Post by Leea on Mar 8, 2010 9:43:47 GMT 3
Maasto rennolla meiningillä
Painaako stressi? Ärsyttääkö koulu? Onko koko ajan kauhea kiire? Onko pari ärsyttävää tuntirästiä joita ei jaksaisi vaan maksaa? Vai olisiko vaan kiva päästä pitkästä aikaan maastoon?
Siinä tapauksessa tervetuloa mukaamme keskiviikkopäivän maastoon! Ideana on rentoutua hevosten seurassa ja nauttia luonnon rauhasta (ja hyvästä vauhdista, asiaan kuuluen). Ja koska minä vedän maastoa Iran kanssa, on erittäin suuri todennäköisyys, että eksytään....
Mukaan otetaan max. 5 ratsukkoa. Ratsusi saat valita itse, mutta koska tarkoitus on nauttia laatuaikaa rauhallisen luonnon keskellä, pyydän sinua valitsemaan rauhallisen hevosen, jonka selässä tämä onnistuu. Mukaan pääset, olit sitten hoitaja tai tuntilainen, uusi tai vanha.
Ja koska tämä on rento maasto, myös maksujen kanssa ollaan rentoja. Tällä kertaa maksuksi käy vain ja ainoastaan runo! Runo saa olla lyhyt tai pitkä, perinteinen loppusoinnulleinen tai moderni. Kaikenlaiset runot hyväksytään, sinä itse päätät minkälaisen haluat tehdä. Päästä siis runoratsusi laukkaamaan ja tule mukaan!
Osallistujat 5/5
KärjessäLeea & Ira
Aimie & Kitty
Catu & Lissu
Sanni & Allu
Jasu & Rica
PeränpitäjätMaiss & Vani
Yliviivatut maksaneet.
Tarina
On kaunis kevätpäivä, ja aurinko paistaa,
pieni joukko erilaisia ratsukoita kerääntyy tallin pihaan.
Leea ratsunsa pysäyttää, ja vyötä kiristää,
Ira rauhallisena seisoo ja pärskähtää.
Nappaan ohjat Iran kaulalta ja ponnistan itseni selkään. Rankan koeviikon keskellä tunnen itseni pirteämmäksi kuin koskaan. Tänään lähtisin vetämään ihka ensimmäistä maastoani.
Olin maastoillut Shelyssä aika paljon, mutta en luottanut suuntavaistooni ollenkaan. Tiesin kuitenkin suunnilleen, mistä suunnittelemani lenkki kiersi, olin kiertänyt sen monta kertaa – no, öh, viimeksi joskus uuden vuoden aikoihin...
Sää lupaa kuitenkin hyvää. Aurinko lämmittää ja taivas on kirkas. Korjaan istuntani ja vilkaisen muita ratsukoita. Kaikki näyttävät olevan valmiita.
Nyt lähtee matkaan kirjava hevosjono,
kärjessään kaunis tamma kimo.
Ratsastajat iloisina istuvat satuloissa,
Maiss pitää perää Vanin kanssa.
Kun olemme saaneet jonon järjesykseen, annan Iralle pohkeita. Takanamme ovat Aimie ja Kitty, kolmansina jonossa ovat Catu ja Lissu. Lissun perässä tulee Sanni energisen Allun kanssa, sekä Jasu Rican kanssa. Viimeisinä muttei vähäisimpinä jonossa ovat Maiss ja Vani.Rauhallisesti lähdemme maastopolkuja kohti. Iloinen jutustelu kaikuu metsässä.
Lumet ovat jo paikoitellen sulamassa, ja koivun oksalta tipahtaa muutama vesipisara. Mielenkiinnolla odotan, miten hevoset toimivat. Ira ainakin olisi kiltisti, joten omasta puolestani sain olla ihan rauhassa. Paitsi että kiltti ylämaanponikin oli vain hevonen, joka seurasi laumaansa... Rauhoitan mieleni ja pidän tavoitteen mielessäni; hermojen rentoutus maasto. Ja sitäpaitsi, mitä sitä nyt tulevaa murehtimaan.
