|
Post by Catu on Jun 15, 2010 23:53:54 GMT 3
15/6/2010 - Muisto meidän pappallemme.[/size]
Juoksin ruskeat hiukset hulmuen tuulen mukana taaksepäin, juoksin ja juoksin. Niin lujaa kuin vain pääsin jaloistani. Olin lähellä tönäistä jonkun punahiuksisen kumoonkin juostessani sentin päästä häntä. Hetkin, Aimiehan se tietenkin oli! En kuitenkaan aikonut jättämään anteeksi pyytöä vaan juoksin eteenpäin. Olisin tällä hetkellä kelvannut vaikka formulakisoihin, vieläpä voittanut ne jätkät sata nolla. Nykyäänkin kun tuli niitä jalkapalloturnauksia, olisin voinut mennä jahtaamaan sitä surkeaa palloa ja kaataa kaikki ne gorillat kumoon tieltäni. Vaikka kuinka tuomari näyttäisi mitä keltaista tai punaista korttia, potkisin palloa ja jalkojani eteenpäin. Tein tiukan mutta taktisen käännöksen juuri tietyn tarhan kohdalla. Kaikki oli niinkuin olin ajatellut. Näin tuttujen Sony- ja Loreponin kauvempana toisiin nojaten. Näin kultaisten kiharahiuksien hulmuvan hiljaa paikallaan. Näin vain suosikkipappani makaavan uneliaannäköisenä maassa ja Lynnin kiharat lepäsivät ruunan vierellä. Tunsin tämän päivän harmauden. Kurkkuuni pisteli kun kävelin heitä lähemmäs. Tunsin sydämmessäni asti Lynnin kyyneleet.
Ruskea hupparini alkoi kastua pikkuhiljaa olkapään kohdalta. Lynnin kultaisetkutrit lepäsivät nyt lähelläni. Istuimme yhdessä rehevässä ruohossa. Olin yrittänyt lohduttaa tyttöä mutta tiesin itsekin ettei mikään tuntunut nyt auttavan. Jackpappa lepäsi vieläkin paikallaan ja jäimme Lynnin kanssa paikallemme. Kuka nyt tarvitsi toimintaa? Pystyin hillitsemään itseäni ja liikuttelin vain oikean käteni sormiani. Pystyin kuulemaan kuinka joku soitti surullisesti pianoa. En voinut tietää oliko tarhan viereen asettunut joku oikeasti soittamaan vai kuvittelinko kaiken. Oikeastaan minua ei kiinnostanut. Minun oli tarkoitus juuri nyt silittää Jackin niin viileää poskea ja antaa olkapääni Lynnille.
- Lynn, vaikka ihmiset aina hokevat tätä, mun tulee myös hokee sitä sulle, sanon hiljaisella äänellä tytölle ja jatkan: - Se ei enää tunne tuskaa tai kipuja, se on siellä jossain, paremmassa paikassa, sanon nyt hiljaisemmallakin äänellä. Lynnin kyyneleet valuvat maata kohti ja halaan tyttöä nyt. - Mä tiedän sen, kultahiuksinen tyttö vastaa. Lynn katsoo nyt jälleen Jackieta ja sen liikkumatonta ruumista. Kuulen kuinka joku avaa tarhanportin ja kävelee askelin meitä kohti. En jaksa kääntää katsettani pois. En voinut uskoa olevani näinkin surullinen tästä hetkestä. - Lynn, sen ois aika viedä muualle, kuulen Jassun rauhallisen äänen ja hetken päästä Lynn nousee seisomaan. Tytön posket kimaltelevat kyyneilestä ja ymmärrän kuinka minunkin on aika nousta. Jassu halasi vielä Lynniä ja tahdoin juuri nyt pois täältä. - Mä menen, sanon kurkku kireänä ja silmät punaisena.
Kävelin pikajuoksijan asekelin pikkutalliin. Avaan ruskean, suuren puuoven ja kurkistan sisälle. En kuule kuin kärsimättömän ponin kuopivan maata ja luikahdan sisälle, sulkien oven perässäni kiinni. - Lilyan, sanon hennolla äänellä tammalleni. Ponini nostaa haikeasti päänsä. - Säkin tiedät? Kysyin kyynel vierähtäen poskeltani. Lilyan ei kuin katso minuun, sen silmät eivät ole hetkeen olleet noin haikean näköiset. Ymmärrän. Avaan karsinanoven ja siirryn halaamaan tammaa. Tunnen ponin pehmeän karvan ja painan naamani sitä vasten. Sitäkään ei innostanut juuri tänään tehdä mitään tekemistä pääni menoksi, ja olin siitä kiitollinen.
