Kikin päiväkirja

[Jassu]

hoitaja Thea

[Thea]

Suuria muutoksia
28.10.2012

Mä istuin ikkunalaudalla vasten huuruisen kylmää ikkunaa ja katselin pahvilaatikoita hurjaa kyytiä täyttävää äitiäni. En aina ymmärtänyt hänen logiikkaansa. Muuttaa nyt Suomeen ja jättää mut Norjaan, jossa toisaalta olin kyllä koko pienen viisitoistakesäisen ikäni viettänyt. Oslon vilkkaat kadut olivat kerrankin hiljentyneet, syynä piili ehkä varhainen sunnuntaiaamu.

"Thea", äiti aloitti. "Mä tiedän, että Oslo on sulle kaikki, mutta mä olen tullut mummis kanssa siihen tulokseen, että sä ja siskos muutatte hänen luokseen muutamaksi vuodeksi kun olen Suomessa."

Se oli kuuluisa isku vyön alle. En ollut nähnyt mummia aikoihin, eikä mulla ollut hajuakaan missä tuo asuisi.

"Te lähdette jo tänään illalla Våganiin, mä hoidan vielä asioitani täällä kaikessa rauhassa", äiti totesi ilmeettömästi.

Katsahdin jo pakattujen matkalaukkujen suuntaan hymähtäen, ei mulla ollut vaihtoehtoja. Äidin työt kutsui Suomessa, enkä mä olisi voinut olla yksinäni vastuussa Emilien elämästä. Mä olin luvannut tytölle joskus, ettei mikään erottaisi meitä. En kykenisi päästämään Emilietä yksin mummin hoiviin. Hän tarvitsi mua, ja mä häntä.

"Mä luotan suhun Thea, sä oot jo iso tyttö", äiti sanoi alahuuli väristen taksin jo odottaessa kyydittäviään. "Pidä huoli Emiliestä." Katsahdin tyttöön, joka näytti väsyneeltä, eikä tainnut oikein tajuta koko tilannetta. Äiti lähtisi pian pois, eikä me voitaisi nähdä häntä kun netin välityste. Vakuuttelin hänelle pärjäävämme, vaikken ollut siitä itsekään täysin vakuuttunut.

Noustuamme autoon, äidin silmät tulvivat kyyneliä. Painettuaan suukot meidän molempien tyttöjen poskille, hyvästelimme ja pitkä matka kohti pohjoista sai luvan alkaa.
Emilie nukahti pian auton ensimmäisten nytkähdysten jälkeen ja hänen paksut maantienharmaat hiuksensa valahtivat suljetuille pienille silmille. Mä rakastin tuota tyttöä ehkä enemmän kuin mitään tässä maailmassa. Me päästiin yli isän lähdöstä, ja nyt jo olisi aika selvitä siihen asti, että äiti palaisi takaisin.
Monien pitkien ja takapuolta puuduttavien tuntien jälkeen auto pysähtyi, ja viiksekäs vanha mies pyysi meitä nousemaan autosta. Heräteltyäni Emilien nostin hänet syliini ja pidin tiukasti kiinni. Katsahdin ympärilleni: monia vieretysten rakennettuja värikkäitä ja vanhannäköisiä puutaloja, paljon vettä ympärillä ja hiekkaisia teitä. Mies ohjeisti meidät mummimme talolle, joka oli kahden muun talon välissä; valkoisen ja sinisen.

Oven auettua sisältä tulvahti lämpöä ja hyviä tuoksuja. Mummi oli tainnut leipoa jotain, ja kahvi porisi hellan vieressä par'aikaa. Asunto oli kuin vanhasta elokuvasta; pöydät notkuivat valokuvista, jotka esittivät toinen toistaan tuntemattomampia henkilöitä ja nojatuolit oli päällystetty kukkakuvioisella kuosilla. Mitä itse mummiin tuli, hän näytti vanhemmalta kuin viimeksi nähdessämme, mutta silmistä paistoi läpi yhä elinvoimaa ja pirteyttä.

"Ihanaa, että te tulitte. Minä olen niin odottanutkin teitä tänne", hän jutteli pehmeällä ja vieraanvaraisella sävyllä. "Siivoilin teille yläkerrasta huoneenkin, pärjäättehän te samassa?"

Nyökkäsin hymyillen ystävällisesti ja lähdin Emilien kanssa kantamuksinemme yläkertaan jättäen mummimme istumaan keittiön pöydän ääreen. Huone oli kaunis. Aika tyhjän oloinen tosin, mutta kaunis. Kukallinen päiväpeite oli aseteltu parivuoteelle rypyttömänä ja päälle oli nosteltu muutama koristetyyny. Seinän vierellä oli vanha -kuin antiikkinen- peilipöytä, ja sen edustalla puinen jakkara. Vastakkaisen seinän puolella oli puinen jykevä vaatekaappi, jossa olisi takuulla tilaa meidän molempien vaatteille. Avatusta ikkunasta leijaili meren ja kalan haju, tai sitten vain kuvittelin. Hämärät iltamaisemat olivat jotain aivan erilaista kuin Oslon ydinkeskustassa, mutta myönnettäköön kauniimmat. Jo pelkkä Våganin katukuva saisi varmasti kenet tahansa haistamaan kalastajakylämäisiä tuoksuja.

Kadulla käveli lauma luultavasti suunnilleen itseni ikäisiä tyttöjä, ja kun tarkemmin katsoi, osalla heistä oli päällään ratsastushousut. Tässäkin kylänpahaisessa oli kuin olikin siis talli, jolla voisin ehkä jatkaa jo ala-asteen alussa alkanutta harrastustani. Into lämmitti sisuskalujani ja hymy nousi huulille. Kaappasin kuusivuotiaan siskoni syliini ja lähes juoksin portaat alas keittiöön.

"Mummi, onko Våganissa talleja?" mä kiirehdin ensitöikseni kysymään.
"Hmm.. muutamien kilometrien päässä on kyllä eräs talli, Shelyes", hän vastasi mietteliäänä.

Ei voi olla totta, en voinut uskoa mummini sanoja.

"Sattuisitko muistamaan omistajan nimeä?" yritin saada tallinpitäjän nimestä kiinni. Olin varma, että olimme jo tavanneet ennestään. Nimittäin Oslossa tallilla jossa ennen pyörin päivittäin ja tein kaikkeni kehittyäkseni ratsastajana lähinnä esteillä. Hän kisasi upealla ponilla, josta moni ikäiseni tallityttö voisi vain haaveilla.
"Jasmin Maria Christina", mummin suupielet kääntyivät hiljalleen hymyyn. "Mukava nuori nainen sanon minä."

Bingo!

***

Pumpulimainen maahan vastasatanut lumi loisti aidan vierellä tuoden valoa jo hämärtyneeseen iltaan. Jäätyneet hiekkapaakut kimpoilivat toinen toisiaan kolhien voikon tamman ravatessa nätissä hallitussa ravissa pitkin uraa sen lihaksien myötäillessä pehmeitä liikkeitä. Ratsastaja, jonka ainakin luulin tunnistavani, keskittyi tilanteeseen yhtä lailla kuin ponikin. Lähes täydellistä työskentelyä mun silmissäni.
Katseeni jäätyi mun upotessani ajatuksiini. Menneeseen aikaan, kun Jasmin keskittyneesti suoritti lähes puhtaan radan -hyvällä ajallakin- tuolla samaisella ponilla, upea ilmestys. Olin niin keskittynyt omiin ajatuksiini, että naisen utelias kysymys jäi lähes huomiotta:

"Taidat olla uusi kasvo täällä. Vai?"
"Tota joo, mä oon. Vasta tänne muuttanut, Oslosta", mä selvensin, vaikka tuskin olisi tarvinnut.
"No tervetuloa pohjoiseen..", nainen venytti lausettaan.
"Thea. Ja sä oot mitä ilmeisimmin Jasmin?" mä utelin.
"Sano Jassu vaan", hän naurahti aidosti huvittuneena.

Katseeni vaelsi ihailevasti pitkin ponin lyhyttä karvaa, väritys oli kaunis ja ruumiinrakenne sopusuhtainen. Se näytti kauniimmalta kuin muistinkaan, ehkä se johtui ajasta, joka viime näkemisestä oli kulunut. Vuosi sitten en ollut jutellut Jassulle juuri mitään, vaihtanut muutaman uteliaan sanan ponista, naisen lyhyen esittelyn mukaan Kikistä.

Hengityksen huurtuessa yhä enemmän kylmenevässä ilmassa Jassu oli päättämäisillään loppuverkat ja tuli ilmeisesti väsymykseltään ehdottaneeksi, josko haluaisin laittaa Kikin valmiiksi yötä varten karsinaansa. Kunnes sanan sain suustani, suostuin ehdottomasti siltä seisomalta enempiä miettimättä. Nainen laskeutui sulavasti alas selästä, löysäsi satulavyötä ja lykkäsi ohjat mun käsiini. Katsoin ponin kaulaa yhtä ihailevasti kuin aiemmin, eihän tämä ollut tottakaan.

Astelin päättäväisesti Kikin vierellä Jassun perässä talliin, ja laskin sen oikeaan karsinaansa -varustehuoneen viereiseen- Jassun ohjeiden mukaisesti. Heti alkuun poni vilkaisi mua hyvin epäluuloisesti, ja yritti ottaa muutaman sivu- ja pakkiaskeleen. Minne nyt vaan saisi siirtonsa mahtumaan. Varusteiden poisotto ei pahemmin tuottanut vaivaa, mitä nyt Kiki vähän säpsähti satulan nähdessään. Jassu ohjeisti mulle varusteiden oikeat paikat ja auttoi löytämään oikean harjakorin kaikkien muiden seasta.
Mun harjaillessa hieman pyöriskelevää hyvin tammamaiset ominaisuudet omaavaa ponia juttelimme näkemisestämme Oslosta, mun tavoitteistani esteratsastuksen suhteen yms. mistä ketkä tahansa olisivat voineet repiä keskustelua aikaan.

