Koulutuuppimista 09.04.2013

[Beata]

Koulutunti 09.04.2013

Hej alla! Huhtikuun en meinannu muistaa mikä on huhtikuu suomeks.... yhdeksäs päivä tuupitaan koulua oikein urakalla. Tunnille ahdetaan tällä kertaa maksimissaan kolme immeistä, jotta saadaan mahdollisimman stalkkaavaa tehokasta opetusta. Tasona on tällä kertaa helppo A, ja mikäli Kikillä ja Vipellä joku tunnille haluaa, on mahdollista treenata myös vaativan B:n asioita.

Homma toimii aivan kuten aina ennenkin, ilmoittaudutte topickiin ja ilmoitatte ratsutoiveenne heppaehdokkaista. Kun tunti on täynnä tai päivämäärä saapuu, kirjoitan kehystarinan, jonka pohjalta te kirjoitatte näkemyksenne tunnista tai piirrätte kuvan tai sarjakuvan tai runoilette tai whatever. Yksinkertaista, eikö?

O S A L L I S T U J A T
Shalla - Arttu
Emma - Vippe
Thea - Heta
turkoosit maksaneet


T A R I N A

- Noniiiiin, raahautukaahan maneesiin läskienne ja läskiponienne kanssa, kuulutin tallin ovelta ja niin jengi alkoi raahautua kohti maneesia poneja taluttaen. Oudompi tuttavuus Shalla ratsunaan Arttu, Linaa kanssani hoiteleva Thea Linan äidin Hetan kanssa ja peränpitäjänä Emma Vippeä taluttaen. Maneesissa säädeltiin vielä hetki, kun kaikilla oli vähän oudompi ratsu, mutta pikapuoliin jengi lähti kiertämään uraa käynnissä pitkällä ohjalla.

- Okei, tällä tunnillahan olisi tarkotus päästä perehtymään vähän haastavampaan kouluun kun mitä te normaalisti hoitsuillanne ratsastatte. Shallalla ei tietysti sitä hoitsua ole, mutta Emman ja Ruskan meno ei taida vielä tämäntasoista olla eikä Thea ja Kikikään taida kovin usein mennä tällasta. Eikä Thea ja Lina ainakaan, naurahdin. - Alkuverryttelyssä te pyritte saamaan hevoset rennoiksi ja kuuliaisiksi, taipumaan ja tottelemaan hyvin jokaista teidän apua. Saatte tehdä alkuverryttelyn täysin itsenäisesti, käytetään siihen tästä lähtien seuraavat kymmenen minuuttia. Olkaa hyvät, ja muistakaa, että käyntiverryttely on aivan yhtä tärkeää kuin raviverryttelykin, ja käynnissä taivutellessanne ette saa hevosta rikki!

Kaikki alkoivat taivutella ponejaan volteilla käynnissä. Kaikki näyttivät toistaiseksi hyviltä, ponit eivät tokikaan vielä taipuneet tai myödänneet kovin hienosti, mutta kaikki näyttivät ainakin toistaiseksi kuuntelevan reippaasti ratsastajiaan. Shalla ja Arttu kulkivat reippaasti ja Arttu näytti kuuliaiselta, ja alkoi pian rentoutua ja myödätä niskasta. Thealla oli totuteltavaa Kikin jälkeen matalaan makkaramaiseen vuonikseen, jota ei aluksi ainakaan huvittanut tippaakaan ruveta tehokkaaksi kouluratsuksi. Naurahdin Hetan päänviskomisille ja muistutin Theaa siitä, että hevonen koottiin takaa eteen, ei edestä taakse. Tyttö alkoi käyttää pohkeitaan tehokkaammin ja pikku hiljaa myös harmaa mäyräkoira vuonohevonen alkoi hakeutua kuolaimelle. Emma oli onneksi muistanut käyttää Vipen kanssa pieniä apuja ja kohta myös musta poni rentoutui mukavaksi. Muistutin ihmisiä myös laukkaverryttelystä, ja kohta kymmenen minuuttia oli kulunut verryttelyyn ja kaikki olivat rentoja ja vetreitä.

