Vko 9 - Erityistunti (Maastoon)
Kuka onkaan rintaliivivaras??
(Catu - Lilyan)
Katri - Miska
Kopsu – Lore
Henna - Pablo
Maiss - Svea €
Sanni - Rica
Jasu - Frits
MaastokarttammeKatsoin tyttöjä jotka hivuttautuivat jonoksi minun ja Lissuponini perään. Rica peruutteli levottomasti edestakaisin ja Miska oli puoliunessa. Frits yritti esittää kovaa edessään olevalle jättiläis-Pablolle ja Svea puri kuolaimeen levottomasti.
- Okei lähdetään ennenkuin saadaan aikaiseksi täyskaaos! Huusin edestä ja katsoin miettien tuntilaisia.
- Mut eiks me etitäkään sitä ihme rikollista? Jasun innostunut ääni kuului perältä ja katsoin häntä tuimasti.
- Hyst! Ei sitä tiiä jos se nytkin kattelis meitä..., sanoin tytölle ja hän muuttui kalpeaksi. Hetken oranssipäinen tyttö katseli ympärilleen ja painoin sitten pohkeet Lissun kylkeen. Maneesinsivu alkoi jäädä taaksemme ja metsän puut ympäröivät meitä yhä enemmän.
- Ööh… Catu? Sannin epäröivä ääni kuului läheltäni ja katsoin häneen.
- Kuuleks sää? Tyttö kysähti ja nostin kulmakarvojani ylemmäs, hämmennyksen merkiksi. Pysäytin Lilyanponin paikoilleen ja jäin kuuntelemaan. Kaikki pysähtyi. Kaikkien korvat kuuntelivat. Ponit alkoivat kuuntelemaan ja yhtäkkiä kuulin sen. Se kuulosti ihan siltä kun katsoi teeveestä isän kanssa formulaa – mitä teemme luultavasti kaikki harvoin – ja ne formula-autot kääntyivät mutkassa.
”Njauuuuuu….” Ymmärsin sen nopeasti.
- Teiniäksdee-jengi! Huudahdin nopeasti ja ymmärsin häiriköiden tulevan meitä kohti. Yritin käyttää tällä kertaa aivosolujani nopeasti. Nyt olisi toimittava. Lissu steppasi allani erityisen hermostuneesti ja katsoin tammaa epävarmasti. Käänsin hiirakon kohti pienempää mettäpolkua ja huudin tytöille jotain epäselvää, mutta niin selvää että he ymmärsivät seurata minua. Mopedojen päristely ääni lähestyi uhkaavasti ja Rica oli jo hermostuneena noussut pystyyn. Sanni, taitavana ratsastajana kuitenkin sai pidettyä tamman aisoissaan. Jasun oranssit hiukset lentelivät ilmassa Fritsponin pukitellessa ja Hennan jättiläisratsu ravasi rauhassa eteenpäin. Miska taas hätkähti välillä mutta kulki suurimmaksi osaksi varmajalkaisesti. Lissu taas halusi lähteä tuhatta ja sataa eteenpäin, tiputtaen ensin vain minut. Pysyin selässä ja riuhtoilin kilpaa ohjista tamman kanssa. Metsäpolku oli alkanut yhä enemmän kaventua eteenpäin kävellessämme, osasta oli jo tullut puskaratsastajakian.
- Catu, kui me muuten ees väistyttiin niitä? Jasun käheä ääni kuului taaempaa kun päristely oli loppunut.
- Siks et ne sattumoisin ei paljonkaan kiinnosta kuka jää niiden alle ja kuka siitä ottaa vastuun, vastasin hiukan tylysti tytölle, mutta olin paineissa. Lunta oli ympäriinsä ja maa oli valkoinen, taivas oli sininen ja havupuut vihreitä. Silti, mielessäni piinasi rintaliivivaras. Se kelvotonkauhukakara oli selviytynyt Shelyesin tallipihalle, jälkeään jättämättä, kuin näkymättömyysviitan turvin. Halusin napata sen ilkimyksen. Ne rintsikat olisivat sitä paitsi sopineet minulle puolet paremmin kuin sille varkaalle…
Metsässä olleen jälleen hiljaisuus, sallin meidän palata reitillemme takaisin. Teiniäksdeejengi jätti jälkeensä vai suuret urat, mitkä olivat syntyneet heidän Tunturi Tigereista. Mieleeni juolahti hetki jolloin jengi oli ollut keskustassa laulemassa, ehkä ei-selvinpäin
”Mulla on mopo”.
