Lokan päiväkirja

[Jassu]

Just Like Em' "Loka"

Ratsuponi, ruuna
Hoitaja: Kopsu ja Saana
Omille sivuille

[Lynn]

24. elokuuta - Lokaa ja Vinjaa hakemassa

"Kohta ollaan varmaan perillä", vieressäni istuva Jassu mumisee enemmän itsekseen kuin minulle.
Minä en vastaa, kuuntelen vain kuulokkeista hiljaisella äänenvoimakkuudella soivaa musiikkia ja katson ulos sateeseen. Jassu kääntää raskasta ajoneuvoa keskittyneenä pitääkseen sen liukkaalla tiellä, ja minä voin vain toivoa, että suoriudumme hengissä perille saakka. Rajun syyssateen lisäksi matkaa vaikeuttaa navakka, puuskittainen tuuli, jonka vaikutuksen tuntee suuressa yhdistelmäajoneuvossakin. Vilkaisen hieman levottomana sivupeilin kautta taakse, ja näen trailerin olevan yhä siellä missä sen kuuluukin olla.

Olemme matkalla kohti pientä tallia, jossa meitä odottaa mitä ihanin hevosolento: Just Like Em', Loka.

En tiedä, mitä kautta Jassu ponin löysi, mutta kuunnellessani naisen kuvausta kyseisestä ratsuponiruunasta sekä sen tarinasta olin välittömästi myyty. Lokan kertomus on niitä tarinoita, joissa on onnellinen alku ja sitä seuraava ikävä käänne, joka toivon mukaan muuttuu vielä onnenpotkuksi. Poni tulee revityksi irti juuriltaan, mietin apeana, mutta huonoon kotiin se ei päädy. Shelyesissä sitä odottaa valoisa tulevaisuus ja vakaa, turvallinen ja rakastava ympäristö.

* * * * *

Lopulta automme kaartaa pienen, viihtyisän maatilan pihaan. Meitä vastassa on mies, jonka Jassu supattaa olevan Lokan omistajaperheen jäsen. Hyppäämme ulos autosta ja tervehdimme miestä.
"Hei! Te taidatte olla Lokaa hakemassa", mies sanoo ilottoman kuuloisena. "Sääli myydä sitä, mutta kun emme yksinkertaisesti voi pitää sitä enää allergian takia. Stina on ihan maissa, ja niin kyllä me kaikki muutkin - Loka on ihana poni."

Jassu sanoo jotakin myötätuntoista, mutta minä en jaksa keskittyä kaksikon käymään keskusteluun. Näen päärakennukseksi päättelemäni talon ikkunassa nuoren tytön, joka tuijottaa ulos tihkuksi laantuneeseen sateeseen itkuisena ja siipi maassa. Minun käy tyttöä sääliksi; menettää nyt rakastamansa eläimet pahan allergian vuoksi. Havahdun surkutteluistani Jassun mainitessa nimeni.

"Lynn hoitaa Lokaa sitten oman poninsa ohessa. Hän on hyvä hoitaja, eikä tarvitse pelätä, ettäkö Loka päätyisi muutenkaan mihinkään osaamattomiin käsiin", Jassu vakuuttelee Lokan omistajalle, joka hymyilee minulle pienesti.
"Ei me oltaisi Lokaa myytykään, jos ei oltaisi oltu varmoja siitä, että se päätyy hyvään kotiin", mies toteaa. "Mennäänkös sitten katsomaan, onko Loka lähtövalmiina?"

Seuraan miestä ja Jassua tilan tallirakennukseen, jossa meitä tervehtii äänekäs hörähdys. Hörähdys kantautuu heti ensimmäisestä karsinasta, josta meitä tuijottaa pieni, musta shetlanninponiruuna. Pörröinen ja paksutukkainen pikkuponi kurottelee puolioven ylitse, ja saa kuin saakin turpansa käytävän puolelle. Edellämme kulkenut mies pysähtyy hetkeksi ruunan luokse ja rapsuttaa sen otsaharjaa.

"Bruno on Stinan vanha poni, joka on ollut meillä jo ennen Lokaa. Se ja Loka on olleet melkein erottamattomat kaverit ihan alusta asti. Brunokin on lähdössä... meitä harmittaa, että ne joutuvat erilleen, mutta kumpainenkin pääsee loistavaan kotiin, emmekä voi vaatia sen enempää", mies sanoo ja uppoutuu hetkeksi ajatuksiinsa, kunnes hätkähtää takaisin todellisuuteen. "Loka on täällä."

Siirrymme toisen karsinan luokse, ja samassa kauniin värinen poni kurkistaa oven ylitse. Sen näkeminen saa sydämeni väpättämään: ruuna ei taatusti tiedä olevansa lähdössä... tai ehkä tietääkin. Olen huomaavinani surullisen pilkahduksen Lokan silmäkulmassa. Ruunan puhtaaksi harjattu karvapeite hohtelee pehmeästi tallin kellertävässä valaistuksessa, kun Jassu ojentaa minulle kuljetussuojat ja mies taluttaa ponin käytävälle. Annan Lokan haistaa minua pienesti ja silitän sen poskea, ennen kuin kumarrun laittamaan sille suojia. Ruunikonpäistärikkö seisoo kiltisti aloillaan.

"Kas niin, Lokaseni, uusi koti odottaa", ruunan omistaja hymähtää alakuloiseni ja tarjoaa ponin riimunvartta minulle.
Vilkaisen Jassua, joka nyökkää minulle merkiksi siitä, että minun tehtäväni on taluttaa Loka kuljetusvaunuun. Maiskautan ruunalle kevyesti ja se lähtee seuraamaan minua tallin käytävää pitkin ovelle ja ulos kodistaan. Bruno hirnahtaa kaverinsa perään ja Loka vastaa sille matalasti. Persoonallinen hirnahdus riipaisee sydäntäni. Se oli Lokan jäähyväiset pitkäaikaiselle ystävälleen. Nielaisen taluttaessani ponia kohti kuljetusvaunun ramppia. Loka pysähtyy ja empii hetken aikaa, ennen kuin seuraa minua autoon.
"Hieno poni", kehun lempeästi ja silitän Lokan kaulaa, ennen kuin poistun vaunusta sivuoven kautta ja jätän ponin yksikseen sisään.

* * * * *

Ajelemme takaisin samaa tietä pitkin, mutta käännymme eri risteyksestä kuin tullessamme. Nyt suuntanamme on Kornblomst, josta matkaamme tartuu vielä toinenkin poni: Vinja, kultainen vuonohevostamma. Vinjan lastaaminen sujuu ongelmitta ja pääsemme nopeasti jatkamaan matkaamme kohti Shelyesiä.

"Mitähän tytöt tuumaa, kun auto kaartaa pihaan ja tuomisina onkin ei vain yksi vaan kaksi ponia?" kysyn Jassulta.
"Jaa-a, mitähän ne voisi tuumata... Varmaan että kiva tavata uusia hevospersoonia. Ja kyllä osa jo tietääkin odottaa kahta tulokasta", rattia puristava Jassu vastaa. "Onneksi sää on vähän selkiytynyt - kaatosateessa on kurja ajaa."
"Joo, nyt paistaa ihan melkein aurinko", sanon ja hymyilen pienesti.

Jassu läväyttää vilkun päälle ja käännymme Shelyesin tuttuun pihaan. Ajoneuvoyhdistelmä hidastaa vauhtiaan, on melkein pysähdyksissä, pysähtyy. Minä hyppään alas autosta ja kohtaan Catun ja Pescen innokkaan odottavat katseet. Moikkaan tyttöjä lyhyesti ja Jassu puolestaan pyytää heidät avuksi laskemaan ramppia, kun minä availen jo kuljetusvaunun sivuovea pujahtaakseni sisään irroittamaan poneja etupuomista. Molemmat näyttävät ilahtuneilta tietäessään, että olemme nyt perillä. Silitän kumpaakin tasapuolisuuden nimissä, ja sitten Jassu jo tuleekin ottamaan Vinjaa ulos ensimmäisenä. Talutan Lokan ulos heidän perässään.

"Oih!" karkaa Pescen suusta.
"Vau!" huokaa Catu. "Tervetuloa kotiin, Vinja ja Loka."
"Niinpä, tervetuloa vaan. Tässä se nyt on - teidän uusi koti", Jassu hymyilee ja silittää Vinjan korvia.
Loka katselee hämmentyneen ja aran oloisena ympärilleen, ja minä supatan sen korvaan muutaman rauhoittavan sanan. Uusi koti on varmasti melkein koko ikänsä samassa tallissa ja samojen ihmisten keskellä asuneelle ruunalle kova paikka, mutta toivon - ja uskon - sen sopeutuvan. Siihen voi mennä aikaa, mutta eiköhän Loka lopulta tunne oloaan kotoisaksi ja turvalliseksi Shelyesissä.

