Lilyan's log ♥

[Catu]

Lilyanin Päiväkirjat

Lissumaisen, hienohelman luonteen omaava poni Lilyan, on rodultaan Welsh-A.
Omalaatuinen Tamma omistaa hiirakko värisen karvapeitteen ja päässään
sillä pilkistää valkoinen läsi sekä etujaloissa valkoiset sukat.
Säkää tammalta löytyy 116cm eikä sen koko ole tuottanut koskaan ongelmia.
Itseään pitävänä Prinsessana poni välttelee kaiken näköiset vesilätäköt ja mutavellikelit.
Vettä inhoova poni sietää kaiken näköiset hoitotoimeet lukuunottamatta pesemistä.

Lilyanin askeleet ovat pehmeät ja selkä sietävän hyvä. Poni on herkkäsuinen mutta sietää pienet nykimiset.
Erityisen taipuva ja osaava kouluponi joka testaa ratsastajaansa laukannostoissa.
Vaikka tamma onkin kouluponi, se taittaa myös yli 90cm korkeat esteet vaivattomasti,
ponin arvaamaton luonne kuitenkin voi hypätä esiin esteradoilla.
Maastossa tamma kuitenkin on mukava ja innokas lähtemään mukaan parin pukin kera.
Lilyan on uskollinen laumatovereilleen eikä hyökkäisi ponin kuin hevosenkaan käsiksi.


Ponin omistaa Catu sekä tammalle tätä menoa ei olla hakemassa hoitajaa.
Hiirakkoponi asustaa pikkutallissa, muiden pienten ponien seurana.
Sateella ponille asetetaan sadeloimi päälle, lämpötilan taas laskiessa alle viiden asteen fleeceloimi.
Talvella, noin viiden asteen pakkasella toppaloimi selkään.
Ponille ei saa antaa herkkuja muut kuin tallityöntekijät ja omistaja.

28.12.2009-25.06.2011

[Catu]

28/12/2009 Tervetuloa kotiin Lissu

Kuulin tallinpihan parkkipaikalta ääniä takanani. Suuri kohu oli noussut Lissusta ja vissystä, se kuulosti hassummalta kuin vaikutti. Parkkipaikka oli täynnä tyttöjä ja kaikki hoitajia tai yksityistenomistajia. Kaikkialla kuului puheensorinaa ja jännityksen pystyi havaitsemaan ilmassa.
- Koska ne oikein tulee? Maiss kysyi viereltäni kärsimättömänä. Naurahdin, yritin esittää että en ollut yhtään kärsimätön. Todellisuudessa olisin voinut kuristaa jonkun…
- Hei! Sieltä tulee ensimmäinen! Hennan huudahdus sai kaiken pysähtymään. En hengittänyt vaan kuuntelin kuinka trailerin renkaat liikkuivat lumessa eteenpäin. Puiden takaa alkoi ilmestyä ensin auto, sitten normaalin värinen traileri perässä. Huokaisin syvään ja jäin katselemaan auton tuloa melkein tylsistyneenä.
- Kumpikohan sieltä tulee… Viivi sanoi jännittyneenä vieressäni, hieroen käsiään yhteen.
- Vissy… Sanoin suu mutrulla.
- Mistä sä sen tiedät? Teillä voi olla samanlaiset trailerit… Maiss sanoi ja yritti esittää niin fiksua.
- Kyllä minä oman Lissuni tunnistan ja kaukaa, sanoin takaisin suurella iskulla. Maiss ja Viivi jäivät hämmästelemään sanomaani. Traileri liukui eteemme ja kaikki jäivät ympäröimään sitä. Autosta astui esiin melko vanha mies.
- Noniin tytöt! Väistykääs kun tämä mahtitamma tulee ulos, mies sanoi ja sai työnnellä tyttöjä taaksepäin. Hän laski trailerin laskusillan alas ja Jenna siirtyi tungoksen joukosta tarttumaan tarjottuun riimunaruun. Trailerin sisältä asteli kaunis suomenhevos tamma, Wissy. Minä silti kutsuin tammaa Vissyksi, muutenkin siitä tuli mieleen alkoholi.
- Ettäseonihana! Tytöt sanelivat ja katselivat sitä hellyyntyneinä.
- Ou mai gaad! Se on niin sun Jenna! Kopsu sanoi hymyillen. ”Odottakaas vain minun tammaani…” Ajattelin kierona itsekseni. Lissuni kaataisi kaikki ponit ja hevoset päällä maan, lukuun ottamatta Vania… Jenna lähti taluttamaan poniinsa kentän ohi kohti yksityistallia. Henna oli ehkä vähiten innoissaan minun lisäksi, hän saattoi ajatella omaa vanhaa yksityistään minkä ex-karsinan nyt valtasi Vissy. Tönäisin hiukan Hennaa ja hän havahtui.
- Älä huoli… Ei se sun ex-ponin karsinaa tuhoo, sanoin vähän vitsaillen mikä oli lähes vaikea ymmärtääkin. Blondi hymyili minulle.
- Tähän väliin voisi vetää blondivitsinkin… Sanoin naurahtaen ja Henna näytti kieltään minulle. Nyt se traileri saapuu. Kuulin kuinka lumet lensivät puiden takana trailerin valuessa eteenpäin seuraten uskollisesti autoa. Tartuin lähimmästä kädestä kiinni ja puristin sitä hyvin lujaa. En tahtonut katsoa kenen kättä puristin melkein täysillä, mutta tuskahuuto pakotti minut katsomaan. Katsoin ensin vasemmalle ja Hennalla ei ollut pää punainen, käänsin kasvoni ja näin oranssahtavat hiukset.
- ouh… Sori Sanni, sanoin pahoittelevasti ja irroitin käteni. Tytön käsi oli todella punainen ja hänen suunsa oli vieläkin auki. Auton jarrutusäänet saivat huomioni.

Valkoisesta autosta nousi nuori nainen kuka käveli korkokengillään eteenpäin.
- Olisko Catu? Nainen huusi pinkin trailerin edestä (Katso traileri). Kävelin hänen luokseen hymyillen.
- Daa… Nainen sanoi itsekseen kun katseli vaatteitani ja olemustani. Hän avasi trailerin laskusillan ja hymyni levisi päälakeen. Oma ponini, Lissu käveli päätään nostaen ulos. Tamma katseli ympärilleen, sen sieraimet olivat suuremmat kuin yleensä ja korvat olivat höröllä. Otin riimunarun käteeni ja lähdin taluttamaan. Lissu seurasi perässäni ja katseli jokaisen käden läpi. Se henkäisi lämmintä ilmaa ja mieli oli iloinen. Vettä ei näkynyt lähimaillakaan muutakuin lumena, ekana päivänä vältettiin siis Daa-lissumaisuus. Ohitettuani Päärakennus hymyilin vieläkin, Lilyan katseli ympärilleen ja annoin sen haistella uutta kotia. Matka eteni ja oritallista kuului hirnumista.
- Kuuletko Lissu? Sinä olet heti kuumin tamma… Sanoin nikaten Lilyanille silmää. Tamma hörähti ja kiirehti kohti kukkapenkkiä. Kävelin reippaasti Lissun perässä ja hymähdin. Tamma katseli lumista suihkulähdettä ja lampea. Se laski päänsä ja pärskähti.
- Tule… Mennään talliisi… Sanoin iloisena ja lähdimme kohti tuttua ja turvallista pikkutallia.

L & L

[Lynn]

... läsisysteemi puuttuu.

