15.9 Syksyn avausmaasto

[Jassu]

Poikkeuksellisesti lauantaina pidetään tämän syksyn ensimmäinen ratsastustunti! Vetäjänä toimivat Jassu ja Brella. Mukaan otetaan kaikki halukkaat, joten ei tarvitse olla vanha shelyläinen päästäkseen mukaan letkaan :) Osallistujia otetaan enintään 7.

O S A L L I S T U J A T : (TÄYNNÄ!)
Jassu - Brella
Katzu - Vinja
Meeba - Hera
Tinja - Elli
Odelie - Loka
Aimie - Arttu
Torunn (Eirik) - Lucas
Inkeri - Nette
maroonit maksaneet

* * * * *

T A R I N A :
kartta reitistä

»Onko kaikki letkassa?!», huusin takanani kiemurtelevalle ponijonolle. Kukaan ei pihahtanutkaan, ilmeisesti olin liian pelottava, tai sitten tunnelma oli liian tiivis nimenhuudolle. Niinpä päätin pistää tuumasta toimeen. »Ja sitten menoksi!»

Oli tavallinen syyskuinen iltapäivä, ilma oli kuulas ja kostea, taivas oli melkein selkeä ja tuuli humisi haapapuiden latvuksissa. Viimeviikkoiset myräkät ja rankkasateet olivat menneet ja ilma oli vuodenajan huomioon ottaen erittäin suotuisa. Painoin pohkeeni islantilaisen kylkiin ja lähdimme marssimaan nykivää käyntiä kohti maastopolkuja. Tyttöjen intoa tihkuvat katseet kiinnittyivät kasvoihini.

»Okei, teistä moni ei varmaan ole aiemmin ollut meidän maastoissa, mutta perussäännöt lienevät aika samat kaikilla talleilla. Eli pysykää jonossa, ei ohitella ketään, mutta pitäkää silti välimatkat edes sen verran kunnossa, etteivät ponit jyrsi toistensa perskarvoja», latelin tottuneeseen tapaan, kuten useilla aiemmillakin vetämilläni maastotunneilla. »…ja huutakaa kuuluvaan ääneen jos teillä on ongelmia tai haluatte vaihtaa järjestystä. Inkeri siellä Neten kanssa saat ainakin ravailla ja ehkä laukkaillakin muita kiinni jos jäätte jälkeen.»


Talli jäi hetki hetkeltä kauemmaksi taaksemme. Puut olivat maalautuneet kauniisiin syksyn ruskaväreihin ja aurinko valaisi tietämme.
»Ravia!», huusin hetken kuluttua taakseni. Puristin Brellan kylkiä ja tamma siirtyi pehmeään tölttiin. Annoin sen töltätä, sillä se oli sille luontevampaa kuin ravaus. Lähestyimme laukkasuoraa. Ajattelin, että laukkaisimme ensin jonossa ja ehkä paluumatkalla osastossa.
»Haluaako kaikki laukata?»
»Joo!», suurin osa hihkui.
»Mennään sitten lujaa, Hera ei millään muuten malttais pysyä Vinjan takana», Meeba huikkasi ruunivoikon ratsunsa selästä.
»Brella nyt menee lujaa pyytämättäkin. Ja sitten mentiin!», huudahdin ja kannustin tammani reippaaseen laukkaan.

Kirpeä pohjoistuuli nälvi poskiani ja korvissa humisi. Vilkuilin välillä taakseni varmistaakseni, että kaikki olivat yhä mukana. Nette tuntui hieman jäävän jälkeen, joten muutaman minuutin laukkailun jälkeen pyysin tyttöjä siirtymään ravin kautta käyntiin. Pian pikkuponi laukkasikin takaisin näköpiiriin.
»Haha, anteeksi, mutta tällä ei pääse lujempaa!», Inkeri nauroi shettiksen selästä.
»Eiköhän jatketa ravissa», ehdotin ja hoputin jälleen issikkaani.
Prestvatnet siinsi jo edessämme ja käännyimme oikealle sivupolulle, joka johti entistä Kornblomstia kohti.