[Lynn]

20. marraskuuta - Lokan kanssa lumisateessa


Klikkaamalla suurenee

[Kopsu]

Yksinkertaista – ei, vaan kaksinkertaista iloa!

Uusilla mielillä lähdin taas mopoilemaan kohti Shelyesiä. Paikassa oli uutta näköä, kun saavuin pihaan ja jätin ruoskani (kyllä, nimitys mopostani) parkkipaikalle. Nyt minulla oli nimittäin kaksi L:llää tässä maailmassa! Lore ja Loka, jota sain luvan hoitaa Loren rinnalla. Suunnistelin ensin karvamopo nro ykkösen luokse. Lore hörähteli minulle tuttuun tapaansa, ja minä rapsuttelin sitä makeimmista paikoista. Lore nosti välillä päänsä taivaisiin, kun osuin kynsilläni kutisevaan paikkaan. Rapsuteltuani MäkLorea aikani, hain harjat käytävälle. Harjailin Lorea ihan vähän aikaa, sen pienen likaisuuden takia. Heitin Lorelle kamat nopsasti selkään, ja lähdin kohti aurinkoa tulvivaa kenttää.

Kävelin Loren kanssa noin kymmenisen minuuttia, jonka jälkeen nostin ravin. Keventelin rennosti parisen minuuttia molempiin suuntiin ja lähdin nostamaan rentoa laukkaa Lorinani kanssa. Kevyessä istunnassa etenin Loren kanssa parisen kierrosta ja paljon voltteja ja kiemurauria. Lore taipui suhteellisen hyvin, vaikka viskelikin päätään alussa. Ratsastin Loren tarkasti ohjien ja pohkeiden väliin. Taivutin, käänsin ja väänsin ja sainkin Loren taivuttamaan päätään ja astumaan kunnolla alleen. Ratsastin Lorea nyt vain vähän, koska se tulisi illalla menemään kolme tuntia tuntilaisten kanssa. Ravuutin ja loppu kävelytin Lorea kauan, ja Lore palautui rasituksesta oikein hienosti.

Tallissa harjailin Lorea aikani, jonka jälkeen heitin poni palleron tarhoille päin. Lore ravasi onnellisesti laumatovereiden luo, samalla kun minä suunnistin toisten laitumien luo. Tähtäimessä olisi hieman toisenlainen L:llä alkava poni.

Loka kyyläili minua kaukaa, kun kutsuin sitä nimeltä portille. Suu täynnä heinää se katseli minua ja lähti lopulta katsomaan kuka huutaa portilla. Loka nuuhkaisi kämmenselkääni ja kävi sen jälkeen aidan viereen laiduntamaan. Pujahdin aidan toiselle puolelle Lokan luo ja pistin riimunnarun kiinni sen päitsiin. Loka tuijotteli minua otsatukan takaa, kun lähdin viemään sitä kohti tallia. Harjailin uutta tuttavuutta hartaudella, ja lähdin sitten juoksuttamaan Lokaa kentälle. Kylmä tuuli alkoi puhaltaa vuorten yli, kun talutin Lokaa kohti kenttää.

Kentällä kävelytin Lokaa ympyrällä, ja annoin sen ravata ja laukata molempiin suuntiin. Lokalla oli aika paljon energiaa, enkä meinannut saada sitä pysähtymään. Laukassa varsinkin. Talutin lopulta Lokan talliin ja harjasin sen vielä. Nopean käynnin jälkeen lähdin rullailemaan kohti kotikontua.

_1hm_

[Kopsu]

18.6.2011

Tallustelin oitis kohti Lokan karsinaa, mutta yllätyin, kun näin sen olevan tyhjä. Kentällä ei ollut ketään, mutta maneesin kelmeässä valossa ratsasti Lynn. Ilman satulaa, ja hackamore kuolainten kanssa. Istuin maneesin penkille ja moikkasin Lynniä, joka hymyili takaisin. Loka ja Lynn menivät vain perusasioita, voltteja, kaarroksia ja ravi – käynti siirtymisiä. Loka ravasi oikein kauniisti, vaikka vähän varautuneesti ja jäykkänä. Lynn ei vaatinut poni ruunalta paljon, joten Lokalle jäi ratsastus kerrasta varsin hyvä mieli. Taivuteltuani Lynnin, sain luvan viedä Lokan maastoon jäähdyttelemään.Loka tepasteli innostuneena ja ehkä hieman hermostuneena kanssani maastoon. Lynn oli napannut satulan mukaansa, mutta suitset Lokalla oli vielä päässä. Kävelimme Mellavatnetin rantaan, jossa annoin Lokan hieman loiskutella vedessä. Loka oli todella hellyttävä, kun se kuopi vettä ja tunki turpansa siihen. En antanut Lokan mennä pitkälle veteen, koska suitset eivät riittäneet tarpeeksi pitkälle. Lokan tarpeeksi jäähdyteltyä vedessä, lähdimme kävelemään takaisin tallille päin.

Harjasin Lokan kunnolla sen karsinassa ja vein sen jälkeen sen laitumelle. Lynn oli lähtenyt hammaslääkäriin, joten hänestä ei saanut juttu seuraa. Värväsinkin Catun kanssani siivoamaan karsinoita ja samalla sain juttu kaverin. Lähdin ennen illan tunteja kotiin.

_2hm_

[Kopsu]

Katsoin alastonta ja hiljaista maisemaa. Olin juuri käynyt Loren ja Lokan luona rapsuttelemassa vähän ponejani. Tallipalon jälkeen tunnit oli lopetettu vähäksi aikaa, ja kaikki oli mennyt sekaisin. Minun keskiviikon vakiotuntiani ei ollut, koska useimmilta oli lähtenyt hevonen kauas pois. Joitain poneja oli myös myyty, ja näiden hoitajat vannoivat kiven kovaan, etteivät tulisi koskaan takaisin. Puut olivat jo paljaita, ja niiden mustat rangat vasten ilta taivasta hirvittivät minua. Elämä oli surullinen ja paska paikka, mutten voinut väittää, ettei välillä olisi tapahtunut jotain hyväkin. Yhtäkkiä käsi laskeutui olalleni ja tunsin pelon väristyksen kulkevan kehossani. Käännyin nopeasti ympäri ja näin Jassun. Nainen ei kuitenkaan katsonut minua päin, vaan suoraan minusta ohi haravoiden tallipihan muuttunutta maisemaa. En ollut nähnyt yleensä niin aktiivista tallin omistajaa vilaukseltakaan kahteen viikkoon. Ne tallitytöt, joiden hoitohevoset olivat säilyneet, tekivät aina ilta- ja aamutallin. En osannut sanoa mitään, vaan painoin katseeni alas. Olisiko pitänyt kysyä, että mikset ole ollut tallihommissa? Tai muuta vastaavaa, Jassun silmistä näki, kuinka surullinen brunetti oli. Tummat silmänaluset, puhdistamaton iho ja rasvaiset hiukset puhuivat ilman sanoja.
– Me noustaan vielä, kuiskaus kuului takaani. En vastannut, vaan taputin vain kättä olallani. Tunsin kuinka Jassu vetäisi kätensä hiljaa pois yhdessä vaiheessa, ja lähti kohti taloa. Oven sulkeutumisen jälkeen en kuullut taaskaan mitään. Katseeni harhaili laitumille, missä osa poneista käyskenteli. Siellä näkyi myös kaksi minulle tärkeintä nalle karhua.

Lore tunki päänsä syvälle minun syliini, mutta Loka pysyi kauempana. Rapsuttelin Lorea päästä ja sain ruunan rentoutumaan käsiini. Loka tuli lähemmäs askel askeleelta, ja lopulta yletyin rapsuttamaan sitäkin. Lore ei onneksi välittänyt Lokasta, joten minun ei tarvinnut erotella tappelevia hevosia toisistaan. Loka rentoutui hetken silittelyn jälkeen, ja kerrankin oli rauhallista. Lore kyllästyi rapsutteluun ensimmäisenä, ja rupesi jo napsimaan viimeisiä ruohonkorsia maasta. Loka sen sijaan pysyi kauemmin sylissäni ja sain ja rapsutella ruunaa eri puolilta tämän välittämättä mistään. Enkä minäkään välittänyt mistään.

_3hm_

[Kopsu]

Lokan vai hoitajan juoksutusta?

