Hetan päiväkirja

[Beata]

Julaften
24.12.2012

Jouluaatto. En erityisemmin pitänyt jouluaatoista. Aamulla isä oli lähtenyt käymään mantereella äidin haudalla. Itse en ollut halunnut mukaan, joten isä heitti minut samalla tallille. Bert oli jäänyt kotiin ja saanut kontolleen koiran lenkittämisen ja saunan lämmittämisen.

Tallilla oli tyhjää. Päätallissa ei näkynyt ketään, ei edes yläkerrassa, joten jätin Ingan paketin Nerin harjaämpäriin.
Olin juuri tallustelemassa ulos tallista, kun Jassu pölähti sisään.
- Huomenia ja hyvät joulut, naisihminen toivottelin ja vastailin kiitos samoin.
- Olitkos lähdössä joulumaastoon? Jassu kysäisi.
- Kyllä mie niinku aattelin, vastasin.
- Selevä. Mietin pitäskö mun tulla Brellan kanssa...
- Miulle soppii, hymyilin ja niin sovimme tapaavamme päätalllin edustalla puolen tunnin kuluttua.
Pihatolla havaitsin Meeban ja Danan karsinastaan.
- Hyvää joulua! huudahdin ja halasin tyttöä. Tämä toivotti hyvät joulut meikäläiselle ja ojensi sitten joulupaketin. Annoin myös lahjan Meeballe ja työnsin oman lahjani laukkuun.

Heta seisoskeli toppaloimessa lähellä ovea. Minun ei tarvinnut edes viheltää Hetalle, kun se jo käveli luokseni. Rapsutin ponin otsaa otsatukan alta ja pyysin sen sisään. Tamma löntysti omaan karsinaansa ja kääntyi naama ovelle päin. Rapsutin ponia jälleen otsatukan alta ja aloin sitten harjailla tammaa, loimen riisuttuani tietenkin.
- Tuutsä Meeba maastoon mun ja Jassun kanssa? kysäisin harjailun lomassa.
- Voisin tulla, brunette hymyili.
- No kiva, kahenkymmenen minuutin päästä sitten päätallin edessä, kerroin putsaillessani Hetan kavioita. Kiepittelin oranssit pintelit joka jalkaan ja sen jälkeen suitset päähän. Mietin hetken satulaa, mutta totesin sitten, etten tarvitse sitä mihinkään. Nakkasin vain oranssin fleeceloimen tamman selkään.

Hain vielä itselleni kypärän ja ratsastushanskat, jonka jälkeen odottelin, että Meeba sai ratsunsa valmiiksi. Kun kaksikko oli valmis, lähdimme tallustamaan päätallin edustalle. Jassu saapui juuri ulos, kun tulimme paikalle.

Kaamos oli vahvimmillaan, joten vielä kymmeneltä oli pilkkopimeää. Kiipesimme tallin valaistuksessa ratsujemme selkään ja lähdimme hiljaiselle tielle rauhallisessa käynnissä. Jassu oli ensimmäisenä, toisena Meeba ja minä ja Heta viimeisenä. Se sopi varsin hyvin minulle, Heta varmaankin oli porukan rauhallisin.

Hetken kävelyn jälkeen tulimme mukavalle tielle ja siirsimme ratsut raviin. Brellakaan ei riehunut, ehkä sekin oli joulufiiliksessä. Kaikki kolme tammaa ravasivat siistissä jonossa tasaista tahtia.
- Laukataanko? Jassu kysyi tullessamme lumen peittämän sänkkärin luokse.
- Joo! hihkaisin ja Meebakin myöntyi.
- Kisataanko? Jassu naurahti pikkulapsimainen pilke silmäkulmassaan.
- Joo! huudahdimme Meeban kanssa yhteen ääneen.
- Ei muuta kun... menoksi! Jassu huudahti ja painoin pohkeeni Hetan oranssilla loimella verhoiltuihin kylkiin. Tamma höristi korviaan ja lähti vauhdikkaaseen laukkaan hangessa. Nauroin ääneen - mikä oli parempaa kuin hyvää seuraa, ihana poni, joulu ja täydellinen sää. Eipä mikään.

Pelto valitettavasti loppui ja hidastimme tammat käyntiin. Juttelimme innoissamme ja naureskelimme toistemme jutuille.
Loppumatkan kohti tallia lähinnä kävelimme, muutamia ravipätkiä lukuunottamatta. Juttelimme kovaäänisesti jouluperinteistämme ja arvailimme, mitä pukinkontista löytyisi.

Tallille päästyämme riisuin Hetan ja harjasin sen. Laitoin tamman harmaaseen selkään ruskean toppaloimen ja vein sen sitten pihalle. Ulkona oli yhä pilkkopimeää.
- Hyvää joulua, rakas, sanoin ponille hiljaa ja ojensin avokämmeneltä porkkanan tamman turvan eteen.

kahdestoista

[Beata]

Nyttår
30.12.2012

Vuosi vaihtuisi muutaman, oikeastaan kahdeksan tunnin kuluttua. Olimme kokoontuneet tallille koko joukolla ja Jassun myöntymisen jälkeen saaneet jäädä tallille yöksi. Jotkut toki lähtisivät bilettämään kavereidensa kanssa, mutta melko iso porukka aikoi lahnata tallinvintillä ja osa Jassun talossakin.
- Tiättekö, mun tekis mieli mennä hyppäämään ilman varusteita, heitin ehdotukseni porukalle.
- Joono mä en oo tulossa, Meeba ilmoittautui heti. Moni muukaan ei ollut kovin innostunut ajatuksesta.
- Hitto te ootte tylsiä! puuskahdin nössöjengille. - Niin no, voidaan me tietty mennä avantouinnillekkin.
- Sää oot outo! joku naurahti minulle.
- Pittää vähä olla.
- Hei dyyyydds pitäskö meidän mennä liikuttammaa konimukset? Jemiina kysyi.
Porukasta kuului hyväksyvää muminaa ja kohta aloimme suunnitella liikutusjengejä. Joku keksi hiihtoratsastuksen. Lopulta päätökset oli tehty, ja minun lisäkseni hiihtoratsastamaan tulisivat Hilda, Meeba ja Thea, ja ratsuiksi otettaisiin Heta ja Lucas.
Meeba ja Thea menivät laittamaan Hetaa ja Lucasta valmiiksi - laittakaasittenpintelitkaikkiinjalkoihinjaromaanisatulanjahuovanväliinjaotsatukkakannattaalaittaaletilleosaattekotenytlaittaahiihtoratsastusvaljaat - Hilda meni kyselemään Lucakselle valjaita hiihtoratsastusta varten ja minä käskin iskää tuomaan kahdet laskettelusukset ja -monot tallille.

Puolen tunnin kuluttua minä ja Hilda istuimme selässä, Meeba ja Thea olivat suksilla takana, kummallakin ratsulla pintelit kaikissa jaloissa, satulat selässä, suitset päässä, hiihtoratsastusvaljaat päällä ja ratsastusloimet messissä sekä tietysti heijastimia. Hetalle olin laittanut heijastinratsastusloimen, ja kaikilla neljällä oli heijastinliivit päällä.

Lähdimme käynnissä kohti Stor Kongsvatnetin rannan tuntumassa sijaitsevaa sänkipeltoa. Heta oli päässyt viimeksi viime talvena hiihtoratsastuspuuhiin, muttei häiriintynyt lainkaan perässä liukuvasta Meebasta. Lucas hieman ihmetteli, mutta päätti rauhallisena herrana vain käännellä korviaan epäluuloisena.

Otimme hieman ravia ennen sänkkärille saapumista. Meeba ja Thea hihittelivät jännittyneinä hevosten perässä.
- Joustakaa polvista, niin pysytte paremmin pystyssä, ohjeistin Hetan selästä.
- Apua, emmie pysy pystyssä laukassa, en todellakaan!
- Pysytpäs, nöössö, naurahdin.

Lucas oli jo kutakuinkin tottunut perässään suhisevaan Theaan ja ravaili rennosti Hildan alla loppumatkan sänkkärille.
Sänkipellolle tultuamme kokeilimme ensin ravata ympyrällä. Meeba tasapainotteli hetken, mutta tajusi sitten, kuinka paljon ympyrällä piti kääntää. Thea, Hilda ja Lucas olivat myös valmiita.

- No, ei sitten muuta kuin laukkaa! huudahdin ja nostin Hetalla laukan.
- VOOOU EN MÄÄ PYSY PYSTYSSÄ! Meeba kiljui takaa.
- Teet vaan samalla tavalla kun äsken ravissa, ja muista että jos kaadut niin päästät heti irti!
Meeba alkoi muistella, miten perässä seistiinkään, ja kohta meno oli hallitumpaa.
- Noniin, eiköhän mulle riitä, Meeba totesi hetken kuluttua.
- Okei. Noniin, pysähdytään sitten silleen, että jarrutat ite ja päästät kahvasta irti, ohjeistin. Meeba totteli ja kohta siirsin Hetan käyntiin. Hyppäsin alas selästä ja vaihdoimme pikaisesti monot minun jalkaani ja jodhpurit Meeban jalkoihin. Lonksuttelin monoilla hangessa ja väsäsin itselleni pienen hyppyrin, jonka jälkeen kiinnitin monot suksiin ja kehotin Meeban tammani kyytiin. Nappasin kiinni vetonarusta. - Nyt mennään!

Otimme aluksi totuttelun vuoksi ravia, mutta käskin Meeban ja Hetan laukkaan piakkoin. Meeba nosti tammalla rauhallisen laukan ja kohta kiihdyttelimme ympäri sänkkäriä. Kiljuin Meeballe, että ratsastaisi hyppyrin vierestä ja onnistuin kuin onnistuinkin ohjaamaan itseni hyppyriin.

- JIIHAAA! kiljaisin ponnistaessani ilmaan. En ollut tullut ajatelleeksi, että hanki hyppyrin jälkeen ei välttämättä olisi kovin kantava - ja suksista huolimatta humpsahdin polvia myöten hankeen. Päästin kapulasta irti ja kiljuin Meeballe, että pysäyttäisi. Tyttö pysäytti Hetan ja minä tamppasin sopivan laskeutumisalustan hyppyrin toiselle puolelle, jonka jälkeen nappasin kiinni kapulasta ja pyysin Meebaa tulemaan uudelleen. Tällä kertaa hyppyri sujui hyvin, ja laukkasimme vielä vähän matkaa pellolla, jonka jälkeen pysäytimme ja odottelimme, että Hilda oli saanut hiihtää tarpeekseen.
- Huh, oli kyllä hauskaa, hihitin Hildalle, kun seisoimme ratsujemme takana suksilla ja liu'uimme kohti tallia.
- Niin oli!