Suljin tammani karsinanoven siksi ajaksi että saatoin hakea ponin harjat satulahuoneesta. Tallillehan asti oli tultu, ettei ponin hoitaminen ollut pahasta. Satulahuoneen lämpö tulvi nyt seinällä olevasta ikkunasta. Pieni auringonvalo näytti kertovan minulle jotain, mutta. Vaikka Jackie olisi nyt tuolla kertomassa jotain erityisen tärkeää minulle, se oli poissa. En nähnyt sitä enää. Sitä pientä pappamopoa. Ajatukset sekaisin tartuin vaaleanpunaiseen harjakippoon ja riuhtaisin sen mukaani. - Lissu ja Katu, luin koristellut kirjaimet harjakiposta samalla kun palasin karsinalle. Nostin katseeni ja näin kuinka Lissua ei näkynyt. Avasin karsinanoven ja pystyin näkemään tamman makaavan karsinassa. Huokaisin syvään mutta en tahtonut nostaa tammaa ylöskään. Laskin harjakipon karsinan ulkopuolelle ja suljin oven. Itse menin Lilyanin viereen ja sivelin sen päätä, mikä lepäsi maassa. - Tiedätkös, sä olisit tullu ihan mainiosti toimeen sen papan kanssa, teijän olis täytyny tutustuu paremmi, sanoin ääni käheänä. En enää kestänyt. Suuri itkupurkahdus suorastaan vyöryi silmistäni. Asetuin itkevänä nojaamaan seinään ja tunsin kuinka ponini lämmitti oloani. - Älä koskaan jätä mua, Lilyan.
Jackieta jääden kaipaamaan, Lilyan & Catu
|
|
|
Post by Catu on Aug 14, 2010 23:35:06 GMT 3
14/8/2010 - Syntymäpäivänämme. © Catu
TARINA TEKEILLÄ
Lilyan & Catu
|
|
|
Post by Catu on Oct 23, 2010 22:25:41 GMT 3
23/10/2010 - Syysiltoja maneesissa Pyh, mun moderni maneesi on lämmitetty ! :DDDDd ok katun vika, se unohti laittaa sähköt päälle t: mörkösovitaa näi <33333333 t: mörön bfffff
|
|
|
Post by Catu on Nov 1, 2010 20:24:30 GMT 3
1/11/2010 - Pääkuva II Lilyan & Catu
|
|
|
Post by Catu on Dec 25, 2010 0:50:11 GMT 3
24/12/2010 - Jeg kaller det jul
Haistoin kuuman glögin ja uunituoreet piparit. Tunsin kirpeän pakkasen poskissani. Maistoin jo mielessäni pehmeää piparia. Kuulin radiosta vaimeaa joululaulua. Näin joulukoristeita ja valoja ympäri Shelyesiä. Sekä kuudennella aistillani aistein jouluntunnelman lähelläni. Jouluaatto, tai norjalaisen suusta Julaften, oli vasta pääsemässä alkuun. Kaikki mahdolliset lastenohjelmat oli katsottu ja itketty The Snowmanille. Joulusauna lämmitettiin kotona vasta illalla, ja laudeille pääsisi lahjojen avaamisen jälkeen. Pakkasen puraistessa nenääni, pitkäkarvainen Nellakoira käveli vierelläni. Kiljuvat tuntilaiset ja ihkuttelevat hoitajat olivat viettämässä päivää kotona, mistä johtuikin piinaava hiljaisuus tallipihassa. Sheltti pomppelehti pienesti lumessa, raukan tassut taisivat olla täysin jäässä. Raoitin pikkutallin ovea ja kuulin pikkuponien hermostuneisuuden. Joku kuopi kivilattiaa ja toinen taas hirnahti. Nella puikelehti ovesta sisään, minä perässään.
