Milkan mielenkiintoiset puuhailut

[Maiss]

Milky Harbor "Milka"

Huzulponi, tamma
Hoitaja: Heidi
Omille sivuille

[Heidi]

20.12.2009 - Sehän on kaunis!
^{1. hoitomerkintä}



Tommoseen tuli inspis, ei mitään laatu luokkaa, mutta ihan tyytyväinen olen. Läiskin nyt vaan satunnaisiin paikkoihin noita valkoisia läiskiä kun ei kokovartalo kuvaa Milkasta ollut, niin en oikein tiennyt mihin ne pitäis laittaa, mut kyl ne varmaan noissa kohdissa ihan hyvät on. Oli mukava eka hoitokerta : )


Söpö kuva! : ) Jassu tekee luultavasti rakennekuvan niin saat nähdä ponin laikkujen paikat. : D Ja muuten: herasilmä on Milkan vasemmassa silmässä. (;
Onnea hoitajapestistä! <3
- Maissi

[Heidi]

21.12.2009 - Sydämiä
^{2. hoitomerkintä}



Sorisori kun taas tein kuvan, mut ku piirrustuttaa kauheesti, seuraavaks tulee tarina, lupaan : D Kyl huomaa et en oo paljoo piirtäny tommosii ns. erikoisen värisii hevosii ku nytki unohtu herasilmä ja läiskät eikä jaksais lähtee muokkaa enää, mut seuraavaks mä ne muistan : )) Väritykseen mä panostin tässä kuvas enemmän kun ennen, joten toivottavasti edes jotain hyvää tästäkin löytyy : D

[Heidi]

22.12.2009 – Kivuliasta harjausta
^{3. hoitomerkintä}

Potkin lunta kävellessäni Shelyesiin. Menisin katsomaan hoitsuani, Milkaa. Vedin pipoani tiukemmin päähäni ja nopeutin kävelytahtiani. Oli kauhean kylmä, ja halusin vain nopeasti päästä tallille ja sisälle talliin lämmittelemään.

Viimein kun saavuin Shelyesin tallille, siellä kävi kova tohina. Kaikki koristelivat hoitohevostensa karsinoita ja tallia. Talliin oli myös ilmestynyt joulukuusi. Kävelin suoraapäätä lämpimään satulahuoneeseen, mistä löysin Maissin, Jasun, Wiken ja Viivin puunaamassa hoitohevostensa varusteita, jutustelemassa ja syömässä ja juomassa pöydälle ilmestyneitä pipareita ja glögiä.
– Moi kaikki! tervehdin muita samalla kun kaadoin pahvimukiin glögiä. Tytöt tervehtivät myös minua, samalla kun istahdin ämpärin päälle ja aloin natustaa piparkakkuani ja siemailemaan kuumaa glögiä.
– Tuolla ulkona on tosi kylmä, sanoin muille ja pudistelin vaatteistani lunta. – Ja luntakin sataa ihan kauheesti! Sanoin ja kaikki katsahtivat ikkunasta ulos. – Siellä tosiaan on tosi kylmä, äsken kun olin pudistamassa Ilonan loimen, mulle tuli ihan sikakylmä ja sormet oli kuin mitkäkin jääpuikot, Viivi selitti.

Hetken vielä satulahuoneessa istuttuani ja glögini juotuani, lähdin Milkan karsinalle sen harjapakki toisessa kainalossani. Kun tulin Milkan karsinalle laskin harjakopan maahan ja katsahdin tammaa kalterien toiselta puolelta.
– Tänään oot sitten kiltisti, kuiskasin tammalle ja avasin karsinan oven. Heti ensimmäiseksi se alkoi luimia, siitä huolimatta astuin sisään karsinaan, otin harjapakista kovan harjan ja harjasin pari varovaista vetoa. Milka näytteli silmänvalkuaisiaan ja luimi.
– Heei, ihan rauhassa nyt pikkukaveri, sanoin rauhallisesti tammalle ja otin taas pari harjanvetoa.
– Auh! huudahdin kun tunsin kivun kädessäni. Se roikale oli mennyt puremaan minua!
– Sähän oot aikamoinen veijari, sanoin tammalle ja hieroin käsivarttani.
- Tota et tee enää toista kertaa, sanoin Milkalle jyrkästi ja jatkoin harjausta. Loppu aika sujui ihan hyvin, lukuun ottamatta paria luimimista ja irvistelyä, jatkoin kuitenkin aina kärsivällisesti Milkan puunausta ja lopulta se ei enää yrittänytkään mitään.

