|
Post by Viivi on May 11, 2009 19:36:56 GMT 3
Ruiskukan Mystical Me "Milli"Norjanvuonohevonen, tamma Hoitajat: Viivi ja JessOmille sivuille
|
|
|
Post by Viivi on Aug 2, 2009 2:22:17 GMT 3
2.8.09
Hyppäsin pyöräni selästä Shelyesin tallipihaan. Aurinko paistoi kuumana ja lämpötila oli noussut huomattavasti eiliseen verrattuna ja aloin hikoilla ratsastushousuissani jo pelkästä pyörälenkistä. Entäs sitten kun joutuisin huhkimaan hevosen selässä tunnin tai kaksi? Kello ei ollut vielä kahtatoistakaan, eikä ollut suurikaan ihme, ettei pihalla näkynyt ketään. Monet hoitajat tulisivat kuitenkin vasta yhden aikaan, kun oli näin kuumakin. Katselin ympärilleni hetken rauhanomaisessa maisemassa ja lähdin talsimaan tarhoja kohti, aikeenani hakea Shelyesiin viime viikonloppuna tullut Ilona tarhasta. Tamma oli sopeutunut mainiosti Shelyesiin, kuten aikaisemminkin minulle Kornblomstiin tullessaan. Löysin sen makailemasta tarhasta puun varjosta. Muutkin tarhassa majailevat tammat näyttivät ottavan rennosti paahtavassa auringonpaisteessa. Pienen etsiskelyn jälkeen katseeni erotti myös kauempana ahnaasti ruohoa mussuttavan Millin. Tällä kertaa juonikas hoidokkini ei vaikuttanut karkuun lähtevältä ilkikuriselta ponilta kuin viime hoitokerrallani. Päätin liikuttaa Millin ensin, joten nappasin sen riimunnarun portilta ja lähdin kävelemään verkkaisin askelin kohti itseään lihapullaksi syövää Milliä. Tamma nosti päänsä, muttei sitä ilmeisesti huvittanut lähteä karkuun, saati sitten punoa jotain muita juonia, joten se heilautti häntäänsä laiskasti ja jatkoi ruohoprojektiaan. Ehkäpä se yritti ihan kiusallaan syödä koko laitumen tyhjäksi, ettei sen satulavyö menisi enää kiinni, vaikkei se yrittäisi pullistella ollenkaan. Niin tai näin, kävelin reippaasti tamman vierelle ja kiinnitin riimunnarun sen päitsiin. Milli nappasi vielä viimeisen suupalansa maasta ja lähti löntystelemään erittäin laiskanoloisesti perässäni. Kuuma ilma teki tosiaan ihmeitä energiapommeihin eläimiin.
Viileässä ja ilmastoidussa tallissa Milli virkosi hetkessä ja oli taas oma vekkuli itsensä. Harjasin sen kauttaaltaan ja kavioita puhdistaessani se päätti yhtäkkiä riuhtaista jalan takaisin maan kamaralle ja kääntyä mielenosoituksellisesti takapuoli minua kohden. Eikä siinä vielä kaikki: joko suunnitellusti tai vahingossa (epäilyni kohdistuu huomattavasti ensimmäiseen vaihtoehtoon) sille yllätti hätä ja monta tuoretta lantapaakkua tippui lähestulkoon toisen jalkani päälle! Älähdin ja kävelin reippaasti Millin sivulle siirtäen sen taas niin kuin kuuluikin. Tamma totteli auliin viattomasti, eikä näyttänyt tietävän ollenkaan, mistä olin saanut ärtymykseni. Se tapitti täysin viattomilla nappisilmillään minua, mikä ei kuitenkaan tehonnut. Nostin jälleen Millin vasemman takajalan ja olin viimeistelemässä sen puhdistusta, kunnes tamma törkkäsi minua jalallaan, jonka vuoksi menetin tasapainoni. Milli ei edes suunnitellut kääntyvänsä. Se vain katseli minua kummissaan, kun kaaduin maahan istualleni. Ja arvaa vain kahdesti, mihin? Eiköhän tietenkin sen tuoreeseen lantakasaan! Puhisin ärtyneenä ja nousin salamannopeasti ylös. En viitsinyt kurkata ratsastushousujeni likaisuusastetta, sillä tiesin sen kuitenkin. Onneksi minulla oli jäänyt viime kisojen yhteydessä kaappiini kisahousuni, jotka voisin vaihtaa pian. Päätin kuitenkin puhdistaa kaikki Millin kaviot kunnialla loppuun ennen kun sen tekisin. Tamma aisti lievän ärtymykseni ja yritti puskea päätään minuun, eikä enää yrittänyt minkäänlaisia temppuja. Juuri kun olin kumartunut Millin viimeisen kavion pariin, selin karsinan ovelle, kuulin hysteerisen käkätyksen, enkä tarvinnut sekuntiakaan tietääkseni, kuka oli saanut tämän repeämiskohtauksen. Laskin Millin kavion ja käännyin ympäri katsomaan käkättävää Jassua (vaikuttaen olevan pikkuhiljaa vajotusuhan alaisena), joka kysyi naurunsa lomasta: ”Ootko sattunu kurkkaan lähiaikoina peiliin selin?”
Vartin kuluttua seisoskelin puhtaat ratsastushousut jalassani Millin karsinalla ja olin suitsimassa sitä juoksutusta varten. Lämpimällä ilmalla en rääkkäisi Milliä rankalla treenillä, mutta liikuntaa tarvitsisi se sekin, joten päätin juoksuttaa sitä maneesissa. Jos siellä ei olisi muita, voisin päästää tamman irtikin. Milli puhisi tyytyväisenä vierelläni ja vaikutti selvästi omahyväiseltä (jos se siis ylipäänsä on hevosen kohdalla mahdollista!), kun lähdin taluttamaan sitä tallista ilman satulaa. Ehkäpä se luuli, että satula oli jätetty pois sen mahan suuren koon vuoksi. Ja pah! Toivottavasti tamma ei ottaisi yletöntä possuamista tavaksi. Rapsuttelin Milliä korvan takaa sitä talutellessani. Tamma tuhahteli tyytyväisenä ja huiski ympärillä pörrääviä kärpäsiä ympäriltään. Olihan se suloinen tamma - omine puolineen.
Maneesissa juoksutin Milliä yli puolen tunnin ajan, niin käynnissä, ravissa kuin laukassakin ja molempiin suuntiin. Vaikka maneesi oli selvästi viileämpi vaihtoehto kuin kenttä ja auringonpaahde, tamma vaikutti laiskahkolta jouduttuaan töihin, jonka vuoksi jouduin turvautumaan juoksutusraippaani aika monesti, kun muut avut eivät meinanneet auttaa. Kun olin juoksuttanut tammaa puolisen tuntia, suljin maneesin oven kokonaan ja pistin sen eteen riimunnarun varmuuden vuoksi: jos joku sattuisi maneesiin eksymään, Milli ei ainakaan pääsisi juoksemaan karkuun. Ja tuskin se muutenkaan ihmisen mentävästä reiästä mahtuisi. ”Ainakaan tuon pullamahansa kanssa.” Lisäsin mielessäni. Päästin Millin vapaaksi maneesiin. Pienen hätistelyn jälkeen se lähti ravaamaan maneesin toiseen päähän. En osaa sanoa, kumpi meistä sen vartin ajan liikkui loppujenlopuksi enemmän: rauhallisesti laukkaava tai ravaava Milli, vaiko sen perässä hengästyneenä juossut minä, kun yritin epätoivoisesti saada ponin liikkeelle. Mutta sitäpä ei huvittanut liikkua noin kuumana päivänä askeltakaan. Lopetettuani juoksuni Milli pysähtyi välittömästi, katseli minua nappisilmillään arvioiden ja käveli suoraan luokseni, jossa laitoin sille taas suitset päähän. Tamma yritti vähän väliä lepuuttaa leukaansa olkapäälläni tai nojata minuun, ihan kun olisin jaksanut kannatella sitä! Taluttelin Milliä hetken kävellen Shelyesin pihapiirissä, jonka jälkeen talutin sen takaisin talliin ja riisuin sen suitset, pesin kuolaimet ja harjasin vielä pikaisesti, vaikkei tammalla mitään erikoisempaa tarvetta siihen ollutkaan. Karsinassa nappasin valttikorttina Millin lempiherkkua: omenanpaloja laukustani ja aloin venyttämään sitä. Muuten hoidokkini ei olisi varmaan kuuna päivänä suostunutkaan moiseen, mutta herkullisten omenanpalojen vuoksi voi sentään tehdä jotain…
Milliä hetken hellittyäni ja hemmoteltuani päästin sen takaisin tarhailemaan kaveriensa kanssa. Huomasin, että osa hevosista oli haettu sisälle, mikä merkitsi myös monien muiden hoitajien paikalle saapumista. Nappasin aidassa kiinni olleen limenvihreän riimunnarun (Ilonan varusteiden hyvä puoli: kenelläkään ei ole samanlaisia, joten omansa tunnistaa helposti!) Ja lähdin kävelemään kohti omaa tammaani. Ilona kohotti päätään Millin tapaan kun lähestyin sitä, mutta toisin Millin tavoille, se lähti kävelemään minua vastaan ja hörähti pehmeästi luonani. Tarjosin tammallekin omenanpalan ja lähdin taluttamaan sitä yksityistalliin.
