Linan päiväkirja

[Beata]

• Vesi-, lumi- ja räntäsateella ja kovalla tuulella ulos vaaleanpunainen sadeloimi
• Vesi-, lumi- ja räntäsateella ja kovalla tuulella alle 5°C vaaleanpunainen sadeloimi, alle pinkki fleeceloimi
• Alle 5°C ulos pinkki fleeceloimi
• Alle -5°C ulos vaaleanpunainen toppaloimi
• Alle 5°C tallissa vaaleanpunainen fleeceloimi
• Alle -15°C tallissa punainen tallitoppis
• Tarhaan riimu päässä

[Thea]

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä

2.4.2013

Nojailtiin Beatan kanssa pihattotarhan valkoiseen puuaitaan. Tarhassa maleksi kaikki pihattotallin viisi ponia, mukaanlukien Lina -tuo mun uusi hoidokkini. Se toi pientä säpinää muiden joukkoon säntäilemällä ympäriinsä käyden näykkimässä vanhempiensa harjantyveä, jota seurasi komentavat hirnahdukset ja lumipilvi varsan juostessa takaisin Hetan suojaaviin helmoihin. Aika koomisen näköistä, sillä eihän varsa enää ollut aivan pieni. Jo kahden vuoden ikäinen mimmi, vähän lampaan näköinen sellainen. Emänsä karva oli siisti ja tasaisen lyhyt, toisin kun tämän nuoremman version. Oli varsa- ja talvikarvaa, ja molemmat osittain irronneet jo.

"Paljon sulla on kokemusta näistä hummavauvoista?" Beata kysyi irrottamatta katsettaan poneistaan.
"Mun tiedot ja taidot rajoittuu siihen, mitä oon lukenu kirjoista", naurahdin. "Vaikka olihan meidän tallilla Oslossa muutamakin varsa, jonka koulutusta päästiin seuraamaan läheltä."
"Okei, tekemällä oppii", Beata tokaisi lohduttavaan sävyyn rennosti. "Mä oon pikkuhiljaa totuttanu Linaa suitsiin, ja riimun kanssa oon sitä juoksutellut ja irtohypyttänyt. Parhaiten toimii Hetan kanssa samanaikasesti liikuttaminen."
"Mitä isot edellä, sitä pienet perässä", iskin silmääni.
"Juurikin näin", tyttö naurahti. "Mitä jos otettais tällekin päivälle vähän irtohypytysharjotuksia kentällä?"

Nyökkäsin sopimuksen merkiksi. Beata antoi mulle tehtäväksi hakea Lina tarhasta, kun hän ottaisi osakseen Hetan. Homma ei ollutkaan aivan niin yksinkertainen, kun olin sen aluksi mieltänyt. Lina ei antanut millään kiinni, vaan pyöri tarhaan jäävien ponien takana ja keskittyi tekemään uraa Kiinaan asti juostessaan pientä ympyrää tarhan perällä. Hommaa helpotti huomattavasti se, että Beata sai Hetan viedyksi talliin. Lina kun kulkee vieläkin aika reippaasti äitinsä jalanjäljissä ja tuli haahuilemaan pihattotallin ovelle. Nappasin raukan riimusta kiinni, ja varsan ilme oli selvästi hölmistynyt. Pieni piru sisälläni nauroi ivallisesti, kun napsautin narun kiinni riimuun ja taluttelin tyytyväisesti varsan omaan karsinaansa Hetaa vastakkaiseen.

Sen pienen hetken -kun hain varustehuoneesta Linan harjat- se sai pyöriä karsinassaan ja huudella vielä muiden kämppistensä perään. Ja voi luoja, kuinka kova ääni voikaan niin nuoresta eläimestä lähteä. Palatessani karsinaan ja vetäessäni liukuoven perässäni kiinni, Lina hyökkäsi mun kimppuuni kuin mikäkin nälkäinen muurahainen. Se kävi läpi mussa jokaisen kohdan: haisteli taskut, maistoi takin helmaa ja oli napsaista hiuksista kiinni.
"Nonii kaveri, rauhotuhan nyt", puhelin sille rauhalliseen sävyyn väistäessäni sen purukaluston tieltä.