[Catu]

20/1/2010 Virkeä Maastolenkki

img23.imageshack.us/img23/1170/piirrustuksiaiv017.jpg

L & L

[Catu]

21/1/2010 - Tavallinen päivä © Catu

- Siis daa! Sanoin ponilleni mikä luimi ja yritti potkia viedessäni vettä tammalle, yritin opettaa sitä vähän tottumaan siihen veteen. Ties mitä tapahtuisi jos joku aloittelija tulee ja avaa karsinan vesiämpäri kädessään, vaikka en minä tiedä miksi se sitä hemmekon ämpäriä pitäisi mutta silti. Jos ponille ajattelin edes hakea hoitajaa niin hoitajan turvallisuudeksi tämäkin. olin sulkenut karsinanoven ja vesi roiskui kun väistelin potkuja ja näykkäysyjä, mitä enemmän vesi roiskui sitä enemmän oli mahdollisuus tulla tajuttomaksi. Ajattelematta laskin veden maahan ja yritin napata lissun harjasta kiinni, tamma oli kuitenkin liian tyhmä. Tamma potkaisin sivulle ja vesiämpäri kaatui vauhdikkaasti maahan, Lissun korvat menivät niskaan kiinni kun kuului töminä ja märkää vettä valui karsinaan.
- No ala sitten nuolemaan! Sanoin ärsyyntyneenä. Poni hätääntyi kun vesi tuli pikkuhiljaa sitä kohti, se "ryömi" maassa heinien alta. Näin kuinka Lissun silmät kauhistuivat ja sieraimet olivat suuret. Pitelin enää hiukan tamman harjasta kiinni kun Lissu hyppi pystyyn ja yritti päästä pois.
- Hei te kaks! Kuulin Kopsun sanovan karsinan ulkopuolelta ja katsoin häneen pupillit suurina.
- Yrittäkää olla aiheuttamasta 3. maailmansotaa, Kopsu sanoi lähes rukoillen ja katsoin tuimasti häneen.
- Älä siinä toivo ettei Hitler palaa vaan tule vaikka rätin kanssa tänne kuivaamaan vettä pois! Huudahdin ja sanoin tyttöön liiketta. Ei kulunut kauvan kun karsinanovi aukesi ja Kopsu asteli sisään hiukan ruskeahtavan rätin kanssa. Hän polvistui maahan ja alkoi vetämään rättiä läpi lattian. Lissun korvat olivat yhä niskassa tiukasti kiinni mutta jalat eivät enää huitoneet sinnetänne. Todellisuudessa Lissu ei ollut päällekäyvä tai hyökkäävä, tamma saattoi vain pelätä vettä. Yleensä tamma ei näin pahasti kuitenkaan vettä pelännyt, luulisin uuden paikan olevan myös vähän mukana. Lissu ei ollut vielä tutustunut kaikkeen ja oli varuillaan, toivoisin että se kuitenkin kotiutuisi tänne ikuisiksiajoiksi ja tamma myös nautti täällä asumisesta.
- Valmista? Kysyin kun Kopsu otti lattiasta tukea ja nousi ylös.
- Joo, mut kato mitä mä löysin..., Kopsu sanoi arvoituksellisena enkä voinut estellä uteliaisuutta. Irroitin hikisen käteni riimusta ja astelin tytön vierellä ja kyyristyin hänen päänsä tasolle.
- Wow..., sanoin kauhuissani kun näin liilahtavan ipodin kurkistavan seinän ja lattiarajan välistä.

Pitelin kädessäni melko kulunutta ipodia ja puhalsin siitä ylimääräisiä puruja ja pölyä. Kuulokkeita ipodissa ei ollut, näyttö oli säilynyt yllättävän hyvin ja suojamuovi oli edelleen siinä. Ipodi ei käynnistynyt, luultavasti siksi että akku oli loppunut, mistä sitä tiesi. Lily oli rauhoittunut kun olin tuonut iltaheinät sen karsinaan, tamma tuuppasia minua selkään ja katsahdin siihen. Lissu katseli minua samalla kun pureskeli heiniään ja hymyilin, tamma osasi olla ihana korvat höröllä. Hymähdin hymyillen sille olkani ylitse ja jäin nojaamaan seinään. Lissun pää nousi ylös kun tamma sai tarpeeksi heiniä syötäksi ja katseli karsinasta ulos, se kuunteli kuinka muutkin ponit söivät heiniään.
- Kyllä sä vielä saat niistä kaverit. Kesällä sulla on jo bestis ja kuulut laumaan, sanoin Lissulle mikä hörähti ja hymyilin.
- Katu! Mä löysin ipodin omistajan! Kopsu huudahti ja vapahduin häplimästä ipodia.
- No? Kysyin kiinnostuneena ja katselin karsinasta tyttöä kohti. Kopsu katsoi avonaiseen oveen päin ja näin kuinka blondi asteli sisään ja tunnistin tytön.
- Olihan se arvattavissa, Henna, sanoin tytölle kulmakarvoja nostella ja Henna irvisti. Tyttö asteli luokseni ja riuhtaisi ipodinsa.
- Voi kultani! Henna sanoi ja rutisti esinettä. Lissu oli siirtynyt vierelleni ja katseli nyt Hennaa.
- Hullu? Kuiskasin tammalleni ja Lissu hörähti.
- Sitä minäkin..., sanoin hymyillen.

Istuin Lissun karsinan edessä hinkaten tamman suitsia puhtaiksi. Lissu oli ottanua makuuasennon karsinassaan ja viimeksi katsottuani karsinaan tamma torkkui. Ilta oli lähenemässä yöksi kun pimeä oli jo laskeutunut. Tähtiä alkoi erottamaan taivaalta ja revontulet tanssivat. Musta turpahihna alkoi kiiltää puhtaudesta kun pikkuhiljaa sain hangattua sitä. Siitä oli hetki kun olin avannut suitset, puhdistanut ne ja laittanut takaisin yhteen. Ei siinä siis ongelmia ollut mutta täytyi niitä hetken kaivaa sieltä aivokopan nurkasta esiin. Loren karsinan ovi avautui ja katsoin alhaalta tyttöön.
- Vielä täällä? Jassu kysyi ja huokaisin syvään. Vedin pääni taaksepäin ja se kolahti karsinaan.
- Vielä..., sanoin sen jälkeen ja tyttö hymähti. Jassu jatkoi iltatallin tekoa Viivin voimien kanssa. Huokaisin syvään kun sain viimeisenkin hihnan puhtaaksi, kiinnitin suitset takaisin yhteen ja laitoin Lissun varusteet satulahuoneeseen. Lupasin Jassulle että huolehtisin Lissun yöpuulle, jotenkin voimani olivat loppuneet. Tahdoin vain siihen omaan huoneeseen missä oli oma sänkyni ja siihen lösähtää. Nappasin tammani loimen ennekuin astelin karsinaan. Lissu katsoi minuun silmillään maasta ja maiskautin tammaa seisomaan.
- Pääset nukkumaan..., sanoin rauhallisella äänellä ja hymyilin. Asetin vaaleanpunaisen loimen tamman päälle ja suljin soljet kiinni. Lissu katseli ympärilleen ja seurasi liikkeitäni. Avasin vesihanan ja katsoin karsinan olevan tarpeeksi puhdas. Huokaisin ja menin Lissun viereen, kosketin tamman samettista turpaa ja olin jotenkin onnellinen. Ponin korvat olivat höröllä ja sieraimet liikkuivat hengityksen tahdissa. Hilevin sormillani tamman turpaa ennenkun lähdin kotiin, omaan joustavan pehmeään sänkyyn.

