Tomun päiväkirja

[Jassu]

Japantown's Special "Tomu"

Connemara, ori
Hoitaja: Affy
Omille sivuille

[irina]

[glow=Purple,2,300]First day together[/glow]

"Narsk, narsk" lumi narskui jalkojeni alla, kun kävelin kohti Shelyesin tilaa. Tarhoissa olevat hevoset odottivan innoissaan päiväheiniään, ja osa osoitti mieltään vallan voimakkaasti. Yksi niistä oli uusi hoitoponini, Tomu.
"Tullaan tullaan!" kuulin tytön, jonka otaksuin Jassuksi, huutavan.
"Ai hei, oletkos sinä Irina, Tomun uusi hoitaja?"
"Juu, minähän se" sanoin, ja hymyilin, ehkä liiankin leveästi. Huomasin silloin vasta kuinka paljon minua jännittikin. Havahduin kun Jassu kysyi: "Haluatko auttaa näiden heinien jaossa?"
"Joo, tottakai" vastasin innokkaasti. Hyvinhän tämä alkoi, vaikka en niin arvellut. Yhtäkkiä huomasin sanoneeni ajatukseni ääneen, ja vaalea puna levisi kasvoilleni. Onneksi Jassu ei näkyneen kuulleen lipsahdustani, joten huokaisin helpotuksesta. Menimme talliin hakemaan lisää heiniä, ja otin kantaakseni niitä aikamoisen määrän. Syljin pois suuhuni takertuneet heinät, ja näin juuri ja juuri heittää heinät oikeaan tarhaan.

Kello löi neljän, ja alkoi hämärtämään. Menin Tomun luo, ja otin sähköt pois. Kaivelin taskustani sokerinpalan, ja menin sisälle tarhaan. Koskaanhan ei saisi mennä vieraiden hevosten tarhoihin, mutta en piitannut siitä käskystä. Olin näet lukenut Tomun luonteen moneen kertaan läpi, melkein osasin sen ulkoa!
Kävelin viistosti kohti Tomua, ja huomasin sen olevan hieman kummissaan uudesta tulokkaasta, mutta makean nälkä voitti epäilykset. Sokerinpala katosi nopeasti kämmeneltäni, ja taputin poniorin kaulaa.

Olin seisonut katselemassa hoidokkiani jo pitkän tovin ajas, kunnes kylmenevä ilma sai ajettua minut sisälle talliin. Kuulin satulahuoneesta puhetta, ja lähdin kävelemään sinnepäin. Avasin oven hiljaa, ja puhe lakkasi. Tervehdin kaikkia huoneessa olijoita ujosti, mutta sain onneksi reippaan vastauksen.
"Minä olen Irina, Tomun uusi hoitaja."
"Selvä, minä olen Maiss ja tuo on Aimie" vaaleatukkainen tyttö sanoi.
"Voinks mä istua tähän?" kysyin.
"Joo, tottakai!" Aimie vastasi ystävällisesti. Istahdin ruskean puupenkin päähän, ja riisuin lapaseni ja piponi.

Irina ~ Tomu, 1 HM

[Jassu]

Irina ja Tomu varhaisissa joulufiiliksissä.

[irina]

[glow=purple,2,300]Piparin tuoksua, tonttujen juoksua[/glow]

"Hei, lopeta toi heti!" karjahdan orille jota ei millään kiinnostaisi seisoa käytävällä kiltisti harjauksen aikana. Heilautan hiukset pois naamaltani ja jatkan Tomun harjausta. Aurinko paistaa ulkoa ihanasti, ja sää onkin täydellinen, kovaa paukkupakkasta lukuunottamatta. Pujahdan narun alitse ja lasken harjat koriin.
"Mä kuule tarkkailen sua" sanon Tomulle epäilevästi, ja pujahdan satulahuoneeseen. Otan Tomun satulan ja suitset telineestä, ja juuri kun meinaan laittaa oven kiinni, huomaan orin keplotelleen itsensä irti, ja menneen hieman jutustelemaan tallissa olevien tammojen kanssa.
"Tomuu..." murahdan vihaisesti, ja kiiruhdan hakemaan sen pois tammojen luota.
"Mitä kaikkea sun päässäs oikein liikkuu, vai onko siellä edes mitään muuta kuin pölyä?" ärähdän, mutta hymy kuitenkin tunkee huulilleni. Nostan satulan ponin selkään ja kiristän vyön ensimmäiseen reikään. Kissa kipittää jalkojeni välistä omalle makuupaikallensa, ja silitän sen pehmeää turkkia hetken kunnes havahdun haaveistani todellisuuteen. Otan suitset, ja laitan ne Tomun päähän. Vedän kypärän päähän, ja laitan hanskat käteeni. Irrotan orin naruista ja käännän ympäri. Suuntamme kohti maneesia, ja Tomun kaviot kopisevat varsin kuuluvasti käytävällä. Avaan oven ja hengitän sisääni kylmää pakkasilmaa. Värähdän kylmästä.

"Ovi aukee!" huudan maneesissa olijoille, ja vedän oven hitaasti mutta varmasti auki. Käännän Tomun sisällä ja suljen oven. Talutan orin maneesin keskelle, ja kiristän vyön kolmanteen reikään. Katson jalustimet sopiviksi ja ponnistan selkään. Tomu lähtee liikkeelle reippaasti, ja huomaan heti että orilla onkin paljon energiaa. Aurinko paistaa ikkunoiden läpi kirkkaasti suoraan silmiini, ja käännän katseeni poispäin. Tomu laskee päänsä ja kyhnyttää päätään jalkaansa.
"Noniin, käveles nyt." tokaisen, ja potkaisen jaloillani Tomun kylkiä. Ori havahtuu, ja lähtee jälleen eteenpäin.

Hetken käveltyämme vaihdan suunnan, ja käännän Tomun puolirataleikalle. Ori kuuntelee kiltisti pienempiäkin apujani, ja miettii korvat hörössä, mitä hölmöä se voisi tehdä, jotta päivä hieman piristyisisi. Hymähdän, ja kiristän ohjat. Tomu kiskaisee päänsä vastahakoisasti alas, mutta otan taas tuntuman, ja näytän ponille kuka määrää. Puristan pohkeeni Tomun kylkiin, ja nostamme lennokkaan ravin.
"Pruutt, ei näin kovaa!" sanon ja käännän yli-innokkaan ratsuni voltille. Vauhti hiljentyy vähitellen, ja kehun Tomua, kun se malttoi hiljentää. Päätin että tekisin tänään hieman siirtymisiä, ensin ravista käyntiin. Istun lyhyen sivun alussa harjoitusraviin, ja suunnilleen keskellä vedän ohjista ja Tomu pysähtyy hienosti tasajaloin..tai ainakin melkein. Taputan oria nopesti, ja siirrän sen takaisin raviin. Ravi nousee kuin ajatuksenvoimalla, ja olen oikein tyytyväinen.
"Tämä näytti sujuvan kyllä niin hyvin, että mehän voimme ottaa jo heti laukkaa!" sanon hymyillen ja siirrän ponin käyntiin. Kävelemme tahdikasta käyntiä, ja siirrän laukkapohkeet hiljalleen paikoilleen. Sitten maiskautan ja painan pohkeeni samaan aikaan orin kylkiin. Tomu kohottaa päänsä, ja sekunnin murto-osan mietittyään nostaa se pehmeän, mutta hieman laiskan laukan. Paukautan pohkeilla, mutta nekään eivät tehoa joten läimäytän raipalla kevyesti Tomun takapuolen päälle. Ori halusi selvästi osoittaa, tällä kertaa pukin merkeissä, että ei halunnut, että sitä 'lyötiin' raipalla. Nojasin kuitenkin tyynesti taaksepäin, ja jatkoin laukan ylläpitämistä. Viitsisinköhän mie kokeella laukanvaihtoa askeleesta...? Mietin itsekseni ja totean että antaa mennä vain, eikai siinä mitään pahaa voi sattua. Ja niin, eihän siinä mitään sattunutkaan, Tomu vaihtoi laukan oikein nätisti ja kehuin oria hirmuisesti! Löysäsin ohjaa hieman ja aloin loppukeventelemään jo, sillä olinkin alunperin ajatellut ratsastaa vain kevyesti.