Kaivoin lattialle laskemastani harjaboksista pehmeän harjan, jolla suin varsan osittain pitkää karvaa puhtaaksi. Vaikka eipä tuo likainen ollutkaan, sillä vielä ei ollut kurakelit. Kun kavioiden putsaamiseen asti päästiin, mä ihan yllätyin. Kuinka kevyet olivatkaan varsan kaviot, verrattuna tähän mun toiseen hoitoponiini Kikiin. Kun mä olin saanut Linan kaikinpuolin puhdistetuksi, heitin sen ruokakuppiin pienen herkun Beatan luvalla. Varsa oli antanut mun koskea itseään kaikkialle: jalkoihin, mahaan, kaulaan, turpaan, otsaan.. Aristamatta mitään. Beata oli hoitanut hommansa hyvin, kun oli saanut tammanalun niinkin tottuneeksi ihmistä kohtaan nuoresta iästään huolimatta.

"No joko mennään?" Beata kysäisi käytävän toiselta puolelta.
"Toki", vastasin napsauttaen varsan jälleen narun päähän.
Beata ja Heta kulkivat edeltä, ja mä Linan kanssa perästä. Matka pihattotallilta kentälle sujui Linan osalta ihan hyvin, lukuunottamatta joitakin yrityksiä pyrähtää aivan mamman takalistoon kiinni.

"Päästä vaan Linakin irti", Beata opasti sulkiessaan porttia.
Kun käsky kävi, mähän tottelin kuuliaisesti. Talutin Linan kentän keskelle kuin kaartoon konsanaan, olisipa edes pieni vinkki tulevasta -jos ei muuta. Päästin varsan vapaaksi, muttei tuo tainnut ensin edes tajuta sitä. Lina haisteli sieraimet höristen juuri irrottamaani narua ja nosti sitten päänsä yllättävän nopeasti ylös. Oli lähes lyödä mua kasvoihin turvallaan. Käännyin kannoillani ja kävelin muutaman metrin päähän. Muistan Kikin joskus seuranneen mun perässäni, kun olin mennyt kentän porttia sulkemaan. Hymysuin katsahdin olkani yli, ja näky olikin aivan toisenlainen. Tammanalku seisoi edelleen samassa kohti mihin oli jäänytkin, mutta näytti imevän jonkinmoista energiaa ympärillään leijailevasta ilmasta. Sen jokainen lihas lähes värisi, aivan kuin lihaksetkin hengittäisivät. Vuoron perään rentoutuivat, ja jännittyivät taas.

"Paskat, senkin piru", tuhahdin siirtäen painoni toiselle jalalle.

Se riitti, ja sai tuon jännittyneen ohjuksen sinkoamaan vastakkaiseen suuntaan. Jäin tuijottamaan Linan loittonevaa takamusta, ja naurahdellen omille ajatuksilleni palasin auttamaan Beataa. Mäkö ajattelin, ettei tuo olisi aivan varsa enää? Pah, varsaa pahimmillaan.
Beata oli saanut aikaiseksi molemmille pitkille sivuille kaksi matalaa ristikkoa, joita ponit saisivat hyppiä lähinnä oman mielensä mukaan. Hetan vauhdin takaamista varten oli tyttö napannut tallista mukaan juoksutusraippansa. Linalla vauhtia saattaisi olla muillekin jakaa, toivottavasti ei omiin jalkoihinsa kompastuisi.

Pyyhin aidalta ne vähäiset lumet, joihin auringon lämpö ei ollut päässyt käsiksi, ja istahdin sen päälle katsomaan mitä tuleman pitäisi. Keskellä kenttää mä olisin häiritsemässä niin ponien kuin Beatankin työskentelyä, joten tässä oli huomattavasti parempi.

Ehkä kevyen arvion mukaan kahdenkymmenen minuutin kuluttua oli homma jo hyvällä mallillaan, ja ponit hyppineet monen monta kertaa estettä molempiin suuntiin. Molempi parempi, luulisin.
"Tää on ihan hyvää harjotusta tän ikäselle varsalle", Beata rapsutteli Linaa harjan tyvestä. "Hyppääminen tulee luontevaks, kehittää eteenpäin pyrkimystä ja tottelevaisuutta."
Ennen kuin kerkesin kommentoida mitään hyväksyvää ilmoitukseksi, että sisäistin tiedon, tuli kahdet vieraat silmät tapittamaan vuonohevosia kentän laidalle.

