# Tallikirja 2011

[Catu]

VUODEN 2011 TALLIKIRJA

Tallikirjaan saa kirjoittaa kuka tahansa, milloin tahansa ja mistä tahansa.
Tallikirjaan kirjoittamiseen ei tarvitse erikseen kysyä lupaa, aamu- ja iltatalleja
saa pukertaa jos aikaa ja inspiraatiota riittää, tai sitten voi tarinoida vain
omasta päivästään tallilla.[/center]

Tallityttöjen vuoden 2011 -laulu

Päätallin lehmätyttö joka päivä maahan polvistuu
pennies from heaven se rukoilee
talikolla me pidemmäksi heiniä heitellään
hevosten vuoksi kaikki nää

Mä hevosia puunailen
mä hevosia puunailen

Oskupoika vihdoinkin on saanut karsinan itselleen
aamuvirtsa sen tuoksuu porkkanalle
Frits villinä ovi auki heinäpaallilla seisoo ja nauttii
ja häntäänsä tiuskii

Mä hevosia puunailen
mä hevosia puunailen

27 hevostaa
tässä tallissa on kaikkiaan
niitä puunatuksi kai milloinkaan en saa

27 hevostaa
kun hevosen viimeisen valmiiksi saan
niin alusta täytyy mun taas aloittaa

Yksäritallin hurmurirouva joka kerta osaa minut yllättää
se suosii vain hurjimpia
on pikkutallissa jokaisen karvoja päiväkirjani välissä
mä lattialta niitä kähvellän

Mä hevosia puunailen
mä hevosia puunailen

Mä joka päivä ahkerasti hevosia työkseni puhdistan
ja keinun lantalan ja karsinan välissä
kun hevoset paskantaa niin jonkunhan se täytyy jäljet pyyhkiä
kas, sellaista on elämä

[vegasi]

Veke sotkemassa 30.5
Tein tänään Jassun apuna iltatallia. Tehtävänäni oli huolehtia yksityistallikuntoon Jassun hoitaessa muut. Huolehdittuani ensin Crimestä ja rohmuttuani paljon jäätelöä, alkoi armoton raataminen.
Aluksi siivoilin karsinoita, joissa hevoset olivat olleet päivän aikana. Jassu oli kuitenkin aamulla siivonnut ne perusteellisesti, joten kunnollista putsaamista ei tarvinnut tehdä – onneksi, sillä oli aivan _sairaan_ kuuma!
Kun karsinat oli kondiksessa, jaoin ahkerana tyttönä hevosille heinät valmiiksi karsinoihin ja hain ne sisälle. Kaikki omaa puupäätäni lukuun ottamatta käyttäytyivät varsin asiallisesti sisälle tuodessa.
Sain hetken lepotauon kun hevoset söivät heiniään, kunnes aloin jakamaan niille iltasapuskoita kippoihin. Kopistelu ja nahistelu täytti hetkeksi talin, kunnes viimeinenkin oli saanut ruokansa.
Ylpeänä tartuin luudan varteen ja lakaisin tallin käytävät siisteiksi, jonka jälkeen pääsin ilmoittamaan Jassulle, että hepat oli kiltisti nukkumassa.

Terveisin
Veke

[Meeba]

16.7.2011

Luna. Tunnen pienen häivähdyksen hiuksissani, ja alan hymyillen haparoimaan pääni takaa ilmaa. Huomasin kuitenkin, että se oli vain tuuli joka leikki hiuksissani.
Huokaisin hiljaa. Polvistuin vakavoituneena laitumelle ja annoin sormieni hamuta ruohoa väliin.
Pieni, vaalea kyynel vieri poskeani poitkin kuivalle ruohikolle ruohotukkojen keskelle.

Se oli ollut koko ajan siellä... sen koko ajan.
Annoin hiuksieni valahtaa silmilleni, kun pääni valahti kohti maata. Purskahdin hillittömään itkuun. Se kaikki... se kaikki oli poissa nyt. Meidän yhteiset muistot. Minun ja Lunan maastoretket, esteharjoitukset ja kouluharjoitukset... tamma oli kömpelö mutta ihana, se lämmitti illalla kun vein sille iltaruoat ja se viilensi pesuboxissa, kun sitä suihkutettiin. Se töytäisi välillä letkun suoraan minua kohti, jolloin kastuin.

Hymyilin hiljaa, räpyttäen vetisiä silmiäni. Kosketin taas ruohoa, kuvitellen että se olisi ollut tamman valkea kaula. Minä halasin sitä... siellä kaukana, aurinkoisena päivänä. Se hörähti hiljaa ja antoi minun nousta selkäänsä.

Ja me olimme onnellisia. Kukaan ei voinut tulla meidän väliimme, kaikki oli ihan loistavasti, ei huolen häivää.
'Hieno tyttö, mennään vaan', kehotin sitä, kun olimme ylittämässä puroa. Se epäröi hetken mutta ylitti sen sitten. Sen kaviot osuivat juoksevaan veteen ja sitä roiskui minun paidalleni. Ja se sai minut nauramaan. Silitin sen kaulaa nauraen ja kannustin sitä jatkamaan laukkaa. Nousin jalustimille keventämään ja annoin sen pukitella pitkin tietä.