Maneesin iso, ja hieman ruosteinen ovi narisi, kun avasin sen. Otin nostanut jalustimet ylös, ja ottanut ohjat pois kaulalta, ja nyt talutin Tomua talliin. Ulkona oli alkanut pyryttää hiljalleen lunta, ja mietin, että kyllä se joulu sieltä varmaan tuleekin. Talli oli aivan hiljainen kun tulimme sisään, vain tallikissa pesi turkkiaan ison heinäpaalin päällä.

aika tynkä loppu, mutta enpä jaksanut muutakaan, halusin vain saada tarinan joskus loppuun :-D

[Affy]

First Meeting

Piti olla tyhmä, jos ei huomannut kuinka syksy oli tullut. Ulkona sateli aina välillä, ja tuulikin paukutti ikkunoita. Siitä jos mistä en pitänyt. Istuin kuitenkin nyt koleanpuoleisessa bussissa, punainen koululaukku toisella olalla, ja toisella vaaleansininen tallikassi. Viereeni töpsötti vanha mummo, jolle tein tilaa kohteliaasti. Hmph, sellainen minä vaan olin. Huomasin, kuinka bussikuskin päällä olevassa kentässä vilkkui minun pysäkkini. Painoin STOP-nappulaa, ja kävelin bussin ovelle. Ovi aukeni, ja sulkeutui heti päästyäni ulos. Ulkona tihkutti jotain vesisateen ja rännän välimuotoa, joten vedin hupun päähäni. Siinä samassa mieleen juohlati, että mihin mun pitäis edes tallustaa tästä pysäkiltä? Paikalla seisoi tyttö, joka kaivoi laukkuaan epätoivon kipinä silmissään. Huokaisin syvään, ja kaivoin mustien verkkareideni taskuja. Kai sitten piti rohkaistua, ja kysyä.
"Hei sori, mutta oisko sulla tietoa, pääseekö täält jostain Shelyes nimiselle tallille?" kysyin katsellen tyttöä. Hän oli hetken hiljaa, kunnes neidin kasvoille levittäytyi hyvin leveä virne - ja vasta silloin huomasin, että hänellä oli ratsastushousut, ja laukusta pilkottivat saappaat. Virnistin kohentaen laukkuani olallani.
"Joo, kyllä mä tiedän. Oon just menossa sinne, tarkistin vaan että onko mulla kaikki mukana. Hei, seuraa meikää, niin matkakin sujuu nopeammin kun on kävelyseuraa", hän tokaisi. Nyökkäsin, ja lähdin kävelemään kulahtaneissa Adidaksissani neitokaisen perässä. Pian kuitenkin hän pysähtyi kuin seinään, ja haroi hetken hiuksiaan.
"Unohdin esittäytyy. Oon Kopsu."
"Affy, Tomun kakkoshoitaja", totesin hymyillen, ja jatkoimmekin matkaa heti tapahtuman jälkeen. Taivallus tallille sujui nopsaa jutellessamme hevosista.

Paikalla haisi vielä vienosti savu, ja maisema oli aikalailla alaston. Nielaisin hiljaa, kävellessämme vieretysten tallipihaan.
"Mun pitää nyt mennä hoitelee omaa hoitsua, mutta tutustu rauhassa ja sillee. Varmaan törmäät Jassuunkin kohtapuoliin", Kopsu virnisti leveästi, ja kipittin tallipihalta tarhoille. Nyökkäsin, ja lähdin taapertelemaan ympäriinsä kevyessä sadekelissä. Hahmotinkin yhden tallin ovella epätoivoisesti ulos katselevan naisen. Lähdin kävelemään tämän luokse.
"Heippa. Oon Affy, uus tääl. Tiiätkö missä Jassu on?"
"Tässähän Jassu seisoo täysiverisenä itsenään", nainen naurahti kuivasti ja liu'utti kämmeniään kyljillään. Hymyilin hänelle. Juttelimme hetken niitä näitä, välillä Jassu kyseli minulta kokemuksesta ynnä muista jutuista, mutta pääosin hän naurahteli jutuilleni. Ja siitähän huomasi, että mä jos kuka, olen hauska. Nainen näytteli minulle vähitellen paikkoja, ohjeisti tallitouhuissa, ja esitteli jotakin paikalla olevaa porukkaa. Nyt ainakin tunsin Vegasin, Catun ja Kopsun. Liu'uimme paikasta toiseen, ja nainen vei minut sitten pitkän, ehkä kahdenkymmenen minuutin juttutuokion jälkeen Tomun luokse. Hän kertoi, että Tomun toisen hoitajan nimi on Irina, että jos häneen törmään. Jassu kertoi hiukan oriista, ja jätti sitten meidät kahden kesken sinne karsinoille.

"Ai sä olet Tomu... Ootpas sulonen", sanoin hiljaa, ja katsoin minua otsatukkansa alta kuikuilevaa oripoikaa. Se potkaisi kärsimättömästi karsinansa ovea, ja minä toruin sitä matalalla äänellä. Kaivoin taskustani pienen, kuivatun omenanviipaleen, joka oli erikoisesti oreille suunnattu. Löysin sen vanhan tallin nurkista. Hymyilin Tomulle, ja ojensin palaa sille. Se hamusi sen innokkaasti, ja loppupelissä käyttäytyi aikalailla siedettävästikkin. Päätin harjata oriin. Hain sen harjapakkauksen, jossa oli aikamoisen kuluneitakin harjoja. Pitäsi varmaan käydä ostamassa jostain uusia. Norjan metsien hajuinen vieno syystuuli tunkeutui sisään raolleen jääneestä ovesta. Ei enään haissut kaupungille, ihanaa. Otin kumisuan esille, ja aloin sukimaan reippain pyöräytyksin oripoikaa, joka käyttäytyi hyvin. Jostain olivat pikkulinnut viserrelleet, että joskus Tomu osasi käyttäytyä ranttalistikin. Puhelin sille matallalla äänensävyllä, ja taputtelin sitä rauhassa. Vaihdoin harjaa. Suin orin putipuhtaaksi rauhallisin vedoin. Välillä Tomu orimaisesti hörähti tai vähän tökkäsi, mutta mielestäni muuten se käyttäytyi aivan mahtavasti.

"Hei Affy! Voit tuoda kaappiisi sun mahdolliset varusteet ynnä muut jutut. All right?" Jassu huudahti tallin ovelta. Nyökkäsin, ja taputin rauhassa Tomua kaulalle. Sade löi tallin kattoa tuttuun, syksyiseen tapaansa - nyt se oli yltynyt, ja ovesta vyöryikin sisään hoitaja jos toinenkin. Ori nakkeli niskojaan hetken, ennen kuin sain sen takaisin karsinaansa.
"Ei hätää, ei hätää", sössöttelin ponille, ja suljin sen karsinan oven tiukasti. Tarrasin laukkuihini ja vein ne Jassun esittelemälle kaapille. Laitoin saappaat, kypärän, hansikkaat, turvaliivin, parit ratsastussukat, kilpailutakin ja raipan kaappiin, jonka jälkeen kiinnitin sinitarralla pari muistilappua sen seinään. Kaappi näytti jo nyt kodikkaalta. Hymyilin, ja kävelin vielä moikkaamaan Tomua. Se ei ollut ilmeisesti menossa tänään mihinkää, karsina oli aivan puhdas, harjoissakaan ei ollut moittimista, ja Jassu sanoi, että hänellä on illemmalla hyvin aikaa liikuttaa Tomu, joten lähdin kotiin. Tomu oli aivan hurmaava - toivottavasti en tule seuraavalla hoitokerralla pettymään.

T&A HM1

// sori tää tönkkö kaakeli, en keksiny alotuspostaukseksi juurikaan mitään. : D
- Affy

[Affy]

Push The Start Button

Laahustin pimeässä illassa kohti tallia, kasvoilla kulahtaneen iloton hymy. Olin pakoittautunut nousemaan ylös pöydän äärestä, ja luvannut itselleni irroittaa nenäni koulukirjoista, ja lähteväni tallille liikuttamaan hoitsuani ensimmäistä kertaa selästäkäsin, olinhan saanut - ja uskaltanut kysyä - luvan Jassulta, eihän Tomu ollut tänään kuin yhdellä tunnilla. Saavuin vihdoin päälle viidenmaissa tallipihaan, joka tursusi mutaa. Tunnit olivat siirretty maneesiin, kenttä nimittäin oli vielä vähän mutainen viimeviikkoisten sateiden jäljiltä. Tomu seisoskeli harja hulmuten tarhassa, katsellen puiden kylmiä oksia jotka hakkautuivat toisiaan vasten tuulessa. Maleksin tuon tarhalle. Viheltelin hieman, ja ori saapui rauhallisesti luokseni. Tarhan portille oli jätetty Tomun riimu, joten tartuin siihen, avaten sitten itse portin. Taputin ponia kaulalle, ja sujautin riimun sen päähän. Lähdin kävelemään laiskasti kohti tallia, ja jätin aivan tahallani portin auki, ketäänhän siellä ei ollut, eikä täytynyt sitten perustaa sähläkerhoa ensikerralla. Laitoin konin täysin tyhjään karsinaan ja suljin oven visusti, ettei Tomu karkailisi omille teilleen. Hain harjapakin karsinan eteen ja aloin avaamaan Tomun löysälle letitettyä harjaa - joku oli varmasti pesnyt sen, sillä harja tuntui kostelta yhäkin. Saatuani sen auki, laitoin lenkit takaisin pussiin joka harjapakissa oli, otin pakista pölyharjan, ja harjasin Tomusta pikaisesti kaikki liialliset pölyt pois. Sen jälkeen nappasin kaviokoukun, puhdistin vielä kaviot, ja harjasin pääharjalla ponin pään. En selvittänyt häntää tai harjaa sen kummemmin, sillä ne olivat jo valmiiksi ihan siistinä verrattuna normaaliin. Suihkautin vielä haaleaa vettä oriin jalkoihin, ne olivat vielä mutaiset tarhailun jäljiltä. Suljin karsinan oven, ja lähdin hakemaan Tomun varusteita.