Kavioiden putsaaminen olikin sitten ihan asia erikseen. Ensin tamma ei olisi nostanut jalkaansa ollenkaan, ja kun vihdoin sain sen ylös, se nojasi minuun koko painollaan ja yritti saada jalkaansa alas. Käytin kuitenkin kaiken energiani siihen ettei tamma vain saisi tahtoaan läpi, ja pian se lopettikin kenkkuilun. Etukavioita putsatessa sain takalistooni parit hampaanjäljet, mutta pian Milka lopetti tämänkin (kovan kurituksen ansiota ).
– Wuuuh! Nyt oon kyllä ihan poikki, ja mustelmilla, huokaisin ja taputin tammaa, olihan se kuitenkin loput viisi minuuttia jaksanut seistä rauhassa. Kun olin harjat saanut kerättyä takaisin harjapakkiin, vein ne satulahuoneeseen, jossa kerroin pikaisesti jännittävästä harjauskerrastani. Kun tarinani tuli päätökseen ja hyvät naurut oli naurettu, nappasin satulahuoneesta Milkan loimen mukaan ja menin karsinaan loimittamaan sen. Nyt kun se sai ruokaa oli se vähän rauhoittunut eikä jaksanut keskittyä muuhun kuin syömiseen, joten loimen laittaminen sujui suht helposti.

– No niin Milka, nyt mun pitäis kyllä lähtee, äiti oottaa jo pihalla auton kanssa, pussaisin sua turvalle kuten kaikki muutkin mut sit sä varmaan nappaisit mun huulesta kiinni hampaillas, joten saat tyytyä haliin, sanoin tammalle huvittuneena ja kiedoin käteni sen kaulan ympärille. Se rouskutti kaurojaan tyytyväisenä eikä edes välittänyt tästä. Taputin vielä viimeisen kerran sen kaulalle ja poistuin sitten karsinasta sitä häiritsemästä. Lähtiessäni, vilkaisin vielä kerran olkani yli Milkan karsinalle, ei sieltä näkynyt muuta kuin korvat. Hymyilin ja juoksin sitten autolle, jossa äitini odotti. Oli ollut kiva, jokseenkin vähän kivulias tallipäivä, mutta kuka väittää että hevosten kanssa työskenteleminen on helppoa? Kyllä mä vielä jonain päivänä, joskus tuolla hamassa tulevaisuudessa voittaisin tamman luottamuksen.


Todella mukavaa kun yhteinen taipaleenne on lähtenyt hyvin ja näin aktiivisesti! Onnea teille kahdelle ;D
- Catu

[Heidi]

23.12.2009 - Hyvää joulua kaikille!
^{4. hoitomerkintä}



Laitoin nyt tän joulukortin tänne, hyvää joulua siis kaikille!

[Heidi]

25.12.2009 - Hyvää joulua!
^{5. hoitomerkintä}

Astelin talliin iltahämärässä taskulamppuni valossa. En ollut eilen ehtinyt tulla tallille toivottamaan kaikille hyvää joulua, ja nytkin tallikerta venyi vähän myöhemmälle iltaan, kello oli jo puoli kahdeksan, ja tunnin päästä minun pitäisi jo olla kotona, joten lyhytkin käväisy tästä tulisi.

Milka oli tuotu sisälle syömään iltakaurojaan. Sillä oli loimi päällään ja se rouskutteli tyytyväisenä ruokiaan. Astuin sisälle sen karsinaan ja silitin sitä.
- Sä oot ihana! kuiskasin sen korvaan ja silitin sitä. Ei me vielä kauan oltu tunnettu, mutta jo nyt oli Milka vienyt paikkansa sydämestäni. Milka kohotti turpansa ruokiensa seasta ja sotki sillä takkini.
- Hyyii! Toi oli tosi ällöö, naurahdin. Nyt kun se jo vähän minut tunsi, ei se enää yrittäny niinkään paljon purra kun viime hoitokerralla, pari kertaa sain ikävän näykkäisyn käteeni mutta tämäkin loppui pian.

