# Tallikirja 2013

[Jassu]

#2013 TALLIKIRJA

Kuka, mitä, missä, mistä, milloin, koska...
Sinulla on valta.
Tallikirja on jokaiselle tarkoitettu, vapaaehtoinen kirjoituspaikka tallilla kävijöille.
Sinun ei tarvitse tulla pyytämään erillistä lupaa, kunhan inspiraatiota riittää niin anna
sormien sauhuta!

Tallikirjaan kirjoitetaan myös iltatallitarinat. Iltatalli-infoa löytyy täältä!

[Thea]

24.2.2013 Iltatalli
"Kiitos ku suostuit jäämään, ei mulla yleensä tuu tällä lailla yllättäviä menoja", Jassu selitti vilkaisten olkansa yli.
"Juu ei mitää, ihan mielelläni mä. Mut mites tää pon..?" lauseeni jäi kesken.
"Sven on oritallissa, kyseleppä siltä lisäinfoo. Catulla on vapaa ilta, muistaakseni", nainen puhui nopeasti. Seurasi uusi vilkaisu.
"Hmm..? Okei, no mä kai si..", lauseeni katkaistiin jälleen.
"Kiitos vielä!", loittonevan tallinomistajan ääni kuului.

Jäin seisomaan hieman rypistynyt lappu kädessäni keskelle märkää tallipihaa, kun Jassu lähes juoksi parkkipaikalle. Hämmentävintä tässä kaikessa oli se, että parkkipaikalta erottui harteikas ja huomattavasti isokokoisempi tyyppi kuin Jassu itse.
Mä painelin oritallin ovesta sisään ja etsin Svenin käsiini. Hän oli juuri laskemassa Arttua karsinaansa, kun mä yllätin hänet.

"Missäs Catu on?" Sven kysyi hämillään. Aidosti tai ei, kuka tietää.
"Jassu sano sil olevan vapaa ilta", sanoin. "Siitä puheen ollen, et sattuis tietämään mitään Jassun suhdekuvioista. Tai siis ei mitenkään sillä, et asia mulle kuuluis mut.."
"Ehkä tiiänkin, mut mitäs mä sitä sulle kertoisin", poika virnisti.
"Jaha, et sä mitään tiedä", tokaisin nokkavasti.
"Ehkä en, ehkä en", hän jätti sanomansa roikkumaan. "Oliko sulla jotain asiaaki?"
"Joo tästä iltatallin tekemisestä. Jassun antamasta lappusesta ei oo enää paljoo iloo", mä näytin pojalle räntäsateen kastelemaa paperikasaa. "Mitä mä voin tehdä?"
"Oi ihanaa oma talliorja!" Sven hihkaisi tekopirteästi.
"Ihan tosi nyt... Haluun vaan tietää, mitä tähän iltatallin tekemiseen kuuluu", tuskailin.
"No okeiokei", tuo vakavoitui. "Voisit mennä pihattotalliin hakemaan ponit sisälle, tarkistaa ne ja vaihtaa loimet. Ja sit lakasta sieltä lattiat, kun kerkeet. Tuun jakamaa sinne sapuskat tossa kohta ja kerron sitte sulle jatkon, ok?"
"Ok."

Vedin hupun päähäni ja kiirehdin pihattotallille, jossa oli vain emät ja varsat. Loput ponit seisoivat aivan tarhan ovella odottaen sisään pääsyä. Nappasin Ninon ensimmäisenä sisälle ja laskin sen karsinaansa. Seuraavaksi lämpimään pääsi Dana, ja viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä Nette. Tarkistin joka ponin haavojen varalta samalla, kun riisuin niiltä märät loimet yltä. Niin, ja erikseen tietysti emät varsoineen. Kaikki olivat täysin kunnossa ja loimitusta vailla. Olinkin juuri heittämässä loimea viimeisen ponin niskaan, kun Sven pamahti paikalle.

"Nonii karvaperseet, ruoka-aika", hän jutteli poneille.

Astuin ulos karsinasta ja nappasin katuharjan varustehuoneen nurkasta. Sen minkä kerkesin lakaista, sotki Sven perästä. Lattialle tippui aina heinää taikka rehuja, tai karsinoiden pehmikkeitä. Päätin suosiolla odottaa tämän kävelevän täystuhon poistumista, jotta voisin jatkaa annettua tehtävääni.

"Tuu tonne päätalliin ku oot täällä valmis", poika heilautti kättään tallin suuntaan. "Meen jo laskemaan ponit sisään."
Sven napsautti pihattotallin ilmastoinnin yöasentoon ja paineli ulos. Lakaisin pienen käytävän sekä varustehuoneen lattian ja asetin sitten katuharjan paikalleen nurkkaan. Sammutin valot ja astuin jälleen loskaiseen pihaan. Pihattotallin elikot pärjäisivät näin yön yli.

"Nyt on joka tallin ponit sisällä kuivine loimineen ja tarkastukset tehty. Niin ja ruuat jaettu", Sven tiedotti lykkien kottikärryjä ovesta ulos. "Alota vaikka lakasemalla lattiat."
Tuumasta toimeen; mä nappasin harjan ja aloin lakaista lattioita pitkin vedoin. Olin lähes valmis, kun Sven palasi.

"Mitä pitääkin aina olla niin vetovoimanen persoona, ettei tallitytöt malta lähtee kotia", hän piti monologia omasta egostaan. Joka ei muuten tuntunut mahtuvan mun kanssa samaan tallirakennukseen.
"Voisit ens kerran vedota Catuun, et nähtäis sitäkin täällä tallilla. Ja sitä paitsi oon varma et se tietää jotain tästä Jassun tapauksesta", sanoin Svenin irvistäessä mulle. "No anteeks, et mua kiinnostaa! Ties mitä täällä tapahtuu, jos Jassulla on mies. Sehän saa intoo vaikka minkä näköseen. Ties vaikka vaihtais sut!"
"Siinähän sulle ikävä tulis", poika tokaisi.
Lause, johon en voinut vastata. Sanoin mitä tahansa, sen jälkeen Sven saisi viimeiset naurut. Ärsytti hävitä, hemmetti.

"Vieläkö täällä on muuta tekemistä?" kysyin viedessäni harjan paikoilleen.
"Valot ja ilmastoinnit viel ja sit ihan lopuks hälyttimet päälle", Sven kertoi virnistelynsä jälkeen. "Mä voin kytkee kentän valot pois, ja laittaa tallin ilmastoinnin ja hälyttimet. Käy sä laittaa maneesista valot ja ilmastointi pois."

Tein työtä käskettyä, jonka jälkeen olin vapaa lähtemään kotia kohden. Ponit pärjäisivät nyt, mutta Nella -parasta en menisi vannomaan. Sen uni menisi totaalisen sekaisin, kun Jassu rymistelisi kotiin. Jos rymistelisi.

[Thea]

Iltatalli 25.3.2013
Vetäisin itse kudotut lapaset käsiini ja astuin hämärään samalla ovenavauksella tuntilaisten kanssa. Pihassa hääri vanha ukko traktoreineen, kuljetti ilmeisesti uusia avaamattomia purusäkkejä purulaan. Varoin osumasta painavan koneen alle, ja puristin riimunnarua käsissäni kävellessäni ison tallin seinän viertä tarhoille johtavalle tielle. Ilma oli viileä, sillä aurinko ei ollut juurikaan näyttäytynyt koko päivänä ja ilta oli pimenemään päin. Vetäisin hihat ohuiden lapasten suojaamien sormieni lämmikkeeksi ja tihensin askelteni tahtia.

Tammat odottelivat jo tarhan portilla lauhkeina kuin lampaat antautumassa talliin vietäväksi. Yksi kerrallaan ne päästivät ilmoille hiljaisen hörähdyksen vastaten toinen toisilleen. Vaikkakin lämpömittari näytti vain muutamaa pakkasastetta, nuo pienet karvapallot saivat näyttämään itsensä hyvinkin kärsiviltä ja laiminlyödyiltä.
"Sori vaan", mä pahoittelin tammoja säälien, kun pujahdin tien toiselle puolen orhien tarhaan. Roni työnsi oitis päänsä mun kainalooni, ja kävi läpi jokaisen taskun herkkujen varalta. Hölmö koni.

Saatuani kaikki viisi oritallin asukkia karsinoihinsa, pääsivät vihdoin herkkähipiäiset tammatkin lämmittelemään jäätyneitä luita ja ytimiään. Tyytyväisesti heiniään rouskuttaen ponit rauhottuivat hetkeksi aloilleen, ja mä voin jakaa rauhassa loputkin iltaruuat. Myhäilin oveluuttani, kun olin keksinyt heitellä heinät karsinoihin jo ennen, kun hain poneja tarhasta. Jokaisen ison tallin nelijalkaisen saatua oman osansa tallin rehuvarastoista, nappasin ori- ja pihattotallin rehut matkaani ja painelin viereiseen rakennukseen. Heti raskaan oven avattuani alkoi kuulua innokasta hörinää ja korvia raastavia hoputuksia, jotka hiljenivät kuitenkin heti kun nakkasin poneille purtavaa turvan eteen.

Heinälästä kävin repimässä lisää heinää kottikärryihin pihattotallin poneja varten. Nostin rehuämpärit mukaan kottikärryyn ja taiteilin loivasti alaspäin viettävää tietä pitkin pihattotallille. Nyhdin ovea auki ja työnsin kärryjä sisään käytävälle koko voimillani kynnyksen yli peläten kuollakseni lastin kaatumista maahan. 'Vaikeuksien kautta voittoon', sanotaan. Lykin kärryt varustehuoneen oven suuhun heiteltyäni heinät ja rehut karsinoihin, jotta mahtuisin päästämään ponit sisälle. Suljin muiden karsinoiden liukuovet, paitsi Neten, ja päästin tuon tummanvalkean ilmestyksen tarhan ja tallin välisestä ovesta käytävälle. Ohjasin sen omaan karsinaansa, ja taktiikkani toimi yllättävän hyvin. Siis muidenkin ponien kohdalla, sillä jokainen meni nätisti omaan karsinaansa poukkoilematta muualle. Lieköhän sapuska tuo vaikuttava tekijä.

Lakaisin käytävän ja varustehuoneen lattian, jonka jälkeen tarkastin ponit haavojen varalta. Loimet heitin vain varsoille, muut pärjäisivät varmasti jo ilmankin. Yöt olivat jo suhteellisen lämpimiä ja olihan tallissa lämmintä varsomiskarsinoita varten. Kävin säätämässä pihattotallin ilmastoinnin yöasentoon ja katosin jälleen pihaan kottikärryineni. Viedessäni kärryjä takaisin omalle paikalleen oritallin taakse, mä tapasin tuon lakkipäisen traktorimiehen uudelleen.

"Terveterve!" tuo tervehti tuttavallisesti tavalla, jonka voisi tulkita myös hieman ärähtäväksi. Tai ennemminkin murahtavaksi.
"Moi, Thea", mä hymyilin niin nätisti kuin osasin ja kävin kättelemässä vanhahkoa miestä.
"Svansenin Bert", hän hymyili takaisin kuten parhaakseen näki, ja huikkasi heti perään Nellan luokseen. Joka muuten kipittikin pää viidentenä jalkana istumaan kuuliaisesti Bertin kengille.
"Vai on se Jassu nakittanut sut tähän aikaan töihin?" mies jutteli koiraa korvan takaa rapsutellen.
"No aika lailla vapaaehtoisestihan mä tätä teen", naurahdin. "Eihän tästä ponien kanssa touhuilusta voi kuin nauttia."
"Pöh.. kun minä olin nuorempi sälli niin oli hevosillakin vielä virkaa talossa", mies uppotui muistelemaan.