Tallissa tapasin myös Vania harjaavan Maissin. Pieni shettistamma oli jo hyvää pataa Ilonan kanssa ja ne olivat mainio pari, niin tarhassa kuin karsinanaapureinakin. Harjasin Ilonaa vaiteliaana. Tamma lepuutti päätään karsinan ovea vasten ja vaikutti torkkuvan. Ainakin sillä oli silmät tiukasti kiinni. Kun Ilona oli puhdas, pyysin Maissia vahtimaan sitä hetken, kun hain suitset satulahuoneesta ja suitsin tamman ongelmitta. Päätin mennä sen kanssa kevyen ratsastuksen maneesissa ilman satulaa, lämpöisen ilman vuoksi. Ehkäpä sitten muutaman viikon päästä pääsisimme hyppäämään kunnolla ja kenties osallistumaan jonkin sortin kisoihinkin. Ilonan mitta alkoi olla jo pikkuhiljaa täysi seisoskelun suhteen, joten nappasin sen ohjat kaulalta ja jätin edelleen Vanin ja Vania hellivän Maissin talliin kaksistaan.
Maneesissa kohtasin suuren ongelman: ketään ei näkynyt mailla eikä halmeilla (juuri äsken lauma hoitajia oli ratsastanut porukalla maastoon) eikä maneesista löytynyt niin mistään penkkiä, jonka avulla pääsisin Ilonan selkään. Päätin turvautua siis omiin konsteihini. Päästin rauhallisesti paikallaan seisovan Ilonan ohjat kaulalle ja saatoin vain toivoa, että se todellakin pysyy kiltisti paikoillaan, kun yrittäisin hypätä selkään. Menin parin askeleen päähän Ilonasta, otin vauhtia ja hyppäsin sen selkään kaikin voimin. Hetken vaikutti siltä, että olisin pysynyt selässä ja saanut jalan heivautettua Ilonan selän yli, mutta tietenkin pahaksi onnekseni maneesin ovi kolahti ja Ilona otti säpsähtäneenä muutaman sivuaskeleen. Minä menetin tasapainoni ja lensin Ilonan toiselle puolelle, komeasti tömähtäen. Samassa kuulin jo toistamiseen tänään kamalaa käkätystä, joka ei kerta kaikkiaan voinut kuulua kuin yhdelle tietylle henkilölle maailmassa!
Vasta viiden minuutin kuluttua istuskelin Ilonan pehmeässä käynnissä uralla. Tamma kuunteli apujani moitteettomasti, eikä se vaikuttanut ollenkaan normaalia laiskemmalta. Kuulin vierelläni kävelevän Jassun hykertelevän edelleen ajoitustaan: miten juuri minun tapaistaan, että vahingoniloinen ystäväni pääsee todistamaan kaksi noloa tapahtumaa ja sen lisäksi saa vielä tallennettua toisen niistä videokameralle! Totta, Jassu taputteli parasta aikaa Sonyaan ja selitti minulle sadannetta kertaa, kuinka hän oli päättänyt tulla kuvaamaan hevosia tarhaan, mutta kuullut maneesista puhetta ja päättänyt mennä sinnekin: kuvausvalmiina olevan videokameransa kanssa! Olin joutunut odottamaan mukavan aikaa, että Jassu oli saanut hillittyä käkätyksensä ja päässyt katsomasta saamaansa videoklippiä nauhalta, jonka olin jo nyt nähnyt liian usein!
Kuten sanottu, menimme Ilonan kanssa lähinnä käyntiä ja ravia, tehden runsaita määriä voltteja, ympyröitä ja kiemuroita. Tamma kuunteli moitteettomasti apujani ja minusta tuntui siltä, että olisin voinut osallistua vaikempaankin koululuokkaan sen kanssa, vaikkemme edes yrittäneet mitään väistöjä vaativampaa. Laukka oli ratsastuksen ylellinen kohokohta, josta sekä minä että Ilona nautimme, vaikka tamma pääsikin oikaisemaan kunnolla kulmissa… Tehtyämme myös voltteja laukassa, hidastin tamman loppuraveihin ja niistä käyntiin antaen sille pitkät ohjat. Vieläkin ärsyttävästi virnuileva Jassu uskalsi pelmahtaa vierellemme juttelemaan ja näytti muutaman onnistuneen laukkaklipin videokameralta, joihin olin itsekin tyytyväinen.
Ratsastuksen jälkeen talutin tamman talliin. Se ei ollut hionnut juuri yhtään lämpimästä – ellei kuumastakin säästä huolimatta, mutta harjasin sen silti pikaisesti ja pesin kuolaimet. Silittelin sitä vielä hetken ennen kuin lähdin taluttamaan tammaani tammalaitumelle. Ilona tajusi vasta tuolloin olevansa erityisen nälkäinen ja se yritti koko matkan laitumelle näykkiä ympäriltä ruohoa ja lehtiä, vaikka olin juuri viemässä sitä koko yön ajaksi mässyttämään ruohojansa (mikäli sille Millin ohessa enää mitään jäisi…) mutta mitenpäs tamma olisi sen tajunnutkaan. Jäin hetkeksi tarhoille katsomaan, kun Ilona laukkasi kevein askelin hevoskamujensa luokse. Se pysähtyi Miran vierelle ja tervehti tätä lempeästi hörähtäen. Hymähdin levolliselle tammalaumalle ja palailin verkkaisin askelin talliin koukaten samalla lantalassa hakemassa kottikärryt.
Ennen lähtöäni siivosin vielä sekä Ilonan että Millin karsinat, vaikka eivät ne erityisen likaisia vielä olleet, kun hevoset olivat suurimman osan päivästä ulkona, mutta kuitenkin. Lähdin tallilta jo viiden aikaan, hyvästellen yhä omahyväisen Jassun ja Vanin karsinaa siivoavan Maissin, sekä muutaman muun tapaamani hoitajan. Tuon jälkeen lähdin uskollisen pyöräni selässä kotiin.
PS. Tiietään, tuli vähä nopee, kuvailu puuttu ja sellasta, mut yritän ens kerralla jotain muuta...
VIIVI, tää tarina on ihana ! *kuolaa* Mutta en mää oikeesti nuin ilkee oo, käkättämässä kokoajan raukalle : ----- ) Kaikin puolin yli-ihana kokonaisuus, en keksi tästä mitään negatiivistä! Ja herranjumala, nopeeko? Yli 1000 sanaa, voi luoja. Että jotkut jaksaakin panostaa tarinoihinsa! (tähän tulis se ihana &&&&&&&& hymiö, u know :3)
VIIVI + MILLI 2HM
~ J
Sori, mää voin kyllä mainiosti kuvitella sut käkättämässä >D Ainaki sille housujutulle. 8>
~ Viivi
|
|
|
Post by Viivi on Aug 2, 2009 21:29:48 GMT 3
2.8.09 Joo yleensä ei tuu sit näin ahkeraan tarinoita mut nyt oli pakko ko inspis iski Saavuin Shelyesiin vasta kahden nurkilla omien menojeni vuoksi. Tuohon aikaan kaikki olivat jo täysillä hommissaan: hoitajat touhusivat hevostensa kanssa ja kuskasivat kottikärryjä, tallityöntekijät olivat hommissaan ja Jassu -. Niin mitä ihmettä Jassu tekikään? Hän vaikutti lähinnä ahdistuneelta ja hänen toisessa kädessään roikkui arviolta viisivuotias pikkutyttö silmät säihkyen. Juoksin äkkiä Jassun luokse ja tervehdin tätä jo kaukaa. ”VIIVI” Jassu näytti aivan ajokoiralta, joka oli vainunnut lenkkimakkaraa kupissaan. ”PELASTUKSENI!” Pysähdyin kuin seinään parin metrin päähän heistä vilkuillen pikkutyttöä epäilevästi. ”Saat vahtia tätä Ann- eikunsiis tyttöä.” Jassu korjasi, kun tyttö mulkoili häntä tuimasti. ”Kauanko” Kysyin hieman epäillen. Pikkulapset tulivat yleensä minun kanssa toimeen, mutten minä ikinä niiden. ”Äh. Seuraavan tunnin ajan vain. Sitten hänet tullaan hakemaan. Tuttuni halusi tyrkyttää minulle lapsensa hoitoon muutamaksi tunniksi. Oikea elohiiri.” Jassu selosti. ”Äiti vai lapsi?” Kysyin tietäen jo itsekin vastuksen. Jassu jätti vastaamatta kysymykseeni ja lisäsi vielä: ”Voisit vaikka näyttää miten hevosia harjataan ja miten niiden kanssa ollaan. Ei pitäisi tuottaa ongelmia sinulle.” Suostuin epäilevästi, mutta vain sen vuoksi, että tiesin Jassun olevan ongelmissa, jos hän yrittäisi pitää ratsastustuntia pikkutyttö jaloissaan. Muutaman minuutin kuluttua kävelimme tarhoille. Tyttö roikkui kädessäni tiukasti, eikä suostunut millään paljastamaan nimeään. Yritin kaikkea: ”Anni, Anna, Anne” Mutta tyttö vain ravisti tuimasti päätään. Luovutin ja pysähdyin tarhan portin eteen. Harmi, että olin jo ehtinyt suunnitella ratsastuksen Millin kanssa ja päättänyt antaa Ilonalle lepopäivän. Mutta kai Millikin osaisi käyttäytyä, kun olisi sentään pieni ihminen kyseessä. ”Hevosia tulee hakea rauhallisesti tarhasta. Toiset eivät tule sieltä helpolla, mutta jotkut tulevat kutsustakin luokse. Kuten vaikka tuo oma hevoseni tuolla.” Lisäsin Ilonaa osoittaen. Tyttö nyökkäsi silmät tuikkien ja näytti painavan päähänsä jokaisen sanomani sanan. ”Käyn nyt hakemassa hoitohevoseni Millin. Tuo tuolla.” Osoitin puun takana meitä tarkkailevaa Milliä ja tyttö nyökkäsi jälleen. Nappasin Millin riimunnarun ja lähdin kävelemään tamman luokse omenanpala kädessäni. Nyt en voisi jahdata sitä tarhassa ja jos niin joutuisin tekemään, siitä tulisi kyllä hakkellusta! Onneksi Milli näytti huomanneen omenanpalani. Se kurkotti varovasti kaulaansa minua kohti. Tuiotin vain tammaa, enkä katsonut jalkoihini ollenkaan. Ja tietenkin, kompastuin kovan ryminän kera jaloissani olevaan kantoon! Kuulin takaani kirkkaan äänen: ”Jos tarhaan pitää mennä hiljaa niin kuinka kova ääni on liian kovaa?” Jätin vastaamatta. Milli oli laukannut säikähtäneenä pois ja napannut kädestäni pudonneen omenanpalan, jota se nyt mässytti tyytyväisenä reilun välimatkan päässä. Hymähdin, mutta päätin olla jahtaamatta sitä enempää ja päädyin suosiolla Ilonaan. Se saisi viettää vapaapäivänsä huomenna, enkä minä eilenkään mitään rankkaa sen kanssa tehnyt. ”Ilona!” Huusin tammalle reippaasti ja vihelsin. Tamma lähti laukkaamaan reippaasti luokseni ja pysähtyi aivan eteeni. ”Hieno tyttö.” Mumisin sille syöttäen taskussa olleen omenanpalan. Juuri kun olin kiinnittämässä Millin riimunnarua sen päitsiin, tunsin kovakouraisen törkkäisyn olkapäässäni. Ilona peruutti luimien muutaman askeleen, kun Milli tunki eteen mustasukkaisena. Enempää ajattelematta sujautin riimunnaurun sittenkin sen päitsiin ja silitin Ilonaa pahoillani häiritsemisestä. Milli törkki koko matkan minua portille, niiden makupalojen toivossa tietenkin. ”Mikä sen nimi on?” Sain kuulla heti portilla, kun päästin Milliä ulos. ”Milli.” Tyttö nyökkäsi jälleen ja tuijotti Milliä lumoutuneena. Jostain kumman syystä hän kuitenkin kieltäytyi silittämästä sitä. Ihme tyttö. Karsinassa sidoin kaiken varmuuden vuoksi Millin kiinni vetosolmulla. Nyt tamma ei saisi tehdä kerrassaan mitään muuta kuin olla kunnolla! Tutustutin tytön Milliin ja selitin muutamia perusasioita hevosten hoidosta. ”Hevosiin samaistuu ajan myötä. Tuntee hevosensa aina vain paremmin, eikä tarvitse enää pohtia, mitä sen päässä liikkuu” Selitin parasta aikaa. Milli oli yllättävän esimerkillinen haistellessaan tytön pientä kättä. Tyttö katseli minua hieman ymmällään, mutta nyökkäsi kuitenkin. ”Katsoisitko hetken Millin perään? Ei se tuosta silti karkaa kun se on solmittu kiinni, käyn vain hakemassa nopeasti sen harjat.” Kysyin ja sain vastaukseksi reippaan ja innokkaan nyökkäyksen. Kävelin ripein askelin satulahuoneeseen ja kaivoin sieltä Millin harjalaatikon esiin. En halunnut jättää silti pientä tyttöä pitkäksi aikaa elämäniloisen Millin kanssa kahdestaan. Ja miten juuri minun tuuriani, joku oli ilmeisesti käynyt lainaamassa sieltä harjaa ja jättänyt harjalaatikon auki – mikä tarkoittaa siis sitä, että kun minä kiskaisin sen kannesta ylös, kaikki harjat levähtivät ympäri satulahuonetta. Harjoja kerätessäni kuulin askelia takaani – joku oli siis lisäksi tulossa katsomaan aikaansaannostani. ”Viitsisitkö auttaa hieman?” Kysyin pikaisesti tuliaan vilkaisematta. Kuitenkin se olisi Jassu – minun tuurillani. Vastausta ei kuulunut, joten epäilin tulijan lähteneen vähin äänin, kunnes tunsin reippaan törkkäisyn selkääni, jonka ansiosta horjahdin kyykkyasennossa eteenpäin. Tuon törkkäisyn tunsin ihan liian hyvin – siitä ei voinut erehtyä sitten millään! Talutettuani tyytyväisen Millin takaisin karsinaansa, tiukkasin tytöltä heti, miksi hän oli päästänyt ponin irti, vaikka sitä piti nimenomaan vahtia. Tyttö toljotti minua ällistyneenä ja selitti, että Milli oli itse avannut vetosolmun ja lähtenyt kävelemään minun perääni. Huokasin pitkään ja katselin vieressäni seisoskelevaa Milliä. Se osaa siis avata vetosolmutkin! ”Mutta eikö sinun itse olisi pitänyt tietää se, jos ymmärrät sen ajatuksia?” Tyttö kyseenalaisti, kun tuijotin Milliä. Teki mieli vastata ”No yritäppä itse ottaa tuosta ponista selvää!” Mutta jätin sen omaksi ajatuksekseni. Nyt kun meillä oli ongelmien jälkeen harjat, näytin tytölle, miten hevosta harjataan oikeaoppisesti. Milli oli taas moitteettomasti: se ei välittänyt, vaikka pikkutyttö saattoikin harjata sitä välillä väärään suuntaan, taputtaa sitä hieman kovakouraisesti tai yrittää saada sen kielestä kiinni, kun Milli haukotteli makeasti. Milli yksinkertaisesti vain seisoi ja oli, jonka ansiosta olin suunnattoman ylpeä hoidokistani. Pian huomasin, että kaviokoukku puuttui tyystin harjalaatikosta. Muistin sen olleen pudonneiden harjojen joukossa, joten en ollut ilmeisesti huomannut nostaa sitä. ”Voisitko käydä hakemassa satulahuoneen lattialta kaviokoukun?” Kysyin Milliä silittelevältä tytöltä. ”Sellainen punainen muovinen kapula, jossa on harja päässä.” Lisäsin. Huomasin, kuinka tytön kasvot loistivat, kun hän sai auttaa minua. ”Ai niin kuin hevosen hammasharja?” Hän kysyi innoissaan. Huokasin ja selitin sen olevan hieman hammasharjan näköinen, muttei sitä käytetty siihen tarkoitukseen ja siinä oli myös metallinen koukku. Tyttö nyökkäsi ja kiiruhti hakemaan, ilmeisesti ylpeänä saadessaan jonkun tehtävän. Nappasin odotellessani vielä Millin harjan ja kumarruin harjaamaan sen toista takajalkaa. Yhtäkkiä tamma siirsi koipeaan minun suuntaan, jonka ansiosta horjahdin hieman taaksepäin. Sitten se laskeutui mukavasti makuulle. Ensin tuiotin sitä vain istualleni pöyristyneenä, mutta tajutessani sen piehtarointiaikeet, kierähdin nopeasti makuullani karsinan seinää vasten. ”No NYT mää tiiän mitä se hevoseen samaistuminen tarkottaa!” Kuului kirkas hihkaisu karsinan ovelta. Voihkaisin hiljaa. Karsinan ovella seisova pikkutyttö oli nähnyt piehtaroivan Millin – ja minut kieriskelemästä puruissa! Onneksi ne olivat kuitenkin puhtaat eilisen siivouksen jäljiltä. ”Viivi sää oot kyllä ihan paras ope!” Tyttö ilmoitti hihkaisten ja ojensi minulle kaviokoukun. Kävelimme maneesia kohti käsi kädessä. Olin tytön avustuksella saanut valtaosan puruista hiuksista ja vaatteistani, mutta tunsin silti olevani vielä täynnä niitä. Kelloa vilkaistuani huomasin, että tunti oli loppunut hetki sitten, joten lähdin kiireesti viemään tyttöä Jassun hoiviin. Siihen saisi jäädä minun opettajan ja lapsenvahtini ura! Maneesin edessä näin Jassun juttelevan jonkun pitkän naisen kanssa, jonka