Vko 53 - Erityistunti (Maastoon)!
Hyvää Uuttavuotta! - Gott Nytt År!
Iina - Miska
Kopsu - Lore €
Fiona - Milka
Henna - Pablo €
Sanni - Rica €
Maiss- Svea €
Ilman satulaa!
Katso maastoreittimme- Valmista? Huudahdin maneesista kun hyppäsin Lilyn selkään. Tamma pääsi heti maastoon kokeilemaan minun kanssani vähän tunninvetämistä. Tytöt nyökkäilivät ilosta, jo pari rakettipaukkua oli kuultu joten riskillä mentiin! Kukaan ei silti vielä valittanut että eipä minun mokani ole. Annoin kevyesti Lissulle pohkeita ja lähdimme läheslämpimästä maneesista kohti kylmää pakkasilmaa paukkujen kera. Maiss oli ensi kertaa nyt tunnillani eikä tyttöä näyttänyt häiritsevän asia, hänhän koki heti maastotunnin Svean kanssa. Tänään oli myös hyvin erityinen päivä, tänään selvisi kuka on
Kuukauden Hymyhyypiö! Tytöt olivat vielä melko pihalla koko hyypiöpalkinnosta mutta kyllä he siihen vielä tottuisivat. Ensimmäinen kuukausi jo koettu, monta vielä edessä.
- Kröh… Liikutaanko me tästä kukkapenkistä yhtään eteenpäin? Sanni kysähti ja katsoin missä olimme. Lily oli jälleen innostunut tutkimaan suihkulähdettä ja kukkapenkkiä, hymyilin sievästi samalla kun annoin tammalle pohkeita. Ohitettuamme maneesin olimme jo puiden seassa, katsahdin taakseni ja näin sievän kuusikon seuraavan minua. Sanni sai hyvin Ricansa liikkumaan vaikka tamma vähän haastava olikin. Perässä Kopsu ja Lore tulivat iloisina. Maissia näin juuri ja juuri Svean selästä, Milka liikkui riittävän nopeasti omaan normaaliin tahtiinsa verrattuna, Pablo tuli melkein kiinni Miskaan kun oli viimisenä jättiläisenä.
- Ketään ei sitten ohiteta, kukaan ei ratsasta kaverinsa vierellä mielummin tähdätkää edessä menevän ratsun peppuun! Huusin edestä ohjeistuksin. Lily liikkui nätisti eteenpäin ilman mitään puskaratsastusmenoa, mutta turha vielä oli puhua kun paukkuja ei edes kuulunut vielä.
Mellavatnettiä näkyi vähän kuusien läpi, lammikon pinta oli jäätynyt mutta turha sinne oli mennä luistelemaan. Tytöt pysyivät yllättävän hiljaa, luultavasi varautuneina raketteihin ja välkkyviin pamahduksiin, lukuun ottamatta Iinan pieraisuja.
- Eka! Henna huudahti ja kaikki kääntyivät katsomaan häneen, ei mitään pamausta kuulunut tai näkynyt.
- Pieru siis, tyttö sanoi hymyillen. Iina katsoi nyt Hennaa murhaavasti ja sanoi: - Ei voi mitään jos on ilmavaivoja! Naurahdin tyttöjen jutuille, ilmavaivajutuille oikeastaan. Mellavatnetia näkyi enää vähän ja huudahdin:
- Otetaan nyt ravia ja sitten laukataan pätkä, ennen Prestvatnetiä siirrytään raviin ja siitä käyntiin. Olkaa kevyessäistunassa laukan ajan että ne saa laukata vähän vapaasti… Pälpätin tytöille ja heidän kuulonsa terävöityi vasta sanan laukan jälkeen. Maiskautin Lissun raviin ja tamman pehmeissä askelissa oli ihana keventää. Tytöt seurasivat perässä ja seitsemän ratsua ravasi metsässä, kaksikymmentäkahdeksan jalkaa ravasi melkeinpä samaan tahtiin, paitsi Pablo otti lyhyempiä askeleita kun Svea kipitti salamana. Prestvatnetiä alkoi näkymään ja annoin laukkapohkeet. Lily lähti ensin hurjaan vauhtiin mutta hillitsin tammaa. Oli ihanaa laukata kovassa vauhdissa ja katsella ympäristöä, se oli täydellinen. Oikealle puolelle katsoessa näki suoraan Prestvatnetin järven ja taas vasemmalla oli Kjeldbergtind-vuoren seinämää. Sitten näin valovälähdyksen mitä seurasi pamaus. Lily lähti laukkaamaan lujempaan muut perässä, hillitsin tammaani ja sivusilmällä näin kuinka Rica lähestyi uhkaavasti. Sannille kiitos taitojensa suhteen ja hän hillitsi tamman. Pablo tuskin oli koventanut vauhtiaan ja Milka vain hätkähti. Svea oli lähtenyt Loren perään mutta tytöt vielä olivat selässä. Hiljensin Lilyn laukkaa raviin ja käynnissä tuskin enää näki oikealla järveä.