Suloiset silmäteräni olivat ulkona pelaamassa lumisotaa, ainakaan karsinoissa ne eivät kyyhöttäneet. Saisin palata takaisin kylmän pakkasen armoille, nappasin vain pinkin ja oranssin riimunarun mukaani. Sheltti oli siirtynyt tallin satulahuoneeseen, missä oli liiankin lämmin lattialämmitys päällä. Saatoin jättää tallikoiran vahtimaan Ricaa ja Lorea talliin, ja livahdin suoraan pakkasen syliin. Lehtipuun rungot näyttivät olevan maalattu valkoisella ja kuusipuut roikottelivat lunta minkä jaksoivat oksillaan. Maisema oli samaanaikaan uskomattoman upea ja uskomattoman valkoinen. Tarhoille johtava tie oli aurattu luultavasti toissapäivänä, päätelmäni johtui siitä miten askeleeni muuttuivat kahlaamiseksi. Tammalaitumella seisoi yllättävän moni ja etsein katseellani voikon ja hiirakon värisiä tammoja. Vaaleanpunaisen värisen loimen tunnistin jo kaukaa, mikä ei valitettavasti kuulunut kyllä Lissulleni. Shetlanninponia puki pinkki toppaloimi ja welshiä taas vaaleanruskea.
Lilyan ja Vani kulkivat lähelläni, ponit olivat antautuneet helposti ettei minun tarvinnut uida lumessa niiden perässä. - Hei Katu! Kuului rento tervehdys yksityistallin suunnasta. - Oh! Salut Lynn, Ça va? Vastasin naisenalulle ranskalaisesti. - Ça va, vaaleaverikkö vastasi ja hymyilin hänelle. En juurikaan vielä osannut ranskaa, mutta alku oli riittävän hyvä. Vaihdoimme kuulumisia nauraen ja hymyillen, tammat vierelläni odottivat kärsimättöminä juttelutuokion päättymistä. Lopulta saatoimme päästää irti hetkestä ja talutin ponit pikkutalliin.
Kovaääninen hyräilyni täytti koko pikkutallin. "Lumi on jo peittänyt kukat laaksosessa, järven aalto jäätynyt talvipakkasessa...". Saatuani käsiini tammojen toppaloimet, huomasin Nellan nukahtaneen satulahuoneen oven eteen. Notkeilla ninjaliikkeilläni pääsin koiran ohitse ja katselin telineissä roikkuvia satuloita. Pinkki harjapakki roikkui satulahuoneen seinällä ja katselin sen päällä lököilevää tonttulakkia. Oranssin harjapakinkin päällä lepäsi karvainen tonttulakki. - Oi joulua, sanoin iloisesti joulutunnelman armoilla. Maiss oli tänään jo aiemmin käynyt Vanin kanssa pienellä joulukävelyllä, joten hommakseni jäikin hoito ja puunaus. Tämä hetki oli omistettu pienelle, karvaiselle, toffeenväriselle ponille. Sille pikkuselle sydänten varastajalle.
Vedin pitkiä, jouluisia harjausvetoja pitkin voikon väristä talvikarvaa. Mielessäni soi mitä kummallisimmat joululaulut samalla kun selvittelin valkoista harjaa, lähes takutonta ja pehmeää, sekä kiiltävää harjaa oli täysin turhamaista selvittää. Maisstonttu oli näköjään jo tänään tyhjentänyt kaikki mahdolliset glitterpurkit. Tamma kuitenkin näytti tyytyväiseltä saadessaan päivän aikana näinkin paljon huomiota. Kermavaahtoponi sai olla erittäin tyytyväinen elämäänsä. Olin jo täysin tyytyväinen ponin ulkonäköön, mutta en tahtonut vielä päästää irti Vanista. Jatkoin pitkiä vetoja ison pullamahan alta ja sivuilta. Takin taskussani pullotti punainen jouluomena ja shetlanninponi oli ilmeisesti jo haistanut sen. Erityisesti joululahjaa minulla Vanille ei ollut joten naurahtaen ojensin tammalle omenaa. Tamma puraisi puolet kiiltävän punaisesta omenasta ja ahmaisi suoraan toisenkin puolen. Kuolaiset kädet pyyhein vaivihkaan toppatakkiini ja viheltelin hetken kuin esittäen viatonta jollekin. Pikkutallin aukesi ja kurkkasin ruskeasta karsinasta ulos. - Hyvää joulua Katu! Piilolinssilikka, Kopsu tervehti minua. - Houhou! Huusin takaisin hymyillen, oli yllättävän upeaa nähdä tuttuja kasvoja. - Joulupuunaustako? - Sitä samaa mitä viime vuonnakin, sanoin naurahtaen. Samassa aloimme yhdessä muistelemaan.
