# Tallikirja 2013

[Catu]

8/8/2013

- Ei kempele siitä tulee upee reissu!
- Älä muuta sano!
- Meiän täytyy kyllä oikeesti nyt toteuttaa sitten tää!
- Mitäs te tytöt täällä oikeen ihkutatte? Sven kysähti tunkeilijamaiseen tapaan. Minä, Jassu ja Viivi katsoimme toisiimme hölmistyneen näköisinä.
- Eipä me mitään kummempia... Viivi aloitti ja jatkoin: - Sitä perus "uuden kutemispaikan" -ettimistä.
- Kunnon lahnaporukka oikeen... Sven aloitti mutisten mutta jatkoi ääntä korottaen: - Aattelin vaan että tarvisikko sä Katu apua iltatallissa tänään?
- Åke kyllä lupasi tänään jo auttaa mutta kyllä säkin voit liittyä seuraan, vastasin leveällä hymyllä. Sven kuitenkin katsoi minuun tympistyneenä ja mutisi jotain ennenkuin poistui.
- Mitä mä nyt taas tein? Kysyin masentuneen sävyyn samalla kun ovi pamahti kiinnni.

- Ai sää alotteletkin jo täällä! Nuoren miehen alku sanoi nähdessään minut heilumassa talikon kanssa.
- Jep, aattelin jo ajoissa alotella että pääsen joskus kotiinkin. Petter naureskeli innokkuulleni ja nappasi itsekin talikon seinän vierustalta.
- No onneksi sulla on mut tänään, Petter vinkkasi.
- Siitä tulikin mieleen että Svenkin tulee ehkä tänään auttamaan.
- Ehkä? Petter ihmetteli.
- Nosiis... Se kysyi voisiko se tulla auttamaan mutta sitten se vaan lähti ulos ovet paukkuen...
- Murrosikä, Petter yritti vitsailla.
- Näh, se heti nyrpisty ku mainitsin sut, sanoin yrittäen vältellä pojan nahisevaa kommentia.
- Mmm... Ehkä se ei vaan vieläkään oikeen välitä musta, Peter huomatti.
- En vaan ymmärrä sen käytöstä...

Kerkesimme Petterin kanssa siivooamaan karsinat ja aloimme hakemaan hevosia tarhasta, eikä Sveniä näkynyt missään. Poika tuskin edes tulisi. Talutin Raffea ulos tarhasta ja seurasin edessäni kulkevaa poikaa ja hevosta. Raffe tuuppi minua päällänsä ja rapsutin ponia. Sen pehmeä karva lämmitti mukavasti sormiani kosteana iltana ja se sai minut hymyilemään. Tunsin oloni rauhalliseksi.

Ruunan kaviot kolisivat tallin kivilattiaa vasten ja opastin ponin karsinaansa. Riisuin sadeloimen Raffen päältä ja viikkasin sen karsinan eteen. Kuulin takanani askeleita ja käännyin Petterin puoleen. Pojan varmat askeleet muuttuivat kuitenkin huteriksi ja sokeana poika kompastui keskelle käytävälle kaatuneenseen harjaan. Hidastettuna näin miten pojan rahvas vartalo työntyi minua päin ja pienempänä ihmisenä kaaduin Petterin mukana. Tunsin selässäni pamahtavan kova kivilattia ja päälleni pusertui varmaan 100-kiloinen, 100-prosenttinen lihaskimppu. Tai siltä se tuntui. Jäin tyystin pojan alle ja rääkkäisin kivusta. Ai tältä tuntuu olla broilerin palanen voileivön välissä.
- Ei jestas sori! Mä en yhtään nähnyt tota harjaa, Petter sanoi pelästyneellä äänellä ja nousi käsiensä varaan mutta makasi yhä päälläni. Ähkein hetken hieroen päätäni ja pidin silmiäni kiinni.
- Etkai sää lyöny päätäs? Muistaks mitään?
- Eiei... Mä oon ihan kunnossa... Aloitin ähisten. Yhtäkkiä kuulin tallinoven avauksen. Katsoimme Petterin kanssa oven suuntaan. Sven seisoi oven suulla. Vaaleaverikkö ei sanonut sanaakaan. Tajusin lopulta Petterin makaavan yhä päälläni ja puna levisi poskilleni. Sven lähti takaisin ulos ja työnsin Petterin pois päältäni.

Riehtaisin tallioven auki ja huomasin rankan sateen repivän maata. Astuessani ulos, yritin metsästää Sveniä katseellani. Sade kasteli minut hetkessä ja huomasin tumman hahmon juoksevan poispäin. Lähdin pojan perään ja yritin huutaa hänen nimeään. Huutoni kuitenkin huuhtoutui pisaroiden mukana alas maahan ja lopulta luovutin. Jäin seisomaan himmeän lyhtypylvään valon alle ja annoin sateen riuhtoa minut kappaleiksi. Mitä olikaan juuri tapahtunut.

