Heran hoitopäiväkirja

[Jassu]

Le Héros de la Nuit "Hera"

Tilastohevonen, tamma
Omat sivut

[Emma]

22.9.2012

Vous me comprenez?

Hyppelehdin innoissani pitkin Shelyesin mutkittelevaa tallitietä. Tallin omistaja, Jassu, oli soittanut eilisiltana ja kertonut, että pääsisin Heran hoitajaksi. Puhelimessa olin änkyttäny jotain sekavaa vastaukseksi, enkä ollut saanut ainuttakaan järkevää sanaa suustani. Nyt oli aika korjata tilanne, vaikka kuumemittari näyttikin yli kolmeakymmentäseitsemää.
-Hei! Sä oot vissiin Heran uus hoitaja? Tuntomerkit ainakin täsmää, Meeba hei, eiks se Jassu sanonu et lyhyt blondi? Vaikka voishan toi kyllä olla se Neten hoitajaki... kyseli arviolta kuusitoistavuotias, tummahiuksinen tyttötallipihassa.
-Ööö... Joo tais se jotain semosta suustaan päästää, sanoi toinen, ilmeisesti sitten Meeba.
-Joo, kyllä mä hoidan Heraa, tokaisin reippaasti.
-Nonii, selvä juttu, Jassu käski mut näyttää sulle paikkoja. Mä oon muute Tinja, Ruskan hoitaja. Hera on tuolla sisällä.

Avasimme raskaan, narisevan tallioven, ja hevosentuoksu kutitteli nenääni, vaikka nuhainen olinkin. Tinja ohjasi minut tallin keskivaiheilla sijaitsevalle karsinalle, jonka ovessa luki sinisellä:

t.Le Héros de la Nuit
tilastohevonen, 6 vuotta
helppo A, 90 cm

Karsinassa vastassani oli ruunivoikko ponitamma, joka luimisti korviaan. Astuessani karsinaan se ei kuitenkaan pahempia kiukutellut, eikä myöskään rapsutellessani sen säkää.
-Sä varmaan pärjäät itekki? Tinja kysäisi takanani. Nyökättyäni hän lähti kiireen vilkkaa poispäin, ilmeisesti Ruskan luokse. Kipaisin hakemaan Heran harjat, ja aloitin harjausurakan.

Hera käyttäytyi kiltisti koko ajan, enkä joutunut hetkeäkään katumaan päätöstäni ruveta tamman hoitajaksi. Tutustuin myös viereisessä karsinassa Nette-shettistä hoitavaan Inkeriin, joka vaikutti aika lailla - ei, vaan täysin! - samanlaiselta kuin minäkin. Ruokkiessamme hoitoponejamme Hera ei malttanut millään odottaa omaa vuoroaan, ja oli aivan kärttyinen, mutta leppyi saatuaan heinäkasan eteensä. Jassun voivottelujen takia päätimme yhteistuumin myös käydä noukkimassa lantakikkareet maneesista, jossa ei onneksemme ollut yhtäkään ratsukkoa.
-Inkeri, kävisikkö hakee kottarit? Niitten pitäis olla siellä oritallin vieressä.
-Juu, ei kestä kauaa!
Kohta Inkeri jo palasikin, raahaten kottikärryjä sekä kahta talikkoa. Jassu oli ollut oikeassa, maneesi tosiaan oli täynnä kikkareita, ja se tietysti tarkoitti työtä.
-Huh... Miksei Jassu patistanu Catua siivoomaan tätä maneesia? Tässähän menee ikä ja terveys, Inksu valitti.
-Niinpä... Ehkä se halus nähdä, et jaksetaanko me pitkään tätä raatamista, naurahdin.
-Varmasti jaksetaan!

Maneesin siivottuamme veimme ponit tarhaan ja lähdimme kotia kohti - Inkeri sattui asumaan samalla suunnalla kuin minäkin. Hera vaikutti todella mukavalta ponitammalta, ja kenties pääsisin seuraavalla kerralla sen selkäänkin?

1HM

[Emma]

28.9.2012

Syksy saapuu

♫ Kiirehdi rakkain jos rakkaus kutsuu,
päivän ei hetket niin pitkiä lie.
Suo valon syttyä, yö kohta saapuu,
pois kesän kukkaset syksy vie ♫

Pääskyset viheltelivät puissa, tuuli puhalteli lehtiä alas pihakoivuista, Jassu ja Catu haravoivat tallipihaa. Syksy oli tullut.

Tai no, olihan se tullut jo aikapäiviä sitten, mutta nyt mä vasta rupesin kiinnittää siihen huomiota. Ja sattumalta oli käynyt niin, että siitä oli tullut mun lempivuodenaika. Vaikka en mä sitä oikeestaan sattumaksi kutsuis, kun mun lempivuodenaika on yleensä se joka parhaillaan on menossa. Eli täällä Pohjoisnavalla lempivuodenaikani ei juuri koskaan ollut kesä.

Mä taisin tehdä virheen erehtyessäni mietteisiin Heraa taluttaessani, sillä tamma hoksas heti, etten ollut valppaana ja riuhtaisi riimunarun irti otteestani. Saatiin me Inksun kanssa ainakin kunnon naurut, kun Hera rynnisti päätä pahkaa tallin pääpiru-Jassun ja talliorja-Catun haravoimaan, suureen lehtikasaan.
-Musta tuntuu, että te ravaatte täällä vaan ärsyttääksenne meitä! Catu huudahti, ja rupesi kertomaan oletettavasti jotain blondivitsiä Jassulle. Ikään kuin se muka meitä kiusais. Saatiin me kumminkin ponit vietyä sisälle.

Hera ei menny tänään tunneille, joten mä sain hoidella tammaa ihan rauhassa ja auttelin Inksua pesemään Neten, kun se oli yllättäen päättänyt piehtaroida tarhassa. Neten mennessä tunnille me kans letitettiin reippaina tyttöinä Heran harja, hieno tuli! Sitten kiiruhdimme tallin ullakolle syömään eväitä.
-Haha, mullapa onkin pullaa ja suklaata mukana! lällättelin näyttäen kieltä kuin viisivuotias.
-No ei toi oo mitään, mä otinki mukaan sipsejä ja pitsaa! Varmasti sunkin tekee mieli tätä Saarioisen kinkku-pekoni-tonnikala-pitsaa... Vai?
-Eei, kyllä mä näillä pärjään!
Keskustelu jatkui samoja latuja, kunnes Erika tuli pyytämään meitä kentälle ratsastusseuraksi. Mä suostuin oitis, mutta Inkeri kieltäytyi, koska hänellä ei ollut ratsua Neten ollessa maastossa.
-Höpö höpö! Kyllä sä saat varmasti lainata Brellaa... kiusoittelin.
-Enhän mä pärjää sille! Ja se on niin iso...
-Eikä oo! huudahti Erika. -Sä oot vaan ite niin pieni.
-Hei kuule, suu kiinni, en mä voit sille mitään et sä oo tollanen jättiläinen...

Lopulta sovittiin, että Inkeri nousisi Artun selkään, ja järjestely passasi Jassullekin. Tyttö kauhisteli koko ajan orin suurta korkeutta, mutta rentoutui lopulta. Kymmenen minuutin alkukäyntien jälkeen me otettiin ohjat tuntumalle.
-Prrrr, rauhassa Hera! kiljaisin tamman vetäessä pukkisarjoja. Selässä mä kumminkin pysyin - luojan kiitos - sillä en mä olis halunnu lentää maahan heti ekalla ridakerralla Shelyssä, varsinkin ku Sven oli katsomassa. Pojan ohi ratsastaessani naamani tais joka kerralla loistaa punaisena kuin tomaatti, enkä pystynyt oikein keskittymään ratsastukseen.
-Huhuu, Emma! Maa kutsuu! Inkeri nauroi.
-Äääh, joo... mumisin.
Me tehtiin ihan yksinkertaisia juttuja - ympyröitä ja siirtymisiä - ja Hera sinkoili sinne tänne kuin tykin suusta. Lopputunnista mä olin kumminki aika ylpee ittestäni, olin sentään pysynyt Heran selässä koko tunnin!