- Ravia, huudan kun olemme kävelleet jonkin matkaa kapeiden taimien reunustamaa metsäpolkua. Ratsut valpastuvat ja siirrän Iran raviin. Nautin täysin mitoin pehmeästä askeleesta.
Reippaasti ravaavat hevoset pitkin metsäpolkua,
joillakin vähän vaikeuksia pysyä hanskassa.
Catu joutuu hevostaan kunnolla pidättämään,
ja Allu Lissulle hiljaa hörähtää.
Ratsuilla on todellakin lievästi sanottuna energiaa. Kittyn turpa melkein hipoo Iran lautasia, mutta onneksi Ira tulee hyvin toimeen kaikkien hevosten kanssa. Rytmikäs raviaskel kiihtyy varoittavasti, joten pyydän ratsukot käyntiin.
Allu ei ole samaa mieltä ja hyppää omituisen loikan. Käännyn satulassa juuri sopivasti nähdäkseni pienen rodeo-esityksen. Sannilla on kuitenkin tilanne hallussa ja pian ori on taas kiltisti jonossa. Jasulla ja Ricallakin on onneksi kunnon välimatka ratsukkoon, muuten olisi voinut käydä vähän huonommin.
- Onks Allu ok? kysyn Sannilta aavistuksen huolissani.
- Joo, Sanni nauraa. - Kyllä tää käsissä pysyy, ei mitään huolta.
Selvä sitten. Maastopolku vie loivaan mutkaan, ja suuren kuusen takaa alkaa tasainen ja hyvä hiekkatie. Varmistuttuani, että kaikki todellakin on kunnossa, huikkaan ravikäskyn.
Intoa täynnä hevoset ja ratsastajat,
tietä pitkin ravaten matkaansa jatkavat.
Kevyt tuulenvire hevosten harjoja hulmuttaa,
linnut laulaa ja kinokset sulaa.
Ira on niin ihana ratsastaa, että voin antaa sen kulkea rauhallisesti kevyellä tuntumalla. Vilkaisen välillä taakseni tarkistaakseni tilanteen, mutta vaikka ratsastajat joutuvat välillä tekemään hevosille tavallista kovempia pidätteitä muistuttaakseen sopivasta vauhdista, osasto pysyy kasassa. Vaikka tahti on jo nyt aika reipas, annan Iran ravata vielä vähän kovempaa. Mikään ei voita reipasta maastoa hyvässä seurassa!
Kun ravin tahti vaihtuu vielä vähän reippaammaksi,
jää huolet ja kiireet kauemmaksi.
Puut ja pensaat ohi vilahtaa,
Maissi nauraa kun Vani pukittaa.
Alamme lähestyä hiekkatien loppua, joten hillitsen ratsuni tahtia. Vani on jo vaihtanut pienten ilopukkien saattamana laukalle, pieni shettis ei muuten pysyisi vauhdissa. Muut hevoset pysyvät onneksi ravilla.
- Käyntiin, huudan rauhallisella äänenpainolla sanojani venyttäen. Tällä kertaa kaikki hevoset tottelevat.
Koivikko vaihtuu havumetsäksi, ja ohjaan Iran pikkuruiselle metsäpolulle. Metsän tuoksu on ihanan raikas. Polku nousee ylöspäin ja kiemurtelee mäntyjen lomitse. Annan Iralle ohjaa ja nousen kevyeeseen istuntaan, jotta sen on helpompi käyttää selkäänsä, vaikkei mäki olekaan kovin jyrkkä.
Pikkuista polkua pitkin kiivetään, kukaan ei puhu mitään,
kavioiden kopseen paksu neulaspeite hiljentää.
Silloin tällöin kenkään pieni kivi kopahtaa,
mutta sekään ei riitä rikkomaan metsän täydellistä rauhaa.
Kiemurtelevaa polkua pitkin on hauska ratsastaa. Pitäisi käydä useammin maastossa. Ratsastajien kasvoilla on rauhallinen hymy ja hevoset nappaavat pienten kuusten oksista matkaevästä. Puita on niin tiheään, että joudun vähän ohjaamaankin Iraa, ettei jalkani jäisi puun ja hevosen väliin.
