Post by Jassu on Jan 27, 2013 6:48:02 GMT 3
[/img]
SIVUT[/center]
Tervetuloa viettämään pullaisaa viivi on nero adjektiivien keksijä laskiaisriehaa 12.-13.2.2013!
Luvassa mm. hiihtoratsastusta, avantouintia ja pullien leipomista - tarkemman ohjelmalistan voitte katsoa sivuilta Shelyn palvelimella. Yöpyminen riehan aikana tapahtuu kahdessa leirimökissä, joten maksimiosallistujamäärä on 14.
Rieha maksetaan tavallisten ratsastustuntien tavoin: piirtämällä kuva, kirjoittamalla tarina tai vaikka rustaamalla runo. Maksetusta riehasta ansaitaan Laskiaisrieha 2013 -merkki:
- Voi hitto, unohdin lakanat!
- Mun sängyssä ei oo patjaa!
- Mun hammasharja tippu tonne kaapin taakse!
Leirien alku oli aina samanlaista kaaosta ja sekamelskaa. Lofooteilla vallitsi kaunis talvinen ilmasto, laskeva aurinko pilkisteli juuri ja juuri vielä horisontin rajamailla, talitiaiset laulelivat alastomien koivujen oksilla ja hengitys höyrysi seistessäni leirimökkien edustalla varmistamassa, että kaikki pääsisivät varmasti majoittumaan kunnolla. Kun viimeisenä saapunut Fia raahasi isoa jääkiekkokassia kakkosmökkiin, kaikki muut olivat jo hipsineet päärakennukseen. Seurasin tyttölauman jälkiä tallipihan poikki, kopistelin mustat kuomasaappaani talon kivijalkaa vasten ja marssin sisään. Olohuoneen sohva oli valloitettu, sillä kahdeksalta tuli joka päivä legendaarinen Iso ja Pehmeä -sarja, jonka suuria faneja iso osa tallitytöistä tuntui olevan. Ison ja Pehmeän jälkeen päästiin vihdoin tositoimiin.
- Oothan muistanu ostaa pulla-ainekset? Inkeri tivasi.
- Tottahan toki, oon huolehtinu jo kaiken valmiiks, myhäilin lappaessani jauhoja ja raesokeria keittiön pöydälle. – Mää en sitte osallistu tähän millään tavalla, en ota vastuuta jos tulee paskoja pullia. Saatte ihan ite ettiä reseptin ja hoitaa leipomisen, tokaisin.
- Oon kuule Länsi-Svolværin paras leipuri, älä yhtään siinä hauku mun tulevia mestariteoksia, Beata jupisi ylpeästi.
- Sori, mut tuo ei oo mahdollista, koska mä oon, virkkoi Affy.
- Pah, on yleisessä tiedossa että Harstadista tulee Norjan parhaat leipurit, Kairan julisti.
Siirryin taka-alalle ja lösähdin sohvalle katsomaan Suurinta pudottajaa Nella-koira seuranani. Että pitikin katsoa laihdutusohjelmia juuri, kun oli aikeissa ahtaa itsensä täyteen piilorasvaa ja kaloreita.
Pian taloni täyttyi sulokkaista pullan aromeista ja lämmin tuoksu leijaili ympäriinsä. Soffi nosti pellin uunista jäähtymään ja hetken odottelun jälkeen tytöt halkoivat pullat yhteistuumin, lisäsivät väliin Petran vatkaaman kermavaahdon ja lusikoivat mansikkahillosilmät jokaisen pullan keskelle.
- Näpit irti, pönö, Fia kikatti kun Thea oli jo miltei haukkaamassa yhtä pullista. – Eikö meillä pitäny olla kohta iltapalakin, säästä se pullaparka huomista varten.
- Jepjep, myöntelin. – Ihan pian on iltapala nuotiolla, Catu ja Sven on sytyttäneet sen ja varmaan syöneet jo puolet lenkeistäkin. Saunankin pitäis olla jo lämmin ja jäät rikottu avannosta.
