Brella tarinoi

[Ida]

---

17.5.2013

Polkaisen pyöräni matkaan koulun pihasta. Jätän taakseni luokkatoverit, joiden kanssa minun piti kulkea kotiin. Olisinkin jäänyt, ellei opettaja olisi myöhästyttänyt lähtöämme. Ajatukseni katkeavat inhottavan/ärsyttävän kärpäsen pörräämiseen. Huitaisen kärpäsen pois naaman edestäni, jolloin tasapainoni horjahtaa pyörän selässä. Onneksi saan jaloilla tukevan otteen maasta ennen, kun olisin kaatunut. Ripeästi nousen takaisin joponi selkään ja jatkoin pyöräilemistä. Katsoin vielä ympärilleni, että kukaan ei nähnyt äskeistä episodia. Vaikka kärpäset ovat inhottavia, niin nautin silti ihanasta tulevasta kesästä. Vatsassani alkaa pörräämään perhosia enemmän ja enemmän, ainakun lähenen Shelyesin tallia. Pari viikkoa olen jo ajanut tallin ohi haaveillen ja nyt aion uskaltaa mennä tallille. Hiekka rapisee pyöräni alla,kuin hieroen renkaitten pohjaa. Talli vaan lähenee ja
lähenee. Hetken päästä, löydänkin itseni tallin vierestä.
Koira alkaa pyörimään innostuneesti jalkojeni ympärillä. Pujotan käteni koiran pehmeään ja paksuun karvaan rapsuttaen sitä. Takanani kuuluu iloisia naurun ja puheen ääniä.

» Nella!» Takanani kävelevä nainen huutaa hymyillen.
Todennäköisesti siis koira omaa nimen, Nella. Hymyilen ja tervehdin häntä.
»Moikka! Nimeni on Jassu, mä oon vähän niin, kun tän paikan pääjehu. » Jassu vastaa
» Mä olen Ida, me muutettiin noin kuukausi tänne, Svolværiin. »
»Sä olet siis se tyttö, joka olisi kiinnostunut hoitamaan Brellaa?»
»Juu» vastaan hymyillen

Mietin sitä hetkeä, jolloin lähetin Jassulle sähköpostia. Muistan, kuinka pitkään ihastelin Brellan kuvaa päiväkausia ja kuinka aina pyörällä ajessani odotin näkevän Brellan tallipihalla. Hymähdän ja hymyilen ajatuksissani, kunnes Jassu herätti minut nykyhetkestä.
»Niin, siis Brellan karsina on Kikin karsinan ja toimiston välissä.» Jassu naurahtaa, huomatessaan olevani hiaman ajatuksissa.
»Okei.»vastaan ja tunnen, kuinka poskeni punastuvat vähitellen.

Jassu ja tytöt kävelevät autoon ja ajavat pois tallilta. Mietin äsköistä keskustelua ja yritän keksiä millaisen hauskan käsityksen he saivat minusta. Avaan tallin oven ja katson käytävälle. Talli on tyhjä. Kävelen karsinoiden luona ja annan silmäni etsiä Brellan karsinan. Tallissa on hiljaista, eikä hevosia näy. Tsekkaan Brellan karsinan ja tavarat, jonka jälkeen marssin reippain askelin tarhoille.
Tarhoissa loikoilee hevosia ja poneja. Silmäni saavuttavat Brellan ja vihdoin näen sen pitkän odotuksen jälkeen. Brella on söpöin issikka, jonka olen nähnyt. Lisäksi tarhassa sillä näyttää olevan tunnetta, joten se on luultavasti täydellinen pakkaus. Käteni hierovat porkkanan palasta taskussani hermostuneesti. Nappaan riimun, sekä narun käteeni ja piilotan ne selkäni taakse. Toinen käteni pitää porkkanan palasta valmiustilassa. Pujotan riimun issikan päähän ja annan sille palasen porkkanaa. Lähden taluttamaan uutta hoitsuani talliin.Keskellä matkaa hevonen yrittää karkureissuun pääsemistä, mutta saan pilattua sen. Laitan Brellan kiinni karsinaansa ja haen harjat sitä varten. Valitsen ensiksi kumisuan ja harjaan sitä hieroen. Olen onnellinen, että sain juuri tämän hoitohevosekseni. Brella katsoo minua lempeästi ja hamuilee taskujani etsien porkkananpaloja. Pettymykseensä se heittää päänsä ylös nopeasti. Silitän sitä hellästi kaulalle, sen virnistäessä.

