Ronin hoitopäiväkirja

[Jassu]

Grimville Prebourbon "Roni"

Tilastohevonen, ori
Hoitaja: Odelie
Omat sivut

[Odelie]

Tervehdys pieni vekkuli

Pienikokoinen ori katseli sieraimet laajentuneena meitä tarhan toisesta päästä. se ei ollut vimmastunut, eikä kauhuissaan, vaan se näytti hieman epäröivältä ja uhmakkaalta. Nopeasti se säntäsi hurjaan laukkaan ja korkein askelin sen kaviot kauhoivat maata innokkaana. Naurahdin hiljaa ja nojasin hieman märkään aitaan. Se oli yksi unelmieni täyttymyksistä, sellainen, jota jo näin vanhentunut nainen sai toivoa.
- Se nyt sit on sitä mitä halusit? Jassu kysy ja minä nyökkäsin. Roni oli juuri sitä mitä minä halusin. Tai se kenen kanssa halusin jakaa tulevan elämäni, perheen lisäksi tietenkin.
- Tuu, otetaan se sisään ennen kun alkaa satamaan uudestaan, tässä on riimu, Jassu ojensi riimun minulle ja minä nappasin sen rohkeasti. Tämä oli uuden alun alku.

Ori katseli minua tummilla silmillään ja valppaana se liikutteli korviaan samassa tahdissa kun minun askeleet kävivät sitä kohti. Kahdesti ori singahti minulta karkuun ja ravasi voitonriemuisesti kauemmas minusta, mutta lopulta se teki virheen ja juoksi suoraan syliini. Pujotin riimun sen päähän ja varmuuden vuoksi laitoin riimunnarun sen turvan ympäri. Olin kuullut, että Roni oli aikamoinen kepposten kuningas ja siksi kannatti olla varuillaan.
- Catu on varmaan oritallissa, ni se näyttää mihin karsinaan sen laitat, Jassu sanoi ja lähti sitten kävelemään tallillepäin. Ilmeisesti työt painoivat severan päälle, että hän oli todellakin kahvinsa ansainnut.
- Taitava poika, käänsin lopulta katseeni Roniin, joka mulkoili minua tuimasti, aivan kun olisi juuri pilannut sen koko elämän.

- Odeliini, sä pidit lupauksen ja tulit takaisin, Catu huokaisi onnesta ja halasi minua. se oli Ronille mahdollisuus ja innoissaan se nykäsi päänsä korkealle niin, että sen etujalat nousi muutaman sentin maasta. Tyrmistyneenä vetäisin Roni takaisin maan päälle ja ohjasin sen nopeasti omaan karsinaansa, nyt oli sen vuoro olla tyrmistynyt ja se mulkoili minua vihaisesti.
- Täällä ollaan joo, hymähdin rennosti ja nyt pääsin halaamaan Catua uudestaan.
- Me ei olla nähty sitten häiden, tyttö huokaisi ja nojasi karsinan oveen.
- Ei niin, mutta kyllä sun kannattaa tulla joku päivä käymään, vastasin ja samalla pujotin riimun pois Ronin päästä. Tyytyväisenä se pudisti päätään ja kävi heiniensä kimppuun.

- Mennäänkö Jassun seuraks kahville ylös? Catu kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen, kun oli paijaillut hetken Ronia, jota ei näyttänyt lässytykseni kiinnostavan.
- Totta kai, hymähdin ja suljin sitten karsinan oven. tarkistin vielä, että se oli kunnolla kiinni, jottei ori pääsisi kulkemaan omille teilleen. Severan vekkuli oletin sen tosiaan olevan.
- Millos musta tulee kummitäti? Catu esitti kysymyksen ja se oli minulle kuin luoti rintaan.
- Älä nyt hosu, ei se pimeessä osu, taputin tyttöä selkään ja huokaisin syvään. Kyllä minä lapsia halusin, vaikka seitsemän, mutta aviomieheni matkustaessa paljon siitä ei varmaankaan tulisi mitään.
- Aaa, mä ymmärrän, tyttö nyökytti päätään samalla kun hän avasi tallin oven ja me astuimme sisään takaisin lämpimään.

Jassu oli saanut sopivasti keitettyä kahvia ja istuttua sohvalle. Hän nosti jalkansa pienelle pöydälle, joka oli sohvan edessä ja huokaisi. Seurasimme mallia nopeasti Catun kanssa ja istuimme kaikki kolme sohvalla kahvikupit kädessä.
- Miten täällä ei ole ketään? rikoin hiljaisuuden pian.
- Ootko kattonu kello? Jassu naurahti. Tosiaan alkoi olemaan jo niin myöhä, että kohta he alkaisivat tekemään iltatallia. Höpöttelimme silti kaikessa rauhassa tyttöjen kesken, kaikesta maan ja taivaan välillä. Kuulumisia, joita ei oltu vaihdettu pitkään aikaan ja nyt siihen oli aika. Kun kello löi tasaa, oli heidän noustava ja ruveta tekemään hommia, joten tarjosin auttavaa kättä mielelläni. Siitä oli aikaa, kun olin päässyt hevosia ruokkimaan ja mielenkiinnolla halusin nähdä, minkälainen rohmu, uusi hoitohevoseni, Roni oli.

Odelie&Roni

[/size][/font][/color]

^{1 hoitomerkintä
19.09.2012}

[Odelie]

Riuhdon ja raivoan, hoitajia vainoan

Roni huiskautti häntäänsä närkästyneenä ja sen hampaat lähestyivät taas uhkaavasti minua. Heilautin kättäni nuoren turvan suuntaan ja nopeasti ja hölmistyneenä sen pää palasi oikealle paikalleen. Hymyilin hiljaa ja jatkoin orin harjaamista, vaikka vauhtini oli varmasti näkemisen arvoista. Roni pudisti päätään kiukustuneena, kun harjasin mahanalusta hieman reippaammin ja lopulta ori pamautti jalkansa kuuluvasti karsinan lattiaan.
- Rauhassa poika, kuiskasin sen korvaan. Tiputin harjan harjapakkiin ja huokaisin syvään. En tosiaan saisi purata kiukkuani nuoreen ja oppivaan poniin, mutta muta, joka ympäröi Ronia ympäri kehoa, sai minut entisestään huonommalle tuulelle. Otin kumisuan taas harjapakista, mutta samalla kaivoin esiin pehmeän harjan, nyt oli otettava kevyemmin ja rauhallisemmin, ihan vaan ruunikon herran takia.

Seisoin karsinan ulkopuolella ja huokaisin syvään. nyt poni kiilteli puhtauttaan. Olihan tämä hieman turhaa, sillä heti tarhaan päästyään Roni varmasti kävisi piehtaroimassa uudestaan, mutta sellaista sattui, meille jokaiselle. Lähdin kiikuttamaan harjapakin takaisin paikoilleen ja perusputsasin harjat pikaisesti, etteivät ne jäisi niin pölyiseen kuntoon. Hetken mietin, mitä oikein tekisin Ronin kanssa ja loistava idea pälkähti päähäni. vaikka olimmekin viettäneet yhdessä aikaa vasta hetken, niin tarvitsihan nuori herra mahdollisimman paljon liikuntaa.
- Jassu hei, onks sulle ookoo, jos vähän juoksuttelisin tota Ronia? ilmestyin toimistolle ja nainen nosti hitaasti päänsä ylös.
- Luuletko pärjääväs, se on nimittäin aika rontti, Jassu kysyi ja kirjoitti samalla paperiinsa.
- Enköhän mä, lähetä vaikka Catu tai joku siihen maneesille, ettei toi tyyppi runno mua alleen, hymähdin ja nainen nyökkäsi nopeasti. Kiireesti palasin takaisin oritalliin ja satulahuoneelle, tästä tulisi hauskaa.

Roni ravisti päätään innostuneena, kun kiristin juoksutusvyön sille sopivaksi. Sen jalat liikehtivät innostuksesta ja se tuskin malttoi odottaa, että pääsisi töihin. Minua alkoi hieman kammoksuttaa idea, mutta silti naksautin juoksutusliinan kiinni poikaan ja maiskautin sen liikkeelle.
Ulkona Roni hypähteli innoissaan ja kiirehti maneesille hurjassa vauhdissa. Pidättelin sitä parhaani mukaan, mutta jo hieman isoksi kasvanut ori sai muutaman kerran nykäistyä otteeni melkein irti. Murahdin hieman vihaisesti ja pyysin vielä kerran, napakammin, Ronia kävelemään vierelläni ja hiljaisena poikana se jäi tallustamaan viereeni.
- Vai että sua piti tulla vahtimaan, kuulin nuoren pojan pirteän äänen ja silmissäni sumeni. Niitä tuhansia kirosanoja, joita mielessäni pyöri, on sensuroitu.
- Tervetuloa helvettiin, hymyilin ystävällisesti ja astuin maneesista sisään.