"Kuule Thea", Jassu aloitti hyvin pohdiskelvasti. "Kiki on estepainotteinen poni -niin kuin ihan hyvin tiedätkin- ja sulla on suuret tavoitteet esteratsastuksen suunnilta... Joten miten olisi jos täyttäisit Kikin hoitajanpaikan? Sä olisit suureks avuks Kikille, ja se sulle. Luulenpa, että sellanen järjestely sujuis aika mainiosti."

Änkytin pikaiseen ottavani paikan vastaan enemmän kuin mielelläni, luonnollisesti hymy korvissa. Olin aika varma, ettei tuo hymy lakkaisi naamaltani enää koskaan. Mä vihasin muutoksia yleensä hyvin paljon. Se nyt vaan oli osa mun luonnettani, en osannut sopeutua niihin. Siltähän musta tuntui aamulla pohoiseen muuton takiakin, mutta nyt sain toivoa; tästä voisi tulla jonkin mahtavan alku. Aina ei suurimmatkaan muutokset olleet ylitsepääsemättömän kamalia, vaan jopa unelmien täyttymyksiä.

Thea & Kiki 1HM~♥

[Thea]

Ilta

Thea & Kiki 2HM ~♥[/center]

[Thea]

Rakennekuvaa kokeilin!

Thea & Kiki 3HM~♥

[Thea]

Pitkästä aikaa
2.12.2012

Taustamusiikkia

Mun tieni kävi taas Shelyyn, huh kuinka pitkä aika siitä olikaan. Mulla oli ollut sopeutumista uuteen kouluun ja lisääntyneeseen tehtävämäärään, joten mun aikani Kikin kanssa oli ollut vähissä. Olin varma, että Jassu teurastaisi mut kipeän takalistonsa takia, kunhan mut vaan ennättäisi saada käsiinsä. No ei sillä, että Kikiä liikuttamalla persettään kipeäksi saisi, sehän on ihan luonnottoman mukava ratsastaa. Poniksi.

Ilmapiiri tallilla oli muuttunut huomattavasti, lähes jokaisen ponin karsinassa oli jo koristusta. Joulu piti siis jo koko voimin otteessaan Shelyesiä; erilaiset jouluvalot loistivat hämärässä pihassa, ihmiset olivat hymyileväisempiä ja jotenkin toiveikkaampia kun ns. normaalissa arjessa. Tunnelma sai mutkin hymyilemään ja hypistelemään käsissäni olevaa laatikkoa, jossa oli jos jonkinmoista joulunauhaa ja huopasydäntä. Kiki oli tarhassa, joten en malttanut odottaa hetkeäkään vaan syöksyin karsinalle. Laskin tuohilaatikon karsinan ovensuuhun, puoliksi käytävän puolelle. Noukin sen kätköistä hopeisen joulunauhan, jonka aioin pyörittää katonrajaan, jottei Kiki saisi iskettyä hampaitaan siihen. Nauhan loppupätkään oli kiertynyt jouluvalot, sellaiset mattatähdet jotka loistavat vain himmeästi. Hetken tuumailtua ja ympärilleni katseltuani päätin kiertää jouluvalot nauhaan koko pituudeltaan, ja sitoa sitten koko pakkauksen katon rajaan. Johdon teippaisin aivan kiinni seinään, jottei se aiheuttaisi mitään vaaraa. Se näytti yllättävän hyvältä, paremmalta kun olin ajatellut. Hymähdin itsekseni ja kaivelin laatikosta lisää koristeita. Käteeni osui itsetehtyjä huopasydämiä ja -lumiukkoja; harmaita ja valkoisia nekin. Niitä ripottelin vain karsinan ulkopuolelle ilmeisesti edellisvuoden pieniin nauloihin, jotka oli hakattu lähes kokonaan kiinni puuhun, jottei kukaan tai mikään repisi niihin itseään. Kiinnitin mattatähtien johdon seinään, ja vau, karsina näytti ihanan jouluiselta. En sitten tiedä, ajatteliko Kiki ihan samalla lailla.

Mä olin suunnitellut tänään meneväni Kikin kanssa maastoon, kun ei kamalan kylmäkään ollut. Aurinkoa ei meille tänään suotu, mutta ehkä me selvittäisiin näilläkin eväillä. Joulukuu saisi meidän osalta olla rauhaisampi, Jassu saisi hoitaa Kikin treenaamisen tältä osin. Olin ajatellut jo pitkään, että joulun jälkeen ehkä ottaisimme jonkunsortin valmennuksia ja katsoisimme, miten me parina kisoissa selviäisimme. Kiki oli upea poni, ei sitä voisi vetää kisaradoilta poiskaan. Sitä se selvästi halusi tehdä. Ja niin halusin minäkin, mitä sitä kieltämään. Mua ei tosin olla kisoissa nähty aikoihin. Tässä kuussa meillä on vielä se Suomeen lähtökin, esteitä me kerettäisiin hyppiä joulun jälkeisellä ajalla, kun ei koulussakaan pitäisi kamalan kiire olla.

Painoin tuohilaatikon kannen kiinni ja painelin se kainalossani taukotilaan. Kaksikko katsoi mua, ja mun tuohilaatikkoani, oudosti ja Hilda uskaltautuikin naurahtaen kysymään, mitä mä oikein touhuan. Kerroin koristelleeni vihdoinkin Kikin karsinan, ja kehuin samalla muiden jouluisia aikaansaannoksia. Olin lähes kysyä, lähtisikö jompikumpi tai molemmat mun kanssani maastoon, mutten kerennyt suutani avata, kunnes Beata jo hihkaisikin:

"Vihdoin, me jo luultiin, ettei tänne tuu ketään!"

Seliteltyään joulusiivousaikeensa järjetön innostus selveni mullekin. Jees, mua on siis ootettu siivoilemaan tallille. Mutta hei, Hildan ja Beatan seurassa se sujuisi ihan mainiosti. Molemmat vaikutti tosi mukavilta, en malttanut oikeastaan edes odottaa!

Hilda hoiti välikatsauksen, ja oli listannut tehtävät asiat. Mä otin vastaan tyytyväisenä oman osani ikkunoiden pesussa ja rehulan siivouksessa. Porukka alkoi hajaantui, mutta kerkesin keskeyttää Hildan ja Beatan liikkeissään.

"Laitetaanko vähän joulumusaa", mä virnistin kaivaen kännykkääni kevyttoppatakin taskusta. Pienistä kaiuttimista alkoi kaikua Train - Shake up Christmas, ei ehkä ihan perinteisin joulubiisi, mutta toi rutkasti potkua siivoukseen. Hymyt nousivat kasvoille, ja Hilda paineli kumihanskoineen ylös tanssien portaissa kuin missäkin musiikkivideossa. Nauroimme Beatan kanssa kippurassa ja painuimme yhtälailla kreisitanssien omille siivouksen osa-alueillemme. Ikkunat jäivät joidenkin karsinoiden kohdalta pesemättä, koska hevoset olivat sisällä. Ulkoapäin ei ikkunoita voinut pestä pakkasen takia, tälläinen olisi sitten kevätsiivouksen ykkösjuttu. Kun mä painelin rehulaan, ei musiikkia juurikaan enää kuulunut kännykän ollessa käytävällä kaapin päällä. Hommaa ei ollut valtavasti, mutta heinä oli aika raskasta nostella uudelleen kasoihin, kun se oli ihan levähtänyt pitkin rehulaa. Lopputulos näytti kuitenkin hyvältä, koko tallissa. Mä astuin rehulasta ulos ja ykskaks välähti. Hetki meni, että tajusin tulleeni kuvauksen kohteeksi. Toinen hetki meni, että tunnistin Catun kännykän takaa.

"POISTAPOISTA!!", mä panikoin. Voin vain kuvitella miltä mä näytin, heiniä sojotti hiuksista ja varmaan kaikkialta muualtakin. Harjanvarsi alkoi heilua kädessäni uhkaavasti Catun suuntaan, ja mua vuoden vanhempi tyttö juoksi karkuun hihittäen kuin nelivuotias. Olin kuolla nauruun, ja niin oli Hilda ja Beatakin.

"Huhhuh", mä läähätin hengästyneenä vilkaisten Catua murhaavasti ja naurahtaen heti perään. Vau, mä katselin käytävällä ympärilleni, ja kipaisin hakemaan kännykkäni takaisin.
Talli oli vielä jouluisemman näköinen, mitä se oli tallille tullessani ollut. Mulla oli niin hyvä fiilis, että halasin tyttöjä, edelleen musiikin tahtiin hytkyen.
"Tää tilanne kaipais nyt vähän lumimaastoa!", Hilda hihkaisi innoissaan.

Mä, Beata ja Catu innostuttiin heti samalla sekunnilla. Me kaikki neljä lähdettiin hakemaan poneja tarhasta. Nappasin riimunnarun mukaani ja astuin valkoiseen pihaan. Mun arvoni oli tainnut Kikin silmissä laskea sillä aikaa kun väsäsin kotona matikanyhtälöitä. Se rynni jatkuvasti ja kierteli pitkin tarhaa korvat luimussa.

"Et oo tosissas, Kiki nyt!" mä huokaisin.

Jäin portille odottamaan, kunnes Kiki olisi leikkinsä leikkinyt. Brella sen sijaan olisi enemmän kuin mielellään tullut mun mukaani tarhasta, se hamusi mun taskujani ja hörähteli saaden aikaan valkoisen pilven kylmään ilmaan. Mikä jääräpää tuo mun hoidokkini osasikin olla, sen selvästikin olisi tehnyt mieli antautua jo ja tulla rapsuteltavaksi, mutta eihän se sellaista tekisi. Mulla ei ollut kokopäivää aikaa leikkiä tuon velmun kanssa, sillä mulla oli vielä ruotsin koealue lukematta. Niinpä mä astelin päättäväisesti poniin katsomatta sen luo, ja napsautin riimunnarun kiinni päitsiin. Kävelin tarhan portille ja käänsin selkäni joka ponille, jotteivat nekin karkaisi samalla portinavauksella omille teilleen. Kun mä ja Kiki päästiin portin toiselle puolen, tehtiin nätti 180 asteen käännös ja suljettiin portti muiden tammojen nenän edestä. Kiki steppasi paikallaan ja oli näyttävinään mulle, etten ole arvoasteikolla sen edellä.

