|
Post by Lynn on Nov 27, 2009 20:18:50 GMT 3
27. marraskuuta - Vanha ja viisas ponivaari[/size] Anteeks et tuun pilaa teijän hienon päiviksen mut tää on niiiin awws. <3 Ootan innolla seuraavaa hoitoo. : ) Ja tää oli 8 (?) hm. - Maissi
|
|
|
Post by Lynn on Nov 30, 2009 21:18:54 GMT 3
30. marraskuuta[/size]
Tallissa vallitsee vaisu tunnelma. Tiedän ihmisten ajattelevan Pojua, edesmennyttä Pojua, ponia jota ei enää ole. Ajatus kuristaa kurkkuani, vaikken koskaan Pojuun tutustunutkaan lukuunottamatta sitä yhtä kertaa, kun talutin ponin jonakin iltana sisään. Hipsin vähin äänin pikkutallin turviin rakkaan Jackieni luokse. Viisas poni tietää jonkin olevan vialla ja päästää matalan hörähdyksen. Ruuna katsoo minua lempein silmin ja saa minut huokaisemaan syvään. "Voi pientä. Mahdatko sä tietääkään mitä on tapahtunut? Varmasti tiedät." Rapsuttelen Jackien otsaa ja nojaudun sen kaulaa vasten. Kyyneleet kirvelevät silmäkulmiani, kun sisäistän lopulta sen seikan, että jonakin päivänä koittaisi se hetki, että Jackie ei olisikaan luonani. Yksinäinen kyynel karkaa poskelleni, mutten anna kyynelvirran päästä valloilleen. Siitä itkusta ei tulisi loppua, sen tiedän... sillä en voi ajatella menettäväni Jackien. Ponista on tullut hurjan rakas ja tärkeä vuosien saatossa, ja tiedän olevani onnekas meidän kahden välisen suhteen johdossa. Se on vahva ja läheinen, ja tiedän että on harvinaista saada tuntea niin vahvaa yhteenkuulumisentunnetta, kuin minä ja Jackie tunnemme. "Sä olet mulle hurjan tärkeä", sanon ponille ääni käheänä ja päätän ryhdistäytyä. Pojun kuolema ei muuta miksikään sitä, että Jackie on ratsastettava - kunnolla.
Harjaan Jackien poikkeuksellisen huolellisesti ja vain nautin ponivaarin läsnäolosta. Eihän se vielä vanha ole, mutta tunnen Jackien ja tiedän, ettei se ole enää aivan yhtä vetreä kuin alkuaikoina. En ole enää raaskinut vaatia ponilta yhtä paljon kuin aiemmin, ja kisaaminenkin on jäänyt vähälle. Nostan satulan valkoisine huopineen Jackien selkään ja kiinnitän satulavyön. Kiltti poniruunani seisoo tyynesti aloillaan ja seuraa minua lempeästi katseellaan. Suitsiminen tuntuu tapahtuvan kuin itsestään; olen pujottanut remmit Jackien päähän niin usein. Meillä on pitkä yhteinen taival takanamme, tuumaan, ja toivon, että kuljemme polun loppuun saakka yhdessä.
Jackie on oma virkeä itsensä, kun kevennän sen ravin tahdissa ympäri maneesia. Ruuna vastaa pehmeästi ja salamannopeasti jokaiseen apuuni, ja tunnen kuohahtavan rakkauden aallon Jackieta kohtaan. Rakas, rakas ruunani. Mikään ei voita tätä tunnetta, kun kaikki sujuu upeasti, kun tuntuu siltä, että pystymme lukemaan toistemme ajatuksia. Ja jos luopumisen hetki joskus koittaa... täytyy vain olla valmis päästämään irti. Antaa Jackielle mahdollisuus levittää siipensä ja lentää. Se tulee satuttamaan, mutta onneksi se hetki ei koita vielä pitkään aikaan, niin toivon.
|
|
|
Post by Lynn on Dec 1, 2009 19:40:11 GMT 3
1. joulukuuta[/size] klikkaamalla suureneeLynn&Jackie 10 hm[/size][/color] IHANA! <3 Lynniläisestökin tulos aktiivine. : ) Suu vaa piilossa, muuten aivan IHANA. : D - Maissi
|
|
|
Post by elkku on Dec 7, 2009 17:33:29 GMT 3
7.12
Hieman jopa nolona saavuin tallin pihaan. En ollut Jackietä käynyt pitkään aikaan hoitamassa. Kädet taskussa ja kävelin hoitsuni tarhalle. Tervehdin sitä ja otin kiinni. Talutin sen talliin.
Tallissa jätin sen karsinaansa, kun kipaisin hakemassa sen harjat. Palattuani otin loimen pois ja aloitin harjauksen kaulasta. Nyt en vain kerta kaikkiaan jaksa mennä ratsastamaan. Koko viime viikko oli ollut kamala ja olin saanut olla vain vähän kotona. Siksi olin hyvin väsynyt. Harjaisin ja rapsuttelisin ja putsaisin karsinan.
Vaihdoin harjauspuolta. Lähes ihanaa, kun hevosilla oli loimet selässä niin ne eivät saaneet itseään hirveään kuntoon. Jackien oli kyllä onnistunut sotkemaan jalkansa kiitettävästi sonnalla. - Nää on kyllä pestävä letkulla, totesin vihdoin.