Illalla me hoidettiin hevoset tosi huolellisesti pihalla, Hera oli aivan ylisöpö kun se puhalteli kuivuneita lehtiä seistessään harjauspuomin vieressä. Ens kerralla pitäis muistaa ottaa kamera mukaan tallille. Muistamuistamuista!

2HM

[Emma]

29.9.2012

Kukkurukuu

♫ Sä olet lintu joka ei oppinut lentämään
et siipiäsi koskaan oo päässyt käyttämään.
Juopuneena jumalat sun kohtalosi arpoivat,
synnyit pesään pimeään kylmyydestä kärsimään. ♫

♫ Kukkurukuu, kuule kuinka pihapuun
kyyhkynen hiljaa laulaa
Kukkurukuu, taivaalle on noussut kuu
tuulikin huokaa kukkurukuu. ♫

Tänään mä marssin tallille ennen puoltapäivää. Hera oli tarhassa, ja sen haku talliin oli ihan oma ohjelmanumeronsa. Hoitotoimet sujuivat suht koht leppoisasti, vaikka neiti meinaskin karkailla ja näykki mua koko ajan. Tamma tais viettää känkkäränkkäpäivää. Pah.

Tallilla ei näköjään ollut muita kuin mä, Jassu, Catu ja tietty ponit, joten päätin lähteä kahdestaan Heran kanssa maastolenkille - ilman satulaa. Ratsastaessa Hera olikin tänään rauhallisempi kuin hoitaessa, joten valinta ei tuottanut ongelmaa. Tamma oli vähän levoton joutuessaan lähtemään kahdestaan tän hullun kääpiö-duracellpupun kanssa poispäin tallilta, mutta rauhoittui lopulta hoksatessaan että tuttuja reittejähän me käveltiin.

♫ Ne sydämesi särkivät mut siipesi ehjät on,
vielä voit valita itsellesi toisenlaisen kohtalon.
Ja tulee sekin päivä kun lähdet lentämään,
saat vapaudessa laulaa ja illan tullen käydä lepäämään. ♫

♫ Kukkurukuu, kuule kuinka pihapuun
kyyhkynen hiljaa laulaa
Kukkurukuu, taivaalle on noussut kuu
tuulikin huokaa kukkurukuu. ♫

[/i]

Me kierrettiin Kjeldbergtind ja kiipeiltiin mäkiä käynnissä ja rauhallisessa hölkötihölköti-ravissa. Hera käveli tosi kiltisti ja varmasti eteenpäin, eikä temppuillut ollenkaan. Mä rapsuttelin ja kehuin ponia melkein koko matkan. Käytiin myös kävelemässä syksyisellä, ruskeankirjavalla heinäpellolla ja mä makoilin Heran selän päällä tuntien sen jokaisen liikkeen. Matkalla pellolta tallille heitin ohjat ihan löysiksi, upotin kasvoni Heran harjaan ja annoin tamman suunnistaa itse kotiin. Mä rakastan syksyä.

Tallille me saavuttiin joskus kolmen aikoihin, ja pihalla meitä vastaan tuli mua vähän lyhyempi tyttö taluttaen Lucas-nimistä ponia. Muistin jostain, että taluttajan nimi olis ollu Hilda. Moikkasin tyttöä, joka pyys mua maastoseuraksi. Kieltäydyin kauniisti, koska Hera oli jo saanut ihan tarpeeks liikuntaa tälle päivälle. Hilda nyökkäs hymyillen, ja lähti raahaamaan laiskottelevaa Lucasta perässään kohti metsää. Hoidin Heran oikein hiiitaaasti haaveillen, ja lakaisin Jassun pyynnöstä tallikäytävän. Muistin onneksi myös eilen kiroamani kameran, ja nappasin tammasta pari edustavaa irvistyskuvaa. Sano muikku!

♫ Kukkurukuu, kuulen kuinka pihapuun
kyyhkynen hiljaa laulaa
Kukkurukuu, taivaalle on noussut kuu
tuulikin huokaa kukkurukuu. ♫

3HM

[Emma]

5.10.2012

Talutteluhetkiä

Okei, myönnän olleeni nukkumassa kun piirrustustaitoa jaettiin. -.-

Hera ei siis ravannu tunneilla tänään, joten kävin taluttelemassa tammaa lähiympäristössä Meeban ja Danan kanssa. : )

4HM

[Fia]

PUUHAILUA & ILTATALLEJA // 15.10.2012

Ehdin vilkaista ikkunalle juuri ennen kuin saksanpaimenkoiranpentuni Rodo hypähti minua vasten ja kaatoi minut maahan niin, että rymisi. Työnsin kooltaan täysikasvuisen koiranryökäleen pois päältäni ja rapsuttelin sitä päälaelta.
- Rodo, sun ois hyvä tietää, ettet sä tällä kertaa oo tulossa mukaan... mutisin. Koira kallisti päätään, mutta tyydyin sanomaan vain heipat ja kolautin oven kiinni perässäni. Lähdin kävelemään pois pihatieltä. Koska Shelyesin talli oli vain kivenheiton päästä kotoamme eikä pieni kävelymatka pahaa tekisi, vältin hyppäämästä pyörän selkään. Kaivoin Mp3-soittimen taskustani ja painoin nappikuulokkeet korvilleni. Teki hyvää ajatella, että olisin pian unelmieni tallilla, uuden hoitohevoseni luona...

Vedin kuulokkeet pois korviltani heti tallipihalle päästyäni. Sammutin Mp3-soittimen ja sujautin sen taskuuni. Tallista ilmestyi ruskeahiuksinen nainen, jonka luokittelin Jassuksi. Oli välttämätöntä, että naisnimitys jäisi, tytöksi kun olen niin useita tottunut nimittämään.
- Moi! Jassu hymyili kävellessään minua vastaan. - Sä oot Fia. Ai niin, mä oon Jassu...
Naurahdin. - Joo, oon Fia, sanoin virnistäen.
- Sä tulit tutustumaan meijän kiusankappaleponinpalleroon, Jassu arvasi. - Ja hoitaa saat, toki.
- Juu, vai ihan kiusankappaleeseen? kysäisin.
- Joo-o, mutta kyllä mä uskon, että se siitä leppyy, Jassu mumisi.

- Se on... täs näin. Jassu osoitti karsinanovea, jossa luki selkeästi Heran tiedot. Sisälle kurkistaessani sain osakseni häiriintyneen katseen, ja pian näköpiirissä oli vain ruunivoikon ponin takamus. Jassu työnsi kätensä sisälle ja taputti Heraa lautasille. Tamma käännähti hämmästyneenä.
- Heips, virnistin ja avasin karsinanoven. Hera astui lähemmäs korvat luimussa ja haisteli taskuni läpikotaisin. Se tosiaankin piti korviaan niskassa siihen asti, kunnes laski päänsä ja alkoi huokaisten napsia heinänkorsia huuliensa väliin.
- Pärjäätkös tän pullan kanssa, jos mä meen tekee omiani? Jassu hihkaisi. - Mä voin vähän myöhemmin tulla näyttämään sulle paikkoja, ellei joku tallitytöistä ehdi ensin, hän nauroi. - Heppojen harjakorit on tuolla. Heraa ei välttämättä tarvii sitoo kiinni, se vaan vähän saattaa näyttää hapanta naamaa.