- Selvä, antakaa niiden kävellä. Alkuverryttely sujui kaikkien osalta hyvin ja toistaiseksi vaikuttaa siltä, että tästä tunnista saattaa jopa tulla jotain. Ensimmäisenä tehtävänä alotetaan siksak-väistöillä pitkillä sivuilla käynnissä. Teette huolellisen kulman, suoristatte, väistätätte muutaman metrin etuviistoon, suoristatte ja kävelette suorassa muutaman metrin, väistätätte takaisin, suoristatte ja taivutatte kulmassa. Lyhyillä sivuilla voi tehdä voltteja että saatte hevoset taas liikkeelle ja tuntumalle, eikä väistöjä oo pakko tehdä jokaisella pitkällä sivulla, saatte välillä myös käyttää pitkän sivun korjauksiin. Ottakaa ohjat niin aloitetaan.

Thea ja Heta onnistuivat tehtävässä hyvin. Thea osasi ratsastaa tammaa hyvin myös istunnalla, jota se kuunteli paremmin, ja pohkeenväistöt sujuivat siististi. Shalla ja Arttu tulivat myös hyvin toimeen, samoin Emma ja Vippe. Shalla alkoi vain aluksi ratsastaa Arttua hieman liian kovalla kädellä ja ori yritti juosta alta, mutta muistutin tyttöä kevyistä käsistä ja homma alkoi taas toimia.
- Hyvä tytöt, koittakaa vielä ravissa.

Kun raviväistöistäkin oli selvitty, siirryttiin vastalaukan treenaamiseen. Laukka nostettiin kulman jälkeen suoralta uralta. Ennen kulmaa siirryttiin taas raviin, päädyssä ravivoltti ja seuraavalla pitkällä sivulla nostettiin myötälaukka ja loiva kiemura vastalaukassa.
- Tärkeintä vastalaukan nostossa on se, että hevonen asettuu laukan puolelle. Teidän pitää siis suoristaa hevonen tarkasti kulman jälkeen, asettaa ulos ja antaa laukka-avut. Älkääkä huolehtiko peräänannosta, mutta katsokaa, että istutte itse suorassa laukannostossa, selostin tytöille. Thea aloitti. Heta suoristui hyvin ja nosti vaivatta vastalaukan sekä jopa pysyi siinä. Ennen kulmaa tamma yritti vaihtaa laukan, mutta Thea sai sen pidettyä vastalaukassa raviinsiirtymiseen saakka. Voltista tuli hieman mutkikas, mutta kulman jälkeen myötälaukan nosto ja samassa laukassa pysyminen koko kiemuran ajan onnistui hyvin. Kehuin ratsukkoa ja rupesin tutkailemaan Emmaa ja Vippeä, jotka juuri lähtivät edestäni laukkaan. Vippe kulki laukassa ryhdikkäänä ja Emma sai sen pidettyä hienosti vastalaukassa kummassakin tehtävässä.

Myös Shallalle ja Artulle tehtävä oli helppo, joten se sai riittää. Otimme lopuksi vielä avotaivutusta toisella pitkällä sivulla, sulkuja toisella. Emma sai parin kerran jälkeen tehdä niitä ravissa, mutta Thealle ja Shallalle riitti käynti. Taivutukset sujuivat itse kullakin varsin mallikkaasti, joten otimme loppukevennykset eteen-alas ja sen jälkeen ratsukot lähtivät pienelle maastokävelylle loppukäynneiksi.


Sorryyyyyy, loppu pissas housuun mutta koittakaa selvitä <3

[Shalla]

Laskin kypärän ja käsineet oritallissa lähimpänä pikkuovea olevan karsinan eteen. Boksista minua tervehti isohko kimo poni, joka taisi olla Arttu. Jassu oli kertonut, mistä varusteet löytyisivät. Menin suoraan karsinaan. Käytävän toisella puolella vaaleatukkainen tyttö hoiti mustaa ponia, jonka nimeksi muistelin Vippe. Tyttö miokkasi minulle iloisesti.
- Sua mä en ole täällä ennen nähnytkään, hän sanoi ystävällisesti.
- Mä oonkin aika uusi, sanoin. - Mun nimi on Salla, niinku suhuässällä.
Siinäpä tähdellinen tieto.
- Joo, mä oon Emma.
Arttu vaikutti mukavalta ja rauhalliselta. Varmistin kuitenkin:
- Millanen tää Arttu on?
Emma luki ärsyttävästiajatukseni.
- Sillä on hyviä ja huonoja päiviä, tänään ilmeisesti hyvä. Mutta sillä ratsastamista ei tarvi yhtään jännittää.
- Mä mitään jännitä, hymähdin, mutta äänestä jo kuuli, että viime ratsastuksesta oli kulunut vähän aikaa.
Vartin kuluttua olimme valmiita lähtemään maneesiin. Tunnin kolmannen ratsukon muodosivat brunette Thea ja hauskannäköinen poniori Ruska. Tapasimme tunnin pitäjän Beatan oritallin ovella.
- Noniiiiiiiin, raahautukaahaan maneesiin läskienne ja läskiponienne kanssa, minua varmasti nuorempi tyttö kuulutti. Painoin kypärän päähäni ja toivoin, ettei sutkautuksessa ollut mitään henkilökohtaista. Sitten haukuin itseäni vainoharhaiseksi. Eihän maailman jokainen sielu voinut olla minua vastaan.