- Hyvää joulua! Huusin pikkutallissa kun astuin sisään, pidin kädessäni kahta lahjaa, vähän isompaa ja vähän pienempää. Tietysti pikku-kulta-hani-mussukka-tamma-hoitsuni saisi isomman, ei se Maiss nyt mitään isoa saa... Vaikka kuinka kuvittelisi niin. Kyyristyin kyykkyyn ja kävelin eteenpäin matala, kuulin Vanin karsinasta puhetta. Ollessani karsinan edessä nousin nopeasti ylös ja huusin: - HOU HOU HOU! Maiss hätkähti ilonhuudolleni ja naurahdin. Vanikin katsoi nyt minua pää ylhäällä ja häntäkin oli noussut ylväästi ylös. - Mitäs sulla siinä? Tyttö nosti katsettaan kainalooni isoon pakettiin. - Aijai... Oot ollu liian ilkee mulle tänä vuonna että Vani saan tän... Sanoin pudistellen päätäni vitsaillen. Vani kuin irvisti Maissille ja tuli minua vastaan kun astelin karsinaan. Asetin paketin maahan ja tamma haisteli sitä turpa tuhisten. Vani tyskin älysi että se pitäisi repiä auki kirkuen innosta ja hypitä ylös alas kun on liian innostunut. Minä ainakin tein niin... - Jospa minä autan... Sanoin fiilistellen kun aloin repiä pakettia. Tamma perääntyi kuin sanoakseen; "Hei sinä päntti siinä! Älä riko mun lahjoi!" ja juuri päntti, ei mäntti. Avattuani lahjan Maissikin saapui katsomaan innoissaan lahjaa, se oli vaaleanpunainen satulahuopa ja ekstrana pari porkkanaa. Ei kestänyt kauvan kun yksi porkkana oli parempaa matkaa tekemässä, Vani pureskeli iloisen näköisenä oranssia pitkulaansa. Naurahdin kun näin asian kaksimielisesti, minulla oli silti suuri taito poistaa asia mielestäni. Kuulin tytön hihkaisun takaani ja näin Fionan hymyilevän. - Joululahjoja? Tyttö kysyi ja nikkasi minulle silmää. - Entä tykkäsikö Maiss siitä korusta? Fiona jatkoi ja katsoin häntä nyt murhaavasti. - Mistä korusta? Maiss kysyi nyt miettien ja tuijotin edelleen Fionaa. Näytin terottavani sormeani ja vedin sen sitten kaulani ohitse kuin ilmoittaen sanomaa; "Nirhaan sinut!". Fiona ymmärsi noin viiden minuutin päästä mihin tähtäsin. - Jaa... Tyttö sanoi ja hänen alahuulensa tuntui isontuvan, hän luikki takaisin Loren karsinaan ja kuulin sieltä sitten naurua. - Totah. Ostin sullekin lahjan, sanoin kuin yrittäen sanoa samalla; "SUPRISE!" Maiss otti innoissaan pienen paketin kädestäni ja avasi sen. Koru arvoa en tahtonut sanoa mutta kallis se oli ollut. Korussa oli hopea ketju ja itse koru oli valkokullasta tehty jalustin. Jalustimen pohjassa oli timantteja, en silti tiedä olivatko ne aitoja. - Katu... Maiss sanoi ja tuntui kuin hän alkaisi vetistelemään. - Niin armaani? Kysyin vitsaillen mutta vitsit jäivät sikseen kun Maiss tarttui minua niskasta ja halasi. Hänen kyyneleensä tunteutuivat hupparini lävitse ja halasin nyt myös tätä. - Oii... Se on siis totta... Te seurustelette... Kopsun ääni kuului takaani ja Maiss irrotti minusta. Irvistin silmälasi päiselle tytölle ja Maiss nosti saamaansa korua. 2009
Olin jättänyt Vanille joulurauhan ja siirtynyt Lissun karsinaan, Kopsun vierelle. Tyttö puunasi hiljaa poniaan, kun itse tein nopean kampauksen Lilyanille. Jouluaatto tuntui joka kerta vierivän liiankin nopeasti, vaikkapa kokoajan odotti iltaa. Heilautin kättäni brunetille ja samalla talutin poniani ulos pakkaseen. Ilma suorastaan haukkaisi palasen poskistani kun avasin tallin oven. Pihassa heilautin itseni kätevästi Lilyanin selkään ja tunsin tamman talvikarvan allani. Pehvallani oli sentään joku superlämmitin, maiskuttaessani Lissun liikkeelle itse nostin kaulahuiviani nenään asti. Huovutetut lapaseni sentään pitivät sormeni turvassa ja pystyin nauttimaan joulukävelystämme.