hoitolapseni tunnisti omaksi äidikseen. Huokasin helpottuneena, että tyttöä odottaisi kyyti jo nyt. ”Annukka!” Nainen hihkaisi ja otti tyttärensä syliin. ”En oo ANNUKKA!” Tyttö vastasi yhtä kuuluvasti, vaikkakin huomattavasti synkemmällä äänensävyllä. Nainen huokasi kääntyen minun ja Jassun puoleen. ”Hän on aina halunnut muuttaa nimensä, en kyllä ymmärrä mitä vikaa Annukassa on.” ”Niin. Minä haluan oman ponin – yhtä ihanan kuin Millin ja annan itselleni saman nimen mikä silläkin on!” Nainen katsoi järkyttyneenä Jassua ja minua. ”Haluan samaistua hevoseen! Niin kuin Viivi kertoi!” Tyttö ilmoitti reippaasti. ”Viivi on sitten paras opettaja!” Tunsin punastuvani. Jassu katsoi minua kysyvästi, mutta huomatessaan, että hiukseni olivat sangen puruiset hän vaikutti olevan hohotuskohtauksen partailla koko ajan hyvästellessään Annukan ja tämän äidin. Kun jäimme kaksin, mainitsin selittäväni myöhemmin kokonaan, mutta halusin juuri nyt välittömästi ratsastamaan pirullisella hoidokillani. Milli tapitti minua vastustamattomilla nappisilmillään, aivan kun olisi syntynytkin viattomana. Ja pah! Se oli pieni piru jo syntyessään, totesin rapsutellessani sitä. Millin suitsinta ja satulointi sujui ilman ongelmia, aivan kuin tamma olisi tahtonut pyytää anteeksi äskeistä. Mistä vetoa silti, että se unohtaisi tapahtuneen taas pian ja keksisi jotain ”hauskaa”. Kentällä oli meidän lisäksemme myös laukkaavat Maiss ja Vani, sekä Maria ja Rica. Tytöt mainitsivat lopettavansa vartin päästä ja laukkaavansa viimeisiä kierroksiaan, joten saisin koko kentän käyttööni, ellei sinne tulisi vielä muita. Nousin kiltisti paikallaan seisovan Millin satulaan ja pyysin sen reippaaseen käyntiin. Lämmittelin sitä noin vartin ajan käynnissä ja ravissa uran sisäpuolella, kunnes Maiss ja Maria lähtivät ja siirryin uralle. Milli kulki hyvin eteenpäin apujani totellen. Se teki moitteettomasti pysähdyksiä, temponvaihtoja, ympyröitä, voltteja ja väistöjä. Mietin jo, oliko se unohtanut kaikki muut temppunsa ja päättänyt keskittyä kerrankin kunnolla. Nostin laukan pääty-ympyrältä. Milli laukkasi kuin satuhevonen konsanaan ja keskityin vain istumaan sen selässä. Yhtäkkiä tunsin kovan nykäisyn ja tunsin Millin tehneen äkkijarrutuksen. Painoin nopeasti pohkeet kylkiin, mutta liian myöhään, sillä tamma oli jo laskenut päänsä alas, jotta voisin lentää siitä helposti, kuin lentävät lehmät konsanaan. Ja sitähän minä en tekisi! Takerruin tamman kaulaan menettäen samalla molemmat jalustimeni ja tunsin sen heittävän keveän pukin saadakseni minut irti. Roikuin sitkeästi kaulassa tamman pukitellessa ja laukatessani eteenpäin, kunnes lopulta tunsin Millin voittaneen. Otteeni irtosi ja putosin tömähtäen maahan. Yllätin Millin kuitenkin perinpohjaisesti. Yleensä kun ratsastajat jäivät aina makaamaan tai nousivat hitaasti nykien ylös, minä sinkaisin ylös kamalalla vauhdilla ja takerruin Millin ohjiin, kuin petoeläin konsanaan. Nyt puolestaan Milli huomasi hävinneensä ja harmitteli varmasti tapahtunutta ja omaa hitauttaan. Ympärille katseltuani huokasin helpotuksesta. Kukaan ei ollut päässyt todistamaan tapahtumaa – eteenkään kameransa kanssa hihhuloiva Jassu! Lopputuntimme sujui onneksi ongelmitta: suorastaan pakotin Millin kulkemaan kokoajan moitteettomasti ja olin tyytyväinen vain sen täydelliseen suoritukseen. Pienen laukkapätkän, loppuravien ja -käyntien jälkeen laskeuduin satulasta ja palkitsin ratsuni omenanpalalla, joka katosi yllättävän nopeasti Millin pohjattomaan mahalaukkuun. Tallissa harjasin vielä tamman nopeasti. Se oli hikoillut hieman satulan kohdalta, muttei liiaksi, joten pelkkä harjaus riittäisi mainiosti. Kummankaan hoidokkini karsinat eivät myöskään olleet siivouksen tarpeessa, joten pääsisin lähtemäään kotiin kunhan Milli pääsisi tarhailemaan. Tamma roikotti päätään huiskien samalla kärpäsiä pois luotaan ja se totta vie innostui päästessään jälleen kirmaamaan laitumelle! Ulkona katselin vielä pitkään laiduntavia eläimiä: Kavereidensa luokse ryntäävää Milliä, joka oli varmasti kärsinyt jonkin sortin sisäisestä eroahdistuksesta, puun varjossa loikoilevaa Ilonaa, ruohoa mutustelevaa Vania, toisiaan rapsuttelevia Ricaa ja Lizzyä, sekä Millille hörähtelevää Miraa. Tuon jälkeen olin lähtövalmis – hyvästeltyäni talliporukan ja kerrottuani Jassulle päivän tapahtumat! Voi ei Viivi, ei saa tehä näin ihania tarinoita :ooooo Repeilin joissain kohtaa ja käkätin ääneenki tässä koneella (porukat katto hieman että wtf?) mutta, ihaninparastarina, oikee piristysruiske !! VIIVI JA MILLI 3 HM
~ J
|
|
|
Post by Viivi on Aug 3, 2009 0:35:20 GMT 3
Jootiiän etten oo ikinä osannu piirtää ku palloja Harmaa näyttää iha siniseltä ja kaikkea muuta hauskaa ja humorististä. Eikä näytä : ) Ihana, Milli on iha ittensä näkönen 8''> 4HM
~ J
|
|
|
Post by Viivi on Aug 10, 2009 2:15:42 GMT 3
10.8.09 - Millin uintireissu Viedessäni Millin taluttaen kahlailemaan, tamma -yllätysyllätys- karkasi pätsistään ja rynnisti vapaana merelle... ps. jätin noi hahmottelujäljet ja jalat on taas aika ouvot mut ihansama (ja värit on megahehkeet, älä yritä väittää muuta) No värithän ON megahehkeet , tosi onnistunut kuva ! IHana!(kerranki sääki piirrät :
~ J
|
|
|
Post by shinqua on Sept 20, 2009 21:11:57 GMT 3
20.9. - Outo hemmo tallilla
Punnersin vaivalloisesti ylös sängystäni. Jalat olivat helkutin kipeät eilisestä jumpasta, jossa lauantaisin kävin. Pyrähdin vaatekaapilleni ja katsoin nopeasti itseäni peilistä. No juu. Hiukset pystyssä ja kiharoilla. Kestää aikansa että ne saisi suoraan, mutta nyt ei huvittanut. Huomenna sitten, kun kouluunkin olin menossa. "Ahaa. Viesti Joonalta." "Huomenta. Onnea ensimmäiselle päivälle she... mikä nyt olikaan. Tallille kummiskin. Illalla leffaan? Hymyilin kivalle viestille ja vastasin. Puin ratsarit+vihreän hupparini päälleni ja laitoin hiuksen veden avulla suoriksi ja siitä ponnarille. Oli kuitenkin pakko laitella vähän kajaalia, mutta ei sen enempää. Otin mukaani omenan ja lähdin kohti Shelyesiä.
Saavuin skootterillani tallille ja tarhoista näkyi useita turpia, jotka katsoivat vehjettäni, mposkootteria, ihmeisään. Osa saattoi myös ajatella: "Noinko meijät, uljaat kilparatsut päihitetään. Älkää unta nähkö!" Menin talliin laitettuani keltaisen pyöräni tallin edustalle. Talliin mennessäni näin ei tuttuja kasvoja. Suunnistin Jassun luokse, joka kyyri jonkun hevosen kavioissa. -Jassu moij ! -Shinqua. Terve! Suakin näkee, vaikka Millin hoidon piti aloittaa kolme päivää sitten. -Joo sori. On ollu kiireitä. -No eipä mitään. Viivi, Millin toinen hoitaja, on käyny hoitelemassa tammaa. Kuulema sillä koeviikko alkaa niin ei ehi kunnolla käymään. -Okei. Mäki yritän, mutta ysiluokka on mikä on. -Niimpä niin. Mutta voin nyt näyttää missä Millin karsina on. Nyökkäsin ja jätimme Jassun hoivaaman ponin karsinaan.
