Hetan päiväkirja

[Beata]

• Vesi-, lumi- ja räntäsateella ja kovalla tuulella ulos oranssi sadeloimi
• Vesi-, lumi- ja räntäsateella ja kovalla tuulella alle 5°C oranssi sadeloimi, alle oranssi fleeceloimi
• Alle 5°C ulos oranssi-ruskea kaulakappaleellinen fleeceloimi
• Alle -5°C ulos ruskea-beessi toppaloimi
• Alle 5°C tallissa oranssi villaloimi
• Alle -15°C tallissa ruskea tallitoppis
• Tarhaan riimu päässä

[Beata]

Her Igjen
24.10.2012

[/size][/font][/center]

Oikeasti. Ei minun pitänyt enää koskaan muuttaa Norjaan. Mutta tässä sitä oltiin, matkalla kohti Shelyesiä. Heta tulisi Shelyesiin noin tunnin kuluttua ja olimme isän kanssa matkalla kohti tallia, jotta ehtisimme ajoissa. Auton takaluukussa ja takapenkillä oli minun ja Hetan kaikki tavarat, ja vähän tavaraa oli sylissänikin.

Isä parkkeerasi auton valkoisen omakotitalon lähettyville ja kiipesin Volvosta. Tallipiha oli autio, mutta ymmärsihän sen; hoitajat olivat varmasti vielä puurtamassa koulunpenkillä ja tallityöntekijät siivoilemassa karsinoita. Jätin kaikki tavarat autoon ja lähdin kulkemaan talon ohi kohti tallia. Syystuuli puhalteli kylmästi tallipihalla. Olin jo siirtynyt talvivarustukseen; harmaat kollarit, tummanvioletit Converset, violetti pipo ja lapaset kuuluivat tosin syysvarustukseenkin, mutta päällä oli paksu Kingslandin huppari windstop-vuorella ja toppaliivi. Painoin pipoa syvemmälle päähän ja nostin mustaa villahuivia ylemmäs.

Tallin ovesta tulvahti lämpö kasvoilleni. Suljin oven perässäni ja menin juttelemaan ensimmäiselle vastaantulijalle.
- Öö.. Hei, tota.. Mä etin Jassua, sönkkäsin onneksi sujuvalla norjallani.
- Se oon mä, brunette nainen myhäili.
- Hei, mä oon Beata.
- Norja vai suomi? nainen kysyi.
- Norja, jos saan valita, mutta suomikin sujuu.
- Okei. Koskas se sun vuonotammas olikaan tulossa, siis mihin aikaan? Jassu kysyi norjaksi.
- Öö, odotass... Keskimäärin viidenkymmenenseitsemän minuutin päästä, ne tulee aina vähän myöhässä, vastasin katsottuani kelloa iPhonestani.
Jassu naurahti. - Joo, no mennään sitten katsomaan Hetan karsinapaikkaa ja sulla varmaan on varusteita mukana?
- Öö, joo, vähän liikaakin, naurahdan.
- Niitä jotenkin kummasti aina kerääntyy, Jassu hymyili ymmärtäväisenä ja lähti johdattamaan minua tallipihan poikki tarhoja kohti. Tulimme pienen tallirakennuksen ovelle ja Jassu johdatti minut sisään.

- Ja tässä olis sitten Hetan karsina.
- Seelvä, mitäs tässä on vieressä? kysyin tutkittuani karsinaa hetken.
- Tuossa on Dana, se on semmone ratsuponitamma, Hetasta ja Danasta tulee varmasti kaverit.
- Okei, kauanko noi purut on hengaillu tuolla? kysyin.
- Mää just laitoin ne, öö... vartti sitten kun siivosin nää muut pihattokarsinat, Jassu kertoi.
- Kiva juttu, hymyilin. - Sitteenn, täällä oli joku varustehuone? kysyin ja kävelin satulahuoneen ovelle.
- Joo, voit sinne yrittää tunkee kaikki Hetan tavarat. Oveen ei sitten mielellään enempää kun yksi loimi kerrallaan, ja kaikki muut varusteet tänne sitten, Jassu ohjeisti.
- Asia pihvi. Mitenkäs mun miljoonat tavarat?
- Päätallin vintistä löytyy kaapit ja oleskelutila, että saat oman kaapin, sinne voi yrittää tunkee.
- Okeiijj, saanko mie jonkunlaisen avaimen kaappiin? kysäisin.
- Juu, tuut pyytämään jossain vaiheessa, mää en oo vielä ehtiny sitä ettiä, Jassu naurahti.
- Joo, mä haen sen joskus, mutta voin varmaan alkaa nyt rahdata tavaroita tänne.
- Juukelis, mie meen jatkamaan hommia päätalliin, tuu sinne jos on jotakin kysyttävää!
Nyökkäsin ja lähdin bruneten perässä tallipihaan päin. Jassu jatkoi matkaansa talliin ja minä autolle.

Kun olimme saaneet isäni kanssa sullottua kaikki Hetan tavarat joten kuten pieneen varustehuoneeseen, jäimme odottelemaan tamman saapumista. Kohta rekka kaartoikin pihaan ja kuski hyppäsi ulos ohjaamosta. Isä meni maksamaan ja minä kiipesin takaosaan. Ryntäsin ensimmäiseksi hiirakon tammani luokse. Auto oli muuten tyhjänä, Lofootit ilmeisesti olivat viimeisenä kohteena. Irrottelin tamman oranssin riimunnarun ja talutin neidin pian ulos autosta. Se tepasteli sivusuunnassa ja katseli järkyttyneenä ympärilleen, mutta hoksasi pian, ettei nyt oltu kisoissa ja rauhoittui jossain määrin. Taputin tammaa ja lähdin taluttamaan sitä kohti pihattotallia.

Ruskeat lehdet leijailivat ilmassa ja tuuli muodosti pieniä lehtipyörteitä matalalle. Heta katseli niitä muka järkyttyneenä ja yritti hypätä pystyyn, mutta kiskaisin narusta ärtyneenä ja tamma tajusi, ettei kannattanut pelleillä ja käveli rauhassa loppumatkan talliin.
Karsinassa riisuin riimun pois ponin päästä ja ripustin sen ovessa olevaan naulakkoon. Auoin kuljetussuojien tarrat ja heittelin oransseja suojia käytävälle, jonka jälkeen otin oranssin villaloimen pois ja vein sen satulahuoneeseen. Harjailin tamman vielä pikaisesti, jonka jälkeen lähdin kotiin nukkumaan ja valmistautumaan ensimmäiseen koulupäivään Norjassa.

ensimmäinen

[Beata]

Alku aina hankalaa... tai sitten ei
26.10.2012

Räntäsade piiskasi auton tuulilasiin. Tuulilasinpyyhkijät viuhoivat loskaa pois huimalla vauhdilla. Kello näytti neljää; vielä ehtisi tehdä edes jotakin ennen pimeän tuloa.

Kaksi ensimmäistä päivää Kabelvågin yläkoulussa olivat sujuneet hyvin. Ilmaisutaidon luokalla oli huippua porukkaa ja jopa minä, auditiivinen oppija, olin vihdoin saanut työrauhan. Moni luokkakavereistani suunnitteli jo nyt tulevansa yläkoulun jälkeen taide- ja elokuvakouluun, mutta suurin osa aikoi mennä vain sinne. Itse tiesin jo, että suorittaisin kaksoistutkinnon, sillä halusin eläinlääkäriksi tai johonkin muuhun yliopistolliseen ammattiin. Ehkä opiskelemaan kirjallisuuttakin... No, tulevaisuus näyttäisi. Ehkä kymmenen vuoden päästä istuisin Våganin kylässä pikkuisessa mökissä perkaamassa kaloja. Naurahdin itsekseni ja käänsin radiota kovemmalle, sillä sieltä tuli yksi lempibiiseistäni; Billy Talentin Devil In A Midnight Mass.

Muistelin eilisiä jääkiekkoharjoituksia; joukkue otti minut hyvin mukaan ja pääsisin mukaan jo seuraaviin peleihin. Olin saanut hyökkääjän paikan, mikä oli minusta aika hyvin, ja toivoin, etten mokailisi kauheasti. Eihän se minua haitannut, mutta olisi ikävää tuottaa pettymys koko joukkueelle. Kamalaa, vielä viikko sitten olin Bertin kyydissä ajelemassa Seinäjoelle Billy Talentin keikalle. Oli todella outoa ajatella, että siitä todellakin oli vain viikko; ja alle viikko sitten olin vielä Helsinki International Horse Show'ssa.

