|
Post by Meeba on Jun 13, 2010 18:47:50 GMT 3
Steppiä hiekkarannalla
"AAAH! Nyt kyllä tekisi mieli repiä hiukset päästä. 6 kieltäytyminen, Luna!" Huusin pärskähtelevälle tammalle kentällä, jonne olin laittanut kaksi ristikkoestettä.
"Koitetaan vielä kerran. Vain yksi kerta, sopiiko? Sitten jäähdytellään maastossa." Mutisin ja keräsin ohjia. Maiskutin Lunan laukkaan, ja ohjasin tamman esteelle. Neitihän korotti kaulaansa ylväästi, kun olin antanut pohkeita, olin juuri kehumassa, kunnes huomasin... SE AIKOO TEHDÄ ÄKKIPYDÄHTYMISEN! Lunahan jarrutti äkkinäisesti niin, että hiekka pöllysi. Kaarsin komeasti maahan, ja syljin hiekkaa suustani. Luna ravasi muualle, ylväänä. "Okei.. toi oli viimenen pisara." Murisin ja puhdistelin turkoosia huppariani. "AAHHAHAHAAA!" Loviisan ja Odelien nauru kantautui kentänreunalta. "Hah, tytöt, mikäs nyt naurattaa?" Kysyin punastuneena ja hain Lunan. "No mieti..." Loviisa aloitti, "tietenkin sinä!" Odelie jatkoi ja molemmat nauroivat uudelleen. "Vooi teitä. Ei tainnut esteillä onnistaa, eihän?" Loviisa nauroi ja talutti Ellan kentälle. "Eipä juuri. Sopiiko, että jätän esteet teille? Jos siis menette niillä?" Kysäisin ja nousin Lunan selkään. "Sopiihan tuo - esteet ovat juuri sopivia mulle ja Ellalle." Loviisa hymähti ja nyökkäsin. "Joo, me häippästäänkin tän huippuluokan äkkijarruttajan kanssa maastoon, mennään kahlailemaan rannalle." Hymyilin ja maiskutin tamman käyntiin, pois kentältä. "Moikka tytöt!" Huutelin Odelien ja Loviisan perään. Ihanaa - viimeinkin rauha. Ei esteitä, ei huutoa, ei tippumista Lunan selästä, vain luonto, minä, ja Luna. Luna ja minä. Erottamattomat. Olisi kauheaa, jos Luna myytäisiin. En todellakaan tulisi sen jälkeen Shelyyn uudelleen..! Ainakaan vähään aikaan. Luna on minulle tooosi tärkeä. Mietin ja halasin tammaa. Nostin laukan, ja kun viimein olimme saapuneet rannalle, huokasin. En ollutkaan ainoa.. Täällähän oli muitakin Shelystä! Heidi ja Milka, Jassu ja Brella, ja Nina ja Saga. "Hei kappas vaan! Moroo tytöt!" Huutelin ja hiljensin Lunan ja ohjasin tamman veteen. Muut tytöt moikkasivat meitä ja jäimme joksikin aikaa rannalle, ja sitten palasimme porukalla kotiin.
Meeba ja Luna 14 hm!
EDIT: MUN JA LUNAN SIVU!
|
|
|
Post by Meeba on Jun 18, 2010 12:31:24 GMT 3
Suruja ja iloja
Satoi kaatamalla. Lampsin iloisena Shelyesiin. En ollut kuullutkaan vielä Jackien menehtymisestä, tai siitä, että uusi hevonen olisi tullut talliin. Nappasin riimun + riimunnarun, ja kipitin tarhoille. "Lunaa!" Huudahdin, ja huomasin, kun valkea tamma nostaa kiitoravin luokseni. "Heippa, tyttö!" Sanon ja silitän tammaa hellästi kaulalta. Luna hörähti, ja painoi päänsä minun syliini, lämpimää ilmaa kasvoilleni puhaltaen.
Olin iloinen, ja aloin viemään, sitten kun olin laittanut Lunalle riimunnarun, tammaa talliin hyräillen. Talutin neidin lämpimään karsinaansa ja hain harjapakin. Avasin karsinan oven, laitoin harjapakin maahan ja kävin kipaisemassa hakemaan vielä Lunan sadeloimen. Aion ratsastaa ilman satulaa, tamman sadeloimen päällä. Sitten huomasin - kaikki tallitytöt olivat vähän allapäin. "Mi.. mitä on tapahtunut?" Kysyin hieman epäluuloisena. "Jack... nukkui pois..." Maiss kertoi ja katsoi minuun surullisena. "Voi ei... Entä Lynn?" Kysyin itku kurkussa. "Ei se kykenyt jäämään. Se sanoi että ei ehkä tulisi takaisinkaan..." Maiss kertoi ja alkoi itkemään. "Voi... Ymmärrän että häntä surettaa, eikä hän pysty jäämään.." Niiskaisin. "Mutta muistatko, kun Miska myytiin?" Maiss kysyi. "Joo. Mitä sitten?" Katsoin Maissiin. "Tomu muutti talliin." Maiss sanoi, ja hänen surullinen ilmeensä muuttui väkisin hieman paremmaksi. Menimme katsomaan Tomua, ja sen jälkeen ratsastin Lunan kanssa pienen metsälenkin. '
Luna ja Meeba 15 hm.. surumielissä.
|
|
|
Post by Meeba on Jun 21, 2010 13:58:02 GMT 3
Sataa sataa ropisee
Voi hitto. Sataa. Ja vielä kaatamalla! Juoksen Lunan karsinaan läpimärkänä ja kuulen kuinka Jassu nauraa takanani. "Haha, vai että tollasella kampauksella tulit Lunaa hoitamaan?" Jassu hymähti ja pörrötti leikillä päätäni. "Just joo. Ihan sateen tekemää tää on", sanoin muka loukkaantuneesti. "Äläs nyt. Leikillänihän mä vaan." Jassu sanoi ja lähti satulahuoneeseen. Harjasin Lunan, ja laitoin tammalle sadeloimen. "Eiköhän me sittenkin mennä eka maneesiin... tai kentälle sittenkin! Voinhan mä sua sielläkin juoksuttaa." Sanoin. Talutin Lunan kentälle juoksutusliina mukanani. Menimme kentän sisälle, ja suljin portin perässäni. Onnekseni en ollut Lunan selässä. Tamma nimittäin pukitteli kamalasti. Apua, näytti, että se sai jonkun kohtauksen! "LUNA! EI!" Huusin tammalle joka pukitteli kamalasti.
