1. Erään tarinan alku
7. elokuuta 2010
Pieni musta ponioriini katsoo minua ymmärtäväisen näköisenä, kun harjailen sitä hämärän tallin käytävällä. Rapsuttelen orin lapoja, mistä tiedän sen erityisesti pitävän, ja niin sukkajalkainen poni venyttää kaulaansa nauttien rapsutuksista. Hetken kuluttua nostan sen selkään keveän kuljetusloimen ja pujotan kuljetussuojat paikoilleen. Vippe kääntyy katsomaan minua ja hymyilen ponille vaisusti.
"Nyt ei olla menossa kilpailuihin, muru", hymähdän orille. "Eikä me olla tulossa tänne takaisin. Me käännetään uusi, puhdas sivu ja aletaan kirjoittaa uutta tarinaa."
Mustan ponin raudoitetut kaviot kilkahtelevat harmaata betonilattiaa vasten. Ori astelee hetkeäkään epäröimättä kuljetusvaunuun; tämä on sille tuttu juttu ja se tietää jo mitä on edessä. Paitsi ettei se tiedä. Uusi talli, uusi tarha, uudet tarhakaverit... uusi koti. Ei poni voi millään tietää, mitä on edessä. Huokaisen itsekseni hypätessäni pelkääjänpaikalle ja vilkaistessani Vipen vanhaa kotitallia vielä kerran, kun auto rullaa pois pihasta. Minulle ponin uusi kotitalli ei ole vieras, päin vastoin: tunnen sen lähestulkoon kuin omat taskuni. Minulla on siellä jo paljon muistoja hetkistä Jackin kanssa.
Olemme matkalla Shelyesiin.
* * *
Tallin piha on hiljainen ja olen siitä jälleen kerran kovin kiitollinen. Näen vain meitä Nellan kanssa odottavan Jassun ja kauempana töissään ahertavan työmieskolmikon. Jassu hymyilee vienosti astellessaan lähemmäksi, kun loikkaan ulos autosta.
"Nyt te sitten tulitte", nainen sanoo iloisena. "Mä ehdin jo vähän odotellakin että koska te ehditte perille. Ja tuolla on Vippe?"
Jassu nyökäyttää päätään kuljetusvaunun suuntaan ja minä nyökkään vastaukseksi. Minä kapuan sivuovesta vaunuun, kun taas Jassu laskee takarampin yhdessä veljeni kanssa. Talutan Vipen ulos selkeään elokuiseen päivään ja huomaan ponin tiirailevan kiinnostuneen ja uteliaan oloisena ympärilleen. Kuullessaan vasaranpauketta ori säpsähtää pienesti, mutta tyyntyy sitten huomatessaan, ettei mokoma pauke haittaa minua lainkaan. Poni laskee silkkisen mustan turpansa kämmenelleni ja hengittää syvään.
"Kas näin, ollaan nyt sitten uudessa kodissa", sanon Vipelle ja silitän sen korvia ja niskaa. "Mitäs sanot? Onko hyvä? Mennääs sitten katsastamaan sun karsinasi."
"Mä säästin teille Jackin vanhan karsinan", Jassu sanoo ja näyttää mietteliäältä. "Mä ajattelin, että... tai siis, mä en ole varma haluatko sä Vipen sen vanhaan karsinaan, mutta mä ajattelin..."
"Se käy paremmin kuin hyvin", hymyilen rauhoittavasti, vaikka sisintäni kouraisee kevyesti, kun lähden taluttamaan ponia kohti tuttua tallia ja tuttua karsinaa - Jackin karsinaa. "Vippe viihtyy siellä varmasti."
Pysäytän mustan oriini käytävälle riisuakseni siltä kuljetusloimen ja -suojat, ja koko toimituksen ajan se seisoo kiltisti ja rauhallisesti aloillaan. Vippe osaa olla hieman ujo vieraita kohtaan, mutta minut se tuntee jo vuosien ajalta... aivan kuten Jack tunsi, pohdiskelen ja tunnen syvää haikeutta. Minulla on ikävä risteytysponiruunaa. Rapsutan Vippeä saatuani sen riisuttua ja talutan ponin karsinaan, joka on laitettu valmiiksi sitä varten. Vippe tutkailee ympäristöään epävarmana eikä siirry minnekään viereltäni.
"Voi höhlää, kyllä sä vielä totut. Tää on kiva paikka, tuut vielä huomaamaan sen. Nyt mä jätän sut tänne tutustumaan karsinaasi ja palaan pian takaisin, pääset sitten tarhaan hetkeksi."
"Kyllä se tottuu", Jassu vakuuttaa minulle kävellessään vierelläni kohti päärakennusta, jossa minun on tarkoitus allekirjoittaa vielä viimeinenkin paperi.