Saavuttuani takaisin, Tomu katsoi minua hölmistyneenä, aivan kuin se ei olisi satulaa ennen nähnytkään. Menin oriin viereen, ja annoin sen nuuhkia satulaa kevyesti ennen kuin sain edes nostettua sen pollen selkään. Laskin satulavyön alas, ja kiinnitin sen tokiin reikiin, kentällä varmaan sitten enemmän. Tomu käyttäytyi rauhallisesti satuloinnin aikana, joten annoin sille pienen makupalan sen harjapakista, jonka heitin tämän kuppiin - huonoille tavoille en hoidokkiani halunnut opettaa. Kävin hakemassa karsinan ulkopuolelta suitset. Pujahdin takaisin karsinaan, ja laitoin ohjat Tomun kaulalle, taputtaen sitä kevyesti. Poni heilutti ensin päätään, mutta otin sen napakasti haltuuni, pistin kuolaimet suuhun, ja vedin niskahihnan nopeasti korvien taakse. Kiinnitin remmit huolellisesti, ja pistin vielä kivasti pintelit hepan jalkoihin. Varmistin vielä että kaikki oli paikoillaan ja mukavasti, jonka jälkeen kiinnitin Tomun hetkeksi karsinaansa, siksiaikaa että hain omat kamppeeni, raipan, hanskat ja kypärän, jonka jälkeen lähdin taluttamaan Tomua kentälle. Kentällä laskin jalustimet ja kiristin vyötä vielä hieman. Tomu seisoi toimettomana paikallaan, ei varmastikaan keksinyt mitään tekemistä, miten olisi saanut välttäytyä ratsastukselta. Nousin selkään kevyesti, kiristin satulavyötä ja laitoin jalustimet sopiviksi. Pidin hetken Tomun paikoillani, kokeillen painoapuja. Ei mitään merkitystä.

Käskin Tomuliinin käyntiin kevyellä pohkeen painalluksella. Ori lähti pehmeään, mutta reippaaseen käyntiin. Vastaan kävelivät Jassu ja Catu. Kuuntelin hiljaa kaksikon jutustelua oriin selästä. Catu työnsi kottikärryjä, joista Tomu alkoi steppailla ja pyöriä, mutta sain sen rauhoitettua naksuttelemalla suukkostani. Jassu virnisti minulle leveästi, ja haroi hetken hiuksiaan ennen kuin naurahti.
"Moi, Affy. Lähössä maastoon?" nainen kysäisi silittäen Tomun kaulaa sattuessamme lähelle.
"Joo-o, en mä kauas, pientä liikuttelua ja testailua. Varmaan tullaan hetkeks tohon kentän ja suon välimuodolle laukkaamaan, että saa lopuks irrotella ennenkuin pääsee talliin", hymilin ryhdistäen selkääni reippaasti. Catu nojaili kottareihin, ja naurahtikin minulle;
"Tuskin tällä pimeydellä kauas kannattaakaan lähteä, vaikka eipä Shelyn ympäristössä pahasti voi eksyäkkään." Nyökkäsin, ja juttelimme hetken niitä näitä, ennenkuin Tomu selvästi sanoi polkaisemalla jalkaansa, että nyt lähdetään eteenpäin. Moikkasin kaksikon, ja lähdin pohjeavuilla eteenpäin.

Päästyämme vähän matkaa, keräsin ohjat. Tomu käyttäytyi muuten kivasti, mutta poni pärski välillä äänekkäästi, nosti päätään ja käänteli korviaan. Annoin sille vähän enemmän pohkeita, jotta se lähtisi raviin. Kuuntelin metsäpolulla kaikuvia ääniä, kun kaviot hakkasivat maata. Tomu korskahti, ja nostip päänsä korkealle. Se lähti kulkemaan lennokkaaseen raviin, jossa oli suorastaan vaikea keventää tai olla kevyessä istunnassa.
"Hey, tsoot tsoot. Ei saa", toruin tehden puolipidätteen, ja siirtäen käyntiin. Kierreltiin ja kaarreltiin sitten ympäri hämärää metsää, kunnes tultiin sellaselle alueelle, josta meikällä ei ollut hajuakaan. Käänsin Tomun, ja nostin ravin. Oripoika lähti aluksi ryöstämään kiitoravia, mutta sain sen pidätettyä normaaliin raviin. Kiersimme jonkun pienen reitin, ja palailimme Shelyn suunnalle. Yhdessä vaiheessa Tomu pukitti ilmavasti, kun sekoitin sen pään antamalla pidätettä ja pohjetta samaan aikaan. Tajusin kyllä heti, ja jatkoin tavallisesti matkaa, joka sujui raittoisasti. Kello oli vähän yli kuusi, lähenteli seitsemää. Teimme vielä puolisen tuntia vahvatahtoista laukkatyöskentelyä mutaisella kentällä, ennenkuin laskeuduin selästä ja vein orin talliin.

Harjasin sen rauhallisesti. Tomu pärskyi ottaessani sen kavioita. Se ei olisi jaksanut nostaa niitä, olihan upottavassa metsämudassa rankkaa tarpoa. Sain kuitenkin ne putsattua kavioikoukulla, -harjalla ja mikrokuituliinalla, jonka kostutin hieman. Se seisoi puoliunessa karsinassaan istahtaessani sen karsinan perälle. Ori työnsi päänsä kaivelemaan taskujani, kuin etsien eväitäni sieltä. Ei, se löysi vain vanhan puhelimenrämäni.
"Sitä et kuule mutusta, herra kilpailukapasiteetti", naurahdin suukottaen oriin turpaa. Juuri kun olin saanut kännykän takaisin taskuuni, sen soittoääni alkoi soida. Tomu katseli korvat luimussa kun nopsaa kaivoin sen taskustani. Otus jopa hieman steppaili kännykän pilipalipilipali tunnuksen soidessa.
"Affy puhelimessa", lausahdin hiljaa. Luurin toisesta päästä kuului isäni Andréaksen hölmö tervehdys. Hän oli mitä oli, yrityksen toinen toimitusjohtaja, jonka äly suoraansanoen riitti vain paperihommiin ja muihin kieliin. Kuuntelin kuinka hän höpötti työpäivästään.
"Juttelin Jassun kanssa. Hän sanoi että pääset tunnille parin päivän päästä, Tomulla ratsastamaan. Kuullostaako hyvältä, kullannuppu?" isäni mainitsi vihdoin. Silmäni suurentuivat ja korvani kääntyivät hörölle.
"Anteeks? Pääsen tunnille, oikeesti? Voi elämän kevät, voin sanoa vaan jee! Oikeesti, kiitti isä, kiitti!" sanoin suu innosta vaahdoten. Olin viimeksi ratsastanut virallisella tunnilla joskus kuukausia sitten, kun ei ollut tallia löytynyt. Isäni mainitsi vielä hiljaa, että ei pääsisi hakemaan minua, mutta enpä juurikaan sitä ehtinyt ajatella, kun tanssahtelin paikoillani Tomun katsoessa minua pää kallellaan. Se oli hieman hermostunut, ja heiluttelikin häntäänsä turhautuneena.

Autoin vielä Jassua jakamaan iltaheinät, ennenkuin lähdin tallista. Vasta tarvottuani tietä pitkin vähän matkaa, muistin että isäni ei tulisi hakemaan minua. Manaten taapersin siis bussipysäkille, ja suuntasin kotia kohti. Tomu oli uskomattoman ihana ratsu, sopiva minulle.

T&A HM 2

[Affy]

It's Christmas Time

Kello oli jo melkein puoli neljä, kun vihdoin saavuin tallipihaan. Pimeys oli jo hiljakseen hiipinyt kaljujen männyköiden ja sekametsien takaa ja nyt yritti kovasti peittää kaiken alleen. Syvään huokaisten potkaisin edessäni jököttävän pikkukiven kengänkärjelläni ja seurasin sen hiljaista vierintää ojanpientareelle. Tarhoissa käyskentelevät hevoset katsahtivat tulijaan. Virnistin itsekseni, talli oli ainakin paikka, jossa joku pisti merkille tulemisesi ja menemisesi. Hevoset olivat aina tilanteen tasalla. Hiippailin tallipihan poikki ulko-ovelle, jonka nopealla käden liikkeellä räväytin auki. Vieno valonsäde pilkahti silmiini kun sukelsin lämpöiseen rakennukseen. Vedin keuhkoni täyteen ihanaa, hevosen ja heinän tuoksuista ilmaa, ennen kuin lähdin kulkemaan Tomuponin karsinalle. Se ammotti tyhjyyttään. Ei ollut tuttua ja turvallista ponioria odottamassa. Vain likainen ja lannan täyttämä boxi.