"Moikka", me kakaistiin Beatan kanssa melkein yhteen ääneen ja saatiin siksi se kuulostamaan tosi tönköltä.
"Moi", noin ikäisemme tyttö vastasi hieman huvittuneeseen sävyyn.
"Onnistiko jonkun ponin suhtee?" Beata piti keskustelua yllä.
"Joo'o, tässä seisoo Lukan uusi onnellinen hoitaja", tyttö viittoi käsillään itseään päästä varpaisiin. "Ja oon muuten Elena."
"No tervetuloo joukkoon, tossa kulkee mun uusin hirmuni", osoitin kentän toisessa päässä aitaan riimuaan hankaavaa lammas-varsa -oliota. "Vaikka molemmat näistä onkin tän Beatan."
"Upeita", tyttö huokaisi.
Elena vaikutti tosi mukavalta, ja sopi varmasti hyvin meidän muiden joukkoomme. Muita uusia Shelyläisiä mä en ollutkaan vielä tavannut, mutta kerkeisin kyllä varmasti vielä tämän päivän aikana. Eihän sitä itsekkään vasta hoitajaksi päässeenä malttanut pysyä tallilta hetkeäkään poissa.

"Eiköhän me aleta pian lopetella", Beata vislasi kiinnittäen ponien huomion. "Ei tää pienin kaveri jaksa kauaa keskittyä -kuten huomaat. Tärkeetä onkin, että saa liikuntaa usein, vaikkakin vähän kerrallaan."

Thea & Lina 1 HM~♥

[Beata]

Irtohyppelyä porukalla
02.04.2013

Käytiin tosiaan Thean ja Hetan kanssa loikkimassa irtona (:

Thea älä tapa mua, oot ihan helvetin ruma!♥

første

[Thea]

Pojasta polvi paranee
5.4.2013 (siis eilinen)

Tai siis tytöstä. Beata uumoili tammavauvastaan estetykkiä, vaikka olisihan se kovan työn takana. Vaatisi paljon tuloksia, että tuollainen vähän raskaamman ruumiin omaava hapsujalka ylittäisi kiitettävän tasoisia esteitä kiitettävän näyttävästi. Siihen oli vielä niin paljon matkaa, että mä karistin asian kokonaan ajatuksistani. Tänään Beatan ollessa poissa tallilta mä ajattelin juoksuttaa Linaa. Saisi totutella suitsiin ja kuolaimiin sekä ääniapuihin, joista olisi luonnollisesti hyötyä joka päivä tuon pienen ponin elämän loppuun saakka.

Sää Svolværin pikkukaupungissa oli pilvinen, josta johtuen myös viileämpi kuin muutamana edellisenä päivänä auringon paistaessa. Silti mä aioin passittaa pienen vuoniksen kentälle puurtamaan, sillä eihän sen harjoitukset varttia pidempää kestäneet. Eivät liinassa juoksuttaessa, enhän halunnut rasittaa Beatan kultahippua fyysisesti pilalle. Loogistahan se on, että ympyrällä juokseminen on raskasta ja hemmetin toispuolista.

Suunnittelin skippaavani kokonaan tämän päivän osalta taukotuvassa höpöttelemisen, ja marssisin suoraan pihattotalliin. Ja pihattotallista suoraan kotiin tylsän äidinkielenkirjan pariin. Viileä sää sai mut kuitenkin piipahtamaan kaapillani, sillä olihan mun pakko pitää itseni lämpimänä -siitä huolimatta, että treeni pihalla kesti vain sen neljäsosa tunnin. Vetäessäni tummanruskeaa villapipoa syvälle päähäni, oli kahvin lämmin tuoksu lähes pehmittää mun omapäisyyteni. Ja eipä kovinkaan päässyt yllättämään, että Fia saisi päähänsä hyväksikäyttää mun kahvinhimoani.