Rinne ja kiipeäminen loppuu, mutta pieni maastopolku jatkuu silti, vain vähän suorempana. Vaikka metsän sammalpeitteellä on vielä vähän lunta, polku on onneksi ihan sula.
- Ravataanko? huikkaan taakseni. Myöntävän vastauksen saatuani painan pohkeeni taas Iran kylkiin ja tamma tottelee heti.
Tuskin olemme ehtineet ravata paria kymmentä metriä pidempään, kun jonossa alkaa tapahtua. Sulaneiden lumien jäljiltä polulla on vesilätäköitä, ja Catu joutuu ennakoimaan Lissun harppaukset polun reunaan. Tytön jalka litistyy vasten puuta ikävän näköisesti, mutta Catu saa onneksi pelastettua raajansa.
Sitten eteen tulee iso lätäkkö, mitä Lissukaan ei pysty kiertämään. Tamma sivuuttaa tilanteen äkkipysähdyksellä. Catu lennähtää Lissun kaulalle, mutta ei onneksi putoa.
Ennen kuin ehdin edes huutaa jonoa pysähtymään, syntyy ketjureaktio. Kun Lissu seisoo lätäkön edessä jarrut pohjassa, Allu pääsee vahingossa liian lähelle hienohelman häntää. Jasu kääntää Rican nopeasti sivuun polulta, Vani ja Maiss ovat vähän jäljessä, joten he eivät ole enää vaaravyöhykkeellä. Lissu potkaisee kipakasti taakse, mutta Sanni on jo ehtinyt peruuttaa Allua taakse päin. Käännän Iraa poikittain, jotta näkisin, mitä takanani tapahtuu.
Catu pyytää Lissua liikkumaan, ja käyttää pohkeita,
mutta tamma ei kuuntele edes maiskutusta.
Itsepäistä poniahan ei voi kukaan pakottaa,
Lissu kun ei halua missään nimessä kavioitaan kastaa.
Hiljalleen Catun naama alkaa punertaa. Tyttö maiskuttaa, ja nyrpeällä ilmeellä Lissu sipsuttelee lammikon poikki. Tyttyväisenä Catu taputtaa tammaansa.
- Onko nää lätäköt ok vai jatketaanko käynnissä? Kysyn.
- Ravataan vaan, kyllä mä tän ponin saan liikkumaan, Catu sanoo ja luo varoittavan katseen viattoman näköiseen poniinsa. Jatkamme siis ravissa.
Seuraavan ison lätäkön kohdalla Lissulla ei ole vielä keinot loppu. Poni ponnistaa ison lätäkön yli mahtavalla loikalla. Tyylinsä kullakin. Catu vain nauraa ja pidättää poninsa takaisin hallintaan.
Edessämme on pieni kaatunut oksa polulla,
ponit ylittävät sen venyttämällä raviaskelta.
Jasu ja Rica vaan eivät tilaisuutta ohita,
vaan Rica hyppää, ilmavara on mittava.
Polku viettää alas hiekkamäkeä, ja pyydän ratsukot hyvissä ajoin käyntiin. Kuulen takaani pärskähdyksiä. Kaikki tietävät, että alamäen jälkeen on pitkä, pitkä laukkasuora, jossa on hyvä pohja...
Annan jälleen kerran Iralle ohjaa ja nojaan taakse paino jalustimilla. Ohjaan Iran menemään siksak- kuviossa alas, alamäki on kuitenkin sen verran jyrkkä. Toiset seuraavat.
Alamäen jälkeen polku kääntyy vasemmalle, ja suora aukeaa eteemme. Hevoset astelevat jännittyneinä kiskoen ohjia. Mietin vain, kuinka kauan tytöt onnistuvat pitää ne käsissä. Käännyn virnistäen satulassani ja huudan niin kovaa, että kaikki kuulevat.
- Suoran lopussa tavataan!
Nyt on poissa metsän hiljainen rauha,
kun eteen aukeaa pitkä ja leveä suora.
Kannustetaan ponit vauhtiin yhä hurjempaan,
korvissa tuuli vinkuu; nyt laukataan!
Olen saanut hyvän etumatkan muihin, mutta Kitty on liian nopea. Aimie virnistää minulle kun siro kimo tamma laukkaa kevyesti Iran ohi. Maiskutan Iralle ja pyydän vielä lisää vauhtia, ja tamma pidentää askeltaan minkä kerkeää.
