Tarina
Pörheät ja sekaiset hiukset, likainen naama, mustat meikit ja punaiset huulet - peikko asteli vuonohevostamman kanssa Shelyesin pihalle, pitkä jono perässään. Rikkinäisestä paidastani tuuli läpi mutta onneksi olin varautunut kylmään yöhön pitkillä kalsareilla ja villasukilla. Hyppäsin hallakon värisen ponin selkään ja lyhensin jalustimet. Tamman seisoskellessa nätisti paikallaan, katselin erilaisia kummajaisia joilla jännityksestä valui jo melkein kuola suunpielestä. Tallin mukamas järkevin ja vain fyysisesti vanhin osallistuja roikkui jonon perällä. Nuoren naisen alku oli tullut piinaamaan tämän vuoden halloween vaellusta. The Jassu - ihminen joka ei ollut edellisinä vuosina osallistunut vaellukseen. Huomasin jonon seisovan nättinä ja suorana takani, olisi aika lähteä.
- Lähdetäämpäs sitten! Ja ottakaas visusti kiinni niistä hevosista ettei ketään tipahda matkalla!
Kahdeksan erillaista, nelijalkaista vaelsi pimeässä metsässä. Kuulin takaani pientä supinaa ja maiskauttelin Vinjaa kulkemaan reippaammin, olin luultavasti herättänyt tamman vähän huonoon aikaan. Metsäreittimme oli valaistu himmeillä valoilla, ettemme sentään ihan sokkoina vaeltaneet. Pimeys oli kuitenkin hysteerisen pelottavaa valaistettunakin ja sai ihon kananlihalle. Syksyisin yöt olivatkin huomattavasti jännittävämpiä kuin kesäisin. Matala pelto aukesi lopulta edessämme ja näimme jo Storkongsvatnetin pinnan hohtavan pimeässä. Sileä, peilipinta vesi näytti taianomaiselta syysyössä. Huokaisin syvään maiseman kauneudesta.
Hevonen pärskähti takanani kävellessämme Storkongsvatnetin vierellä.
- Otetaan ravia ja herätellään hiukan näitä nukkumatteja! Huusin jonon edestä ja annoin pohkeita vuonikselle. Maiskautuksia alkoi kaikua luonnossa. Pian joukko hevosia liikkui eteenpäin liitävin raviaskelin. Vinja ravasi tahdikkaasti eteenpäin ja kuulin pöllön huhuilevan lähistöllä. Suuri järvi alkoi erkaantua meistä, kun tiemme jatkui entiselle Kornblomst nimiselle tallille.
Liikkuessamme yhä syvemmälle metsään, huusin ratsukot takaisin käyntiin. Rupattelu alkoi jälleen takanani yhä kiivaammin ja tuntui että tytöillä oli tullut liikaakin sanoja suuhun ravin aikana.
- Katu! Me sit ootetaan pitkiä laukkapätkiä tältä yöltä! Affyn ääni kuului takaa.
- Ja mä ootan sitä, et kaikki pysyy selässä ettei mun tai pääosin Jassun tarvi saada sydäriä! Huusin tytölle takaisin, vaikka olinkin kyllä ajatellut pitkiä, hiuksia nostattavia ja vauhdin hurmaavia hetkiä.
- En mää nyt niiin vanha vielä oo että sydäriä saisin! Kuului Jassun vaimea ääni perältä.
- No jos sä et ni sitten Aimie! Huusin takaisin ja virnistin taaksepäin. Aimie näytti hapanta naamaa ja katsoin taas eteenpäin. Kalliomaiset seinämät aukesivat edessämme ja jatkoimme rauhallista matkaa.