-Tässä tää on. Vähän likainen, mutta jos et halua putsata, joku muu voi tehdä sen. -Ei...voin mä. Missä tarvikkeet? -tuolla päässä. -Okei. Alanpa tästä sitten töihin. Olihan MIlli varmasti vuonohevonen? -Joo. -Joku saa sitten näyttää kuka se on. Sulla näyttää noita vuoniksia olevan enempikin. -Haa.. Kyll joku kertoo. Mäkin voin. -Juup...mut alan nyt töihin.
Hain tarvikkeet sieltä, missä Jassu niiden sanoikin olevan. Tallin päästä. Ei muuta kuin takaisin karsinalle kottikärryjen ja talikon kera. Viereisestä karsinasta sattumoisin kuulin. -Kuka toi "hemmo" on Millin karsinassa. -Ei oo ennen näkyny. Mennääks kertoo Jassulle? -No en tiiä. Kuka nyt tulis nui vaa putaan tallille karsinoita. Niimpä puutuin leikkiin: -Varmaan Millin toinen hoitaja. Shinqua, saanen esitellä ja te olette ... ? - No mä oon Anna, Fritsin hoitaja, ja tää tässä on Cicca, Lizzyn hoitaja. -Moi vaa teillekkin. Voi mua Hemmoksikin kutsua jos haluaa. Huomasin tyttöjen hieman punastuvan. -No ei mitään. Eihä täs kukaan loukkaantunut vai ? -Eij kai.
Jatkoin hommia karsinan putsauksessa ja pian työni olikin valmis. Oli kait aika tutustua Milliin. Kiirehdin satulahuoneelle ja hain riimunnarun ja sitä kautta suuntasin toimistoon. -jassuseni. Tuuks ny näyttää miss Milli ooooon? -okei...
Menimme tarhoille ja pyydystimme Lillin tarhan toisesta päsätä. Annoin tammalle palan omenaa. -Tie sydämmeen käy herkkujen kautta, Jossu virnisti. -Justiinsa niin.
Talutin pikku Millin talliin, käytävälle kiinni. Hain harjapakin ja aloitin tamman puunamisen pölyharjalla. Tamman karvasta lähti kyllä pölyä. Taisi tyttö olla piehtaroinut kuivassa maassa oikein nauttien. Silittelin välillä tamman kaulaa ja päätä. -Toivottavasti meistä tulee frÅndit. -hörhhh.....
1¤ hoitomerkintä
|
|
|
Post by shinqua on Sept 26, 2009 17:30:09 GMT 3
Terve taasen Milliseni
Yeah. Tänään olisi toinen kerta, kun menisin Shelyesiin. Talomme mittarista näkyi, että pakkasta oli -3 astetta. Tiesin, että piti pukea lämmintä päälle, sillä +5 astetta oli minulle liikaa. Nopsasti vedin välkkäreitteni päälle kulahtaneet pillit ja päälle tummanpuhuvan hupparini. Kaulaan vielä huivi. Vaatetus näytti hyvälle. Hyppelin portaat eteiseen ja laitoin jalkoihini lämpimät tallikengät, jotka eilen olin etsinyt ulkovarastosta.
Lähdin ulos talostamme ja kiirehdin autotalliin, missä silmäteräni, keltainen skootterini oli. Laitoin kypärän päähän ja päräytin vehkeen käytiin. Annoin sen vähän aikaa lämmetä ja sitten peruuttelin ulos autotallista. "Huh...melkein osu iskän autoon" ajattelin, joka oli ollut aika lähellä.
Kaasuttelin kohti tallia ja hoitohevostani Millitilliä. Saavuin tallille jo 20 minuutissa ja jätin skootterini tallin viereen. Kiiruhdin lämpimään talliin ja suoraan Millin luokse. Karsina oli tyhjä, mutta likainen. Hain karsinanputsausvälineet ja siivoilin tallin kaikessa rauhassa, ilman mitään hälinää. ¨
Puolentunnin kuluttua talliin saapui Jassu, tallin omistaja. -Moro Jassu, huudahdin. -Heipähei. Monelta olit jo täällä? -tais olla seittemän aikoihin. -Ok. Hoidin tallin jo 6.30 ja hevoset pihalle. -huomattu, sir!
Hain harjapakin käytävälle ja sitten lähdin hakemaan Milliä. Kuljin kohti tarhoja ja pian löysin katsellani vuonohevosen. -Milli tyttönen. Tuu tänne. Tamma katsoi minua oudoksuen ja käänsi takapuolensa minulla. -Hah.. minullehan ei törkeiksi rueta. Tamma jökötti paikallaan seuraavat kaksi minuuttia, niinkuin minäkin. -oke..sä voitit tän erän, sanoin hymyillen tammanlle ja menin tämän luokse, antaen porkkananpalan tytölle. Talutin Millin talliin, käytävälle kiinni.
Harjasin tammaa kokonaiset 15 minuuttia rauhallisin ja piiiiitkin vedoin plussana kavioiden putsaus. Tammalla ei näköjään muuta tehtäisi tänään, joten vein Millin takaisin ulos kavereidensa luokse.
2¤ hoitomerkintä
|
|
|
Post by shinqua on Sept 28, 2009 9:33:57 GMT 3
Liikuntaa!"Nähdään illalla. Mulla on kerrottavaa. Joona." Katsoin viestiä ja näpytin nopean vastauksen: "Okei" . Mietin, että mitä kerrottavaa Joonalla olisi. Olimme olleet yhdessä jo n. 3kuukautta. Aika paljo. Olin juuri päässyt kotiin koulusta. Ajattelin vielä keretä Shelyesiin ennen pimeää. Haukkasin jotain syötävää jääkaapista ja vaihdoin vaatteet. Sitten lähdin skootterilla kohti Shelyetä! - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - Tallille saavuttuani, kipaisin satulahuoneesta. Hain riimunnarun ja suuntasin tarhoille ja etsin Millin. Tarhan perällä muutaman muun kanssa. Vihellin ja kävelin tyttösen luokse. -Terve pikkuhöpönassumilliseni, höpötin ponille. Tamma pärskähti ja yritti karata nenäni edestä, mutta juuri ja juuri sain päitsistä kiinni. Talutin tamman talliin. - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - Kiinnitin Millin käytävällä roikkuvaan koukkuun riimunnarulla. Hain harjapakin tamman luokse ja aloitin harjaamisen pölyharjalla. Milli oli rentoutunut ja pää oli laskeutunut. Rapsutin tyttöä kaulasta ja jatkoin puunaamista. Etenin harjauksen myötä kaviooiden putsaukseen. - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - Puunaamisen ja raatamisen jälkeen Milli näytti kunnon tuntiponilta. Hain tamman suitset ja satulan. Plussana liina ja juoksutusraippa. Tänään olisi liinassa juoksutusta. Laitoin itselleni kypärän päähän ja lähdin taluttamaan rentoa tammaa kohti kenttää. - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - Talutin Milliä ensin kumpaankin suuntaan ympyrällä, jotta se tajuaisi mistä olisi kyse. Vilkaisin kelloon, joka näytti olevan viittä vaille viisi. Milli käveli nyt kiltisti ympyrällä, kun minä seisoin keskellä. Tamma ei vaikuttanut tänään järin innostuneelta. Yritin kuitenkin kehua tammaa, jotta se viitisisi edes lisätä tempoa, mutta ei. Pieni raipannäpäytys auttoi vähäksi aikaa, mutta vauhti lopahti pian. - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - Vartin kuluttua olin jo antanut Millin ravatakin, jolloin se oli ollut enempi kiinnostunut, kuin käynnissä. Vaihtelimme vielä pariin otteeseen suuntaan ja menimme loppukäynnit. - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - Sitten kun lopetin reenamisen, vein Millin talliin ja riisuin tammalta varusteet, satulan ja suitset. Harjasin vielä tamman kokonaan, pikaharjauksella ja kylmetin jalkoja ihan hiukkasen. Vein tytön vielä takaisin ulos ja putsasin sen karsinan, Jassun kanssa ; ) - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - 3¤ hoitomerkintä
|
|
|
Post by shinqua on Oct 1, 2009 23:08:18 GMT 3
OMENAPUU!4¤ Hoitomerkintä
|
|
|
Post by shinqua on Oct 2, 2009 12:39:24 GMT 3
Varustehuoltoa
Viileä keli. Hengitin kirpeää ilmaa keuhkoihini hyyyvin pitkän ajan, joka minut sai sitten yskimään. Kävin tarhojen luona Milliä hellimässä ja annoin sille pari porkkananpalastakin, jotka Simorasta tultuani oli jäänyt taskunpohjalle.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Tarhojen luota suuntasin talliin. Menin satulahuoneeseen ja etsin laatikoista satulasaippuaa ja sienen. Vettä hain ämpärillisen hanasta. Etsin Millin kamat ja aloin raavaasti puhdistamaan ensin vedellä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Vedellä puhdistuksen jälkeen irrotin jalustimet satulasta, kuten myös jalustinhihnatkin. Satulahuovan ja vyön olin irrottanut aikoja sitten. Sienellä rupesin levittämään ja hieromaan saippuaa nahkavarusteisiin. Kun kaikki oli rasvattu, Otin suitset käyttöön.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Irrotin suitsien remmit toisistaan ja tunnustelin, oliko vesi jo kuivunut. Ja kyllä se oli. Rupesin rasvailemaan sienellä varusteita, jotka olivat saaneet jo vähän kulutusta. Tunnin homman päästä, pääsin vihdoinkin kokoamaan remmit toisiinsa kiinni.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kun kaikki kamat olivat taas järjestyksessä, entistä ehompina, laittelin kaikki takaisin paikoilleen. Aika oli loppumassa joten kävin sanomassa heipat Millille ja että ajattelin sitä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
R uusuinen U telias I lopilleri S uurenmoinen K aunis U ljas K immeltelevä A inutlaatuinen N öpöturpa
M ystinen Y stävällinen S atumainen T osikko I loinen C ool A rvokas L auhkea
M akee E rityinen
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
5¤ hoitomerkintä
|
|
|
Post by Viivi on Dec 24, 2009 15:37:22 GMT 3
Milli järkyttyi pahemman kerran, kun tallin pääpahis ei saanutkaan niitä risuja vaan uuden harjalaatikon ! Voiko olla nolompaa joulua ? Sitten tamma päättikin todistaa "pahuuttaan" ja yritti varastaa naapurinsa Ilonan porkkanat. Iloista joulua kaikille toivottalee Viivi & Milli ! vau olikoha jo 6 HM? XDD
|
|
|
Post by Jassu on Dec 25, 2009 1:02:14 GMT 3
Epätoivoinen taistelu - EP Viiville!M: *MÄYS* *ROUSK* V: "Voihan Hitsin Pimpula, Milli! Voihan Vaakku !" <-- huomatkaa Viivi ei koskaan kiroile oikeesti M: *mäysmäys* V: "Liiku nyt senkin yltiöpaha laardikasa!" M: *rousk...* V: *RIPS* Hopi hopi, Evilpony!!"Viivin ja Millin tunnin aikainen välikohtaus vaikutti ulkopuolisen silmissä enemmän tai vähemmän epätoivoiselta, onneksi kuitenkin (tällä kertaa) Viivi vei voiton ja Milli joutui siirtämään ruoka-aikaansa.