- Öm. Catu? Maiss etsi huomiotani shettiksen selästä. Käänsi pääni jotta pystyin näkemään tytön.
- Onks toi tuolla, se mitä mä luulen? Maiss osoitti eteenpäin ja katsoin sinne. Näin jotain pinkkiä, mitkä roikkuivat kuusenoksilla vaivalloisen näköisinä.
- Ihan kuin ne olisi vain jätetty siihen, Jasu kommentoi nopeasti ja Sanni pidätti hengitystä.
-ONKS NIIS REIKÄ
Tyttö huudahti paniikin vallassa ja jäin katsomaan sivusta kuinka tyttö haki pinkinesineen.
- Rintsikat? Kopsu kysähti.
- MUN rintsikat, Sanni vastasi ja katseli niitä.
- Ai kauheeta, tyttö pidätteli hengitystään vieläkin ja voivotteli valittaen samalla.
- Kai sulla on vakuutus noihin? Henna kysyi vitsaillen.
- No EI!!! Sanni vastasi kauhunvallassa.
Olimme ravanneet eteenpäin kun Sannityttö oltiin saatu rauhoitettua. Katri näytti olevan huolissaan tytöstä ja yritti rohkaista häntä.
- Kyllä sä vielä uudet löydät…
- Enh samanlaisia!! Niiden vuori oli silkkiä ja fleeceä sekaisin, Sanni kertoi märin silmin. Jasu pyöräytti silmiään kauvempana ja Kopsu hymyili leveästi. Maiss tuntui olevan ainoa joka keskittyi talvenluontoon. Harvoin saattoi olla näin kaunista missään, varsinkin näin aikaisin päivällä.
- Muuten… Henna Sherlock aloitti. – Meidänhän piti etsiä myös syyllinen!
- Tiedetään, vastasin edestä hänelle ja annoin ponilleni pitkät ohjat.
- Mut, eiks aika suurel todennäköisyydel, se ois se ihmejengi! Kopsulla välähti nyt.
- Mutta ilman todisteita ei voida syytellä, Katri muistutti. Kuuntelin rauhallisesti tyttöjen päättelyä ja lintujen laulua.
Kiertäessämme juuri Storkongsvatnettia, kuulin Jasun huutavan:
- Eikö me voitais pysähtyy hetkeks tohon järven viereen? Tytön aneleva ääni kuulosti jotenkin oudolta.
Katsahdin häneen ja kysyin: - Mikäs nyt tuli?
- Noh kelpaisiko vastaukseksi mun sormet on jäässä? Jasu kysyi ja katsoin hänen käsiään. Tytön raukan paljaat kädet melkein sinertivät. Tyttö ei näyttänyt ymmärtävän missä maassa asuimme. Kävelimme hetken eteenpäin ennen kuin pysähdyimme järven rannalle. Vesi oli jäässä eikä kukaan kyllä ajatellut mennä sinne. Joku valitti hiertymistä ja toinen taas vain lösähti ponin kaulaa vasten. Jasu heittäytyi alas selästä ja siirtyi Maissin luokse anelemaan tytölle lapasia. Lopulta Katri kuitenkin kaivamaan taskuistaan toiset lapaset tytölle ja pääsimme vihdoin liikkumaan.
Hengityksemme höyrysi edessämme ja suuri Kongstindan-vuori seisoi aivan vasemmalla puolellamme. Ja kirjaimellisesti se oli suuri, sen sivusta tuntui jatkuvan äärettömiin eteen- ja taaksepäin. Kävelimme kuitenkin rauhallisin askelin eteenpäin autotiellä. Mistään ei kuulunut autojen ääniä mutta silti kaikki olivat paniikissa. Ainakin suurinosa, eli siis minä.
- Catu! Sanni huudahti ja osoitti eteenpäin vapisevin käsin. Juuri ennen Shelyesin suuntaan kääntyvää tietä, näin kahdeksan henkisen jengin. Heistä lähtevä savu kantautui jopa meihin asti.
