Artun päiväkirja

[Jassu]

Awel Arktemisa "Arttu"

Connemara, ori
Omat sivut

[Jassu]

Eirik ja Arttu Syyslomaleirin koulutunnilla.

[Affy]

You can win the fight, you can grab a piece of the sky
You can break the rules but before you try
You gotta love someone
You gotta love someone

Avasin oritallin oven ja astuin hengitystäni pidättäen sisään. Jassu oli kertonut minulle aamulla puhelimitse, että voisin aloittaa jälleen kerran hoitamisen Shelyesissä - jälleen kauniin connemaraorin kanssa. Vilkaisin haikaillen Tomun vanhalle karsinalle ja puraisin huultani. Enpä ollut pitkään poikaa hoidellut, kun sen aika oli jo lähteä muualle. Pudistelin äkkiä menneet mielestäni ja marssin uuden hoitohevoseni karsinalle. Arttu, Arttu, Arttu, muistelin orin nimeä mielessäni ja kurkistin sisään karsinan ovelta. Vaalea komistus käänsi päänsä suuntaani ja höristi hassusti korviaan. Hyväntuulinen virne levisi kasvoilleni ja tarjosin kättäni sille haisteltavaksi.
”Mitäs poika?” totesin hiljaa, lähes kyynelehtien. Tuntui hyvältä olla taas Shelyesin rauhallisen oritallin lämmössä. Ajatella että Jassu oli ollut niin kiltti, että oli päästänyt minut takaisin.

You can stop the world, steal the face from the moon
You can beat the clock, but before high noon
You gotta love someone
You gotta love someone

Sujahdin sisään karsinaan ja tervehdin Arttua silittämällä sitä kaulalta. Ori nuuski minua uteliaasti ja odotti saavansa herkkuja. Muistin jättäneeni tämänpäiväisen luokkaretkemme eväsleipäni kannikat taskuuni, joten kaivoin ne esiin. Tarjosin avoimelta kädeltäni leivät, jotka maistuivat Artulle hyvin. Meistä taisi tulla sillä samalla sekuntilla astetta paremmat kaverit. Jäin hetkeksi silittelemään herraa, saadakseni pohjustan luottamukselle. Näin ainakin viimeksi käydyn hevosluennon puhuja, jonka nimeä en tahtonut muistaa, oli sanonut. Pitkät ja rauhalliset vedot tuntuivat olevan Artun mieleen, joten silittelin sitä sitten niin. Parikymmentä minuuttiahan siinä vierähti, mutta poni tuntui nauttivan jokaisesta hetkestä yhtälailla kuin minäkin. Ja ajatella, tämä oli ensimmäinen kerta kun sen näin.

Youve got one life with a reason
You need two hearts on one side
When you stand alone and there's no one there
To share the way it feels inside and baby

Kaivoin harjapakin esille, jonka kylkeen oli kirjoitettu siistein kirjaimin Arttu. Palasin karsinalle ja kumisuan kanssa ujuttauduin takaisin connun luokse. Annoin sen nuuskaista kumisukaa, kunnes aloitin puhdistusoperaation. Hampaat irvessä ori seisoi paikoillaan harjatessani sitä. Jassu oli sanontu, että se voisi pyöriä ja hyöriä, mutta omasta mielestäni se pysyi hienosti paikoillaan. Tai sitten kyseessä oli helppo päivä.
Hikisen urakan jälkeen sain ponin harjattua kokonaan.
”Sun harjat tarttee kyllä uudistuksen”, naurahdin katsoessani räjähtänyttä vaaleanpunaista pölyharjaa kädessäni. Siihen oli sotattu permanenttitussilla monta nimeä ja Artun nimi oltiinkin jo keksitty omaperäisesti kirjoittaa maalarinteipille. Varmasti kiertänyt monen hevosen selän, ajattelin huvittuneena ja viskaisin harjan takaisin laatikkoon. Taputin oria kaulalle ja suljin karsinan oven.

You can cheat the devil and slice a piece of the sun
Burn up the highway but before you run
You gotta love someone
You gotta love someone

Vilkaisin oritallin muut asukkaat: vain Vippeen olin ennestään tutustunut, muut olivatkin uusia tuttavuuksia. Tervehdittyäni rapsutuksien merkeissä oritallin asukkaita, reippailin isolle tallille pihan läpi ja hypähdin pitkällä loikalla sisään. Viimeinen tunti oli pian loppumassa. Heitin talvitennarit portaiden viereen ja kipusin portaat ylös oleskelutilaan.
”Moi”, totesin hiljaa oleskeluhuoneessa naureskeleville tytöille, jotka hiljenivät äkillisesti kun tulin sisään. Hymyilin muovisesti ja näpräsin palmikoitua hiuslettiäni.
”Affy?” Näin Lynnin hymyilevän pirteästi sohvalta suuntaani.
”Jeh, minäpä minä”, virnistin ja kävelin tytön viereen sohvalle.
”Ootko uus täällä?” Lynnin vieressä istuva ruskeatukkainen, selvästi hieman nuorempi tyttö kysyi.
”Eeen, oon vaan pitäny vähän taukoa omien kiireiden takia”, totesin hymyillen viattomasti.