"Ota pois vaan, mieles tekee kumminkin", nuori nainen heilutteli puolilleen juotua kahvikuppostaan mun nenäni alla.
Mulkaisin kaveriani odottavasti, ja kun en muuta keksinyt, nappasin kupin hänen kädestään ja hörppäsin siitä.
"Kiitti", hymyilin oikein maireasti, mutta repesin kuitenkin nauramaan. "Sori."
"Hitto mikä pentu!" Fia hihkaisi nauraen hämmentynenä ja uhkasi kaataa loputkin kahvit mun päälleni.
Nappasin vielä lähtiessäni pöydältä jonkun tuomista kekseistä yhden ja virnistin kadotessani oven suulta. Keksin mä pistin kädestäni parempiin suihin matkalla pihattotallille, ja muistin herkutellessani tarkistaa, olisiko Linaa varten varatut herkut vielä tallessa taskun pohjalla.

"Moikka tyttö", rapsutin nuoren neidin kaulaa sille hiljaa jutellen karsinan ulkopuolelta.
Sain vastauksen hamuilevien huulten merkeissä, jotka yrittivät ylettää kiinni mun mustaan kevyttoppatakkiini. Hymähdin suloiselle ilmestykselle ja kipaisin hakemaan varustehuoneen puolelta tammavarsan harjat sekä pienet suitset. Harjailu sujui yhtä nättiin malliin kuin viimeksikin; Lina antoi koskea kaikkialle arkailematta ja malttoi olla hyörimättäkin suhteellisen hyvin. Palkitsin tämän reippailla kehuilla ja rapsutuksilla, ettei tyttö tottuisi liian hyvään. Herkkuja joka kerralla paikallaan pysymisestä olisi jo liikaa.

Seuraava asia, johon Beata oli Linaa jo totuttanut monet kerrat, oli kuolaimet. Mä nappasin suitset karsinan oven ulkopuolelta koukusta, johon olin jättänyt ne roikkumaan. Silittelin ensin varsaa kaulalta saadakseni sen huomion, jonka jälkeen mä laskin oikean käteni sen kaulan alta ottamaan suitset vastaan. Kaivoin taskustani yhden pienen herkun, jonka laskin kämmenelleni. Sen päälle asetin kuolaimet ja tarjosin niitä varsalle. Lina yritti velmuilla suuhunsa vain syötävänsä, mutta sain kuin sainkin ujutettua mukaan valmiiksi lämmitetyt kuolaimet. Kehuin tyttöä taas onnistumisesta vetäessäni remmin sen korvien taakse. Laitoin kaikki soljet kiinni ja kiinnitin liinan toiseen kuolainrenkaaseen.

Avasin karsinan oven aivan selälleen ja kas kummaa, sain pidätellä Linaa, joka olisi enemmän kuin mielellään rynninyt edelläni käytävään. Ei kai ihmekään, kun Heta majaili heti käytävän toisella puolella. Peruutin varsan kauemmaksi ovesta ja astelin reippaasti sen edellä ulos. Talutin varsan niin reippaasti pihalle myös tallin isosta ovesta, ettei sille jäänyt aikaa hyöriä Hetan karsinalla.

Multa vaati hetken, että sain Linan kulkemaan siistillä ympyrällä. Se yritti jatkuvasti palata mun luokseni keskelle, ja reitti jonka kuului olla ympyrä, vaikutti enemmänkin joltain mutkikkaalta madolta. Juoksutusraipan avulla sain kuitenkin linjan muodostetuksi ja harjoitukset aloitetuksi. Käytin varsan kanssa muun muassa ääniapuja 'prrr' rauhoitukseksi ja eteenpäin pyynnöksi naksautin kieltäni kitalakeen. Lisäksi tietysti kehut, joihin Lina onkin varmaan tottuneempi. Kaikki askellajit käytiin läpi, mutta enimmäkseen treeni sisälsi vain käyntiä eri temmoissa. Suuntaa vaihdettiin noin kolmen minuutin välein, koska liian nuorelle hevoselle viisikin minuuttia samaan suuntaan on erittäin raskasta. Mä en halunnut saada kaverini ponia piloille, mikä olisi erittäin mahdollista varsan tässä iässä.