Talleilun jälkeen muistelin Brellaa bussipysäkillä pyöräni kanssa, kohta sieltä ajaakin musta farmari volvo pyöräteline perässään. Auton lasejen takaa pilkistää isäni hymy. Heitän pyörän telineeseen ja istun autoon sisälle.


Ida&Brella 1hm

[Ida]

5.6.2013


Hevosen silmät pilkistävät juuri ja juuri harjan alta. Kärpäsiä pörräillee ihanan Brella ponin päällä. Vihdoin kesäkin saapui tänne Svolværiin, sitä ollaan odotettukkin. Jos lämpimät kelit olisivat saapuneet viikkoakaan myöhemmin niin varmaan oltais lähdetty isäni kanssa Thaimaaseen rantalomalle. Olisin palannut kotiin varmaan ihanan ruskettuneena tai sitten punaisena, kun katkarapu. Brella huitaisee hännälläään kärpäsiä ja muistuttaen hänen olevan paikalla. Heitän jalkani metalliseen jalustimeen ja ponnahdan hiekalta satulaan. Pienten säätöjen jälkeen painan pohkeeni hevosen kylkiin kiinni. Hevonen hyppää eteen, mutta tuhansien rauhoituksien jälkeen meno alkaa tuntua normaalilta. Brellan mielikuvitus ei myöskään hetkeen keksinyt kulmiin kulman kummituksia. Aluksi lähdin hakemaan ponia avuille tekemällä käynti- ravi- pysähdys siirtymisiä ja taivutteluja sisään ja ulos. Brella ei toiminut kovin hyvin alussa jokaisesta raipan näpäytyksestä tuli samalla mitalla takaisin pukki tai joku muu älynväläys. Ravailin ja laukkailin veryttelyksi ympyröillä, ja yritin saada Brellan rennoksi. Laukan jälkeen yhteistyömme alkoi pikkuhiljaa toimia jo vähän paremmin. Pikkuhiljaa Brella rupesi menemään hetkittäin tosi hyvin. Jatkoin taivutteluja, joita tein jo alussa, ja nyt poni meni paljon paremmin. Loppua kohden Brella liikkui aika hienosti, vaikka oli ensimmäinen ratsastuksemme yhdessä.Lopuksi annoin Brellan ravailla pitkällä kaulalla ja venyttää eteen ja alas. Hiki valui selkää pitkin jokena ja Brellakin ihme kyllä oli hiessä. Ehkäpä se väsyi painamaan vastaan. Hikinen pullaponi katsoi ruohotupsuja kentän laidalla himoitsevasti. Lasken jäseneni alas nahkaisesta satulasta päättyen jalkojeni osuvan pehmeään hiekkaan. Otan ohjat pois kaulalta, nostan jalustimet ylös ja löysennän satulavyötä. Kiitän Brellaa rapsuttamalla ja talutan sen viileän varjoisaan talliin. Ikkunoista tuli ihanasti valoa talliin. Otan Brellan varusteet pois sen päältä ja harjaan kentältä tulleen pölykerroksen pois. Virutan myös kovan hien pois Brellasta. Laitan Brellan liinaan ja vien sen pienelle nurmialueelle napsimaan ruohoa ja kuivumaan auringonpaisteessa. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla.Kuivumisen jälkeen päästän Brellan tarhaan, jolloin se saa kiusata iltatallin työntekijöitä. Nappaan käteeni kottarit ja talikon ajatuksena siivota Brellan karsina. Karsinan puhtaaksi saamiseen ei mene kauankaan ja ei ole mihinkään kiire, niin päätän alkaa puhdistamaan Brellan varusteita. Kuravarusteet muuttuu hetken päästä kiiltävän mustiksi nahkasaippuan avulla. Päätän myös putsata Brellan pintelit ja suojat. Pinteleissä olleet pölypunkit lähti vauhdilla pois, kuten myös suojissa ollut hiekka oli lähtenyt. Siistimisen jälkeen vien suojat ja pintelit paikalleen ja lähden tallustelemaan taukotupaan. Sohvalla lojuu Thea, joka selittää, että on menossa hoitamaan Kikiä. Romahdan sohvalle ja hörppään viileästä vesipullostani huikan. Kun viimeinen vesipisarani valuu kurkustani alas lähden kävelemään kaappini luo, johon heitän vesipulloni - tai no asetan, koska olen aika perfektionisti.
Kohta puhelimeeni ilmestyy viesti, jossa isäni valittaa kuinka kiire hänellä on johonkin turhaan kokoukseen. Sanon kiirelliselle Thealle heipat ja menen pois ullakolta.