Roni vilisti heti innoissaan ympyrälle ja riuhtaisi narusta terävästi. Se halusi päästä vapaaksi ja ei ilmeisesti pahemmin ollut koskaan narussa ympyrää juossut. Vaadin siltä pehmein pidättein rauhallista käyntiä, mutta useaan otteeseen se rikkoi raviin ja nyki narua vaativasti.
- Raaaauhassa poika, ihan hiiljaaa, puhuin sillä ja huomasin että se tosiaan kuunteli. Jatkoi rauhallista puhelemista Ronille ja pian se suostui kävelemään rauhassa. Vaikka se olikin jokseenkin töksähtävää ja virittynyttä käyntiä.
- Sun äänes saa mutki nukahtamaan, Sven haukotteli katsomon puolella ja nojasi käsiinsä tylsistyneenä.
- Mä yritän parhaani, ettei tuu mitään äksöniä mitä sä odotat, naurahdin pehmeästi ja maiskautin sitten Ronin raviin.

Roni singahti innostuneena erittäin reippaaseen raviin ja ravisteli päätään tyytyväisenä. Sain tehdä töitä, että se rauhoittuisi hieman, mutta pirteänä poni vain nosteli päätään ja kieltäytyi kuuntelemasta ohjeita. Turhautuneena pyysin siltä hieman reippaampaa ravia ja pian olimme taas samalla ymmärrys asteella. hidastin sen tahtia hieman ja nyt se jolkutteli rauhassa, mutta tylsistyneenä eteenpäin.
- Hieno poika, kehuin sitä.
- Aiotko kokeilla laukkaa? Sven kysyi ja vaihtoi laiskasti asentoa tuolissaan.
- En, teen nää samat vaan toiseen suuntaan, ni Roni on saanu ees vähän liikuntaa, vastasin ja pysäytin sitten taidokkaasti Roni, joka melkeinpä pysähtyi kuin seinään ja jäi tuijottamaan minua nuoruuden hölmöillä silmillään.

Toiseen suuntaan juoksutus onnistui huomattavasti helpommin. Sain Ronin kuuntelemaan mitä siltä halusin ja askellaji rikkomuksia ei tullut kuin kerran. Innokas nuori ori rikkoi ravista laukkaan ja pukitti muutaman kerran innokkaana.
- Mitä sä siellä naurat, sähisin nauravalle Svenille.
- En mitään, poika vakavoitui, mutta huvittunut hymy pysyi hänen huulillaan. Eihän tuo ollut hassumpi poika ollenkaan, mutta silti en voinut ymmärtää mitä hauskaa siinä oli, että Roni huijasi minua ja peli oli täysin kuusi nolla.
- Käynti, sanoin kuuluvasti ja nopeasti laukka vaihtui takaisin käyntiin. Innokkaasti puuskuttaen Roni tallusti eteenpäin, eikä se millään olisi halunnut pysähtyä. Annoin sen kävellä vielä hetken aikaa, ennen kuin pyysin sitä pysähtymään ja palasin liinaa lyhentäen sen vierelle.

- Mun homma taitaa olla tässä, Sven huokaisi nyt yllättän rauhallisena ja tiemme erosivat, kun itse tallustin Ronin kanssa oritalliin sisään. Tallissa oli erityisen hiljaista. Siellä ei näkynyt yhtään ihmistä, joten sain mahdollisuuden kiinnittää Ronin käytävälle. Hieman väsähtäneenä ori seurasi jokaista liikettäni ja pärski tyytyväisenä, kun irrotin juoksutusvyön siltä pois ja vaihdoin suitset päitsiin. Muutaman hikikohdan löysin ja ne puhdistin märällä sienellä huolellisesti.
- Hienosti toimittu, taputin tyytyväisenä Ronia ja sitten päästin sen omaan karsinaansa syömään. Tyytyväisenä Roni hamusi heiniä maasta ja suu täynnä heiniä se katseli minua taas. Hipaisin hymyillen sen turpaa, ennen kuin lähdin palauttamaan kamoja takaisin satulahuoneeseen. Puhdistustyöstä tulisi mitkä, sillä juoksutusvyö oli päässyt hieman kuluneeseen kuntoon.

- No miten meni, Catu lysähti sohvalle, niin että kahvi läikähti tytön puserolle. Hiljaa kiroten hän yritti pyyhkiä niitä, mutta hymyili sitten minulle aurinkoisesti.
- Vähän sen piti leikkiä pelleleikkejä, mutta kyllä se totteli kun osas sitä komentaa. Mä jotenkin kuvittelin, että se ois yhtä herkkänahkainen kuin Frits, mutta ei se keskitikin aika paljon, luennoi tytölle, joka katseli minua hymyillen. Uskoikohan hän sanaakaan mitä sanoin.
- No hyvä jos toimi, ehkä teillä sittenkin on tulevaisuus, Catu sanoi lopulta ja löi tyhjän kahvikuppinsa pöydälle. miten ihmeessä noin nopea juonti oli edes mahdollista.
- Ja ei kun takasin karsinoita putsaamaan, tyttö huokaisi hieman väsyneesti. Hymyilin myötätuntoisesti, sillä se sama odotti minua myös kotona.
- Catu hei venaa, nousin hetken mielijohteesta ylös.
- Niin?
- Siivotaanpa ne karsinat yhessä, niin pääset niistä nopeammin, naurahdin reippaasti ja tyttö hymyili kiitollisena. Töitä ilmeisesti riitti, sillä väsymys tytön silmissä paistoi lujana.

Odelie&Roni

[/size][/font][/color]

^{2 hoitomerkintä
03.10.2012}

[Odelie]

Syksyn lehdet ne loiston saavat meistä

- Mua väsyttää, Catu liukui auton penkissä alaspäin ja pyyhkäisi hiukset kasvojensa edestä.
- Mitä ite valvoit niin myöhään, mä sanoin sulle, että mee aikasin nukkumaan, mut ilmeisesti meidän taulutelevisio vei voiton, sätin ensin, mutta sitten hymy levisi huulilleni. Catu oli tullut meille yöksi, kun ei ollut jaksanut matkata loppuun asti ja oli kokenut täyden rakastumisen laittoman suureen taulutelevisioomme.
- Todellakin, mä voisin mennä sen kanssa naimisiin, mun kädet ei ees levitettynä riittäny sen päästä päähän ja se kuva, no huuhuh ja kaikki ne kanavat, Catun silmissä kiilteli ja jo hetken mietin, pitäisikö minun lahjoittaa koko tv tuolle tytölle. Hän nyökytti päätään tyytyväisenä ja nojasi sitten takaisin tuolin nojaan. Pian käännyimme Shelyesin tiluksille ja leikkiminen Ronin kanssa sai taas alkaa.

Pienet sadepisarat alkoivat tipahtelemaan taivaalta, kun kiiruhdin nopeasti oritalliin. En jaksanut hölkätä oleskeluhuoneeseen asti, joten jätin kaikki tavarani roikkumaan Ronin oveen. Ori tuijotti minua uteliaana ja pamautti kavionsa karsinan seinään. Sillä oli ilmiselvästi tylsää ja minulla vallan mainio idea, mitä sen kanssa tekisin tänään.
- Ruska tekee mut hulluks, Sven murisi, kun astui orin karsinasta ulos.
- Miten niin, noin suloinen pieni palleroko? piipitin ja rapsutin Ruskaa turvasta.
- Toi on pelkkää esitystä, Sven pisti kävensä puuskaan ja hieroi ranteeseen tullutta jälkeä.
- Hevonen ei näykkäse syyttä, totesin tietävästi ja se sai nuoren pojan mulkaisemaan minua murhaavasti.
- Sillä on ihan hirveesti energiaa, se varmaan juoksis ympäri tiluksia jos sen päästäis vapaaks, se ei meinaa pysyä millään tuolla karsinassa, Sven puolustautui ja Ruska tuijotti tummilla silmillään syyttömänä.
- Eiköhän me keksitä pojille jotain tekemistä, eikö? hymähdin pirteästi ja Sven katsoi minua kauhistuneena.