Isä pysäytti auton Shelyesin parkkipaikalle ja nousin (lue: luikahdin oven raosta mahdollisimman nopeasti) autosta. Hölkkäsin aution, räntäsateen tyhjentämän tallipihan poikki päätalliin. Siellä oli melko tyhjää; vain muutamat hoitajat olivat harjailemassa hoidokkejaan. Hoidokki. Harvinaisen idiootti sana. Miksi olin edes ajatellut noin idiootilla sanalla? Inhosin sitä.
Hoksasin taas juttelevani mielessäni itsekseni. Keskityin taas nykyhetkeen ja hoksasin lyhyen blondin kävelevän luokseni.
- Hei! Ooks sää Inkeri? kysyin muisteltuani Neten hoitajan nimeä.
- Moi, joo oon! Tää on ihan järkyttävää, joku osas sanoo mun nimen! blondi vastasi hiukan takkuavalla norjalla. - Kuka sä muuten oot?
- Mä oon Beata, omistan ton Hetan. Sä oot Suomesta?
Blondi nyökkäsi.
- Okei, voidaan puhuu suomee, vaikka mun suomi ei ookkaa mitää parasta laatuu, vaik oonki opiskellu sillä koko päiväkoti-eskari-alakouluajan, kerroin.
- Oikeesti? Ihanaa, tyttö huokaisi suomeksi. - Ja Heta oli kuka?
- Pihattotallis se hiirakko nvh-tamma, vastasin.
- Jaaa se? Jolla on kaikkii ihanii oranssei tavaroit?
- Just se. Mut mun pitääki täst mennä harjaa sitä, hymyilin.
- Joo, mä voin tulla kans harjailee Nettee, blondi hymyili. - Niillä oli muuten eilen ongelmii saaha Heta karsinasta ulos.
- Siinä ei oo mitää uutta, nauroin.
Jatkoimme jutustelua samalla, kun juoksimme räntäisen pihan poikki pihattotalliin. Perskule kun sen pitikin olla niin kaukana! Ehdimme kastua rännästä läpimäriksi matkan aikana.
Tallissa viskasin märän piponi kuivumaan ja otin samalla Hetan oranssin harjapakin karsinalle. Tamma angstasi omassa nurkassaan, vähän ehkä hörisi minun tullessa sen luokse, mutta jäi nurkkaansa seisomaan.
- Heii, viittisit nyt ees esittää kiinnostunutta Inkulle, anelin siltä. Tamma kertoi mielipiteensä kääntämällä takamuksensa ja laskemalla lantakasan jalkojemme juureen.
- Tollanen se on aina, naurahdin Inkerille, joka hymyili myötätuntoisesti. - Tulisitsie muutes ratsastamaan tonne maneesiin?
- Mielelläni, mitäpäs tehtäisiin? lyhyt blondi innostuu heti.
- No mä nyt aattelin alottaa tylsästi perus ilman satulaa humputtelulla. Tiäkkö muuten miks Hetalla on vaan normi- ja länkkäsatulat?
- Sopii mulle. Ja en kuule tiiä.
- Siks, että mä en melkee ikinä käytä kumpaakaa. Mihin sitä koulupenkkii tarttis ku kisois pärjää yleispenkilläki?
Inkku naurahti ja lähti harjaamaan Netteä.

Hetalla oli onnekseni ollut takki päällä, joten minun ei tarvinnut hieroa siitä kuraa kuin jaloista ja kaulasta. Tukka ja häntä olivat jotain liian järkyttävää, mutta sain nekin puhtaaksi - tai ainakin vähemmän harmaiksi. Hännän joutuisin pesemään, ja sitä varten pitäisi kantaa lämmintä vettä päätallista... Pelkkä vesiämpärin rahtaaminen räntäsateessa sai minut hytisemään. Inhosin talvea, ellei laskettelua otettu lukuun. Lätkää pystyi pelaamaan hallissakin, ei siihen talvea tarvittu.
Inkerikin sai pienen pulleronsa harjattua ja suitsittua. Kieputin Hetalle vielä etusiin oranssit fleecepintelit, jonka jälkeen painoin kypärän päähäni ja kiskoin hanskat käsiin.

Kun olimme selvinneet vaativasta, kylmästä ja fyysisesti erittäin raskaasta matkasta pihattotallista maneesiin, olimme kaikki neljä melko märkiä. Meidän ihmisten rakkaista kengistä, Converseista, ei kannattanut sanoa mitään. Jostakin todella ihmeellisestä syystä löysin lämpösukat toppaliivini taskuista, joten selkään maasta ponnistettuani käännyin väärin päin tamman selkään istumaan. Nostin jalat ponin pyllyn päälle, revin läpimärät Converset ja sukat jalasta ja tungin lämpösukat jalkoihini. En todellakaan saanut sairastua; lätkäharkoissa ja koulussa olin vasta päässyt vauhtiin ja kitarassa, pianossa, huilussa, näytelmäkerhossa ja tennisharkoissa en ollut vielä edes ehtinyt käydä.

Inkeri katseli kateellisena lämpimiä sukkiani ja lämmitteli varpaitaan käsin. Alkukäynnit päätin ratsastaa väärin päin; maneesissa ei ollut muita kuin minä, Heta, Inkku ja Nette, eli tippuminen ei haitannut yhtään. Olimme Inkerin kanssa laittaneet oveen varmuuden vuoksi lapun:
Maneesissa on hevosia vapaana, jos huippuratsastajattaret Beata ja Inkeri eivät vaihteeksi ole pysyneet uljaiden kenttäratsujensa kyydissä.
Kun otin ravia, käännyin kuitenkin oikein päin. Nojasin hiukan taaksepäin ja ihana tammani lähti heti raviin. Keräsin ohjat rauhassa ponin jo ravatessa, jonka jälkeen kuitenkin päätin yrittää keskittyä kouluratsastukseen. Otin hieman pohkeenväistöjä ja avotaivutuksia, ja Heta totteli ihmeen hyvin, ottaen huomioon, etten ollut ratsastanut sillä kunnolla piiitkään aikaan.

Tylsien avojen ja väistöjen jälkeen sai kouluratsastus minulle riittää, joten nostin laukan kulmasta, nousin mahdollisimman kevyeeseen istuntaan ja maiskautin Hetalle. Tamma älysi oitis ja lähti kiitämään ympäri maneesia heittäen pari ilopukkia ovella. Tuiskahdin kaulalle, mutten tippunut kyydistä, vaikka Heta jatkoikin matkaa. Se tiesi, etten tippuisi muutamasta vaivattomasta pukista ja jatkoi matkaa tyytyväisenä eteenpäin. Inkku siirsi Neten laukkaan ja pikkuruinen poni alkoi kiitää pikkuruista laukkaansa Hetan melko kookkaan laukan perässä. Kaksikko oli niin huvittavan näköinen, että rupesin nauramaan - ja niin alkoi Inkkukin, jonka seurauksena muksahti maahan. Aloin nauraa vielä kovempaa ja liusuin Hetan pukista helposti maahan; siispä nauroimme kippurassa maassa blondin kanssa ja ponit vetivät omaa laukka-pukkishow'taan ympäri maneesia.

Onneksi saimme rauhoituttua pian ja Heta antautui helposti, kun vihelsin sille - kun Heta oli kiinni, Inkkukin sai Neten vaivatta hallintaan. Kiipesimme takaisin kyytiin.
- Onneks laitettiin toi lappu tohon oveen! Inkku naurahti.
- Niinpä, mieti ku joku vaa olis tullu! Baitövei, HIPPA! kiljaisin, läpsäisin Inkeriä olkapäälle ja kannustin Hetan laukkaan.
- Tää ei oo reiluu, sul on nii paljo isompi hevone ja sä osaat ratsastaa sillä paljo paremmi ku mä tällä!
- Täällähän kuulee selkeää suomen kieltä! ovesta salaa hiippaillut Jassu naurahti suomeksi.
- Joo, niin kuulee! nauroimme yhteen ääneen. Heta äkkäsi pienen vihreän miehen aka pois ottamani toppaliivin maneesin nurkassa ja lähti pukkilaukkaa maneesin toiseen päähän. Olisin kyllä pysynyt kyydissä, mutten jaksanut - otin käsillä polvista ja kierähdin hallittuna möykkynä maneesin pohjalle Hetan riehuessa itsekseen. Inkku ei ollut yhtä valmistautunut ja kiepahti maahan, jossa aloimme taas nauraa. Jassu katsoi meitä hetken ja pyöritteli sitten silmiään.
- Vaikee uskoo, että te tapasitte aika lailla tasan nelkytviis minuuttia sitten, brunette naurahti ja yritti saalistaa Hetaa kiinni.
- Et sää sitä tollee saa, tuhahdin brunetelle, jonka jälkeen työnsin kaksi sormea huulteni väliin ja vihelsin terävästi, jonka jälkeen harmaa tamma ravasi kuuliaisesti viereeni ja nuuhki naamaani.
- Hyvä tyttö, kehuin ja rapsutin sen otsaa. Kampesin itseni ylös maasta ja takaisin tamman selkään.
- Kätevää, pitäsköhän opettaa omillekki poneille, Jassu mietiskeli. Toiset pyydystivät Neten kiinni, jonka jälkeen pääpiru lähti talliin ja me aloimme jälleen mennä - ah, niin tylsää - koulua. Heta kuunteli kumman hyvin äskeisen riehumisen jälkeen. Vartin tehokkaan ravityöskentelyn jälkeen siirsin sen istunnalla käyntiin, annoin pitkät ohjat, rapsutin säästä ja kiepahdin naistensatulaan.

Loppukäyntien jälkeen ohjasin Hetan kaartoon. Se ei tietenkään pysähtynyt siihen, sillä normaalisti pysäyttelin sitä mihin sattui, joten käännyttyäni ympäri liu'uin tamman takapuolen takaa maahan sen kävellessä.
- Paikka, käskin Hetaa heti maahan liu'uttuani. Se pysähtyi kuuliaisesti. Kävelin tamman viereen ja odotin, että Inkku ja Nette olivat valmiita, jonka jälkeen maiskautin tammalle ja lähdin kävelemään. Se lähti kävelemään vieressäni kohti tallia ja seurasi kilttinä perässäni koko matkan ilman, että minun tarvitsi missään vaiheessa edes siirtää kättä sen pään lähelle. Inkeri katseli kateellisena touhujamme ja joutui vähän väliä kiskomaan Neten päätä milloin mistäkin ruohotuposta.
Tallissa riisuin Hetan suitset, pesin kuolaimet ja pyyhin suitsien nahkaosat saippualla. Harjasin fleecepintelit puhtaaksi ja nakkasin villaloimen tamman harmaaseen selkään harjattuani sen. Tein iltapuuron valmiiksi, heitin kuppiin pari porkkanaa ja lähdin isän kyydissä kotiin miettien Inkkua ja sitä, kuinka olin heti löytänyt huippuja kavereita.

toinen

[Beata]

Kveld besøk
26.10.2012

Crooked minds under grey skies
They can't live 'til something dies
The kids will tear it down
'til something dies
The kids will tear it down