Tallin pihassa riisuimme sukset ja monot ja sain Meebalta omat kenkäni takaisin. Veimme sukset ja monot sulamaan talliin, jonka jälkeen lähdimme hoitamaan ratsut pois.
Kun Heta oli toppaloimi päällä, harjattuna tarhassaan, kiipesin oleskeluhuoneeseen. Porukka lahnasi sohvilla ja lattialla kaakaot tai kahvit käsissään.
- Oooh, kahvia, iloitsin ja kävin noutamassa itsellenikin kupillisen. Lösähdin lattialle ja aloin ryystää kahvia.
Kun kaikki olivat saaneet kuppinsa tyhjennettyä, Catu the orjapiiskuri pölähti paikalle ja käski kaikki iltatalliin. Lähdimme Fian, Meeban ja Milenan kanssa kohti pihattotallia. Haimme kaikki neljä hevosta sisään, jaoimme heinät, riisuimme hevosilta loimet, tarkastimme, ettei haavoja ollut, laitoimme talliloimet, lakaisimme käytävän, laitoimme ilmastoinnin yöasentoon ja jaoimme väkirehut. Kun kaikki olimme ulkona tallista, säädimme hälyttimet päälle ja lähdimme laahustamaan kohti päätallia.
- Okei, ketkä nyt nukkuu täällä ja ketkä talossa? Jassu kysyi.
- Jos harrastettais ikärasismia ja yli 16-vuotiaat pääsis Jassun taloon? ehdotin.
- Elii... meikä, Fia, Cat ja Kairan Jassun taloon, ja Bea, Jem, Milena, Affy, Hilda, Meeba ja Thea jäis tänne?
- Niin, tänne kuitenki mahtuu aika mycket porukkaa.
- Sopiiko kaikille?
Kaikki nyökkäilivät ja kuului hyväksyvää muminaa.
- Okei, kaikki saa hakea oman patjansa Jassun vintiltä ja raahata sinne minne nukkuu. Pistetään sängyt nyt valmiiksi ja sitten kaikki iltapalalle Jassun keittiöön, Catu hoputti ja lähti lompsimaan alakertaan. Kaikki lähtivät perässä ja kohta kaikkien pedit olivatkin valmiina. Lähdimme talliporukka kaikki kerralla Jassun keittiöön.

Tarjolla oli paahtoleipää ja voita. Itse kaivelin kaapeista ruisleipää, vaikka vähän vanhaa ja kovaahan se oli. Etsiskelin jääkaapista juustonkannikan ja kurkunpätkän, joita silppusin leivälleni.

Keksimme käydä moikkaamassa vielä hevosia. Kello oli varttia vaille kaksitoista, joten saisimme viettää vuoden vaihtumisen oman hevosen kanssa.

Heta nuokkui karsinassaan, mutta höristi korviaan tullessani paikalle. Istuin karsinan nurkkaan ja annoin Hetan tulla luokseni. Ei kestänyt kauaakaan, kun harmaa tamma jo koukisti polvensa ja laski päänsä syliini. Silitin tamman poskea kevyesti.
- Hyvää yötä rakas. Ens vuonna lupaan olla kiltimpi ja muutenkin parempi omistaja. Ens vuodesta tulee vielä parempi.

kolmastoista

Talvimerkki ansaittu vauhdikkaasta hiihtoratsastelutarinasta (;
- Jassu

[Beata]

Glede av vinteren
11.01.2013

Heta pääsi jo kasvaneen masunsa kanssa vähän irrottelemaan lumiselle kentälle.


Olinpa laiska, kun en jaksanut kunnolla tehä. Vois tosin koittaa uuestaankin tota sketsin piirtämistä, tuli huomattavasti paremman näkönen xD

neljästoista

[Beata]

Den store dagen
21.01.2013

- Iskä, missä hitossa mun makuupussi on? kiljuin kaappeja tonkiessani. Amelia tuli huolestuneena katsomaan, mitä tein, ja tökkäsi korvaani märällä nenällään.
- No terve otus, hymyilin koiralle ja rapsutin sitä kaulan alta. Narttu lösähti istumaan, laskeutui makuulle ja kiepahti selälleen. Eihän siinä sitten muuta voinut tehdä kuin rapsuttaa koiraa mahasta.
Iskä saapasteli huoneeseeni ja kaiveli yläkaappeja.
- Haa, täällä! iskä hihkaisi ja nakkasi makuupussin lattialle. Kiitin isääni, joka lähti takaisin yyberkiintoisan snooker-lähetyksen ääreen.

Amelia ilmeisesti tylsistyi, kun rapsutus lakkasi, ja loikkasi punaisella pussilakanalla päällystetyn täkkini päälle sängylleni. Koira tepasteli sängyn tyynypäähän ja alkoi kaivaa itselleen mukavaa monttua petivaatteiden väliin.
Pakkailin tavarat loppuun ja lähdin hipsuttelemaan tavaroineni alakertaan. Keräilin siellä päälleni kunnon vaatekerrokset, jonka jälkeen olin valmis.

- Färdig, kerroin isälleni, joka pomppasi snookerin äärestä ja pian olimme ajelemassa kohti tallia.
- Ootsä nyt ihan varma? iskä kysyi varmaan miljoonannen kerran.
- Olen olen, vakuuttelin.
- Onko sun puhelimessa nyt se eläinlääkärin numero?
- On on.
- Onko sun puhelimessa nyt akkua?
- 97 prosenttia.
- Ootko sä nyt aivan varma? Huoh, miljoonayksi.
- O-len.
Vihdoin pääsin tavaroineni ulos autosta. Käpsyttelin Jassun ovelle ja koputin.
- Iltaa, brunette myhäili ja päästi meikäläisen sisään. Kasasin tavarani eteiseen ja kipitin Jassun perässä keittiöön.
- Saako olla teetä? nainen kysyi.
- Mikäs siinä, vastasin ja kohta sain eteeni höyryävän kupillisen kamomillateetä.
- Sä siis aiot ihan tosi valvoa siellä pihatossa?
- Jees. Heta ei oo varsonu aiemmin, ja muhun se kyllä luottaa, et eiköhän se anna mun hillua siellä. Ja jos kuitenki tuplakarsina niin ehkä mä saan istua karsinan nurkassa, selostin.
- Saken klar. Sulla varmaan on eeälällän numero?
- Toki. Ja mä soitin sille päivällä, et se tietää et voi joutua hommiin yöllä.
Juttelimme vielä hetken, jonka jälkeen vein kuppini tiskiin ja lähdin kohti pihattotallia.

Heta hörisi minulle hiljaa ja muutkin aukaisivat silmiänsä. Kävin tervehtimässä jokaista hevosta, jonka jälkeen menin varsomiskarsinaan harmaan tammani luo tarkistamaan sen voinnin. Tamma ei ollut hikinen ja nisistä löytyi vahaklöntit. Rapsutin tammaa säästä ja aloin sen jälkeen kasata vahtimakoloa itselleni. Yritin ensin viihdyttää itseäni Logo Quizilla, mutta parin tason jälkeen homma alkoi käydä liian haastavaksi. Hetakin oli laskeutunut makuulle, muttei näyttänyt kovin rennolta.

Ei kulunut kauaakaan, kun havahduin hereille. En ollut huomannut nukahtaneeni, ja nyt heräsin, kun Heta kiersi levottomana rinkiä, laskeutui makuulle ja nousi taas ylös. Vilkaisin kelloa, joka näytti puolta kolmea. Tamma oli aivan hikinen, joten rauhoiteltuani sitä hetken sain ottaa loimen pois. Ripustin oranssin fleecen karsinan oveen ja menin rauhoittelemaan tammaa.

Puolisen tuntia Heta vielä pyöriskeli levottomana ja meni makuulle vain noustakseen ylös, kunnes jäi makuulle ja alkoi hikisenä ponnistella. Pikapuoliin pikkuruiset etukaviot ja älyttömän pieni turpa putkahtivat esiin. Ei mennyt kauaakaan kun uusi elävä olento makasi märkänä, väsyneenä ja pöllämystyneen näköisenä kuivikkeilla. Odottelin hiljaa hetken, ja onneksi Heta alkoi nuolla varsaa, joka nukkui sikeästi.

Kun varsa oli nuoltu, jälkeiset lösähtivät karsinan pohjalle ja seisomisharjoittelu alkoi. Parin yrityksen jälkeen varsa seisoi honteloilla jaloillaan - kunnes yritti lähteä kävelemään. Harmaa vauva tuiskahti nenälleen, mutta alkoi heti yrittää uudelleen. Useiden yritysten jälkeen varsa seisoi Hetan vieressä ja joi ahnaasti nisistä. Nyt kaikki oli hyvin ja saatoin lähteä nukkumaan Jassun sohvalle. Brunette oli luvannut jättää oven lukitsematta, ja niin oli tehnytkin. Hipsin hiljaa sisälle, lukitsin oven ja rojahdin makuupussini sisään sohvalle puolikuolleena.



Eikö se ookkin söpö? :3 olis se varmaan söpö jos osaisin piirtää siedettävästi

viidestoista

[Beata]

Taluttelua
27.01.2013

Lumihiutaleet leijailivat hiljalleen maahan ja pakkasta oli muutama aste. Jossakin kauempana huristeli autoja, mutta äänet kuuluivat vain vaimeina tallin pihaan. Pihassa oli muutama sentti tuoretta lunta, mutta kenttä oli oivallisessa kunnossa taluttelutreeniä varten.
Hetan varsa oli nyt parin viikon ikäinen. Nimekseen se oli saanut Skjønnheten Musling Tor. Olin halunnut nimetä varsan samalla tapaa, kuin äitini oli varsat nimennyt; emän jälkimmäinen nimi omistusnimenä, sitten jokin sana ja loppuun sukunimemme alkupuolisko, Tor.

Saapastelin pihattotalliin. Tallissa oli lämmin, vaikka hevosia ei ollutkaan sisällä. Ilmanvaihtolaite hurisi hiljalleen ja loisteputket sirisivät katossa, muutoin oli hiljaista. Hain pienen, vaaleanpunaisen varsariimun ja samanvärisen riimunnarun. Heta ja Lina sekä Elli ja Noora olivat ulkoilemassa. Noora maiskutti tyytyväisenä äitinsä nisiä ja Lina torkkui heinäkasan päällä. Converset uhmaten tassuttelin hangessa omien tammojeni luokse. Heta nuuski kättäni ja nappasin otsatukasta kiinni. Johdatin tamman varsansa luo, jota Heta tökkäsi ja pian olimme kolmestaan matkalla sisälle.

Tallissa harjasin Hetan kunnolla kumisualla ja pölyharjalla. Lina sai osakseen vain kevyttä harjausta äitinsä pääharjalla sekä jalkojen nostamistreeniä. Riimua ei pikkutamma kummastellut enää laisinkaan, vaan sen sai laittaa ihan vapaasti päähän. Kun molemmat oli harjattu ja kummallakin oli riimu päässä sekä Hetalla loimi selässä, lähdimme kulkemaan kohti kenttää. Linaa ei riimunnarukaan häirinnyt, pikkutamma kulki innoissaan äitinsä perässä löysän narun päässä.