Havahduin yhtäkkiä unestani ja huomasin olevani maassa makaamassa. Kyyneleet pyrkivät uudelleen silmiini. Minä näin sen. Minä näin sen ilmeen, sen pelokkaat silmät, jotka heijastuivat liekeissä, ja kuulin sen hirnunnan.. se huusi apua.
Kaviot paiskoivat ovea ja korvia vihlova ääni raikui ilman halki. Se oli minun Lunani. Minun rakas, rakas hoitoponini.
Se oli poissa. Ja se sattui.


- Lunaa muistaen Meeba.

[Maiss]

Miten yksi, yksi vaivainen ukkosmyrsky voikaan olla niin ratkaiseva? Miten kolme, minulle niin tärkeää ponia, voi vain jättää minut, hyvästejäkään sanomatta?

Laidun on aivan tyhjä, vain musta heinä peittää maata, maisema on niin synkkä ja ankea. Miten onkaan mahdollista, että tuolla, alle vuorokausi sitten, ponit laidunsivat kylläisinä ja tyytyväisinä, tietämättöminä tulevasta?

Katson kohti taivasta, joka on muuttunut viimeöisestä myrskystä hiukan kirkkaammaksi, aurinkokin yrittää tirkistellä pilvien lomasta. Miten aurinkokin voi olla iloinen, vaikka kaikki on niin surullista?

TK’s Vanity, ensimmäinen oma ponini, jonka sain sen ollessa vain nelivuotias. Vani, jota koulutin, jota aina vain ajattelin, jonka kanssa koin elämäni parhaat hetket, jonka hoitajaksi Catunkin valitsin, ja joka oli kaikista maailman poneista kaunein, voi vain kuolla, yhdessä yössä, noin vain?

Liten Evighet, pörröinen ja pieni, maailman suloisin ja sympaattisin eläin. Sveaa hoidin melkein kaksi vuotta, ja siinä ajassa siitä tuli minulle niin älyttömän tärkeä, se oli minulle kuin oma pieni poni. Miten sekin voi vain lentää pois tästä maailmasta, toiseen universumiin?

Ja sitten, niin komea ja pieni, Liten Guldklimp LF, Svean varsa, ihana kuin mikä, poni jota aloin kouluttamaan, ja jolla oli potentiaalia vaikka mihin: valloittamaan raviradat tai vaikka vain olla täydellinen maastoponi jollekin pienelle tytölle. Miten niin nuori ori, miten myös se, se lähtee pois luotani?

En koskaan kuvitellut kaiken päättyvän näin, kuvittelin kaikkien lähtevän yksi kerrallaan, niin että saisin lohtua muista, mutta tämä, miten juuri tämän piti tapahtua? Haluaisin vain rutistaa kaikkia kolmea ponia, edes kerran vielä, vaikka vain pienen hetken. Miten voikaan olla tällainen ikävä, jo nyt?

Kysymyksiini ei ole vastauksia, kukaan ei voi tulla minun eteen ja vastata rehellisesti kysymyksiini, ei sitten kukaan. Vaikka kuinka yritän, en minäkään niihin osaa vastata, en osaa edes keksiä vastauksia. Minun on vain hyväksyttävä tosiasiat, ja jatkaa elämääni, vaikka se onkin vaikeaa.

Nuo kolme, elämäni ponit, laukkaavat nyt vihreämmillä laitumilla, kaukana täältä, kaukana minusta. Mutta muistot, elämäni parhaat muistot, eivät katoa minnekään, eivät koskaan.

Kiitos kaikesta.

angstangstviilsviils, shelyesin shettiselämä kuoli, uusi shelyes here we come.

[Catu]

I set fire to the rain

Ulkona satoi kaatamalla ja taivas välähti ajoittain. Olin juuri saamassa viimisen karsinan valmiiksi kun kuulin kauhean jyrähdyksen. Heittäessäni samalla talikon maahan, juoksin ulos katsomaan. Laitumella loisti kuin suuri juhannuskokko ja hevosten hirnunta oli korvia riistävää. En tajunnut ensin tilanteen vakavuutta. Jassu juoksi vierelleni ja katsoimme miten tuli levisi laitumilla.
- Soita palokunta hyvä nainen! Rääkkäisin hädissäni ja näin muutaman hevosen juoksevan meitä kohti. Jassu rämpytti kännykkäänsä kun itse lähdin vaistomaisesti juoksemaan laitumille.

Shelyesissä oli meneillään kaaos, suoraan sanoen tallipalo. Yhteistoimin Jassun kanssa saimme muutamia hevosia turvaan ja osa hevosista pääsi karkuun itse. Ruohikkopalon seuraukset olivat kuitenkin pahemmat kuin osasimme odottaan. Shelyes menetti yhteensä 13 hevosta, suurimmaksi osaksi juuri tuntiponeja. Tuli oli repinyt maan tasalle pihatto-, pikku- ja yksityistallin. Laitumista oli jäljellä enää kuivaa, mustaa heinää.

Kaikki menetys, tuho ja kaaos oli tapahtunut vain yhden yön aikana. Muutamassa tunnissa se kaikki oli ohi, mutta en koskaan unohda niitä huutoja ja sitä kuumuutta.

Vihreämmille laitumille oli joutunut myös rakas hoitoponini, Vani. Elokuussa olisi tullut täyteen kokonaiset kaksi vuotta yhdessä. Mutta tuo saastainen, pahamainen tulipalo vei meidän yhteiset hetket mukanaan. Miten jäänkään kaipaamaan tuota pikkuista karvapalleroa ja sen suloisia nappisilmiä. Pystyin yhä tuntemaan Vanin pehmeän, voikon karvan ja pystyin yhä muistamaan ne kaikki hetket. Muistan yhä kuinka elokuussa 2009 Maiss valitsi minut Vanin toiseksi hoitajaksi, oi kuinka iloinen olinkaan. Melkein kaksi vuotta hoidin tätä kaunis olentoa.