Pesutila oli vapaa ja talutin ruunan sinne. Kiinnitin sen naruihin ja letkulla kokeilin sopivaa lämpötilaa. Jackie seisoi nätisti, kun aloitin letkun veden ja pesusienen avulla jalkoja puhdistamaan. Samalla putsasin kaviot. - Herra taitaa olla nyt valmis, tokaisin ja laitoin vain loimen selkään ja kuivatin todella huolella jalat. Sitten vein Jackien takaisin tarhaan.
Kun palasin, hain kottikärryt ja talikon. Jackien karsina oli ihan hyvässä kunnossa. Olin niin laiska, että otin vain esillä olevat pissat ja kakat ja tyhjensin ne lantalaan. En jaksanut mitään suursiivousta aloittaa. Sitä paitsi vilkuilin kelloa, koska kotona kanit odottelivat varmaan jo ruokaansa. Eli palautin välineet ja nopeasti kiirehdin bussiin.
8HM Laiska minä. xP Okei, yritän ryhdistäytyä.
|
|
|
Post by Lynn on Dec 10, 2009 19:06:16 GMT 3
10. joulukuuta - Vanha kuva, nuori poniNuori sporttiponi-JackieSöpö paintpiirros, enpä oo ennen nähny Lynnin paintilla piirtämiä taideteoksia! : ) Toi kyllä todisti ettei tartte olla mitään hienoja kuvanmuokkausohjelmia että painttiki kelpaa kun piirtiksellä piirtää. Laik it! <3 - Maissi
|
|
|
Post by Lynn on Dec 12, 2009 2:26:33 GMT 3
12. joulukuuta - Mona Lynn, Elkku & Jackie joulutunnelmissanimi koska lynni näyttää mona lisalta- Lynn & Jackie 12 hm
|
|
|
Post by Lynn on Dec 14, 2009 23:47:09 GMT 3
14. joulukuuta[/i][/color][/size][/font]
Olen väsynyt ja apea. Mitään syytä tähän ei ole, maailma vain tuntuu sotivan minua vastaan. Ahdistuneet ja masentuneet ajatukset kummittelevat mielessä, vaikka mitään pahaa ei ole tapahtunut. Varsinaisesti. Huokaisen syvään avatessani siron risteytysponin karsinanoven. "Sä olet onnekas, kun sä olet poni", tuumaan ruunalle matalasti. Se katsoo minua ymmärtäväiseen tapaansa, ja minusta tuntuu, kuin se tietäisi ajatukseni paremmin kuin minä itse. Se tietää aivan varmasti, mikä minua harmittaa, vaikka minä en tiedä. On minulla arvauksia, joiden toivon olevan väärin, sillä en todellakaan halua uskoa niihin. Se olisi kuin taikauskoa. Pudistan rajusti päätäni karistaaksen epätoivoiset ja piruja seinille maalailevat ajatukset mielestäni, mutta ne eivät jätä minua täysin rauhaan. Alan ponnekkaasti harjata rakasta ruunaani, mutta nyt sekään ei tuo helpotusta. Huokaisen jälleen kerraan raskaasti ja ihmettelen, mikä minuun on nyt tullut. Minähän olen aina hymyileväinen ja positiivinen Lynn, ei minulla ole oikeutta olla synkkä. Ei auta. Joskus kirkkaimmallekin taivaalle ilmaantuu pilviä, jotka muuttuvat sateeksi, ellei tuuli puhalla niitä pois.
"Lynn! Mikä nyt on, sä et yhtään keskity!" Jassu huutaa turhautuneena. "Toi oli ihan turha kieltäytyminen, se olisi hypännyt jos sä olisit... Lynn, mikä nyt on hätänä?" Olen pysäyttänyt Jackien keskelle kenttää. Tekee mieli itkeä, mutta puran hammasta ja tyydyn nostamaan pääni pystyyn ja kehottamaan Jackien takaisin liikkeelle. "Anteeksi", sanon ääni käheänä, ja sana on suunnattu niin Jackielle kuin meille hyvää hyvyyttään tuntia pitävälle Jassulle. "Mä lupaan keskittyä nyt." Lopputunti sujuu mitenkuten, eikä Jassu enää sano mitään karkailevasta keskittymisestäni, vaikka huomaankin hänen välillä kurtistavan huolestuneena kulmiaan. Hän ei kuitenkaan kysy, mikä on hätänä, ja siitä olen kiitollinen - en osaisi kertoa kuitenkaan. Eihän mikään ole hätänä. Minulla ei ole aavistustakaan, mikä minua vaivaa. "Okei, eiköhän meidän kannattaa lopettaa tähän, ei tästä nyt oikein taida tulla mitään. Ravaile sillä vähän ja anna sen rentoutua, se on nyt kireä kuin viulunkieli", Jassu puhahtaa. Nyökkään ohjeille ja turhautuneena yritän itsekin rentoutua. Pikkuhiljaa löydämme yhteisen sävelen, ainakin loppuravien ajaksi, ja se saa mielen selkenemään. Kyllä tämä tästä. Käyntiin hidastaessani katsahdan vierellemme astelevaa Jassua. "Sori hei, tästä tunnista... mä en nyt ole ihan parhaimmillani", pahoittelen. "Mä taisin olla vähän ajatuksissani enkä osannut keskittyä." "Mä huomasin sen", Jassu hymyilee vaisusti. "Onko jotain tapahtunut?" "Eei..." sanon päätäni pudistellen. "Jotakin ohimenevää vaan. Kyllä tää tästä." Hymyilen sanojeni vakuudeksi. "Okei, hyvä jos mitään vakavavaa ei oo sattunut... ja jos susta tuntuu, että sä haluat puhua jostakin, niin mä kyllä kuuntelen", Jassu lupaa ymmärtäväisenä. "Kiitti", kiitän tarjouksesta.
