|
Post by Meeba on Nov 14, 2010 14:38:31 GMT 3
Halloweenvaelluksen maksu
Tumma ratsuni innostui kuullessamme joukkoa johtavan Catun huutavan yhtäkkiä siirrytään raviin. Olimmehan olleet vaelluksella vasta vähän aikaa, mutta olin erittäin innostunut, ja sen huomasin Lokassakin. "Niin kuulit mitä Catu sano, ja sä myös sitten tottelet sitä." Hymyilin Lokalle ja taputin sitä kaulalle. Jono nytkähti nopeasti tahdikkaaseen raviin ja minä tulin viimeisenä perässä hymyillen tyytyväisenä. "Ootteko elossa?" Kuulin Kopsun huhuilevan läheltä. "Hehe, joo!" Hihitin. Pian hidastimme vauhtimme käyntiin ja etenimme pitkin synkkää polkua eteenpäin. Lokan askeleet olivat varmoja.
Pitkän retken jälkeen olimme tulleet takaisin ja pysäytin Lokan tallipihaan.
// Kiitos tosi mukavasta retkestä, Catu! ♥
- Meeba ja Loka
Ihanan lyhyt maksu :')) Kiitos ja toivottavasti miellytti! - C
|
|
|
Post by Maiss on Nov 14, 2010 20:21:06 GMT 3
HALLOWEENRATSASTUS MAISSIN JA VANIN TAPAAN
Pieni yksisarvinen laukkaa nopeasti allani. Sen sarvi osoittaa kuuta kohden, ja sen kaviot kiitävät kuin salama eteenpäin. Yksisarvinen on Vani. Edessämme laukkaa Milka, mutta muita en näe. Pieni shetlanninponini ja hidas huzulponi ovat jääneet muista jälkeen, ponitkin ovat huomanneet sen: niiden sieraimet ovat levällään ja korvat hörössä tammojen laukatessa järveä ympäröivää hiekkatietä pitkin. Hytisen hiukan vilusta: valkoinen, olkaimeton leninki ei ole mikään paras pukuvaihtoehto syysyöhön. Olisi minulla kyllä mukana jonkinlainen neulekin, mutta se on Catulla - joka on tällä hetkellä luultavasti yli sadan kilometrin päässä meistä, jos vähän liioitellaan. Supernainen ja tämän superponinsa ovat nimittäin supernopeita. “Ootko sä vielä siellä haltija?” Heidi kysyy yrittäen tuloksetta nähdä olkansa yli. “Olenhan mä”, huudahdan vastaukseksi. Jatkamme matkaa vain kavionkopseenäänen vallitessa. Nopea vauhti saa kypärän alta tulevat vaaleat lettini liehumaan sinne tänne. Kuunvalo heijastuu voikon harjaan ja saa sen näyttämään vieläkin vaaleammalta. Kohta laukkaamme jo aivan lehmänkirjavan ja tämän hoitajan kannoilla.
“Sieltähän te tuutte!” Catu hymyilee nähdessään minun ja Heidin poneinemme saapuvan. “Joo, Vani ei oo mikään nopein poni. Mä en kyllä ymmärrä että miten Vinski on niin hyvä laukkaponi…” totean pysäyttäen Vanin. Muut naurahtavat. “Älä dissaa mun hoitopalleroa”, maastovetäjä toteaa sillä liiankin tutulla ilmeellä. “Okei, okei, Catu”, vakuuttelen antaen Vanille hiukan pidempää ohjaa. Silloin tamman sieraimet leviävät kuin hetki sitten, se nostaa päänsä ja katsoo metsää kohti muiden ponien kanssa. Katson ihmeissäni vieressämme seisovan Miran ratsastajaa Katria. “Mitä -” punapää aloittaa, muttei saa lausettaan loppuun. Näkyviin astuu kaksi hahmoa. Toinen hahmoista näyttää erittäin matalalta. Sillä on ihan kuin hevosen vartalo ja jonkin yläosa. Se on kuin kentauri! Kun Catu saa naurukohtauksen, ymmärrän että kyseessä on Ella ja Loviisa sekä Lizzy ja Emmi. Molemmat metsäseikkailijat näyttävät pelästyneiltä ja järkyttyneiltä, ja toivon että saamme vähän lisätietoja. Olivatko he nähneet aaveen? Tai pahempaa: Jassun aaveasussa.