Loppu yö sujuikin Jassun kanssa hiljaisuudessa, odottaen aamua ja hetkeä jolloin ilmottaisimme kaikille menetyksestä.

Catu

[Catu]

17.06.2011

Traktorin ääni kuului tallipihasta, tuo punainen kone keräsi toissayönä tapahtuneen tulipalon jäännöksiä. Maa oli mustaa ja ruohikko oli kärventynyt. Olin juuri käynyt jo viidettä kertaa suihkussa, ajattelin että saisin jotenkin puhdistettua tapahtuneen pois mielestäni. Hiukseni valuivat vettä maahan ja olin kiotoutunut Jassun pinkkiin pyyheeseen. Vaaleahiuksinen Maissi makoili vastapäätäni sohvalla ja näin miten tytön poskella vierähti kyynel. Sohvalla oli jo melkomoisen kokoinen lätäkkö. Kukaan ei sanonut sanaakaan, vain radiossa kuului juontajan ääni. ”Soita nyt studioon ja toivo kesäbiisiä!”.
- Soitetaanko ja sanotaan että pitäis jo pääs kiinni? Sanoin vähän angstiseen sävyyn.
- Soita vaan, Maiss vastasi naurahtaen kyyneleidensä alta. Katselin nojatuolissa olevia vaatteitani, ratsastushousuni olivat tavallista mustemmat, puhumattakaan oranssisesta hupparistani. Joutuisin lainaamaan vaatteita joltain muulta. Shelyesin brunetti omistaja saapui taloonsa ja kuuli tytön huokaisevan.
- Ette te haluaisi tulla auttamaan vähän siivoamaan?

Traktori oli saanut suurimman osan tuhon jäljistä siivottua, mutta me jouduimme vielä viemään muutamia tummia lankkuja pois. Me rohkeat naiset saimme paikat melko siisteiksi, nyt vain aika näyttäisi mitä tapahtuisi. Katselimme autiota aluetta aina isosta tallista laitumille asti.
- Okei Maiss ja Jassu! Nyt ois se aika kun me ryhdistäydytään ja aletaan kehittämään jotain! Hypähdin yhtäkkiä ja yritin piristää itseäni. Maiss hätkähti ja katsoi minua punaisin silmin.
- Shelyes on nyt ollut tän vuoden aika kuollut ja toissayönä tapahtuneen takia se on nyt ihan lopullisesti kuollut… Aloitin selostukseni, kunnes Jassu keskeytti minut:
- Ja tänkö pitäis piristää?
- Äläs nyt keskeytä, vastasin brunetille.
- Mutta koska tää kaikki on tapahtunut, me voidaan uusia talli! Shelyesistä tulee se kauvan aateltu ja toivottu puskatalli! Suurimmaksi osaksi hevoset vois olla yksäreitä ja sitten muutamia tuntiponeja! Huudahdin ja heilutin käsiäni ilmassa.
- Sellasta rentoa ja menevää toimintaa, Maiss sanoi ja näin tytön hymyilevän pitkästä aikaa. Olihan vaikea olla katsomatta takseen, mutta halusimme silti kaikki jatkaa eteenpäin. Suunnittelimme yhdessä Shelyesin tulevaisuutta, kuten talleja, hoitajatoimintaa ja miten hevosten kanssa toimittaisiin. Shelyes ei aikonut kuolla vielä näin helposti.

Catu

[Maiss]

27.7.