"Jep, justjoo", mä tokaisin tammalle tuhahtaen. Kävelin vähän sen edellä tallia kohti, enkä antanut sen rynniä pientäkään matkaa. Joka ryntäyksen jälkeen pysähdys, tasaus ja matka jatkui. Ei se kauaa jaksanut nähdä vaivaa, halusi kai jo sisään. Vein Kikin karsinaansa, irrotin narun ja suljin oven. Käväisin pikaisesti varustehuoneessa ja nappasin matkaani Kikin suitset, ja puhotin taskustani heijastintarranauhan ohjiin.

Kun mä palasin karsinalle, olin tyytyväinen siitä, ettei Kiki ollut vastatulleista koristeista moksiskaan. Tuskin oli edes ehtinyt huomata. Harjasin tamman läpikotaisin pikaisesti, jotta sen pintaverenkierto edes vähän vilkastuisi. Heitin riimun kaulalle ja laitoin suitset paikalleen yhtä näppärästi, kun se oli aina ennenkin Kikin kanssa sujunut. Taisi poni olla onneissaan, kun satula jätettiin tällä kertaa tallille.

Kun me päästiin tallipihaan asti, odotti kolmikko poneineen mua jo.
"Joo hei sori, neiti on taas ilkeellä päällä", mulkaisin Kikin suuntaan, vaikkakin ihan ystävälliseen sävyyn.
Hilda julisti rennon talvimaaston alkaneeksi, ja mä todella toivoin, että Kiki pitäisi sen rentona. Muuten tämä päivä on ollut kaikin puolin mahtava, Shelyyn on aina mukava palata aikojenkin jälkeen; siitä ei varmaan liene epäilyksiä kellään!

2. jouluaskare
Thea & Kiki 4HM~♥

[Thea]

Pikkupakkasta ja irtojuoksutusta
3.12.2012

Mä nojailin Kikin karsinaan tutkaillen sen eleitä, ja miettien, mitä mä sen kanssa oikein tekisin. Kiki oli alkanut käyttäytyä mua kohtaan omituisesti, normaalista käytöksestään poikkeavasti. Ei se kipeäkään ollut, sillä omistajansa kanssa se oli aina oma tammamainen itsensä. En ollut ollut hoitamassa Kikiä tallilla kovinkaan usein, joten se kai testasi mua, kuten muutkin tallin velmut ponit uusia ihmisiä tavatessaan. Poni mulkaisi mua sivusilmällä ja heitteli päätään puolelta toiselle. Tuhahdin ja poistuin paikalta. Asia olisi viimeistään jouluun mennessä korjattu; mä kävisin Kikin kanssa tunneilla ja pyörisin tallilla reilusti useammin. Tälle illallekin mä suunnittelin toimintaa, mutta maastoon ei tainnut mun tieni käydä, koska oltiin Kikin kanssa lähinnä vaan maastoreiteillä liikuttu. Ilmoitustaulun mukaan maneesissa pyöri juuri kolmipäisen ryhmän puomitunti, joten mä juoksuttaisin ponia kentällä. Mun ja Kikin yhteistyö alkaisi sujua, mulla oli siitä varma olo.

Taukotilan ikkunanpielet olivat saaneet taakakseen kohtuullisen lumikerroksen, jonka tuuli oli lyönyt lasia vasten. Illan hämärästä loisti enää vain päärakennuksen portaille sytytetyt kyntteliköt ja lasin heijastama peilikuva musta. Virnistin omalle kuvajaiselleni ja lösähdin sohvalle. Kaivoin kännykän taskustani ja toisella kädellä kurkotin pöydälle aseteltuja pipareita.

"Jaaha suakin näkee", Jassu irvisti heti portaat ylös kiivettyään.
"No tottakai", tokaisin mutustaen piparia.
"Aikookos neiti tänään saada jotain aikaankin vai löhöätkös siinä?" tuo kysyi.

Vastasin kysymykseen nielaisemalla viimeisen palan herkustani ja siirtymällä kaivamaan kaappiani, jonka täytteenä oli viikkoja aiemmin paketoimani joululahjat. Vedin villapaitani päälle toppatakin, ja vaihdoin hanskat paksumpiin.

"Tuuleeko ulkona?" kysyin Jassulta.
"Vähän välillä, ei niin, että liikkeessä paleltuisi", kuului vastaus.
"Oliko kentällä porukkaa, ja onko kentän valot päällä?", jatkoin kuin kyselyikäinen.
"Ei ja joo", nainen mutisi lehtensä ja kahvikupposensa ääreltä.

Nyökkäsin, vaikkei Jassu sitä huomannutkaan, ja tungin Kikin herkut takin taskuun. Hipsin alakertaan ja nappasin mukaani ponin harjaboksin. Juttelin tammalle mukavia avatessani karsinan ovea, ja se näytti jo rauhoittuneen. Turpa hamusi aktiivisesti pehmikkeitä ja korvat heiluivat äänten mukana uteliaasti aivan kuten terveellä nelijalkaisella kuuluikin. Rapsutin Kikiä harjantyvestä, ja ponin huomioidessa mut pehmeällä hörähdyksellä mä uskaltauduin harjaamaan sen läpikotaisin. Jalat ja kaviot tutkin erityisen tarkasti jokaisen haavan varalta. Ei mitään huomioitavaa, kaikki oli perusputsausta vaille valmista. Nappasin karsinan seinämän toisen puolen riimunnarun, jonka kiinnitin päitsiin. Tänään me kokeiltaisiin irtojuoksutusta.

Ulkona oli pimeää, mutta valkeat nietokset valaisivat aivan sopivasti tietä. Jassu oli nähtävästi joulutuulella, kun tallin oviin oli ilmestynyt teemaan sopivia kranssejakin. Tunnelma oli talvinen ja mun sekä Kikin hengitys huurtui ilmassa, ja lumi natisi astuessa jalkojen alla. Pieni muutama-asteinen pakkanen sai tamman hieman villiintymään, se hyppelehti pää ylhäällä eteenpäin ja puhkui innosta. Kaikkeni yritin olla passiivinen, jotta poni ei saisi syytä ilveillä sillä tapaa.

"Noniin rontti, puretaan nyt kunnolla energiaa pois, jooko?" juttelin Kikille päästäen sen irti riimunnarusta. Mä lähdin juoksutusraipan ja riimunnarun kanssa kentän portille sulkeakseni sen. Vedin valkoisen laudan pystypalkkien väliin, joka sulki Kikin pääsyn tallipihaan, ja heitin narun aidan päälle odottamaan. Käännyin palatakseni Kikiin, mutta tuo seisoikin aivan niskassani kiinni. Hymyilytti kamalasti.

"Kun oot vapaa menemään, et mene? Oot ihan hölmö", naurahdin ponille rapsuttaen sen kaulaa.

Ohitin ponin kävelläkseni kentän keskelle, josta voisin parhaiten aloittaa. Hitaanpuoleisesti Kiki kääntyi mun puoleeni, ja oli kävelemäisillään kohti. Noin puolessa välissä matkaa hevosenvaistot veivät vallan ja ponin etupää alkoi laskeutua kohti vähän kovettunutta hiekkaa, jota lumi ei kuitenkaan peittänyt. Se kierähti selälleen ja näytti nauttivan piehtaroimisestaan kaikin siemauksin. Pari kertaa se kääntyi kyljelleen ja kellahti kuitenkin uudelleen selälleen. Hetkessä Kiki nousi istualleen ja lihasvoimineen, jota sillä piisasi, se nousi seisaalleen ravistellen hieman pörröttynyttä talvikarvaansa.

"Nonii..", mutisin itsekseni.

Mutta ei, Kiki kulki hetken turpa hiekassa, ja kellahti heti perään uudelleen maantasalle. Se hieroi päätään niin voimakkaasti maahan, että olin varma päitsien nirhautumisesta rikki. Vislasin sille, ja kuin taikaiskusta se pompahti seisaalleen, ravisteli itseään ja nosti käynnin kautta ravin. Ei huono. Annoin tamman hetken ravailla omaan tahtiinsa vapaasti ylimääräisen energian purkamiseksi; se heitteli päätään ylös-alas ja vaihteli suuntaansa. Ravin hidastuessa heilautin tallista mukaani nappaamaa raippaa ponin edestä, jotta se vaihtaisi suuntaansa. Suunta muuttui laukannoston kera, mutta laukka muuttui kuitenkin takaisin raviksi parin hypähtävän askeleen kautta. Raipan avulla sain ponin juoksemaan kentän laitojen mukaisesti samaan suuntaan, kunnes toisin siltä pyysin. Pyysin Kikiä raipan ja ääniapujen avulla tekemään temponvaihteluita ja pysähdyksiä, jotka sujuivatkin yllättävän mallikkaasti. Pysähdykset tulivat pienellä viiveellä, mutta poni silti kuunteli mua ja teki mitä oli tehtävänä. Olin tyytyväinen, sillä sain meidän välillemme edes jonkunlaisen yhteyden. Tälläisesta maastatyöskentelystä oli hyvä jatkaa.

Thea & Kiki 5HM~♥

[Thea]

Tähti tähdistä kirkkain
5.12.2012

Viskaisin kuluneen koululaukkuni Affyn merkkilaukun vierelle taukotuvan nurkkaan ja istahdin puisen pöydän ääreen tyttöä vastapäiselle penkille. Mä en oikeastaan ollut koskaan tiedostanut omaa vähävaraisuuttani, sillä mä olin niin tyytyväinen pieneen. Mulla oli läheinen ja tiivis perhe, jonka lisäksi hoidin pitkään unelmoimaani estepainotteista ponia ja sain lyhyessäkin ajassa paljon hyviä kavereita niin koululta kuin talliltakin. Se ei tosiaan ollutkaan ihan niin pientä, eikä raha ole muutenkaan koskaan ollut mun suuressa suosiossani. Sitä on aina ollut sen verran kun on tarvis, enempää ei ole kaipailtu. Ehkä mun kylmäpäisyyteni ja kyky nauttia irtiotoista sai ihmiset viihtymään edes pienen hetken mun seurassani. Tai kenties mun estoton puheliaisuuteni?

