TARINA-Jestas mikä tungos, sanoin hiukan jännittyneenä. Kaikenkaikkiaan noin 22 kummajaista oli ängennyt siistiin jonoon Shelyesin pihaan. Jo melko vanha mutta varma ori seisoi rauhallisesti allani kun odottelimme tyttöjen valmistautumista. Pimeys oli laskeutunut taivaalle ja kylmätuuli puhalsi selässäni olevaa pahvista tehtyä, salamanmuotoista häntääni edestakaisin. Korjasin vielä keltaisia sarviani ennen kuin pystyin keskittymään olennaiseen.
- Okei, teitä on nyt niin paljon että kaikki katselee vähän mitkä örkit on kenenkin ympärillä. Huudatte heti jos joku lähtee yhtäkkiä lentoon! Jassu huolehtii perässä ettei kukaan jää matkasta pois ja kaikki seuraa keltaista pokemonia, eli minua, koko reissun ajan!
Huutelin ohjeita samalla kun otukset kiristivät satulavöitä ja mittasivat jalustimia. Ohjasin Vipen jonon päähän ja varmistin vielä jokaisen olevan valmiina. Pohkeet alkoivat paukkua ja ponit lähtivät varovaisesti hiipimään kohti pimeää metsää.
Jännittynyt tunnelma leijaili ilmassa ja ohjastuntumia kiristettiin kokoajan. Hevoset kävelivät rauhallisesti pitkässä letkassa kohti pohjoista, määränpäänänään horisontti. Kelasin vielä mielessäni reittimme läpi, tänä iltana oli parempi olla eksymättä.
-Sitten herätellään niitä nelijalkasia ja siirrytään raviin!
Vesistöt vilitsivät ohitse kun kevensimme hevosten selässä, en varmasti ollut ainoa ketä huomasi maisemien ihastuttavuuden. Kuu heijasti viereisen järven pinnasta ja saatoin jopa nähdä eteenpäin, ketään ei ollut vielä kiljaissut joten epäilin kaiken olevan kunnossa. Puhalsin kylmää ilmaa pois keuhkoistani ja huudahdin: - Tässä kohtaa voidaan nostaa laukkaa, kukaan ei lähde kurvailemaan ohi vaan jono pysyy erittäin nättinä! Hevonen kerrallaan lähti jokaisen vasen jalka johtamaan laukkaa. Vilkaisin taakseni ja laukka näytti pysyvän jokaisella hallussa. Tänä, erittäin pelottavana ja kauhistuttavana yönä oli loistava mutta kirpeä ilma laukata pitkin teitä.
Laukkasuoran jälkeen kiristynyt tunnelma löystyi, ihmiset alkoivat juttelemaan ja kuulin pehmeitä naurahduksia takaani. Yhtäkkiä kuulin kuitenkin puheensorinan seasta raviaskelia. Käänsin päätäni nopeasti ja huomasin ratsuponitamman lähestyvän. Tumma hahmo lähestyi ja en olisi tunnistanut naista tallinomistajaksi ilman tamman voikkoa väritystä.
-Perällä kaikki on kunnossa, kai sä nyt sitten osaat sinne maatilalle?
- Hyvähyvä ja tottakai! Nainen vielä pystyy epäilemään mun suuntavaistoja! Vastasin naureskellen ja kuulin brunetin vain naurahtavan takaisin.
Korkea vuori seisoi vierellämme ravatessamme sen ohitse, katselin sen seinämää ja kuuntelin yön ääniä. Tytöt olivat keksineet alkaa pelottelemaan toisiaan ja välillä kuului kiljahduksia pitkin jonoa, itse pysyin kuitenkin hiljaa ja taputtelin juoksevan Vipen kaulaa. Ori puhkui täynnä intoa ja nautiskelin halloweenin henkisestä jännityksestä.
Jatkoimme hetken käynnillä ennen pitkää laukkasuoraa. Katsahdin taakseni ja huomasin pienen kuumakallen takanani. Noin kolmekymmentä senttiä minua korkeammalla istuva tyttö väläytti hymyä katsoessani häntä.
- Kukas tää komistus on? Kysyin hymyillen suomeksi ja ihastelin uljasta orlovravuria takanani.
- Riku, sitä kiinnostaisi vähän enemmän vauhti ja jännitys kuin tällainen köpöttely ponin perseessä kiinni. Tyttö naureskeli. Kaksikko tosiaan oli Suomesta, Shelyesin yhteistyötallilta Ruolammelta. Kyselin hänen hevosestaan ja mieltymyksiään Norjan maisemista, suomenkieleni oli jo hieman rappeutunut vuosien saatossa mutta ei se silti keskusteluamme estänyt.
-Luvassa olis pitkä suora, annetaan hevosten siis irrottaa viimeisetkin mehut itsestään! Sen jälkeen ei ookaan sitten enää pitkä matka yöpymispaikalle!