L ♥ L

[Catu]

23/1/2010 - Poseerausta © Catu

img402.imageshack.us/img402/1035/piirrustuksiv008.jpg

Kuvassa minä istun maassa (D44-posaaraten) ja Lissu on hiukan kauvempana kytkettynä riimunaruun.
kamera pilasi aika pahasti laatua

L ♥ L

[Catu]

24/1/2010 - Mennääks meille vai teille? Mä tuun sinne! © Catu

img517.imageshack.us/img517/8311/piirrustuksiavii009.jpg

L ♥ L

[Catu]

31/1/2010 - Karkuun lähden! © Catu

i615.photobucket.com/albums/tt234/Satsuphoto/Lily01.jpg

L ♥ L

[Catu]

14/2/2010 - Ystävänpäivä © Catu

Ystävänpäivä, mitä se tosiasiassa oikeastaan tarkoitti? Kaikkihan tiesivät sen sisältävän rakkautta, ystävyyttä, lahjoja, muistamista ja muuta vaaleanpunaista hömpötystä. Joillekin lissuille se saattoi tarkottaa uusia meikkejä ja poikaystäviä, mutta minun lissulle se tarkoitti suurta ja mehukasta omenaa. No. Minulla oli mukana vain räikeän vaaleanpunainen kortti ja uusi kumisuka. Tottakai vaaleanpunainen. En muuten ihmettelisi jos tämä sattuisi olemaan Lissun lempipäivä. Taidatte jo arvata miksi...

Astelin päärakennukseen ja katselin portaille sijaitsevaa punainaista postilaatikkoa minne oli tarkoitus laittaa ystävänpäiväkortit. Käsialasta nähden Maiss oli saatu askartelemaan ja hän olikin tehnyt oikein kauniin laatikon mitä koristi hieno sydämmet ja kirjaimet. Sujautin nipun kortteja laatikkoon. Kuulessani pienen pamahduksen, tiesin korttien olevan pohjalla. Tartuin kylmään ovenkahvaan ja vedin sen auki. Astelin hymähtäen sisälle.

Katselin samalla ympärilleni ja näin heti Kikan vähän matkan päässä, halipassit kädessään. Jokaisen hoitajan ja yksityisenomistajan tulisi ottaa halipassi ja kuljettaa sitä mukanaan tämän päivän. Toisen nähdessään tuli halata tätä ja kaveri sitten kirjoittaisi nimensä passiin. Eniten haleja saanut kruunattiin päivän halinalleksi. Halinalle tulisi varmasti olemaan hyväsydämminen ja innokas hoitaja tai yksityisenomistaja.

Olin ottanut kuvallani varustetun halipassin ja asettanut sen kaulalleni roikkumaan. Viivi oli tuhissut päärakennuksessa innosta ja pyytänyt kaikki koolle. Ahtauduimme samaan keittiöön ja katselimme Viivin omahyväistä hymyä. Istuuduin ikkunalaudalle Aimien ja Hennan väliin. Tunsin tyttöjen lämmön ja iloisuuden tarttuvan heistä minuun ja hymyilin.
- Noniin! Mitäs jos nyt tehtäisiin niin että mentäisiin kaikki maastoon! Hajaannuttaisiin siellä kaikki erilleen ja sitten siellä täytettäisiin halipassiamme! Viivi selitti intoa puhkuen ja kädet viskoilivat kaikkialle osoittaen suurinpiirtein kuuroille mitä hän selitti.
- Sitten noin kello 20:00 voitaisiin nähdä täällä päärakennuksessa ja jaettaisiin kortit ennenkun lähdettäisiin! Viivi jatkoi ja näin kuinka aaltoliikkeenä tytöille nousi hymy huulille.
- Viivi! Vaikka sä oletkin sellanen unimursu niin toi oli yllättävän hyvä idea! Maiss huudahti ja hymyili.
- No mähän olen niin paras, Viivi sanoi kulmakarvoja nostellen.
- Niin, parhaathan nukkuvat päivässä 24/7, puutuin asiaan ja Viivi nyrpisti nenäänsä minulle kuin yrittäen irvistää.
- Kenellä kukakin menee? Loviisa kysyi nyt kiinnostuneena. Tyttö oli pysynyt hiljaa nurkassa kunnes oli uskaltanut avata suunsa.


Jassu - Brella
Aimie - Kitty
Catu - Lissu
Henna - Pablo
Jenna - Wissy
Loviisa - Ella
Lynn - Trulli
Maiss - Svea
Cicca - Lizzy
Elkku - Jack
Heidi - Milka
Jasu - Rica
Katri - Mira
Kopsu - Lore
Leea - Jonttu
Sanni - Allu
Viivi - Milli

Päärakennuksen ovi kävi kovaa vauhtia auki ja kiinni kun tytöt lähtivät laittamaan ponit kuntoon. Astellessani ulos passi heilui edestakaisin ja lumi kimmelsi kuin 1000 timanttia loistaisia lumessa. Valkoista väriä alkoi olla jo kaikkialla ja jalat upposivat hiukan lumeen kävelessään eteenpäin. Varpaita oli pakko liikutella kahden villasukan ja tallikengän alla kun pakkanen kirpaisi. Poskeni olivat alkaneet muuttua punaiseimmiksi ja kuumuus vieri selkää pitkin. Tartuin lähes jäätyneeseen ovenkahvaan ja kiskaisin oven auki. Tallin sisältä tulvi naamaan hyvin lämmintä ilmaa minkä aiheutti pikkutallin lämmityspattereiden täystehosta. Kylmätväreet piirivät selässä ja puristin itsestäni kylmyyttä pois. En jäänyt katselemaan karsinoiden sisälle vaan kävelin suoraan hakemaan Lissun vehkeet satulahuoneesta.
- Otatko sää satulaa? Kuulin 10-vuotiaan tytön äänen hiukan takaani ja ymmärsin hänet tallin nuorimmaksi hoitajaksi, Loviisaksi.
- En mää taida, mutta sä voit kyllä ottaa, kerroin tytölle heti kun olin kääntynyt katsomaan. Loviisa ei jäänyt keskustelemaan sen enempää asiasta vaan otti Ellan varusteet ja harjakipon. Omiin silmiini osui Lissun nimi ja nappasin mustat, nahkaiset suitset plus vaaleanpunaisen harjapakin.

- Ooks nyt ihan varma että noi vaaleenpunaset riittää? Jasu kysähti samalla kun liikutin uutta kumisukaa Lissun karvaa pitkin, pyörivin liikkein.
- En ole..., vastasin tytölle ja naurahdin hiukan samalla. Jatkoin käteni pyörittämistä ja kuulin liikettä tallissa. Pari vähän ilkeämpää sanaa kuului karsinoista, jokseen pieni muiskaus Svean karsinasta kuului. Harjasin vielä Lissun pehmeällä harjalla ja puhdistin kaviot ennekun aloin asettamaan valkoisia pinteleitä paikoilleen. Lissu seisoi nätisti paikoillaan kun käärin pinteliä tamman jalkaan ja kuulin pienen hörähdyksen. Mustat nappisilmät seurasivat muiden liikkeitä ja minä latasin sormiini enemmän akkua.
- Hei, Katu. Me aateltiin jo lähteä tonne niin tuuks sää sitten perässä? Maiss saapui kysymään tammani karsinanovelle ja katsahdin häneen.
- Joo ei mitään, sanoin vähän hiljaa. Että osakin olla hidas. Otin kauhean spurtin mutta silti olin liian hidas. Katsoin liian tarkkaan pintelin juuri kohdalleen ja mikään kohta ei saanut olla rypyssä tai muuta vastaavaa. Murisin itselleni samalla kun kuulin askeleita ja kavioiden kopsetta osuessaan maahan. Viimeinenkin pinteli ollessaan paikallaan nappasin nopeasti suitset ja avasin ne niputuksesta. Laitoin ohjat Lissun kaulalle ja tamma avasi automaattisesti suunsa haukottelemalla. Suitset ollessa päässä suljin soljet ja lähdin taluttamaan Lissua ulos.