"Jaaha, Jassu kehveli arvas tuloni tänään ja jätti tän meikäläisen huomaan", mumisin itsekseni, kurkistaen likaiseen karsinaan. Omaa kohtaloani manaten kiersin katseellani tallin läpikotaisin, etsien talikkoa ja kottikärryjä.
"Hahaa!" tokaisin, huomattuani Eekan karsinan vierustalla tarvitsemani välineet. Nopein ja reippain askelin saavutin haluamani ja yhtä nopeasti ne myös kiikutinkin Tomuponskin karsinalle. Tallissa oli aavemaisen hiljaista. Kentällä oli pyörinyt juuri tunti, kun tulin, joten sain puuhastella töitteni parissa ihan omassa rauhassani. Hivutin connemaran karsinan oven auki ja sukelsin hampaita kiristellen karsinan syöväreihin. Lannan lappaminen kottikärryihin kävi rivakasti, vaikkei se omiin lempipuuhiini kuulunutkaan. Mutta kenenkäs ei.

Karsinan kiillettyä puhtautaan ja itseni onnittelemisen jälkeen tartuin hiukan jo haalistuneeseen riimunnaruun ja lähdin kulkemaan ulos tallista, tavoitteena hakea kiinakaupungin spesiaali hoidettavaksi. Suljin ulko-oven perässäni ja tunsin kylmän tuulen painautuvan vasten poskiani. Kylmät väreet kulkivat vaistomaisesti selkäpiitäni pitkin, kun ajattelin kerrospukeutumisen kamaluutta ja koulun hiihtoretkiä. Okei, olihan kauniit, valkoiset hanget ja lumiset puut maailman fantastisin näky, mutta ne järkyttävät sydäntalven -30 asteen pakkaset eivät houkutelleet yhtään.

"Tomunen! Ala juosta tänne, mä en sua tuu hakeen, jos niin luulet!" kiljuin portilta oriille, sen vilkuillessa ilkeän kujeilevasti minua otsaharjansa alta. Olin jo päästellyt ärräpäitä matkalla tarhaan, astuessani ainakin kaksi kertaa lantamöykkyyn ja kerran melkein paljaaseen ja mutaiseen kohtaan. Ja nyt tuo ketale ori vielä pistäisi minut hakemaan sen. "Jos et nyt tuu, saat olla koko loppuelämäs siellä!" jatkoin hieman ynisten hoidokilleni. Käänsin selkäni sille ja rupesin näpertelemään tyytyväisenä riimunnarua. Pian pieni vaikkakin lihaksikas ori seisoi takanani uteliaasti hönkäillen hiuksiini. Iloisesti virnistäen tartuin salamana sen riimuun ja naksautin narun kiinni.
"Hahaa! Et sit halunnukkaa viettää yötäs ulkona?" tokaisin sukkajalalle ivallisesti, avaten portin. Tomu tepasteli hiukan hölmistyneenä vierelläni talliin ja matkallahan sen oli pakko hiukan kiljua orimaisesti kentällä oleville tammoille.

Pitkin ja hartain vedoin harjasin selvästi hoidostaan nauttivaa Tomua, joka seisoi silmät puoliummessa kaksin puolin kiinni sidottuna. Itsekseni hyräillen ja ajatuksiani ajatellen hoidin orin melkein huomaamatta. Kaviot olivat hetkessä puhtaat, samoin herran kellertävän kaunis karvapeite. Aika kului nopeasti ja pian talliin kerääntyikin kentällä olleet tytöt ratsuineen, Jassu etunenässä.

"Ollaan lähdössä Tomusen kanssa maastoon. Siis ihan maasta käsin vain. Jos sopii...?" kysyin virnuilevalta Jassulta.
"Joo, ilman muuta! Nuorukaiselle tekee hyvää päästä vähän käpsyttelemään ja purkamaan energioitaan", nainen tokaisi, ohjeistaen samalla yhtä tuntilaisista.
"Hyvä. Me tästä hilpastaankin samoin tein, että tytöt pääsee purkamaan hevosiaan", naurahdin, irrottaen Tomun irti molemmista naruista. Toisen jätin orin riimuun roikkumaan ja otin sen hentoiseen käteeni. Jassu auttoi vielä Tomun selkään fleeceloimen, jonka jälkeen taputin oria kaulalle. Nuorihan se vielä oli...
"Jep, tervemenoa. Siellä vähän alkoi tihuttamaan pieniä lumihiutaleita, mutta tuskin teitä se pelottaa."
"Ei pelota. Ei me mistään luusereista olla tehty", naurahdin, työntyen ulos lumisateeseen.

Hiekoitus rahisi jalkojeni alla, samoin Tomun kavioiden. Oria kiinnosti hirveästi taivaalta tipahtelevat valkoiset lumitähdet ja se tähyilikin ylöspäin kiinnostuneena. Välillä sain ihan suutahtaa, kun kultakimpale jäi keskelle metsätietä seisomaan ja päälistelemään taivaan ihmeitä. Pimeys oli jo huomattavasti suurempaa, mutta silti vielä hentoa. Kaljut puut keinuivat talvituulessa ja niissä vielä olevat, harvat lehdet kahisivat rankoja vasten. Tomu säpsähteli välillä kun lunta tippui puista, mutta muuten se käveli rauhallisesti vierelläni.

"Eikös Tomu ookki kaunista tää joulun taianomainen aika?" huokaisin, jutellen orille. Aivan kuin vastaukseksi, sukkajalka pärskähti kuuluvasti. "Sää oot kyl hassu", naurahdin, taputtaen vierelläni kulkevaa jaloa kavioeläintä. Oripoika otti pari raviaskelta kuullessaan jossain kaukana koiran ulvovan - kenties se olikin vuorilla asuva susi, mutta se ei meidän menoamme sen kummemmin haitannut. Suukotin pojan turpaa.
"Mietippä Tomukoniseni, vielä vähän aikaa niin on jouluaatto", henkäisin, melkein kuiskasin oriille. "Sit mä en hoitele sua kunnolla vaikka käynkin tuomassa sulle jouluomenan ihan vaan hyvää hyvyyttäni", hymyilin hevoselle. Tomu painoi päänsä alas ja koitti hamuta yksinäistä ruohotupsua joka seisoi keskellä lumivaippaa kuin odottaen oriin ruokahetkeä. Naurahdin.
"Mut sua se ei varmaan haittaa, korkeintaan hypit riemusta, kun tällänen pomottelija ei sua oo kokoajan "kiusaamassa", eiks je?" tokaisin Tomulle huvittuneesti. Vähin äänin käännyimme metsäpolulle ja sukelsimme syvemmälle metsään, lumihiutaleiden varjostaessa matkaa ja joulunajan varjojen langetessa selkämme taa. Ties vaikka pari tonttuakin oli katselemassa kulkuamme. Kenties?

[Affy]

Uusi vuosi, uudet kujeet - cliché much?

Yön aikana oli satanut muutaman sentin uutta lunta, ja olinkin heti aamusta liikkeellä. Ihanaa, kun kerrankin on aikaa! Laskeuduin Svolværin läpi kulkeneesta keltakylkisestä bussista ja hymyilin kirkkaalle pakkasaamulle. Huomenna olisi seuraavan vuoden ensimmäinen päivä. Upottauduin vielä valkoisen kaulahuivini uumeniin ennenkuin lähdin hyppelehtimään innoissani kohti Shelyestä. Helmikuussa minusta tulisi kummitäti! Hymysuin tervehdin vastaantulevia mummoja sekä vaareja, kun sitten viimein liukastelin talvitennareissa Shelyn pihaan ja oikopäätä pujahdin oritallin lämpöön.

”Affy hey!” kuulin Vegasin pirteän äänen Eekan karsinasta. ”Mitäs sä täälä?”
”Tomua tulin puunailemaan, mutta ori ei näytä olevan paikalla”, naurahdin kurkistettuani oriherran tyhjänä ammottavaan karsinaan. ”Uudenvuodentervehdyksen sekin ansaitsee.”
”Kaikki on nyt tarhassa kun Maissi ja Catu Jassun kanssa raahtas ja loimitti niitä tossa pari tuntia sitten. Ja voi että, Jassu hankki Tomulle kaulakappaleen siihen fleeceloimeen, se o ihan syötävän sulonen!” Vegasi kertoi asetellen Eekan päälle enkkuvilttiä.
”Kiitoksia tiedosta”, virnistin. ”Eekan kanssa treenaamaan?”
”No ei, pitäähän senkin saada vähän lomaa, niin päätin liikuttaa oripojan tänään taluttaen”, Veke totesi hymyillen. Nyökkäsin ja lähdin tarhoille hakemaan Tomua.

