|
|
Post by Fia on Mar 29, 2013 21:10:03 GMT 3
PIKKUJOULUT 2012 // 22.12.2012
Nytkö me jo pikkujoulut aloitetaan,
lahjoja saadaan, lahjoja annetaan.
Syötiin jouluateriat,
kinkut, paistit, salaatit, lihat.
Kaikkea oli tarjolla,
aterioiden varjolla.
Ruokaa syötiin,
juomaa juotiin.
Maito, tee ja vesi,
glögi, kahvi, nekin.
Paljon valikoimaa,
ihan päätä huimaa.
Syömisen jälkeen vähän levättiin,
omat lahjamme annettiin.
Hevoset joulukuntoon puettiin,
omaan päähän tonttulakit lätsäistiin.
Oli ihan erilaista Ruolammessa,
Norjassa kotoisampaa kuin Suomessa...
Pian hevoset kuntoon hoidettiin,
pihalle nopsaan jo talutettiin.
Jonossa oltiin pian,
mutkikkaassa ihan.
Jassu meitä ohjeisti kovaan ääneen,
kaikki kuunteli komennusta hänen.
Noustiin selkään, vähän odotettiin,
kun kaik oli valmist, liikkeelle lähdettiin.
Kauan vaelleltiin,
milloin missäkin käytiin.
Liekkikalliolla piipahdettiin,
kunnes syömään pysähdyttiin.
Nopeasti eväät hotkittiin,
sittenpä takaisin lähdettiin.
Ravailtiin jonossa, vähän otettiin laukkaa,
mukavasti kaviot maahan paukkaa.
Ruolampi jo edessä häämötti,
"täyttä laukkaa!" joku huusi.
Tallilla ratsumme purettiin,
koristeet, varusteet pois otettiin.
Jätettiin ponit karsinoihin,
saivat tyytyä porkkanoihin.
Lähdettiin kaikki ulos me,
"mitä seuraavaksi on varalle?"
Joulukuusen ympärille istuttiin,
lahjat meille jaettiin.
Iloisena vastaan nekin otettiin,
kukin omaan talteen laitettiin.
Tontutpa olikin aika kilttejä,
tonttulakit vilkkuen kiers piiriä.
Sitten sisälle mentiin,
taas hieman levättiin.
Oli aika joulusaunan,
löylyn iloisen, hauskan.
Sinne pienissä ryhmissä lähdettiin,
onneksi sentään ehdittiin.
Jälkeen sen oli vapaata,
kaikki teki, mitä haluaa.
Jotkut leikki lapsellisia,
piirteli, juoksi ympäri taloa.
Kaikilla oli selvästi mukavaa,
leikeissä hyvin oltiin kaikki mukana.
Kunnon vapaan jälkeen alkoi vähän väsyttää,
joitakin jo riehujien touhut ärsyttää.
Kuitenkin me lähdettiin hinautuu koteihin,
hirveen kivaa oli ollu kaikil.
Kaikki oli iloisia illast hauskasta,
"kiitos kaikki, näistä pikkujouluista!"
Fia & Hera - 10. hoitomerkintä
|
|
|
|
Post by Fia on Mar 29, 2013 21:49:48 GMT 3
LASKIAISRIEHA 2013 // 12.-13.2.2013
Laskiaisrieha tämän vuoden,
oli Shelyesin ensimmäinen.
Saapuminen aiheutti vilinää ja vilskettä,
rauhoituttu ei ees Jassun käskystä.
Jokaiselta jotain puuttui, täytyi valittaa,
tullessamme kaikki vaan marmattaa.
Mökkeihin majoituttiin,
kaikki valmiiks laitettiin.
Kesti kauan, kunnes valmistui jutut,
siinä samalla tervehdittiin tutut.
Muut lähti mökille talsimaan,
mitä Jassulla mielessä olikaan?
Viimeisenä päärakennukseen harpoin,
Jassun jalanjälkiä seurasin.
Kaikki istui sohvalla,
katsoi jotain ohjelmaa.
Sehän olikin Iso ja Pehmeä,
hauska oli tuo jälleen nähdä.
Loppupäivä sujui ensin pullia leipoessa,
Jassulle ei aikaa mennyt osallistuessa.
Tämä sohvalle jäi istumaan,
Nella-koirakin seuranaan.
Me leivottiin siinä riemukkaasti, kaikki ylisti taitojaan,
mut loppujen lopuksi pääleipureita jäi pari vaan.
Kun nuotiolla oltiin tovi vietetty,
siitä myös Jassua kiitetty,
loput rippeet syötiin nopeasti,
ja Catu plus Sven lähti kotia kohti.
Sitten mentiin ruokailemaan,
iltapesut tehtiin nopeaan.