Hyppäsin tammani selkään pihassa ja kaikkialla oli hyvin hiljaista. Kuului ainoastaan kuinka lumi tippui talojen katolta alas. Lissun korvat olivat höröllä ja painoin pohkeet kiinni tamman kylkiin. Lissu nosti reippaasti jalkojansa ylös ja liikkui nopeasti eteenpäin. Näin ohimennen kuinka tyttöjä liikkui metsään kaikkia polkuja pitkin ja päätin lähteä Prestvatnetia kohti. Lissun lämmin selkä lämmitti takapuoltani ja hymyilin. Pakkastuuli puhalsi naamaani ja poskeni alkoivat muuttua punaisiksi, tunsin jopa kirpaisuja. Kiristin kaulahuiviani tiukemmalle ja katsoin eteenpäin. Kerrankin taivaalta ei tuprunnut lunta maahan ja taivas oli tummanvioletti ja hyvin kaunis olikin. Katselin hetken ylöspäin. Korkeuksiin. Kohti tähtiä. Lissu käveli rohkeasti eteenpäin samalla kun ihastelin tuota minne ihmiset eivät ylettäneet.

Vedin talvitakkini taskusta kännykkäni esiin.
- Varttia vaille kaheksan, aloitin ja jatkoin: - pitäisi varmaan lähteä takaisin päin.
Tämä maastoreissu oli kulunut hyvin hiljaisesti. En ollut nähnyt ainutakaan ihmistä tai elävääolentoa koko matkan ajan. Olin antanut Lissu vain kävellä pitkin ohjin. Ystävänpäivähän oli. Lissu oli pitänyt korvansa höröllä ja kävellyt kokoajan reippaasti. Olimme kiertäneet Kjeldbergtind-vuoren ympäri ja juuri kävelimme Høyerbukta-järven vierellä. Katsoin ympärilleni ja näin hyvin kauniita maisemia. Siis oikein kauniita. Sanankuvaamattomia. Järven pinta oli heikosti jäässä. Muutama lintu lauloi. Vuoret kohosivat kylien ja kuusien takaa. Huokaisin raskaasti. Tunsin kuinka aikainen kevättuuli puhalsi hiuksiani sivulle. Oikaisimme polkua pitkin ja lopulta aloin nähdä Shelyn tutut valot.

- Mä sainkin aika monta halii! Kuului jo päärakennuksesta iloisten tyttöjen ääniä. Naurahdin hiljaisesti. Talutin Lissun karsinaansa ja riisuin tammalta varusteet pois. Hiljaisesti suljin pikkutallinoven perässäni ja hipsein päärakennukseen.

Astuessani sisään, monta henkilöä tulvi luokseni.
- Katuu! Kuulin ympäriinsä huutoja mutta en erottanut kuka oli päästänyt suustaan ne sanat. Käteni suhisi kovaa vauhtia kun kirjoitin jokaisen passiin nimeni, merkiksi siitä että olin halannut tätä henkilöä. Itse en antanut tyyppejen kirjoittaa nimiään minun passiini, en olisi muuten koskaan päässyt siitä ruuhkasta. Siirryin kevein askelin istumaan päärakennuksen muhkeimmalle sohvalle. Muut tytöt eivät pysyneet edes alushousuissaan ja liikkuivat tai heiluivat kokoajan. Ei hetken pydähdystä kenelläkään, paitsi minulla. Jassu ja Viivi yrittelivät saada tyttöjä kuriin ja minä katsoin sivummalta. Aivan kuin kaikille olisi annettu liikaa kofeenia ja vähän pillereitä päälle.
- Okei okei! Antakaa nyt vaan ne passit tänne! Jassu rääkkäisi ja hänen nokan edessä oleilikin pian kymmenkunta paksun näköisiä passeja, vaikkeivat passit sisältäneetkään kuin parintuhannen nimikirjoituksen.

Juuri minulla ei ollut sellainen olo että olisi ystävänpäivä, varsinkaan kun kaikki muut mahtailivat kuinka monta halia saivatkaan. Oma passini oli jäänyt "toisen takin taskuuni", vaikka ihan sama takki minulla oli ollut kokoajan.
- Sitten on aika julistaa vuoden 2010 Halinalle! Jassu huusi ja kaikki juoksivat keittiöön telaten muita. Jassu pidensi jännitystä ja Viivi rummutti teräskattiloihin puuhaarukalla.
- Onneksi olkoon...! Jassu alotti ja kaikkien silmät säteilivät.
- Loviisa! Tyttö julisti ja alkoi mahdoton hurraus.
- Gou Loviisa Gou! Kuului ympäri taloa. Nuorin tyttö, Loviisa, oli saanut tänä vuonna erikoisen kunnian. Hän oli todellinen ystävä.
- Kuinka monta halia Loviisa sitten sai? Joku kysyi porukasta.
- 87, Viivi sanoi irvistäen ja silloin minun suuni aukesi.
- Miten sää Loviisa...? Huusin olohuoneesta keittiöön ja nyt oli hiljaista. Kaikki odottivat totuuden paljastusta.
- Kaipa mää satuin käymään Osanin kylässä, Loviisa kertoi hihkaisten. Nuoren 10-vuotiaan tytön äänestä kuului iloisuutta. Sydäntä lämmitti. Nyt minulla oli liiankin ihana olo. Sellainen mistä jokainen nautti. Siitä tunteesta ei voinut olla pitämättä. Päässäni soi Leijonankuninkaasta tuttu laulu "Can You Feel The Love Tonight"
- Hyvää ystävänpäivää, koko Norjalle, kuiskasin hiljaisesti vaaleanpunaisen lämmön ympäröimänä.

L ♥ L
(Tarkoitettu eilistä varten)

[Catu]

20/2/2010 - Prinsessatreenit © Catu

- Eivät kaikki ole täydellisiä, sanoin tammalleni joka oli jälleen kerran ihastuttavalla tuulella. "Mä olen niin ihQ paras!" Ponin päässä vain hyrräsi. Lissun korvat painautuivat tamman niskaan ja yrittii esittää kovaa esittäen vastalauseen kun astuin taas sen karsinaan -kröh- eli tamman mielestä sen reviirille. Olin laskenut Lissun satulan karsinan eteen nojaamaan ja suitset koukkuun roikkumaan. Kaikki olivat valmiina treeneihin, tai jos se nyt onnistui tämän prinsessan kanssa. Näin mielessäni Lissun päässä hopeisen tiaran mikä säkenöi valossa sokaisten muut. Pudistin mielestäni painajaiset pois ja katselin maata kuopivaa tammaa. Hymähdin ja otin pehmeän harjan harjapakista. Kevyesti aloin vetämään pitkiä vetoja tamman kaulalta lanteenseen asti. Lissu olisi mielellään lähtenyt muualle, maailman matkalle, luultavasti yritti päästä Shelyesin ympäri 1 minuutissa. Käsi liikkui automaattisesti eteenpäin harjaten jokaisen kohdan, aina vuohiskuoppaan asti. Hymy levisi huulilleni kun Lissuni alkoi vähän ymmärtää "alamaisiaan", tamma seisoi nätisti paikallaan ja korvat olivat irronnet niskasta. Tamma ei enää kuopinut maata ja karsinaan oli laskeutunut rauha. Luultavasti Lissut ja Katulamput olivat sopineet rauhan, mutta Lissut kyllä pistävät vastaan kun Katulamput tuovat salaisen aseensa esille. Nimittäin varusteet...

- Älä viitti, sanoin vähän tylsistyneellä äänellä kun olin asettanut mustan satulan Lissun selkään ja yrittäen laittaa sitä kiinni. Pullistelu. Varmasti kaikki tiesivät kuinka ärsyttävää se on. Ponin maha paisui paisuuntumista minkä ehti ja minä väänsin satulavyötä kiinni. Melkein pystyin näkemään Lissun virnistävän, niin omahyväisen näköinen se oli. Maiskautin ponin pari askelta eteenpäin ja nopeasti kipaisin satulavyön kiinni. Huokaisin. Seuraavana olisi suitset. Pitelin kädessäni mustia suitsia nivelkuolaimineen. Lissu katsoi epäilevästi minuun kun laitoin ohjat sen kaulalle. Pää nousi ylöspäin ja huokaisin taas. Otin tiukan otteen tammani päästä ja laskin sen alas. Olin lopen kyllästynyt prinsessa-juttuihin, joskus pitäisi jopa päästä sinne maneesiin.