Haukottelin ja avasin Lokan karsinan oven. Ruuna katsoi hetken suuntaani, mutta ei vaivautunut raahautumaan yhtä askelta karsinan ovelle.
– No emmäkää sit jaks, sanoin upealla kirjakielelläni.
– Hei, mitä sä lagaat? Odelie kysäisi kävellessään rauhallisesti ohitse.
– Etkös sä yleensä oleskele oritallin puolella? kysyin välttäen Odelien kysymyksen. Laitoin karsinan oven kiinni ja käännyin Odelien puoleen. Juoksuttaminen saisi nyt odottaa. Brunetti kohautti hartioitaan.
– No, päätin vain pistäytyä pikaisesti, tulin katsomaan suuren tallin menoa, Odelie virnisti ja vilkaisi lähellä olevaa ilmoitustaulua. – Ou damn, Frits on talutustunnilla. Katsoin ilmoitustaulua itsekin ja hymyilin hieman. Lorekin olisi tunnilla, mutta sillä menevä kokenut tyttö ei tarvitsisi apua. Odelie huokaisi ja huikkasi menevänsä Fritsin luo pistämään ponia valmiiksi. Pistin itseeni vähän vauhtia; tunnit alkaisivat pian maneesissa, enkä halunnut harjata ujoa Lokaa keskellä hälinää.

Pääsin ulos tallista juuri kun ensimmäisen tunnin vaahtosammuttimet valtasivat käytävät. Ilta oli pimenemässä ja napsautin kentän valot päälle. Loka säpsähti yllättäen ilmestyneitä varjoja, mutta olin nopeasti rauhoittelemassa ruunaa. Loka nuuhki ilmaa pää korkealla. Ratsuponin vartalon oli peittänyt pehmeä, untuvainen talvikarva. Kapsonista taluttamalla vein Lokan kentälle. Maa oli märkä ja kostea, mutta saappaat ja kahdet villasukat pitivät huolen, ettei kylmä päässyt liki. Aloitin Lokan juoksuttamisen oikeasta kierroksesta. Lokalla oli paljon virtaa ja ruuna tuntui juoksevan koko ajan pois tuntumalta. Takanani kävelivät ensimmäisen tunnin oppilaat kohti maneesia. Jassu jäi hetkeksi nojaamaan aitaan.
– Ei tosta tule mitään, se tarvii muita virikkeitä.
– Joo, pitäisi jo ruveta ratsastamaan sillä, sanoin takaisin ja hidastin samalla Lokan ravista käyntiin.
– Lynn ei enää ehdi ja etsin sille toista hoitajaa, Jassu totesi.
– Jep, niin on varmaan parasta, Lore on mulle kuitenkin se ykkönen. Katsahdin Jassuun joka katsoi tarkasti Lokaa.
– No, mutta kyllä sunkin pitää joskus nousta sen selkään, nainen totesi ja katsoi minua kohonneiden kulmiensa alta.
– Mä järjestän aikaa jostain, hymyilin ja jatkoin Lokan juoksuttamista Jassun kävellessä kohti maneesia.

Palatessamme talliin lähinnä minä olin kuumeissani, ei Loka. Loka oli juoksuttanut minua ympäri kenttää innostuneena. Punainen naamani ja rohiseva hengitykseni huvittivat Jassua joka oli tallissa kävellyt ohitseni ja purskahtanut nauruun. Catu yhtyi häneen.
– Eikös se mennyt niin, että juoksuttaja seisoo keskellä ja hevonen juoksee, Catu totesi pohtivan näköisenä.
– No heh heh, jollain vain oli vähän liikaa virtaa. Nauroin takaisin, mutta olo niin uupunut, että kaikki alkoi pikku hiljaa ärsyttää.
– Relaa Kopsu, tule ottamaan hoitajan huoneeseen parit drinksut, Catu nosteli kulmiaan merkitsevästi.
– Drinkit? kysyin takaisin.
– Viime vuoden marjamehua tehnyt Catu! tämä kiljaisi ja pinkaisi jo karsinan ovelta kohti portaita. Rapsuttelin Lokaa vielä hetken ennen lähtöäni Catun perään.
– Heippa hepposet.

_4hm_

[Kopsu]

Laiskana pistän tämän myös tänne ja repäisen itselleni hm:än *baila*

Vegasin estetunti – maksu

Taluttelin Lokan maneesiin tuntien hieman perhosia vatsassani. Kävelimme ratsujemme kanssa alkukäynnit ja hyppäsimme vasta sen jälkeen selkään. Aloitimme heti ravissa ja lähdimme tekemään isoja ympyröitä sekä tempon vaihteluja. Loka oli koko ajan hereillä ja sai minut tekemään töitä kunnolla; ei saanut olla löysä, muttei jännittynytkään, ja meillä meni kauan löytää se kultainen keskitie. Tempon muutokset olivat ensin hieman vaikeita. Loka hidasti melkein aina käyntiin, herkkä kun oli, mutta lopulta sain säädeltyä ravia mieleni mukaan. Laukassa Loka hieman kuumeni ja painoi kättäni vastaan. Veke neuvoi pitämään käden todella kevyenä ja volteissa pyrkimään ohjaamaan hevosta pelkillä paino- ja pohjeavuilla. Hetken työskentelyn jälkeen Loka oli jo kevyempi etupäästä, vaikkei kunnolla takapäätä vielä käyttänytkään.

Laukan jälkeen siirryimme puomityöskentelyyn. Ensin ravipuomit ja sitten laukassa ympyrälle, missä myös oli puomeja. Lokan ravi sopi oikein hyvin ravipuomeihin ja saimme ne ensimmäisellä kerralla mentyä hyvin. Laukassa Loka kuumeni taas, ja kun pidätin sitä, sen askel lyheni lähes paikalleen junnaavaksi. Veke käski jälleen tehdä enemmän hommia keski- ja alavartalolla, kuin kädellä. Onnistuin hidastamaan laukkaa niin, että pidin pohkeet lähellä, mutta samalla jarruttelin vyötärölläni. Käteni olivat lähes koko ajan paikallaan. Kun Veke käski menemään joko sisä- tai ulkoreunalta, valitsin ensin sisäreunan. Laukan lyhentämisen onnistui hyvin, mutta askeleen pidentäminen oli vaikeampaa. Lopulta sekin onnistui.

Välikäyntien jälkeen jatkoimme suhteutetulla sarjalla, johon minun olisi pitänyt saada Lokan kanssa mahtumaan kuusi tai seitsemän laukkaa. Menimme Lokan kanssa ensin hieman vauhdikkaasti, mutta pienillä askelilla, ja tuloksemme Lokan kanssa oli kuusi, Veke käski pidentää seuraavaksi kerraksi laukkaa, joten yritin tulla seitsemällä askeleella. Ensimmäisellä kerralla se ei onnistunut; Loka vain kiihdytti mutta askelmäärä pysyi samalla. Toisella kerralla homma kuitenkin onnistui ja saimme mentyä välin seitsemällä askeleella.

Seuraavaksi oli tarkoitus mennä kahdeksikkoa, johon laukanvaihdot tulisivat esteellä. Lokan kanssa laukanvaihdot menivät hyvin, oikein erinomaisesti, mutta teissä olikin sitten parantamisen varaa. Loka painoi ensin hieman pohjetta vasten ja usein lähestymisemme olivat aika tiukkoja. Veken laittamien tötsien jälkeen reittien löytäminen alkoi onneksi onnistua. Kommenttia tuli myös istunnastani ja Veke sanoi kantapääni nousevan liikaa hypyssä, mikä vaikuttaa selvästi tulevaan reittiin. Veke nosti esteitä viiteenkymmeneen senttiin ja pääsimme tulemaan uudestaan toisesta suunnasta. Nyt Lokalla ja minulla onnistui jo paljon paremmin ja suorituksemme oli lähes täydellisyyttä hipova.

Viimeiseksi Veke nosti c-d väliä hieman korkeammaksi ja saimme tulla sen vielä yksittäisenä. Korkeus oli minulla ja Lokalla kuusikymmentä senttimetriä, ja olin todella tyytyväinen sen onnistuneeseen ylitykseen. Loppuverryttelyssä sain Lokan oikein kunnolla rennoksi ja ruuna alkoi oikein kunnolla polkea alleen. Vaikka esteet ovat kivoja, niin kyllä se kouluratsastus on aina ollut ja tulee aina olemaan se minun juttu. Loppukäynnit saimme mennä köpöttelemään lähimaastoihin.