Matka taittuu leppoisassa tunnelmassa, eikä ketään näytä pelottavan. Catu kertoo Jassun Mörkö -pelosta, siltä varalta että joku ei satu tietämään. Silloin vasta tajuan että Aimie ja Vegasi ovat jossakin, siis jossakin: ei meidän halloweenkulkueessa. “Missä Aimie ja Vegasi on?” kysyn huolestuneena. “Niimpä muuten!” Loviisakin huolestuu. “Mä en tiiä… Laukan jälkeen ne vaa meni mun ja Lissun ohi, ja nyt ne on jossain.” Marilyn Monroeta muistuttava supernaiseksi pukeutunut brunette sanoo. “Mä yritin soittaa niille, mutta kummalakaan ei näyttäny olevan kännykkään mukana.” “Mut mä uskon et ne on kunnossa, on ne sen verran viisaita”, Sirikka sanoo. Itse en olisi asiasta niinkään varma, ainakin Aimien tapauksessa.
Saavumme shelyesin pihaan. Ja siellä, suihkulähteen vieressä, istuvat kaksi kännikalalta näyttävää tyttöä: Aimie ja Vegasi. Hevosista ei näy jälkeäkään, ja tytöt sen kuin istuvat märkinä, kypärät ja hanskat päällään keskellä tallipihaa. Selvä. Catun mennessä kuulustelemaan tyttöjä, talutan pienen ponini pikkutalliin, jossa vallitsee lämmin tunnelma. Svea hörähtää kaverilleen pienesti, jatkaen sitten heiniensä mutustelua. Vanikin ryntää heti heinien luo karsinaan päästyään, mutta en anna sen syödä niitä kuolaimet suussa. Kun saan suitset ponin päästä, satulan paikalleen ja koristelut pois, harjaan ponia hiukan. En kumminkaan häiritse sitä kauaa, sillä olen hyvin väsynyt ja oleskeluhuoneeseen pedatut pedit houkuttavat.
med love, Maiss og Vani
Ihan sairaan ihana maksu :'OO kiitos <33 - C
|
|
|
Post by Katri on Nov 17, 2010 21:34:50 GMT 3
31.10 HalloWeen maaston maksu ! (:
Tasan kello 22.30, kerrankin ajoissa, kaikki olivat kokoontuneet maneesin eteen. Siellä näkyi mitä erikoisimpia ratsukoita. Itse olin pukeutunut vampyyriksi (lue : Bella Swan vanhempi), ja Miralle olin pistänyt verenpunaisen, mustilla kanteilla olevan huovan. Lisäksi tammalla oli punaiset suojat, joissa oli mustat reunat. Kiipustin hieman vaivalloisesti selkään, sillä itselläni oli 4 cm korot kengissä. Täytyi toivoa ettei niiden kanssa kävisi hullusti.
Kun olimme hetken aikaan kävelleet pitki tietä katsellen ihastuneena maisemia kuului edestäpäin käsky 'RAVIIN'. Reippaasti siirsin Miran raviin, ja se ravasikin häntä pörhöllä, sieraimiaan pärisytellen eteenpäin. Yhtäkkiä kun olimme ravanneet jonkun matkaa, käännyimme nousemaan vuorille. - Sit lähetään kiipeemään vuorelle ! Antaakaa niitten hevosten ettiä ihan rauhassa jalansijaa ! Se oli supernaisen huuto (:'D). Reippaasti Mira lähti kapuamaan pitkin vuorta kun annoin sille vähän pidemmät ohjat ja nousin hieman jalustimille ottaen harjasta kiinni.