Crooked minds ain't satisfied
'til the ground touches the sky
The kids will tear it down
Touches the sky
The kids will tear it down

Lauleskelin päässäni soivaa biisiä itsekseni kulkiessani käytävällä kohti toimistoa. Tarkoitukseni oli mennä tiedottamaan Jassulle huomisesta, jolloin tulisin heti aamusta hoitamaan Hetan, jotta ehtisin päivällä oleviin lätkätreeneihin ja vielä illalla ensimmäisiin tennistreeneihin.
- Ai, mä en ookkaan enää ainut, joka kuuntelee hyvää musiikkia, kuulin tutun äänen takaani. Käännähdin äkisti ympäri.
- Ää, joo moi, vastasin. Joku olisi voinut pitää tilannetta nolona, ja itse vain naurahdin itselleni. - Förlot, jouduit kuuntelemaan mun ihanaa lauluääntä eli tutummin variksen raakkumista.
- Ei se ollu pahakaa! Muttajoo, Billy Talent tekee hyvää musaa, Jassu hymyili.
- Niin. Hui kauhia, siitä on oikeesti viikko kun olin siellä keikalla.. Järkytys.
- Mitää, keikalla?
- Joo, asuin Suomessa Laihialla ja ne tuli Seinäjoelle keikalle. Nehän oli Oslossa pari päivää ennen Seinäjoen keikkaa, valistin.
- Niin joo, Jassu naurahti. - Oliko sulla jotain asiaa?
- Joo, oli. Hetaa ei tartte imorgon viedä pihalle ku meen heti aamusta ratsastelemaan, tulin vaan tän kertomaan, mut nyt mä voinki häippästä kotia päin, hymyilin.
- Selvä, nähdään!

[Beata]

Aikainen lintu madon nappaa
27.10.2012

Lumihiutaleet leijailivat hiljaa maahan. Eilisestä räntäsateesta oli jäljellä vain muisto - lumi oli nyt ihan kunnon lunta, joka jäi maahan. Moni muu ikäiseni - etenkin pojat - olisivat varmasti innoissaan tekemässä lumiukkoja tai ainakin riehumassa villin lumisodan pyörteissä. Mutta entä minä? Loikkimassa lumisen tallipihan poikki Converset jalassa musta letti tungettuna takin sisään, ettei siihen sataisi lunta. Hyi, hyi, hyi, hyi takoi päässäni joka askeleella. Inhosin lunta. Inhosin, inhosin, inhosin. Jouduin pomppimaan varpaillani, ettei lumi tunkisi violettien Conversejen tuuletusaukoista sisään. Olihan minulla toki varasukat, mutta... Yäk.

Talliin päästessäni kopistelin lumet kengistäni, pyyhin lumet hupustani ja huivistani ja jatkoin vasta sitten matkaa. Harmaat kollarit jalassa jatkoin matkaa eteenpäin. Lauantaisin ei ollut tunteja, ja hevoset olisivat ulkona, joten talli oli tyhjillään. Tai sitten ei.
- Moi! kuulin äänen takaani. Käännähdin ympäri.
- Mooi, mää oon Beata ja omistan Hetan, esittelin itseni brunetelle, minua pari vuotta vanhemmalle tytölle.
- Terve, mä oon Meeba ja hoidan Danaa, se onki Hetan vieressä. Ihanaa kun tulee lunta!
- Hyi helv... Tällai suoraan sanottuna mä inhoon talvee, naurahdin.
- No, ei kaikesta voi tykätä. Mä en muuten oo nähny sua koulussa, missä koulussa sä oot?
- Mä asun Kabelvågissa, tuun sen takii aina isukin kyytillä. Kaippa toi Bert vois mut mopolla tuua, mut aa sitä ei kiinnosta pätkääkää hevoset, bee se valittaa et sil o aina bensa loppu.
- Ja Bert on sun isoveli..?
- Jebs. Pitäskö mennä maastoilemaan? Siel vois olla ihan nättiä, vaikka sataaki lunta, ehdotin.
- Mikäs siinä.

Lähdimme kävelemään (lue: loikkimaan varpaillaan) mahdollisimman vauhdikkaasti pihattotallille. Lumihiutaleet tarttuivat vaatteisiimme ja pudistelin niitä jatkuvasti pois. Meeba haki Danan sisään sillä välin, kun harjailin Hetaa. Se oli puhdas, joten harjasin sen vain pehmeällä harjalla ja puhdistin kaviot. Dana oli riehunut tarhassa, joten ehdin kieputtaa joustopintelit harmaan tamman etusiin sillä välin, kun Meeba yritti saada Danaa puhtaaksi. Lopulta ruskea karvapeite oli kait kyllin puhdas, sillä Meeba lähti hakemaan varusteita. Hain Hetan suitset ja aloin lämmitellä kuolaimia. Ne totta vieköön olivat kylmät; höngin niihin lämmintä ilmaa, hieroin tumpuissani, puristin nyrkkini sisään - ja vasta useiden minuuttien jälkeen ne alkoivat olla niin lämpimät, että ne juuri ja juuri viitsi laittaa tamman suuhun. Heta otti kuolaimet kiltisti, vaikka luimistelikin minulle korviaan, sillä kuolaimet olivat olleet sille liian kylmät. Naurahdin ponilleni - se totta tosiaan osasi olla prinsessa, mutta se puoli siitä löytyi todella harvoin. Useimmiten tamman löysi mutakuoren alta, eikä suinkaan irvistelemässä kuralle.

Pikapuoliin Meeba oli saanut Danan varustettua. Kiinnitin kypärän päähäni ja talutin Hetan ulos. Pihassa hyppäsin maasta suoraa tamman selkään ja jäin odottelemaan, että Meeba saisi vyön ja jalustimet sopiviksi.
- Okei, me voitais joko kiertää Mellavatnet ja tulla Stor Kongsvatnetin rannan kautta, tai sitte me voidaan kiertää Lille Kongsvatnet, jolloin pääsee vähän ihastelemaan Kjeldbergtindiä, Meeba selitti.
- Seelvä, kierretään Lille Kongsvatnet. Mennäänkö? kysyin.
Tyttö nyökkäsi, joten nojasin hiukan taaksepäin, jolloin Heta lähti käyntiin. Alussa pystyimme kulkemaan vieretysten, ja kävelimmekin alkukäynnit rinnakkain. Pian keräsimme ohjat ja siirryin Meeban taakse ravia varten.
Luminen metsä ja lumirantaiset, pintajäätyneet järvet olivat todella kauniita. Ihastelin maailman kauneimpia maisemia maailman ihanimman hevosen selästä. Siltä se ainakin tuntui.
- Mää inhoon lunta, mut ohan se ihan nättiä, myhäilin.
Meeba naurahti. - Ja nyt laukkaa!
Meeba ja Dana lähtivät vauhdikkaaseen laukkaan, ja minun ei tarvinnut paljoa Hetaa hoputella. Se lähti kiitämään Danan perässä ja nappasin vain sen lyhyestä tukasta kiinni. Tamma heitti parit pukit, joihin olin valmistautunut, enkä edes tuiskahtanut kaulalle. Naurahdin vain ja pyysin tammaa eteenpäin.

Laukkapätkän jälkeen ravasimme hiukan, ja loppumatkan vain kävelimme tallille.
- On tää Lofoottien luonto kyllä sairaan nättiä aamusin! kehuin ja rapsutin samalla Hetaa. Olin taas kiepahtanut ympäri istumaan, lähinnä siksi, että olimme Hetan kanssa ekana ja pystyin näin juttelemaan Meeballe paremmin. Tyttö opasti, mihin piti kääntyä, mutta Heta olisi varmaan löytänyt perille yksinkin.
Tallille tultuamme liu'uin alas selästä. Riisuin suitset ja pintelit tammalta, harjasin sen pikaisesti ja nakkasin villaloimen ja siihen päälle sadeloimen ponin selkään ja ohjasin sen tarhaan. Pyyhkäisin suitset pikaisesti saippualla, pesin tietysti kuolaimet ja sekoittelin iltapuuron valmiiksi.

Menimme Meeban kanssa päätallin oleskelutilaan. Siellä oli vain lyhyehkö blondi mässyttämässä karkkia. Tuijotin karkkipussia ensin inhoavasti, kunnes tajusin mitä tein. Käänsin äkkiä pääni pois, muutin ilmeeni normaaliksi ja moikkasin blondia.
- Hei, mä oon Emma ja hoidan Ruskaa, blondi esitteli.
- Mä oon Beata ja omistan ton Hetan, kerroin. Emma nyökkäsi hyväksyvästi.
- Perskule, måste gå! kiljaisin ja lähdin hölkkäämään kohti parkkipaikkaa kelloa vilkaistuani.

kolmas

[Beata]

Kärryajelua
29.10.2012

- Siis mitä kaikkee sä harrastit? Inga kysyi.
- Lätkää, tennistä, näyttelemistä, pianoa, kitaraa, huilua ja lisäks ittekseni kirjotan, piirrän ja luen paljon, luettelin.
- Anteeks mut miten sä ehdit noi kaikki ja lisäks viel Heta?
- Jaa-a, naurahdin. - Mut mä en ees muista millon olisin viimeks käyny leffas, diskosta puhumattakaa!
- Oikeesti? Emma järkyttyi.
- Joo. Muthei, jag måste gå till hoitaa Heta, hymyilin ja lähdin koikkelehtimaan lumisateessa kohti pihattotallia.

Hevoset olivat sisällä jostain kumman syystä. Heta seisoskeli tuttuun tapaansa karsinan nurkassa angstaamassa. Kävin hakemassa satulahuoneesta porkkanan, katkaisin sen puoliksi ja nakkasin puolikkaat kuppiin. Heta liikkui kumman helposti kupin luokse ja mussutti porkkanat kupista, jonka jälkeen siirtyi taas nurkkaansa.