Hevoset olivat tarhailleet jo jokusen tunnin, joten liiat energiat oltiin saatu jo melkoisesti pois, vaikkakin Fritsi riehui pukitellen villisti ja Saga laukkasi tarhan aitojenvierustoja läpi. Tomu sensijaan seisoskeli portilla vastassa hivenen turhautuneena, vaikka olikin silmäpeliä läheisessä tarhassa oleilevan Vapun kanssa. Avasin portin ja varmistin että muut pysyivät kaukana siitä, ja piilotin riimun selkäni taakse. Rauhassa kävelin oriherran luokse, silittelin sen kaulaa ja samalla pujotin riimun sen päähän. Tomu huokaisi syvään, ja lähti kävelemään perässäni kohti tallia. Sen jaloissa oli isoja lumikökkäreitä, joista aioin eroon.

Heitin orin loimen sen paikalle, mutta muuten tälläkertaa talutin Tomun päätalliin ja kiinnitin sen käytävälle hetkeksi, Brellan ja Vinjan väliin. Regina hypähti Vapun karsinasta ja ihmetteli tuloani.
”Affy, miks sää oot päätallissa?” vaaleaverikkö kysyi hymyillen.
”Tulin hakee kupposen teetä siks aikaa et harjaan Tomun täälä”, totesin tanssahdellen yläkertaan, jossa Odelie, Maiss, Catu ja Pesce istuksivat ja naureskelivat vuoden muistoillensa.
”Onks tääl kuumaa vettä?” kysyin ottaen kaapista tallille ostamani kupin, jossa oli painokuviona Tomun kaksoisolento. Pienestä teepussikotelosta nappasin metsämarjateen ja katsoin kysyvästi tyttöjä.
”Joo, kahvipannun vieressä”, Maiss totesi hörppien omassa mukissaan olevaa...juomaa? Nyökkäsin ja kaadoin villisti höyryävää vettä mukiini. Jääkaapista otin maitoa ja kaadoin sitä sitten mukiini.
”Näkyillään, ehkä ensvuoden puolella”, totesin naurahtaen kipittäessäni jälleen alakertaan.

”Affy, lähettäiskö me yhes pieneen uudenvuodenmaastoon?” Regina kysyi.
”Mulle käy”, virnistin harjatessani oritallista hakemillani harjoilla Tomua ja samalla hörppien teetä. Olin hakenut sen suitsetkin, koska alunperin ajattelin että menisin harjoittelemaan puomeja ilman satulaa. Tein pikaisen loppuharjauksen ja laitoin suitset päähän. Asetin sitten valkoiset fleecepintelit joka jalkaan ja painoin varovasti kypärän päähäni.
”Vapul ei pitäis olla mitään kiima-aikaa, nii et voidaan mennä ihan turvallisesti, mutta pidetään silti se yleinen varovaisuus kun ollaan tamma-oriliikenteessä”, Reginan ääni sanoi varmasti tamman karsinasta. Nyökkäsin ja talutimme ponimme tallipihalle, jossa nousimme selkään.

Nousimme selkään suihkulähteeltä ja ajoin orin heti hieman kauemmas Vapusta. Se sai Tomun pärskähtämään mielenosoituksellisesti. Käänsin sen pienelle ympyrälle, vaikka oriherra kulkikin jäykkänä. Istuin kunnolla syvälle selkään ja rauhoituin parhaani mukaan jääkylmässä ilmassa. Hetkenpäästä Tomu kuitenkin kulki rentona allani, eikä Reginallakaan näyttänyt menevän yhtään huonosti. Otin vielä pari kierrosta ympyrällä, ennenkuin ori sai tarpeekseen ja pomppasi keskelle sitä. Vakaasti pysyin selässä ja pidätin varovasti ohjilla. Vappu kun kulki Reginan alla kuin unelma, kaksi täysin vastakohtaa tänään matkassa, eipä siinä mitään.
”Valmiina?” kysyin Reginalta ja sain myönteisen vastauksen. Lähdimme kulkemaan vieretysten kohti Høyerbuktaa – tai ainakin sinne päin -, vaikkakin välissämme oli parin metrin turvaväli, mehän kun mentiin rauhallista tietä.

”Ravataan ettei nää jäädy”, Regina totesi ja painoi tallikenkänsä vasten Vapun kylkiä.
”Käy mulle”, virnistin ja tein samoin. Istuimme rauhallisessa ja laiskassa ravissa tovin, ennenkuin Regina alkoi nauraa hysteerisesti ja sanoi naurukohtauksen lomasta:
”Otetaan laukkakisa! Loppuu tossa valopylväällä!”
”Toki se mulle käy, koskaan ei voi laukata liikaa”, sanoin yhtyen Reginan nauruun.
”Vappu on mun rakettini, ja Tomu jää nimensä mukaisesti tomuksi”, Regina nauroi kilpailuhenkisesti. Itse hymyilin leveästi ja nauroin. Ouh, vatsalihakset...

Vappu singahti nopeaan laukkaan ja kannustin Tomuponin myös. Keimailevan pukituksen kera ori lähti hurjaa vauhtia kohti Vappua. Tomu painoi korvansa luimuun ja myötäsin ohjaa. Jos Regina kisaa haluaisi, niin sitä myös saisi. Myötäsin Tomulle vieläkin ohjaa niin, että ori sujahti Vapun ohi kun raketti ja laukkasi innokkaana eteen. Pian pääsimme maalimme ohi ja aloin tekemään Tomulle pidätteitä. Pian herra kulki taas rauhallisessa käynnissä, vierellänsä Vappu.
”Melkein tasapeli”, totesin lyöden kädelläni Reginan kättä give me 5-tyylisesti. ”Ja se on hyvän pelin hengessä oikein.”
”Niinpä, mut tehäänkö me nyt jotain uudenvuodenlupauksia ratsailla?”
”Hm, mä lupaan siivota Tomun karsinan useemmin kun Catu, Maiss tai Jassu yhteensä ja käydä tallilla useemmin”, totesin halaten Tomun kaulaa.
”Mä voisin luvata jotain samanlaista”, Regina virnisti keikkuen Vapun selässä. Loppumatkan naureskelimme jutuillemme ja nautimme vuoden viimeisestä päivästä hevosten kera.

Otimme vielä molemmat väärinpäinlaukkaa ja naistenistuntaa, jonka jälkeen nostimme ravin ja ravasimme niin pitkään, että Shelyesin pimenneessä iltapäivässä loistavat jouluvalot näkyivät. Otimme vielä viimeisen laukkakilpailun tallipihaan, tallilla olevat kun katselivat kummissaan meidän laukatessa kahden vekaran selässä.
Lopulta talutin Tomun karsinaansa, jossa aloin riisua siltä suitsia pois. Ori hörähteli Fritsille tervehdykseksi ja se sai minut hymyilemään. Nopeasti kuskasin ristitetyt suitset pois ja palasin karsinalle riimunnaru ja harjapakki mukanani. Pian herra seisoi harjattuna omassa karsinassaan tyytyväisenä syömässä heiniä. Kävelin päätallin vintille tallikavereiden luokse. Kaikki olivat paikalla, aina Catusta Pesceen. Ja sinä iltapäivänä päätin, että mulla on maailman parhaimmat tallikaverit.

T&A HM 4

[Affy]

Ski Treasure

Pitkä tallitauko, ehkä maailman kamalin asia. Heti saavuttuani Fiona hyppäsi heti kimppuuni – sillä tallilla ei ollut muita - ja alkoi selittää, kuin mikäkin papupata viime viikon hurjista tuntitapahtumista ja kaikesta muustakin mahdollisesta maan ja taivaan väliltä. Minkäs sille mahdoin, että tallille ei vaan kerta kaikkiaan ollut kerennyt mennä viime aikoina. Kun Fiona oli vihdoin selittänyt varmaan sellaisen kevyen kaksikymmentäminuuttia jotain Loren hullunkurisesta päähänpistosta hypätä estevalkassa joku kamalan korkea este, tyttö vetäisi rauhallisesti henkeä ja virnisti leveästi.

”Menntäiskös me tänää kokeilemaan vähän hiihtoratsastusta Loren ja Tomun kanssa? Se vois olla hauskaa”, tyttö kysyi purskahtaen hihittämään. Meikätyttöä ei kummemmin asia naurattanut.
”Fionaa-a, ootko sä nyt ihan varma, että siitä tulee jotain?” kysyin ja itseänikin alkoi vähän hymyilyttää kun mietin mitä siitäkin mahtaisi tulla.
”No hei tottakai siitä tulee jotain! Kyllähän me nyt kahelle pulleroiselle selvitään”, Fiona jatkoi hilpeänä ja oli jo menossa etsimään kamppeita hiihtoratsastusta varten. Tiesin, että Fiona oli sitä tyyppiä, että sen päätä ei helposti käännetty. Siispä oli vaan laahustettava sen perässä.