Ai että mikä maisema ylhäällä on ! Storkongsvatnet on aivan peilityyni, ja kimaltelee kuun kajossa. Hevoset tuntuvat myös katselevan silmiä hipovaa yömaisemaa. Mutta samalla tuntee kuinka lämpötila laskee kohti yötä. Hytisen, ja vedän huppariani paremmin päälle. - Ja nyt sitten haluan että kaikki pysyy aisoissa ku mennään ravissa alas ! johtajamme huutaa ja joukko siirtyy hienosti raviin. Ravailemme kaikessa rauhassa alas hienoa polkua, ja ehtiipä siinäkin ihastella maisemia. Hrrh, nyt kyllä tekisi kuuma glögi terää ! Ja mitä edessämme näkyikään ? PIENI MÖKKI <3 Sinne pääsisimme ilmeisesti lämmittelemään, koska Jassun auto oli mökin vieressä, ja hieman kauempana oli aitauksia hevosia varten varmastikin.
Hui että kun jotkut osasivat kertoa pelottavia tarinoita ! Monella alahuuli vapisi Aimien tarinan jälkeen. Sitten olikin aika heittää hyvästit mökille, ja lähteä takaisin kohti Shelyesiä. Kohta saimmekin raviluvan, ja siitäkös Mira innostui. Se heitteli päätään ja olisi halunnut nostaa laukan, mutta en antanut, ja tammapa päätti protestoida. Se heitti pari pukkia, mutta pysyin onneksi selässä koska ne olivat kooltaan pieniä. - LAUKKA ! kuului Katun huuto edestä. Ja Mira suorastaan ampaisi laukkaan edelläolevan perässä. En edes saanut sitä pidätettyä ensimmäisten viidentoista metrin aikana, mutta kyllä sain sen sitten sen jälkeen tottelemaan ohjasapuja.
Lopulta joukkiomme hidasti, Katu etunenässä. - Kuus ratsukkoa pitäs löytää, mihinköhän nekin ehti hävitä ? hän naurahti. Mira puuskutti ja oli aivan hiessä mutta steppasi silti paikallaan. Pienen huhuilun jälkeen kaikki olivat taas remmissä paitsi Kopsu & Lore, Emmi & Lizzy, ja Aimie ja Vegasi puuttuivat ratsuineen myös. Kohta koko joukkio tosin purskahti räkätykseen, kun metsästä tallusti Lizzy - Lore kaksikko ratsastajiensa kanssa jotka olivat ilmeisesti saaneet kunnon kyydit.
Loppumatkan huhuilimme kokoajan Aimieta ja Vegasia, ja nämä löytyivätkin tallipihalta. Kunnossa, mutta vettä valuvina(olivat ilmeisesti tulleet aika vauhdissa kotiin ja lentäneet suihkulähteeseen). Sellainen oli Shelyesin halloweenmaasto 2010 !
Sori jos on kökkänä laatu ja myöhässä )---:
a) ei tää mikään kökkänä ollu :'OO just tosi hyvä! ja b) ei tää mitään myöhässäkään oo ; )) - C
|
|
Heidi
Full Member
Posts: 247
|
Post by Heidi on Nov 18, 2010 19:20:24 GMT 3
Halloween vaellus 31.10.2010
- Huh! Ähisin kun sain Milkan satulavyön vihdoin kiristettyä. Muut odottelivat jo kärsimättöminä hevosten selässä. Minkäs sille mahtaa että tamman maha oli niin iso? Sain viimein heilautettua itseni Milkan selkään. Sähläsin vielä hetken jalustimien kanssa ja olin viimeinkin valmis. Catu laittoi minut Milkan kanssa jonon keskivaiheille Allun ja Sannin eteen. Jutustelimme matkan kuluessa kaikkien hullunkurisista asuista, itse olin pukeutunut pelleksi. Hyvä kun olin kypärän saanut päähän, sen verran paksu pelle peruukki oli. Kun olimme jo tarponeet jonkin matkaa tallilta päin, saavuimme kuvan kauniille järvelle jolla siirsimme ratsumme raviin. Milka löntysteli puoli unessa ja kompasteli vähän väliä, kun ei jaksanut katsoa eteensä.