Allu, joka on tuskin pysynyt aisoissa maastoreissullamme, pinkoo myös ohitsemme, mutta ei enää niin helposti, paneehan Irakin jo parastaan. Lissu ja Rica tulevat takaa myös hurjalla vauhdilla, mutta eivät saa Iraa kiinni. Olen päättänyt todistaa, että Irakin on supernopea.
Suoran loppu lähestyy ihan pian, ja alamme hidastaa hevosten vauhtia. Hymyillen istun alas satulaan ja tiivistän istuntaani. Iran laukka hidastuu, ja putoaa hitaasti raville. Vani tulee takaa hurjaa vauhtia; minkä pieni shettis sille voi, että se on niin pieni. Aimie ja Kitty olivat nopeimpia, ja Aimie silittää ylpeänä silmäteräänsä.
- Ihan superhauskaa, totean nauraen.
- Niimpä, Jasu sanoo. Kaikkien ratsastajien poskille on noussut kylmän viiman nostattava puna ja kaikki hymyilevät.
- Me saatiin melkein teidät kiinni, Sanni sanoo Aimielle Allun selästä. Ori on ihan hikinen.
- Sä olisit voittanu jos sulla olis ollu pidemmät jalat, Maiss sanoo ponilleen ja rapsuttaa sitä harjan tyvestä. Vania ei kuitenkaan tunnu harmittavan, olihan se saanut toiset hevoset nopeasti kiinni.
Nyt on laukka loppu, jatketaan tietä pitkin,
nyt on vähän väsynyt jo poni villeinkin.
Kävellään vähän matkaa, sitten ravaillaan,
nauretaan ja jutellaan, keväästä nautitaan.
- Hei, mä en ole vielä kerennyt eksyttämään teitä, ihmettelen. Tiedän, että seuraavasta risteyksestä pitää kääntyä oikealle, ja siitä pääsee suoraan tallille. Katson eteen päin, enkä huomaa ollenkaan, kun Aimie vinkkaa simää toisille.
- Enää tosta oikealle... mietin.
- Oikealle? Eikös se ollut vasemmalle? Aimie kysyy.
- Niin mustakin, vasemmalle, Catu sanoo vakuuttavan näköisenä.
- En ole kyllä nyt ihan varma, se saattoi kyllä olla oikeallekin, Sanni ihmettelee.
- Ei, vasemmalle, Jasu huikkaa, ja Maiss yhtyy tähän mielipiteeseen.
Alan tuntea oloni hiukan orvoksi. Oliko se nyt vasemmalle vai oikealle?
Tyttöjen pokka ei enää pidä enää, vaan tyttökatras repeää nauruun minun ihmetellessä, mitä tietä pitäisi mennä.
- Mitä te nauratte? kysyn ja alan epäillä. Hidas sytytys. Sitten tajuan.
- No just joo, sanon muka närkästyneenä, ja huudahdan sitten.
- Vika laukkapätkä!
Hevoset saavat vielä vähän matkaa laukata,
sitten on aika kävellen talliin palata.
Lopuillaan alkaa olla maastoretkemme ihana,
otetaan silti ilo irti viimeisestä laukasta!
Hidastetaan vauhtia ja käynnissä edetään,
tuoksuu hevoselta ja hieltä, nyt rauhassa tallille kävellään.
Tallipihalla jokainen hevostaan halaa ja taputtaa,
ja sitten laskeutuu ratsailta ja talliin taluttaa.
Maasto pitkä kiireiden keskellä todellakin auttaa,
pitkään aikaan ei ole ollut nän rentoa tunnelmaa.
Hevosille loimet, heinää ja porkkanaa,
kuka tietää, ehkä pian taas lähdetään uudestaan!
Iran karsinassa silittelen tammaa. Tätä maastoa en unohtaisi ihan helposti!
---
Kiitos teille kaikille puskaratsastajille ja runoratsuille! En jaksanut antaa vain teidän runoilla, kun halusin itsekin kirjottaa, koittakaa kestää noita latteita luovuudenpurkauksia sotkemassa tarinaa. :''D Ja makselkaa sitten kun on runoinspis/fiilis, ei mitään kiirettä.
