Ilonan hoitopäiväkirja

[Jassu]

BS's Iipari "Ilona"

Norjanvuonohevonen, tamma
Omistaja: Viivi
Hoitajat: Julia
Omille sivuille

[Jassu]

Harjoitusravia - Tervetuliaiskuva



Yliylinopee, etkä näytä yhtään iteltäs :------------------D Koita kestää!

Viivi: Jaa että en kestäisi! Nää oot aina nii vaatimaton kuvies kans. Ja pah. Ilona on oma söötti itsensä (ja satulahuopa aah<3) vakka mun ilme onki aika hemaiseva Ilonan koivet näyttää kans jotenki lyhyiltä mut eipä se mikään kilometriponi ookkaan (: Kiitoskiitostaas!

[Viivi]

2.8.09

Hyppäsin pyöräni selästä Shelyesin tallipihaan. Aurinko paistoi kuumana ja lämpötila oli noussut huomattavasti eiliseen verrattuna ja aloin hikoilla ratsastushousuissani jo pelkästä pyörälenkistä. Entäs sitten kun joutuisin huhkimaan hevosen selässä tunnin tai kaksi? Kello ei ollut vielä kahtatoistakaan, eikä ollut suurikaan ihme, ettei pihalla näkynyt ketään. Monet hoitajat tulisivat kuitenkin vasta yhden aikaan, kun oli näin kuumakin. Katselin ympärilleni hetken rauhanomaisessa maisemassa ja lähdin talsimaan tarhoja kohti, aikeenani hakea Shelyesiin viime viikonloppuna tullut Ilona tarhasta. Tamma oli sopeutunut mainiosti Shelyesiin, kuten aikaisemminkin minulle Kornblomstiin tullessaan. Löysin sen makailemasta tarhasta puun varjosta. Muutkin tarhassa majailevat tammat näyttivät ottavan rennosti paahtavassa auringonpaisteessa. Pienen etsiskelyn jälkeen katseeni erotti myös kauempana ahnaasti ruohoa mussuttavan Millin. Tällä kertaa juonikas hoidokkini ei vaikuttanut karkuun lähtevältä ilkikuriselta ponilta kuin viime hoitokerrallani. Päätin liikuttaa Millin ensin, joten nappasin sen riimunnarun portilta ja lähdin kävelemään verkkaisin askelin kohti itseään lihapullaksi syövää Milliä. Tamma nosti päänsä, muttei sitä ilmeisesti huvittanut lähteä karkuun, saati sitten punoa jotain muita juonia, joten se heilautti häntäänsä laiskasti ja jatkoi ruohoprojektiaan. Ehkäpä se yritti ihan kiusallaan syödä koko laitumen tyhjäksi, ettei sen satulavyö menisi enää kiinni, vaikkei se yrittäisi pullistella ollenkaan. Niin tai näin, kävelin reippaasti tamman vierelle ja kiinnitin riimunnarun sen päitsiin. Milli nappasi vielä viimeisen suupalansa maasta ja lähti löntystelemään erittäin laiskanoloisesti perässäni. Kuuma ilma teki tosiaan ihmeitä energiapommeihin eläimiin.

Viileässä ja ilmastoidussa tallissa Milli virkosi hetkessä ja oli taas oma vekkuli itsensä. Harjasin sen kauttaaltaan ja kavioita puhdistaessani se päätti yhtäkkiä riuhtaista jalan takaisin maan kamaralle ja kääntyä mielenosoituksellisesti takapuoli minua kohden. Eikä siinä vielä kaikki: joko suunnitellusti tai vahingossa (epäilyni kohdistuu huomattavasti ensimmäiseen vaihtoehtoon) sille yllätti hätä ja monta tuoretta lantapaakkua tippui lähestulkoon toisen jalkani päälle! Älähdin ja kävelin reippaasti Millin sivulle siirtäen sen taas niin kuin kuuluikin. Tamma totteli auliin viattomasti, eikä näyttänyt tietävän ollenkaan, mistä olin saanut ärtymykseni. Se tapitti täysin viattomilla nappisilmillään minua, mikä ei kuitenkaan tehonnut. Nostin jälleen Millin vasemman takajalan ja olin viimeistelemässä sen puhdistusta, kunnes tamma törkkäsi minua jalallaan, jonka vuoksi menetin tasapainoni. Milli ei edes suunnitellut kääntyvänsä. Se vain katseli minua kummissaan, kun kaaduin maahan istualleni. Ja arvaa vain kahdesti, mihin? Eiköhän tietenkin sen tuoreeseen lantakasaan! Puhisin ärtyneenä ja nousin salamannopeasti ylös. En viitsinyt kurkata ratsastushousujeni likaisuusastetta, sillä tiesin sen kuitenkin. Onneksi minulla oli jäänyt viime kisojen yhteydessä kaappiini kisahousuni, jotka voisin vaihtaa pian. Päätin kuitenkin puhdistaa kaikki Millin kaviot kunnialla loppuun ennen kun sen tekisin. Tamma aisti lievän ärtymykseni ja yritti puskea päätään minuun, eikä enää yrittänyt minkäänlaisia temppuja. Juuri kun olin kumartunut Millin viimeisen kavion pariin, selin karsinan ovelle, kuulin hysteerisen käkätyksen, enkä tarvinnut sekuntiakaan tietääkseni, kuka oli saanut tämän repeämiskohtauksen. Laskin Millin kavion ja käännyin ympäri katsomaan käkättävää Jassua (vaikuttaen olevan pikkuhiljaa vajotusuhan alaisena), joka kysyi naurunsa lomasta:
”Ootko sattunu kurkkaan lähiaikoina peiliin selin?”

Vartin kuluttua seisoskelin puhtaat ratsastushousut jalassani Millin karsinalla ja olin suitsimassa sitä juoksutusta varten. Lämpimällä ilmalla en rääkkäisi Milliä rankalla treenillä, mutta liikuntaa tarvitsisi se sekin, joten päätin juoksuttaa sitä maneesissa. Jos siellä ei olisi muita, voisin päästää tamman irtikin. Milli puhisi tyytyväisenä vierelläni ja vaikutti selvästi omahyväiseltä (jos se siis ylipäänsä on hevosen kohdalla mahdollista!), kun lähdin taluttamaan sitä tallista ilman satulaa. Ehkäpä se luuli, että satula oli jätetty pois sen mahan suuren koon vuoksi. Ja pah! Toivottavasti tamma ei ottaisi yletöntä possuamista tavaksi. Rapsuttelin Milliä korvan takaa sitä talutellessani. Tamma tuhahteli tyytyväisenä ja huiski ympärillä pörrääviä kärpäsiä ympäriltään. Olihan se suloinen tamma - omine puolineen.