- Tuli nyt unohdettua että yksi kohta oltaisiin saatu ravata mutta ihan hyvää tämä teki kauramoottoreille! Huusin samalla kun taputin Lissua kaulalle, tamma pärjäsi hienosti ekaksi maastoretkeksi täällä. Pakkastuuli löi vasten kasvoja kun aloimme kiipeämään näköalapaikallemme. Kjeldbergtindin toisinaan melko matala näköalapaikka meni sopivasti reitiltämme.
- Pysähdytään hetkeksi tähän, saatte tulla selästä jos haluatte mutta hevosista pidetään kokoajan kiinni! Huusin yllättäen, ei ollut minun tapaistani jäädä kesken maastotunnin vain ihailemaan n. 10metrin näköalaa vuoren sivusta ja antaa lupa tulla selästä alas.
- Hei tossa menee toi tie! Ja mehän laukattiin ton pellon ohi! Tää vuori on valtava! Fiona fiilisteli ihan täysillä ja kuului taas pamaus mutta vähän hiljaisempana. Rica hätkähti ja pahasti, Lore seurasi perässä esimerkkiä.
- Rauhassa… Soo… Sanoin Lilylle kun tamman silmät eivät olleet rauhalliset.
- Hei tota voisko joku pitää täst Sveasta kiinni kun mä käyn tuolla sivummalla? Maiss kysyi yhtäkkiä, kaikki katsoimme nyt häneen. Mikä hänellä oli nyt niin kiire alas selästä?
- Selvä, Sanni voi varmaan ottaa Svean? Vastasin ja Sanni nyökkäsi vastaukseksi kysymykseeni. Maiss valahti alas shettiksen selästä ja antoi ohjat Sannille. Rica ja Svea katsoivat hetken toisiaan hämmentyneinä mutta tunnistivat kuitenkin että asuivat saman katon alla ja hyväksyivät toisensa. Maiss katosi jonnekin syrjemmälle alaspäin kuusikkoon ja Kopsu avasi suunsa:
- Mitä se tyttö aikoo?
- En tie… Ehkä käy vessas? Iina keksi ja Henna kohautti olkapäitään, mitä se meille oikeastaan kuului.
- Sillä on treffit! Fiona keksi.
- Haloo… Viiden minuutin treffit tuskin ihan iski poikii, Sanni totesi fiksuna ja hymyilin.
Maiss käveli nyt takaisin ja hän oli litimärkä.
- Mitä tapahtui? Kysyin vähän järkyttyneenä kun tyttö ei juurikaan liikuttanut ruumiinosiaan.
- Heittikö se poika vettä sun päälles? Fiona kysyi vitsaillen ja Maiss irvisti.
- Ihan lumet tippuivat niskaan ja sulivat… Tyttö sanoi ja hän näytti kuin olevan harjoittelevan sitä. Melko mahdottoman kuulosta koko lumi-niskaan-ja-sulamaan-juttu. En silti ajatellut asiaa sen enempää vaan käskin tyttöjen pistää kaikki valmiiksi että päästin jatkamaan matkaa.