-Ida ja Brella (2hm)

[Ida]

Otan esille vanhat kouluvihkot ja revin niistä kannet. Nyt oli aika hyötykäyttää ne. Isäni kokkaa vieressä ihania tacoja ja kyselee viiden minuutin välein mitä teen. Löydän matikan vihon kannesta piirtämäni kuvan Brellasta. Piirsin sen ekana päivänä, kun näin sen. Jos opettajani näkisi nyt vihkojeni tilanteen, niin hän varmaan kiljuisi. Hymyilen entistä enemmän, ihana Brella odottaa Shelyesissä. Voi, kuinka olinkaan kiintynyt tuohon hoitohevoseeni. Parempaa ei löytyisi, ei samanlaista kun Brella.



Ida ja Brella 3hm

[Jassu]

9.6.2013 // Hermopeliä

Tää oli taas niitä päiviä, jolloin tallinpitäjänä oleminen ei yksinkertaisesti kiinnostanut. Alkeisryhmien kersat meuhkasivat oleskeluhuoneessa ja jorisivat tulevista ratsastustunneista, tammat olivat kiimassa ja nuorten orien tunnit olivat välillä yhtä machoilua ja fiaskoa, ja kaikenlisäksi luontoäitikin näytti persettänsä rankkasateen ja ukkosenjyrinän muodossa. Ah, kuinka rakastinkaan kesää.
Laahustin haisaappaat lotisten läpi mutaisen tallipihan ja totesin kukkapenkinkin rehottavan kaikenlaisista rikkaruohoista. Pelargoniatkin olivat kuihtuneet, perkele. Myyrät olivat syöneet tulppaanien sipulit talvella, ja maasta pukkasi vain satunnaisia kukkasia. Säälittävää.
Avasin narisevan maneesinoven ja kehotin tuntilaisia kokoamaan ohjat käteen ja potkimaan ponit hereille. Helppo-ceeläisille ei onneksi tarvinnut kovin usein raivota itsestään selvistä asioista, joten ehkä hermoparkani saisivat hieman levätä tulevan kuusikymmenminuuttisen aikana. Huokaisin syvään ja kertasin päässäni tuntien aihesuunnitelmalistaa.

* * * * *

Selvittyäni ratsastuksenopettajan pestistä hengissä matelin vaivalloisesti takaisin toimistooni, jossa ihana Catu-orjani olikin jo rahastamassa jatkotuntilaisia. Saisin levätä hetken, mutta kuten sanotaan, tallinomistaja ei lepo-käsitettä tunne, joten jouduin pehmoisen sohvan sijasta kuusikymmentäseitsemän kertaa pahempaan hommaan: ratsastamaan Brellaa. Brella sai harvoin kurinpalautusta, ja sitä jos jotakin tämä tamma tarvitsi. Jatkotuntilaisia oli vain neljä, joten he mahtuisivat oikein loistavasti puolikkaalle maneesille – pääsisin siis työstämään läski-issikkaa oikein olan takaa. Hieraisin puoliksi koomaisia silmiäni ja jatkoin liikehtimistä kohti Brällyn karsinaa.

»Jassu, onko sulla kaikki ihan okei?», kysyi Sven järkyttynyt ilme kasvoillaan ja lopetti käytävän lakaisun. »sä kävelet kuin tallottu etana. Tai oikeestaan vielä ponnettomammin.»
»Shelyes», totesin lyhyesti ja nostin käteni elehtivästi. »joskus ei vaan jaksa. Niinku oikeesti ollenkaan jaksa. Siis yhtään.»
»I feel u bro», Sven lausahti ja katsoi minua osaaottavasti. »kyl mä voin hei enemmänki vuoroja tehä, sanot vaan jos tarvit apua. Oli tosi reilua sulta päästää mut vähemmällä näin kesällä, mut toi ei oo tervettä et tallustelet täällä niinku joku puolikuollut. Joku viaton pikkulapsi vielä erehtyy luulemaan et zombie apocalypse on alkanu.» Naurahdin ilmaisulle värittömästi.
»Just joo», tokaisin. »ehkä oot oikeessa, ehkä mä tarvisin oikeesti lomaa. Hitto, ku menin buukkaamaan kesäkalenterinki jo ihan täyteen», manasin.
»Nii, kato käy vaikka sukuloimassa Suomessa tai jotain. Kyllä mä ja Catu tätä tallia voidaan pystyssä pitää», Sven ehdotti ja mulkaisin tätä epäuskoisesti. »no okei, Bertkin voi pitää. Tai joku sun tallinomistajatuttu.»
»Äh, katotaan», naurahdin. »mut mulla ois nyt yks issikka ratsastettavana, jos sallitte.»
»Juu, onnea matkaan vaan», poika huikkasi kääntyessään kulman taakse.