Myöhemmin pesen Jackien sienellä ja lämpimällä vedellä. Se on hionnut ratsastuksen aikana, ja tahdon hoitaa sen mahdollisimman huolella. Osasyy huolellisuuteen on se, että tahdon hyvittää sille huonosti sujuneen tunnin. Ja kun ruuna töytäisee minua hellästi turvallaan ja puhaltaa lämmintä ilmaa kasvoilleni, minua alkaa hymyilyttää. Vaikka minusta kuinka synkältä tuntuisikaan, ainakin joku osaa minua piristää. Kaappaan Jackien halaukseen enkä päästä irti. En koskaan päästä kultaisesta ystävästäni irti, lupaan mielessäni. En koskaan käännä sille selkääni. Jackie on aurinkoni kylminä ja pimeinä hetkinä; se lämmittää ja valaisee tietäni ja opastaa oikeaan suuntaan, mikäli meinaan eksyä. En koskaan päästä siitä irti.
Lynn&Jackie 13HM
|
|
|
Post by elkku on Dec 21, 2009 17:46:22 GMT 3
Tosi kiva toi kuva mis mäki oon! (:Esteitä9HM Eka kunnolla panostettu hoito. ;D Joo ratsastaja on kääpiö mut en jaksanut kertakaikkiaan sitä alkaa korjaa kún olin tarpeeks jo jalkoja säätäny yms. // Voi vi**u!!! mä tein ton toisel koneel jos on toosi levee näyttö niin sit mä piirsin ihan sillee milt se näytti ookoolt nii tadaa! toisel koneel mis näkyy normisti niin toi on tommonen lätty!!! -.- x(( >x[ et kiva vaa. -.- UPEA kuva, Elkku! Päättäväinen meininki Ja Jackie näyttää ihan itseltään. - L
|
|
|
Post by Lynn on Dec 27, 2009 23:00:29 GMT 3
27. joulukuuta - Unessa[/size][/color] Jotakin vähän erilaista. Pidän! Rento ja nopea työ.Lynn&Jackie 14hm
|
|
|
Post by Lynn on Dec 28, 2009 19:36:16 GMT 3
28. joulukuuta - Vauhdikkaita vaaratilanteita [/i][/color][/center] "Tyypit hei, lähetäänkö maastoon?" kysyn muina miehinä. Tytöt katsahtavat minuun ja innostuvat. Maastoilusta ei vaan koskaan saa tarpeekseen, tuumaan ja hymyilen, kun muut katoavat kuka mihinkin talliin laittamaan hevosiaan. Mukaan lähtevät Maiss ja Svea, Viivi ja Ilona, Jassu ja Pablo sekä Sonyn selkään kapuava Catu. Kipitän itsekin suitsimaan Jackietani - tällä reissulla ei satuloita käytetä. Lopulta hevoset ovat valmiina ja rämäpäinen joukkiomme kokoontuu tallin pihaan. Maiss heilauttaa itsensä helposti joukon pienimmän ratsun, Svean selkään, Viivi könyää Ilonansa kyytiin ja minä autan Jassun jättikokoisen Pablon korkeaan selkään. Sitten heilautan itseni turvallisesti ratsaille. Vain Catulla on ongelmia Sonyn kyytiin pääsemisessä. "Catu come on", Jassu hoputtaa. "Ei me tässä koko päivää voida odottaa että sä pääset ponin selkään." "No helppohan sun on sanua kun Lunni punttas sut!" ärisee Catu, joka on jo melko lähellä onnistua. "Se tippuu kuitenkin toiselta puolelta alas", rohkenee Viivi veikata. "Enpäs!" Catu älähtää ja on samassa toteuttaa Viivin arvauksen. Tuurilla tai, epätodennäköistä kyllä, kenties nopeilla reflekseillään Catu kuitenkin pelastaa tilanteen ja jää hengästyneenä roikkumaan vatsalleen Sonyn selkään. "Graah!" tyttö murisee ja kerää lopulta voimansa, heilauttaa jalkansa Sonyn selän yli ja istuu voitonriemuisena issikan paljaassa selässä. "Kuka onnistu, kuka, hä?" "Joo, eikä siinä mennyt kuin kuus minuuttia ja 24 sekuntia", sanon naama peruslukemilla ja saan osakseni kiukkuisen mulkaisun. "Älä viisastele vaan kehota se pappamopos liikkeelle", Catu urahtaa. "Vai että pappamopo? Vielä mä sulle pappamopot näytän", hihkaisen ja käännän Jaskan maastopolulle. Muut seuraavat. Hevoset ravaavat lumen peittämää tietä eteenpäin. Jackie on vauhdikkaalla tuulella, heittelee päätä, maistelee kuolainta. Toppuuttelen sen menoa lempeästi ja ohjaan ponin joukkion etunenässä pienemmälle polulle. Koko ryhmä siirtyy käyntiin ja hevoset saavat pitkät ohjat. Jassu ja Pablo kulkevat rinnallamme, Catu ja Maiss hihittelevät takanamme ja Viivikin puuttuu puheeseen Ilonansa selästä. Kappaleen matkaa taitamme