Hevosten laahustellessa jalkojaan pellolla, kaikki tuntui luistavan kuin rasvattu näkkileipä. Hieman silmät tahtoi muutamalla kaksi- ja nelijalkaisella painua kiinni, vaikka yö olinkin vasta alussa. Aivan hiljaisella hetkellä kuin salama kirkkaalta taivaalta, iski pahannäköinen metso pellon nurkilta esiin. Lintu rääkkäisi korvia kirpaisevan huudon. Kaikki hevoset hyppäsivät ainakin metrin ilmaan ja Crime säikähtäen ryntäsi laukkaan takaisin kotiin - Brella perässään. Tytöt saivat kuitenkin hevosensa upeasti kuriin ja tapahtumasta selvittiin vain aivohalvauksilla.
- Jestas mä pelästyin, Vegasi sanoi tumman poninsa selästä.
- Et ollu ainoo, Sara sanoi hieman hengästyneenä ja tyttö oli menettänyt värinsä kasvoiltaan.
- Miettikää jos joku mörkö ois hypänny sieltä, Jeccu sanoi saatuaan Vipen kuriin.
- Höpö höpö..., Jassu sanoi hieman huvittuneena, kerrankin hänen ratsunsa ei ollut rynnännyt kauvemmas.
Ilmassa pyöri selkeää jännittyneisyyttä ja varovaisuutta, käskiessäni tyttöjä saamaan hevoset ravaamaan, huomasin ettei ketään ollut heti innokas ohittamaan minua. Puiden väistyessä tieltä, näkyi tummalta taivaalta puolikuu ja pieni, valaistu Våganin kylä. Vinja hieman jäykistyi ja yritin saamaan tammaa rauhoittumaan.
- Vielä kun jotku Våganin jonnet hyppäisi esiin jostain puskasta, Affy märisi. Naurahdin huvittuneena tytölle vastaukseksi. Kylä oli kuitenkin täysin sammunut ja mistään ei hypännyt jonneja esiin.
- Antakaas niitten hevosten puristella itsestään lokakuun tomut pois vähän vauhdilla!
Kahdeksan ratsua laukkasi huimaavaa vauhtia tumman taivaan ja tumman peilipintaisen veden välillä. Tähtiä oli ilmestynyt taivaalle ja antoivat vähän valoa halloweenin yöhön. Kuusta lähtevä valo heijastui järven pintaan ja tunnelma oli sanoinkuvaamaton. Hevoset pärsikävät ja irrottelivat - vahtia ja turvallisia tilanteita! Vinjan laukka oli keinuva ja kyydissä oli helppo istua, jokainen myös varmasti nautti hevosensa laukasta ja maisemasta.
- Voidaanko me ottaa pieni kisa? Saana laukkasi yhtäkkiä vierelleni. Brella näytti olevan kuumana ja puri kuolaimeen, mutta tyttö sai hyvin pidettyä tamman vauhdin hallittuna.
- No ottakaa vaan mutta meijän pysähdyspaikka tulee sitten pian ton kurvin jälkeen joten kurvin jälkeen alatte pysäytellä niitä vauhtihirmuja! Huuhdahdin vuoniksen selästä. Muutama hevonen tuntui ymmärtäneen mitä olin sanonut ja ampaisi heti hurjaan vauhtiin. Vain minä ja Jassu jäimme taakse katsomaan ettei ketään eksyisi tai jäisi jälkeen.
Eesti ja Vuonis laukkasivat rauhallisesti muiden ratsujen luokse, jotka seisoskelivat jo odotellen meitä.
- Lällyrit, Aimie sanoi huvittuneena.
- Hei äläs kääkkä siinä mulle rupee! Vastasin vitsaillen. Järjesdyttyämme siistiin jonoon jatkoimme matkaa ravaillen. Lopulta pieni, puinen mökki pilkisti esiin puiden lomasta ja hidastin Vinjan käyntiin.
Hevoset jätettiin kauvemmaksi aitauksiin ja änkesimme pieneen mökkiin penkeille istumaan. Jassu sytytti takkaan tulen ja haki kaapeista mukeja ja kaakaota.
- Ruokaa te ette saa... Mää ja Katu kun aateltiin et voisitte vähän laihduttaa kaikki, Jassu kertoi ja tytöt nauroivat hetken.