Jassu hymyili vielä, ennen kuin katosi tallipihalle. Taputtelin hetken välinpitämätöntä Heraa. Sitten suuntasin varustehuoneeseen ja etsin käsiini Heran harjapakin. Kun astelin uudelleen karsinaan, tamma pärkähti ja pökkäsi minua turvallaan kuin mikäkin pomottelija. Pökkäsin nenäkästä ponia puolestani takaisin, jolloin se luimisti vaivaantuneena ja laski päänsä heinänkorsia suuhunsa hamuten. - Oot säkin...
Laskin harjapakin maahan ja vedin karsinanoven kiinni. Sitten nostin korista pölyharjan ja aloin sukia ponia, aloittaen kaulasta. Siirryin hiljalleen taaksepäin, selkään ja mahaan sekä jalkoihin ja lautasille. Otin väljästi kiinni Heran otsaharjasta, jotta se nostaisi päänsä ylös. Tamma ravisteli päätään puolelta toiselle, mutta ehdin juuri ja juuri pujahtaa toiselle puolelle, ennen kuin se lykkäsi lärvinsä jälleen alas.

Kun olin harjannut Heran läpikotaisin kaikilla mahdollisilla harjoilla mitkä hyviksi katsoin, otin harjakamman ja selvitin sekä harjan että hännän. Hera pysytteli moitteettomasti paikoillaan, vaikkei sen hapanta ilmettä voinut miksikään priimusponin näyttelykuontaloksikaan sanoa...
- Katsotaas, miten kaviot menee, tammaseni, hymähdin tummaharjaiselle poninpyörykälle. Se nosti päänsä ylös, muttei ottanut nokkiinsa kaviokoukun nähdessään. Se itse asiassa nosti kavionsa hienosti, joten kehuin ja rapsuttelin tammaa kylliksi kaviot puhdistettuani. Pian lykkäsin kaviokoukun takaisin pakkiin. - Mäpäs voisin itse asiassa vielä vähän sipaista sua tolla pääharjalla...

Kun olin vienyt harjapakin takaisin omalle paikalleen, kävelin takaisin Heran karsinalle. Viereisessä karsinassa asustelevan Neten hoitaja, Inkeri pyyhälsi luokseni shetlanninponitamman luota.
- Mooi, tyttö hihkaisi, jolloin pyörähdin ympäri ja hymyilin henkilön nähdessäni.
- Moi, vastasin ja rapsutin Heran turpaa karsinanoven välistä. Tamma puolestaan rypisti ylähuultaan ja nakkasi päänsä alas.
- Mä oon Inkeri, ootko sä Heran uus hoitaja? Se...
- Fia, nauroin. Joo, oon Heran hoitaja.
- Mä oon Neten, Inkeri virnisti.
Juttelimme kaikenlaista maan ja taivaan väliltä - eniten keskittyen hevosiin - ja rapsuttelimme samalla vuoron perään Netteä ja Heraa.

- Tehtäiskö iltatallit yhessä? Tai avitettais ainaki vähän? Inkeri kysäisi vihdoin. - Ei Jassu varmasti siit pahastu!
- Sopii, hihkaisin. Veimme Heran ja Neten ulos vähäksi aikaa, jotta ne saisivat tuuletella itseään toisten hevosten tavoin, sen aikaa kun tartuimme Inkerin kanssa talikoihin. Siivosimme kaikki tarvittavat karsinat tasapuolisesti, keräten hevosten lannat ja kärräämällä ne kottikärryissä lantalaan. Vaihdoimme purut, sitten lakaisimme tallikäytävän siistiksi. Pidimme pikkuisen tauon ja puhelimme jälleen kaikenlaista tallikäytävällä kävellen.

- Apua, mun pitää mennä jo kotii! Mulla oli ruoka puol tuntia sitten...
- Mee vaan, kyllä mä pärjään. Moikka! hymyilin tytölle, ennen kuin tämä virnisti pahoittelevasti ja katosi illan hämyyn. Tarkistin ajanvietteeksi kaikki vesikupit ja päätin jakaa heinät, ennen kuin hevoset tulisivat sisälle. Ravasin rehuhuoneen ja karsinoiden välillä oikosenaan, ennen kuin olin saanut kaikki heinät jaettua karsinoihin.
- Wow, mitäs täällä puuhaillaan? Jassu hihkaisi, kun huomasi puhtaat karsinat, siistin tallikäytävän ja karsinoihin kiikutetut heinät.
- No, me Inkerin kanssa tehtiin vähän iltatalleja, mä jaoin heinät just äsken...
- Jippiaijee! Kiitti tosi paljon teille molemmille! On kiva, että vaikka on ekana iltana täällä, niin rupee tolleen hommiin... Jassu virnisti. Itse asiassa riemu tuntui jo säteilevän hänestä pieninä hileinä ulos...

- Haetaanks hepat yhessä sisälle? Jassu kysyi minulta, kun seisoskelimme Heran karsinanoven vieressä.
- Käy mulle, vastasin. Riensimme ulos kaiken maailman riimunnarujen ja riimujen kanssa. Ensin haimme Lokan ja Ellin, sitten Vinjan ja Heran, ja lopuksi Neten, Brellan ja Danan. Pian tallin täytti hevosten tyytyväinen huokailu, heinien rouskutus, kavioiden ajoittainen kolina, sekä pieni korskunta ja pärskähdykset joidenkin hevosten suusta. Tunnelma oli mukava, ja Jassun kanssa oli hauska vain olla ja seisoa paikoillaan siinä tiedossa, että kaikki oli järjestyksessä. Loimitimme hevoset tarpeen vaatiessa ja tarkistimme ne vaurioiden varalta.

- No niin, Jassu sanoi vihdoin. - Nyt kaikki on kyllä tosi hyvin järjestyksessä, hän hymyili. - Vaikka mä unohdin näyttää sulle paikkoja tänää... Kyllähän sä näitä jo tiiät! Maneesin ja kentän valot on pois päältä... hän täsmensi. - Ja hälytykset tarkistettu!
Naurahdin ja köpöttelin vielä Heran karsinalle. Avasin oven ja pujahdin sisään.
- Tää tammuli on enemmän ku mun makuun, myhäilin ja nojasin tamman lapaan. Jassu virnisti. Hera ravisteli päätään, pärskähti ja kuopaisi maata kaviollaan. Sitten se vetäisi päänsä uudestaan ylös heiniä repien ja töytäisi minua kylkeen. Nauroin ja tönäisin sitä lempeästi takaisin. - Paljon, paljon enemmän...

Fia & Hera - 1. hoitomerkintä, 1. iltatalli

[Fia]

HEIKKOUS PEHMENTÄÄ // 16.10.2012

Astuin tallikäytävälle juuri, ennen kuin Jassu pyyhälsi varustehuoneesta. - Heips!
- No heips, naurahdin.
- Heraa hoitamaa? Anna kun mä arvaan, joo, Jassu virnisti.
- Kyl kyl, vastasin ja suunnistin heti Heran karsinalle. Siellä tamma nökötti, napsi jälleen heinänkorsia suuhunsa. - Heippa, Hera...
Hera käänsi päänsä astuessani karsinaan. Suljin oven, jolloin Hera kääntyi ja tuli haistelemaan taskujani.