metsikön keskellä, mutta sitten saavumme isolle, laakealle pellolle. Kasvoilleni leviää virne. "Miten on?" hihkaisen. "Laukkakisa!" Maiss innostuu. "Valmiit paikoillanne hep!" Catu huutaa, mutta on kannustanut Sonyn liikkeelle jo ne-tavun kohdalla. "Epäreilua, varaslähtö!" Viivi protestoi, mutta minä nauran ja kannustan Jackien liikkeelle. Ruunalla piisaa vauhtia, ja hetkessä se on saavuttanut Sonyn ja mennyt ohikin. "Vai että pappamopo! Aito ferrari tää on!" huudan Catulle ohimennessämme. Jackie näyttää nuoremmilleen juoksemisen mallia ja selvästi nauttii vauhdista. Se on mies parhaassa iässä, naureskelen mielessäni. Ainakin kovassa kunnossa. Laukan jälkeen kävelemme kaikessa rauhassa. Hevoset saavat kävellä pitkin ohjin, puhaltaa ja hengitellä. Jackie tiirailee uteliaana ja pirteänä ympärilleen. Laukkaspurtti piristi ruunaa entisestään, ja vähän väliä saan rauhoitella sitä, jottei se kiihdytä ihan raville saakka. Pablo on Jaskan tapaan vauhdikas, joten matka jatkuu yhä minun ja Jassun johdolla. Käännyn parhaillaan sanomaan jotakin takaname seuraavalle kolmikolle, kun tapahtumat riistäytyvät käsistä. Jossakin pamahtaa, metsän yllä välkähtää punainen valo ja siinä samassa tunnen Jackin hypähtävän ja kääntyvän paikoillaan ympäri. Liukkaat toppahousut luistavat hevosen paljaassa selässä ja paiskaudun päistikkaa maahan, polulle säikähtäneen Pablon ja muiden hevosten eteen. "Hui! Mikä se oli?" kuulen Maissin kysyvän säikähtäneenä. "Lynni, ootsä hengissä?" Jassu huolestuu. "Se oli ilotulitusraketti!" Viivi parahtaa. "Lynn, sano jotain", Catu komentaa. "Muuten me luullaan että sä olet kuollut." Kohottaudun istumaan. "Ei mua noin helpolla hengiltä saada. Kuka hemmetin hullu paukuttelee raketteja jo nyt? Jonkun pitää hakea Jackie, se säikähti, juoksee varmaan kotiin asti jos ei saada sitä kiinni." Viivi kääntää jo rauhoittuneen Ilonansa ja lähtee ravaamaan reittiämme takaisin päin. Voin vain toivoa, että Jackie löytyy ja että se on kunnossa. Odottavan aika on pitkä. Muiden vakuutteluista ja rauhoitteluista huolimatta tunnen pelonväristyksiä, entä jos, mitä jos? "Lynn, ei sun kannata jossitella. Kyllä se löytyy", Jassu rauhoittaa kuin aavistaen ajatuksieni kulun. "Niin kai..." huokaisen. "Ja jos Viivi ei saa sitä kiinni, niin se on ihan varmasti mennyt tallille", Maiss yhtyy Jassun rauhoittaviin sanoihin. "Se on ihan kunnossa, ihan varmasti on." Nyökkään ja puren hammasta. Kunpa se nyt vain löytyisi ja Viivi saisi sen ehjänä takaisin, tai saisi sen vietyä tallille jos jotakin on sattunut. Soittaisi sitten meille, että tietäisimme mennä takaisin. "Hei", Catu sanoo yhtäkkiä. "Onko... joo! Tuolta ne tulee! Viivi ja Ilona ja Jackie", hän selventää. "Viivi sai sen!" Helpotuksen tunne valahtaa vatsanpohjaani ja saa polvet lyömään loukkua. Ihanaa, Jackie on kunnossa, toistelen mielessäni. Sille ei sittenkään käynyt mitään. Kiittelen Viiviä vuolaasti ja rutistan helpottuneena ruunani kaulaa tutkittuani sen jalat huolella. Kapuan vaivalloisesti selkään, mutta nyt Jackie tuntuu rauhoittuneen. Sillä ei ole enää kiire minnekään. "Hyvä että se löyty", Jassu sanoo, "mutta mua kyllä mietityttää että miksi ihmeessä joku ampu raketin jo nyt?" "Ehkä se oli vahinko", julistan jalomielisesti, tyytyväisenä saatuani ponini takaisin. Matka jatkuu tämän kommelluksen jälkeen yllättävän rauhallisesti, eikä mitään suurempia sattumuksia enää osu kohdalle. Jack puhisee toisinaan hermostuneena ja pälyilee ympäristöään (kai minäkin tekisin niin, jos olisin säikähtänyt yhtä kovasti kuin poniparka), mutta pysyy silti nahoissaan. Tallipihaan päästessämme taputan ponin kaulaa kiitollisena ja huomaan Elkun saapuvan juuri parhaillaan pihaan. Tyttö tiiraa uteliaana lumisia