Milka oli näköjään jo harjattukkin, joten minulle ei olisi mitään hommia tällä kerralla. Olinkin lähinnä tullut vaan toivottamaan Milkalle hyvää joulua ja tuomaan pikkuisen pakettini sille. Paketti sisälsi uuden, punaisen riimunnarun ja hevosnami pussin. Avasin paketin ja näytin sen sisältöä Milkalle:
- Eks ookkin hieno riimu? sanoin Milkalle, joka hörähti. Ajattelin että se tarkoitti kyllä. Laitoin heti Milkalle sen uuden riimun päähän ja annoin sille pari hevosnamia. Halasin vielä Milkaa kaulalle ja astuin sitten pois sen karsinasta. Laitoin karsinan ulkopuolella olevaan telineeseen hevosnami pussin ja kiertelin vielä vähän tunnelmallisessa, joulukoristellussa tallissa.

Tallista löytyi jolukuusi, piparkakkuja ja termoskannu jossa oli ollut glögiä, mutta kaikki oli jo juotu, eikä mikään ihmekkään ulkona oli niin kylmä. Tallissa ei ollut enää ketään, kaikki olivat lähteneet. Ajattelin sammuttaa valot lähtiessäni, jotta hevoset pääsisivät yöpuulle, loput asiat Jassu tai iltatallin tekijä saisi hoitaa. Katsahdin vielä levolliseen talliin ennen lähtöäni. Sammutin valot ja astuin ulos hyiseen ilmaan.

[Heidi]

26.12.2009 - Ensimmäinen ratsastuskerta
^{6. hoitomerkintä}

– Hmmmhmmm… Hyräilin Lady GaGan Lovegamea Milkaa harjatessani. Harjaaminen sujui jo melkein ongelmitta, joten tänään olin päättänyt nousta ensimmäistä kertaa Milkan ratsaille. Jassu oli luvannut tulla seuraamaan ratsastusta, joten olin luottavaisin mielin.
– Se oli siinä, sanoin Milkalle, harjattuani sen ja taputin sitä. Pakkasin harjat takaisin harjakoppaan ja vein ne satulahuoneeseen. Nappasin sieltä samalla mukaani Milkan satulan ja suitset.

Takaisin Milkan karsinalle palattuani nostin satulan reippaasti Milkan selkään ja kiinnitin satulavyön. Irrotin Milkalta riimun päästä ja pujotin ohjat sen kaulalle.
– Noniin, Milka. Avaas nyt suusi! Ensin Milka ei olisi millään avannut suutaan, mutta pienellä kutittelulla sain kuolaimet suuhun ja suitset päähän. Samaan aikaan Jassu tuli karsinalle ja lähdimme kentälle päin.

Kentällä laitoin turvaliivin ja kypärän päähäni, jonka aikana Jassu piti kiinni Milkan ohjista. Sitten kiristin satulavyön ja laskin jalustimet alas ja ponnistin itseni nopeasti selkään.
– Sä varmaan saat jalustimet itse säädettyä? Jassu sanoi, ja nyökättyäni hän lähti kävelemään kohti kentän keskustaa. Jalustimet säädettyäni sopiviksi annoin Milkalle pohkeita ja se lähti laiskasti kiertämään kaviouraa. Annoin lisää pohjetta, ja jopas tahti jo siitä vähän reipastui.

Hetken käyntiä pitkillä ohjilla mentyämme, Jassu kehotti minua jo ottamaan lyhyempää ohjaa ja alkamaan työskennellä itsenäisesti käynnissä. Niinpä aloin tehdä voltteja, pysähdyksiä ja temponlisäyksiä. Tehtävät onnistuivat aika hyvin, paitsi lisäyksissä kaipasimme vielä treeniä. Niinpä lisäyksiä treenattiin. Jassu neuvoi minua, miten saisin Milkan tekemään lisäyksen oikein ja ylläpitämään sen. Lopulta tämäkin tehtävä suoritettiin hyvin ja aloitimme kevyen ravin.