Pian olimme jo vauhdissa. Luna totteli minua ja maiskutin tamman raviin. Parin kompastumisen jälkeen tamma nosti luvalla laukan ja Lunalta alkoi loppua jo liika energia.
16 hm
|
|
|
Post by sirikka on Jun 22, 2010 14:48:15 GMT 3
[shadow=red,left,300]Kouluvääntöä kentällä[/shadow]
Paiskasin auton oven kiinni ja annoin isäni jatkaa matkaansa töihin. Itse taas hölkkäsin tallin ovelle ja liityin huokailu kerhoon. Nimittäin haimme heppoja tarhoista, jotka olivat itkettävän mutaisia. Ensin haimme Rican ja Svean, jotka olivat yltä päältä mutaisia. Kuivuneita mutakokkareita ropisi tallipihalle, kun kaksikko kiidätettiin ambulanssilla harjauspuomille. Pojat oli jo haettu muiden toimesta, joten seuraavana olisi sitten Milka, Lizzy ja Mira. Katri kiitteli jonon päässä Miraa, joka ei ollut niin kuorrutettu kuin letkan kaksi ensimmäistä. Nauroin heille pilkallisesti, mutta ystävällisesti Cican vieressä joka katseli Lizzyä nyrpeänä. - Älähän nyt, ootappas kun näät kimon kamusi! Ciccaa huvitutti selvästi, kun hän jäi harjailemaan Lizzyä puomille. Kohta olinkin jo silmät ristissä, sillä Luna oli ihan hemmetin likainen! - Puh, Luna! ähkäisin ja kävelin tamman viereen ottaen sen kiinni. Menimme viileään talliin harjaustuokiolle, jonka aloitin kumisualla. Pyörittelin sitä huimaa tahtia, ja välillä vaihtelin kättä. Siirryin lopultakin kaulalta kylkiin, joita sain hyysätä eniten. Kuivunut muta ropisi karsinaan, ja tamma ihmetteli mitä oikein siinä hikoilen. Siirryin sukimaan takaosaa, ja jatkoin pyörittelyä isoin ympyröin. Vaihdoin puolta takakautta, ja tein saman operaation tamman oikealle puolelle hymisten jotain randomia biisiä. Sain kuin sainkin siivottua Lunan kumisualla mudasta, mutta vielä päällä oli kaikkea töhnää. Nappasin kätevän kovaharjan ja rupesin yskimään sen tuottamasta pölypilvestä. Kyljistä sain eniten likaa irti, mutta kyllä siinä sai kunnolla raivostua likatahroille, jotta ne irtoaisivat. Kovaharjan jälkeen otin pölyharjan ja pehmeästi sipsuttelin ylimmät pölyt pois. Sen jälkeen tein jaloille ja mahalle kunnon mutapoistot. Heitin riimun kaulalle, ja harjasin tamman pään perusteellisesti hangaten. Vaihdoin pehmeäharjaan jolla sudin vähän sinne tänne jälkiviimeistelyksi. Ennen varustusta putsasin vielä kaviot. Rupesin varustamaan Lunaa kertoen suunitelmistani. - Eli, siis tänään mennään kentälle ja tehään siellä jotain helppoa. Käydään ehkä maastossa, jos oot kiltisti, en pitänyt niistä eilisistä tempuistas. Plus saat ekstra harjaukset päivän päätteeksi!
Aloitimme kunnon käynneillä pitkin ohjin, mutta katsoin myös, että teimme syvät kulmat ja suorat tiet. Kymmenen minuutin jälkeen aloin koota ohjia ja vaihtamaan suuntaa keskihalkaisijalla. Annoin kevyesti pohkeita ja maiskautin Lunan raviin. Tein raviympyrän L -kirjaimeen, ja suoraan sen loputtua samaan kohtaan pikkuisen voltin. Tein voltin uudestaan ja käskin sisäpohkeella voltista suuremman. Uralla istuin satulaan ja jatkoin ravia aina kulmissa kaasuttaen. Luna alkoi to tajuta homman nimen ja välillä laski päätään kulkeakseen muodossa, kohta se oli kuitenkin jo ylhäällä keikkumassa. Siirsin käyntiin kirjaimessa R ja kehuin Lunaa äänellä. Tein kirjaimessa suuren voltin hyödyntäen taas sisäpohjettani. S -pitkän sivun väistätin pylly kohti keskustaa, ja turpa aidassa. Löydettyäni oikean väistökulman jatkoin sitä tehden puolipidätteitä. Kulmassa oli tarkoitus nostaa laukka suoraan käynnistä, mutta siihen änkeytyi kolme raviaskelta mukaan. Katsoin menosuuntaan ja vaihdoin suunnan koko rata leikkaalla laukassa. Annoin hieman lisää pohkeita kulmassa ja ylläpidin tahdikasta laukkaa kierroksen. Hidastin raviin ja korjasin jalustimia eteemmäs. Allani tamma heilautti päätään ja kiihdytti hieman. Tein puolipidätteitä ja jatkoin harjoitusravia kunnes jatkoin käynnillä S -kirjaimessa. Voltin avulla Luna unohti temput ja keskittyi tehtäviin huolella kulkien muodossa. Sisälläni poreili ja kupli, kunnes tajusin olla rauhassa ja keikkumatta satulassa. Luna pärskähti ja jatkoi koreaa askellustaan. Tällä kertaa sain laukan suoraan käynnistä ja taputin Lunaa puolen kierroksen laukkapätkän jälkeen. Halasin sitä selästä ja käännyin pois kentältä maastoja päin.