Maneesissa juoksutin Milliä yli puolen tunnin ajan, niin käynnissä, ravissa kuin laukassakin ja molempiin suuntiin. Vaikka maneesi oli selvästi viileämpi vaihtoehto kuin kenttä ja auringonpaahde, tamma vaikutti laiskahkolta jouduttuaan töihin, jonka vuoksi jouduin turvautumaan juoksutusraippaani aika monesti, kun muut avut eivät meinanneet auttaa. Kun olin juoksuttanut tammaa puolisen tuntia, suljin maneesin oven kokonaan ja pistin sen eteen riimunnarun varmuuden vuoksi: jos joku sattuisi maneesiin eksymään, Milli ei ainakaan pääsisi juoksemaan karkuun. Ja tuskin se muutenkaan ihmisen mentävästä reiästä mahtuisi. ”Ainakaan tuon pullamahansa kanssa.” Lisäsin mielessäni. Päästin Millin vapaaksi maneesiin. Pienen hätistelyn jälkeen se lähti ravaamaan maneesin toiseen päähän. En osaa sanoa, kumpi meistä sen vartin ajan liikkui loppujenlopuksi enemmän: rauhallisesti laukkaava tai ravaava Milli, vaiko sen perässä hengästyneenä juossut minä, kun yritin epätoivoisesti saada ponin liikkeelle. Mutta sitäpä ei huvittanut liikkua noin kuumana päivänä askeltakaan. Lopetettuani juoksuni Milli pysähtyi välittömästi, katseli minua nappisilmillään arvioiden ja käveli suoraan luokseni, jossa laitoin sille taas suitset päähän. Tamma yritti vähän väliä lepuuttaa leukaansa olkapäälläni tai nojata minuun, ihan kun olisin jaksanut kannatella sitä! Taluttelin Milliä hetken kävellen Shelyesin pihapiirissä, jonka jälkeen talutin sen takaisin talliin ja riisuin sen suitset, pesin kuolaimet ja harjasin vielä pikaisesti, vaikkei tammalla mitään erikoisempaa tarvetta siihen ollutkaan. Karsinassa nappasin valttikorttina Millin lempiherkkua: omenanpaloja laukustani ja aloin venyttämään sitä. Muuten hoidokkini ei olisi varmaan kuuna päivänä suostunutkaan moiseen, mutta herkullisten omenanpalojen vuoksi voi sentään tehdä jotain…

Milliä hetken hellittyäni ja hemmoteltuani päästin sen takaisin tarhailemaan kaveriensa kanssa. Huomasin, että osa hevosista oli haettu sisälle, mikä merkitsi myös monien muiden hoitajien paikalle saapumista. Nappasin aidassa kiinni olleen limenvihreän riimunnarun (Ilonan varusteiden hyvä puoli: kenelläkään ei ole samanlaisia, joten omansa tunnistaa helposti!) Ja lähdin kävelemään kohti omaa tammaani. Ilona kohotti päätään Millin tapaan kun lähestyin sitä, mutta toisin Millin tavoille, se lähti kävelemään minua vastaan ja hörähti pehmeästi luonani. Tarjosin tammallekin omenanpalan ja lähdin taluttamaan sitä yksityistalliin.

Tallissa tapasin myös Vania harjaavan Maissin. Pieni shettistamma oli jo hyvää pataa Ilonan kanssa ja ne olivat mainio pari, niin tarhassa kuin karsinanaapureinakin. Harjasin Ilonaa vaiteliaana. Tamma lepuutti päätään karsinan ovea vasten ja vaikutti torkkuvan. Ainakin sillä oli silmät tiukasti kiinni. Kun Ilona oli puhdas, pyysin Maissia vahtimaan sitä hetken, kun hain suitset satulahuoneesta ja suitsin tamman ongelmitta. Päätin mennä sen kanssa kevyen ratsastuksen maneesissa ilman satulaa, lämpöisen ilman vuoksi. Ehkäpä sitten muutaman viikon päästä pääsisimme hyppäämään kunnolla ja kenties osallistumaan jonkin sortin kisoihinkin. Ilonan mitta alkoi olla jo pikkuhiljaa täysi seisoskelun suhteen, joten nappasin sen ohjat kaulalta ja jätin edelleen Vanin ja Vania hellivän Maissin talliin kaksistaan.

Maneesissa kohtasin suuren ongelman: ketään ei näkynyt mailla eikä halmeilla (juuri äsken lauma hoitajia oli ratsastanut porukalla maastoon) eikä maneesista löytynyt niin mistään penkkiä, jonka avulla pääsisin Ilonan selkään. Päätin turvautua siis omiin konsteihini. Päästin rauhallisesti paikallaan seisovan Ilonan ohjat kaulalle ja saatoin vain toivoa, että se todellakin pysyy kiltisti paikoillaan, kun yrittäisin hypätä selkään. Menin parin askeleen päähän Ilonasta, otin vauhtia ja hyppäsin sen selkään kaikin voimin. Hetken vaikutti siltä, että olisin pysynyt selässä ja saanut jalan heivautettua Ilonan selän yli, mutta tietenkin pahaksi onnekseni maneesin ovi kolahti ja Ilona otti säpsähtäneenä muutaman sivuaskeleen. Minä menetin tasapainoni ja lensin Ilonan toiselle puolelle, komeasti tömähtäen. Samassa kuulin jo toistamiseen tänään kamalaa käkätystä, joka ei kerta kaikkiaan voinut kuulua kuin yhdelle tietylle henkilölle maailmassa!

Vasta viiden minuutin kuluttua istuskelin Ilonan pehmeässä käynnissä uralla. Tamma kuunteli apujani moitteettomasti, eikä se vaikuttanut ollenkaan normaalia laiskemmalta. Kuulin vierelläni kävelevän Jassun hykertelevän edelleen ajoitustaan: miten juuri minun tapaistaan, että vahingoniloinen ystäväni pääsee todistamaan kaksi noloa tapahtumaa ja sen lisäksi saa vielä tallennettua toisen niistä videokameralle! Totta, Jassu taputteli parasta aikaa Sonyaan ja selitti minulle sadannetta kertaa, kuinka hän oli päättänyt tulla kuvaamaan hevosia tarhaan, mutta kuullut maneesista puhetta ja päättänyt mennä sinnekin: kuvausvalmiina olevan videokameransa kanssa! Olin joutunut odottamaan mukavan aikaa, että Jassu oli saanut hillittyä käkätyksensä ja päässyt katsomasta saamaansa videoklippiä nauhalta, jonka olin jo nyt nähnyt liian usein!