Hetken päästä siirsimme hevoset takaisin käyntiin, kiivetäksemme ylös vuoria. Catun ohjeiden mukaan, hevosten piti kulkea rauhallisesti ylös vuorta. Milka taisi löntystellä vähän liiankin rauhallisesti, takana tulevat Sanni ja Allu meinasivat vähän väliä tormätä Milkan takamukseen, joten minun oli koko ajan patistettava ponia eteenpäin. Hetken päästä pääsimme vuoren huipulle, ja siinä samassa alkoikin laskeutuminen. Milka laskeutui varmoin askelein alas vuorta, jolloin eteen ilmestyi taukopaikkamme. Söpö pikkuruinen mökki häämötti kaukaisuudessa, enkä malttanut odottaa päästä lämmittelemään sisälle.
Hetken päästä saavuimme mökille jonka takana näkyi peili tyyni järvi. Tulin alas Milkan selästä ja löysäsin satulavyötä. Sitten talutin sen aitaukseen muiden perässä, ja lähdin sitten mökille lämmittelemään ja juomaan kaakaota. Kerroimme toinen toistaan hirmuisempia kauhutarinoita, ja lämmittelimme peittojen ja kaakaon kera. Hetken päästä oli aika taas jatkaa matkaa. Jätin mukini pöydälle ja lähdin sitten takaisin aitaukselle hakemaan Milkaa. Sen jälkeen heitin satulan takaisin Milkan selkään ja nousin sen selkään, ja matkamme jatkui.
Nyt Milkakin oli saanut vähän enemmän poweria itseensä. Se käveli reippaasti metsäpolkua pitkin muiden ratsukoiden vanavedessä. Katselin maisemia, mutta oikeastaan kaikki mitä näkyi oli pelkkää synkkää pimeyttä. Hetken päästä lähdimme ravaamaan, ja Catu varoitti laukkapätkästä. Aloin jo valmistella Milkaa laukkaan, sillä menisi kuitenkin sata metriä saada laukka nostetuksi. Hetken päästä Catu kajautti meille luvan laukata, ja kaikki lähtivät täyteen kiitoon. Ratsukot laukkasivat jo metrien päässä meistä yhtenä isona rykelmänä. Synkkä metsä ympärilläni kammotti minua, joten annoin Milkalle pohjetta, ja sekin lähti nopeampaan laukkaan. Hetken päästä se kumminkin alkoi puuskuttaa ja väsähti, joten jäimme taas jälkeen. Onneksi muut hiljensivät hevosensa raviin ja saimme ne kiinni. Pari ratsukkoa oli hukassa, mutta hetken päästä Kopsu ja Emmi ilmestyivät ryteiköstä naamat ruhjeilla. Nyt vain Aimie ja Vegasi puuttuivat, missä he mahtoivat olla?
Loppumatkan kävelimme rauhallisesti, mikä sopi Milkalle paremmin kuin hyvin. Se löntysteli tuttuun tapaansa, ja minä silittelin sen kaulaa. Hetken päästä alkoi näkyä valoja. Olimme saapuneet takaisin tallille. Pihalla meitä odottivat näköjään suihkulähteessä pulahtamassa käyneet Vegasi ja Aimie. Kummankin asut olivat hieman kärsineet, mutta onneksi ei ollut tullut pahempaa vahinkoa. Nousin alas Milkan selästä ja lähdin viemään sitä talliin. Otin tammalta varusteet pois ja harjasin sitä vähän. Sitten toivotin ponille hyvät yöt ja lähdin päärakennukseen muiden perässä.
ahh... jälleen kerran ihan järjettömän ihana maksu, kiitos! <3 - C
|
|
|
Post by Aimie on Nov 21, 2010 0:13:32 GMT 3
Halloweenvaellus Aimien silmin
Shelyesin tallipiha oli täynnä toinen toistaan kummallisempia ja hirveämpiä olentoja ratsuineen, jotka kaikki olivat koristaneet asujensa mukaisesti. Minutkin oli saatu huijattua mukaan tälle reissulle, minut joka olin 15-vuotiaana luokkaretkellä Linnanmäellä pitänyt kummitusjunassa silmät tiukasti kiinni. Olin aluksi vedonnut puvun heikkoihin hankkimismahdollisuuksiin, mutta Jassu ja Catu olivat luvanneet pitää siitä huolen.