Vuonohevossiittola Kornblomst oli enää omistajan, Viivin, asuintalo, jonka pihapiirin tallirakennuksessa oli pari pulleaa vuonista ja koiria. Mitähän Viiville nykyään mahtoi kuulua?
Ylitimme kukkulan ja hiekkatie johti meidät pellon lävitse. Kornblomstin pihassa ei näkynyt etäältä katsottuna ketään, mutten aikonutkaan jäädä pidemmälle visiitille. Johdin maastoporukan eteenpäin.

»Otetaan välillä käyntiä», hihkaisin, kun ylitimme samaisen kukkulan hieman jyrkemmästä kohdasta. »Muistakaa olla hieman kevyemmässä istunnassa, kun kiivetään mäkeä ylös!», ohjeistin. Sivuutimme Prestvatnetin sekä ylitimme leveän ojan, joka oli järvestä lähtöisin. Brella käyttäytyi ihmeellisen hyvin, mutta uudemmat tuntiponit Lucas ja Arttu äityivät kyttäämään siltaa. Torunn ja Aimie saivat kuitenkin poninsa yhteistyöhön ja lopulta ylitettyä sillan. Siirryimme sivupolulle samoilemaan. Mustikkavarvut näyttivät houkuttelevilta ja polut olivat täynnä maahan pudonneita lehtiä. Oli kaunista.


Eräjormapolku loppui ja pääsimme astelemaan takaisin hiekkatielle. Pyysin letkaa siirtymään raviin ja ravasimme jonkin aikaa, kunnes käännyimme vasemmalle. Ylämäkeen menevä polku kulki pitkin Kjeldbergtindin rinnettä. Siirryimme jälleen käyntiin ja käännyimme oikealle, kapealle ja kiemurtelevalle polulle, joka oli oikoreitti tallille päin. Päästyämme alas Kjeldbergtindin rinteiltä ohjeistin tytöt jälleen raviin.

Saavuimme haarautuvaan risteykseen ja pysähdyimme. Olisi laukkailun aika.
»Okei, seuraavaksi laukataan vuorotellen osastossa. Tämä reitti on tavallaan ympyrän muotoinen, käännytte vain jokaisesta eteen tulevasta risteyksestä vasemmalle. Minä menen Brellan kanssa tallin läheiseen risteykseen seisomaan ja varmistamaan, ettei kukaan poneista suhahda kohti kotitallia. Seuraava saa lähteä kun edellinen on ainakin viidenkymmenen metrin päässä, ettei tule vaaratilanteita», selostin. »Jos joku tipahtaa, kaikki muut pysähtyvät ja huutavat mulle, niin tiedän tulla katsomaan tilanteen. Menen nyt edeltä, ensimmäinen saa lähteä kun mua ei enää näy.»


Tytöt näyttivät innokkailta. Vinja steppaili malttamattomana, kun laukkasin Brellan kanssa kauemmas. Parkkeerasin ponini keskelle tallille johtavaa tietä tukkien reitin, ettei kukaan pääsisi ohitseni.

»Siinä on hyvä laukka, annat Vinjan juosta, se ei kyllä lähde käsistä. Muista pitää ylävartalo suorassa!», neuvoin Katzua, kun hän suhahti vuoniksellaan ohitseni. Jakelin kommentteja myös muille ratsukoille vuoron perään.

»Hyvä, Meeba. Voit ehkä hieman jarrutella Heraa, ei sen tarvitse noin kovaa mennä. Rauhalliset puolipidätteet.»

»Kantapäät alas, Tinja, niin pysyt paremmin tasapainossa. Elli laukkaa hyvin ja hallitusti.»

»Hyvä siinä, Ode. Voit istua hieman kevyemmin, anna Lokalle vapaus laukata hieman lujempaa kuin kentällä mentäessä.»

»Pidä molemmat ohjat yhtä kireällä, Aimie, Arttu asettuu liikaa ulospäin. Vauhti on hyvä.»