Kuten sanottu, menimme Ilonan kanssa lähinnä käyntiä ja ravia, tehden runsaita määriä voltteja, ympyröitä ja kiemuroita. Tamma kuunteli moitteettomasti apujani ja minusta tuntui siltä, että olisin voinut osallistua vaikempaankin koululuokkaan sen kanssa, vaikkemme edes yrittäneet mitään väistöjä vaativampaa. Laukka oli ratsastuksen ylellinen kohokohta, josta sekä minä että Ilona nautimme, vaikka tamma pääsikin oikaisemaan kunnolla kulmissa… Tehtyämme myös voltteja laukassa, hidastin tamman loppuraveihin ja niistä käyntiin antaen sille pitkät ohjat. Vieläkin ärsyttävästi virnuileva Jassu uskalsi pelmahtaa vierellemme juttelemaan ja näytti muutaman onnistuneen laukkaklipin videokameralta, joihin olin itsekin tyytyväinen.

Ratsastuksen jälkeen talutin tamman talliin. Se ei ollut hionnut juuri yhtään lämpimästä – ellei kuumastakin säästä huolimatta, mutta harjasin sen silti pikaisesti ja pesin kuolaimet. Silittelin sitä vielä hetken ennen kuin lähdin taluttamaan tammaani tammalaitumelle. Ilona tajusi vasta tuolloin olevansa erityisen nälkäinen ja se yritti koko matkan laitumelle näykkiä ympäriltä ruohoa ja lehtiä, vaikka olin juuri viemässä sitä koko yön ajaksi mässyttämään ruohojansa (mikäli sille Millin ohessa enää mitään jäisi…) mutta mitenpäs tamma olisi sen tajunnutkaan. Jäin hetkeksi tarhoille katsomaan, kun Ilona laukkasi kevein askelin hevoskamujensa luokse. Se pysähtyi Miran vierelle ja tervehti tätä lempeästi hörähtäen. Hymähdin levolliselle tammalaumalle ja palailin verkkaisin askelin talliin koukaten samalla lantalassa hakemassa kottikärryt.

Ennen lähtöäni siivosin vielä sekä Ilonan että Millin karsinat, vaikka eivät ne erityisen likaisia vielä olleet, kun hevoset olivat suurimman osan päivästä ulkona, mutta kuitenkin. Lähdin tallilta jo viiden aikaan, hyvästellen yhä omahyväisen Jassun ja Vanin karsinaa siivoavan Maissin, sekä muutaman muun tapaamani hoitajan. Tuon jälkeen lähdin uskollisen pyöräni selässä kotiin.


PS. Tiietään, tuli vähä nopee, kuvailu puuttu ja sellasta, mut yritän ens kerralla jotain muuta... (Ja tääki kopioitu suoraan Millin hoitsikasta 8>)


Samat kommentit ku Millin hoitsikassa, en jaksa kopsata *häpeä* *laiska*

VIIVI + IIPARIILPARI, 1HM!

~ J

[Ilu]

Ensi tapaaminen

Oli kuuma päivä. Poljin pyörääni pikavauhtiin jotta ehtisin mennä auttamaan aamutallin teossa. Aurinko paistoi selkääni ja luulin jo kuolevani kuumuuteen, kunnes huomasin jo tallin pilkottavan puiden takana. Hidastin vauhtia ja kaarsin pyörän tallin seinustaa vasten, sekä pistin sen lukkoon. Irroitin kypärän päästäni ja kiinnitin sen pyörääni. Astelin jo tutuksi tulleeseen talliin ja etsiskelin Viiviä silmiini. Menin Viivin karsinan luokse ja siellähän tyttö jo ahkerasti putsasi Ilonan karsinaa. Jassukin näytti kärräävän kottikärryjä lantalaan päin. Hiippailin Ilonan karsinalta Jassun luokse.

- Huomenta! Jassu sanoi aurinkoisesti ja pirteästi, ihmettelin eikö hän ollut yhtään väsynyt, sillä itse oli ihan rätti, kiitos aikaisen herätyksen.
- Huomenta vaan.. Oisko mullekkin jotain tehtävää? kysyin, silmäillen Jassun miettiviä silmiä.
- No, tekemistä aina riittää. Putsaa Pronssin karsina ja sitten vaikka Miran karsina. Ollaan jo Viivin kanssa putsattu melkein kaikki, joten apu todella maittaisi, Jassu virnuili leveästi.
- Mjoo.., en saanut muuta suusta sanotuksi, sillä Jassu jatkoi reippaasti matkaansa.

Hain tallin seinältä kottikärryt ja talikon. Kärräsin ne Pronssin karsinalle ja aloin viskomaan talikolla lantaa kotsareihin. Kun likaiset kuivikkeet sekä lannat olivat kottikärryissä, vaihdoin karsinaa Miran karsinaan ja putsasin sieltäkin joka nurkan. Samassa Viivi ilmaantui ovelle.

- Ai moi, sanoin ja hymyilin.
- Moi vaan, oon Viivi, mut kyl sä mut nyt varmasti tiesit, Viivi naurahti.
- Joo, ihan niinku en tietäis, hymyilin ja pyörittelin silmiäni.
- No miten vaan, mutta olisitko kiltti ja tulisit sit sattariin kun oot saanu ton homman valmiiks? Viivi kysyi.
- Joo, haen vaan kuorman turvetta, niin sit oon valmis, sanoin ja viskaisin taas pari lanta paakkua kotsareihin.
- Selvä, ootan sua siellä, Viivi huikkasi ja lähti menojaan, varmasti satulahuoneeseen, kuten oli sovittu.

Kun olin putsannut Mirankin karsinan ja hakenut lisää turvetta, sekä levittänyt ne, suuntasin suoraan satulahuoneeseen. Viivi olikin siellä jakkaran päällä istumassa ja jynssäämässä ilmeisesti Ilonan suitsia, kauniista otsapannasta katsottuna.

- Moi taas! Eli nyt olis sulle hommana vaikka putsata toi Ilonan satula, kun en oo itse sitä tässä ehtinyt putsailemaan, Viivi virnisti.
- Aaa, ok. Saako täältä pesusienen? kysyin ja osoitin kaappia.
- Joo, sieltä mäkin tän lainasin, Viivi mutisi jo selvästi hommaansa vain keskittyneenä.

Tosiaankin kaapista löytyi tarvittavat vehkeet, joten irroitin jalustimet sekä satulavyön ja aloitin putsaamisen jalustimista. Kohta siirryinkin jo satulaan ja jynssäsin sitä sitten hetken aikaa. Satulavyö olikin hyvässä kunnossa, mutta putsasin senkin varmuuden vuoksi. Olinkin jo valmis joten kiinnitin jalustimet ja satulavyön kiinni ja ripustin satulan takaisin omaan telineeseen.

- Valmis, hymähdin Viiville.
- Joo, venaa, mäkin oon ihan just valmis.. Noni! Viivi hihkaisi.
- Vihaan putsata suitsia kun ne pitää kootakin vielä takas ja mul menee ne aina ihan solmuun, virnistin Viiville.
- No sit et oo ainut, Viivi sanoi väsyneesti ja ripusti suitset omalle paikalleen.
- No mitäs nyt sit olis tehtävänä? kysyin.
- Haetaan vaikka Ilona sisälle ja harjataan se. Muuta en nyt keksi kun ei sillä noilla varusteillakaan voi ratsastaa, Viivi sanoi ja lähdille rinnakkain talsimaan laitumelle.