|
|
|
Post by Viivi on Jun 22, 2010 21:53:48 GMT 3
22.06.10
”Millii!” ”Milli!” ”MIILLIIII!” Huhuilin portilta piilottaen sinisen riimunnarun selkäni taakse. Tiesin kutsumisen olevan turhaa hoidokkini tapauksessa, mutta ainahan voi yrittää. Olisihan se hienoa, jos tamma olisi saanut jonkun oikosulun päähänsä ja päättänyt laukata suoraan luokseni kuin elokuvissa konsanaan. Tähystelin huokaisten tarhan takaosaa, josta viimein bongasin Millin. Myös tamma näytti huomanneen minut, mutta jäkitti siitä huolimatta mielenosoituksellisesti aloillaan suuren puun varjossa ja keskitti sitten huomionsa vieressä ruohoa mussuttavan Lizzyn häiritsemiseen. Huokasin Millin näykkiessä Lizzyä, jonka ansiosta se onnistui karkottamaan ainoan lähellä olevan tarhatoverinsa. Lizzy vaihtoi suosiolla paikkaa luimien samalla Millille. Lizzy löysi nopeasti uuden ruohotupon, jota ryhtyi maistelemaan. Sille pääasia tarhailussa oli tuore kesäruoho ja kaunis ilma. Nappasin taskustani omenanpalan käteen ja kävelin ripein askelin tarhan keskelle. Omenanpuolikkaani herätti selvästi kiinnostusta hevosten keskuudessa, muttei suinkaan Millin. Tai ainakaan tamma ei näyttänyt sitä. Omapäinen hoidokkini jäkitti yhä matkan päässä minusta ja tiesi täsmälleen, mitä halusin. Tarvittiin siis oveluutta peliin. Taputtelin viereeni omenan houkuttelemana saapunutta Lizzyä ja annoin sille palan omenasta. Tamma rouskutteli sitä antaumuksella ja vilkaisin syrjäsilmällä Milliä. Se tuijotti yhä omenanpalaani ja näytti miettivän, uhrautuako vai antaa minun syöttää loputkin omenasta lempeälle Lizzylle. Sitten tamma teki päätöksensä ja lähti kävelemään luokseni korvat luimussa, häntäänsä ärtyneenä huiskien. Se sai lähelläni norkoilleet Lunan ja Lizzyn perääntymään hetkessä ja pääsi hamuamaan kädeltäni omenaa. Moinen possu. Käytin kuitenkin tilaisuutta hyväkseni ja napsautin välittömästi riimunnarun lukkoon. Milli huokasi alistuneena, kun nykäisin riimunnarusta ja lähti löntystelemään perässäni portille. Sen kaunis hallakko karvapeite oli onnekseni suhteellisen puhdas – tamma ei siis ollut vaihteen vuoksi etsimällä etsinyt sitä kaikkein multaisinta kohtaa ja päättänyt piehtaroida siellä, tai jäädä pariksi tunniksi sinne makailemaan.
Vietyäni Millin karsinaansa suuntasin tallin toiseen päähän ullakolle. Ennen ratsastusta olisi vielä hyvää aikaa moikata muita, tai pyytää ratsastusseuraa. En yllättynyt ollenkaan nähdessäni Catun röhnöttävän leveästi sohvalla jättäen vieressä istuvalle Kopsulle vain pienen tilan. Tila oli kuitenkin selvästi vielä kyseenalaistettu, sillä Kopsu törkkäsi Catua ja käski tätä keräämään ahterinsa pienempään tilaan. Catu oli selvästi sanomassa naurunsekaisen vastalauseen, mutta hänet keskeytti pöydän ääressä istuskeleva Maiss, joka huomasi tuloni. Tervehdin pikaisesti kaikkia ja istahdin Maissin viereen penkille. Catun ja Kopsun sohvataistoa lukuunottamatta ullakolla oli hiljaista. Paikalla oli myös nojatuoliin linnoittautunut Heidi, sekä toisella penkillä hevoslehteen uppoutunut Jasu. Hetken kuluttua Jasu rikkoi hiljaisuuden. ”Hei, pelataan hevosjalkapalloa!” Hän hihkaisi yhtäkkiä. Jos hän olisi ollut sarjakuvahahmo, olisin voinut kuvitella hänen päänsä päälle syttyneen lampun. Hetken kaikki näyttivät yllättyneiltä, kunnes Catu rikkoi hiljaisuuden hihkaisemalla samaan tyyliin. Hän oli selvästi voittanut sohvataiston. Kopsulla oli kyllä enemmän tilaa – mutta Catun jalat olivat hänen sylissään. Muutkin innostuivat Jasun ideasta. ”Mutta mistä me saadaan pallo?” Heidi kysyi. ”Pengotaan tallia, eiköhän täältä jostain löydy.” Jasu sanoi kättään heilauttaen. ”Ketkä tulevat mukaan?” Kaikki vakuuttivat innoissaan olevansa mukana ja suuntasimme talliin etsimään palloa. ”Täällä on kyllä joskus ollut sellainen violetti...” Mutisin epämääräisesti ja yritin keksiä, minne Jassu oli sen piilottanut. ”Varmaan varastoon.” Kopsu ehdotti järkevästi. ”Tosiaan!” Maiss hihkaisi kuin olisi vasta huomannut sen mahdollisuuden. Tai varmaan olikin.
Pallon löytäminen olikin yllättävän nopea operaatio, sillä heti varaston oven avattuamme Jasu näki sen tavaranpaljoudessa. Onneksemme violetti jumppapallo oli myös ilmaa täynnä, emmekä joutuneet etsimään enää pumppua sille. Catu vei pallon valmiiksi kentälle ja sovimme tapaavamme siellä vartin kuluttua.
Suunnistin Millin karsinalle, jossa tamma tervehti tuttuun tapaansa vetäen korvat luimuun. Naurahdin oven avatessani. Tamma osasi halutessaan karkottaa vierailijat karsinaltaan, mutta tosiasiassa se oli ainoastaan pieni ja hellyydenkipeä vuonistamma. Silittelin Milliä hetken saaden sen rentoutumaan ja laskemaan päänsä käsieni tasolle. Toisinaan se osasi yksinkertaisesti olla maailman hellyttävin tapaus. Kelloon vilkaistuani aloin kuitenkin pitää kiirettä. Harjasin Millin karvapeitteestä pitkin vedoin kaikki pölyt ja liat pois, sekä puhdistin kaviot ja setvin otsaharjaa. Tamma oli koko puunauksen ajan yllättävänkin seesteinen ja tyyntyi vain lepuuttamaan päätään tai kuikuilemaan käytävälle, jossa muutkin laittoivat hoidokkejaan valmiiksi. Siis kuin kunnon poni konsanaan!