Hymyilin ponille ja kävin hakemassa oranssin harjalaatikon varustehuoneesta. Kannoin laatikon Hetan karsinan eteen ja kävin nappaamassa villaloimen pois tamman selästä. Ripustin sen karsinan oveen harjauksen ajaksi ja aloin hieroa kumisualla kuraa irti harmaasta karvasta. Tamma seisoskeli korvat melkein hörössä paikoillaan ja nautiskeli harjauksesta.
Kumisukakäsittelyn jälkeen otin pölyharjan, jolla pyyhin irronneet kurat ja karvat irti. Lopuksi vielä pehmeällä harjalla pää ja koko kroppa. Selvittelin vielä otsatukan ja harjasin hännän läpi pölyharjalla sekä tietysti puhdistin kaviot.

Kun tamman karva kiilsi ja jouhet olivat selvitetty, nappasin pintelit ja patjat ja kieputin oranssin joustopintelin joka jalkaan. Pian pintelit olivat napakasti paikoillaan ja lähdin satulahuoneeseen. Vaihdoin ajo-ohjat suitsiin, nappasin keltaisen silapatjan ja mustat silat mukaan. Ripustin suitset roikkumaan karsinan ovessa olevaan koukkuun ja silat satulatelineelle. Kävin hakemassa koppakärryt katoksesta ja tuuppasin käytävän perälle. Talutin Hetan käytävälle takapää kärryihin päin ja pistin tamman kummaltakin puolelta kiinni. Nostin silapatjan ja silat tamman harmaaseen selkään ja kiinnitin mahavyön ja vararemmin. Kiinnitin rintaremmin siloihin, pujotin riimun kaulalle ja suitsin tamman.

Kun kärrytkin olivat kiinni siloissa, puin itselleni pari hupparia lisää takin alle ja vaihdoin lämpimämmät hanskat. Painoin kypärän päähäni ja talutin Hetan ulos tallista. Se oli innoissaan päästessään taas vetämään kärryjä. Lumihiutaleet leijailivat hiljalleen hangen peittämään maahan. Nakkasin Hetan selkään oranssin fleeceloimen, hyppäsin kylmälle kärrynpenkille ja maiskautin Hetan käyntiin.

Tamma käveli rauhassa päätallin luokse, jossa Jassu porhalsikin juuri ulos ovesta.
- Hei tota, mistä mun kannattais ajaa parin kilsan rento hölkkälenkki? kysyin.
- Öö, en mä tiiä, meet jotain random teitä, Jassu naurahti. - Ei oo pahemmin tullu ajeltua näillä.
- Okei, vähän ehkä eksytään mut siinä ny ei olis mitään uutta, nauroin. - Oliks sulla jotain asiaaki?
- Eijj, menkää ihan vappaasti vaan. Olin vaan matkalla oritalliin.

Nyökkäsin ja maiskautin Hetan jälleen käyntiin. Kärryt liikkuivat melko hyvin, sillä lunta oli vielä niin vähän. Tamma kulki reippaasti parkkipaikan halki ja siitä eteenpäin puolen kilometrin verran. Pysäytin tamman leveähkön metsätien reunaan. Kiipesin kärryistä ja riisuin takin ponilta. Istuuduin takaisin kärryihin, kiedoin fleeceloimen jalkojeni ympärille ja maiskautin Hetan käyntiin ja siitä raviin.

Hölkkäilimme kevyttä tahtia pari kilometriä, jonka jälkeen kävelimme vielä kilometrin verran, kunnes olimme tallilla. Loppukäyntien ajaksi olin heittänyt takin takaisin ponin selkään, ja pihaan tullessamme tunsin itseni jääpuikoksi, vaikka pakkasta oli tuskin nimeksikään. Ajaessa jotenkin kummasti aina jäätyi.

Talutin Hetan talliin ja irrotin kärryt siloista. Tuuppasin ne paikoilleen ja riisuin Hetan, jonka jälkeen vein tamman karsinaansa kuivattelemaan sulaneita lumia turkistaan. Pyyhkäisin suitset ja silat saippualla ja kuivasin sekä ripustin paikoilleen. Heta kuivui nopeasti, joten harjasin tamman lähes heti. Nakkasin vielä fleeceloimen takaisin päälle ja koikkelehdin takaisin oleskeluhuoneeseen.

Tallituvassa oli porukkaa. Joku oli juuri keittänyt teevettä ja kaadoin itselleni kupillisen ja pudotin teepussin hautumaan veteen. Valtasin itselleni paikan sohvalta ja liityin keskusteluun.
- Siis sä sanoin et sä et syö mitään herkkuja? joku kysyi minulta.
- Joo en. Alotin herkkulakon kesän alussa ja nyt se on vaan jääny päälle. En mä oikeestaan edes halua syödä niitä, ne on jotenki... etovia.
Emma vilkaisi minuun järkyttyneenä.
- Ja miten sä edes pystyit siihen? joku kysyi.
- Nosiis mä olin hirvee läski sillon ja vaa possutin kaikkee mahdollista sillon joskus. Sit mä vaa lopetin. Jos alko hulluna tekee mieli nii sit vaa purkkaa, nii sitä pysty mussuttaan ihan vapaasti, selitin.
Keskustelu kääntyi keskiviikkoiseen halloweenmaastoon. Juttelin vielä hetken muiden kanssa ja lähdin sitten kotiin.

neljäs

[Beata]

Lepopäivä
30.10.2012

Beata ja Heta lähti uhmaamaan loskaisia metsäpolkuja kävelläkseen rennon lenkin, että kumpikin jaksaisi huomenna ja torstaina vaeltaa reippaasti. Uskolliset Converset hiukan kastuivat, mutta sellaista sattuu ;)

viides

[Beata]

Gresskar Feiring
31.10.2012

Musiikintunnilla oltiin tänään laulettu The Nightmare Before Christmas-elokuvasta tuttua This Is Halloween-kappaletta. Hyräilin sitä vielä itsekseni matkalla uuden luokkakaverini luota kotiin. Luokkakaverin luona olin ollut siksi, että tumpelona en varmasti olisi onnistunut hyvää halloweenpukua itselleni tekemään, ja Adlaug oli auttanut minua tekemään (lue: tehnyt minulle) halloweenpuvun.

Hyppäsin bussista talomme lähellä olevalla pysäkillä ja koikkelehdin kotiin tummanruskeilla talviconverseilla, joita käytin koulussa. Vaaleansininen puolitoistakerroksinen omakotitalo oli tyhjillään, joten jouduin kaivamaan repusta avaimet päästäkseni valkoisesta, puisesta ulko-ovesta sisään. Amelia ryntäsi heti vastaan heiluttaen villisti häntäänsä. Nakkasin repun lattialle, riisuin pipon, lapaset, huivin, takin ja kengät, jonka jälkeen rapsuttelin otusta. Se totesi pian minun olevan vain minä ja jolkotti takaisin harmaalle pedilleen nukkumaan. Itse raahasin repun ruokapöydän ääreen, nappasin jääkaapista omenan ja nassutin sitä samalla kun tein läksyjä.

Läksyjä ei onneksi ollut tullut paljoa. Selvisin niistä muutamassa minuutissa ja raahasin repun huoneeseeni, jossa tyhjäsin sieltä kaikki koulujutut ja aloin miettiä, mitä tarvitsisin vaellukselle.

Puolen tunnin kuluttua olin saanut ahdettua reppuun puhtaan pitkähihaisen, alusvaatteet, lämpimiä sukkia, peseytymisvälineet ja ylimääräisen fleecen. Soitin Jassulle varmistaakseni, tarvitsiko makuupussia ym, ja vastauksen saatuani etsin makuupussini. Otin puhelimen latauksesta ja lähdin tallille.

Shelyesissä oli täysi tohina päällä. Kaikki pakkailivat hevostensa tavaroita ja pahkuivat mitä tarvitsisivat mukaan. Itselläni oli vain kollarit matkassa, sillä en ajatellut ottaa satulaa ollenkaan. Pystyisimpähän pitämään Hetalla takkia koko ajan päällä. Ruolampelaiset olivat tulleet heti aamusta ja hoksasin joukossa muiden muassa poukkoilevan näköisen lämppärin huoltajanaan niin lävistetty ihminen kuin vain voi olla ja kirjavan shettiksen lyhyen bruneten kanssa.

- Heijj, tulkaa te suomea puhuvat nyt juttelemaan meidän vieraille! Jassu patisti minua, Inkeriä, Jemiinaa, Fiaa ja Meebaa.
- Kyllä mestari, naurahdimme kaikki yhteen ääneen ja lähdimme tutustumaan suomalaisiin. Inkeri ja Selma eli kirjavan shettiksen huoltaja alkoivat jutella shettiksistä ja lyhyydestään, mutta muuten kemiat eivät kohdanneet - Selma kun oli maalaisjuntti ja Inkku suoraan Helsingistä. Minä ja Selma aloimme jutella enemmänkin ja sain selville, että shettis, nimeltään Alisa, oli tytön oma poni ja kaksikko oli kohdannut vasta tasan kaksi kuukautta sitten. Toivotin parivaljakon tervetulleeksi Norjaan ja johdatin bruneten katsomaan Hetaa.

Illan tullen kaikki olivat saaneet ratsunsa lähtökuntoon ja itse olin jo pukenut itseni ja ponin kurpitsoiksi. Monilla muillakin näkyi pukuja päällä ja Selma ja Alisa olivat ilmiselvä kummituskaksikko. Catu keltaisena pokemonina Vipen selästä karjui ohjeita porukalle. Olimme Hetan kanssa osuneet Emman ja Vinjan sekä Vickyn ja Brellan väliin. Vinja ja Heta tulivat hyvin toimeen alusta lähtien, mutta Brella tapansa mukaan oli säikkyvinään kaikenlaista.