Vähän ajan päästä olimme jo laitumen portilla.

- Ilonaaa!! Viivi huusi pistäen kädet tötteröksi.

Kohta näin jo vaalean, hienon vuonohevosen laukkaavan portille. Se hirnahti Viiville tervehdykseksi ja antoi Viivin ottaa itsensä kiinni. Minun oli silti pakko nostaa leuka maasta, ennenkuin se irtoisi kokonaan.

- Talutatko sä, vai mä? Viivi kysyi kohteliaasti.
- No mä voin paluu matkalla.., hymyilin ja lähdimme tallille päin.

Aurinko yhä jaksoi vain porottaa ja talsin kaksikon perässä täysin läkähtyneenä.

- Vähänkö tekis mieli mennä uimaan.., mutisin silmät puoliummessa.
- Jep, tänne ihan paistuu.. Mut nyt mä keksin mitä voitais tehä! Harjaamisen sijasta pestään tää, Ilonalle se olis ihan mukava virkistys, silläkin on ihan varmasti sika kuuma, Viivi hokasi ja Ilona katsoi tytön pirteämpää olemusta kummissaan; "Mitähän toi on nyt taas keksiny" sanat näytti olevan Ilonan päässä.
- Joo, se oliskin tosi kiva, innostuin myös ideasta.

Viivi talutti Ilonan pesariin ja kiinnitti sen ketjuilla kiinni. Tarvitsimme hikiviilan ja kaksi pesusientä. Viivi avasi letkun ja odotti hetken ennenkuin sieltä tuli vähän lähmimämpää vettä. Heitin hänelle pesusienen ja hän aloitti huuhtelemaan Ilonan toisen puolen ja kohta hän ojensi minulle letkun jolloin aloin huuhtelemaan. Ilona selkeästi nautti olostaa, sillä tammalla oli silmät levollisesti puoli ummessa.

Kun olin huuhdellut tamman, sammutin letkun ja aloin "levittämään" vettä pesusienellä. Viivi pyysi minulta hikiviilaa ja hän alkoi jo vetelemään vettä pois Ilonan karvalta. Heitin pesusienen sinne minne olin laittanutkin sen ja etsin toisen hikiviilan. Pienoisen vetelyn jälkeen Ilona oli lähes kuiva ja vielä pyyhkeellä viimeistelimme lopputuloksen.

- Nyt siitä tuli tosi nätti, hihkaisin ja heitin pyyhkeen hyllylle.
- Jep. Viedään tää nyt takas laitsalle, niin sulla on loppu päivä ainakin mun puolesta vapaa, ellei Jassu keksi sulle pään vaivaa.., Viivi naurahti.
- Joo, mut meen varmaan Pronssinkin tänään hoitelemaan, suunnittelin samalla kun talutin Ilonaa laitumelle.

Viivi avasi laitumen portin ja varmisti ettei muita hevosia tulisi ja antoi merkin minulle että voisin nyt taluttaa Ilonan sisään laitumelle. Irroitin limenvihreän riimunnarun ja tamma höristen lähti viilettämään muiden luokse, aivan kuin olisi ilmoittanut että se oli palannut. Lähdin oleskeluhuoneeseen ja vietinkin siellä hetken aikaa mietiskellen mitäköhän seuraavaksi olisi luvassa.

1HM joo, ihan kökkö, oon aina ollu surkee kirjottamaan.. : D

Ihanan pitkä tarina, kuvailusta tykkään ; )

~ J

[Ilu]

Sataa, sataa ropisee..



Joo, ihan p*ska kuva, mutta olihan sekin pakko saada valmiiks..
2HM

[Ilu]

Ravia hop!



Kattelin kentän laidalta kun Viivi treenasi koulua Ilonalla.. (:
3HM(sori, en jaksanu värittää..)
M// oon tos kentän laidal ihan ku joku känniläinen kaljapullon kanssa.. : DDd

^ Reps : D Hienohan tuo on 88 )
~ Jassu

[Ilu]

Juoksutusta



4HM Ihan kamala kuva, vuosisadan hirvein kuva, mut seuraavaks varmaan tarina..

[Viivi]

Kiiruhdin ripein askelin kohti päätallia. Olin jälleen auttamattomasti myöhässä aikataulustani (jos sellainen aikataulu siis olisi olemassa) ja Jassu oli kuulemma hakenut jo Ilonan laitumelta Brellan mukana. Vedin jykevän oven auki ja astuin lämpimään talliin. Hevoset kurottivat päitään karsinoiden ovien yli ja hörisivät tervehdykseksi. Käytävällä Cicca oli lakaisemassa lattiaa ja tervehti minua virnistyksellä. Hän kertoi jo liikuttaneensa Lizzyn mutta oli jäänyt vielä hetkeksi tallille. Juteltuani Cican kanssa suuntasin Ilonan ja Millin karsinoille, jossa Shinqua oli Milliä puunaamassa. Tervehdin nopeasti Milliäkin ja avasin Ilonan karsinan oven.

Tammani hörähti hiljaa ja tuuppasi olkapäätäni turhankin kovakouraisesti – kaikki hevoset eivät vain huomaa olevansa huomattavasti omistajiaan voimakkaita. Kipaisin Ilonan harjat satulahuoneesta ja harjasin tamman perusteellisesti. Se oli alkanut kasvattaa pörröistä talvikarvaa, jonka ansiosta se oli ihanteellinen halittava – oli poni itse sitten mitä mieltä tahansa. Suitsin tamman nopeasti ja määräsin Cican mukaani punttaajan arvostettuun virkaan, suunnitelmissa oli nimittäin tehdä maastoreissu Ilonan kanssa ilman satulaa – Valitettavasti kuitenkin yksin, sillä monet olivat jo liikuttaneet hoidokkinsa, tai antaneet lepopäivän. Tietysti olisin voinut pyytää Maissin mukaan Svean kanssa, mutta hän vaikutti epäilyttävästi juonivan jotain Catun kanssa – jotain, joka vaikutti aivan liian salaiselta ja epäilyttävältä.

Nousin Cican avustuksella Ilonan pörröiseen selkään ja ohjasin tamman maneesin ohi pieneen metsikköön. Ohut lumikerros narskui tammani kavioiden alla. Ilona kurotteli kaulaansa ja puhisi innokkaana. Kun vihdoin annoin sille luvan siirtyä raviin, olin menettää tasapainoni. Tamma syöksähti lennokkaaseen raviin ja jouduin takertumaan sen kaulan ympärille, jotta olisin pysynyt kyydissä. Kiersimme uittojärvelle asti, jolta lähtevällä suoralla annoin tammalle luvan siirtyä laukkaan. Innosta puhiseva Ilona nosti reippaan laukan, jonka sain onneksi hallintaani – toisinaan tammallani oli paha tapa riistäytyä maastossa käsistä. Laukkasuoran päässä silittelin puhisevaa tammaani ja annoin sen kävellä hetken.