Harjasin reippaasti Roni, joka pärskähteli tyytyväisenä ja ravisteli päätään. Olin sitonut sen kiinni, sillä se yritti päästä karsinasta karkuun ja nyt se seisoi loukkaantuneena edessäni ja aina kiperän kohdan tullen se nyökytteli päätään turhautuneena. Hyväntuulisena hyräilin samalla, kun puhdistin orin kaviot ja taputin sitä sitten tyytyväisenä kaulalle.
- Tää on huono idea, Sven totesi samalla kun pujotti ruskalle suitset päähän.
- Tää on super hyvä idea, hihkaisin ja nappasin Ronin suitset naulakosta. Ahnaasti Roni haukkasi kuolaimet suuhunsa ja samalla turparemmin, eikä meinannut millään päästää siitä irti. Poika karsinan ulkopuolella nauroi pilakllisesti ja minä mulkaisin. Roni tosiaan oli veitikkamaisella päällä, mutta minun kanssani ei todellakaan pelleilty.

- Sä väitit, että kun minä ja Catu ollaan juuri haravoitu tätä pihaa.. Sven luennoi.
- Ja minä, huomautin ja poika pudisti päätään murjottaen.
- Ja nyt sä päästät nää varsat pomppimaan niihin kasoihin, että ne menee sekasin ja meillä on taas hullusti töitä, Sven lopetti aloitetun lauseen ja kohotti kulmiaan.
- Se on hyvää liikuntaa ja hyvä harrastus varsoille, se on kun leikkiä, mutta varo, meillä kotona nuoriso hyppäs olkapäille kun ne innostu liikaa, heilutin sormeani ja maiskautin Ronin reippaammin liikkeelle.
- Sepä kiva, tosi kiva, Sven vastasi pilkallisesti ja seurasi Ruskan kanssa perässä. En tiennyt, mitä nuoriso sanoisi tästä leikistä, saattoivat pelätä tai sitten innostua, mutta aina kaikkea uutta saisi kokeilla.

Lehtikasa oli Ronista heti mielenkiintoinen. Se meni haistelemaan sitä, mutta havahti hieman taaksepäin, kun tuuli vei värikkäitä lehtiä mennessään. Ruska tajusi kuitenkin heti homman jujun ja innoissaan se lähti kauhomaan lehtiä etujaloillaan. Se pärski tyytyväisenä ja lähti ravaamaan pientä ympyrää. Sven huokaisi turhautuneena, mutta hymyili selvästi, kun Ruska palasi takaisin kasalle ja kauhoi sitä etujaloillaan. Keltaiset ja punaiset lehdet lentelivät ympäriinsä ja se sai myös Ronin innostumaan.
- Hyvinhän tää menee, nauroin, kun Roni nappasi suuhunsa ilmasta lehden ja alkoin maiskuttamaan sitä tyytyväisenä. Torun hieman oria ja nappasin lehden siltä suusta. Kaikkea ei ollut hyvä syödä, vaikka kuinka nälkä olisi kenellä tahansa.

Lopulta myös Roni innostui leikkimään lehtikasoilla ja kauhoi jaloillaan ilmaan lehtiä. Se hirnahti Ruskalle, joka oli jo hieman kyllästynyt leikkiin ja liian lähelle päästyään Ruska näykkäsi Ronia pehvasta. Korvat luimuun painaen Roni ajoi Ruskaa kauemmas ja kauhaisi lehtiä taas maasta ilmaan. Nauroin lempeästi varsojen touhulle ja jopa Sven antoi lopulta valitukselleen periksi. Hän nauroi ja heitti lehtiä hieman ilmaan Ronin yläpuolelle ja lehden osuessa korvaan Roni ravisti koko kehollaan lehdet pois päältään.
- Mitä te teette?! kuului kauhistunut ähkäisy vähän matkan päästä. Kaikkien neljän katse kääntyi äänen suuntaan ihmeissään.
- Just kun mä sain haravoitua ne hienosti isoiksi kasoiksi niin te, Catu laski kätensä rinnalleen ja hän näytti siltä, kun olisi saanut sydänkohtauksen.
- Me hoidetaan ne uusiks kasaan, taputin Catua selkään ja Sven heitti maasta otettuja lehtiä myös Catua päin.

Tyytyväisenä palasimme talliin nuorisojen kanssa ja myös Roni näytti olevan tyytyväinen, kun se pääsi puuhastelemaan aivan uusia leikkejä. Se tökki minua pienellä sirolla turvallaan ja hörisi jokaiselle äänelle, jota tallista kuului. Tyytyväisenä pujotin suitset pois Ronin päästä ja taputin sitä tyytyväisenä. Tarkoitus ei ollut hikoiluttaa, vaan tarkoitus oli pitää hauskaa, joten hyvillä mielin jätin Ronin omaan rauhaan odottamaan ruokaa.
- Olihan toi ihan nastaa, Sven kohautti hymyillen olkiaan, kun putsasimme nuorien orien suitsia hieman huolellisemmin.
- Vauhtelua tallitöille ja vaihtelua hevosille, vastasin ja ristin samalla Ronin suitset. ne olivat äärimmäisen puhtaat, joten niitä ei tarvinnut sen enempää jäädä putsailemaan. Laitoin suitset naulakkoon ja lähdin oleskeluhuoneeseen kahville.

- Kosto elää Ode, Catu julisti heti kun astui sisään oleskeluhuoneeseen. Erika ja Meeba katsoivat hieman hämmentyneenä, kun Catu jatkoi verenhimoista raivoaan siitä, kuinka ensin ei saa yöllä nukkua ja sitten vielä pilataan hienosti taiteillut lehtikasat. Kohotin kulmiani huvittuneena ja hörppäsin kahvistani.
- Kukaan ei kieltänyt sua nukkumasta, kiusottelin tyttöä ja hän jäi tuijottamaan minua puuskuen raivosta.
- Juo se sun kahvis ja mennään haravoimaan, Catu huokaisi lopulta ja hörppäsi loput kahvinsa kurkusta alas. Hymy ilmestyi taas hänen huulilleen, kun kerroin, kuinka innoissaan pojat olivat olleet tästä leikistä. Joskus kaikki ei ollut kiinni siisteydestä vaan sitä, kuinka hyvin osaa sotkea.

Odelie&Roni

[/size][/font][/color]

^{3 hoitomerkintä
04.10.2012}




1-tason Syksymerkki myönnetty syksyisestä hoitotarinasta! (:
- Jassu

[Odelie]

Pomppupojat palloilemassa

- Ei perhana poni mitä sä teet, ärähdin ja Roni tuijotti minua tummilla silmillään viattoman näköisenä. Katselin hetken murhaavasti Ronia, mutta jatkoin sitten orin harjaamista, mutta muuta huomiota sille ei enää herunut. Että piti näykkäistä reidestä, kaikkea sitä sai elämänsä aikana tuntea.
- Mitä sä täällä oikeen kiroilet, Ruskan hoitaja Tinja ilmestyi Ronin karsinalle.
- Tällä on varmaan huono päivä tai jotain, kun millään ei saa tehtyä mitään, ilman että tää herra aiheuttaa ongelmia, tuhahdin ja mulkaisin Ronia, joka tuijotti viattomilla nappisilmillään minua ja Tinjaa. Tyttö karsinan ulkopuolella pudisti päätään huvittuneena.
- Sillä on tylsää ja kyl säkin tiedät sen, Tinja sanoi ja nyökkäsin, mutta mitä ihmettä tällaisen hihhulin kanssa pystyi touhuta.

- Hei moi Ode, me mietittiin tossa Tinjan kanssa, että me laitetaan rata pystyyn mennään niin sanottua agilitya noitten ponien kanssa, mä otan Lucaksen ja se Ruskan. Tuu säkin Ronilla, tyttö ehdotti ja jäin mietteliäänä katsomaan Ronia.
- Voidaan me tulla, mutta siitä voi syntyä aika show, hymyilin lopulta ja tyttö nyökkäsi tyytyväisenä. Hän palasi touhuamaan Lucaksen kanssa, kun minä lähdin hakemaan suitsia, sekä deltan ja nahkanarun Ronille satulahuoneesta. En todellakaan pelännyt Ronia, mutta niin nuori ja ylipirteä orilapsi pystyi aiheuttamaan paljon tuhoa ympärillään. Tiesin, että kykenin pitämään sen aisoissa, mutta pysyisikö poni ollenkaan karvoissaan vai räjähtäisikö se suoraa päätä ilmaan.

Roni seisoi suitset päässä odottamassa karsinassaan ja yritti puskea minusta läpi, kun seisoi ovenraossa. Huiskautin Ronin kuitenkin pois liian läheltä ja loukkaantuneena se seurasi minua metrin päästä. Se halusi jo selvästi ulos ja hommiin.
- Onko se rata jo valmiina? kysyin pienen hiljaisuuden jälkeen.
- Joo, siis me rakennettiin se tossa jo aiemmin, Tinja kertoi samalla kun laittoi kiinni Ruskan suitsien remmejä.
- Eli kaikki on valmista, onkohan Roni ees koskaan mennyt agilitya, mietiskelin ääneen.
- En usko tai sit se on menny meiltä salaa, Hilda päätteli ja sitten lähdimme pirtein mielin kentälle. Roni kulki vierelläni nätisti koko matkan, vaikka tulimme viimeisinä.

