Svean hoitopäiväkirja

[Maiss]

Perusvauvailua - 23.3

Kosketan hellästi Svean mahaa, joka on jo vauvamahan näköinen. Svea selvästikin nauttii siitä että sen vauva sai huomiota sillä se laski päänsä alas ja sulki silmänsä. Yhtäkkiä tamman mahassa liikahtaa jokin! Se on varsa.
“Se liikkuu!” sanon hiukan hämilläni.
Svea hirnahtaa innoissaan ja kuopii oikealla etukaviollaan maata. Naurahdan ja siirrän käteni pois tamman mahalta. Ovi avautuu ja joku astuu sisään talliin, joten käännän nopeasti katseeni. Se on Lynn!
“Moi Maiss!” Lynn tervehtii iloisena. “Mä ajattelinkin löytäväni sut täältä.”
“Joo, mistäs muualtakaan”, naurahdan. “Pitää vahtia ettei vauva päätä tulla ulos ennen aikojaan…”
“AINIIN!” tyttö huudahtaa. “SE SAA VARSAN!”
“Hyvä huomio, Lynn”, vastaan ja silitän Svean turpaa.
Lynn tulee silittämään hoitoponiani hiukan nauraen.
“Se on tosi pieni”, hän sanoo samalla kun taputtaa tammaa.
“No onhan se nyt aika, mut Mortti ja Tinka on pienempiä”, vastaan hiukan ajatuksissani. “Ja tästä pikkuisesta tulee vielä pienempi.”
Lynn perääntyy ja katselee minua vähän aikaa. Itse tapitan vain tallin nurkkaa sanomatta mitään.
“Onks kaikki okei?” Lynn kysyy yhtäkkiä, herättäen minut ajatuksistani.
“Joo, paremmin ku hyvin, ja se pelottaa…” vastaan vääntäen hymyä naamalleni.

“Anna vaan ihan kunnolla pohkeita!” Jassu huutaa kentän laidalta.
“Joo joo, pomo”, mutisen, itse antaisin Svean mieluusti ravata omassa tahdissaan sillä pitihän kantaville vauvoille vähän armoa antaa.
Kumminkin painan pohkeeni tamman kylkiin ja yritän saada sitä liikkumaan vähän reippaammin, ja kyllä se hiukan reipastuukin.
Pikkuinen pallo ravaa ympäri kenttää sen hoitajan istuessa sen paljaassa selässä. Molemmat ajattelevat ponin mahaa, tai oikeastaan se sisältöä. Syntyyköhän se kohta? Mutta blondin tytön mielessä liikkuu myös jokin aivan muu… Nimittäin perjantai, hänen syntymäpäivänsä!

Maiss sekä Sveaparas ! 26HM (jos lasketaan)

Tää on aika lyhyt... Mut mä otan Shelys kaiken rennosti enkä jaksa alkaa pakolla vääntää. =D

[Maiss]

Pepe, pikkuinen pääsisäisponi - 5.4

"MAAILMAN SÖPÖIN PIKKUINEN KULTSIPUPPELIPONI!" hehkutin karsinan edessä, varomiskarsinan. "VOI ETTÄ SE ON SÖPÖ!"
"Joo, onhan se hieno", Jassu nauroi.
"Vai että hieno?! Se on HIENOIN", vakuutin naiselle.
Yksipäiväinen ori katsoi minuun kalterin takaa hassusti.
"Saanko mä mennä niiden luo?" kysyin Jassulta toiveikkaana.
"No mene, saa se suhun tottuu ku sä sitä hoidatki..." tallinomistaja hymyili.
Nyökkäsin ja avasin karsinan oven. Pikkuinen Pepe-poni käveli luokseni, Svea heti perässään. Pepe nuuhkaisi minua ja nuolaisi sitten takkiani.
"Sä oot hassu poni", sanoin ja silitin Svean, joka juuri oli tullut Pepen viereen, turpaa.
"Meidän pikku pääsiäsponi!" Jassu sanoi ja katsoi meitä.
"Joo", naurahdin.

HAUSKAA PÄÄSIÄISTÄ KAIKILLE SHELYESILÄISILLE! :)

MAISSI&SVEA&PEPE 27HM

[Maiss]

Ponponday, after a looong break - 7.6

Pitkästä aikaa istuin hoitoponini karsinassa ja katselin sen tummia silmiä haltioituneena. Pepe seisoi sen vierellä ja katseli suuntaani korvat hörössä ja yritti kuunnella puhettani.
"Voi kun mulla on ollut ikävä", kerroin hymyillen.
Svea asteli luokseni hitaasti ja nuuhkaisi vaaleita hiuksiani, sitten se tönäisi minua turvallaan rauhallisesti kuin sanoen että oli samaa mieltä.



Maiss+Svea 28HM

[Maiss]

Suloinen Suklaaponi - 12.6
Perustuu Catun tarinaan

Tänään olen päättänyt että on Svea-päivä. Tai no Svea ja Pepe-päivä, eihän Pepeä saa unohtaa. Catu on mennyt Vanin kanssa treenaamaan poniagilityä kentälle, joten istun yksin laitumella katselemassa Pepen ja Svean touhuja.
“Mitäs muuten tykkäätte Lampun keksimistä nimistä, Lakritsi ja Suklaa?” ihmettelen hiukan huvittuneena.
Ponit ovat noin viiden metrin päässä paikasta, jossa istun. Ne syövät ruohoa, aina välillä minua mulkoillen. Catu on keksinyt kaikille tällä laitumella laiduntaville shetlanninponeille karkkinimet, mutta voisihan sitä keksiä Shelyesin kaikille shettiksille lempinimet. Frits voisi olla hattara, paitsi sehän ei ole karkki… Täytyy kysyä Catulta, kunhan tyttö tulisi ponini kanssa agilitoimasta. Mutta sillä aikaa täytyy ottaa Lakritsi sekä Suklaa sisälle.
“Tulkaapas Evighetit ja Guldklimpenit tänne, ni päästään sisälle”, sanon nousten ylös ruohosta.
Svea tulee heti luokseni, mutta Pepe taas on toinen asia, sillä ahne poni ei millään jaksa kävellä viittä metriä vain sisään pääsyn takia.
“Pepe, älä jaksa”, mutisen kyllästyneenä ja kävelen ottamaan orin otsaharjasta kiinni. “Noni, tule nyt!”

Kun olen saanut hoitoponikaksikkoni varsomiskarsinaan haen harjapakin jossa kaikki Svean harjat ovat. Avaan karsinan oven ja alan harjaamaan suklaaponia. Harjaamistuokiomme kestää reilut puolituntia (sinä aikana ehdin harjata Pepenkin), jonka jälkeen lähden ison tallin hoitajien huoneeseen etsimään ihmisiä, sillä yksityistalli on ihmeen tyhjä.

“CATU, CATU, CATU! Mä aattelin että Tinka vois olla Piparminttu!” huudan huomattuani Catun.
Catu ymmärtää mitä tarkoitan, ja nostaa kätensä ja hieroo leukaansa, niin kuin niin sanotut viisaat miehet tekevät miettiessään.
“Aivan, aivan… Hyvä idis!” tyttö hehkuttaa ja päästää tyytyväisen ilmeen valloilleen. “Ja Mortti nougat!”
Idea on aivan mahtava, tai siis ainakin meidän karkkikerholaisten mielestä. Niin, karkkikerholaisten, keksin sen aivan juuri.
“Jepp, ja meille karkkikerhon johtajillekin pitää keksiä nimet!” selitän ystävälleni innoissani.
“Joo! Maissisuklaapallero”, Catu sanoo ja nostaa kulmakarvojaan kaksimielisesti - perus Catu. “Mut Fritski on shettis, ni se voi olla vaahtokarkki!”
“Aivan niin kävelevä salmiakki-inspiraatio”, sanon keksien tytölle lempinimen.
Jatkamme keskusteluamme puhuen muun muassa ketä pyytäisimme kerhoon ja mikä olisi jäsenmaksu, ja lopulta sovimme että ainoastaan shetlanninponien hoitajat pääsevät karkkikerhoomme, sekä että jäsenmaksu on hoitoponinsa karkkinimen veroinen karkki ja jäsenmaksu maksetaan aina liittyessä. Lisäksi joka kuukausi kaikkien pitää maksaa kuukausimaksu joka on kaksi karkkia, joista yhden pitää olla sama kuin jäsenmaksu.
“Pitää tässä joku päivä kysyä Odelta ja Pesceltä, että haluuko ne mukaan”, Catu kertoo ja kävelemme vieretysten yksityistalliin, sillä brunette on lupautunut auttamaan minua taluttamaan Pepeä kentällä kun ratsastan Svealla.