Ja tässä sitä nyt oltiin pinkiksi keijuksi pukeutuneena. Kitty näytti oikein sievältä kruunussaan ja letitetyssä harjassaan, toisin kuin emäntänsä Catun vanhoissa pinkeissä ratsastushousuissa ja Jassun serkkutytöltä lainatussa samansävyisessä toppatakissa. Tytöt olivat jopa askarrelleet minulle siivet, joita Kitty katseli hermostuneena kivutessani sen selkään. "Okei keijukaiset ja muut outokaiset, nyt mennään! Eikä sitten ohitella, vaikka aave meinaisi syödä!" Superwoman-Catu huudahti sekalaiselle seurakunnallemme. Ohjasin Kittyn vikuroivan Lizzyn perään ja perääni saapui yhtä innokas Crime velho-Veke selässään. Vilkaisin hytisevää Maissia. Haltijapuku oli ihana (miksi en älynnyt pukeutua haltijaksi, miksi...), mutta varmasti yhtä kylmä kuin sievä.
Reittimme kulki Mellavatnetin ohi, ja kuin tilattuna täysikuu paistoi taivaalta luoden kelmeää valoaan ympärillemme. Järven pinta näytti aavemaiselta kuun valossa. Kylmät väreet kulkivat pitkin selkää. Säpsähdin hiukan jonkun hevosen vaihtaessa taaempana vauhdikkaampaan askellajiin, mutta onneksi Kitty ei ollut millänsäkään. Se tästä olisi puuttunutkin, jos se olisi päättänyt lähteä pomppimaan ryteikköön.
"Nyt aletaan nousta vuorelle, antakaa hepoille reilusti ohjaa, että näkevät neniään pidemmälle", Catu huudahti. "Mennään sitten ihan rauhallista tahtia, ettei kukaan saa mustelmia tai mitään pahempaa!" Nousu olisi varmasti tuntunut päivällä pidemmältä, mutta nyt se tuntui olevan hetkessä ohi. Kitty askelsi rohkeasti connemaraponin varmajalkaisuudella. Kaikki selvisivät ehjin nahoin, ja korkealla kalliolla pääsimme tuntemaan kylmän viiman, joka sai yhden Kittyn leteistäkin avautumaan. Tamman tummat jouhet alkoivat liehua aavemaisesti tuulessa. Kiitin Jassua salaa mielessäni toppatakista, se oli niin lämmin että olisin voinut vaikka pitää sen, ellei väri olisi ollut niin karsea.
Kuljimme reilun matkaa kallioilla, ja ylitimme pienen vuoristopuronkin. Yhtäkkiä Catu pysäytti joukon, ja moni kurkisteli uteliaana mitä Supernaise(nalu)lla oli sanottavanaan. "Matka täältä alas menee sitten ravissa!" brunette selitti hymyillen. "Pitäkää ratsut kurissa, mä en halua että kukaan teistä joutuu sairaalakuntoon." "Sairaalakuntoon sä ajat meidät ravaamalla tällaista kinttupolkua", yritin huutaa, mutta Teräsnainen oli jo antanut lähtömerkin ratsulleen. Pääsimme kuitenkin hengissä alas, ja lämmittelemään pieneen mökkiin, jossa Jassu jakoi meille huopia ja kuumia mehumukeja. Istahdin takan viereen ja nappasin yhden isoimmista huovista. Sain seuraukseni Sannin ja Kopsun, joille ei ollut omaa riittänyt. "Äläpäs vie parasta huopaa", Kopsu virnisti ja puristi punaiseksi muuttunutta nenääni. "Au! Tosta kostona kerronkin tosi pelottavan kummitustarinan!" uhkasin. "Ääh, ei se oo kumminkaan hurja..." "Niinpä, se on varmaan jo vanha juttu ja monta kertaa kuultu." "Kjeh, kjeh... tää tarinapa ei ookaan ihan tavallinen..." sanoin ja aloin kertoa hiuksia nostattavaa tarinaani.