Siristän silmiäni nähdäkseni jotakin auringon paistaessa suoraan silmiini. Pieni pyöreä poni laiduntaa rauhassa, pienellä laitumella joka tuhon jäljiltä selviytyi. Näen vain ponin siluetin, ja voin vaikka hetken vannoa, että tuo poni on minun pieni Sveani, mutta kun aurinko siirtyy pilven taa, huomaan että kyseessä onkin Ella. Huokaisen syvään, mutta väännän hymyn kuitenkin väkisin huulilleni: täytyy hyväksyä se mikä on jäljellä, ja ajatella kuinka onnekas olin kun sain tutustua niin hienoihin poneihin. Pilvet ajelehtivat taas auringon tieltä, ja kaunis maisema muuttuu taas auringon valaisemaksi, saaden myöskin Ellan ruskean karvan kiiltämään.
Olemme Catun kanssa hakemassa hevosia sisälle, sillä Jassu on kaupungilla selvittämässä minkälaisia korvauksia saa tallipalosta. Catu on hakemassa loput pojat ruunalaitumelta, kun taas minun tehtäväkseni jää huolehtia Ella talliin.
- Ella, tulepas nyt, huhuilen Loviisan suloista ponitammaa, kävellen sitä kohti hitaasti. Ella katsahtaa minuun hiukan epäluuloisena, mutta päättää kuitenkin olla minulle kiltti, ja tulee minua vastaan, niin että sen kiinniottaminen ei ole ongelma. Talutan neidin laitumen portista ulos ja laitan sitten sähkölangan takaisin siihen mistä sen otin.
Lopulta, kun kaikki hevoset ovat tallissa, päätämme Catun kanssa ottaa pienen lepotauon, sillä ruokinta-aikaan on vielä reilu puoli tuntia. Menemme ison tallin oleskeluhuoneeseen hakemaan limut, ja suuntaamme sitten laitumille. Istahdamme vieretysten tarkkailemaan, miten uuden laidunläntin ruohoa on jo mutustettu, niin että se on jostain kohdista puolet lyhyempi kuin toisista. Catu kaivaa kameransa esiin, ja ottaa pari kuvaa laitumesta, mutta asettaa sitten kameransa maahan.
- Sustki voi taas tulla valokuvaaja, Catu toteaa sitten mietteliäänä, aivan kuin olisi miettinyt tuota repliikkiä jo jonkin aikaa. - Siis, ny ku sun ei enää tartte liikuttaa nii montaa ponia.
Hymähdän olemattomasti, mutta punniskellen Catun ehdotusta toisilla asioilla. Kohta kuitenkin unohdan jo tuon pienen seikan kokonaan, ja avaan suuni ryöpyttäen samalla paljon ajatuksia sisältäni.
- Mulla on niin ikävä niitä kolmea. Mulla on jotenkin niin ontto olo, kun tulee tallille vaan iltatallin takia. Ennen täällä oli aina joku joka hörisi kun se näki mut, nykyään kaikki on niin tuntemattomia. Onko sulla yhtään sellanen olo?
- On, aina välillä, Catu sanoo kiepauttaen kätensä ympärilleni. - Mut Maiss, tiedäthän sä, että mä voin aina höristä sulle jos sä haluat.
Naurahdan pienesti, tuo tyttö se vaan saa kaikki iloiseksi, oli tilanne sitten mikä hyvänsä. Mutta tosiaan, tulenhan minä Shelyesiin myös ystävien takia. Yritän muistella Catun puhetta päivänä tallipalon jälkeen, tyttö oli puhunut siitä, miten Shelyes ei vielä aio kuolla, vaan tekisimme tästä paikasta ihanan ja kotoisan, jonne kaikki olivat tervetulleita, mutta meno ei olisi kuin isossa ratsastuskoulussa.
Noin puolen tunnin päästä nousemme ylös, ja lähdemme takaisin isoon talliin, ruokkimaan hevosia. Ison tallin hevosten ruokkimisen jälkeen, suuntaamme oritalliin ja kohta illan askareet onkin jo tehty. Lähdemme kotia kohti, Catu pyörällään pyöräillen, ja minä pyörän tarakalla.
Maissi

[tatti]

muistoksi.

Attachments:

[Catu]

30.11.-11

Syksy oli jo edennyt pitkälle, sen huomasi tyhjistä puista ja maassa lentelevistä värikkäistä lehdistä. Shelyes oli jälleen päässyt vauhtiin ja uusia sekä vanhoja kasvoja näki tallinkäytävillä. Pirteänä tallityttönä heitin aina kottikärryt sivuun ja esittelin itseni uusille tuttaville. Pepsodenttihymykin oli tehnyt jo muutamaan vaikutuksen - melkonen hurmuripoika mä oon... Jatkoin lantakasojen lappimista kottikärryihin, hyräilin samalla jotain vanhaa iskelmäbiisiä josta en itsekään ottanut oikein selkoa.
- Katos Katu jälleen ahkeroimassa vaan täällä! Kuulen tutun blondimaisen äänen karsinan ovelta.
- Mä joka päivä lantoja kerään, joka ainoa aamu seittemäksii herään! Sen kaiken teen mä siksi vain koska Jassu mua pasaa aina vain! Yritin laulaa Vegasille takaisin. Tyttö vain naurahti ja hymyilin hieman, jatkaen samalla hommia.
- No mites sen Eekan kanssa on sujunut? Kysähdin nyt yhtäkkiä, kun tua tumma, komea sydäntenmurskaaja oli jo iskenyt minullekin silmää.
- Jumalan luoma poni se on, Vegasi vastasi vähän omahyväisesti.
- Huomaan! On se ainakin multa jo vienyt jalat alta! Vastasin silmää iskien. Vegasi jatkoi matkaansa poninsa karsinalle, kun itse siirryin seuraavaan karsinaan. Ajattelin omiani. Viimeinen peruskoulun vuosi oli lähtenyt tänä vuonna käyntiin ja sainkin vähän stressata tulevia kokeita, minkä vuoksi minua ei ollutkaan juuri näkynyt tallissa. Maissiakaan en ollut varmaan kuukauteen nähnyt. Miten ikävä minulla olikaan sitä hulvattoman söpöä blondia. Sitten mielessäni pyörivät kuvat niistä unohtumattomista shettiksistä ja meistä. Tulipalon tuottama tuho kosketti vieläkin syvästi minuun, mutta olin jo päässyt hyvin yli siitä. Elämä ei jysähdä yhteen alamäkeen, vaan on painettava kaasua lisää!

Tuijotin Jassun silmäterähevosta silmä kovana. Olisi aika metsästää tuo eestikki tuolta tarhasta. Katselin kauhistuneena täysin löysää, ruskeaa mutaa mikä peitti tarhat kokonaan.
- Oih, syksy... Sanoin ääneen. Jassu oli antanut minun liikuttaa ponejaan Sagaa ja Brellaan, ainakin niin kauvan kun niillä ei olisi hoitajia. Tänään päästäisin voikonvärisen ponin valloilleen. Lähdin, melko lissumaisin askelin, saalistamaan ponia, joka seisoi rauhallisesti tarhan keskellä.
- Tule tänne tuletule... Yritin houkutella Sagaa, poni kuitenkin tuijotti minua kuin halpaa makkaraa ja tunsin oloni nöyryytetyksi.
- Sä oikeesti pakotat mut tulee sinne? Kysyin hiukan pelästyneenä, lähdin kuitenkin rohkeasti uhraamaan kauniit pinkit saappaani.