Tallipihan lyhdyt valaisivat erinomaisesti hämärää pihaa. Niiden valossa pudottauduin alas Ilonan selästä ja talutin tamman talliin. Se hörähteli innoissaan tervehdyksiä kaikille kavereilleen, erityisesti naapurikarsinassa höseltävälle Millille. Harjasin Ilonan pikaisesti, pesin kuolaimet, vein tarvikkeet paikoilleen ja hellin hetken molempia hoidokkejani. Milli vaikutti olevan normaalia (jos se siis on mahdollista) possummalla tuulella mussuttaessaan omahyväisenä porkkanaansa.

Kiipesin portaat ylös tallin toiseen kerrokseen ja yritin avata hoitajien huoneen oven. Suureksi hämmästyksekseni ovi oli kuitenkin lukittu. Rynkytin ovea, kunnes kuulin Catun hiljaisen äänen: ”kuka siellä?” Vastattuani ovi avattiin yhtäkkiä, minut riuhtaistiin sisälle salamannopeasti ja ovi pamautettiin kiinni. Sisällä Maiss oli kiivennyt tikkaille ja sääti jotain ihmeen viritystä oven yläpuolelle. ”Mitä ihm-?!” Möläytin kovaan ääneen, mutta Catu läimäytti kätensä suuni eteen ”SHHHHH! Jassu tulee kohta!” Kuin Catun sanat kuullen portaista alkoi kuulua askelia. Maiss avasi nopeasti oven lukon, istui minun ja Catun kanssa pöydän ääreen mahdollisimman normaalisti ja nappasi hetken mielijohteesta kuluneet pelikortit eteensä. Askeleet lähestyivät ovea epäilyttävän hitaasti, mutta vihdoin saavuttivat oven.

Jassun ilme oli kieltämättä näkemisen arvoinen, kun kasa pakastettuja kaloja putosi ämpäristä hänen niskaansa. Oli oikeastaan sääli, etteivät Maiss ja Catu huomanneet ottaa kameraa mukaan – tuosta ilmeestä olisi saanut varmasti mahtavan otoksen! Jassun järkytystä seurasi kirosanojen tulva, sekä siirappinen huomautus suloisesta kostosta. Minä, Maiss ja Catu ”tyynnyimme” vain käkättämään näylle – Maissilla meni jälleen lujaa ja tyttö käpertyi lattialla käkättämään.
”No tästäs saatte!” Jassu huudahti ärtyneenä ja viskasi yhden pakastekalan päin Catua. Catu rupesi vallan hysteeriseksi (onneksi ei tärykalvot mennet!) saatuaan päin naamaansa limaisen kalan. Järkytyksestä toivuttuaan hän nappasi kalan hihallaan ja viskasi takaisin Jassua kohti ja pian pakastekalasota oli saanut alkunsa. Yhtäkkiä Jassu äkkäsi minut Maissin vieressä ja parahti ”Sinäkin Brutukseni?”. Ennen kun ehdin ajatella mitään, olin ehtinyt saada jo limaisen ahvenen niskaani. Yök!

Iltaa kohden (kun olin siis päässyt siivoamasta hoitajien huonetta Maissin ja Catun kanssa) kävin vielä nopeasti moikkaamassa molempia tammoja ennen kun lähdin polkemaan kotiin.


//lyhyt ja outo Dx

Viivi ja Piipari, ruhtinaalliset 2hm XDDD

[julilaa]

Ensimmäinen päivä, hyvinpä lähti. Hirveä sähellys ja kauhea kiire heti aamusta. Kaikki vain sen pahasen herätyskellon kanssa. Se piru vie meni rikki juuri tänään. Juuri kun päivästä tuleva oli täydellinen. Eväät oli valmiina jääkaapissa odottamassa reppua ja termari valmiina täyttymään kaakaolla. Ja sitten heräsin kymmenen aikoihin, vaikka silloin minun olisi pitänyt olla jo tallia kohti. Puin aamulla kiireisenä vaatteet päälle ja nakkasin vain kaikki reppuun. Äiti oli istunut autossa jo hyvän tovin ja oli meinannut lähteä töihin ennen kuin pääsin tallille. Vihdoin tallille päästessäni huokaisin ja totesin, että eihän minulla sittenkään ole niin kiire... Kello oli vasta puoli yksitoista. Vasta ja vasta...