_5hm_

[saana]

9.12.2011 - Hoitotaipaleen alku

Seisoskelin tuttuun tapaan Shelyn ulkokentän reunalla. Tapa oli outo, mutta minusta oli mukavaa seisoa siinä ja mietiskellä. Lunta tuprutti taivaalta, ja kenttä oli autio. Hymyilin. Tänään saisin tietää ne hoitajalistojen lopputulokset. En kuitenkaan ihan vielä halunnut tietää. Pian kuitenkin kuulin tervehdyksen ruskeahiuksiselta tytöltä. En ollut nähnyt häntä aiemmin.
"Moi! Oletko sä Saana?" kysyi tyttö.
"Joo!" vastasin ja ryhdistäydyin.
"Tunnistin sitten noista hiuksista, Jassu kertoi... No, kun sä aloitat sen hoitamisen niin mä olen sitten se toinen hoitaja. Mä olen Kopsu", hän hymyili.
"Ei helvetti- ketä mä hoidan? Mä en ole yhtään kattonut niitä listoja", totesin nolona.
"Lokaa, mun kanssa", Kopsu vastasi.
"Aai, ihanaa! No, kiva kun oot mun kanssa sen hoitajana sitten. Mennäänkö heti Lokan luo?" kysyin kiinnostuneena.
"Voidaan mennäkin!" Kopsu huikkasi ja johdatti minut tallia kohti. Voi hyvänen aika, tieto tuli ja olin ihan äimänä. No, kivahan se oli! Lokan hoitajana! Ei ei ei, se oli unta. Kiikutin Kopsua hoitajalistoille katsomaan vielä, mitä siitä oli tullut. Siinä se luki, Kopsu & Saana - Loka. Virnistin Kopsulle, joka puolestaan hymyili takaisin. Sitten lähdimme kohti Lokan karsinaa.
Loka, hauskan värinen ja ihana poniruuna seisoskeli virkeän näköisenä korvat hörössä.
"Loka, hei! Tässä on sulle uusi hoitaja, olethan sä Saanan ennenkin tavannut?" Kopsu sanoi ja avasi karsinan oven.
"Jep, on se", vahvistin ja silitin Lokaa. Sen karva oli jo ihan pehmeää ja paksua.
"Me voidaan harjailla se ja mennä vaikka taluttelemaan, jos sä tahdot", Kopsu ohjeisti. Hän otti riimun valmiiksi käteensä.
"Okay", totesin ja kiinnitin riimunnarun riimuun heti, kun Kopsu sai sen Lokan päähän. Hän otti harjapakin ja kantoi sitä, kun minä talutin Lokaa.
Stoppasin ponin paikalleen ja sidoin kiinni. Sitten otin harjat ja aloin harjailla. Kopsu hoiti toisen puolen, minä toisen, ja kävin antaumuksella läpi joka kohdan, vatsasta selkään, kaulaan, lautasiin ja jalkoihin. Tulos oli ihan siisti. Veimme tavarat paikoilleen ja lähdimme tallista.
Taluttelimme Lokaa vuorotellen ja aloimme jutella. Hieno alkuhan se oli!

Saana ft. Loka 1HM

Lyhyt tuli, kun en keksinyt mitään, mitä voisi ekaan HM:mään pistää. Kakkosesta tulee piiiitkä!

[Kopsu]

24 joulukuuta

Loren luona oltuani siirryin seuraavan luo. Loka nyhti heinää pieninä tuppoina, olihan poni ruuna hyvin hidas syömään. Loka ei paljon noteerannut minua, kun astuin karsinaan, mutta nuuhkaisihan se sentään kättäni. Vaikka en vielä näin alkuvaiheessa hoitotaipaletta mitään suuria ystävyyden osoituksia Lokalta odottanutkaan. Ruuna oli vieläkin vähän varautunut ja arka seurassani, vaikkei mitään uusia tuttavuuksia oltukaan. Lokan kanssa päätin lähteä kylälle kävelylle, voisimme ilahduttaa kylän lapsia Lokan avulla.

Ilma oli kirpeä, mutta onneksi lumituisku oli heikentynyt kauniiksi lumikiteiden tanssiksi. Loka käveli rauhallisesti vierelläni ja oli rentoutunut jo aikoja sitten. Metsä ympärillämme sulki meidät sisäämme, mutta katuvalojen ansiosta ihan pimeässä ei tarvinnut kulkea. Lokan viininpunaiselle toppaloimelle laskeutui toinen toistaan kauniimpia lumikiteitä. Kylä näkyi jo kaukaa sen valoisuuden takia: ikkunoissa oli kynttilöitä ja kynttelikköjä, pihalla loistivat lumilyhdyt ja muut kynttilät. Ikkunoista loisti kuusen valo ja taloista kuului aina välillä remakkaa naurua, joka kuului vaimeana seinien ulkopuolelle. Tyhjiä kadut eivät sentään olleet. Lapset rakentelivat pihamailla lumiukkoja ja peuhasivat lumessa. Vanhemmat keskustelivat keskenään seuratessaan samalla lasten leikkejä. Loka ja minä saimme paljon huomiota vanhemmilta ihmisiltä, ja kun lapset huomasivat meidät, he tulivat kohteliaasti luokseni. Moni pyysi lupaa taputtaa Lokaa, ja luvan annoinkin, kunhan olin varoitellut nopeista liikkeistä ja takaa kulkemisesta.

– Muistakaahan sitten, että ponit ovat varsin hyviä ystäviä tonttujen kanssa, joten nytkin teitä varmasti tarkkaillaan, nikkasin silmääni lapsille jotka hämmästelivät suut auki. – Itse asiassa tontuilla on hyvät suhteet kaikkiin eläimiin.
– Ihanko totta? eräs pieni tyttö jokelsi ontuvalla norjalla. Sain vaivoin selvää, mutta nyökyttelin tytölle oitis. Lokan selkäänkin haluttiin, mutta kielsin asian heti kättelyssä. Ensinnäkin oli pimeää, eikä Lokalla ollut minkäänlaisia varusteita, paitsi riimu. Lisäksi maa oli jäinen, eikä yhdelläkään lapsella tietenkään ollut kypärää.

Illan vielä pimetessä päätin lähteä kohti talleja. Onneksi reitit oli valaistu aina kylältä tallille asti, joten pimeää ei ainakaan tarvinnut pelätä. Minulla oli myös heijastinliivi ja Lokalla oli loimessaan heijastavia kohtia. Lunta ei enää tullut, joten sain rauhassa katsella metsää ilman lumituiskun häirintää. Kävelin aivan rauhassa tallille, missä vein Lokan sisälle ja aloin hoitaa sitä.

Vaihdoin Lokalle talliloimen takaisin päälle. Ruutukuvio todella sopi Lokalle, mutta en miettinyt sitä sen enempää vaan siirryin rapsuttelemaan ponia ryntäiltä. Kesti oman aikansa, ennen kuin löysin kutiavan kohdan, mutta lopulta sekin löytyi. Loka todella nautti käsittelystä ja tuntui kuin Loka olisi rentoutunut käsittelyssäni aivan uudella tavalla. Olikohan Lokan edellinen omistaja rapsutellut ratsuaan juuri tästä kohtaa? Kuka tietää, mutta ainakin ruuna nautti käsittelystä. Pussasin Lokaakin turvalle.
– Hyvää joulua.

_6hm_

[Kopsu]

Selässä taas!

Henkäisin syvään talvi-ilmaa ja nautin ilman raikkaudesta. Kävelin tallin pihaan ja silmät osuivat hetkeksi paikalle, missä oli ennen pikku talli seisonut. Hetkeksi viime vuoden tapahtumat palasivat mieleeni hyökyaallon tavoin, mutta työnsin ne kuitenkin pois. Silloin oli silloin, mutta nyt on nyt. Kävelin ripeästi ison tallin puolelle ja avasin oven pujahtaen samalla sisään. Lämmin ilma tulvahti vastaan ja sain nenääni vanhan hevosen tuoksun. Kiskaisin piponi pois päästä ja juoksin äkkiä hoitajien huoneeseen riisuutumaan varustuksistani.

Alhaalle päästyäni menin ensin Loren luo ja poni hörisikin minulle kun astuin sisään. Olin tullessani Loren karsinalle vilkaissut ilmoitustaulua ja näin, että ruuna menisi peräti kolme tuntia tänään. Lorella ratsastaminen jäisi siis tältä kerralta. Päätin kuitenkin auttaa Loren laittamisessa ensimmäiselle tunnille. Olin jo heittänyt harjapakin Loren oven eteen ja kun toin varusteita, oli ratsastaja jo tullut paikalle ja aloittanut hommat. Nuorehko tyttö, noin yksitoistavuotias oli sitonut Loren kiinni karsinaan ja aloittanut harjaamisen.
– Moi, toin sulle jo nämä kamat tähän, sanoin, mutta sain vain yhden katseen tytöltä, sitten tämä jatkoi harjaamista. Kohautin kulmiani ja laitoin satulat ja suitset karsinan eteen odottamaan. Tyttö teki työnsä ripeästi ja hiljaisuuden vallitessa. Nuoren ratsastajan mennessä vaihtamaan vaatteita menin Loren luo ja harjasin vielä mahanalusen ja jalat uudelleen ja tarkemmin. Silittelin Lorea päästä vähän aikaa ja näin kohta ratsastaja tytön tulevan kamppeet päällä takaisin. Mulkaisu, minkä tytöltä sain, oli niin murhanhimoinen, että kipitin äkkiä pois hoitoponini karsinasta. Enhän mä Lorea omista ja saan hellitellä sitä varmasti muulloinkin.