Jätin pätemättä hevosten positiivisista vaikutuksista ihmisten henkiseen tasapainoon, fyysiseen kuntoon sekä vastuullisuuteen kunnioituksesta vanhempaa ihmistä kohtaan. Vilkaisin merkitsevästi käsissäni kantamiini tyhjiin rehuämpäreihin, ja vihjeestä Svenin isoisä lähti kulkemaan Nellan kanssa kohti päärakennusta. Jätin ämpärit odottelemaan oritallin ovelle ja painuin itse sisälle tarkistamaan hevosten kunnon, lakaisemaan lattiat sekä säätämään ilmastointia.

Tyhjät rehuastiat kuskasin takaisin ison tallin rehulaan, ja ryhdyin lakaisemaan sielläkin lattioita. Ilmassa leijaili hento pöly ja ponin tuoksu, ja mulla oli tosi kotoisa olo. Voisin ryhtyä tekemään useammankin kerran iltatalleja, jos vaan koulukiireiltäni ehtisin. Rentouttavaa puuhaa, vaikka homma osaakin olla aika ajoin raskasta. Tarkistin vielä jokaisen tamman, säädin ilmastointia, kytkin maneesin ilmastoinnin ja valot sekä kentän valot pois ja aivan viimeisenä sammuttelin valoja ja kytkin hälyttimet päälle. Suljin hiljaa tallin oven ja painelin tieheni tiluksilta.

[Thea]

Kas viina menee ensin poskiin sieltä aivoihin

14.4.2013 Iltatalli
Että mua ärsytti. Minkä hemmetin takia Petterin piti oikein ylpeillä ryyppäämisillään? Mä en ollut ikinä ymmärtänyt viinaa, en sitten ikinä. Sille tielle jäi mun isänikin, joten olin aina pitänyt 'sellaisia ihmisiä' omassa arvossaan. Muu porukka istui vielä iltaa taukotuvassa, mutta muhun oli henkilökohtaisesti koskenut katsoa, mihin keskustelu johti. Lähdin siis hyvissä ajoin hoitamaan tallin muita juoksevia hommia, kuten hain poneja sisälle. Pakko ajatukset oli johonkin muuhun saada, sillä ei mulla mitään itse poikaa vastaan ollut -päinvastoin-, mutta juomista mä en ymmärtänyt. No, omapa oli asiansa.

Ketään ei näkynyt tallissa eikä pihalla vielä silloinkaan, kun olin saanut joka ikisen karvaturvan lämpimään karsinaansa viilentyneestä illasta. Ehkä mun teki ihan vähän mieli vielä kiivetä takaisin taukotupaan ja kuulla, mitä siellä puhuttiin. Mä tosin laitoin sen vain ja ainoastaan uteliaisuuden piikkiin, mä en siis muuten välittänyt tippaakaan. En varmasti. Kai. Nojailin Vinjan karsinaa vasten ja katselin sen kasvanutta vauvamahaa. Ihanaa saada taas jotain uutta eloa Shelyesiin varsan syntymän myötä, kaikki olisivat taas ihan fiiliksissä.

Huomasin unohtuneeni ajatuksiini liian pitkäksi aikaa, ja mun olisi palattava taas hommiin. Ponit kaipailivat jo heiniään, joten kiirehdin hakemaan kottikärryt oritallin takaa ja täytin ne kukkuroilleen heinää. Kun olin heittelemässä viimeisille heinää vailla oleville poneille ruokia päätallissa, alkoi muita tallilaisia valua yläkerrasta käytävään. Katsoin kaikkia muita päin, paitsi Petteriä. Tiesin musta paistavan läpi se, mitä mä hänen juomisestaan ajattelin. Eikä hänen todellakaan tarvinnut tietää mun ajattelevan koko tyypistä yhtään mitään, vaikka hän olikin ollut taukotuvan kuumin puheenaihe tyttöjen keskuudessa. Varsinkin näin viime päivien aikana, kun hän oli osoittanut jonkinmoista kiinnostusta mua kohtaan. Jollen sitten vaan kuvitellut kaikkea omassa vilkkaassa mielikuvituksessani. Sven olisi mun ainoa toivoni, jolta kysyä Petteristä -mutta samalla viimeinen tyyppi koko maailmassa, jolta mä pyytäisin apua. Hankalaa.

Olin poistua päätallista Emman ja Fian perässä, kunnes mut pysäytettiin.
"Thea hei", kuului matalampi ääni, kuin mitä olisin kuvitellut kuulevani vaikka Inga-Stinan suusta. Pysähdyin kärryineni, muttei mulla ollut aikomustakaan kääntyä katsomaan poikaan.
"Mikä sun tuli? Tai siis ku lähit yhtäkkii sanomatta mitään", hän uteli tuskin oikeasti huolissaan. Tai kuka tietää. "Jemiki ihmetteli."
"No jonkunhan nää iltatallitkin on tehtävä", käännyin katsomaan.
"Voin auttaa", Petter hymyili leveästi hammashymyään.
"Ei kuule tartte", murahdin. "Tai siis.. ei kiitti."

Poistuin paikalta häpeissäni, mä olin taas niin idiootti. Oikein hölmöläisten kuningas tai ääliöiden äiti, miten mä ikinä pystyin sanoa noin juuri Petterille. Odotin Svenin kuulevan tilanteesta, ja tietäisin tasan tarkkaan, milloin Petter oli hälle kertonut. Svenin virnistelystä ei voisi erehtyä, hitto vie. Kävelin kannat kopisten kottikärrykatoksesta pihattotallin suuntaan, kunnes mut säikytettiin taas. Pimeässä ja koleassa pihassa, kun olin aivan yksin. Ja ihan vaan infona: mä säikyn hemmetin herkästi.

"PETTER!!" mä kiljuin.
"Etkai säikähtäny", poika virnisti jättäen kätensä mun harteilleni tosi Svenmäisesti.
"No enpä vissii", mulkaisin julmasti hänen suuntaansa karistaen pojan käden mun olaltani. Tihensin askelteni tahtia, jotta poika ei pysyisi mun perässäni. Tai ei ainakaan näkisi mun lievää punastumistani, taas.
"Joko muut tytöt lähti?" mä kysyin toivoen, että he jokainen olisivat mun kanssani tässä tilanteessa nyt heti.
"Jep, Sven vissiin myös", Petter vastasi. "Puhu jostain Catusta."
"Äh, tulis seki jo takas Shelyyn. Ei oo Shelyes, jos ei oo Catua. Infoo Svenille, että käskee tytön heti takas!" ruikutin kuin ikävästä kärsivä koiranpentu. "Tai älä, sit Sven tietäis, ettet sä lähtenykkään muitten mukana tallilta."
"Noinko kamalaa se ois?" blondi kysyi.

En vastannut hänelle edes katseella, vaan astuin pieneen valaistuun käytävään vetäen oven hänen nenänsä edestä kiinni. Hetki meni, että poika tuli perässä. Luulin hänen jo kääntyneen kannoillaan ja juosseen hiton lujaa karkuun. Mä tarkistin ponit, ja hän seisoi hiljaa paikoillaan. Mun lakaistuani käytävät, ja pojan pysytellessä edelleen ihan hiljaa, mä kysyin:

"Arvaa mitä?"
"Hmm..no?" poika ihmetteli.
Kävelin kiusallisen lähelle poikaa ja tuijotin häntä melko pitkään.
"Mun täytyy ajaa ylimääräset ihmiset pois tähän aikaan", virnistin.
"Sä oot kohtuuton! Ensi mökötät ja ku mä vaivaudun tänne sun takias ni neiti häätää mut pois. En tottele, minkäs teet", poika ulisi.
"Tulee iso paha Jassu ja syö sut, vaikka eihän tommoset aikuiset satuja lue -tai niitä muista", mulkaisin poikaan alkuillan aikuisuus -keskusteluun kylmästi viitaten.
"Höpöhöpö, mä olin kova poika lukee satuja", hän nauroi.
Säädin pihattotallin ilmastoinnin yöasentoon ja sammutin valot. Astuin ulos tallista, ja suljin oven perässäni. Taas julmasti pojan nenän edestä.
"Sun pitäis ihan tosi lähtee jo menee", muakin jo hymyilytti. "Mitä Jassuki sanois jos tietäis."
"Koohta, koohta", hän venytti sanojaan.
"Åke, nyt", mä lähdin juoksemaan karkuun.
"Mitä paskaa? Thea!" hän huudahti paikoiltaan, ennen kuin älysi lähteä pinkomaan perään. "Mistä sä oot ton kuullu?!"
Juuri kun olimme molemmat pysähtyneet hengästyneinä, ja mä lähes nauruuni tukehtuen, ilmeni uusi ongelma. Tai ei mun ongelmani, vaan Petterin.

"Jassu", mä sanoin pojalle, joka tarkensi katsettaan lähestyvän hahmon suuntaan. Mä karkasin paikalta päätalliin lakaisemaan lattioita niin kilttinä tyttönä että. Kukaan ei epäilisi mua yhtään mistään. Ja enhän mä edes ollut mitään tehnyt, Petter vaan. Ihme sinänsä, enpä olisi hänestä uskonut. Olin pitänyt häntä vähän ujonpuoleisena aiemmin. Ehkä hänessä olikin se Svenin kaltainen puoli, mutta kaikki muu Petterissä teki hänestä erikoisen. Kiinnostavan.
Mun harteillani oli vielä oritallin lakaisu ja ilmastointien ja valojen säätäminen. Sen jälkeen mä olisin vapaa lähtemään. Ei siis sillä, ettenkö mä tallilla viihtynyt ja vieläpä iltaisin yksin. Tänään mä vaan ehkä salaa vielä toivoin näkeväni kotimatkalla erään vaaleaverikön kummajaisen..

[Thea]

Hyvää synttäriä 16v minä!
!! (Sisältää lievästi 'kiroilua' ja alkoholia) !!

Iltatalli 10.5.2013
Mä olin saanut tallin nuorisopoppoon jäämään tallin taukotupaan illaksi hengailemaan, mutta kenelläpä tässä pienessä tuppukylässä karmealla sadesäällä muutakaan tekemistä olisi ollut. Ei siis ollut vaikea homma. Nuorimmat hiipivät taukotuvasta karkuun hyvissä ajoin, ja Odelie Kairanin kanssa häipyi silmiään pyöritellen. Jäi meitä kuitenkin mun synttäreitäni juhlistamaan reilu kymmenpäinen sakki 15-18 -vuotiaita tallilaisia. Sohvat olivat täyteen tupatut, porukka makoili puoliksi toistensa päällä ja pöydän ääreen oli lyöttäytyneet kahvinhimoisimmat.