Kohta Catu hihkaisi kärjestä ravikäskyn, joka liikkui vikkelää vauhtia jonoa pitkin sekä suomeksi että norjaksi. Sekä Emma että Vicky kiljuivat käskyä, joten minun ei tarvinnut. Taputin Hetaa kaulalle ja siirsin sen raviin. Tamma oli innoissaan, mutta pidättelin sen melko rauhallisessa ravissa, matka olisi vielä pitkä. Brellalla oli takanamme omaa kivaa, mutten antanut sen häiritä, eikä antanut Hetakaan.

Pikapuoliin Catu antoi käskyn laukata. Kun Vinja oli lähtenyt laukkaan, painoin kevyesti vasemmalla pohkeella Hetan kylkeä ja kohta koko jono laukkasi hallitusti tienreunaa. Kaikilla pysyi ratsu hallinnassa ja vaikka Heta hiukan pukittelikin, pysyin hyvin kyydissä. Laukkasuora loppui aivan liian pian ja kohta kävelimme rennosti tienvierustaa iloisesti jutellen ja nauraen. Kahdenkymmenenneljän hevosen letka pysyi yllättävän asiallisena, vaikka porukkaa oli paljon. Tai no, miten nyt luokittelee asialliseksi 24 ihmistä ja hevosta pukeutuneena halloweenasuihin. Jassu ravasi ohitsemme, ilmeisesti juttelemaan Catulle, sillä kohta jättäytyi taas pitämään perää.
Jonkin ajan kuluttua saimme Catulta käskyn laukata niin kovaa kuin kaakeista irtoaisi. Sehän toki sopi, mutta pidin Hetan kuitenkin Vinjan takana, ihan varmuuden vuoksi. Pari protestipukkia tietysti tuli, mutten edes meinannut pudota.

Lopulta pääsimme Jassun järjestämälle yöpymispaikalle. Riisuin Hetalta suitset ja pintelit ja hoidin tamman yökuntoon, jonka jälkeen lähdin porukan mukana paistamaan vaahtokarkkeja ja kertoilemaan kauhutarinoita, tottakai.

Aamulla jatkui yhä keskustelu Jassun öisestä säikyttelyreissusta. Matka jatkui pian kohti Shelyesiä ratsujen selässä. Heta oli pirteä, vaikka eilen olikin ollut aika raskas liikunta sekä lisäksi erikoinen aika liikkumiselle.

Kiitos mahtavasta reissusta!

kuudes

[Beata]

Regnfull Dag
04.11.2012

Koikkelehdin iloissani parkkipaikalta kohti pihattotallia. Koko aamun oli satanut vettä ja eilen tullut lumi oli muuttunut loskaksi ja osittain sulanutkin. Lämpötila oli yhdeksän astetta korkeampi kuin eilen, + 7, joten lumet kaikkoaisivat toivottavasti pian.

Pihattotalli oli tyhjillään, sillä hevoset olivat vielä ulkona. Vihelsin portilta terävästi ja kohta Heta löntystelikin rauhaisaan tahtiin lähettyville. Avasin portin ja ohjasin tamman omaan karsinaansa.

Boksissa ei ponin pettymykseksi ollut muonaa, joten hiirakko jumittui rakkaaseen nurkkaansa. Kävin riisumassa neidiltä takin ja hain sitten oranssin harjalaatikon. Heta ei ollut kovin kurainen, mutta aloitin silti kumisualla.

Kun olin saanut hierottua ponin kokonaan kumisualla läpi, otin pölyharjan ja harjailin sillä irronneet karvat pois. Lopuksi harjasin vielä koko ponin pehmeällä harjalla, selvittelin otsatukan ja puhdistin kaviot. Tarkistin ponin vielä läpikotaisin haavojen varalta, eikä sellaisia löytynyt.
- Pitäskö mun leikkaa tää tukka? kysyin Meebalta tämän astuessa talliin.
- Öö, äh, mm... En mä tiedä, tuo sai sanotuksi.
- No ehkä mä leikkaan, totesin ja nappasin sakset Hetan harjalaatikosta. Lyhensin harjan kymmensenttiseksi ja nakkasin sakset takaisin laatikkoon.
- Hei tiäkkö onko maneesissa vapaata? kysyin Meebalta, joka harjaili Danaa viereisessä karsinassa.
- En oo käyny tänään, tyttö totesi ja nyökkäsin.
- No mä käyn sitten katsomassa.
Hipsin tallipihan poikki maneesille, joka oli tyhjillään. Kävelin vielä ori- ja päätallien läpi, eikä niissä ollut ketään - saatoin siis luottaa siihen, ettei maneesiin ihan heti ketään putkahtaisi. Kipitin pihattotallille, jossa Meeba olikin jo varustamassa Danaa.
- Ootsä menossa maneesiin? kysyin.
- En mä, ajattelin käydä vähän kiertelemässä maastossa, Meeba kertoi.
- No hyvä, mä aattelin nimittäin mennä pelleilemään ilman suitsia, naurahdin ja otin oranssin joustopintelin sekä pintelipatjan, jotka kiepitin toiseen etuseen.

Meeba nyökkäsi, painoi kypärän päähänsä ja talutti Danan pihalle. Kiepitin vielä toiseen etuseen pintelin, otin kypärän ja lähdin sitten opastamaan Hetaa maneesille.

Maneesissa ei siis ollut ketään, ja laitoin oveen varmuuden vuoksi lapun, että hevosia vapaana. Mistä sitä koskaan tiesi... Käskin Hetan pysähtyä kaartoon ja ponnistin sitten selkään. Nojasin hieman taaksepäin ja Heta lähti reippaaseen käyntiin.

Käveltyämme kymmenisen minuuttia nojasin hiukan taakse ja siirsin myös pohkeilla tamman raviin. Se lähti laiskahkosti eteenpäin, joten maiskautin hieman. Silloin tamma lähti mukavaan raviin ja taputin sitä kaulalle. Teimme muutamia juuri ja juuri onnistuneita pääty-ympyröitä, joilla Heta tosin kulki tasaisena pötkönä eikä taipunut mihinkään. Se ei minua haitannut, sillä en ollut tullut treenaamaan koulua vaan pelleilemään.

Vaihdoin suuntaa ja ravailin hetken matkaa toiseenkin suuntaan, jonka jälkeen nostin laukan kulmasta. Heta lähti reippaaseen laukkaan ja kiersimme hiukan maneesia minun roikkuessa sen vastaleikatussa mustavalkoisessa tukassa. Laukkailimme vielä hetken toiseen suuntaan, jonka jälkeen ravasin hieman ja otin loppukäynnit.

Loppukäyntien jälkeen ratsastin Hetalla tallipihan halki pihattotallin ovelle, missä hyppäsin alas selästä ja ohjasin tamman karsinaansa. Irrottelin pintelit jaloista ja harjasin sekä kiepitin ne rullille, jonka jälkeen harjasin vielä Hetan pikaisesti. Ulkona oli jälleen alkanut sataa, joten nakkasin ponin selkään oranssin sadeloimen ja päästin tamman tarhaan, jonka jälkeen kipitin päätallin yläkertaan.
Oleskeluhuoneessa oli vain Nerin omistaja Inga, jota moikkasin ja lösähdin sitten tytön viereen sohvalle.
- Onneks lumet sulaa, iloitsin laiskasti brunetelle.
- Siis mitä? Onneks? Lumi on just ihanaa, tämä puolusteli.
- Pyhhyh, mää en tykkää yhtään, paitsi rinteessä.
Juttelimme vielä hetkisen, jonka jälkeen Inga lähti hoitelemaan poniansa ja minä lähdin kotia kohti.

seitsemäs

[Beata]

Hoppsan
10.11.2012

Hetkellinen iloni oli tiessään, kun aamulla ikkunasta ulos katsoessani näin valkoisten hiutaleiden leijailevan rauhaisaan tahtiin kohti jo peittämäänsä maata.

- Hitto, puuskahdin ja vilkaisin lämpömittaria. Miinus viisi. Pomppasin patjalta lattialle ja kiskoin teknisen alusasun päälleni. Jalkaan tutut farkkuratsastushousut ja paidaksi oranssi fleece. Jalkoihin paksut lämpösukat ja niiden päälle oranssit ratsastussukat. Sitten aamupalalle.

Aamiainen käsitti lautasellisen kaurapuuroa, jonka päälle omenasosetta ja juomaksi lasillinen maitoa. Sitten eväät; ruisleipä juustolla, vähärasvaisella kinkulla, kurkulla, tomaatilla ja salaatilla ja termospulloon kylmää maitoa. Eväät pakattuani harjasin hiukset ja letitin ne tavallisesta poikkeavasti kahdelle letille ja puikkelehdin ulkovarastoon, jossa säilytin tallivaatteitani. Jalassa oli tietenkin tutut Converset ja varastosta tarttui mukaan vain softshelltakki ja tummanruskea toppaliivi sekä tallitumput.

Piipautettuani bussikorttia lukijassa valitsin istumapaikakseni tyhjän kahdenistuttavan penkin heti takaoven takaa ja istuuduin ikkunan puolelle. Työnsin napit korviini ja valitsin hiukan uudempaa tuttavuutta, The Usedia.

Tajusin onneksi juuri ja juuri ajoissa tulevani Shelyä lähimpänä olevalle pysäkille ja painoin nappia juuri ennen kuin bussin tarvitsi ruveta hidastamaan. Kiipesin kyydistä ja lähdin liukastelemaan auraamatonta tietä kohti tallia.

Tallilla oli hiljaista, joten kävin vain nakkaamassa evääni jääkaappiin ja hipsin sitten pihan poikki pihattotalliin. Heta oli ulkona, joten kävin viheltämässä sille portilla. Harmaa tamma ravasi luokseni ja suoraan omaan karsinaansa. Hymyilin ponille ja silitin sen kaulaa. Että se osasikin olla ihana!