Lilyan kulki laahustavin ja laiskoin askelin pitkin metsätietä, istuin ponin askelien mukana enkä edes koskenut ohjiin. Heiluttelin jalkojani ilmassa ja tunsin miten Lissu kahlasi lumessa eteenpäin, suorastaan ui. Kuusia peittivät lumikinokset ja ilta oli pimeä, lumi kuitenkin heijasti jokapuolelta mukavasti valoa ja näin eteenpäin. Lopulta tartuin ohjiin ja painoin hellästi pohkeita tamman kylkiin. Poni lähti liitävään raviin ja istuin selkä hieman kyyryssä mukana. Tunsin oloni rennoksi ja olin kuin liimannut pehvani ponin selkään, lumi pöllysi kulkiessamme eteepäin ja minua hymyilytti. Miten upealta tämä saattoi tuntuakaan. Täysin valkoinen maisema kiisi ohitsemme ja lopulta annoin Lilyanin nostaa laukan. Laukka keinutti ja helpotti, poni itse sai irroitella pitkin metsää ja saatoin nauttia ilmasta. Vedin talvi-ilmaa syvään henkeen, tähänhän voisi jäädä riippuvaiseksi. Tuottihan tämä mielihyvää ja olisin halunnut pysyä tässä hetkessä kauvemminkin. Hiljentäessäni ponia takaisin raviin, sain koota hieman enemmän ohjia jotta tamma hidastaisi. Annoin ponin verrytellä hieman ravissa ennenkuin kävelimme jälleen.
Lilyan kuunteli upeasta apujani ja tunsin omahyvän nousevan päähän, olisipa se aina tälläistä. Huokaisin hieman haikeasti, Lilyanin tulevaisuus oli alkanut jälleen pyörimään mielessäni. Tiesin järkyttävän hyvin kuinka epäaktiivinen olinkaan ponin suhteen. Mutta, se oli minun silmäteräni, kukaan ei sitä ainakaan saisi. Tiesin jo mitä luultavasti minun tulisi tehdä, mutta otin ajatuksen pois mielestäni, nyt oli sentään joulu. Lilyan käveli rauhallisesti takaisin Shelyesin pihaan ja huomaan miten Meeba huitoo minua tulemaan päärakennukseen. Hymyilin viekkaasti ja mietin joulua.
God Jul! Vani 105hm & Lilyan 18hm
|
|
|
Post by Catu on Jan 20, 2011 17:06:03 GMT 3
20/01/2011 - Hevoskärpänen
Mua puri hevoskärpänen mut miksi suremaan. Jo kauan sitten lääkkeen löysin siihen puremaan. Alla heinäpaalin onnellisten tähtien, on hyvä olo ollut mulla siitä lähtien.
Jos posket ei näy takaa päin niin missä vika on? No hevoshuoltohan on ollut vastuuton. Kas kaura menee ensiin poskiin, sitten aivoihin, ja sieltä käsin vaikuttaa se kaikkiin vaivoihin.
Siis ratsastamaan, ratsastamaan me joka aamu sännätään ja kun päivä on ohi niin lisää ratsastetaan. Tahdon olla tallissa aina sekä maanantaina tiistaina, kesiviikkona ja torstaina.
Jassunkin tiedetään mua mätkineen se oottaa mua pihalla talikoineen. Voi jospa voisin jäädä tänne talliin nukkumaan kun multa kotioikeudet on näemmä päässy hukkumaan.
Siis ratsastamaan, ratsastamaan me joka aamu sännätään ja kun päivä on ohi niin lisää ratsastetaan. Tahdon olla tallissa aina sekä maanantaina tiistaina, kesiviikkona ja torstaina.
Siis ratsastamaan, ratsastamaan me joka aamu sännätään ja kun päivä on ohi niin lisää ratsastetaan. Tahdon olla tallissa aina sekä maanantaina tiistaina, kesiviikkona ja torstaina.