"Pitäiskö meidän laulaa vai mitä?" Fia tokaisi kevyesti naurahtaen.
"Ei, kiitti ei. Mulle riittää ihan vaan et sain porukkaa jäämään", mä toppuuttelin häntä. "Ei oo kauheen partyfiilis mummilla yksin."
"No ei oo kauheen partyfiilis täälläkään", Åke sanoi katseita haalivaan sävyyn vastakkaiselta sohvalta. "Mun juhlissa on sopivasti promilleja."

En vastannut pojalle mitään, sillä tota mä en hänen suustaan halunnut kuulla. Jassu hirttäisi meidät kaikki, mikäli jäisimme juopottelusta kiinni. Siis mieluummin ei. Muutkaan eivät kommentoineet asiaan mitään, mutta toisen täysi-ikäisen, Fian, katseesta näkyi, ettei hän olisi ollenkaan asiaa vastaan. Ei kai tässä mitään superjuhlia oltukaan järjestämässä, joten miksei hyvä seura ja rupattelu riittäisi.

Katseeni vaelsi huoneessa istuvien suuntaan, ja kaikkien ilmeet tuntuivat vähän nuupahtaneen. Tylsistyneiltä he näyttivät, jos joltain. Mä yritin keksiä jotain, johon kaikki voisivat osallistua. Keskustelukaan ei oikein edennyt tavallista paskan jauhamista pidemmälle. Sven ehti kuitenkin ensin:

"Mitäs jos koko kööri auttais iltatallissa?" Sven meni ehdottamaan. Eikä muuten ollut paha idea.
"Ai yrität laistaa sun hommistas vai?" Meeba kurtisti kulmiaan ylikorostetusti.
"No tottakai Melinda", Sven sai taas tytön punastelemaan hölmöllä lempinimellä. "Ei mut pienissä ryhmissä kun tehtäis ni homma ois ohi alta aikayksikön."
"Hmm.. Saat kyllä sitten suostutella Jassun antamaan saunatuvan meidän käyttöön", Petter keksi vaatimukseksi. "Theallahan on synttäritkin."

Kiva, että poika mainitsi mutkin. Hänen ja Fian touhu sohvan nurkassa ei miellyttänyt mun silmääni yhtään. En mä mustasukkainen ollut, en vaan pitänyt siitä, että hän tuntui tulevan paremmin toimeen jonkun toisen kanssa.. Ehkä heillä Fian kanssa oli enemmän yhteistä, mähän olin Åken silmissä ihan lapsi. Todella toivoin, että tämä kaikki olisi mun oman mielikuvitukseni tuotetta, mutta tuskin. Kai ihminen näkee, mitä silmien edessä tapahtuu. Huomasi sen varmasti muutkin, kun huoneen peitti niin tiuhaan kiusallinen hiljaisuus, jota seurasi ujot katsahdukset mun suuntaani.

"Me haetaan Affyn kanssa ponit sisälle..nyt", ilmoitin nykiessäni tyttöä mukanani ylös. "Tehkää te muut hommat miten teette."

Mun oli pakko päästä tilanteesta pois, ennen kuin mun viimeisetkin itsetunnon rippeet karisisivat tiehensä ja synttäripäivä olisi pilalla. Affy kipitti uskollisesti perässä, kun poistuin taukotuvasta. Meitä seurasi ilmeisesti useakin silmäpari, mutta hyväksyvien hymähdysten jälkeen taukotupa alkoi tyhjetä lopustakin väestä.

Tarhoilla Affy viimein otti asian puheeksi ja kysyi, miltä musta tuntui.
"Mikä?" mä tokaisin, kuin en olisi alkavan ihastukseni säätämistä huomannutkaan. "Miltäpä musta nyt pitäisi tuntua."
Lopun ajan tyttö pysytteli aiheesta kaukana, yritti auttaa ja piristää, vaikka ihan pirteä mä olin. Hemmetin ärsyttävää vaan, kun ei ymmärtänyt yhtään, mitä toisen päässä liikkui.

---

Me astuttiin Affyn kanssa ulos tallipihaan, kun muitakaan ei päätallissa näkynyt. Sade oli pikkuhiljaa hiipumaan päin, mutta molemmat oltiin keretty kastua läpikotaisin.

"Onks toi Sven?" Affy päivitteli päärakennuksen suunnasta lähestyvän hahmon henkilöllisyyttä.
"Hmm.. On se kai", totesin tarpeeksi hänen suuntaan tiirailtuani. "Ei kukaan muu täällä oo noin harteikas."
"Ette oo sattunu Fiaa ja Ookkee näkemään", miehenalku kysyi anteeksipyytävän näköisenä sitä, että juuri mun kuulteni kysyi. "Ne on kadonnu ku tuhka tuulee."

Mun sisälmykseni menivät vähintään solmuun, kun herra daaminsa kanssa kurvasi tallipihaan. Olivat sitten käyneet vähän moottoriurheilemassa, kun muut tekivät hommia tallilla.
"Jassoo", Sven kaappasi meidät kainaloonsa ja lähti kuljettamaan rantaa kohti. "Saatiin Jassulta oikeudet saunatupaan. Thea, onks kaikki ooraid?"
Poika oli ollut mua kohtaan yllättävän mukava tänään, varmaankin sääli synttärisankaria kun herra X viiletti menemään ties missä. Nyökkäsin Svenille, jonka kainaloon painauduin yhä lujemmin sateelta suojaan. Aika kätevää, jos sanoisin.

Tupa oli viileä, sillä saunaa ei oltu vielä lämmitetty. Kotoisa paikka kylläkin -ja tilava. Porukkaa alkoi pikkuhiljaa valua samaan lössiin, ja muutaman tovin kuluttua viimeisempinä vaan ei vähäisimpinä paikalle eksyivät Åke ja Fiakin.

"PARTYPARTY", poika ulisi kauppakasseja käsissään heilutellen. "Arvatkaas missä käytiin?"

Pussit kilisivät siihen sävyyn, ettei kenelläkään jäänyt epäselvyyttä siitä, että kassit sisälsivät viinaksia. Monet tytöt olivat valmiita lähtemään siltä seisomalta, mutta jäivät kuitenkin, koska oli mun synttärini. Kohteliaisuudesta kai, eikai sen muuten niin väliä ollut.

"Kai sä urpo tajuat, että Jassu teurastaa sut?" mä pauhasin jätkälle mulkaisten Fian suuntaan.
"Relaa hei vähän kultsi", hän lässytti iskien toisen pusseista mun kouraani.

"Just juu", mä mumisin. Ei mennyt taas ihan niin mallikkaasti kuin olisi voinut kuvitella. Helkkarin Fia, mikä silläkin nyt oli. Vaikka turhaanpa mä hänelle olisin mököttänyt, ei hän mitään väärääkään ollut tehnyt. Minkä hän sille voi, jos mun ihastukseni kohde valitsikin hänet. Tai no eihän tässä mistään valinnoista ollut kyse, huomiosta vain. Huomionkipeä Thea tässä, terve.

Mä en siltikään halunnut olla paikalla päättämässä siitä, mitä viinoille tehdään. Astuin ulos terassille katsomaan sadetta, ja jätin oven raolleen perässäni. Ei mennyt kauaakaan, kun sain seuraa -tyypistä, jota en oikeastaan osannut odottaa. Petter. Nousin ylös lähteäkseni takaisin sisälle, sillä ulkona oli tarkemmin ajateltuna aika viileää. Mun matkani jäi kuitenkin kesken, kun Åke kiskaisikin mut lähelleen ja suuteli.

Se suudelma oli kyllä kaukana kaikesta romanttisesta, jos siihen mentiin. Poika haisi viinalle ja tupakalle, ja maistui aivan samalta seokselta. Silti hän oli suudellut mua, eikä Fiaa. Tai mistäs mä sitä tiesin, mitä he olivat puuhailleet, mutta silti. Åke oli humaltunutkin, mutta silti. Irrotautuessamme hieman, nousi pojan kasvoille leveä hymy.

"Hyvää synttäriä Thea."

[Beata]

As usual, lahnasimme Inkun kanssa tallituvassa. Muut olivat varustamassa heppojaan tunneille tai liikuttamassa niitä, tai kuka missäkin. Hetakin pääsi tänään tunnille, ja Linalla oli vapaapäivä, joten olin raahannut perseeni tallille ihan vaan sen takia, etten mädäntyisi yksin kotona. Inkku vietti tet-viikkoa ja mussutti mandariinia jotakin heppalehteä selaten. Itse selasin S3:llani facebookia tylsistyneenä.
- HEEEEEEEEEEEEELMI! kiljaisin ääneen ja Inkku ninjasi itsensä samantien sohvalle viereeni. - Kato mitä lentsikoita!
- OOOOO HELMI!
- Mulle possukone!
- Mulle kans! Toi punanenki olis kiva, blondi sanoi puhelintani tökkien.
- Njääh, mulle possu.
- Sit mennää leijjuun Jassulle ku meil on kivemmat lentsikat ku sillä, Inksu räkätti.
- Joo todellaki!
- Mä lennän mun red bird koneella teille ja sit lennetään Jassun luo.
- Joo ja sit mä sanon mun possukoneesta et lällällällällää!
- Ja sit mä sanon mun red bird koneesta että meiän lentsikat onki paljo hienompii ku sun ja sit Jassu suuttuu!
- Ja muuttuu kateudesta vihreeks ja sit siitäki tulee possukone ja sit me vaa lennetään sillä ympäriinsä!
- Joo ja sit mä muuttaisin Netenki red bird koneeks ja sit me elettäis kivaa lentsikkaelämää kunnes Jassun prinssipoikaystävä tulis ja ne pussais ja possukonejassu muuttuis takasin normijassuks, Inksu selitti tohkeissaan.
- Eipäs, vaan me muutetaan murtsini yellow bird koneeks ennen ku ne ehtii pussata, vänkäsin vastaan.
- Ja sitten ne ei vapaudukkaan meidän vallasta ja sitte me eletään elämämme onnellisina loppuun asti, Inksu päätti juhlallisesti ja repesi hillittömään nauruun, ja kohta hekotimme molemmat omalle jutullemme.
- Mitähän helvettiä täällä tapahtuu, paikalle pölähtänyt Catu kysyi silmiään pyöritellen.
- Me muutettiin Jassu just possukoneeks, ei täs muuta, kerroin brunelle.
- Mä en halu tietää enempää, tulin vaan hakee Jassulle kahvia, kikkurapää ilmoitti ja häipyi.
- Joooo, pitäsköhän mun oman pikku ängri böörts lentsikan päästä vähän liikkeelle, Inksu puheli puoliksi itsekseen.
- Ei tarvi, kyllä se yhden ylimääräsen vaparin voi pitää.
- No totta. Lähetääks teille, ehittäis just sopivasti isoon pehmoon, Inksu ehdotti.
- Sopii, käsken iskän hakee, vastasin ja näpyttelin isälleni kik-viestin.

___________________________________________

tällanen ihku retuilu löytyy mun ja börjen fb-chatista, ja oli muuten börjen idea laittaa se tänne, mä vaan vähän muokkasin

[Beata]

Iltatalli 06.06.2013


"Täältä varmasti löytyy kasa innokkaita iltatallintekijöitä!" Jassu julisti pamahdettuaan yläkertaan meidän hyvin laiskan hellelahnauksen keskelle.
"Mun pitää... ööö.... lenkittää koira", Inga-Stina keksi ensimmäisenä ja liukeni yllättävän nopeasti.
"Mä lupasin siivota mun huoneen tänään", Inkku keksi seuraavana ja lähti mustatukkaisen tytön perään.
"Mun pitää leikata nurmikko", Emma päätti ja lähti perässä.
"Mä tulin tänne jo ihan aamulla, mä oon ihan kuollut", Thea valitti ja jäi sohvalle makaamaan.
"Hiton laiskiaiset", tuhahdin ihmisille ja jatkoin: "mä tuun."