Vauhti alkoi käymään hurjaksi. Hevosten laukka oli nopeaa ja venytettyä. Kuulin muutamia tuskan huutoja, mutta en vakavampaa. Sitten vasta alkaisi homma käymään totiseksi kun kuulisin Jassun rääkkymistä. En kuitenkaan ajatellut sen pitempää, annoin vaan ajatusten virrata tuulen mukana ja vauhdin hurmata minut kokonaan. Maisemat vierivät ohitse ja hevosten pärskynnät kaikuivat taivaalla.
Halloween, vainajahenkien liikkumisen päivä. Maistelin noita sanoja suussani ja käskin hevosten alkaa hidastelemaan raviin. Kylmätväreet kulkivat pitkin selkääni ja oma mieleni alkoi tekemään minulle kepposia, kuuntelin vainoharhaisesti ympäristöäni ja yritin piilottaa jännitystäni.
-Jes! Pian päästään kertomaan kummitustarinoita!
Joku huusi täynnä intoa kun maatilan aittarakennukset alkoivat pilkistämään metsäpuiden lomista.
***
-Miltäs se jono sieltä takaa näytti? Kysähdin samalla Odelielta kun nainen toi Lucaksen viereeni.
- Ihan hyvältä oikeastaan, muutama poni vähän kävi puskissa pomppimassa mutta ei kummempia, Ode vastasi ja jatkoi: - Olin muuten ihan järjettömän upea reitti toi!
- Nohyvä! Ja juu! Ihan järjettömän upeaa seutua, vastasin brunetille ja hymyilin leveästi.bKun hevoset oltiin saatu yöpuulle, oli aika siirtyä nuotion ääreen lämmittelemään.
Nuotiossa leimahtelevat liekit toivat lämpöä ja valoa pimeään yöhömme. Vetäydyin syvemmälle peittoani ja kuuntelin suomalaista kauhutarinaa. Toinen käteni pilkisti peiton alta ja pitelin vaahtokarkkiani tikkuni varassa liekkien yläpuolella.
Mies ja nainen olivat ajamassa autolla, kunnes bensa loppui. Mies lähti hakemaan bensaa huoltoasemalta, kävellen. Nainen jäi sillä aikaa autoon. Kun nainen alkoi kuuntelemaan radiota, tämä kuuli ilmoituksen, jossa kerrottiin läheltä olevasta mielisairaalasta karanneesta hullusta. Naista alkaa jo hieman pelottamaan, kunnes tämä näkee edessään poliisiauton. "Tule hiljaa ja hitaasti ulos autosta, mutta älä vain katso taaksesi!" poliisit kuuluttivat. Nainen nousi autosta, ja kuuli sitten takaansa jyskyttävän äänen. Nainen melkein katsoi taaksensa, mutta silloin poliisi toisti: "Älä katso taaksesi!" Nainen oli jo melkein poliisien luona, ja päätti katsoa taakseen. Kun hän käänsi katseensa, hän näki hullun mielisairaalasta karanneen murhaajan hyppimässä hänen auton katollaan, miehensä verinen pää kädessään.-Jestas! Emma sanoi peittonsa alta.
- Joo mä valvon koko yön… Meeba parkui.
- Hyvää halloweenia joo… Sanoin ja jatkoin: - Kai nyt vielä joku haluaa jakaa lisää näitä kauhutarinoita?
- No meiltä suomalaisilta näitä kyllä löytyy!
Loppujen lopuksi eihän siitä mitään tullut, kaikki olivat saaneet jatkuvaa järkytystä mielelleen ja kukaan ei uskaltanut enää edes räpäyttää silmiään. Kalpeine kasvoineen tytöt alkoivat hiipiä makuupusseihinsa.
Vanhasta lakanasta tehdyn kummituskaavun alla oleva Jassu mutisi jotain epämääräistä.
-Koita nyt vaan liikkua mahdollisimman… Haamumaisesti, ohjeistin naista samalla kun suoristin kaavun helmoja. Maatilanomistaja ilmestyi luoksemme myrskylyhdyn kanssa.
- Älkää sitten antako niille tyttöparoille mitään sydänkohtauksia, nainen sanoi hieman huolestuneen näköisenä.
- Nääh, ne vaan kerjäävät tätä, vastasin ilkeäbitchhymy kasvoillani
Jassu laahusti aittarakennusta ympäri ulkona ja huhuili jäätävää selkäpiitä karmivaa huutoa, samalla kun itse olin kääriytynyt jo salakavalasti makuupussiini. Aittarakennuksessa alkoi vallitsemaan kauhu ja paniikki kun tytöt alkoivat heräämään. Ulkona oli pilkkopimeää ja aina jostain ikkunasta vilahti valkoinen hohtava haamu. Aittarakennuksessa oli yllättävän kylmä ja kostea ilma. Lopulta joku uskaltautui vetäisemään minua hihasta: - Mitä täällä oikeen tapahtuu?