When you're gonna play with fire
You let someone share the heat
When you're on your own and there's no one there
To cool the flames beneath your feet and baby

”Jaa, okei. Mä olen sitten Inga”, tyttö totesi hymyillen ja heilautti tuttavallisesti kättään.
”Affy”, esittäydyin vastaten hymyyn. ”Hoidan nyt Arttua.”
”Aika hyvin! Eikös sekin ole connemara ja ori? Aivan kuten Tomukin?” Lynn naurahti.
”Joo”, naurahdin takaisin ja kävelin istumaan sohvan käsinojalle.
”Hei öö, unohdin esittäytyä! Oon Emma”, vaaleatukkainen tyttö virnisti läheiseltä tuolilta.
”Mut sä varmaan jo muistatkin?” eräs ruskeatukkainen tyttö totesi.
”Joo, muistan. Sä olet Kopsu. Lokan hoitaja”, totesin ja hymyilin ylpeästi.
”Ja mä olen Hilda”, silmälasipäinen brunette totesi lattialta nostaessaan katseensa kulahtaneesta hevoslehdestä. Vieno hymy piirtyi kasvoilleni – osa talliporukasta tuli nyt tutuksi.

You gotta love someone
You gotta love someone

Affy&Arttu hoitomerkintä 1

// Sanat olivat sitten Elton Johnin biisistä You Gotta Love Someone

[Affy]

”Ota jääkaapista jotain välipalaa. Me tullaan sitten joskus kymmeneltä”, isäni totesi eteisen peilin edestä ja asetteli siistin polvipituisen juhlatakkinsa alta punaista kravattiaan. Nyökkäsin.
”Ja siellä on jotakin ruokaa lämmitettäväksi. Tyhjennä sitten tiskikone niin ei ala haista. Äläkä likaa vaatteitasi”, äitini hymyili kiltisti ja veti kellohelmaisen villakangastakin ylleen.
”Muista myös käydä ruokkimassa naapurin kissat, sitä ruokaa on keittiön ylähyllyssä”, isä muistutti vielä ennenkuin heilautti kättään ja työnsi äidin ulos ovesta rappukäytävään.
”Joomoikka”, mutisin liukastellen parkettilattialla villasukissani ja marssin sulkemaan pienkerrostalon porraskäytävään johtavan oven.

Haettuani keittiön korkeasta jääkaapista itselleni kaakaovanukkaan, ja tursotettuani siihen runsain mielin kermavaahtoa, lysähdin keittiön nurkassa kököttävälle nojatuolille ja survoin herkullista vanukasta suuhuni aivan kuin en koskaan ennen olisi sellaista herkkua nähnyt. Sekoittelin ja lisäsin kermavaahtoa haltioituneena... Kunnes herkutteluni keskeytti älypuhelimeni viestiäänen kilahdus. Kipitin laturille ja kirjoitettuani turvakoodin, avasin saapuneen viestin.

”Affy, voisitkohan ratsastaa tänään Artulla? Peruskoulua tai jotakin sellaista. Olen tallilla sitten koko päivän, mutta tulethan tallille ennen kahdeksaa? :--) Näkyillään.
-Jassu”

Suustani karkasi tyttömäinen kiljahdus ja innon mystisestä voimasta hyppäsin ilmaan pari kertaa. Näpyttelin vastaukseksi yksinkertaisesti ”O.K, lähden kohta ”, vaikka oikeasti olisin halunnut kirjoittaa kilometrikiitokset ja juosta äkkiä busspysäkille. Söin äkkiä vanukkaan loppuun ja lähdin huoneeseeni hakemaan ratsastusvarusteitani, jotka tungin mustaan HV Polo-merkkiseen tallilaukkuuni. Vaihdoin jalkaani farkkuratsastushousut sekä punaiset ratsastussukat ja vedin yllätyksellisesti (niinpä niin) päälleni punaisen collegehupparin, joka sai päälleen vielä ruskean toppaliivin. Lopulta tungettua jalkani valkoisiin (tarkemminsanottuna vaaleanharmaisiin) Reebookkeihin ja vedettyäni ruskean toppaliivin ylleni, lähdin juoksujalkaa bussipysäkille, johon aikataulun mukaan Shelyesin lähelle vievä bussi pian saapui. Lunta tuprutti niin, että isot lumihiutaleet tarttuivat paksulle letille sidottuihin hiuksiini.

Iltapäivä oli jo vaihtunut hämärään iltaan laskeutuessani bussista ja lähtiessäni haahuilemaan tuttua reittiä pitkin tallille. Tallipihaan mutkitteli muutamia jalanjälkiä ohuessa lumipeitteessä ja ne saivat seurakseni omani. Oikaisin heti oritalliin. Lattialla oli heinänkorsia, pari juuri saapunutta porkkanapussia kökötti seinää vasten ja odottavat hörähdykset raikasivat oven pamahtaessa takanani kiinni, joten minulle tuli kieltämättä todella, todella kotoisa olo. Hiippailin Artun karsinalle ja tervehdin varovaisesti hampaitaan kalisuttelevaa oria. Laskin laukkuni karsinan viereen ja avasin karsinanoven. Arttu inahti pää korkealla ja peruutti takaseinää vasten korvat luimussa. Päätään huitova ori oli kieltämättä uhkaava näky, mutta kun rauhallisesti tarjosin kättäni nuuskittavaksi ja naksuttelin suutani, sain kosketettua Artun kaulaa, ja lopulta pääsinkin rapsuttamaan sitä oikein hienosti. Kiitin tästä kolmatta elekielen kurssiani, joka oli kertonut uhmaavista tilanteista. Koulutetut hevoset kuitenkin yleensä vain näyttivät pelottavilta, eivätkä sitä todella olleet...