Kuten yleensäkin, sain hoidettavakseni pihatto- ja oritallit Jassun hoitaessa päätallin. Lähdin siis hipsimään hiljalleen viilenevässä illassa auringonlaskua kohti - vaikka eipä se aurinko edes laskisi. Jassu tuli perässä ja alkoi talutella ratsuja sisälle samalla, kun meikä avasi pihattotallin oven ja vihelsi Hetan sisään. Tamma lähti laiskasti kulkemaan sisälle, Lina perässään. Dana ja Nettekin hoksasivat, että sisältä todennäköisesti sai ruokaa, ja lähtivät löntystelemään sisälle. Kaikki ponit pujahtivat itsekseen omiin karsinoihinsa, eikä minun tarvinnut kuin paiskoa ovet kiinni. Nakkelin pihattolaisille heinät ja lähdin viemään oritallilaisia sisälle.

Olimme Jassun kanssa suunnillen yhtä nopeita hevosenkuljettajia, joten saimme viimeiset hevoset - Vipen ja Tevin - yhtä aikaa haettua, eikä kenenkään tarvinnut jäädä yksin tarhailemaan. Nakkelin oreillekin heinät ja lähdin sitten pihattotalliin. Tarkistelin ponit läpi, kellään ei ollut haavoja. Tällä säällä ei myöskään tarvinnut loimittaa ketään, joten jakelin väkirehut ponien naaman eteen ja lakaisin käytävät. Lopuksi ilmastoinnit yöasentoon, hälytin päälle ja valot pois, jonka jälkeen sain jatkaa urakkaani oritallissa.

Oritkaan eivät olleet onnistuneet hajottamaan itseään, joten sain nakella ruoat niidenkin naamoille ja lakaista käytävät. Sitten oreiltakin valot pois, ilmastointi hiljasemmalle ja hälytin päälle. Tepastelin juuri isoa tallia kohti, kun Jassu pölähti ulos.
"Ei täällä taida olla ketään häädettäviä, mä voin käydä napsimassa maneesin ilmastoinnin yöasentoon", sanoin jo viilenneessä illassa.
"Jep, hyvää yötä vaan", brune sanoin ja haukotteli. "Huomenna sitten aamutalliin.... ehkä mä voisin jättää sen tamagotchin oman onnensa nojaan tänään. Tai sitten en."
Naurahdin ja toivotin hyvät yöt, jonka jälkeen lähdin pyöräilemään kotiin.


kuolemantylsä iltatalli numero kolme

[Catu]

Paluu arkeen

Metsäinen maisema ympäröi minua ja pitkästä aikaan tunsin sisälläni rauhaa sekä lämpöä. Viime aikoina olin hankkinut itselleni melkomoisen rusketuksen nahkaani kuumilla hiekkarannikoilla ja nyt pitelin kainaloissani roimasti itsevarmuutta sekä kokemusta. Suorastaan säteilin. Olin nuori nainen, joka oli saavuttamassa elämänsä parhainta ikäluokkaa, vaikka en siltä näyttänytkään. Kesäinen ja polttava aurinko paistoi selkäni takaa astuessani vihdoinkin Shelyesin reviirille.

Tallipiha näytti aluksi tyhjältä, mutta ei ollut epäillystäkään etteikö talli olisi senkin edestä täynnä paskaa. Tuuli puhalsi heikosti uv-säteilyn vaalentamia kiharoitani sivulle samalla kun käännyin kohti päärakennusta.

Avasin hauraan oven. En huutanut takaisin ystävällisille tervehdyksille, jotka olivat kuulleet saapumiseni. Hiljaisuuteni sai kuiskimisen aikaan ja lopulta sain Jassun saapumaan ovelle pelkällä ajatuksen voimalla.

- Catu!

Nimeni kutsuhuuto sai jokaisen hämmentymään. Ihmiset saapuivat sohvan pohjilta katsomaan ihmettä. Tunsin lämpivien käsivarsien kietoutuvan minuun. Hieman tutummat kasvot tulivat oikein lähelle ja täysin vieraat tyytyivät hymyilyyn sekä esittelyyn. Sitten huomasin miespuolisen vartalon seisoskelevan hieman sivummalla. Hetkonen... Kaksi miespuolista?
- Oletteks te naaraat hankkineet toisenkin uroksen tänne? Naurahdin lopulta.
- No en nyt tiedä voiko tota urokseks kutsuu, Sven kommentoi v-mäiseen sävyyn.
- Enemmän testosteronia sillä on kun sulla, Thea pisti vastaan.
- Okei lopettakaa jo munan pituuksien mittailu! Catu, tässä on Petter, oma rakas serkku-kultani, Jemiina sanoi.
- Moro, Petter sanoi naurunsa takaa ja katselin hänen viatonta hymyään. Kättelimme hyvinkin maskuliinisen kättelyn ja lopulta siirryimme kaikki yhdessä olohuoneen puolelle.

- Jestas Catu sä oot ruskea! Missä päin sä siis nyt ootkaan ollut?
- No siis mä olen ollut lähinnä kiertelemässä Espanjassa, vastasin Inkerin kysymykseen.
- Mitä sää siellä olet tehnyt tän kokoajan? Petter kiinnostui.
- No siis mähän olen nyt tossa lukiossa alottanut Espanjan kielen opiskelun, joten sitä lähinnä oon käynyt terottamassa.
- Gigoloita se vaan on käynyt tsiikaamassa, Sven naurahti.
- En mä sellanen tyttö oo... Sanoin etuhiuksieni alta. Talliporukka naureskeli ja oli jotenkin helppoa vitsailla kaikkien kanssa. Kuunnellessani Jassun selitystä uusien ja vanhojen kaakkien lähdöistä ja tuloista, huomasin miten Sven tuijotti minua. Katseemme lopulta kohtasivat ja hymyilin pojalle. Jestas Sven näytti hyvältä pitkästä aikaa.

- Pakko myöntää että oli mulla jo vähän ikävä sua, Sven sanoi kävelessämme kahdestaan tallien puolelle. Tönäisin poikaa leikkimielisesti ja nauroin: - Tulihan se sieltä!
- Mikä mukamas? Sven ihmetteli.
- No tunnustus, että oikeasti sä itkit joka yö ittes uneen kun niin ikävöit mua, selitin pojalle.
- Lähinnä mä sun tallitöiden taitoja kaipailin, Sven vitsaili.
- No höhöhö...

Seisoskelin kuumassa karsinassa ja lappasin lantoja kottikärryihin. Tunsin miten ranteessa jomotti, huomasi kyllä ettei vähään aikaan ollut tullut tehtyä rannejumppaa tallilla.
- Hei Catu! Kuulin Thean äänen takaani.
- Kato hei! Mitäs nyt sulle kuuluu?
- Ei tässä mitään, mietittiin tässä jos tulisit mukaan kun me lähdetään käymään uimassa hevosten kanssa, Thea ehdotti ystävällisesti.
- Oi olisi kyllä ihanaa mutta en mä tänään taida, ens kerralla mä lupaan kyllä tulla! Vastasin hieman pettyneenä, olisi ollut mahtavaa päästä tyttöjen kanssa vähän vaihtamaan kuulumisia ja mennä kaikkien itikoiden syötäväksi.
- Okei, ens kerralla sitten, Thea sanoi hymyillen. Tyttö oli juuri kävelemässä pois kunnes pysähtyi ja kääntyi takaisin luokseni.
- Hei... Mitä mieltä sä oot siitä Petteristä? Katsoin tyttöä hetken pidempään. Vastasin kuitenkin lopulta hieman vihjailevaan sävyyn: - Vaikuttaa oikeen kiinnostavalta herrasmieheltä... Ootkos sä iskeny jo kyntes siihen?
Tyttö punastui hieman kysymykselleni.
- En mää...

Lopulta sain tallin karsinat puhtaaksi, eivätkä ne olleet edes niin huonossa kunnossa, vaikka tallin Jumala-Talliorja (lue Catu) olikin ollut poissa.

Astelin takaisin päärakennukseen ja lämpö oli alkanut laskea lämpömittarissa. Nyt halusin päästä kuulemaan kaikki mehukkaimmat uutiset Shelyesistä... Puhumattakaan uusista draamoista.

[Sven]

13.7 - Tyhjiä hymyjä ja ovimattoja
Perustuu Catun tarinaan "Paluu arkeen" (ks. ylempi viesti)

Pams. Paskakikkareet kolahtivat kuuluvasti karsinan seinään viskatessani ne purukasaan likaisella talikollani. Päivän toiseksiviimeinen karsina – tämä homma vei nykyään pirun kauan aikaa joutuessani tekemään kaikki tallihommat yksin. Toki Jemit, Beatat, Kairanit ynnä muut ystävälliset heppalikat siivosivat omien metukoidensa boksit, mutta suurimman osan työstä tein silti minä. Jassu oli kai köyhä (tai laiska), kun ei viitsinyt palkata toista tallityöntekijää Catun ollessa edelleen etelänmatkoillaan varmaan kymmenettä viikkoa.
Tallityöt vaan pahensivat oloani, sillä vitutti jo valmiiksi. Keskiviikon peli meni mun takia perseelleen – oltiin narvikilaisten kanssa 2-2 –tasatilanteessa, mä pelasin sentterinä. Koko joukkue oli ylhäällä ja sit mun piti mennä mokaamaan se syöttö. No, joku vastapuolen jannu sai sit pallon ja pääsi yksin läpi. Maalihan siitä tuli, aivan liian helpolla, eikä me voitu enää tehdä mitään ku peliaikaa oli vaan pari minuuttia. Hiton hitto. Huokaisin kuuluvasti, ja poljin talikon piikit jalallani märän purumaton alle.

Kolmenkymmenen pitkän minuutin kuluttua pääsin vihdoin vapauteen. Toistaiseksi. Olisi kahvitauon paikka, joten sipaisin pellavanvaaleat etuhiukseni pystyyn ja lampsin kohti päärakennusta. Jassu oli aamulla puhunut leipovansa räiskäleitä päiväkahvien aikaan.


- Morjens, totesin vaisusti keittiössä istuvalle porukalle ja laahustin oitis huoneennurkkaan. – Perkele, eikö tääl oikeesti oo yhtään puhdasta kahvikuppia, missä hitossa se Fairykin on, nurisin itsekseni.
- Ootpas sä kiree tänään, Jemi huomautti.
- No siivoo ite se viitisentoista karsinaa nii ei paljo naurata sen jälkeen, tiuskaisin takaisin. – Hiton Catukin vaan löhöää jossain aurinkotuolissa tällä hetkellä.
- No ottaisit säki lomaa. Kyllä Jassu tänne jonku toisenki palkkais, jos vaan valittaisit sille etkä meille, Inkeri lateli.
- No mihin mä muka lomailisin? Mutsi ja faija on töissä koko kesän ja mullakin on jatkuvasti futisturnauksia.
- No pitäisit ees taukoa talliorjantöistä, Jemi jatkoi. – Tällanen stressi ei tee hyvää sun mielenterveydelle. Oot muutenkin tarpeeks tyly kaikille.