"...niin surullisesti loppui se tarina. Haluatteko kuulla lisää?" lopetin, ja sain vastauksesi erittäin yhtenäisen ei-kuoron. Ehdimme vielä kuulla muutaman lyhyen tarinan, kunnes Jassu tuli ilmoittamaan että matkan tulisi jatkua. Hevoset vaikuttivat tauon jälkeen virkeämmiltä, mitä ei voinut sanoa ratsastajista. Me taisimme olla entistäkin vainoharhaisempia liian monen kauhutarinan jälkeen. Puskien kyttääminen unohtui ponien siirtyessä ravaamaan, ja hetkisen päästä laukkaan Catun "Laukkaa!"-käskyn jälkeen. Ja mistään hitaasta harjoituslaukasta ei ollut tietoakaan, sillä laukkapätkä yltyi sekunnin sadasosassa kaoottiseksi kilpajuoksuksi.
"Hattu tippuu!" kuulin Veken kiljahtavan Crimen kiihdyttäessä Kittyn rinnalle. Kitty innostui heti ja kiristi tahtiaan. Minä vain hymyilin ja kikatin siipieni lepattaessa villisti selässä. Tuntui kuin olisin voinut nousta lentoon. Yritin sanoa jotain Vekelle, mutta häntä ei näkynytkään enää vierellämme. Sitten huomasin tien toisella puolella karjuvan tytön ja teutaroivan ponin, joka pyrki metsään niin kovaa kuin pystyi. Catu ei vaikuttanut huomaavan mitään, vaikka blondi pitikin melkoista meteliä. Jos Superwoman ei itse päässyt pelastamaan, täytyi minun ilmeisesti tuurata häntä. Käänsin Kittyn metsään.
Pian erotin edessämme lehmänkirjavan ponin. Crime oli ilmeisesti päättänyt lopettaa retken kesken, ja laukata suoraa päätä kotiin. Vaikka suunnistustaitoni eivät olleet pimeässä parhaimmillaan, muistin että lähellä oli polku, jota kautta pääsisimme tallille. "Veke! Täällä!" kiljahdin. Tyttö yritti huutaa takaisin, mutta en kuullut mitään ilmavirran kohinalta ja oksilta, jotka läiskivät vasten meitä. Pelkäsin, että ihanien siipieni takia tarrautuisin kiinni johonkin ja Kitty jatkaisi matkaa ilman minua. Onneksi niin ei käynyt, sillä yhtäkkiä tuli oudon kirkasta. Olimme sattumalta tulleet polulle, josta ei ollut enää pitkä matka Shelyesiin. Ehdin jo huokaista helpotuksesta, mutta ponit jatkoivat silti hullua kilpajuoksuaan. "Me ollaan justiinsa pihallaaaa...aaargh!" ehdin kiljaista, kun Kitty teki komean sivuloikan päin Crimea.
Seuraavat hetket menivät päässäni jotenkin kuin nopeutetulla filmillä. Veke tippui maahan komeassa kaaressa, minä yritin napata selästä käsin Crimen ohjista, Crime loikkasi pystyyn... ja samassa minäkin lensin ja olin yhtäkkiä läpimärkä. "Ahahhahhaahha…" Veke kikatti kippurassa, ja samassa minäkin räjähdin nauramaan. Nousin vaivalloisesti ylös ja jätin jälkeeni melkoisen vesivanan. Hienot asumme olivat repeytyneet pahemman kerran, ja näytimme varmasti hyvin mielenkiintoisilta. "Täällähän te ootte!" Catun huuto kuului vähän matkan päästä. Kikatuskohtauksemme vain paheni, ja kaikki vaelluslaiset katsoivat meitä kuin hulluja. Maiss heitti, että muistutimme selkeästi kahta baarista ulos potkaistua kännikalaa aamuyöllä. No, ainakin reissusta jäi kaikille herkullista muisteltavaa muutamaksi vuodeksi eteenpäin.