Kun vihdoin sitten rauhoitun ja päätin, etten enää kiiruhda, päätin tehdä tästä päivästä mukavan, sillä olihan nyt joulukuun ensimmäinen. Lähdin hakemaan Ilonaa tarhasta, heikon lumisateen saattelemana. Katselin hevosia, jotka seisoskelivat tarhoissaan pienen lumikerroksen peittäminä. Ne näyttivät olevan tyytyväisiä oloonsa, ja sen kyllä uskoinkin – olihan niillä niin huolehtivainen ja iloinen hoitajakaarti! Kävelin eteenpäin huurteisessa ja kylmässä maaperässä, kunnes tulin Ilonan tarhalle. Se kääntyi minuun päin, korvat höröllä ja käänsi sitten katseensa takaisin jonnekkin kauas. Se varmaan luuli, että olin ohikulkumatkalla. Pysähdyin kuitenkin tarhan portille ja jäin hetkeksi odottamaan. Ilona kääntyi uudestaan, mutta käänsi nyt samalla koko ruumiinsa. Se tuijotti minua, kun mietin, menisinkö vielä tarhaan. Annoin sen hetken katsoa minua, ennen kuin menin sisään tarhaan. Ilona ei liikkunut, seisoi vain paikoillaan. Kävelin hitaasti sitä kohti, käsi ojossa. Se perääntyi yhden askeleen, ja pysähdyin. En tiedä, kuinka kauan seisoimme siinä, mutta huomasin sen vasta kun näkökenttä sumeni rajusti, alkoi sataa rankemmin lunta. Menin hitaasti Ilonan vierelle, ja tällä kertaa se ei lähtenytkään siitä mihinkään. Laitoin sen kiinni naruun ja lähdin kävelemään portille. Tamma seurasi vieressä kiltisti kävellen. Talutin sitä tallia kohti, kunnes se huomasi heinälän. Tamma alkoi hieman viettää jotenkin kummallisesti heinälää päin. Se melkein eksyi reitiltä, mutta sain sen kuitenkin jämäkästi pidettyä otteessani. Ilona yritti vielä kerran haikailla heinälän perään, mutta se jäi sille vain unelmaksi. Vein sen sisään karsinaan ja päästin irti narusta. Kelloon katsahtaessani pitkä viisari näytti kymmentä ja pieni viisari vaille 11. Harjoja hakiessani muut hoitajat ja yksäreiden omistajat toivottelivat minua tervetulleeksi Shelyesiin, vaikka osa minut tunsikin sieltä jo Pojun hoitajana. Myös Jassu tuli yhdessä vaiheessa vastaan.
”No jullehan se siinä! Kiva nähdä suakin” Jassun silmistä paistoi vilpitön tervetulleisuus.
”Ihan Julia vain nykyään” vastasin naurahtaen ja jatkoin Ilonan karsinalle. Ja siellähän se suloinen poninen seisoikin! Häkellyn aina, kun näen tämän tamman. Sen niin suloiset piirteet tekevät väkisinkin vaikutuksen jokaiseen, eikä Viivikään voi väittää etteikö ihailisi itsekin poniaan! Aloitin rauhallisen, ”tutustumis”hetken harjailemalla Ilonaa kaulalta ja kyljistä. Huomasin, että se selvästi tarkkaili liikkeitäni. Joskus sen syvän ruskeat silmät kohdistuivat minuun. Jossain vaiheessa vaihdoin pääharjaan ja harjailin Ilonan päätä. Välillä se tuhahti,mutta piti päänsä silti kainalossani. Hymyilin ponille, sen vaikutukselle. Tämä todellakin olisi pahasta, sillä tätä menoa sekä Viivi että Ilona joutuisivat kärsimään minusta. Mutta sitähän Viivi olikin hakenut, eikä ilmeisesti parempaa hakemusta ollut tullut – kahdesta hakemuksesta molemmat palkattiin. Jatkoin Ilonan pään harjailua mietteisiini vaipuen. Hetken kuluttua Ilona hörähti matalasti ja kohotin katseeni. Viivi oli pysähtynyt karsinan ovelle.
”Hyvin näyttää tutustuminen menevän, vai voitko olla eri mieltä?” Viivi kysyi hymyillen.
”No enpä voi väittää. Ainakin omalta osalta menee hyvin” virnistin takaisin. ”Etkä taida ihan heti päästä eroonkaan.” Viivi hymyili ja jatkoi sitten Ilonan harmistukseksi matkaansa. Rapsutin tammaa korvien takaa hetken ennen kuin astuin karsinasta ulos. Se astui askeleen seuratakseen, mutta jäi sitten harmistuneena seisomaan kun en antanutkaan sen tulla perässäni. Suljin karsinan oven ja lähdin varustehuoneeseen.
Hain katseellani Ilonan suitsia. En löytänyt niitä heti, ennen kuin kuulin äänen takaani.
”Ilonanko etsit?” Kysyi jokin pirteä, hieman huvittunutkin ääni. Käännähdin ja näin edessäni vaaleatukkaisen, melkein blondin tytön. Hänellä oli kasvoillaan huvittunut ilme, jolle hieman närkästyin sisälläni. Pidin kuitenkin ääneni rauhallisena.
”Ai, kiitos” mumisin ottaessani suitset hänen kädestään. Luulin tytön kääntyvän kannoillaan, mutta hän vain risti kätensä rinnalleen mittaillen minua katseellaan. Istahdin penkille johonkin satulahuoneen nurkkaan ja aloin purkaa suitsia.
”Oot varmaan uus täällä. En ookkaa nähny sua ennen, vai...?” Tyttö kysyi yhä katseellaan mittaillen.
”Joo, no, mites sen nyt ottaa. Hoidin täällä ennen Pojua...” Sanoin ääni lopussa värähtäen. Tyttö kallisti päätään, ja hänen ilmeensä vaihtui pahoittelevaksi.
”Poju raukka.” Hän vain totesi ja vaihtoi asentoaan. Keskityin vain suitsien purkamiseen, silmät tiukasti kiinni suitsissa.
”Noh, mäpäs tästä lähden sua häiritsemästä.” Hän hymyili ja kääntyi sitten nopeasti pois. En ehtinyt sanoa edes kiitosta, ennen kuin hän oli jo jossain muualla. Mietiskelin Pojua hetken aikaa, yhteisiä hetkiämme. Melkein tuli tippa linssiin, vaikka itkut olin itkenyt jo aikapäiviä sitten. Pojun kanssa oli ollut niin... Erilaista. Niin rentoa, mukavaa mutta aina vilkasta, sillä kun oli vitsi jos toinenkin aina takataskussa. Totta kai Ilona oli aivan eri persoona, aivan yhtä valloittava, mutta en ollut tuntenut sitä kuin vasta ihan hetken aikaa, enkä ollut ehtinyt kiintyä siihen vielä. Mietin, että kannattaisiko se. Kiintyminen johonkin, josta joutuisi joskus päästämään irti. Päätin ottaa sen riskin, että joutuisin joskus luopumaan Ilonasta, sillä tiesin, etten voinut olla kiintymättä siihen liikaa. Nousin penkiltä ja jätin suitsen pätkät siihen. Hain sienen ja vettä. Istuin takaisin tuolille ja aloin hinkata suitsia. Tämän olisin mieluiten tehnyt ulkona, mutta eihän talvisäällä voinut mennä ulos jäädyttämään jo valmiiksi kylmettyneitä suitsia. Hinkkasin suitset perinpohjaisesti jättämättä mitään kohtaa hankaamatta. Halusin tehdä työni kunnolla, varsinkin ensimmäisenä päivänä. Kun suitset oli putsattu, ryhdyin satulahuovan kimppuun. Vein sen ulos ja harjasin sitä tallin seinää vasten, jotta karvat eivät leviäisi joka puolelle. Kun olin sen tehnyt – ja plussana vielä jäätynyt, palasin satulahuoneeseen tarkistamaan Ilonan satula kunnon. Se oli aika vasta rasvattu, joten ajattelin olla kuluttamatta sitä nyt. Palasin Ilonan luokse. Silittelin sen otsaa hetken aikaa, ennen kuin aloin loimittaa sitä.
”No niin poni, aika lähteä kävelylle” sanoin Ilonalle samalla kun laitoin sille fleeceloimea kiinni. Laitoin sille vielä päitset ja otin sen naruun. Sitten talutin sen ulos tallista.
Lumisade oli kokonaan lakannut, mutta oli tullut hämärää. Ajattelin ensin lähteä maastoon kävelemään tamman kanssa, mutta sitten pimeä iski liian nopeaa. Jouduimme tyytymään lumiseen kenttään. Taluttelin Ilonaa hetken aikaa lumisella kentällä, hiljaisuuden vallitessa. Kuulin joitain ääniä maneesista, kun tunti oli menossa siellä. Kello oli yhtäkkiä hurahtanut kolmeen, ja vaikka sehän ei ollut vielä mitään, päivää oli jäljellä vaikka kuinka, oli silti suhteellisen pimeää. Ilona käveli mielellään, tyytyväisenä kentällä vierelläni kun katselin koko ajan pimentyvää taivasta. Hetki oli rauhallinen, juuri täydellinen tutustumishetki. Kävelimme hiljaisuuden vallitessa, vain lumi narskui kavioiden ja kenkien alla. Hengitys huurusi nyt raikkaassa, pimeässä talvipäivässä. Ajattelin, että Ilona kyllästyisi tähän kävelyyn, mutta se vain katseli rauhallisen ja tyytyväisen näköisenä ympärilleen. Sitten keksin jotain hullua. Hullua, mutta hauskaa. Sidoin riimunnarun Ilonan kaulalle ohjiksi ja ponnistin kevyesti selkään. Ilona oli paikoillaan, kuin lasin ympäröimänä: jos se liikkuisi, lasi särkyisi, tunnelma hajoaisi. Istuin Ilonan lämpimään selkään ja istuin rauhassa. Annoin tammalle pohkeita. Se lähti kävelemään ja käveli niin kuin äskenkin: kaula pitkällä, rauhallisena, tyytyväisenä. Itsekin istuin hiljaa selässä, annoin vain Ilonan viedä. Se ei yrittänyt mitään, minä en yrittänyt mitään, eikä luonto yrittänytkään näyttää miltään muulta kuin se oli. Kävelimme hetken aikaa ympäri suurta kenttää. Kun annoin Ilonalle pidätteen, se pysähtyi vaivatta. Liu’uin alas sen tasaisesta selästä hitaasti, kuin hetkeä viivyttäen. Jäin nojaamaan tamman kylkeä vasten ja suljin silmäni. Olimme hetken paikoillamme, ennen kuin halasin pikaisesti Ilonan kaulaa ja rapsutin sen otsaa. Otin narun kaulalta ja lähdin taluttamaan ponia talliin. Nyt se käveli kaula hieman pystymmässä, mutta ei siltikään yrittänyt minnekkään. Päivä oli ollut täydellinen, ainakin omasta mielestäni. Parempaa tutustumiskertaa olisi saanut hakea!