Kun noin puolentunnin päästä Fiona oli saanut remmit ähellettyä hoidokkinsa päälle ja kannettua sukset pihamaalle, huokaisin syvään.
”Millon sit Tomu pääsee vetämään?” kysyin varovasti ja ajattelin pukittelevaa super-Tomua vauhdissa. Naurahdin ja vilkaisin kysyvästi lettipäistä Fionaa.
”Varmaan sitten kun Lore on päässy vauhtiin”, Fiona hymyili ja kohautti hartioitaan.
Tyttö oli itsevarma ja käski minun (huonon ja epävarman ratsastajan) kavuta pikkuruisen selkään ja hyppäsi itse suksille. Lore vähän poukkaroi allani, mutta antoi sitten nousta selkään, kun Fiona tuli suksien kanssa kolistellen sanomaan ponille napakasti, että sen oli totuttava hiihtoratsastukseen muidenkin kanssa. No, ihan niinkun se muka nyt olisi tajunnut, mutta se lopetti kuitenkin. En uskaltanut alkuun pyytää pikkuponia menemään kovaa, koska pelkäsin, että Fiona ei kestäisi perässä. Tyttönen kuitenkin halusi mennä täysillä ja niinhän sitä mentiin.

Lore pinkaisi ensin kiitoraviin. Fiona pysyi suksilla ja menimme pakkaslunta täynnä olevalle metsäpolulle. Tartuin Loren harjaan ja annoin laukkapohkeet.
”Niin kovaa kun vaan pystyy!” Fiona huusi innoissaan ja minä nyökkäsin. Lorina lähti kiitolaukkaamaan ja Fiona vain nauraa hekotti kunnes nauru hiljeni. Jarrutin ja pian huomasinkin sukset ketaralla lumihangessa körröttelevän punaposkisen tytön.
”Ihan hurjan hauskaa!” Fiona huudahti ja lähdin Loren kanssa ravaillen Fionan luokse. ”Mennään vielä vähän matkaa ja sitten Mellavatnetin luona käännytään ja palataan”, Fiona totesi. Lähdimme sitten aurinkoisessa pakkasiltapäivässä laukkailemaan – matkan varrella oli tietenkin Loren säikkysähläilyjä sekä Fionan suksikompurointeja, mutta hengissä me selvittiin. Loppumatkan me mentiin ihan hiljaa ja niin, että Fiona kyykki suksilla ja olin väärinpäin satulassa.

Tallilla Fiona auttoi minua Tomun kanssa. Laitoin kypärän päähäni ja kunnon lämpimät lapaset sekä villasukat jalkoihin. Kävelimme pihalle ja asetuin suksille.
”Dodiin, mennään aluks satametrii käynnissä ja sitten otetaan ravia. Vasta kun on se mun kaatumajälkeni siinä hangessa, niin laukataan”, Fiona totesi ja lähti vikuroivan vaikkakin silti elegantisti kulkevan Tomun kanssa eteenpäin. Pysyttelin varovasti suksilla ja pidin ohjaksista kiinni niin kovaa, kuin oli mahdollista. Kun vihdoin Fiona antoi ravipohkeet, Tomupoika juoksi korvat luimussa, nakkeli niskojaan ja pyöräytteli silmiään. Se oli pahalla tuulella selvästi. Oriherra lähti kuitenkin kiihdyttämään ravia ja kuuntelin tarkkaan kuinka se korskui pahantuulisesti.

Pian huomasin Fionan tömpsähdysjäljen hangessa.
”Tästä se lähtee!” tyttö huudahti ja napautti laukkapohkeiden jälkeen Tomua raipalla. Vauhti kiihtyi kiitolaukaksi hetkessä ja kiisinkin todella kovaa vauhtia Tomun irrotellessa. Pari kertaa tömähdin ahterilleni, mutta pääsin nousemaan. Mellavatnetin jäätynyt pinta häämöttikin jo, joten tiesin että kohta käännyttäisiin. Järvellä oli aurinkoista ja Fiona jatkoi matkaa paksulle jääkerrokselle. Tomu loikki kuin gaselli päästyään vähän syvempään hankikerrokseen, mutta se ei minua haitannut.
”Ääks!” kiljahdin ja Fiona kavahti heti taakseen. Kaaduin pumpulihankeen ja nauroin kovaa ääneen. ”Tää on ihan yhtä kivaa kuin esteetkin!” nauroin ja taputin uteliaasti minua turvallaan törkkimään tullutta Tomua. Fiona hymyili ja auttoi minut ylös.
”Mulla on repussa kaakaota ja Jassun leipomaa pullaa, pidetään pikku tauko”, Fiona sanoi ja otti repun selästään. Veimme Tomun Mellavatnetin laidalle ja heitimme satulan yhden puun paljaalle oksalle. Fiona istahti oksalle ja minä sitten Tomun selälle.

Joimme kaakaon ja söimme pullat, jonka jälkeen lähdimme hiihtovuoroja vaihdellen kohti Shelyä. Meillä oli hurjan hauskaa! Tallissa Fiona auttoi hiihtoratsastusvarusteiden poisotossa ja minä sain sitten harjata Tomun yksikseni.
”Tomu, se oli hyvää liikuntaa sulle”, totesin hieroessani oripoikaa hierontahanskalla. ”mutta pitää sunkin saada nauttia elämästäs ton tylsän ympyränkiertämisen ohella”, jatkoin ja kaivoin oriherran harjapakista kuivattuja omenaviipaleita. Ojensin ne sille ja jatkoin sen sukimista. Loppujen lopuksi laitoin ponille enkkuviltin ja suin sen harja- sekä häntäjouhet kuntoon laittamalla ne loppujenlopuksi letille.

Kävelin hoitajienhuoneeseen, jossa Odelie, Pesce, Regina, Saana ja Aimie istuivat. Tytöt selasivat Pescen kamerasta kuvia, minä kun menin kaatamaan itselleni lasillisen Kissy-nimistä tuoremehua. Itse menin istumaan näiden luokse ja juttelimme kaikenmoista. Regina kertoi, että Vapulla oli mennyt viimeviikolla joku joka oli tippunut istumaan esteen päälle, eikä uskaltanut tulla siitä pois. Naureskelimme muillekkin tuntimokille ja kerroin Fionan sekä minun hiihtoretkestäni. Seuraavalla kerralla mukaan olisi tulossa aikamoinen konkkaronkka iloisia hevostenhoitajia.

T&A HM 5

[Affy]

Kan jeg gå tilbake til fortiden?

Olin varannut viikko sitten estevalmennuksen itselleni ja Tomulle, nyt siihen oli enää vain parikymmentä hassua minuuttia. Puunattuani oripojan marssin satuloiden luokse. Etsin Tomun satulan ja suitset, ja palasin sen karsinalle – orhille oli ostettu uusi kuolain, entinen kun oli mennyt sijoiltaan jonkun räplätessä sen kanssa. Tuhahdin ja jätin suitset roikkumaan karsinan oveen, ja asettelin satulan Tomuliinille. Poni seisoi kiltisti, kun satuloin sen. Seuraavaksi oli suitsien vuoro. Ori avasi suunsa kuin pyynnöstä, mutta mulkaisi minua ja nykäisi päänsä ylös, saaden aikaan kuolaimien putoamisen suusta. Mutisin ja yritin pari kertaa uudestaan, kolmannella kerralla sitten sainkin sen pitämään rautapalikat suussa. Kiinnitin remmit ja hymyilin leveästi tarttuen juuri ostamaani kypärään ja raippaan. Jassu kurkkasi oritallin ovensuusta ja viittoi minua maneesille.

”Ota alkukäynnit ja lämmittele itsenäisesti. Ota ravipuomeja ja näin, tulen ihan pian”, Jassu sanoi avattuaan maneesin oven. Hymyilin ja nyökkäsin taluttaen Tomun uran keskelle. Laskin jalustimet, kiristin vyötä ja odottelin vielä hetken, jos Jassu ilmestyisi paikalle. Ori oli rauhallisella tuulella – ainakin vielä – ja seisoi paikoillaan ryhdikkäänä. Sen korvat liikkuivat supitteluni tahtiin ja se siirtyi pari askelta taaksepäin noustessani selkään. Toruin Tomua hieman, mutta annoin sen silti raaputtaa lapaansa ja odotella rauhassa laittaessani jalustimia hyvin. Kun sain sen herätettyä haaveistaan, ori spottasi heti esteet kentän keskellä ja alkoi steppailla innokkaana allani. Naurahdin Tomun innolle suunnistaessamme pitkin ohjin uralle. Puolen kierroksen jälkeen käyntimme alkoi jopa muistuttaa käyntiä, joten taputin sitä ja sain sen rauhoittumaan.