Olin juuri viimeistelemässä harjausta pehmeällä harjalla, kun kuulin kavioiden kopinaa. Nostin katseeni Hetan persiistä ja näin punatukkaisen, minua korkeintaan muutaman sentin lyhyemmän tytön ja pienen, ruunivoikonkimon poniruunan.
- Mooi! Mä oon Beata ja omistan tän Hetan, huikkasin tultuani lähemmäs käytävää. Punapää talutti poninsa karsinaansa ja vastasi.
- Moi, mä oon Milena ja tää on Nino, mun poni.
- Kiva tutustuu, hymyilin. - Ootko menos ratsastaan?
- Jaa, en mä varmaan, ainakaan vielä.
- Ai... No mut voitsä sit tulla nosteleen mulle esteitä ja muutenki vähän rääkkäämään? Siitä on kauan ku mä oon viimeks ollu estetunnilla, hymyilin.
- Voinhan mä, punapää vastasi hymyillen. - Mennäänkö heti laittamaan esteet kun sä oot vissiin jo harjannutki sen?

Nyökkäsin ja lähdimme rinnatusten saapastelemaan matalassa hangessa kohti maneesia. Siellä ei ollut ketään, joten saimme rauhassa rakentaa esteitä. Laitoimme toiseen päätyyn pääty-ympyrälle pienen ristikon ja toiseen päätyyn ympyrälle viuhkan. Sitten lävistäjälle ravipuomit sekä tolpat viereen, että siitä saisi helposti esteen. Toiselle pitkälle sivulle tuli pysty-okserisarja, ja aluksi väliin laitettiin vielä yksi sokeripalakavaletti jotta saataisiin jumppasarja. Toiselle pitkälle sivulle tuli okseri ja vielä toiselle lävistäjälle pysty.

- Eiköhän tässä oo tarpeeksi, puuskahdin, kun viimeisetkin puomit olivat paikoillaan.
- Mun puolesta, Milena myhäili ja lähdin kävelemään takaisin pihatolle Milenan vielä mittaillessa välejä sopiviksi. Ovella brunette, jonka tunnistin Ingaksi, tuli vastaan.
- Mooi, ai, täällä on esteitä. Ootsä menossa hyppäämään? Mäkin voisin tulla, puheryöppy sinkoutui minua vuoden nuoremman tytön suusta.
- Moi, joo on, me just rakennettiin, oon menossa hyppäämään, voit tulla, vastasin jokaiseen asiaan lähes yhtä nopeasti kuin jutut olivat Ingan suusta tulleet.
- No kiva, mä meen laittamaan Neriä, niin en oo kauheesti sua jäljessä, tyttö hymyili ja lähti paarustamaan päätalliin minun jatkaessa matkaani pihatolle.

Heta oli ottanut loimettomuudesta ilon irti ja piehtaroinut kuivikkeissa ihan kunnolla, joten ensi töikseni sain harjata ponin pikaisesti uudelleen. Laitoin sille joka jalkaan beiget jännesuojat oranssilla karvasisälmyksellä ja oranssiruudullisen huovan ja mustan satulan väliin tuli romaani ja vyö vaihtui panssarivyöksi. Riisuin vaaleanpunaisen takkini fleecen ja toppaliivin välistä ja vaihdoin violetin pipon ruskeaan kypärään ja Converset ruskeisiin jodhpureihin ja minichapseihin. Vaihdoin käsiin vielä ohuet, ruskeat hanskat ja nakkasin Hetan selkään toppaliivini värisen ratsastusloimen, jonka jälkeen lähdin viemään Hetaa maneesiin.

- Ai sulla on oikeen satula, Jassu huikkasi minulle matkalla kohti maneesia.
- Joo, mä nyt ajattelin laittaa, kun en tiiä mitä toi Neri tykkäis jos Heta riehuis vapaana ympäri maneesia, naurahdin ja jatkoin matkaa.

Olin vasta ehtinyt lyhentää jalustimia parilla reiällä, kun Inga jo talutti Nerin maneesiin. Tamma ja tyttö oli kumpikin verhottu täysin samansävyisiin varusteisiin, eikä ollut epäilystäkään, että kyseessä oli varusteratsastaja ja hänen ratsunsa. En katsonut varusteratsastajia pahalla; olivathan Hetankin varusteet kaikki oransseja tai ruskeita, paitsi ratsastusloimi, joka oli tismalleen samaa sävyä kuin toppaliivini.

Ponnistin Hetan kyytiin ja kiristin satulavyötä vielä pari reikää, jonka jälkeen nojasin taaksepäin siirtäen tamman käyntiin. Annoin sen kävellä rauhaisaan tahtiin viitisen minuuttia, jonka jälkeen keräsin ohjat ja siirsin pehmeällä pohkeiden painalluksella reippaan ponini reippaaseen raviin. Keventelin kevyesti taivutellen muutaman kierroksen kumpaankin suuntaan, jonka jälkeen pysäytin ponin ja pyysin Milenaa ottamaan ratsastusloimen pois. Ravasin vielä ympyrällä hiukan saadakseni Hetan muotoa hieman lyhyemmäksi ja korkeammaksi, jonka jälkeen verryttelin vielä laukassa kumpaankin suuntaan.

- Okei, sitten tulkaa näitä lävistäjillä olevia ravipuomeja kevyessä istunnassa ja pääty-ympyröillä tuutte sen esteen laukassa, Milena ohjeisti. Siirsin Hetan reippaaseen raviin ja ravasimme helposti ravipuomit, tosin jouduin hieman pidättelemään.
- Beata, ne on vaan puomit, sun ei tarvi mennä noin paljon mukaan! punatukkainen opastajamme karjui maneesin seinustalta. Nostin kulmasta rauhallisen laukan ja hyppäsimme ristikon helposti. Hyppäsin ristikon vielä uudelleen, sillä Nerillä ja Ingalla oli toisessa päässä hieman erimielisyyksiä viuhkan ylittämisestä, enkä halunnut ratsastaa kaksikon päälle. Ratsukko selvitti esteen ja niimpä mekin jatkoimme matkaa. Tällä kertaa en nojannut eteen yhtä paljoa ja Milena kehui minua. Taas kulmasta laukannosto ja pääty-ympyrä laukassa. Heta hyppäsi viuhkan kevyesti pienen epäröinnin jälkeen, ja kehuin sitä jatkaen sitten ravissa lävistäjälle. Tulimme tehtävän siten, että kaikki hyppäsivät kahdesti kummankin pääty-ympyräesteen yli, jonka jälkeen Milena kävi nostamassa lävistäjäesteet esteiksi.

Pienen kävelyn jälkeen tulimme toisella pitkällä sivulla olevaa jumppasarjaa pariin kertaan. Hetalla oli ensin ongelmia kuunnella pidätteitä, jotta se pystyisi hyppimään sarjan in-and-outina, mutta onnistuimme pian ja odottelimme, että Inga ja Neri suoriutuisivat tehtävästä. Neri tajusi idean heti ja loikki esteiden ylitse mielellään.

Milena kävi raahaamassa sokeripalan pois ja mittasi esteiden välin sopivaksi, jonka jälkeen tulimme ensin sarjan, sitten lävistäjälle ja este jonka jälkeen vielä pääty-ympyrällä oleva ristikko. Heta laukkasi reipasta laukkaa eteenpäin ja kokosin sitä hieman korkeampaan muotoon, jonka jälkeen aloitimme hyppimisen. Esteet olivat aika pieniä, 70-senttisiä, ja Heta ylitti esteet helposti. Sarjalle tulimme tosin hiukan liian kovaa ja väli jäi turhan lyhyeksi, mutta toinen osa oli okseri eikä puomi pudonnut kolahduksesta huolimatta. Lävistäjällä olevalle esteelle oli melko pitkä lähestyminen ja vauhti pääsi nousemaan liian kovaksi eikä ponnistus osunut ihan kohdalleen, mutta puomi pysyi ihme kyllä ylhäällä. Pääty-ympyräristikko sujui hyvin ja taputin Hetaa suorituksen jäljiltä.

Kun Inga ja Neri olivat pomppineet esteet hyvällä menestyksellä, tulimme koko rataa, eli viuhkaympyrä, lävistäjä, ristikkoympyrä, sarja, lävistäjä, ristikkoympyrä, yksittäinen okseri pitkällä sivulla ja viimeisenä viuhkaympyrä.
Laukkasin Hetalla ensin ympyrän vasemmassa laukassa viuhkan vierestä, jonka jälkeen käänsin tamman viuhkalle. Hyppy sujui hyvin ja jatkoimme lävistäjälle. Hetalla oli hiukan liikaa vauhtia, mutta osuimme esteelle hyvin ja onnistuimme vaihtamaan laukankin esteellä. Ristikkoympyrällä sain taas vauhtia kuriin eikä poni ehtinyt kiihdyttääkään liiaksi ennen sarjaa, ja mahduimme hyvin sarjan väliin. Toiselle lävistäjälle Heta ehti kerätä vauhtia hiukan liikaa, mutta jostain kumman syystä osuimme esteelle jälleen ja puomi pysyi ylhäällä. Sitten raas ristikkoympyrä jolla vauhtia sai kuriin ja sitten yksittäisokseri, joka ylittyi kevyesti. Viimeisenä vielä viuhka, jonka jälkeen siirsin ponin ravin kautta käyntiin ja annoin sille pidempää ohjaa siksi aikaa, kun Inga ja Neri hyppäsivät. Kaksikolla oli vauhtia ehkä liiaksi, mutta rata sujui muuten mallikkaasti.