Ravasin hetken suoraa uraa, kunnes Jassu toi pari puomia jonoon kentälle, jotka meidän oli määrä ylittää. Ohjasin siis Milkan kohti puomeja ja annoin sille pohjetta ja raippaa saadakseni sen vauhtiin. Kuitenkin puomeilla vauhti hyytyi, ja kuului pelkkää kolinaa.
– Älä anna sen hyytyä tässä, ja muista nousta kevyeen istuntaan, Jassu neuvoi tullessamme uudestaan puomeille. Annoin täysillä pohjetta ja pari raipaniskuakin ennen puomeja ja nousin kevyeen istuntaan. Oli vaikeaa samaan aikaan olla kevyessä istunnassa, ohjata hevosta, antaa pohkeita ja vähän raippaakin. Tällä kertaa Milka kuitenkin ravasi reippaasti kaikkien puomien yli, joten työnteko kannatti.

Kun olimme suorittaneet puomi tehtävän, menimme hetken käyntiä, kunnes nostin taas ravin, tällä kertaa harjoitusravin. Harjoittelin hyvää istuntaa, pysähtymisiä ja siirtymisiä käynnistä raviin. Hetken kun olimme ravanneet, pysäytin Milkan ja tein etuosa käännöksen. Käännös meni ihan hyvin, paitsi Milka taipui liikaa kaulastaan. Nyt kun olimme vaihtaneet suuntaa, olisi aika kokeilla laukkaa. Ensin ajattelin kokeilla ihan ravista laukkaan siirtymistä ja jos se onnistuisi, niin sitten käynnistä laukkaan siirtymistä.

Jassu seurasi kentän keskeltä, kun nostin laukan. Aluksi Milka ei olisi millään nostanut laukkaa, vaan viskoi vaan päätään. Pian kuitenkin sain sen laukkaan, joskin vähän kankeaan sellaiseen. Niinpä annoin lisää pohjetta ja Milka lähti kuin lähtikin reippaampaan laukkaan, ja itse asiassa, hetken päästä se jopa vähän innostui ja hangoitteli vastaan kun yritin sitä pysäyttää.

Otin vielä muutaman laukkasiirtymän ravista ja sen jälkeen kokeilin nostaa laukkaa käynnistä.
- No niin Milka, nyt sitten täysillä, kuiskasin tammalle ja annoin sille laukkapohkeet. Ensin se vähän epäröi, mutta lähti sitten täyteen laukkaan, ja heitti se pari pukkiakin.
- Sepäs oikein innostui! Jassu naurahti ja käski minun siirtää Milka kevyeen raviin. Ravasimme hetken pitkillä ohjilla, ja sitten hiljensin Milkan käyntiin. Taputin sitä ja otin jalkani pois jalustimista.

Menimme hetken käyntiä pitkillä ohjilla, kunnes Jassu pyysi meidät kaartoon. Taputin vielä Milkaa ja tiputtauduin alas sen selästä. Kiitin Jassua tunnista, ja sitten hän lähti jo edeltä tallille päin ruokkimaan hevosia. Minä jäin vielä löysäämään Milkalta satulavyön ja nostamaan jalustimet ylös. Halasin vielä Milkaa ja lähdin sitten taluttamaan sitä talliin hoidettavaksi. Jopas oli ollut taas mukava tallikerta!

[Heidi]

27.12.2009 - Poseerausta
^{7. hoitomerkintä}



Tommoseen tuli inspis, selästä tuli outo ja muutenkin rakenteesta löytyy varmaan miljoona virhettä, mutta tota oli kiva piirtää : )

[Heidi]

29.12.2009 - Kirmailua
^{8. hoitomerkintä}

i574.photobucket.com/albums/ss181/Hasse12/DSCN0172.jpg

Arrgghh... Taas kuva, mut joo koska eilen ostin vesiliukoset puuvärit ja pakko oli tietty heti päästä niitä kokeilemaan, niin totta kai siitä syntyi sitten Milka tarhassa kirmailemassa.

MUOKS// Siitä tuli niin iso et laitoin linkiksi

[Heidi]

30.12.2009 – Maastoon!
^{9. hoitomerkintä}

Läähätin ja tihensin juoksuani. Juoksin ja juoksin, kunnes viimein saavuin Shelyesin tallin parkkipaikalle.
- Huh! Se oli kova juoksu kilpailu! puuskutin Maissille ja Hennalle. Olimme ottaneet juoksukilpailun tien alusta tänne parkkipaikalle. Hengähdettyämme vielä hetken lähdimme kävelemään päärakennuksen ohi isolle tallille, jolla Maiss poistui matkasta ja lähti kohti pikkutallia Svean luo. Minä ja Henna kun taas astelimme sisään isoon talliin, Henna Pablon luo ja minä Milkan luokse.