»Yläkroppa hiljaa, Torunn, takapuolen voi ottaa irti satulasta. Aktivoi laukkaa hieman.»

»Nette laukkaa hyvin, Inkeri. Pidä kädet alhaalla.»


Kaikki olivat tulleet, ja huusin kovaan ääneen, että tulisimme uuden kierroksen. Kellään ei tuntunut olevan ongelmia. Kun kierros oli jälleen menty loppuun, laukkasin Brellalla takaisin risteykseen, jossa tuntilaiset kävelivät ympyrää.

»Hyvää työtä, kaikki! Ravataan nyt tallille. Voitte antaa hieman pidempää ohjaa, jos ponit haluavat venyttää kaulaansa eteen-alas», sanelin tytöille. Ravasimme metsän läpi menevää sivupolkua pitkin takaisin hiekkatielle ja siirsimme leirimökeille johtavan risteyksen kohdalla käyntiin. Tunti oli mielestäni onnistunut, ja kaikilla oli kuulemani mukaan jäänyt hyvä fiilis.
Tästä olisi hyvä jatkaa.

[Tinja]

Maastomaksu

Jassu karjaisi lähtöpamauksen ja jokainen painoi koipensa ratsuksi saaneensa ponin kylkiin. Mun löllykkävuonikseni Elli tallusti suloisen, kevyemmän tamman perässä eteenpäin ja heilutteli päätään tasaisesti poninaskelten tahtiin. Ei Elli mikään tylsä ollut, just sopiva tällaiseen - varmajalkainen ja kiltti poninmetkujensa kuorruttamana. Taputin vuonohevosta kaulalle ja keikuin hiljakseen edessäni Heran takapuoli ja sen takaa pilkottava, mahtava syksymaisema.
Pian Jassu käski kaikki raviin ja Ellikin nosti varsin nopeasti tasaisen askellajin. Katselin ympärilleni ja lopetin suosiolla keventämisen, koska Ellin ravi oli valmiiksi todella tasaista. Nojailin taaksepäin ja tunsin tahdin reipastuvan entisestään. Hevoset pärskähtelivät ja ravasivat mukavaa vauhtia eteenpäin. Ellin köpöttely tuntui hauskalta ja kevensin taas.
Saavuimme pitkälle ja pehmeälle suoralle mäkisten risukkopolkujen seasta ja Jassu repäisi laukan. Vinja viiletti Brellan perässä vauhtia hidastamatta, joten Herakin laukkasi lujaa ja rento mammanponi pisti turbot täysille ja laukkasi oikein kunnolla. Keinuin laukan tahtiin edestakaisin ja annoin Ellin tavoitella edessä pomppivia kunnolla. Samassa Jassu tiputti hiljentäen raviin ja kaikki hidastelivat kunnolla.
Inkeri laukkasi pikkuruisella Netellä ravailevan porukan hännille. Ponit olivat kaikki vauhdista reippaamman oloisia ja osa vähän heitteli päätään minne sattuu, silloin tällöin erotin Vinjan viuhtovan hännän joukkomme etunenästä. Taaksepäin en pahemmin katsellut, ja pikku hiljaa etenimme pellon poikki kohti mäkeä. Nojasin eteenpäin ja painoin kantapäät alas, ja Elli köpötteli puoliravia ylös. Elli harppasi ojan yli ja sitten siirryimme puskailun pariin.
Muutaman minuutin ravissa ja käynnissä vietettyämme palasimme risteykseen. Jassu lähti edeltä ravailemaan ja pysäytti poninsa sopivaan kohtaan. Me lähdimme osastoissa laukkaamaan kovempaa tahtia.
Elli tuntui mukavalta selkään ja laukkasi pyöreästi. Annoin oman vartalon painua alas ja mukailla laukan tahtia. Elli ei yrittänytkään kiilata kotia kohti, joten annoin suosiolla hieman ohjaa jotta tamma pääsi venyttämään kaulaansa.

