# Tallikirja 2012

[Catu]

#2012 TALLIKIRJA

Kuka, mitä, missä, mistä, milloin, koska...
Sinulla on valta.
Tallikirja on jokaiselle tarkoitettu, vapaaehtoinen kirjoituspaikka tallilla kävijöille.
Sinun ei tarvitse tulla pyytämään erillistä lupaa, kunhan inspiraatiota riittää niin anna
sormien sauhuta!

Tallikirjaan kirjoitetaan myös iltatallitarinat. Iltatalli-infoa löytyy täältä!

[Affy]

11.tammikuuta, Iltatalli.

Astuin sisälle lämminhenkiseen päätalliin, josta viimeisetkin tuntilaiset alkoivat vähitellen kaikota. Olin luvannut järjestää tänään iltatallin, ja sai nähdä löytäisinko Catun, Maissin tai edes jonkun minua auttamaan. Käytävä oli jälleen kerran kuin tornadon jäljiltä - mitä nyt tuntilaisten hanskoja, eväspapereita ja hevosten harjapakkeja oli jäänyt käytävälle, mutta myös turvetta ja heinää riitti siivottavaksi asti. Huomasin että vielä Vinja, Vappu sekä Loka olivat tarhassa - ja muistin että tähän aikaan Tomukin tarhailisi -, joten lähdin hakemaan puuttuvia hevosia sisälle, olihan niidenkin saatava ruokansa. Pihalla tuuli kylmästi ja nostin takinkaulusta ylemmäs. Astelin tarhalle, missä jo Vappu odotti portille sisälle pääsyä.
"Joo, kyl sie pääset mussuttamaan niitä pahanmakusia muonias", totesin ja pujahdin hevosen vierelle. Pujotin riimun tamman päähän ja riimunnarun kiinni. Lähdin taluttamaan suomenhevosta talliin ja tamma seurasi rauhassa perässäni. Laitettuani kultaharjaisen Vappukonin karsinaan, lähdin hakemaan vielä muutamaa.

Vinja ja Loka olivat vielä tarhoissaan, sekö orhitallista Tomupoika ulkoili vielä. Ensimmäisenä hain komean hoidokkiponini omaan karsinaansa ja sitten olikin päätallin ponskien vuoro. Vinjan pyydystin helposti ja talutin vaaleankeltaisen kaunottaren omaan yksiöönsä. Tamma pyörähti intona odottamaan heiniään, mutta toppuuttelin sitä vielä. Vielä piti hakea Loka. Tämä epäluuloinen ruuna olikin hankalampi yksilö pyydystää kun tarhakaverinsa. Poniherra laukkasi ympäri tarhaa pää korkealla pystyssä, eikä meinannut tulla sisälle.
"Viitsisikö Loksukka-herrakainen nyt tulla syömään iltaheinänsä?" kysyin ruunalta, joka katsoi minua pää kallellaan. Lähestyin hiljaa käsi kohti sitä ja pääsinkin taputtamaan otuksen selkää. Otin tukevan otteen ruunan riimusta ja lähdin taluttamaan sitä talliin kehuskellen sitä. Loka vaati vähän kehuja onnistuneesta suorituksesta.

Pian olivatkin kaikki hevoset sisällä ja kuulin kolinaa ja pauketta niiden kolistellessa kärsimättöminä karsinoidensa ovia. Vein jo äsken oritalliin iltaheinät, joten nyt oli muiden vuoro.
"Joo, jokainen saa kyllä, eikä kukaan jää ruuatta! Tässä tulee", vakuutin ja heitin Sagalle heinät. Brella hirnahti kimakasti, mutta vaikeni, saadessaan omat sapuskansa eteensä. Näin heinien jako sujui vikkelään ja sain suloiset hörinät epävarmalta Lokalta kun heitin heinät sen eteen. Kasvoni sulivat hymyyn, kun vihdoin kuuntelin hiljaista rouskutusta ja hevoset söivät tyytyväisinä heiniään. Väkirehut olisi vielä annettava ja oritalliin piti käydä viemässä ruuat ja Loka oli loimitettava. Lähdin rehuvarastolle reippain askelin ja haistelin väkirehujen kotoisaa tuoksua. Kaadoin jokaiselle hevoselle omat rehunsa ja lopulta huokaisin. Piti rahdata ruuat nyt vielä näille ponskeille ja sitten orheille.

Orit saisivat hetken päästä muonat, mutta nyt minulla oli aikaa lakaista käytävä. Heitin banaanikuoret pois, lakaisin heinät ja pikkuroskat pois, jynssäsin kaatuneet mössöt karsinoiden edestä, vein harjapakit paikoilleen, ja lopuksi kävin satulahuoneessa suoristamassa satulat sekä ristittämässä huonostiristitetyt suitset. Sen jälkeen lähdin muonien kanssa kohti oritallia, jossa ovet kolisivat ja pojat korskuivat merkitsevästi.
"Joo, nyt tulee!" hymyilin ja heitin ruuat karsinoihin. Eekalla ne oli jo annettu Veken toimesta.
Taputin mössöjään ahmivan Tomun kaulaa, mutta poni ei ollut moksiskaan. Se välitti enemmän ruuasta kuin minusta. Ajatus sai hymyn nousemaan kasvoilleni ja jätin ponin ruokiensa pariin.

Tarkistin kaikista talleista vesihanat, sammutin valot ja toivottelin hyvät yöt turvajärjestelmän päällelaiton ohella.

[Kopsu]

Kopsun epäonninen Shelyes matka

asdlol :DD Tungin tämän tänne koska ei olisi voinut tunkea Loren/Lokan päivikseen. Antakaa armoa, halusin jotain nopeaa ja helppoa, joten menin piirtämään photofiltrellä (=ei layereita iik!) Siksi tällainen sössö.

[Sven]