"Mitä teet?" utelin Affyltä katsellen hänen touhujaan.
"Joulutähtiä vaan tänne taukotupaan", hän vastasi aika ujon hiljaisesti liimaten kahta paperisuikaletta toisiinsa.
Hymyilin oikeastaan tietämättä mitä sanoa, sillä Affyn vastaus jätti aika kylmäksi.
"Näyttää kivalta, opetatko jos kokeilen?" kysyin ystävälliseen sävyyn.
Hetken tyttö näpersi liimapuikkoonsa keskittyen, kunnes työnsi eteeni monisteen, jossa oli selvät ohjeet paperijoulutähden tekoon.

Pidin suuni kiinni ja annoin itselleni vielä suhteellisen vieraalle tytölle rauhan. Nappasin pari valkoista paperia pinosta, ja aloin taitella ja leikellä ensimmäistä täsmällisesti ohjeiden mukaisesti. Mietin jatkuvasti, mitä voisin sanoa, mutta päädyinkin aina hiljaisuuteen. Mitähän Affy mietti? Hiljaisuus ei ollut kiusaantunut, se oli vaan..hiljaista. Mä olin normaalisti niin puhelias ja ehkä hitusen päällekäyväkin, joten mulla oli vähän vaikeuksia sopeutua sellaiseen puhumattomuuteen. Tilannetta helpotti portaista kuuluva ryminä, jonka seurauksena Emman vaaleat kasvot ilmestyivät ovensuulle.

"Ai katos täällä onki jo porukkaa, moi", tyttö huohotti posket punoittaen.
"Taisit säkin tulla suoraan koulun penkiltä", naurahdin Emman laukun nähtyäni.
"No jep, ja juoksin vielä bussiinki", hän selitti rättiväsyneen ankeasti viskaten oman laukkunsa muiden sekaan. "No mutta, mitäs täällä tehdään eikä mua ole pyydetty mukaan!"

Tyrkkäsin keskeneräisen teokseni Emman kontolle, ja painelin itse kättäni tytöille heilutellen alakerran ilmoitustaululle, jossa tuntilaisia näkyi jo pyörivänkin. Ensimmäinen tunti alkoi normaaliin tapaan viideltä, joten mä uskoin voivani ihan hyvin varata ainakin puoli maneesia mun ja Kikin käyttöön neljästä viiteen. Toimiston ovi oli raollaan, mutta sisältä kuului puhetta. Koputin ovenkarmiin ja astuin sisään.

"...varsa Ellille!" kuului innostunut hihkaisu nuoremman tallityöntekijän suusta. Ehkä mä kuulin vain väärin, ja eihän asia mulle kuulunutkaan. En voinut kuitenkaan olla kuvittelematta Ellin minikokoista jälkikasvua. Hymyilin varmasti tosi hölmösti, sillä Jassun ja Catun odottavat silmät tapittivat mua huoneen perältä kummaksuen.
"Nii tosiaa joo, voinhan mä mennä maaneesiin neljästä viiteen?" varmistin Jassulta. "Sen jälkeen vissiin vähän viilennyttäis maastossa, riippuu vähän pääseekö Kiki hikoamaanki."
Myöntävän vastauksen saatuani mä nappasin Kikin riimunnarun sen karsinalta. Vedin takinkaulustani leukaani kylmyydeltä suojatakseni korkeammalle ja astelin ovesta ulos ja tarhoille.

"Mitä tyttö?" mä lepertelin ponille, joka hamusi mun taskujani heti alkuunsa. Silitin sitä harjantyvestä pikaisesti ja nappasin tamman kiinni. Tänään ei ollut aikaa temppuilulle, jotta me ehdittäisi käyttää meille varattu aika maneesissa hyödyksi. Vein Kikin karsinaansa ja painelin lähes juosten maneesille laittamaan esteitä paikoilleen. Tein koko maneesin alueelle kuusiesteisen "radan", jota me tuskin ratana hyppisimme. Näin välimatkat pysyisivät vielä kohtuullisen suurina. Rata muodostui pystyesteistä, nousuoksereista sekä trippelistä, joilla korkeutta oli keskimäärin n. 70 cm. En ollut itse hypännyt aikoihin, eikä sen puoleen Kikikään, sillä Jassu oli hoitanut lähinnä vaikeimman kouluvääntämisen, joten saipa nähdä mitä tästäkin tuli. Esteisiin me painotettaisiin joulun jälkeen paremmalla otteella, ja toivon mukaan valmentajan kera.

Palailtuani talliin mua vastaan tallipihassa käveli Meeba, jolta mä pyysin apua maneesiin, kunhan olisin saanut Kikin valmiiksi. Innokas tallityttö suostui enempiä kyselemättä nostelemaan mahdollisesti pudonneet puomit ja katsastamaan mun istuntani. Lisäksi seurantaa vaatisi Kikin selkä pitkillä esteillä -varsinkin trippelillä-, jotta tietäisin, käyttääkö tamma selkäänsä tarvittaessa tarpeeksi. Jassu ei toisaalta ikinä ole selän vajaasta käytöstä mitään maininnut, joten sen kanssa tuskin olisi ongelmaa. Mä harjasin Kikin nopeasti, mutta tehokkaasti ja huolella, jonka jälkeen Kiki sai päällensä suitsien ja apuohjien lisäksi aristamansa satulan. Pienen vänkäyksen jälkeen mä talutin nätin tamman maneesin ovesta sisään, jonka Meeba sulki heti mun ja Kikin päästessä sisäpuolelle. Heitin raipan maneesin seinää kiertävän loven päälle, jossa makaavat puomit. Mä tuskin raippaa tarvitsisin, koska olin kuullut Kikin lämpenevän esteillä hyvinkin herkästi. Talutin tamman keskelle maneesia, kiristin vyötä ja nousin selkään. Selästä käsin mä lyhensin reippaalla otteella jalustimia, jotta mä myös pysyisin selässä, jos Kiki hyppäisi sen tasoon nähden pienehköt esteet varauksella.

Alkuverkat tehtiin joka askellajissa, ennen kuin esteille siirryttiin. Esteille vein Kikin yksi kerrallaan, sarjoja en ollut rakentanut yhtäkään, eikä hypitty ratana esteitä juuri ollenkaan. Tältä tunnilta mä halusin löytää tamman rytmin hyppäämiseen, johon mä pääsin hyvin mukaan. Ponilla kieltämättä on kapasiteettia aika reilusti isommille esteille, joita mä toivoin vielä joskus hyppääväni Kikillä myös kisoissa. Paljon töitä kyllä vielä olisi edessä, että mä olisin radoille taas valmis, mutta kaikkeni mä tein ja mulla oli vahva tunne onnistumisesta Kikin kanssa. Mun täytyi muistaa kysellä Jassulta, aikooko hän pitää Shelyssä minkäänlaista valmennusta, tai tulisiko kenties ulkopuolinen valmentaja pitämään valmennuksia Shelyyn. Tunnin verran me tehtiin harjoituksia maneesissa, ja Meeba ei oikein osannut kuin kehua, vaikka tiesinkin meillä olevan vielä runsaasti treenattavaa. Pyysin tyttöä avaamaan maneesin liukuoven, jotta voisin käydä heittämässä Kikin kanssa pienen lenkin tallin lähimaastossa loppuverkaksi.

"Okei joo, mä voin ottaa nää esteet pois ku tuntilaiset on kumminki iha pian tulossa", tyttö hymyili mulle kuin enkeli avatessaan ovea.
"Oot paras, kiitti ihan hurjasti. Jään yhen auki!", huikkasin säteilevälle tytölle olkani yli.

Ulkona ei ollut kylmä, ja Kikin puuskuttaminen allani rauhottui kävellessämme kuitenkin yhä reipasta käyntiä. Taivas oli pilvetön, ei tuullut ja vain kuu tähtineen loisti taivaalla valaisten tietä. Mä hiljennyin omiin ajatuksiini, ja mun mieleni täytti lämmin tunne siitä, että kohta olisi joulu. Kirkkain tähti tänään taisi kuitenkin olla tuo velmu vaalea poni, Kiki.

Thea & Kiki 6HM~♥

[Thea]

Kuusenneulasia ja sammuneiden kynttilöiden tuoksua
28.12.2012

Svolværin pienessä kaupungissa oli joulun aikaan lunta piisannut, kuin myös Shelyesin tiluksilla. Tohinaa oli riittänyt viimeiseen puristukseen asti, kun 22. päivä lähes koko Shelyesin kaarti suuntasi nokkansa kohti Suomea. Matka oli kaikin puolin onnistunut ja toi mukanaan monta uutta kokemusta myös varmasti muillekin. Kieliero tosin oli hämmentävää, vaikka osa meidänkin tallilaisista puhuukin sujuvaa suomea. Sitten oltiin me, jotka ei ymmärretty mitään, mitä ei ollut englanniksi tai norjaksi vartavasten meille käännetty. Nyt kun joulusta on jo muutama päivä vierähtänyt, on alkanut toiminta tallilla rauhoittua ja viikot rullata lähes arkiseen tapaansa eteenpäin. Taukotuvan nurkkaa koristi edelleen pieni joulukuusi, jonka neulaset ovat yksi kerrallaan vähällä irrota ja pudota lattialle, ponien karsinoissa oli hoitajien asettelemat koristeet, ikkunoissa loisti sähköiset kyntteliköt pimeitä iltoja valaisemassa ja joka ovissa oli havukranssit. Lisäksi pöydillä ja joidenkin kaappien päällä oli jo loppuunsa poltetut kynttilät, joista steariini oli valunut mitä mielenkiintoisimpiin muotoihin.