Painaako stressi? Ärsyttääkö koulu? Onko koko ajan kauhea kiire? Onko pari ärsyttävää tuntirästiä joita ei jaksaisi vaan maksaa? Vai olisiko vaan kiva päästä pitkästä aikaan maastoon?
Siinä tapauksessa tervetuloa mukaamme keskiviikkopäivän maastoon! Ideana on rentoutua hevosten seurassa ja nauttia luonnon rauhasta (ja hyvästä vauhdista, asiaan kuuluen). Ja koska minä vedän maastoa Iran kanssa, on erittäin suuri todennäköisyys, että eksytään....
Mukaan otetaan max. 5 ratsukkoa. Ratsusi saat valita itse, mutta koska tarkoitus on nauttia laatuaikaa rauhallisen luonnon keskellä, pyydän sinua valitsemaan rauhallisen hevosen, jonka selässä tämä onnistuu. Mukaan pääset, olit sitten hoitaja tai tuntilainen, uusi tai vanha.
Ja koska tämä on rento maasto, myös maksujen kanssa ollaan rentoja. Tällä kertaa maksuksi käy vain ja ainoastaan runo! Runo saa olla lyhyt tai pitkä, perinteinen loppusoinnulleinen tai moderni. Kaikenlaiset runot hyväksytään, sinä itse päätät minkälaisen haluat tehdä. Päästä siis runoratsusi laukkaamaan ja tule mukaan!
Osallistujat 5/5
Kärjessä
Peränpitäjät
Yliviivatut maksaneet.
Tarina
On kaunis kevätpäivä, ja aurinko paistaa,
pieni joukko erilaisia ratsukoita kerääntyy tallin pihaan.
Leea ratsunsa pysäyttää, ja vyötä kiristää,
Ira rauhallisena seisoo ja pärskähtää.
Nappaan ohjat Iran kaulalta ja ponnistan itseni selkään. Rankan koeviikon keskellä tunnen itseni pirteämmäksi kuin koskaan. Tänään lähtisin vetämään ihka ensimmäistä maastoani.
Olin maastoillut Shelyssä aika paljon, mutta en luottanut suuntavaistooni ollenkaan. Tiesin kuitenkin suunnilleen, mistä suunnittelemani lenkki kiersi, olin kiertänyt sen monta kertaa – no, öh, viimeksi joskus uuden vuoden aikoihin...
Sää lupaa kuitenkin hyvää. Aurinko lämmittää ja taivas on kirkas. Korjaan istuntani ja vilkaisen muita ratsukoita. Kaikki näyttävät olevan valmiita.
Nyt lähtee matkaan kirjava hevosjono,
kärjessään kaunis tamma kimo.
Ratsastajat iloisina istuvat satuloissa,
Maiss pitää perää Vanin kanssa.
Kun olemme saaneet jonon järjesykseen, annan Iralle pohkeita. Takanamme ovat Aimie ja Kitty, kolmansina jonossa ovat Catu ja Lissu. Lissun perässä tulee Sanni energisen Allun kanssa, sekä Jasu Rican kanssa. Viimeisinä muttei vähäisimpinä jonossa ovat Maiss ja Vani.Rauhallisesti lähdemme maastopolkuja kohti. Iloinen jutustelu kaikuu metsässä.
Lumet ovat jo paikoitellen sulamassa, ja koivun oksalta tipahtaa muutama vesipisara. Mielenkiinnolla odotan, miten hevoset toimivat. Ira ainakin olisi kiltisti, joten omasta puolestani sain olla ihan rauhassa. Paitsi että kiltti ylämaanponikin oli vain hevonen, joka seurasi laumaansa... Rauhoitan mieleni ja pidän tavoitteen mielessäni; hermojen rentoutus maasto. Ja sitäpaitsi, mitä sitä nyt tulevaa murehtimaan.
- Ravia, huudan kun olemme kävelleet jonkin matkaa kapeiden taimien reunustamaa metsäpolkua. Ratsut valpastuvat ja siirrän Iran raviin. Nautin täysin mitoin pehmeästä askeleesta.