Ravasimme soraista ylämäkeä pitkin joka johti tallille päin. Hidastin käyntiin ja annoin puolipitkää ohjaa. Käännyin laajalle polulle jonka puiden katveessa näkyi oreja laiduntamassa. Oikeastaan kaikki Shelyn tuntiratsu -oriit mässäilivät siellä nostellen päitä meitä kohti. Keräsin ohjaa ja ravasin takaisin tallipihalle. Hyppäsin siellä pois selästä löysäten vyötä ja nostaen jalustimet paikoilleen. Talutin Lunan tämän karsinaan avaten suitsien remeleitä. Laitoin ne lepäämään karsinan ovessa olevaan koukkuun ja otin satulan lepäämään karsinan viereen maahan. Riimutin Lunan ja lähdin kiikuttamaan varusteita satulahuoneeseen. Irrotin satulahuovan ja vein sen odottamaan pesua. Pesin kuolaimet ja kokosin suitset satulahuoneeseen oikeaan telineeseensä. Nostin satulan takaisin syliini ja vein sen ulos harjauspuomille, mukaani tarttui nahkarasva, satulasaippua, pyyhe ja suuri pesusieni. Jätin tavarat ulos harjauspuomin lähelle, missä Sveaa harjasi Maiss. Heitin satulahuovan pesukoneeseen ja toin mukanani uuden vihertävän sellaisen. Irrotin satulavyön ja jalustimet ennen pesua. Kostutin pesusientä vesiämpärissä ja nakkasin siihen mukavasti satulasaippuaa. Aloitin satulan siivistä ja etenin istumaosaan saippuan melkein loputtua sienestä. Laitoin istumakuoppaan vähemmän tuota tujua saippuaa, ettei nahka venyisi hullun laiseksi. Saippuoitin muutkin kohdat satulasta ja aloin olla valmis. Kostutin sientä vielä kerran pyyhkäisten suurimmat saippualäjät pois ja kuivasin tämän kokonaan pyyhkeellä. Nostin satulan uuden huopansa päälle ja kiinnitin sen vastinhihnoista kunnolla kiinni. Laitoin myös satulavyön kiinni jo. Hieraisin nahkarasvaa satulan remmeihin ja laitoin vielä jalustimetkin kiinni. Vein satulan varustehuoneeseen jossa nostin vyön oikealle paikalleensa.
Harjailin Lunaa varmaankin puolisen tuntia, kun vatsassani alkoi kurnia. Päästin Lunan vapaaksi ja kaivoin repustani suklaapatukan ja päärynä trip -mehun. Mutustelin niitä hoitajien vintillä pölisten Cican, Kopsun ja Titan kanssa jotka kinusivat suklaata tarjoten siitä vaikak koko omaisuutensa. Kieltäydyin kunniasta, vaikka tajoukset kiinnostivat kovasti. Tiesin kyllä etteivät ne koskaan toteutuisi. Lähdin aurinkoisella ilmalla kohti kotia odottelemaan huomista (:!
Luna ja Sirkuttaja, 4hm
|
|
|
Post by sirikka on Aug 5, 2010 15:39:04 GMT 3
Tämä kuva muodostakoot meidän kepeän maastoretkemme Shelyn maisemissa. Okei, myönnetään että ''rakastan'' taustan tekemistä, mutta joo, keskittykää siihen, älkää pääjuttuun eli muhun ja Lunaan :D 5HM
|
|
|
Post by Meeba on Aug 8, 2010 19:32:21 GMT 3
Kesäinen hetkiLäähkis! Juoksen +30 asteen lämmössä Lunan luokse tarhoille ikionnellisena, venyttäen tamman nähdessäni leveän hymyn palaneille poskipäilleni asti. "Luna!" Huudahdan kimolle tammalle, vislaan tälle ja odotan toisen tulevan luokseni. Kimo, 145 senttinen connemaratamma ottaa heti minut nähdessään laukka-askeleita, mutta lopussa tamma hidastaa vauhtiansa, ja hörähtää minulle kuuluvasti. Avaan portin, mutta kehotan Lunaa pysymään vielä tarhoilla. Olin napannut riimunnarun jo mennen tullen tallilta, ennen kun olin juoksenut tänne. Pudotin riimun ruohomättääseen, ja ennen kuin huomasinkaan, jalat olivat lähteneet altani. Se oli varmasti huvittava näky se, Luna oli nimittäin napannut minut mukaansa selkäänsä! Kiljahdin, kun huomasin olevani ilmassa, mutta kun tupsahdin kimon ponin selkään, aloin nauraa räkättää. Luna lähti laukkaan, minä mukanani, harjasta hurjasti kiinni pitäen. i846.photobucket.com/albums/ab30/Meeba10/lunakeskuva-1.png?t=1281290023 <-- [Kuva! Klikkaa!] 17 hm
|
|
|
Post by Meeba on Aug 9, 2010 19:49:52 GMT 3
Amerikan vieras
Kipaisen Lunan karsinaan vähän yli kahdeksalta, haukottelen, ja mutustan samalla eväsleipää. Reipas tallimieleni kruunaa jälleen koko päivän, koko tallilla olemisen, Lunan kanssa olemisen, ja ratsastuksen. Muut tytöt tervehtivät minua. Ilmeisesti Katri oli tullut tekemään aamutallin, toinen kun niin virkeänä olikin minua moikkaamassa. Minä hain harjapakin, kiiruhdin Lunan karsinaan ja jätin karsinan oven vähän raolleen, jotta ilma kiertäisi, ja ihan kunnolla. Harjailin Lunaa pyörein liikkein, juttelin tälle, ja huomasin tamman rentouttaneen lihaksensa. Rakastin Shelyesissä olemista. Mikä muu talli olisi parempi? Ei mikään. Mutta tänään hänen perhe tulisi. Tänään Lina tulisi. En malttanut odottaa amerikkalaisen, kauniin ja hoikan, ruskeasilmäisen tytön, Linan, tulevan käymään Shelyesissä kanssani. Olin luvannut äidille aamulla, että Lina saisi ratsastaa Lunalla. Niinpä harjailin Lunan, puhdistin kimon kaviot, laitoin varusteet toiselle ja talutin tamman ulos valmiiksi. Aioin mennä Linaa vastaan, tyttöhän saapuisi pyörällä tänne. Jassu ilmestyi nurkan takaa, ja huomasi minun leveän hymyn. "Mitäs sä juonit?" Nainen kysyi viekas ilme kasvoillaan, nostaen tippuneen satulahuovan lattialta ja laittaen sen takaisin paikoilleen. "Yks amerikkalaistyttö tulee käymään Shelyssä. Mun serkku, kai