Tänään aamusta oli pakkanen käynyt nollassa, mikä oli saanut lumet tieltä sulaksi loskaksi. Aamun kääntyessä päiväksi oli pakkanen kirinyt uudelleen ja tiet olivat jäätyneet kiiltäväksi peilipinnaksi. Hanget eivät plussa-asteista välittäneet, vaan nietokset loistivat iltapäivän viimeisten auringonsäteiden alla yhtä korkeina kuin eilenkin. Muutosta ei juuri huomaisi. Mä liukastelin tieni läpi jäisen tallipihan ja huokaisin helpotuksesta kun sain käteni yltämään puiseen ovenkarmiin kiinni ja jalkani kynnyksen yli. Kävelin ison tallin käytävää eteenpäin huppua päästäni nykien ja ohikulkevia ihmisiä hoitajien etiketin mukaisesti tervehtien. Kiki ei seisonut karsinassaan, mikä ei toisaalta tullut mitenkään yllätyksenä vähäisten pakkasasteiden vuoksi. Varmasti joka poni kirmaili tyytyväisenä pirteässä pikkupakkasessa lajitoivereideen kanssa.
Poimin tieltäni riimunnarun, joka oli hylätty keskelle tallin käytävää. Nostin sen viereisen karsinan sille varattuun koukkuun, ja vilkaisin pikaisesti koko käytävän pituudelta, ettei muuta olisi pudonnut hevosten jalkoihin pyörittäviksi. Hymähdin tyytyväiseen sävyyn ja loikkasin taukotupaan vievään portaikkoon iloisesti kun pieni gaselli.

"Heippa", mä tokaisin kaikille enkä kenellekään vilkaisten koko huoneen poikki hymyillen. Sain muutaman vastauksen takaisin, ja lopuilta hoitajilta myötäileviä hymyjä. Porukka istui suht hiljakseen ja aloin jo ihmetellä mitä on sattunut.
"Jassoojassoo, tännehän on saatu porukan lisäystä jälleen", vinkkasin silmää jotenkin tutun -mutta silti vieraan- näköiselle blondille.
"Jees, ollaan me vilaukselta nähty joskus. Oon Inkeri ja hoitelen nykyään taas Nettee", tytön silmät loistivat. Huitasin kättäni myöntävästi hänen suuntaansa, ja painelin kaappiani kaivamaan. Se näytti taas tilavalta lahjakuorman ollessa tipotiessään, eikä mun tarvinnut varoa särkemästä mitään. Nappasin matkaani ratsastustakkini ja -rukkaset, suljin kaapin ja talsin alas käytävälle yhtä iloisesti kun olin hetkeä aikaisemmin tullutkin. Mulla ei ollut hajuakaan mitä mä tänään touhuaisin, halusin vain viettää aikaa Kikin kanssa, sekin kun oli taas jäänyt turhan harvaan kertaan lähiaikoina.

Ratsastussaappaat luistivat tallin pihassa armottoman paljon vetäen mut persiilleni vasten kirkkaan jäistä pintaa, ja mun mieleni teki jo kääntyä takaisin lämpöiseen tupaan, jossa tuoksui heinälle ja kuului pehmeää puheensorinaa.. Hrr, mä huomasin juuri pitäväni enemmän kesästä. Urheasti mä kuitenkin kampesin itseni ylös ja tepsutin tarhalle asti, jossa Kiki viiletti menemään turpa korkealla ilmassa. Vislasin kevyesti ja sain monen ponin korvat hörölleen, mukaanlukien myös tuon vaalean tamman. Sain olla kiitollinen, kun Kiki kerrankin asteli mun luokseni kiltisti ja alistuvin katsein, ja sain napata tuon kiinni ilman minkäänlaista tappelua ja velmuilua. Rapsutin ponia kaulalta ja laskin sen portista ulos. Kikikin otti varovaisia ja lyhyitä askelia, vaikka sen kengät olisivat varmasti muutenkin pitäneet. Ehkä ponin askellus johtui vieressä horjuvasta hoitajasta, joka saattaisi taas kaatua minä hetkenä hyvänsä jalkoihin. Ihan turvallisesti me päästiin talliin asti, ja poni omaan lämpöiseen koristeltuun karsinaansa. Jokohan olisi aika riisua jouluiset koristeet? Mä astuin karsinan puolelle myös ja katsastin ponin korvista kavioihin. Varsinainen lumiponi; aamuinen loskalumi oli muodostanut paakkuja pörröttyneeseen talvikarvaan niin mahaan, jalkoihin, harjaan kuin häntäänkin. Kiristynyt pakkanen oli jäädyttänyt vetiset paakut ikävästi, ja ne kiristivät aivan varmasti ihoa. Paakkuja ei saanut harjaamalla eikä sormin irti repimättä karvoja paakkujen mukana, joten mulla ei ollut vaihtoehtoja. Mun oli pakko viedä tamma pesuboksiin ja sulatella paakkuja lämpimällä vedellä. Mua vähän harmitti, koska olin aikonut viedä Kikin vielä ulos, mutta eihän märkää ponia ulos vietäisi jäätymään. Ainakin mun täytyisi odottaa sen täydellistä kuivumista.

Astuin ulos karsinasta ja vedin liukuoven perässäni kiinni. Kävin kulman takaa katsomassa, olisiko pesuboksissa ketään. Paikka oli tyhjillään mutta lattia märkä, josta päätellen muillakin oli sama ongelma lumen kanssa. Kipaisin hakemaan Kikin karsinastaan, ja se tuntui siirtyvän enemmän kuin mielellään lämmenneen lattian päälle. Laskin letkusta vettä lattialle, ja se tuntui käteen aivan liian kuumalta. Säädin lämpöä hetken ja laskin painetta jolla vesi hanasta tulee. Silitin tammaa kaulalta, johon annoin veden virrata hiljalleen. Kiki ei laittanut vastaan yhtään, päin vastoin se laski kaulaansa hieman alemmas ja tuntui nauttivan olostaan. Se nojasi päätään riimuun, joka oli kiinnitetty molempiin vastakkaisiin seiniin. Hieroin harjan lumisia paakkuja sormieni väliin samalla kun lämmin vesi virtasi niiden läpi. Samoin mä tein tamman mahalle, jaloille ja hännälle, eikä se aristanut mitään kohtaa. Seisoi vain kuuliaisesti paikallaan, eikä tällä kertaa näyttänyt tammamaista puoltaan yhtään. Kuivasin Kikin niin kuivaksi kun vain kykenin, ja vein sen takaisin karsinaansa kuivattelemaan loppuun. Mä heitin tamman niskaan ohuehkon loimen, ettei se paleltuisi karsinan ollessa kuitenkin suhteellisen lähellä ulko-ovea, josta porukkaa tuntui lappavan kokoajan sisään. Heitin takkini taskusta Kikin ruoka-astiaan pari herkkua, ja painelin taukotupaan varmistettuani karsinan oven olevan kiinni.

***

Kun mä voin todeta karvan olevan täysin kuivaa, mä hain Kikin harjat ja suin ponin vielä kauttaaltaan. Eihän se pölyinen tai mutainen ollut, mutta vilkastuipahan ainakin pintaverenkierto. Mä olin keksinyt tekemistä Kikille sillä aikaa, kun mä istuin taukotuvassa odottelemassa neidin kuivumista. Ottaisin kerrankin kaiken hyödyn irti talvesta ja luminietoksista. Tamma kulki nätisti liinan toisessa päässä, kun me käveltiin -liukasteltiin- samalle tielle, mistä kaikki tallin maastoreitit alkaisivat. Maastoon me ei todellakaan aiottu liukastelemaan, tänään ei ollut sopiva päivä siihen. Sää kyllä muuten antoi myöten; taivas oli vielä tavallaan kirkas ja valoisuus sai lumen puissa ja maassa kiiltämään, pakkasta ei ollut paljon eikä tuullutkaan enää kuten aamulla. Mä voisin siis ihan hyvin seisoksia paikallani ja antaa Kikin juosta. Sen lihakset kaipaavat ajoittain juuri tälläistä tehotreeniä, kilpaponihan se loppujen lopuksi on aina ollut. Ja toivottavasti tulee vielä pitkään olemaankin. Mä avasin jo kauan tyhjillään olevan laitumen kankeaksi jäätyneen portin ja tarvoin vähän alle polven korkuiseen hankeen. Kiki työnsi turpansa lumeen ja sai pinnalle vasta sataneen puuterilumen pöllyämään ympäriinsä. Ilmeisesti myös omiin sieraimiinsa, kun tätä tapahtumaa seurasi kovaääninen pärskähdys.

"Noniin tulehan nyt", mä kannustin Kikiä keskemmälle laidunta. Poni asteli edelleen vierellä, mutta odotetusti tammamaisesti ympärilleen poukkoillen ja lunta potkien. Mä pysäytin tamman ja astelin normaalia reippaammin joitakin metrejä kauemmaksi. Vilautin vähän raippaa ja Kiki alkoi askeltaa hieman hitaanpuoleista käyntiä, mutta menköön se nyt hangen piikkiin, vaikkei lumi ollutkaan raskasta, vaan juuri nimenomaan puuterimaista. Joutui tuo kuitenkin vähän korkeampia ja pidempiä askelia ottamaan pysyäkseen liikkeellä. Joka askeleella lunta pöllähti roimasti, ja ponin taakse alkoi muodostua epämääräinen ura. Maisemat olivat hyvin talviset, lunta oli joka puun oksalla ja hankia näkyi silmänkantamattoomiin suurella laitumella. Juoksutin Kikiä vielä myös ravissa ja laukassa välillä suuntaa vaihtaen. Poni alkoi jo puolen tunnin jälkeen selvästi hiota ja puuskuttaa, joten oli selkeä aika lopettaa.

Thea & Kiki 7HM ~♥

[Thea]

Valmistautumisia
27.1.2013

Mä olin tullut Shelyesiin jo ennen yhdeksää. Taivas tuprutti maahan uuden kerroksen puhdasta lunta mun odotellessani Jassua isoon talliin. Hän oli luvannut katsoa mun kanssani Kikin varusteita valmiiksi helmikuun ensimmäisen päivän matkaa varten. Me oltiin lähdössä takaisin Suomeen, Ruolampeen. Estekisat häämöttivät, ja kieltämättä mua jännitti hurjasti. En edes tiennyt, lähtisikö täältä joku mun mukaani.