Ahhh.... Kyl se vanhahko kääkkäkin osaa kirjottaa ihan järjettömän ihania tarinoita <33 Kiitos! - C
|
|
|
Post by Catu on Nov 21, 2010 0:22:39 GMT 3
Takk mye! Ihan järjettömän ihanaa et ihmiset on jaksanu maksaa näin nopeesti :')) Enää neljä puuttuu!
|
|
|
Post by Kopsu on Nov 21, 2010 19:04:50 GMT 3
Halloween vaellusLore hengitti syvään viileää ilmaa. Minä ojensin mörkö asuuni kuuluvaa tumman harmaata lakanaa. Niin olihan minä todellinen mörkö. ( kuva) ( HAHA In your face JASSU!) Lorelle olin leikannut mustasta kankaasta pepun päälle mörkö viltin, eikä Lore oikein välittänyt siitä yhtään olihan sillä ollut jo monia loimia päällään. Hihittelin hieman ja käännyin lähimmän ratsukon puoleen. Heidi katsoi minua ja virnisti. – Onko Jassu jo nähnyt? Heidi kysyi nauraen. – Totta kai, mä olin ensimmäisenä sen luona. Virnistin, vaikka sitä ei näkynytkään kankaan takaa. Heidi kumartui Milkan ylle silittäen ponia. – Kohta varmaan mennään, sanoi Veke, joka pidätteli kuumaa Crime ratsuaan. Onneksi muiden ponien rauhallinen olemus rauhoitti Crimeäkin, muuten se varmaan pomppisi jo pystyyn. Kävelimme kuun loisteessa kohti Mellavatnetia. Siitä lähtisimme suuntaamaan vuorille, ja muistinkin ratsastaneeni siellä Jasun kanssa. Kuu pilkisteli välillä pilvien takaa ja kohta pohjoistuuli puhalsi pilven hattarat pois kelmeän kuun edestä. Tähdet tuikkivat ja katsoin monia eri kuvioita. Kuulin huutoa edestäpäin ja valmistauduin mahdolliseen askellajin nopeuttamiseen. Kohta ravi käsky kajahteli edestäpäin ja innokkaat ponit lähtivät raviin. Meillä meni Loren kanssa vähän huonommin: heti kun Lore kuuli ravi käskyn se lähti raviin, mutta edellä oleva ratsukko käveli vielä, joten Lore veti heidän perään kiinni ja joutui hidastamaan. Lore pysähtyi, mutta tällöin edellä oleva Katri kiihdytti jo raviin. Lore huomasi erheensä ja pomppasi oikein raviin muiden perään. Nauroin hetken. Kaikki tehtiin Loren tyylillä, kaasu, jarru, kaasu. Takanani nauroi Sirikka, joka meinasi tippua Lunan selästä. – Mä kostan tän sulle, mutisin mörkö pukuni alta. Ravasimme hyvää vauhtia kuun katsoessa meitä. Hymyilytti väkisinkin ja mieleeni muistui tapaaminen Jassun kanssa aiemmin illalla… – Homma sovittu? kysyin Catulta ja tämä nyökkäsi. Hiivimme Jassun talolle ja Catu meni portaikolle superwoman asussaan. Catu koputti ovelle ja huusi: – Jassu! Tule äkkiä avaamaan, Catu tässä! Sitten Catu hyppäsi kuistin kaiteelta alas viereeni. Jassu rymisteli ovelle ja räväytti sen auki. Piha oli autio. Jassu astui villasukissaan kuistille ja katseli kulmat kurtussa ympärilleen. Kohta rikoskumppanimme Aimie rupesi kirkumaan maneesin takana. Jassu värähti ja oli valmis juoksemaan. – Kuka huutaa? Jassu kysyi ja astui portaista alas. Aloin möristä mörkö ääntäni ja näin Jassun kalpenevan. Astuin talon takaa Jassun eteen ja olin mahdollisimman pelottava. Jassu huusi kuin kidutettu sika. Tällöin suunnitelmiemme mukaan Catu hyppäsi kuistin takaa. – Superwoman Catu tulee apuun, ei hätiä mitiä! Neiti Jassu ottaa vain coolisti, niin Catu pelastaa! Näyttelimme