Catu nostaa minut suklaaponin selkään helposti samalla kun pitelee kiinni Pepestä. Kun olen Svean paljaassa selässä ohjaan ratsuni kävelemään uraa pitkin antaen sille pitkiä ohjia.
“Hei, haluut sä laittaa meille pari estettä?” kysyn Catulta esittäen pientä koiranpentu ilmettä. “Mä voin pitää sitä Lakritsia.”
“Okei, sitte mä voinki kuvata teitä!” tyttö ilmoittaa innoissaan ja osoittaa kentän laidalle asettamaansa kameralaukkua.
Catu alkaa pystyttämään esteitä, ja kohta kentällä onkin jo neljä estettä joiden korkeus on vain 20cm, ihan vain alkulämmittelyn vuoksi.
Annan Catulle Pepen riimussa kiinni olevan narun, ja naisenalku lähtee hakemaan kameraansa tummaa ponia taluttaen. Itse alan lämmitellä poniani, joten painan sinisillä ratsastusukilla peitetyt pohkeeni tamman kylkiin tarkoituksena saada se raviin. Svea päättää olla kiltti, joten minun ei tarvitse kuin myötäillä sen liikkeitä sen ravatessa uraa pitkin. Aina välillä siirrymme voltille, tai pääty-ympyrälle, jolla astettelen sekä taivuttelen ponia.
“Tuut sä nyt ton ristikon?” kamera-addikti ihmettelee, ja nyökkään vastaukseksi.
Catu on rakentanut kentän keskelle esteen, joka on tarkoitus tulla rata poikkisuuntaan leikkaa. Olemme vasemmassa kierroksessa, joten tiemme on ratsastaa metsän puoleiselta pitkältä sivulta toiselle pitkälle sivulle. Svea ravaa reippaasti lyhyen sivun, ja pitkän sivun keskellä käännän sen niin sanotulle esteelle ja tamma tietysti ylittää sen hienosti.
“Ihana kuva!” Catu tuulettaa, joka saa minut naurahtamaan.
Jatkan ravissa vaihtaen suuntaa, ja tulen saman esteen kääntäen sille vasemmalta. Este ylittyy taas ongelmitta, enkä minäkään tipu vaikka satulaa ei ole.

Näky mahtaa olla huvittava, kun minä istun ilman satulaa laukkaavan suklaaponin selässä jalassani aivan mahtavat ratsastuskengät, vanssit, sekä paitana pinkki toppi, ja kaiken lisäksi keikun sinne tänne yrittäen pysyä selässä.
“Tuun nyt!” huudan Catulle ja ohjaan Svean viitisenkymmentä senttiä korkealle pystyesteelle.
Brunette istuu Pepe vierellään kamera kädessä ja painaa järjestelmäkameransa nappia niin, että ikuistuu kuva jonka tulen laittamaan seinälleni, kunhan vain saan kuvan Catulta.


Vani = Toffeeponi
Svea = Suklaaponi
Pepe = Lakritsiponi
Frits = Vaahtokarkkiponi
Mortti = Nougatponi
Tinka = Piparminttuponi

Maissisuklaapallo+Suklaaponi+Lakritsiponi 29HM

[Maiss]

Kyyneliä ja onnitteluja - 22.6
Perustuu Viivin tarinaan (joka tulee jossain vaiheessa)

“Tule vaan, tule tule”, komennan tummaa ponioria joka ei halua tulla perässäni ulos karsinasta.
Yritämme Jassun kanssa saada Pepeä olemaan vähän aikaa erossa emästään, mutta ihme kyllä rohkea varsa ei halua tulla ulos karsinasta, mutta sen voi ehkä pistää rodun piikkiin.
“Nyt kyllä liikut mister Guldklimp!” Jassu ärähtää ja läimäyttää Pepeä takalistoon.
Ja nyt orhi ottaakin pari askelta eteenpäin, ulos karsinasta. Kehun Pepeä hempeällä äänellä. Talutan shetlanninponipojan ulos tallista kun taas Jassu sulkee varomiskarsinan oven, jonne Svea jää hirnahtelemaan varsansa perään.
“Niih, jäikö äiti sinne”, puhelen mustanruunikolle.
“Hyvä, hyvä! Nyt talutat sen kentälle, ni juoksutetaan sitä hetki”, tallinomistaja selittää joten talutan Pepen kentälle.
Jassu kantaa mukanaan juoksutusliinaa, jonka laittaa kiinni orin päitsiin kentällä. Nainen ohjaa Pepen kävelemään ympyrää ympärillään ja minä siirryn ympyrän ulkopuolelle. Olen saanut Catulta hänen kameransa käyttööni (sillä omani on kotona) ja alan kuvailemaan Pepeä sillä.
“Hienooo ponii”, Jassu rauhoittelee lakritsiponia joka pää pystyssä katselee ympärilleen.
Pienen ajan kuluttua Pepe alkaa ravaamaan tummahiuksisen naisen käskystä. Se ravaa pienin, reippain askelin eteenpäin. Aivan kuin se näyttäisi laumatovereilleen kuinka osaa ravata hienosti, aivan kuin se näyttäisi vanhalle Jackille kuinka siitäkin tulee hieno poni. -
Ajatukseni herpaantuu tajutessani että Jack on kuollut, että se on nyt vihreämmillä laitumilla, että Lynnin paras ystävä on poissa hänen luotaan… En voi kuin jatkaa ajattelemista. Jaska ei enää koskaan ravaa ystäviensä kanssa Shelyesin laitumilla, ei enää koskaan laukkaile pellavahiuksisen Lynninsä kanssa pellolla, ei enää koskaan leikki Mellavatnenissa, eikä enää koskaan hörise talliin sisään tullessa. Niin, se ei enää koskaan hengitä.
“Ota nyt kuva!” Jassu herättää minut ajatuksistani Pepen laukatessa hänen ympärillään.
Ori laukkaa ylväästi ympyrällä. Pyyhin kyyneleen poskeltani ja otan järjestelmäkameran nopeasti käteeni, ja zoomaan poniin. Painan nappia neljään kertaan, ja neljä erilaista kuvaa ilmestyy ruudulle.
“Tuliko hyviä?” tallinomistaja kysäisee ja pyytää Pepeä siirtymään raviin.
Nyökkään ja katson kun shettis tekee työtä käskettyä, ja se ravailee nätisti ympyrällä. Kunnes pelästyy jotain pusikossa lojuvaa ja laukkaa pelästyneenä sinne tänne.
“Prtuu”, Jassu rauhoittelee minun myöskin äännähdellen jotain soon tapaista.
Kohta Jassu kumminkin saa orin rauhoiteltua, ja kiittää onneaan siitä, että hänen sekä ponin välissään on liina, eikä riimunaru.