Tällä kertaa päätin olla masentamatta tammaa, olin nimittäin muistanut napata pari porkkanaa mukaan lähtiessäni. Juuri kun Hera oli töytäisemässä minua turvallaan - arvatenkin närkästyneenä - otin porkkanat esiin taskustani.
- No, mikäs nyt noin kummastuttaa? kiusasin ja rapsuttelin Heran kaulaa. Sen silmät kiiluivat toiveikkaina, ja ilme muuttui hysteerisen paljon koiranpentumaiseksi. - Jaahas...
Minulla oli oiva tilaisuus taputella ja leperrellä Heralle minkä jaksoin, sen katse pysyi nimittäin tiiviisti porkkanassa, jota kädessäni pitelin. Korvat sojottivat eteenpäin, ilman elettäkään painaa ne niskaan. Kun olin jujuttanut tammaa mielestäni sopivasti, ojensin porkkanan, jonka Hera nappasi salamana kämmeneltäni - varmasti siinä pelossa, että porkkana lähtisi takaisin yläilmoihin, jos ei olisi tarpeeksi nopea...

Hain harjapakin varustehuoneesta. Olin päättänyt, että antaisin toisen porkkanan Heralle sitten, kun harjaus olisi suoritettu. Talsin takaisin tamman karsinalle ja pujahdin sisään. Laitoin karsinanoven kiinni perässäni, sen jälkeen laskin harjapakin maahan ja mietiskelin, minkä harjan ottaisin ensimmäisenä. Päädyin tällä kertaa kumisukaan. Pyörittelin Heran karvan liki läpikotaisin. Sen jälkeen vaihtelin vuoroja pölyharjan, pehmeän harjan ynnä muiden kanssa.

Kun olin harjannut Heran muuten, selvitin harjan ja hännän harjakammalla ja puhdistin kaviot. Tälläkään kerralla hoitamisessa ei ollut ongelmaa eikä mitään, kaviot menivät samalla lailla kuin viimeksikin, ja muun harjauksen aikana tamman ilme oli paljon mukavampi kuin viimeksi, johtuen mitä luultavimmin siitä, että porkkanan haju leijaili varmasti Herankin sieraimiin...
- Sä oot kyllä ihan paras, nauroin, kun Hera pökki minua päällään jälleen kerran. Malttamaton tamma kyllästyi haistelemaan taskussani piilevää makeistaan.

- Hei Fia, oisitko sä niin kiltti, että veisit hepat ulos? Mä haen ne sitten myöhemmin sisään, ehtii taas tuulettua... Jassu mietiskeli.
- OK, käyhän se.
- Mä muuten meen kattoo oritalliin yhen jutun, jos veisit sillä aikaa, mulla voi mennä hetki. Ja muuten, voisitko sä kattoa, että maneesin ja kentän valot on kytketty pois?
- Okei, sanoin. Olin iloinen, että sain harjauksen lisäksi muutakin puuhattavaa. Rapsuttelin ja silittelin Heraa jälleen hetkisen otettuani porkkanan esille. Sitten kehuin sitä kylliksi ja annoin sen napsia oranssin ajattelunkohteensa rauhassa. Vein harjapakin takaisin varustehuoneeseen ja ryhdyin hommiin.

Vaikka olin ensin aloittamassa hevosten ulosvientiä, vaihdoin aatetta itsekseni myhäillen. Hain kottikärryt ja talikon tallin kulmalta. Sitten suuntasin ensimmäiselle tarvittavalle karsinalle ja lapioin lannat kottikärryihin, kärräsin lannat lantalaan. Koska olimme Inkerin kanssa vaihtaneet purut vasta eilen, tyydyin ripauttelemaan vain pienen kerroksen putipuhdasta purua päälle. Tarkistin huvikseni vesikupit ja lakaisin tallikäytävän siistiksi. Ehdin huokaista hetken jä näpytellä kännykälläni, ennen kuin lähdin roudaamaan hevosia ulos karsinajärjestyksessä.

- Huh, henkäisin juuri ennen kuin Jassu tuli talliin.
- Sori ihan hirveesti, mulla kesti kauheen kauan! Häh...?
- Mä -.
- Sä alottelit iltatalleja...? Fia, eihän mulle jää enää mitään työtä! Jassu nauraa tyrski ja kiitteli minua hetken. Vastailin parhaani mukaan, ettei tuollaista pientä aherrusta tarvinnut edes kunnon iltatalliksi sanoa, mutta Jassu pysyi mielipiteessään. Puhelin Jassun kanssa sen verran, että ehdimme puhdistella Heran, Brellan ja Kikin varusteita. Pesimme suitset ja satulan - minä Heran, Jassu Brellan - ja jaoimme Kikin varusteet niin, että minä puhdistin suitset ja Jassu satulan.

Kävelimme tallikäytävällä edestakaisin, mutta pian kello tuntui etenevän jo huimalla vauhdilla.
- Mennään vaa hakemaa hepat sisään, Jassu tokaisi yhtäkkiä.
- Mennään sitte, vastasin virnistäen. Järjestimme itsemme jälleen kerran ulos riimu- ja riimunnarusekoituksien kanssa. Veimme hevoset talliin mahdollisimman tasaisella jaolla, jotteivät ei-parhaat kaverit joutuisi samaan porukkaan samaan aikaan.
- Nytpä on tääki päivä putkessa, Jassu hymyili.
- Jep! Tarkistimme hevoset haavereiden varalta, sitten loimitimme ne yhdessä.

- Mut iltapalalta myöhästyminen ei tekis hyvää myöskään yöunille, mutisin vähän ajan päästä. Jassu vilkaisi minua huvittuneena. Sitten hän katsoi kelloaan.
- Ei nyt mikään kamalan myöhä oo, mut mä uskon, että sulla on nälkä, hän naurahti.
- On, ja pahasti onki, hymähdin.

Tepastelin Heran karsinalle. Tamma vilkaisi minua sivusilmällä. Kun astuin karsinaan, sen kiinnostus heräsi. Olin kipaissut rehuhuoneeseen ja napannut mukaani ruisleivän. Selän takaa leijaileva tuoksu sai sen astelemaan sieraimia väristellen lähemmäs. Hera pärskähti, hipaisi turvallaan takkiani ja kuopaisi maata. Ruokaa nähdessään se tosiaan oli kuin koiranpentu...
- No, Fia! Mä lähden tästä omiani touhuamaan. Jos laitat oven lukkoo lähtiessäs, valot pois myös. Ja... Noo, mä voin kattoo hälytyksen. Moikka!
- Moikka! Juu, huomiseen! Annoin Heran mussuttaa leipänsä kaikessa kiireettömyydessä. Sen jälkeen silitin sen turpaa ja poistuin karsinasta, oven kiinni laittaen. - Heippa, Hera!

Fia & Hera - 2. hoitomerkintä, 2. iltatalli

[Fia]

RODO TALLILLA + HOITELUA // 21.10.2012

Rodo läähätti teennäisesti, kun hyppäsimme alas portailta.
- Saakko sä muka viiä sen tallille? neljävuotias pikkusiskoni kysäisi. Hän katseli hihassa viuhtovaa saksanpaimenkoiraa.
- Usko tai älä, tää osaa olla vapaanaki, tallilla sen on hyvä juosta. Ja Jassullekki käy.
- Okei, tyttö mutisi. - Heippa.
- Moikka. Vilkaisin taakseni juuri ennen kuin Miia veti oven varovasti kiinni. Olin edellisinä päivinä käynyt alvariinsa tallillla tervehtimässä väkeä, ja etenkin Heraa, sekä auttelemassa hieman - mutta siitä ei kunnon hoitotarinaa syntyisi.