Hain harjaboksin karsinalle ja otin esiin uudesta harjakokoelmasta kumisuan. Arttu seisoi tyytyväisenä paikoillaan, nauttien harjausoperaatiosta ja suan tarjoamasta pehmohieronnasta. Se nytkähti välillä ja katsoi minua arvioivasti, mutta hetken kuluttua lörpötti vaaleanpunaista alahuulta ja nuokkui pää matalalla. Olin tyytyväinen uuteen hoidokkiini, todellinen kultakimpale.
”Affy!” Jassu huudahti oritallin ovelta ilahtuneena ja käveli karsinalle.
”Jassu”, vastasin naurahtaen ja otin hellästi tukea Artun kyljestä.
”Ootko menossa kohta ratsastelemaan?” tallinomistaja kysyi nojaten karsinanoveen.
”Juu, aattelin mennä. Mutta perusteellinen harjaus on mun alaani”, virnistin.
”Ei mitään kiirettä!” Jassu totesi hymyillen. ”Aattelin vaan että voitteko ratsastaa kentällä lumisateesta huolimatta? Mennään Meeban ja Emman kanssa nimittäin maneesiin nuorien ponien kanssa, Ruska kävelemään vähän varusteilla ja sitten Dana treenaamaan ratsuna. Aattelin että haluut ratsastaa rauhassa...”
”Joo ei mitään, kyllä mä kentällä ihan mielelläni meen, kuitenkin sillee oritkin hallitsen ilman valvontaa”, lausahdin levittäen kasvoilleni pirteän hymyn. ”Arttu tuskin säikkyy lumisadetta?”
”Ei se nyt erityisemmin, onhan se kuitenkin tarhannu tänään ja aikasemminkin lumiajankohtina”, Jassu totesi ja tarjosi kättään uteliaalle oripojalle nuuskittavaksi. ”No ei mulla tässä muuta. Neuvona vaan, että pidäppä sitten kevyet kädet tän kanssa. Muuten varmasti teijän yhteistyö toimii hienosti! Jaa nyt mun pitääkin jo lähteä tyttöjen kanssa maneesille.”
”Kiitos vinkistä. Ja muuten, onnea koitokseen”, naurahdin ja heilautin iloisesti kättäni ulos katoavalle Jassulle.

Harjattuani orin, hain sen varusteet karsinalle. Avasin näppärästi ristityksest suitsista ja pujotinkin hetken lämmityksen jälkeen kuolaimet orin suuhun, jotka se vastaanotti yllättävän helposti. Kun olin saanut niskahihnan korvien ylitse, kiinnitin vain hihnat ja remmit sopivalle kireydelle. Nappasin satulan karsinan edestä ja se käsivarsillani reippailin sisälle karsinaan. Satulan nähdessään Arttu alkoi pyöriä ja väistellä, välillä sain nähdä pientä näykkimistäkin, muttei poika saanut meikäläistä telottua. Ahdistettuani ori nurkkaan, sain vihdoin satulan heitettyä sen selkään.
”Herregud”, mutisin tajutessani satulahuovan olevan erivärinen kuin hupparini. Ehkä voin hankkia kakkoshuovaksi Artulle punaisen... No, lopulta päästyäni yli dramaattisesta käänteestä, asettelin satulahuovan hyvin ja kiinnitin vyön toiseen reikään. Vaihdettuani ylleni ratsastussaappaat, tökättyäni päähäni kypäräni ja napattuani käsiini hanskat sekä kouluraipan, lähdimme kentälle.

Päästin Artun kävelemään vapaaana sisään portista, sillä aikaa kun itse sen perässäni suljin. Oriherra käveli kaula pitkänä sisälle eikä lähtenytkään hyppysuperloikkakoikkalaukkaan, vaikka olin sitä odottanut. Otin reippaalla kävelyvauhdilla orin kiinni. Laskin vauhdilla jalustimet ja kiristin vyötä parilla reiällä jotta pääsisin selkään ilman satulan eeppistä kiepsahdusliikettä. Nousin selkään paikalle rahtaamaltani pallilta ja asetuin satulaan tyytyväisenä.
”Hieno poika”, kehaisin ja taputin orin kaulalle. Mittasin jalustimet sopiviksi nopeasti ja kiristin vielä vyötäkin parilla reiällä, onneksi Arttu pysyi koko ajan paikoillaan. Pehmeällä pohkeella lähetin connemaran liikkeelle ja annoin ohjan roikkua löysällä koko ajan.

Arttu käppäili rennosti ja vilkuili välillä hieman ympärilleen höristellen korviaan. Parin lumisateestanauttimiskäyntikierroksen jälkeen hain sopivan ohjastuntuman ja ryhdistäydyin satulassa. Poni liikkui rennosti ja kuunteli hentojakin apuja käännellessäni sitä ympyröille ympäri kenttää. Venyteltyämme tarpeeksi, kevyillä avuilla ohjasin orin raviin. Siirtyminen oli mielestäni onnistunut, joten pieni kiitoshan siitä orille rapsahti. Kevensin pitkät sivut ja lyhyillä sivuilla istahdin alas satulaan harjoitusraviin. Artun askeleet olivat kieltämättä melko kivat istua ja kaikenlisäksi poni liikkui itsenäisesti eteen, joten työni oli melko helppoa. Sain sen peräänantoon ja se kulki nätin ponimaisesti, mutta kuitenkin rauhallisesti.

Ravattuani kymmenisen minuuttia molempiin suunittin melko hyvällä menestyksellä, oli seuraavana tehtävänä pohkeenväistö ravissa. Palautellakseni mieleen perusliikeen, otin aluksi väistöä käynnissä. Arttu (olin kirjoittaa Tomu lol) teki väistöt melko pyöreänä ja kuunteli hienosti, joten annoin itselleni kymmenen pistettä ja lähdin toteuttamaan tehtävää ravissa. Ensimmäisellä suorituskerralla Arttu hieman kiemurteli ja välillä suoristi itsenäisesti itsensä, mutta pian sainkin pidettyä sen hienosti hieman vinossa. Eteneminen oli reipasta eikä kompurointia sen kummemmin sattunut. Tehtyäni tätä kaksi kertaa kummallakin pitkällä sivulla, menin uralle ja annoin puolipitkän ohjan. Ori puuskahti ja taputin sitä kaulalle. Vasta käynnissä tajusin, että lunta oli satanut koko ajan, joten jäin katselemaan kaunista näkyä antaen ratsuni kävellä omaa vauhtiaan.