Uusi työ 23.9.2012

“Läksyksi kolme viimeistä tehtävää sivulla 59“, sanoi matematiikan opettaja Svolværin kylän lukiossa.
Oppilaat sulkivat kirjat ja juoksivat ulos luokasta. Maanantain viimeinen tunti koulua oli loppunut. Sven, vaalea hiuksine, sporttinen poika, käveli koulun käytävää, omalle kaapilleen. Hän otti taskustaan avaimen jolla hän avasi kaappinsa oven. Avainnipussa roikkui kaapinavaimen ja kotiavaimen lisäksi myös pieni jalkapallo, jonka hän oli saanut kaveriltaan, Eerikiltä tuliaiseksi, hänen vierailleen Barcelonan jalkapallo stadionilla.
Sven kurkotti kädellä sisään kaappiin ja otti ulos takkinsa ja pani seuraavan päivän läksy kirjat ja vihot reppuunsa. Hän oli viimeinen luokaltaan poistumaan koulusta. Svenin kävellessään ulos, hän näki muut pojat pelaamassa jalkapalloa. Jalkapallo on hänen intohimonsa. Mutta hän tiesi ettei hän tulisi pelata sitä ennen kuin olisi hankkinut rahaa moottoripyörään. Sven käveli jalkapallokentän ohitse, katse maassa.
”Hei Sven! Tuletko pelaamaan?”, Eerik, hänen hyvä ystävänsä huusi.
Teki kipeätä ja ikävää katsoa muita pelaamassa.
”En, ei minulla ole aikaa”, Sven sanoi samalla kun hän nosti katseensa maasta. ”Täytyy mennä sinne tallille auttamaan isoisää hevosten kanssa. Tarvitsen rahaa moottoripyörää varten.”
”Ai, okei, no joskus toiste sitten”, Eerik sanoi pettyneenä.
Sven laski katseensa ja jatkoi matkaa pyörätelineille, missä hänen vanha sininen joponsa seisoi. Siitä näkyi nipin napin että se oli sininen. Sven avasi lukon ja nousi satulalle, ja alkoi polkea kohti tallia kylän ulkopuolelle.
Matka Shelyesin tallille oli n. 15 kilometriä. ’Kaikkeahan tekee rahan edestä’, Sven ajatteli pyöräillessään. Värikkäät puut ja korkeat lumiset vuoret ympäröivät Sveniä ja hänen pyöräänsä. Ei autoja eikä muita ihmisiä. Hänen pääsään pyöri vain kysymyksiä hevosista. Oli pitkä aika siitä kun hän viimeksi oli vieraillut isoisänsä luonna. Se oli aikaa ennen kuin talli paloi ja monta hevosta menehtyi.
Aika kului pyörää polkiessa ja puolessa tunnissa Sven oli jo tallin pihalla. Hän näki Bertin punaisen traktorin tallin pihalla ja hevosia laiduntamassa. Hän jätti pyörän nojamaan traktoria vasten ja lähti jalan tutustumaan talliin.
Kaikki oli uutta. Maalit ja katot. Rakennukset olivat samanlaisia kuin ennen. Suurin osa hevosista oli tuntemattomia. Vinjan ja Bellan hän tunnisti heti. Muut olivat mysteerisiä. Svenin kävellessään tallikäytävää, iso käsi laskeutui hänen olalleen. Hän tiesi heti kenen käsi tämä oli. Hän kääntyi hymy huulilla.
“Oletpas kasvanut!” Bert naurahti.
“No, onhan tässä pari vuotta sitten kuin viimeksi näimme.” Sven sanoi hymyillen.
“Tulepas niin näytän sulle paikkoja”, Bert sanoi ja käveli tallista ulos, Sven perässään. “ En tainnut mainita viimevuoden tulipalon? Se oli kauheita aikoja, monta hevosta menehtyi.”
“Tiedän kyllä, äiti kertoi”, Sven sanoi.
“ No, mutta ne ajat on jo unohdettu. Tässä on mikä on jäljellä ja mitä Jassu on rakentanut.”
Sven ja Bert kävelivät ulos ison tallin itäpäädystä, siitä mistä Sven oli tullut sisään. Heidän edessä oli päärakennus ja sen takaa näkyi oritalli. He kävelivät nurkan taa ja siinä näkyi kukkapenkki ja maneesi. Kukkapenkin luona oli tyttöjä hoitamassa hoitoponejaan. Sven ei tunnistanut poneja taikka hoitajia. Kaikki oli toisin sanoin uutta.
Bert ja Sven kävelivät päärakennukseen, jossa Bert kesäisin asui Jassun kanssa.
“Tänne voit jättää reppusi ja muuta”, Bert sanoi ja osoitti naulakon etuoven vieressä.
Sven otti repun selästä ja laittoi sen naulakkoon. Hän nyökkäsi Bertille ja he kävelivät ulos. Sven seurasi Bertiä oritallin taakse, missä oli pieni katos jonka alla oli kottikärryt. Bert nyökkäsi kottikärryjä kohti ja Sven tarttui hyvillä otteilla ‘handtagenesita’ ja seurasi isoisäänsä sisään oritallin.
“Voit aloittaa tästä. Kun olet siivonnut nämä, niin isotalli on tuossa vieressä”, Bert sanoi ja katsoi ulos oviaukosta.” Jos vielä jaksat, niin voit kyllä siivota maneesin vielä. Siellä on aika sotkuista.”
Noilla sanoilla Bert poistui oritallista ja jätti Svenin oman onnensa ojaan. Sven ryhtyi heti työhön. Hänellä oli kokemusta karsinoitten putsaamisesta, joten hän ei tarvinnut ‘maasta käsin ohjausta’ työhön. Hän aloitti karsinalla joka oli heti melkein oikealla kun astui talliin. Tallissa asui vain kolme hevosta, niin Svenillä oli vai siivottava kolme karsinaa.
Vuorotellen hän kokosi kakat, vei ne lantalaan ja toi uutta, puhdasta purua sisälle ja siirtyi seuraavalle karsinalle. Hän ei huomannut kiinnostavia katseita nurkkien taa, sillä hänen mielessään pyöri vain ajatus moposta. Hän tarvitsisi siihen paljon rahaa.
Kun puolitoista tuntia oli mennyt, Oritalli oli valmis. Hän putsasi ruokakupit ja juoma-automaatit huolellisuuden vuoksi, vaikka se ei kuulunut hänen työtehtäviinsä, vai hoitajien.
Hän käveli ylpeästi ulos oritallista, lakaistuaan tallikäytävän pölyttämäksi. Hänen ylpeytensä kuitenkin lakkasi nähdessään isotalli edessään. Hän päässään pyöri vain; ‘Tästä tulee piiiitkä syksy ja talvi.’

[Catu]

Fuck

Pieni, ihana, pinkki poni laukkasi pitkin kultaista peltoa. Sen kauniit oranssin väriset siivet levisivät isoina eteeni ja se sanoi minulle: "Hyppään kyytiin prinsessani niin vien sinut pois täältä!". Sen hempeä ääni kaivertui syvälle pääni sisään ja lensimme lopulta yhdessä pilvien läpi ihkuun hesburger-ravintolaan, jossa tilasimme mega-ateriat euron isompina...

- Hei lahna, ylös siitä ja sassiin! Kaamea rääkkäys kulki korvastani aivoihin ja samalla keskeytti erittäin nautinnollisen uneni. Tallin omistaja, paremmin tunnettu nimellä Rääkkääjä ei nauttinut lepohetkistäni niin paljon kuin minä itse. Katsoin naista silmäluomieni alta ja hymähdin:
- Oot vaan kateellinen ku se poni ei ottanu sua mukaan heseen... Hämmensin naisen totaalisesti ja nousin kevyin vedoin ylös sohvalta.

Edessäni oli tavallista rennompi päivä, muutaman tunti maneesesissa seisomista ja parista karsinasta paskat veks. Emma oli onnekseni lupautunut auttamaan minua iltatallin kanssa, tunnetusti hänellä olisi myös varmasti jotain makeaakin mukanaan, joten verensokerini varmasti pysyisi tarpeeksi korkealla tämän päivän. Vilautin leveän mutta tunnetun pepsodenthymyni vastaan tuleville polvenkorkuisille kääpiöille. Nuoret, aloittelevat ratsastajat olisivat tänään tappolistallani.

- Okei sitten kun ootte päässy siellä hevosen selässä oikein mukavaan asentoon niin kerätkää ohjia käteen ja alkakaa tunnustella vähän niitten ponien askelia. Koska oikea jalka astuu eteen ja koska vasen... Hei Sofia, mä vissiin oon sanonut jotain noista possujunista! Heti toisen ponin perseestä pois ja vaihda paikka! Maria! Mä oon ikuinen kouluratsastaja ja toi selkä ei kuulu mun tunneille! Huutelin maneesin keskeltä alkeisjatkotuntilaisille.

- Joo, tunnetusti sun selkä pysyy suorana vaikka hypättäis metri kuuttakymppiä... Kuulin natisevan kommentin maneesin katsomosta.
- Älä sä Sven mulle rupea siellä huutelemaan! Sanoin takaisin nuorelle silmätikulle. Svenin vittuileva vitsailu jatkui nauraen: - Tsekkaas muuten ton Heran ratsastajan istunta, toi poni lähtee ihan just käsistä...
- Hei haluuks sä tulla pitämään tätä tuntia? Sanoin vähän koppavasti kultakutrille ja hän lähti nauraen ulos. Kuullessani oven paiskahtaneen kiinni, jatkoin: - Joo tota Heran kanssa selkä suoraksi ja asetus välittömösti sisään päin!

Ponit ponnistelivat puomien yli tunnin ajan ja jatkoivat vielä seuraavalle koulutunnille, vain ratsastajat vaihtuivat.

Kellon lähestyessä kahdeksaa kerroin vielä aloittelijoille vinkkejä kouluratsastuksen alkeisiin. Tunnin loputtua hevosia vietiin karsinoihin, syyspimeys oli vallannut jo koko taivaan ja muutama lyhtypylväs valaisi tallinpihaa.

- Oih Emma, olet pelastava enkelini! Sanoin blondille, joka talutti Netteä sisälle.
- Juu, hevoset on jo sisällä ja oon jo samalla kaikkien raajat tarkastanu haavereiden varalta.
- Sähän oot oikeen ahkeroinu, oliks joku Sven suurinpiirtein jakelemassa ohjeita ja sä rakkaudesta sokaistuneena tottelit? Kyselin hieman nauraen. Emma virnisti vain tyyneästi takaisin, minä kun jaksoin jokaista kiusata uudella "tallipojallamme", jonka nimeä ei voinut olla kuulematta käytävillä.