Vaikka oli vielä plus asteita ilmassa ja selkeää, syksyinen tuuli puhalsi melko ohuen kangastakkini läpi ja punakeltaoranssin lehdet putoilivat kentällekin. Roni katseli ilmassa leijuvia lehtiä ja pudisti sitten päätään. Viimekertainen leikki oli saanut sen ilmeisesti innostumaan, sillä nykyään se tähtäsi jokaiselle kasalle jonka se löysi.
- Jos me aloitetaan Lucaksen kanssa ni te nuorikot tuutte sitten jäljessä, Hilda ehdotti ja me molemmat nyökkäsimme. Lucas oli näistä kolmesta kaikkein rauhallisin ja siksi sen kanssa oli hyvä aloittaa. Ensin Hilda kokeili hoidokkinsa kanssa muutamaa puomia ja pujottelua ja sen onnistuessa muitakin juttuja. tarkkaavaisesti seurasin vierestä Hildan rauhallista käytöstä Lucasia kohtaan, tuollainen tasapaino oli myös minun löydettävä.

Ruska innostui hieman koko leikistä ja muutamaan kertaan se meinasi hieman riistäytyä käsistä. Tinja sai kuitenkin Ruskan aina aisoihin ja työskentely näytti helpottuvan kun nuorikko pääsi kuluttamaan vähän energiaansa, sitten tuli meidän vuoro.
- Rohkeesti vaan, Hilda hymyili kun näki minun epäröivän. Hillitön energia paloi Ronin silmissä, mutta silti vein sen tutustumaan puomeille, tolpille joita oli tarkoitus pujotella, kavaletista Roni ei kiinnostunut lainkaan, mutta pressu oli sen mielestä pelottava.
- Here we go, huikkasin ja kannustin sitten Ronin puomeille ja seuraavaksi kujalle. Kujalla Ronin kaviot kolahtivat muutamasti puomeihin, mutta siitä huolimatta se suoriutui hienosti. Pelästyin hieman kun Roni yhtäkkiä riuhtaisi päätään ylös ja lähti peruuttamaan.

- Mikä sille tuli? Tinja ihmetteli ja minä kohautin olkiani.
- Se varmaan pelästy mua, Meeba sanoi katsomosta ja me nyökkäsimme, että sellainen pelleilijä. Kun sain Ronin rauhoittumaan, ylitimme ensin käynnissä ja sitten ravissa kavaletin. Nuori ori oli erittäin keskittyneen näköinen suorituksessaan ja nosti jalkansa hieman liian korkealle ilmaan, kun ylitti kavaletin. Kehuin sitä kuitenkin tyytyväisenä ja innoissaan Roni pudisti päätään. Seuraavana oli pressu, jota Roni näytti jännittävän. Rauhallisesti kannustin sen kuitenkin pressun eteen ja hetken jännittämisen jälkeen se laski kavionsa pressulle.
- Hyvä Roni, Meeba kannusti hiljaisella äänellä katsomosta ja varovasti sekä erittäin korkein askelein Roni ylitti pressun, eikä toiste siihen enää menty.

Lopuksi vielä pujottelimme Ronin kanssa tolpat ja sitä se ei pistänyt ollenkaan pahakseen. Ehkä joka hieman tylsistyneenä se seurasi minua, vaikka näyttikin huomattavasti vapautuneemmalta, kuin pressulla ja hieman sen jälkeen. Vihdoin pääsimme sitten korjaamaan esteitä pois ja Meeba tuli myös auttamaan meitä. Työni jäi kuitenkin puomien kanteluksi, sillä nyt Roni pisti oivat teatterin päälle ja esitti pelkäävänsä lähes kaikkea.
- Sekopää, pudistin ponille päätä ja se hörähti kevyesti.
- Se tais just myöntää olevansa, Meeba nauroi vieressä ja nosti viimeisen tolpan ylös, joka kentältä löytyi. Ulkoilma teki meille hyvää, vaikka tuuli oli jäätävän kylmä. En tuntenut hien hipiästä nenääni enää ollenkaan ja siksi hirmuisella kiireellä palasimme äkkiä Ronin kanssa talliin, tällä kertaa kaikkien edellä ja puoliravissa.

Tallissa oli taas ihanan lämmin ja lämmitys puhalsi siellä aina samaan tahtiin. Vein Ronin takaisin omaan karsinaansa ja riisuin siltä nopeasti suitset pois päästä, että se pääsisi syömään sille jo valmiiksi jaettuja heiniä. Innokkaasti se haukkasi heiniä suuhunsa ja hörähti sitten tyytyväisenä. Ihmeen pirtsakka lapsi katseli minua edelleen haastavilla silmillään ja minua hymyilytti, nyt aloin ymmärtää, etten luopuisi Ronista mistään hinnasta.
- Tuutko meidän kanssa juomaan kaakaota tai kahvia? Tinja ilmestyi vielä karsinalleni samalla, kun risti Ruskan suitsia.
- Enköhän mie voi tulla, mä vaan putsaan ja pistän nää suitset eka paikoilleen, vastasin ja suljin samalla Ronin karsinan oven.
- No me pistetään kahvi jo tippumaan, ni tuu vaikka perässä, Tinja ehdotti ja minä nyökkäsin. Taas oli takana yksi opettavainen päivä, minulle sekä pikku Ronille.

Odelie&Roni

[/size][/font][/color]

^{4 hoitomerkintä
06.10.2012}

[Odelie]

I do not feel any damn pretty

- Perhana, nyt Roni paikka, karjaisin kuuluvasti oritallissa ja hetkessä koko tallissa oli aivan hiljaista. Nuorikot ja vanhemmat hevoset katsoivat minua aivan hiljaa ja tallissa töistä tehnyt Sven siristi silmiään.
- Ei uskoisi, että tollasesta tytöstä lähtee tollanen ääni, hän kauhisteli ironisesti ja varoittavasti mulkaisin häntä. Hiljaisuus tai henki. Olkia kohauttaen poika jatkoi tallitöiden tekemistä, kun minä talutin viattoman näköisen nuoren orin käytävälle.

- Sä täytät huomenna jo kaksi hölmöliini ja sit alat olee jo sen ikänen, että ratsujutut alkaa sunkin osalta. Älä ota mitään vaikutteita Ruskalta, vaikka se yrittääkin opettaa sua huonoille tavoille, se vaan huijaa, silitin Ronin päätä ja vauva vaan tyytyväisenä hinkkasi päätään kylkeäni vasten. Se pärskähti rentoutuneena, joten minun oli helppo laittaa sille suitset päähän ilman ongelmia.
- Lähteekö Dana mukaan maastoon, kysyin Meebalta, joka juuri saapui tuomaan jotain, ilmeisesti Jassun lähettämänä oritalliin.
- No kylhän me voitais tullakin, Meeba hymyili pirteästi ja lähti ripeästi takaisin tallille päin hakemaan nuorta tammaa.

Roni ei ollut ulkona lainkaan hermostunut, se vain vilkuili tylsistyneenä ympärilleen ja pudisti päätään kun keltapunainen lehti laskeutui sen korvalle. Syksy oli saapunut nyt täyspäiväisesti luoksemme, sillä yli puolet puiden lehdistä oli leijaillut jo maahan värikkäinä ja rauhoittavina. Syksyn humiseva tuuli kutitti korvia ja pieni kylmyys nipisteli jo poskia. Hätkähdin kun Roni pelästyi pihan päässä olevaa lehtikasaa ja myös Dana otti pultit Roni älyttömästä riehumisesta.
- Saatko pidettyä sen? kysyin kulmat rutussa Meebalta, jonka hoidokki hyppeli tasajalkaa ilmassa.
- Totta kai, Meeba hymyili, mutta ilme muuttui kun hän terävästi nykäisi tamman ohjista.

- Mä en muistanutkaan kuinka kaunista syksyllä on, Meeba huokaisi kun pääsimme metsään.
- Se on upeeta, värikkäät lehdet ja niiden ilonen väri, mutta silti tuntuu, että metsää lepää rauhassa ja valmistautuu talven horrokseen. Maa loistaa kirkkaana, mutta puiden latvat alkaa kaljuuntua ja tummua. Pieni ja varovainen aurinko uskaltaa vielä hetken lämmittää, mutta kylmä pohjoistuuli puhaltaa jo kylmää ilmaa, huokaisin ja Meeba jäi katsomaan minua kulmat koholla.
- Toi oli kun jostain runokirjasta, tyttö pudisti päätään ja minä naurahdin.