Maneesissa nousimme ratsujemme selkään. Tuskailin hetken Artun kankeiden jalustinhihnojen kanssa, eikä asiaa helpottanut se, että käteni ärisivät jännityksestä. Beata, jota olin huomaamattani alitajuisesti arvostellut, tuli kuitenkin auttamaan minua.
- Joo, nää on vähän vaikeet satulasta käsin, hän kuittasi, kun kiitin avusta.
Kun lähdimme käyntiin uralle, ihanan tuttu keinuttava liike virtasi kehoni lävitse. Minua hirvitti vieläkin, koska tunnin taso oli helppo A. Olin kyllä kerran Oslossa kilpaillut sentasoisessa seurakisassa, mutta suoritus oli mennyt metsään.
- Okei, tällä tunnillahan olisi tarkotus päästä perehtymään vähän haastavampaan kouluun kun mitä te normaalisti hoitsuillanne ratsastatte. Shallalla ei tietysti sitä hoitsua ole, mutta Emman ja Ruskan meno ei taida vielä tämäntasoista olla eikä Thea ja Kikikään taida kovin usein mennä tällasta. Eikä Thea ja Lina ainakaan, Beata naurahti. Vitsi meni minulta ohi, sillä en juurikaan tuntenut yksityishevosia Shelyesissä. - Alkuverryttelyssä te pyritte saamaan hevoset rennoiksi ja kuuliaisiksi, taipumaan ja tottelemaan hyvin jokaista teidän apua. Saatte tehdä alkuverryttelyn täysin itsenäisesti, käytetään siihen tästä lähtien seuraavat kymmenen minuuttia. Olkaa hyvät, ja muistakaa, että käyntiverryttely on aivan yhtä tärkeää kuin raviverryttelykin, ja käynnissä taivutellessanne ette saa hevosta rikki!

Tuntui jännittävältä lämmitellä itsenäisesti. Keskityin siihen, mitä Beata oli sanonut, ja yritin tehdä Artun mukavan rennoksi. Kävi ilmi, että poni oli suorastaan ihana ratsastaa. Se hakeutui kuolaimelle, ja kun nostin ravin, suorastaan hätkähdin askelpituutta. Olin odottanut lyhyitä poniaskelia. Artu tuntui mahtavan hyvältä ratsastaa, tosi kuuliaiselta.

Kun Beata ohjeisti meitä siksak-väisöjä varten, minua alkoi jännittää. Oli oikeastaan ollut aika uhkarohkeaa ilmoittautua helpon A:n tunnille. Seurasin kankeana, kun Thea ja Heta suoriutuivat tehtävästä täydellisesti. Sitten oli minun vuoroni. Arttu kai jotenkin ymmärsi mitä hain, sillä se väisti hienosti molempiin suuntiin, vaikka minä olin jäykkä kuin heinähanko.
- Shalla, sä jännität nyt sun kättä ihan liikaa. Anna vaan ranteen olla ihan rentona, Beata valisti. Uskalsin taas hengittää. Emman ja Vipen harjoitus meni minulta ohi, sillä fiilistelin vielä omaani. En ihan oikeasti ollut uskonut, että saisin ponin väistämään siksak-uralla!