Hymähdin tympääntyneenä vastaukseksi ja kaadoin kahvia tummansiniseen kuppiini. Tavallaan oli aika karua, että tallitytöt olivat musta tota mieltä. Oikeastaan kaikki olivat. Olin sivusilmällä huomaavinani Åken tuijottavan mua omahyväisesti, mutta se mahtoi olla vain harhaa. Se jätkä oli niin pirun pehmo ja kiltti kaikille – jopa mulle, että ihan pahaa teki. Mut muijiin se tuntui purevan.



Eteisessä kuului askelia ja sohvanpohjalla makaavat tytöt huikkasivat parit moikkaukset selkiensä taakse. Ovi kolahti kiinni, mutten vaivautunut katsomaan – luultavasti se oli joku satunnainen tuntilaishiiri, kun ei vaivautunut edes vastaamaan tervehdyksiin. Nojasin tiskipöytään selkä muihin päin, ja tuijotin tiiviisti kahvikuppiani manaten koko päivän syvimpään helvettiin. Ehkä loma olisi oikeasti ihan hyvä idea. Toiset askeleet marssivat ripeästi kohti keittiötä, ja kuului yllättynyt henkäisy.

- Catu!

Siinä vaiheessa mun sydän pomppas varmaan kurkkuun, vaikken sitä ulospäin näyttänytkään. Jassun häkeltynyt huikkaus sai kaikki kääntämään katseensa henkilöön, joka muina miehinä kaivoi eteisen kaappia vailla kenenkään huomiota. Mä en vielä uskaltanut katsoa.
Juuri paikalle kipittänyt Jassu veti kiharatukkaisen bruneten tiukkaan rutistukseen.

- Mä näin kun sä kävelit mun ikkunan ohi, etkä edes moikannut – oli pakko tulla tarkistaan että näinkö mä näkyjä, tallin omistajatar vouhkasi. – Meillä on ollu sua niin ikävä!


Tytöt kipittivät heti tyttömäiseen tapaansa halailemaan ja lässyttämään kohteliaisuuksia uudelle tulijalle. Catu pysytteli hiljaa, mikä oli mielestäni outoa – yleensähän tyttö oli melkoinen suupaltti. Mä tyydyin seisomaan sivummalla ja siemailemaan tyynen rauhallisesti kahviani. Pistin merkille, ettei Petterkään ollut kovin puheliaalla päällä, kuten se tavallisesti oli, vaan pysytteli etäämmällä ja tervehti tyttöä vain nopealla hymyllä. Tosin, eiväthän nämä kaksi olleet aiemmin edes tavanneet. Jokin Åken olemuksessa sai mut silti varuilleen, se tapa millä se tutki katseellaan Catua päästä varpaisiin. Mun sisällä kiehahti hieman, kun Catu hetkeä myöhemmin katsoi svedupoikaa vähän liian pitkään ja vähän liian palavalla katseella. Tai niin mä ainakin kuvittelin.

- Oletteks te naaraat hankkineet toisenkin uroksen tänne? Catu avasi lopulta suunsa. Jessus, että olinkin ikävöinyt sen heleää ääntä. Tai siis en, mitä hittoa mä nyt oikein pehmoilin.
- En mä nyt tiedä voiko tota urokseks kutsua, tokaisin tuttuun tylyyn tapaani ja vilkaisin Åkea vittuilevasti.
- Enemmän testosteronia sillä on ku sulla, Thea tiuskaisi ja kuulin hänen mumisevan puoliääneen jotain lapsellisuudestani.
- Okei, lopettakaa jo se munanpituuksien mittailu! Jemiina keskeytti. – Catu, tässä on Petter, mun oma rakas serkkukultani.

Petter vain hymyili viattomasti ja morjensti Catua naurunsa takaa. Siinä vaiheessa, kun Catu asteli sen eteen ja kätteli Åkea reippaasti, mun teki pahaa. Olin varma, että Petterillä oli jo jotain taka-ajatuksia, mä vannoin näkeväni sen niistä pirun vaaleansinisistä huskysilmistä, joilla se kaatoi naisia kuin heinää. Catukin olisi satavarmana pian sen silmien lumoissa. Hemmetti.



Tallityttöjen kysymyspommitus Catua kohtaan alkoi, ja sivukorvalla kuunnellessani sain selville, että tyttö oli ollut Espanjassa muka kielitaitojansa terottelemassa. Siinä vaiheessa, kun Petterkin liittyi keskusteluun, oli munkin pakko liittyä – jokin osa mun alitajunnassa ei halunnut, että Petter saisi yksin ainoana jätkäpuolisena Catun huomion. Päätin turvautua läpänheittoon.

- Hah. Gigoloita se on vaan käyny tsiigailemassa.
- En mä sellanen tyttö oo, Catu vastasi vilpittömään sävyyn ja painoi katseensa saman tien lattiaan.

Seuraavana hetkenä tyttö oli jo nauramassa ja vitsailemassa muiden kanssa samalla kun Jassu selitti tälle kaiken Brellan varsoista, yksityishauista, estekisoista ja omasta elämästään. Jäin taas ulkopuoliseksi, joten tyydyin vain kääntämään selkäni keskustelijoita kohti ja painumaan omiin ajatuksiini.

Catu tosiaan oli mua kohtaan jotenkin vaisu. Se ei ollut tainnut edes katsahtaa muhun koko päivänä, mikä sai jonkin sisäisen pehmo-minäni tuntemaan itsensä jotenkin alakuloiseksi. Halusin huomiota, mutten halunnut herättää muiden huomiota. En halunnut kerjätä sitä, vain saada. Edes yksi katse ja hymy - se riittäisi. Toistaiseksi. Jokin mystinen vetovoima sai katseeni hakeutumaan siihen tyttöön. Sen silmät tuikki kirkkaina, aito, leveä hymy koristi sen jo ennestään täydellisiä kasvoja, ja vallattomat auringon vaalentamat kiharat laskeutuivat kauniisti pitkin sen hartioita. Etelässä hankittu rusketus vielä kruunasi koko paketin. Damn.

Catun katse kohtasi vihdoin omani, mutta petyin tämän vain nykäistessä nopean hymyn mua kohtaan. Ei sanoja, ei aitoa hymyilyä – vain tyhjä, neutraali ele. Kaikki mitä me keväällä oltiin, oli näköjään poissa. Ei vitsailua, ei leikkimielistä kiusoittelua eikä yhteisiä juttuhetkiä. Ei salaisuuksien pitoa, eikä lämpimiä kaverillisia halauksia. Se vaan, että syvällä alitajunnassa olisin halunnut olla vielä paljon enemmän kuin kaveri. Ajatus siitä kirpaisi, ja poistuin olohuoneesta katse syvälle maahan painuneena. Kai mä tosiaan olin tehnyt jotain väärin, ajattelin itsekseni, kun siemailin yksinäisenä kahvia keittiönnurkassa ja rapsutin Nellaa.




Paljon myöhemmin mä vihdoin onnistuin tunkeutumaan Catun seuraan – kiitos Jassun, joka lanseerasi minulle Kikin estesatulan rasvauksen ja Catulle Brellan karsinan siivouksen. Idan oli puhe siivota issikan karsina tänään, mutta se kai ei päässyt paikalle, tai jotain. Joka tapauksessa olin kiitollinen näinkin pienestä asiasta. Kävelimme kaksistaan kohti isoa tallia, ja koitin estää katsettani harhailemasta tyttöön liian usein. Sehän se tästä puuttuisikin, jos Catu huomaisi mun tuijottelevan sitä. Ei, ei.

- Pakko myöntää, että oli mulla jo vähän ikävä sua, kuului pojan ääni, ja millisekuntia myöhemmin tajusin sen kuuluneen omasta suustani. Mitä helvettiä? Olin tosiaan muuttumassa pehmoksi. Catu ei tainnut kuitenkaan siitä pahemmin järkyttyä, vaan tönäisi minua leikillisesti.
- No tulihan se sieltä! Tyttö hihkaisi omahyväisesti.
- Mikä mukamas? Kysyin samalla, kun mietin sopivia puolustusrepliikkejä.
- No tunnustus, että oikeasti sä itkit joka yö ittes uneen, kun niin ikävöit mua, tyttö tirskahti.
- Eäh, lähinnä mä sun tallitöiden taitoja kaipailin, puolustelin itseäni ja mumisin perään valituksia raskaista työvuoroista ja kahden ihmisen työtaakasta. Catu vain nauroi perään.

Siinä se sitten olikin, meidän tämänpäiväinen yhteydenpito nimittäin. Päivän saldo: yksi tyhjä hymy ja muutaman sanan tavanomainen keskustelu, jonka Catu olisi voinut käydä kenen tahansa muunkin kanssa. Olin varma, ettei se tyttö piitannut musta enää ollenkaan edes kaverimielessä. Jos se Åke iskisi silmänsä mun tyttööni, vaikkei Catu edes tiennyt mun mieltävän häntä sellaiseksi, mutta kuitenkin – jos niiden kahden juttu etenisi yhtään viattomuustasoa alaspäin, mä pitäisin sille svedulle puhuttelun.

Taisin tehdä satulan suhteen liian pikkutarkkaa ja huolellista työtä, sillä saadessani satulan putsattua, Catu oli jo häipynyt isosta tallista kuin tuhka tuuleen. Manasin futisharkkojani, joissa minun oli tunnin päästä oltava, ja laahustin alistuneesti yläkertaan tavaroitani hakemaan. Mun oli pakko ryhdistäytyä, tai se ruotsalaispoju talloisi mut alleen kuin ovimaton.

[Catu]

Arjesta todellisuuteen

Connemaranponi Arttu katseli minua uteliaana. "Mitä sä haluat?" -ilme kertoi jo kaiken oleellisen herran ajatuksista.
- Mitäs pojalle kuuluu? Esitin hyvinkin kohteliaan kysymyksen. Artun vastaus oli kuitenkin hyvin tyypillisen murrosikäisen pojan vastaus, pelkkää kovistelua ja nälvistelyä. Kovat pojat ei tytöistä tykkää - ja Arttuhan on jo kova poika.

Artun kovistelusta huolimatta jatkoin orin harjaamista, sillä tänään päästäisiin treenaamaan. Kunnon punttia.

Ponin kaviot kolisivat käytävän kivilattiaa vasten reippaaseen tahtiin. Avatessani tallin ulko-oven ja taluttaessani Artun ulos, huomasin miten harmaat pilvet olivat kerääntyneet Shelyesin ylle. Uhkaavasta näystä huolimatta ohjasin meidät kentälle.
- Eikö se niin ollut että yolo?

Heilauttaessani itseni Artun selkään, tunsin ensimmäisen vesipisaran kädessäni. Vedin harmaan hupparini hihat alas ja paransin asentoani satulassa.
- Hyvin se sun peppu siihen sopii, Svenin kommentti kaikui kentän laidalta.
- Täytyi vielä varmistaa, huusin takaisin säätäessäni jalustimia.
- Pian alkaa kyllä sataa, Sven sanoi vielä.
- Ei mikään pieni sadekuuro meitä nyt vahingoita! Huusin samalla kun napautin pohkeeni kimon värisiä kylkijä vasten.

