|
Post by Dimma on Oct 7, 2012 14:56:15 GMT 3
Hei! Ajatus Fictioniin lähti vuoden 2012 alussa käyntiin kun aloin kiinnostumaan oikein kunnolla hevosten tuonnista ulkomailta. Tallin perustaminen oli päätetty sekunneissa, mutta tietysti talliin on aikaa käytetty oikein kunnolla ja ajatuksia hylkäilty ajan mittaan, ja Fiction alkoi nettiin muotoutumaan syyskuussa. Fiction on siis ensisijaisesti tuontiin painottuva talli, eikä mitään muuta härpäkettä oteta ainakaan vielä tässä vaiheessa mukaan, eli emme esimerkiksi kasvata hevosia tai pidä kisoja. Toisaalta otamme tallillemme työntekijöitä, jotka mm. hoitavat hevosiamme siihen asti kun ne myydään ja pitävät tallista huolta kanssani. Heille löytyy oikein oma työpäiväkirja, joten jos kirjoittaminen kiinnostaa, niin tänne vain työtä tekemään. Tuomme hevosia mistä tahansa, vaikka toiselta puolen maapalloa jos rahat riittävät hevosten lennättämiseen. Näin alkuvaiheessa tuomme vain Euroopasta, sillä se on halvempaa ja tietenkin me tarvitsemme rahaa siihen että hevosia voisimme vaikka Amerikoista tuoda! Raha se on joka ratkaisee, no ei tosiaan joka tilanteessa! Olemme rento talli ja meillä asiat eivät välttämättä käy niin nopeasti tai tehokkaasti kuin jollain tehotuontitallilla ikään. Meillä kaikki otetaan rennosti ja hauskuutta tallin arjesta ei puutu! Tule toki tutustumaan! // Dimma tuontitalli.weebly.com
|
|