Käytävällä Jassu tuli vastaan ja katsoi ketkä olivat valmiina tunnille, vaikka tuntiin oli vielä vartti aikaa. Jassu pysäytti minut kysäisemällä: – Voisit tulla tunnille Lokan kanssa jos haluat, ratsastajia on vain neljä.
– Oliko tuo kysymys vai käsky, naurahdin huolettomasti.
– Käsky. Jassu kohautti olkapäitään ilkikurinen hymy huulillaan. Iloisena menin pistämään Lokaa valmiiksi tulevalle tunnille.

Talutin Lokan hitusen myöhässä tunnille. Muut ratsastajat olivat jo selässä ja säätelivät jalustimia. Kun vein Lokan kaartoon, Loren selässä oleva ratsastaja tuijotti minua kuin syöpäläistä. Vältin Loren ratsastajan katsomista kun nousin steppaavan Lokan selkään. Rauhoittelin alla olevaa poniani silityksillä ennen kuin lähdin uralle kävelemään muiden joukkoon.

Kävelimme sen pari kierrosta ja otimme sen jälkeen alkulämmittely ravit. Tasaiseen tahtiin Jassu korjaili ratsastajien menoa, myös minun. Loka meni ensin hieman pitkänä ja otti pidätteet kuin kuuroille korville. Kuitenkin laukassa sain ponia hieman jo kuolaimelle ja menemään kunnolla. Jassulta sainkin paljon kehuja laukan aikana. Parhaalla ystävälläni Loren ratsastajalla meni sen sijaan huonommin. Jassu sai koko ajan huomautella ratsastajan ajatusten harhailemisesta. Välikäyntien aikana erehdyin vilkaisemaan Loren ratsastajaa. Takaisinpäin sinkosi sellainen katse, että oksat pois! Hämmästelin, että mikä ihme tuota muijaa oikein risoo! Mitä minä olin tehnyt, tuonut harjapakin ja kamat? Loka protestoi hetkellistä ajatuksellista poismenoani viskomalla päätään, joten keskityin taas ratsuuni.

Kohta jatkoimme menoa keskiympyrällä. Tarkoituksena oli väistättää hevosta ulos ja sisälle käynnissä ja ravissa. Loka oli tässä todella helppo; herkkä poni väistätti helposti ja kun sain sen vielä rennoksi niin bueno! Loka väistätteli kauniisti kun muilla oli vielä ongelmia. Ponit vääntyivät aivan banaanille, tai eivät liikkuneet sivulle saatikka eteenpäin. Sain siirtyä jo raviin, kun osa meni vielä käynnissä. Loka väisteli jälleen hienosti, vaikka välillä pakenikin pohjetta hieman liikaa. Jassu neuvoi minua käyttämään todella hienovaraisia ja kevyitä apuja, Loka varmasti tuntisi nekin.

Teimme saman vielä toiseen suuntaan, minkä jälkeen alkoivat loppuravit. Loka meni nyt jo paljon rennommin ja tukeutui kuolaimeen rehellisesti. Tunnin loputtua annoimme ponien kävellä ympäri maneesia pitkin ohjin. Mysteerinen tyttö Loren selässä vilkuili vieläkin minua. Olin jo kuitenkin päässyt yli tilanteesta, enkä suonut ratsastajalle katsettakaan. Hymyilin vain itsekseni hyvin menneen tunnin johdosta.

Seuraavan tunnin ratsastajat tulivat ja Lore luonnollisesti jatkoi. Lokaa ei kuitenkaan tänään tunneilla tarvittaisi, joten raahasin ponini takaisin ison tallin puolelle kunnolla harjattavaksi. Tallilla tulisi vain hetken olemaan rauhallista, joten käytin tilaisuuden hyväkseni ja sidoin Lokan käytävälle harjattavaksi. Harjasin oikein kunnolla ja aikaa kuluttavasti poniani ja hetken päästä Loka uskalsi rentoutua ja ummistaa silmiään. Olin harjannut ratsu reimaani jo vähän yli puolituntia, ja kolmannen tunnin ratsastajia alkoi saapua tallille. Yhtäkkisestä hälinästä hämmentynyt Loka rupesi steppailemaan käytävällä, joten katsoin parhaaksi viedä Lokan karsinaan. Kun olin harjannut ratsuponin kiiltäväksi kuin kattila, aloin lopetella ja mennä katsomaan seuraavaa tuntia maneesiin.

– Kuin tilauksesta! Jassu huudahti kun avasin maneesin oven. Tallin omistaja raahautti perässään estetolppaa ja viittoi minua auttamaan. Pyöräyttelin hetken silmiäni, mutta riensin auttamaan, käteni olivat hellänä ahkeran harjaamisen jälkeen, mutta äkkiäkös maneesia koristi kahden esteen sarja.
– Jää siihen, sinua tarvitaan jos joku kolauttelee puomeja, Jassu virnisti ja osoitteli tolppien vieressä olevaa tuolia. Istahdin tuolille ja jäin katsomaan tuntia.

Tunnilla oli neljä ratsua: Oma Loreni, Vappu ja ori Tomu. Tytöt, jotka poneilla menivät, näyttivät rennoilta ja hyviltä ratsastajilta. Tunnin edetessä tytöt menivät ensin sarjan kavaletti korkeudella, mutta tunnin edetessä estekorkeus nousi. Tyttö kolmikko hyppäsi hyvin ja vain pari kertaa jouduin nostamaan maahan pudonneet puomit. Tunti oli vauhdikas ja loppui mielestäni todella nopeasti. Kello oli jo kahdeksan, kun Jassun avustuksella kannoimme tolpat ja puomit takaisin paikoilleen. Tällä välin tytöt olivat jo hoitaneet ratsunsa karsinoihin loimitettuna ja putsattuna.

Kävelin vielä hämyisässä tallissa ja pujahdin Loren karsinaan. Poniruuna hörähti tyytyväisenä, mutta luulen, että se odotti ruokaa. Rapsuttelin Lorea sen kutisevista paikoista ja vietin ruunani kanssa oikein kunnolla aikaa. Sormeni kramppasivat oikein kunnolla, kun lopulta lopetin rapsuttelun. Lore käänsi päätään minua kohti ja anoi lisää rapsutuksia, mutta en yksinkertaisesti kyennyt enää hallitsemaan sormiani. Suukottelin Lore turvalle ja toivottelin hyvät yöt. Kävin vielä myös moikkaamassa Lokaa, ennen kuin lähdin talsimaan kohti kotia.

_7hm_

[Tinja]

11.10.2012 - Torstai

Väsyttävän koulupäivän jälkeen on hyvä raahautua tallille. Ainoa ongelma on vain se, että oma havainnointikyky heikkenee eikä tietoisuus ympärillä liikuskelevasta juuri kosketa huippuaan. Ja onhan se tärkeää, että omaa väsymystä ei pura hutiloimalla jonkun herkän hevosen vierellä.

Hyppään vanhan, pölyisen bussin penkiltä. Se on hieman epäsiisti - penkeillä lojuu murusia vanhoista sipseistä, lattialla saattaa lojua karkkipaperi ja joka paikat ikkunoita myöten ovat enemmän tai vähemmän täynnä pinttyneitä, epämääräisen likaisia vihertävänruskeita läiskiä. Bussissa haisee hieman, mikä takaa pienen kävijämäärän, mutta parempaa meillä ei ollut. Bussi sitäpaitsi jättää monesti pysäkit välistä ja ajoaa suoraa päätä Shelyesiläisten taloille, jotka ovat tulleet vanhalle kuskille tutuiksi. Kyyditys käy aina nopeasti, ja nuhjuinen bussi on tavallaan myös kodikas, vaikkei juuri mikään maailman houkuttelevin.

Tie Shelyesiin käy nopeasti. Ihmettelen, mitä olen mennyt tekemään - pörröinen, nuori oripoika on nyt vaihtunut hetkessä sileäkarvaiseksi, ääriherkäksi ratsuponiruunaksi, jonka ikä heitteli viidentoista mailla. Olin nähnyt ujoltakin vaikuttavan ruunikonpäistärikön muutamia kertoja etäältä, mutta nyt olisi kyseessä ystävyyspeli.