Milena nosti esteet 90-senttisiksi ja tulimme radan uudelleen. Tällä kertaa esteet olivat jo isompia eikä Heta enää kiihdytellyt liiaksi, vaan tiesi mitä tehdä ja piti laukan itse sopivana. Rata sujui mielestäni hyvin, ja ilmeisesti myös Milenan mielestä, sillä tytöllä ei ollut pahemmin huomautettavaa. Ingalla ja Nerillä sujui myöskin mallikkaasti ja Milena nosti esteet metriin.

Minua ei jännittänyt; olimmehan hypänneet Hetalla metrisiä miljoonasti ennenkin. Ja jännitys olisikin ollut turhaa, sillä rata sujui vähintäänkin yhtä hyvin kuin viimeksi. Toinen ratsukko selviytyi esteistä kunnialla, mutta olihan Nerillä kapasiteettiakin korkeammalle kuin Hetalla.
- Uskallatsie tulla metrikymppinä tän yksittäisen? Milena kysyi.
- Ehdottomasti, vastasin heti ja Milena nosti yksittäisokserin kumpaakin puomia kymmenellä sentillä. Eihän tämä olisi tokikaan ensimmäinen kerta, kun tulisimme Hetan kanssa yli metristä estettä, mutta ei kertoja liikaakaan ollut. Nostin laukan kulmasta ja laukkasin ympyrän ristikon ympäri, sitten ristikon yli, jonka jälkeen jatkoimme suoralla linjalla kohti okseria. Hetan korvat olivat hörössä. Annoin sille vapaampaa ohjaa, ja tamma päätti vauhdin itse. Osuimme hyvään kohtaan ja Heta ponnisti minun noustessa kevyeeseen istuntaan. Okseri ylittyi helposti ja taputin Hetaa hienosta suorituksesta.

- Vitsi, se meni hirveellä varalla! Milena ja Inga hihkaisivat yhteen ääneen.
- Mun mielestä voisit koittaa vielä metrikakskyt, Milena jatkoi ja Inga nyökkäili tehosteeksi.
- No kokeillaan, suostuin ja Milena nosti okseria. Tein samanlaisen valmistelun kuin viimeksikin. Kumma, etten ollut aiemmin hypännyt Hetalla 120-senttistä; eihän se ollut kuin kymmenen senttiä korkeampi kuin 110-senttinen. Ei minua silti jännittänyt; Milena oli kehottanut hyppäämään 120 eikä se ollut minulle mikään ongelma. Ja olihan Heta irtona hypännyt sen korkuista.

Poni venytti kaulaansa ja kiihdytti vauhtia okseria varten. Hyppy kohosi korkealle ilmaan ja kohta olimmekin maassa - toisin kuin puomi. Taputin Hetaa kummallakin kädellä yhtä aikaa ja se hidasti itse ravin kautta käyntiin.
- Maailman hienoin! hihkaisin kehuessani tammaa. Inga hyppäsi vielä 120-senttisen okserin, jonka jälkeen keventelimme eteen-alas pari kierrosta tehden ympyröitä, jonka jälkeen puin Milenan avustuksella takin Hetan selkään ja lähdimme Ingan ja Nerin kanssa kävelemään maastopoluille loppukäyntejä.

Lyhyen lenkin jälkeen veimme tammat talliin ja sidoimme vain kiinni varusteet päällä sekä kiiruhdimme maneesiin keräilemään esteitä Milenan avuksi. Tyttö oli kantanut jo kaikki tolpat pois, ja Ingan kanssa kaksistaan kannoimme puomit seinustalle.
- Vitsi, en oo kyllä ennen hypänny metrikahtakymppiä, puuskahdin Ingalle, kun viimeiset puomit olivat paikoillaan.
- Kerta se on ensimmäinenkin, brunette hymyili.

Tallissa riisuin Hetan ja pyyhin hikisen satulanalusen ja kaulan kostealla sienellä. Viilensin jänteitä märällä sienellä ja hieroin niihin kaksiteholinimenttiä, jonka jälkeen nakkasin saksanlipun värisen enkkuviltin tamman selkään ja kiinnitin viltin mustalla loimivyöllä. Harjasin tamman suojat puhtaiksi ja pyyhin suitset ja satulan satulasaippualla läpi ja kuivasin ne. Kävin vaihtamassa enkkuviltin villaloimeen, jonka päälle laitoin vielä sadeloimen. Päästin tamman tarhailemaan muiden seuraan ja aloin sekoitella iltapuuroa.

kahdeksas

[Beata]

We wish you a Merry Christmas
11.11.2012

Viheltelin itsekseni tuttua joululaulua koikkelehtiessani parkkipaikalta kohti päätallia. Olin ollut koko eilisen illan ja tämän aamun ihan joulufiiliksissä, eikä minulle harvinainen jouluinnostus ollut vieläkään tiessään. Enää kuusi viikkoa jouluun! Neljäkymmentäkolme yötä ei ollut paljon, ei todellakaan.

Riisuin kengät portaiden juurelle ja pompin portaat kaksi askelmaa kerralla yläkertaan. Paiskasin oleskeluhuoneen oven auki ja tervehdin porukkaa kovaäänisesti. Osa vastaili hiljaisena takaisin ja se sai minut kysymään, mikä oli.
- Inkku... lopetti.
- Mitä helv... miks?
- Ei se oo kertonu, Jemiina vastasi.
- No mut täält tulee eilenleivottuja pipareita, var så god! hihkaisin ja kaivoin piparirasian repustani. Ahnaat kädet tunkeutuivat rasialle ja kohta kaikki mussuttivat innoissaan keksiä.
- Miten sä oot pystyny leipomaan pipareita ku et ees syö niitä? Kairan tivasi.
Vastasin irvistyksellä. - Mutku ne tuoksuu niin hyvälle!
- Mut et silti syö niitä.
- Puhutaa jostai muusta, esim siitä et jouluun on nelkytkolme yötä! Hilda puuttui puheeseen, ja niin keskustelu jatkui erittäin outona pitkään, muunmuassa "Mieti ku joulupukki oliski oikeesti olemassa!", "Miettikää jos maailmanloppu tulis tänää, ja me vaa istutaa ja läskeillään täällä tallituvassa!" ja "Mun pitäis käydä ostaas uus kasvovesi... Mitenköhän toi liitty mihinkää?"
- Tuleeko joku maasta käsin maastoon? Odelie kysyi. Emma, Hilda, Catu ja Inga olivat heti messissä, mutta minua ei innostanut lähteä taluttelemaan Hetaa, voisinhan aivan yhtä hyvin vaikka pelleillä ilman satulaa maastossa. Talutteluporukka liukeni paikalta ja jäimme nelisin Jempun, Thean ja Kairanin kanssa huoneeseen.
- Lähteeks joku maastoon utan sadeln?
- Ähh, mä en taida riskeerata Tevin kanssa, Jemiina torjui ajatuksen.
- Joo en mäkään taida tulla Kikillä, Thea vastasi.
- Enkä mä, Kairan puuttui puheeseen.
- Snjaa, mä meen sitten yksin, totesin ja hyppäsin ylös sohvalta lähtien aurinkoisen ja lumen peittämän pihan halki pihattotallille. Heta veti pierupukkilaukkaa tarhassa viihdyttäen itse itseään, mutta ravasi heti karsinaansa vihellettyäni sille. Tamma pysähtyi kiltisti nurkkaansa ja kävin ottamassa loimen pois.

- Hyvä tyttö, hymyilin ja silitin harmaata kaulaa. Kävin hakemassa oranssin harjalaatikon varustehuoneesta ja nappasin sieltä kumisuan, jolla aloin hieroa ponin pitkää karvaa. Pitäisikin klipata se piakkoin uudelleen, mietiskelin itsekseni ja vaihdoin kumisuan pölyharjaan. Harjasin oranssilla pölärillä irronneet karvat pois ja suin vielä koko ponin läpikotaisin pehmeällä harjalla. Lopuksi setvin otsatukan ja puhdistin ponin kaviot. Kavioita putsatessa tarkistin, että kengät olivat kiinni ja kaikki hokit paikoillaan, ja olivathan ne.
Seuraavaksi vuorossa oli pinteleiden kieputus jalkoihin. Laitoin oranssit joustopintelit joka jalkaan, sillä en viitsinyt laittaa suojia, etteivät ne tippuisi matalaan hankeen. Takajalkoja varten kiepautin hännän vetosolmulle, jonka jälkeen kävin hakemassa tamman mustat nahkaiset suitset. Ripustin ohjat kaulalle ja nappasin oikealla kädellä poskihihnoista kiinni. Vasemmalla kädellä työnsin kumitutit kuolaimen reunoille ja peukun hammaslomaan, jolloin suu aukesi helposti ja sain tuupattua kuolaimen paikoilleen. Kiinnitin leukaremmin ja painoin kypärän päähäni sekä kiskoin fleecehanskat käsiini, jonka jälkeen talutin Hetan pihalle ja käskin sen pysyä paikallaan. Ponin siinä seistessä hoksasin, ettei tammalla ollut lointa eikä mitään heijastimia, joten kävin vikkelästi nappaamassa tallista mukaani oranssin villaloimen ja jalkaheijastimet. Nakkasin takin ponin selkään ja kiinnitin heijastimet etujalkoihin, jonka jälkeen ponnistin tamman selkään mahalleni. Heilautin oikean jalkani ponin perseen yli ja istahdin paikoilleni, kun hoksasin, että ohjat olivat ristissä.