Avantounnille mentiin kera Thean ja Jassun,
Jassu oli rauhallinen, mutta Thea koki hassun,
kiljumissäestyksen, myöskin kylmyyden,
minä samal lailla, mut jälkeen päin en,
muuta kuin iloinnut, sehän oli siistii,
kukin omal tavallaan mut mä mun taval vissiin.
Nopeasti kerrottuna keskiviikko oli mukava
mut silti meni ripeästi, aamukin niin... kova.
Jassun herätys oli tosi ihana,
mut monen suusta kuulu sillon "senki lahna!"
Sen jälkeen syötiin runsas aamiainen,
plus vielä laskiaspulla kaikkii kohden.
Lähdettiin me ulos, etsittiin monoja,
kaiveltiin oman tovin myös suksia.
"Nyt on vuoro hiihtoratsastuksen,
jonoon ne jotkat tahtoo kokee sen!"
Loppu meillä hyvin meni, tap tap päivälle,
ruokaa hyvää, seura samoin, kiitos kaikille!
Fia & Hera - 11. hoitomerkintä
|
|
|
|
Post by Fia on Jun 28, 2013 15:42:35 GMT 3
SÖPÖYTTÄ KERRAKSEEN // 28.6.2013 Lähdimme tänään Tevin ja Heran kanssa pitkälle maastolenkille. Tällä kertaa Hera sai kunnian toimia ratsuna, Tevi jolkkotteli innokkaana, vaikkakin hieman varuillaan, perässä - Hera nimittäin oli ainakin alkuun hieman äksyllä päällä eikä perseen lennättämiseltä vältytty. Ilma oli lämmin ja kuljimme matkalla myös kesälaitumien ohi. Ainakin yksi nuori shetlanninponi jäi mieleen... Fia & Hera - 12. hoitomerkintä
|
|
|
|
Post by Fia on Jun 30, 2013 12:58:28 GMT 3
LÖYTYYHÄN SILTÄ MUSTASUKKAISUUTTA // 30.6.2013 Innostuin tänään kuvailemaan eri tyylillä tarhassa tönöttävää Ruskaa, eikä poni paljoa asiasta välittänyt. Heralle nappaan tästä harvinaisen laiskana pahiksena hoitomerkinnän, koska tamma tuntui osoittavan päättäväisesti kuinka kateellinen poniorin saamasta huomiosta oli, mitä nyt vähän matkan päässä ravaili ympäriinsä pää taivaissa kovaäänisesti hirnahdellen. Fia & Hera - 13. hoitomerkintä
|
|
|
|
Post by Fia on Jul 18, 2013 13:52:06 GMT 3
KIERRÄTYSKOJUSTA KADONNEESEEN KONTROLLIIN // 18.7.2013
Saapastelin lauhkeassa ilmassa tallin ovea päin. Pian vetäisin sen nopeasti auki, ja sisään astuttuani kolautin kiinni perässäni. Mä kopistelin pian toiseen päähän tallia ja kompuroin samalla portaat ylös, jonka jälkeen jäinkin paikalleni silmäilemään oleskelutilan sohvalla nököttäviä tyyppejä. Beata ja Inkeri pelailivat jotain kännyköillään mutta ehtivät silti mulle kättänsä heilauttamaan. Catu luki ilmeisimmin jonkinlaista hevoslehteä, lausui pienen tervehdyksen ja uppoutui taas tekstiin. Sohvan keskimmäisinä jostain näyttivät kinastelevan Jemi ja... Petter. Hieman vaivaantuneena mä päätin tervehtiä Jemiä, jonka jälkeen loin silmäyksen Petteriin ja riensin portaat takaisin alas. Hieman luvattomasti hölkkäsin pari karsinaa eteenpäin ja Heran luo päästyäni repäisin oven auki ja pujahdin sisään. Ehdin juuri taiteilla oven takaisin kiinni, kun portaiden kolina laantui.
Enhän mä osannut selittää itsellenikään, mikä tässä tilanteessa niin vaivasi. Mutta Petter... En tajunnut, mitä sillä oli mielessä. En mä ole mustasukkainen siitä että poika on myös Theaan päin, mutta se että hänellä tuntuu olevan joku kierrätyskoju tyttöjen kanssa ärsyttää. Ottaisi nyt jomman kumman, vaikka menisi valitsemiseen kuinka kauan. Suhtauduin siihen alkuun samalla lailla kuten vaikka Sveniin, ihan avointa kaverisuhdetta meinasin. Sitten aloin siitä jo vähän tykätä, kun herra tuntui olevan muhun päin. Mutta se oli myös Thean kimpussa. Meni pussailemaan ja kiusoitteli siihen samaan lempeään sävyyn miten mullekin. En halua että muut leimaa mut siksi "juopottelevaksi mukaanlähtijäksi joka varastaa toisten poikaystäviä". Theahan tuntui synttäreilläänkin olevan mulle jotenkin vihainen, mutta minkä minä hyväuskoisena sille voin jos Petter vetää mut mukaansa ostamaan viinaa.