Kentälle tultuamme suljin portin ja käskin Hetan pysähtyä. Hiirakko totteli kuuliaisesti ja jäi portin luo seisomaan minun ja Linan jatkaessa matkaa. Kenttä oli kova, mutta päällä oli ohut pehmeämpi kerros, joten siinä oli hyvä kävellä. Lina oli ensin järkyttynyt, pitäisikö äiti jättää jonnekin, mutta hetken hitaasti käveltyämme se alkoi kulkea vieressäni kuin vanha tekijä. Kehuin tammaa rapsuttamalla sitä säästä. Pikkuinen nautti rapsutuksista silminnähden ja yritti rapsuttaa takaisin, mutta kielsin sitä.

Kävelimme kierroksen hiljalleen, jonka jälkeen lähdimme uudelle kierrokselle. Äitin ohittaminen oli lapselle kova paikka, mutta kun ohi oli menty, kävely jatkui taas reippaana. Harjoittelimme hieman pysähtymisiä, ja aina lopulta tamma pysähtyi, vaikkei juttu ihan mennytkään perille. Aina tamman pysähdyttyä kuitenkin kehuin sitä rapsuttamalla, ja liikkeellelähtö tapahtui heti sen jälkeen.

Toisen kierroksen jälkeen kiipesin Hetan selkään. Bädääss, ratsastin käyntiä valtavan mahan omistavalla superkiltillä tammalla ilman kypärää! Heta käveli todella hitaasti ja Lina kulki vierellä narun päässä, vaikka varsa olisi toki pysynyt siinä ilmankin narua.
Harjoittelimme pysähdystä vielä siten, että pysäytin Hetan ja samalla pyysin Linaa pysähtymään. Nyt pikkutamma pysähtyi hyvin, joten käveltyämme kierroksen loppuun liu'uin alas Hetan selästä ja lähdimme takaisin talliin.

Pihatolla harjasin tammoja hiukan, jonka jälkeen päästin ne takaisin tarhaan ja sekoittelin Hetalle iltapuuron.

kuudestoista

[Beata]

Heta pääsi tänään juoksentelemaan kentällä vapaana ja siinä sivussa sattui seisomaan ryhdikkäänä ehkä sekunnin, että ehdin saada kuvan, jonka jälkeen matka taas jatkui.

Line © mapal.

[Beata]

Hyppyjä
02.04.2013

Lätsyttelin uusilla vaaleankeltaisilla, matalavartisilla Converseillani loskaisella tallipihalla kohti päätallia. Aurinko lämmitti mukavasti selkää, vaikka lämpötila olikin vaivaiset kolme astetta. Raahasin olallani jäätävän kokoista lätkäkassia, sillä olin tulossa suoraan treeneistä - jotka olivat jälleen kerran olleet lähinnä alkuverryttely ja sen jälkeen toteaminen, ettei hommasta tullut taaskaan mitään. Perkeleen polvi. Laskettelutkin oli jääneet vähemmälle tänä talvena, enkä ollut kuukauteen juuri luistellut, pelaamisesta puhumattakaan.

Pamahdin sisään tyhjillään olevaan talliin. Parin karsinan edessä oli kuitenkin harjapakkeja, joten muutama hevonen oli todennäköisesti liikkeessä. Rahjustin tallikäytävän halki portaille, potkin kengät jalastani ja aloin hyppiä yhdellä jalalla portaita ylös lätkäkassia raahaten - mahtoi olla mielenkiintoisen näköistä, pari randomnaamaa nimittäin sujahti portaita alas ohitseni sen verran järkyttyneen näköisinä.
- Tervetuloa vaan uudet ihmiset, jupisin itsekseni ja läjäytin kassini yläkertaan. Raahauduin puolirampana oleskeluhuoneen ovelle ja tunkeuduin sisään.
- Hej alla, tervehdin ja tuuppasin Meeban lähemmäs Fiaa ja ahdoin ahterini sohvaan.
- Mä oon just kärsiny rääkkäyttävän koulupäivän ja sen jälkeen vitutuksen, kun en saa vieläkään luistella. Niin mä oon muuten Beata, omistan Hetan ja Linan, lisäsin vielä, kun hokasin pari oudompaa naamaa. - Ainiin, hyvää synttäriä Emma!
Emma kiitti ja uudet naamat esittelivät itsensä ja kertoivat, ketä hoitivat.

- Thea, mennäänkö hoitelemaan ponit saman tien? kysäisin brunetelta, kun keskustelu alkoi hieman hiipua.
- Toki, tyttö hymyili ja lähdimme lahnailemaan kohti pihattoa.

Illan ohjelmaan kuului molempien tammojen irtohypytys, jonka jälkeen lähdin siirtymään kotia kohti.



keh, en kehtaa ottaa tästä hoitomerkintää >:D

[Beata]

Elämä opettaa, tieto lisää tuskaa
11.05.2013

Fiilikset tuntuivat olevan niin maassa, kuin vain mahdollista. En ollut tuntenut itseäni niin turhautuneeksi varmaan ikinä. Teki mieli piiloutua jonnekin koloon ja itkeä. Suoraan sanottuna vitutti ihan perkeleesti.

Olin tulossa terveyskeskuksesta. Mokoma tiilitalo oli tullut melko tutuksi heti hiihtoloman jälkeisinä viikkoina, kun olin käynyt hakemassa kortisonipiikkiä kahdesti viikossa. Nyt polven oli pitänyt olla jo kunnossa, kymmenen viikon jälkeen. Olisi pitänyt olla jo aiemmin. Yksi pieni, harmiton pyrähdys. Ehkä kolme metriä, jos sitäkään. Ja se saattoi tuhota kaiken. Sen pienen, "harmittoman" pyrähdyksen jälkeen jalka oli tullut paljon kipeämmäksi kuin moneen viikkoon. Taittaminen sattui aivan liikaa, ja kun yritin varata painoa jalalle, se oli pettänyt alta, eikä tajunnanmenettäminen ollut kaukana. Liikunnanopettaja oli soittanut ambulanssin, vähän turhaan, eikä sairaalalla oltu osattu oikein muuta tehdä, kuin tukea jalka ja tökätä kepit käteen, eiväthän ne tienneet polvestani ja itse häälyin kivun takia tajuttomuuden rajamailla, enkä pystynyt kertomaan. Vahva kipulääkitys ja kepit käteen, sillä selvä. Tänään terveyskeskuksella porukka oli sitten tutkinut polven, ja todennut jänteen menneen vielä pahempaan kuntoon. Jalalla ei välttämättä käveltäisi koko kesänä, saati sitten pelattaisi tennistä tai lätkää. Jos se kuntoutuisi enää ikinä. Leikkausjonoon meikäläinen tökättiin, ja annettiin valtaisa kasa kutsuja erilaisiin jatkotutkimuksiin - sekä tietysti vähän vahvemmat kipulääkkeet ja ne kepit.

Pyysin isää ajamaan suoraan pihattotallin eteen. Hän teki työtä käskettyä, ja minä konkkasin pihaton ovesta sisään ja pujahdin Hetan karsinaan. Asettauduin mukavaan istuma-asentoon oven viereen, ja harmaa tamma asteli välittömästi luokseni laskien päänsä syliini. Kiedoin käteni harmaan pään ympärille, painoin oman pääni paksuun otsatukkaan ja annoin kyynelten tulla.

En tiennyt, kuinka kauan istuin Hetan kuivikkeissa, mutta tamma oli jo laskeutunut makuulle viereeni, pää yhä sylissäni, kun pihaton ovi aukesi. Kuulin yhdet kengänäänet ja yhden tyhjän kottikärrynrenkaan kohinan. Kenkien omistaja, äänestä päätellen Jassu, lauleskeli kovaan ääneen jotakin iloista biisiä, jota en tunnistanut mutta joka ei todellakaan sopinut tilanteeseen. Kuulin, kuinka karsinanovet aukeilivat ja heinäkasat kohisivat karsinoihin, kunnes lopulta Hetan ovi aukesi. Jassun heinät olivat jo puolimatkassa kohti minua, eivätkä tietenkään pysähtyneet, vaan hautauduin niiden alle.
"Mitä helv..." Jassu ihmetteli, kun räpiköin heiniä päästäni, mutta näki sitten punoittavat ja turvonneet silmäni.
"Mikä on?"
"Ei mitään..." nyyhkytin heiniin. Kyllähän joidenkin hevosten heinät kostutettiin suolavedellä, nyt saisi Hetakin sellaisia.
"Mä nakkaan nää kottarit pois, yritä sillävälin hankkiutua mun keittiöön. Vai pääsetkö sä liikkumaan tuolla mutasella pihalla?" brune kysyi kulmat kurtussa.
"Enköhän", nyyhkäisin ja käänsin kepakoihin piikit alas, kammeten sitten itseni seisomaan. Lähdin konkkaamaan sateeseen, joka pyyhki kyyneleet pois. Jassu oli minua nopeampi ja piti ulko-oveaan auki, kunnes pääsin sisään. Riisuin kengät jaloista, puhdistin keppien päät ja käänsin piikit piiloon, jonka jälkeen konkkasin Jassun keittiön pöydän ääreen. Sain pian nenäni eteen höyryävän kupillisen teetä ja vastapäätä istumaan Jassun, joka pruuttasi hunajaa teehensä ja kehotti minua puhumaan. Siispä kerroin koko jutun.
"Enkä välttämättä kävele tällä enää koskaan, tai pariin kuukauteen ainakaan", päätin tarinani ja ryystin teetä.
"No tosi kurja juttu. Mutta uittamaan ja ratsastamaan sä kyllä pääset, sun on pakko."
Onnistuin saamaan pienen hymynkareen huulilleni. Kesästä ei todellakaan tulisi yhtään mitään ilman hevosia.
"Sun pitää varmaan ottaa Heta runsaampaan tuntikäyttöön, ettei se ihan rapistu, poniparka."
"Sovitaan siitä tarkemmin myöhemmin, nyt, mä luulen, sun kannattais mennä tallitupaan kertomaan jengille. Ne ei tykkää, jos niiltä pimitetään yhtään mitään."
"Joo, niin mä teen", totesin, kiitin teestä ja nousin lähteäkseni. Polvea kuitenkin särki taas aivan liian kovaa, joten istuuduin takaisin ja pyysin lasin vettä. Jassu-the-tarjoilija ojensi pyytämäni, ja hetken kassiani pengottuani löysin etsimäni, nimittäin särkylääkkeet. Kaksi viissatasta panadolia naamaan ja vedellä alas, lääkkeet menivät helposti. Istuin vielä muutaman minuutin paikoillani, jonka jälkeen lähdin konkkaamaan kohti tallirakennusta.