Yön saapuessa jokainen poni mussutteli omissa karsinoissaan heiniään, loimien lämmittäminä. Katsoin kuinka lamppu lampulta sammui painaessani virtakatkaisinta ja saapui pimeys.

[Sven]

26.9.2012 -- Kahvituokio

– Orjaaat! Aina niin ihana natsi-työnantajani lirkutti maneesin ovelta. Heitin paskakikkareet kottikärryyn ja naksautin rystyseni. Catu pyöräytti silmiään hallin toisella puolella.
– Kerro. Ei kun älä. Se on joko ”Mulla olis teille pientä hommaa” tai ”Haluaisitteko vähän töitä”. Ei kiitos, jupisin.
– Mitä! Jassu hekotti. – En mää noin ilkeä ole.
– No ehet, Catu liittyi keskusteluun ja virnisti. – Mitäs asias koskee?
– Phyh. Heti luulette että oon kasaamassa lisää töitä teidän niskaan, nainen mutisi. – Mutta kahville mää vaan tulin teitä kyselemään! Tekasin suklaamuffinsseja tossa äskettäin. Ne odottelee syöjäänsä päärakennuksen puolella.
– Kelpaa! Kajautimme Catun kanssa melkein yhteen ääneen. Nakkasin talikon nojaamaan kottareihin ja laahustin likkojen perään kohti valkoista puutaloa.

Potkaisin mustavalkoiset adidakseni Jassun eteisen lattialle. Tungin pipon ja hanskat takin hihaan ja jätin sen naulakkoon. Palaneen käry leijaili sieraimiini, lupaavalta vaikutti.
– Mikä täällä lemuaa?
Jassu mulkaisi minua murhaavasti. – No, eka satsi vähän kärähti. Mutta nämä jälkimmäiset ovat kyllä oikein laadukkaita, hän jatkoi ja osoitti sormellaan hellan päällä olevaa peltiä.
- Jaa jaa, hymähdin ja nappasin kouraani yhden. Läsähdin Catun viereen istumaan niin että tuoli rasahti kuuluvasti.
- Rajot tota kölleyttäs, Catu tirskahti.
- Tsori.


Kahvinkeitin huusi keittiön nurkassa. Tai oikeastaan rahisi tai pörisi, ääni muistutti hieman sirkkeliä tai moottorisahaa. Jassun automaattinen, saksankielinen kahvinkeitin oli kamalimpia asioita mihin voisi kuvitella heräävänsä aamulla. Harmaa helvetinkone oli lisäksi aina vailla jotakin. Gerät spült ja schalen leeren. Vali vali. Ainoa hyvä asia oli, että se osasi hoitaa hommansa. Siitä sai hyvää kahvia, ja vieläpä montaa eri laatua. Jassu törkkäsi espressokupin eteeni ja kiitin naista.

- Muuten, mumisin ja rouskutin samalla dominokeksiä, jonka olin napannut pöydän päässä olevasta kulhosta. – Puhuin kavereitten kans siitä remppahommasta, ja näillä näkymin olis ainakin kolme kiinnostunutta työläistä.
- Oikeesti? Jassu henkäisi. – Hienoa! Ja tallilaisetkin varmasti auttavat. Ja Bertillä lienee eniten kokemusta, joten hän varmaan rupeis mielellään työnjohtajaks. Sää, pojat ja Bert voisitte hoitaa perustukset, nii tytöt vois sitten maalailla ja tehä muuta fyysisesti kevyempää hommaa.
- Joo. Millon meinasit että alotettais hommat? Kysyin ja siemaisin kahvia.
- Tässä ensi viikolla viimeistään. Muuten menee ens kevääseen. Oon tilannu jo lautakuorman, sen pitäis tulla sunnuntaina. Maalipurkkeja meillä onkin jäljellä mun varastossa, Jassu laskeskeli.
- Jees.


Tungin vielä parit muffinssit suuhuni ja läksin jatkamaan tallihommia. Ruska pitäis ainakin ratsuttaa, olin luvannut Jassulle koulutella ponia satunnaisesti: rassukka oli kuitenkin niin pienikokoinen, etten viitsinyt sitä sen useammin ratsastella. Olihan minulla kuitenkin pituutta yli satakahdeksankymmentä senttiä. Kaivoin korvanapit taskusta ja tuudittauduin Avenged Sevenfoldin säveliin.

[Sven]

Pipoleikki 28.9.
(Aamutalli)

Aamutalli ennen koulun alkua oli kuin painajainen. Jassun soittoon herättyäni, viiden maissa tuli nurkan taa. Luulin että jotain vakavaa oli tapahtunut, mutta Jassun asia koski aamutallia ja siihen sisältyi hevosten ruokkiminen, ulos vieminen ja ties mitä. Reippaana poikana, nousin sängystä puoli kuuden maissa ja puen ylleni lämpimät vaatteet, sillä Norjan syksy on kylmä. Katsoin ulos ikkunasta ja näin vain ison, paksun sumupeiton joka peitti piha- alueemme.
Kävelin narisevat raput alas alakertaan ja poikkesin matkalla ulko- ovelle keittiön kautta. Sieppasin sieltä pari omenaa. Yhden laitoin taskuun ja toista aloin syömään. Eteisessä pistin likaiset Adidakseni jalkaan, vedin takin päälle ja laitoin pipon päälle ja lapaset takin taskuun. Kirjoitin lapun vanhemmilleni että poikkeaisin tallin kautta kouluun. Oven vierestä poimin siniruudullisen Dakine- repun, tekemättömillä läksyillä, jonka heitin selkään. Avasin oven varovasti ja astelin ulos kylmään aamuun.
Pyöräni seisoi vasten talomme seinää, talutin sen pari metrin päähän ja hyppäsin selkään. Talostamme tallille oli noin kymmenen vaivallista kilometriä, jotka tuntuivat ikuisuudelta pyöräillä sumussa.
Kun vihdoin viimein pääsin perille tallin pihalle, kymmenen yli kuusi, Jassu seisoi kädet puuskassa ja hymyili minulle uhkaavasti. Olimme sopineet että tulisin kuudelta, mutta olin kymmenen minuutti myöhässä. Nousin pyörän satulasta ja talutin pyörän Jassun luo. Hengästyneenä sanoin:
“Sori Jassu. Tää ei toistu.”
“Olet silti myöhässä. Sovimme ajasta, ja sinun piti ilmestyä kuudelta, mutta sua ei näkynyt missään. Älä sano mulle anteeksi, sano se hevosille.” Jassu hymyili ylimielisesti ja jatkoi:” Ruska ja kaikki muut näyttää aika vihasilta, sillä aamupala on myöhässä.”
“ Ok. Lupaan että tulen aina ajoissa tästä lähtien.” yritin vielä kiltisti.
“ Mene auttamaan Catua. Hän on raatanut jo viidestä asti. Sano että se tulee kahville. Se on varmaan jo nukahtanut heinälään.”
“Selvä.” sanoin ja kävelin tallin seinälle. Jätin pyöräni siihen ja juoksin Ori tallin heinälään. Siellä, niin kuin Jassu oli sanonut, Catu torkkui heinien seassa. Ajattelin yllättää hänet ja otin yhden heinä --- ja kutitin häntä nenän alta. Catu heräsi välittömästi ja aivasteli. Minä nauroin vieressä.
“Hyvää huomenta kullan nuppuseni. Taisi olla rankka aamutalli.”
“Sven!!??! Catu sanoi yllättyneenä. “Mitä sä teet täällä?”
“ Jassu pyysi hoitamaan jotain hevosten ruokkimista ja ulosvientiä.” sanoin ja jatkoi: “Ja pyysi sut aamukahville.”
Catu nousi ylös ja puhdisti itsensä heinistä. Ajattelin että herättäisin hänet kunnolla ja otin hänen piponsa ja pinkaisin juoksuun ulos Heinilästä. Catu tuli perässä täyttä jalkaa. Juoksin tallipihan poikki lantalaan ja rampin ylös. Catu pysähtyi rampin alapäähän. Roikotin Catun pipoa naamani vieressä, kiusallisesti.
“ Eikö pikku tallityttö uskalla tulla lintua?” kysyin huumorilla.
“Sven. Anna mun pipo!”
“Mitä jos en anna?”
“No, sit mä kerron Jassulle.”
“Voi voi. Sit mennään Jassun luo turvaan…”
“Sven!!!”
Käänsin katseeni Catusta isoa tallia päin, mistä Jassu oli tulossa. Piilotin pipon selkäni taakse.
“Catu, mikä sulla kestää? Kahvi on jo ehtinyt jäähtyä!” Jassu sanoi.
Catu vilkaisi minua uhkaavasti ja vatsasi Jassulle:
“Tullaan.”
Catu lähti kävelemään Jassun kanssa päärakennusta kohti, mutta kääntyi minua kohti ja näytti merkin. Tiesin että hän janosi kostoa. Nyökkäsin vastaukseksi.
Kävelin lantalasta ja ryhdyin hommiin, Catun ja Jassun häipyneen. Catu oli jo antanut kaurat, niin minun tehtäväksi jäi vain päästää hevoset ulos ja täyttää juomaämpärit tarhoissa. Aika meni työtä tehdessä ja kello lähestyi puoli kahdeksaa. Jätin Ruskan viimeiseksi.
Avasin sen karina oven ja astui sisään. Poni nosti päätä vähän ja kävelin syvemmälle sisään ja rapsutin Ruskaa korvan taa.
“Saapa nähdä mitä Catu keksii kostoksi.” mumisin ja katsoin kädessä olevaa Catun pipoa. Olihan se Catu ihan kiva tyyppi, kun se ei huuda. Enempää en ehtinyt miettiä ennen kuin Ruska oli ottanut pipon suuhunsa ja viskaissut sen karsinasta ulos.