[Janette]

//Minulla on HIEMAN tylsää näin vapaa päivänä, niin vaikka en ole hoitaja nii ajattelin rustata sitten tälläisen.

Astelin hiekkatietä pitkin kohti punaista tallirakennusta. Kaverini oli viimeviikolla neuvonut minua käymään täällä, kun aikaisemmassa tallisa lopetettiin hoitajatoiminta. Tuntui haikealta jättää Ruusunen ja siellä asustellut hoitsuni, mutta onneksi yksi tekijä piti minut kiinni siellä. Minulla oli oma hevonen siellä, jota kävisin katsomassa vähintään kerran viikossa.
Kaverini vinkkasi minulle, että Shelyssä olisi pian hoitaja haku, ja ajattelin, että voisin osallistua siihen, joskos saisin täältä uuden ihanan hoitsun, jonka kanssa jatkaa taipaletta virtuaalimaailmassa.

Nyt astelin punaiseen talli rakennukseen. Oletettavasti tuo oli iso talli. Näin myös ison maneesin. Muut rakennukset olivat oletettavasti ison tallin takana. Katselin niitä hevosia, jotka olivat tallissa. Mietin siinä samalla, ett mitä voisin alkaa hoitaa. Vilkaisin ilmoitus taululla olevaa hoitaja listaa. Täällä ei ollut yhtään sellaista hevosta jota voisin alkaa hoitaa.

Astelin ulos tallista ja ovella törmäsin johonkin henkilöön.
"Hei! Kukas sinä olet? En muistaakseni ole nähnyt sinua aikaisemmin." ruskea tukkainen nainen kysyi.
"Olen Janette. Kaverini vinkkasi minua käymään täällä, kun jouduin lopettamaan aikasemmalla tallilla hoitamisen. Ajattelin tulla katsomaan, millainen tunelma täällä on." sanoin aika ujosti.
"Okei. Minä olen muuten Jassu. Omistan tämän tallin. Voit rauhassa katsella ympärillesi, mutta älä koske hevosiin." ilmoitti Jassu.
"Okei. Kiitos." sopersin jotain. Astelin Ison tallin vieressä olevaan ori talliin. Astuin ovesta sisään ja käänyyin katsomaan oikealle. Siinä se oli! Iso ruskea ori katsoi minua lumoavilla silmillään. Tiesin heti, että jos saan tuon hevosen hoitsuksi, niin en ikinä lähtisi täältä. Menin hevosen karsinan eteen ja luin hevosen nimen, Grimville Prebourbon "Roni". En edes vaivautunut katsomaan muita hevosia, vaan jäin ihastelemaan tuota hevosta. Yht'äkkiä puhelimeni alkoi soimaan. Soittaja oli äitini. Vastasin siihen ja tietenkin äiti käski tulemaan kotiin. Hyvästelin hevosen ja lähdin iloisin ja samalla haikein mielin kotia.


Tälläsen väsäsin

[Beata]

Läskit iltatallissa 29.09.2013

Kuulas syyspäivä oli päättymässä hiljalleen, kun Heta asteli pihaan rauhaisassa tahdissa. Mulla oli vähän kylmä tamman pyöreässä selässä, koska päällä oli vain mustat kollarit, kahdet villasukat, fleece ja tumput.

