|
Post by Jassu on Mar 31, 2010 23:53:46 GMT 3
Shelyesin uudet tuulet..Kuten jokainen on varmaan huomannutkin, Shely on viime aikoina pyörinyt varsin hitaanlaisesti, päivityksiä on tullut harvoin ja viimeisimmästä EP:stäkin on jo ikuisuus. Te hoitajat ja hevosenomistajat olette silti jaksaneet pörrätä aktiivisesti täällä, ja kiitos siitä teille <3 Asiaan, Olen tullut siihen päätökseen, että en jaksa pitää Shelyesiä pystyssä omine voimineni. Aikaa menee kavereihin ja irl-elämään, ja olen viime aikoina huomannut, että ei edes huvita istua enää koneella kaikkia iltoja. Näin ollen pääomistajuus siirtyy siis Viiville. Ei huolta - en katoa kokonaan Shelystä, jatkan silti Brellan ja Sagan hoitajana ja tallityöntekijänä - tästä lähin vaan Viivi saa adminin oikeudet ja piirtää palkintokuvat. Miksi siis Viiville? No, irl-tuttuja kun ollaan, on helppo keskustella asioista ja muutenkin Shelystä. Pitkäaikaisena yhteistyökumppanina voin sanoa, että Viivi on varsin hyvä pitämään tallia, ja tiedän, että Shelyes on paremmissa käsissä, kun Viivi sitä pyörittää. : ) Jos joku ei aiemmin ole Viivin teoksia nähnyt, tässä hänen piirrosnäyttöään --> Kuva 1Kuva 2Kuva 3 Kuva 4Mun puolesta tämä on kai tässä, kiitos kaikille upeasta ajasta Shelyn parissa (apua, alkaa kuulostaa jo joltain jäähyväisiltä vaikkei tässä olla mihinkään katoamassa :'D) mutta oli hienoa ylläpitää näin mahtavaa paikkaa kuin Shelyes on <3 Lämmöllä JassuSekä uusi pääomistaja Viivi Hyvää aprillipäivää Shelyes! Aprilliä, syökää silliä XD <3:llä jässü + vïskï
|
|
|
Post by Sanni on Apr 1, 2010 12:59:02 GMT 3
Tämä on kyllä tosi ymmärrettävää, ettei jaksa ylläpitää näin aikaavievää paikkaa yksin. Jos ajattelen omalta kantiltani, niin eihän viikolla ole kuin pari iltaa, jolloin ei ole menossa ja, jos nekin pitäisi käyttää kokonaan virtuaalitallin päivittelyyn tai palkintokuvien piirtämiseen, niin huhhuh. Oot kyllä muuten ihan ihailtavan paljon jaksanut tähän asti tehdä Shelyn eteen ja varmasti mennyt monet illat koneen ääressä puurtaessa! ; )
Ja tietysti suuret onnittelut Viiville, koeta olla saamasta hermoromahdusta tästä sekopäisestä hoitajaporukasta : )
|
|
|
Post by Maiss on Apr 1, 2010 13:03:45 GMT 3
xD HAJOS !! : DDDDD
|
|
|
Post by Aimie on Apr 1, 2010 13:42:10 GMT 3
:DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD MENIN LANKAAN! Saitte huijattua mua, onnittelut siitä. Säikähin kyllä pahasti.
|
|
|
Post by Catu on Apr 1, 2010 14:16:17 GMT 3
Sanni // Aprillipila tää oli XD
MÄ REPESIN XDDDD Siis noille piirrustuskuville XDDDDDDDDDD
Kylläh se viivi on ihana piirtäjä *sädekehä pään päällä*
Mut hei! Saitte narrattuu XDDDDDDD
hahahahahahahahahahahhahahahahahahahahahahahahahhahahahahahahahahahahahahahhahahahahahahahahahahahahahhahahahahahahahahahahahahahhahahahahahahahahahahahahahhahahahahahahahahahahahahahhahahahahahahahahahahahahahhahahahahahahahahahahahahahhahahahahahahahahahahahahahhahahahahahahahahahahahahahhahahahahahahahahahahahahahhahahahahahahahahahahahahahhahahahahahahahahahahahahahhahahahahahahahahahahahahahhahahahahahahahahahahahahahhahahahahahahahahahahahahahhahaha
|
|
|
Post by Pesce on Apr 1, 2010 14:21:42 GMT 3
Mää luulin aluks ja olin jo sillee et mitä helvettiä ku en lukenu loppuu ja luin Sanni kommenti :DDD Sit tajusin ku näin se apina :') Laiskana en katsonut kuvia!!
