Ratsaille!Lumi narskui kenkien alla. Oli taas uusi päivä tallilla. Ihanaa tallipäivää varjosti vain kauas sysätyt ajatukset alkaneesta koulusta. Ei enää myöhäisiä herätyksiä, ei enää valoisia, pitkiä tallipäiviä. Vaan kirjoja, läksyjä, kokeita, projekteja, esseitä, esitelmiä ja aamunavauksia, joissa kaikki meinasivat nukahtaa rehtorin pälättäessä jälleen kerran upeasta kouluhengestä ynnä muusta yhtä hienosta.
Kiristin askelteni tahtia, kun kuulin kavioiden kopseen ääniä. Pian näin reippaasti laukkaavia hevosia tarhassa. Ne ottivat talvesta kaiken ilon irti.
Samassa muistin, että olin jättänyt uuden kamerani kotiin. Mitä hyötyä on kamerasta, jos sitä ei ikinä muista ottaa tallille mukaan!?
Minun oli pakko rysähtyä laitumen viereen ja katsella iloista hevosenleikkiä pieni hetki. Pikkuhiljaa alkoi kuitenkin tulla kylmä, joten jatkoin ripeästi matkaani talliin. Jonttu ei ollut ollut ulkona, joten sen oli pakko olla vielä sisällä.
Kävelin yksityistallin ohi. Hoitajienhuoneesta kuului naurua. Emmin hetken, mutten kuitenkaan saanut itseäni kääntymään tallin ovelle.
Sain mielestäni suhteellisen helposti kavereita, mutta en viihtynyt yleensä isommissa porukoissa. Olin Shelyesissä aika uusi, joten en edes vielä kaikkiin ollut ehtinyt tutustua, ainakaan kunnolla.
Huokaisten lähdin kävelemään oritallia päin. Omapahan oli vikani. Mitäs en mennyt sinne, ja jutellut toisten kanssa, miksi ne muka minut torjuisi kun en ollut kenellekkään mitään pahaa tehnyt. Sitäpaitsi harvoin löytyi tallilta samanlaista ihanaa ilmapiiriä, niinkuin Shelyesissä; kaikki auttoivat toisiaan ja puhalsivat yhteen hiileen, oli tilanne mikä vaan. Ja silti en saanut itseäni kääntymään.
Vielä orvommaksi oloni tuli, kun huomasin oritallissa Jontun karsinan olevan tyhjä. Kentällä ei näkynyt ketään, joten arvelin, että Ilu oli varmaan mennyt ratsastamaan maneesiin. Sinne siis.
Vihelsin vähän ja astuin sitten maneesin raollaan olevasta ovesta sisään. Siellähän näinkin tutun, vaalean ruunan ravaamassa täydellisessä muodossa luotiviiva suorana. En voinut olla kadehtimatta, miten hyvin Ilu hevosensa hallitsi. Ratsukon työskentely oli keskittynyttä ja ilo silmälle.
- Moi, huikkasin varovasti.
- Ai moi Leea! Ilu siirsi ratsunsa käyntiin kun huomasi minut. Hän taputti Jonttua lavalle kiitokseksi hyvästä työstä.
- Hei, haluaisitsä nyt kokeilla Jonttua? Mä oon ehtiny mennä vasta vähän aikaa ja ihan kevyesti vaan. Ja olisin nyt tässä niin voisin opastaa vähän, Ilu ehdotti vilkaisten silmäkulmastaan minua.
- Ai siis ratsastaisin? Kysyin typerästi. En ollut tottunut siihen, että hoitohevosella saisi ratsastaa. Täällä Shelyesissä se oli kuitenkin hoitajan velvollisuus siinä missä hevosen harjaus ja hoito sekä varusteista huolehtiminenkin, kuhan ratsun päivän työtuntimäärä olisi kohtuullinen.
- Niin, onhan sulla kypärä mukana? Nyökkäsin
- No käy äkkiä hakemassa se niin pääset selkään, Ilu hoputti.
Melkein juoksin talliin, minne olin jättänyt reppuni. Avasin repun ja huomasin, että olin onneksi ottanut kypärän mukaan. Nappasin sen mukaani ja painuin takaisin maneesille.
Ilu oli jo kaarrossa ja laskeutunut ratsailta.