se käy?" Kysyn Lunan pysäyttäen, hymyillen edelleen tiiviisti kuin naantalin aurinko. "Käy, käy. Esittelethän sä sille sitten mutkin, heh?" Jassu tulee luokseni, letkauttaa kysymyksen ja tuuppaa minua hellästi käsivarteen. "Joo joo." Sanon rennon virneen luoden toiselle ja huomaan kun Jassu katoaa taas muualle. Viimein, pihalle astuessani Lunan kanssa nousen tamman selkään, ja maiskutan tämän liikkeelle tallinpihalta pois, Shelyesin hiekkatielle, parkkipaikan jälkeen lähtevälle polulle, jota pitkin autotkin kulkevat. Onneksi tie on sen verran leveä että siinä mahtuu ratsastaakkin, autojen lisäksi. Huomaan jonkun pyöräilevän kepeästi edessäni, ja pysäytän Lunan. "Lina! Hey!" Huudan onnekseni amerikkalaistytölle, joka heiluttaa minulle iloisena päästessään ylämäestä, ja pysähtyessä eteeni. "Hey, Meeba!" Tyttö tervehtii iloisesti, ja sitten toinen lausoo suomea vähän: "Onko tääl tallija?" Naurahdan ja nyökkään. "Just over there, behind me." Sanon ja viiton taakseni. Luna pitää korvansa visusti edessä ja hörisee ruskeasilmäiselle, nätille tytölle. "Is that ok that we speak english?" Lina kysyy minulta ja teettää pirteän hymyn kasvollensa. "Of course." Vastaan, ja käännän Lunaa kohti tallia. "Come. I show you the stable." Katson Shelyesin suuntaan, ja odotan Linan lähtevän mukaani. Juttelemme koko matkan englantia, ja tallipihassa Lina kysyy: "What's the name of the horse?" Tyttö katsoo kysyvästi minua, ja silittää Lunan lautasia nopeasti. "Lumineux Èclat. But you can call her Luna." Hymyilen, ja taputan Lunaa kaulalle. Luna on vähän ihmeissään, mitä kieltä tässä nyt puhutaan. Tamma on varmaan tottunut suomeen, ja sitten myös siihen kieleen, mitä toisen syntymämaassa puhuttiin. "Luna." Toinen aloitti lauseen, ja myös jatkoi sitä, "that's a lovely name." Tyttö jätti pyöränsä tallin seinälle nojaamaan, laittoi siihen lukon ja lähti seuraamaan minua jälleen talleille, joiden lähellä oli pulppuava suihkulähde. "Very beautiful place." Lina sanoi ja ihaili Shelyesin pihaa. "Wanna see other horses?" Kysyn, kun olen pysäyttänyt Lunan ja laskeutunut ponin selästä. Talutan Lunan talliin, jossa Sirikka tulee minua vastaan. "Okay", Lina sanoo ja sitten hoikka neito huomaa Sirikan. "Hei, Meeba!" Tyttö tervehtii iloisesti. "Moi, Sirikka. Tässä on Lina, amerikkalainen serkkuni", sanon, ja viiton Linaa kohti. "Lina, this is Sirikka." Sanon Linalle ja esittelen Sirikan. "Sirikka, hey." Lina toistaa tytön nimen ja tervehtii toista vielä jälkeenpäin. "Ratsasta Lunalla hetken, esittelen tallia Linalle ja muuta. " Sanon tytölle joka ilomielin tarttuu Lunan suitsiin ja taluttaa tamman kentälle. Esittelin kaikki tallin hevoset, läkähtyneenä, ja lopuksi huomasin uuden, mustan ponin karsinassa. JACKIEN karsinassa. "M-mitääh?" Sanon ja Lina toistaa nauraen sanomani. "Oh sorry. I just... i don't know his name. I think his new!" Kerron Linalle virnuillen, ja lähestyn suloista ponia. Lina jäi seisomaan taakseni. "Oh, come here, Lina." Sanon ja silitän nyt tytön kanssa mustaa ponia. Lynn astuu sisään ja ihmettelee, mitä oikein teemme. "Meeba? Mitä sä... tai siis te teette?" hän kysyy ensin minulta, mutta sitten hän huomaa Linankin ja tyttö kysyy meiltä molemmilta. "LYNN?!? MUTTA... SÄ OLIT...?" Ihmettelen, kun huomaan tutun, kauniin ihmisen mukavalla persoonallaan astuvan tallinovesta sisään. Lähden melkein itku kurkussa halaamaan tyttöä. Lina seisoo paikallaan, ja sitten tyttö tulee itsekin tervehtimään Lynniä. "Voi millon sä palasit!" Kysyn iloisesti, ja rutistan Lynniä vielä hetken, ennen kuin toinen työntää minut pois sylistänsä. "Ja muuten, tässä on Lina, amerikkalainen serkkuni." Sanon, "Kannattaa puhua sille englantia. Se ei suomea oikein ymmärrä, vähän vaan." Kerron vinkiksi kuiskaten blondille ja hymyilen jälleen, iloisesti. Pyyhkin ilon kyyneleitä pois. "Oh, hi. I'm Lina." tyttö sanoo, ja luo katsekontaktin ruskeilla silmillään Lynniin, kauniisti hymyillen ja kohteliaasti tervehtien. Lynn nyökkää ensin kuiskaukselleni, sitten toinen tervehtii Linaa englantilaisittain: "Hello. My name is Lynn, how are you?" Blondi luo vinon virneen kikattavalle amerikkalaiselle, joka kättelee Lynniä. "Mutta kuka tuo on?" Kysyn Lynniltä ja katson mustaa oria. "Vippe, mun uus heponen." Lynn kertoo ylpeästi, ja avaa karsinan oven. "Lina, you can come here. And Meeba too", vaaleahiuksinen tyttö sanoo ja Lina ja minä tallustellaan Vipen karsinaan. Silittelemme Vippeä hetken, juttelemme, ja sitten sanon Lynnille, että me tästä Linan kanssa jatkamme matkaamme maneesille. Sirikka olikin juuri sopivasti tallinpihalla, Lunan selästä nousseena. "Huhhuh. Eiköhän noi estetreenit oo nyt ihan riittänyt." Sirikka puhisee ja ojentaa Lunan ohjat minulle. "Meettekö maneesiin?" Tyttö kysyy. "Joo, Lina ratsastaa." Sanon ja hymyilen Linalle. "Do you want walk with Luna? I mean... well do you understand?" Kysyn nauraen huonolle englannilleni, ja katson Linaa silmiin. "Yes! I understand what did you mean." Tyttö tarttuu