"Tottuu se. Se nyt vaan vaatii ehkä vähän aikaa kotiutuakseen täysin, mutta se on reipas poni ja kokenut maailmanmatkaaja, joten kyllä se asettuu", hymähdän vastaukseksi.
* * *
Astun päärakennuksen ovesta ulos juuri parahiksi, kun Maiss kaartaa pyörällään pihaan ja on vähällä ajaa itsensä kumoon nähdessään minut. Pysähdyn odottamaan tyttöä, joka loikkaa vauhdilla alas pyöränsä selästä, paiskaa sen nojaamaan päärakennuksen seinää vasten ja ryntää sitten minun kimppuuni.
"Lynn!" kuulen tytön kiljaisevan, kun hän hyppää kaulaani roikkumaan. "Tulitko sä katsomaan Sallia? Mulla on ollut hirveä ikävä sua!"
"Mjoo, tulin", mumisen epämääräisesti. "Olen mäkin ikävöinyt sua. Ja Shelyesiä."
"Salli on ihan mahtava", Maiss sanoo innostuneena. "Se on ihana. Mä olin just menossa katsomaan sitä, sunkin on nähtävä se, se on niin hieno!"
"Mä uskon sen", hymyilen.
Maiss lähtee taluttamaan minua kohti yksityistallia ja puhua papattaa mennessään suut simmut täyteen kaikenlaisia hevoskuulumisia. Hymyilen ja vastailen lyhyesti minulle esitettyihin kysymyksiin.
"Oho, onko tänne tullut uusi poni?" Maiss ihmettelee heti ensimmäiseksi astuessaan sisään yksityistalliin. "Kato tota mustaa, Jackin karsinassa! Onkohan se se uusi josta Jassu on maininnut? Tuleeko toi tuntikäyttöön? Mä en tiennyt että se tulee yksityistalliin, ja siis Jackin karsinaan, mä luulin että se menee pihattoon... Oho, se on ihan jonkun kisaponin näköinen... mutta joo, Salli on täällä."
Salli on suloinen. Sen kirkkaansiniset silmät olisivat kaiketi pelottavan näköiset, ellei se kokonaisuudessaan olisi niin pörröinen ja melkein vaaleanpunainen. Vani vartioi varsaansa ylpeänä, mutta antaa minun käydä tutustumassa tulevaan raviponilupaukseeni lähemmin. Pörröinen karva on pehmeää kuin mikä ja pikku-Salli rohkean oloinen ja terhakka. Se on kertakaikkisen ihana, enkä voi olla huokaisematta ihastuneena.
"Kenen poni toi musta po... Oi, Lynn on täällä", kuulen Catun äänen käytävältä.
"Joo, se tuli katsomaan Sallia", Maiss naurahtaa Catulle. "Salli on ihana."
"On se", sanon ryömiessäni pois karsinan pohjalta ja mennessäni halaamaan Catua. "Ja se musta poni Jackin karsinassa on Vippe."
Molemmat tytöt katsovat minua silmät lautasina.
"Onko se - onko se sun?" Maiss saa kysyttä, kunhan toipuu järkytyksestään. "Onko se musta poni... onko Vippe sun?"
"On", vastaan.
"Oletko sä, tuletko sä, jäätkö sä...?" Catu yrittää saada aikaiseksi järkevän lauseen.
"Olen mä tulossa tänne takaisin ja jäädäkseni", hymyilen vaisusti. "Minä ja Vippe tultiin jäädäksemme."
* * *
Talutan Vipen tarhaan. Musta ponini seuraa minua auliisti, vaikka pitelen riimunvarresta kiinni hyvin löyhästi ja vaikka ympärillä onkin kaikkea uutta ja mielenkiintoista. Vippe seuraisi minua todennäköisesti irrallaankin, mutten aio koetella tuuriani uudessa paikassa, jossa kaiken lisäksi kaikuu milloin minkäkinlaisia rakennusääniä. Vippe ei selvästikään pidä niistä. Otan ponilta riimun pois päästä ja silitän sitä hieman. Vippe työntää päänsä syliini, kuten sillä on tapana, ja minä kiedon kädet orin ympärille. Hymyilen vaisusti ja suljen silmäni ponini läsnäolosta nauttien.
"Hyvin sä pärjäät, kullannuppu", vakuutan ponille. "Mä tulen pian taas katsomaan sua."
Vietän pienen tovin yhdessä yönmustan ponioriini kanssa. Sitten suuntaan kulkuni kohti juomista. Haen vesipulloni ja heittäydyn sitten omaan, yksinäiseen nurkkaukseeni istuskelemaan ja katselemaan Vippeä, joka kopottelee menemään ympäri uutta tarhaansa.
- Lynn & Vippe