Hiljaisuus laski ympärillemme, kun jatkoimme matkaa syvään metsän siimekseen, edes Roni, joka yleensä tykkäsi keksi metkuista, jäi vain nauttimaan siitä unettavasti hiljaisuudesta ja hiljalleen sen silmäluomet alkoivat tippua alaspäin. Sen vauhti hidastui ja kuin nukahtaneena se laiskasti jatkoi vain minun seuraamistani.
- Mikä tuolla meni? Meeba henkäisi yhtäkkiä. Sydämeni jätti lyönnin välistä kun katsoin Meeban osoittamaan suuntaan.

- Se on peura, tokaisin Meeballe joka näytti pelästyneen pahemmin. Nyt myös Dana ja Roni tuijottivat viidentoista metrin päässä seisovaa eläintä. Se ei liikahtanutkaan, vaan tuijotti meitä ja kaikki sen lihakset alkoivat täristä.
- Älä liiku, se lähtee ihan kohta, kuiskasin ja samassa Roni alkoi hirnua käsittämätön kimeällä äänellä. nykäisin Ronin ohjista ja silmä kulmassa ehdin nähdä, kuinka peura lähti juoksemaan karkuun, niin että vain lehdet pöllysivät sen jalkojen alla. Huokaisin ihastuksesta, se oli ollut kuin jossain elokuvassa, taianomainen kohtaaminen, jonka Roni sitten pilasi.

- Se oli kauniin värinen, Meeba huokaisi kun käännyimme takaisin tallille päin.
- Niin oli ja vielä aika nuori, toivottavasti se selviää talvesta, vastasin ja vilkuilin vielä toiveikkaana ympärilleni.
- No mutta niillähän on kuitenkin se luontainen suojelu vietti itsensä kohtaan, näithän sä jo nyt tossa, Meeba tökkäisi minua kylkeen ja Dana näytti luimistelevan sitä lähentelevälle Ronille.
- Totta, kohautin olkiani ja vein sitten Ronia hieman kauemmas. Roni ei kuitenkaan päästänyt katsettaan irti Danasta, vaan leikkisällä ilmeellä se haastoi nuorta tammaa leikkimään. Purin huultani, kohta sitä mentäisiin ja lujaa.

Vain hetken kuluttua puskassa rasahti jokin. Dana sekä Roni havahtivat ja Dana yritti lähteä karkuun, se rimpuili ohjia irti päättäväisenä ja Meeba pyrki pysymään sen tahdissa. Nappasin napakammin kiinni Ronin ohjista ja samassa se kavahti takajaloilleen. Väistin sen etukavioita sivuun, kun se kauhoi ylväästi maata jaloillaan ja lopulta laskeutui alas. Se lähti ravaamaan minua ympäri silmät kiiluen ja pudisteli päätään hurjistuneena.

Kesti hetken, ennen kuin saimme varsat takaisin aisoihin ja jatkoimme taas matkaa. Meeba näytti edelleen pirteältä, mutta minua alkoi jo väsyttää. En tiennyt johtuiko se vanhasta iästäni vai jostain muusta, mutta kivistävä selkäkipu kutitteli selässäni, jos olisin kerran sulkenut silmäni, olisin nukahtanut siihen paikkaan.
- Syksy on siltä osin huonoa aikaa, että pimeästä tulee väsy, huokaisin ja rapsutin samalla Ronin sileää turkkia, ettei se keskittyisi mihinkään muuhun.
- Jep, mutta värit kyllä piristää sen aikaa kun on valoisaa, Meeba osallistui tähän syksyiseen keskusteluun ja hymyili sitten itsekseen. Oli se tietysti tärkeää, että osasi nauttia elämästään, mutta minun käsitykseni nauttimista taisi olla eri kuin nuorella Meeballa.

Vihdoin pääsimme takaisin tallin pihaan ja sutjakasti veimme varsat takaisin talliin. Riisuin Ronilta suitset pois päästä ja päästin sen takaisin karsinaan lämmittelemään, vaikka se tuskin oli kärsinyt kylmästä samalla tavalla kuin minä. Putsasin nopeasti suitset ja pistin ne kokoon, ennen kuin lähdin oleskeluhuoneeseen juomaan kupposen kuumaa. Pelästyin oritallista lähtiessä, mihin aiemmin karsinassa seisonut Ruska oli kadonnut ja karsinaan kurkistaessa maassa makaava Ruska vain lotkautti korviaan.

- Mä olen vakaasti päättänyt ryhtyväni täyspäiväiseksi poniratsastajaksi, Neten hoitaja Inkeri julisti ja muutama tyttö nauroi.
- Sähän olet jo, Catu ilmoitti ja sitten leveä hymy ilmestyi hänen huulilleen.
- Totta kai olen, Inkeri kohautti olkiaan ja istui sitten takaisin paikalleen. Tyttö hörppäsi kuumaa kaakaota suuhunsa ja jäi sitten seuraamaan minun liikettäni Katsoin hämmästyneenä, kun myös Hilda jäi seuraamaan minua katseellaan.
- Ode hei, Inkeri rykäisi ja minä käänsin katseeni heihin.
- Sulla on tarttunu lehti hiuksiin, Hilda kikatti ja nopeasti repäisin keltaisen lehden hiuksistani. Perhanan syksy.

Odelie&Roni

[/size][/font][/color]

^{5 hoitomerkintä
24.10.2012}

[Odelie]

Matka maailman ympäri tai sinnepäin

Roni pörhisti karvaansa hieman villiintyneenä ja uskomaton pukkishow alkoi taas. Se laukkasi niin lujaa, kun jaloistaan pääsi ympäri tarhaa ja pamautti takajalkansa ilmaan useampaan kertaan peräkkäin. Hymyilin, sillä oli kaunista katsoi nuorta ponia riehumassa. Se oli saanut itselleen lisää massaa ja lihaksia, sen kasvun huomasi siis todella. Tyytyväisenä työhönsä Roni ravisti päätään ja ravaili vielä hetken siksakkia, ennen kuin uskalsin viheltää sen luokse.

- Mikä suunnitelma Odella on tänään? Catu ilmestyi tarhalle samalla kun pujotin riimua Ronin päähän.
- Aattelin, että jos lähtis käppäilee maasta käsin vähän maastoon pidemmälle reissulle, jos jotkut tytöistä lähtee mukaan, vastasin ja Catu nyökkäsi hyväksyvästi.
- Nyt kun Inkeri joutu lähtemään, niin mä voisin tulla Neten kanssa, Catu ehdotti.
- Tuu ihmeessä, hymyilin aurinkoisesti, vaikka pakkanen puri villatakistani auttamatta läpi. Hampaani kalisivat yhteen ja kiedoin kaulahuivia ympärilleni, aivan kun se olisi auttanut. Talvi oli tullut ja minä vihasin lunta.

Maiskautin Ronin liikkeelle ja narua nykien se lähti steppaamaan eteenpäin. Se ei olisi millään halunnut pysyä paikallaan, vaan riekkui narussa kuin pikku lapsi ja pudisteli päätään, jotta otteeni olisi hellittänyt. Nykäisin narusta hieman turhautuneena ja pakotin nuoren orin seuraamaan minua, vaikka kädet olisivat jo mielellään antaneet periksi.
- Hei Ode, sitten kun saat Ronin sisälle syömään heiniä ja safkansa, niin tuu meidän kanssa juomaan glögiä, pipareitakin on kuulemma tulossa, Meeba hihkaisi ja ohitti Danan kanssa rimpuilevan Ronin.
- Enköhän mä oo kohta siellä, puuskahdin, mutta Roni pudisti päätään kuin vastalauseeksi.

Vihdoin pääsimme sisälle tallirakennukseen, jossa muut hevoset mussuttivat heiniään jo rauhassa. Roni taisteli loppuun asti, eikä suostunut menemään karsinaansa ja lopulta minun oli läppästävä nuorikkoa pehvalle. Säpsähtäen se ravasi karsinaan sisään ja nopeasti päästin sen irti, ettei tarvitsisi sekuntiakaan enempää tapella sen kanssa. Huokaisin raskaasti ja pyyhkäisin katolta tippuneet lumet pois olkapäältäni. Glögi todellakin teki nyt terää.