Idasta oli ollut mulle suuri apu Vickyn lähdön jälkeen – huolellinen tyttö piti varusteet ja ponin tiptop kunnossa – jopa issikan takkuinen harja oli sudittu selvityssuihkeella ja kiilsi kuin eulaksen kylki. Samoin oli nähtävästi tehty hännälle, joka oli tuttuun tapaan ensimmäinen ruumiinosa, joka tervehti minua karsinan ovella. Maiskutin ja huidoin ilmaa, mutta Brölle oli nähtävästi keljulla tuulella, eikä sitä kiinnostanut paskan vertaa mun huhuilut. Huokaisin raskaasti ja huitaisin sitä riimunnarulla lautasille. Johan käännähti.

Pilkullinen issikka tuijotti minua vittuuntuneesti ylikasvaneen etutukkansa alta ja kyhjötti kiltisti karsinannurkassa koko hoitotoimituksen ajan. Kiitin luojaa siitä, ettei edes kyseinen paholaisen kätyri jaksanut keksiä mitään pääni menoksi, kun hermot olivat muutenkin jo kireällä. Mitä nyt pari näykkimisyritystä ja vastahakoista jalannostoa, perus Brella.
Kun nahkarasvalta tuoksuva penkki kiilteli tamman selässä ja suitsien soljet olivat tiukasti kiinni, kipaisin nopeasti kypäräni toimistosta. Naksautin kieltäni ja Brella lähti vastentahtoisesti tallustelemaan perässäni kohti sateista ulkoilmaa.

* * * * *

»Ovi aukeeeeeee», kajautin ennen sisällemenoa ja maneesin ovi liukui seinän sisään. Jatkotuntilaisten laiskat ponit eivät onneksi korvaansa lotkauttaneet tuulen pahankuuloiselle ujellukselle, sateen armottomalle rummutukselle kattopeltejä vasten eivätkä edes satunnaisille ukkosenjyrähdyksille – minulla oli siis hyvät chäänssit saada skitso-issikkani pidettyä lapasessa. Jos se vaikka olisi yön aikana oppinut seuraamaan kilttien tuntiponien esimerkkiä, toiveajattelin.

Tarrasin valkoisista jouhista kiinni ja kampesin itseni satulaan. Säädin nopeasti jalustimet kaikista kuluneimpiin reiänväleihin ja kiristettyäni satulavyön puristin pohkeeni vasten tamman kylkiä. Lähdimme nytkähtäen liikkeelle, ja pidin ohjat alusta asti kädessä kaiken varalta.


Brella tuntui kiireiseltä. Se juoksi alta pois, kulki kaula pystyssä ja puski vasten sisäpohjetta. Ja oikeastaan ulkopohjettakin. Oikeastaan, sitä ei tainnut kiinnostaa piirun vertaa koko tunnilla oleminen. Herättelin laahaavia takajalkoja kutittelemalla sitä raipalla kupeesta ja sain vastareaktioksi vain hallitsematonta kiihdyttelyä. Tällaisina hetkinä mietin, miksen ollut jo kauan sitten myynyt tätä ihrakasaa makkaratehtaalle. Ei siis minkäänlaista palvelunhalua tai nöyryyttä. Nostin töltin.