- Pääsethän sä ite selkään? Se on kato vähän pakko sitte ku itekses ratsastelet, Ilu sanoi. Arka ilmeeni antoi ilmeisesti vähän epäilyn varaa.
- Joo, tottakai, sanoin.
- Tehdäänkö vaikka niin, että sä ohjaat mun ratsastusta mut teen kaikki perusjutut niin näät että osaan? Ehdotin. Hevosen (tai minkä vain eläimen) läsnäolo vaikutti minuun aina rohkaisevasti.
- Sopii, Ilu sanoi, ja näytti olevan tyytyväinen ratkaisuun. Itsekin olisin kyllä halunnut nähdä hevoseni hoitajan olevan täysin pätevä tehtäviinsä.
Hipaisin Jontun sametinpehmeää turpaa lapasellani ennen kuin kiinnitin kypärän ja nostin jalkani jalustimeen. Sujautin ohjat ja tukun harjaa toiseen käteen, toisen käden asetin satulan kaarelle. Sitten ponnistin ja heilautin itseni satulaan. Jonttu pysyi rauhallisesti paikoillaan, mutta oli selvästi utelias uutta ratsastajaa kohtaan. Onnistuin väläyttämään Ilulle pienen hymynkin.
Säädin vielä jalustimia lyhyemmiksi, tarkistin vyön, keräsin ohjat ja annoin varovasti pohkeita Jontulle, joka reagoi heti, ja lähti uralle reippaassa käynnissä.
- Sä voit kerätä nyt ohjat ja alkaa ravailla, Ilu sanoi katsoen minua. Nyökkäsin ja keräsin ohjat hiljalleen. Annoin samalla hiukan pohkeita niin, ettei Jonttu kuvittelisi minun haluavan hidastaa. Varovasti annoin lisää pohkeita ja ruuna siirtyi heti pyöreään raviin. Lennokas liike kieli laadukkaasta askeleesta. Kevensin ja vilkaisin hiljaa, että kevennys oli oikea.
- Kantapäät alas, jalkaterät menosuuntaan, Ilu korjasi mutta näytti muuten tyytyväiseltä menoon.
Ravasin pari kierrosta ja Ilu käski minun tehdä ympyröitä ja taivutella vähän Jonttua. Hevonen totteli kuin unelma apujani (luulen että Ilun ratsastuksella oli osuutta asiassa) ja lähti hyvin pohkeista eteen.
- Muista puolipidätteet ennen kun käännät. Voisit jopa aavistuksen hidastaa tahtia. Nyt sitten ympyrällä taivutat aavistuksen sisäpohkeen ympäri. Hyvä juuri noin, Ilu kehui.
Siirryin taas uralle ja ratsastin huolellisen kulman. Jonttu taipui melkein automaattisesti, ja suoristui helposti heti kulman jälkeen.
- Vaihda suuntaa. Parempi ulko-ohjan tuki, Ilu huikkasi. Korjasin virheen ja Jonttu alkoi jo vähän pyöristyäkin.
- Hyvä, sehän alkaa hakea jo sinne alas. Sun ei tartte saada sitä muotoon mutta jos se sinne hakee niin muista myödätä pikkuhiljaa sisäohjasta, Ilu sanoi.
Ravasimme vielä pari ympyrää ja sitten oli pieni hetki Jontun lepotauoksi.
- Tosi hyvältä näytti, Ilu kehui kun Jonttu pärskähteli pitkin ohjin. Taputin tyytyväisenä ruunan kaulaa.
- Otetaan sitten vähän laukkaa, Ilu sanoi taas hetken päästä.
- Tuu tänne päätyyn ympyrälle. Nosta vaikka käynnistä, Ilu neuvoi.
Keräsin ohjat ja ruuna valpastui. Se oli tänään reippaalla päällä. Ratsastin sen huolellisesti ympyrälle ja asetin hieman sisään. Ilu itse jäi ympyrän keskelle.
- Hyvä, nosta vaan ku oot valmis, kuului neuvo. Pidin asetuksen sisään, tein puolipidätteen ja käytin sisäpohjetta vähän edempänä. Jonttu lähti kiitoraviin. Jotenkin arvasin, etten heti onnistuisi.
- Soo, Ilu sanoi.