>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>

Pepe ravaa innoissaan vierelläni tajutessaan että olemme matkalla Svean luo. Tammakin hirnahtelee innoissaan kuullessaan jonkun saapuvan, ja avatessani karsinan oven suklaaponi tulee iloisena haistelemaan poikaansa.
“Nii, Pepe oli vähän liikkumassa”, selitän hymyillen hoitoponitammalleni. “Ja kohta on sun vuoro!”
Haen harjaämpärin ja alan harjaamaan Sveaa kovalla harjalla. Pepe pyörii ja hyörii ympärillämme vähän aikaa, mutta kyllästy nopeasti äitinsä harjaukseen, joten siirtyy tutkimaan karsinan nurkkaa. Kun jalat ovat puhtaat, siirryn harjaamaan pehmeällä harjalla.

>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>

“VISKI, HAPPY BIRTHDAY TO YOU!” huudahdan nähdessäni Viivin astuessa sisään oleskeluhuoneeseen.
“Tank juu”, suoran otsatukan omaava tyttö kiittää huonolla englannilla ja istuutuu viereeni pöydän ääreen.
Muutkin (eli Catu, Jasu, Kopsu ja Heidi) onnittelevat Viiviä joka naurahtelee mitä mielenkiintoisimmille onnentoivotuksille. Kun onnittelut ollaan toivoteltu, huoneeseen syntyy hiljaisuus. Mutustan pähkinäsuklaatani ja tarjoan sitä syntymäpäiväsankarille joka ottaa suklaalevystä kaksi palaa. Ei kuulu kuin minun ja Viivin suklaamutustusta.
Hiljaisuus kumminkin rikkoutuu Jasun ehdottaessa hevosjalkapallon pelaamista, ja muiden aprikoidessa mistä löytää sopivan kokoinen jalkapallo hevosille, sillä minun ehdotukseni pinkistä futiksestani (joka on kokoa 4) kumotaan heti kättelyssä. Nousemme koko kööri paikoiltamme ja katoamme alakertaan etsimään palloa.
“Missä ihmessä se jumppapallo on?” Viivi ihmettelee, sillä hän tietää että tallilla on jumppapallo jota saa käyttää ihan vapaasti.
Kohta kumminkin pallo, joka on väriltään violetti, löydetään varastosta. Iloisena alamme tasapainottelemaan jumppapallon päällä, ja Catu jopa heittää sen ilmaan osuen ison tallin ikkunaan, joka saa meidät jättämään leikin sikseen.
“Kentällä viidentoista minuutin päästä?” Heidi ehdottaa, ja niin teemme.
Minä katoan yksityistalliin, kun taas suurin osa (Viiviä lukuun ottamatta) menevät pikkutalliin. Varomiskarsinassa puhdas Svea odottaa varsansa seurana syöden heinää.
“Ponpon, nyt mennään pelaamaan fudista!” tuuletan jonka jälkeen haen tamman varusteet huoneesta Wissyn karsinan vierestä.
Laitan suitset karsinan edessä olevaan koukkuun, ja avaan sitten oven, laitan pintelipatjat tamman vasemman jalan ympärille sekä kierin vaaleanvihreän pintelin patjan päälle. Kun molemmat pintelit ovat paikoillaan otan suitset koukusta ja laitan ne Svean päähän.

>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>

Talutan Svean kentälle ja katson kokoonpanoamme, johon on pallonetsintäporukkamme lisäksi liittynyt Katri Miran kanssa plus Meeba ja Luna.
“Tarttetko kenties punttausapua?” Millin selässä puksuttava Viivi vitsailee.
“Haha”, vastaan laimeasti ja hyppään hoitoponini paljaaseen selkään.
Heti selkään päästyäni shetlanninponi kävelee innoissaan uralle. Otan ohjien päästä kiinni ja myötäilen ponin liikkeitä sen katsellessa ympärilleen. Catun poni Lily väistelee pienen pientä vesilätäkköä joka on yhdessä kulmassa, Heidi taas määrää pysähtelevää hoitoponiaan eteenpäin raipan avulla ja Lore ottaa sivuhyppyjä aina hyvän säikkymiskohteen keksiessään.
“Itikoita on ihan hirveesti!” Katri valittaa, ja ihan syystä: öttiäisiä on joka paikassa.
Katrin alla kipittää Mira, joka tyytyväisenä katselee kavereitaan. Rican selässä istuva Jasu taasen yrittää saada hoitoponiaan pysymään lapasessa, sillä tamma yrittää selvästikin lähteä omille teilleen.
“Niinpä!” Heidi toteaa ja antaa taas kerran raipasta huzulponille.
Kun alamme lämmittelemään ravissa ja käynnissä, Meeba yrittää saada laiskalla päällä olevaa kimoa ratsuaan ravaamaan, ja onnistuu kuin onnistuukin lopulta. Kohta kaikki ponit ravaavat, vaikka muun muassa Milli ja Rica yrittävät lähteä ratsastajiensa käsistä. Svea taas ei jaksa tuommoisia ajatuksia, vaan juoksee ihan kiltisti allani, eikä välitä minun heilunnastani sen selässä.

>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>

Hevosjalkapallo on oikein mukava laji, sen huomaan jo heti kättelyssä. Kaikki hevoset ei kumminkaan ole samaa mieltä, ei varsinkaan Milli joka jämähtää aina sinne tänne ja pukittelee aina ehtiessään. Svealla on hauskaa, vaikka pallo onkin melkein yhtä iso kuin poni itse.
“Hyvä hyvä!” Jassu-tuomarimme nauraa ja kertoo aina välillä pistetilannetta.
Pallo pyörii vastustajan puolelta meidän puolelle ja meidän joukkueessa oleva Mira-Katri -ratsukko saavat violetin pallon takaisin toiselle puolelle jossa Heidi jo odottaa Milkan kanssa, ja niin alkaa hyökkäys.
“Go Milka, go Heidi!” huudan ja laukkaamme vastustajan puolelle.
Tämä tosiaan on mukavaa.

>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>

Lynniä ei ole hirveästi tallilla näkynyt viime tiistaisen jälkeen, joka tietenkin on aivan ymmärrettävää. Jackien karsinan eteen on tuotu erilaisia lahjoja sekä kortteja, johon on kirjoitettu muistokirjoituksia. Luen kyynel silmissä kortteja, ja ajattelen että minunkin on aika tehdä yksi, joten katoan hoitajien huoneeseen.
Liimaan ja askartelen, leikkaan ja teippaan, kirjoitan ja itken. Lopulta luomus on valmis ja vien sen Jaskan karsinalle.
“Kiitos siitä että sä toit valoa Lynnin elämään. Me, saatikka sitten Lynn, ei tulla koskaan, ikinä, unohtamaan sua. Kiitos kaikesta Jaska.”

Maiss&Svea&Pepe 30HM ♥ pyöreitä lukuja

[Maiss]