Kun astuin oleskeluhuoneeseen sisään, lämmin glögin tuoksu sai mahani hypähtämään volttia. Ravasin nopeasti istumaan sohvalle ja nappasin itselleni oman mukin. Koko talli oli kokoontunut nauttimaan lämpimästä juotavasta ja pipareista, jotka Catu juuri pöydälle toi, näinkin joskus.
- Mä aattelin lähteä tänään käppäileen maastoon, kukaan tulis messiin? kysyin hetken kuluttua.
- Mie voisin ainakin tulla, Inga vastasi ja Hilda lupautui myös mukaan. Catuhan mukana meiningeissä jo olikin ja lopulta vielä Emma päätti lähteä Ruskan kanssa mukaan.
- Hienoa, hymyilin ja hörppäsin mukistani lämmintä juotavaa.

Vetäisin mustan villakangastakkini niskaani ja kiedoin oranssin kaulaliinan huolellisesti kaulani ympäri. Kaivoin laukustani myös oranssin lapaset esiin ja lähdin takaisin oritallille päin. Ilma oli suotuisa maastoilulle tänään, vaikka lunta satoi aina toisinaan, unohtamatta räntää. Kukaan meistä ei kuitenkaan oltu tehty sokerista ja olin pakannut mukaan loput glögit, jos jollekkin sattuisi tulemaan kylmä maastossa.
- Mä katoan puunailemaan nyt Ruskaa, Emma ilmoitti ja lähti satulahuoneeseen rivakasti. Kävin itse ensin tarkistamassa millä tuulella Roni nyt oli. Meidän touhu alkoi näyttää enempi sirkukselta kuin hoitaja hoidokki suhteelta.

Ronin puunaamisessa meni oma pitkä aikansa, sillä sen juuri kasvaneesta talviturkista mudat eivät meinanneet irrota millään. Piikkisuka oli orin mielestä erittäin epäkäytännöllinen laite ja sormin pienten mutakökköjen irrottaminen oli turhauttavaa. Tyydyin hivelemään Ronia siis piikkisualla, vaikka tyytymättömänä se pamauttikin kavioitaan seinään.
- Hienosti poika, kehuin sitä samalla kun pujotin suitset sen suuhun. alistuneena se haukkasi metallinpalat suuhunsa ja maiskutteli niitä vihaisen näköisenä. Vaihtaisin todellakin villasukat jalkaan, hokit varpaitteni päällä taisivat houkutella Ronia nimittäin aika kummasti.

Lucas ja Hilda pääsivät etupainoksi ja minä Ronin kanssa pidimme hyvää kakkossijaa. Ruska meidän takanamme näytti lähinnä tylsistyneeltä ja loppu katras oli aika lailla sikinsokin. Vaikka catu olikin jäänyt pienen ponin kanssa mielellään letkan viimeiseksi, jotta pääsisi juoksemaan sen kanssa.
- Kaikki valmiina? Hilda kaiutti pihalla ja reippaiden nyökkäysten jälkeen maiskautimme omat hoidokkimme, tai oman hevosemme matkaan. Hyvä mieli vireili sisään kylmän pakkastuulen puhaltaessa kasvoihin. Tästä voisi tullakkin ihan onnistunut retki.

Kävely Shelyesin maastoissa virkisti monia ja vihdoin alkoi reilakas höpinä. Jouduin kuitenkin itse keskittymään Ronin hallitsemiseen täysin, sillä ori innostui hälinästä enemmän kuin liikaa. Se steppaili innoissaan sivuilla, eikä meinannut millään pysyä käynnissä. Puuskutin turhautuneena ja yritin saada sitä asettumaan, mutta pian Roni oli tartuttanut levottomuutensa myös Ruskaan. Ruskakin hypähteli korvat hörössä, kun tuulenvire puhalsi kylmästi ja pelästyi kun lenkkarit päästivät pienen narahduksen, kun astui kymmensenttiseen lumihankeen.

Ei kauaakaan, kun levottomuus oli iskenyt kaikkiin muihinkin, paitsi Lucasiin, joka möllötteli eteenpäin rauhallisesti. Sain myös Ronin kuriin, mutta Ruska ei ottanut millään oppiakseen ja pieni Nettekin innostui ravailemaan ilman lupia siksakkia Catun käsissä.
- Mä sanoin, että tuu sä Ode pitää perää, kun Ronilla vähän flippaa, Catu nauroi, kun Nette pisti sille kaiken voimin vastaan
- No eihän me oltais päästy nauttimaan tästä pelleilystä jos oltais tultu vikana ja tässä tulee lämminkin, vastasin ja Ingaakin nauratti hänen oman hevosensa pienet hötkyilyt.
- Kohta vois kokeilla ravia? Hilda ehdotti ja minä nyökkäsin, ehkä ponit saisivat purattua hieman energiaansa, jos pääsisivät etenemään vähän vilkkaampaa tahtia.

Pienen onnistuneen ravipätkän jälkeen, oli Emma sitä mieltä, että pakko oli saada jotain lämmintä. Pysäytin Roni ja pakotin sen nyt seisomaan paikallaan, kun kaadoin meille jokaiselle mukin lähes täyteen glögiä. Uteliaana myös Roni yritti maistaa tätä herkkua, mutta nykäisi siron turpansa pois, kun juoma olikin liian kuumaa.
- Jos kävellään hetki ja juodaan nää, sit ravataan vielä jotenki ja sit kävellään loppumatka tallille, Inga ehdotti posket punertaen, kylmä ilma tosiaan oli tehnyt jo tehtävänsä.
- Käy ainakin mulle, varpaat alkaa huutaa jo hallelujaa, Catu irvisti ja hörppäsi glögistään.

Loppumatka sujui ilman ongelmia. Ilmeisesti glögi oli saanut Roninkin rauhoittumaan ja kiltisti se käveli vieressäni ilman mitään mutkia. Koko letka oli nyt rauhoittunut ja keskityimme nyt omien hoidokkiemme ylläpitämiseen, vaikka ravipätkässä Ruska ja Roni hieman innostuivatkin. Tallin pihan ilmestyessä Roni pörisi hiljaa. Kylmä oli pureutunut meistä kaikista läpi ja tyytyväisenä jakauduimme omille paikoillemme pukemaan hoidokeillemme lämpimät loimet päälle.
- Nyt oot kyllä tehny päivän työn, taputin Ronia kaulalle, kun toin sen karsinasta sisään. Pujotin suitset pois sen päästä ja harjasin pikaisesti. Se saisi nyt jäädä lepuuttamaan itseään villaloimi niskassaan, kun minä lähtisin herättämään varpaani taas henkiin horroksesta.

Putsasin suitset satulahuoneessa ja kiristin yhtä remmiä, jonka olin havainnut olevan hieman liian löysällä. Hiljaisuus tallissa oli tuudittavaa, eikä minulla ollut aikomustakaan pitää mitään kiirettä. Emma lähti jo oleskeluhuoneeseen lämmittelemään ja pianolin aivan yksin tallissa hevosten kanssa. Hyräilin hissukseen, kun ristin suitset ja asetin ne omalle paikalleen. Pyyhkäisin vielä käsiäni, ennen kuin poistuin tallista.

Tumps, vai kuinka olisin sitä kuvaillut, kun märkää lunta pamahti olkapäälleni ja toinen lumipallo lähestyi uhkaavasti naamaani. loin murhaavan katseen edessäni nauravaan tyttöön, joka kuitenkin näytti kauhistuneelta, kun mulkaisin häntä. Nappasin lunta maasta ja pyöritin sitä palloksi.
- Ei! Sä et saa! Tää oli kosto siitä lehtien levittelystä, Catu yritti puolustautua ja minua hymyilytti.
- Ei hitto sun kanssa Ode, tyttö kikatti ja ravasi minua karkuun, kun aloin heittämään hullussa linjassa rikkoutuvia lumipalloja vähisestä lumesta Catuun päin.

Odelie&Roni

[/size][/font][/color]

^{6 hoitomerkintä
11.11.2012}

[Jassu]

Oden mennessä hakemaan oria tarhasta Ronilla oli parempaa tekemistä.

[Odelie]

Here we go again

Ronista oli kasvanut jo aikalailla aikuinen mies. Se oli näyttävän näköinen, erittäin komea ja sen sirot linjat korostuivat orin nostaessa päänsä korkealle ilmaan. Se hörähti ylväästi edessäni, kun varovasti lähestyin sitä, riimu tietysti selän takana. Samassa ori räjähti hurjaan laukkaan ja kiissi silmieni edestä toiselle puolelle tarhaa. Huokaisin syvään ja palasin takaisin portille. En saisi sitä ikinä kiinni, jos se tämän ponin päätettävissä olisi.

