Here we go
Huokaisten potkaisin pallon tyhjään maaliin ja lampsin perässä hakemaan sen. Kaappasin pallon kainalooni ja rahjustin melkein tyhjään pukuhuoneeseen venyttelemään.
"Sä et kyllä enää muuta tee ku treenaa", joukkuekaverini Tomas huomautti.
"Pitää treenata että pärjää", vastasin jo motokseni muotoutuneella lauseella. "Sitä paitsi, eilen oli suht rajua menoa, mähän lihon muodottomaks jos vaan juon enkä treenaa."
"Tosta on paha lihoa muodottomaks, vois kestää vähän kauan. Mikä sun rasvaprosentti on? Miinus viiskyt?"
Nakkasin Tomasia kiitokseksi pyyhkeellä ja aloin kiskoa vaatteita päälle.
"Menisit vaikka käymään tallilla. Saisit muuta ajateltavaa ja naisen."
"Joo en. Eikä siellä oo kun rasittavia pikkutyttöjä", valitin, mutta Tomasin lähdettyä ajatus tallilla käymisestä alkoi kummitella mielessäni. Ei kait siitä haittaakaan olisi.
Strandalta Shelyesiin oli lyhyt matka, mutta huristelin välin silti autolla, koska en halunnut jättää Opeliani Strandalle ihQbadassteinien tuhottavaksi. Parkkeerasin tummansinisen auton parkkipaikalle, nappasin treenikassista puhelimen taskuun ja virtalukosta avaimet. Kiipesin autosta, lukitsin sen ja lähdin lontsimaan valkoisilla Converseillani kohti tallia.
Hieman sateinen sää oli ilmeisesti ajanut kaikki pikkutytöt johonkin yhteiseen hengailumestaan tallin sisään. Kenttä oli yksin hylättynä keräämässä vesilätäköitä, mutta maneesin ovenraosta näin satunnaisesti vilahtavan jotain ruskeaa, joka lähemmin tutkittuna osoittautui ruunikoksi welsh mountainiksi ja bruneteksi, lyhyeksi tytöksi. Ratsukko väänsi koulua keskittyneesti, poni hienosti nyökyssä ja tyttö siististi hytkymättä istuen.
Ratsukko ravasi uudelleen katsomon ohi ja tyttö mulkaisi minua. Saman tien jähmetyin toimintakyvyttömäksi; ei kukaan tavallinen ponityttö voinut näyttää tuolta! Istuuduin katsomoon katselemaan ratsastusta, eikä tyttö enää kauan jatkanutkaan. Lähdin tytön perässä talliin, jossa tuo alkoi poniansa riisua.
"Kuka sä oot?" tyttö kysyi kangertevalla norjalla.
"Benjamin, entä sä", kysyin kääntäen keskustelun kielen englanniksi. Englanti sujui minulta hyvin, äitini oli muuttanut Norjasta Jenkkeihin ollessani ihan pieni. Hänen luonansa olin ensin saanut opetella englantia, mutta viimeiset kuusi vuotta hän oli vaatinut minua puhumaan pelkkää englantia kanssaan.
"Beatrice, mut mitä sä siinä toljotat", brune kysyi brittiaksentillaan.
"Öö, no mä en viittiny pamahtaa keskelle yläkertaa niiden kiljuvien pikkutyttöjen sekaan, ja sä vaikutit vähän vanhemmalta."
"Jaha. No, kun kerta siinä seisot, voit ottaa Felician varusteet ja viedä ne satulahuoneeseen. Ja pese ne suitset", brune käskytti, kiepautti ruunikolleen riimun päähän ja talutti ponin pesupaikalle lähtiessäni viemään varusteita niille osoitettuun huoneeseen.
Ehdin pestä suitset kokonaan, ennen kuin satulahuoneen ovi avautui.
"Mitä sä täällä teet!? Tulitsä polttamaan tallin röökillä vai sammumaan jonku ponin karsinaan?"
"Heiheihei, mistä lähtien mä oon sellasta tehny?" puolustauduin minua muutaman sentin pidemmältä tytöltä.