- Moikka tyttö! Tervehdin tammaa iloisesti ja silitin sen turpaa. Enää se ei tehnyt minulle tuhojansa niin kuin ennen, pikkuhiljaa se oli jo alkanut luottamaan minuun. Silittelin tammaa hetken, ja lähdin sitten satulahuoneeseen hakemaan sen harjoja. Satulahuoneessa kuitenkin muistin, että joku olikin varmaan jo harjannut Milkan kun se niin puhtaalta näytti. Niinpä ajattelin jäädä hetkeksi jutskaamaan muiden tallilaisten kanssa varustehuoneeseen. Huoneessa oli melkeinpä kaikki tallilaiset lukuun ottamatta paria.
- Mikäs kokous täällä on meneillään? Kysyin muilta.
- Ei tä mikään kokous oo! Me vaan kokoonnuttiin tänne juttelemaan, ja ajateltiin nyt lähtee porukalla maastoon. Haluaisitko säkin tulla? Catu kysyi ja rupesi sitten pohtimaan sitä, että periaatteessa tämä kyllä oli kokous mutta periaatteessa ei. Kuuntelin hetken Catun muminaa ja myönnyin sitten mukaan maastoreissuun.
- Meidän pitää sit ottaa paljon heijastimia, nyt alkaa nimittäin jo hämärtää, Viivi muistutti vielä huoneen perältä.

Niinpä lähdimme kaikki kiireellä varustamaan hoidokkejamme, jotta ehtisimme takaisin tallille ainakin ennen sitä, kun tulisi säkkipimeää. Kaikki ottivat kuitenkin mukaansa taskulamput ja varustimme itsemme perusteellisesti heijastimilla, Catulla taisi mennä vähän ylikin. Hän oli laittanut Lilyn häntään, satulaan, jalkoihin, jalustimiin, harjaan ja suitsiin heijastimet ja laittanut itselleen kypärään, turvaliiviin ja melkeinpä kaikkialle muihin näkyvillä oleviin paikkoihin.
- Ööh… Catu, jos vähän rajottaisit, kuulin Sannin sanovan ja naurahtavan perään.
- Ei onnistu! Pimeellä täytyy olla ybervarovainen, ties vaikka rekka törmäis meihin koska meillä ei oo kunnollisia heijastimia! Catu vastasi itsepäisesti ja lähti hakemaan Lilyä pikkutallista samaa matkaa Maissin kanssa, kun hän meni hakemaan Sveeaa.

Pian kaikki olivat jo kokoontuneet tallipihalle hoidokkiensa kanssa. Mukaan maastoreissulle lopulta lähtivät Viivi Ilonan ratsailla, Catu Lilyn ratsailla, Maiss Svean ratsailla, Henna Pablon ratsailla, Cicca Lizzyn ratsailla ja minä Milkan ratsailla. Hyppäsimme ratsujemme selkään ja ohjasimme hevoset maastopolulle.

Käyntiä ratsastaessamme kuului hiljaista puheensorinaa, kun kaikki juttelivat keskenään. pian kun alkoi tulla pimeää, sytytimme taskulamppumme. Jatkoimme rauhallista käyntiä, emme olleet ajatelleetkaan mennä muuta kuin käyntiä, olihan niin pimeää ja aika liukastakin. Pian rauhallisuuden rikkoi vertahyytävä kiljaisu.
- Ääk! Kaikui pimeästä metsästä.
- M-m-mikä se oli? Kysyin vähän pelokkaana ja tiukensin otettani Milkan ohjista.
- Se olin vaan mä, Viivi huusi pimeästä.
- Kiljasin kun mun niskaan tippus kauhee kasa lunta tuolta puusta, Viivi jatkoi. Rupesin hihittämään omalle pelolleni ja pian kaikki yhtyivät nauruuni. Loppu matka sujui rennosti, ja ilman sen suurempaa häslinkiä. Pian saavuimme takaisin tallin pihaan ja kaikki taputtivat omia hoidokkejaan kiitokseksi mukavasta maastoreissusta. Tiputtauduin alas Milkan selasta ja halasin sitä.
- Kiitti kun olit niin kiltti tuolla maastossa! Kiitin Milkaa ja annoin sille porkkanan taskustani. Lähdin sitten huoltamaan sitä talliin muiden mukana.