Nojailin tamman karsinaa vasten seuraillen sen liikkeitä. Se kävi toistamiseen koluamassa ruokalaariaan, vaikka olikin sen sisällön syönyt jo tunteja sitten. Catu hääräsi ympärillä; lakaisi lattioita, vei hevosia tarhaan ja siivosi karsinoita. Musta alkoi tuntua kuin olisin hänen tiellään, joten nappasin Kikin riimunnarun ja päätin auttaa edes sen yhden ponin verran. Tamma tuntui piristyvän heti, kun karsinan ovi lyötiin auki. Se lähes rynni käytävään Catun taluttaman Heran perään. Mä sain vähän pidätellä sitä, etten jäänyt Kikin ja ovenkarmin väliin litistyksiin. Ulkona poni steppasi turhankin rivakasti, ihan kun sillä olisikin ollut kiire jonnekin. Tarhan puolella irti päästessään vain lumi pöllysi tamman ilopukkien jäljessä.

"Ootko käyny jo varsoja kattomassa?" Catu kysyi kuin ohimennen kävellessämme takaisin tallille.
"En oo vielä, sä ilmeisesti oot?" mä varmistin.

Tyttö nyökkäsi hymyillen ja näytti siltä kuin olisi uppoutunut ajatuksiinsa. Varsakuumetta taitaa olla nyt liikkeellä koko tallissa, mietin. Kun Jassua ei edelleenkään näkynyt eikä kuulunut, mä ilmottauduin vapaaehtoiseksi karsinoiden siivousurakkaan. Aloitin tietysti Kikin karsinasta, ja aivan karsinajärjestyksen mukaisesti. Siitä oli aikaa, kun mä olin viimeksi sitä putsaillut, sillä Catu oli lähes aina tallille tullessani sen kerennyt puunailemaan. En muistanutkaan, että se näin työstä kävisi. Kun mä pidin "ansaitsemani tauon", tallin pää suvaitsi ilmaantua käytävälle kaikessa kauneudessaan.

"Noni, nyt voidaan katsoo niitä romppeita", Jassu irvisti mun suuntaani.
"Joo'o", tokaisin hymyillen ja kävelin hänen perässään varustehuoneeseen.

Katselin oven suulta naisen touhuja; kuinka hän nosteli harjoja, remmejä, suojia ja pinteleitä yhteen kasaan. Jos totta puhutaan, mulla ei ollut hajuakaan mitä mun täytyisi ottaa mukaan. En mä ollut koskaan ennen lähtenyt kisamatkalle toiseen maahan! Kikin useat aikaisemmat kokemukset matkustelusta edistivät jo kummasti matkaa Suomeen ja oli hyvä tietää, ettei poni streessaantuisi matkasta. En mä uskonut, että pitkähkökään matka vaikuttaa meidän suoritukseen, Kiki on kuitenkin varma poni. Sen lisäksi Jassu oli jo aikaisemmin joulukuussa puhunut mulle kuljettajasta, joka on lähes aina ollut kuskina Shelyn ponien matkoilla. Kuuleman mukaan ennakoiva ja rauhallinen mies, jonka kyydissä ei yhdestäkään ponista ole tullut laitakauhuista.

"Meidän täytyy muuten kattoo sit ennen matkaa poistetaanko kengät Kikiltä kokonaan", Jassu pohti ääneen. "Ainaki hokit irrotetaan."
Hän kaivoi isosta laatikosta kuljetussuojat, nahkariimun, varariimun ja narun, häntään käärittävän pintelin sekä loimen.
"Talolla on sit vielä Kikin tunnisteasiakirjat", Jassu katsahti muhun. "Pitää kyl ettiä viel se hevospassi, mut tallessa jossain sekin on."
Mä nyökkäsin, musta tuntui, että olin nyt suht. perillä asioista.
"Mä voin varmaan vielä puhistaa ton estesatulan ja suitset tänää?" mä kysyin, vaikka tiesinhän mä saavani myöntävän vastauksen.
"Onko sulla muute vaatteet itelläs valmiina?" Jassu huolehti.
"On joo, tai eihän ne mitkään uusimmat ole, mutta pärjään niillä ihan mainiosti", vastasin.
"Okei noni hyvä, tässä nää nyt sitten suunnilleen on, loppu mitä tarvitaan esimerkiks ongelmatilanteita varten löytyy sit autosta."

Nyökkäsin ja väistin Jassun kävellessä ohitseni varustehuoneesta ulos. Keräsin kaikki tavarat yhteen pienenpään tilaan, jottei porukka alkaisi kompuroida niihin. Nostin hyllyn päältä sienen ja puhdistusaineen ja satulan alas parrulta. Puhdistin Kikin varusteet niin huolellisesti kuin kykenin ja niin kiiltäviksi kuin kykenin. Kaikki tämmöinen valmistelu sai mut vaan innostuneemmaksi ja jännittyneemmäksi, enkä mä malttaisi odottaa koko matkaa. Ruolammen talli oli kuitenkin entuudeltaan jo hieman tuttu, entäs sitten kun lähden taas Suomeen helmikuun puolessa välissä aivan vieraalle tallille Zafiriin? Ehkä nekin kisat sujuisivat samaan syssyyn yhtä mallikkaasti kuin toivoin näidenkin kisojen sujuvan.
Potkaisin kenkäni niille tarkoitettuun tilaan portaiden alapäähän, ja nousin ylös taukotupaan.

"Catherine, mites Noora voi?" mä kysyin ystävälliseen sävyyn.
"Niin ja Lina kanssa", kohdistin sanomani Beatalle.
Sain iloisia vastauksia molempien suunnilta, joten taisipa Shelyesin talli saada kaksi vahvaa tammaa lisää. Lösähdin taukotuvan sohvalle muiden viereen, ja kaivoin kännykkäni esille.

Vastaanottaja: Äiti
Viesti: 1.2 Suomessa, Ruolammen tallilla estekisoissa!

Thea & Kiki 8HM ~♥

[Thea]

Odotettu palkitseminen



Kiki palkittu ensimmäisestä sijasta Zafirin estekisoissa 10.2.2013. (Sija 1/48)

Palkinnot: Mesty

[Jassu]

Käytiin Kikin kanssa vähän humputtelemassa ilman satulaa maneesissa.

Lål löysin jonkun vanhan luonnoksen ja tekasin äkkiä ton loppuun ilman värejä :'D Antakaa armoa rakenteelle ku ei ollu mitään mallia ja vanha luonnos muutenki..

[Thea]

Luminen talvimaasto
-vähän erilaisissa merkeissä-
7.3.2013

Tuuli pyöritti lumihiutaleita ilmassa, kun mä kävelin tallipihan poikki päätalliin. Kikin karsina huusi tyhjyyttään, joten astelin suoraan taukotupaan tallin yläkertaan. Mielessäni oli kuppi kuumaa, jolla saisin jäätyneet luuni ja ytimeni sulamaan.

Catu ja Jassu olivat parhaillaan ryystämässä omaa osuuttaan kahvipannun sisällöstä lehtiä lukien. Mäkin puolustin omaa osuuttani ja täytin oman nimikkomukini höyryävällä juomalla. Käperryin taukotuvan sohvan nurkkaan Beatan ja Inkerin viereen lämmitellen sormiani mukia vasten.

"Mahtaa olla kylmä pihalla?" Inkeri naurahti.
"No joo, ei näy kevättä vielä", vastasin. "Lunta vaan tulee ja pakkasen lisäks tuuleekin. Toivottavasti ei mitään talvimyrskyä kuitenkaan tuu."

Tytöt pitivät pientä keskustelua yllä, mutta mä keskityin tyhjentämään kuppiani, jotta saisin pian haettua Kikin tarhasta ja liikutettua sen. Ilma ei kyllä houkuttanut lähtemään, mutta ei sää tuosta odottamalla paranisi. Tai ainakin saisin odottaa kauan. Siirryin kaivamaan kaappiani ja nostelin ulos lämpimiä vaatteita; fleecen, toppahousut, talviratsastusrukkaset sekä lampaanvillatäytteiset kengät. Niiden lisäksi nostin penkille vielä turvaliivin.

"Mihis naparetkelle sä olet lähdössä?" Jassu kysyi hetken mun puuhiani seurattua.
"Ihan vaan tuohon tallin viereiselle laitumelle", tokaisin. "Kun ei me Kikin kanssa maneesiinkaan mahduta."
"Laitumelle?" Catukin kiinnostui keskustelusta.
"Joo, mulla oli mielessä suksiohjasajoa", vilkaisin epäröiden Jassuun, joka näytti sanattomalta ja mietiskelevältä. "Tiedänhän mä että Kikille on aika uutta, että perässä roikkuu joku. Mut kokeillaan varovasti."
"Eikö siellä laitumella oo paljon lunta, sähän uppoot sinne hankeen", Jassu sanoi hetken mietittyään. "Jos menisitkin ihan jotain maastoreittiä pitkin, ja puhelin sit mukaan. Ja mielellään joku toinen ratsukko varmuuden vuoks."

Inkeri ilmottautui mun onnekseni oitis vapaaehtoiseksi, vaikka ulkona olikin järkyttävän kylmä. Vedin parhaillaan takkiani fleecen ja turvaliivin päälle, ja oloni oli lievästi sanottuna tukala. Kun mä olin pakkautunut tiiviisti vaatevuoren sisään, sanoin lähteväni hakemaan ponia tarhasta.
Tuuli ujelsi ikävästi mun raottaessani tallin ovea, ja tempaisi sen kolahtaen mukaansa. Kirosin mielessäni, kun työnsin ovea tuulta vastaan kiinni. Mä toivoin ja odotin jo kevättä, mutta juuri nyt siihen tuntui olevan vielä valovuosien matka. Kävelin tallin kulman takaa aukenevaa tietä, joka oli myös lumella vuorautunut. Ponien päät nousivat sitä mukaa, mitä lähemmäksi menin. Kikikin odotti jo tarhan portilla sisään pääsyä, joten kerrankin se oli helppo 'napata' kiinni. Vaikkakin tästä oli nappaamiset ja kissa-hiiri - leikit kaukana. Tamma löntysti rennosti mun perässäni talliin, jossa se pääsi omaan lämpimään karsinaansa. Heitettyäni riimunnarun sille kuuluvaan naulaan, mä lähdin noutamaan harjaboksia karsinalle.