Lämmin Svea - 29.8

Kylmä tuuli saa minut värähtämään, sekä vetämään hupparihuppuni päähän. Svea seisoo tarhassa ruudullinen sadeloimi päällään, päätään roikottaen. Yksi sadepisaraa tipahtaa kädelleni, joten vetäisen hupparini siniset hihat kämmenteni päälle.
Värähdän taas. Toinen sadepisara laskeutuu sinisen kumisaappaani kärjelle. Svea ei edes huomaa sadepisaroita, joka saattaa johtua siitä, että se on jo valmiiksi ihan märkä aiemman sateen jäljiltä.
Kolmas sadepisara. Sitten neljäs. Viides. Nostan katseeni ylös, ja monta kymmentä sadepisaraa valtaa kasvoni. Nopeasti lähden juoksuun kohti tarhan porttia, nappaan riimunarun ja livahdan sisään tarhaan. Shetlanninponin kaksi väliaikaista tarhakaveria, Lilyan ja Ella, seisovat lähellä porttia ja kävelevät heti luokseni.
“Kuulkaas nyt neidit, Catu ja Loviisa saa hakee teidät”, sanon ja suuntaan askeleeni tarhan perällä seisovaa pientä tummanpunarautiasta kohti.
Yhtäkkiä takaani kuuluu kavioiden kolinaa ja hevosen kiljuntaa. Käännähdän ympäri ja näen luimistavan, takajaloillaan seisovan kimon ponin - Lilyanin. Catun rakas prinsessaponi on saanut kohtauksen sateesta.
“Kiitos Lissu, love you…” mutisen, sillä nyt saa Svean metsästys jäädä sikseen, ja Lissu-ponin metsästys alkaa.
Lähestyn varovaisesti villiä welshponia joka on saanut Ellankin hermostumaan. Rauhoittelen Lilyä äänellä ja yritän saada sitä takaisin neljälle jalalle.
“Prr tamma, prr.”
Tamma laskeutuu kaikille jaloilleen, mutta pää on edelleen korkeuksissa sekä elekieli kertoo hermostuneisuudesta. Tarraan rivakasti Lilyn riimuun ja talutan sen portille, jossa kiinnitän narun solkeen. Kun portti on avattu ryntäämme ulos tarhasta, niin että joudun riuhtaisemaan narusta saadakseni Lissun pysähtymään portin sulkemisen ajaksi. Sitten hölkkäämme tietä pitkin tallipihaan, josta menemme pikkutalliin.
“Nyt saat olla tyytyväinen”, totean kun vedän riimun pois welshponitamman päästä.
Takaisen tarhalle juoksen niin nopeasti kuin kintuistani pääsen. Svea on siirtynyt Ellan viereen, joten saan molemmat ponit helposti kiinni, sillä olen päättänyt viedä ystävykset talliin samaan aikaan.
“Tulkaas tytsyt, niin pääsette sisälle!”
Vedän oikeassa kädessäni olevasta riimunarusta, jonka päässä on Svea, ja sitten vasemmassa kädessäni olevasta narusta, jonka päässä taas on Ella-russi. Svea ravaa ripeästi vierelläni, kun taas Ella löntystää hitaasti perässä.
“Ellaaaa, sä saat porkkanan”, houkuttelen ilmeisesti ahnetta ponia, sillä sen askeliin tulee heti vauhtia.

>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>

Vihdoinkin Svea seisoo omassa karsinassaan, ja saan otettua loimen pois sen päältä. Asetan ruskean loimen karsinan oveen ja pujahdan takaisin shetlanninponin luo. Suklaasilmät tuijottavat minua anovasti ja sitten pieni turpa siirtyy uhkaavasti kohti housujeni taskua.
“Okei, sä saat porkkanan”, hymähdän, ja annan Ellalle lupaamani porkkanan nyt Svealle.
Porkkana katoaa nopeasti hoitoponini suuhun. Ella hörähtää omassa karsinassaan, luultavasti porkkanan tuoksun takia, joten kipaisen nopeasti hakemassa varustehuoneesta porkkanan, jonka sitten laitan Ellan ruokakuppiin. Svea on jo menossa karkumatkalle, olen nimittäin jättänyt karsinan oven auki, mutta ehdin pysäyttämään karkurin aikeet.
Istahdan karsinaan ja suljen silmäni. Svea siirtyy viereeni ja asettaa pienen pörröisen päänsä syliini. Hymyillen laitan kädet tamman pään ympärille ja tunnen kuinka sen lämmin hengitys lämmittää saappaan sisällä olevaa jalkaani. Hellitän otettani ponin päästä ja katsahdan sen tummiin silmiin.
“Että mulla on ollu ikävä sua.”
Nousen ylös ja kiepautan käteni pikkuisen kaulan ympärille. Kullanvärinen harja on kasvanut hirmuisesti ja ylettyy jo miltei Svean ryntäisiin. Lämmin karva saa minutkin tuntemaan itseni lämpimäksi, enkä enää värise.

Maiss + Svea 31HM

[Maiss]

VAROITUS![/b][/u] Jos olet heikkohermoinen (tai muuten vain et pidä painajaisten muistelusta) ÄLÄ lue tätä. (Tämän elokuvaikäraja olisi varmasti väh. K13.………. :---D)

Painajaisia - 2.10
Perustuu oikeisiin painajaisiin

Yhtäkkiä tunnen kuinka maa tärähtää. Maa rikkoutuu altamme, ja huomaan kuinka vierelläni seisova Pesce yhtäkkiä katoaa. Itse olen onnistunut ottamaan askeleen sivulle, joten seison tukevalla maalla. Sitten kuuluu pamahdus. Kuilun toisella puolella seisova Catu lyyhistyy ja putoaa kuoppaan. Kuuluu toinen laukaus, joka saa Kopsun jalat pettämään, ja kohta hänkin on kuilussa.

Silmäni aukenevat ja onnekseni huomaan makaavani omassa sängyssäni. Koirakuvioiselle tyynylleni on valunut pari hikipisaraa ja olen heittänyt pinkin peittoni lattialle unissani. Nousen nopeasti ylös ja koitan olla ajattelematta painajaistani, mutta se ei auta: mitä enemmän yritän olla ajattelematta unta, sitä helpommin se juolahtaa mieleeni. Ehkä pieni ratsastuslenkki saisi ajatukseni pois unesta?

Katson ympärilleni, etsien katseellani ampujaa… Mutta turhaan. En näe muuta kuin tallirakennuksia, talon ja pensaita, sekä kuilun, jossa ystäväni makaavat. Katsahdan varovaisesti alas kuiluun, ja huomaan että joku liikahtaa. Jotenkin ihmeen kaupalla käteni ylettää johonkin kuilun pohjalla makaavaan.

“PONINAINE!” lausahdan jostain kumman syystä, ja juoksen sitten halaamaan Sveaa.
Poni hörähtää hiljaa kun painan poskeni sen kaulaa vasten. Puhelen sille hiljaa niitä näitä ja lähden sitten tallustamaan porttia kohti sen riimusta kiinni pitäen. Svea tulee kiltisti ulos tarhasta, odottaa kun laitan portin kiinni ja seisoo paikallaan sillä aikaa kun otan maasta narun jonka laitan kiinni sen riimuun.
Tallissa alan harjaamaan ponia ja kuuntelen samalla iPodiani. Shetlanninponi roikottaa päätään ja nauttii saamastaan huomiosta, ja minä taas nautin siitä että olen saanut painajaisen pois päästäni. Ajatukseni siirtyvät taas painajaiseen.

Jassu juoksee paikalle ja katsoo maassa makaavaa Catua pelokkaasti. Selitän nopeasti tapahtuneen, joka saa naisen vielä enemmän kauhun valtaan. Katselen maassa makaavaa ystävääni kyyneleet silmissä ja anelen tätä heräämään.

Nostan satulan huopineen tamman selkään. Svea kuopii etujalallaan kun kiristän vyötä, eikä se lopeta sitä ennen kuin sillä on suitset päässä. Vedän saappaani jalkaan, asetan kypärän päähäni ja otan hanskat käteen ennen kuin talutan ponin ulos. Nousen tallipihalla ratsaille ja ohjaan tamman heti kohti maastopolkuja joita loistavat kauniisti paistava aurinko.

Haukon henkeä huomatessani Catun katselevan minua. Pujotan käteni tämän ympärille ja rutistan häntä niin kovaa kuin voin. Samalla kumminkin tiedän että toisetkin on pelastettava.