Kun olin viettänyt pitkän hetken Ilonan karsinassa, hartaasti sitä harjaillen ja hellien, ajattelin jättää tamman itsekseen. Se oli nauttinut huomiostani, ja näytti hieman närkästyneeltäkin kun lähdin pois sen luota. Hymyilin sille ja suljin karsinan oven huolella. Tartuin luutaan ja aloin harjailla tallin käytäviä. Suurin osa ihmisistä oli ratsastamassa, sillä talli oli melkein tyhjä. Vertti katsahti välillä karsinansa puolioven yli, uteliaana selvästikin. Silitin sen sametin pehmeää turpaa, se hörähti matalasti. Jatkoin lattioiden harjailua, jonka jälkeen tajusin mahani melkein huutavan ruokaa. Ajattelin lähteä bussipysäkille odottamaan linja-autoa ja viettämään eväsretkeä. Tästä päivästä jäisi mietittävää – ja positiivista sellaista.
♥ julia & Ilona

1HM

////Poistin nuo viestit tosta, mutta kuten Jassu sano nii viestiään voi muokta modify -napista

PS. Nää sun tarinat on aina nii ihania ja kivasti kerrottuja! <3 Ja hyvin se tutustuminen suju, Piiparin kans on helppo tulla toimeen (:
~ Viivi

[julilaa]

Talvinen, joulukuun kolmas päivä valkeni lumupyrynä. Sakea lumisade peitti näkymät melkein kokonaan, eikä pyöräily tallille huvittanut mitenkään. Joten taas äidin kyytiin. Itse kun yleensä olen tallille mentäessä enemmänkin rento ja päättäväinen, niin tällä kertaa minua ihan jännitti. Myönnän, ihan kunnolla. Nimittäin tällä kertaa ajattelin koittaa ratsastusta Ipsukalla, vaikka eihän sen pitäisi mitenkään jännittää. Silloin pitäisi olla innostunut. Ja niinhän minä olinkin, mutta innostus vain oli sekaisin jännityksen kanssa. En yhtään tiedä miksi. Ei mun tapaista. Ainakaan yleensä.