Thea & Lina 2HM ~♥

[Thea]

Kevättä etsimässä
28.4.2013

Nykyisellään Beata oli hoitanut Linan kouluttamiset lähinnä yksinään, mä olin väistänyt taka-alalle katselemaan -kokemattoman oli tyydyttävä osaansa. Mä olin ymmärtänyt, että Beatalla joku perhetuttukin kävi tamman alkua toisinaan koulimassa. Ei tosin ollut vielä kertaakaan näköpiiriin sattunut, jos samoihin aikoihin samoissa maisemissa pyörittiinkin. 'Sä et täällä mitään muuta enää näekään kun sen Åken', sanoisivat tytöt, jos osaisivat mun ajatuksiani lukea. Mutta ei se niin ole, vaikka ollaankin ehkä satuttu vähän useampaan otteeseen törmäilemään.. tilaan, jossa ei sillä hetkellä muita ollut. Ei siinä silti mitään vakavaa ollut, vaikka sellaista kaikki tuntuivat uumoilevan. Tallillahan käytiin hevosten takia, vai mitä?

"Emmaa", mä ruikutin sohvalta pitkin pituuttani. "Sataaks ulkona vielä?"
Tyttö vilkaisi tylsistyneenä käteensä nojaillen ulos ja arvioi säätä.
"Ei varmaan oo vähään aikaan satanu, maa on osittain jo ihan kuivakin", hän vastasi puutunutta rannettaan pyöritellen.
"Hurraa", hihkaisin tätä-olikin-jo-odotettu äänellä. "Onks kukaa Beataa nähny?"

Kun yhtäkään myöntävää vastausta ei taukotupalaisten suunnasta näkynyt eikä kuulunut, päätin Kikin sijaan liikutella vähän Linaa. Kiki muutenkin oli ihan hormonihyrrä, hermot siihen olisi menneet kuitenkin, jos maastossa joku olisi sattunut orhin kanssa vastaan kävelemään. Siinä tapauksessa olisi Theaa viety kuin pässiä narussa, eikä ajatus oikein houkuttanut mua. En kai mä voi Linaakaan maastoon missään liinassa raahata, pohdin. Ohjasajo voisi olla ihan varteen otettava sotasuunnitelma, mutta ei tsiisus miten tyhmältä mä näyttäisin. Yksi hölmistyneen näköinen koni silmiään pyöritellen tarraamassa joka varpuun kiinni, mihin vaan ikinä saisi hampaansa yltämään. Ja perässä marssisi kuin maailmanvalloittaja konsanaan iloinen pieni Shelyesin hoitajatytsy. Saisi ainakin lähitallien poppoo huutonaurut, jos vaan sattuisivat näkemään. Tai ylipäätään kuka vaan naapuri tms. vastaava metsänpeikko.

Mä en ollut pahemmin koskaan nähnyt ketään tallin ympäristössä, jos ei lasketa mukaan laskiaisriehan aikoihin muutamaa haalaripukeista vaahtosammutinta Kjeldbergtindin rinteellä. Mulla ei siis ollut hajuakaan, ketä täällä päin majailisi -ja kuka voisi vielä joskus nöyryyttää mut julkisesti muistelemalla mua kävelemässä vuonopalleron perässä. 'Eiks hevosilla kuulu ratsastaa' -kommentit eivät saisi loppuaan koskaan, jos naamansa näyttäisi joku meidän koulun urpoista. Huaah. Ehkä mä silti ottaisin riskin.

Hitto, kun ei vielä isoille laitumillekaan pääsisi ohjastamaan. Ne kun nyt vaan sattuivat olemaan vielä lumen peitossa, vaikka tallipihalta ja teiden varsilta lumet olivatkin sulaneet. Oikeastaan kaikkialta muualta, paitsi laitumilta. Tarhoista kylläkin.

"Jes söör, se ois aika nyt", julistin mahtipontisesti muille läsnäolijoille.
"Aika mille?" Sven Catun takaa uteli tavanomaisesti oudoksuen, ei tainnut enää olla millänsäkään mun tempauksistani.
"Itteni nolaamiselle", nyökkäsin kiskoessani fleecen vetoketjua kiinni. "Siitä sulla onkin kokemusta."