Ne jossain pohtii nytkin ratsastustunnin hinnan nostoa. Mä istun karsinassa janoten kostoa. Vaan eipä taida kannataa liikaa nenillensä tippua, multa niin helppo on tasapaino nyppiä
Siis ratsastamaan, ratsastamaan me joka aamu sännätään ja kun päivä on ohi niin lisää ratsastetaan. Tahdon olla tallissa aina sekä maanantaina tiistaina, kesiviikkona ja torstaina.
Siis ratsastamaan, ratsastamaan me joka aamu sännätään ja kun päivä on ohi niin lisää ratsastetaan. Tahdon olla tallissa aina sekä maanantaina tiistaina, kesiviikkona ja torstaina.
|
|
|
Post by Catu on Jan 23, 2011 19:52:16 GMT 3
Memories Istuskelin lämpimässä päärakennuksessa, pakkaselta piilossa. Sormeni rämpyttelivät kamerani nuolinäppäintä taaksepäin, muistelin hyviä hetkiä viime vuodelta. Jassu omistajamme syntymäpäivää, ratsastushetkiä, ikimuistoisia ilmeitä, joulua. En voinut muutakuin hymyillä, vaikka niskaani koski tässä oudossa asennossa. Olin suorastaan hukkunut nojatuolin syliin ja silmiini pisti kermavaahtoponistani kuva Maissin ratsastaessa tammalla, katselin noita syksyisiä värejä ja suunnittelin jo tulevaa kesää. Seuraavassa kuvassa Vani oli pelästynyt nurkassa olevaa mörköä ja lähtenyt blondin käsistä, muistin sen päivän kuin eilisen. Seuraava kuva taas oli myös syksystä, minä ja ponini Lissu. Kuva oli yllättävän ylhäältä otettu ja näin mielessäni jonkun linnun räpsäilemässä kuvia, ikuinen mysteeri luultavasti tämäkin kuva. - Hei laiskiainen! Kuulin tutun naisäänen. - Niin oih valtiatarjassu? - Iltatallia tekemään! Selailin kuvia kansioista ja pistipä silmään nämä kaksi vanhaa kuvaa ((;
|
|
|
Post by Catu on Feb 27, 2011 20:18:47 GMT 3
25/01/2011 - Maissin EstetuntiKlikkaamalla kuvaa näkee koko kuvan
|
|
|
Post by Catu on Jun 25, 2011 15:21:29 GMT 3
25/06/2011 - Jäähyväiset
Pitelin lujasti kiinni hiirakon värisestä ponistani. Oli vasta aamu, joten ihmisiä ei paljon tallilla liikkunut. Aurinko paistoi vielä alhaalla ja linnut olivat heränneet laulamaan aamuvirsiä. - Ookko nää nyt varma tästä? Aikuinen nainen kysyi viereltäni. - Jassu, Lissulle tää tekee hyvää, aloitin vastaukseni. - Ja nyt se pääsee kisaamaan enemmän, mitä se rakastaakin, jatkoin hiukan haikeana. - Ja sun tätis huolehtii varmasti hyvin Lissusta? Brunetti jatkoi. - Paremmin kuin määkään voisin.
Tuttu pösö-auto kaartoi parkkipaikalle, traileri perässä kiinni. Halasin oikein kovaa vielä welshiä ja silitin sen pehmeää karvaa. Tätini asteli ulos autosta. Hän käveli liian lujaa minua kohti. Ei. En ollutkaan vielä valmis. Kyllä. Olin päättänyt tehdä tämän ja tämä oli tehtävä. Ojensin Lissun riimunarun tädilleni, ja samassa kun päästin irti, mielessäni välähtivät salaman nopeasti kaikki ne ihanat muistot. Kaikki ne vaellukset, maastot, koulurääkit, valmennukset ja estetunnit. Kaikki ne hoitohetket ulkona ja sisällä. Kaikki ne lentämiset. Miten jäinkään kaipaamaan tuota ponia. Rakastin sitä ja tiesin sisimmässäni sen rakastavan minua, edes vähän. Lissu vilkaisi minuun kävellessään traileriin ja silloin sisälläni räjähti. Heittäydyin Jassun syliin piiloon ja annoin kyyneleideni valua poskiani pitkin. - Tuu niin mennään päärakennukseen juomaan kaakaota, Jassu halasi minua ja lähdimme kävelemään sisälle.
28.12.2009-25.06.2011 Eivät nämä minun ja Lissun jäähyväiset olleet, nämä olivat Lissun ja Shelyesin jäähyväiset.
|
|