Viimein olimme kaikki valmiudessa kentällä: Maiss ja Svea, Catu ja Lily, Kopsu ja Lore, Heidi ja Milka, Jasu ja Rica, minä ja Milli, sekä myös mukaan liittyneet Meeba ja Luna, sekä Katri ja Mira. Verryttelimme hetken käynnissä, ravissa ja laukassa kunnes jakauduimme joukkueisiin. Toiseen ryhmään kuuluivat Maiss, Katri, Catu ja Heidi, toiseen minä, Jasu, Kopsu ja Meeba. Tuomariksi olimme pestanneet Jassun, jolla oli vapaus tunneista ja valmennuksista. Pitihän sitä tallinomistajalla sitten jotain tekemistä sentään olla – kuten tuomaroida tallityttöjen jalkapallopeliä, kuten Kopsu oli innokkaasti Jassulle selittänyt. Pelimme alkoi. Napautin Milliä pohkeilla ja sain sen ensimmäisenä keskellä odottavan pallon luokse. Tamma pysähtyi kuitenkin muutaman askeleen päähän pallosta silmäillen sitä epäluuloisesti ja katsoen, kun Heidi ja Milka työnsivät pallon suoraan nenän edestämme meidän puolellemme. Onneksi siellä oli Jasu ja Rica odottamassa. Ricaa ei näyttänyt pelottavan pallo ollenkaan. Tai olihan pallo niille kaikille entuudestaan tuttu – se oli ollut joskus leikkikaluna tarhassa. Yritin ohjata Millin Rican vierelle ja saada sen työntämään palloa. Milli jämähti kuitenkin kuin seinään ja pukitti pienesti. Kopautin Milliä jälleen tomerasti kylkiin. Ravasimme toiselle puolelle kenttää, jonne muut olivat jo ehtineet. Pallo oli Meeballa ja Lunalla. Luna näytti heti oivaltaneen pelin idean ja lähti tönimään palloa reippaasti eteenpäin. Ratsukko oli melkein maalilla, kun Maiss ja Svea pääsivät viimein yllättämään. Svea ei liian iso jumppapalloon verrattuna ollut, mutta poni sai urheasti työnnettyä palloa. Katri yritti tulla vierestä avuksi, mutta Mira silmäili palloa myös hieman epäilevästi ja suostui vain katsomaan vierestä. Yritin jälleen päästä Millin kanssa lähemmäs palloa, mutta Jasu ja Rica ehtivät ensin. ”Ja… MAALI!” Jassu kailotti kentän reunalta Rican potkiessa pallon tötsien välistä.
Peli jatkui samaan malliin. Yritin saada Millin liikkeelle tai lähemmäs palloa, mutta se pysähtyi urpoilemaan aina muutaman askeleen päähän palloa ja yritti välillä pukitella. Kuin se olisi halunnut päästä vain lähelle katsomaan, kun toinen ratsukko potkii pallon sen turvan edestä. No, kai se oli sitten kiinnostavaa katsella kun pallo vierii… Ohjasin Millin jälleen kerran pallon luokse, joka oli juuri karannut Catun ja Lilyn otteesta. Lily oli yllättävän rohkea töniessään palloa – yleensähän tamma oli moinen hienohelma ja kiersi vesilätäkötkin! Milli jämähti jälleen violetin pallon eteen. Catu oli saanut käännettyä Lilyn ketterästi jälleen palloa kohti. Lily tönäisi palloa, joka Millin hämmästykseksi vieri suoraan sen jalkoihin. Tamma ei selvästikään pitänyt pallon kosketuksesta, vaan käännähti nopeasti ympäri minun menettäessä tasapainoni ja potkaisi palloa takajalallaan päästäen samalla etäisesti hirnahdusta muistuttavan äännähdyksen. Älytessäni mitä oli tapahtunut – pallo oli singonnut kauas yllättyneiden Catun ja Lilyn luota, jonne Kopsu ja Lore ravasivat – virnistin typerästi oikaistessani itseni satulassa. ”Hieno potku.” Jassu kommentoi kentän laidalta naurahtaen.
Pelimme päättyi lopulta tulokseen 4 – 3, Heidin, Katrin, Maissin ja Catun ryhmä voitti täpärästi, kunnes Jassu ilmoitti pelin päättyneeksi. Olin ylpeä Millistä, joka oli saanut kerran potkunsa jälkeen jopa tönittyä palloa. Myös Mira oli loppupelistä saanut juonenpäästä kiinni ja potki palloa muiden kanssa. Reilu puolentunnin pelin aikana ei ollut tullut laukattua, joten pelin loputtua laukkasimme vielä hetken uralla. Milli innostui laukan nostettuaan heittäen muutaman pikkupukin, kuin se olisi odottanut laukkahetkeä koko pelin ajan. Tai niin oli odottanutkin. Alkuun tamma lähti viilettämään hätäistä laukkaa eteenpäin. Käänsin Millin heti voltille ja sain hidastettua sen askellusta toisen peräkkäisen voltin jälkeen. Nautin Millin pehmeästä askelluksesta, kun tamma suvaitsi kulkea melkein normaalinopeutta Lunan perässä. Laukkasimme jonkin aikaa molempiin suuntiin ja hidastin Millin epätasaiseen raviin. Tamma ei ollut lainkaan valmis hidastamaan ja yritti nostaa kokoajan uudelleen laukan tai kiihdyttää raviaan. Kevensin mahdollisimman hitaasti ja annoin puolipidätteitä, jonka ansioista Millin askellus rauhoittui hieman. Tamman korvat olivat tiukasti hörössä ja sen olemuksesta huomasi, että pienimmästäkin avuista se voisi sännätä riehakkaaseen (pukki)laukkaan.
Ratsastuksen jälkeen talutin Millin talliin, jossa riisuin siltä varusteet. Tamma ei ollut hionnut ollenkaan, mutta talutin tamman ulos hoitopuomeille harjattavaksi. Aluksi auringossa seisoskelu ja harjattavana olo oli Millistä mukavaa, mutta pikkuhiljaa se alkoi kyllästyä puuhaan ja näykki puisesta puomista tylsistyneenä palasia. Kielsin ponia tomerasti. Se katsoi minua ovelasti. Olisin voinut lyödä vaikka vetoa, että se tuumi parhaillaan syövänsä koko puomin aivan minun kiusakseni. Aatteeni osoittautui kuitenkin vääräksi, kun Milli laskikin vain päänsä alas lepuuttaen sitä auringossa. Taputin tammaa ja keskityin täysin sen harjaamiseen. Tänään Milli oli käyttäytynyt varsin nätisti koko päivän, eikä keksinyt mitään kummempia oveluuksia. Ei kertaakaan kumottua harjalaatikkoa, ei tunnin tarhasta pyydystämistä, ei tippumisia ratsastaessa. Jep, tamma oli ollut tänään varsin mallikelpoinen. Kauan ei silti sitäkään iloa kestänyt. Havahduin ajatuksistani huomatessani Millin ottavan askeleen sivulle. Mitä ihmettä? Se piteli riimunnarua suussaan, eikä se suinkaan ollut enää puomissa kiinni. Oliko tamma saanut riimunnarun puomista irti minun huomaamattani? En jäänyt pohtimaan asiaa sen pidempään, vaan otin askeleen ja nappasin salamannopeasti narusta. Milli oli nopeampi. Se otti taas askeleen ja heilautti narua. Otin jälleen askeleen, kiersin toisen käteni tamman kaulan yli ja nappasin toisella riimunnarusta. Milli nyki päätään ja vaikutti pettyneeltä, kun sen leikki oli loppunut niin lyhyeen. Talutin tamman taas puomeille, mutta en sitonut sitä kiinni, vaan pitelin narua käsissäni. Milli oli selvästi jossain vaiheessa oppinut avaamaan solmutkin – kaikenlisäksi todella huomaamattomasti, ellen minä sitten ollut ollut ihan unissani.
Kun Milli oli harjattu perusteellisesti, lähdin taluttamaan tammaa tarhoille. Vaatteeni, etenkin mustat ratsastushousuni olivat aivan hallakkojen karvojen peitossa, kiitos Millin biljoonien irtokarvojen. Tarhoilla päästin tamman vapaaksi. Se ravasi takareunalle nopeasti, mutta mahdollisimman ylväästi säilyttäen koviksen asemansa luimien muille harvoille poneille, jotka tarhassa olivat. Solmin riimunnarun pikaisesti porttiin ja hain matkalla talliin kottikärryt siivotakseni karsinan. Millin karsina ei ollut erityisen likainen, joten siivoaminen sujui sutjakkaasti. Juttelin samalla viereisessä maskottiponien karsinassa olevalle Hennalle, joka harjasi parhaillaan Morttia. Molemmat ponit olivat aivan märkiä kavioista korvanpäihin saakka, ja Henna kertoikin hänen ja Leean olleen uittamassa niitä taluttaen. Mortti oli kuulemma moinen vesipeto, ja henna oli joutunut pidättelemään ponia toden teolla, ettei se olisi uinut syvälle. Tinka puolestaan oli innostunut pärskimään vettä muidenkin päälle. Kun olin valmis, hyvästelin Hennan, vein likaiset purut ja hain kottikärryllisen puhtaita tilalle.