Alkuverryttelyt sujuivat aluksi taivuttelun, siirtymisten ja myöhemmin temmonvaihdosten tiimellyksessä. Halusin saada orin kunnolla kuulolle, jotta treenatessa ei tulisi tyhmiä virheitä ja jarrut olisivat löydettävissä joka välissä, kun aina ei meitä ollut onnistanut esteitä hypätessä. Laukkailimme vielä hetken pääty-ympyrällä ja suoritimme pari käynti-laukka-käynti-siirtymistä, sitten olin tyytyväinen oriin ja siirryimme rauhalliseen raviin ja ylitimme kolmisen kertaa maahan jääneitä puomeja. Tomu tuntui kevyeltä ja notkealta, joten menin vielä kerran laukassa kokeillen puomit. Jassu kolisteli kahvimuki kädessänsä sisään ja kokosi pääty-ympyrälle matalan ristikon.

”Affy, tuos se oripoika tänne pääty-ympyrälle ja harjotellaas vähän tätä”, Jassu totesi viittoen meidät pääty-ympyrälle. Harjoitus oli Tomun mieleen vain osittain, koska askellajina oli ravi eikä orin suosima laukka. Jouduin siis työskentelemään kauniin ympyrän tekemisen lisäksi pidätteiden kanssa, varsinkin heti esteen jälkeen, jottei ravi muuttuisi laukaksi. Kun este muutettiin pystyiksi, oli spesiaalini onnekkaasti taas rauhoittunut ja ymmärsi, että laukkaa ei tällä kertaa olisi luvassa. Jassu nyökkäili katsellessaan työskentelyämme.
”Affy, selkä suoraksi ja laske käsiä kevyessä istunnassa. Korotetaas vähän”, nainen totesi ja kävi nopeasti korottamassa estettä. ”Nyt se on kasikymppiä.” Tomu laukkasi estettä kohti ja valmistauduin kevyeen istuntaan. Ori hypähti hieman ilmaan mutta pysähtyi sitten kokonaan tajuttuaan lähteneensä liian aikaisin, seurauksena minä esteen päällä ja Jassu ottamassa pukkilaukkaa hyppivää Tomuliinia kiinni.

”Okei, sillä aikaa kun kokoan rataa, niin rauhota sitä ottamalla enemmän kuolaimelle. Muista tehdä voltteja ja siirtymisiä. Pistä se tottelemaan sua, ei se tosta noin vaan sanoa sulle että morjens”, Jassu totesi hakien pari tolppaa ja kooten niiden päälle metrin pystyn. Nyökkäsin ja palasin uralle. Ensin otimme ravia, aina jos se lähti kiihdyttämään hidastin ja tein etuosakäännöksen – näin tapahtui ainakin kymmenen kertaa, ennenkuin Tomu oli hiljaa allani eikä tehnyt muuta kuin kuunnellut. Taputin sitä ja nostin käynnistä laukaksi. Teimme nopsaa vielä uudelleen käynti-laukka-käynti-siirtymistä, ennen kuin aloitin volttejen ja kaarevien urien tekemisen käynnissä. Hetken rauhoittuminen käynnissä pitkin ohjin piristi oria sopivasti ja kootessamme ohjat oli energiaa taas kuin dynamiittipötköllä. Toisaalta keskittymistä oli enemmän kuin olin osannut toivoa. Piristymiseen saattoi vaikuttaa houkuttelevan esteradan ilmaantuminen kentän keskelle..
”Tulkaas nyt tämä rata. Ensin pysty, sitten puomisarja, sitten ristikko, minitrippeli ja sokerina pohjalla metrikymmenen pysty. O.K?” Jassu sanoi.
”On, joo. Siis vasemmassa laukassa eli mun pitää tehä suunnanvaihdos?” kysyin ja napautin Tomua raipalla saadakseni sen hereille.
”Joo, siis laukassa suunnanvaihdos tosta trippelin ja ristikon välistä.” Vaihdoin suuntaa nostettuani laukan ja vaihdoin sen sitten päästyäni uudelle uralle. Tomu kuunteli minua melko tarkkaan.

Lähdimme rauhallisessa vasemmassa laukassa lähestymään ensimmäistä estettä. Este ylittyi tyylikkäästi ja rauhallisesti ja ohjasin orin puomisuoralle, joka ylittyi sekin hyvin. Seuraavalle esteelle tuli harkitun täsmällinen ja saimme hyvän lähestymisen kolmannelle esteelle. Kolmannen esteen jälkeen en kuitenkaan ehtinyt kokoamaan laukkaa kunnolla ennen neljättä estettä ja hyppy lähti todella, todella kaukaa – se oli kuin balettitanssijan esihyppy – mutta ylitimme esteen kuitenkin, vaikka puomeja putosikin pari. Radan suorituksen jälkeen hidastin käynniksi ja taputin oripoikaa kaulalle oikein olan takaa.
”Okei, tää valkka oli tässä. Jatka harjottelemista niin kaikki menee hyvin”, Jassu totesi ja auttoi minua levittämään Tomun selälle villaviltin.

Kävelimme Tomun kanssa neljässätoista pakkasasteessa, lumisateessa, pimeässä illassa talliin, jossa otin siltä varusteet pois, harjasin sen, annoin sen levähtää hetken, laitoin sille riimun päähän ja heitin sen fleeceloimen niskaan. Otin vielä omat varusteeni pois ja vaihdoin punaisen ratsastustakin punaiseksi untuvaliiviksi, jonka alla oli valkoinen softshelltakki. Vielä karvaiset korvaläpät päähän ja tuubihuivi kaulaan niin olin valmiina jäähdyttelylenkille orhin kanssa. Talutin otuksen ulos ja nappasin kieleni ylle yhden lumihiutaleen. Tomu käveli rauhallisesti vieressäni ja silitin sitä kaulalta. Oli se tallielämä niin mukavaa, kun vielä oli kaverina näin kiva poni.

(KUUNTELE TÄSTÄ KOHDASTA ALKAEN TÄTÄ KAPPALETTA: www.youtube.com/watch?v=rtOvBOTyX00&ob=av2e)

Ympäri Shelyä oli laitettu lyhtyjä, soihtuja sekä kynttilöitä, joten oli todella hienoa kulkea ihan vaan kahdestaan lyhtykujan lävitse. Tomu pärskähti ja hymyilin leveästi. Matkamme jatkui syvässä hiljaisuudessa, mutta yhteisymmärryksessä siitä, ettei sanoja kaivattu. Suuntasimme metsäpolulle, joka jatkui pitkänä mutkitellen. Lumi narskui jalkojen alla ja hiutaleet tekivät pieniä kinoksia oripojan selälle. Pyyhkäisin ne kesällä Suomesta ostamillani lappalaishansikkailla pois ja tanssahtelin Tomun edelle. Sää oli enemmän kuin suotuisa, tuuli ei käynyt lainkaan ja metsässä oli ihan rauhallista, vain välillä jonkin eläimen rikkoessa harmonisuuden rapistellessaan pusikossa tai puussa. Annoin Tomun hamuta lumen alta pari ruohonkortta ennenkuin lähdimme takaisin kohti Shelyä.

Tallissa oli lämmintä, ja radiosta soi Christina Perrin hittibiisi A Thousand Years. Heiluin hitaasti musiikin tahtiin Tomun vieressä ja lauleskelin moitteettomalla äänelläni biisin mukana. Poni purisi tyytyväisenä mukavasta päivästä, joka oli virkistänyt kivasti niin sen kuin ratsastajansakin mieltä. Harjailin palleroa kiireettömästi pitkän aikaa, tuhlaten jokusen minuutin taas sen kaulan venyttelyyn porkkana apuvälineenäni. Tomu teki työtä käskettyä kyseenalaistamatta pyyntöäni, onnistuen saamaan mukavan herkkupalansa, mutta ruokakipon puolelta. Puuhastellessamme yhdessä orhi osoitti usein ihanan suloisia hellyydenosoituksia, kosketellen minua turvallaan ja silloin tällöin lipaisten kättäni, hakien huomiota puolestaan minulta jos en sitä riittävästi antanut. Oli vain ajan kysymys, kun herra sulattaisi sydämeni kokonaan.

Loppuillasta tyhjensin sen karsinan, huolsin varusteet ja pesin kupin. Loppujenlopuksi väliaikaisessa seurustelusuhteessa kanssani oleva Aron tuli hakemaan minut kotiin mahtavalla mopollansa. En minä Aronia niin paljon rakastanut kuin Tomua, mutta miten vaan.

T&A HM6

// otsikon oli määrä tarkoittaa voinko palata menneisyyteen, toivottavasti translaitti toimi tälläkertaa. ♥
- Affypossu

[Affy]

We're Lost!