[Emma]

Iltatalli 29.9.2012

Vanhaa puuroa ja kenkkuponeja

Lauantai 29.9, kello 19:25, lämmintä +6 astetta, ja mä poljin ikivanhalla, natisevalla mummopyörälläni kohti Shelyesin pihaa. Olin luvannut tehdä tänään iltatallin, vaikka olinkin käväissyt päivälläkin Shelyssä. Iltapakkasten takia maa oli liukas, ja mun piti olla varuillani etten kaatuis. Perille saavuttuani jätin pyörän nojaamaan tallin nurkalle, korjasin punavalkoisen Adidas-laukkuni asentoa ja astelin talliin.

-Huh! Luojalle kiitos Emma, sä tulit vihdoinkin! Me pelättiin jo Svenin kanssa, että Jassu veti meitä nenästä, mutta tulithan sä sittenki, huudahti Catu äkättyään mut tallikäytävällä.
Hittolainen! Svenkin oli tallilla. En mä vaan muistanu. Nyt mä en takuulla pystyis keskittyy mihinkään.
-Jassu on keksiny meille hirveesti hommaa, vaikka ne talkootki on tulossa, tuhahti Catu. - Joten käy sua sääliks, satuit tulee tekemään iltatallia just tänään...
-No en mä nyt noin paha oo, naurahti Jassu nurkan takaa. -Ihan saman verran teillä on hommaa kun yleensäkki. Älä Catu viitti pelotella Emmaa!

Jouduimme pian hommiin. Mun vastuulle määrättiin hevosten haku tarhoista, iltaruokien jakaminen ja muutkin ponihommat. Ulkona ei onneksi ollut muita kuin Nette, Roni ja Vinja, joten tehtävän ei olisi pitänyt tuottaa ongelmia - mutta Roni se päätti rynnistää ylitseni avatessani tarhan porttia. Sain ponin äkkiä kiinni, mutta selkääni tuli kipeä mustelma. Ruokinta, haavojen tarkastus ja loimitus sujuivat sutjakasti, vaikka Brella kiukuttelikin ja sain kaviosta varpaille. Sitten lakaisin tallikäytävän.
-Emma, tuu äkkiä tänne! kiljaisi Catu tallivintiltä. Juoksin ullakolle.
-Joku on jättäny tohon mikron alapuolella olevaan kaappiin vanhan, puoliksi täyden puurokattilan, viittisiksä auttaa? Hae vaikka tallista vettä, saippuaa ja kumihansikkaat.
Tein työtä käskettyä, ja aloitimme kaapin kuuraamisen. Saatuamme tehtävän päätökseen ullakolla kuitenkin haisi sen verran kamalasti, että jouduimme avaamaan kaikki ikkunat ja tuulettamaan tallia. Siksi myöhästyimme jonkin verran aikataulusta, vaikka Sven olikin hoitanut valot ja ilmastoinnit yllättävän pikaisesti. Jouduimme myös käskyttämään innokkaan pienen ponipojan kotiinsa, löydettyämme hänet rapsuttelemasta Lokaa.

Huokaisin helpotuksesta. Ensimmäinen - muttei todellakaan viimeinen! - iltatallini alkoi lähestyä loppuaan, eikä pieniltä vastoinkäymisiltä vältytty. Kytkettyämme hälyttimet päälle lähdin kohti bussipysäkkiä.

[Catu]

Tuulenpuuska heilauttaa kiharat, tummat hiukseni taakse ja vedän hupparin vetoketjun aivan ylös saakka kävellessäni samalla kohti tarhoja, joissa muutama nälkäinen silmäpari jo odottaa minua. Niiden lämpimät hörähdyksen kielivät jokaisen huutavasta nälästä. Hevonen hevoselta vien niitä syömään iltaruokiaan lämpimään talliin. Minut tunnetaan jo hevosten keskuudessa ehkä vähän liiankin hyvin, nimittäin kävelevänä ruoka-aikakellona. Minun ilmestymiseni iltaisin tietää hevosille aina maittavaa heinäkasaa karsinassa, neljän seinän sisällä.

Syksyn värjäämä lehti leijailee kohti maata ja taivas on alkanut tummentumaan, rapsutan tilastohevosen, Heran otsaa ja kiinnitän tamman riimunaruun. Toisen narun päähän kiinnitän Vinjan ja lähdemme tyttöjen kanssa tallille päin.

Talutettuani jokaisen hevosen omaan linnaansa, voin jakaa heinät ja annostelemani väkirehuannokset. Hiljaisuus on levinnyt tallissa ja hoitajat ovat juosseet jonnekin viettämään lauantai-iltaansa. Iltatallin teko hiljaisessa tallirakennnuksessa on ehkäpä parasta hoitoa stressaantuneelle mielelleni, näin koeviikon alla.

- Heei, kyllä sä sun läskipersettä jaksat liikuttaa... Huomautan Ruskalle joka on peittänyt karsinanoven leveellä takapuolellaan. Patistan hieman oria ja lopulta joudun änkeämään noin sentin raosta sisään. Nuori poni rouskuttaa heiniään melko äänekkäästi ja katselen sen ahmailua. Kiinnitettyäni loimen remmit kiinni ja tunnusteltuani sen karvaisia jalkoja, saatan siirtyä seuraavan herran luokse. Loimi loimelta ja kinttu kintulta käyn jokaisen hevosen läpi.

Ootteko koskaan muute miettiny kattoessani jotain musikaalielokuvaa, että olisi upeaa vain heittäytyä hetkeen ja alkaa laulamaan? Esimerkiksi kesken oppitunnin koulussa vain heittää oppikirjat ilmaan ja alkaa laulamaan Gangnam Stylea? Minulla oli juuri nyt sellainen hetki että voisin heittää harjan kivilattialle ja levittää käteni pitkiksi sivuille. Lopulta alkaisin heittämään jalkoja ilmaan ja tanssimaan jotain idioottimaisen näköistä tiputanssia.
Kiikuttelin lantiotani puolelta toiselle samalla heiluttaessani harjaa käsissäni. Pölyt ja heinät lentelivät käytävän puolelta toiselle kun yritin hakea jonkunnäköistä rytmiä. Käytävien lakaisu ei oikeastaan koskaan ole ollut minun hommiani, suoraansanoen se homma oli aina liian väsyttävää hommaa.