Jäin hetkeksi vain katselemaan Ronin touhuja. Se pudisteli päätään tyytyväisenä ja yritti haastaa minua leikkiin. Jätin kuitenkin huomiomatta sen haistattelu osoitukset minulla ja suljin silmäni. Odottaisin vain, että se rauhoittuisi ja pääsisin sisälle lämpimään. Yhtäkkiä tunsin, kun turpa kosketti kasvojani. Varovasti avasin silmäni ja näkökentässäni näkyi vain silkkinen turpa, joka yritti hamuta nenääni. Varovasti ojensin käteni ja nappasin Ronin otsatukasta kiinni. Sainpas.

- Odelie, suopa ei ole näkynyt sitten vuoteen jos toiseen, Catu henkäisi kun näki minun kävelevän tallista sisään. Halasin tyttöä Roni toisessa kädessäni ja ori tuhahti tyytymättömänä takanani.

- Ajattelin taas tulle piristämään teikäläistä, miten on tallihommat sujunu, vastasin ja vinkkasin sitten Catulle silmään. tyttö mulkaisi minua toruvasti, mutta lopulta hänen ikuinen aurinkoinen hymy levisi taas hänen kasvoilleen.

- Hyvinhän nää toimii tässä samalla, kun muutakin hömppää tulee tehtyä. Ajattelin hoitaa nää karsinat puhtaaks ja mennä sitten nauttimaan kahvia, tyttö selitti. - Tuutko sinäkin?

- No mä harjailen tän ainakin nyt tässä, niin ilmestyn sinnepäin, kun hommat Ronin kanssa on saatu hoidettua, lupasin ja Catu nyökkäsi hyväksyvästi.

Päästin Ronin irti omaan karsinaansa, sillä en nähnyt pakollisena sen kiinni laittamista. Lähdin hakemaan satulahuoneesta orin harjat ja palasin sitten takaisin uteliaan ponin karsinalle. Se katseli minua korvat höröllä, kun kaivoinharjoja esiin pakista ja sujahdin sitten sen karsinaan. Se oli saatava siistimmäksi, Roni oli nimittäin saanut itsensä melkoisen näyttävään kuntoon lumisessa tarhassaan.

Hymyilin rauhallisesti ja silitin hetken Ronin kaulaa. Olin unohtanut, kuinka helppoa sen kanssa oli viettää aikaa aivan kahdestaan. Ori oli laskenut päänsä alas ja piti visusti silmiään kiinni, vaikka tiesin, että se oli hereillä. Se oli vain pysähtynyt nauttimaan siitä, kun harjasin sitä hitaasti pitkin vedoin. Välillä ori kuitenkin havahtui katselemaan mitä oikein touhusin ja kun nostin sen etukavion ylös, Roni ei voinut olla hamuamatta takapuoltani.

- Lopeta, murahdin, kun ori yritti käyttää vielä hampaitaan. Viattoman näköisenä se veti pääsnsä pois lähettyviltäni ja sain rauhassa putsata kaviot loppuun.

Oli täysin selvää, että tosiaan olin laiminlyönyt hoitajan tehtäviäni, sillä Ronin varusteet olivat huonossa kunnossa, ainakin minun silmääni. Istuin satulahuoneen penkille ja vedin satulasaippuan viereeni. Ronin varusteiden oli parasta olla tämän jälkeen niin kiiltävässä ja hyvässä kunnossa, että pyörtyisin itse loisteliaisuuteen, kun astuin satulahuoneeseen. Tarkkaavasesti lähdin harjaamaan jalustimia ja sitten putsaamaan muita osia satulasta. Suitset olivat vielä edessä, mutta aikaahan tässä oli vaikka kenelle.

- Hyvä että sie tulit, Catu hihkaisi, kun astuin oleskeluhuoneeseen sisään ja huokaisin tyytyväisenä. Lämmintä. Tyttö puikkelehti luokseni ja ojensi kahvikupin käteeni.

- Siinä on kaikki mitä sä tarvitset. liraus maitoa ja kolme lusikallista sokeria, tyttö selosti ja minä siristin silmiäni. - Ja joo. Sekotin vain kahdeksan kertaa, tyttö huokaisi huvittuneena ja viittoi minut istumaan alas.

- Jotenki hävettää, ettei ole päässyt käymään täällä pitkään aikaan, siitä on tullu sellanen stressi tekijä, huokaisin ja annoin käsieni hetken lämmitellä kahvikuppia vasten.

- No mutta hei, tärkeitähän on se, että oot täällä nyt ja tulevaisuudessa, kukaan voi kiireilleen aina mitään, Jassu oli liittynyt seuraamme ja hymyili ystävällisesti. Tuntui uskomattoman hyvältä olla taas tallille. Rauhoittavalta, se oli hevosten vaikutus minuun. Ja kohta Roni olisi jo täysivaltainen ratsukin, tästä tulisi vielä raskas urakka.

Odelie&Roni

[/size][/font][/color]

^{7 hoitomerkintä
08.02.2013}

[Odelie]

First time is always first time

Laukkaa laukkaa ratsuni,
yli tuon hurjan esteen.
On edessä päin haaste kova,
vauhtikin on nyt liian luja,
hyppää yli,
hyppää nyt,
ratsuni,
rakkaani.

Laukkaa laukkaa ratsuni,
on kokemus täysin uusi.
Silti luotat vaistoihini,
uljas pieni palloni,
hyppää yli,
hyppää nyt,
ratsuni,
rakkaani.

Ravaa nyt oi ratsu huima,
suoriuduit noin sievästi.
Ei panos ole enää kova,
tämähän on jo melkein loma,
liiku eteen,
liiku nyt,
ratsuni,
rakkaani.

Ravaa nyt oi ratsu huima,
ilmeesi on kovin tuima.
Vauhtikin on hirmu luja,
hiljennä on edessä kuja,
liiku eteen,
liiku nyt,
ratsuni,
rakkaani.

Käyntiin voit jo siirtyä,
kotireitti jo mielessä,
työsi olet tehnyt loppuun,
ruoka saa sut silti hoppuun,
sulje silmät,
sulje nyt,
ratsuni,
rakkaani.

Odelie&Roni

[/size][/font][/color]

^{8 hoitomerkintä
12.06.2013}

[Odelie]

Estetreeniä

Roni käveli uraa pitkin, samalla kun pidensin jalustimia itselleni sopivaksi. Sopimus Jassun kanssa, joka muuttaisi hieman tapaani harrastaa Ronin kanssa kuulosti hyvältä, sillä omien kilpahevosten tullessa kuvioihin minulla ei yksinkertaisesti ollut enää aikaa käydä tarpeaksi usein hellimässä poneja. Siksi treenaaminen, valmentautuminen ja kisaaminen kuulosti minulle ja Ronille hyvältä, voisin lastata sen autoon yhdessä muiden kanssa, kun matkaisimme kisoihin ja pääsisin koulimaan Ronista kunnon ratsun.

Keräsin ohjia paremmin käteeni ja aloitimme käynnissä harjoittelemaan volteilla, sekä kokeilemaan asetuksia oikealle sekä vasemmalle. Roni ei ollut jäykkä, mutta kunnon taivutukset saisivat sen lämpeämään paremmin. Kannustin ponia liikkumaan reippaasti eteen, vaikka se oli pieni, sillä oli hevosen askeleet ja hieno askellus tuli käyttää hyväksi. Samalla Catu ilmestyi maneesiin sopimuksesta ja lähti kokoamaan suunnitelemaani esterataa, tänään oli siis tiedossa potentiaalista estehyppyä.

Positiivista oli se, että Roni ei suinkaan ollut tahmea, vaan erityisen reipas. Vaikka innostuksissaan se ei olisi halunnut kuunnella apujani, sain pikku hiljaa orin kuuntelemaan ja takajalt toimimaan paremmin. Korjasin istuntaani ja kannustin Ronia eteen, se pärski tyytyväisenä, kun kannustin sitä venyttämään askeliaan ja lisäämään ravia. Se sujui orilta vielä vähän ontuen, mutta muutama toisto toimi parhaiten ja kun homma hieman parani, päätin asioiden jäädä hautumaan ponin päähän.

Temponvaihtelut toimivat Ronilta hyvin ja tyytyväisenä taputin sen kaulaa ja siirsin sen hetkeksi käyntiin. Annoin sen hetken levätä pitkin ohjin ja samalla ohjasin sen pääty-ympyrälle, jotta voisimme kokeilla laukkaa, ennen kuin lähtisimme hyppimään esteitä. tunsin pienen jännityksen värisevän läpi ori kehon. Sillä tuntui olevan tuhottomasti energiaa, joten päätin kerätä ohjat taas käteen ja kannustaa sen takaisin raviin. Etsimme sopivan linjan ympyrällä, että siitä tulisi tarpeaksi iso ja katsoin, että asetukset olivat kunnossa ennen kuin kannustin Ronin laukkaan.¨

Orin laukka oli isoa ja nopea tahtista, joten yritin koota sitä hieman kasaan, ettei se laukkaisi ihan miten huvittaa. Samalla pistimme kuntoon ympyrän, josta se heti lähti laukassa hieman oikomaan ja yritti päästä laukkaamaan koko uralle. Muutaman kierroksen jälkeen siirsin sen takaisin raviin ja toistimme harjoituksen toiseen suuntaan, kunnes tahti pelasi ja orin hermot pitivät, nyt olimme valmiita kokeilemaan ensimmäistä estettä ja todennäköisesti Roni pysyisi nyt paremmin käsissä tai sitten sain vain unelmoida koko ajatuksesta.