Hetken ajan kuluttua Sven siirtyi sisälle, varmaankin siinä pelossa että meikit leviäisivät. Muutaman alkukäyntikierroksen jälkeen keräsin ohjat käteeni ja katsoin miten pojan kaula kaartui jo kauniisti. Testasin orin hereillä olemista ja tein pysähdyksiä sekä temmon lisäyksiä. Poika kuitenkin vaikutti hyvinkin eläväiseltä, joten kannustin Artun raviin.

Siitä oli aikaa kun viimeksi takapuoleni oli hinkannut hevosen selkää tai satulaa vasten. Taitoni olivat ruostuneet mutta nautein kuitenkin jokaisesta kevennyksestä sekä jokaisesta pohkeen napautuksesta. Käänsin Arttua ympyröille. Teimme kaiken näköisiä ympyröitä, teimme pieniä sekä isoja ympyröitä. Ori ei kuitenkaan epäröinyt hetkeäkään askeleitaan ja seurasi ohjeitani korvat höröllä.

Ensimmäisten laukka-askeleiden jälkeen taivas kuitenkin aukesi. Suuret vesipisarat tunkeutuivat suoraan hupparini lävitse ja kastuin läpimäräksi muutamassa sekunnissa.
- Ei helkutta, mikä trooppinen myrsky tännekin oikeen iski... Manasin hevosen selässä. Arttu pärskähti ja jatkoin itsekseseni puhumista: - No ainakin saadaan treenin kanssa suihku kaupan päälle!

Sadetta kesti vain kymmenisen minuuttia, mutta se riitti saamaan minut näyttämään siltä, että olisin juuri käynyt autopesulassa hevosen kanssa. Ratsastus kuitenkin sai jatkua. Arttu kääntyi ja vääntyi joka suuntaan ja poni toimi mallikkaan koulupojan tavoin. Sain nauttia täydellisistä pohkeenväistöistä sekä taivutuksista. Erityisesti laukkatyönskentelyssä orin vauhti pysyi rauhallisena ja askeleet tuntuivat ylpeiltä. Lopulta kuitenkin aloin löysäämään ohjia kädessäni ja siirsivät Artun rauhallisiin loppuraveihin.

Vasta vauhdin hiipuessa käyntiin, huomasin miten märkä oikeasti olinkaan. Kentällä olevat vesilätäköt roiskivat vettä, kun noin 500-kilon keijukainen käveli niiden päältä. Käänsin Artun hieman keskemmälle kenttää ja heilahdin alas. Heti jalkojeni osuessa maahan, ori ravisteli itseään kovaan vauhtiin.
- Kiitti hei, mä en ollutkaan vielä tarpeeksi märkä...
Löysensin satulavyön ponin mahan ympäriltä ja otin koko paketin syliini. Satula tuntui tavallista painavemmalta ja keräsin voimiani, jotta jaksoin edes taluttaa Artun takaisin talliin.

Karsinassa tapahtuneen pitkän piehtaroinnin jälkeen, kuivasin ja harjasin Artun kunnolla. Jokainen vetoni oli laiska ja lahnamainen. Ori onneksi tyytyi vain seisomaan hiljaa paikallaan, joten minä sain kaikessa rauhassa lahnailla. Vielä olisi iltatalli edessä. Eikä ketään säälimässä. Kai siis sanoin jo miten olenkaan kaivannut tätä?

Lopulta jätin Arttuponin rauhaan ja lähdin hakemaan ulkokatoksesta kottikärryjä.
- Ain laulain työtäs tee... Lauleskelin samalla kun työnsin kärryjä eteenpäin. Tästä voisivat orjatyöt alkaa.

Keräsin lannat. Lisäsin purua. Hinkkasin juomakuppeja. Toistin saman uudestaan kerta toisensa jälkeen. Sitä perussettiä voisi sanoa.
- Hitto kun en ottanut mitään vaihtovaatteita... Märisin samalla kun lannat kolisivat kottikärryissä.
- Catu! Missä sä oletkaan oikeen ollut? Kuului yhtäkkiä käytävällä huudon. Nostin katsettani karsinan lattiasta ja huomasin tutun Elenan seisovan siinä.
- Elena jestas siitä on aikaa! Toikkasin vain vastaukseksi ja siirryin halaamaan tyttöä.
- Hyi sähän oot ihan märkä, mitä sä oikeen oot tehny? Elena rupesi naureskelemaan ja irroitti otteensa minusta.
- No siis oon aina halunnu kokeilla vähän tällästä wet-lookia... Vitsailin aluksi mutta jatkoin: - Ei vaiskaan, kunhan käytiin Artun kanssa kentällä uhaamassa vähän säätä...
- Hahah, taisitte kuitenkin uhkaamiselta lopulta alistua? Elena sanoi.
- Nääh...

Tyttö lähti lopulta Lucasin kanssa käymään maastossa ja minä sain oritallin siivottua. Jatkoin matkaani kohti isoa tallia, mutta törmätessäni ovella Beataan, suunnitelmani muuttuivat.
- Hei kuules! Nyt sä heität noi sun kottikärrys sivuun ja tuut tonne ylös vähän viettää aikaa meiän kanssa! Tehään sitten vaikka lopuks kaikki yhessä noi karsinat, Beata selitti hymysuin.
- Eihän tollasesta tarjouksesta voi ketään kieltäytyä! Vastasin tytölle iloisesti ja siirryin hänen perässään ison tallin ullakolle. Loppu ilta sujuikin suklaan, tyttöporukan ja mahtavien keskustelujen parissa.

[Catu]

Aikainen mato tulee linnun syödyksi

Olin saanut yöllä hätäkutsun aamuksi tallille, Heta-poni oli yöllä joutunut eläinlääkäriin ja reissu oli venähtänyt puoli kahteen yöllä. Itsekään en kuitenkaan ollut ihan tuliterässä, viime öinen valvominen tuli selväksi poskiini asti ulottuvista silmäpusseista sekä löntystelevästä kävelytyylistä. Jonkun oli kuitenkin ne kaakit hoidettava.

Aloitin tyypillisen aamutallin tapaan työni rehujen jaolla. Vanha, lomalle jäänyt matikkapääni sai kyytiä aikasessa kesäaamussa ja minusta tuntui, että lasku 1 + 1 oli täysin mahdoton, matemaattinen kaava. Hevosten pirteät kolistelut sekä hörähdykset kuitenkin saivat silmäni auki ja toivotin jokaiselle nisäkkäälle asiakaspalvelijan tavoin hyvät huomenet.

Jokaisen nauttiessa omaa, yksilöllistä aamupalaansa, pääsin kuljettamaan aamuheiniä tarhoille. Ulkona vallitsi vielä kesäinen aamukosteus ja auringon säteet loistivat metsän lävitse. Toivoin auringon vielä päivän mittaa yltävän korkealle, polttaneet jokaisen, paljaan nahan. Viime aikoina oli sen verran huonot kelit vallineet Lofooteilla, ettei ketään varmasti haittaisi kunnon helleaalto.

Kesäisestä vuodenajasta johtuen, en kauhean suurta määrää heinää tarhoille joutunut kuljettamaan. Tarkastelin vielä silmämääräisesti jokaisessa tarhassa olevan kaikki kondiksessa ja lähdin sen jälkeen hakemaan koko hevoslaumaa ulos.

Molemmissa käsissäni riimunaurut ja molempien riimunarujen päissä ponit, näytin hyvinkin ammattitaitoiselta hevosenkuiskaajalta. Tai ainakin melkein, tuskin siihen kauvaa enään menee kun nämä kaakit kulkevat kaikki kauniissa jonossa perässäni.
En montaa kertaa ravannut tallien ja tarhojen välistä (varmastikin) maratoonin pituista väliä, kun sain viimeisenkin nelijalkaisen pihalle. Hetan kuitenkin olin jättänyt toipumaan vielä karsinaansa, raukkaparkalla kun oli takanaan rankka yö.

Raskaasta aamutallista oli jäljellä enää tallisiivous. Hieroin väsyneitä silmiäni samalla kun heiluin talikon kanssa. Ruskeat purut vaihtuivat kullankeltaiseen väriin ja tallissa haisi "puhtaalta". Karsinat puhdistuivat nopeaan tahtiin, sillä yöllä ei kauheasti kukaan ollut tehnyt asioitaan. Jokaisen karsinan kohdalla siistein samalla karsinan ulkopuolelta, muunmuassa vein ylimääräiset harjat sekä varusteet satulahuoneseen ja viikkasin loimet nätteihin pinoihin. Lakaisin tallien käytävät ja katselin ympärilleni.
- Joku kerta täytyisi kyllä nuo ikkunatkin pestä ja muutenkin kääntää paikat ylösalaisin joka puolelta...

Väsyneenä orjana hivuttauduin kohti päärakennusta ja tyydyin nukahtamaan Jassun olohuoneen sohvalle pultsarin tapaan. Nainen saisi luvan keittää minulle kahvia herättyään...

[Catu]

Läppäsarjis

Tätä sarjakuvaa ei suositella alle 18-vuotialle, sarjakuva sisältää kohtauksia jotka voivat olla haitallisia lapsille.



Niille jotka eivät tosiaan tiedä, että Catun läppikset ovat aina olleet ja tulevat aina olemaan yli-liioiteltuja eikä niitä kuulu katsoa kuin pelkän huumoritajun kanssa.

[Catu]

Henkeviä

- Hei ojentaisitko mulle noi keksit? Kysyin sohvan pohjalta, hyvinkin laiskamaisella äänellä.
- En mä yllä, valitti vieressäni istuva Fia. Päärakennuksen mahtavan kokoinen sohva oli suoraan sanoen syönyt meidät viattomat tytöt suihinsa. Sinne kun kerran uppoaa, ei ole takaisin tulemista. Takana olivat rankat tunnit, joihin mahtui avuttomia tuntilaisia sekä nälkäisiä nelijalkaisia. Loppuilta luultavasti siis kuluisi siinä. Ainakaan minun perseelläni ei ollut minkäänlaista aikomusta nousta ylös.

Lopulta päärakennukseen valui lisää ihmisiä. Thea, Petter, Beata, Jemiina sekä Inkeri liittyivät mieluusti laiskotteluun. Tunsin miten kaunis kaksoisleukani kertyi leukani alle, vaipuessani yhä syvemmälle sohvan väliin. Fia rikkoi lopulta lihavan hiljaisuuden: - Noniin, antakaas vähän tunteiden purkautua! Tässä olisi aika loistava hetki vähän avautua...
- Ainoa asia mikä multa aukee on mun kaksarin ja leuan välinen rako, vastasin hyvinkin vakavissani. Herjauksestani huolimatta henkevät keskustelut lähtivät käyntiin.

- Mikäköhän sitä Sveniä oikeen vaivaa nykyään? Thea tokaisi lopulta keskustelun keskeltä.
- Niimpä! Kyllä se aina on ollut kettumainen, mutta nyt se tuntuu olevan vain masentunut, Jemiina otti kantaa.
- Ettekö te Catu oo aika läheisiä? Tiiätkö sää yhtään? Petter kommentoi.
- En mä oikein tiedä... Meiän välit viileni aika rankasti sinä aikana kun olin poissa, vastasin haikeasti. En oikeastaan itsekään tiedä mitä meille oli tapahtunut. Sven tuntui niin etäiseltä. Pojan ollessa aivan vieressä, tuntui että hän oli silti niin kaukana.
- Oonkohan mä tehnyt jotain väärin? Kysyin lopulta mietteissäni.
- En mä usko että se susta johtuu, Fia vastasi. Olin kuitenkin erimieltä.