Heti vintin oven avatessani olin hukkua "mitä-sulle-on-tapahtunut"-kiljahduksiin ja sain yllättävän helposti istumapaikan sohvan päästä. Joku kiikutti vielä tuolinkin, että sain jalan suoraan, jonka jälkeen toistin koko jutun kiinnostuneelle jengille. Vähän ne näyttivät osa väsyneiltä, liekö syynä eilisiltaiset Thean synttäribileet, joista olin jälkeenpäin saanut kuulla.
"Tiedätsä mitä me nyt tehdään?" Inksu kysyi, kun olin lopettanut.
"No en tiedä, mutta sut tuntien en varmaan haluakkaan tietää."
"Mennään ratsastamaan!"
"Juuei. Enkö mä just sa..."
"Shut up bitch, hommaa itelles kypärä päähän ja hankkiudu vartin päästä maneesiin", blondi käski ja lähti Thea kannoillaan.

Ei kait siinä, tottelin käskyä js vartin päässä istuin maneesin katsomossa. Pian Inkku ja Thea pamahtivat sisään suitsittujen Neten ja Hetan kanssa. Thea punttasi mut Hetan selkään ja lähti, Inkku hyppäsi itse Neten kyytiin ja maiskautti tamman uralle. Tein samoin, siirsin tammani käyntiin taaksepäin nojaten ja ohjasin uralle.

Ratsastuskerta oli lyhyt ja sisälsi pelkkää käyntiä pitkin ohjin, mutta se nosti mielialaani enemmän kuin mikään muu. Tieto siitä, että ratsastaa voisin koska vain, oli tärkeintä tässä vaiheessa. Lyhyen käyntirahjustuksen jälkeen ohjasin tamman katsomon laidalle ja liu'uin varovasti maahan ponista tukea pitäen. Kurotin keppini ja olin juuri lähdössä Hetan kanssa talliin, kun Inkku hyppäsi Neten selästä ja oli jo ottamassa Hetan ohjia.
"Äpäpäp, mä vien sen ite", kielsin blondia.
"Miten sä pääset?" tuo kysyi silmät pyöreinä.
"Hah, helposti, se kyllä seuraa mua. Vaikka toisaalta.. Punttaakko mut takasin? Helpommin pääsis varmaa selästä käsin."
"Juu", blondi myöntyi ja punttasi minut hieman vaivalloisesti kyytiin. Sen jälkeen hän ojensi keppini ja avasi maneesin oven, jotta pääsin ohjaamaan Hetan pihatolle.
"Mä jään vielä ratsastamaan Netteä kunnolla."

Ulkona satoi taas. Vesipisarat noruivat Hetan jo kesäkarvaksi vaihtuneessa karvapeitteessä ja tipahtelivat kypäräni lipasta. Mustan lettini päästä valui myös vettä, samoin kuin Hetan kaksivärisistä jouhista. Heta käveli hitaasti, tiesi, ettei meillä ollut kiire mihinkään. Pihattotallille tullessamme olimme molemmat läpimärkiä. Ohjasin Hetan karsinaan asti, ennen kuin laskeuduin alas. Thea harjasi toista harmaata tammaani vastapäisessä karsinassa. Pyysin brunea hakemaan Hetan pyyhkeen satulahuoneesta, ja sillä välin aloin pyyhkiä enimpiä vesiä hikiviilalla pois. Käsittelin molemmat puolet ensin viilalla, sitten pyyhkeellä yhteen keppiin nojaten. Heta mussutti tyytyväisenä heinänloppuja niistä heinistä, jotka Jassu oli päälleni heittänyt. Lopuksi harjasin tamman ja asettelin oranssin villaloimen tamman selkään, kiinnitin soljet ja konkkasin käytävälle.

seitsemästoista

jatkoa löytyy Linan päikystä kunhan kirjotan sen

[Beata]

Sommermorgen
04.06.2013

"Kyllä mä tiedän, että sua väsyttää vielä, mutta tuu nyt. Ihan pieni lenkki vaan", maanittelin tammaa karsinastaan. Lopulta se lähti vastahakoisesti seuraamaan minua, täysin ilman varusteita. Tamma seurasi perässäni pihattotallin ovesta ulos, jossa ponnistin sen harmaaseen selkään. Sileä karvapeite oli lämmin ja mukava istua.
Kesäaamu oli mukavan viileä, kello ei ollut vielä viittäkään, mutta oli aivan valoisaa, olihan pian vuoden valoisin aika. Kävelimme rauhallista tahtia, minä Hetan selän päällä makoillen.
"Mitäs luulet, tyttö, mentäiskö vähän syömään tonne pellolle? Kuulostaisko hyvältä?" kysyin tammalta silittäen sen kylkeä.
"Taidetaan mennä", hymyilin, nostin itseni vatsalihaksilla istumaan ja ohjasin tamman pellolle, jossa se upotti päänsä heinikkoon samalla, kun liu'uin maahan istumaan harmaan ponin viereen.


kahdeksastoista


PS. elkää tappako miua tuosta nenästä tai B:stä muutenkaan :D
PPS. Hetalle anottu PP-MVA-arvonimi, kiitos Jassu kuvasta, jolla kerättiin 3/4 serteistä ja kaksi LKV-KP:täkin! ;)

[Beata]

Hyppelyä
06.06.2013

Istuskelin tallituvan sohvalla omenalohkoja rouskuttaen ja Poun Match Tapia pelaten. Olin pelannut samaa peliä jo puolisen tuntia, mutta ennätystä ei siinä ajassa vielä saanut - siihen tarvitsisin vielä tunnin lisää. Oli vihdoin hieman viileämpi kuin viime päivät, joten olin kaavaillut hyppimisiä tälle päivälle. Yksin siihen hommaan en jaksanut ruveta, koska olisi turhaa käydä aina maasta käsin itse nostamassa esteet. Tallilla ei vielä ollut ketään, joten odottelin seuraa.

Eipä mennyt kauaakaan, kun Thea jo lösähti viereeni sohvalle.
"Ai hitto, miks mä heräsin näin aikasin", brune valitti, kiepahti makuuasentoon ja nosti jalkansa syliini.
"ÄÄÄÄÄ ÄLÄ PILAA! Mun Match Tap melkeen meni pilalle!"
"Sori", brune naurahti ja painoi päänsä sohvan käsinojaan. "Hemmetti kun väsyttää."
"Sä et varmaan jaksa tulla nostelemaan esteitä mulle ja Hetalle?"
"Njääh, en, mut jos joku muu tulee niin mä voisin myös hypätä Kikillä."
"Sopii. Et sä varmaan sillä metrikolmeakymppiä hyppää kuitenkaan?"
"Ei oo tapana", Thea virnisti ja haukotteli makeasti.

Kohta paluumuuttaja Hilda tepasteli ovesta, myös haukotellen.
"Hilda tulee nostelemaan meille esteitä, eiks ni", kysyin brunelta kesken tämän haukotuksen.
"Hähh? Aa, joo voin mä tulla, antakaa mä nukun hetken", rillipäinen tyttö valitti ja änki Thean viereen makuuasentoon sohvalle.
"Vitsin unikeot", nauroin kaksikolle. "Tulkaa, mennään rakentaan esteet."

Onnistuimme kuin onnistuimmekin rakentamaan pienen radan. Esteitä tuli yhteensä viisi: pääty-ympyrälle, sarja pitkälle sivulle, lävistäjälle ja toiselle pitkälle sivulle. Hilda jäi aidalle istuskelemaan ja odottelemaan, että saisimme Thean kanssa ratsut valmiiksi.

Kutsuin Hetan sisään vihellyksellä ja tamma lampsi laiskasti sisälle. Ohjasin sen kuitenkin pihaton toisesta ovesta ulos ja pysäytin seinustalle. Ei siinä oikeasti mitään puomia ollut, mutta Heta pysähtyi kiltisti turpa seinään päin ja jäi siihen seisomaan toista takasta lepuuttaen. Hain tamman harjat sisältä ja hiirakko seisoskeli yhä paikallaan, tosin naama maassa ruohoa mussuttaen. Harjailin tamman kaikessa rauhassa, mutta se ei ollut juurikaan likainen, vähän pölyinen vain. Kaikki kengät olivat yhä kiinni, pitäisikin muistuttaa kengittäjää ensi kerralla, että Hetalta saa ottaa kengät kesäksi pois. Mitään haavoja en myöskään löytänyt, joten hipsin hakemaan tamman varusteet sisältä. Asettelin tänään kotoa ottamani puhtaan huovan tamman harmaaseen selkään, romaanin päälle ja lopuksi musta yleispenkki. Kiinnitin panssarivyön löysälle ja kiinnitin joka jalkaan oranssit jännesuojat. Lopuksi vielä suitset päähän.
"Hmm, turha mun on sua tänne jättää", puhelin tammalle ja pyysin sen sitten seuraamaan minua. Tepastelimme vieretysten päätallille, jossa pyysin tammaa jäämään ulkopuolelle. Kiipesin yläkertaan, kiskoin jodhpurit ja chapsit jalkaan, painoin kypärän päähäni ja puin turvaliivin päälle. Nappasin vielä ruskeat ratsastushanskat mukaan ja loikin portaat alas ja ovesta ulos. Heta seisoskeli kiltisti oven vieressä, ei edes mussuttanut ruohoa tällä kertaa. Rapsutin tammaa säästä ja se seurasi kiltisti perässäni kentälle.

Pysäytin Hetan kaartoon, kiristin vyön ja lyhensin jalustimet esteille sopiviksi. Kiskoin hanskat käsiin ja ponnistin tamman selkään. Heta tuntui innokkaalta, vaikka seisoi vasta paikoillaan - viime hyppykerrasta oli aikaa. Siirsin tamman käyntiin kevyellä taaksepäin nojaamisella ja pian Thea tulikin paikalle Kikiä taluttaen. Hän sääti jalustimet ja vyön ja lähti sitten myös kävelemään uralle.

Verryttelimme omissa oloissamme käynnissä ja ravissa. Heta tuntui energiseltä mutta kuuliaiselta, eli varsin hyvä hyppymoodi oli päällä. Se kuunteli kaikkia pienimpiäkin apujani kuten yleensäkin, ja olin onnellinen, ettei se kehittänyt itselleen mitään PMS-oireita kiima-aikaan, eipä tammalla tosin kovin usein edes ollut kiimaa, mikä oli ihme, kun tallissa oli kuitenkin kasa oreja.

Verryttely alkoi pian olla valmis, joten siirsin Hetan käyntiin. Theakin ilmeisesti oli pian valmiina, sillä siirsi Kikin käyntiin ja antoi pitkät ohjat.
"Okei, mä aattelin et voitais verkata tolla pääty-ympyrällä", ehdotin, ja se sopi Thealle. Ratsastin Hetan pyöreälle pääty-ympyrälle ravissa ja ohjasin tamman ristikolle. Muutama askel ennen estettä tein puolipidätteen ja painoin pohkeet tamman kylkiin. Se hyppäsi esteen pyöreästi ja jäi laukkaan esteen jälkeen. Laukkasin ympyrän, hyppäsin esteen uudelleen ja tein saman vielä kerran. Sitten siirsin tamman ravin kautta käyntiin, taputin sitä kaulalle ja päästin Thean hyppäämään.