Annan Svean kävellä pitkin ohjin tietä pitkin vapain ohjin ja kuuntelen itse luonnon ääniä. Tamma käyttää vapaita ohjia hyväkseen, ja laahustaa pää alhaalla - pikkuistani ei taida linnunlaulu häiritä. Kauniit syksynsävyiset puut saavat minut tuntemaan itseni näyttelijäksi elokuvan kulisseissa, Svean ollessa uljas kuninkaallinen ratsuni.
Pyydän ponin raviin. Sen askeleet ovat pienet ja reippaat, vielä reippaammat kuin Vanin. Svea on selvästikin saanut kerättyä virtaa lomansa aikana, ja nyt kun se pääsee vihdoinkin liikkumaan, se ei turhaan hidastele. Tiedän että sen tekisi mieli laukata, ja vaikka minunkin tekisi mieli, meidän pitää ensin lämmitellä ravissa hyvin.

Pesce ja Kopsu on saatu ylös kuilusta, mutta tilanne ei näytä hyvältä. Kopsu hengittää raskaasti, ja Pesce ei hengitä miltei lainkaan. Nyt tarvitsemme nopeasti apua, sillä aikaa ei ole hukattavana!

Siirrymme taas käyntiin kun tulemme huonon pohjan omaavalle tielle. Aurinko on mennyt pilveen ja ilma on kylmentymässä kun lähestymme mäkeä, jossa on hyvä laukata. Poni siirtyy raviin ja ravaamme vähän aikaa, kunnes olemme vain jonkin matkan päässä mäestä, jolloin pyydän Sveaa nostamaan laukan.
Yhtäkkiä jostakin kuuluu räsähdys, ja pysäytän tamman jo parin laukka-askeleen jälkeen.
“Räsähdys! Painajaisessa oli räsähdys!”

Mies astuu ulos puskasta saaden oksat räsähtämään. Vaihdan katseen Jassun kanssa joka yrittää soittaa apua, tämäkin on huomannut miehen ja lopettaa nopeasti soittoaikeet. Mies astuu kohti maassa makaavia tyttöjä.

Kaivan puhelimeni taskusta ja etsin yhteystiedoista Pescen numeron, ja painan vihreää luuria. Kuuluu yksi piipahdus. Sitten toinen. Kolmas.
“Moi tääl on Pesce -”
“PESCE! ET IKINÄ USKO!” huudahdan.
“No?” ihmettelee langan toisessa päässä puhuva tyttö.
“Mä näin et sä ja Kopsu… tai ei mitään. Onneks oot kunnossa, nähään!” vastaan ja lopetan puhelun. “Svea nyt mä tiiän et se painajainen oli vaan painajainen, nyt me laukataan.”
Shetlanninponi siirtyy laukkaan minun noustessa kevyeen istuntaan ja myödäten ponin askelia sen noustessa laukassa mäkeä. Aurinko alkaa yhtäkkiä paistamaan, ja minulle alkaa tulla lämmin. Tämä se vasta on elämää!

MAIS OG SVEA-PONNIN 32HM Jeg elsker deg ♥

[Maiss]

Syksyinen kaksikko - 12.10



Maiss & Svea 33HM

Svean päätä en kommentoi

[Maiss]

Talven riemua - 29.11

Lumen tuloa ei voi estää, mutta se ei minua hetkauta: ei kai vielä pari senttiä lunta, tekisi mitään silmiin pistävää eroa jo valmiiksi aivan valkoiseen maahan. Sitä paitsi minua ei tällä hetkellä hetkauta mikään, sillä varpaani ovat jäässä ja kurkkuni kipeä, eikä tuulenvire naamaani vasten helpota yhtään oloa.
Olen jostain syystä kumminkin raahautumassa tallille, joka joko voi olla mahti idea tai tuhoon tuomittu - joko saisin tarvittavaa naurua Svealta tai sitten tiuskisin kaikille ihmisille ihan turhista asioista.

Svean lyhyet jalat ovat uppoutuneet valkoiseen lumeen, ja jopa fleeceloimi on lumen peitossa.
- Hei poni, tervehdin pikkuista samalla kun astelen sisään tarhaan. Shetlanninponi vaikuttaa hiukan tylsistyneeltä, joten se antaa ottaa itsensä helposti kiinni. Svean vieressä seisova Vani katsoo minua ihmeissään, kun kävelen sen sijasta tummanpunaruunikon luo.
- Kuulepas, Catu tulee ihan varmasti illalla, sanon taluttaessani Sveaa porttia kohti. - Odotahan vain.

Liinaharjan turpa lähenee uhkaavasti maassa makaavaa pölyharjaa. Hymähtäen nostan oranssin harjan maasta ja asetan sen nojaamaan karsinan kaltereita vasten. Svea näyttää ensin hiukan hölmistyneeltä, mutta kun rapsutan hiukan sitä korvan takaa, se näyttää tajuavansa, että minä todellakin otin harjan maasta. Se seisoo kiltisti minun jatkaessa sen harjaamista, mutta etsii kumminkin jotakin tutkittavaa harjapakin luota. Poni ei kumminkaan mitä ilmeisimmin löydä mitään kiinnostavaa, ja se alkaa kerjäämään minulta rapsutuksia.
- Höpönassu, puhelen sille samalla kun harjaan sen kaulaa. - Olet ihan huippu kerjäämään huomiota!
Silmät säihkyen tamma katselee minua, aivan kuin se olisi juuri kuullut jotakin erittäin ihmeellistä. Sille pienesti hymähtäen, jatkan sen likaisten vuohiskarvojen puhdistusta.

Pienen ponin selässä tunnen olevani kuin mikäkin jättiläinen. Sveaa ei vaikuta jättiläistunteeni häiritsevän, sillä se lähtee kävelemään metsäpolkuja pitkin ihan innoissaan, vaikka maa on peittynyt monen sentin lumikerroksesta.
- Ainakin joillakin riittää energiaa! totean, kun heilautan jalkojani.
En ole heittänen Svean selkään satulaa, sillä emme ole menossa kuin maastoon. Sitä paitsi en ole aivan varma, jos satulavyö edes ylettyy tamman karvamahan toiselta puolelta toiselle, sillä on se sen verran lihonut syksyn aikana.

Kun pääsemme lumen peittämälle pellolle, annan Svealle luvan ravata. Se on selvästikin odottanut ravaamista koko matkan, koska se siirtyy kuin ajatus raviin, ja juoksee reippaasti peltoa pitkin. Huomaan että poni haluaa laukata, joten annan sille laukkapohkeet, ja mukaudun sen laukka-askeliin.
- Hienosti, kehun pikkuista kun olemme päässeet pellon loppuun ja pyydän sen käyntiin.
Annan Svealle pidempää ohjaa kun marssimme takaisin talli kohti.

Innoissaan suklaaponi tallustaa pikkutalliin ja omaan karsinaansa. Se ei näytä väsyneeltä, vaan siltä, että voisi laukata kymmenen kilometriä jyrkkää ylämäkeä.
- Oletteko tulleet maastosta vai tarhasta? kysyy tallissa, Vania harjaileva, Catu.
- Niinpä, Svea on tosi energinen, ettei siitä huomaa, että se on ollut töissä! kerron kun availen suitsien hihnoja.
Huuhtaisen kuolaimet ennen kuin vien ne paikalleen. Sitten siirryn Svean pölyisen talvikarvan kimppuun, jossa onkin tekemistä...

Maiss ja Svea 34HM

Lyhyt ja näin, mut oon kipee, ni yritin saada jotain tehtyä kun tuli inspis kirjottaa tolla lailla . =)

[Maiss]

Lucia-vaellus - 13.12

Jouluvalot valaisevat Shelyesin tallipihaa kahden tytön astellessa hiekkatieltä pihaan. Toisella on päällään valkoinen toppaliivi, toisella taas ruskea talvitakki. Valkoliivisen tummia kiharoita peittää ruskea tupsupipo ja käsiä lämmittää keltaiset hihat, eikä tätä vaikuta häiritsevän paukkuva pakkanen. Toisen vaaleat hiukset ovat leteillä joiden päälle on vedetty sininen pipo, ja hän lämmittelee käsiään hieromalla lapasiaan toisiaan vasten, ikään kuin se jotenkin auttaisi.