Kokeilimme siksak-väistöjä vielä ravissa, ja se meni melkein yhtä hyvin kuin käynnissä. Seuraavaksi oli vuorossa vastalaukka. Tunsin taas, kuinka polveni tutisivat ja kämmeneni hikosivat. Sekä Thean että Emman suoritukset näyttivät mahtavilta, ja ihmeekseni huomasin, että Arttu totteli ihailtavan kiltisti. Vastalaukka tosin tuntui kummalliselta.
- Sit kokeillaan avotaivutuksia. Thea alottaa sieltä pitkältä sivulta, sit Shalla ja lopuks Emma. Kai kaikki tietää, miten avotaivutus tehdään?
Ilmeeni kai kertoi, että olin enemmän tai vähemmän ulapalla asiasta, sillä Beata selitti avotaivutuksen keskeisimmät niksit. Loppujen lopuksi se onnistui mahtavasti. Toisella pitkällä sivulla teimme sulkutaivutuksen.
- Okei, Emma saa jäädä kokeilemaan vielä ravissa. Shalla ja Thea voi lähteä pikku kävelylle.

Tunnin loppuosuudesta nautin eniten. Arttu puhalteli rauhallisesti ilmaa sieraimistaan, kun kävelimme Thean ja Hetan jäljessä metsässä. Minun olisi pakko päästä pian uudestaan ratsastamaan!

Dänks Beatalle!

[Thea]

Maksu

Astuin hiljaa omiani jutellen Hetan tilavaan karsinaan. Se seisoi turpa nurkassa perse ovelle päin ja mitä ilmeisimmin nukkui. Hyvä alku reippaalle ja rankalle koulutunnille, no toki. Mua vähän epäilytti, voisiko ponin vielä vaihtaa? 'Hyvä ratsastaja saa laiskimmastakin hevosesta kelpo ratsun', oli oslolaisella tallilla vanha ratsastuksenohjaaja jokaiselle valittajalle sanonut. Valitusta seurasi aina rankempi duuni, oppia siis ikä kaikki. Tuskin Beatakaan arvostaisi, jos sen omaa karvakorvaa menisin moittimaan. Siis vaikka kuinka olisi erilainen kuin Kiki.

Meidän yhteistyö ei pelannut ihan yks yhteen, mutta sain harjattua tamman ja kiskottua varusteet sen ylle. Eipä suoritusta kovin haastavana voinutkaan pitää, kun tamma nukkui koko hemmetin ajan -tai vähintäänkin nuokkui. Muu ryhmä seisoskeli jo päätallin, oritallin ja maneesin lähettyvillä, kun mä ja Heta tallustettiin paikalle. Beata komensi oitis läskit liikkeelle, kirjaimellisesti. Katsoin merkitsevästi Hetan suuntaan ja komensin sitä reippaammin eteenpäin. Mä päätin jo maneesin ovella, että tästä tunnista tulisi jotain.

Ensimmäisen kerran mun päätöstäni koetteli satulavyön kiristys. Olihan Kikilläkin ongelmansa satulan kanssa, mutta tässä oli jo sitä jotain. Miten on mahdollista, että minkään eläimen vatsa laajenee noin julmetusti alkuperäisestä tilastaan? Beatakin huomasi taatusti tilanteen ja naureskeli mulle maneesin toiselta laidalta. Hän alkoi lipua muiden ratsukoiden välistä meitä kohti, mutta vain yksi murhaava katse, joka viestitti mun tappavan tytön sillä sekunnilla jolla hän avaisi sanallisen arkkunsa, riitti pysäyttämään hänen aikeensa.

Nousin Hetan lämpimään selkään ja kokosin itseni. Kyllähän tämä tästä, yksikään koni ei mun tahtoani nujertaisi. Paransin asentoani, jotta voisin vaikuttaa mahdollisimman paljon poniin painoavuillani. Annoin hellät, mutta päättäväiset, avut ja ohjasin Hetan uralle. Käynti oli laahaavaa, maleksivaa ja vaikutti siltä, että tamma kykenisi nukkumaan myös kävellessään mun allani. Ei tullut kuuloonkaan, joten pyrin lisäämään tempoa Hetaan. Askeltahdin määrittäminen ei todellakaan ollut vaikeaa, Heta askelsi hyvinkin tarkasti ja selkeästi. Oikea pohje, vasen, oikea.. Mä voin vain toivoa, että Heta ymmärsi mun tarkoitusperäni. Ainakin se heräsi horrostilastaan, ja nosti hieman hörähtäen päätään, kun otti pituutta askeliinsa.