Ympyrän jälkeen siirryimme hyppäämään lävistäjä ja sen jälkeen ympyrä. Lävistäjällä esteenä oli tuiki tavallinen pysty. Nostin laukan päädystä ja hain sen kuntoon ympyrällä, jonka jälkeen jatkoin kulman läpi ja siitä lävistäjälle kohti estettä. Heta oli todellakin innoissaan, joten sain tehdä useita pidätteitä. Muutama laukka ennen estettä tein viimeisen pidätteen, painoin pohkeet tamman kylkiin ja annoin sen hypätä. Esteen jälkeen sain ottaa laukkaa takaisin melko paljon, että saisin kulmasta edes jotenkin etäisesti kulmaa muistuttavan. Heta kuitenkin totteli pidätteitä hyvin ja saimme kulmasta siistin, ympyrästä pyöreän ja myös ympyrällä olevasta hypystä pyöreän. Laukkasimme ympyrän loppuun, jonka jälkeen hidastin tamman ravin kautta käyntiin ja taputin sitä kehuiksi Thean hypätessä.

Seuraavaksi tulimme esteitä ratana 60 sentin korkeudella. Ensin pitkällä sivulla oleva yksittäinen okseri, sitten lävistäjä, ympyrä ja lopuksi sarja, jonka jälkimmäinen osa oli okseri. Tiet olivat melko pitkiä, joten Hetan kanssa sain jarruttaa toden teolla. Hypyt sujuivat kuitenkin siististi eikä vauhti kiihtynyt ihan liikaa. Radan jälkeen kehuin tammaa jälleen ja jäin kävelemään sen kanssa pitkällä ohjalla. Thean hyppyjen jälkeen Hilda nosti esteitä 80 senttiin. Heta hyppäsi jälleen siististi kaikki esteet, joten kokeilimme vielä metrisiä. Kuten tavallista, hypyt sujuivat hyvin eikä yksikään este edes pudonnut. Kehuin tammaa paljon, odotin, että Thea hyppäisi, ja lähdimme sitten loppuverryttelemään maastoon.

Maastosta palatessamme ratsastin Hetan pihattotallille ja hyppäsin selästä. Riisuin tammalta varusteet ja ripustin ne varustehuoneeseen. Tamma seurasi perässäni ison tallin pesupaikalle, jossa huuhtelin sen hiet pois, jonka jälkeen ohjasin sen takaisin pihattotallille, hieroin linimentit jalkoihin ja päästin tarhaan. Tamman hoitamisen jälkeen pesin vielä sen varusteet ja sekoittelin iltapuuron.

yhdeksästoista

[Beata]

Kyllä sen huomaa, että on tunnettu kauan
10.06.2013

Sadepilvet olivat viimein väistyneet Lofoottien päältä, mutta valkoiset kumpupilvet varjostivat yhä aurinkoa. Välillä tuo urhea valoilmiö pilkahteli pilvien välistä, mutta suurimmalta osalta oli pilvistä. No, samapa tuo, eipähän ainakaan satanut.

Parkkeerasin pyöräni Jassun talon seinustalle Inksun kirkkaanpunaisen jopon seuraksi ja hipsin vielä vesilätäköiden peittämän tallipihan halki päätalliin. Inksun pikkuruiset Conssit hengailivat yksinään portaiden juurella, joten lätkin omat Conssini niiden seuralaisiksi ja kiipesin yläkertaan. Inkku lahnasi sohvalla kuten tavallista ja jaksoi juuri ja juuri kohottaa päätään tullessani.
"Moi", blondi mumisi sohvasta.
"Huomenta vaan sullekin", vastasin tytölle ja lösähdin sohvalle Inksun jalkojen juureen.
"Nette saa kyllä tänään kevyen päivän", blondi mumisi Candy Crush Sagansa äärestä.
"Mä en oo vielä päättäny, mitä Heta tekee tänään..."
"Hmmm, ehkä mä meen irtojuoksuttamaan sen ponin", Inksu totesi ja hyppäsi ylös sohvalta. Kaiketi jäänyt jumiin johonkin tasoon.
"Mee vaan."

Jonkun ajan kuluttua keksin, että voisin lähteä maastoilemaan ilman varusteita. Kiipesin ylös sohvalta, nappasin vastasiivotusta kaapistani kypärän, valuin portaat alas, sidoin kengät jalkaan ja lähdin hipsimään kohti pihattoa. Inksu tuli Netteä taluttaen vastaan jatkaen matkaansa kohti maneesia.

Heta tuli vihellyksestä sisään ja pysähtyi pyynnöstäni käytävälle. Riisuin harmaalta ponilta kuraisen sadeloimen ja ripustin sen kuivumaan karsinan oveen. Harjailin ponin huolellisesti kurasta ja kieputtelin sille oranssit joustopintelit kaikkiin jalkoihin. Lopuksi varmistin, että vanha pikkukamerani oli takintaskussa ja puhelin myös. Raapustin vielä Hetan oveen lapun, mistä ratsastaisin, jonka jälkeen painoin kypärän päähäni ja pyysin tamman ulos. Se seurasi kiltisti ja pysähtyi oven eteen, jossa hyppäsin selkään.

Olin ennenkin maastoillut Hetalla ilman varusteita; naureskelin itsekseni muistellessani ensimmäistä kertaa. Olimme silloin vasta kahdeksan, vasta alkaneet luottaa toisiimme ihan oikeasti, ja loppujen lopuksi vaivaton riimuratsastelu päättyi siihen, että Heta nakkasi minut jo ravissa alas ja sain kävellä tamman perässä tallille. Kerran, muutama vuosi sitten, lampsimme rauhallista käyntiä tienviertä, kun joku kusipää rekkakuski viiletti ohi ylinopeutta heittäen hiekat ja pikkukivet Hetan perseelle. Poni tietysti sekosi ja lähti pukkilaukassa metsän keskelle, ja jälleen kerran sain kävellä tamman perässä kotiin. Ensimmäisellä kerralla se oli tosin ollut ponin omaa viriiliyttä, eikä pukkirodeot raviin lähtiessä olleet mitenkään vieraita. Jälkimmäisellä kerralla syynä oli ulkopuolinen, eikä tamma ollut sitä tahallaan tehnyt. Toki sekaan oli mahtunut onnistuneitakin varusteettomia lenkkejä, mutta koskaan en ollut lähtenyt näin pitkälle.

Olimme ehtineet kävellä jo Kjeldbergtindin juurelle, mutta keksin, että voisimme kiivetä sen yli menevää polkua. Käänsin Hetan pienelle polulle, jota se lähti innoissaan kiipeämään. Pienen puron yli tamma kahlasi innokkaasti ja jatkoi matkaa korvat hörössä. Viileämmät säät olivat senkin mieleen, ei tullut niin kuuma, vaikka pääsi liikkumaan.

Kjeldbergtindin laella seisoskelimme hetken katselemassa merelle ja nauttimassa juuri esiin pilkahtaneesta auringosta. Näpsäisin kuvan tilanteesta sekä puhelimella että pokkarilla, lisäsin kuvan äkkiä facebookiin (vuoren laella on muuten ihan jees kenttä), ja jatkoimme matkaa vuorenrinnettä alas mutkittelevalla polulla. Heta löntysti alas asti rauhallista käyntiä, jonka jälkeen maiskautin tamman raviin.

Ravailimme Prestvatnetin rantaa myöten kohti Vågania. Pieni harmaa tammani oli innokas, mutta kuunteli painoapuja herkästi - ehkä se tajusi, etten voisi vahvistaa pidätettä edestä ja että sen tuli totella mutisematta. Heta hyppäsi reippaasti Prestvatnetista mereen laskevan pikkuojan yli. Hypyn jälkeen silitin tamman kaulaa ja annoin sen ravata melko laiskasti eteenpäin. Svarttjønnan vierestä kulkevalla pikkupolulla siirsin tamman käyntiin ja pysäytin sen sopivan kannon kohdalle. Asettelin kameran siihen, laitoin videokuvauksen itselaukaisimelle ja ravasin Hetan kanssa kauemmas. Juuri ennen videoinnin alkamista nostin laukan ja laukkasimme vauhdikkaasti, minä kädet sivuilla kameran ohi. Sen kohdalla pysäytin tamman, hyppäsin alas selästä ja pysäytin videon.

Napsimme vielä muutaman ratsastelukuvan, jonka jälkeen jatkoimme käynnissä Våganiin. Rakastin kylän pikkuruista kyläkauppaa, sen vanhan ajan tuntua ja lähituotteita. Pysäytin Hetan kaupan ulkopuolelle ja jätin sen siihen syömään ruohoa. Eipä mennyt kauaakaan, kun istuin rauhassa kävelevän tammani selässä minttusuklaafrezza kädessä. Ryystin kahvin nopeasti loppuun ja nakkasin purkin lähimpään roskikseen, jonka jälkeen otimme puolen kilometrin laukkapätkän Stor Kongsvatnetin rannalla. Laukan aikana hypimme muutamien purojen yli, ja pätkän jälkeen hidastin tamman käyntiin. Lampsimme käynnissä Kongstindanin rinteellä, ja otimme vain lyhyen ravipätkän Stor Kongsvatnetin rannassa.

Tallilla kävelimme pihatolle saakka. Reissuun oli kulunut yhteensä lähes kaksi tuntia, mutta viileän sään vuoksi Heta ei ollut edes väsyneen oloinen. Pihatolla hyppäsin alas tamman selästä, kiepitin pintelit sen jaloista, harjasin, leikkasin harjan ja päästin tarhailemaan mutainen sadeloimi päällä. Pintelit harjasin huolellisesti läpi ja sekoitin puuron, ennen kuin hipsin takaisin tallitupaan.


kahdeskymmenes

[Beata]

Hetalle myönnettiin PP-MVA-arvonimi. Kolme neljästä vaadittavasta sertistä kerättiin Jassun piirtämällä kuvalla, jossa B hakee Hetaa tarhasta. Samaisella kuvalla saatiin myös kaksi luokkavoittoa.

[Beata]

Kauhunhetkiä
14.07.2013

"Beata, tuu äkkiä tallille." Jassun äänensävy ei houkutellut jäämään sängynpohjalle. Olin mennyt normaalia aiemmin nukkumaan, kello ei ollut vielä yhdeksääkään.
"Heti", puuskahdin puhelimeen, suljin sen ja juoksin tuulispäänä alakertaan, jossa iskä makoili sohvalla jotain futispeliä katsellen.
"Iskä, tallille" sanoin lyhyesti ja lähdin etsimään pyykkipinosta housuja jalkaani. Kiskaisin vielä hupparin päälle ja olin jo repimässä kenkiä jalkaan, kun iskä sai könyttyä sohvalta ylös ja lampsittua reinot jalassaan ovelle. Porhalsimme pihan poikki isän isoon Volvoon. Iskä piti myös kiirettä, tietäen, miten kiire minulla oli. Ajoimme hieman ylinopeuttakin, mutta mielestäni aivan liian hitaasti. Lopulta saavuimme tallin pihaan. En odottanut, että iskä parkkeeraisi, vaan hyppäsin vauhdissa pois ja lähdin juoksemaan lätäkköisen pihamaan poikki pihattotallille.