Pesin Sagan jalat ja varustin tamman nopeasti, en jaksanut juurikaan jaaritella varustuksen kanssa. Talutin tamman rennosti maneesiin ja heilautin itteni selkään. Antaessani Sagan kävellä pitkin ohjin, venyttelin itsekin selkääni.
- Aih että tekee qutaa... Sanoin itselleni ja Sagan korvat kuuntelivat selkäni narinaa.
- Joojoo, vanhuus ei tuu yksin...

Alkuraveissa yritin hakea asetukset läpi ja tein jatkuvasti ympyröitä. Saga ravasi rauhallisesti ja kevensin itsekin rentoon tahtiin, että tällänen ratsastus tekikin ihan hyvää minullekin. Kaartaessamme kolmikaarikiemurauraa, panostin asetuksiin ja suoristuksiin. Katselin myös omaa istuntaani ja sain kokoajan miettiä etten kallistuisi sisään. Sagan tasaiset, pehmeät raviaskeleet olivat kuin suoraan sadusta. Kuin olisi ratsastanut pilven päällä. Kaarsin tamman keskiympyrälle ja annoin ohjeet nostaa laukan. Laukan askeleet pompottivat mutta istuin syvälle satulaan ja annoin tamman laukata rauhassa.

- Sä oletkin tänään hyvällä päällä, taputin tammaa kun siirsin sen ravin kautta kävelemään.

Saga asettui lopulta itse helposti kulmissa ja sain olla ylpeä tammasta, ravasimme vielä muutaman kierroksen ennekuin annoin tamman taas laukata ympyrällä.
- Melko peruskamaa, eikö? Kysyin eestikiltä loppukäynneissä. Saga pärskähti ja hymyilin hieman.
- Ihan hyvä sunkin päästä liikkumaan kun Jassu on tainnu päättää vähän lihottaa sua... Sanoin naurahtaen ja kuvittelin Jassun omanhyväisen ilmeen, kun saisi liikutettua Sagaa pyörittämällä kuin palloa. Ratsastuksen jälkeen vein Sagan takaisin tarhaan ja kävelin itse päärakennukselle juomaan kaakaota.

Catu

[Catu]

Hyväksikäyttäjä




Sitä perus tallitytön avustusta/opastusta uusia talutusratsastajia kohtaan <3
Catu

[Catu]

01.11.-11

Taivas oli pimentynyt iltaa myöden ja ulkona ei nähnyt enään mitään. Huomasi kyllä syksyn saapuneen Norjaan. Itse suihkuttelin Fritsin jalkoja puhtaaksi mudasta, oritallin valojen lämmössä. Ori luimisteli aluksi vettä mutta luopui lopulta koviksen roolista. Saadessani juuri veden sammutettua - iski synkkä pimeys. En nähnyt mitään, aivan kuin olisin menettänyt tajuntani tai tullut sokeaksi. Frits hörisi hennosti ja ymmärsin olevani edes hereillä.
- Sähkökatkos! Huudahdin kun minulla välähti. Hamuilin käsilläni Fritsin riimusta kiinni ja talutin ponin karsinaansa ulkomuistin varalla. Kuulin ponin hyökänneen heti iltaheiniinsä ja itse suuntasin ulos.

Oli yllättävän järkyttävän selkäpiirtä karmiva kokemus kävellä pilkkopimeässä synkkään päärakennukseen.
- Jassuu, mä en nää mitään! Huusin ovelta naiselle.
- No luuleks sää et mää sitte? Kuului nuoren naisen ääni ja sitten syttyi pieni valo. Jassu piteli suoraan edessäni tulitikkua, mikä paloi hiljalleen. Lopulta Jassu heilutti tikun sammuksiin ja sytytti uuden. Autoin brunettia keräämään kynttilöitä olohuoneseen ja lopulta sytytimme kaikki.
- Taitaa tää katkos kestää vielä kauvan, Jassu lausahti saatuamme kaikki kynttilät palamaan. Nyäkkäsin naiselle vain vastaukseksi ja katselin tunnelmallista olohuonetta. Miljoonat kynttilät valaisivat pimeän olohuoneen ja olo tuli rauhalliseksi. Jassu teki kylmää kaakaota meille ja asetuimme istumaan sohville, katselimme ulos pimeään ja odotimme vain merkkejä sähköistä. Ketään muuta ei tallille ollut enään jäänyt - kaikki olivat lähteneet kotiin minun jäädessä tekemään iltatallia.

Nella hyppäsi yhtäkkiä viereeni sohvalle ja rapsutin shelttiä. Kurkein kaakaomukini takaa ja katselin Jassun katselevan joitain lappusia, luultavasti joitain ilmotuksia jostain roskasta. Tai jotain. Sitten kuulin television pitävän ihmeellistä ääntä ja valot välähtivät päälle - sitten taas sammui ja tuli hiljaista.
- Pelottavaa, sanoin Jassulle järkyttyneellä ilmeellä ja nainen naurahti.
- Mikään ei voi pelottaa enään halloween vaelluksen jälkeen, Jassu vastasi tyynesti jatkaen samalla paperiensa tutkimista.