- Siirrytään raviin ja vähän ennen Osanin kylää siirrytään käyntiin. Kävellään sen kylän ohitse ja raketteja saattaa silloin tulla jos kymmeniäkin, pälpätin lähes itsekseni. Jos itse tuntilaiset eivät kuunnelleet, niin ainakin minä kuuntelin. Painoin hellästi pohkeet kiinni tamman kylkiin ja pian ravasimmekin kevyessäravissa metsässä. Lintu lensi ohitsemme ja maisema oli ihastuttavan luminen… Hevoset pärskähtelivät ja hengittäessä tuli kaunis huuru eteen. Oli vielä talvea jäljellä vaikka joulu oli mennyt ohitse. Mentiin jo lävitse uuttavuotta, huomenna olisi jo vuosi 2010. Huomenna aloitettaisiin uudestaan kalenteri ja nyt odotettaisiin kesälomaa. Ensin jännitettiin kevään asioita, sen jälkeen todistusta ja kaiken jälkeen levähdettiin kesälomalla. Vuoren seinämä oli edelleen vasemmalla ja sitä oli ihastuttava katsella samalla kun liikkui eteenpäin. Kaukaa kuului pamaus mutta ääni oli niin hiljainen ettei hevoset muuta kuin katsoneet ympärilleen. Vähän ennen Osanin kylää siirsin Lilyn käyntiin ja olin varuillani. Käskin tyttöjen pitää ohjat kokoajan tuntumalla ja rauhoitella hevosia. Pian luultavasti kuului lujaakin pamauksia.
- Vau… Maiss sanoi kauvempaa ja siinä näkyi ensimmäinen vihreä paukku läheltä. Nyt ei ollut silti kyse Iinan pieruista, vaan raketista. Ei kestänyt kauvan kun ääni seurasi perässä. Lily pelästyi ja nousi melkein pystyyn. Tytöt pysyivät hienosti selässä ja kaikki tuntui menevän hyvin. Joku hullu mies lähetti vähän lähempää raketin mikä pitäisi kolme paukahdus ääntä, sitten hevoset saivat tarpeeksi. Rica lähti ensimmäisenä täyttä pukkikiitolaukkaa.
- Ei taas Sanni… Sanoin itselleni kun mieleeni tupsahti Halloween-ratsastus. Maiss sai pidettyä Svean rauhallisena, Pablo hätkähti niin että Henna lensi kaulalle, pysyi onneksi kyydissä silti. Miska lähti Rican perään ja Fiona sai pidettyä Milkaa. Lore lähti pukin kera matkaan mutta Kopsu tuli pian takaisin, Lilyn sain pidettyä rauhassa vaikka pelästyikin.
- Mennään hakemaan ne Sanni ja Iina! Huudahdin ja lähdimme kävelemään eteenpäin vähän reippaammin. Hoyerbukta-järvi alkoi näkyä ja hullu kylä katosi. Etseimme tyttö katsellen puskista, varmasti olivat kokeneet nyt puskaratsastustakin…
- Miska ja Iina! Kopsu ilmoitti nopeasti ja katsoin eteenpäin. Iina talutti Miska luoksemme ja hän oli lumessa.
- Lensit? Fiona kysyi hymyillen.
- Joo… Sanni on tuolla järvellä, Iina vastasi ja hyppäsi selkään.
- Eikai kummallekaan sattunut mitään? Kysyin nopeasti ja Iina katslei itseään.
- Minulle ei käynyt kuin ilmat pihalle mutta Sanni lensi jäälle, Iina kertoi ja irvisti. Jatkoimme matkaa Hoyerbukta-järven niemeen.
Niemessä näimmekuinka Rica seisoi katsellen järveen päin pää alhaalla. Sen ohjat olivat tippuneet alas ja jalustimet olivat ties missä. Sanni sen sijaan istui jäällä ja näytti pelkäävän.
- Apua! Mitäs jos tää on heikkoa jäätä?!? Tyttö huusi epätoivoisena ja naurahdin.
- Jos se olisi heikkoa jäätä sä et olis siinä nyt… Vastasin nauraen ja tyttö näytti kieltään minulle. Tyttö lähti ryömien ottamaan tammaansa kiinni. Rica ei astunut jäälle vaan kurotti päällänsä tyttöä vastaan. Katselimme sivusta henkeä pidätellen, mitä jos jää murtuisi? Sanni kuitenkin pääsi reunalle turvallisesti ja pitkä viilto seurasi tyttöä jäässä. Sanni hengitti raskaasti maassa ja nousi heikoin jaloin ylös.
- Haluatko kävellä loppu matka? Kysyin nyt huolestuneena mutta tyttö pudisti päätään.
- En mää… Hän sanoi heikosti, tyttö oli kalpea kuin lumiukko. Sanni hyppäti Rican selkään ja nielaisi ison palan kurkustaan alas, kuulin kuinka” Klunk” tuli hänestä.