Lopettelimme tunnin ravailuun ja viimein heitin ohjat ponin kaulalle. Elli oli tuntunut mukavalta tänään, täytyi antaa propsit mahtavista maisemista ja kivasta ponista. Ihan kivalta opetus ja letkatuuppailukin oli pitkästä aikaa päässyt tuntumaan, joten ei kai sitä huonolla päällä voinut olla. Elli ei ollut tuntunut loppua kohden edes niin jähmeältä, joten thäts it. Kaikki meni ainakin melkein niinkuin pitikin.

Kiitos Jassulle kivasta tunnista!

Kiitos mukavasta maksusta, Tinja ! (:
- Jassu

[Inkeri]

Leikitään sitte et noi kävelee alamäkee, ja et Inksun istunnassa on parantamisen varaa, ok? :D



Aww, ihana maksu, kiitos ! (: Nette on suloinen :3
- Jassu

[Meeba]

KRÖHMHM noniin maksu tulee

Saavuin tallipihaan ja kipaisin heti tallissa listojen luokse. Maastotunnilla menisin Heralla. Etsin uudistuneesta tallista jonkin aikaa nimeä Le Herós De la Nuit, kunnes stoppasin karsinan eteen missä näin ruunivoikon tamman maiskuttamassa ruohoa.
Kännykän kello näytti kymmentä vaille tasan, kyllä sinne pihalle ehtisi jos nyt nopeasti laittaa varusteet. Olin jutellut Jassulle jo ennen talliin saapumistani, joten sain kuulla että tamma oli harjattu jo vähän aikaa sitten ja että saavuttuani saan laittaa varusteet suoraan päälle. Niinpä en seisonut toimettomana vaan kärräsin Heran ruskean satulan karsinaan ja suoristin huovan sen alla, ennen kuin liu'utin sen sää'än päältä ihan aavistuksen verran kauemmas. Samalla tein tuttavuutta laitellessani sille suitsia, kerroin sille että halusin vain sen pitävän suunsa kiinni kunnes saisin loputkin suitsista päähän, sillä sen suusta karkasi koko ajan kuolaimet mitkä syötin sille. Hera näytti kärsimättömältä ja yrittäessäni laittaa suitsia sen päähän alkoi aikamoinen sirkus.
Sen takaosa pyöri varmaan miljoona kertaa eestaas edessäni, ja jouduin aina sitä mukaan siirtymään lähemmäs ja lähemmäs päätä. Lopulta sain kiristettyä poskihihnat ja turpahihnat, ja hain suojat kuten Jassu oli opastanut tekemään.
Palasin karsinalle ja liu'uin sen selkää ja lautasta taputellen takajalan äärelle, varmistaen ettei se varmasti säikähdä liikettäni.
Kiinnitin suojat takajalkoihin, etujalat hoidin nopeasti ja ongelmatta. Tartuin ohjiin kaulalla ja lähdin taluttamaan tammaa tallinpihaa kohti. Muut tuntilaiset olivat jo ratsujensa selässä ja mulkoilivat minua keskittyneenä kun mittasin jalustimet molemmilta puolilta, nousin selkään ja asetin vielä satulavyön kireämmälle selästä käsin. Keräsin ohjat ja räväytin naamalle leveän hymyn. Sen jälkeen kukaan ei katsonut minua.
Noei, ei se nyt haitannutkaan. Halusin vain näyttää kauniin hymyni. Jassu huikkasi issikkansa selästä järjestyksen.

Possujono lähti liikkeelle ja edistyimme tielle asti. Sitten otimme pidemmät välit, ja uskaltauduin vasta sitten huokaista selässä. Ratsastuksesta ei ollut kauan, viikko, mutta Shelyesissä käymisestä oli kauan. En tuntenut porukkaa ollenkaan.
Ehkä tässä matkan varrella sitten...
Etenimme reippaasti kävellen, Inkeri laukkaillen ja ravaillen välillä kirjavan ratsunsa kanssa yrittäen pysyä muiden kannoilla.
Jassu näytti pysyvän hiljaa, toisaalta, ei siinä mitään.
Kaikki oli ihan hiljaa, nauttien syksyn hienosta maisemasta, kellastuneiden ja oranssihtavien lehtien tanssista tuulen mukana. Kieltämättä minäkin iskin silmäni edessä olevan ponin takana siintävän kauniin taivaanrannan jonka kehysti vaaleanpunaiset hattarapilvet. Näky oli aika upea.