Kuluneiden tennareiden kolinaa oli kuulunut jo hyvän tovin, kunnes hätääntyneen oloinen Petter pysähtyi paikalleen.
- Fia, toi ei oo enää hauskaa. Oot sä mulle vihanen vai mitä sä välttelet? Meinaatko sitä Thean synttäriä? Hemmetti siitä on tyttö hyvä yli kaks kuukautta, kaikkeehan on ehtiny sen jälkeen tapahtuu. Mehän oltiin läheisiä, tai no... jos me enää ollaan niin...
- Sulla on poika kuule aika paljon opittavaa ihmissuhteista. Yritätkö sä jotenki saada mun ja Thean välit säpäleiks? Åke, murahdin vielä perään. En mä edes tiedä, mistä poika on senkin lempinimen saanut, omapa on asiansa.
Selitin vielä loppuun koko edellä kertomani asian juurta jaksaen, ja voi että kuinka kiihtynyt mä olin. Tuollaisia asioita mä en rehellisesti sanottuna olisi ikinä halunnut sanoa juuri Petterille. Nousin karsinan nurkasta hiljaa vieressäni seisoneen Heran tasolle ja rapsutin tammaa korvien luota. Riensin karsinalta varustehuoneelle päin niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan ja jätin Petterin siihen seisomaan. Harjapakin kera varustehuoneesta palattuani toivoin pojan jättävän minut jo rauhaan - toisaalta jokin ääni sisälläni tuntui sanovan toista. Hätistelin ahdistavat ajatukset pois, ja saapastelin takaisin Heran karsinalle kuin itse Petter olisi ilmaa.
- Mä ymmärrän, kuului hiljainen vastaus takaani. Petter laski kätensä olalleni, mutta ravistelin sen pois. Niin hämmästynyt kuin olinkin, avasin taas karsinanoven ja astuin sisälle. Ennen kuin ehdin vetäistä oven kiinni, Petter tarttui siihen estäen dramaattisen kohtaukseni. - Voinko tulla kattoo sun ratsastusta?
- Ethän sä edes tiiä oonko mä menossa ratsastaa, tuhahdin. - Haluut vaan tulla sinne moittimaan mua. Et hitossa.
- Hei relaa, en mä sitä tarkottanu, poika hymähti.
- Painu nyt sinne Thean kainaloon. Sä oot enemmän Theaan päin, ei sulla oo mua kohtaan tunteita muuta ku läpällä. Hei hei ja sano terveisiä. Mä tönäisin pojan kauemmas ja mulkaisin tätä. Poika ei päättänyt olla mun tavoin dramaattinen, ei tänään. Tepasteli vaan varman oloisena portaille.
Pyörittelin Heran pehmoista karvapeitettä kumisualla, mutta nauttimisen sijaan tämä mulkoili mua ärsyyntyneenä ja lähti pyörimään minkä ehti.
- Hera rakas, oon pahoillani et tää on tämmöstä showta, mumisin. - Nyt mä aion vaan keskittyä suhun, enkä mihkää ääliökundeihin.
Tamma korahti ja heilautti päänsä alas heiniä syödäkseen.
- Öö... Fia... Mä ehdin jo kurtistaa kulmiani valmiina hyökkäämään taas Petterin kimppuun, mutta kääntyessäni ympäri näin Thean. Lamaannuin siihen paikkaan - olin valmiina syytöksiin poikaystävän varastamisesta ja hulluihin tekoihin mukaan lähtemisestä.
- Niin, mä yskäisin hengityksen tasattuani.
Avoin keskustelu Thean kanssa oli herättänyt taas hieman iloa eloon. Mun ja tytön välit oli kiristyneet Petterin vaihtelun myötä, ja siitähän mä pojalle vihainen olinkin. Mulle kaverit on kaikki kaikessa hevosten, perheen ja harrastusten lisäksi, ja useinhan on elokuvissakin käynyt niin että poika tulee hyvien ystävien väliin ja se johtaa ties mihin. Sitä ei onneksi Thean kanssa tulisi varmaan tapahtumaan, koska saimme puhuttua välit paremmiksi samalla, kun hoidin Heran loppuun ja varustin sen.
- Eli ollaan sujut? Thea hymyili hieman arasti.
- Ollaan, naurahdin ja halasin tyttöä karsinanoven yli, jonka jälkeen tämä lähti kipittämään portaita ylös.