Reippaasti ravaavat hevoset pitkin metsäpolkua,
joillakin vähän vaikeuksia pysyä hanskassa.
Catu joutuu hevostaan kunnolla pidättämään,
ja Allu Lissulle hiljaa hörähtää.
Ratsuilla on todellakin lievästi sanottuna energiaa. Kittyn turpa melkein hipoo Iran lautasia, mutta onneksi Ira tulee hyvin toimeen kaikkien hevosten kanssa. Rytmikäs raviaskel kiihtyy varoittavasti, joten pyydän ratsukot käyntiin.
Allu ei ole samaa mieltä ja hyppää omituisen loikan. Käännyn satulassa juuri sopivasti nähdäkseni pienen rodeo-esityksen. Sannilla on kuitenkin tilanne hallussa ja pian ori on taas kiltisti jonossa. Jasulla ja Ricallakin on onneksi kunnon välimatka ratsukkoon, muuten olisi voinut käydä vähän huonommin.
- Onks Allu ok? kysyn Sannilta aavistuksen huolissani.
- Joo, Sanni nauraa. - Kyllä tää käsissä pysyy, ei mitään huolta.
Selvä sitten. Maastopolku vie loivaan mutkaan, ja suuren kuusen takaa alkaa tasainen ja hyvä hiekkatie. Varmistuttuani, että kaikki todellakin on kunnossa, huikkaan ravikäskyn.
Intoa täynnä hevoset ja ratsastajat,
tietä pitkin ravaten matkaansa jatkavat.
Kevyt tuulenvire hevosten harjoja hulmuttaa,
linnut laulaa ja kinokset sulaa.
Ira on niin ihana ratsastaa, että voin antaa sen kulkea rauhallisesti kevyellä tuntumalla. Vilkaisen välillä taakseni tarkistaakseni tilanteen, mutta vaikka ratsastajat joutuvat välillä tekemään hevosille tavallista kovempia pidätteitä muistuttaakseen sopivasta vauhdista, osasto pysyy kasassa. Vaikka tahti on jo nyt aika reipas, annan Iran ravata vielä vähän kovempaa. Mikään ei voita reipasta maastoa hyvässä seurassa!
Kun ravin tahti vaihtuu vielä vähän reippaammaksi,
jää huolet ja kiireet kauemmaksi.
Puut ja pensaat ohi vilahtaa,
Maissi nauraa kun Vani pukittaa.
Alamme lähestyä hiekkatien loppua, joten hillitsen ratsuni tahtia. Vani on jo vaihtanut pienten ilopukkien saattamana laukalle, pieni shettis ei muuten pysyisi vauhdissa. Muut hevoset pysyvät onneksi ravilla.
- Käyntiin, huudan rauhallisella äänenpainolla sanojani venyttäen. Tällä kertaa kaikki hevoset tottelevat.
Koivikko vaihtuu havumetsäksi, ja ohjaan Iran pikkuruiselle metsäpolulle. Metsän tuoksu on ihanan raikas. Polku nousee ylöspäin ja kiemurtelee mäntyjen lomitse. Annan Iralle ohjaa ja nousen kevyeeseen istuntaan, jotta sen on helpompi käyttää selkäänsä, vaikkei mäki olekaan kovin jyrkkä.
Pikkuista polkua pitkin kiivetään, kukaan ei puhu mitään,
kavioiden kopseen paksu neulaspeite hiljentää.
Silloin tällöin kenkään pieni kivi kopahtaa,
mutta sekään ei riitä rikkomaan metsän täydellistä rauhaa.
Kiemurtelevaa polkua pitkin on hauska ratsastaa. Pitäisi käydä useammin maastossa. Ratsastajien kasvoilla on rauhallinen hymy ja hevoset nappaavat pienten kuusten oksista matkaevästä. Puita on niin tiheään, että joudun vähän ohjaamaankin Iraa, ettei jalkani jäisi puun ja hevosen väliin.
Rinne ja kiipeäminen loppuu, mutta pieni maastopolku jatkuu silti, vain vähän suorempana. Vaikka metsän sammalpeitteellä on vielä vähän lunta, polku on onneksi ihan sula.