Lunan ohjiin ja taluttaa minun kävellessä tämän vierellä Lunan maneesiin, jonka reunalla toinen pysähtyy, ja odottaa että minä tulisin vierelle. Autoin Linan kimon selkään, ja kysyin toiselta: "Do you want that i walk with you or that i will go to search a place to sit?" Lina hymyilee ja vastaa: "To start, walk with me. Maybe later i will ride by myself." Nyökkään, ja alan taluttamaan Lunaa ympäri maneesia. Pian, parin käyntikierroksen jälkeen kysyn että haluaako Lina ravata. Tyttö nyökkäsi, ja menimme pitkän suoran ravilla. "Woohoo, that was fun!" Tyttö huudahti, ja kysyinkin melko pian, Linan hyvän tasapainon huomatessani, että haluaisiko hän laukata. Tietenkin toinen suostui. Aloimme laukata, annoin Lunan mennä kanssani hurjaa, muttei liian vauhdikasta laukkaa. Pian hidastamme vauhdin käyntiin, ja pysäytän Lunan. "Wait a second, i take picture." Sanon ja hymyilen Linalle. Lina katsoo minua ujonlaisesti, hymyillen kuitenkin. Räps! Kamerani salamavalo välkähtää ja katson kuvaa. Tällainen siitä tuli. i846.photobucket.com/albums/ab30/Meeba10/linajaLuna.png?t=1281368554 <- [Klik!] "Meeba thanks for all this." Tyttö sanoo, ja taputtaa Lunaa kaulalle. "But i think i gotta go." Lina sanoo ja on surullinen. "Oh, please, can you stay at my home just for one more night? Tomorrow we can come to here again." Ehdotan ja väännän koiranpentuilmeen kasvoilleni. "Well.. i ask." Parin minuutin kuluttua, kun Lina oli soittanut äidilleen, hän hymyili tyytyväisenä. Mutta sitten hänen hymynsä haihtui kuin tuhka tuuleen. "I can't. We leave tomorrow, back to america." Sitten tyttö alkaa nauraa hekottaa. "Hahahaa! That was a joke! Of course i can stay at your house!" Lina hymyilee, nousee Lunan selästä ja halaa minua. Juttelemme Lunaa taluttaessamme, karsinassa tamman hoitaessa ja varusteet riisuessa, ja viimein pääsemme viemään tamman laitumelle Kittyn ja Fritsin seuraan. "Wanna let her go? I mean..." Olin sanomassa, "I know what you're meaning. That's ok." kunnes Lina keskeytti lauseeni virnuillen, hihittäen hetken. Sitten avasin tytölle ja Lunalle portin, jolloin hän päästi Lunan irti, ja kun katsoimme tamman lähtevän juoksemaan, meitä alkoi naurattaa. Moikkasimme vielä tallin väkeä, ja esittelin Linan muille, ja sitten lähdimme kotiin. Lina polki, minä istuin tarakalla. Huomenna uusi päivä, Linan kanssa norjassa, Shelyesin kauniissa maisemissa. Meeba, Lina ja Luna 18 hm
|
|
|
Post by Meeba on Aug 10, 2010 15:34:27 GMT 3
Uusi päivä, uudet kujeetLinan sininen maastopyörä kapusi onnettomasti ylämäkeen, Shelyesin pihaan. Kikatimme, sillä meinasimme kaatuilla ylämäessä koko ajan. Kuitenkin onneksemme selvisimme siitä. "That was fun." Lina sanoi, hekotti vielä hetken ja ohjasi pyöränsä Shelyyn. Tyttö pysäytti sen ja nousi satulasta, ja minä tarakasta. Kipitimme isoon talliin, ja avasimme Lunan karsinan harjapakin haettuamme. "Oops. Luna is not here." Sanon ja katson merkitsevästi Linaan. "Did you mean that i can.." Tyttö sanoi, kunnes "yes." keskeytän toisen lauseen, ja viiton tallikäytävälle, joka johtaa hevosten karsinaan ja oveen, josta pääsisi ulos. Pian amerikkalaistyttö tuo kimon tamman reippaasti hymyillen talliin, ja sitä ennen poistun karsinasta. Liu'utan karsinan oven auki ja hymyilen. Tyttö nyökkää kiitokseksi ja tuo Lunan karsinaansa. Astun itsekin Lunan asettuessa karsinaansa, oven toiselle puolelle, siis sinne, missä Linakin oli. Avasin harjapakin, ojensin Linalle toisen harjan, ja otin myös itsellenikin sellaisen. Harjasin Lunaa pyörein liikkein, hyräillen jotakin rentoutukseksi. "Umm... Can i ride with you and Luna today, too?" Lina kysyi harjaillessansa kimoa tammaa joka piti korvansa rentoutuneesti sivulla, heiniä samalla maistellen. "Of course!" Virnistän toiselle uudestaan, ja vein harjan tamman lautasille. Puhdistin siitä pölyt, ja sanoin Linalle että haen varusteet. Katsoin tallin satulahuoneessa olevaa ikkunaa, ja huomasin tummat pilvet joten otin sadeloimen kainalooni, ja suitset. En satulaa. Linahan oli ratsastaja myös, kilpailee tyttö toki. Joten uskoisin hänen pysyvän kyydissä ilmankin satulaa. Kun tulen karsinaan, kuulen että Lina oli puhdistanut jo kaviotkin. Hymyilin, ja nostin sadeloimen tamman selkään. Kiinnitimme yhdessä soljet loimesta, ja sitten tarjosimme Lunalle kuolaimia. Heti tamma ei avannut suutansa, joten kutitin toista, niin, että tämä avaisi suunsa. Ja nopeasti sainkin kuolaimet suuhun, ja suitset hyvin päähän. Ohjat laskin toisen kaulalle. Pyysin Linaa väistämään, ja tyttö tottelikin minua. Vein Lunan hymyillen tallin pihalle, ja ojensin Linalle kypärän. "Lets go to the forest." Sanoin ja silittelin Lunan sileää kaulaa. Lina nyökkäsi, ja tyttö ponnisti yksin Lunan selkään. Lähden taluttamaan Lunaa Shelyn pihasta pois. Hiekkatie alkaa, ja kauniit maisevat tulevat esiin. Päästän irti Lunan ohjista ja annan Linan ohjata tammaa itse. "Say, if u need help." Totean toiselle, ja taputan Lunaa. Amerikkalaistyttö nyökkää, ja antaa pohkeita