Tallille päästessäni rentoudun. Se autossa havaitsemani ”jännitys” oli tipotiessään, ja paikalla oli räjähtävä innostuneisuus! Tällä kertaa menin talliin melkein hypähdellen, ja muut varmasti huomasivat minusta huokuvan hilpeyden.
”Noh, mikäs sulla nyt? Lentoon lähdössä?” Jassu kysyi selvästi huvittuneena.
”Ei mikään” vastasin huolettomasti ”Ulkona on kaunis sää.” Virnistin.
”Todella” Jassu sanoi ja nauroin. Ehkä liiankin iloisena. Koska ensinnäkään, ulkona ei ollut kaunis sää. Se oli aivan kauhea, sakea ja vetinen lumipyry. Toiseksi, Jassu tietenkin oli tottunut näihin sekoamisjuttuihini, mutta nyt vaikutin lähinnä mielisairaalasta karanneelta. Nappasin kuitenkin riimun käteeni ja lähdin kohti tarhoja. Ihmettelin, miksi Ilona oli vielä tarhassa näin kauhealla säällä, mutta tajusin liioitelleeni säätä. Se oli hieman hiljentynyt, mutta silti eteen ei nähnyt vieläkään tarpeeksi kunnolla. Ilahduin, kun Ilona tuli minua vastaan tarhan portille. Tosin sää oli aika kamala, joten se olisi varmaan tullut sinne anyway. Nappasin sen riimuun ja lähdin taluttamaan tallia kohti. Tamma vaikutti hieman hermostuneelta, steppasikin välillä matkalla talliin. Rauhoittelin sitä rapsuttelemalla toisella kädellä korvien takaa ja silittelemällä poskesta, mutta täysin se rauhoittui vasta tallin lämmössä. Harjailin tutustumispäivän tapaan Ilonaa pitkään ja hartaasti, rauhallisissa tunnelmissa. Ilona oli todella rauhallinen, eikä se säikkynyt edes kerran kovaan ääneen paukahtavaa ovea. Se oli rentoutunut ja sulkenut silmänsä, lepuuttaen nyt toista takajalkaansa. Välillä se vaihtoi leputettavaa takajalkaa, mutta muuten tamma pysyi liikkumatta. Kun harjasin ja hellin Ilonan päätä, se huokaisi syvään ja painoi päänsä kainalooni. Hymyilin varovasti ja suukotin sen otsaa. Laskin pääharjan harjasankoon ja istahdin karsinaan. Ilona laski päänsä mukana ja hörähti matalasti. Rapsuttelin sen päätä hetken aikaa ennen kuin nousin jatkamaan kavioiden puhdistusta.
”Sehän lellii heti ponin pilalle. Kruunu vain puuttuu!” Kuulin tuon kiusoittelevan äänen takanani. Olisin voinut vaikka vannoa kautta giljotiinin, kenen tuo ääni oli.
”Jos sä voisit ostaa sen? Mä voisin tuoda viitan” vastasin ja jatkoin kavioiden puhdistusta. Ilona siirtyi askeleen karsinan ovelle päin niin, että Viivi ylsi silittelemään tamman otsan pyörrettä sen suunnan mukaisesti. Puhdistin vielä takakaviot ja nousin sitten. Taputin Ilonan kaulaa ja nojasin sen kylkeen.
”Näyttää menevän hyvin” Viivi tokaisi. Nakkasin kaviokoukun Viiville joka laittoi sen sankoon.
”Paremmin ei voisi mennä” Hymyilin ja käännyin mahalleni Ilonan kylkeä vasten.
”Mun rodeoponi, aina niin villinä” Viivi leperteli Ilonalle joka tuhahti. Se hieroi päätään Viivin kylkeen niin, että tyttö meinasi kaatua. Lähdin karsinasta Viivin mukana ja suljin Ilonan sinne itsekseen. Se nosti heti päänsä karsinan puolioven ylitse ja yritti hankkia lisää huomiota.
”Ei makeaa mahan täydeltä, höpsö” Sanoin Ilonalle ja lähdin satulahuoneelle. Viivi moikkasi ja lähti taas jonnekkin, paikkaan nimeltään Kaukana Julian Isoista Aivoista.
Nappasin suitset suitsikoukusta ja satulan toiselle käsivarrelleni. Lähdin takaisin Ilonan luokse, tyytyväinen virne kasvoillani.
Ilona odotti korvat höröllä, kun tallustelin sen karsinalle varusteet mukanani. Se katseli puolioven yli sekaisin miettein. Välillä sen korvat olivat höröllä, välillä toinen kuulosteli ja välillä se käänsi päätään. En piinannut sitä enempää, vaan avasin karsinan oven. Ilona työnsi heti päänsä innoikkaana vastaan karsinan ovelle. Työnnyin sen ohi ja nostin satulan sä’än kohdalle. Liu’utin sen paikoilleen ja laskin toiselta puolelta satulavyön alas. Ilona polki jalkaansa paikoillaan, mutta ei tehnyt mitään. Kun olin laittanut satulan ja varmistanut, että se oli hyvin, laitoin suitset. Silloinkaan Ilona ei yrittänyt mitään, mitä nyt pureskeli hieman kuolaimiaan. Kun olin itsekin valmis tuntiin, lähdin taluttamaan innokasta ponia kohti maneesia.
Kävelimme lumipyryssä silmät sumeina ja kun pääsimme maneesiin, olimme yltäpäältä kevyessä lumipeitteessä. Pyyhkäisin Ilonan päältä ohuen kerroksen lunta ja laskin jalustimet. Kiristin satulavyön, jolloin Ilona irvisti ja astui pari askelta. Otin ohjat löysästi toiseen käteeni ja tartuin sillä samalla kädellä satulan etukaareen. Ponnistin vaivattomasti ponin selkään ja mittasin jalustimet. Maneesissa ei ollut ketään muuta, joten saimme aloitella rauhallisesti. Kun annoin Ilonan kävellä, se yritti oikoa nurkissa. Käskin sitä kuitenkin tomerasti sisäpohkeella ja se asettui kohtaloonsa, tosin hieman vastahakoisesti. Ilonan teki nyrpeäksi se, että se olimme maneesissa kahdestaan, mutta mitä enemmän kierroksia tuli käveltyä, sitä enemmän se rauhoittui ja tyytyi tähän. Taas jälleen kerran sen oli pakko alistua. Kerran tamma säikähti ulkoa kuuluvaa räminää, mutta istuessani hiljaa paikoillani, se rauhoittui. Kootessani ohjat, Ilonan pää nousi samaa tahtia ylös innoissaan. Sen käynnin reipastuessa istuin yhä syvemmälle satulaan ja painoin jalat alas. Tamma hidasti hieman mutta meni silti ihan tarpeeksi reipasta käyntiä pohkeideni avulla. Teimme aluksi muutamia voltteja, jonka jälkeen annoin pohkeita raviluvaksi. Ilona lähti raviin reippaasti, ilman mukinoita. Sain istua hetken ajan satulassa ja pidätellä ponia. Kun ravi selventyi ja rauhoittui, aloin keventää. Taas tamma pidensi turhaan askeltaan ja tein saman. Sain tehdä saman vielä toiset 2 kertaa ennen kuin onnistuimme ravaamaan 2 kierrosta voltteineen keventäen. Hidastin ponin käyntiin, ja se suostui vastahakoisesti. Taputin sitä, mutta valmistelin silti laukkaan. Ilona vaistosi sen ja kirpsakoitui heti. Kun annoin puolipidätteen ja laukkapohkeet, tamma lähti todella kiitävää laukkaa. Istuin sen selässä rauhassa, painaen kantapäitäni alas. Rauhoitin sitä ja käänsin sen voltille. Tamma ei olisi halunnut hidastaa, mutta voitin tämänkin taiston. Kun laukkasimme rauhassa, ajattelin, että en haluaisi lopettaa. Enkä todellakaan halunnut. En, en en ! Mutta tämä ratsastustunti saisi jäädä vajaaseen, sillä en halunnut ensimmäisellä kerralla alkaa vääntämään mitään kouluratsastusta tai maastoratoja. Jarrutin nyt raviin, ja tällä kertaa Ilona ei ollut ainut vastahakoinen. Teimme vielä voltteja, kahdeksikkoa ja verryttelimme loppuverryttelyt.

Ilta oli pimentynyt, linnut lopettaneet laulunsa. Hetki oli tunnelmallinen; riisuin Ilonalta varusteita karsinassa, joka oli ulkopuolelta koristeltu joulukoristeilla, poni mussutti heinää ja tähdet kimmalsivat ikkunasta. Taustalla kuului hiljaisella joulumusiikkia, mitään ei puuttunut. Paitsi piparit...
Keksin siinä poniin nojaillessani runoja tallin ihmisistä, joista yksi kuului näin:
”Jassupieni kuuleppas tämä
sinua haluaisi kiittää nämä
ilman sua ei kukaa pärjäis.
Hinnat kovat hoitaa
vaikka ois rahakin joskus poikaa
eikä silti koskaan valita.”
Huonon runopään omistajan kuitenkin jätin ne ääneen sanomatta ja keskityin iltaan. Taas jälleen kerran tuli aivan ihana ilta, ft. Ilona ja heinät.
♥ julia & Ilona

2 HM

[Viivi]

Kieltämättä mallista piirretty, muttei kuitenkaan läpi nii kehtasin tänne panna :-- D (kiitos kuvasta Henna) Ja aika kauan tähän aikaa uhrasin ku en oo mikää hyvä hevostenpiirtäjä...

Ilona & Viivi toivottelevat iloista joulua kaikille Shelyläisille !