Mä juttelin tammalle rauhallisesti sukiessani sen lumesta kostunutta talvikarvaa, joka oli hieman kiharalla. Kun olin harjannut koko ponin läpikotaisin, ja olin puhdistamassa kavioita, Catu paukahti ulkoa talliin kiroten hänkin.
"Ei hitto sä olet hullu ku meet tonne", hän sanoi mulle. "Mut tossa on sulle noi sukset ja laskettelulasit."

Tyttö jätti varusteet nojaamaan seinää vasten aivan Kikin karsinan viereen. Ajovaljaat löytyisivät varustehuoneesta, ja niiden laittamisen jälkeen olin valmis löytämään itseni lumisesta ojasta. Mä pistin kuitenkin kypärän päähäni ja laskettelulasit valmiiksi kypärän lipalle odottamaan, ennenkuin varustin tamman loppuun. Ihmettelihän se remmejä ja oli tarrata hampaillaan kiinni kun nostin valjaat selälle. Tässä sitä kuitenkin oltiin; ehjin nahoin ja Kiki nätisti valjaissa.

Siirsin tamman käytävään ja nappasin sukset kainalooni. Kurkkasin tallin ovesta, joko Inkeri ja Nette olisivat olleet pihassa valmiina. Näin heidän juuri kävelevän pihattotallille johtavaa tietä pitkin, joten mekin Kikin kanssa siirryimme pihaan.

"Mikä reitti mennään?" Inkeri kysyi hilpeänä.
"Ei mikään järkyttävän pitkä, en tahdo jäätyä näille suksille", naurahdin. "Miten ois jonkin matkaa Stor Kongsvatnetin rantaa?"
Inkeri myöntyi ehdotukseeni ja nousi Neten satulattomaan selkään. Mäkin asetuin suksilleni Kikin taakse, eikä poni ollut ymmärtää mitä puuhailin. Se taivutti kaulaansa katsoen taakseen muhun päin. Laskin lasit naamalleni.

"Pitäisköhän sun mennä edeltä, et Kiki ei liikaa innostu ja lähde vetämään mua mukanaan ihan päättömästi?" kysyin Inkun mielipidettä.
"Joo ehkä niin on paras", tyttö nauroi ajatukselle.

Nette lähti liikkeelle, ja Kiki olisi mieluusti lähtenyt heti perään. Sain hetken pidätellä ponia, ennenkuin myönnyin sen tahtoon. Laitoin polvet huomattavan koukkuun ja sukset pieneen aura-asentoon, jottei tamma vetäisi mua nurin heti alkuunsa. Annoin Kikin lähteä liikkeelle, mutta pidättelin sitä vähän, ettei tuo juoksisi heti Neten perään kiinni. Sukset luistivat pienellä vavahtelulla ja epävarmuudella, mutta luistivat kumminkin. Kun Kiki oli kulkenut nätisti jonkun matkaa, mäkin opin vähän rentoutumaan ja tasapainoni tuntui jo varmemmalta. Nette edellämme nautti kirpeästä pakkasesta ja satulattomuudesta kaikin siemauksin, ja oli välillä vähällä pukata Inkerin selästä. Mä sain keskittyä maisemiin, jotka olivat hyvinkin lumiset ja tyynet. Tuuli oli rauhoittunut ja luntakin tipahteli vain pieninä hiutaleina maahan, eikä niitä tuskin huomannut kuin ainoastaan katulamppujen valokeilassa. Pakkanenkin tuntui mitättömältä ilman tuulta, ja hyvä niin.

"Me voitais Neten kanssa ottaa ihan pikkupätkä ravia, mites te kaks?" Inkku kyseli. Mä en uskonut, että meidän vielä kannatti. Entä jos kuitenkaan en pysy vauhdissa pystyssä tai en saakaan Kikiä hidastamaan. Annoin tammalle pidätteet ja pyysin sitä pysähtymään. Ihan nätisti pysähtyikin, vaikka vähän viiveellä. Nette siirtyi raviin, ja sain taas ihan toden teolla pidätellä Kikiä. Kun välimatkaa kertyi jonkun verran, siirsin Kikin horjahtaen käyntiin. Tein muutamia pysähdyksiä ja temponvaihteluita käynnissä, jotta pystyin luottamaan siihen, että Kiki hidastaisi ravissa heti pyydettäessä. Inkeri ja Nette olivat kadonneet jo näkyvistä, joten siirsin tamman raviin. Mä hapuilin tasapainoni kanssa ja hain tuntumaa poniin. Reittivalinta oli ainakin hyvä, kun käännöksiä ei juurikaan ollut. Sain keskittyä vauhtiin ja pystyssä pysymiseen. Inkeri ratsuineen tuli taas näkyviin, joten oli aika hidastaa käyntiin. Tai niin luulin, kunnes tyttö huikkasi ottavansa laukkaa. Me Kikin kanssa ravattaisiin perässä.

Molemmat ponit siirrettiin käyntiin vajaa kilometri ennen tallin pihaa. Posket punoittivat viimasta ja koko nelikon hengitys muuttui huurupilviksi ilmaa halkomaan. Kylmä ei siltikään ollut yllättänyt.

"Olipa piristävää tämmönen vähän erilainen maastolenkki", myhäilin Inkerille.
"No niimpä, ja saatiin vielä nauttia näinki talvisesta säästä", Inkeri sanoi rapsuttaen Netteä kaulalta. " Ajatella, että kohtahan on jo kevät!

Thea & Kiki 10HM~♥

Talvimerkki suoritettu lumisella maastotarinalla (;
- Jassu

[Thea]

Vesiväreilyä



Päämerkki jäi taas pois.. Thea & Kiki 11 HM~♥

[Thea]

Uusia kasvoja
23.3.2013

Lumet tippuivat humisten rakennusten katoilta ja jääpuikot sulivat hiljalleen vesipisaroita tipahdellen. Vihdoin tänne pohjoisempaankin Norjaan saatiin aurinkoisia päiviä ja sen myötä toivoa kevään tulosta. Pakkasta oli kyllä vielä sen verran, että sormia paleli ilman lapasia ja posket punottivat ulkona touhutessa. Sven kolasi maneesin katolta pudonnutta lumivallia syrjään ja Catu talutteli poneja ulos aurinkoon. Mullakin oli enemmän energiaa kun aikoihin, vaikka koulun tuoma työmäärä söikin sitä jatkuvasti.

"Hemmetin koni!" mä näin Kikin poukkoilevan vähintään yhtä energisenä kuin mä Catun hellässä huomassa.
Naurahdin ja kuroin kaksikon kiinni muutamalla juoksuaskeleella.
"Sua ei ookkaan hetkeen näkyny", kuittasin aina-niin-pirteälle tallityöntekijällemme.
"Johtunee siit, ettet oo täällä naamaas näyttäny", hän iski takaisin.
Silittelin tammaa kaulalta kuin ylpeä äiti konsanaan, ja sain Catun suunnalta paheksuvia katseita.
"No kerro nyt vähän, onko täällä mikään muuttunu sillä aikaa kun mä olen istunut päivät pitkät nenä kiinni kirjassa?" utelin heti sisäpiirin tietoja.
"No eipä täällä hevosenpaskan lappamista kummempaa", tyttö tokaisi. "Niin jos ei lasketa noita Jassun värväämiä uusia hoitajakandidaatteja, jotka pyörii täällä kun muurahaiset tietämättä miten päin jännitykseltään olla."
"Millon Jassu aikoo päästää raukat paineistaan?" mä nauroin hieman säälivään sävyyn.
"Hyvä sun on siinä virnuilla, kun et koskaan ollut millään sijalla Kikin suhteen vaan sait hoitaa sitä tosta noin vaan, vaikka puolet tytöistä voi vain unelmoida tästä ponista", Catu mulkaisi Kikiin, joka steppasi hölmistyneenä paikallaan. "Mut ens viikon mittaan kai."
"Mä olinkin se yks onnekas", sanoin ja tein tietä kaksikolle, joka jatkoi matkaansa tarhoille.

Hymähdin itsekseni ja valmistautuneena ryppääseen vieraita naamoja astelin isoon talliin. Mun yllätyksekseni talli vaikuttikin aivan tyhjältä: vastaan ei tullut ihmisiä, eikä poneja. Päätin sitten kipaista suoraan taukotilaan. Heitin tallikenkäni portaiden juureen -jossa muuten lojui muutamat aivan vieraatkin kengät- ja kipitin portaat ylös.

"Moikka", sanoin reippaasti koko köörille. Tuvassa oli Beata, Fia, Meeba, Affy sekä ne kolmet vieraat kasvot. Arvioiden vähän nuoremmat kuin omani, mutta kaikki heistä näyttivät tosi mukavilta.
"Mitäs te, joko jännittää?" mä heitin jäätä rikkoen. Vastaukset olivat lyhyitä ja hiljaisia, ja tajusin juuri antaneeni itsestäni tosi päällekäyvän ja tönkön kuvan. Vahinko, mä sanoisin.

Kippasin kahvia omaan mukiini ja istahdin pöytään Affyn viereen. Jo muutamien hörppäysten jälkeen portaista kuului jälleen kolinaa, ja jokaisen uuden tallilaisen pää kääntyi hieman odottavasti oviaukon suuntaan. Nella loikkasi viimeisen askelman yli kieli pitkällä ja karvat viuhuen saaden aikaan monia ihastelevia äänähdyksiä. Koirat on söpöjä ja sitä rataa. Tytöt kuitenkin hiljenivät kun perästä tuli Catu ja Sven, Sven tietysti rinta rottingilla edellä; tietäen, että huoneessa oli uusia ujoja tyttöjä. Ei lupaisi hyvää, varsinkin Meeba sen tiesi, kun oli useimmiten Svenin härnäyksen kohde. Sen siitä saa, kun punastelee helposti.

"Mitäsmitäs", Sven kohotteli kulmiaan tyttöjen suuntaan Catun lyödessä tätä kyynärpäällä kylkeen.
"Joo Sven on pitkä, vaalee, melkosen lihaksikas ja komee mut kaikki ei aina oo miltä näyttää. Uskokaa tytöt", Catu aloitti paasaamisen.
"Ai jaaha tunnustuksia", poika iski silmäänsä ja kaappasi tytön kesken lauseen kainaloonsa.
"Ei, vaan olin sanomassa, että varokaa tätä. Oikeesti", Catu vetäytyi pieni hymy huulillaan irti tuosta vaaleaveriköstä, jota jokainen sohvalla istuva uusi tyttö vahtasi silmät pyöreinä.