- Moips. Catu oli haravoimassa pihaa.
- No moi, hymyilin. Rodo vetäisi minua eteenpäin Catun nähdessään. Se halusi päästä haistelemaan.
- Mä... Hui! Catu purskahti nauruun, kun täysikasvuinen saksanpaimenkoiranpentu hypähti häntä vasten, kaataen tytön melkein kumoon. - Voi, onks tää sun?
- Ikioma, nauroin. - Ei kai sua vaan haittaa, jos mä pidän tät vapaana tääl? Jassu anto luvan.
- No tietty, ja jos Jassullekki on käypästä, niin juu juu. Jos ei vaan lähe karkuteille.
- Rodo on tottelevainen, hymyilin.

Vein Rodon hihnan Heran karsinan eteen, samalla kun tervehdin tuttua tammaa. Se ei erityisemmin välittänyt paijauksistani, vaan seisoskeli paikoillaan heinänkorsi suupielessä. - Moimoimoi!
- Moimoimoi, joku nauraa hekotti karsinan ulkopuolella. Emma oli kyykistynyt rapsuttelemaan innokasta Rodoa.
- Emma, säkö siellä? kysyin naurua pidätellen, ja kun parin viimepäivän aikana tutuksi tullut tyttö ilmestyi ovenrakoon, me molemmat kikatimme täyttä naurua.

- Mä tulin vaan katselemaa heppoja, Emma sanoi pian. - Mun hoitsu on oritallin puolella, jos muistat, hän hymyili.
- Ai nii juu, hymähdin. - Unohdin jo.
Touhuilimme hetken varustehuoneessa. Minä puhdistin Heran varusteet, Emma pyöritteli pinteleitä. Sen tehtyämme oli Emman lähdettävä hoidokkinsa luo oritallin.
- Heippa!
- Moi moi.

Rodo puuhaili omiaan tallipihalla kierrellen. Pian päätin napata harjapakin mukaani ja suunnata Heran luo. Hera seisoi karsinassa odottavaisin ilmein.
- Ruoka mielessä, härnäsin. Tällä kertaa minulla oli mukanani kaksi puolikasta omenaa - toinen alussa, toinen lopussa. Harjaussessio sujui hyvissä merkeissä. Hera piti tyynen ilmeen omenanpuolikkaan tahdossa, tietenkin jo toisen saatuaan. Harjasin ensin pölyharjalla, sitten sekalaisesti muilla. Pyörittelin kumisualla ja viimeistelin pehmeällä harjalla. Sitten puhdistin kaviot ja selvitin harjan ja hännän. Letitin Heran harjan siinä samalla.

Pian Jassu saapui talliin. Hän oli kuulemma ollut ratsastamassa, ja neuvoi minua viemään Heran ulos, kun saisin sen harjattua.
- Ei menny kauaa, sanoin hetkisen päästä.
- Oukki doukki, voit viiä sen nyt, Jassu sanoi. - Hienot letit!
Nauroin. - Kiitti.
Vein Heran laitumelle, niin kuin Jassu oli sanonut. Palasin talliin ja autoin Jassua Brellan purkamisessa. Kun olimme yhdessä harjanneet sen, Jassu vei sen tarhaan.

Loppupäivä sujui hyvissä merkeissä; hoitajien kanssa jutellessa, "vooi kun söpö" -huudahduksissa (Rodosta), Jassun ja Catun seurassa hilluessa sekä myöhemmin hevosia tervehtiessä.
- Nonni, mun pitää varmaa mennä syömää, sanoin pian. Otin Rodon hihnaan.
- Okei, moikka! Jassu sanoi.
- Heippa, Inkeri hymyili.
- Bye bye, Tinja nauroi.
- Moikka, moikka!

Fia & Hera - 3. hoitomerkintä

[Fia]

JUOKSUTUSTA & ILTAHOITELUA // 27.10.2012

Huokaisin. Tallilla käyminen ja satunnaiset auttelut eivät hoitotarinaa teettäneet, joten viimepäivät sujuivatkin samassa rutiinissa. Tänään päätin kuitenkin ottaa käyttöön juoksutusvyön, -raipan ja -liinan. Hera pörisi karsinassaan, kun astuin sisään. Se arvatenkin luimisti, mutta havahtui ja käänsi korvansa eteenpäin. Se johtui pitkälti joko siitä, että olin jo vanha tuttu - tai siitä, että se luuli taskussani olevan herkkua.
- Heippa, kulta, naurahdin. Itse asiassa uskaltauduin naurahtamaan. Hera oli alkuun ollut vain luimiva hapannaama, nyt se suostui jo kääntämään korvannipukkansa eteen ja laittamaan pilkettä silmäkulmaan.

- Mun tekis mieli jo ratsastaa, myönsin Heralle. - Mut nyt juoksutus.
Katsoin Heraa silmiin. Tamma heilautti päätään, hirnahti ja kuopaisi maata kaviollaan. Hymyilin. Kävin hakemassa harjapakin ja astelin virnistäen takaisin karsinalle. Laitoin oven kiinni perässäni, vilkaisin taakseni, ennen kuin laskin pakin maahan. Otin sieltä kumisuan ja aloin pyörittelemään sitä Heran karvalla. Kun sen tein, siirryin pölyharjaan ja irrotin karvaan tarttuneen kökkäreen. Lunta oli satanut paljon, joten märän tuntuinen pumpulilumi oli muodostanut karvatupsuihin kökkäreitä parhaimmillaan. Pian sain otettua ne pois, ja siirryin pehmeään harjaan. Loppusilauksen tehtyäni selvittelin hännän ja harjan, lopuksi puhdistin kaviot.
- Nonni, nyt on homma tehty, ilmoitin ja läpsäisin harjapakin kannen kiinni. - Lähetäänpä maneesille, pörtsä.

Kun olin laittanut juoksutusvyön ja suitset (ilman ohjia) Heralle, napsautin riimunnarun kiinni kuolainrenkaaseen ja lähdin taluttamaan Heraa maneesiin. Ilta oli pimentynyt, ja tallipihalla valaisivat ainoastaan pihalamput. Maneesissa oli onneksi tyhjää, ja sisään astuessani minulle tuli mukava olo. Vedin oven kiinni sisään päästyäni, sitten otin riimunnarun pois ja jätin sen oven viereen. Napsautin juoksutusliinan kiinni, sitten kävelytin Heraa vapaasti, nyt se saisi vähän aikaa oikoa kaulaansa ennen enempiä harjoituksia.

Maiskautin. - Hera, ravi!
Heilautin liinaa, jolloin Hera heitteli päätään ja siirtyi laiskaan raviin. Maiskauttelin, säpsäyttelin liinan avulla ja patistin Heraa reippaampaan raviin.
- Okei, vähän aikaa, nii vaihetaa suunta. Seisoin paikallani, katsoen, kun Hera ravasi ympyrällä minua vilkuillen. Pian vaihdoin suunnan. - Voitais ottaa vähä laukkaa.
Maiskautin ja nostin liinaa. Hera ei ensin tajunnut merkkiä, mutta juoksutusraipalla heilauttaen avitin sitä kiihdyttämään. Se laukkasi tasaisesti, joten minun oli hyvä jäädä katsomaan sen menoa.