Parin kierroksen levähdystauon jälkeen vaihdoin jälleen suunnan ja kokosin ohjat käsiini. Tein sulku- ja avotaivutuksia uuteen kierrokseen, Arttu handlasi ne kivasti pyöreänä ja reippaasti liikkuen. Välillä se taisi mennä sekaisin ja saattoi pysähtyä selvittelemään päätään, mutta kyllä kunnialla poika tehtävän suoritti. Raippaa jouduin välillä hieman käyttämään muistutustarkoitukseen, mutta se kyllä pysyi pääasiassa reittäni vasten. Keskittyneen orin suusta tursusi vaahtoa lähes koko ajan ja välillä sen riuhtoessa päätään (syy minun..) sain minäkin osani siitä. Jatkoin seuraavaksi kevyessä ravissa uralla ja ajoin ponin syvälle kulmiin. Ptkillä sivuilla saivat tulla mukaan temponlisäykset ja sitten lyhyillä sivuilla isot pääty-ympyrät, joilla tiukka taivutus.

Hetken ravailtuamme edellämainittuun tapaan, valmistelin laukkaa seuraavaan kulmaan. Ensikosketus orin laukkataitoihin oli pian edessä. Pohjeavuilla lähdin nostamaan laukkaa, joka kieltämättä nousi kivasti. Sain aikaiseksi kivan keinuvan, omalla tavallansa ihanan rauhallisen laukan, jota en todellakaan olisi osannut odottaa ponikokoiselta herralta. Seuraavana kokeilin vastalaukkaa kaarevalla uralla. Tein jo valmiiksi suunnitelman: jos homma sujuu, teen sen pari kertaa, jos homma ei suju, lopetan. Kaikki kuitenkin sujui ja Arttu tuntui olevan hereillä koko ajan pienimpienkin apujeni kanssa. Laukattuani tehtävän läpi kaksi kertaa, otin raviin ja vaihdoin suunnan. Nostin uudelleen laukan ja kokeilin vastalaukkaa tähän suuntaan. Arttu tuntui laukassa hieman jäykemmältä tähän suuntaan, mutta vastalaukka kaarevalla uralla onnistui silti.

Tehtyäni tehtävän rauhassa loppuun, otin vielä loppuverkaksi pari kierrosta kevyttä ravia puolipitkin ohjin ennenkuin hidastin käyntiin ja annoin pitkän ohjan. Löysäsin vyötä reiällä ja irrotin jalat jalustimista.
”Hienosti meni”, kehuin taputtaen oria joka pärskähteli tyytyväisenä lumihiutaleiden tarttuessa sen vaaleaan harjaan. Pyörittelin kohmeisia jalkojani ja halailin oria kaulalta.
Käveltyämme kunnon loppukäynnit, käänsin orin keskelle ja hyppäsin alas satulasta. Sen kaula oli aivan hiestä märkä ja suu vaahtosi yhäkin. Nostin jalustimet ja löysäsin vyötä vielä yhdellä reiällä. Napsaisin kypäräni auki ja avasin herran turpahihnan kiristämästä. Sitten jo lähdimmekin kohti tallia, tyytyväisinä onnistuneesta ratsastuskerrasta.

Kiinnitin Artun oritallin käytävälle molemmin puolin ja nappasin suitset pois, jotta pystyin vaihtamaan niiden tilalle riimun. Seuraavaksi heitin satulan pois ja vaihdoin tilalle Artun hianon fleeceloimen, jotta poni kuivuisi hieman. Vein kuppiin pari pilkottua porkkanaa ja harjasin ostamallani hiusharjalla orin hännän. Arttu nuokkui paikoillaan eikä välittänyt vaikka häärin sen ympärillä sinne ja tänne. Lopulta vein orin sen karsinaan ja jätin muistutukseksi karsinanoveen lapun, jossa luki: ”Artulta iltaruuan kanssa loimi pois! : ) pst. älkää antako porkkanoita ruuan seassa, se sai niitä jo!”

Affy&Arttu hoitomerkintä 2

// tää oli asdfghjkl tarkotettu eiliselle muttaku piti lähteä pikkujouluihin ni en ehtiny laittaa tätä. :/

[Affy]

Räpsäytin maneesin valot päälle. Kello näytti neljää, joten minulla oli juuri sopivasti aikaa liikuttaa Arttua niin että hiki virtaisi. Talutin juoksutusjärjestelmään asennetun orin sisään ja suljin hienona ihmisenä oven perässäni. Olin aivan poikki tämänpäiväisestä haasteesta (neljä koetta), mutta onneksi huomenna olisi helppo yhden kokeen päivä ja aamukin alkaisi vasta yhdeltätoista. Havahduin ajatuksistani korkean orikiljahduksen kaikuessa maneesissa. Joojoo, no jatketaan sitten, tuumin turhautuneena. Vein käsivarreltani tummansinisen fleeceviltin maneesin reunalle odottamaan ja käppäilin uskollisesti perässäni valuvan ponin kanssa hakemaan juoksutusraipan. Sen nähdessään Arttu peruutti epäuskoisena taaksepäin ja nosti päänsä todella korkealle.
”Kultarakas, eihän tää oo pelottava kapistus”, naurahdin ja tiputin raipan viereeni. Houkuttelin connun luokseni ja silittelin sitä hetken, kunnes otin painajaispiiskan takaisin käteeni. Ähäkutti! Nytpä ei ollut ponnylla mitään pelättävää, koko tikku oli vain huvittavan tylsä.