Tummapunaruunnikon ja voikon väriset shetlanninponit kurkkaavat pienistä karsinoistaan kun tytöt astelevat lämpimään talliin. Vaaleahiuksinen Maiss siirtyy pienin askelin perimmäisten karsinoiden luokse ja lässyttelee molemmille kullannupuilleen, Catu seuraa blondia ja katselee miten shettikset kerjäävät rapsutuksia. Uteliaampi, voikko Vani, hörähtää samalla kun Maiss kävelee viereiseen karsinaan ja Catu lähestyy ponia, brunettekin tuntuu kuitenkin kelpaavan tammalle.
- Jos sää menisit vaihtaa vaatteitas, ni mä voisin käydä hakee suitset ja harjakipot poneille, Maiss ehdottaa kaverilleen, joka vastaa tutulla Pepsodent-hymyllään.
Tytöt ovat toistamassa viimevuotista tapahtumaa: tyttöjen keskeistä Lucia-kulkueetta. Viime vuonna Maiss oli saanut kunnian pukea päähänsä kynttilät ja valkoisen hameen, mutta tänä vuonna tytöt olivat sopineet toisen tekevän sen homman. Catu vetäisee näppärin sormin puhtaan valkoisen kaavun ylleen ja rupeaa harjailemaan vaaleaa tammaa.
Pikkuinen tummanpunaruunikko Svea seisoo kiltisti paikoillaan kun Maiss harjaa sitä. Tyttö ratsasti viimekin vuonna Lucia-kulkueessa hoitoponillaan. Tänä vuonna kaksikko on kumminkin tonttupari, eli he vetävät päälleen punaiset tonttulakit ja koristelevat asunsa kulkusilla.
- Mihin aikaan lähetään? Maiss kysyy valkokaapuiselta.
- Vaikka siinä puol neljän maissa, Catu vastaa katsoen kelloaan, ja vaihtaa kumisuan kovaan harjaan.
Kaverukset ovat suunnitelleet vaeltavansa Mellavatnenin kautta kohti Høyerbuktaa, mutta ei ihan järvelle asti. Viime vuonna lenkkeilijöitä oli ollut parikymmentä, ja piparit sekä luumutortut olivat menneet kuin kuumille kiville.
Catu pistää vielä patteriset kynttilät päälle ja asettelee seppeleen päähänsä, Maiss saa juuri poninsa suitset kiinni ja tytöt voivat lähteä pakkasen armoille. Catun ja Maissin astuessa shetlanninponien kanssa ulos, kirpaisee heti poskenpäitä kylmän talvituulen puhaltaessa. Vania ja Sveaa suojaa pehmeä, lämmin talvikarva, mutta talvikarvattomat tytöt joutuvat vain kestämään tämän illan. Maiss on napannut mukaansa punaisen repun, missä hyväntuoksuiset piparit ja luumutortut ovat suojassa. Brunette ja blondi hyppäävät tammojen selkään ja karvaiset pehmusteet pehvojen alla, lämmittävät yllättävän paljon kaveruksia. Tuuli on alkanut hiljentymään ja taivas on vielä hieman valoisa, tyttöjen päästessä matkaan.

- Sankta Lucia ljusklara hägring, sprid i vår vinternatt glans av din fägring, Catu ja Maiss lauloivat. Maiss on opettanut ystävälleen jo viime vuonna laulun, ja nyt tytöt laulavat ruotsinkielistä Lucia-laulua kauniissa stemmassa, ponien kävellessä kiltisti heidän allaan. - Drömmar med vingesus under oss sia, tänd dina vita ljus, Sankta Lucia.
Kun lopulta tytöt lopettavat laulun, he huomaavat edessään kaksi hahmoa. Toinen näyttää aikuiselta naiselta, toinen taas lapselta, sillä on ainakin päätä lyhyempi kuin hahmoista pidempi, ja tämän päässä on neljän tupsun pipo.
- Saisiko olla joulutorttuja? Catu huutaa, vaikka kaksikko onkin noin sadan metrin päässä.
- Voi, kyllä kiitos! nainen vastaa kun on tullut hiukan lähemmäs. - Teillähän on nätit ponit.
Maiss hymyilee kun ilmeisesti naisen tytär, antaa Vanin haistella kättään. Maiss kaivaa punaisesta repusta laatikon, jonka avaa ennen kuin ojentaa sen naiselle, joka ottaa laatikosta kaksi torttua: yhden itselleen ja toisen tupsupipoiselle tyttärelleen.

Joka kerta kun tytöt antavat pipareita ja torttuja ohikulkijoille, ihmiset kiittävät ja heidän hymynsä saavat tytöt hymyilemään isommin.
- Ens vuonna varmaan meijän "hyväntekeväisyys"-maastoretki on varmaan jo niin tunnettu, että sadat ihmiset oottaa meitä hermostuneina jossain kulman takan! Catu lausahtaa melkein huutaen, kun jälleen yksi lenkkeilijä on suorastaan palvonut tyttöjä saatuaan piparin. Maiss naurahtaa bruneten vilkkaudelle ja rapsuttaa samalla poninsa pehmeää turkkia.
Shetlanninponit kulkevat rauhallisesti tummansinisen talvitaivaan alla ja Maiss alkaa jälleen laulamaan, Catu yhtyy myöhemmin lauluun mukaan ja molempien hento ääni täyttää Lofootit.
- Seuraava uhrimme lähestyy, Catu sanoo nyt humoristisesti ja nostelee hieman kulmakarvojaan ylös ja alas. Maiss nostaa katseensa ponistaan ja näkee huohottavan naisen lähestyvän heitä. Catun suoristaessa valkoista kaapuaan, Maiss kysyy haluaisiko nainen muutaman piparin tai tortun.
- Hyi! Hetken suussa... nainen aloittaa loukkaavalla sävyllä ja jatkaa:
- ...ikuisesti perseessä! Tämän sanottuaan nainen heilauttaa pitkiä, vaaleita hiuksiaan sivummalle ja jatkaa juoksuaan. Maiss ja Catu katsovat hetken aikaa suu auki naisen perään, kunnes Maiss uskaltaa avata suunsa:
- Mikä ämmä!
- Älä muuta sano! Vois kattoa peiliin ennen ku alkaa lissuttelee muille, Catu jatkaa ja murisee hiljaisesti naisen perään.
Tytöt puhuvat hetken naisesta ja tämän vaaleista hiuksista, kunnes huomaavat, että Lucia-neidon roolin saaneen Catun päässä oleva sähköinen kynttiläsysteemi sammuu. Maiss kaivaa punaisesta repustaan pari patteria, jotka Catu laittaa taidokkaasti Lucia-seppeleeseen.
Kohta tuleekin jo seuraava ohikulkija, joka ottaa ilomielin vastaan tyttöjen tarjoamat herkut.
- Hyvää joulua! mies toivottelee niin Catulle ja Maissille kuin poneille.

Hiljaisesti hyräillen taittuu nelikon luminen matka. Kukaan ei sano mitään, tytöt vain hyräilevät ja ponit pärskähtelevät aina välillä, mutta puhetta ei kuulu. Pieni lumisade saa tunnelman vielä jouluisemmaksi, eivätkä ponitkaan voi kuin nauttia.
Hiljaisuus rikkoutuu kun molemmat ratsastajat tajuavat, että jäljellä on enää viisi piparia ja yksi joulutorttu, jotka he sitten päättävät jakaa, sillä he ovat saapuneet jo sellaiselle tielle, missä lenkkeilijöitä ei usein kulje ja retki on jo muutenkin loppusuoralla.
- Tässä sulle pipari, Maiss sanoo ojentaessaan Catulle sydämenmuotoista piparkakkua joka on koristeltu vaaleanpunaisella sokerikuorrutteella. Piparkakku häviää nopeasti parempiin suihin, eikä kaikkiruokainen Vani ehdi edes huomata sen hoitajan syövän jotakin. Svea tarkkasilmäisenä kuitenkin älyää tyttöjen syövän jotain ja uteliaana poni nuuhkii punaista reppua.
- Höpsö poni, Maiss sanoo kun Svea yrittää napata piparia. Vanikin huomaa herkullisen näköiset piparit ja Maiss on pian shettistammojen piirittämänä. Catu nauraa voikon Vanin selästä, samalla kun Maiss yrittää syödä piparinsa mahdollisimman nopeasti.