Harjattuani Milkan, vein sen varusteet takaisin satulahuoneeseen. Sinne oli kertynyt kaikki maastossa olleet ja he joivat glögiä ja söivät piparkakkuja. Laitoin Milkan varusteet paikoilleen ja liityin itsekin mukaan keskusteluun ja kaadoin itselleni glögiä ja nappasin korista piparin itselleni.

Hetken juteltuamme maastosta, joku kajautti:
- No, sanotaan vaikka että se oli uudenvuoden maasto! Kaikki nauroivat ja kilistivät laseja toistensa kanssa. Niin olisihan ylihuomenna uusivuosi, mitäköhän vuosi 2010 toisi tullessaan?

[Heidi]

31.12.2009 - Hyvää uuttavuotta!
^{10. hoitomerkintä}

Avasin hiljaa tallin oven. Sisällä ei näkynyt ketään, ja valot oli sammutettu. Hmph, ei ihmekkään ettei tallissa ollut ketään, nythän oli keskiyö! Suljin oven hiljaa perässäni ja hipsin Milkan karsinalle. Osa hevosista torkkui jo, mutta Milka näytti olevan vielä hereillä.

Avasin Milkan karsinan oven hiljaa ja astuin sisälle karsinaan. Tamma katsoi minua hölmistyneenä. Mitä sinä täällä tähän aikaan yöstä teet? se tuntui ajattelevan.
- Hys, ei hätää. Tulin vaan tervehtimään suo, kun mulla oli niin tylsää, rauhoittelin tammaa ja silitin sitä. Katsahdin kelloani. Vielä viisi minuuttia ja alkaisi uusi vuosi, vuosi 2010.

Istahdin karsinan lattialle ja silittelin sieltä Milkan turpaa. Vilkuilin vähän väliä kelloani, kunnes viisarit osoittivat kymmenensekuntia vaille kaksitoista. Nousin ylös ja halasin Milkaa.
Viisi, neljä, kolme, kaksi... Laskin mielessäni. Ilotulitteet räiskyivät ja taivas hohti.
- Hyvää uuttavuotta Milka! Kuiskasin ja rutistin tammaa samalla kun se otti piponi hampaillaan pois päästäni.
- Ai niin, uusi vuosi uudet kujeet! Naurahdin ja halasin Milkaa.

[Heidi]

2.1.2010 - Kaverukset
^{11. hoitomerkintä}



Näköjään on Milkasta ja pikku-Sveasta tullut hyvät kaverukset. Napsaisin tarhasta söpön söpistelykuvan : )

[Heidi]

3.1.2010 - Mietiskelyä
^{12. hoitomerkintä}



Milka mietti miltä näyttäisi joskus hamassa tulevaisuudessa vanhana ponina. Toi on muuten Milkan korva tuolla oikeessa alakulmassa : D

[Heidi]

6.1.2010 – Mörköjä
^{13. hoitomerkintä}

- Liiku senkin möhömaha! Tiuskaisin Milkalle kun taluttelin sitä maastossa. Läimäisin sitä raipalla sen takamukselle, mutta paksulta talvikarvaltaan ei poni tuntenut mitään.
- Hmph.. Nämä meidän talutusretket ei todellakaan oo samanlaisia kuin muiden, muut vaan kävelee hoitsujensa vierellä ja nauttii rauhasta, kun mun täytyy koko ajan olla sua vetämässä eteenpäin. Mutisin itsekseni. Tamma yritti koko ajan mennä lumiseen maahan piehtaroimaan, ja maleksi perässäni.
- Arrgghh! Et sä voi olla noin saamaton, murahdin ja poni katsoi minua syyllisesti.
- Kyllä mä susta silti tykkään, sanoin Milkalle ja halasin tätä.
- Jos me vaan käännyttäis takasin tallille, ollaanhan me nyt jo vartti täällä metsässä oltu, sanoin tammalla ja käänsin sen takaisin tallille päin.