Pakkasta viisitoista astetta, aurinko piilotteli ohuen pilvipeitteen takana ja isoja lumihiutaleita heittäytyi maahan lumen narskuessa jo valmiiksi ratsastussaappaiden alla. Halusin kovasti ratsastamaan. Olin ollut hevosen selässä viimeksi todella pitkä aika sitten, joten vakuuttelin itselleni, että oli täysin luonnollista kaivata takaisin satulaan. Tomu tanssahteli vierelläni virkeän oloisena, se tavoitteli leikkisästi kädessäni heilahtelevaa riimunnarun päätä ja heilautti loukkaantuneena päätään kieltäessäni sitä. Talutin Tomun sen karsinaan jolle olin aikaisemmin tuonut orhin harjat, harjasin sen pikavauhtia ja kävelin hakemaan orin varusteet – suitset, suojat ja lämmittelyn ajaksi loimen. Varustettuani melko hitaasti toimivan orin, painoin karsinan vieressä olevan kypärän päähäni ja vilkaisin karsinassa turhautuneena seisovaa oria. Joko nyt pitäisi mennä tekemään töitä, niin se ajatteli.

Aluksi ohjien päässä kävelevä Tomu kuunteli milloin mistäkin kuuluvia rasahduksia ja reagoi viivytellen, mutta innostui vähitellen ja toimi loppua kohden kuin ajatus. Se saikin minutkin hieman paremmalle tuulelle ja mutten siltikään suonut pientäkään ajatusta ratsastamiselle, vaikka selkään halusinkin. Huokaisin ja päätin keksiä jotakin muuta – tälläkertaa aloitin hiomaan maastakäsittelyn jaloa taitoa. Heitin loimen syrjään ja asetin ohjat kaulalle. Varmuuden vuoksi pidin olallani vanhaa kunnon liinaa, jos sellaista tulisin tarvitsemaan. Tomu ihmetteli kun pyörin ja hyörin miettimässä mitä voisimme tehdä maastakäsitellessä.

Aloitin siirtämällä vuorotellen etu- ja takaosaa, ensin kosketuksen avulla, sen sujuessa sitten pelkällä kehonkielellä. Toinen suunta oli hankalampi, Tomu siirsi etuosaansa poikkeuksetta hieman sisälle päin, mutta maneesin seinän avulla sain sen jotakuinkin suoristumaan. Taputin orin kaulaa tyytyväisenä. Seuraavaksi otin käsittelyyni askelluksen. Pidin toista kättäni Tomun selällä ja kävelin hitaasti eteenpäin. Poni sai päähänsä että vieressäni piti kävellä ja se seurasikin liikkeitäni ja ääntelyäni mielellään. Kun hölkkäsin, se ei ravannut, vaikka olisi pitänyt, mutta suutani naksauttamalla sain sen ottamaan pari raviaskelta. Ori oli selvästi tehnyt samaa ennenkin. Laukkaa en viitsinnyt edes kokeilla, joten annoin sen sitten revitellä hetken laukkaamalla ympäri maneesia. Tomu ei aluksi tajunnut homman nimeä, mutta huomatessaan minut istumassa maneesin reunalla, se pukitti villisti ja lähti irroittelemaan. Rauhoituttuaan menin sen luokse ja taputin sitä, heitin sille loimen takaisin selkään ja lähdin kävelyttämään sitä maastoon.


Ulkona ei ollut oikeastaan edes kylmä, kun pääsimme kunnolla vauhtiin. Auratulla tiellä olisin todennäköisesti palellut, mutta umpihangessa tarpominen ei ollutkaan mitään aivan helppoa hommaa. Tomu tuntui rakastavan lumessa kahlaamista, se valitsi mahdollisimman koskemattomat kohdat ja uiskenteli vatsaansa asti ulottuvissa kinoksissa silmät onnesta loistaen. Puolen tunnin tarpomisen jälkeen minulla oli peräti kuuma, joten oikaisimme edes jotenkuten kävelykuntoiselle polulle heti sellaisen nähdessäni. Huonompi juttu olikin se, ettei minulla ollut enää käsitystä siitä, missä oikein olimme. Minä aloin hermostua, joten Tomu alkoi hermostua, ja ponin hermostuessa minua alkoi ärsyttää niin paljon, että toivoin koko lenkin olevan vain unta ja herääväni kohta omasta sängystäni tajuten, että lumiset oksat ja hermostuneesti kuolaimiaan kalisutteleva oriherra olivat vain huonon mielikuvitukseni tuotosta. Suljin hetkeksi silmäni, mutta valitettavasti talvimaisema ja lumisen loimensa vuoksi lumiukkoa etäisesti muistuttava poni eivät olleet vaihtuneet lämpimään peittoon ja aamuhämärään hevosjulisteilla tapetoidussa huoneessani.

”Mä en tiedä missä me ollaan”, mutisin ympäristöään silmäilevälle ponille. ”Mutta jatketaan matkaa, kyllä me jostain ihmisiä löydetään.” Kävelimme tovin jos toisenkin ja pian kinokset muuttuivat täysin koskemattomiksi, autojen ääniä ei kuulunut mistään ja vain parin linnun laulu kaikui korviimme. Jalkani alkoivat olla tottapuhuen umpijäässä ja korviakin särki. Tomun fleeceloimi tuntui mukavan lämpimältä kohmeisissa sormissani. Ori korskui ja kulki edelläni urheasti. Se nosti jalkojaan ilmaan ja puri kuolainta minun raahautuessa perässä.
”Pliis, hidasta tahtia...” mutisin ja istahdin lumisen kannon päälle. Tomu tuli tyrkkimään minua lohdullisesti ja huokaisin syvään. Puhelinkin oli jäänyt tallille... ”Mä nousen sun selkääs niin palataan meijän jälkiä pitkin tallille!” huudahdin keksittyäni kyseisen asian. Nousin kannon päältä Tomun selkään ja käänsin sen kahlaamaan korkeassa hangessa omia jälkiämme pitkin.

Käveltyämme tovin huomasin taivaalta tippuvien lumihiutaleiden tulevan entistä nopeampaa maahan. Huokaisin ja painoin pääni Tomun harjaa vasten.
”Morjens”, kuulin äänen edestämme ja nousin istumaan vilkaisten edessämme seisovaa vaaleatukkaista neitoa.
”Ööm, moi”, vastasin varovasti ja tunnistin vaaleaverikön Lynniksi Vipen selässä.
”Täälläpäin ei muita yleensä näekään”, hän totesi ja hymyili leveästi. ”Me käydään täälä melko usein rentoutumassa, jos nyt käydään.”
”Mmh, eipä tietenkään, ihan perähikiällä kun ollaan”, mutisin epäselvästi.
”Kesällä tällä niityllä on aikamoinen hässäkkä kun laukkasuora on tosi mukavasti käytössä, mutta näin talvella harva jaksaa tulla tänne asti – muutenkin täällä on niin hirvittävästi lunta. Mekään ei käydä täälä enään niin usein, mutta Vipelle tekee hyvää päästä pitkälle maastolenkille muun harjoittelun vasapainoks”, tyttö jatkoi ratsunsa kaulaa taputtaen.
”Joo, mekin ollaan lähdössä takaisin. Tätä piti vaan liikuttaa niin...niin mä päätin vaan tulla tänne.”
”Haluisitteko te kävellä meidän kanssa? Yksin ei oo kivaa kävellä.”
”Ei meillä ainakaan mitään vastustettavaa ole, joten miksipä ei.”

Vipen musta takamus keinui edessämme, kun kävelimme kapeaa, kavionjälkien täyttämää polkua pitkin kohti tallia. Ensivaikutelma Lynnistä oli ollut varsin puhelias, mutta syystä tai toisesta matka tallille pihaan asti taittui lumessa rahisevien hokkien ja hevosten puuskutuksen rikkoman hiljaisuuden vallitessa. Pohdin itsekseni, oliko minun pitänyt viritellä keskustelua, mutta en uskonut sen olevan tarpeellista. Ei minua oikeasti edes huvittanut puhua, vaitonaisuus sopi enemmän kuin hyvin. Lynniskäisen laskeutuessa Vipen selästä en voinut kuitenkaan lähteä sanaakaan sanomatta.
”Beklager, jos me tultiin häiritsemään teidän maastoretkeä.”
”Ette edes”, tyttö nauroi, ”me oltiin aloittamassa loppukäynnit joka tapauksessa ja sillee.”

Hymyiltyäni hänelle hieman pahoittelevasti talutin Tomun sisään ja heitin kävellessäni loimet pois. Harjasin kävelystä rauhoittunutta ponia pidempään kuin olin ajatellut, joten minulle tuli melkoinen kiire loimittaa ja tarhata se, tehdä ruoat, viedä varusteet paikoilleen ja kirjoittaa päiväkirjaan. Harpoin ympäri tallialuetta lumi pölisten, mittasin ja sekoitin ties mitä mössöjä, taittelin loimia, availin solkia ja raapustin merkinnän aivan kammottavalla käsialalla, mutta kuin ihmeen kaupalla ehdin saada kaiken valmiiksi ennen kuin kello oli neljä ja bussini lähti.

T&A HM7