Annoin Artun kävellä hetkenaikaa reipasta tahtia uralla, itse kävelin vieressä ja muistuttelin ääniavuilla milloin piti mennä mitäkin askellajia. Välillä sain nähdä piaffe-tyyppisiä stressiliikkeitä kun herra päättikin ettei nyt tahtoisi ymmärtää mistä on kyse – reippaamminko vaiko hitaammin?
”Raviaa”, maiskauttelin ohjattuani ponin pääty-ympyrälle. Artun kesti hetki tajuta homman nimi, mutta parin maiskautuksen jälkeen se lähtikin jo reippaaseen raviin. Välillä sain ihailla huvittavia pukituksia tai laukkaspurtteja. Annoin orin lämmetä viitisen minuuttia ravissa, kunnes annoin luvan nostella laukkaa. Se oli selvästi merkki jonka jokainen hevonen tai poni muistaa aina – Arttu lähti mielellään laukkaamaan ja loikkikin pitkiä hyppyjä kuin gaselli. Sain naureskella myös hurmaaville puuskutuksille ja ilopukkiloikkalaukkasekoituksille.

Hidastin ponin käyntiin ja vein ympyrälle kaksi kavalettiä. Arttu omaksui ne heti ja osasikin sovittaa hyvin askeleensa jokaisessa askellajissa: niinpä, tämä poni osaa kuulkaas hypätä hienosti käynnissäkin, kunhan vain innostuu. Häntä lippuna se vain loikki esteiden ylitse ja kaasutti niiden jälkeen kuin hullu. Annoin orin laukata useita kertoja ympyrällä esteitä hypäten. Sillä oli kieltämättä vauhtimittari tänään kunnossa. Sen jalat suorastaan haukkoivat ilmaa ja pää oli välillä nautinnollisesti pilvissä. Sain kyllä rauhoitellakkin matalilla äänillä sitä, koska viimeinen mitä toivoin että olisin kaatunut uusissa Mountain Horsen farkkuratsastushousuissani.

Juoksutettuani connemaraa suunnilleen parikymmentäminuuttia, vapautin sen juoksutusjärjestelmästä (niin että suitset ja vyö jäivät) ja aloitin lyhyen irtojuoksutussession, koska muuten saisin kuulla kunniani kaikenmaailman rasitusvammoista sun muista, joita orille voisi tulla liian pitkän juoksutuksen ansiosta. Aluksi Arttu ei aivan saanut irtojuoksutuksen ideasta kiinni, mutta pian jo nauroin kippurassa sen vauhdikkaille hepulikohtauksille. Otin pari juoksuaskelta sitä kohti ja rymyorihan se vain lähti sekoilemaan minkä jaloistaan pääsi. Peuhattuani sen kanssa niin että kasvoni punoittivat ja hengitykseni rahisi, korjasin kavaletit pois ja yritin epätoivoisesti ottaa hoidokkiani kiinni. Huomaa, todella epätoivoisesti. Tuntui että se olisi aivan hämillään ihmetellyt: ”Mitämitä, nytkö jo lopetetaan? Mutta vastahan me päästiin vauhtiin! Yhyy.”

Lopulta sain sen kiinni ja pääsin heittämään mukavan pehmeän loimen sen selkään. Hiestä nahkaan liimautuneet karvat todella tarvitsivat lämmikettä, vaikkei ulkona erityisen kylmä ollutkaan. Puuskahdin uupuneena ja lähdin taluttamaan pärskivää oripoikaa talliin.

Affy&Arttu hoitomerkintä 3

// lol torstaille. miksen saa näitä koskaan ajoissa tänne? >;

[Affy]

Piip. Piip. Piip. Elektroninen herätyskelloni huusi yöpöydälläni korviasärkevästi.
”Pupuliini, nouseppa ja sammuta se kamaluus”, unenpöpperöinen isäni mutisi käveltyään huoneeni ovelle. ”Sunhan piti mennä aikaisin aamulla sinne tallille.”
”Ainiin”, örisin vastaukseksi ja työnsin paljaat jalkani NYC lakanoiden alta kylmälle parkettilattialle. Hiuksiani haroen nousin, potkaisin varpaallani herätyskellon virtajohdon irti seinästä ja hoipertelin nojatuolilleni, jolla oli korkea kasa vaatteita.

Kauhoin nopeasti suuhuni reilun annoksen moniviljapuuroa ja banaanijogurttia sekä kaadoin kurkkuuni lasillisen tuorepuristettua ananasmehua. Lähetin samalla viestin Jassulle, jossa ilmoitin olevani pian lähdössä. Olimme nimittäin suunnitelleet pientä ratsastustuntia Artun kanssa, pitkästä aikaa. En ollut ehtinyt tallille lähes kuukausiin, joten nyt oli korkea aika jatkaa eteenpäin. Söin ruokani loppuun kiireellä, enkä ehtinyt nauttia herkullisesta luomupuurosta – olihan minulla tärkeämpääkin tekemistä.

Saavuin Artun tarhan portille kun puhelimen kello näytti yhtätoista. Hienoa, ori oli saanut tarhata muutaman tunnin ja ehtinyt syödä ruokansakin. Koska pakkasta oli vain hiukkasen, valkoinen hurmuri sai kiihdytellä täysin alastomana tarhan ohuessa lumivaipassa.
”Tules poika, päästään Jassun tunnille”, pujahdin tarhaan ja vislasin hiljaa. Poni pärskähti kuin vastaukseksi. Se lähti kävelemään pää matalalla luokseni, korvat suloisesti hörössä. Naksautin riimunnarun sille päähän jätettyyn riimuun ja kehaisin myötätuntoisesti connemaraa, joka oli huolettomasti luottanut minuun.