Keskittyessäni Milkan eteenpäin saamiseen en huomannut metsässä väijyvää otusta. Pahaenteisesti se katseli puskista piiloutuneena.
- Mitä luulet Milka, onkohan tässä metsässä susia tai karhuja tai hirviä? Puhelin Milkalle sen tonkiessa lunta kaviollaan ja etsiessään jotain syötävää.
- Murrr…. Kuului metsästä, katsoin taakseni ja näin, että metsässä liikkui jokin. Jokin iso ja karhun näköinen.

- Iiikk!!!!! Kiljaisin ja hyppäsin karmealla akrobaattihypyllä Milkan selkään.
- Laukkaa ratsuni, laukkaa! Huusin hädissäni ja potkin Milkaa pohkeillani. Tamma kuitenkin lähti laiskaan raviin eikä tahti pohkeitteni ja raippani viuhumisesta nopeentunut.
- Sä et voi olla tosissas, se karhu tappaa meidät. Saat porkkanoita kotona jos meet nyt, ja kovaa kanssa! Sanoin hädissäni ponille, joka taikasanan porkkana kuullessaan kiihdytti laiskasta ravista, täyteen kiitolaukkaan. Tunsin kuinka silmäni vuosivat ja poskeni venyivät sillä lailla hauskasti kuin piirretyissä kun mennään kovaa : D.
- Jihuuuu! Huudahdin ja katsahdin sitten taakseni varmistaakseni, että olimme karistaneet sen kaamean pedon kannoiltamme. Mitään ei näkynyt, joten hiljensin Milkan käyntiin. Taputin tamma kaulalle, kun kuulin sen. Puskat heiluivat ja kuului rapinaa. Peto jahtasi meitä vieläkin! Kauhusta lamaantuneena istuin Milkan selässä ja katsoin puskaa. Se heilui aina vain enemmän, kunnes peto tulli esiin, olin jo valmiina kiljaisemaan, kun huomasin mikä se ”peto” oikeasti oli. Se olikin vain karannut shetlanninponi. Ja pian huomasin hämmästyksekseni, että poni olikin Vani.
- Heeii, ei toi oo pelottava, sanoin ja nauroin.
- Ihan turhaan me Vania paettiin. Noh, mutta parasta viedä toi pikku karkulainen takaisin omistajalleen, sanoin ja otin kiinni Vanin riimunnarusta.

Hetken metsätietä käveltyämme, Catu ja Maiss tulivat meitä vastaan huolestuneen näköisinä, mutta yllättyivät kun minulla olikin kadonnut karkulainen riimunpäässä.
- Tää pikku-kaveri säikäytti mut oikein kunnolla, selitin tytöille, heidän toruessa Vania.
- Kiitti tosi paljon, kun otit sen kiinni, se karkasi kun oltiin viemässä sitä tarhaan. Pelästyi kai jotain. Tytöt kiittelivät ja lähtivät sitten jo edeltä tallille. Liu’uin alas Milkan selästä ja jatkoimme loppumatkan rauhallisesti kävellen. Kuka tietää, mitä hirviöitä metsän siimeksissä piileksii?

[Heidi]

8.1.2010 - Lämpöä ja suunnatonta rakkautta
^{14. hoitomerkintä}

Lumi tuiskuttaa, pakkanen paukkua saa, mutta
sinä kun oot vierelläni en tunne muuta kuin lämpöä ja
suunnatonta rakkautta. Selkääsi nousen ja laukkaan lähden.
Tahdon vain tuntea sen, lämmön ja rakkauden.

Oomme syvällä sysimetsässä, kiihdytät laukkaasi ja painaudun
harjaasi vasten. Tämä hetki on ainutlaatuinen, sitä ei voi
ostaa, ei saada lahjaksi eikä ottaa pois toiselta. Sen voi
vain kokea, jonkun rakkaan, jonkun tärkeän kanssa.

Pysähdyt keskelle metsää. Olemme eksyksissä, syvällä
syvällä metsässä. Vaivun epätoivoon, mutta läsnäolosi saa minut
yrittämään. Tiedät aina tien kotiin, tiedät aina tien pois
ongelmista, luotan sinuun.
- Anna mennä tyttö, johdata meidät kotiin, kuiskaan sinulle
hiljaa. Painan pohkeet kylkiisi ja lähdet laukkamaan.

Laukkaat ja laukkaat, kunnes pääsemme pois metsästä,
synkästä metsästä.
- Kiitos, kuiskaan ja halaan sinua. Nyt tunnen sen, lämmön ja
rakkauden.