Jassu oli pukemassa riimua harmaalle tammalle, joka oli yltä päältä hiessä ja yritti jatkuvasti purra omistajatarta ja itseään.
"Eläinlääkäri on jo soitettu, mä soitin sille samalle joka rokotti Hetan silloin.
"Nyökkäsin nopeasti, otin tamman riimunnarun ja aloin taluttaa tammaa ulos. Se seurasi vastahakoisesti, potkien mahaansa ja yrittäen näykkiä sitä. Tamman silmistä näki kivun, ja kyyneleet polttelivat silmiäni. Pelkäsin tamman puolesta, mutta ennen kaikkea minuun sattui, kun en voinut helpottaa toisen oloa mitenkään.

Iskäkin löysi tiensä maneesille, jossa Hetaa talutin ties monettako kierrosta. Miksei eläinlääkäri voinut jo tulla? Kyyneleet pusertuivat väkisin silmistäni, alahuuleni oli varmaan jo verillä. Jassu seisoi avuttoman oloisena ovella, tietämättä mitä sanoa lohduttaakseen. Iskä oli lähtenyt laittamaan traileria valmiiksi - varmuuden vuoksi. Itse kävelin pientä pääty-ympyrää houkutellen kärsivää poniani eteenpäin ja miettien, miksi lääkärillä kesti.
"Mä olin jakamassa väkirehuja, kun mä huomasin, ettei se ollu koskenukkaan niihin heiniinsä", Jassu kertoi. "Mahaääniä ei kuulunu ollenkaan ja poni näykki kylkiänsä hermostuneena. Soitin sitten heti sulle ja sen jälkeen lääkärille."

Kesken Jassun selostuksen lääkäri marssi maneesiin. Mies kuunteli Hetaa ja Jassun kertomuksen, jonka jälkeen pisti kipulääkkeen ponin kaulaan.
"Letkutus on ainut mitä me voidaan täällä tehdä, ja yritetään nyt sitä, jos sillä aukeisi", nuori mies sepusti ja alkoi hoitamaan hommiaan.
Letkutus kesti tuskallisen kauan, eikä voinut tietää, johtuiko ponin rauhoittuminen kipulääkkeestä vai letkutuksen tehoamisesta. Lopulta letkutusvesi oli loppu ja sain ohjeeksi kävelyttää ponia jälleen. Kello alkoi lähennellä jo kahtatoista, mutta minua ei väsyttänyt lainkaan - eipä sillä, en olisi kuitenkaan pystynyt nukkumaan. Jassu tarjoutui taluttamaan, mutta kieltäydyin. Nainen huokaisi ja alkoi näpytellä ilmeisesti tekstiviestiä.
"Laitoin vaan Catulle, että hoitaa aamun huomenna - tai oikeestaan tänään", brune ilmoitti lähetettyään viestin. Nyökkäsin ja talutin tammaa, joka ei enää ollut yhtä vastahakoinen. Aikuiset - Jassu, iskä ja eläinlääkäri - istuksivat katsomossa jännittyneinä. Minua pääasiassa pelotti - letkutuksesta oli jo aikaa, jos se oli auttanut, tulosten pitäisi alkaa pian näkyä.
"Kyllä tästä taitaa klinikkareissu tulla", eläinlääkäri totesi, kun kello lähestyi puolta kahta. "Leikkaus taitaa olla ainut, mikä enään auttaa."
Nyökkäsin hiljaa huultani pureksien.
"Mä en voi lähteä mukaan, ymmärrättehän", Jassu pisti väliin.
"Tietysti", sain mumistua.
"Mä meen sitten hakemaan auton tähän", iskä totesi ja nousi penkistä. Samassa Heta nosti häntänsä ja laski munkit maneesin hiekkaan.
"Voi Heta", nyyhkytin halaten ponin päätä. Hukutin pääni mustavalkoiseen harjaan ja lysähdin maneesin hiekalle onnen kyyneleet silmissäni.
"Mua ei varmaan enään tarvita", eläinlääkäri hymähti. "Illalla voi antaa varovasti heinää, mutta aamulla ei vielä ruokaa. Liikutus varovasti, huomenna ei mitään kunnon treeniä eikä ylihuomennakaan raskaasti, väkirehut voi jättää pois."
Nyökkäsin ja hinasin itseni ylös hiekalta. Ulkona oli alkanut taas sataa ja vesipisarat huuhtoivat kyyneleet kasvoiltani matkalla pihattoon. Sulloin ponin karsinaansa, riisuin riimun ja suukotin tamman harmaavalkoista otsaa. Raapustin lapun vielä karsinan oveen; ehdottomasti ei ruokaa, ja saa jäädä sisälle.

Jassu hipsi kotiinsa ilmeisesti rättiväsyneenä. Kapusin iskän isoon Volvoon ja ajelimme hiljaisuudessa kotiin. Tällä kertaa oli onni myötä.


kahdeskymmenesensimmäinen

[Beata]

Kisavalmistautumista
18.06.2013

Tänään olisi vuorossa kunnon koulutreeni lauantain kisoja varten. Hetan koulutustaso oli toki helppo a, johon oltiin ilmoittauduttukin, mutta herra ties kuinka kauan oli edellisestä kunnon väännöstä. Olihan Inksu ollut Sashan helppo a -tasoisella tunnilla kesäkuussa, mutta mä en ollut tammalla treenannut viikkokausiin kunnolla, ja tunnilla oltiin menty pitkällä ohjalla – mikä lie idea siinäkin. Tarkoituksena oli poimia joku stalkkaamaankin meitä tänään, jos joku vain suostuisi.

Kuten tavallista, sadepisarat ripsivät maahan ja mun hiuksiini. Iskä oli käymässä mantereella, joten olin saanut turvautua pyörään. No, olisin mä kastunut joka tapauksessa, joten pyöräily ei häirinnyt erityisemmin. Ainoa ongelma oli lounaasta puhaltava kuusi metriä sekunnissa –tuuli, joka yritti raivollisesti estää mun etenemisen vanhan mummikseni kanssa. Perille päästyäni parkkeerasin pyörän riviin muiden – Inksun punainen jopo ja jonkun mummis - luo ja tallustelin pihamaan poikki pihatolle. Varikset raakkuivat märkinä sateesta märkänä ja mustana kiiltävällä peltikatolla. Sulat märkinä linnut näyttivät melko rassukoilta, ja siltä niiden raakunta vähän kuulostikin. Heta nassutti ruohoa tyytyväisenä Neten kanssa rinnakkain kaukana metsänrajassa, mutta jätin tamman vielä tarhaan hakiessani kottikärryt Catu-parkaa säästellen. Kikkarapäinen brune oli joutunut heti etelän lämmöstä palattuaan tositoimiin, mutta mä olin luvannut siivota Hetan karsinan itse, tyttöparkaa säästelläkseni. Eipä siinä paljon hommaa ollut, siistinä tyttönä ihana ponini sotki ainoastaan yhden nurkan. Ei siis kulunut kauaakaan, kun puhtaat kuivikkeet makoilivat karsinan lattialla tyytyväisinä ja ruokakuppi sekä vesiautomaatti olivat jynssätyt. Mä kävin siis tuuppaamassa kottikärryt paikoilleen ja palasin tallin ovelle.

Heta oli mun onnekseni tallustellut vain nurmella ja talliorjamme Catu oli tammalle oranssin sadeloimen aamulla heittänyt niskaan. Vihellettyäni harmaa tamma tallusti reippaasti tallin kuivuuteen ja ravisteli harjansa ja häntänsä solmuun nautinnollisesti heti, kun oli päässyt loimesta eroon. Hipsin hakemaan tamman harjat pikkuruisesta satulahuoneesta ja hieroin melko puhtaan tamman kumisualla läpi. Rapsuttelin tammaa hetken kumisualla säästä, jonka jälkeen vaihdoin harjan pölyharjaan ja harjailin irtokarvat pois. Putsailin vielä neidin läpikotaisin, myös päästä ja jaloista, pehmeällä harjalla ja harjasin otsatukan sekä putsailin kaviot, jonka jälkeen kiepittelin onneksi melko kuiviin jalkoihin oranssit fleecepintelit. Pintelöinnin jälkeen suljin tamman karsinaansa ja hölkkäsin märän tallipihan poikki päätallin yläkertaan hakemaan varusteitani ja nipottajaa.

"Mooi!" tervehdin taukotuvassa maleksivaa porukkaa. "Haluaako joku tulla jäkättämään mulle ja Hetalle, kun tuupataan vähän tai vähän enemmän?"
"Mähän en muuten tuuppaa, enkä ainakaan valmenna ketään koulussa", Inksu tokaisi yksiselitteisesti.
"Mä voisin vaikka tulla", Thea hymyili.
"Okei, nähdään maneesissa kunhan mä saan ponin kuntoon?"
"Juu."

Mä siis kiskoin vikkelästi ratsastushousut jalkaan ja saappaat myös, nappasin kypärän ja hanskat messiin ja hölkkäsin taas pihan poikki. Tallissa mä hain Hetan varusteet ja varustin pikkutamman, jonka jälkeen painoin kypärän päähäni ja kiskoin hanskat käsiin. Nakkasin vielä ponin selkään satulaa suojatakseni sadeloimen ja talutin tamman pihalle. Prinsessaponi nyrpisteli nenäänsä mudalle, johon ei olisi todellakaan voinut yhtäkään kynttä laskea. Lopulta mä sain tamman kuitenkin pakotettua pihan poikki maneesiin, jonne Thea oli parkkeerannut jakkaramopollaan keskelle maneesia. Thea oli hyvä valinta tuuppausnipottajaksi, koska tyttö oli itse tasoltaan vaativa b, vaikka väittikin, että taidot olivat syvästi ruosteessa – sitä mä en uskonut ollenkaan.
"Jaa että aattelit kerrankin kunnolla ratsastaa", brune tokaisi mulle otsatukkansa alta ja naurahti perään, kun pidentelin jalustinhihnoja maastoesteleirin jäljiltä - leirin jälkeen mä en ollut käyttänyt satulaa vielä kertaakaan.
"Joo, ihan vaan että me saadaan hyväksytty suoritus siitä helposta aastakin lauantaina", naurahdin takaisin ja ponnistin mustaan yleispenkkiin. Kiristin vyön vielä selästä käsin, ennen kuin siirsin istuinluitani ja siten tamman käyntiin.