vaatteitani. "Olitteko te maastossa?" Elkku kysäisee. "Jep", Maiss vastaa. "Ja Lunni lensi kuin leppäkeihäs", Catu ei voi olla heittämättä. "Heko heko", murahdan. "Ei naurata, siinä olisi voinut käydä pahastikin!" "Niin olis", Jassu sanoo synkästi. "Joku kahjo räjäytti raketin taivaalle, ihmekös jos hevoset säikähti." "Ai mitä? Ampuko joku raketteja?" Elkku hämmästyy. "Tähän aikaan?" "Tähän aikaan", Viivi vahvistaa. "Ei katsonut sitten kalenteria." Liu'un alas Jackien selästä ja taputan sen kaulaa. "No, loppu hyvin, kaikki hyvin", totean sitten. "Elkku, hoidatko sä Jackin mun kanssa?" Kun Catu, Jassu ja Viivi vievät hevosensa isoon talliin ja Maiss pikkutalliin, minä ja Elkku kipitämme Jackien rinnalla yksityistalliin. Ruuna on hionnut kevyesti vauhdikkaan lenkin (johon se itse järjesti hieman lisävauhtia) jäljiltä, joten pesemme sen kevyesti sienellä ja kuivaamme sitten huolellisesti. En halua ponin vilustuvan. Lopulta loimitamme Jackin ja viemme tarhaan. Ruuna ravaa laiskasti heinäkasan ääreen, laskee päänsä ja kaappaa suuhunsa tupollisen heiniä. "Syöppö mikä syöppö", en voi olla lipsauttamatta. "Ehkä, mutta hoikka syöppö", Elkku toteaa. "Jep. - LYNN&JACKIE 15HMLynniskä: tää on aivan mahtava! <3 Panostanu oot kyllä, ku tän tekemiseski vierähti koko päivä. (: Mä tykkään noista kuvista, kansainvälinen piilonaamataietilija. =D - MaissiHaha! On noilla joillakin naama, älä piilonaamaile siellä. Ja juu, meni tässä päivä ja olis kauemminkin mennyt jos eka kuva ei olisi ollut eilisen jäljiltä melkein valmiina Tackar, kiva jos tykkäsit. Panostettu on, ainakin yritin L Tää on simply upea. Toi sun sekainenmustavalkopiirtotyyli tosiaan toimii ! : )) Ihanaihana. - JassuTackar! L
|
|
|
Post by Lynn on Jan 1, 2010 18:17:14 GMT 3
1. tammikuuta - Uusi vuosi, uudet kujeet[/size]
Vuosi on vaihtunut. Seison varhaisaamun kelmeässä kajossa ja katselen lumen peittämää, vielä hämärän verhoamaa maisemaa. Havahdun unelmieni keskeltä ja avaan yksityistallin oven. Tästä se nyt sitten lähtee, uusi vuosikymmen, pohdiskelen. Uusi vuosikymmen. Paitsi että vuosi on vaihtunut, on myös jokin muu muuttunut, tuumaan tervehtiessäni en yhtä, vaan kahta poniani, vierekkäisissä karsinoissa seisovia Jackieta ja Trullia. Sophie lähti, Trulli jäi - ja minä lupauduin ottamaan Trullin hoteisiini. Katsoessani rakkaan Jackieni kaunista karsinanaapuria tiedän, etten kadu päätöstäni. Kolmevuotias, herkkä nyffitamma tulee varmasti tuottamaan minulle töitä, mutta en aio perääntyä enkä antaa periksi. Trullista tulee hieno ratsu ja ennen kaikkea olen varma, että siitä tulee hyvä ystävä minulle ja kenties Jackillekin.
"Hei muru", sanon Jackille ja siirryn rapsuttelemaan ruunaani. En tahdo, että Jack tuntee jäävänsä varjoon vain siksi, että minä keskityn tästä lähin myös Trulliin. Jack on minulle tärkeä, eikä sen asemaa sydämessäni tule järkyttämään kukaan eikä mikään. Sydämessäni on tilaa teille molemmille, vakuutan kaksikolle mielessäni, mutten sano sitä ääneen. Minun ei tarvitse.
Tallin ovi kolahtaa. En käänny katsomaan, vaan painan vain poskeni Jackien pehmeää poskea vasten. Talliin tullut, oli se sitten kuka tahansa, puhuu minulle kyllä jos haluaa. Käytävältä kuuluu kuitenkin vain vaimeita askelten ääniä ja hyvän huomenen toivotus, joka lienee suunnattu jollekulle muulle kuin minulle. Hevosille tietenkin. Ehkä Jassu ei huomannut minua ohi kävellessään. Oli miten oli, taputan Jackieta ja käännyn mennäkseni käytävälle. Tunnen ruunan katseen selässäni ja hymyilen vaisusti. Jackie tietää täsmälleen, kuinka sekavat ajatukseni ovat juuri nyt. Ponin sanaton ymmärryskyky ei kenties koskaan lakkaa yllättämästä minua; olen aivan varma, että se tietää mitä muuta uutta alkanut vuosi on minulle tuonut.