"No esim siitä, kun iskäs muutti takasin Osloon. Ethän sä oo sen jälkeen muuta tehnykkään ku kännänny ja polttanu", Beata raivosi.
"Heeyyyyyyyyy take it easy dude, mä en edes polta, ja näyttäisinkö mä tältä, jos vaan joisin?"
"No et, mutta mitä sä täällä silti teet?"
"No mitä sä teet?", kysyin.
"Mun poni on sattumoisin asunu täällä siitä lähtien ku me muutettiin tänne."
"Mitä helvettiä?"
"Joo. Häivy."
"En, et sä sitä voi määrätä."
"Haista paska", tuo totesi ja lähti kävelemään pois. Beatrice kuitenkin pölähti paikalle, ennen kuin Beata ehti pois.
"Oho, sä oot jopa osannu putsata ne. Ja irrottaa hikisen huovan satulasta, reipas poika", brune hymyili minulle. Näin Beatan tyrmistyneen ilmeen ovelta, jonka jälkeen mustahiuksinen tyttö lähti letti liehuen ja ovet paukkuen satulahuoneesta.
"Kuka toi oli?" Beatrice kysyi.
"Mun serkku, hyvin vituttava kakara joka luulee olevansa iso tyttö kun menee kasille syksyllä", naurahdin Bealle. Brune naurahti heleästi ja veti minut perässään pois satulahuoneesta.
"Hmmm", mumisin hiljaa samalla, kun vilkaisin kelloa. Illalla pitäisi ehtiä vielä salille.
"Mitä?" Bea kysyi heti.
"Hmm, no mulle tuli mieleen, että haluisitsä apua Felician kanssa?"
"No miksei, ainahan apu kelpaa - jos sä vaan ehdit treeneiltäs", brune hymyili minulle. "Voi perse, toi poni on taaaaas piehtaroinu! Ihan purussa."
"No jos mä vaikka harjaisin mun uuden hoitoponin?" naurahdin Bealle.
"Sopii", tuo hymyili. "Harjat on se vaaleenpunanen laatikko siellä varustehuoneessa, siinä kyllä lukee Felicia."
Nyökkäsin, hain harjat ja avasin ponin karsinan oven.
"Älä viitti leikkiä tollasta", naurahdin ponille, joka katsoi minua bitch please-ilmeellä karsinan nurkasta. Ei mennyt kauaakaan, että tamma alkoi väläytellä hampaitaan ja ruskeat korvat katosivat syvälle mustan harjan sisään.
"Pässi, joudut joka tapauksessa harjatuks", nauroin sille, kävelin pään viereen ja aloin rauhassa harjaamaan. Poni ensin hölmistyi, mutta alkoi sitten haistella taskujani innoissaan.
"Tyhmä, ei mulla oo sulle mitään, en tiennyt tulevani tallille."
Felicia ilmeisesti huomasi, etten omistanut herkkuja, ja alkoi kaivella purujen seasta heinänkorsia. Tamma oli pian puhdas, joten jätimme sen Bean kanssa rauhaan ja mietimme, mitä tehdä seuraavaksi.
"Täällä tallilla ei kyllä oo enään tekemistä", brune mietiskeli.
"Haluisiks tulla meille?" kysyä töksäytin ja saman tien toivoin vajoavani maan alle. Miten kukaan voi kysyä mitään noin tyhmää? Voi jeesus, tästä naisten hankkimisesta oli selvästi ihan liian kauan.
"No kait mä voisin. Millä sä tulit?"
"Autolla tottakai, milläs muullakaan", naurahdin ja tuuppasin tyttöä selästä ovea kohti. "Se on kyllä aika rämä, mutta ehkä sä voit tän muutaman kilometrin matkan siellä istua."
"Tietysti voin, ain... tai ei mitään." Beatrice lehahti punaiseksi kesken lauseensa. Ehkä toiveajattelua, mutta oletin, että tyttö oli sanomassa, että "ainakin sun seurassa".
Tai sitten se oli jotain ihan muuta.
B&F ~ ensimmäinen
