä, että kehoni ennusti itkua. - Heitä mut himaan, Catu tuli luokseni tarkoittaen sitä, että minun tulisi todella pidättää itkua. 19HM
|
|
|
Post by Odelie on Dec 17, 2011 1:11:58 GMT 3
Vuoden Pahat Pojat Vegasi luki tylsistyneenä lehtiä, kun astuin sisään muuten tyhjään oleskeluhuoneeseen. Laiskasti tyttö loi minuun hymyilevän katseen ja hitaasti siirsi katseensa taas takaisin lehteen, jonka jokainen oli varmasti lukenut vähintään kymmenen kertaa. Hyräillen kävelin suoraan kahvinkeittimelle ja pistin kahvit kiehumaan. - Haluatko sie? kysyin vegasilta. - No mikä ettei, hymähti tyttö, muttei päästänyt katsettaan irti lehdestä. - Joko on Eeka liikutettu, kun noin tylsistyneeltä näytät, utelin samalla kun etsin kahvikupit valmiiksi. - No ei, mutten oikein tiedä, että mitä sen kanssa tekisin, kaikkea on touhuiltu tässä, mutta nyt ei mahtais innostaa tuonne lumisateeseen mennä, vegasi huokaisi. Samalla hän laski lehden takaisin pöydälle ja jäi seuraamaan kanssani, kuinka kahvi alkoi hitaasti valua pannuun. Edelleen oli hiljaista. Istuimme molemmat hiljaa sohvalla, tai no esitin lähinnä kysymyksiä komeasta Eekasta, joka tytöllä ei ollut vielä pitkään. Silti tarinoiden mukaan he näyttivät tulevan erittäin hyvin toimeen, joka lämmitti sydäntäni. tiesin miltä tuntui, kun uusi hevonen olikin pieni pettymys. - Miten ois istuntaharjotukset, kysyin yhtäkkiä. vegasi katsoi minua hetken kulmat rypyssä. - Siis niinku miten? tyttö kääntyi puoleeni. ilmeisesti olin herättänyt tytön mielenkiinnon. - No silleen, että mie juoksutan, sie oot selässä. sie juoksutat, mie oon selässä, selitin typerästi, mutta toivoin tytön ymmärtävän tarkoitukseni. - Niin, että mie meen Eekalla ja sie Fritsillä, tytön silmät kiilsivät nyt samalla tavalla kuin minunkin. Koskaan en ole tällaista ennen Fritsin kanssa tehnyt, mutta kerta se olisi ensimmäinenkin. Päätimme ensin ottaa juoksutettavaksi Eekan, sillä Frits oli vasta jokin aika sitten tunnilta, sen oli saatava palautua. Eeka taas näytti hieman liiankin energiseltä ja pörisi innoissaan jo meidän mentäessä maneesiin. Vaivattomasti vegasi hyppäsi hienon poninsa kyytiin ja sitoi ohjat solmuun. - Jos se vetää rodeota, niin nappaa satulasta älä ohjista, naurahdin ja pyysin sitten Eekaa ympyrälle. Yllätyin siitä, kuinka rauhallisesti vegasi istui poninsa selässä. heidän yhteistyönsä näytti pelaavan erinomaisesti ja pienen huomautuksen kautta myös tytön jalat liukuivat juuri oikeaan kohtaan. Eeka liikkui hienosti ja vaikka se menikin ehkä hieman liiankin reipasta ravia, se näytti upealta menolta. Kehuin ratsukkoa hirmusti ja tiesin heistä tulevan hullunmoisia pokaalihirmuja. Frist mulkoili minua ja vegasia erittäin epäluuloisesti. Sen korvat kääntyilivät tiedustelevasti, eikä se tykännyt ilmeisesti satulasta, joka odotti sitä karsinan ulkopuolella. Silti mitään ilmoittamatta se seisoi paikallaan hiljaa ja silmät alkoivat lupsua kiinni. Vegasia hieman nauratti hoidella uljasta orhiani, olihan hän sentään tottunut