Ensimmäiset esteet ylitimme hurjassa vauhdissa, eikä Roni meinannut vastata pidätteisiin millään. Se pudisteli päätään innostuneena ja vastalauseeksi raviin siirtymiselle se kajautti ilmaan pystysuoran pukin. Purin hampaani yhteen ja ravailin sen kanssa hetken voltilla. Vasta kun puuskutus tuntui hieman rauhoittuvan jatkoin suoralla uralla ja nostin sen kanssa uudestaan laukan. Lähestyimme sarjan ensimmäistä estettä, toistin puolipidätteitä, ohjastin Ronin asteelle, yksi, kaksi, kome ja esteet ylittyivät hienosti, vaikka Roni kiihdytti esteiden jälkeen laukassa taas hurjaan vauhtiin ja alkoi muistuttaa jo laukkahevosta.

Yksittäisten esteiden jälkeen hiki oli ilmestynyt jo orin kaulalle ja satulavyön ympärille. Ronin vauhti oli myös hieman hidastunut jo ja se pysyi huomattavasti paremmin käsissä. Nostin sillä vielä kerran laukan ja päätin hypätä koko radan treenin kunniaksi. Ensimmäiset pystyt Roni ylitti hienosti ja sain pidettyä sen kanssa suoran tien. Sarjassa ori hieman kompuroi, mutta sai hyvin tahdin korjattua, jotta matka pääsi jatkumaan. Okseri, pysty ja trippeli ylittyivät hienosti, mutta olimme lisännyyt Ronin kanssa jo hieman vauhtia. Maali linjan ylittäessä taputin Ronia tyytyväinen, kyllä siitä kuoriutuisi vielä erinomainen ratsu, kunhan sen kanssa treenaisi tarpeaksi.

Odelie&Roni

[/size][/font][/color]

^{9 hoitomerkintä
10.09.2013}

[Zachary]

Zachary syntyi Ruotsin pohjoisosissa perheensä hevostilalla. Siellä hän oppi hevosten käsittelystä kaiken mitä hän halusikin oppia ja oli tyytyväinen elämäänsä siellä karvamopedien keskellä. 16 vuotiaana Hän kuitenkin muutti opiskelemaan Suomeen, tavoitteena tulla joskus huippu valmentajaksi ja kilparatsastajaksi.

Kaikki kuitenkin muuttui viime kesänä kun suomalaistyttö mursi hänen sydämensä lähes kirjaimellisesti. Zackia suututti tyttöystävänsä petettyä häntä, eikä voinut enää jäädä sille paikkakunnalle ikävän muiston takia. Hän sulkeutui omiin oloihinsa ja hevostelut jäivät kokonaan. Pojasta muuttui lähes silmissä kiukkuisa ja ärtyisä tyyppi, joka yritti vain välttää muiden seuraa, vaikka toisaalta kaipasi sitä sisimmässään.

Syksyllä Norjasta löytyi halpa vuokra-asunto, jonne Zachary päätti muuttaa uuden alun toivossa. Siellä hän jatkoi opiskeluitaan, mutta yritti sivuuttaa ihmiset lähes kokonaan. Kun hänen vanhempansa kuulivat asiasta, he suorastaan olivat pettyneitä ainoaan poikaansa. Siitä minkälainen hänestä oli tullut ja uhkasivat lopettaa vuokra-asunnon maksamisen jos poika ei edes yrittäisi olla muiden kanssa ja menisi jonnekin tallille tekemään sitä mitä poika rakasti -hevosten hoitoa...

Ensimmäinen päivä 25.9.2013

Siinä sitä sitten oltiin. Zachary kävelee sisälle Shelyesiin toista kertaa. Ensimmäisellä kerralla poika oli käynyt katsomassa löytyykö tallista sopivia valio ratsuja, eikä vain pikkulikkojen oi-kuinka-sä-oot-söpö -ratsuja, mutta löytyihän sieltä sittenkin, vaikka 17.v pojankloppi luuli toista. Siksi hän tuli toisenkin kerran ja tulisi vielä kolmannen ja neljännenkin kerran... Hänet oltiin nimittäin nimitetty tilasto-ori Ronin toiseksi hoitajaksi. Vähän sana "toiseksi" häiritsi Zacia. Kuitenkin joku oikein inhottava likka sattuisi olemaan se ensimmäinen hoitaja. Noh, parhaimmassa tapauksessa poika saisi olla aivan yksin ja touhuta uuden hoidokkinsa parissa.

Sisällä melkein kuhisi porukkaa: löytyi niitä metrin mittaisia skidejä, jotka talsivat vanhempiensa perässä katselemassa poneja ja joitain vanhempiakin, jotka ahkerasti huolsivat meetwurstejaan. Jaa, parhaimpaan aikaan sitä sattuikin tulemaan. Pahimpaan ruuhkaikaan, kuten jotkut oikean moottorin omistavat sanoivat. Miehen alku talsii toimiston ovelle jossa The Boss olikin jo.

-Krhm, Zachary köhisee ja saa tallin omistajan katsomaan itseään kysyvästi. -Mä oon se uus hoitaja...Ronille.
Jassu nyökkää syvään ja nousee tuoliltaan ylös.
-Mut sä varmaan muistatkin jo, nainen toteaa hymyillen. -Roni kyllä taitaa nyt olla Odelien ratsastettavana tuolla kentällä, mutta sä voit mennä silti katsomaan sitä. Ode sitten varmasti opastaa sua sen kanssa.
Poika nyökkää ja sanoo heipat naiselle lähtien talsimaan kohti tallin omistajattaren neuvomaa paikkaa. Olihan hän nähnyt sen kyllä jo edellisellä kerralla, mutta mutta...

Jassun arvaus osui oikeaan: kentällä liikkui kaunis orhipoika selässään ilmeisesti -Se ensimmäinen hoitaja. Zacin on kyllä pakko myöntää erehtyneensä täysin. Selässä istuva likka ei ollutkaan mikään pikkuskidi, vaan hänellä näytti olevan asiat oikein reilassa hevosen kanssa ja hän vaikutti muutenkin aikuismaiselta. Tuuri oli sittenkin kolistellut ovella.

Pian tummatukkainen nainen antaa ratsullensa pitkät ohjat ja antaa sen kävellä hetken aikaa loppukäyntejä ennen kuin laskeutuu alas selästä. Taluttaessaan Ronia ulos kentän portista tyttö pysähtyy ja katsoo suoraan Zacharyn silmiin mietteliäästi.

-Sä ilmeisesti oot Odelie? Zac aloittaa ensimmäisenä, jotta toinen saisi edes hitusen käsitystä ketä ukkeli oli heidän liikkumistaan tullut stalkkailemaan.
-Juu, nainen hymyilee ja pienen hiljaisuuden jälkeen jatkaa. -Säkö oot sitten tän uus hoitaja? Odelie virnistää ja rapsuttaa vieressä seisovaa oria otsasta.
Poika nyökkää, mutta ei hymyile lainkaan ja asettaa kätensä taskuihin.
-Kiva juttu! Nainen hymyilee. -Tuu mukaan niin voin näytellä sulle paikkoja ja kaikkea muuta ja....

1hm

[Zachary]

Zac istuu Ronin selässä antaen sen ravata eteenpäin omalla vauhdikkaalla tavallaan. Se oli hyvä että ori oli reipas, sillä poika inhosi laiskoja kehänkiertäjiä ylikaiken. Niitä kun sai koko ajan patistaa pohkeilla, kannuksilla tai raipalla eteenpäin, jotta ne liikkuisivat edes hitusen sinne minne piti. Esteratsastuksessa varsinkin reipas poni oli ehdottomasti tarpeen tai muuten isoimmilla esteillä sai tuta ne kauheat ongelmat, jotka siitä syntyisi. Zacharyn kaveri oli kerran nimittäin antanut hevosensa lähes laahustella metrin esteelle ja tietenkin puomit kolisivat alas ja hevonen kompuroi alastulossa...


//Äkillinen kiire muualle, jatkuu huomenna.