Viritettyäni kaikki elektroniset laitteet poispäältä, saatoin itsekin siirtyä kotiini yöasentoon.

Iltatalli 29.09.-12
(tiedän et Emma jo kirjotti tästä päivästä, mutta antakoon tämän olla täällä kun mun piti se tänne pistää)

[Hilda]

Aamutalli à la Hilda & Catu
30.9.2012

Kello näytti varttia vaille kuusi, kun saavuin aamuhämärän keskeltä Shelyesin pihaan. Eilen illalla olin lupautunut tekemään Catun kanssa aamutallin, josta Jassu oli vallan innostunut.
- Hyvähyvä, siinä on meillä kunnon tallityttö. Yleensä ihmiset saa repiä kynsin hampain aammutalliin, mutta näyttävästi maailmassa on vielä jäljellä hitusen ahkeruuttakin, Jassu oli sanonut ja lyönyt minua toverillisesti selkään. Auts.

Nyt siis kalisin aamukuudelta Shelyesin päätallissa, eikä Catua näkynyt missään.
- Catuu! Huhuilin tallissa ja sain vastaukseksi vain hevosten unisia pärskähdyksiä.
Kävin läpi niin satulahuoneen kuin ullakonkin, mutta tytöstä ei näkynyt jälkeäkään. Kello oli jo varttia yli seitsemän, ja hevoset alkoivat olla levottomia, kun aamukauroja ei kuulunut.
Pinkaisin rehulaan, ja etsin käsiini ruokintaohjeet. Otin hevosten omat ämpärit, ja aloin lappamaan kauraa ämpäreihn ohjeiden mukaan. Kun ämpäreissä oli oikea määrä sapuskaa, aloin kippamaan niitä karsinoiden ruokakuppeihin.
- Siinä Vinjalle ja Heralle... mutisin itsekseni, kun lapioin muonia kuppeihin.
Kun kaikki päätallin hevoset oli ruokittu, juoksin ämpärit heiluen oritallin puolelle, ja annoin loputkin kaurat. Hevosten roukuttaessa ruokiaan, vein ämpärit takaisin rehulaan, ja valmistauduin viemään yksin kaikki tallin hevoset tarhoihin, kun Catu ilmestyi puoliunessa tallin ovelle.
- Hilda?!? Mitä sä täällä teet? Caty ihmetteli ja hieraisi silmiään.
- Tulin jelppimään sua aamutallissa, mutta sua ei näkynyt missään. Heitin hevosille just kaurat, ja ootan että ne sais syötyä, niin ne vois viedä tarhoihin, selitin ylienegrisenä. Mitäköhän superkahvia äiti oli aamulla minulle juottanut..?
- No hyvä, sillä mun herätyskello selvästikin sano itsensä irti, eikä herättänyt mua silloin kun piti. Mä käyn nopeesti vetämässä takin päälle, niin hoidetaan noi hevoset ulos. Catu sanoi ja häipyi päärakennukseen.

Kun Catu tuli takaisin, veimme päätallin asukit tarhoihin. Catu otti tottuneesti kolme hevosta kerrallaan, mutta minä pidättäydyin turvallisisesti kahdessa hevosessa kerrallaan. Päätallin jälkeen oli oritallilaisten aika. Lucas oli ihmeellisen hermona, ja rynni karsinasta päästyään suoraan päälleni.
- VÄISTÄ! Huudahdin ja yritin työntää ponin pois varpailtani.
- Mikäs Lucaa vaivaa, sehän on yleensä semmonen perusperrti, ettei mikään hetkauta, Catukin ihmetteli.
- En taas tiiä, huokasin ja sain siirrettyä ponin kavion pois varvasparkojeni päältä.
Saimme Catun kanssa kuitenkin vietyä kaikki hevoset kunnialla ulos, jonka jälkeen alkoi armoton lannanluominen.
- Saanko kysyä, miten eläin voi oikeesti paskoa NÄIN paljon? huokailin, kun putsasin Ellin karsinaa.
- No Elliltä tulee aina semmoset himokakat, Catu naureskeli ja heilui talikon kanssa Neten karsinassa.
- Huomaan, vastasin ja jatkoin työmaallani ahertamista.

Kello näytti jo puoli yhdeksää, kun saimme viimeisetkin karsinat puhtaiksi ja niihin uudet purut.
- Luojan kiitos, Sven vaihtoi tarhoihin eilen puhtaat vedet, Catu huokasi, kun lysähdimme ullakolle istumaan. - Mennäänkö hakemaan päärakennuksesta jotain murkinaa, mulla on ainakin huutava nälkä? tyttö ehdotti, joten suuntasimme kohti Jassun taloa.
- Heippa tytöt, oliko raskas aamutalli? Jassu virnuili pöydän äärestä.
- Arvaa vaan, ne on aina yhtä kamalia, Catu vastasi ja nappasi pöydältä leivän ja kaatoi itselleen kupin kahvia.
Seurasin esimerkkiä, ja istahdimme pöydän ääreen. Söimme ja jorisimmie jonnin joutavia tunnin verran, kunnes jaksoin polkea takasin kotiin koisimaan.

[Hilda]

Tallitalkoot:
Lentäviä lantasia !
1.10.2012

- No niin, tytöt! Tänään ois tosiaan tarkotus saada jotakin valmiiksikin, joten vauhtia töppösiin, Sven seisoi kikattavan tyttölauman edessä. Oli maanantai, ja ensimmäinen talkoopäivä. Olin käynyt tekemässä pikaisesti matikan kokeen Svolværin yläasteella, jonka jälkeen kiirehdin tallille auttelemaan erilaisissa pikkuhommissa, kunnes muutkin saapuivat Shelyyn ja pääsimme aloittamaan kunnon hommat . Kuka siis väitti, ettei kotikoulusta ollut mitään hyötyä? Pyhpah, minä ainakin saan vapaata aina silloin kun pyydän, eikä äiti ole moksiskaan.
- Tuosta löytyy maalia tarhojen aitoja varten, osa teistä alkaa siis leikkiä maalareita, ja pari teistä voi kiinnittää loput pihaton aitojen välilaudat, hop hop! Sven kiirehti ja ajoi meidät tekemään hommia.
Minä, Tinja ja Erika menimme kiinnittämään aitoihin lautoja, sillä aikaa kun Inkeri, Meeba ja Catu sotkivat (=maalasivat?) tarhojen tolppia.

- Herranjestas, kun näitä lautoja riittää, Erika huokasi, kun nakutimme kymmenettä lautaa kiinni tolppaan.
- Aattele positiivisesti, tänne tulee lisää hevosia ja ihmisiä, eikä Jassu enää stressaa Shelyn rahatilanteesta, mumisin naula suussani.
- No joo, siinä mielessä tää on kannattavaa, Erika vastasi.
- Ja sitä paitsi, Jassun tuntien meille tarjotaan kunnon pullakaffet päärakennuksessa tän jälkeen, Tinja lisäsi hymyillen.

Kun pihaton aidat seisoivat siististi vierekkäin muodostaen ison alueen pihattotallin ympärille, saatoimme huokaista henkeä.
- Se on maalausta vaille valmis, sanoin tyytyväisenä.
Sven ilmestyi taaksemme, ja vaikutti tyytyväiseltä.
- Jahas, täällä näyttää olevan valmista, poika sanoi. - Tätä ei vielä tänään maalata, mutta voitte mennä putsaamaan muita tarhoja, tämä virnisti ja meni jatkamaan pihattotallin seinien nakuttelua.
- Eli siis paskaa luomaan, hiphei, sanoin apaattisesti.
- Ajattele pos... Erika oli aloittamassa, mutta huitaisin käteni tätä kohti, jotta tyttö pysyi hiljaa.
- Joojoo, tajuttiin, virnistin.