Lopuksi tein vielä pieniä harjoituksia, sitten annoin Heran kävellä loppukäynnit. Irrotin liinan, napsautin riimun kuolainrenkaaseen ja lähdin taluttamaan Heraa pois maneesista. Sammutin valot, liu'utin oven kiinni ja vein tamman talliin. Siellä riisuin juoksutusvyön ja otin suitset pois. Pesin kuolaimet ja vein tavarat paikoilleen. Sitten loimitin Heran. Kun Jassu tuli talliin, avitin häntä iltatalleissa. Jaoimme heinät, tarkistimme hevoset, siistimme tallikäytävän ja katsoimme hälytykset. Kun hevoset olivat yökunnossa, sammutimme valot. Lähdin kävelemään kotiin Jassun hyvästeltyäni, nainen itse lähti myös kävelemään talolle.

Fia & Hera - 4. hoitomerkintä, 3. iltatalli

[Fia]

MANEESITUNNILLA JASSUN KANSSA // 30.10.2012

Maneesin ovi kolahti kiinni, ja Jassu pyörähti ympäri Kikin kanssa. Hän jatkoi kaartoon, hieman kauemmas Herasta. Hera pysätyi nätisti keskelle maneesia ja antoi minun laittaa ohjat kaulalle. Kiristimme Jassun kanssa satulavyön, sitten laskimme jalustimet alas. Olin viimeaikoina oppinut kutsumaan ilkikurista huvittajaa naiseksi, joten nainen sai todellakin olla ylpeä naisnimityksestään. Jassu laitteli jalustimet sopiviksi, sitten hän jatkoi kävelyään pitkin ohjin uralla. Naurahdin ja ponnistin itsekin selkään. Hera oli ollut hoitaessa oikea kilttimys, sen takia olin antanut sille porkkanan tuplaotteeseen, ennen kuin lähdin maneesille Jassun kanssa.

- Okei, nytkö? Jassu nauroi, kun olin säädellyt jalustimia jo hyvän tovin. Minua ei pelottanut, ehei, mutta jännitys laukesi, tämähän on ensimmäinen kertani Heran satulassa. Huomenna alkaisi Halloweenratsastus, joten of course halusin päästä ratsastamaan, ennen kuin joutuisin lurjuksen selkään pimeässä syysilmassa, vieläpä maastoon. Ruunivoikko näytti kuitenkin lönkyttelvän oikein mallikkaasti, joten päätin ryhdistäytyä.

- Ohjat käteen ja ravia, kato kevennys. Jassu puristi Kikiä pohkeillaan. Kun tamma heilautti vaitonaisena päätään, Jassu näytti raippaa. Tamma siirtyi laiskaan raviin, mutta Hera päätti olla toista maata. Se lähti junailemaan heti pohkeenpuristuksesta, mutta sain kevennyksen vaihdettua ja ohjatkin hyvälle tuntumalle. Kun tein puolipidätteen, tamma hiljensi kiihdyttelyään. Se kulki oikein nätisti, mutten voi kiistää, etteikö tummaharja olisi heilautellut takapäätään useampaan otteeseen. Se halusi testailla, koetella hermojani yrittämällä livistää kuolaimelta ja heittelemällä takasiaan minne sattuu. Kun minun mielestäni olivat testailut testailtu, ärähdin ja kiristin ohjia. Puristin napakasti pohkeilla, mutta pidätin samalla ohjista. Heti kun Hera yritti väistää pohjetta ja hidastaa, annoin pohkeita. Jos vauhti yltyi liialliseksi, tein puolipidätteen.

Hera kulki itse asiassa oikein nätisti. Jassun ohjeistuksella vaihtelimme suuntaa, teimme ympyröitä ja voltteja ja erilaisia harjoituksia. Kolmikaarisella kiemurauralla Hera väisti ensin kuolainta ja koitti oikoa, mutta kun vein tietyllä ohjalla ja taivutin pohkeella, alkoivat kaarrokset luonnistua. Taputin Heran kaulaa.

- Okei, nyt me voidaa laukata. Toi sivu, Jassu sanoi ja osoitti pitkää sivua. Hän kulki sillä hetkellä edelläni, joten hän sai nostaa laukan melkein heti. Hera oli lähtemässä jo lyhyen sivun alusta, mutta painotin sanaa prrrrrrrt. Hera ymmärsi alkuun, mutta halusi kenkkuilla. Se oli aloittamassa kolmitahtistaan, mutta ohjasin sen napakasti voltille. Jouduin puristamaan kunnolla pohkeella, jotta se ei olisi yrittänyt lähteä kiitämään pitkin uraa, katkonaisesti ja sekalaisesti tietenkin.

Kun sain nostettua laukan pitkällä sivulla, hymyilin. Hera laukkasi varman oloisena päätyyn saakka, jossa hidastin. Se puksutteli ravilla uusintapätkän toivossa, mutta Jassu laukkasikin jo perästä. Päätin antaa hieman pohkeita, jotta Hera tajuaisi, ettei nyt laiteta köpöttelyvaihdetta päälle. Se heilautti päätään ja lähti jälleen kiihdyttämään. Napakalla puolipidätteellä se kuitenkin hidasti tahtia, jolloin ravi pysyi tasaisena ja mukavana istua. Pitkän sivun alussa napautin laukkapohkeet, ja onnekseni ei tamma lähtenyt kiihdyttelemään.

Kun olimme hetken laukanneet, laukkasimme hieman keskiympyrällä. Kun ponit olivat kiikuttaneet meitä kylliksi, annoimme vapaat ohjat ja köpöttelimme uralla. Pian käännyimme kaartoon, jossa taputtelin Heraa hieman. Loppujen lopuksi se oli mennyt todella hyvin, vaikka katkonaisia takapään pompautuksia ja kiihdytyksiä sattui. Se oli kuitenkin jo kokeillut minua tarpeeksi - ainakin tälle tunnille - ja mennyt nätisti lopputunnin. Me Jassun kanssa laskeuduimme selästä ja teimme omat toimemme ennen maneesista lähtöä.

Riisuimme hevoset, harjasimme ne ja pesimme kuolaimet. Veimme varusteet paikoilleen, sitten loimitimme hevoset yökuntoon. Lakaisin tallikäytävän ja jaoin iltaheinät yhdessä Jassun kanssa. Pian minun oli lähdettävä kotiin, mutta annoin Heralle vielä muutaman omenan ja silittelin sitä. Heran kanssa ei ikinä tule tylsää, mietin. Juttelin hetken Jassun kanssa, sitten sanoin heipat muille tallilla olijoille ja lähdin hurauttelemaan skootterillani päin kotia.

Fia & Hera - 5. hoitomerkintä

[Fia]

HALLOWEENVAELLUS // 31.10.2012 - 1.11.2012

Kiristin satulavyön ja jäin odottamaan muita. Kaikki joko taputtelivat ratsujaan tai laskivat jalustimia alas. Silitin Heran turpaa, ja katselin, minkälaisia ruolampelaisia Shelyekseen oli saapunut. Hera oli ollut hoitaessa oikea jukuripää, pyöriskellyt ja heitellyt päätään minne sattuu. Kun olin jo sitomassa sitä kiinni, käytös rauhoittui muiden hevosten myötä. Tyydyin vain kieräyttämään riimuun nipsaistun narun sen kaulalta.
- No niin, Jassu sanoi yhtäkkiä. Kaikki kääntyivät katsomaan naista. - Lähetään ihan satunnaisessa järjestyksessä, ei kuitenkaan silleen, että orit on tammojen kanssa peräkanaa.