Beata selosti kuuluvalla äänellään tunnin tarkoitusta ja tavotteita ja komensi kuin isokin taho ikään meidät verryttelemään ratsujamme. Käskystä, sir, joten keräsin ohjat paremmin tuntumalle. Annoin tamman hetken vain kävellä ja asettua paremmin tasapainoon, jonka jälkeen teimme isoja voltteja -kuten muutkin. Heta kulki kuin rautakanki perseessä, joten hommaa riitti. Se oli jännittynyt ja kankea, syynä lieni varmaan vieras ratsastaja ja erilaiset avut, mitä Beatan oli. Sentään ponin korvat olivat kääntyneet muhun päin, joten se keskittyi. Tosin aina, kun mä yritin kaikkeni saadakseni tamman rentoutumaan ja kulkemaan paremmin, se alkoi viskellä mielenosoituksellisesti päätään.

Tunnin pitäjä aka Beata vinkkasi hevosen kokoamisesta, jolloin tajusin yrittäväni aivan liikaa. Ajoin Hetaa vähän enemmän eteenpäin ja sain siihen aikaiseksi eteenpäinpyrkimystä. Ikään kuin kiitokseksi mun 'luovuttamisestani', se hakeutui kuolaimelle ja käytti huomattavasti paremmin takaruumiinsa lihaksia.

"Thea älä sahaa, ei Hetan tarvi saada kaulaa kaarelle. Se kulkee nyt jo hienosti koottuna", Beata komensi.

Tamma tuntui heti paljon rennommalta ja helpommalta hallita, joten Beatan käskystä otettiin vielä laukkaa ennen varsinaisia harjoituksia. Kun saatiin taas lupa antaa taukoa poneille, kaikki tottelivat. Ponit siirrettiin käyntiin ja niille annettiin löysempää ohjaa. Silitin Hetaa harjan tyvestä. Beatan pitäessä meille kannustuspuhetta ja kertoessa ensimmäisen harjoituksen ohjeita, saivat ponit venytellä jäseniään -ja olivat varmasti siitä kiitollisia.

Ensimmäinen kaksikko, joka harjoituksen suorittaisi olivat me: mä ja Heta. Kiersimme yhden kokonaisen kierroksen käynnissä, jolloin voimme aloittaa suorituksen siitä kulmasta, jota Beata vahtasi silmä kovana. Asetin Hetaa muutaman metrin ennen kulmaa ja se kulki sen hyvin taipuen ja keskittyen. Ei lainkaan oikomisia, hyvä. Heta oli suoralle tultaessa hieman vino, ja vaati oikaisua. Ajoin pohkeilla hieman eteen, ja Heta suoristui. Sen takaosa alkoi liikkua samalla janalla etuosan kanssa, ja meillä oli hyvä aloituspiste väistöön.

Mä annoin valmistavan puolipidätteen, näytin johtavalla ohjasotteella liikkeen suunnan, asetin Hetaa pois siitä ja työskentelin aktiivisesti pohkeilla. Sisäpohje pysyi liikkuvana liikkeen tahdissa ja ulkopohje esti tammaa taipumasta ja työntämästä lapaansa ulos. Muutaman metrin mittaista väistöä seurasi suoristus ja vastakkainen väistö. Toistoa kesti koko pitkän sivun verran ja lopulta sain kuulla kohtalaiset kehut onnistumisesta. Ehkei Heta ollutkaan ihan niin laiska paska, kuin olin kuvitellut.

Kun muut olivat suorittaneet tehtävän käynnissä, oli jälleen mun ja Hetan vuoro: mutta ravissa. Suoriuduttiin mun mielestä ihan hyvin, vaikkei itse Beatalla siitä ollutkaan paljon sanottavaa. Muiden suoritusten jälkeen oli aika siirtyä vastalaukan mieleen palautteluun.

Asetin taas ennen kulmaa suoralle siirryttäessä, suoristin ja nyt nostin vastalaukan. Asiaa helpotti huomattavasti se, kuinka herkkä Heta todellisuudessa avuille olikaan. Taivutin liikaa tamman kaulaa laukan puolelle, eikä Heta voinut pysyä tasapainossa. Poni lähti tikittämään kovempaa ja pyrki siirtämään laukkaan, mutta sain kuin saikin korjattua tilanteen viime tipassa ja sain Hetan pysymään vastalaukassa loppuun asti. Juuri ennen kulmaa siirsin tamman raviin ja sain hillitä sen mieletöntä tikitystä, jotta ikinä saisin sitä voltille. Temmon hillintä ei ollut kovinkaan hallittu, joten voltista tuli hyvinkin epämuodostunut ja kulmikas. No, ensi kerralla paremmin. Seuraavalle sivulle annoin laukka-avut, ja Heta nostikin laukan reippaasti. Vastalaukkaan siirtymisen jälkeen lähdin tekemään loivaa kiemuraa noin puoleen väliin keskihalkaisijaa. Tehtävä onnistui nätisti, ja saimmekin siitä Beatalta mukavaa palautetta.