Pimeys tuntui vain jatkuvan. Kynttilät olivat melkein jo palaneet loppuun ja tuoksukynttilät eivät enään tuoneet huoneeseen niin voimakasta kahvin hajua. Olin siirtynyt makoilemaan selälleen ja heiluttelin jalkojani ilmassa. Oli täysin hiljaista. Kuitenkin ovikello soi.
- Siellä on joku hullu puukonheiluttaja, kuiskasin jännityksestä peloissaan. Jassunkin kasvot olivat muuttuneet valkoisiksi. Brunetti nousi nopeasti ylös ja seurasin häntä ovelle.
- Siellä on joku mies! Jassu kuiskasi saaden äänen juuri ja juuri ulos suustaan.
- No avaa! Sanoin yllyttäen. Jassu katsoi minua nyt turhautuneena ja sanoi:
- Sä et sopis kauhuelokuvaan...

- Hei, tota täällä lähistöllä on sattunu pieni sähköjohto-onnettomuus ja epäilempä että täältä on sähköt poikki? Nuori mies kysyi ovella ja katsoimme häntä Jassun kanssa hölmistyneenä.
- En tiennyt sähköjohtojienkin ajavan ylinopeutta, toivottavasti kehenkään sähköjohdolla istuskelevaan lintuun ei sattunut mitään, sanoin vitsaillen ja Jassu pyöritti silmiään.
- Näin sattuu olevan, brunetti vastasi filmaattiselle sinisilmäiselle miehen alulle.
- No sähköt saattaa sitten olla poikki koko yön mutta aamuksi niitten pitäisi taas ruveta toimimaan, sähkömies Jouko - niinkuin hänen rintamuksessaan
luki - kertoi. Jassu huokaisi ja kiitti miestä ilmoituksesta. Naisen sulkiessa oven, sanoin:
- Täähän marraskuu alko mukavasti!
- Epäilen että jäät täksi yöksi tänne?

Fiilistelimme loppuillan ja -yön Jassun kanssa kuunnellen reggerekkaa - oi kyllä, sitä ihanaa teinimusaa - ja muistelimme yhteisiä vuosia.
Catu

[Catu]

05.11.-11
Sanctus Real - We need Each Other


Aimie räpsäisi minusta ja Vinjasta suloisen mustavalkoisen potretin

Catu

[saana]

13.11.2011 - Tallitöitä ja mietintöjä

Istuin heinäpaalin päällä ja juttelin täyttä häkää Vegasin sekä Catun kanssa. Vegasi oli tullut tallille hoitamaan silmäteräänsä Eekaa, joka oli muuttanut Shelyyn pian sen jälkeen, kun Vegasin aiempi ori, kirjava Crime II, oli lähtenyt. Itse olin lupautunut apulikaksi Jassulle, jonka toinen tallityöntekijä pääsisi vähemmällä ja toinen vietti sunnuntaipäivää - poissa tallilta, vaikka tiesin, että Maiss olisi varmasti mielellään poneja puunaamassa. Aamuisen soiton jälkeen olin sännännyt Shelyyn mitä nopeimmin polkupyörälläni, ja lisämotivaatiota antoi Jassun epävirallinen varaus Lokan hoitajanpestistä. Asiasta en viitsinyt kertoa, ennenkuin saisin Jassulta siunauksen.
"Saana, heinien vuoro! Tarhoille", Jassu virnisti kärräten jumalattoman kokoista heinäkuormaa.
"Taas tässä esitellään toimintakykyistä tallinomistajaa. Eikö olisi fiksumpaa ottaa toisetkin kottikärryt ja pistää Saana niitä työntämään?" Catu naurahti.
"Mä haen toiset", lupauduin ja lähdin hakemaan lisäapua.
Kärräsimme heinälastit tarhoille.
"Sä oletkin nyt toisiksi vanhin hoitaja. Odelie menee ohi, muutoin on sitä neljätoista-viisitoistavuotiasta sakkia laidasta laitaan. Täytätkö sä ensi vuonna seitsemäntoista?" Jassu kysyi.
"Ehen, tänä vuonna", kohautin olkiani Jassun kasvoille.
"Sillonhan sä olet jo siis aikas vanha", Jassu vastasi.
"Kiitti", naurahdin ja otin sylillisen heinää. Lähdin heti kättelyssä Lokan tarhalle ja avasin portin. Toin heinät sisälle. Sitten lähdin mumisten Lokalle jotain, häivyin samalla kuormittamaan käsiini vielä enemmän heinää. Homma ei todellakaan ollut nopea, jos sitä teki useamman hevosen kanssa, mutta melko pieni hevosmäärä mahdollisti puuhan nopean tahdin. Tervehdin Brellaa, ja annoin sillekin heinät silitellen samalla.
"Mennäänkö sitten?" kysyin Jassulta, kun palasin hänen viereensä.
"Jeps."

Ihanaa puuhaa tehdessä unohtui kaikki muu. Olin päässyt siivoamaan karsinoita feat Catu. Jassu oli häipynyt liikuttamaan Sagaa, joten minulle ja Catulle jäi likainen homma. Karsinat olivat kohtuullisen siistit jo etukäteen, koska hevoset oli aamusta viety ulos, mutta sain tehokkaasti ajan kulumaan.
"Tää on välillä aika rasittavaa", Catu totesi, kun levähdimme hetkisen. Annoin Catulle toisen välipalapatukkani, koska tytön syömäprosentti näytti olevan kovin miinuksella.
"Varmaan."
"Mutta mitä ei tekisi hevosten vuoksi", Catu lisäsi.
"Niin, mitäpä ei!"