Tallissa sidoin Artun molemminpuolin käytävälle ja kaivoin harjat esiin. Siinä ajassa lumi, jota oli mystisesti päätynyt orin selälle, ehti sulaa ja jättää jälkeensä tahmeahkon kosteuden. Eipä siinä auttanut muu kuin lähteä etsimään käsiini riepua, jolla voisin ponia hieman kuivailla.

”Voi miten mä oonkaan sua ikävöinyt”, huokasin raskaasti painautuessani kohoilevaa karvakylkeä vasten.

”Ootteko kohta valmiina?” Sisään käveli leveästi hymyilevä Jassu, perässään hyppelevä koira.
”Ollaan, ollaan. Vielä pitää vaan heittää varusteet ponille.”
”Bra. Skynd deg! Odelie tulee juoksuttamaan siihen Ronia, eikai haittaa?”
”Ei, onhan se kiva mennä seurassa. Arttu tosin saattaa alkaa machoilemaan, jos on kaks oria eikä muita...” ajattelin nostaen raskasta satulaa kimon selkään.
”No on se käyny kilpailuissakin joissa oreja vilisee ja Ronin se nyt tuntee”, Jassu hymyili.
”Tottahan tuo. No me tullaan sinne ihan just. Laitan viel pintelit ja suitset, sit oma kypärä päähän...”
”Ei hätää. Jos meet sinne ja lämmittelet sen ponin, ku mulla on päätallissa kalenterin päivittely ja alkavan viikon tuntijutskat kesken. Tuun sinne sitten.”

Uusissa Soubiracin saappaissani kävelin läpi tallipihan ja työnsin maneesin oven auki. Odelie kävelytti Ronia vierellään uraa pitkin.
”Terve.”
”Aamupäiviä”, kiharapää huikkasi silmä kovana arvaamattomaan poniluonteeseen. Hain heti maneesin kulmasta kaljapullokorin, jonka päältä olisu helppo nousta Artun selkään. Kävelin kentän keskelle. Kiristin vyötä muutamalla reiällä, mitä nyt sain, mutta niin ettei se luisuisi niin helposti paikoiltaan. Nousin pikkuponin selkään komeasti niin, että nousutelineeni suorastaan kaatui. Arttu hyppäsi pari askelta eteenpäin.
”Pysytkö kyydissä?” Odelie naurahti kyynnisesti nähdessään sirkusesitykseni.
”Plääh”, tyydyin vastaamaan ja aloin pidentää jalustimia.

Parin kierrosta vapain ohjin käveltyämme kokosin ohjat käsiini. Odelie harjoitteli maastakäsittelyä Ronin kanssa kentän keskellä. Kevyt tuntuma orin suuhun ja rauhalliset muistutukset kannuksilla siitä, että suunta oli eteenpäin. Aloitin ympyröillä, joista jokainen tuntihevonen oli saanut tarpeekseen – mutta kuitenkin. Päätyihin ja pitkien sivujen keskelle muodostuivat äkkiä urat, joita pitkin oli helppo kävellä. Kun homma oli selvä, nostin ravin. Ravissa Arttu vaati erittäin tasaisen ulkopohkeen tuen, jotta pysyi kuulolla. Se oli myös todella hienosti hereillä kuolaintuntumassa, eikä välittänyt vaikka patistinkin sitä erikoisille reiteille. Ravasin noin kahdeksassa minuutissa molemmat suunnat, välillä kevensin ja välillä istuin harjoitusravissa.

Jassu pujahti sisään, samalla Odelie lähti ulos.
”Jäätiin sitten kolmistaan, mutta miksipä ei”, hän hymyili ja lähti levittelemään kuivikkeita maneesin reunoilta. ”Okei, otitko sen jo laukassa?”
”En vielä.”
”No otappa pitkät sivut laukkaa, siinä keskellä iso ympyrä ja sit takaisin uralle. Lyhyellä sivulla siirtyminen ravin kautta käyntiin, pari askelta käynnissä ja sitten takaisin raviin. Jos ei ole kuulolla – eli ei hidasta kun haluat – tee sinne lyhyelle sivulle ympyrä, jolla hidastat. Arttu saattaa olla laukassa vähän liian energinen, joten ne pidätteet on jees.”
Huh, kuullostipa monimutkaiselta.

Arttu nosti kiltisti kulmasta oikean laukan ja lähti kuin torpedo.
”Ympyrällä pidä poni hyvin jalkojen välissä”, Jassu neuvoi. Jaa, että tätä kiitoilua pitäisi saada sitten jotenkin hillittyä. Laukkasin ympyrälle ja tein muutaman rauhallisen pidätteen.
”Ota vielä uusi kierros ympyrällä ja jatka pidätteitä.”
Joka toisella askeleella annoin pienen puolipidätteen ja myötäsin lantiollani. Jassu hoputti meidät vielä kolmannellekkin kierrokselle. Arttu hidasti raviksi, mutta vain pieneksi hetkeksi. Kannustin ponin vielä hetkeksi laukkaamaan. Onnekseni nyt se hidasti kun pyysin ja alkoi hakemaan tuelle. Ori lopetti kuolaimessa kiikkumisen ja alkoi jopa mennä pyöreäksi.

Toistimme tehtävää muutamia kertoja niin että Arttu tuli todella kuulolle. Jouduin työstämään laukkaa pitkään etenkin ulko-ohjalla, jotta connemara kulkisi suorana. Tietenkin ulkopohkeen tuki piti sen ympyröillä hallinnassa. Hetken päästä mentiinkin jo upeasti pyöreänä ja peräänannossa. Onneksi ratsastustaidot eivät hiljaiselon aikana olleet ehtineet ruostua.

Tässä vaiheessa pidimme pienen käyntitauon vapain ohjin. Pulssi sai tasaantua ja poni sai kävellä omaa tahtiaan. Taputin sitä lautasille huolettomasti.