Kun olimme kävelleet hyvän tovin, aloin katsella varsuteitamme. Minä olin pukeutunut vähän noitamaiseen tyyliin, mukaanlukien lepakot ja hämähäkit. Olin letittänyt Heran harjan hämähäkkipompuloilla. Sen häntään olin kiertänyt hämähäkinseitiltä näyttävää hörhelöä, korviinsa se oli saanut lepakonsiipipäähineen. Minulla itselläni oli musta noitahattu ratsastuskypärän päällä. Lämpimämpien vaatteiden päälle olin pukenut mustan mekon, jossa oli pitkät hihat, ja melkein nilkkoihin asti yltävä helma. Minusta näytimme Heran kanssa oikein hauskoilta lepakko-hämähäkki-noita-asuinemme.

- Nyt ravataan! Jassu huusi ensimmäisenä jonossa. - Älkää jääkö jälkeen tai antanko ohitella!
Kaikki siirtyivät raviin. Hera pärski ja huitoi päällään, mutta sipsutteli silti muiden mukana. Ravailimme kauniiden, ehkä hieman karmivienkin maisemien ohitse. Kun Jassu antoi merkin hidastaa, kaikki siirtyivät käyntiin. Monet hevoset kuitenkin kuopivat maata, hirnahtelivat ja heittelivät päätään.

- Me voidaanki laukata tässä hyvällä suoralla, Jassu kailotti kääntyen katsomaan meitä. Ratsastajat maiskuttelivat, antoivat pohkeita ja yrittivät saada ratsujaan laukkaamaan.
Heran olisi tehnyt mieli kiihdyttää, mutta edellä köpöttelevän hevosen takajalan noustessa päätti tamma hidastaa. Jotkut hevoset ravasivat, eivät ottaneet askeltakaan laukkaa, mutta hyvin suora silti meni.
Kun saavuimme leiriytymisalueelle, kaikki hiljensivät vauhtinsa, laskeutuivat Jassun ohjeistuksella alas selästä, ja häipyivät kaikki tekemään omia hommiaan.

Heräsin seuraavana aamuna huvittavasta asennosta. Vilkaisin vieressäni uinuvia tyttöjä, Meebaa ja Beataa. Muut olivat hieman kauempana, kolmen ryhmissä suunnilleen... Olin nukahtanut hyvin nopeasti, kummitustarinat olivat ainoa asia, joka oli pitänyt minut hereillä ennen makuupussiin kaivautumista.

Kun nousin ylös, näin pari muutakin henkilöä venyttelemässä. Jassun vieressä nukkunut Catu ravisteli naista hereille, ilmoittaakseen muiden matkalaisten heräämisestä. Hevoset hirnuivat kauempana navetassa, ja minusta oli mukava kuulla niiden ääntä. Heran hirnunta nousi ylimmäksi, ja se alkoi pian nikotella isommin elein aamuheinän puuttumisesta. Useat hevoset yltyivät korvia raastavaan kuopimiseen. Pian Jassu ärjäisi ja hyppäsi ylös makuupussistaan. Hän harppoi navetalle ja löi kätensä yhteen. Hevoset hiljenivät, jolloin Jassu käveli uneliaana takaisin.

Kaikki olivat työn touhussa. Useimmat harjailivat hoidokkejaan, toiset juttelivat omissa marttakerhoissaan niitä näitä. Aamupala oli tehnyt murisevalle vatsalle terää, ja minulla oli puhtia vaikka muille jakaa. Kun Jassu antoi meille luvan alkaa laittaa hevosia kuntoon lähtöä varten, kaikki tarttuivat varusteisiin. Puimme hevosille ja itsellemme vielä tälle matkalle samat puvut kuin eilenkin.

Kun kaikki olivat valmiita, nousimme selkään. Kiristin satulavyön ja laskin jalustimet alas. Nousin selkään. Ei minun jalustimia tarvinnut enää säädellä, olinhan viimeksi eilen niitä itse käyttänyt! Jatkoimme rauhallisessa käynnissä matkaa Shelyesiin. Tämä Halloweenvaellus oli mitä ikimuistoisin, pimeässä ratsastamisen ja kummitustarinoiden kertomisen kera. Jassu ja Catu tuntuivat itsekin nauttivan retkestä täysin siemauksin, ja myös Ruolampelaiset taisivat nauttia. Mahtava Halloweenvaellus!

Fia & Hera - 6. hoitomerkintä, 1. vaellus

[Fia]

JOULUTUNNELMAA // 1.12.2012

Joulukuun ensimmäinen päivä. Siitä päivästä minä pidin. Kun olin herännyt aamulla huoneeseeni ripustettujen jouluvalojen loisteeseen, avasin joulukalenterin luukun. Suklaan ahmittuani vaihdoin vaatteet, pesin hampaat ja söin aamupalaa. Isä tutkaili fysiikankoettani äimistyneenä.
- Rupea professoriksi, hyvä neiti! hän sanoi. - Jos kymppejä satelee tuolla lailla, minä raahaan sinut töpaikkahakemusta tekemään, pois sieltä tallilta!
- No sitten mä en enää lue, näpäytin. Puin ulkovaatteet päälle ja lähdin ulos suuren pussin kera.

Tallilla oli jo jouluinen tunnelma. Jotkut olivat ripustaneet omien hoitsujensa karsinoihin vaikka minkälaisia hörhylöitä. Mietin Netteä ja Heraa. Tänään aioin viettää aikaa molempien kanssa, niin myös muiden hoitajien ja talliväen.
- Moi! Kuulin iloisia huutoja sieltä täältä, Beata ja Meeba olivat täydessä työn touhussa. Kairan oli leiponut pipareita yllin kyllin ja tuonut glögiä. Oleskeluhuoneessa oli iso radio tunnelmaa luomassa, niin myös tallikäytävällä. Thea ja Inga ripustivat jouluvaloja ympäri huonetta. Jotkut olivat tuoneet korttipelejä mukanaan, toiset vain makoilivat sohvilla syömässä ja juomassa.

Kun olimme saaneet vatsamme täyteen, lähdimme tallin puolelle. Tervehdin Netteä ja Heraa, sitten ryhdyin hommiin. Ripustin ensin Heran karsinalle hörhylöitä ja jouluvaloja. Sen jälkeen tein saman Neten karsinalle.
- Nyt ei tosiaan oo vielä jouluaatto, mutta mä annan silti pikkuset joulunodotuslahjat, sanoin. Molemmat ponit innostuivat porkkananipuista. Tipautin ne molempien karsinaan ja taputtelin poneja mukavia jutellen.

Vietimme kaikki aikaa tallissa hääräillen.
- Mitä sä Fia aiot tehä joulun aikaan tallilla? Meeba kysyi.
- No, ainaki mä käyn ponskien kanssa maastossa ja annan joululahjat... vastasin hymyillen.
- Kuulostaa kivalta, hän nauroi. Pian muutkin alkoivat kertoa omia suunnitelmiaan, jolloin menin Neten karsinaan. Istahdin karsinan nurkkaan, annoin ponin painaa päänsä syliini.

Kun kaikki olivat hääränneet tarpeeksi omien hoitsujensa kanssa - minä sekä Neten että Heran - palailimme oleskeluhuoneeseen syömään Kairanin toista tuliaista, pullaa.
- Sä oot kyllä mahtava leipuri, hymyilin tälle.
- Kiitos, hän sanoi lämpimästi. Loppupäivä tallilla sujui kuin tanssi, ja kaikilla oli mahdottoman hauskaa!

Myöhemmin kaikki lähtivät maastoon ilman satulaa. Minä uskaltauduin Heran kanssa. Lähtö kesti hetken, mutta pian kaikki olivat ratsailla. Lenkki kierrettiin kaukaa, ja välissä laukkailtiin ja otettiin kisoja pellolla. Tunsin oloni kotoisaksi, kun laukkasimme kilpaa kaikkien kanssa niin että lumi pöllysi. Jonkun ajan kuluttua käännyimme takaisin päin. Retki ei jäänyt uupumaan hassuista tapahtumista. Yksi jos toinenkin makasi aina jossain penkassa ratkiriemukkaasti nauraen, jotkut ponit esittivät kunnon pukkishown. Myös Hera innostui vetämään oman soolonsa, eikä kauaakaan, kun minä olin hangessa!