"Ja sitten ravia, tytöt! Huudelkaas taaksepäin", Jassu ohjeisti. Sana kulki taaimmaiselle asti ja kaikki painoivat pohkeet hevosten kylkiin. Inkeri jäi taas vähän jälkeen, välillä sitten toisten perään pyrkien laukassa ja välillä ravissa. Heran ravi oli miellyttävää, siinä oli helppo istua ja se oli mukavan pehmeäliikkeinen.
Keräsin vähän ohjia vauhdin muututtua hieman kovemmaksi ja tein puolpidätteen, jolla sain sen hiljentymään ja ravaamaan hieman harkitummin ilman edessäolevan ponin takapuolessa takapuolta tuuppien. Hera pärskähti kovaa ja Jassun näytettyä merkin kädellään hiljensimme takaisin raviin.
Käveltyämme vain parisataa metriä Jassu huikkasi jonon edestä, haluaisimmeko laukata. Pari ensimmäistä sanoi kovaan ääneen joo. Nyökyttelin itsekin ja kerroin perää pitävien vastaukset.
"Ookei, sitten lähetään." Kaikki antoivat selkeät laukkaohjeet ratsuille. Brella viiletti nopeasti edellä ja kaikki laukkasivat perässä sopivin välein. Hetken laukkailun jälkeen hidastin Heran vauhtia sen kiihdyttyä yhtäkkiä huimasti.

"Noniiin sitten raviin pikkuhiljaa", Jassu hihkaisi edestä. Hidastin ohjeiden mukaisesti ja siirryin raviin. Hera jatkoi ponimaista, mukavan tököttävä-askeleista ravia ja saavuimme pikku hiljaa Kornblomstin pihaa kohti. Matka jatkui pian takaisin kun saatiin possujono takaisin ruotuun ja lähdimme ravaamaan Shelyesiä kohti välit otettuamme.
"Hidastakaas sitten käyntiin että kuulette ohjeet." Hiljaisuuden rikkoi Jassun ääni joka kaikui metsässä tarpeeksi hyvin että perääkin pitävät ratsukot kuulivat sanat. Hidastin käyntiin.
"Tehään nyt niin että laukataan jokainen vuorollaan tota ympyränmuotoista reittiä pitkin. Saavutte takaisin tielle jossa mä ootan teitä. Ensimmäinen tulee kun oon poissa näkyvistä."
Nyökyttelin innokkaana, muutkin näyttivät olevan ihan jännittyneinä ja innokkaita.

Pian kun Jassu oli kadonnut näkyvistä, Katzu ohjeisti Vinjan laukkaan. Vuonis pyrähti kuin ampiaisparvi persuksen päällä liikkeelle ja kiiti reittiä pitkin. Seuraavaksi oli meidän vuoro.
Vinja oli vielä näkyvissä, joten aloin jo nyt keräillä ohjia ja olin valmiina antamaan laukkapohkeet. Kun ratsukko oli poissa näkyvistä, annoin laukkapohkeet ja Hera nosti reippaan, kivan laukan suoraan pysähdyksistä. Istuin satulassa syvällä ja nojasin ihan aavistuksen verran eteenpäin pitääkseni tasapainon vähän paremmin kurissa. Hera pisti tosiaan menemään, se meni ehkä vähän liiankin kovaa. Kuulin Jassun ohjeet. Hidasta vähän vielä. Tein puolipidätteet ja sain sen hiljentämään laukkaansa. Sitten se laukkasi tahdikkaasti loppumatkan Jassun luokse ja pysäytin sen Vinjan taakse kun muut olivat jo tulossa.