Istuin reilusti liikkeen takana, yliannostelin puolipidätteitä ja pidin pohkeen liioitellun lähellä tamman kylkiä. Pikkuhiljaa se rentoutui ja laski nokkaa alemmas, josta kiitin sitä taputuksilla. Se kipitti yhä turhan kovaa, mutta omapa oli vikansa, jos halusi kuluttaa enemmän energiaa. Ei se multa pois ollut. Tölttäsin ja ravasin molempiin suuntiin taivutellen ja siirtymisiä tehden, ja meno alkoi vähä vähältä näyttää oikeaoppisemmalta. Catukin virnisteli metrohymyään ja näytti peukkua aina tamman antautuessa peräänantoon taivutuksissa.
Nostin laukan. Brella rikkoi liitopassille, kuten oletettua. Hitto se oli tyhmä. Onneksi se ei sentään ollut vakituisesti tuntikäytössä. Hampaita kiristellen yritin palauttaa kontrollia sille kenelle se kuului. Ja se joku ei todellakaan ollut allani oleva ylimielinen islanninhevonen.

Muutaman minuutin epätoivoisen volttauksen jälkeen tamma alkoi väsähtää ja laukan tahti hidastui siedettävälle tasolle. Taputin vuolaasti ja hellitin painetta ohjista. Siirsin takaisin tölttiin, jotta Brellu ei aivan lyyhistyisi.

Läpiratsastin vielä väistöt (joissa se tuntui olevan aivan totaalisen ulapalla – opetinkohan koskaan sille edes koko liikettä?!), avotaivutukset (sama juttu) sekä hallitut (pssssshhh just joo) siirtymiset ja pidätteet. Hermothan siinä meni, mutta kannatti. Tuloksena ainakin yksi onnistunut yritys kustakin aiheesta – eipä niitä yrityksiä tarvinnutkaan tehdä kuin kolmekymmentäseitsemäntuhatta kahdeksansataakuusitoista ja kolme neljäsosaa. Alaspäin pyöristettynä.


Hyppäsin selästä alas notkeasti kuin kissa näkkileipä ja voihkaisin nilkkojeni tärähtäessä maahan. Väsyneenä – mutta tyytyväisenä erävoittooni pahamaineisesta issikasta – talsin poni vierelläni takaisin talliin. Tyrkkäsin ohjat sopivasti paikalle sattuneelle Idalle ja kiitollisena matelin oleskeluhuoneeseen lipittämään espressoa ja katsomaan ”Isoa ja Pehmeää”.

[Ida]

"Pyöräilen viimeiset metrit Shelyesin tallille, asetan joponi tallin seinää vasten ja lähden tallustelemaan kohti Jassun kotia. Varon tarkasti astumasta Jassun kukkien päältä, nimittäin muuten saisin varmasti porttikiellon tallille ikuisiksi ajoiksi, jos talloisin edes yhden kukan. Koputan reippaasti Jassun oveen, ikkunan takaa kuuluukin jo Ison ja Pehmeän tunnusmusiikki, mutta silti Jassu jaksaa vaivalloisin askelin tulla avaamaan oveen. Tervehdimme, rupatelemme ja lopulta sain kysyttyä Jassulta:

-olisitko niin ihana ja laittaisit tämän Brellan vihkoa koristamaan?"


(Taitaa olla liian iso?)

Ida&Brella (4hm)

-Jassu, muuten kiitti ihanasta kuvasta Idasta!!! en tajua miten oot noin hyvä piirtään!!:3

[Ida]

Ikkuna on saanut huurre pinnan ja mittari näyttää pakkasta huimasti. Shelyesin tallissa on ihanan talvinen tunnelma, kun ponit syövät rouskutellen yrittäen täyttää liian suurta vatsalaukkua, johon tuntuu uppoavan helposti suuri matkustajalaiva titanic.
Ulkona on hämärtynyt jo niin, että ikkunoista katsoen näkee vain mustaa.
Kun syvennyn ajatuksiini, en huomioi ympärillä olevaa maailmaa. Onneksi hävähdyn hereilleni virheestäni, kun huomionkipeä Brella hörähti kiukkuisesti nielaistuaan viimeisen kauranjyvän.
Norjan arktinen ympäristö tuntui kovalta lyönniltä poskea vasten, kun palasin vielä sekunnin ajan lämpöisenä pysyvästä Suomesta pari viikkoa sitten. Nyt varmaan Suomen ´talvenvihaajat´ ovat jo viimeistään ottanut pikalähdön Mallorcalle.
Tuli toinen hörähdys, nyt paljon kovempana, joten päätin antaa periksi kiukkuiselle ja nälkäiselle ponille. Riisun ponilta loimea pois, kun kova isku osui kylkeeni. Horjahdin ja kaaduin seinää vasten, kun huomasin karvaisen ponin ottaneen ja lähteneen.
Juoksin kuin vimmattu käytävälle, mutta poni oli jo ehtinyt livistää.
Arvasin jo alkuun, sillä olin huomannut ponin omaavan vain kauran muotoiset (=kokoiset) aivot, joten päätelmä oli helppo.