”Mennään vielä väistöjä, taivutusta ja lopuksi laukkaa kevyessä istunnassa koko ura ympäri. Sitten lopetetaan tältä päivältä kevyen ravin merkeissä ja voitte käydä vaikka kävelemässä maastossa loppukäynnit – tossa on joku kävelytysvilttikin, kun Arttu hikoaa varmasti.”

Pitkillä sivuilla väistöjä tehdessämme Artun keskittyminen herpaantui helposti. Lähdimme siis kokeilemaan ravissa kulmankatkaisulla väistöä ja se menikin paremmin kuin hyvin. Ilmeisesti reippaammin mennessä pojalla oli helpompi keskittyä tiettyyn tekemiseen. Pari kertaa connemara otti muutaman laukkahypyn muistuttaessani pohkeella, mutta nekin jäivät turhautumisen piikkiin.

”Muista että jalka on pitkänä, älä ala nostaa sitä vaikka vietkin vähän taaksepäin.”

Taivutuksia teimme vain neljä kertaa, avoja käynnissä. Edelleen Artun kanssa piti pitää tiukasti pohkeen tuki, koska muuten reitistä tuli serpentiiniä tai poni peruutti seinää päin. Orin kaula jo aivan märkänä. Jassu muistutteli, että kädet eivät saa olla sylissä ja etukaaressa kiinni. Sitten vielä pitäisi jaksaa laukata, Arttu ajatteli selvästi kun hoputin sen raviin.

Laukka oli jo rauhallista, mutta nousin kevyeeseen istuntaan ja annoin kimon mennä omaa tahtiaan.
”Pinnistä vielä”, Jassu huikkasi kentän keskeltä. ”Nyt tää pitkä sivu oikein reippaasti.”
Hoputin herran vielä laukkaamaan niin täysillä kuin irtosi. Kiitolaukkaa maneesissa – haha. Ravasimme vielä kevyttä ravia muutaman kierroksen puolipitkin ohjin ja sitten jo hidastin käynniksi. Voi miten tämä tunti olikaan ollut mieluisa.

Jassu levitti norjalaisvillapaitakuvioidun fleeceviltin Artun lautasille ja sain osan siitä myös ahterini alle. Löysäsin vyötä kahdella reiällä, jotta poni sai puhaltaa kunnolla. Kävelimmekin sitten jo aurinkoiseen iltapäivään, jossa muutama kirpeä pakkasaste puraisi poskiani. Tepsutimme tarhoille asti niin että lihakset saivat rauhassa palautua.

Affy&Arttu hoitomerkintä 4

[Affy]

”...shake, shake like you're famous, girl. Head back, lay it down like a Vegas girl”, Conor Maynard lauloi ihkuista korvanapeistani harjaillessani tarhasta tullutta kimoa. Arttu seisoi rauhassa aloillaan, vaikka olikin aluksi vastustanut harjojen työskentelyä: takajalkojen ja sapelihammastiikerin purukaluston yhteistyöllä vähän kokeneempikin heppatyttö säikkyy! Onneksi käytävältä löytynyt riimunnaru pelasti minut tarjoamalla mahdollisuuden tämän hurjuuden kiinnisitomiseen. Myös porkkananmuotoisella lahjuksella taisi olla pieni osuus sopimuksessa...

Tuuditettuani ponin jonkinasteiseen euforiaan harjanjuuresta rapsuttelemalla, karsinanovelle ilmestyi nuori nainen, ehkä parikymppinen, mutta juuri ja juuri minun pituiseni. Havahdutin orin takaisin tähän maailmaan tönäisemällä sitä hellästi kyljelläni ja revin kuulokkeet korvistani. Levitin samalla kasvoilleni asiakaspalveluhymyni, joka on pelastanut minut erittäin monista tilanteista.
”Kuinka voin auttaa?”
”Meen alkavalle koulutunnille tällä Artulla”, hän hymyili. Kinglandin perustakki, kainaloon työnnetty Charles Owen-kypärä ja niskakuoppaan koottu tiukka nuttura tekivät tästä nuoresta naisesta sen näköisen, että hänet olisi voitu napata hevostarvikeliikkeen kuvastosta.
”Ai, hyvä. Harjasin sen jo, eikai haittaa?”
”Ei, parempi niin”, hän naurahti ja lähti hakemaan ponin varusteita.

Vartin kuluttua työnsin maneesin oven auki ja päästin kasan hevosia sisään.
”Uskon että voitte mennä kaartoon ja nousta selkään. Tuun auttelemaan”, hymyilin kävellen tuntilaisten perässä peremmälle. Ensin kävin auttamassa Artun ratsastajaa, joka esittäytyi aikaisemmin Maritiksi. Ei hän muuta apua tarvinnut kuin että pidin kiinni hermostuneena kiemurtelevasta koulupellestä. Siinä samalla sain tummansinisen HV Polon hupparini täyteen valkoisia karvoja, joita connemara oli pikkuhiljaa alkanut tiputella. Mutta se oli pieni seikka verraten siihen, että pääsin rapsuttelemaan ihkuoria. Seuraavaksi kävin auttelemassa tunnin muita ratsastajia ja pian jo Jassukkainen ilmestyi kahvikuppi kourassaan maneesiin.