Palasimme tallille ja kaikki hajaantui hoitelemaan omat ratsunsa pois. Puhdistin Heran kamppeet, eräjormailun aikana suojiin oli kertynyt ainakin vähän likaa, pari risua oli jäänyt satulaan kiinni.
Setvin ne, harjasin Heran läpi ja kiitin sitä, koska se oli ollut todella kiva tänään. Taputin tammaa kaulalle ja häippäsin Jassun luokse. "Kiitti Jassu tunnista, oli tosi kivaa! Mooikka", vilkutin perään ja lähdin kävelemään pikkuhiljaa tien päähän missä vanhempani auto jo odottikin.

// Tästähän tuli pitkä O:


Huhhuhu sää se sitte jaksat aina panostaa tarinoihin :--o kiitos maksusta Meeba !
- J

[Eirik]

Torunn ja Lucas ylämäessä. (vähän huonolaatuinen ja väritys sekä paperi eivät mitkään parhaimmat, pahoittelut siitä ) psst. Jassu, millos lisäilet Eirikin hoitajiin? Aloittelen hoitamista muuten lähiaikoina!



Kiiitos maksusta! Lisäilen Eirikin vaikka nyt heti (:
- J

[Odelie]

Syksyn ensimmäinen maastoreissu

Loka pudisti päätään hieman turhautuneen oloisena, kun kiristin satulavyötä. Kaikkien muiden tyttöjen jutellessa mukavia minä kiristelin hampaitani ja asettauduin satulaan mukavammin. Jännitys oli jäätävää, enkä tiennyt kuinka päin olisin satulassa istunut, sillä maastoreissuista oli aina jäänyt hieman paha maku suuhuni.
- Hei Odeseni, kyllä se hyvin menee, Tinja huikkasi, koska oli päässyt kuulemaan, etten ollut erikoinen maastoilija.
- Toivotaan näin, hymähdin hieman hymyillen ja käänsin katseeni sitten Jassuun, joka antoi selvän lähtökäskyn.

Alkumatkasta olin erittäin jännittynyt ja naksuttelin hampaita suussani. Kuuntelin tarkkaavaisesti Jassun ohjeita, vaikka tiesin tarkalleen, miten maastossa piti toimia. Kiristin hieman Lokan ohjia ja rentoutin käteni, oma käyttäytymiseni heijastuisi Lokaan, joten oli otettava rauhallisesti, hengitä sisään ja hengitä ulos.

Ravissa kuitenkin rentouduin selvemmin ja sain puhallettua jännityksen pois. Myötäsin Lokalle reippaasti ohjaa ja rentoutuneena se pärski eteenpäin, paha tuuli oli kaikonnu kauas pois jo aikaa sitten. Suljin silmäni hetkeksi, mutta en halunnut menettää hevoseni hallintaa, joten jäin nautiskelemaan ympärillä olevista kauniista maisemista itsekseni. Loka pärskähti tyytyväisenä ja havahduin unelmistani.

Metsässä oli rauhallista. maisemat vaihtuivat hiljalleen, riippui mitä askellajia oikein kuljimme. Vaihdoin pari sanaa taas lähellä kulkevan Tinjan kanssa, vaikka Elli ei näyttänyt olevan niinkään kiinnostunut Lokan seurasta. Laukkapätkän tullessa pieni jännitys kutitti sisintäni. Siitä huolimatta kannustin Lokan omalla vuorollani laukkaan ja tyytyväisenä se jolkotti eteenpäin, tosin pidin siitä aika lujaa kiinni.

Kuulin Jassun kommentin, se vihisi tuulen mukana kirkkaasti. Purin huultani ja epäröin hetken, mutta annoin sitten Lokalle vapauden laukata. Se tyytyväisenä venytti itseään ja kiihdytti laukkaa hieman, kunnes pidäte tuli taas sitä vastaan. Hymy levisi huulilleni kun siirsin Lokan takaisin hiljaiseen vauhtiin. Olimme säilyneet hengissä tästä ja nyt varmasti selviäisin myös tallille asti.

Odelie & Loka

Kiitos ihanasta maksusta Ode ! ::)
- Jassu