Poistuin taukotuvasta ennen kuin Sven ehti heittää korjaavaa sanaa väliin ja talsin pihattotallille imien keväistä energiaa itseeni. Ulkona tuoksui sateen jälkeen raikkaalle, ja taas osa viimeisimmistäkin lumista suli pois. Kai jotkut muuttolinnutkin olivat tulleet jo takaisin, vaikka eipä mun lintubongarin taidoillani tunnistettu linnun lintua. Hyvä että varis ja harakka toisistaan.

"Mitäs töyhtöhyyppä?" pörrötin Linan vielä lopulliseen ruotuunsa leikkaamatonta harjaa. Mä oletin, että Beata saksisi sen pian, ja sitten tästäkin pörröstä tulisi ihan oman rotunsa näköinen. Heitin ratsastushanskani karsinan olemattomalle ikkunalaudalle, mutta siinä ne pysyivät -ja saivat ollakin. Luojan kiitos Linaa ei oltu tänään laskettu rypemään pihattotarhan mutaan kuin pientä porsasta konsanaan. Mua ei olisi yhtään huvittanut talsia yhden suohirviön kanssa isolle tallille sitä pesemään, tallin vanhemmat matamit kun olisivat innostuneet uudesta tulokkaasta kuitenkin. Sitä huudon määrää. Karistin mielikuvan ajatuksistani ja keskityin sukimaan tammavauvan huomattavasti aiemmasta tilastaan lyhentynyttä karvaa. Tai no, eihän se mikään ihan vauva enää ollut, fyysisesti.

Kavioiden puhdistuksen jälkeen sopisi yrittää valjastaa tuota hurrikaania, joka ei meinannut harjauksenkaan aikana paikallaan pysyä. Ensin olisi kuitenkin haettava ne valjaat, joten jätin Linan hetkeksi yksinään karsinaansa. Palattuani varustehuoneesta, ihmettelin, kuka sille oli tässä vaiheessa jo kerennyt ruokaa heittää. Vilkaisin takaisin käytävälle ja varmistuin siitä, että olin todella yksin. Kuka ihme..? Lina! Antaumuksella se nakersi mun ratsastushanskojani, jotka itse olin kylläkin huolimattomuuttani karsinaan jättänyt.

"Irti urpo!" mä komensin mahtipontisella ja käskyttävällä äänellä. "Hyi!"
Nappasin hanskani kätteni suojiin kuin huolehtiva äiti, ja yritin päivitellä niiden kuntoa. Reiän tuo hemmetin jänis toiseen hanskaan kerkesi tehdä, mutta vain sen yhden. Onni onnettomuudessa, kai? Jos kerran piti mun omaisuuttani turmella, niin suvaitsi kyllä ottaa valjaatkin ihan nöyrästi vastaan.

Juu, nyt täytyy tehdä nii et jatkan tätä myöhemmi.. Ei oikei aika riitä, mut onpahan ees jotain päivitelty!

[Beata]

"Niin, Thea, sä varmaan ymmärrät mitä mun polvijuttu tarkottaa Linan tulevaisuuden kannalta", aloitin.
"Eikä, myytkö sä Linan? Tietysti mä ymmärrän sua, vaikee pitää kahta hevosta, varsinkin kouluttaa nuorta, jos ei pysty ratsastamaan niin pitkään aikaan, varsinkin kun Lina täyttää kohta neljä ja sillä pitäis ruveta ratsastamaan säännöllisesti monta kertaa viikossa ja Hetastahan sä et tietenkään luovu ja onhan se nyt helpompi aikunen omistaa kun varsa.."
"Thea, idiootti."
"Täh?"
"Pälli. Mä en oo myymässä Linaa, mä tarkotin, että sen ratsukoulutus on nyt vähän niin kun sun vastuulla. Jassu ja se mun täti auttaa sua, ja nyt kun mulla ei oo lätkä- tai tennisreenejä eikä enää muitakaa reenejä, nii raahaan perseeni tänne varmasti joka päivä."
Thean suu loksahti hämmästyksestä auki ja tyttö tuijotti meikäläistä ihan sikakauan, ennen kuin sai puhekykynsä takaisin.
"Oikeesti?"
"No ei läppä oli, Lina lähtee jo tänään. Voi pälli, tottakai sä saat sitä kouluttaa - jos vaan haluat. Onhan sulla aika paljon hommaa jo Kikin kanssa ja näin, kun oikeen ulkomailla kisaatte ja sillai."
"Tottakai mä haluan! Kyllä Jassu pärjää Kikin kanssa, niin ei munkaan tarvi niin paljon sillä treenata."
"Niin, ja Linallahan ratsastetaan nytkin vaan muutaman kerran kuukaudessa, ja nelivuotiaanakin vaan pari kolme kertaa viikossa. Olis kuitenkin tosi iso apu, jos sä voisit hoitaa tamman joka päivä, koska jos mä harjaan sitä, ja se päättää kerran tuupata päällänsä, mä lennän nurin."
"Enköhän mä, kun nää koulukiireet alkaa helpottaa ihan pian."
"Hyvä juttu. Tänään olis vuorossa vissiin juoksutuspäivä?"
"Mmm, muistaakseni joo. Lina varmaan arvostais irtona juoksemista, vai mitä luulet?"
"Varmasti", hymyilin tytölle, joka lähti saman tien hakemaan tamman suitsia ja juoksutusliinaa alkukäyntejä varten.