- Rauhoita ravi, ja koita sitten uudelleen. Ota parempi ulko-ohja, ja napakammat puoli-pidätteet, Ilu neuvoi. Liikuttelin ulkokättäni kunnes tunsin Jontun suun napakasti. Sitten nostin uuden laukan. Tällä kertaa onnistui.
Jonttu laukkasi lennokasta laukkaa pitkin ympyrää.
- Hyvä, hienosti menee, Ilu kehui.
- Pysy vaan tässä ympyrällä, hän neuvoi.
Ohjasin tarkasti ratsuani ympyrällä. Jonttu pärskyi ja painoi aavistuksen kuolaimelle. Tein hiljaa puolipidätteitä ja pidin laukan rauhallisena.
- Ota pari kierrosta koko kenttää ympäri, pidä kuitenkin sama rauhallinen tahti, Ilu huikkasi. Käänsin ratsuni varovasti pois ympyrältä. Pitkillä sivuilla Jontun eteenpäinpyrkimys oli selvästi parempi, mutta se pysyi silti hyvin hallinnassa.
- Ok, sitten käyntiin, Ilu huusi viimein. Hidastin laukan raviksi ja siirsin Jontun käyntiin.
- Vaihdetaan sitten suuntaan, sama juttu toisessa suunnassa, Ilu huikkasi.
Siirryimme taas ympyrälle ja valmistelin laukan. Tällä kertaa nosto onnistui ensimmäisellä yrittämällä. Laukkasimme taas pari kierrosta ympyrällä ja siirryimme sitten taas koko uralle. Jonttu nosteli jalkojaan, kun laukan riemu tarttui minuunkin.
- Hyvä, Ilun ääni kajahti maneesissa.
- Ota sitten vaan käyntiin, anna Jontun kävellä vähän aikaa ja sitten voit vielä lopuks ravailla loppuravit. Etteköhän te pärjää ilman mua, Ilu sanoi.
- Joo, tietty, sanoin Ilulle. Hän näyttikin olevan aika kylmissään. Kukapa ei olisi kun on melkein tunnin katsellut toisen ratsastusta.
- Ai niin, Ilu kääntyi vielä.
- Mä ehdin putsata jo karsinan, mutta sinne vois heittää vielä yhen kottarin purua, mun pitää nyt lähtee. Nyökkäsin vahvistukseksi ja Ilu lähti.
Käänsin ruunan kulman jälkeen lävistäjälle ja vaihdoin siten suuntaa. Lämmin talviaurinko loisti sisään maneesin ikkunasta, ja kultasi Jontun vaalean harjan.
- No niin, ukko, sitten olis vielä loppuravit, höpötin ruunalle. Keräsin ohjat ja annoin hevoselle luvan siirtyä raviin.
Jonttu ravaili pitkin, liidokkain askelin. Kevensin tahdikasta ravia ja tein erilaisia kiemuroita. Nyt kun maneesi oli tyhjä, ja tilaa riitti, pystyin käymään eri kuvioita läpi aina ympyröistä erilaisiin kiemurauriin. Jonttu venytti kaulaansa alas ja taipui kiltisti kaarteisiin ja kulmiin. Se pärskähteli rentona.
- Hyvää, kehuin ruunaa ja hidastin käyntiin. Taputin ruunaa jälleen unohtamatta kehuja.
- Noniin, eiköhän lähetä talliin, tokaisin Jontulle kun olimme kävelleet vähän aikaa. Ohjasin hevosen kaartoon. Halasin vielä lämmintä kaulaa, enne kuin irroitin jalustimet ja valuin alas satulasta. Nostin jalustimet ja löysäsin vyötä, otin sitten ohjat kaulalta ja lähdimme talliin.
Aurinko häikäisi silmiä kun astelimme oritallille päin maneesilta. Lumihanki näytti ihan siltä kuin jokainen lumikide olisi ollut pieni timantti. Jonttu tallusteli perässäni rauhallisena.
Tallissa otin Jontulta varusteet pois ja vein ne varustehuoneeseen. Sitten heitin Jontulle pienen siivun heinää ja aloin harjata sitä perusteellisesti. Kun kaviotkin oli putsattu ja ruuna oli syönyt heinätukkunsa viimeistä kortta myöten, napsautin narun riimuun ja vein hevosen ulos.