Kun Heta oli puhdas ja varusteeton, suitset ja pintelit puhtaat ja iltapuuro turpoamassa, mä hipsin pihan poikki isoon talliin ja vintille. Porukka oli aika harvassa, Raffen uusi hoitaja Kristel istui sohvalla vieressään Mässylle päässyt Venla. Inga-Stina moikkasi mua pöydän äärestä ja Ida paijasi Nellaa lattialla istuen.
"Me voitais säästellä Catun, Svenin ja Jassun voimia ja tehdä ilta", mä ehdotin hetken lahnattuani muiden kanssa.
"Mm-m", IS myöntyi, ja saatiin hommiin mukaan muutkin.
"Mä voin tehdä yksin pihaton, niin menkää pareittain isompiin talleihin", mä ehdotin.
"Sopii", porukka myöntyi.
"Mä käyn infoomassa Jassua", Ida ilmoitti ja lähti alakertaan. Me muut lähdettiin lahnautumaan samaan suuntaan, mutta oltiin päästy vasta alakertaan, kun Ida palasi.
"Se sanoi, että Catu ja Sven ei oo kumpikaan paikalla..."
"Treffeillä", Inga totesi keskeyttäen.
"...mutta ei kyllä sanonu yhdessä vai erikseen", Ida jatkoi osoittaen sanansa Ingalle. "Ja Jassu ite aikoo kans mennä käymään jossakin, ja sillä menee useempikin tunti."
"Varmaan lähtee ettimään Tamagotcheja kaikilta lähisaarten kirppareilta", mä hihitin ja Ingan pokka petti täysin. Ida katsoi meitä silmiään pyöritellen ja Kristel ja Venla vilkuilivat meitä järkyttyneinä.
"Dudes, Jassun poistuminen meinaa sitä, että meille on ilmasta ruokaa!" Ida hihkaisi. "Jassu ei koskaan laita sen ovee lukkoon."
"Mä luulen ettei se omista avainta", Inga sanoi rauhoituttuaan.
"Mä luulen ettei se osaa", mä totesin.
Saman tien pihalta kuului Jassun auton köhiviä käynnistysääniä, mutta lopulta moottori hurahti käyntiin kunnolla ja ääni vaimeni loitotessaan.
"Eiks me jaksettais tehdä paremmin hommia jos saatais ensin ruokaa?" Kristel ehdotti, ja ennen kuin kukaan vastasi, me oltiin hipsimässä sneakysti kohti Jassun taloa.
"Mitä mä sanoin!" Ida hihkaisi päästyään perille ensimmäisenä ja avattuaan oven. Meidän rosvoletka hipsi varovasti suoraan keittiöön, ja ennen kuin mä olin ehtinyt sinne asti, Ida kiljaisi.
"Mitä siellä nyt on?" mä kysyin kärsimättömänä ja tunkeuduin pidemmälle.
"Ää, mä astuin jonku vinkuvan päälle", Ida valitti ja nosti "jonkun vinkuvan" lattialta.
"Se on Nellan lelu, pälli", Kristel hihitti ja avasi lähimmän kaapin. "Höh, täällä oli pelkkiä astioita."
"Niin kai, kun se on astiakaappi", Venla sanoi muka silmiään pyöritellen ja siirtyi lähimmän kaapin luo.
"Niin on muuten sekin", mä naurahdin, ennen kuin Venla ehti avata kaapin. Minä, Ida ja Inga oltiin suunnistettu Jassun herkkukaapeille ja tongittiin parhaillamme ruokaa esiin.
"Tää pulla menee huonoks jos sitä ei syö tänään", Inga päätti ja laski puoliksi syödyn omenakranssin ruokapöydälle.
"Se ei huomaa mitään jos me otetaan täältä keksipaketista tää yks pötkö", Ida totesi ja laski pöydälle dominopakkauksen toisen puolikkaan.
"Eikä sitä kiinnosta onko sillä yks vai kaks avaamatonta pussia salmiakkia", mä totesin. "Eikä se tätä puolikasta pähkinäpussia mihinkään tarvi, tuolla on avaamatonki."

Kristillisen tasajaon jälkeen me lähdettiin eväinemme kohti talleja. Inga menisi hoitamaan oritallin yksin, olihan siellä vain kolme asukkia, ja Ida, Kristel ja Venla hoitaisivat päätallin kolmisin. Mä hipsin pihatolle, jätin eväät satulahuoneeseen ja nakkelin kaikille heinät - Hetalle kolme palaa kuivaa ja muille reilu kasa säilöä. Sen jälkeen mä avasin ulko-oven, jonka edustalla ponitammat jo odottelivatkin sisäänpääsyä. Neidit lampsivat tottuneesti omiin karsinoihinsa, Nette tosin yritti napsia ruokaa jokaisesta boksista ja Feitli yritti mennä varaäitinsä Hetan karsinaan.

Tyttöponien syödessä mä tarkistin kaikki haavojen varalta ja vaihdoin ulkoloimet talliloimiin. Sen jälkeen mä kostutin käytävän kevyesti ja lakaisin turpeet, kenkiin kerääntyneet ja niistä tippuneet kuraklöntit ja maahan tipahtaneet heinät tammojen karsinoihin. Lopuksi mä jaoin väkirehut, oioin loimet, keräsin harjapakit ja lakaisin vielä satulahuoneenkin. Lopuksi ilmastoinnit yöasentoon ja hälyttimet päälle. Hiljaisuuden rikkoi ainoastaan ilmastoinnin hurina, tasainen heinänrouske ja satunnainen kavion kolahdus, kun mä astuin ulos tallista ja laitoin oven lukkoon.

Ulkona ilma oli viilentynyt huomattavasti ja pimeys laskeutunut. Kirkkaat tähdet loistivat syksyisellä taivaalla ja hengitys kohosi huuruna ilmaan. Pimeys olisi ollut vallitseva ilman päätallin valoja. Inga oli saanut jo hommansa valmiiksi, siitä kertoi oritallin pimeys. Maneesin ovenraostakaan ei kajastanut valoa, ja päätallin ikkunoiden loisteessa mä saatoin erottaa lyhyen tytön tallustamassa kentän valokatkaisijalta kohti päätallia.

Isossa tallissa homma oli jo lähes hoidettu, joten mua ja Ingaa ei enää tarvittu. Mä jäin kuitenkin istumaan tallin lämpöön ja pelaamaan Shopping Cart Heroa iskää odotellessani.
"Mun pitäis nyt vissiin häätää sut, kun sä olet ylimääräinen", Ida naurahti.
"Joo varmaan. Mut mun kyyti tais tulla", mä ilmoitin huomatessani kirkkaat ajovalot tallin ikkunasta. "Huomiseen!"

Iltatalli numero 4