"Huomenta, Lynn! Mä en ees huomannu et sä olit siellä", Jassu hihkaisee, kun astun ulos Jackin karsinasta. "Hyvää alkanutta vuotta!" "Samoin, ja huomenta", hymähdän. Enempiä sanoja ei vaihdeta, vaan Jassu katoaa vihellellen varustehuoneeseen ja minä astun varovasti Trullin karsinaan. Raudikkotamma katsoo minua ihmeissään ja puhisee hämmentyneenä. Olen vieras sen maaperällä, tuntematon ja omituinen. "Hei Trulli", tervehdin tammaa. "Joo, minä se vaan olen. Olet sä mut aiemminkin nähnyt." Höpöttelen tammalle omiani ja silittelen jonkin aikaa sen pehmeää karvapeitettä. Trulli on kiltti ja rauhallisen oloinen, pidättyväinen mutta utelias. Se on tottunut ihmisiin ja tietää ettei jokaikinen vieras tahdo tehdä sille pahaa. Ehkä se on herkkä, mutta pohjimmiltaan myös luottavainen.
Haen tamman harjapakin ja hetken sen sisältöä tutkittuani ryhdyn harjailemaan ponia. Trulli tiirailee minua uteliaana, mutta rauhallisena. Harjaan tamman karvapeitettä, vaikka se säihkyykin jo puhtauttaan - harjaaminen jos mikä on mielestäni hyvä tapa tutustua poniin. "Valitan, siellä on niin kylmä että kovin pitkäksi aikaa sua ei ulos viedä", mumisen ponille. "Pääset kohta ulos siksi aikaa kun me käydään Jackin kanssa lenkillä." Silittelen Trullia hetken ja siirryn sitten Jackin luo harjatakseni sen ja laittaakseni sen kuntoon.
Trulli käyskentelee huolellisesti loimitettuna ulkona tarhassa, kun kävelen Jackin kanssa kohti metsäpolkua. Unohdun ajattelemaan tuota nuorta ponitammaa ja pian ajatukseni siirtyvät Jackiin. Se täyttää pian 18 vuotta, mutta askelluksessa ja olemuksessa ei kahtakymmentä vuotta lähentelevä ikä vielä näy. Ruuna on alkanut käydä tunneilla vähän säännöllisemmin, eikä tuntikäyttö ole sitä haitannut. Trulli sen sijaan on vasta kolmen ja vasta koulutuksensa alussa. Aikanaan siitäkin tullee tuntiponi, pohdiskelen. Siitä voi tulla hyväkin tuntiratsu...
Pyyhin kaikki tulevaisuudensuunnitelmat mielestäni kehottaessani Jackin raviin. Nyt keskityn vain tähän hetkeen, päätän. Vain tähän rentoon lenkkiin tärkeän ponivaarin kanssa.
Lynn&Jack 16HM
|
|
|
Post by Lynn on Jan 6, 2010 21:23:59 GMT 3
6. tammikuuta
Talli on hiljainen. Harjailen Trullia tamman karsinassa, vaipuneena ajatuksiini. Olen viettänyt raudikon nyffini kanssa paljon aikaa ja yrittänyt luoda siihen jonkinlaista yhteyttä, mutta se on yhä hieman varautunut kanssani. Tahdon luoda hyvän pohjan keskinäiselle suhteellemme, ennen kuin aloittaisin tamman ratsukoulutuksen. Sophie on luonut hyvää pohjaa koulutukselle, mutten tahdo kiirehtiä suin päin töihin, ennen kuin pikku-Trulli luottaa minuun. Hoitajakin sille pitäisi hankkia, ja tavallaan hoitaja on kenties jo löydettykin, mutta tahdon ensin löytää oman yhteisen säveleni tamman kanssa. "No niin, muruseni, sä olet jo riittävän puhdas, eikö vaan?" jutustelen tammalleni. Trullin talvenpaksuunnuttama karvapeite säihkyy vaalean punaruskeana. "Tänään käydään vähän kävelemässä, katsotaan jos löydettäisiin joku kaveriksi." Jätän Trullin karsinaansa ja kipitän ulos hiljaisesta yksityistallista. Matkalla kohti isoa tallia kierrän Jackin tarhan kautta - ruuna on nyt yksin tarhassaan, ties missä sen tavanomaist tarhakaverit huitelevat. Käyn tervehtimässä ruunaani pikaisesti ja lupaan sille harjata ja ratsastaa sen heti kun palaamme Trullin kanssa kävelyltä.
Isossa tallissa porukkaa on, toisin kuin yksityistallissa, ihan molemman käden sormille laskettavaksi. Paikalla näkyvät olevan niin Catu, Kopsu, Henna, Fiona kuin Sannikin - ja muiden takana seisoo Maiss. Hymyilen tytölle, joka näyttää syystä taikka toisesta hieman vaisulta muiden hälistessä iloisina. "Maissi hei", sanon tytölle ja hipsin muiden ohi hänen luokseen. "Sä näytät alakuloselta. Onko jotain sattunut?" Puhun hiljaa, jotta muut eivät kuule. "Eeei..." Maiss sanoo, mutta saa minut kohottamaan kulmiaan. "Tule", sanon tytölle ja tartun tätä kädestä raahatakseni tämän perässäni yksityistalliin. "Tuu mun ja Trullin kanssa kävelylle. Otetaan vaikka Vani mukaan." "Okei", Maiss myöntyy ja hymyilee hieman. "Mennään vaan."