Viimeiset, lumiset kilometrit ovat jo käsillä ja tytöt ajattelevat antaa ponien hieman irrotella: pieni laukkakisa tekee heille kaikille kyllä hyvää. Catun Lucia-seppele ja Maissin tonttulakki lennähtävät samaan aikaan taaksepäin, kun shetlanninponit tuntevat laukkapohkeet kyljissään. Tummapunaruunnikko ja voikko laukkaavat vieritysten lumista tietä pitkin ja Catu suoristaa hieman helmaansa. Maiss taas yrittää pidellä tonttulakkiaan päässään, kun tuuli puhaltaa päin kasvoja. Ohikiitävien kuusien oksat hapuilevat kohti maata kannellessaan lunta, ja ylös nousevien vuorien huiput tuntuvat niin huimaavan korkeilta, maisema on uskomattoman kaunis. Ilta on ehtinyt jo pidemmän päälle ja taivaalta näkee jo selvästi kaikki tähdet. Jokainen lapsi pystyiy tuntemaan tällä hetkellä joulun sydämessään.
- Huima vauhti! Maissin ääni rikkoo luonnon rauhan ja Catu naurahtaa Vanin selässä.
- Ihan helvekon kovaa mennään! Luciaksi pukeutunut vastaa ystävälleen ja he molemmat nauravat. Mikään ei voi voittaa kahden shettiksen voitonhalua, ja nälkää.
- Aika hidastaa, torpeedot! Catu huudahtaa kun huomaa Shelyesin lämpimän valon tulvivan metsikön läpi. Molemmat alkavat rauhoittelemaan tammoja ja pian tytöt keventävät puuskuttavien shetlanninponien päällä. Ponien pehmeä ja lämmin karva saa tyttöjen olon lämpimäksi, vaikka mielessä pyöriikin kuuma kaakaomuki takan ääressä.
- Hieno reissu, Maiss sanoo hymyillen kun saa Svean hidastettua kävelemään.
- Todella upea, Catu vastaa hymyllään ja antaa Vaninkin kävellä pitkillä ohjilla. He saapuvat juuri valoisalle tallipihalle kun Maiss avaa suunsa:
- Lupaatko hoitaa kermaavaahtist ens vuonnakin, niin saan jakaa sun kanssa tän upeen illan uudestaankin? Maissilla on pieni toiveen pilke silmäkulmassaan. Catu katsoo hetken tyttöä ja sanoo sitten: - Lupaan, koko pepsodentti-hymyni kautta.

Lopulta molemmat kauramoottorit on harjattu, ja tytöt kaatavat termospullosta kaakaota oranssiin ja vihreään mukiin: oranssi on Catulle ja vihreä Maissille. Vani sekä Svea mutustelevat onnellisina heiniään, eivätkä vaikuta kuin tyytyväisiltä.
- Lucian päivä on aina yhtä mahtava, Maiss toteaa kun istahtaa Catun vierelle Vanin ja Svean avointen karsinanovien väliin.
Catu hymyilee rauhallisena, eikä tytön kasvoilla näy jälkeäkään tämän tavallisesta leveästä hymystä, mikä itse asiassa onkin ihan hyvä asia näin taianomaisena talvi-iltana. Maiss lämmittelee käsiään kietomalla ne kunnolla lämpimän mukin ympärille ja hörppää aina vähän väliä lämmintä juomaa.
Pienesti jutustellen ja ponia aina välillä tarkkaillen kuluu tyttöjen Lucian päivän ilta, eikä kumpikaan haluaisi lähteä kotiin, mutta pakko se kumminkin on, kun punainen auto kaartaa Shelyesin lumiseen tallipihaan.

~ yhteishoito Maiss sekä Svea 35HM + Vani - Katu 104HM

[Maiss]

Jouluaatto - 24.12

Olen päättänyt viettää tänään jokaisen kullannuppu shetlanninponini kanssa aikaa, Shelyesin jouluaaton vieton lisäksi. Ensin minä menen ratsastamaan omalla pikkuisella Vanillani, sitten harjaisin Pepen kunnolla sekä irtojuoksuttaisin sitä ja lopulta ratsastaisin Svealla. Suunnitelmaan siis kuuluu pitkä tallipäivä, paljon pörröisiä kavereita sekä niitä ei-niin-pörröisiä myöskin, ja tietenkin jouluntaikaa.

Vanin selkään pääsy ei tuota tavallista suurempia ongelmia. En ole laittanut ponille satulaa, sillä ulkona on niin kylmä että emme muutenkaan tee mitään hirveän rankkaa, olen nimittäin ajatellut vain maastoilla. Vani lähtee reippaasti matkaan lumista metsää kohti minun liikutellessa varpaitani kenkieni sisässä.
- Jaksatko sä rämpiä ton lumen läpi? ihmettelen kun Vani reippaasti lähtee kävelemään umpihankeen. Onneksi hankipätkä ei ole pitkä, ja kohta pääsemmekin jo auratulle tielle. Mietiskelen voikkoni selässä istuessani miten organisoisin kotiin menemisen, ja illalla takaisin tallille tulemisen. Voisin ehkä jotenkin selittää isälleni, että Shelyesin aattojuhla on kaikista juhlista hienoin tai jotakin muuta vastaavaa.
Aistin Vanista että se selvästikin haluaa ravata, joten painan pohkeeni sen kylkiin ja annan tamman ravata. Sen pää on korkealla ja jalat tikittävät ompelukoneen tahtiin, mutta kumminkin ravi tuntuu niin ihanalta ja pehmeältä.
Saavumme kohtapuolin risteykseen, missä voi valita menevänsä joko isolle tielle tai metsäpolulla, mikä kylläkin on lumen peitossa. Valitsen parinkämmenensentin lumikerroksen peitossa olevan polun ja Vanikin vaikuttaa olevan tyytyväinen valintaani, sillä se ottaa mukaansa yhdestä kuusesta hiukan havuja matkaevääksi. Katselen taivasta kohden Vanin kävellessä havuja mutustellen lumessa. Huomaan kuinka yhden kuusen latvaan on asetettu kaunis kullanvärinen tähti. Naurahdan pienesti kun mietin kuka sen on voinut sinne laittaa Vanin ottaessa pari raviaskelta jostain syystä.
- Prr, Toffeeponi, rauhoittelen tammaa.

Pepe katselee minua innoissaan kun heilautan riimua ja narua tarhan portilla. Sen karva näyttää likaiselta ja märältä, mikä tarkoittaa harjaustuokion pitkittymistä ja juoksutusajan lyhenemistä. Minun ei tarvitse kahta kertaa komentaa, ennen kuin se jo seisoo vierelläni odottamassa talliin pääsyä
- Voi sua Pepe, puhelen orille kun talutan sen oritalliin. - Mikä ihmeen poni haluu talliin tarhailemisen sijasta?
Vastaus on mustanrautias norjassa asuva Pepe-niminen ori. Se on muutenkin ihan hassu, syö mieluummin joulukoristeita kuin porkkanaa, eikä sitä luultavasti haittaisi vaikka minä tällä sekunnilla hyppäisin sen selkään, mikä tietenkään ei käy päinsä: Pepeä ei ole vielä sisäänratsastettu eikä myöskään karsinassa selkään hyppääminen ole hyvä idea.
Ori nuuskii innoissaan sen karsinan ovessa olevia joulukoristeita. Sidon riimunarun kiinni kalteriin ja alan harjata Pepeä sen karsinan edessä olevilla harjoilla.