Jassulle mörön kellistys kohdan ja Jassu oli koko ajan aivan hiljaa. Lopulta mörkö makasi maassa ja Catu nosti jalkansa minun rintaani ja röyhisteli rintaansa. Jassu oli ollut aivan hiljaa. Tulimme kaikki kysymään Jassun vointia ja tämä oli lopulta ruvennut nauramaan.Lähestyimme vuoria ja letka hidasti kokonaan käyntiin. Maasto oli aika vaikeakulkuista ja Lore hidastikin itsensä aivan äärimittoihin. Puut harvenivat ja kylmät harmaat kalliot kaartuivat yllemme luoden varjon ratsukoitten tielle. Jotkut hytisivät vähän kylmästä, mutta onneksi minulla oli mörkö pukuni alla monien vaatteiden kerros. Vaikka vuorelle nousu oli ollut hieman jyrkkä, oli lasku sitäkin helpompi ja Catu halusikin meidän lisäävän vauhtia. Puristin pohkeilla Lorea ja poni lähtikin oitis raviin. Ravasimme kaikki rauhallisesti alas vuorelta. Kaikki keskittyivät poneihinsa ja ravissa oli yllättävän helppo tulla alas. Ennen maan kamaraa innostunut puhe alkoi kaikua. Olisiko viimein laukan aika? Laukkaa ei tullutkaan, mutta eteemme avautui mitä kaunein näkymä. Järvi oli peilityyni ja pienen mökin savupiipusta karkasi parit savukiehkurat. Hypähdin alas Loren selästä ja aloin riisua Lorelta varusteita. Lore henkäisi syvään satulavyön löystyessä. Otin myös Mörkö viitan Loren pepulta pois. Veimme ponit aitauksiin rauhoittumaan ja astuimme sisälle mökkiin. Kauhutarinat kummittelivat vielä monen mielessä kun nousimme jälleen selkään. Juorut kiersivät ja nyt kaikki tiesivät laukka pätkän olevan edessä. Monet olivat jo innostuttaneet ratsunsa. Lore steppasi jo paikallaan, samoin moni muu hevonen. Lähdimme ravaamaan hiekkatiellä ja kaikki odottivat vain yhtä sanaa. Lopulta sana laukka kuulsi ilmassa ja Catu päästi letkan todella menemään. Lore ampaisi oitis kovaan vauhtiin. Huomasin, että edellä olevat ohittelivat jo toisia. En välittänyt vaan ohjasin Lore pois Katrin ja Miran takaa ja annoin mennä. Lorelle riitti vain pieni ohjan löysäys ja poni kiihdytti ensin yhden ja sitten toisen ratsukon ohitse. Pari muutakin hevosta meni ohitsemme ja Lore heitti peräänsä ilmaan. Yhtäkkiä Lore teki käännöksen suoraan pusikkoon. Huusin avuttomana ponin selässä ja koetin saada tätä pysähtymään. Oksat ruoskivat kasvojani. Kohta Lore kuitenkin väsyi metsässä kompastelemiseen. – Kopsu? Kuulin äänen takaani. Väänsin itseni katsomaan taakse ja näin uuden kasvon Emmin ja tämän ratsun Lizzyn. Nauroimme hetken itseksemme ja rupesimme sitten etsimään toisia. Kävelimme jälleen letkan mukana kohti Shelyesiä. Ensimmäiseksi pihalla riisuin mörkö pukuni. – Jos annan tän Jassulle lahjapaketissa, virnistelin Catulle joka harjasi Lilyania. Otin Lorelta varusteet pois ja aloin harjata poniani. Kun olimme kaikki valmiita lähdimme kotiin. KAUHIA!!! KATU UNOHTI KOMMENTOIDA!! angst viils yhyy... Mut tooosi ihana tarina - sä oot vaan niin hyvä kirjottaa :'DD mä ihan kadehdin sun taitoja <3 -C
|
|
|
Post by sirikka on Nov 27, 2010 19:47:57 GMT 3
Tommonen kehno kuva siitä laukkapätkästä (: :'O Tosi upea kuva vaikka vähän pieni onkin, mutta silti tosi hieno! Kiitos! -C
|
|