Jonttu tunki innokkaasti tarhaan.
- Hei! Huudahdin puskevalle suokille. Kokemuksesta tiesin, että jos näin iso hevonen pääsisi vähänkin määräämään, hallinta olisi sillä menetetty. Sitäpaitsi jos vahvakaulainen suokki päättäisi oikeasti lähteä jonnekkin, sitä ei pysäyttäisi edes iso, vahva mies, saati sitten tällainen tyttönen jota vieläkin sanottiin vaahtosammuttimen kokoiseksi. Tartuin siis tilanteeseen kun siihen vielä pystyi tarttumaan.
- Kuule, kuka tässä oli ekana menossa tarhaan, sanoin pehmeällä mutta napakalla äänellä ja pyysin ruunaa peruuttamaan. Jonttu peruutti kiltisti, ja otin sitten tarhalle tulon uudestaan. Ruunan askeleissa oli vieläkin hitusen turhan reipas tahti, mutten antanut sen häiritä. Vaikka ongelmiin piti puuttua, pieniinkin sellaisiin, tiesin samalla että tilanteiden jatkuva jahkaaminen turhautti hevosta, ja se saattoi vaan pahentaa ongelmaa huomattavasti.
Rauhallisesti suljin portin ylimmän langan, käänsin Jontun turvan porttia kohti ja päästin sen sitten irti väistyen samalla tieltä pois. Naurahdin ruunan kirmatessa raville. Vauhtipyrähdys loppui lyhyeen. Heinäkasalle, tietenkin.
Kun olin tarkistanut, että tarhan portti oli kiinni, palasin oritallille. Lappasin lapiolla kottarit täyteen purua ja kippasin sen sitten Jontun karsinaan. Potkin purukasan tasaiseksi kerrokseksi karsinan keskelle. Sen jälkeen päätin mennä hoitamaan varusteet. Pesin kuolaimet huolellisesti lämpimän veden alla. Sitten pesin suitset ja ristitin ne. Satulakin sai kunnon kuurauksen, ja pyyhin jopa jalustimet kostealla sienellä. Kovalla harjalla harjasin satulavyöstä ja huovasta vaaleat karvat pois.
Olin tehnyt jo kaikkea mahdollista, joten päätin käydä kurkkimassa eri talleihin. Kaikki hevoset olivat ulkona, joten missään ei oikeastaan ollut mitään erikoista meneillään.
Pikkuhiljaa valuin kohti yksityistallia. Hoitajienhuoneesta ei kuulunut enää muuta kuin rauhallista juttelua.
Voi kettu sua, sanoin itselleni. Nyt kyllä meet sinne sisään ja juttelet muille niinku normaalit ihmiset tekee. Mikä minua oikein vaivasi? Käyttäydyin kuin arka ja rääkätty hevonen.
Niimpä siis sain ihme ja kumma itseni tekemään jotain ja avasin hoitajanhuoneen oven. Sisällä oli monta iloista tallilaista.
- Leea, moi! Sanoi Henna, kun tulin sisään. Kaikki tuntuivat olevan vähän tylsistyneitä, joten olin ilmeisesti hyvin tervetullut piristämään pienen porukan pulinoita.
- Ilu kerto et ratsastit tänään Jontulla ekaa kertaa, miten meni? Mitä tykkäsit Jontusta?
- Ihan hyvin meni, Jonttu oli tosi kiva, huomasin itseni sanovan. Hennalle oli helppo jutella, olinhan hänen yleisvakkarillaan. Silti punastuin aavistuksen ja hivuttauduin läheiselle tuolille istumaan. Kaikki kuitenkin juttelivat normaalisti.Vähän ajan päästä unohdin, miten vaikeaa hetki sittenoli avata huoneen ovi.
KUVA, aika iso niin laitoin linkiksi.
Tällaista tällä kertaa, kunnon pitkä tarina johon meni oikeasti aika pitkä aika + unettomana yönä piirrusteltu lyijäriluonnos, joka on piirretty kohdasta "
Hipaisin Jontun sametinpehmeää turpaa lapasellani ennen kuin kiinnitin kypärän ja nostin jalkani jalustimeen.". (Oli pakko laittaa tänne kun minusta ruunan ilme onnistui niin kivasti. (; )