- Ravataanko? huikkaan taakseni. Myöntävän vastauksen saatuani painan pohkeeni taas Iran kylkiin ja tamma tottelee heti.
Tuskin olemme ehtineet ravata paria kymmentä metriä pidempään, kun jonossa alkaa tapahtua. Sulaneiden lumien jäljiltä polulla on vesilätäköitä, ja Catu joutuu ennakoimaan Lissun harppaukset polun reunaan. Tytön jalka litistyy vasten puuta ikävän näköisesti, mutta Catu saa onneksi pelastettua raajansa.
Sitten eteen tulee iso lätäkkö, mitä Lissukaan ei pysty kiertämään. Tamma sivuuttaa tilanteen äkkipysähdyksellä. Catu lennähtää Lissun kaulalle, mutta ei onneksi putoa.
Ennen kuin ehdin edes huutaa jonoa pysähtymään, syntyy ketjureaktio. Kun Lissu seisoo lätäkön edessä jarrut pohjassa, Allu pääsee vahingossa liian lähelle hienohelman häntää. Jasu kääntää Rican nopeasti sivuun polulta, Vani ja Maiss ovat vähän jäljessä, joten he eivät ole enää vaaravyöhykkeellä. Lissu potkaisee kipakasti taakse, mutta Sanni on jo ehtinyt peruuttaa Allua taakse päin. Käännän Iraa poikittain, jotta näkisin, mitä takanani tapahtuu.
Catu pyytää Lissua liikkumaan, ja käyttää pohkeita,
mutta tamma ei kuuntele edes maiskutusta.
Itsepäistä poniahan ei voi kukaan pakottaa,
Lissu kun ei halua missään nimessä kavioitaan kastaa.
Hiljalleen Catun naama alkaa punertaa. Tyttö maiskuttaa, ja nyrpeällä ilmeellä Lissu sipsuttelee lammikon poikki. Tyttyväisenä Catu taputtaa tammaansa.
- Onko nää lätäköt ok vai jatketaanko käynnissä? Kysyn.
- Ravataan vaan, kyllä mä tän ponin saan liikkumaan, Catu sanoo ja luo varoittavan katseen viattoman näköiseen poniinsa. Jatkamme siis ravissa.
Seuraavan ison lätäkön kohdalla Lissulla ei ole vielä keinot loppu. Poni ponnistaa ison lätäkön yli mahtavalla loikalla. Tyylinsä kullakin. Catu vain nauraa ja pidättää poninsa takaisin hallintaan.
Edessämme on pieni kaatunut oksa polulla,
ponit ylittävät sen venyttämällä raviaskelta.
Jasu ja Rica vaan eivät tilaisuutta ohita,
vaan Rica hyppää, ilmavara on mittava.
Polku viettää alas hiekkamäkeä, ja pyydän ratsukot hyvissä ajoin käyntiin. Kuulen takaani pärskähdyksiä. Kaikki tietävät, että alamäen jälkeen on pitkä, pitkä laukkasuora, jossa on hyvä pohja...
Annan jälleen kerran Iralle ohjaa ja nojaan taakse paino jalustimilla. Ohjaan Iran menemään siksak- kuviossa alas, alamäki on kuitenkin sen verran jyrkkä. Toiset seuraavat.
Alamäen jälkeen polku kääntyy vasemmalle, ja suora aukeaa eteemme. Hevoset astelevat jännittyneinä kiskoen ohjia. Mietin vain, kuinka kauan tytöt onnistuvat pitää ne käsissä. Käännyn virnistäen satulassani ja huudan niin kovaa, että kaikki kuulevat.
- Suoran lopussa tavataan!
Nyt on poissa metsän hiljainen rauha,
kun eteen aukeaa pitkä ja leveä suora.
Kannustetaan ponit vauhtiin yhä hurjempaan,
korvissa tuuli vinkuu; nyt laukataan!
Olen saanut hyvän etumatkan muihin, mutta Kitty on liian nopea. Aimie virnistää minulle kun siro kimo tamma laukkaa kevyesti Iran ohi. Maiskutan Iralle ja pyydän vielä lisää vauhtia, ja tamma pidentää askeltaan minkä kerkeää.