Tamma käveli vierelläni lumen seassa. Aurinko alkoi laskeutua vuorten ja kuusipuiden taakse. Pieni osa lumesta silti vielä kiilsi, aivan kuin lumessa piileskelisi tuhansia timantteja. Lissu katseli korvat höröllä ympärille ja päästi pehmeän hörähdyksen. Enään en huokaillut. Olin iloinen. En enää muistellut viimisen 5 minuutin takaisia menneitä. Vaaleanpunainen riimunaru oli välissämme ja pidin siitä lujasti kiinni. Lissu kulki hienosti vierelläni ja olikin kerrassaan viehättävä pikkuprinsessa. Ohittaessamme jäätyneen kukkapenkin aloin vetämään lumista maneesin ovea auki.

Hyppäsin Lissun selkään ja kiristin vielä satulavyön ennekuin maiskautin ponin liikkeelle. En ollut vielä ratsastanut Shelyesissä koulua joten sai nähdä miten käy. Olinhan minä ennen kyllä mennyt Lissun kanssa valmennuksiakin ja ihan ratsastanut, mutta jotenkin perhoset lentelivät villeinä vatsassa. Yritin olla tarkka kaikesta mitä tein. Käteni ei saanut olla liian kova, kantapäät alhaalla, käsissä kulma, selkä suorana, istuminen syvälle satulaan, katse edessä ja muut perusasiat. Lissu oikein tunsi aistivan jännitykseni ja kulki hiukan jäykkänä, pakotin itseni rentoutumaan ja hymyilin jälleen. Tein runsaasti voltteja ja pysähdyksiä jotta Lissu pysyisi hereillä. Otin ohjat käteeni ja pyysin Lissua kävelemään reippaammin.
- Selkä suoraksi, lantio eteen, varpaat menosuuntaan ja lapaluut yhteen, mutisin itselleni samalla kun Lissun jalat nousivat vähän tahmeasti ylöspäin. Käänsin Lissua voltille ja tamma taipui oikein mukavasti, treenit onnistuivat prinsessalta kuin prinsessalta. Kehuin tammaa ja päätin kokeilla taivutusta sisäänpäin.
- Hyvä prinsessani! Sanoin hymyillen. Tamma saisi alkaa tottua uuteen nimeensä.

Siirsin Lissun raviin ja katselin hiukan ympärilleni. Ajattelin tänään kokeilla hiukan väistöjä. Painoin sisäpohkeen kiinni tammaan ja Lissu pisti kovasti vastaan. Otin ulko-ohjaa kireämmäksi ja painoin uudestaan sisäpohkeen kiinni. Tamma lähti vain kiitoraviin eteenpäin ja pidätin ponia. Pitkän ja sitkeän sodan jälkeen Lissu suostui väistämään tötteröille. Ollessamme jälleen uralla kehuin Lissua ääneen.

Olin kokeillut tammani kanssa jo väistöjä, taivutuksia ja paria tappeluakin oltiin käyty. Rauhallinen laukka olisi seuraavana, ja panostaen sanaa rauhallinen. Ohjasin lyhyellesivulle ja valmistelin nostamaan laukkaa. Lissu alkoi innoissaan ravaamaan lujempaan ja otin pidätteitä vastaan. Lissu puri kuolaimia ja ravasi kovaa vauhtia, käänsin tamman voltille ja otin pidätteitä edelleen vastaan. Pian Lissu nosti rauhallisen laukan ja heilautti päätänsä. Olin jo melkein unohtanut tämän hienon Lissun keinuvan ja tasaisen laukan. Hidastin tamman hetken päästä takaisin raviin. Ravissa lähdin väistämään kahden tötterön väliin. Tötteröiden välissä nostin laukan ja Lissu laukkasi kauniisti eteenpäin. Huokaisin ihastuksesta ja tunsin kuinka rakastin tätä. Siirsin tamman takaisin raviin ja vaihdoille täyskaarrolla suuntaa.

Kävelin hetken Lissun kanssa maneesia ympäri kunnes siirsin tamman raviin. Valmistelin ponin nostamaan laukkaa vielä kerran. Lissu alkoi heittelemään päätänsä ja ravaamaan yhä kovempaan ja sain työskennellä kovasti jotta pitäisin tamman kurissa. Annoin laukkapohkeet ja poni lähti rauhalliseen laukkaan. Myötäsin samalla ohjaa ja nautein maneesin sisäisestä tuulesta mikä puhalsi kasvoihini. Käänsin tamman laukkaamaan pääty-ympyrälle ja laukkasimme siinä hetken. Keinuva laukka sai minut rauhoittumaan ja suljin silmiäni hetkeksi. Pehmeä hörähdys sai minut havahtumaan ja aloin hidastamaan tammaa raviin. Lopulta siirsin Lissun käyntiin ja löysen ohjaa jotta tamma voisi venytellä kaulaansa. Tunti oli lopussa ja jäljellä oli enää loppukäynnit.

Ohjasin ponin keskelle maneesia kaartoon ja liu'uin alas selästä. Nostin jalustimet ylös ja lähdin taluttamaan Lissua talliin. Taivas oli tummentunut violetiksi ja valot olivat syttyneet palamaan. Lumi ei enää kiiltänyt mutta sen erotti vallanmainiosti ilman kimallustakin. Lissu käveli reippaasti vierelläni ja olimmekin jo pikkutallilla.
- Hei Katu! Jasu huudahti heti kun astuin pikkutalliin sisälle.
- Oliko kovat treenit? Tyttö lisäsi heti perään ja katsahdin tammaani. Näin kuinka poni hikoili.
- Ei ne oikeastaan kauhean raa'at treenit olleet, sanoin irvistäen ja jatkoin Lissun taluttamista sen omaan karsinaan.

L ♥ L

[Catu]

20/2/2010 - Maastolenkki whit Henna & Miki © Catu



L ♥ L

[Catu]