- Sieltä tulevat sankarit! Inkeri huudahti, kun tulla römmyyttelimme samaan tarhaan, missä muut olivat maalaamaassa tolppia.
- Miten te ootte noin hitaita, me saatiin pihaton aidat jo aikoja sitten valmiiksi, Erika kehuskeli.
- Maalaamista vaikeuttaa aika helvatusti se, että näihin purkkeihin lentää säännöllisin väliajoin lehtiä ja muuta moskaa, Catu puolusteli.
- Patalaiskoja te ootte, Tinja virnisti..
- Ai jaha, katotaan, ootko pian samaa mieltä, Meeba sanoi ja poimi maasta lantakikkareen ja tähtäsi Tinjaa.
- Apuva, ilmahyökkäys! Tinja käkätti ja juoksi pakoon.
- No niin lapsukaiset, eiköhän rauhoituta.. yritin, mutta pian päällä oli totaalinen lantasota.
- Tästä saat, senkin lurjus! Catu huusi ja heitti Erikaa lantakikkareella.
- Ja tästä sinä, Erika vastasi samanlaisella hyökkäyksellä.
Pian ilma oli täynnä lentäviä lantapaakkuja, ja viisi tyttöä juoksenteli ja kiljui yltympäriinsä oritarhaa. Kaiken tämän keskellä kykin kottikärryjen suojassa, ja yritin väistää pommeja.
- No voi herrandyydeli, lopettakaa jo! huudahdin ja nousin seisomaan. Se oli virhe: samantien joku heitti lantapaakun ilmaan ja osui suoraan keskelle naamatauluani.
- Napakymmpi! kuului Inkerin ääni.
- Tää tietää sotaa, julistin ja aloin pommittamaan jokaista tielle osuvaani.
Leikki jatkui niin kauan, kunnes Sven ilmestyi kaveriporukkansa kanssa tarhan portille ihmettelemään.
- Ja kissatappelu SEIS! tämä huusi ja hyppäsi aidan yli rauhoittelemaan meitä.
Pysähdyimme niille sijoillemme, sillä olleet tajunneet poikien tuloa.
- Mitä ihmettä täällä tapahtuu? Sven kysyi ja mulkoili meitä vuorotellen.
- Nyt lantakikkareet pois, ja pesulle siitä, tämä käski ja osoitti päärakennusta.
- Kyllä äiti, Catu sanoi ja irvisti Svenille.
Pudottimme kokkareet pettyneinä maahan ja kuljimme jonossa kohti Jassun taloa.
- Tytöthän on ihan sekoja, kuului jonkun Svenin kaverin mumina, joka tietenkin aiheutti hysteerisen kikatuskohtauksen mutaisessa joukkiossamme.

- Voi yhden kerran, mitä te olette tehneet? Jassu pällisteli, ja hyvä ettei pudottanut kahvikuppia kädestään. Jätimme kenkämme talon eteiseen, ja rymistelimme sisälle.
- Kunhan vähän leikittiin, Inkeri vastasi.
- Lapsi on terve silloin kun se leikkii, eikös? sanoin ja purskahdimme nauruun.

// Tiedetään, meistä oli taas kerran niin paljon apua! :'-----D

[Catu]

Tallitalkoot 02.10.-12
Just whistle while you work

[/size]

Ain' laulain työtäs tee...
On hauskempaa kun yhdessä me
käymme siivoukseen.
Näin siivouslaulun teen

Katselin viime vuoden tallipalon polttamaa tyhjyyttä - se tyhjyys olisi aika korvata uudella. Shelyesissä oli meneillään Remontti Reiska -operaatio ja kaikki puuhapedet olivat saapuneet vasarat ja talikot sylissä tarhoille. Maanantaina olivat Sven ja pojat alkaneet jo paukutella nauloja seiniin, myös muutama mitoitus oli tehty valmiiksi, sekä pieni lantakikkare-episodia oli tapahtunut… Tänään kuitenkin saataisiin alkaa siivoilemaan todenteolla! Meitä siivoojia löytyi jopa yllättävän monikin, Hilda, Erika, Inkeri, Emma, Meeba ja Ode olivat saapuneet kanssani hieman naistenhommiin! Kävelimme pitkässä rivissä kentän ohi ja edessämme aukesi vihreä, metsäinen maisema. Tytöt puhkuivat täydestä innosta ja tuuli puhalsi hiljaa päin kasvoja.

- Katos katos, naiset saapuvat. Kattokaa sit ettette astu mihinkää lantavuoreen! Sven yritti kiusotella meitä, mutta Erika huusi takaisin:
- Ei huolta me katotaa eteemme, mut tuu sä sit vaa itkee meille jos lyöt vasarallas sormee!

Lehtiä varisi maahan lehtipuista ja havupuiden oksat heiluivat syystuulen mukana. Lokakuu oli juuri alkanut ja sen huomasikin jo ihollakin, vanttuut ja pipo sekä kaulahuivi alkoivat jo kuulua ulkovarustukseen. Tässä kuussa olisi jopa tarkoitus jälleen järjestää vuosittainen halloweenvaellus, oma vakiotuntikin kuulostaisi aika mehevältä.. Uppouduin hetkeksi ajatuksiini kunnes pieni läimäys selässäni veti takaisin nykyhetkeen.
- Hei Katu! Parempi ois et pysyt hereillä! Ode naureskeli ja katselin nuorta naisenalkua.
- No hei Ode! Koin pienen välähdyksen pääni päällä. - Mitäs sulle oikeen nyt kuuluu?
- No tässänäin, miehet ongelmana ja muutenkin kauheesti kiireitä, brunetti selitti ja vaihdoimme kuulusimia, rakastin tuota naista ylikaiken. Hän oli jotenkin suuri esikuvani, hänen rohkeus sekä luontainen vahvuus kuvastivat hänen naisellisuuttaan, kerrassaan aivan upea ihminen. Olin jo kaivannutkin häntä

Ei kauaankaan kun kaiken saan mä laulain paikalleen.

Sitten alkoi se urakka, puheet ja löpinät katosivat kun hiki rupesi virtaamaan pitkin poskia! Jokainen meistä sai käsiinsä talikot ja useammat kottikärryt. Nyt rupesivat paskat lentelemään ristiin!

- Mistä tätä on oikeen tullut? Inkeri lopulta uskalsi kysyä vajaan tunnin puurtamisen jälkeen. Emma naureskeli vain vastaukseksi ja muutenkin ilmapiiri alkoi keventyä. Tammatarha oli jo viittä vaille valmis, sekä se näytti jo hieman vihreämmältä, eikä enään niin vihreäruskehtavalta. Meeba kärräsi kottikärryjä edestakaisin lantalan ja tarhan välillä.
- Pakko myöntää että tää käy mun haban päälle... Tyttö huokaisi lösähtäen samalla maahan istumaan.
- Hei onneks meitä on sentään näin monta täällä tätä tekemässä! Miettikääs vähän kun tän kaiken joutuis tekemään ihan yksin! Emma huudahti.
- Luoja kiittää että ootte löytänyt tienne Shelyyn! Kommentoin nyt asiaan.
- Ja me kiitämme luojaa, Hilda hymyili.

Ruunatarha oli nopeasti hoidettu tammatarhan jälkeen ja osa olikin jo aloittanut oritarhan puolella siivouksen.
- Kuinka kauvan sä Catu ootkaan siis ollut Shelyssä? Hilda kysähti, lapatessamme samaan aikaan lantoja kottikärryihin.
- No tossa elokuussa, oisko ollu vuonna 2009 alotin täällä sellasen shetlanninponin hoitajana... Se ois sit sellaset kolme vuotta jo täynnä, vastasin hymyillen tytölle.
- Joo mä oonkin kuullu siitä ponista, kuulemma tallipalossa menehty vai?
- Joo... Vastasin ehkä hieman liian ankeasti.
- Oon pahoillani.
- Älä suotta oo, aloitin ja jatkoin: - Tää pihattotallikin just tuhoutu siinä palossa, hienoa kuitenkin että Jassu jakso nostaa persettään ylös ja alottaa rakentamaan tätä uusiksi!