laiskalle Lunalle, joka löntystelee kaula nuokkuen hiekkatiellä. Lina, Luna ja minä käveltiin reippaasti kohti metsää. Näimme edessämme isot, muhkeat ja kuhmuraiset ukkospilvet. "Oh shoot..." Sanon ja kiroilen mielessäni. "We gotta get out of here. Luna might scare lightnings." Mutisen ja pyydän Linaa kääntymään. "No! I don't want to go!" Lina huutaa ja katsoo minua surullisesti. "We must to. But you can..." Olin sanomassa, "I want to ride!" Lina keskeytti lauseeni ja käänsi Lunan poispäin minusta. Amerikkalainen pamautti pohkeensa kiinni tamman kylkeen, ja johan poni lähti liikkeelle. "LINA!" Huusin tytön perään. Juoksin epätoivoisesti Jassun luo, takaisin tallinpihaan. Jassu oli laittamassa ulkona Brellaa, ja Jess Milliä. "Jassu!" Huudahdan. "Anteeksi, mutta serkkuni lähti Lunan kanssa muualle, koska halusi vielä ratsastaa, vaikka ukkonen on tulossa tänne!" Huohotan ja kumarrun läähättämään. Jess kiroaa ja tuhahtaa: "Hitsi, mun pitää lähteä. Viekö joku Millin sisälle?" "Ei, Me tarvitaan Milliä. Lähe sä vaan, me hoidetaan se." Jassu sanoo ja nyökkää Jessille. Jess virnistää ja lähtee pyöräilemään muualle. Minä nousen Millin selkään, sillähän oli onneksi satula ja suitset jo. "Meeba... tiedätkö mitä teet?" Jassu kysyy. "Tiedän. Lupaan, että tuon Millin ja Lunan takaisin elossa." Kerron Jassulle, ja pyydän Milliä laukkaan. Onnekseni, vähän ajan päästä löysin Lunan ja Linan metsästä. He olivat kunnossa, Lunan jalka vain vähän naarmuilla. Ratsastimme tallille takaisin yhdessä. Lina pyysi anteeksi koko tallin väeltä, ja me annoimme anteeksi tytölle. Sirikka hoiti Lunan lopuksi, ja kun Jess oli palannut, hän hoiti Millin. Hyvästelin Linan halaten, ja sitten tyttö polki kotiin. Minä jäin kuitenkin tallille pörräämään, virnuillen. Varsinainen päivä. Meeba, Lina ja Luna 19 hm
|
|
|
Post by Meeba on Aug 10, 2010 20:47:37 GMT 3
|
|
|
Post by Meeba on Aug 11, 2010 14:52:40 GMT 3
|
|
|
Post by Meeba on Aug 11, 2010 14:56:39 GMT 3
Runoa pukkaa
Luna, suosittu tamma, ei sitä pelota lammas. Se on rauhallinen, mutta joskus ei suju askeltaminen. Jalat menee ristiin rastiin, satulasta silloin keikkaa maahan asti! "Wou!"Huudat tamman pukitellessa "Ou!" Huudat maassa maatessa. Mutta tiedättekö mitä? Kaikki rakastavat sitä. Luna, pyöreä, suloinen tamma, ei ole ollut koskaan mamma(?)!
22 hm
|
|
|
Post by Meeba on Aug 27, 2010 14:28:49 GMT 3
27.8.10 ~ Jassu sekoaa, Luna taas osaa olla kiltisti
"Meeba!" Huutaa joku ja keskeyttää uneksintani. Se oli Jassu. "Hakisiksä Lunan sisälle? Luvattiin kuulemma sadetta", Jassu mutisi. Syksy oli alkanut, ihan selvästi. Kävelin mutalätäkköjen keskellä Jassun käskystä hakemaan tarhoilta suosikkiponiani. "Luna, moi!" Huhuilen leveän hymyn naamalleni nostaen. Maiss on taputtelemassa Shelyn hepoja. "Meeba, moi", tyttö tervehtii minun Lunalle laittaessa riimua ja narua. "Maissi, moi", sanon pirteästi. Mutta kun sade alkaisi, masentuisin aika varmasti taas, niinkuin usein tapahtui sateella. "hahahahaa", apinavirneilevä Jassu nauraa hekottaa nähdessään Sagan piehtaroimassa mutalammikossa. Sitten ilme vakavoituu ja nainen sanoo: "prkl nyt ylös sieltä." Katson hieman kysyvästi ... höpsöilevää Jassua ja naurahdan sitten. "Mitä sä siinä naurat? Herranjestas kato tota ponia", Jassu valittaa ja marmattaa kunnes joudun pidättelemään nauruani. Sitten Jassun ilme muuttuu vakavemmaksi, ja kuiskaan Maissille: "Taidan tästä lähteä.." hipsin Lunan kanssa talliin. Vastaani tulee Lynn ja... hetkinen! Kuka tuo on? "Lynni, hei!" Moikkaan ja siirrän katseeni komeaan poniin. "Kuka... kuka toi on?" Kysyn ja ojennan käteni hörisevälle poniruunalle. "Se on Loka", Lynn vastaa ylpeänä ja taputtaa ponia kaulalle pari kertaa. "Loka? Kysyn, ja sitten itsekin silitän ruunaa. "Joo, Loka. Se tuli Shelyyn vähän aikaa sitten." Lynn selitti, ja sitten tyttö alkoi nauraa. "Mitä nyt?" Kysyn ja käännyn. Huomaan Jassun kykkivän mutalammikon yläpuolella. Saga on nostanut Jassun ilmaan paidanhelmasta. Pian ponitamma pudottaa tallinomistajan mutalammikkoon, niin, että mutaa roiskuu Sanninkin päälle, joka on juuri tullut tallille. Sitten Jassu alkaa nauraa, ja itkeä samaan aikaan. Me hekotetaan Lynnin kanssa. Sitten Jassu kääntyy, nousee ylös ja hyppää aidan yli. "MÄ MURHAAN TEIDÄT!" Nainen huutaa, ja lähtee juoksemaan kepeästi meitä kiinni. Hyppäämme Lynnin kanssa hevostemme selkään, ja nauraa hekottaessamme laukkaamme ratsuillamme tallinpihasta hiekkatielle. Sitten Jassu väsyy, huiskauttaa kätensä ilmaan ja kävelee läähättäen muualle. Viemme ponit Lynnin kanssa sisälle, karsinoihin. Haen harjapakin, ja selvitän mutapaakut tamman turkista. "Eikö sulla ole yhtään kuuma? Näyttää muuten että hikoilet", juttelen harjatessani, ja katson heiniä nyhtävää tammaa hetken, ja sitten taputan toista kaulalle. "Ootas, mä haen sadeloimen. Mennään kentälle vähäksi aikaa", sanon ja käyn kipaisemassa hakemaan loimen. Loimitan jätskipalleron ja talutan tamman ulos, sitten kun olen saanut suitset toiselle.