4/4/2010 - Cameraholisti © Catu

Lyhyin, varovaisin askelin, kävelin eteenpäin Shelyesin pihaa pitkin. Siitä oli muutamia viikkoja kun olin viimeksi astellut jälleen tätä lumista – tai nykyään jäistä - tietä pitkin, mutta silti muistin sen niinkin hyvin. Näin jo kaukaa kuinka blondi, vaaleanpunahupparinen tyttö nojaili kukkapenkkiin, polvet maassa. Aivan kuin hän haistelisi jo jäisiä ja pilalle menneitä kukkasia. Kyllä minä silti tunnistin tytön jo kaukaa Hennaksi, mutta ei hän ainakaan ennen niin blondi vielä ollut että haistelisi huhtikuussa jotain jääkukkasia. Kovensin vauhtiani, vaikka tiesin että minulla oli nyt suurempi mahdollisuus lentää persumuksilleni ja saada kuulla Hennan raikuvan naurun - ellei sen kieli ollutkin jäänyt kiinni jäähän, ettei se päässyt näkemään –
- Heipätihei! Ehdein tervehtiä tyttöä ja samassa tunsin astuneeni liiankin liukkaaseen kohtaan. Päästin korvia raastavan rääkkäisyn ja aloin kovaa vauhtia horjahtaa taaksepäin. Samassa tunsin jäätävää kipua takapuolessani.
- Hyst siellä! Hennan tomera ääni kuului edestäni eikä hänen päänsä edes värähtänyt kääntymään, jotta voisi nähdä minut. En nähnyt vieläkään tarkkaan mitä tyttö teki.
- Kuules, Henna, jos sun kieli on jäänyt siihen kiinni voin hakea kuumaa vettä, yritin sanoa kuin lohdutukseksi tytölle ja nostin itseäni ylös.
- Ei mun kieli oo kiinni missään, Henna sanoi vieläkin naamataulu kiinni kukkapenkissä.
- No mitä hemmekkoa sää sit teet? Kysähdin ääntä korottaen ja minun oli pakko siirtyä lähemmäksi. Hennan vaaleat hiukset kurottelivat maata kohti ja hänen kädessä oleili vanhanmallinen, musta, järjestelmäkamera.
- Tjäh? Kysähdin järkyttyneenä tytöltä, toisaalta en edes tiennyt mitä kysyin.
- Mun serkun, Henna sanoi ja huokaisin helpotuksesta. Olishan se ollut kivaa kun Hennalla olis oma järjestelmäkamera… Mutta hei haloo! Hennalla! Siis Hennalla! Meiän blondilla!
- Muuten, oikeen perfecto että tulit! Henna huudahti nopeasti ja pomppasi pystyy, hänen naama vihdoinkin katsoi minuun päin. Hätkähdin pelästyksestä ja nojasin taaksepäin. Henna tulkitsi ilmettäni ja hymyili.
- Mennään isoontalliin, Henna tarttui käteeni ja lähti vetämään minua kuin koiraa eteenpäin.

Kävin hyvin harvoin tässä tallissa, no tunnettiinhan minut pikkutallilaisena. Katselin oikealle, avoimesta ovesta sisään ja näin valoa hehkuvan varustehuoneen.
- Sähän varmaan huomasit mun järkkärin? Henna kysyi ihan pokkanan minulta ja läimäytin vapaan käteni otsaani.
- Enn, sanoin vitsaillen ja Henna katsoi minuun hämmentyneenä.
- Noh, tää on mun serkkujen järkkäri ja sain sen nyt lainaks, Henna selitti ja veti minua eteenpäin.
- Blondi, sanoin hyvin hiljaisella äänellä.
- Heii, kuului tuttu, kaakkuva ääni Millin karsinasta. Katsoin juuri kaakkuvaa ankkaa – siis Viiviä – ja hänen hoitsuaan. Milli oli ängennyt karsinan ovelle kurkistamaan tulijoita ja liiskannut raukka-Viivin pois edestä.
- Pysy siinä! Henna huusi nopeasti. Katsoin tyttöön. Blondi veti kameransa esiin ja asetti sen naamansa eteen. Viivi katsoi juuri murhaavasti Milliä, joka olisi mielellään laittanut Hennan kameran suihinsa ja vaalea valo välähti.

- Oijoi mää oon hyvä kuvaamaan, Henna kehui itseään samalla kun selaili juuri ottamaansa kuvaa. Hymyilin tytölle, harvoin sitä näki kameraholistia. Jatkoimme matkaa isossatallissa, kääntyen oikealle, kohti Hennan rakasta ja suurta hoitsua.
- Hei Pablo, sanoin rauhallisella äänellä ja kurkein ruunan karsinaan. Tilastohevosen, mustaruunikko pää katsoi karsinastaan minuun ja silitin sen pehmeää päätä. Pidin hevosista, ne olivat välillä niin ihastuttavia. Pablo nuolaisi sympaattisesti kättäni ja Henna hymyili.
- Ihana eikö? Tyttö kysähti.
- Ja niin iso, sanoin mietteliäänä. Henna naurahti ja veti taas kameransa päänsä eteen.
- Varo vähän! Huudahdin samalla kun tyttö tönäisi minua hiukan sivuun, se tyttö ei tuntunut ajattelevan muutakuin kameraa ja onnistuneita kuvia. Salama välähti jälleen ja tunsin kuinka silmiäni kirveli.

- Voi vitsi mä olen hyvä! Mun täytyy osallistuu johonkin valokuvauskisaan! Henna puhui innostuneena yhteenvetoon ja hengitti lauseensa jälkeen.
- Rauhassa tyttö. Se on vain hetken sulla, sanoin rauhoitellen. Tiesin tunteen. Saa jotain niin uskomatonta, oikeastaan, saa niin uskomattoman kameran ja sitten se viedään hetkessä. Hemmekon Viivi…
- Mitäs jos siirryttäis välillä muualle? Tyttö kysyi koiranpentu-ilmeineen.
- Niin et tyyppi sais hyvii kuvii, sanoin naurahtaen ja Henna katsahti minuun murhaavasti.
- En mää mitään kuvia aattele! Ihan hevosia mä tässä mietin…, Henna sanoi ja pystyin kuvittelemaan hänen päänsä päälle hienon ja sädehtivän sädekehän.
- Kameraholisti sust on tullu, sanoin silmiäni pyörittäen ja lähdimme sitten yhdessä ulos isostatallista.

Ohittaessamme lumisen kentän, Henna katsahti minuun.
- Mitä? Kysyin ihmetellen kun tyttö ei kysynyt minulta mitään, edes viiden minuutin tuijotuksen jälkeen.
- Eih mitään..., tyttö vastasi miettelijäänä ja murahdin.
- Miks me muuten tänne? Kysyin nyt ja Henna katsoi taas eteenpäin.
- Tarhoille, tyttö vastasi ja tiesinkin jo lopun. Miksei The Kameraholisti haluaisi sitten myös kuvata tarhassakin oleilevia hevosia ja poneja.
- Hei onks toi tyttö tuol maas Lynn? Henna kysyi nopeasti ja osoitti sormellaan yhteen tarhaan. Hyvin kihara hiuksinen, blondi, oli hieman kyykyssä, ollakseen samalla tasolla oman poninsa kanssa. Risteytysponi, Papparainen, kurotteli turpaansa Lynnin luokse. Se näytti niin hellyyttävältä. Henna alkoi kiireissään kaivamaan laukustaan järjestelmäkameraansa ja asettui hyvään kuvausasentoon. Suljin tällä kertaa silmäni välähdykseltä ja näin hetken pelkkää mustaa.

- Kuka paparazzi julkeaa kuvata? Kuului Lynnin karjaisu heti salaman välähdyksen jälkeen. Hennan silmät muuttuivat suuriksi, pyöreiksi ja tyttö osoitti minuun.
- Senkin Catu, Lynn katsoi minuun murhaavasti vähän kauvempaa. Osoitin nyt sormellani Hennaan ja tytön kameraan. Lynnin katse liikkui hitaasti Hennaa kohti. Suorahiuksinen blondi ja kiharahiuksinen blondi tuijottivat toisiaan. Katselin armotonta katsetappelua. Jos katse voisi tappaa... molemmat käryäisivät kuoliaiksi.
- Öm... Jos mentäisiin jonnekin? Kysyin vähän miettelijäänä. Lynni ja Henna irroittivat katseensa toisistaan ja Lynn huudahti:
- Voisitte tulla yksäritalliin käymään!