- Ohoi alamaiseni! Mites työ täällä kylmän viiman keskellä sujuu? Kuului Jassun ääni kentän suunnalta.
- Oikein loistavasti! Erika vastasi takaisin ja pyyhkäisin hikeä hieman otsalta.
- Ai te ootte saanu jo aika hyvään malliin nää tarhat! Nainen hämmästeli.
- AI aika hyvään? Kritisoin nyt naisen puheita.
- No olisitte saanu vähän noita puuntaimia nykkiä samalla pois...
- Ja se pystyy vielä lisää orjuuttamaan meitä tän kaiken työn jälkeen, Meeba sanoi.
- No okeiokei, te ootte mun enkeleitä kun teette näin ahkerasti tätä! Jassu joutui myöntämään murhaavien katseittemme alta.

Jassu lähti vielä motivoimaan poikien työmaata ja jätti meidät vielä puurtamaan ja uurtamaan.

On hauskempaa kun lauletaan
siis laulain työtäs tee

- Tästä se lähtee viimeinen lantakuorma! Meeba selitti iloisesti ja nosti hitaasti kärryjä ylöspäin kahvoista, vahva työntö ja pyörä lähti pyörimään kevyesti eteenpäin.
- Oleeoleoleolee! Olee! Inkeri ylisti tätä hetkeä lauleskellen.
- Tätä voisi kutsua jo varsinaiseksi girlpoweriksi! Odelie naureskeli kun kaikki vain läsähtivät maahan ottamaan taukoa.
- Hei tää on kyllä jo jotain hevosvoimaa pikemminkin! Vastasin omahyväisesti.

- Kiitti hei tosi paljon nyt teille! Noita tarhoja tosiaan voidaan joutua vielä jotenkin siistimään mutta suurin urakka on ohi! Kiitin kaikkia ihmisiä ja hymyilin oikein leveästi - tämä yhteishenki, jonka olimme saaneet kasaan täällä todellakin yhdisti meitä.
- Parasta ois että jonkun näkönen palkkio oottaa sitte päärakennukses, Inkeri sanoi hieman vitsaillein.
- No ainakin suihku sieltä löytyy!
- Mä ainakin nautin tästä lannanhajusta niin paljon että ajattelin olla käymättä suihkussa ja mennä huomenna kouluunkin näin! Erika lisäsi huumoria keskusteluumme ja nauroimme toisiamme.

[Meeba]

Tallitalkoot (tarina sijoittuu maanantaihin)

Olin iloinen ja valmis melkein kaikkeen tänään, parista tietystä syystä. Ensimmäinen oli se, kun jaksoin panostaa matikankokeeseen, ja toiseksi, tänään alkaa tallitalkoot. Pitihän sitä olla varautunut. Mun silmät oli nauliintuneet tyhjään plänttiin tallirakennuksen lähettyvillä.
"Meeebaaa herätys, vie toi lasti ja tuu hakeen lisää!" Catu käski päättäväisenä. Huokaisin ja väänsin pirteän hymyn huulilleni (ehkä vähän liioiteltuna) lähtiessäni kärräämään lannat muualle.
Työnteko sujui hymy huulin, koska no jaa - musta tallin siivoominen ja lankkujen maalailu on kyllä kivempaa kun kokeisiin lukeminen. Ja ei tarvi rampata koulussa, pyysin vapaata sieltäkin..
Okei no, en kyl varmaan ois saanut päivää pois jos en olis sanonut että oon kipeenä.

Vislailin kärrätessäni uutta satsia sontaa kärryihin ja kuljin rennosti takaisin kasalle mihin olin viskannut muutkin. "Ai katos, sä jouduitkin just sopivaan hommaan!" Kuulin tutun pojan äänen takaatani. Pyöräytin silmiäni automaattisesti ja mulkaisin Sveniin joka seisoi kädet ristissä paskakasan vieressä. Sillä oli niin huvittunut ja halveksuva ilme, että mä porauduin sen silmiin murhaavasti ja loin oikein ilkeän katseen. Sven ei näyttänyt pahemmin järkyttyvän.
"Varokin sanojas poika, mulla on parempi homma tehtävänä kun sulla", sanoin ylpeilevänä.
"Joo hah nii varmaan, mä sentään osaan tehdä mun työn oikein", poika virnuili.
"Etkö sä kuullut mitä Erika sano? Musta tuntuu että sä tuut ihan varmaan jossain vaiheessa meille itkemään siitä kuinka sä taas satutit sun sormea vasaralla, musta sulla ei oo kuule yhtään varaa sanoa tollasia", yritin jotenkin hätäisesti saada pojan hiljenemään. Sven ei voinut muuta kuin revetä nauruun ja kävellä pois paikalta rennosti, yhä hekottaen.

Töitä tehdessä ajankulu meni nopeasti ja huomattiin että pian oli iltapäivä.
Siirryin maalaamaan muiden tyttöjen kanssa aitoja.
"Pelastaja! Mun käsi puutuu, tuu mun tilalle!" Samanlaisia huutoja taisi tulla vähän joka suunnasta. Annoin kuitenkin Inkerin hetkeksi levähtää, ottaen tytön paikan ja maalaillen aitaa nopeasti pitkillä vedoilla. Catu näytti leikkivän Picassoa kieli ulkona suusta ja aitaa välillä muka mittaillen ja tehden aivan varmasti niin yksityiskohtaista työtä kuin ikinä vaan voi. Vedin facepalmin ja mutristin suuni.
"Catu voi sua, tiiäthän et näytät ihan --", aloitin, mutta brune keskeytti, "nerolta? Voi kyllä tiiän, mä saan tästä aidasta Shelyn hienoimman yksilön, kato, nyt tähän reunaan pari mustaa kuviota ja.. bäm, tää on valmis!" Katsoin kahta mustaa plänttiä ja huokaisin.
"Jassu ei tuu tykkäämään tästä..", mutisin hampaitteni välistä.
Pyyhin mustat jäljet talouspaperilla ja maalasin sen takaisin samalla värillä millä muukin lankku oli maalattu.
Sveniltä tuli lankkuja maalattavaksi nopeaan tahtiin ja sen takia meillä oli vielä hirveä määrä maalattavaa, ei se tosin haittaa, töidenhän takia tänne oltiin tultu. Tein työtä käskettyä ja maalailin aitoja valittamatta. Catu ei näyttänyt olevan yhtä positiivinen kuin minä. "MITÄ?" Tytön huuto kajahti kauempaa.
"Joudunko mä mennä lappaamaan paskaa.. taas?" Jos olisin viitsinyt kääntyä, mä olisin ihan satavarmasti nähnyt tytön naaman mutrulla. Äänestä päätellen uutinen ei tainnut tulla kovin positiivisessa muodossa Catulle.. Kuulin kiroamista takaatani ja me aloimme pakosti Inkerin kanssa tirskumaan.
"Se haisee koko loppuviikon, usko pois", Inkeri nauroi.
"En mä usko, mä tiiän kokemuksesta", virnistin.

[erika]

Iltatalli 2.10.2012: Myrskyn jälkeen on poutasää

Mä olin viettänyt lähes koko päivän tallilla, tänään mun ei ollut hyvä olla yksin. Myrskyn takia en ollut päässyt maastoilemaan niinkuin alunperin oli ideana, mutta mä vietin kyllä aikaa rakkaan pienen Ellin kanssa. Sää oli arvaamaton, tuuli repi kaiken irrallaan olevan mukaansa ja tanssitti lehtiä pitkin pihaa. Iltaa kohden sää oli alkanut selkeytyä, vaikka pysyikin yhtä harmaana ja synkkänä. Rankkasade tyyntyi pieneksi tihkusateeksi ja tuuli lakkasi riivaamasta tallille saapuvaa väkeä.

Mä seisoin keskellä ison tallin käytävää ja katselin tyytyväisenä ympärilläni hörähteleviä nelijalkaisia. Sade ropisi hiljalleen ikkunaan, ja pihavalot kajastuivat sisälle. Kaunista. Vihelsin käytävän päässä köllöttelevälle koiralle merkiksi, ja tuo kipitti perässäni toimiston ovelle. Heilauttaessani kättäni koira syöksyi toimistoon pöydän alla olevalle sille tarkoitetulle viltille. Mä jatkoin matkaani rehuhuoneeseen, etsin ohjeet jälleen käsiini ja aloin lappaa rehuja kuppeihin niiden mukaisesti. Aikaa tuntui kuluneen hurjasti siitä kun olin viimeksi iltatallia tehnyt, sen verran kankeasti hommat tuntuivat mun osaltani hoituvan.