Päästän Pepen päässä olevasta sinisestä riimusta irti. Shetlanninponiori nostaa reippaasti laukan lumisella kentällä ja tekee pari laukkaspurttia. Seison keskellä kenttää ja odotan että Pepe hiukan rauhoittuisi ennen kuin alan hommiin.
- No niin, sanon kun poni lopulta rauhoittuu ja kävelee luokseni. Silitän sen tummaa kaulaa ja otan sitten pari askelta taaksepäin. - Mene!
Pepe vain mulkoilee minua, mutta kun heilautan riimunarua se siirtyy laukkaan ja alkaa laukkaamaan ympäri kenttää. Katson kun lumi pöllyää sen kavioiden alla ja kuinka sen sierainten ympärillä höyryää. Kohta Pepe siirtyy käyntiin ja annan sen kävellä hiukan ennen kuin pyydän sen uuteen laukkaan.

Hyvä että pikkuruisesta Sveasta näkyy edes pää, sillä tammatarhassa on niin paljon lunta, että polvenikin ovat lumen peitossa.
- Svedu, tule tänne, huutelen punaruunikkoa. - Tänään on joulu, tiesitkös. Sun joululahjakin on avaamatta!
Harpon Svean luokse kun se ei näytä tulevan, ja otan kiinni sen riimusta. Muistelen viime vuotta jolloin annoin Svealle joululahjaksi pörröisen riimunarun ja Vanille nahkariimun timantein koristeltuna. Vanille riimu sopii kuin nakutettu ja Svea näyttää hiukan vaaleanpunaiselta pörrönarulta jalkoineen kaikkineen.
Kun saavumme pikkutalliin huomaan Ellan karsinassa Loviisan ja Jasun Rican karsinan edessä. Molemmat harjailevat nimikkotammojaan ahkerasti eivätkä kuin päätään käännä ja heilauta kättä minun ja Svean astuessa talliin. Tervehdin molempia taluttaen Svean sen omaan karsinaan.

Olen laittanut Svean päähän tonttulakin joulun kunniaksi ja omaa päätäni koristaa lahjapakettinauhoin kiedottu kypärä. Raippakin on saanut hiukan koristetta nauhoista eikä satulahuovankaan punainen väri haitannut joulumeininkiä. Tunnit eivät ole vielä alkanee, kello on nimittäin vasta varttia yli kymmenen, joten olemme Svean kanssa maneesin lämmössä treenaamassa.
- No tonttuseni, ravataanko? kysyn, kuitenkin odottamatta vastausta ja pyytäen Svean raviin.
Svean askeleet ovat hiukan Vanin askeleita vielä pienempiä, mutta onneksi minulla on nyt satulaa ja voin keventää. Maneesiin on jäänyt pari puomia ja yksi ristikko eilisen tunneilta, jotka olen suunnitellut hypätä. Siispä pienen alkuverryttelyn jälkeen käännän liinaharjan ravipuomeille jotka se ylittää hienosti pienten kolhujen saattelemana.
- Hienosti tyttö, kehun ponia. Rapsutan ponia sen harjan alta ja kurottaudun laittamaan Svean tonttulakkia hiukan paremmin sen korvan päälle.
Pienen lepokäynnin jälkeen otan taas ohjat käteen ja tulen pikkuisen ristikon pariin kertaan. Svea hyppää innoissaan ristikon ja minä istun tyytyväisenä sen selässä.

Ojennan joululahjan Pepeä kohti. Ori katsoo lahjaa hetken, ennen kuin ottaa lahjanarusta kiinni, ja alkaa heiluttamaan lahjaa edestakaisin. Naurahdan ja repäisen sitten paperin auki ja näytän nuorukaiselle mitä paketista paljastui - nimittäin heppanamipussia. Pepe innostuu uudesta tuoksusta ja ottaa innoissaan suihinsa omenan makuisen namin jonka sille ojennan.
- Hyvä että tykkäät, totean kun asetan pussin ponin harjakoriin, suljen karsinanoven ja suuntaan matkani ponitalliin.
Vani hörähtää rauhallisena ja Svea kurkki kaltereiden välistä kun istuudun ponien karsinoiden väliin. Avaan ensin Vanin karsinan ja ojennan sille vaaleanpunaiseen paperiin kiedotun lahjan. Tamma vain haistelee paperia eikä edes yritä saada tietää sisältöä, joten joudun avaamaan paketin.
- Kato, tässä on sulle hieno pinkki satulahuopa! kerron kun näytän Vanin nimikirjaimilla kirjailtua huopaa. Se on oikein Vanimainen: pinkki ja timanttinen. Paketissa on myös omenan pala, joka katoaakin nopeasti parempiin suihin.
Lopulta on Svean lahjan vuoro. Svea haistelee innoissaan punaista pakettiaan ja yrittää avatakin sitä hampaillaan. Joudun kumminkin lopulta itse avaamaan paketin ja näyttämään tummanpunaruunikolle aivan uutta, sydämin koristeltua otsapantaa ja porkkanaa. Svea haistelee innoissaan lahjojaan ja nappaa sitten oranssin juureksen suuhunsa.
- Hyvää joulua rakas Svedu.

Maiss + Svea 36HM

[Maiss]

Koulutunti - 1.2



Maiss & Svedu 37HM

[Maiss]

Lepää rauhassa, rakas Svea

Miten yksi, yksi vaivainen ukkosmyrsky voikaan olla niin ratkaiseva? Miten kolme, minulle niin tärkeää ponia, voi vain jättää minut, hyvästejäkään sanomatta?

Laidun on aivan tyhjä, vain musta heinä peittää maata, maisema on niin synkkä ja ankea. Miten onkaan mahdollista, että tuolla, alle vuorokausi sitten, ponit laidunsivat kylläisinä ja tyytyväisinä, tietämättöminä tulevasta?

Katson kohti taivasta, joka on muuttunut viimeöisestä myrskystä hiukan kirkkaammaksi, aurinkokin yrittää tirkistellä pilvien lomasta. Miten aurinkokin voi olla iloinen, vaikka kaikki on niin surullista?

Liten Evighet, pörröinen ja pieni, maailman suloisin ja sympaattisin eläin. Sveaa hoidin melkein kaksi vuotta, ja siinä ajassa siitä tuli minulle niin älyttömän tärkeä, se oli minulle kuin oma pieni poni. Miten sekin voi vain lentää pois tästä maailmasta, toiseen universumiin?

En koskaan kuvitellut kaiken päättyvän näin, kuvittelin kaikkien lähtevän yksi kerrallaan, niin että saisin lohtua muista, mutta tämä, miten juuri tämän piti tapahtua? Haluaisin vain rutistaa kaikkia kolmea ponia, edes kerran vielä, vaikka vain pienen hetken. Miten voikaan olla tällainen ikävä, jo nyt?

Kysymyksiini ei ole vastauksia, kukaan ei voi tulla minun eteen ja vastata rehellisesti kysymyksiini, ei sitten kukaan. Vaikka kuinka yritän, en minäkään niihin osaa vastata, en osaa edes keksiä vastauksia. Minun on vain hyväksyttävä tosiasiat, ja jatkaa elämääni, vaikka se onkin vaikeaa.

Nuo kolme, elämäni ponit, laukkaavat nyt vihreämmillä laitumilla, kaukana täältä, kaukana minusta. Mutta muistot, elämäni parhaat muistot, eivät katoa minnekään, eivät koskaan.

Sinua ikävöimään jääden,
Maiss

[/center]