kuusi kertaa korkeampaan yksilöönsä. - Tämähän on ihan hassu, vegasi hymähti kun Frits tutki vaativasti tytön taskuja. - Se on vähä höppänä pappa, naurahdin ja se sai Fritsin loukkaantumaan. vihaisesti se käänsi päänsä suoraan eteenpäin, eikä kiinnittänyt meihin enää mitään huomiota. - Se saattaakin olla tämä, joka heittelee siuta sieltä selästä, vegasi hymäili odotellen, se oli tosin hyvin mahdollista, että niin voisi käydä. Istahdin Fritsin selkään ja tunsin kuinka se värisi allani. Se tuskin malttoi odottaa, että pääsisi höykyttämään vähän ilkeää hoitajaansa. Reippaasti vegasi tarttui liinasta ja ohjasi orin ympyrälle, se ei ollutkaan niin yksinkertaista, kun olisi voinut kuvitella. Frits ei suostunut taipumaan sisään, vaan se katsoi ulos. Vegasi joutui säätämään sivuohjaa kireämmälle ainakin kolmesti, ennen kuin poni suostui asettumaan. Kun pyysimme sitä pysähtymään, luupää ilmeellään se jatkoi vain eteenpäin. Näytti siltä, että vegasi alkoi saada yhtä paljon tarpeekseen ponin leikkimisestä kuin minä, mutta kärsivällisesti se pyysi ponia pysähtymään. Lopulta Frits antoi periksi ja pysähtyi kiltisti paikalleen. Kehut todella taisivat lämmittää sen sydäntä, nimittäin kiltisti se seisoikin. Poni ei meinannut lähteä liikkeelle, vegasi tökkäsi ukkoa pehvaan muistutukseksi kuka täällä oikein määräsi. Sitten poni paineli täyttä ravia, kuin testaillen meidän hermoja. Ja tämän miehen selässä kiitoravi ei mitään mukavan tuntuista ollut. Sitten kun se suostui rauhoittumaan, se alkoi näyttää taas hyvältä. - Uskallatko kokeilla laukkaa, tyttö kysyi hieman epäillen, Fritsillä ei tosiaan ollut mikään hyvä päivä Nyökkäsin kuitenkin, kerranhan tässä vain elettiin. Puoli kierrosta laukkaa ja julmetun kokoinen pukki. Horjahdin eteenpäin, mutta tarmokkaasti palasin takaisin paikalleni. Kiersin jalkani hevosen ympärille ja annoin sen suorittaa pienen tunteenpurkauksensa. Minua hirvitti, mutta ponin epämääräinen kiukutteleminen nauratti vegasia. - Oikein hienoa, teistä tulee kyllä aikamoisia pokaalihirmuja rodeossa, vegasi hymähti ja mulkaisin tyttöä hieman turhaantuneena. Miksi juuri Frits ja miksi tänään? Kun olin kärsinyt Fritsin selässä tarpeeksi kauan ja poni oli alkanut kulkea vähän kiltimmin, ajattelimme lopettaa siihen. Hiljaisena talutin ponia takaisin talliin ja tallissa molemmat katosimme omien poniemme puoleen. Otin Fritsiltä varusteet pois ja laitoin ne karsinan eteen. Hikinen se ei onneksi ollut, joten harjasin sen vain pikaisesti ja tarkistin kaviot. Vein varusteet satulahuoneeseen ja pyyhkäisin ne. Minulla oli jokseenkin voimaton olo, ihan kuin ratsastus olisi imenyt viimeisetkin mehut minusta. Silti puoli nukuksissa putsasin Fritsin varusteita ja pyrin ajattelemaan outoja asioita pysyäkseni hereillä. Olin kuitenkin tyytyväinen, että olin saanut jonkun mukaan toteuttamaan taas jotain uutta ja ihmeellistä, joka vielä joku päivä tulisi olemaan Fritsille mieluista. Se ei vain vielä tiennyt, mitä odottaa ja miten reagoida. 20HM
|
|