Pian odotan suitsitun Trullin kanssa Maissia, joka ilmaantuu Vaninsa kanssa pikkutallista. Vieressäni seisova Trulli pureskelee kuolainta ja katselee Vania kiinnostuneena. "Joko mennään?" kysäisen ja Maiss nyökkää. Lähdemme yhdessä poniemme kanssa kävelemään hiljaisille metsäpoluille. Trulli käyttäytyy hyvin ja askeltaa varmasti juurakkoisella polulla, pälyilee välillä ympärilleen ja säpsähtää, kun kuusen oksalta valahtava lumimassa tipahtaa polunvarteen. "No hui", hymähdän ponille. "Oliko hurjaa?" "Jännää, että sä omistat nyt Trullin", Maiss sanoo mietteliäänä. "Kun sä olet jotenkin... sä ja Jaska vaan ootte niin hyvä pari." "Ei se, että mä omistan Trullin, muuta mun ja Jackin suhdetta mitenkään", vakuutan hymysuin. "Jack on ollut mulla pitkään ja se on mulle tärkeä, tulee aina olemaan. Mä lupauduin huolehtimaan Trullista ja mä pidän siitäkin, mutta meidän välillä ei ole vielä mitään sellaista mitä mun ja Jackin välillä on. Ehkä joskus..." "Varmasti joskus", Maiss sanoo, ja sitten välillemme lankeaa hetkellinen hiljaisuus. "Maiss, arvaa mitä?" kysyn hetken kuluttua. "No?" "Sä olet hurjan hyvä tyyppi. Mä haluan että sä tiedät olevas mulle jo aika tärkeä mulle", sanon ja pidän pienen tauon. "Siksi mä tahdon että sulla on kaikki hyvin, ja sä vaikutat jotenkin vaisulta. Jos mä jotenkin voin auttaa, niin ihan tosi, sä voit kääntyä mun puoleen koska tahansa." Maiss on hiljaa. Vilkaisen nuorempaa tyttöä olkani yli ja huomaan ilahtuneen ilmeen tämän kasvoilla. "Kiitti Lynn..." Maiss sanoo ja pian tämä kertoo, mikä on hätänä. Päästessämme isommalle tielle pysäytän Trullin ja odotan, että Maiss saa Vaninsa talutettua viereemme. "Anna mä halaan sua", sanon ja Maiss hymyilee. "Siitä vaan."
Palaamme takaisin tallille, Maisskin jo piristyneenä ja viemme ponit sinne minne ne kuuluvatkin. Kun olen loimittanut Trullin tarhaansa, haen Jackin sisään ja ryhdyn harjaamaan sitä. Poni puhisee tyytyväisenä päästessään sisään lämpöön. Ruuna näyttää huvittavalta huurtuneine turpakarvoineen, enkä voi olla nauramatta sen pakkasukkomaiselle olemukselle. Jack on suloinen ja tietänee sen varmasti itsekin, mutta siltikään se ei tee itsestään numeroa. Ruunan maanläheinen luonne tekee siitä upean ja luotettavan persoonan. Satuloin Jackini ja vien sen maneesiin kevyttä koulutreeniä varten. Viimeaikoina harjoittelut ovat jääneet vähemmälle ja olemme siirtyneet lähinnä maastopolkujen kartoittamiseen. Ei se mua ainakaan haittaa, ajattelen mielessäni. On ihana viettää ihan vain rentoa yhdessäoloaikaa Jackin kanssa. Nyt on kuitenkin aika jättää turhat löysäilyt pois ja keskittyä treenaamiseen. Siirrän Jackin raviin ja pian kasvoni sulavat leveään hymyyn. Oi onnea! Ei sitä aivan jokainen omista kahta näin hienoa ponia.
Lynn&Jack 17HM
|
|
|
Post by Lynn on Jan 19, 2010 23:10:17 GMT 3
19. tammikuuta - Poni pieni kultainen[/size] Poni pieni kultainen, pienen tytön itkuisen saa kyyneleensä kuivaamaan ja suun hymyyn kaartamaan on kaikki hyvin taas, kun pientä ponia pyöreää halata saa ja suukottaa ja voi ponin korvaan kuiskuttaa, paksua harjaa palluttaa Kun ulkona lunta tuiskuttaa, alkaa tyttöä jo nukuttaa kun turvassa on tässä, ponin vieressä lämpimässä kiehnää, halaa, taputtaa, pientä poniansa rakastaa sulkee silmät, nojaa posken poskea pehmeää vasten on läsnä hetkessä tässä Poni pieni kultainen, pieni tyttö hymyillen ajattelee omiaan, pientä kultaponiaan ei ole huolen häivääkään, kun ponia saa pitää lähellään hellitellä, lellitellä, taputella, silitellä istuskella rauhaisasti... ihan melkein aamuun asti Alun alkaen meserunoilua - kun nyt sattui sanoja tulemaan ni Maissille sepitin osan tätä runoa mesen välityksellä ja nyt sitten kirjoitin pari lisäsäkeistöä + hienosäädin .Lynn&Jack 18HM
|
|
|
Post by Lynn on Mar 28, 2010 2:14:12 GMT 3
28. maaliskuuta - Syntymäpäiväyllätyksiä[/size]
Jack huokaa hiljaa. Yritän hymyillä ponille vaisusti ja silittelen hellästi ruunani poskea, korvia, niskaa. "Sä olet urhea", muodostan sanat huulillani, sillä enempään minulla ei ole jaksamusta. "Kyllä sä selviät." Ruunan tuskainen olemus saa sydämeni voihkaisemaan. Se on väsynyt, mutta silti se kuuntelee sanojani ja painaa päätään syliini. Mitä tapahtuu? Miksi minuun sattuu? se tuntuu kysyvän, ja rakkaan Jackieni silmissä kuvastuva hätä saa minut voimaan pahoin. Nieleksin itkua ja käsken itseäni pysymään koossa. Jack tarvitsee minua nyt, ja minun täytyy pysyä vahvana sen vuoksi. Tähän asti olen pystynyt tekemään jotakin, mutta nyt kaikki voitava on tehty ja on aika odottaa. Odottaa eläinlääkäriä saapuvaksi... Huomaamattani olen antanut Jackin pysähtyä ja seisahtunut itsekin, mutta nyt kehotan ponin liikkeelle. Vastahakoisesti ruuna tottelee pyyntöäni, tottelee kuten on aina totellut. "Voi Jack, yritä selvitä, ole kiltti", anelen hiljaa mielessäni ja alan miettiä, missä eläinlääkäri viipyy.