Petter oli herrasmiehenä siirtynyt keittämään kaakaota jokaiselle samalla kun jatkoimme tyttöjen kesken jutustelua.
- No mitäs mieltä ootte Petteristä? Jemiina halusi lopulta kysyä.
- Aika syötävä, Fia kommentoi ja puri samalla huultaan. Huomasin samalla miten Thean hymy hyytyi.
- Tajuttoman mukava ainakin! Ihanaa tietää että tollasia prinssejä on vielä olemassa! Inkeri sanoi naurahtaen.
- Oon samaa mieltä Inkerin kanssa, myönnyin ja katselin miten Thea nyökytteli päätänsä.
- Tännekö siis tilattiin viisi kappaletta kuumaa kaakaota, vaahtokerman kera? Petter keskeytti ikävästi kuuman aiheen.
- Aivan oikein, vastasin ladymäisesti hymyillen pojalle.

- Heei! Kai ootte nähny jo sen uuden kaakin? Petter kysyi yllättäen. Siemailin juuri kaakaotani ja tunsin miten ylähuulenin yläpuolelle jäi seksikkäät kermavaahto-viikset.
- Oi! Se on ihana söpöläinen! Inkeri vastasi sydämmet silmissään.
- Mulle se tietää vaa yhden uuden paskalaatikon siivoamista, huokasin raskaasti.
- Äläkä unohda kahta uutta yksärihevosta! Fia kiusotteli.
- Oi kauheeta...
- Hei! Mähän voisin alkaa vähän auttaa sua noissa ilta- ja aamutalleissa jos alkaa tuntua liian raskaalta? Petter ehdotti hyvinkin ystävällisesti.
- Ah, olisit oikea supermän jos pystyisit välillä auttelemaan, ihastelin pojan auttavaa kättä ja jatkoin: - Oon varma että nään pian tyyliin painajaisia karsinoista...
- Hahaha... Ilo ois täysin mun puolellani!

Lopulta porukkaa alkoi hiipumaan kohti kotia päin. Itse suunnittelin jääväni Jassun luokse yöksi, mähän nimittäin sanoin etten nosta perssettäni. Lopulta päärakennukseen oli jäänyt enään jäljelle vain minä ja Petter.
- Mitäs oot tykänny Shelystä? Kysyin pojalta uteliaana.
- Kyl mä tykkään, ei mitään valittamista, Petter vastasi nopeasti.
- Entäs mites tytöt? Kysäisin nyt vähän kiusoitellen. Petter rupesi nauramaan ja vastasi: - No katotaan nyt mites tyttöjen kanssa... En viitsinyt kiusata poikaa sen enempää, sen verran saippuaoopperan tyylisiä tuulahduksia pystyin näkemään tulevaisuudessa.
- Hei mitäs jos tulisin heti huomenna auttaa sua iltatallissa? Petter kysyi ja katsoin poikaa hetken.
- Sulla onkin hinku päästä lantaa lapioimaan mutta tule vaan! Mulla ei oo mitään sanomista sitä vastaan, naurahdin pojalle vastaukseksi. Vaihdoimme vielä pari sanaa, ennekuin nuori miehen alku lopulta päätyi eteiseen ja huusimme hyvästit sekä hyvän yön toivotukset.

[Catu]

18.7.2013

Ei jestas mikä päivä.

Tavallinen, harmaa päivä oli lähtenyt erittäin tavalliseen tapaan. Olin herännyt päärakennuksesta väsyneenä, siirtynyt aamutallin kimppuun ja juonut kupillisen tai kaksi kahvia. Kofeenista saatu energia sai kuitenkin itseni innostumaan liikunnasta. Kenties joku nisäkäs voisi liittyä kanssani tähän liikunnalliseen ajatukseen.
- Sä näytät siltä että voisit vaikka juosta maratoonin, Jassun väsynyt ääni kaikui keittiössä ja katsoin miten nainen hieroi silmiään, hiukset sekaisin ja aamutakki visusti kiinni.
- Jos ny jaksaisin juosta ensin tän rakennuksen ympäri, niin sitten voitais puhua maratoonista... Vitsailin naiselle, joka etsi silmät ristissä kahvikannua. Jatkoin lopulta kun nainen sai kahvimukinsa huulille: - Hei oisko joku kaakki, jota voisin liikutella nyt näin aamupäivällä?
- Itseasiassa toi nuori Ronipoika vois kaivata seuraa, sen nuoruuden energia kuluu vähän hukkaan, Jassu kertoi mietittyään hetken.
- Kuulostais hyvält...

Aamupäiväinen aurinko yritti pilkistää tummien pilvien välistä, samalla kun vedin hupun päähäni tuulensuojaksi. Kesä oli harvinaisen tumma sekä ankea, mutta yritin olla piittaamatta säästä. Kävelin kohti tarhoja ja etsein silmämääräisesti tummanpunaruunikon väristä oria. Hevonen erottui selvästi muiden joukosta. Asetin tähtäimeni oriin ja olin valmiina nappaamaan sen. Nuori sekä utelias Roni köpötteli kuitenkin minua vastaan ja hörähti ystävällisesti.
- Hetkonen... Onko sulla joku takaa-ajatus nyt tässä? Kysähdin hevoselta. Kiinnitin kuitenkin riimunarun oriin kiinni ja lähdimme yhdessä kohti oritallia.

Puunasin orin karvoitusta samalla kun ori pyöri pientä ympyrää karsinassaan. Olin tyytynyt antamaan hevosen olevan vapaana karsinassaan varustuksen aikana, sillä jokainen tekemäni solmu oli salaperäisesti aina auennut. Roni kuitenkin kyllästyi hiljalleen steppaamiseen ja tyytyi seisomaan paikoillaan. Huolellisen harjauksen jälkeen, puin Ronin varustuksen ponin ylle ja siirryimme maneesin puolelle.

- Saas nyt nähä millainen ratsu susta on tullut, jutustelin Ronille samalla kun kiristin satulavyötä. Jalustimet mittasin heti maasta käsin oikean pituisiksi ja heilautin itseni hevosen selkään. Roni olli täynnä energiaa ja tunsin miten poni kuumeni alapuolellani. Etsein tuntumaa hevosesta ja varmisin jarrujen sekä kaasun toimivuutta. Ori innostui kyllä kaasun käytöstä, mutta jarruja ei hevonen meinannut kuunnella. Käänsin Ronia volteille ja hain hieman taivutusta sisäänpäin. Tänään olisi tarkoitus tehdä ihan perusjuttuja.

Pojan lopulta kuunnellessa minua sekä kaartaessaan hieman kaulaansa, napautin hellästi pohkeitani orin kylkiä vasten. Ronin askeleet olivat ilmavat sekä pehmeät. Käänsin ponia volteille, ympyröille ja vaihdoin suuntaa. Ori kuunteli lempeästi jokaista ohjettani ja rapsutin ponin kaulaa.

Ravattuamme molempiin suuntiin, annoin Ronille laukkapohkeet. Ori villiintyi täysin. Roni laukkasi täyttä vauhtia lapa edellä ja päästi ylimääräisiä höyryjä. Istuin syvälle satulaan ja jännittäessäni samalla vatsalihaksia, käänsin Ronin pääty-ympyrälle ja aloin rauhoitella ponia. Orin laukka lopulta hilliintyi rauhalliseen sekä keinuvaan laukkaan, jonka tahdissa oli ihana liikkua. Ronin kanssa tein lähinnä laukkaympyröitä ja siirtymisiä. Seuraava siirtyminen ravista laukkaan oli hyvinkin rauhallinen, eikä mitään ongelmia ilmennyt.

Muutamien laukka- ja raviharjoituksien jälkeen siirsin Ronin lopulta loppuverkkaan ja löysensin ohjia kädestäni. Poika venytteli kaulaansa ja pärski tyytyväisenä.
- Hyvinhän sää jo ihmisiä kuljetat! Sanoin orille tyytyväisenä. Loppukäyntien jälkeen lähdin taluttamaan Ronin takaisin talliinsa ja pesun kautta tarhalle.

Kävellässäni ulkona huomasin miten tuttu auto sekä traileri kaahasi pihaan. Viivi ja sen uusi yksäri oli saapunut. Tuntui mahtavalta, että vanha, rakas tuttava olisi jälleen jengissä mukana. Tunsin velvollisuudeksi mennä tervehtimään uutta pariskuntaa ja kävelin trailerin luokse.

Jutustelujen sekä muuttomiehenä toimisen jälkeen tunsin oloni jälleen väsyneeksi. Siirryin suosiolla taukohuoneeseen hieman lepuuttamaan silmiäni. Huomaamattani kuitenkin silmien lepuuttaminen muuttui muutaman tunnin päiväuniksi.

Saatuani itseni lopulta ylös päärakennuksen tupahuoneesta, tajusin miten paljon kello olikaan. Minun tulisi kiire huolehtia jokaisesta hevosesta yksin. Kuitenkin juuri manatessani omistavani vain kaksi kättä, kuulin miten tallin suuri ovi natisi auki.
- Huhuu... Kuului vaimea ääni oven suulta ja samalla muistin.
- Petter! Huusin, kuin kristitty huutaessa Hallelujah.
- Catu!
- Sää siis tulit! Sanoin tyytyväisenä.
- No juu, mähän lupasin tulla joten tässä ollaan, nuori mies vastasi.
- Tulit just oikeaan aikaan...

Lapioidessamme vastakkaisia karsinoita, jutut lentelivät lantakikkaroiden mukana.
- Siis en vaan ymmärrä mikä teitä naisia oikein vaivaa! Åke sanoi lopulta ja kuulin miten poika purkasi ärsyynteneisyyttään potkimiseen.
- Niin siis mitä ihmettä täällä on päivällä tapahtunut? Uskallauduin vihdoinkin kysyä, sillä olin kuullut vain lentelevistä hevoslehdistä sekä mustista sukista.
- No siis tosiaan, eilen kaikki tuntu vielä olevan hyvin! Mun, Fian ja Thean välillä... Petter aloitti ja jatkoi: - Mutta sitten tänään vaan Fia avautu mulle ja rupes kilahtamaan ihan kaikesta! Se nainen heitti mua hemmetti soikoon lehdellä päin!
- Hahaha... Kuulostaa ihan siltä millanen mä olen menkkojen aikana, vitsailin pojan avautumisen väliin ja sainkin pojan suunpielille hymyä aikaiseksi.
- Tuntuu, että se on ihan sama mitä mä teen ni aina jompi kumpi on vihainen tai surullinen, Petter sanoi melko masentuneeseen sävyyn.
- Hei kuule... Jos saan sanoa suoraan ni tää on aikalailla sun syytä, aloitin melko tuomitsevasti ja jatkoin: - Et sais kyllä pyörittää kahta naista samaan aikaan...
- Muttakun... Poika aloitti vaikeroiden mutta keskeytin hänet: - Ei mitään muttia saatana, sun pitäis vaan päättää kumpi on vain kaveri ja kumpi merkkaa sulle enemmän. Et voi kiduttaa niitä tyttöraukkoja tällä tavalla!