Viiden minuutin alkukäyntien jälkeen mä keräsin ohjat ja aloin taivutella Hetaa käynnissä. Tamma oli aika jäykkä, muistutti rautakankea, ja mä sain syyttää siitä vain itseäni. Neiti oli kuitenkin reippaalla tuulella ja alkoi onneksi melko nopeasti myös taipua sekä käyttää takapäätään. Pikapuoliin tamma olikin sen verran vetreä, että siirsin sen kevyeeseen raviin. Ravissa Heta nakkasi pään ylös, laski selkänsä ja yritti kovin innokkaasti juosta mun alta pois, mutta monien volttien, ympyröiden ja temponvaihteluiden jälkeen se alkoi pikku hiljaa taas myödätä ja rentoutua, ja kohta myös liikuttaa takajalkojaankin. Laukkaa nostettaessa muoto sentään säilyi ja askellajeista vauhdikkain oli hyvin rullaavaa ja pyöreää. Kehuin tammaa taputuksella, tein laukkaverryttelyt toiseenkin suuntaan ympyröillä ja temponvaihteluilla, joiden jälkeen siirsin tamman käyntiin antaen sille pidempää ohjaa.

"Treenataan ensin sitä vastalaukkaa ja niitä vaihtoja, helpossa aassahan ne vaihdot on käynnin kautta, eli helppo homma teille kahdelle", Thea selosti puiselta jakkaraltaan viltin sisästä. Nyökkäsin myöntyvästi, keräilin ohjat käsiini uudelleen ja valmistelin vastalaukannoston. Heta oli herkällä tuulella ja laukka nousi hyvin pelkällä painonsiirrolla sekä pysyikin kierroksenvastaisena. Tein joka sivun keskelle vaihdon käynnin kautta, eli joka toinen kulma tultiin myötälaukassa, joka toinen vastalaukassa. Hetalta touhu sujui hyvin, aivan kuten Thea oli ennustanut, joten me ei hinkattu sitä tehtävää kauaa, vaan siirryttiin taivutuksiin. Niin avo- kuin sulkutaivutuksetkin olivat vähän haastavampi homma meille, ainakin yleensä, sillä makkaraponi (=hot dog pony alias mäyräkoira) ei oikein osannut runkoansa liikutella kuin kouluponit. Ehkä se johtui myös siitä, ettei meitä kumpaakaan oikeasti kiinnostanut kouluvääntö pahemmin.

Kun Thea lopulta päästi meidät keventämään eteen-alas, me oltiin molemmat yltä päältä hiessä ja ainakin mä olin todella, todella tyytyväinen. Vaikka Heta leikkikin alussa kankikaikkosta, se kuitenkin rentoutui todella nopeasti ja oli aivan unelma ratsastaa – kuten aina, mutta nyt vielä parempi. Kaikki avut menivät läpi ennen kuin mä ehdin edes ajatella niitä kunnolla, ja Heta todella antoi kaikkensa. Kaikki helppojen luokkien tehtävät olivat sujuneet kuin vettä vaan, ja oltiinpa päästy treenaamaan jopa raviavoja ja -sulkuja sekä laukanvaihtoja, ja nekin olivat sujuneet huomattavasti paremmin kuin koskaan ennen. Jos ponin ja ehdottomasti myös mun työskentelymoodi pysyisi just samanlaisena ylihuomiseen, ei meillä olisi yhtään mitään ongelmia viimeisenkään luokan kanssa.

Loppukäyntien jälkeen mä talutin Hetan päätalliin, riisuin siltä satulan ja nakitin Idan pitelemään Hetaa pesuoperaation ajan. Idan pidellessä ja rapsuttaessa tamma nukahti paikoilleen suihkutuksen ajaksi, mutta järkyttyi, kun mä sammutin veden ja aloin hieroa omenantuoksuista hevosshampoota sen harmaaseen karvaan. Shampookäsittelyyn joutui suunnilleen kaikki ponin osat; vartalo, jalat, tukka, häntä ja piirto. Heta katseli mua kummastuneesti, kun hinkkasin sen vartaloa shampoolla ja sen jälkeen vedellä saadakseni shampoot pois. Päämerkki ja kaikki valkoiset jouhet kyllä kiilsivät puhtaina pesun jälkeen, ja niin teki myös karvapeite. Jalkojen seepraraidatkin erottuivat huomattavasti paremmin, kun karva oli puhdasta.

Ida sai pidellä ponia vielä sen aikaa, että pyyhin ylimääräiset vedet pois hikiviilalla, jonka nyysin lainasin Ellin harjakorista, joka sattui olemaan sopivasti hollilla. Hetaa järkytti suunnattomasti myös pyyhe, jolla sen vielä kuivasin jalkoja ja naamaa myöten, vaikka me yritettiin Idan kanssa vuorotellen ja yhtä aikaa todistaa tammalle, että pyyhe oli tuiki tavallinen pyyhe eikä pieniä poneja välipalaksi napsiva Bermudan kolmiosta noussut pyyhkeeksi naamioitunut hirviö.

Kun kuivailuista oltiin selvitty, me lähdettiin Hetan kanssa matoilemaan kohti pihattoa. Sade oli tauonnut, joten emme kastuneet jälleen kerran. Rakas orjamme Katulamppu kuljetti juuri pikkuruista Netteä sisälle, kun Flamme, Felicia ja Feitli jo odottelivat malttamattomina iltapäiväruokiaan, eli mun ei tarvinnut enään laittaa Hetaa pihalle, joten mä survoin ponin karsinaansa ja riisuin siltä suitset ja pintelit. Viimeksi mainitut nakkelin käytävälle odottamaan harjausta ja suitset ripustin oven eteen koukkuun. Heta sai selkäänsä fleeceloimen, ettei raukkaparalle tulisi kylmä ollessaan läpimärkä pesun jäljiltä.
”Mun ei ilmeisesti tarvi kiikuttaa tätä enää pihalle?” kysyin brunetelta tämän heitellessä heinäpaloja poneille.
”Juu ei, tai mä en ainakaan sitä sieltä hae”, Catu vastasi väsyneesti naurahtaen. Julma Jassu rääkkäsi Catu-parkaa aivan liikaa, kohta tyttö lyyhistyisi taakkansa alla ja sitten olisi vain Jassu ja Sven. Tai sitten ei lyyhistyisi.
”Jeps, saa jäädä sisään.”
Kohta tallin valtasi tyytyväinen rouske, joten päätin siirtyä satulahuoneen puolelle, etten häiritsisi tallin pienimpien ruokarauhaa.

Satulahuoneessa alkoi operaatio varusteiden puhdistus. Toki mä putsasin Hetan suitset aina käytön jälkeen, mutta kunnon pesua ne eivät olleet saaneet sitten estekisojen. Rasvauksesta puhumattakaan. Nyt oli siis korkea aika irrotella niskahihna, otsahihna, poskiremmit, turparemmi, ohjat ja kuolaimet toisistaan, kaivaa sieni, saippua ja öljy esiin ja alkaa töihin.

Loppujen lopuksi mä siis pesin suitset, satulat, panssarivyön, valjaat, nahkariimun ja mun saappaat. Öljyämiskäsittelyyn pääsivät suitset, jalustin- ja vastinhihnat, valjaiden remmit, riimu ja saappaat. Nahkapesuoperaation jälkeen mä pesin loput riimut yhtä lukuunottamatta, kaikki pintelit ja suojat sekä satulavyön pehmusteen. Kuivatuspaikat olivat siis tupaten täynnä, kun mä siirryin putsailemaan Hetan kuraantunutta sadelointa. En jaksanut sen putsaukseen pahemmin perehtyä, joten jätin sen kylmästi yksinäisyyteen eli karsinan oveen roikkumaan ja siirryin valmistamaan prinsessaponini iltapuuroa. Olin ähkyn jäljiltä saanut eläinlääkäriltä suosituksen puuroon lisättävistä aineksista, ja lista oli jo varsin moniosainen; hepoluxia, rypsiöljyä, suolaa, lämmintä vettä, b-vitamiinia, elektrolyyttejä, Yea-Saccia ja valkosipulia.

Kohta puoliin jätin puuron hautumaan ja hölkkäsin jälleen kerran sateisen tallipihan poikki pihatolta päätalliin. Isommassakin tallissa kuului rauhallinen heinänrouske kahdeksan hevosen leuoissa. Revin rakkaista tummanliiloista Consseista nauhat auki ja nakkasin kenkäpariskunnan muiden joukkoon portaiden juurelle kavuten ne ylös kaapeille. Kaappiin tungin kypäräni ja sen sisällä asuvat Roecklit ylähyllylle, jonka jälkeen lukitsin kaapin ja hipsin taukotupaan.

Sohvalla lahnasi Inkeri kuten aina, ja lisäksi Thea, joka oli siihen etsiytynyt tuuppausvalmennuksen jälkeen, Inga-Stina, joka oli saapunut sen jälkeen, kun olin Thean noutanut, Fia, joka oli myös tehnyt saapumistempun ja Jemiina, joka jutteli aktiivisesti Fian kanssa Tevin liikutuksesta ennen kisoja. Muutenkin jutustelu tuntui pyörivän ylihuomisten kisojen ympärillä, joten mä noudin kupillisen mustaa jumaltennektaria, jota joku oli keittänyt ja joka tunnettiin paremmin nimellä kahvi. Kuppini kanssa mä sitten ahdoin persaukseni sohvankulmaan, johon mahtui vielä oikein hyvin – tai sitten ei. Joka tapauksessa, sopu sijaa antaa, me istuttiin sohvassa tosi kätevästi ja tilavasti kuudestaan ja juteltiin aktiivisesti lauantain kisoista.

”Ai niin, mun piti siistiä Hetan tukka”, mä muistin vähän ennen Ison ja Pehmeän vanhojen kausien uusintojen alkamista. Siispä mä kohosin sohvalta super-(not)-vatsalihaksillani, jätin kupin odottamaan tiskausta ja kiiruhdin portaat alas. ”Conversejen sitominen on yliarvostettua”, totesin itsekseni ja hölkkäsin avonaisilla nauhoilla mudan halki pihatolle. Heta etsi tyytyväisenä iltapäiväheinien rippeitä kuivikkeiden seasta, kun mä hyökkäsin poniparan kimppuun saksien ja kamman kanssa. Tukka lyheni kämmenenlevyiseksi ja otsatukka siistiytyi nyppimällä. Lyhentelin saksien kanssa vielä ponin partakarvoja leuan alta ja vähän vuohiskarvojakin. Häntä lyheni myös muutaman sentin, jonka jälkeen kiikutin puuron neidin turvan eteen ja hölkkäsin takaisin päärakennukseen – eihän Isosta ja Pehmeästä voinut skipata tunnariakaan!




kahdeskymmenestoinen


hahaa, 1577 sanaa, tarhasta haku, harjaus, varusteiden rasvaus, liikutus, pesu ja kuva. tästä hyvästä suppömänmerkki eiks ni



TÄTTÄDÄDÄÄ onnittelut supermänmerkistä!
- Jassu

[Beata]

Ei menny ku Strömsöössä
10.08.2013

Joo, oli ehkä ollut turhaa käydä Suomessa asti hakemassa tällanen tulos, mutta ei luoja, mua vaan naurattaa koko juttu. Ihan liikaa.