Koko päivä oli ollut yhtä hulabaloota. Ihan kuin jossain tarinassa... Epärealistiseltahan tämä tuntuikin. Kyllä musta ja Petteristä voisi... tai no, olisi voinut jotain tulla. Musta vaan vähän alkoi tuntua siltä, että tosta pojasta oli tullut vielä ärsyttävämpi kuin Sven. Siitähän mä alkuun jo tykkäsin, enkä Petterin perään kuolannut vielä silloinkaan kun poika oli Shelyssä aikaansa enemmän viettänyt. Theahan siitä tykkäsi, ja se tykkäsi Theasta. Mä en ollut yrittänyt varastaa Petteriä, mutta mähän luulin pitäväni pojasta silloin kun ajattelin sen pitävän musta. Mä kipaisin hakemassa oleskelutilaan pari päivää sitten jättämäni kypärän ja hanskat. Huoneessa toimettomana istuva Petter oli mulle hämmästyttävä näky, tämä ei ollutkaan heti kiinni Theassa kuten olin luullut - kuitenkin oli vain siirtynyt kauemmas tytöstä siksi aika kun minä tulin näkyviin, mitä väliä...
Nappasin vielä lattialla lojuvan raipan mukaani, jonka jälkeen lähdin taluttamaan Heraa ulos tallista. Tamma vaikutti ihmeen jännittyneeltä ja energiseltä, tai no, eipä se jälkimmäinen ollut ainakaan uusi juttu epäaktiivisuuteni myötä. Pihalla tamma alkoi repiä päätään koko ajan ylös ja mietin, olisiko tammalle kannattanut laittaa martingaali... No, jospa se nyt menisi ohi, eihän esteiden hyppimisestä tulisi mitään jos hevonen koko ajan heitteli päätään. Portin aukaistessani huomasin, että kentällä lojui jo jonkinnäköisiä esteitä, mutta ne olivat melkoisen pieniä. Maapuomeja, ristikoita... Loppujen lopuksi mä päätin hieman nostaa niitä, ainakin kuuteenkymppiin.
Heran ravi oli aavistuksen keinuttavaa, hassua istua selässä kun ei ollut tammalla lähiaikoina kovin paljoa ratsastanut. Se ei enää repinyt päätään pahemmin, mutta vilkuili kuitenkin ympäristöä sen verran että pää nousi välillä väkisinkin. Mä tein voltteja useaan otteeseen ja vaihtelin tempoa ravissa, otin pysähdyksiä ja taivuttelin tammaa molempiin suuntiin. Lyhyellä sivulla tein vielä ison voltin ja annoin laukka-avut hieman ennen kulmaa. Nosto ei onnistunut niin hyvin kuin mä olin ajatellut, mutta Hera alkoi pienten apujen saattamana pyörittää laukkaa kunnolla. Mä tein useita nostoja ja harjoittelin samoja asioita myös laukassa. Pian hiljensin raviin ja ratsastin pari kierrosta uralla, sen jälkeen lähdin ratsastamaan ravipuomeja. Hera kolautti kavionsa pariin puomiin, mutta ylitti nekin silti ihan kunnialla. Puomien jälkeen itsepäinen tamma siirtyi käyntiin, ja mä jouduin pökkimään voikon eteenpäin. - Onpas sullaki taas kiva päivä.
Tein vielä taivutuksia ennen kuin mä siirryin niihin noin neljänkymmenen sentin ristikoihin. Hera ei varsinaisesti edes hypännyt niitä, joka teki esteiden ylittämisestä hieman kömpelön näköistä. Mä laitoin tammaan vähän vauhtia, jonka ansiosta se hyppiminen ei enää ollut ihan mitään yliastumista.
Kun olin saanut pari viidenkympin estettä mentyä laukassa, päätin kokeilla kuuttakymppiä. Heran kanssa oli mukava hyppiä, kun poni oli niin kapasiteetikas ja suht innokkaalla päällä. Ratsastuksesta tuli tänään edes jotain, vaikka tallissa ei niin mukava tunnelma ollutkaan. Hera käyttäytyi hyvin, kun muistin ratsastaa sitä oikein ja keskittyä kunnolla, koska heti kun aloin miettimään jotain muuta, tilastohevonen joko hidasti, kiihdytti tai pureutui kuolaimeen. Tein taas hieman laukkaharjoituksia, ennen kuin aloin valmistelemaan kuudenkympin hyppyä. Tein laukkaympyrän lyhyelle sivulle ja ohjasin Heran sen jälkeen pystylle.
- Tarviitko puomiennostelijaa? viileä, matala ääni kuului takaani. Käännyin säikähtäneenä katsomaan kentän laidalle, ja ehdin nähdä vain vilauksen siellä seisovasta vaaleaveriköstä. Kontrollini Heraan oli kadonnut täysin, ja rojahdin mojovalla loikalla pystyn ylittävän tamman kaulalle.
Fia & Hera - 14. hoitomerkintä
|
|