Jackpappa käveli nätisti riimunarun päässä, Lynniä seuraten. Henna piti naamansa kiinni järjestäkamerassa ja tutki ottamiansa kuvia.
- Lapsi on iloinen kun se saa kuvata, sanoin huokaisten.
- Eikö se ole Lapsi on iloinen kun se leikkii, Lynn kysyi ihmetelllen ja näytin hänelle pepsodentti-hymyni. Eihän sitä kukaan voinut vastustaa edelleenkään. Yksäritallinovi avautui ja näin Jassun astuvan ulos taluttaen voikkoa, eestinponiaan ulos.
- Katos katos... Kukas se siinä? Kysyin virnistäen tytöltä. Jassu katsoi minuun pitkään.
- Onks toi ihan varmasti selvinpäin? Jassu kysyi kuiskaten vierelläni seisovalta Lynniltä.
- On se, sil on vaan hetkinen älytärähdys, Lynn vastasi ja murahdin heille. Jassun tummanrusket hiukset olivat kiinnitetty ylös ja tyttö muistutti pahastikin poikaa, ainakin ihan edestä katsottuna. Mutta kaipahan se tyttö olikin sisäisesti poika...
- Mutta mitäs se Henna pitelee kädessään? Jassu keskeytti ajatukseni avatessaan suunsa.
- Järjestelmäkameraa, Henna vastasi. Omahyväisesti.
- Äläh nyt ole liian omahyväne, menetät sen jo huomen, sanoin naurahtaen ja Henna katsoi minuun tuimasti.

Lynn oli siirtynyt harjailemaan poniansa herran karsinaan kun minä ja Henna tutkimme paikkoja.
- Miten ois yhteiskuva? Henna kysyi yhtäkkiä ja katsoin häneen ensin hämmästyneenä.
- Okei, vastasin kuitenkin nopeasti hymyillen.
- Lynn? Henna etsi tyttöä ja jatkoi: - Oisiks kiinnostunut ottamaan musta ja Katusta kuvan?
- Mielelläni! Tyttö vastasi nopeasti ja nappasin Hennan kädestä kameran. Henna ohjasi minut yksityistallin perälle ja käski minun hymyillä. Käänsin katseeni kameraan ja odotin salamaa. Odotin. Yritin kärsiväisesti olla räpäyttämättä silmiäni tai sulkemalla ne salamalta turvaan. Lopulta se välähti.

- Oih... Hyvät ystävykset poseeraamas, Lynn sanoi suloisella äänellä ja naurahdin. Henna nappasi kameransa takaisin ja katsoi heti kuvaa.
- Noo... Ihan okei, Henna sanoi ja Lynn naurahti.
- Ai sä oot mua parempi kuvaa vai? Lynn kysyi "mahtaillen".
- Tottakai, Henna vastasi virnistäen ja tyttöjen kinaselun pysäytti karjaisu.
- SAAKELIN PONI TAKASI!!! Maissin ääni kantautui yksäritalliin ja katsoimme hetken toisiamme. Sitten me kaikki ryntäsimme ulos katsomaan tapahtunutta. Henna kamera valmiina.

Ollessamme ulkona näin kuinka Mortti juoksi pukitellen ja vapaana isostatallista kohti meitä. Katselin silmät pyöreinä minishettiksen menoa ja Henna asetti kameran naamansa eteen. Salama välähti.

- Tehkää nyt jotain älkääkä vain seiskö siellä! Maiss huusi meille ja juoksi kiitolaukkaa menevän ponin perässä. Lynn singahti salamannopeasti Mortin kimppuun yrittäen - melko turhaan kylläkin - saada ponia kiinni. Minä ja Henna jäimme tuijottamaan tyttöjä jotka juoksivat shettiksen perässä. Heillä oli katsokaas paremmat refleksit kuin minulla ja Hennalla. Meillä nääs kestää sulatella asiaa, ja tottakai sitä täytyy suunnitellakin mielessä mitä tekisi. Suu auki tuijottaen ja pää tyhjänä ajatuksista, on kyllä suunnitelua.
- Katu! Henna! Maissin raivokas ääni sai meidät katsomaan toisiamme ja kohautimme olkapäitämme. Yhdessä lähdimme pyydystämään sitä... Vintiötä.

Mortti oli vihdoin karsinassaan, Maiss ja Lynn olivat lähteneet virvokkeille päärakennukseen. Minulla taas oli seuraavaksi todella selkeä suunnitelma mielessä. Seuraavaksi tein sen minkä takia olin juuri tullutkin tallille. Yhdessä sanalla sen selitti tarpeeksi hyvin. Lilyan.
- Meeks sää tänään sit ratsastaa Lissul? Henna kysähti minulta ja seurasi perässäni pikkutallille.
- Juuh, vastasin. Jotenkin minulla oli varma ja iloinen olo. Olihan Lissu nyt vähän jäänyt nurkkaan, ja se koski sydämmeen. Jah tiesin että kun koulussa jakso vaihtuisi ja alkaisi viimeinen jakso, minua näkisi yhä harvemmin tallilla. Mutta en voinut sille mitään. Minun täytyi opiskella. Että pystyin takaamaan itselleni tulevaisuuden.
- Hei Katu..., Henna aloitti ja sitten tunsin kuinka törmäsin liiankin tuttuun pikkutallinoveen. Kuulin pamahduksen ja tunsin kuinka luisuin alaspäin.
- Kui usein sä teet ton saman virheen? Henna kysyi minulta ihmetellen.
- Varmaan pari kertaa viikossa? Kysyin samalla kun pidin nenästäni kiinni.
- Useammakin! Tyttö sanoi ja naurahdin, mutta oikeassa hän oli...

Lissu seisoi erityisen kauniisti paikallaan karsinassaan kun harjailin pitkiä vetoja pehmeällä harjalla tammaa pitkin.
- Ooks sää pian valmis? Hennan kärsimätön ääni kuuluu karsinan ulkopuolelta.
- Putsasiks sää ne varusteet jo? Kysyin hymyillen ilkeästi. Olimme sopineet diilin. Jos Henna haluaa kuvata minua ja Lissua, hänen täytyy puhdistaa tammani varusteet.
- Joojoo, Henna sanoi tuskaisesti.
- Kahdesti? Kysyin nyt hyvin ilkeästi. Henna huokaisi ja aloin kuulemaan jälleen rauhallista jynssäysliikettä. Pikkuhiljaan Lissu alkoi olemaan puhtaimillaan ja otin puhtaan satulan syliini.
- Aika puhdasta jälkeä, sanoin ilveillen Hennalle ja tyttö näytti kieltä minulle. Tunsin kuinka kosketin vaaleanpunaista satulahuopaa ja tunsin kuinka ihanalta se tuntui. Asetin varovasti mustan yleissatulan tamman selkään ja suoristin sen alla olevan satulahuovan vielä suoraksi. Napattuani satulavyön kiinni, rapsutin hetken hiirakon päätä.
- Okei, laita nää suitset jo että mä pääsen joskus vielä kuvaamaan! Henna huusi ärttyisenä ja naurahdin.

Lissu näytti jotenkin niin kauniilta kun talutin sitä maneesiin. Henna hymyili omahyväisesti ja piteli kädessään kameraansa.
- Varot sitten että pysyt poissa tieltä, sanoin tytölle varoittavasti.
- Noh en mää tyhmä oo, Henna sanoi ja tuhahdin. - En nyt sanois..., kuiskasin hiljaisesti vitsaillen. Jää oli alkanut sulamaan pois maneesinovelta ja ovi aukesin nykyään huomattavasti helpommin. Talutin ponini kaartoon ja kiristin satulavyön. Nopeasti heilautin itseni selkään ja painoin pohkeet tammaan. Henna seurasi liikkeitämme katsomosta, maneesin keskeltä ja muualta mistä keksi. Tyttö nappasi aina välillä tarpeen tullen kuvan mutta tyytyi vain laukkakuviin.

L ♥ L
(Osaan piirtää mittasuhteissa...)