Perjantaina me lähdettiin kesken mun koulupäivän iskän ja Hetan kanssa ajamaan. Jassu oli järkännyt Hetalle yöpaikan Shelyn yhteistyötallista Ruolammesta, joka sijaitsi aivan lähellä kisapaikkaa, Seppelettä. Seppeleen talli oli täynnä, joten oli todella onni, että Ruolammesta löytyi tilaa.

Monen monituisen tappavan tylsän ajotunnin jälkeen me oltiin pihassa. Kello oli jotain seitsemän, joten kun Heta oli omanarvontuntoisena tepastellut ulos meidän kiiltävänmustasta Böckmannista, me purettiin kamat ja mä kävin verryttelemässä tammaa kevyesti hämärästi tutuilla poluilla, joulun aatonaattonahan (vai olisiko ollut jo 21. tai 20. päivä, mene ja muista) me oltiin täällä maastoiltu toooodella isolla porukalla ja syöty ihan liikaa. Tämän kesäisen maastoreissun jälkeen me jätettiin Heta nukkumaan karsinaansa, ohjeistettiin Sinnaa ruoista ja kiivettiin nukkumaan hoitajien talon yläkertaan, josta oltiin nukkumapaikka saatu.

Lauantaiaamu valkeni onneksi aurinkoisena ja sopivan viileänä. Kisavaatteita suojaten mä harjasin tamman putipuhtaaksi ja lähdin sitten käynnissä ratsastamaan kisapaikalle; iskä tuli autolla perässä tavaroiden kanssa. Seppeleessä me tehtiin lähdönvarmistus ja mä kertasin koulurataa mielessäni, jonka jälkeen lähdin verkkaamaan.

Heta oli jotenkin tosi energinen, minkä mä kyllä olin jo päätellyt sen riekkumisesta iskäparan ketjunarun päässä. Iskä oli kyllä tottunut pitelemään joka suuntaan räjähtelevää hiirakkoa aloillaan, mutta tän kesän tamma oli osannut käyttäytyä paremmin, minkä mä olin pannut ikääntymisen piikkiin. Eipä olisi kannattanut.

Kuten sanottu, Heta oli verkassa tosi energinen ja alkuraveissa yritti singahdella joka suuntaan. Ekassa laukannostossa mun lauhkea laamatammani veti ihan jäätävät pierupukit niin että mä meinasin lentää sieltä komeessa kaaressa, vaikka olinkin varautunut, ja pukkien jälkeen se lähti kiitämään eteenpäin minkä jaloista pääsi kunnes lopulta törmäsi edellä rauhallista koottua ravia kulkevaan komeaan ruunikkoon läsipäähän hätkähdyttävän hyvännäköinen mustahiuksinen jätkä selässään - tää kaksikko muuten voitti hevosten kokonaiskisan, johon me oltiin Hetan kanssa osallistuttu vaikka poniratsukko oltiinkin. Sain sitten hävetä silmät päästäni mustahiuksisen mulkoillessa mua pahasti, ihan samalla tavalla kun sen heppa mulkoili Hetaa. Verkka-alueen reunalla seisoskeleva vaalea nainen sitten pyysi mua pitämään ponini aisoissa, ja mua hävetti vielä lisää - ja mua hävetti vieläkin enemmän, kun ajattelin toimivani mottoni vastaisesti - näyttelijä ei tunne sanaa häpeä.

Verkan loppuvaiheissa mä sain Hetan jopa myötäämään, vaikka eipä helpossa C:ssä peräänantoa vaadittukaan, mikä oli sinä päivänä ihan hyvä juttu. Kouluosuuden nolaamiset eivät siis todellakaan olleet kaikki tapahtuneet verkka-alueella, ja mua naurattaa nyt ihan liikaa loput tapahtumat, vaikka sillä hetkellä mun päässä pyöri lähinnä "voitko sä nyt edes esittää osaavas käyttäytyä". No eipä se tietenkään voinut, vaan portinavaaja joutui hakemaan iskän avuksi, koska portinavaajana toiminut punahiuksinen lettipää ei mitenkään ollut pärjännyt mun keulivalle ääliölleni. Niin tosiaan, Hetaapa ei kiinnostanut tippaakaan astella portista kouluaitojen sisälle, vaan se hyppäsi lähes pystysuoraan ylös (jep, mullekin saa kertoa miten raskasrakenteinen pienikokoinen vuonis sen tekee) ja kääntyi ympäri ilmassa yrittäen poistua paikalta. Iskän avulla me lopulta päästiin sisään ja saatiinkin aloittaa rata saman tien, niin kauan me oltiin portilla pelleilty. No, ei siinä mitään, mä jouduin käyttämään kaiken tahdonvoimani, että Heta pysähtyi I:ssä eikä tuomariauton konepellillä. Siitä eteenpäin homma sujui ihan jees, kunnes tuli laukkaohjelman vuoro. Loppuradasta ei sitten ole muuta kerrottavaa, kun että mun täysin hallinnassa oleva ponini teki samanlaisen noston kuin verkassa ja pitkän sivun päätteeksi hyppäsi aidan yli. Se siitä kouluosuudesta sitten.

Ponien maastoesteluokan aikana meillä oli pieni tauko, jonka aikana mä pysyin selässä koko ajan, koska iskältä muuten lähtisi kohta olkapää sijoiltaan tai jotain. Heta sinkoili yhä joka suuntaan pienimmästäkin häiriöstä (esim ohi kävelevä ihminen). Siispä me hankkiuduttiin vähän rauhallisempaan paikkaan ja yritettiin leikkiä semmoista kuin käynti, mutta Hetalla ei riittänyt kärsivällisyys kuin maksimissaan kymmeneen ensimmäiseen askeleeseen, jonka jälkeen piti vaikka keksiä häiriö itse ja singota johonkin.

Onneksi me päästiin aika pian verryttelemään maastoesteitä varten. Heta tykkäsi, kun pääsi etenemään, eikä niillä muutamalla verkkahypyllä vaikuttanut ollenkaan yhteistyöhaluttomalta. Itse rata, se oli ihan toista maata. Heta säpsyili IHAN kaikkea, muunmuassa omaa varjoaan kuin mikäkin Bukefalos - tai ei mulla oo harmainta aavistustakaan oliko se Bukefalos joka säikkyi omaa varjoaan vai joku muu, mutta liekö sillä väliä. Veden luona Heta muka pelkäsi noin kolmen millin korkuisia aaltoja, jotka muotoituivat kevyestä tuulenvireestä vesiesteen pintaan. Tamma hyppäsi - siis hyppäsi - veden yläpuolelle varmaan kolmen metrin korkeuteen, epäilemättä tavoitteenaan hypätä koko suojansyöjähirviön yli. Siinä se ei tietenkään onnistunut vaan läiskähti tasajaloin keskelle vettä, huomasi astuneensa suojien lisäksi myös pulleita pieniä vuonohevosia syövään ansaan ja lähti viilettämään täyttä vauhtia eteenpäin. Mä en tietenkään ollut varautunut jumboloikkaan, kun vesihautaan ei ole tapana muutenkaan hyppiä, siispä näin jälkikäteen videolta katsottuna Heta hyppää ilmaan, mä hyppään ilmaan, Heta laskeutuu ja laukkaa kolme askelta, jonka jälkeen mä laskeudun. No, kyllä mä sitten lopulta pysyin kyydissä ja sain jopa molemmat jalustimet takasin ennen seuraavaa estettä.

Esteosuus, voi ei. Maastoesteet eivät hillinneet Hetan sekoiluhaluja tippaakaan, ja esteverkassa me ihan totta kyllä mentiin päin seinää muutama kerta, kun harmaan ponin rusinankokoisiin aivoihin ei uponnut liian paksun kallon läpi, että pidättävät avut tarkoittavat samaa kuin hidastaminen. Rataesteillä me siis startattiin yhtenä jäätävänä kaahotuksena. Heta ei kuunnellut mua ollenkaan muuten kuin kääntävien apujen osalta, joten lähestymiset ja hyppypaikat oli ihan mitä sattuu. Puomeja tuli alaskin, kunnes lopulta, perusradan toiseksi viimeisellä esteellä Heta päätti että "okei, tota estettä mä en hyppää tästä paikasta" ja teki esteen eteen jäätävän slide stopin täydestä kaahotusvauhdista niin, että mä iskin naamani sen niskaan niin, että mun nenästä alkoi tulla verta. Sitä ei katsojat tietenkään siinä kohtaa huomanneet. Heta kuitenkin tulkitsi mun törmäyksen eteen ajavana apuna (joskus kiinnostais tietää, mitä sen strutsinaivoissa ihan totta tapahtuu) ja päätti hypätä esteen. Koska mä makasin jo kaulalla puolipökertyneenä iskusta, mä kierähdin tottakai alas jo ennen kuin Heta ehti maahan ja alastullessaan se kopautti mua vahingossa otsaan, tosin kypärän peittämään kohtaan. Toivottavasti iskällä on rahaa, se nimittäin lupas seuraavaksi kypäräksi GPA:n. No, mä sitten puolipökerryin vielä vähän lisää kopauksesta ja tiesin olotilasta, että nyt kannattaisi pysyä paikallaan hetki. Siispä mä jäin naama yltä päältä veressä makaamaan hiekalle Hetan riehuessa ympäriinsä - iskä kertoi jälkikäteen, että joku blondi tyttö oli saanut Hetan kiinni ja rauhoitetuksi niin että iskä pääsi mun luokseni huolestumaan lisää. Mitään hätäähän mulla ei siis ollut, mitä nyt nenä vuosi niagarana edelleen ja päätä liikutellessa koko Seppeleen pihapiiri keinui huolestuttavan paljon. Vartin ja mehumukillisen jälkeen mä tunsin olevani kunnossa, joten kun blondi tyttö tarjoutui kuljettamaan Hetan Ruolammelle ratsain, me lähdettiin iskän kanssa autolla naapuritallille.

Myöhään yöllä me päästiin takaisin kotiin, joten tallilla Heta vain nakattiin kylmästi karsinaansa ja me lähdettiin kotiin. Matkan aikana me oltiin saatu ilman lääkärissä käyntiäkin selville, että mulla oli aivotärähdys, joten iskä herätteli mua päivä kahteentoista saakka parin tunnin välein, jonka jälkeen mä lupasin pysyä hereillä ja iskä paineli nukkumaan, raukka joutui maanantaina töihin.

kahdeskymmeneskolmas