Harmi kyllä, ulkona ei juuri ole hoitamiselle otollinen sää. Tihkusade ja viileä ilma nyt ovat normaali asia, mutta näin ihmeellisenä päivänä olisin odottanut kauniimpaa ilmaa. Okei, eihän se itsestään vaihtuisi. Päätän täysillä ottaa hommasta ilon irti ja yrittää tehdä harmaasta päivästä valoisan.

Shelyesin ovista pelmahtaa ihana, kuulas hevosentuoksu. Syksyn mutasään ja putoilevien lehtien lomassa sopivan raikas vasta avatun heinäpaalin haju tunkeutuu luihin ja ytimiin ja tekee olosta hetkessä paremman. Tallissa ei ole ketään, mikä ei pahemmin haittaa - nappaan kevyesti naulasta kirkkaanpunaisen riimunnarun ja lompsin karsinalle.

Loka kurkistelee minua pienet poninkorvat epäluuloisesti puolelta toiselle kääntyillen heinäkasansa ääreltä. Avaan oven ja ponin kehon läpi kulkee väristys. Se jännittyy, korvat kääntyvät taaksepäin ja pää nousee. Heiluttelen riimunnarun häntää ja pysyttelen paikallani jutellen ponille rennosti. Punainen, ruudullinen fleeceloimi selässään märkä, ilmeisesti juuri tarhasta saapunut Loka katselee mua edelleen kuin pahinta painajaista. Odotan rauhassa, ojennan käteni ja kaivan taskustani pienen leivänpaloja sisältävän muovipussin. Se rapisee mukavasti, kun otan ruisleivänkannikan kämmenelleni ja pidän käden suorana. Loka tarttuu houkuttimeen, rauhoittuu vähän. Se selvästi haluaisi syödä leipänsä, muttei luota minuun ollenkaan.

Silmänvalkuaiset pyörähtäen poniruuna pärskähtää. Astun askeleen lähemmäksi ja odotan, että poni tottuu läsnäolooni. Sitten liu´utan kämmeneni pitkin ponin kaulaa, selkää ja kylkiä rapsuttaen sen säkää. Poni laskee päätään, kun nostan hitaasti käteni sen korvia ja päätä kohti, pujotan punaisen riimun turpahihnan ponin silkinpehmeän turvan ympärille ja hymyilen sille kevyesti. Laitan niskahihnan kevyesti Lokan niskaan, silitän sen korvia ja kiinnitän leukahihnan.

Laitan punotun riimunvarren kiinni metallirenkaaseen ja kävelen ovelle avaten sen selkeästi ja maiskautan Lokalle. Se astelee kevyesti perässäni riimunnarun toisessa päässä eteenpäin ja kopistelee taakseen karsinan pölyt. Johdatan Lokan ulkoilmaan tallinovien lomasta.

Pieni tuulenvire leikittelee ympärillämme tuoden muutaman, käpristyneen lehden lähemmäksi ja lähemmäksi. Rapsuttelen Lokaa vähän väliä, kun lähestymme harjauspuomia. Sidon ponin kiinni ja rapsutan sen leukaperiä.

Viimein, kun olen taitellut loimen pois Lokan yltä, tallipihaan pelmahtaa pienikokoinen tyttö pienellä, kirjavalla shetlanninponilla. Hän heilauttaa minulle iloisesti kättään ja pysäyttää poninsa aloilleen. Shettis nojaa eteenpäin ja kiskaisee ohjat kertaheitolla tytön kädestä tarttuen ahnaasti ruohonkorsiin, joita pilkistää lehtien välistä. Tyttö naurahtaa hypähtäessään maahan ja nostaessaan jalustimet ylös.
"Senkin possu, Nette!" hän tokaisee ja päättäväisesti kiskoo ohjat omiin käsiinsä. Tyttö kävelee ponin kanssa harjauspuomille.
"Moi! Mä näin sut Ruskan kanssa kentällä taannoin! Kuka sä olet?" tyttö kysyy hymyillen.
"Mä olen Tinja, hoidin Ruskaa ja nyt hoidan Lokaa", kerron hymyillen ja heilautan loimen ilmassa puomin päälle.
"Inkeri, Neten hoitaja. Tervetuloa mä voisinkin jo sanoa, mutta ilmeisesti sä olet jo käynyt täällä aiemminkin", tyttö toteaa.
"Jep, vaikka mä en ketään ole erityisemmin tavannut", sanon Inkerille. Tyttö heläyttää iloisen hymyn niin, että valkea hammasrivistö paljastuu näkyviin. Hymyilen vaisusti takaisin.
"Jos mä tästä menen viemään Neten talliin, nähdään sitten!"

* * *

Harjattuani Lokan ja pistettyäni merkille, että se on hyvin herkkä päästään ja vatsastaan, loimitan sen uudelleen. Inkeri kävelee luoksemme ja taputtaa Lokan kaulaa nojaillen harjauspuomiin.
"Minkä ikäinen sä olet?" Inkeri kysyy rennosti. Irrotan Lokan puomista kohottaen kulmiani ja huokaisen sitten tajuten kysymyksen. Vasta nyt pistän merkille Inkerin lyhyyden - hän on minua ainakin kaksikymmentäviisi senttiä lyhyempi.
"Kuusitoista", vastaan ja silitän Lokaa.
"Mä olen neljätoista", Inkeri kertoo. "Synnynnäisesti näin lyhyt."
"No, onhan se hauskaakin - siis kun voit ratsastaa pienillä poneilla", tokaisen.
"Aina sama virsi", Inkeri nauraa. "Joo, on se, mutta kun katotaan säälien ja silleen, niin ei se sitten niin kivaa olekaan."
Nyökkään ymmärtäväisenä: "No ei varmasti!"

Irrotan Lokalta riimun ja silittelen sen kaulaa. Inkeri odottaa ovella, jotta laitan riimun paikalleen ja työnnän oven kiinni. Tyttö viittoo minua perässään yläkertaan - juttelemaan, ja ehkä, juomaan höyryävä, lämmin mukillinen kuumaa mehua.

_____________________________________________________
Kaikki tarinoiden otsikoissa käytetyt kuvat by Softicons

[Tinja]

21.10.2012 - Sunnuntai


Tinja, Inkeri ja Hilda varustekaappeja siivoamassa.

Inkeri: "Otatko sä vielä noi suojat?"
Tinja: "Ai mitkä? Ai nää? Joo." *pudottaa tavarat lattialle*.
Hilda: "Hyvä Tinja, siitä vaan siivoomaan!"
Inkeri: "Me taidetaankin tästä lähteä..."
Tinja: "Hei älkää, oottakaa mua...!"

//HIHSin katselu vei muutaman hoitopäivän välistä niin en päässyt koneelle ;3 // Ja kuva </3, mutta tulipahan hoidettua.

[Tinja]

22.10.2012 - Klippausta ja syystreenejä

Syksymerkkiä havitellen : DD

Sadetta ripsi taivaalta ohuesti, kuten oli ennustettukin. Liukastelin toppaliivi ylläni tallirakennusta kohti, eikä tuleva päivä näyttänyt kovin lupaavalta hevostelun osalta. Vettä ei rummuttanut lakkaamatta, joten uskoin pystyväni rakentamaan jonkinlaisen treenin ulkokentällekin, maneesin täytteeksi kun oli ikävä aina tunkea. Säätila kertoi tungoksesta, ja tällä kertaa voisin jättää väliin, olinhan maneesin aktiivikäyttäjiä ja ulkona ratsastelu voisi hyvinkin tehdä terää. Lokasta en ollut niin varma, mutta toivoin pystyväni tekemään jonkunlaista työskentelyä ihan tavoitteellisissa merkeissä. Tänään oli kuitenkin myös se päivä, jolloin Jassu tarvitsi apukättä Lokan klippaamiseen.

Kävelin talliin Lokan karsinalle, ja hetken empimisen jälkeen ohitin satulahuoneen nopealla vilkaisulla. Ruuna odotti karsinassaan innostuneen näköisenä, kun avasin oven ja astuin lähemmäksi. Ojensin käteni ja silitin ponin silkinpehmeää turpaa kiinnittäen upouuden, pörröisen ja kirkkaanpunaisen riimunnarun sen ruskeaan nahkariimuun. Saatuani päätään nostelevan ponin narunjatkeeksi lähdin taluttamaan sen pesariin.