Linalla oli ei-kuolaimia-suuhun-päivä, ja pääsimme maneesiin vasta kymmenen minuutin kuluttua. Se oli tyhjä, liekö kaikilla darra Thean bileiden jäljiltä vai oliko jengi lähtenyt maastoon kastumaan. Laitoin maneesin oveen hevosia irti -lapun sillä välin, kun Thea kävelytti yli-innokasta nuorta tammaa.

Pari kierrosta kumpaankin suuntaan, jonka jälkeen Thea irrotti liinan tamman kuolaimista. Se seisoi hetken korvat hörössä paikoillaan, jonka jälkeen lähti kyyrypukkia toiseen päähän, jossa kellahti selälleen ja piehtaroi antaumuksella.
"Onneks mä en putsannu sitä pohjia myöten", Thea puuskahti ja kävi laskemassa pitkälle sivulle jääneen pystyesteen matalaksi ristikoksi. Lina kiersi maneesin kahdesti kiitolaukassa, jonka jälkeen hyppäsi ristikon monta kertaa. Vähän höyryjä päästeltyään tamma ravasi lennokkaasti pari kierrosta, jonka jälkeen pysähtyi luokseni.
"Hassu poni", naurahdin sille ja otin kuolainrenkaasta kiinni. Pujotin liinan tamman kuolaimiin ja ojensin sen Thealle, joka lampsi kakankeräysmatkaltaan takaisin. Tyttö kävelytti varsaa muutaman kierroksen, jonka jälkeen lähdimme maneesista.

Pihatolla Thea riisui tamman, harjasi ja loimitti sen sillä välin, kun sekoittelin tammoille iltapuurot. Linan puuro oli lähinnä vitamiineja ja melassia, Hetan omaan tuli kaksi ja puoli desiä pellettejä ja puoli pikkuämpärillistä lämmintä vettä.Thea hoiti Linan ja tarkisti vielä Hetan kaviot, jonka jälkeen istuimme pikkuruiseen satulahuoneeseen vierekkäin pesemään suitsia. Hetan omat vielä öljysinkin. Kulutimme suitsien pesuun kunnolla aikaa, joten pääsin jo lisäämään öljyn, elektrolyytit, vitamiinit ja ruoansulatusjauheen Hetan puuroon. Korjailin isää odotellessa Hetan ruokintataulukkoon pienemmät kauramäärät, jonka jälkeen sanoin tammoilleni heipat ja lähdin isän kyydillä kotiin.


uhh ihhana puhelinkirjotus + lukekaa alku hetalta

[Thea]

Uutisia
27.6.2013

Kymmenpäinen tyttöpoppoo oli raahannut leirikamansa isoon kekoon tallin isomman leirimökin terassille kahdentoista maissa, jolloin maastoleirin oli määrä alkaa. Kaikki odottivat intoa pihisten mitä tuleman pitää, koska harva meistä oli kovinkaan kokeneita maastoesteiden suhteen. Mä ainakin odotin innolla.