Poni seisoi siellä hamuillen kauraa. Onneksi pääsin paikalle suhtkoht nopeasti, niin Brella ei saanut ahmittua kauranjyviä paljoakaan. Pujotin Brellan päähän ruskean riimun ja vein sen pesukarsinaan.
Ponin ilme hehkui nolostusta ja vihaa. Taputin Brellan ihanan paksun karvan omaavaa kaulaa ja naurahdin.

Heitin issikan selkään satulan ja ujutin suitset sen päähän. Pintelit saivat Brellan näyttämään enemmän kouluhevoselta tai vakavalta ratsulta, mikäli se on mahdollista. Oikeasti olemme kehittyneet issikan kanssa koulussa huomattavasti mitä noin jokaiselta ratsastuskerralta katsoo.
Pörröiset korvat sujahtavat eteen valtavan harjameren alta. Brella ottaa muutaman steppiaskeleen ylienergian purkamiseksi. Heitän itseni selkään ja lähdemme varmoin käyntiaskelten kannattelemana valaistetulle maastoreitille.

Rusakko juoksee viereisessä ojassa samalla peläten, että hurja islanninhevonen hyökkäisisi ja nirhaisisi ruskean karvapalleron. Samalla rusakko on liian utelias ja haluaisi tulla lähemmäs.
Valkoinen lumi on peittänyt hiekkatien ja kahdeksan sakaraisia lumihiutaleita tippuu aina yksitellen samalla hukkuen Brellan paksuun talvikarvaan.
Varpaissani kihelmöi, kun pakkanen saavuttaa kenkieni suojan kovia talvipakkasia kohtaan.
Sormet ajautuvat kohmeeseen joka sekunnilla, mutta nauttiminen ihanasta pakkaskelistä ratsain maailman parhaimman issikan kanssa sulkee kylmentyneet tuntoaistit.
Tunnen kuinka poskeni muuttuvat punertavaksi, kun talvinen peli puhaltaa kylmää tuulta kasvojani vasten.
Ihana kavioiden kolkutus kuuluu, kuin stereosta kavioiden mennessä samaan aikaan mahaan. Ravin suloinen hidas tahti on kuin huumetta hevoshulluille tytöille.

Saavuimme pienelle autiolle metsästysmökille, josta käännymme. Päätämme ottaa pienen laukka revittelyn ihanassa lumisateessa rennosti. Brella saa veren kiertämään jokaisessa raajassaan ja nauttii kun saa juosta niin kovaa kun tahtoo. Kuitenkin issikalle nousee turhan isot luulot tästä, jolloin poni koventaa volumet täysille kiitolaukkaan ja nostaa pukkisarjan.
Hetken päästä huomaan lentäväni kuin leppäkeihäs viereiseen lumihankeen.
Poni katsoo syyllistävästi: ” Iteppä et pysynyt siellä, ei se mun moka ollu.”
Nappaan yllättäen äkisti Brellan ohjista kiinni, jolloin myöhäinen pakenemisyritys epäonnistuisi.
Hyppään hevosen selkään ja kävelemme rauhassa tallin pihaan, jossa Jassu on saapumassa tekemään iltatallia.
>> No oho, mistäs tämä kunnia, että saimme tallille vieraaksi lumiukon.
>> Brellan mielestä mun pitäis vaihtaa lajiketta. Vastaan vieressä hekottavalle pääjehulle.


Heitän ponin selkään loimen ja päästän sen takaisin karsinaan punomaan seuraavia juonia.
Ravistelen lunta pois vaatteista ja heitän onnen toivotukset iltatallin orjille.
Kävelen mautolle päin ja katson vielä tallille päin. Mietin miten kestän, jos joskus joudun luopumaan Brellan kaltaisesta ihanasta karvapallerosta. Mutta se on huomisen ongelma, ajattelen.


Sori tämä epäaktiivisuus!

Ida & Brella