Hetken maanittelujen jälkeen sain nuoremmat leiriläiset patistettua nuotiolle ja Kairan jäi seurakseni siivoamaan keittiötä. Touhussa ei kuitenkaan kahdestaan kauaa nokka tuhissut, joten pääsimme pian liittymään muiden seuraksi. Catu ja Sven näyttivät tekevän jo lähtöä, sillä olihan kello jo yli yhdeksän.
- Sori mussut mut en jää ny teidä isoseks tän, Catu valitteli ja lohdutti Beataa ja Inkeriä, jotka itkivät teatraalisesti kiharatukkaisen talliorjan olkapäitä vasten.
- Älä jätä meitä! Inkeri aneli. – Me tarvitaan sun henkistä tukea, sun pitää lukea mulle iltasatu tai en suostu menee nukkuu.
- Niinpä! Thea yhtyi keskusteluun. – Ja antaa hyvänyönpusu!
- Sven voi jääd antaa teil iltapusut, Catu hekotti aiheuttaen naurunremakan. – Sil on vast kymmeneks kouluu.
- Mitä?! Taidan jättää väliin, Sven nauroi ja veti harmaata pipoaan syvemmälle päähänsä. – Mulla on ollu kuule niin rankka päivä, reenit ja suoraan tallille ja kaikkea, en mä jaksa jäädä tänne yhtään pidemmäks aikaa ku on pakko.
Nuotiohetki jatkui letkeissä tunnelmissa ja pian Sven, ja hieman myöhemmin myös Catu, lähtivät talsimaan poispäin leirinuotiolta. Järvenpuoleisen mökin katosta kohosi savupatsas ja ruokailun jälkeen leiriläiset lähtivät iltapesulle. Ilma oli kohtuullisen lauhaa, mikä tekisi avantouinnista erityisen extremeä.
- Kuka lähtee mun kans pulahtaan? Houkuttelin tyttöjä. – Vesi tuntuu nyt erityisen kylmältä kun ei oo kovin paljoo pakkasta, ymmärrän kyllä jos ette uskalla…
- Siis haistanko mä nössöttelyä? Thea uhosi. – Mä kyllä ainakin uskallan koittaa.
- Mä myös, Fia julisti ylpeänä ja kietoi vaaleanvihreän pyyhkeen yllensä. – Joko mennään?
- Okei. Nyt tai ei koskaan, ennen ku muutan mieleni, Thea kehotti.
Tepsuttelin tottuneesti laiturinnokkaan ja laskeuduin portaat hitaasti alas. Vajaan viiden metrin pituinen ja reilun metrin leveä avanto oli ehtinyt tulla tutuksi tänäkin talvena useampaan otteeseen. Tasasin hengitystäni ja keskityin, tunsin kuinka kylmyys kalvoi sisintäni ja tunto katosi raajoista.
- Näin, katsokaas, rauhassa vaan nii ei tuu paniikkia. Jos kolautatte ittenne vedessä ollessanne vaikka noihin uimaportaisiin nii tulee sekunneissa jäätävä patti, olkaa siis varovaisia ku näin kylmässä ei oo pahemmin tuntoa, selostin ja hampaani kalisivat aavistuksen.
Uin pariin kertaan avannon päästä päähän ja kapusin varovasti uimaportaat ylös. Kairan nakkasi minulle pyyhkeeni ja kiitin. Seuraavaksi avantoon laskeutui Thea – kiljumissinfonian säestämänä.
- Haaaaa, hitto tää on jäätävää tää vesi! Tyttö hytisi ja tarrasi pian kiinni uimaportaiden reunasta. – Nyt riitti, ei oo mun juttu!
Fian lopputulos oli melko samankaltainen, tosin jälkeenpäin tyttö totesi avantouinnin olleen ”ihan siistiä”. Kellon tikittäessä eteenpäin Leirimökit valtasi hiljaisuus. Varmistettuani kaikkien päässeen turvallisesti nukkumaan kävin sammuttamassa saunan ja talsin kohti omaa kotiani.