- Okei! Otetaan tämä suora vielä laukkaa, pidätelkää hevosia ettei ne innostu lähtemään ilman rakettejakin! Huusin ohjeistavana tytöille jotka pidättelivät vielä henkeä. Muodistimme jonon uudestaan ja ravasimme ensin kunnes nostimme laukan. Vilkuilin laukan aikana hyvin tarkasti taakseni, varmistin että kukaan ei jäänyt jälkeen tai lähtenyt. Rica laukkasi nyt nätisti Sannin alla ja tyttö hymyilikin nyt. Lore ja Kopsu laukkasivat kauniisti eteenpäin ja Kopsu sai hyvin pidäteltyä. Maiss ja pikku Svea-mamma laukkasivat perässä pitkin askelin ja tyttö oli vieläkin märkä. Fiona sai Milkaan vauhtia ja hymyilikin nyt. Miska ajatteli lähteä puskaratsastamaan vielä mutta Iina piti Miskan hienosti hallinnassa. Pablo laukkasi perässä kauniisti ja Hennan ilmeen näkikin kunnolla kun katseli meitä ylhäältä. Käänsin pääni ja huokaisin nyt ilosta, tämä saattaisi onnistuakin ilman kuolemia.
- Sitten otetaan ravia vähän ennen tuota mutkaa ja ravataan mutkaan asti. Mutkassa sitten siirrytään käyntiin ja annetaan pitkät ohjat. Olkaa silti varuillanne jos tulee vielä paukkuja! Huutelin edestä.
- Niin… Iinan paukkuja kannattaa varoa! Fiona lisäsi omahyväisesti lauseeni. Pidätin tammani raviin ja tytöt tekivät perässä saman. Ravasimme hetken hiljaisuudessa.
Ohitimme juuri mutkan minkä takia Hoyerbukta-järvi jäi taaksemme, kävelimme kaikki hyvin mielin ja juttelimme mitä kaikkea olikaan tapahtunut vuoden aikana. Maissin kastuminen oli jo melkein unohtunut kunnes kuulin Kopsun havahtuvan ja hän kuiskasi Maissille:
- Ööh… Miks sä olet niin märkä?
- Lupaatko ettet kerro muille? Maiss kysyi kun oli käännellyt päätään ympäri tarkastaen että muut eivät salakuunnelleet.
- Maiss! Sun on turha paljastaa itse! Mulla on ikuinen kuva siitä todisteena, Henna huudahti ja katsoimme nyt leveästi hymyilevään Hennaan.
- Lupaathan näyttää sen sitten tunnin päätyttyä? Fiona kysyi hätäisesti.
- Ilman muuta! Ilmoitustaululle pääsee, Henna sanoi hymyillen edelleen. Maiss murisi ja luultavasti kuva ei ollut hyväksi hänen imagolleen.
- Okei, sitten otetaan loppuverkka itsenäisesti täällä maneesissa! Viekää hevoset sen jälkeen talliin ja sitten toivoisin että tulisitte päärakennukseen keittiöön, selitin tytöille ja heidän kiinnostuksensa nousi täysille lukemille. Veimme hevoset talleihin ja hoidin Lilyn vielä tallikuntoon. Lopulta lähdin tallustelemaan kohti päärakennusta, tytöt saisivat tietää kuka oli ensimmäinen Hymyhyypiö…
Astuin sisään iloisin mielin ja jätin takkini naulakkoon, tytöt kurkkivat keittiön ovelta koska oikein tulisin ja lopulta istuinkin ruokapöydän päässä.
- Niin tytöt… Tässä sitä ollaan, ensimmäinen kuukausi on mukavasti vierähtänyt ja seuraavalla kerralla on jo vuosi 2010… Uuden kuukauden alkaminen tarkoittaa myös että olisi aika paljastaa kuukauden hymyhyypiö! Selitin tytöille ja he puristivat toisiaan kädestä istuen pöydän ääressä.
- Ja Joulukuun Hymyhyypiö on… Sanoin ja pitkin päätöstä: - Kopsu!
Kopsun diplomi &
palkinto(Katso myös ilmoitustaulun coolein kuva!)Kiitokset teille kuluneista tunneista! Nähdään ensivuonna!