|
|
|
Post by Lynn on Apr 1, 2010 15:29:42 GMT 3
No lål, määkin tuiskahdin lankaan niin että maa tärähti. Eipä siinä, kattelin et jaajaa, no, ymmärrän enemmän ku täysin. Tavallaan epäilin kyllä (lähinnä sitä aloin ihmetellä että miksi helkkarissa tossa viestin alla on niin pitkä tyhjä tila - onko tässä nyt jotain haudattuna viestin pohjalle; ja kun satuin varsin hyvin olemaan tietoinen siitä, mikä päiväys nyt on...) mutta olisin mä hyvin voinutkin tavallaan uskoa ^^
Joo, ja kultanuppuset - hyvää aprillipäivää määkin toivottelen! Olkaahan kiltisti älkääkä narrailko Lynn-tätiä (haha, minäkö muka täti, en nyt sentäs mutta ei mun pumppu silti mitä tahansa kestä vaikkei ikää vielä ihan tätiportaalle asti ole) liikaa.
|
|
|
Post by Jasu on Apr 1, 2010 17:08:10 GMT 3
EIKÄÄÄH! :'D mä menin IHAN täydestä! Hahaha, ei noi piirrustukset xD Olin sillee, et "jesjes" ja odotin kokoajan et tossa vikassa olis ollu semmonen oikeesti hienosti piirretty kuva, mut sitte ku ei ollukkaa ni olin sillee VOIEI. XD oikeesti hahhaa. Tää oli kyl iha paras!
Mua on kolme kertaa huijattu tänään ja kaikki oon uskonu. (minähelpostiuskovahölmö)
Hyvää aprillipäivää vain kaikille! (: <3
|
|
Heidi
Full Member
Posts: 247
|
Post by Heidi on Apr 1, 2010 17:13:56 GMT 3
OMG!! Menin ihan halpaan : DD
Psstt... Toi apina on söpö! : D
|
|
|
Post by Leea on Apr 1, 2010 17:19:59 GMT 3
Eiiiihh, mä menin kans ihan lankaan. Että ihminen voi olla tyhmä. Repesin. :''''''''''''''''''''''''''''''''DD
|
|
|
Post by Katri on Apr 1, 2010 20:37:54 GMT 3
REPESIN XDD Mää menin ihan täysin tähän kunnes katoin loppuun asti ja olin et ei helvetti sit mää tajusin. Oli kyll paras pila tänää :"DDD"D"D"
|
|
|
Post by Jassu on Apr 2, 2010 14:04:41 GMT 3
Sanni peace, tää oli aprillipila :''Dd Me jo viivin kans luultiin, että kaikki tulis sillee että "joo arvasin heti enkä menny lankaan loooolol" mut eipä sittekään : Ddd
Hyvää (nytjomyöhäistä) aprillipäivää kaikille! Ja luvataan ens vuonna keksiä hienompi pila ; )
|
|
|
Post by Catu on Apr 2, 2010 15:26:24 GMT 3
Parempaa aprillapilaa on vaikee keksii XDDD
Noh... te ootte molemmat silti niin luovii että saa nähä ,__,
Mutta hyvää aprillipäivää myös teille! (Hiukan myöhäistä)
|
|
|
Post by Sanni on Apr 2, 2010 19:16:15 GMT 3
Eih, meni siis aivan täydestä.. Varmisti myös se, että tekstiä ei ollut kirjoitettu aprillipäivänä! Kuvia kyllä katsoin vähän whoot, mutta se meni läpi sormien, ko tiiän, että Viivi osaa piirtää ; )
Muutenki mää vaan oon niiiiiiin hyväuskonen ja tyhymä (<-- näin käläviäläisittäin, olemmehan muutenkin tunnettuja tästä, on Kälviä mainittu jopa hauskoissa kotivideoissa useaan otteeseen, vaikka tämmönen pienenpieni käpykylä onkin!) x ) Kohtalona Käläviä, tämmöisiä paitojakin saa meilläpäin ostaa ; )
|
|
|
Post by Kopsu on Apr 2, 2010 19:16:29 GMT 3
Murrr, kusetitte mua... :DDDD
|
|