Nousen selkään, ja maiskutan pohkeiden avulla tamman liikkeelle. "Tonne", sanon ja käännän Lunan. Suuntaamme kenttää kohti. "Aimie?" Katson punahiuksiseen tyttöön kysyvästi. Tämä pitää jaffapulloa suunsa edessä, ja sitten toinen kulauttaa limsaa kurkkuunsa. "Meeba? Moi!" Tyttö huudahtaa minut nähdessään. "Tullaan reenaamaan hetkeks ennen sadetta", totean ja osoitan taaksemme, mustia pilviä kohti. Menemme kentälle, ja teemme pari kierrosta käynnissä. Sitten nostan ravin. Muista tamman askeleet, muistutan itselleni. Nyt tamma taas osasi mennä ravia ihan kevyesti, liidokkaasti. Mutta yhdessä kohtaa jalat menivät solmuun, mutta sain korjattua askeleita. Nostan laukan. Siinä minun piti olla tarkka. Luna asettui hyvin kulmissa. Lopussa hiljensin käyntiin, ja tulimme kentän keskelle minä käden nostaen ylös. Olimme hikisiä molemmat. Minun oli monta kertaa katsottava, ettei jalat mennyt solmuun. Ja kevyt istuntakin harjoittui tuossa samalla. Aimie taputti. "Hyvähyvä! Saat palkkioks loput mun karkeista", tyttö naurahtaa ja heittää karkkipussin minulle. Pidän Lunaa paikallaan, ja kiitän Aimieta, ja taputan ja kehun Lunaa. "Hienoa, tosi hienoa", Jasu sanoo ja taputtaa. "Ai moi!" Huudahdan, ja heitän yhden karkin suuhuni. "Sä oot tosi hyvä", nyt Loviisakin tulee. "No emmä nyt.." Olen aloittamassa, kun "No emmä ny tiiiäää", muut jatkavat ja matkivat elisa-mainosta. Nauran. Kerkesimme harjoitella ennen sadetta. Mahtavaa!
23 hm
|
|
|
Post by Meeba on Aug 28, 2010 11:36:17 GMT 3
Päiväkirja Lunan näkökulmasta - Osa 1
Ai, kappas hei! (Mumsrousk) Minä olen Lumineux Éclat, tutummin vain Luna, ja joskus hoitajani kesken vaniljajätskipallo... öh. (mumsmums) Kuten kuulettekin, pidän todella paljon heinästä. Mutta harjoittelua vihaan. Joskus, siis. Pahimpina päivinä olen heittänyt ratsastajan selästäni.. mutta enhän minä sellainen ilkikurinen riiviö ole, en ole... (aina). Mutta kuitenkin asiaan, minä asun... "LUNAA! Hei Lunaa! Mennään harjottelemaan esteille!" Voi hitsi. Se on Meeba. Oottakaas hetki. "EI! ÄLÄ MEE PAKOON!" Heheh. Asia hoidettu. Niin, kuitenkin. Ponikavereitani on täällä Shelyesissä aika monta. Olen kaikkien kaveri. Mutta Frits on kieltämättä aika hupsu tyyppi. Katsokaa, tuolta se tuleekin. Hei äläs kuule nyt... Frits! Älä nyt viitsi. Huspois!! Noh, on orissakin huonot puolensa.. äh. Odottakaas, nyt alkoi sataa. Meeba tulee hakemaan minut nyt sisälle. Moikka! Nähään!
Luna ja Meeba 24 hm
|
|
|
Post by Meeba on Aug 30, 2010 8:13:00 GMT 3
Normaalia hoitelua ~ Aamukäynti 30.8.2010
Taputan Lunaa, kun olen saanut toisen viimein kiinni karsinaan. Otan harjapakin, ja lasken käteni tamman kaulalle, ja alan harjailemaan. Pyörein liikkein, mahdollisimman hellästi ja huolellisesti saan harjattua Lunan turkin nytkin oikein kiiltäväksi, ja puhtaaksi. Taputan tammaa, ja haen sitten loimen. On viileä aamu, ja ulkona on raikas ilma. Talutan Lunan ulos, laitumelle. Päästän tamman vapaaksi. "Moikka, tuun sitte ehkä käymään iltapäivällä!" Huudan perään ja lähden käppäilemään poispäin Shelyn pihasta. Iltapäivällä uudelleen.