”Kiitos ja ratsailtaaa-aaa”, maneesissa raikasi tunnin lopuks. Vaimeat taputukset hevosten kauloille ja sitten tömähdykset, kun ratsastajat odottamattaan törmäsivät maanpintaan. Kipitin katsomosta äkkiä alas nappaamaan Artun ohjakset. Marit irrotti kypärän päästään ja työnsi sen jälleen kainaloonsa.
”Oliko poni tänään kivana?” kysyin ja löysäsin huolehtivaisesti vyötä parilla reiällä.
”Olihan se, vaikka pitikin askarrella vähän sen kanssa että mitä tehdään”, nuori nainen naurahti ja lähti kävelemään vierelläni kohti maneesin ovea.
”Mm-m, no ehkä Artun kutsumus on enemmän estepuolella, jollon se todellakin toimii ja kuuntelee. Vaikka kyllä sitä koulutuuppinkikin kiinnostaa, tosin vähäsen vähemmän.”

Affy&Arttu hoitomerkintä 5

[Affy]

Pääsiäisloma lähenee loppuaan. Shelyesin oleskeluhuoneesta löytyykin kasapäin suklaamunien rapisevia kuoria ja niiden sisältä paljastuneita muovileluja. Jokaisella makuukelpoisella alustalla röhnöttää yksi jos toinenkin suklaamaha, eikä niinkutsutulle pääsiäislaiskotukselle näy loppua. (kyseessä ei toki ole dramatisoitu tilanne)

”Herre gud! Enköhän mä pyytäny teitä siivoamaan karsinat jo tunti sitten, mutta täällä sitä vaan löhöillään roskavuorten varjoissa. Jotain äxöniä nyt peliin tai tulee tuperrapinat”, Jassu höröttää ovensuusta. Porukka (= minä, Fia, Beata ja Thea) nostamme päitämme mietteliäinä, jaksaisiko sitä nyt tästä mukavasta euforian tilasta nousta ja raahautua lapioimaan lantaa kottikärryihin. Yhteinen päätös syntyy helposti ja jatkamme mukavia suklaauniamme.

”Jos nyt ootte nopeita, ehditte käydä vielä official aprillipäivämaastossa – siellä voi olla vaikka lisää suklaamunia”, Jassu houkuttelee salaperäisesti ja saa jokaisen pään nousemaan mikrosekunnissa.
”Aprillipäivämaasto kuullostaa hyvältä, mutta mulle ei enää yhtään suklaamunaa”, parahdan puoliksi nauraen ja kiepautan itseni alas sohvanreunalta. Muutkin yhtyvät lauseeseeni ja lähdemme matelemaan kohti tallikäytävällä odottavia karsinanpuhdistusvälineitä.

Tallien puhdistushomma hoituu neljän hengen porukalla mukavan soljuvasti. Yksi lapioi paskoja, toinen plankkailee kuppeja, kolmas kärrää uutta kuiviketta paikalle ja neljäs... no neljäs tarkkailee että kottikärryt täyttyvät tasaista tahtia. Roolit vaihtuvat järjestyksellä minä-Beata-Thea-Fia aina seuraavalla karsinalla. Tämä kärryvastaava sitten nelistää tyhjentämään kottarit aina tarpeen tullen.

Tunnin kuluttua tallit ovat hoidettu ja voimme alkaa valmistautua niinkutsuttuun official aprillipäivämaastoon. Harjasin selvästi murkkupäivää viettelevän Artun jo aiemmin päivällä, joten muita odotellessa letitän ponin häntään kalanruotoletin. Yhteisvoimin päätämme lähteä puksuttamaan ilman satulaa pienen lenkin, jolla hevoset eivät rasitu liikaa.

Kävelemme pitkään puolipitkin ohjin. Hyväntuulinen rupattelu raikaa Shelyesin mutkikkailla maastopoluilla ja hevosetkin innostuvat hörähtelemään toisilleen. Arttu hypähtelee välillä suuntaan tai toiseen, mutta säikähtää nopeasti kun oma tuttu ja turvallinen neitolauma jää taakse.

Seuraavaksi kokoamme ohjia ja lähdemme rennossa ravissa eteenpäin erästä mutkikasta metsäpolkua, Mellavatnetin suuntaan. Hevoset ravaavat päät matalalla ja muutenkin energiansäästötilassa. Hörötyksemme keskeytyy hetkeksi, mutta jatkuu kun hevosten joustaviin raviaskeleisiin on totuttu. Hytkyn kyydissä ja hymyilen onneni kukkuloilla.

Löydämme pienen, harvaan kasvaneen läntin metsää, jossa on hyvä ratsastaa ympyrällä. Arttu innostuu ideasta ja alkaa loikkia pitkiä, laukkaravikäyntitölttipassisekoitushyppyjä. Hädin tuskin pysyn kyydissä. Muillakin näyttää olevan vaikeuksia, kun Fia roikkuu Heran kaulalla, Beata istuu maassa ja Thea humpsahtaa maahan juuri kun käännän katseeni hänen suuntaansa. Mutta siinä paha missä mainitaan, itsekin lennän komeassa kaaressa pois kyydistä.

Hevoset eivät onneksi karkaa mihinkään. Arttu ravaa oitis Hetan luokse ja alkaa machoilla tammalle, joka selvästi katsoo connemaraa ilmeellä ”miten tyhmä joku voi olla?!” ja luimistaa korviaan. Itse nousen kikattaen ylös ja pudistelen vaatteitani.
”Kunnon kaaos”, Fia naurahtaa ja ponnistaa takaisin Heran selkään. ”Onneks ei käyny pahemmin.”
”Ollaan loppumatka vähän enemmän varovaisia”, Beata muistuttaa.

Niin matkamme jatkui eteenpäin, aina Mellavatnetin rantaan asti. Lyhyt metsäpolkuralli ei tehnyt pahaa kenellekkään ja lopuksi pitkin ohjin käveleminen takaisin Shelyesin pihaan oli selvästi nautinnollista niin ratsastajille kuin ratsuillekkin.

(anteeksi paljon tää töksähdysloppu, mutta tuli huippukiire ja tän piti tulla just tänään :c)

Affy & Arttu hoitomerkintä 6