Vedin hupun päähäni avatessani ulko-ovea, seuraavaksi olisi heinien jako. Mä rakastin sitä, kuinka kiitollisia ponit saamistaan eväistä olivat. Hain jälleen kottikärryt tuttuun tapaan oritallin takaa katoksesta ja kiersin toisen puolen heinälään.

"Oijoi! Mä rakastan tätä enemmän kun mitään..", mä kihersin huomatessani, ettei valmiiksi avattua paalia ollut. En ollut aikoihin saanut avata sellaista, viimeksi silloin kun itse asuin maatilalla ja perheelläni oli lehmiä. Nappasin puukon hyllyltä ja vedin viillon saumakohtaan. Revin muovia heinän ympäriltä ja lievä muurahaishapon tuoksu lemahti ilmoille. Hymisin onnessani ja laskin puukon takaisin omalle paikalleen, jonka jälkeen sulloin irronneet muovit roskasäkkiin heinälän nurkassa. Työnsin kärryt oritallin käytävään ja heittelin reilun määrän heinää jokaiselle tallin asukille. Käytyäni täyttämässä kärryni sisältöä, mä jaoin heinät myös ison tallin puolella. Seuraavaksi rehut ruokakuppeihin ja ponit olivat iltaruokansa saaneet.

Hevoset saivat ruokarauhansa, jonka jälkeen mä kävin tarkastamassa jokaisen yksitellen haavojen varalta, ja samalla kertaa heitin ohuen loimen niskaan. Viimeisen ponin loimituksen jälkeen mä kävin tarkastamassa molempien tallien ja pihan iltarauhan, nyt oli viimeistenkin tallilaisten aika hipsiä kotiin. Palattuani isoon talliin mä tarkistin ensitöikseni toimiston ovelta, että Nella koisi rauhallisena ja oli kunnossa. Hain katuharjan tallin nurkasta ja aloin lauleskellen harjaamaan käytävää voimakkain vedoin niin, ettei käytävälle varmasti jäisi pihalta kulkeutuneita mutapaakkuja.

Viimeisiin hommiini kuului normaaliin tapaan kentän valonheittimien poiskytkeminen, vaikka tuskin ne päällä olisivatkaan. Tämän päivän myräkällä kaikki tunnit olivat olleet enemmän kuin sadan prosentin varmuudella maneesissa. Tästä johtuen mä kytkin päältä maneesin valot ja ilmastoinnin. Ja tietysti kävin säätämässä molempien tallirakennusten ilmastoinnit yöasentoon, jottei poneille tulisi yön mittaan tukala olo.

Kun mä palasin isoon talliin, oli Nella noussut sijoiltaan ja päättänyt odotella mua keskellä käytävää.

"Mitä sä höpsö siinä teet", mä puhelin sille rauhoittavalla äänellä.

Vastaukseksi sain innokasta tuhahtelua ja muutaman hännänheilautuksen. Kyykistyin koiran tasolle ja silittelin sitä poskista ja leuan alta. En ollutkaan tajunnut, millaiset nappisilmät silläkin oli. Uppouduin niihin, ja ennen kuin kerkesin tajutakaan, kyynel oli taas vierähtänyt poskelleni. Musta todellakin tuntui, että eläimet ymmärsivät mua hurjan paljon paremmin kuin suurin osa ihmisistä. Ohjasin koiran takaisin nukkumaan, suljin toimiston oven raolleen ja sammuttelin valoja tallista hiljalleen. Huhhuh, miten herkkä mä tänään olinkaan ollut, mä pohdin laittaessani hälytysjärjestelmää päälle ja painuessani pimeyteen.

Erikan neljäs iltatalli

Pahoittelen, jos löytyy paljon virheitä, kipeänä kun kirjoittelin :--D

[Odelie]

Leka ja rautatuki räjähdyksen luo

Suukotin vielä tuoretta aviomiestäni, jonka lähetin Svenin ja muiden ukkojen avuksi rakennushommiin. Elias oli kuitenkin pienestä pitäen elänyt periaatteella tee-se-itse, joten uskoin, että hän pärjäisi rakennustöissä erinomaisesti. Tai ainakin tähän mennessä. Murheeni kuitenkin unohtui, kun näin jo tutut tytöt työnteossa ja naureskelemassa. Tästä tulisi aikamoinen päivä.

En osannut sanoa, mihin hommaan kukakin oli menossa, mutta sen osasin päätellä, että osa lekan käyttäminen saattaisi osalle olla hieman vaikeaa. Jassun ladellessa tehtävälistaa päätin ottaa osaa aitojen rakennukseen. Leka, tuki, tolpat, laudat, nakutinakuti, valmis. Tämän homman olin juuri hoitanut kotosalla, niin miksei sitten täälläkkin. Jassun ohjeistuksesta kävin kasaamassa tolpat paikoilleen, mittanauhat ja lekan odottamaan vuoroaan. Mittaus toimi hyvin Catun ja Meeban avulla ja kohta olimme paikantaneet paikat, mihin tuet pystytettäisiin. Asetin ensimmäisen maahan oikeaan kohtaan ja lekan ja rautatuen koskettaessa toisiaan suuri kajaus pamahti ilmaan.

- Tää on tuskaa, Catu huokaisi.
- Me ollaan vasta pystytetty tolpat hölmö, hymähdin ja join kahvia termospullosta suoraan. Aikaa ei ollut hukattavana.
- Joo, mut noi painaa ihan hirveesti, Catu murahti ja nousi ylös. Sanaakaan sanomatta lähdin hakemaan aidan lankkuja, jotta se saataisiin pystytettyä tolppiin. Ne oli sahattu jo valmiiksi sopivan kokoisiksi. Ei tainnut siis Svenkään ihan toivoton kaveri olla. Kuljetin Meeban kanssa yhdessä lankut tarhalle ja pyörittelin vasaraa käsissäni.
- Varo ettet lennätä tota jonkun päähän, Meeba sanoi ja astui hieman kauemmas.
- Mie oon synnynnäinen raksamies, vinkkasin silmään.

Homma tuntui minun makuuni sujuvalta ja melko helpolta. Vaikka jouduimme siistimään aidan päitä, sillä osat olivat hieman vinossa, aika ei kulunutkaan niin nopeasti kuin pelkäsin. Ehdin pitämään pienen evästauon, vaikka mieluusti olisin työstänyt vaikka mitä ja tarhan valmistuessa jätin maalaamisen muille, siinä en tosiaankaan ollut taitava.
Hyppäsin pian siis muiden tyttöjen kelkkaan, jotka olivat lähdössä siivoamaan tarhoja. Kottikärryt ja talikot tulivatkin tarpeeseen, sillä sotkuisimmat ponit olivat pitäneet huolen, että meillä oli töissä. Vihellellen ja reippaana siivosin kuitenkin tarhoja ja välissä kävin myös moikkaamassa hoitoponiani Ronia, joka katseli kauempaa hämmästyneenä mitä me oikein touhusimme.

- Saisiko herroille olla vahvaa kahvia, tarjoilin ukoille, jotka olivat saaneet pihattotallin näyttämään upealta.
- Kiitos rakas, Elias hymyili minulle ja muutkin mumisivat kiitosta. En voinut olla tarjoamatta eväitäkään, niin kuin emäntä, se oli minun luonteeni. 50-luvun kotiäiti, joka pitää naapureidenkin ukkojen ruokatarpeita huolta ja niin edes päin.
- Täällähän alkaa näyttää jo inhimilliseltä, Jassu ilmestyi viereeni seisomaan ja pyyhkäisi otsaansa.
- Pikku hiljaa hyvä tulee, kohautin olkian ja nyt hörppäsin rauhassa kahviani.
- Vieläkö sulla suunnitelmissa touhuta jotain? Jassu kyseli uteliaana ja kohautin olkiani.
- Kyllä mä varmaan meen vielä tossa jossain välissä maalailemaan, mutta tuloksesta en halua sitten valitusta, huokaisin ja Jassu naurahti iloisesti.

Odelie

[/size][/font][/color]

^{tallitalkoohommat
02.10.2012}