[Catu]

18/5/2010 - The HuG© Catu

img214.imageshack.us/img214/3386/iineksetanssiesityspesc.jpg
(junassa piirretty)

L ♥ L

[Catu]

22/5/2010 - Pääkuva © Catu

img21.imageshack.us/img21/3386/iineksetanssiesityspesc.jpg
(junassa piirretty)

L ♥ L

[Catu]

8/6/2010 - Mää tykkään puufäreist © Catu

Katselin silmät puolelta toiselle katsellen ja hymyilin oikein leveästi. Se ois sitten kesäloman vuoro. Hymyni leveni entisestään ja en voinut vain hillitä itseäni. Shelyesin piha oli väriltään hiekanruskeaa ja ruohonvihreää samalla kun astelin sen läpi. Uusia naamoja katselivat minua kuin mielisairaalasta paennutta. Näin erityisesti Lunaa taluttavien tyttöjen kiertävän minut kaukaa, ehkä turhan kaukaakin. Maneesin ovi oli apposen selällään ja pystyin jo haistamaa raastavan, mehevän hien hajun joka tulvi ulos maneesista. Joku turhankin ilkeä bitch oli pitämässä raukoille aloittelijoille kunnon rääkin, vieläpä maneesissa. Ilmeeni ei vieläkään ollut kadonnut, mikä pelotti pian minuakin. Mutta, sitä se loma aiheutti. Askeleeni olivat varmat ja kaartelevat. Pikkutalliin taas menossa, harvoin kun kävin muualla.

- Katoskatos! Mitä jätkä? Kuului heti pienestä tallista kun astelin sisään avoimesta ovesta.
- No teretere! Mitäs tässä, huudahdin vastaukseksi ruskeahiuksiselle tytölle, joka tunnettiin Loren hoitajana. Käänsin lärvini suoraan kohti, rakkaan hiirakkoni karsinaan. Pieni poni kurkisti karsinastaan ja hymyilin erittäin sievästi sille takaisin. Sen turkki näytti erityisen epäpuhtaalta mutta silti, se tunsi muistavan minut.
- Hei kulta, sanoin ponille.
- Hetkonen! Kopsu aloitti ja katsahdin häneen.
- Enks mää ookaan enää sun kulta? Kopsu kysyi järkyttyneenä ja jatkoi: - Petäks sä mua?
- Oih, enks mää kertonu? Kysyin Kopsulta, liittyen mukaan "leikkiin". Kopsu katsoi minuun nokka pystyssä - kuin vanhanaikainen mummero.

Sivelin Lissun pehmeää karvaa, sen hiirakko väri sai minut hymyilemään. "Tästä kesä voi alkaa, nosta tanssijalkaa, kohta pääsee rytmiin..." Laulelin ääneen yhtä suosikki lauluistani, joita en koskaan voinut unohtaa.
- Hei beibi älä vonkaa taas! Beibi älä vonkaa taas! Sain Lissulle, jonka turpa liukui kohti housujeni taskuun. Vadelmaveneen haju tuntui ulottuvan ponin sisälle. Karsinaan toi pieni ikkuna, mistä tulvi auringon kirkasta valoa. Lissun turpa tuntui niin silkkisen pehmeältä kun kosketin sitä, uskomattomalta kuin se tuntuikin, nyt oli kesäloma. Minusta ei kylläkään juuri tuntunut siltä, mutta niin se vain oli. Ei silti, nyt sai valvoa myöhään ja herätä aikaisin tallustamaan kohti tallia. Voisiko elämä ollakaan parempaa kesäkuun ja elokuun välissä. Kurotin riimun ja –narun käteeni. Lissu katsoi minua suurilla, lämpimillä silmillään ja pujotin vaaleanpunaisen riimun ponin päähän. Asetin riimunarun käteeni lepäämään ja kiinnitin sen riimuun, sitten lähdin ulos, siitä lähes tunkkaisesta tallista ulos.

Rapsutin Lissun kaulaa samalla kun talutin tammaa tarhoille päin. Näin kuinka Pesce oli tapansa mukaan harjailemassa, shettisoria, Frtisiä puomilla. Sanni näytti pitävän tytölle seuraa, Allun kanssa. Tervehdin tyttöjä ja Alluori hirnahti tammalleni.
- Lissu, sun kuuluis nyt nikata silmää sille, sanoin vitsaillen tammalle niin että Sanni ja Pesce kuuli. Sanni naurahti ja Pesce hymyili. Jatkoimme matkaa ja hiirakkoponi ravisti päätään.
- Kärpäset? Kysyin ja Lissu vain hörähti vastaukseksi.
- Mä tiesin sen, ne on niin kateellisia susta, kerroin tammalle itserakkaasti ja kävelimme edelleen vierekkäin.

- Missä mun kengät oikeen lensi pois? Kysyin yhtäkkiä itseltäni kun huomasin että olin kävellyt kokoajan ilman kenkiä. Katsoin taakseni enkä nähnyt missään kirkkaan keltaisia crocseja. Lissu alkoi vetämään minua tarhoita kohti.
- Wow, ei mikään hätä, sanoin Lissulle. Poni katsahti minuun nappisilmillään ja näin niissä kiiltoa. Saadessani katseeni irti tamman silmistä, näin kuinka pieni Loviisatyttö istui tammantarhassa. Luultavasti Ellan seurana. Avasin hiljaisesti tarhan portin ja päästin Lissun vapaaksi. Poni laukata kirmasi tarhaa ympäri ja esitteli mahtavia pukkejaan russiponille.
- Kunhan noi pukit pysyy tän tarhan tällä puolen, sä oot turvassa, yritin uhkailla ponille ja suljin sitten portin perässäni kiinni. Lähdin tallustelemaan uteliaasti Loviisan luokse, tyttö näytti olevan niin keskittynyt. Kävellessäni yhä lähemmäs koivua, minkä alla Loviisa istui, aloin huomata kuinka Loviisa liikutteli kättään vihkoa pitkin.
- Moi Love! Sanoin yllättäen tytölle keksien hänelle uuden lempinimen samalla. Loviisa nosti katseensa minuun ja hymyili minulle sievästi.
- Mitäs teet? Kysyin uteliaasti.
- Väritän, tyttö vastasi ja jatkoin työtään. Siirryin istumaan tytön viereen ja tunsin kuinka ruoho kutitti allani. Puunrunko oli kova nojatessani siihen, kurottauduin katsomaan tytön työtä. Loviisan sylissä lepäsi värityskirja ja hänen vieressään maassa paksuhko värikynäpenaali.
- Vau, vähän hienoja värikyniä! Sanoin innostuneesti, normaalisti ihmiset kehuivat muiden töitä, mutta minähän olin poikkeus.
- Kiitti, jos haluut voit vaikka värittää jonkun kuvan, tyttö sanoi naurahtaen. Innostuin täysin. Pidin kaikesta mihin liittyi hevoset, väritys tai kuvaus. Ja tässä tapauksessa yhdistyi niistä kaksi asiaa.
- Jos siitä ei ole vaivaa? Varmistin vielä ennenkuin aloin innostua.
- Ei tietenkään, voit värittää tämän, Loviisa repäisi siististi värityskirjastaan yhden sivun ja ojensi minulle alustan. Hymyilin tytölle ja otin vastaan paperin. Asettaessani alustaa maahan havaitsin jotain.
- Tää on kuin Lissu, sanoin innostuneena.
- Jeb, Loviisa hymyili takaisin.

Katselin hetken ponini menoja ennekuin aloin valitsemaan värejä. Puuvärit olivat minusta erityisen kiinnostavia, en kyllä tienny mikä niissä kiinnosti. En välittänyt väritinkö oikein, väritin niillä väreillä mitkä minua innosti. Kukaan ei määrännyt minkä värinen poni oli. Kaikki oli minun hallussani.
- muahahhahahahah...., sanoin hiljaa itselleni ja Loviisa naurahti. Onneksi tyttö oli tuntenut minut jo tarpeeksi kauvan ja tiesi etten ollut niitä maailman järkevämpiä ihmisiä. Värit suhisivat kun ne hankautuivat paperia vasten. Väritin ja Väritin, eikä hymy tahtonut kadota huuliltani. Minun Lissuni ei ollutkaan enään hiirakko.



L ♥ L