- Jos käännyttäis? Maiss kysyi.
- Ei, me kuristetaan niistä totuus pois… Sanoin ilkeällä äänellä ja kannustin Lissun hitaaseen raviin.
- Noni! Kerro tai oot liiankin vainaa! Sanoin uhkaavasti yhdelle jengiläiselle.
- Mitä? Jengiläinen kysyi huojuen.
- Se on liian aineis tietääkseen mitään, Henna huomautti ja sama jengiläinen lähes kaatui ollessaan paikallaan.
- Noh kertokaa nyt ees joku! Ootteko te lähiaikoina käyneet Shelyesillä pahatekosien peräs! Kysyin ja tuijotin teiniäksdee hyypiöitä murhaavasti. Joku pieni poika näytti jopa tutisevan kun katsoin häntä muristen.
- Okei, joku lopulta aloitti tunnustuksensa ja jatkoi: - ehkä me saatettiin käydä ihan nopeesti jollain haisevalla paikalla, mutta eihän me mitään rikottu!
- Me puhuttiin nyt varastamisesta! Huudahdin.
- Aij. Noh kai me jotain otettiin, joku toinen jatkoi nyt. Katri huokaisi syvään sivummalla ja Sanni löi päätänsä Rican harjaan.
- En mää tienny näiden olevan nyt NÄIN tyhmiä, Maiss jatkoi. Sanni vetäisi taskustaan omat ihQut pinkit rintsikat ja näytti niitä jengiläisille.
- Hei! Pate! Sähän otit noi sieltä haisevasta paikasta! Halusit antaa ne sun tyttöystävälles synttärilahjaks! Joku tunnisti ja aineissa oleva Pate sanoi:
- Ai katos vaan...
Olimme ravanneet loppumatkan vapaasti Shelyesin pihaan. Lunta oli edelleen kaikkialla ja pakkanen oli vain kiristynyt.
- Kun ootte saaneet ne riisuttuu varusteistaan, ni tulkaa vielä hetkeks tonne sisälle, kerroin tytöille ja he vain nyökkäsit vastaukseksi. Seurasin Kopsua, Maissia ja Sannia pikkutalliin. Lissu nappasi heti karsinassaan suuren heinätupun suuhunsa, kun kuolaimet olivat poissa. Satulan levätessä ponin karsinan edessä, harjasin Lissun nopeasti ennenkuin saatoin jättää sen yksin karsinaan.
- Näitä tunteja tulee kyllä ikävä, sanoin huokaisten samalla kun vein tamman varusteet satulahuoneeseen.
- Eli siis asiani koskee erityisesti näitä tunteja ja tätä vakkaria. Oon täs nyt miettinyt mitä oikein tekisin tän vakkarin suhteen kun suurinta osaa teistä ei tunnu kiinnostavan, ja samalla mun into katoaa. Kuitenkin, mä en halua jättää näitä vakkarituntejani pois, koska mä vain rakastan tuntien pitämistä, joten... Aloitin kertomaan tytöille kun kaikki olivat paikalla. Hengitin hetken ennenkuin taas jatkoin.
- Tää vakkari on loppu nyt tältä erää ja siks mä haluankin kiittää teitä suuresti tästä mitä ollaan koettu. Toivottavasti ees joku teistä ei oo vaan roikkunut mukana vaan on jopa nauttinut näistä. Mä tahdon pyytää anteeks kun tarinat on olleet myöhässä ja suuresti pahoittelenkin, mutta inspis katos samalla kun katos teidänkin innostus. Tai en tiedä miltä teistä tuntuu, mutta musta tuntuu siltä. En silti syytä ketään sillä mulla on suuria suunnitelmia edessä. Uutta vakkaria mä alan pyörittämään vielä jossain vaiheessa mutta tää on niinkun nyt sitten over. Mä tahdon kiittää teitä ja muistutan että teillä on suuri oikeus tulla mukaan mun uuteen vakkariin sitten kun sen teen. Että teillä on etuoikeus päästä sinne! Selitettyäni tarpeeksi kauvan tytöille, kaikki olivat aivan hiljaa.
Rintaliivikuusi <3Anteeksi että tuli myöhässä...