Petter oli ystävällisesti pyytänyt puheenaiheen vaihtoa, enkä tuominnut häntä. Pojalla oli selvästi rankkaa. Kyselin pojan jalkapallourasta, hänen onnettomuudestaan sekä tiedustelin itseäni varten tietoa lukion toisesta vuodesta. Iltatallin teko sujui tavallista nopeammin ja tehokkaammin, kun oli loistavaa seuraa mukana.

- Kiitti oikeesti että autoit, en olis selvinny tästä illasta mitenkään yksin, hymyilin Petterille samalla kun heitimme kottikärryt sivuun.
- Kiitos ihan sulle, että sain hiukan avautua ja muutenkin juttuseuraa, vaaleaverikkö vastasi ja hän hymyili minulle hyvinkin kauniisti.
- Ensi kertaan sitten vai? Vitsailin pojalle ja nauroin lempeästi.
- Ensi kertaan juu!

[Sven]

20.7 – Päivä vailla merkitystä

Kisapäivä. Kova tuuli pöllytti vaaleita hiuksiani ja tunkeutui silmiini ja suuhuni, kun haahuilin toimettomana kouluaitojen ulkopuolella. Pidin seuraa Jassulle, joka teki viime hetken viimeistelyjä lähtölistoihin. Kisat alkaisivat reilun parin tunnin kuluttua.
Talli oli täynnä porukkaa, kuten tavallista tähän aikaan päivästä – nyt kisojen aikaan ihmisiä oli vielä tavallista enemmän. Minä ja Thea saatiin kunnia hoitaa aamutalli, kun ketään muita innokkaita ei siihen aikaan tallilla ollut. Toissapäivänä oli viimeinen jalkapalloturnauskin, ja mulla olisi reilun parin viikon tauko futispeleistä ja -harjoituksista. Vihdoin.


Suin maneerisesti hiuksiani ja potkiskelin kentän hiekkaa. Jassun puhelin soi, ja hän alkoi yli-innokkaalla äänensävyllä jutella jollekulle ilmeisesti suomeksi. Tai ainakaan minä en tajunnut koko puhelusta oikeastaan sanaakaan.
- Sven, Jassu tokaisi käskynomaisesti heti puhelun päätyttyä. – Kipaiseppas taukotupaan ja etsi pienikokoisia ponityttöjä. Mulla ois innokkaille ratsastajille tehtävää.
- Jessöör, vastasin häkeltyneenä ja riensin toteuttamaan tehtävääni, vaikken sen tarkoitusperää vielä tajunnutkaan.

Muutamalla lennokkaalla hölkkäaskeleella saavutin taukotuvan oven, koputin pari kertaa ja astuin sisään.
- Jassu käski mun etsiä pieniä innokkaita ratsastajia, latelin kuin ääninauhuri.
- Minä, Inkeri ja Emma huikkasivat kuorossa, katsoivat toisiaan ja puhkesivat nauramaan yhdenaikaisuudelleen.

Koin tyttöjen ymmärtäneen viestin, ja marssin itse uteliaisuuttani takaisin kentälle. Halusin tietää, mitä brunette oikein juoni.

- Kaikki muistavat Kornblomstin? Jassu kysyi aluksi ja sai vastaukseksi muutamia nyökytyksiä. – Kävelkääs sinne ratsastusvarusteissa. Viivillä on siellä kolme vuonohevosta, jotka pitäis ratsastaa Shelyyn kisoja varten. Mukaan lukien Shelyn vanhat kasvatit Nordlys ja Mosefjell.

Tehtävänanto herätti tytöissä innostunutta kuiskutusta ja samassa kaikki olivat luikkineet jo kypäriänsä hakemaan. Minä en uhrannut asialle enää ajatustakaan, köpötelkööt tytöt niillä pullavuonoillaan – mulla oli tärkeämpää tekemistä. Talli piti saada putipuhtaaksi kisavieraita varten.



Siivotessani Lokan karsinaa minun oli pakko hieraista silmiäni, ainakin pääni sisällä – ulospäinhän näytin aina tyynen viileältä. Catu Sarén lipui ylevästi läpi tallikäytävän tiukoissa, valkoisissa kisahousuissaan ja beessinruskeassa kauluspaidassaan. Eloisat kiharat oli kietaistu korkealle poninhännälle ja vihreänruskeat silmät kääntyivät minuun. Seurasi hymy, ja sävytön moikkaus.

- Sori Sven, mä kyl auttaisin oikee mielelläni, mut mun pitää varoo näit housuja, Catu voivotteli ja pyyhkäisi hohtavanvalkean kankaan peittämää reittään teatraalisesti.
- Juu, enköhän mä pärjää, mutisin synkästi. – Kerettiin Thean kanssa siivota jo suurin osa aamulla. Enää tämä, Brella ja Kiki, ja sit onkin valmista.
- Ai no hyvä, tyttö vastasi, ja yritin etsiä aitoa iloa hänen lausahduksestaan – tuloksetta. Välimme tosiaan olivat viilenneet. Painoin katseeni takaisin talikkoon ja nakkasin paskakikkareet kottikärryyn. Satunnainen likainen purupallero laskeutui Catun mustille tallikengille, mikä sai tytössä aikaan hysteerisen reaktion.
- Hei varo ny vähä oikeest! Saat ite pestä nää housut, jos uskallat sotkee nää noil sun sontaläjil, Catu uhosi.
- No joojoo, sori, nauroin anteeksipyytävästi. – Ei ollu tarkotus. Kellä sä muuten meinaat mennä tänään? Pöksyistä päätellen oot osallistumassa kisoihin.
- Artullahan mää, Catu vastasi poissaolevasti ja katsoi tallin ovea. – Jassu pyys antamaan sille vähän kurinpalautusta, kun sen hoitajat ei oo kovin usein oria liikutelleet. Se Eirikhän sanottiin irti, niin nyt Arttua hoitaa enää Affy.
- Aijaa, no, mä ehdin tuskin edes nähdä koko jätkän, totesin viitaten Eirikiin. – Oon mä sitä joskus Strandalla nähnyt, mutta se ei hengaa futareiden kanssa. Varmaan lätkämiehiä.
- Jaahas, Catu tokaisi lyhyesti. – Käväsen ylhääl, tyttö jatkoi ja katosi saman tien yläkertaan. Saatoin ehkä katsoa hänen loittonevaa hahmoansa hieman liian pitkään, mutta en toki myöntänyt mitään. Mitäs piti niin tyköistuvia housuja.



Kun olin saanut pari lisäkottarillista paskaa kärrättyä lantalaan, annoin itselleni luvan pieneen kahvitaukoon. Taukotuvassa oli tohina päällä – viimeiset mattimyöhäset penkoivat tupaten täynnä olevia tallikaappejaan kisahousujen toivossa, kun taas jotkut näyttivät suorastaan meditoivan pehmeillä nahkasohvilla varmaankin yrittäen päästä sisäiseen nirvanaan. Olohuoneen pöytä oli peitetty monituisilla kouluratapiirroksilla, ja sen ympärillä kisaajat mutisivat radan käänteitä kuin zombit johtajansa käskyjä. Naurahdin hiljaa vertauskuvalle ja laahustin kahvinkeittimen ääreen. Sisälläni muljahti jälleen, kun näin Ooken, Jemin ja Catun pitävän oikein kiihkeältä vaikuttavaa keskustelua. Kaivoin Samsungini taskustani, tungin mustat nappikuulokkeet korviini ja uppouduin Three Days Gracen melankolisiin säveliin.


Ikkunan vieressä istuvat likat alkoivat supista keskenään, ja olin musiikin hälyltä kuulevinani, että Viivin vuonohevoset olivat saapuneet. Lähtiessäni kohti alakertaa vilkaisin ikkunasta, ja huomasin neljän pulskan vuoniksen pönöttävän keskellä tallipihaa.

Ulkona Jassu ja Catu olivat heti lätisemässä Viiville koko elämäntarinansa. Minua eivät pulleat ponit kiinnostaneet, toisin kuin tallityttöjä, jotka säntäsivät heti lääppimään hevosparkoja. Katsoin paremmaksi poistua taka-alalle.

- Sven, älä nyt karkaa, Jassu karjaisi perääni kimakasti. – Olin just käskemässä sua keittää niin paljon kahvia, kuin päärakennuksesta löytyy. Pistä ne termariin ja kanna kentän viereen joku pöytä ja paljon kertakäyttömukeja. Vieraat tarvii kofeiinia.
- Oorraid, vastasin laimeasti ja suuntasin askeleeni päärakennukseen. Oven edustalla oleva Nella oli mielissään tulostani, ja seurasi minua sisälle.


Kotvan kuluttua laitoin jo Jassun saksankielisen kahvinkeittimen murisemaan, ja termari toisensa jälkeen alkoi täyttyä ruskeasta elämäneliksiiristä. Kiikutin termospullot kentän laidalle, laskin ne maahan, ja totesin unohtaneeni tarjoilupöydän. Kävin lainaamassa Jassun puutarhapöytää päärakennuksen takapihalta, ja taisin talloa samalla pari pelargoniaa. No, ehkä se ei huomaisi.

Kisat käynnistyivät helpoilla luokilla, enkä vaivautunut niitä jäämään seurailemaan. Laahustin yksinäisenä taukotupaan kahvia ja dominokeksejä mussuttamaan, ja uppouduin jälleen musiikkiin.

* * * * * * * * * *

- Sven, kuului jostain kaukaa. Paransin asentoani sohvalla.
- Sven, ala nousta jo. En jaks pelleillä sun kans nyt.
Tässä vaiheessa tunnistin lyhyen murteen, ja raotin silmiäni laiskasti. Tajusin torkahtaneeni oleskeluhuoneen sohvalle. Suurin osa valoista oli jo sammutettu, ja kelmeä valo kajasti ikkunoista sisälle. Taisi olla jo myöhäinen ilta.
- Mmmhäh, mumisin unisesti. – Paljo kello..?
- Puol kymmenen, Catu tokaisi ja nousi ylös lattialta polvet naksahtaen. – Mä ja Beata tehtiin iltatalli, ja sun pitäis nyt häipyä täältä. Ole hyvä vaan, tyttö jatkoi ja tönäisi minua käsivarteen ohi kävellessään.
- Aijaa, mutisin epätietoisena ja kampesin itseni ylös sohvalta. Joku huomaavainen oli nakannut päälleni fleeceviltinkin. – Sori. Oikeesti. Ei ollu tarkotus jättää sulle kaikkia hommia, jatkoin anteeksipyytävästi ja aavistuksen nolona. En ollut tänä päivänäkään saanut näköjään mitään aikaiseksi. Hemmetti, mikä lusmu.
- Juu, ei mitään, Catu vastasi värittömästi ja käveli pyyhkimään tiskipöytää. Hetkeä myöhemmin tyttö oli jo poissa.


Manasin itseäni ja laahustin kaapilleni. En näköjään osannut tehdä mitään itseni, enkä kenenkään muunkaan hyväksi. Vetäisin tummanharmaan huppuni syvälle päähäni ja suljin mieleni ulkomaailmalta.