Saana

[Jassu]

Muotovaliosuokki – tai sitten ei…

»Nää et voi olla tosissasi…» kitisin Viiville, kun tämä tuijotti minua apinavirne kasvoillaan ja nappisilmäinen liinakko narun päässä. Teki hyvää taas asioida pitkästä aikaa suomen kielellä täällä Norjan pohjoisosissa, Jumalan selän takana.

»Mutta Jassu kato nyt ku se on sulonen! Siitä sais oivan lisän sun vähäisten tuntiponiesi joukkoon, vai mitä Vappis?» Viivi leperteli ja taputti tammaa kaulalle. Kieltämättä olihan se ihan suloinen.

»Mutta muotovaliota tuo ei ole nähnytkään. Odotin jo jotakin erityisen lihaksikasta ja hyvärakenteista kaunotarta, mutta ehei! Mitä minä saan? Lihavan, takkuisen tamman, joka on hädin tuskin hevoskokoinen..» tirskuin. »kato nyt sitä!»

»Haukutsä mun ponia?» Viivi mutisi. »Mutta ku sen isä ja äiti on VIR MVA CH…», nainen aloitti, ja loput tekstistä menivätkin toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

»Joo, tuli selväksi», tokaisin. »pakko kai mun on suostua, et sää voi sitä lopettaneessa tallissakaan pitää», myönnyin ja ajattelin Kornblomstin kurjaa kohtaloa. Kaipa tuosta ihan keskinkertainen kehänkiertäjä saadaan.

»Kyllä siitä vielä hyvä tuntsari tulee, kunhan se tottuu työntekoon», Viivi mutisi ja mittasi katseellaan ilmeisesti Vapun mahanympärystä. Minä arvioin ympärysmitaksi reilut kolme metriä. »tähän asti tamma on ollut vähän syöttöporsaan ammatissa…»

»Heh, nyt alkavatkin sitten reikäleivät ja nälkäviikot, Vappuseni», latelin häijysti ja otin riimunnarun päässä olevan Vapun huomaani taluttaen sen valkoiseen traileriin. Tämän jälkeen nyökkäsin Kornblomstin päärakennukselle päin. Muut rakennukset pihapiirissä olivatkin aivan autioina.


Ilma oli kolea ja sumu peitti koko tienoon. Näkyvyyttä oli parhaimmillaan ehkä viitisenkymmentä metriä, mutta tämä ei minua haitannut. Laahustin sisään, potkaisin ruskeat ratsastuskenkäni törkeästi keskelle Viivin tuulikaapin lattiaa ja talsin sitten naisen perään keittiöön. Siellä sovimme paperihommat ja laskutukset, joimme kupit kylmää kaakaota, ja sen jälkeen Viivi, huokaistuaan ensin helpotuksesta, vilkutti minulle hyvästit ja lähdin kävelemään kohti traileria. Vappu kökötti ilmeisesti hiirenhiljaa, sillä en kuullut kopista pihahdustakaan. Se oli varmaan tuupertunut valtavan mahansa painosta, kun ei jaksanut edes tömistellä.

Avasin citymaasturi-Škodani kauko-ohjatulla avaimellani, tarkistin, että traileri pysyi takanupissa kunnolla kiinni, ja lyllersin sisään armaaseen ajoneuvooni. Tämän jälkeen kaasutin takaisin kohti Shelyesiä, ja mietin, kuinka iso homma oli piensuokin laihduttamisessa.

[Catu]

19.11.-11

Ohjasin pullean suomenhevosen ympyrälle ja pidellessäni toisessa kädessäni narua yritin säätää yhdellä kädellä pitkän raipan käteeni. Neljän puisen seinän sisällä (maneesissa) tamma hakeutui suurelle ympyrälle ja asettui pikkuhiljaa hyvin sisään.
- Voih tota sun mahaas, sanoin vähän huokaisten ja katselin kuinka Vappu nosteli jalkojaan ilmaan.
- Sittenkun saat hoitajan nii varmasti se laittaa sut melkomoiselle laihdutuskuurille et saat upeat linjas takas! Puhelin ponille, joka käänteli vain korviaan kuunnellessaan jaaratuksiani. Heilautin kevyesti raippaa ja tamma rupesi ravaamaan. Katselin suomenhevosen omaperäisiä askeleita, jotka näyttivät vähän epämukavilta.
- Äläpäs nyt lähde pois siltä ympyrältä, sanoin Vapulle ja yritin pitää ponin kurissa. Pärsk. Muuta sanottavaa Vapulla ei ollutkaan. Pyysin Vappua ravaamaan reippaammin ja lopulta nostamaan laukan. Tamma laukkasi rauhassa ympyrällä ja seurasin narun mukana ponin liikkeitä.
- Selvä suomalaine, tollane sohvaperuna, sanoin yllättäen kun huomasin ponin vauhdin alkavan hidastumaan. Hidastin Vapun ravin kautta käyntiin ja vaihdoimme suunnan.

- Jaa sitä ollaan liikuttelemassa tallin uutta nelijalkaista! Affy tervehti tullessaan Tomun kanssa maneesiin.
- Juu, saatte kyllä oris kans ol tääl ihan rauhassa vetämässä rääkkiä, vastasin tytölle ja jatkoin: - me lähetään Vapun kans ihan just.
- Joo hyvä niin ei oo mitään silmännäkijöitä näkemässä rääkin rajuuksia, brunetti vastasi samalla kun sääti jalustimiaan. Naurahdin kovaan ääneen ja annoin sitten Vapun kävellä loppukäynnit. Suomenhevonen venytteli ja tarkkaili samalla Tomun eleitä. Talutin kuitenkin Vapun tyyneästi ulos ja suljin narisevan oven perässäni kiinni.