Allu, joka on tuskin pysynyt aisoissa maastoreissullamme, pinkoo myös ohitsemme, mutta ei enää niin helposti, paneehan Irakin jo parastaan. Lissu ja Rica tulevat takaa myös hurjalla vauhdilla, mutta eivät saa Iraa kiinni. Olen päättänyt todistaa, että Irakin on supernopea.
Suoran loppu lähestyy ihan pian, ja alamme hidastaa hevosten vauhtia. Hymyillen istun alas satulaan ja tiivistän istuntaani. Iran laukka hidastuu, ja putoaa hitaasti raville. Vani tulee takaa hurjaa vauhtia; minkä pieni shettis sille voi, että se on niin pieni. Aimie ja Kitty olivat nopeimpia, ja Aimie silittää ylpeänä silmäteräänsä.
- Ihan superhauskaa, totean nauraen.
- Niimpä, Jasu sanoo. Kaikkien ratsastajien poskille on noussut kylmän viiman nostattava puna ja kaikki hymyilevät.
- Me saatiin melkein teidät kiinni, Sanni sanoo Aimielle Allun selästä. Ori on ihan hikinen.
- Sä olisit voittanu jos sulla olis ollu pidemmät jalat, Maiss sanoo ponilleen ja rapsuttaa sitä harjan tyvestä. Vania ei kuitenkaan tunnu harmittavan, olihan se saanut toiset hevoset nopeasti kiinni.
Nyt on laukka loppu, jatketaan tietä pitkin,
nyt on vähän väsynyt jo poni villeinkin.
Kävellään vähän matkaa, sitten ravaillaan,
nauretaan ja jutellaan, keväästä nautitaan.
- Hei, mä en ole vielä kerennyt eksyttämään teitä, ihmettelen. Tiedän, että seuraavasta risteyksestä pitää kääntyä oikealle, ja siitä pääsee suoraan tallille. Katson eteen päin, enkä huomaa ollenkaan, kun Aimie vinkkaa simää toisille.
- Enää tosta oikealle... mietin.
- Oikealle? Eikös se ollut vasemmalle? Aimie kysyy.
- Niin mustakin, vasemmalle, Catu sanoo vakuuttavan näköisenä.
- En ole kyllä nyt ihan varma, se saattoi kyllä olla oikeallekin, Sanni ihmettelee.
- Ei, vasemmalle, Jasu huikkaa, ja Maiss yhtyy tähän mielipiteeseen.
Alan tuntea oloni hiukan orvoksi. Oliko se nyt vasemmalle vai oikealle?
Tyttöjen pokka ei enää pidä enää, vaan tyttökatras repeää nauruun minun ihmetellessä, mitä tietä pitäisi mennä.
- Mitä te nauratte? kysyn ja alan epäillä. Hidas sytytys. Sitten tajuan.
- No just joo, sanon muka närkästyneenä, ja huudahdan sitten.
- Vika laukkapätkä!
Hevoset saavat vielä vähän matkaa laukata,
sitten on aika kävellen talliin palata.
Lopuillaan alkaa olla maastoretkemme ihana,
otetaan silti ilo irti viimeisestä laukasta!
Hidastetaan vauhtia ja käynnissä edetään,
tuoksuu hevoselta ja hieltä, nyt rauhassa tallille kävellään.
Tallipihalla jokainen hevostaan halaa ja taputtaa,
ja sitten laskeutuu ratsailta ja talliin taluttaa.
Maasto pitkä kiireiden keskellä todellakin auttaa,
pitkään aikaan ei ole ollut nän rentoa tunnelmaa.
Hevosille loimet, heinää ja porkkanaa,
kuka tietää, ehkä pian taas lähdetään uudestaan!
Iran karsinassa silittelen tammaa. Tätä maastoa en unohtaisi ihan helposti!
---
Kiitos teille kaikille puskaratsastajille ja runoratsuille! En jaksanut antaa vain teidän runoilla, kun halusin itsekin kirjottaa, koittakaa kestää noita latteita luovuudenpurkauksia sotkemassa tarinaa. :''D Ja makselkaa sitten kun on runoinspis/fiilis, ei mitään kiirettä.