Loka ei innostunut hurisevasta klippauskoneesta. Se vilkuili epäluuloisesti, mitä olin tekemässä, ja heilutteli päätään sinne tänne. Yritin näyttää ponille, mistä oli kyse, mutta se ei juuri ollut samaa mieltä. Annoin Lokalle mahdollisuuden tutustua koneeseen lähempää, mutta kun sekään ei ottanut tulta alleen, astelin päättäväisesti muutaman askeleen lähemmäksi ja asetin klipperin shampootelineeseen ponin naaman eteen. Samalla mietiskelin, että tämän piti olla merkki siitä, että oli oikeasti jo umpisyksy, ja talvi vielä nurkan takana.

Harjasin ja siistin Lokan karvan nopeasti ennen kuin siirryin tasoittamaan harjaa. Lokan harjaa ei ilmeisesti oltu tasattu aikoihin, vaikkei siihen niin kovin olisi tarvettakaan ollut. Armottomasti otin kamman, harjan ja vettä. Kostutin harjan ja selvittelin takut, pahimmat saivat kyytiä käsipelillä. Sitten kiinnitin riimun Lokan kaulalle ja otin sakset ja kamman esiin.

Nypin ja leikkasin tarpeeksi luonnollisen näköisen mallin poniruunan harjaan ja siistin hännänkin tasaiseksi. Vuohistupsut eivät kaivanneet kovin kummoista leikkuuta, mutta vähän saksin niitäkin ja sitten siivosin jouhet ja karvat roskakoriin.

Kahdentoista paikkeilla Jassu ilmestyi talliin. Heiluttelin klipperiä Lokan naaman edessä ja yritin saada sitä ymmärtämään, ettei se ollut niin kamala kuin miltä näytti.
- Ai, sä oletkin jo tutustunut Lokan tähän puoleen. Joka vuosi sama juttu, ei auta mikään, Jassu naurahti nähdessään klippauskoneleikkini. Virnistin hänelle hieman nolostuneena.
- Haluatkö sä klipata sen tänä vuonna? hän kysyi. Naureskelin vastaukseksi, mutta tajusin viimein Jassun olevan tosissaan. Änkytettyäni muutaman ontuvan sanasen painoin klipperin päälle ja Jassu piteli Lokaa paikoillaan.

Mietin, mihin tämäkin poni tässä joutuu, onhan klippaaminen eittämättä joidenkin hevosten pahin painajainen. Jassu näytti kädellään, mistä aloittaisin, ja hitaasti mutta tasaisesti kynin Lokaa kohta kohdalta siistimmäksi.

Lopulta Loka alkoi näyttää jo hevoselta - tai ponilta, pikemminkin. Hymyilin Jassulle, joka näytti peukkua ja vilkaisi vielä aikaansaannostani kauempaa.
- Kelpaa, hyvä! nainen virnisti. Taputin vapisevaa Lokaa ja suukotin sitä turvalle. Jassu otti klipperin matkaansa ja häipyi vihellellen mennessään tallin ovista hengitys kevyesti huuruten.

Nappasin satulan, suitset ja suojat esiin ja harjasin jokaisen pölynhiukkasen Lokan karvasta. Kuurasin myös pesarin siistiksi klippauksen jäljiltä ja asettelin suojat ponin jalkoihin, koppasin mustan satulan sen selkään ja hetken taiteilun jälkeen onnistuin saamaan narupäitset oikein päin Lokan päähän.

Lopputulos oli tyydyttävä, ja vaihdoin haikeasti lämpimät lapaseni ratsastushanskoihin - sormeni olisivat takuulla mennyttä. Laitoin kypärän päähäni ja otin matkaan punaisen, tarkoituksella sävy sävyyn ostetun kouluraippani. Sitten ohjat kaulalta ja matkaan.

Ulkokentällä oli leutoa, mutta sadepisaroita tippui sieltä täältä edelleen. Kenttää peitti kerros värikkäitä, hauskannäköisiä lehtiä. Annoin Lokan haahuilla sen aikaa, että sain puomit viriteltyä uralle, ja huvikseni tein vielä toiselle pitkälle sivulle, uran sisäpuolelle, kolmen puomin kasan, kavaletin, tai pikkuesteen, miksikä sitä nyt nimitetään. Sitten vyön kiristettyäni nousin satulaan ja pidensin jalustimia aavistuksen ennen kuin kannustin Lokan uralle.

Loka vaikutti energiseltä, mutta samalla ponin liitelytunnelma hermostutti. Se vaikutti leijailevan, joten eteen-alas- taktiikka olisi tänään enemmän kuin hyödyllinen. Keräilin ohjia pikku hiljaa ja upotin ponin istunnalla syvälle kulmiin. Sen kaviot jättivät jälkiä lehtikerrokseen.
Ratsastettuani istuntapainotteisesti paino- ja pohjeavuilla siistejä ympyröitä ja kulmia molempiin suuntiin, nostin ravin. Loka ravasi kevyesti ja toimi edelleen ympyröillä mielettömän pienillä avuilla. Tahmaisuutta oli jonkun verran liikkeellä, ja vaikkei Loka järin hiljaisesti mennytkään, jalat laahustivat kenttää pitkin. Nojasin taakse, kokosin etuosan huolellisesti ja muistutin hampaitaan naksuttelevalle ponille kouluraipan kosketuksella eteenpäin menosta.

Ravasin uralla melko vähän, sillä siirryin nopeasti puomitehtäviin. Lehdet lentelivät ravissa niin, että ura jäi lähimain paljaaksi. Ratsastin pitkällä sivulla yhden puomin yli, siirsin käyntiin ja ratsastin käynnissä kolme puomia, jonka jälkeen nostin ravin ja tein huolellisen pääty-ympyrän kolmannen puomin yli. Keskiympyrälinjalle ja pikkuesteelle en vielä mennyt, vaan pysyttelin kevyesti puomitehtävissä.

Loka alkoi kuunnella pohjetta viimein, kun toteutin kouluratsastusta ja vaadin ponia alaspäin, kokosin, myötäsin. Ruuna vastasi yllättävän herkästi paineeseen, ja olin tyytyväinen sen tämänpäiväiseen työpanokseen. Kokosin ohjia, käänsin ponin paremmin pohkeelle ja hain tiiviimpää tunnelmaa.

Muutaman kerran jälkeen ohjien päässä alkoi viimein tuntua olevan joku. Leijailufiilistä olin yrittänyt parhaani mukaan keriä pois, mutta Loka näytti hapanta naamaa, nosti turpansa taivaisiin ja jatkoi hyppelehtimistä. Etsin kuitenkin ponin niinsanotusti kuolaimelle ja pidin ohjat tasaisina. En antanut periksi ennen kuin Loka oli suoriutunut tehtävistä, sillä tiesin niiden olevan ponille helppoja. Päästin Lokan kävelemään uralle, kun olimme onnistuneet tekemään tiet kolmisen kertaa minusta kiitettävästi.

Käyntipätkien jälkeen maiskautin Lokalle ja otin tuntuman paremmin haltuun. Urat, joita olin ravissa mennyt, olivat nyt lehdettömät. Annoin pohkeideni kertoa ravisiirtymisestä ja aloitin päivän laukkatreenin. Käänsin Lokan uralta keskiympyrälle, ratsastin siististi harjoitusravissa lähestymisen ja puomin päällä nostin laukan.
Loka hyppäsi askeleella laukkaan ja minulta meni hetki, ennen kuin sain ponin koottua sopivaksi. Laukkasin hieman heilahtelevassa, mutta ihan kiitettävässä muodossa ja muistuttelin Lokalle takaosasta. Ruuna alkoi tuntua paremmalta kun ylitimme toisen puomin, mutta puomikasalla se jäykistyi.

Jouduin ratsastamaan reippaasti eteen. Kehoitin sovittelevasti Lokaa eteenpäin, enkä välittänyt hitaasta tahdista. Hain ponin sopivasti tuntumalle, ratsastin pohkeella eteen ja hipaisin sitten raipalla Lokan lautasta. Muutaman raviaskeleen jälkeen se oli jo kammotuksen toisella puolen, ja päätin ensi kerralla saada sen hyppäämään.

Samainen tehtävänanto toistui, ja lopulta otin koko keskiympyrän laukassa niin, että menimme nyt pelkästään laukkaa. Laukkasimme ensin pitkälle sivulle keskiympyrän puomin yli puomikasan ympärille, jatkoimme pitkää sivua toiselle puomille, käännyimme lyhyen sivun lopusta hieman uran sisäpuolelle pitkälle sivulle ja hyppäsimme esteen. Loka onnistui tulemaan sen muutamaan otteeseen laukassakin ja hyppäsi loppujen lopuksi niin hauskasti, että olin otettu. Lehdet lensivät naamalle ja onnistuin pyyhkäisemään muutaman vaahteranlehden liimautuneena Lokan turkista. Taputtelin puuskuttavan ponin kaulaa ja ratsastin Lokan vielä kerran puomikasan ylitse pehmeällä loikalla. Olisin voinut vaatia enemmän, mutta nyt annoin Lokan laukata vielä hetkisen uraa pitkin kumpaankin suuntaan ja hidastin käyntiin. Odelien koulutreeni oli ollut hyödyllinen, ja joitakin oppeja olin hyödyntänyt nytkin - kulmaratsastusta ja energianpäästelylaukkaa.