Taas tilanne, jossa ei tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa. Päätin olla tekemättä kumpaakaan, joten tarjosin raskaan työn raatajille kahvia. Mä ja Meeba ei kestetty katsoa, kuinka Sven elvisteli itseään hurjasti nuoremmille tytöille, joten me häivyttiin yläkerrasta aika piakkoin.

Tarkoitus oli lähteä maastoilemaan, muttei kumpikaan raaskinut vielä lähteä hakemaan poneja tarhasta, kun ne juuri oli sinne viety. Päätettiin odotellessa putsailla varusteita; suitset purettiin ja pestiin huolella, jonka jälkeen alkoi taas kokoaminen. Satulakin kaipasi huolellista siistimistä, ja suojien harjaamiseen sai käyttää roimasti aikaa. Loppujen lopuksi varusteet kiiltelivät hyväkuntoisen näköisinä -kuin uusina, ja pääsimme virkistämään itseämme raikkaaseen kevättalvisäähän.

Thea & Kiki 12 HM ~ ♥

[Thea]

Nostalgian tuntua
30.3.2013

Kävelin bussipysäkiltä kohti Shelyesiä, enkä tällä kertaa yksin, vaan Emilien kanssa. Olin jo eilisiltana päättänyt viettää koko päivän tallilla, mutta suunnitelmiin tehtiin muutos heti tänä aamuna. Tai yritettiin tehdä. Emilie sysättiin päiväksi mun kontolleni. Ilmoitin mahtipontisesti ottavani pikkusiskoni mukaan, ja tässä sitä oltiin. Tyttö vierelläni käveli punaisessa toppahaalarissaan ja kumikengissään hieman jännittyneen näköisenä. Olin vihjannut hänelle, että saattaisi päästä itsekin ponin selkään, mutta pitäisin lopun yllätyksenä.

Muistan edelleen sen päivän kun ensimmäisen kerran astuin talliin tätini siivellä, ja olin niin heppatyttöä että. Näytin todennäköisesti juuri tuolta, kuin siskoni, ja tiesin niin paljon hevosista. Toisin sanottuna olin siis lukenut miljoonaan otteeseen läpi joululahjaksi saamani hevosenhoitokirjat. Tädilläni oli oma hevonen, jolla hän kisasi jatkuvasti ties missä. Ihailin häntä suuresti ja olin aina kateudesta vihreänä kun hän sanoi lähtevänsä tallille. Loppujen lopuksi tuo samainen hevonen potkaisi ukkini naisystävää sääreen ja sai sen vaurioitumaan pysyvästi ja hän on nykyään työkyvytön. Sen lisäksi tätini muutti pois opiskelemaan ja näin upea nelijalkainen vaihtoi omistajaansa. Se siitä sitten.

Nyt Emilien oli aika saada muistot ensimmäisestä kerrastaan tallilla, jotka hän tulisi muistamaan aina. Mä pidin tytölle ovea auki, kun hän pomppasi kynnyksen yli sisään tallin käytävään. Pieni pää pyöri joka suuntaan ja silmät heiluivat kuin peliautomaatin lukemat. Uutta ja ihmeellistä, jep. Kurkkasin Kikin tyhjään karsinaan ja totesin Emilielle, että poni olisi haettava tarhasta. Tyttö oli tapojensa vastaisesti hiljainen, mutta seurasi mua kuin hai laivaa. Nappasin riimunnarun karsinan ovelta ja painuimme ulos samaa reittiä mistä olimme tulleetkin.

Sää oli nätti ja selkeä, joten mun yllätykseni onnistuisi varmasti. Aurinko paistoi melkein kirkkaalta taivaalta, ja pieniä lumikuuroja tuli vain harvakseltaan ja ne olivat lyhytkestoisia. Tarhan portilla mä huhuilin Kikin paikalle, joka tulikin keväisestä säästä intoutuneena pienesti pukitellen. Emilie tuijotti otusta kuin hurjempaakin villipetoa ja väisti roimasti, kun talutin Kikin ulos tarhastaan. Tyttö sai itse laittaa portin kiinni, ja ylpeänä itsestään hän jaksoi kävellä vierelläni reippaasti talliin. Jätin Kikin käytävälle kiinni, jotta Emilie saisi osallistua sen hoitoon. Karsinassa kun tammalla oli tapana pyöriä vähän liikaa, juuri sen verran että pieni tyttö saisi painavan takaliston naamaansa vasten.

"Sä saat nyt hakea Kikin harjat, Emilie, ne löytyy tuolta pitkältä seinältä", mä ohjeistin käsilläni viittoen. "Siinä lukee 'Kiki', ihan kuin tässä narussa."
Tyttö nappasi riimunnarun kädestäni ja katosi nurkan taakse. Hetken kuluttua hän palasi juuri oikean harjaboksin kanssa, ja kehuin tyttöä hyvästä työstä. Hymy oli enemmän kuin korvissa asti. Ohjeistin Emilielle miten Kikiä käsitellä, ja varoitin kävelemästä sen takaa. Mä harjasin tamman kaulalta ja selästä, jonka jälkeen lykkäsin harjan tytön pieneen käteen. Varoivaisin, mutta päättäväisin, ottein poni tuli harjatuksi kauttaaltaan. Näytin siskolleni kaviokoukkua ja putsasin Kikin oikean etusen.

"Haluutko kokeilla, mä voin pidellä jalkaa", vinkkasin Emilielle, joka väisti seinään asti. Olin aika varma, että hän putsaisi kaviot vielä tämän päivän aikana.
Putsasin loputkin kaviot tammalta, jonka jälkeen siirsin sen käytävältä karsinaansa ja suljin oven visusti perässäni. Kiki oli pärjännyt hienosti, vaikka mun tietääkseni sillä ei ollutkaan paljon kokemusta lapsista. Heitin taskustani pari herkkua sen ruokalaariin.

Veimme harjaboksin paikalleen ja istutin Emilien ensimmäiselle rappusten askelmalle riisumaan kenkänsä. Kun kengät olivat veks, sai tuo nousta ylös taukotupaan katsomaan, olisiko siellä tytölle välipalaa. Sanoin tulevani pian perästä ja marssin toimistoon, missä Jassu pyöritteli paperiasioitaan.

"Saanko lainata Nettee tänään?" mä kysyin.
"Nettee, sä vai? Etkö oo vähän iso jo", nainen naurahti kevyesti irrottamatta katsettaan paperista.
"En mä itseäni sen selkään pistä, vaan Emilien. Mun 6-vuotias sisko siis", korjasin. "Mentäis Neten ja Kikin kanssa maastoon. Nette liinan päässä tietenki."
"No mikä ettei sit, kun Inkerikin lomailee. Tarviihan tallin pieninkin poni liikutusta", Jassu myöntyi.
"Okei kiitti, maksan Emilien osalta kyl saman verran kun mistä vaan tunnista", huikkasin poistuessani huoneesta.

Palasin siskoni luokse tallin yläkertaan, jossa oli myös Fia ja Emma. Tytöt olivat ottaneet Emilien hyvin mukaan juttuun ja antaneet hänen eteensä mehua ja keksiä. Tervehdysteni jälkeen mä siirryin etsimään hyllystä Emilielle sopivaa kypärää. Kun löysin lähes pienintä kokoa, iskin sen tytön päähän. Kieltämättä hän vähän yllättyi.

"No, onko sopiva?" virnistin.
Kysymystä seurasi myöntävä vastaus ja hämmentynyt kysymys mihin hän sitä tarvitsisi.
"Niin siitä puheen ollen, oisko kummallakaan teillä aikaa vähän avustaa tätä pienintä tallilaista?", tarrasin siskoni hartioista lähes äidillisesti kiinni. "Pitäis saada tytölle Nette ratsuks. Ite kun pitäis Kiki saaha samoihin aikoihin valmiiks."

Emma ilmottautui auttamaan siskoani, eikä kauaa vienyt, kun he yhdessä katosivat taukotuvasta pihattotallin suuntaan. Jäin itse vielä rupattelemaan hetkeksi Fian kanssa, jonka jälkeen munkin oli mentävä varustamaan Kiki. Valmiiksi harjatulle ponille ei tarvinnut kun heittää varusteet niskaan, mutta silti sekin piti tehdä velmuiluiden, hampaiden esittelyn ja pyörimisten kautta. Kuitenkin sain kun sainkin Kikin edustuskunnossa pihalle. Pihattotallille johtavaa tietä pitkin asteli Nette Emilie selässään keikkuen, ja Emma vieressä ponia taluttaen. Pyöritin liinan käsissäni siistiksi ryppääksi, jota olisi helppo käsitellä Kikin selästä. Kun kolmikko sattui kohdalle, mä kiitin Emmaa ja kiinnitin Neten liinan päähän.

Nousin Kikin selkään ja sieltä kysyin, olisiko Emilie valmis. Emma oli jo kerennyt ohjastaa tytölle oikean istunnan, joka ei tietenkään ollut mikään täydellinen harjoituksen puutteesta, sekä oikean ohjasotteen. Tytön nyökätessä hymyillen, siirsin Kikin liikkeelle. Neten pitkät piuhat sytyttivät hieman hitaammin, mutta jäljestä sekin alkoi kulkea. Reittimme kulki aluksi jonkin matkaa Stor Kongsvatnetin rantaa pitkin, josta kääntyi metsäisemmän reitin kautta takaisin rantaa myöten tallille. Emilie näytti niin tyytyväiseltä ja reippaalta, että mun oli helppo nähdä itseni tuossa tytössä. Mullakin oli silloin pienempänä juuri sellainen tunne, kun mä pääsin ratsastamaan. On tosin vieläkin, vähän vaan varmempi ja tavallisempi. Katsahdin tyttöön, joka keskittyi 'suoritukseensa' huulta purren. Voi niitä aikoja.

Thea & Kiki 13 HM ~♥