Tallille palattuamme laitoimme hevoset kuntoon tavanomaista talvipäivää viettämään. Pesimme hevosten varusteita, siistimme tallikäytävää ja paijailimme omia hoidokkejamme vielä pitkän tovin. Ajanvietto Heran ja Neten kanssa ei ollut pahitteeksi. Puhua pulputimme toisten kanssa milloin missäkin. Jotkut ottivat lapsivaihteen päälle ja leikkivät hippaa sekä piilosta kaiken aikaa. Päätimme myös ottaa muutaman erän raipanryöstöä ja sähläsimme kaikenlaista. Jouluinen tunnelma leijaili koko Shelyesissä, mitä ensimmäinen päivä voikaan saada aikaan!

Fia & Hera - 7. hoitomerkintä, 1. jouluaskare

[Jassu]

Hera innostui vetelemään kunnon neliä kentällä, eikä Fia ajatuksesta pahemmin suuttunut.
ok hera näyttää 130-senttiseltä mut armahtakaa en jaksanu korjata jälkikätee :c

[Fia]

PITKÄSTÄ AIKAA KUN TAPAA HULLUN TIEDEMIEHEN... // 21.12.2012

Taputin Heran kaulaa. Olin joutunut jahtaamaan tammaa iät ja ajat tarhassa, ennen kuin se oli pirullisin katsein antanut kiinni. No, olinhan minä aika anteeksiantavainen siinä vaiheessa, en muuta kuin nipsauttanut riimunnarun kiinni riimuun ja löntystänyt Hera perässäni talliin. Tamma meni mielellään lämpimään karsinaan, vaikka ulkona olikin vain reilut kahdeksan astetta pakkasta. Nyt sitten seisoin siinä kumisuka kädessäni, päätin alkaa pyörittelemään Heran hienoa talvikarvaa - ihme kumma oli tamma pysytellyt karsinassa kuin suolapatsas tarhasta hakemisen jälkeen.
- Suunnitteletko sä jotain tavattoman ihanaa höykytystä tälle päivälle, possu hyvä? mutisin samalla, kun Hera poimi porkkananpalan ojennetusta kädestäni. - Sä nimittäin näytät pelottavan paljon hullulta tiedemieheltä...

Kun olin päässyt yhteisymmärrykseen tuon ruunivoikon höpsön kanssa, huomasin, että se suorastaan nautti harjaamisesta. Kummastelin asiaa, mutta päätin kuitenkin olla pilaamatta mukavaa hoitohetkeä asiaa kauhistelematta. Vaihtelin harjoja vähän väliä, ja pian Heran paksu karva suorastaan kiilteli.
- Heippulis peippulis! kuulin takaani.
- Beata, moi!

Beata oli kuulemma tullut liikuttamaan Hetan pienellä talutusreissulla. Hän oli käynyt aiemmin päivällä harjaamassa Hetan, tamma sai olla sisällä sen aikaa, kunnes tyttö nyt tuli sen lenkille hakemaan. Pian Beata oli napsauttanut narun riimuun ja kopisteli hevosineen ulos. Vilkutin tytölle, ja pian pääsin puuhailemaan taas omiani. Joulu lähestyi, enkä halunnut viettää sitä ilman Heraa. Jotta tamma tämän muistaisi, päätin koristella sen karsinan joulukoristein. Olin tuonut kotoa pussillisen koristeita, jotka odottivat karsinan ulkopuolella. Halusin päästä pian kaunistamaan hoitohevoseni karsinaa, joten suoritin nopeasti vielä kavioiden puhdistuksen, sitten oli Hera priimakunnossa!

Astuin ulos karsinasta ja nostin pussin tutkittavaksi. Siellä oli pläjäys kaiken maailman kimallenauhoja ja välkkyvaloja, riippukoristeita ja muita hörhylöitä. Päätin kuitenkin valita tuuheat nauhat, hevosien silmille kohtuullisen himmeät, kirjavat jouluvalot ja kuusi koristepalloa. Tallin nurkalla oli pari jakkaraa, joten kävin ottamassa toisen ja kannoin sen karsinan eteen. Sitten nousin jakkaralle, otin pussista nauhat ja valot, ja ripustin ne karsinalle niin, että molemmat näkyivät hyvin toistensa lomasta. Sitten otin kaikki koristepallot ja ripustin ne karsinan edustalle, oven yläpuolelle, kiinni nauhaan. Katselin lopputulosta myöntävästi nyökytellen ja vein jakkaran takaisin paikalleen.

- Täältä tullaan! Beata nauroi, kun asteli Hetan kanssa sisään ovesta. Lumisade oli saanut hänet ihan lumiukon näköiseksi, eipä ihme että Hetakin näytti ihan kävelevältä lumiveistokselta. Molemmat puistelivat lumia itsestään, molemmat omalla tavallaan. - Huh, tuol sateli aika iisisti, mut kunnon kävelylenkillä muuttuu kuka tahansa aika valkeaks jos suoraan sanotaan!
- No siltä näyttää, hihitin. - Tekistkö sä mun kans iltatallit?
- Joo, tehää vaa, Beata hymyili.

Jaoimme Beatan kanssa sisäänhaettavat hevoset tasan, ja molemmat lähtivät riimunnarukasojen kera tarhoille. Molemmat joutuivat äheltämään porttien kanssa, koska useat hevoset olisivat mielellään rynnineet sisään heti ensimmäisellä avauksella. Pian kuitenkin saimme hevoset sisälle. Loimitimme ne tarvittaessa kevyesti yökuntoon, tarkistimme haavat ja jaoimme heinät sekä muut erikoisrehut. Lakaisimme tallikäytävän, kytkimme hälytyksen kuntoon ja toivotimme hevosille hyvät yöt. Beata jutusteli hetken oman kullannuppunsa Hetan kanssa, minä rapsuttelin omaa silmäterääni Heraa hyvän tovin. Sen jälkeen sammutimme tallista valot ja tarkistimme muut tarvittavat seikat sekä kentän ja maneesin että muun tallialueen osalta.

Kun olimme hoitaneet hommamme, juttelimme hetken kahdestaan, kunnes lähdimme kävelemään kohti kotia. Olin saanut aikaiseksi joululahjaksi uuden auton, josta olin ikionnellinen sekä äidille että isälle - mutta olinhan minä siitä itsekin osan maksanut. Auto ei ollut kuitenkaan vielä täysin valmis omaan tunnettuun huristeluuni, joten isä tarkisteli kaikki pikkuseikat, pian pääsisin jo ajelemaan tallillekin tuolla tummansinisellä nuorisosuosio-autolla.
- Voi kun tää aika menee nopeesti... Beata huokaisi. - Kohta on jo joulu.
- Nii, kiva juttu, hymyilin. - Saa viettää tän joulun erään karvaisen pukkitaiturin kanssa...

Fia & Hera - 8. hoitomerkintä, 4. iltatalli

[Fia]

LEIKKITUNTIPELLEILYÄ MANEESISSA // 13.11.2012



Hera sähelsi milloin mitäkin maneesille saapuessamme, mutta yhdessä kohdassa tamma suostui hieman rauhoittumaan, jotta saisin pienen kuvan napattua.

Fia & Hera - 9. hoitomerkintä