- Perkule, puuskahdin ja nojauduin kaulalle makaamaan. Kiskoin ohjat pään yli ja olin juuri laittamassa niitä oikein päin, kun ihanainen ratsuni päätti laskea päänsä alas ja meikäpoika tietysti kierähti hienosti rähmälleen matalaan hankeen. Nostin nopeasti pääni hangesta tarkkaillakseni, näkikö kukaan, ja tietysti kuulin nauruntyrskähdyksiä aika läheltä.
- Aika hieno, vois koittaa joskus, Jassu hihitti vierestäni.
Näytin naiselle kieltä ja kiipesin hangesta. - Joo, suosittelen, etenki sitte ku lunta on metri.
Jassu hihitteli itsekseen ja näytti sitten muistavan, että jotain asiaakin oli.
- Niinjoo, siis sä oot menossa maastoon, eller hur?
- Joo, oon menossa, vähän vaan seikkailemaan tonne, ehkä kiertämään Stor Kongsvatnetin ja matkalla Våganin kyläkaupalla, kerroin suunnitelmistani.
- Selevä, älä eksy, brunette naurahti.
- No yritetään, myhäilin ja laitoin ohjat kaulalle tällä kertaa oikein päin sekä ponnistin jälleen mahalleni Hetan selkään. Ponnistukseni oli kuitenkin liian voimakas ja liian myöhään tajusin tuiskahtavani pää edellä ponin toiselle puolelle. Ehdin ottaa käsillä vastaan, etten aivan päätäni kolauttanut, mutta Jassu sai uudet räkänaurut.
- Pitäiskö mun vaikka puntata sut sinne? brunette kysyi rauhoituttuaan.
- Enköhän mä tän selkään selviä, mä pääsin tänne ilman satulaa jo joskus seittemän vee.
Jassu nyökkäsi sen näköisenä, ettei ihan uskonut tämänpäiväisten näyttöjen perusteella, mutta lähti kuitenkin saapastelemaan takaisin päätallille. Yritin tammani selkään kolmannen kerran ja tällä kertaa onnistuin jopa istumaan paikalleni ja ohjatkin olivat suorassa. Nojasin hiukan taaksepäin ja niin lähdimme reipasta käyntiä pitkin ohjin kohti Stor Kongsvatnetin kiertämiä metsäpolkuja.
Olimme kävelleet reipasta tahtia pitkällä ohjalla kymmenisen minuuttia, jonka jälkeen keräsin ohjat ja maiskautin harmaan tamman raviin. Se lähti rentoon hölkkään, jossa aloin tammaa hieman koota sekä taivutella puolelta toiselle. Heta oli melko jäykkä, mutta alkoi taipumaan juuri, kun saavuimme isolle, heikosti lumen peittämälle sänkkärille.

Ohjasin Hetan isolle ympyrälle pellon keskelle ja taivutin sitä sisälle päin. Kokosin tammaa hieman enemmän ja pyysin hieman korkeampaa muotoa, jonka jälkeen tein puolipidätteen ja nostin laukan.

Heta innostui hieman ja lähti melko vauhdikkaaseen laukkaan, mutta pidätin ja Heta alkoi laukata mukavaa tahtia ympyrällä. Kun olin tyytyväinen ympyrätyöskentelyyn, ohjasin Hetan isolle uralle pellon reunoille, nousin niin kevyeeseen istuntaan kuin taisin ja nappasin harjasta kiinni. Heta lähti välittömästi vauhdikkaaseen laukkaan ja heitti parit pukitkin samalla. Naurahdin tammalle ja pyysin sitä pohkeella eteenpäin.

Mukavan maastolenkin jälkeen saavuimme takaisin tallille. Riisuin Hetalta loimen, suitset ja pintelit ja harjasin tamman nopeasti läpi, jonka jälkeen nakkasin villaloimen takaisin selkään ja päästin tamman tarhaan muiden joukkoon. Harjasin pintelit puhtaaksi ja kiepitin ne tiiviiksi rulliksi, jonka jälkeen asettelin ne siististi paikoilleen onneksi isoon harjalaatikkoon. Vein laatikon paikoilleen ja istuin satulahuoneeseen pesemään suitsia ihan kunnolla puhtaiksi, kun yleensä vain pyyhkäisin ne nopeasti läpi.

Kun suitset olivat puhtaat, ripustin ne paikoilleen ja sekoitin Hetalle iltamössön. Nakkasin kuppiin valmiiksi pari porkkanaa ja lähdin hipsimään piparin- ja glögintuoksuiseen oleskeluhuoneeseen, jossa koko maastotalutteluporukka ryysti ilmeisesti juuri keitettyä mehuglögiä. Kaadoin itselleni mukin ja istuin pöydän ääreen. Kävin hakemassa vielä kaapista ylimääräiset villasukat ja pian istuimme jouluisissa tunnelmissa oleskeluhuoneessa jutellen kaikesta maan ja taivaan välillä.

yhdeksäs

[Jassu]

Halloweenvaellus 2012.

[Beata]

Hankilaukkailua
06.12.2012

Eilisen ja tämänpäiväisen lumisateen aikana lunta oli kertynyt mukavasti maahan ja lähisänkkäreille, joten lähdettiin Hetan kanssa vähän hankilaukkailemaan.



Bean nenä xD

kymmenes

[Beata]

Rentoilua maastolenkin muodossa
07.12.2012

- Lähtiskö joku vääntämään koulua? Hilda ehdotti, kun istuskelimme sivistyneesti lahnasimme sohvalla, tuoleilla ja lattialla ja heittelimme toisiamme sohvatyynyillä.
- Luuleksss, vastasin kuin vähä-älyiselle.
- No en oikeestaa, Hilda naurahti. - Mä tarkotin enempi näitä muita.
- Jaa, aattelit mut jättää yksin laamailemaan ja mennä itte viettämään mukavaa kouluratsastustuokiota muiden kanssa? Sivistynyttä koottua rav... suuni tukki Hildan nakkaama sohvatyyny.
- Saakeli! karjaisin ja aloin nakella tyynyjä tytön päälle, joka pakeni sohvan taakse.
- Hei peace! Catu yritti rauhoitella.
- Shut up, you stupid llama!
- Anteeeks?
Tyynyt viuhuivat ilman halki vielä muutaman minuutin, ennen kuin Catu totesi, että sai riittää.
Sovimme, että lähdemme rauhalliselle maastoreissulle. Mukaan uskaltautuivat minun ja Hildan lisäksi Meeba, Thea ja Tinja.
- Ei sit kovin kovaa, Lucas menee vielä kaks tuntia. Ja meillä on Danaki mukana, Hilda varoitteli, kun sovimme, että Heta saisi mennä ensimmäisenä.
- Eiei, ihan hiljaa mennään.
- Sun hiljaa menemises tiedetään! Meeba naurahti.
- Älä dissaa, nauroin.

Lähdimme Meeban kanssa laahustamaan matalassa hangessa kohti pihattoa. Juttelimme matkalla niitä näitä ja tallille tullessamme vihelsin Hetan sisään. Tamma laahusti nurkkaansa ja kävin riisumassa siltä takin.
- Oi, vähän söpö toi sydän! Meeba kehui Hetaa klipatessani lautasille jättämääni harmaata sydäntä.
- Hah, vähän epämuodostunu, mut onhan se toki aika söpö, naurahdin ja harjasin ponin pikaisesti läpi pölyharjalla. Vielä pää pehmeällä harjalla ja kavioiden putsaus, jonka jälkeen pintelit etusiin ja varusteet selkään.
- Ooks valmis? kysyin Meebalta.
- Joo, ihan just, tyttö vastasi. - Nimittäin nyt.
Talutimme ponit perätysten päätallin edustalle. Hilda ja Lucas, Thea ja Kiki sekä Tinja ja Loka saapuivat myös pihalle.
- Suuttuuko Lucas jos se joutuu viimoseks? kysyin Hildalta.
- Tuskimpa.
- Hyvä, eli järjestys on minä, Meeba, Thea, Tinja ja Hilda, kerroin. - Onko kaikkien vyöt kireellä?
Kuulin hyväksyvää muminaa ja siirsin Hetan liikkeeseen.
- Niin siis reitti on Prestvatnetin ja Kjeldbergtindin ympäri. Se on joku kuutisen kilsaa, eli meillä ei varmaan kestä kovin kauaa.
Noin viiden minuutin kuluttua tulimme paremmalle tielle ja käskin letkan raviin. Keventelimme rauhalliseen tahtiin jonkin aikaa, jonka jälkeen siirryimme takaisin käyntiin. Heta oli reippaalla tuulella ja silitin sen harmaata klipattua kaulaa. Tamman harmaan takamuksen päällä oli ruskea ratsastusloimi, tismalleen samaa sävyä kuin toppaliivini. Koristelutkin olivat samansävyiset.
Kävelimme jälleen muutaman minuutin, jonka jälkeen tiesin pian tulevan hyvän laukkasuoran. Kerroin porukalle, että vuorossa oli ravipätkä, jonka jälkeen nostettaisiin laukka. Keräsin Hetan ohjat ja maiskautin tamman raviin. Keventäessäni yritin hieman asetella Hetaa puolelta toiselle, vaikkei se ihan onnistunutkaan.
- Laukka! kiljaisin suoran alkaessa ja nousin kevyeeseen istuntaan. Siirsin vasenta pohjetta aavistuksen eteen ja Heta ampaisi reippaaseen laukkaan. Naurahdin tamman innolle ja käännyin vilkaisemaan, miten muilla sujui. Meeba yritti pitää Danan rauhallisessa tahdissa ja itsekin hidastin Hetaa. Thealla ja Kikillä ei ollut mitään ongelmia ja lopuillakin sujui moitteettomasti.
Suora loppui pian ja siirsin Hetan käyntiin taputtaen sitä kaulalle.
Loppumatkan lähinnä kävelimme, välillä pieniä ravipätkiä. Tallille tullessamme vein Hetan karsinaansa, riisuin, harjasin ja loimitin sen sekä päästin tarhaan, jonka jälkeen aloin sekoitella iltapuuroa.

yhdestoista

[Jassu]

Beata hakemassa poniaan tarhasta.
Talvikaamoksen vallitessa ulkona oli pilkkopimeää, vaikkei kello ollut kuin 11 aamulla.