Puolikevyellä tuntumalla ratsastin loppuhölkät tehden muutamia isoja ympyröitä ja siirsin ratsuni kävelyyn.
- Moi, Tinja! kuulin sitten kentän reunalta. Beigeen fleeceloimeen puettu, ilmeisesti treenistä palannut Hera pärskähteli minua tervehtivän Fian alta. Heilautin kättäni ja virnistin. Meeba ilmestyi hoitoponinsa, nuoren ratsuponitamma Danan kanssa vielä Heran ja Fian vierelle.
- Tuutko sä maastokävelylle? Meeba kysyi. Nyökyttelin hyväksyvänä, vaikken kunnolla Meebaa tuntenutkaan - lenkin aikana ehtisimme varmasti tutustua tarkemmin. Ratsastin Lokan kentältä tyytyväisenä ulos ja lähdin Fian ja Heran sekä Meeban ja Danan kanssa kohti syksyn lehtien värittämiä polkuja.

[Tinja]

23.10.2012 - Tiistai

Olimme lähteneet aamupäivällä muutaman kaverin kanssa kylälle, ja sieltä palattuani mukanani oli taas muutama uusi varuste Lokalle. Tänään sillä olisi tunti seitsemästä kahdeksaan, joten ehtisin hoitaa sen ennen sitä. Ratsastamisesta en ollut niinkään varma, mutta voisinhan minä ponin viedä vaikka kävelylle tai juoksuttaa vähän.

Saavuin Shelyesiin tällä kertaa selkeällä aikataululla. Kotiin oli mentävä ajoissa, olimmehan lähdössä kaupunkiin, reilun matkan päähän Svolværista. Uudet, punaiset harjat lepäsivät laukkuni pohjalla, kun taitoin matkani tallin oville.

Loka oli haettava tarhasta, joten jätin harjat sen harjakoriin ja otin riimun ja narun mukaani. Tästä ei välttämättä tulisi kovin herkullinen juttu, mutta sai nyt nähdä, mitä loppujen lopuksi tulisi tapahtumaan.

Hoitoponini sijaan portille köpsytteli loimeen puettu Lucas. Se olisi ilmeisesti varsin mielellään lähtenyt mukaani talliin, mutta tyydyin silittelemään sitä hetkisen siirtämättä katsettani kauempana laiduntavasta Lokasta.
- Hei poni, nyt pitäis lähteä töihin, virnistin sille kävellessäni lähemmäksi. Loka heilautti päätään, ja minua nauratti. Hevonenkin osasi sitten näyttää tunteensa noinkin hyvin. Kävelin rauhallisesti sen vierelle, ja heinäkasalta muutaman sivuaskeleen kepeästi ottanut Loka tuijotti minua kauhistuneena. Astuin lähemmäksi ja asetin käteni sen selälle. Liike tuntui lukitsevan ruunan paikoilleen, ja puin nahkariimun nopeasti sen päähän kiinnittäen pörrönaruni paikoilleen. Sitten lähdin taluttamaan Lokaa tarhan poikki talliin.

Portilta Lucaksen tuuppimisesta huolimatta selviydyttyämme sidoin ruskaponini harjauspuomiin, niin kuin ensimmäiselläkin kerralla. Klippaus näytti hauskalta, ja pudistelin loimen sen päältä huolellisesti ennen kuin kipaisin hakemassa harjat ja juoksutustavarat esille. Loka vilkuili minua, kun puhdistin kaviot ja puunasin sen kuntoon.

Sitten käärin valkoiset pintelit Lokan jalkoihin ja asettelin juoksutusvyön sen selkään. Laitettuani suitset ja sivuohjat kuntoon talutin Lokan lehtisateen keskeltä kohti maneesia.

Maneesissa oli jo väkeä - Emma oli saapunut hoitoponinsa Ruskan kanssa harjoittelemaan selkäännousua. Apukädeksi hän oli saanut ponia paikallaan pitelevän pojan, josta en sen tarkemmin tiennyt juuri mitään. Olin kyllä nähnyt hänet avajaismaastossa, mutta ei kyllä sanonut pahemmin mitään.

Pysäytin Lokan paikalleen ja heitin viltin katsomonreunalle. Annoin sivuohjien pysyä löyhinä ja ponin kävellä suurella ympyrällä minua ympäri hetken aikaa. Samalla vilkuilin Emman, Ruskan ja pojan työtä. Emma oli noussut satulaan ja liukui sitten entisen hoitoponini selästä alas. Jakso ei kestänyt kauaa.
- Meneekö hyvin? kysäisin häneltä pyytäessäni Lokan raviin. Poni säpsähti ja lähti ravaamaan kevyesti hölkötellen tuttua ympyräuraa pitkin.
- Joo, me ollaan Eirikin kanssa saatu harjoiteltua muutama kerta ihan näitä perusjuttuja, vaikka kyllä ne tavallisimmat sujuu, Emma virnisti. Eirikiksi kutsuttu poika nyökkäili ja rapsutti Ruskan otsaa. Hymyilin heille ja käännyin Lokaan päin.

Pyysin Lokalta hieman vauhtia, ja viimein, kun uskoin sen olevan valmis, lyhensin sivuohjat sopiviksi ja maiskuttelin maneesinpuoliskollamme niin, että ääni kimpoili lattiasta kattoon. Ruuna ravasi ihan mukavaa tahtia, ja vaihdoin juoksutussuuntaa melko pian.

Ravattuamme normaalit kierrokset pyysin vielä hieman laukkaa. Tömistin Lokan laukkaan vauhtia ja yritin saada sen laukkaamaan reippaasti ja pyörivästi. Ilmeisesti juoksutus ei ollut Lokan vahvin elementti, mutta nätisti se ainakin pysyi oikealla linjalla, vaikka sekoilikin toisinaan. Muistutin muutaman kerran, ja Loka pystyi suorituksissaan mielestäni ihan siedettävään tulokseen. En voinut kehua treeniämme kovin ihmeelliseksi, mutta se oli sentään ollut jotain. Heitin viltin Lokan päälle, irrotin sivuohjat ja annoin Lokan nuokkua perässäni maneesista.

Lähdin taluttamaan Lokaa maastotietä pitkin. Muutama ruskea lehti putoili Lokan päälle, mutta ruuna näytti kaikin puolin tyytyväiseltä.
- Tiedätkö, mä tavallaan rakastan lokakuuta, puhelin. Ne olivat sellaista jauhantaa, jota muut eivät välttämättä jaksaisi kuunnella, mutta ponia saatoin kituuttaa sanomisillani - sille kun pystyi puhumaan ilman huolen häivää. Loka pärskähti.
- Lokaa, siis, naurahtelin puoliääneen. Kieltämättä se oli niin vanhaa, kulunutta ja tylsää kuin olla voi, mutten välittänyt. Saavuimme avarammalle, leveämmälle maastotielle, jota pitkin risteili mutaisia kavionjälkiä. Silitin Lokan niskaa ja haaveilussani jätin huomioimatta muutaman tosiseikan.

Loka säpsähti rajusti ja peruutti välittömästi pari askelta. Edessämme oli peura. Tuo kaunis eläin tuijotti tieltä hetken aikaa pitäen katseensa meissä. Jännitys pakkautui ilmaan kuin hyytelönä, ja hetken hermostuneisuus leijailikin ympärillämme. Sitten se laukesi, ja peura hypähti kevyesti metsän suojiin. Jäin tuijottamaan sitä yhtä ymmälläni kuin Lokakin ymmärtämättä, mitä olimme kohdanneet.

Viimein koottuani ajatukseni olin saanut Lokan jatkamaan matkaa rauhallisesti. Uusilta tuttavuuksilta oli vältytty ja tallille palatessamme Loka oli ollut suorastaan hikinen. Pysäytin sen pesukarsinalle ja otin sienen ja lämmintä vettä. Riisuin juoksutusvyön ja suitset ja puhdistin ponin läpikotaisin vedellä kuivaten sitten kevyesti. Kovin märäksi en ollut juuri klipattua Lokaa päästänyt, mutta hiki oli sentään lähtenyt. Harjasin karvan vielä sileäksi, loimitin ponin ja vein sen karsinaansa nauttimaan Catun juuri jakamia päiväheiniä ennen kuin säntäsin vielä viimeiseksi puolituntiseksi auttamaan tyttöä ruokinnassa.