Tosi kökkö siis oikeesti 25 hm
|
|
|
Post by Meeba on Sept 12, 2010 10:31:11 GMT 3
Up to the stars
Tömps! Lunan kaviot laskeutuvat komean liidon jälkeen rymisten maahan, jonka jälkeen ohjaan tammaa ristikkoesteelle. Olemme treenanneet maneesissa jo pari tuntia, hypellen. Olin samalla hoitanut aamutallin. "Eijeijeijeiii, älä nyt taas ala!" Huudan päätään heittelevälle connemaratammalle joka steppaa maneesin pehmeäjakoisella hiekalla. "Nooo!" Huudan ja painan pohkeet tamman kylkiin. Ja johan lähdetään matkaan. Ristikkoeste lähestyy vauhdilla, ja Luna alkaa epäröidä. Minä vain katson eteenpäin ja pidän pohkeet vieläkin kyljissä kiinni. Sitten tamma hyppää.. ei liian aikaisin.. eikä liian myöhään. Liidämme korkealla ikuisuuden, kunnes tunnen taas tömähtäväni maahan. Ristikkoesteen jälkeen tuli okseri.. ja siihen ei ollut edes pitkä matka. Uneksin, enkä enää kerennyt ohjata tammaa okserille. Niinpä lensin Lunan kieltäydyttyä komealla kaarella maahan.
"Umf!" Suustani kuuluu, kun syljen ulos pehmeää hiekkaa, jota joutui suuhuni kaatuessani maahan. "Onneksi kukaan ei oo näkemäs", tuhahdan ja nousen ylös. Turkoosi hupparini on okei, vain hiekkaa tarttui siihenkin. Puhdistan horzen ratsastushousuni ja haukottelen. Luna seisoo kiltisti paikallaan ja tuuppaa minua turvallaan. "Joo, olen okei", hymyilen ja halaan tamman suloista päätä. "Jatketaan treenejä. Sulla riittää ainakin energiaa, Lunski!" Hymyilen. Kun olen kivunnut selkään, nostan jalustimet ylös. "Katotaas mitä tästäkin tulee." Maiskutan Lunan liikkeelle raviin. Menemme kentän reunoilla, uralla, johon en ole laittanut esteitä. Siinä olisi tilaa mennä - keskellä kun oli sarjaesteet. Saan Lunan pysyvän liidokkaassa ravissa, harjoitusravissa. Tamma oikoo arvokkaasti jalkojaan ja minä alan keventämään. "Varsinainen estepeto!" Taputan tammaa kaulalle kun olemme jälleen hypänneet viiden esteen sarjat. Osa on ristikkoesteitä, osa oksereita, ja osa pystyjä. Joku raottaa maneesin oven ja vislailee samalla. "Häh?" Pysäytän Lunan ja katson ovelle. Kuulen haukuntaa. "EEEI, VOI PERHANA HIPPU!" Murahdan ja laskeudun selästä. Luna peruuttaa ahdistuneena minun napatessa citypiskini syliini. "Hölmö", murahdan ja rapsutan pönttöä pienpystykorvaani. "Sä kuule meet takasin kotiin!" Huudahdan. Nousen Lunan selkään, ja annan Hipun juoksennella maneesissa ihan miten toinen vain haluaa. Soitan äidilleni. "Joo, se karkas. Kiva. Joo no nähään kohta", sanon äidilleni joka lupasi hakea innokkaan Hipun. Pian auto ajoi parkkipaikalle ja kurkkasin ikkunasta; se oli äitini. Hippu juoksi vapaana ulos ja äiti otti sen etupenkille. "No moi Meeba!" Äitini hymyili ja minä ratsastin Lunan ulos. "Moi äiti, aateltiin mennä tän yli-innokkaan Lunan kanssa maastoon. Tulisitko vähän ottamaan kuvia?" Kysyn äidiltäni joka puree huultansa. "Joku toinen kerta sitten, käykös, kun minä teen nyt sen ruuan valmiiksi huomiseks." Hän hymähtää minulle ja nyökkään. "Okei." Punainen Ford kaartaa takaisin hiekkatielle ja minä taputan Lunaa.
Jassu ratsastaa vikuroivan Sagan hiekkatielle, ja tytöt eivät ilmeisesti huomanneet minua. "Jassu hei, onko sulla silmät päässä?" Kysyn luoden virneen, ja maiskutin Lunan, joka oli paljon, paljon rauhallisempi kuin Saga, tielle. "Aijaa moi Meeba! Mä en huomannu sua tän vikuroivan ponin takia.. Äh Saga!" Jassu huudahti ja pidätti Sagaa joka steppasi hiekkatiellä pärskien. "Viedäänkö tammuskat maastoon? EI Sagallekkaan tekisi pahaa ottaa pieni estekisa, vink vink", nauraa käkätän hetken ja maiskutan Lunan laukkaan. "Just joo, sä lähit paljon mua ennen!" Jassu huudahti ja maiskutti Sagan liikkeelle laukkaan. "No mulle se oli reilumpaa - Saga kun saa meiät ihan varppina hyvin kiinni!" Huusin. Ja olin oikeassa. Tamma pinkoi minkä jaloistaan pääsi, ja katsoin vain eteeni. Luna meni kovaa, mutta välillä jarruttelin sitä ettei kaaduttaisi. "Noniin, tukki edessä Luna!" Kerron tammalle joka pärskii. Luna loikkaa kepeästi ison tukin yli, Saga vaan heittää päätään ja alkaa pukittaa. "EIJEIJEI SAGA!" Jassu hudahtaa, mutta säilyttää tasapainonsa. Pian tamma tekeekin äkkinäisen loikan ja saavuttaa pysähtyneen ja hörisevän Lunan. Molempien hevosten suusta tipahtelee valkeaa vaahtoa. "Eiköhän tossa ollut liikuntaa, käännytään takasin vaan. "Talutan Lunan kotiin." Sanon ja laskeudun selästä. Talutan ponin ensin läheisimmän puron luokse ja annan juoda. "Se on ihan puhdasta, mutta kotona saat vielä parempaa vettä, rakkaani", juttelen ja rapsutan lempeää connemaratammaa joka katsoo minua isoine silmineen, valkoisine pilkkeineen. Saavumme talliin ja hoidamme hevoset. "Jätetään vaan karsinaan, saa siellä tehdä mitä lystää", Jassu hymyilee minulle ja menemme loikoilemaan oleskelutiloihin, päärakennukseen.
Luna ja Meeba 26 hm ~ wow
|
|