"Lynn, se tulee varmasti pian." Säikähdän tuntiessani Jassun käden olkapäälläni - nainen on tullut minun ja Jackin luokse minun huomaamattani ja tietää takuulla, miltä minusta tällä hetkellä tuntuu. Katsahdan kelloa; vuorokausi on huomaamattani päässyt vaihtumaan, ja niiskaisen tiedostaessani, mikä päivä nyt on. "Jassu, se täyttää tänään vasta 18, ei se voi... k-kuolla", sanon itkua nieleskellen ja rutistan vierelläni kävelevää poniruunaa. "Kyllä Jack selviää", Jassu yrittää rauhoitella. "Eläinlääkäri on tulossa, ihan varmasti pian täällä." Ja samassa pihasta kuuluu auton ääni. Huokaisen helpotuksesta ja kuulen Jassun sanovan, että hän käy hakemassa eläinlääkärin talliin, jonka käytävällä olen taluttanut Jackia edes takaisin jo varmasti yli puolen tunnin ajan. Pian Jassu saapuu eläinlääkäri seurassaan, ja tuskin huomaan muiden hevosten kurkistelevan ihmeissään karsinanoviensa ylitse - ne eivät tiedä, kuinka reagoida tallissa keskellä yötä tapahtuvaan jännitysnäytelmään. Kuuntelen eläinlääkärin puheita, mutten kuitenkaan kuule niitä, ja mieskin tuntuu keskittyvän lähinnä tuskaiseen poniin.
"Klinikkakäynnille ei ole tarvetta, poni selviää. Sitä täytyy kuitenkin valvoa, ja jos tilassa tapahtuu muutoksia huonompaan suuntaan tai jos tila ei lähde paranemaan, soittakaa minulle välittömästi", eläinlääkäri sanoo myöhemmin. Nyökkään, muuhun en kykene, ja kiedon käteni jälleen pienen ponini kaulan ympärille. Enää minusta ei ole pidättelemään kyyneleitä, vaan annan niiden valua valtoimenaan poskeani pitkin ja pudota Jackin mustaan harjaan. Poni huokaisee jälleen, väsyneenä muttei niin tuskaisen kuuloisena. Yö on ollut pitkä, mutta Jackin olo on selvästi helpottunut. En kuitenkaan aio päästää sitä silmistäni ainakaan seuraavaan vuorokauteen - aion olla ponin lähellä, jos jotain tapahtuu. Se on vähintä mitä voin tehdä. "Hyvää syntymäpäivää, kullannuppu", sanon ponilleni voipuneena. "Äläkä enää koskaan pelästytä mua näin." Jack vilkaisee minua, ja olen varma, että sen silmäkulmassa tuikahtaa pieni pilkahdus. Luuletko, että sairastuin ähkyyn tahallani? ponin katse viestii, kunnes se sulkee hetkeksi silmänsä ja lepuuttaa takajalkaansa. Jack torkahtaa kevyeen uneen ja tuhisee itsekseen, ja minäkin uskallan lepuuttaa silmiäni hieman. Lopulta vajoan raskaaseen uneen, ja jo parin tunnin kuluttua herään ponin karsinassa Jassun jaellessa muille hevosille aamuruokia. Katselen Jackia, joka puolestaan tiirailee takaisin, enkä voi olla hymyilemättä helpottuneena.
Yön kauhut ovat väistyneet, ja kaikki näyttää huomattavasti paremmalta aamun valossa. Jack on väsynyt, minä olen väsynyt ja tiedän, että olisi voinut käydä huonosti. Nyt kaikki on kuitenkin paranemaan päin.
- Lynn&Jack 19 hm
|
|
|
Post by Lynn on Apr 11, 2010 15:30:18 GMT 3
11. huhtikuuta - Jos metsään haluat mennä nyt..."... niin takuulla yllätyt! Jos metsään haluat mennä nyt, näät sammaleet, myllätyt. Kas pienet pollet vekkulit on nyt käyneet suureen joukkiohon. On päivä Jassun ja Lynnin villin reeetken!" Lynn ja Jassu hoilottavat yhteen ääneen. Jackie ja Brella pyörittelevät silmiään omistajiensa kevätinnostukselle. Nelikko on lähtenyt rennolle päiväkäppäilylle ilman satulaa. "Ihanaa kun keeeevät!" Lynn julistaa ja Jassu naurahtaa ja jatkaa sitten hoilottamista. Kevätkahjoilua by Jackie&Brella ft. omistajat. Lynn kursi kasaan linet ja Jassu korjasi sen mikä korjattavissa (lue: väritti kuvan).
|
|