-En mä vain tiedä, te tässä kaikki aloitte yhtäkkiä panikoimaan.
- Etkö sä muka nähnyt sitä?? Tinja huusi kuiskaten.
- Minkä mukamas? Te kaikki vain olette ihan herkkänä niistä kummitustarinoista… Esitin perinteisesti ihmistä, joka ei uskonut mihinkään yliluonnollisiin tapahtumiin. Kuitenkin Jassu alkoi raapimaan yhtäkkiä rakennuksen seiniä ja jokaisen naama kalpeni.
- Okei… No jos käytäisiin ihan varmuuden vuoksi käymään tossa pihalla kattomassa, näyttelin kauhusta kankeaa.
- Eikö kauhuelokuvat ole opettanut sulle mitään?? Me vielä kuoltaisiin!! Fia hermostui. Yhtäkkiä ”kummitus” oli siirtynyt keskelle ikkunan eteen ja tuijotti meitä. Kauhea kiljunta nousi kurkusta. Hetkellisen karmivan seisomisen ja tuijottamisen jälkeen, Jassu paljastautui kaapunsa alta.
***
- Mä en enään puhu teille kahdelle varmaan kuukauteen! Vicky protestoi kun jaksoimme vielä seuraavanakin aamuna naureskellä Jassun kanssa.
- Siis hyi! Se miten sä vaan oli ihan yhtäkkiä ilmestynyt siihen ikkunan taakse!! Olin melkein jo kastelemassa makuupussini! Beata osallistui keskuteluun.
- Mä tiesin kokoajan että se oli Jassu...
- Mä luulin että Jassu perinteisesti veti vaan sikeitään!
- Mulle ei ees tullut mieleen että Jassukin on olemassa...
Puheensorinan täyttämänä letka lähti jälleen vaeltamaan Norjan maisemissa. Taivas oli alkanut pikkuhiljaa vaalentumaan viime yöstä ja auringon säteet näkyivät vain horisontissa. Hevosten kaviot kolisivat E10 –tien pinnarta vasten, eurooppatie oli melko autio tähän päivänaikaan vaikka muutamaa autoa lukuun ottamatta jotka hiljensivät nähdessään pitkän possujunamme.
Vuoristoinen maisema alkoi hiljalleen väistyä ja puiden lomasta pilkotti Svolvӕrin keskusta, useimmat norjalaiset selittivät suomalaisille opiskelupaikoistaan ja taloistaan. Pikkukylä oli vasta heräilemässä viime yöstä, joten vastaantulijoita ei ollut paljon.
Jalkoihin alkoi jo särkeä tästä jatkuvasta ylösnousemisesta jalustimien varassa. Noustessani korkeammalle tuntui kuin näkisin paremmin ympärilleni, maisema kuitenkin vilisti kovaa vauhtia ohitse hevosten ravatessa selkeässä aamussa.
-Noniin availkaas vähän niitten hevosten silmiä ja pistäkää niittä liikkumaan eteenpäin! Huutelin taaksepäin nähdessäni muutamia laahaajia. Tutut maastoreitit rauhoittivat mieltäni, muistin jokaisen pikkutien ja puskan täältä seudulta.
Aurinko oli noussut ja paistoi kirkkaasti pilvettömällä taivaalla. Pieni tuulenvire heilutti puiden latvoja ja tie alkoi muuttua kapeaksi kinttupoluksi ja käskin tyttöjen hidastella hevosia käyntiin.
- Tuolla vähän matkan päässä alkaa leveämpi tie ja voidaan ottaa siellä pieni laukkapätkä! Informoin suunnitelmistani. Polkua kohden kurottelevat puskat näyttivät kiinnostavan jonon loppupäässä olevia poneja, ainakin sieltä kuuluvien äänten perusteella. Tie alkoi metri metriltä muuttua leveämmäksi hiekkatieksi, jota rajasivat vihreät maisemat. Kannustin Vipen päättäväisesti ravin kautta laukkaan, ja ori suorastaan lensi laukalle ja sen askeleet olivat pitkiä ja kevyitä. Sen karhea, musta harja raapi kasvojani ja kuulin takanani innoistuneita korskahduksia. Jokaisen korvapari olivat hörössä ja askeleet olivat pitkiä. Poskipääni nousivat ylöspäin ja hymyilin vienosti.
Auringonsäteiden saadessa Storkongsvatnetin pinnan kimaltelemaan tuntui kaikkien syysmasennukset väistyvän. Vauhti alkoi pikkuhiljaa hidastua ja hevoset pärskivät tyytyväisinä. Ohjien löysentyessä alkoi pieniaamujumppa venytyksineen niin hevosilla kuin ratsastajilla, takana oli rankka yö ja jokaisen paikat olivat jos vähemmänkin jumissa. Järvi oli pian kierretty ympäri ja olimmekin jo perillä Shelyesissä.