Olin vetäytynyt oritallin edustalla olevien heinien luokse - olisi aika ruokkia nälkäiset saalistajat.
- Tarvisitkos sää apua? Kuului yhtäkkiä Vegasin ääni takaa.
- Tottakai, apu kelpaa aina! Vastasin hymysuin, tunsin oloni aina huomatuksi kun joku ajatteli edes kerran viattomia tallityttöjäkin. Keräsin blondin kanssa kottikärryt täyteen heinää ja työnsin kärryjä oritalliin.
- Noo mitens Eemeli? Kysyin vähän nauraen, tiesin ettei Vegasi tykännyt niin paljon keksimästäni lempinimestä unelmaponistansa.
- Siinähän se, vedin sillä just puomiharjotuksia, tyttö vastasi hetken ilveilynsä jälkeen. Oritallissa alkoi kuulumaan potkuja karsinaseiniä vasten ja hirnahduksia. Heittelimme kullekin sopivan määrän heiniä, ettei ketään vain saanut ylimääräistä ja sitten muut joutuisi murjottamaan.
Veimme vielä isoontalliin heinät ennekuin saatoimme lösähtää yläkerran oleskeluhuoneen sohville.

- Kato Ode! Sanoin hyväntuulisena ulkomaalaisen näköisen tytön kävelevän oleskeluhuoneeseen. Nousin laiskasti syvältä nahkasohvan syöveristä ja halasin Odelieta.
- Katu, suakin näkee!
- Nojaa, oon vähän piilleskellyt yläasteen käytävillä, vastasin nojaten samalla nuoren naisen olkapäähän ja jatkoin: - viimistä vuotta kun viedään!
- Go u girl! Brunetti vastasi. Irrotin pitkästä Odesta ja kysyin hänen kuulumisiaan hieman innostuneena.
- Noo, mites miähet?
- Siinähän ne, nainen vastasi iskien samalla silmää.
- JAA sähän oot aikamoinen kolli! Samassa portaita ylös astelivat Saana ja Kopsu, tervehdin tyttöjä jotka aloittivat heti selittämisen.

- Lisää hoitajahakijoita - noita tyttöjä vaan vyörii tänne! Kopsu jaaritteli kädet heiluen.
- Varos varos nyt Kopsu noitten käsies kans, huomautin tytölle. Odelie oli siirtynyt jääkaapille ja Saana Vegasin viereen sohvalle.
- Onks muute odotettavissa sen Ison ja Pehmeän -sarjan päätösjaksoja seuraavilla viikoilla? Kysyin nyt sarjanintoilijalta, Kopsulta.
- Ai seuraaks sääkin sitä? Saana kysähti nyt.
- Tietenki! Siis ketä nyt ei seurais vuoden parasta ja pehmeitä saippuoopperaa teeveestä! Jos Katua ei siis lasketa, Kopsu selitti taas innoissaan. Löin käteni läsähtävästi naamaani, tänä alkuvuonna oli alkanut kauhea vouhotus Iso ja Pehmeä -sarjasta.
- Se on niin ihana se Mike! Mä en vaan tajua miks se meni pettämään Maryliani ja sen jälkeen vielä kosi Nitaa! Se olis vaan sopinu nii hyvi yhtee Karen kanssa! Ja sit se kuulemma paljastuu ens jaksos homoks! Saana selitti ihan täysin äänin.
- Just tän takia mä en seuraa sitä, sanoin vähän pelästyneenä.
- Niimpä Saana! Ja sit ku se Marc on ehkä sittenkin hetero! Mutta Tom ei tiiä sitä! Mut se Marc ois kyl just iso ja pehmee... Kopsu jauhasi.
- Juustde, sanoin huokasiten ja siirryin Oden viereen istumaan pöydän ääreen. Kopsu ja Saana kertoivat Vegasille tv-sarjastaan - he selvästi etsivät uusia uhreja sille sarjalle.

- Tiiätsää muuten mitään Pescestä? Odelie kysyi nyt yllättäen.
- Se on saanut sellasen muovisen neiliömuotosen kotteron ja käy joka päivä joko pelaamassa jalkapalloa tai ringetteä, vastasin hieman surullisena. Minulla oli ikävä parasta ystävääni, mutten oikein enään nähnyt häntä koskaan.
- Aijaa, Odelie vastasi ja nyt itse kysähdin:
- No mites Frits?
- Sama kovisteleva vanhus mutta hyvinhän me pärjätään.

Olimme kaikki nyt sohvalla makoilemassa kun puhelimeni alkoi pirisemään.
- Halom, vastasin puhelimeen ja kuuntelin kaverini selityksiä linjan toisella puolen.
- Okei okei, mä tuun, rauha nainen! Tuutko sää hakee mua täältä? Okei sovitaan näin, mooi... Painoin hellästi pinkin puhelimen punaista luuria ja nousin ylös.
- Valitettavasti joudun jättämään teidät siihen köllöilemään keskenänne - Katumään poistuu talosta! Kuulin morjestuksia takaani ja kävelin tallipihan poikki parkkipaikoille.

Catu