Päivän päätteeksi kävin vielä hyvästelemässä ullakolla lymyilevät tallitytöt, sekä tarhassa lepäilevän Millin, joka makasi aurinkoa ottaen – mutta silti leveän puun takana, kuin piileskellen mahdollisia ihmisiä.
Viivi & Milli more than a year together - 7 hm! XD
|
|
Jess
New Member
Milli<3
Posts: 24
|
Post by Jess on Jul 18, 2010 15:42:04 GMT 3
Tutustumista & nolostumista... 18.7.10 "Kello löi jo viisi, lapset herätkää. Juhani ja Liisi, muuten matka jää..." Kuuntelin ärtyneenä pikkusiskoni Pipsan laulua. Tämä hoilotti niin, että heräsin ihanasta unestani. (joka liittyi hevosiin... ) Viskasin peiton sängyn päätyyn ja nousin ylös. Pipsa juoksi ympäri taloa minua karkuun, mutten ollut enää vihainen - tai no, ehkä vähän, mutten halunnut näyttää sitä siskolle. Jos näyttäisin, tämä nauraisi ja saisi haluamansa. Kävelin vessaan ja pesin hampaat. Kun tulin keittiöön, popsin paahtoleivän ja älysin katsoa kelloa. Kymmenen, mutisin unisena ja mietin, että voisin yrittää vielä nukkua. Menin sohvalle, mutta siitä ei tullut mitään. Hitsi, on pakko päästä tallille! Nousin ylös, etsin bussikorttini vaateröykkiöiden alta, kaivoin pari euroa mukaan ja otin pussin, johon työnsin tallikamat. Ainoastaan kengiksi laitoin tallikengät. Äiti oli juuri herännyt ja huikkasin tälle meneväni tallille. Äiti vain hymyili ja toivotti hyvää matkaa, eikä onneksi saarnannut hevosten vaarallisuudesta niin kuin yleensä. Jäin bussipysäkille hetkeksi odottelemaan bussia, joka kaarsi suhteellisen nopeasti eteeni. Väläytin laitteelle korttini ja etsin paikan mahdollisimman perältä. Laitoin iPodin kuulokkeet korvilleni. Kesti hetken aikaa, ja sitten tajusin, että olen oikealla pysäkillä. Painoin stop! -nappia ja hyppäsin alas bussista. Kävelin eteenpäin vieläkin iPodia kuunnellen, väsyneesti, mutta ripeästi. Kävelin isoon talliin, joka tuntui olevan kaiken keskipisteessä. Vaihdoin kamat vessassa ja katselin sitten ympärilleni. Löysin toimiston, jossa oli Jassu. Tämä selvitteli papereitaan, eikä tallissa ollut melkein ketään. (vaikka kello oli jo melkein yksitoista) "Kuka siellä?" kuului kysyvä ääni pöydän takaa. "Jess", sanoin hymyillen. "Ajattelin tulla hoitamaan Milliä..." "Ai Jess", tämä hymyili iloisesti. "Se on tuolla tarhassa. Mä voisin tulla vaikka mukaan hakemaan sen, ja sä voisit hoitaa ja vaikka talutella sitä näin aluks?" "Joo, käy", nyökyttelin päätäni ja otin mukaani riimunnarun. "Onks sillä riimu päällä?" "Joo, muuten sen kiinni saaminen ois mahotonta", Jassu hekotti ja kävelimme ripein askelin tarhalle. Milli laidunsi kamujensa kanssa. Se näytti viekkaalta, ja meidät huomatessaan laukkasi kauas tarhan perälle. "Ei paras päivä", Jassu mutisi. "No, yritetään", sanoin ja avasin tarhan portin. "Milli!" huusin. "Huuda vähän kovempaa, ei se kyl huudolla ikinä tuu... Tai no ehkä joskus", Jassu selitti. "MILLII!" huusin niin kovaa kuin pystyin. "Hei, kokeile tällä", Jassu ojensi minulle hymyillen omenanpalan. "Kiitti", sopersin ja yritin laittaa ompunpalan näkyville. Hymyilin, kun Milli alkoi jo hieman kiinnostua ja käveli luoksemme. Se kääntyi kuitenkin pois päin, ja mietin mitä tehdä. Muistin jonkun neuvon, että kävele hevosen luokse pää alhaalla, niin se kiinnostuu susta ja sitten tarraat riimusta kiinni. Selitin jutun Jassulle ja tämä nyökkäsi hyväksyvästi. Noniin, neuvot testiin, ajattelin ja kävelin pää alhaalla Millin luokse. Se ei toiminut, mutta kun kävelin pois päin, Milli tulikin luokseni ja tarrasin sen riimuun nopeasti, mutta rauhallisesti. "Hahaa!" naurahdin voitonriemuisesti ja laitoin riimunnarun riimun jatkeeksi. Otin kovaa kiinni riimunnarusta ja sain pitää pintani, ettei tämä päässyt ruohon kimppuun. Hevoset hörähtelivät sille ja tämä takaisin, matka oli pitkä ja vaivalloinen, mutta sujui ilman ruohon noukkimista. Talutin tammulin karsinaansa ja aloin kuunnella Jassun neuvoja. "Eli sä voit vaikka harjata sen, ja sitten talutella vähän maastossa, näin aluks. Okei? Ja jos millään viittit, nii keventää mun hommii ja siivota Millin boksin?" Nyökkäilin iloisesti ja hain Millin harjaboksin. Harjailin sitä perusteellisesti, ja tamma alkoi rentoutua ja torkkua. Mahan alta... Pää... Selkä... mietin harjatessani Milliä eri kohdista. Kun olin saanut Millin harjattua, aloin ottamaan kavioista turhat liat pois. Milli heräsi torkuistaan ja laittoi kavionsa useasti maahan, ja pienet voimani eivät riittäneet pitämään sitä ylhäällä. Viimein pitkästyin ja päättäväisesti pidin kaksin käsin kaviosta kiinni ja sain kuin sainkin kaikki kaviot otettua. Kavioiden jälkeen irrotin vetosolmun karsinan reunasta ja talutin Millin pihalle. Päätin mennä vähän maastoon sitä taluttelemaan, ja mietin tyytyväisenä sitä kertaa, kun ratsastaisin tammalla ensimmäisen kerran. Hymyilin tyytyväisenä, ja juuri silloin Milli veti päänsä alas ja alkoi ahnaasti syödä ruohoa maasta, kuin ei olisi koskaan ruokaa saanutkaan. Vedin ja vedin, mutta pää ei yksinkertaisesti irronnut maasta ja viitoin hädissäni Millin hoitajalle, Viiville, joka oli juuri tullut pihaan, että auttaisi minua. Yhteivoimin vetäessämme viekkaan tamman pää nousi ruohosta, mutta näky oli humoristinen, kun sen suupielistä oikein pursusi vihreää vaahtoa. Viivi tuli mukaamme maastolenkille, sillä kysyin tätä mukaan, että selviäisin takaisin tallille. Viivi kertoili Shelyesistä ja Millistä kaikenlaista, hän oli kuitenkin aika kauan Milliä hoitanut. Tutustuimme hiljalleen. Milli oli aika kärsivällinen, mutta juuri kun aloin tuota miettiä, tamma nyhtäisi paksun ruohotupun suuhunsa ja Viivi hekotti vieressä. Tämä jopa ikuisti tilanteen, kun minä katselin hölmistyneesti ruohoa mussuttavaa norjista. Ei kissa vieköön, minähän voisin kuolla häpeään! Takaisin tulimme rauhallisissa merkeissä, Milli oli ihan mukava (mitä nyt vähän veti välillä sinne ja tänne) ja Viivi vaikutti tosi kivalta. Kun olimme selviytyneet tallille, putsasin nopeasti Millin karsinan. Sen jälkeen harjasimme Viivin kanssa Millin ja laitoimme sille varusteet, sillä Viivi halusi ratsastaa sillä vielä. Vyön kiristyksessä oli vähän ongelmia, mutta Viivi sai pullistelevan Millin kuriin. Ihailin hänen taitojaan ja seurasin kentän suuntaan loittonevaa parivaljakkoa heille samalla vilkutellen. Käännyin bussipysäkin suuntaan, vedin kuulokkeet korville ja hymyilin väsyneesti. Jess & Milli 1 HM
|
|
Jess
New Member
Milli<3
Posts: 24
|
Post by Jess on Jul 18, 2010 21:11:27 GMT 3
18.7 Tallilla taasLoppujen lopuksi en osannut pitää nenääni poissa tallilta, ja tulin iltasella nuuskimaan paikkoja. Tullessani Milli oli ahkeroinut vielä alkeistunnilla, mutta tämän ratsastaja oli joutunut lähtemään aikaisemmin kiireidensä vuoksi. Jassu pyysi sitten selkään ja menin tyytyväisenä loppukäynnit hieman laiskahkolla tammalla. Ratsastuksen jälkeen hoidin Millin ja juttelin hoitajien kanssa iltamyöhään. Jassu hääti meiät pois, kun kello oli jo liian paljon. Jess & Milli 2 HM
|
|