Mun jalkani ja käteni eivät Beatan mielestä selvästikkään olleet vielä tarpeeksi kärsineet, joten tehtäväksi tuli vielä avotaivutuksia ja sulkuja. Tsiisus. Johdimme Hetan kanssa taas tehtävää, ja lähdimme käynnissä kohti pitkää sivua. Aloitin taivutuksen aivan kuin voltille lähtiessä ja istuin syvemmälle satulaan, mutta liikettä myödäten. Sisäpohkeen paikallaan pitämisessä oli hommaa, kun tuntui, että jalka kramppaisi hetkellä minä hyvänsä. Ulkopohkeella oli vielä enemmän työtä, kun satulavyön takana esti ponin takaosaa työntymästä ulos ja ajoi ulkotakajalkaa eteen alle. Kädetkin olivat jo aivan hapoilla, mutta vielä jaksoin hammasta purren siirtää Hetan etuosan ulos takaosan uralle johtavalla ulko-ohjalla ja suoristaa. Meidän sulkumme eivät olleet näyttämisen arvoisia -kiitos väsähtäneen ratsastajan-, mutta teimme ne silti pariinkin otteeseen muiden tehdessä vielä avotaivutuksia.
Mulle ja Shallalle riitti, joten Beata päästi meidät jo ulos raittiiseen ilmaan, kun taas Emma jäi vääntämään samaiset harjoitukset ravissa. Hullu mikä hullu.

Kiitokset tunnista Beatalle!

[Emma]

Astelin tämänkertaisen ratsuni Vipen kanssa sisälle maneesiin edellä kulkevan Thean perässä. Edellisestä kunnon kouluratsastuskerrasta oli vierähtänyt varmaan jo useampi kuukausi, ja jalustimia pidentäessäni mietiskelin, kuinka ruosteessa taitoni mahtoivat olla. Vipen liikkeet olivat huomattavasti lennokkaammat kuin Ruskan tökkivät pienet jänisloikat, ja se vaikutti myös hivenen herkemmältä. Kokosin ohjat Beatan puhellessa ja aloitimme itsenäisen alkuverryttelyn.

Tein Vipen kanssa voltteja käynnissä ja poni toimikin yllättävän pienillä avuilla. Pysähdyksissä ja askellajin muutoksissakaan ei tuntunut olevan kovin suuria vaikeuksia, ja pian poni alkoikin jo rentoutua ja otti takajalat hyvin alleen. Myös laukassa Vippe jaksoi kulkea sopivan rauhallisesti eikä rynnännyt oitis toiseen päätyyn, kuten Ruskan kanssa todennäköisesti olisi tapahtunut.

Pienen kävelytauon jälkeen Beata ohjeisti meitä tekemään pitkien sivujen aikana siksak-väistöt. Ensimmäinen kerta ei mennyt ihan putkeen, sillä käytin liian voimakkaita apuja ja Vippe ei suostunut yhteistyöhön, mutta seuraavalla kerralla meillä meni oikein mallikkaasti. Pian kaikilla alkoi sujua hyvin, ja jatkoimme samaa tehtävää ravissa. Tämänkään askellajin kohdalla ei tullut ongelmaa, ja siirryimme vastalaukan pariin. Toisella pitkällä sivulla nostimme vastalaukan ja lopetimme sen ennen kulmaa jonka jälkeen pyöräytimme ravivoltin, ja toisella puolella nostimme myötälaukan ja teimme loivan kiemurauran. Vippe meinasi nostaa ensiksi myötälaukan, mutta lisäsin asetusta ja poni ymmärsi ohjeet. Loppuun otimme vielä avo- ja sulkutaivutukset jotka nekin sujuivat vallan mainiosti, myös ravissa.

Ravailimme vielä hetkisen ennen kuin lähdimme rauhallisille loppukäynneille maastoon. Pois lähtiessäni kiitin Beataa tunnista ja taputin Vippeä hellästi kaulalle. Kaiken kaikkiaan tunti oli sujunut oikein hyvin.