Jassu, tuo kiireinen tallin pää, kävi avaamassa meille leirimökkien ovet, ilmoitti parin tunnin vapaasta tutustumisajasta -vaikka talli olikin kaikinpuolin jo kaikille tuttu- ja paineli jälleen pahoitellen tiehensä. Me heitimme kapsäkkimme varaamillemme vuoteille, ja uudemmat (=ne, jotka eivät olleet vielä Shelyn leireihin sun muihin tapahtumiin osallistuneet) tutkailivat mökkejä lattian rajasta kattoon ja näyttivät puhkeavan pian sisälleen varastoituneesta innosta.

Mä, Jemiina ja Hilda lähdettiin pihattotallille Linaa katsomaan, vaikka mua vähän ihmetyttikin, miksi tytöt mun mukaani halusivat lähteä. Sen kummempia miettimättä painelimme hieman kuluneesta ovesta sisään ja pysähdyimme heti ensimmäisen karsinan paikkeille, jossa Beata jo roikkui.

"Aww, ne on niin söpöjä!" Hilda hihkaisi lähes rillinsä pudottaen.
"No tottakai Lina on.. eikun hä? Kui nii ne?" mä raivasin tieni karsinan ovelle.
"Et kai sä oikeesti ole tosissas?" Beata tirskui nauruaan pidätellen. "Onhan siitä jo aikaa, kun Brella varsoi."
"Thea on ihan pihalla kaikesta, kun sillä on niin kiire roikkua mun rakkaassa serkkupojassani", Jemiina tarrasi mua toverillisesti hartioista kiinni.
"No hahaa", tirvaisin hartioissani roikkuvaa tyttöä kyynerpäällä kylkeen. "Bea, missäs Lina on?"
"Nii joo, siitä meidän pitikin puhua, mutkun sua ei oo täällä nyt näkynyt", tyttö katsoi mua mustien kutriensa takaa aivan kuin varuillaan. "Mä myin sen."
"Teit mitä?" mun leukani loksahti auki. "Luulin, et teet siitä itelles estetykin."
"Niin luulin mäkin, mut ei sen ruumiinrakenteella", Beata naurahti. "Tuli aivan isäänsä."

Lina oli siis myyty, sen karsinassa makoili kolmikko islanninhevosia, ja mä kuulin tästä vasta nyt. Kaikki valkeni vasta, kun Beata selitti luvanneensa poninsa jollekin puolitutulleen harrasteponiksi ja kertoi sen lähteneen eilen varusteineen kaikkineen.
Uutinen ei sinällään koskenut mua, sillä en mä ollut jäänyt hoitoponia vaille. Mulla oli kyllä Kiki, eikä sitä multa veisi kukaan -ainakaan toivon mukaan. Mä kuvittelin olevani Linan koulutuksessa mukana, mutta todellisuudessa mä taisinkin olla hieman tiellä. Opinhan mä silti uutta ja sain kokemusta nuoremmasta poninkoltiaisesta ja olin siitä ihan hemmetin tohkeissani.

No myönnettäköön Linan olleen hurjan huomionkipeä elukka, ja hyvä vaan sen kannalta, kun pois ratsastuskoulusta pääsi. Nyt sillä olisi jatkuvasti ihminen, joka kiinnittäisi huomiota vaan siihen itseensä ja kiintyisi enemmän kuin mihinkään. Mä hymähdin tyytyväisenä ja nojauduin paremmin Linan vanhan karsinan ovea vasten. Uudet tulokkaat olivat kyllä söpöjä, mitä sitä kieltämään. Ja Brella näytti rauhaisammalta kuin koskaan, äitiys näytti sopivan sille kuin nenä päähän.

Ja hei, tänään alkoi maastoesteleiri: mulle täysin vieras aihealue, josta odotin innolla oppivani uutta. Ja varmasti oppisinkin, ehkä jopa hurahtaisin sen maailmaan lopullisesti. Tästä edespäin puhaltaisi uudet tuulet -tai ainakin kesän viilentävät tuulenvireet, joita kipeästi jo kaivattiinkin.

Thea & Lina 4 (ja viimenen)HM ~♥