- Mä en muistanutkaan tän mökin olevan näin huonos kunnos, Vegasi kommentoi katsottuaan ympärilleen. Katselin itsekin mökkiä, puut olivat vähän lahonneet ja ainoasta lampusta oli palanut valo. Kaappien ovet roikkuivat pahasti irrallaan ja huonekaluina siellä ei ollut muita kuin pöytä ja penkit. Aimie kuitenkin keskeytti mietiskelyni ja sanoi:
- Noniin! Ketä haluaa kuulla vuosittaisen kauhutarinan! Aimie oli viime vuonnakin kertonut liiankin hyisen tarinan ja kääriydyin jo valmiiksi myttyyn.
Kaikki olivat aivan hiljaa. Ruskeahiuksinen nainen oli juuri lopettanut tarinansa.
- No just joo! Mä en kyllä enään astu jalallanikaan ulos täältä! Jeccu sanoi järkyttyneenä. Huomasin Aimien virnuilevan omahyväisesti ja tuijotin vain silmät suurina ulos. Olin siirtynyt aivan Vegasin ja Saanan väliin.
- Auttakaa mua, sanoin hiljaisella äänellä.
- Hei sun pitäis viel johdattaa meijät poiskin täält! Saana sanoi nauraen.
- Deäm, teil o Jassukin, sanoin lohduttavasti. Jassu näytti apinavirneensä ja hymyilin naiselle takaisin.
- Jaahas! Ettei perse tähän ihan loppuiäks liimaudu kiinni ni voitais alkaa lähtemään! Jassu ilmoitti ja hörppäsin vielä kaakaostani ennekuin lähdin hakemaan Vinjaa.
Norjanvuonohevonen nosteli jalkojaan ja tunsin tamman jokaisen askeleen allani. Jollain vuoren huipulla ulvoi susi ja tunsin ihokarvojeni nousevan. Puiden latvat kahisivat vinkuvan tuulen mukana ja muita ääniä ei kuulunut. Vinja katseli järven toiselle puolelle, mistä ei erottanut muuta kuin puita. Yö oli muuttunut yhä pimeämmäksi kuin lähtiessä.
- Ravia! Huusin lyhyesti mutta ytimekkäästi. Kavioista lähtevä ääni täytti tien ja hevoset pärskähtelivät. Lähdimme kaartamaan järven reunan mukana vasemmalle ja katselinkin nyt tämän järven jäätävää kokoa. Vaellus oli kuitenkin lopputiessään ja hymyilin itsekseni, ehkä ei tarvitsekaan kuskata ketään sairaalaan!
Tie alkoi muuttua pehmeämmäksi ja annoin ohjeistuksia tytöille:
- Okei! Nyt voidaan taas antaa hevosten laukata, ne kuitenkin tietää et koti alkaa häämöttää että muutama taitaa vähän innostua ottamaan lujempaa vauhtia. Pitäkää siis pollet kurissa ja ohjaatte edessä olevan hevosen perseeseen kiinni jos ne alkaa kiilailemaan! Huutakaa halleluuja jos on ongelmia!
Annoin Vinjalla kevyesti laukkapohkeet ja tamma ymmärsi heti asiani. Lyhensin hieman ohjia ja annoin puolipidätteitä, Vinjan vauhti lopulta hiilliintyi ja meno oli rauhallisen kevyttä. Keinuin Vinjan laukan mukana ja katselin eteenpäin, sain hieman jopa siristellä silmiäni pimeyden vallitsemassa ympäristössä. Katsahdin nopeasti taakseni enkä huomannut minkäänlaisia hätätilanteita. Laukkasimme järven viimeisen sivun loppuun kunnes oli aika jälleen siirtyä rauhallisempiin askeliin.
- Sitten kunnon taputukset niille moottoreille! Sen verran hienosti osas kulkea tänä vuonna kaikki!
Ravasimme loppumatkan Shelyesin talleille, kiitin tyttöjä tallin pihassa ja vein Vinjan takaisin yöpuulle.