Aamuni oli alkanut jo monta tuntia aiemmin, hevoset oli jo ruokittu ja tallin käytävät siistitty. Talsin kohti leirimökkejä julma hymy kasvoillani. Aamun kohokohta oli juuri tuloillaan. Hiivin mökki ykköseen, virittelin sulosoinnut valmiiksi valkeaan iPhoneeni ja painoin play-nappia. Let the show begin.
- NOUSKAAA, ON KAUNIS ILMA TÄNÄÄN, RISE AND SHINE RAKKAAT LEIRILÄISEEET, raakuin Chicken Songin säestämänä ja hakkasin metallikattilaa kovalla kauhalla. Ravasin kahden mökin väliä ja pian kuulin vaivautuneita murahduksia huoneista.
- Jassu et oo tosissas, mulla ois soinu seitsemän minuutin päästä herätyskello, Soffi valitti ovenraosta. Väläytin tytölle kauniin apinavirneeni ja jatkoin kolistelua niin kauan, että paatuneinkin lahna oli saatu ylös sängynpohjalta. Omahyväisesti myhäillen sammutin Chicken Songin ja kävin vielä huikkaamassa aikataulun molempiin mökkeihin.
- Puolen tunnin päästä on aamupala päärakennuksessa. Be. There.
Runsaan aamiaisen (joka sisälsi myös yhden laskiaispullan naamaa kohti) jälkeen kehotin tyttöjä valmistautumaan päivän kohokohtaan: hiihtoratsastukseen. Inkeriltä, Beatalta ja Petralta löytyivät omat sukset ja monot, neljännet sukset saatiin minun varastoani penkomalla. Myös intohimoiseksi snoukkaajaksi paljastunut Soffi oli jopa raahannut oman lumilaudan mukanaan. Hiihtovarusteiden kokoamisen jälkeen patistin leiriläisiä varustamaan ratsut ja ohjeistin, kuinka valjaat kiinnitetään.
Pian Brella, Arttu, Vinja ja Hera seisoivatkin valmiina keskellä tallipihaa ja päästiin marssimaan lähipellolle. Svenin isoisän avustuksella pellolle oli saatu aurattua mukavanlevyinen väylä ja olipa Sven intoutunut tekemään pellolle jopa matalan hyppyrin. Koska tiesin leiriläisten olevan niin innoissaan, säästin heidät saarnalta, kehotin olemaan varovaisia ja päästin heidät suksille.
- Lujempaa lahna, kuolen tylsyyteen! Inkeri hihkui suksilla Beatan patistaessa Arttua laukkaamaan lujempaa.
- Brella on kyllä tässä hommassa ihan huippu, Kairan ylisti. – Mun ei tarvi ku päästää ohjista irti niin johan pinkoo!
Iloinen, rento kikatus kaikui pellolla, aplodit raikasivat aina jonkun ylittäessä superhienon hyppyrin ja hevoset olivat silminnähden onnesta soikeina saadessaan päästellä höyryjä peltolaukan merkeissä. Hommaa jaksettiin jatkaa noin tunnin verran ja lopulta väsyneet – mutta onnelliset leiriläiset laahustivat kohti kotitallia. Hevoset huollettiin ja niille nakattiin loimet niskaan.
Puoliltapäivin lounastettiin päärakennuksessa ja vaihdettiin päivän kuulumisia ja fiiliksiä. Samalla syötiin pois viimeiset laskiaispullat ja pakattiin eväät pulkkamäkeä varten. Rapsutin Nella-koiraa, joka näytti ihan siltä, että se olisi aktiviteettien tarpeessa – päätin siis ottaa sen mukaan pulkkamäkeen.
- On noi Osanin kylän kersat kyllä hulluja, Kairan kauhisteli nähdessään Kjeldbergtindin rinteellä mutkittelevan pulkkamäen. Mäki muistutti enemmänkin kourua, sillä sen reunat olivat jyrkät ja korkeat ja sen jyrkät kaarteet pelottivat pelkällä olemuksellaan. Rinteellä oli laskupaikkoja noin viitisen kappaletta ja jokainen niistä näytti lumen tiiviydestä ja lukemattomista pulkan urista päätellen olevan todella suosittu.
- Ei hitsi tästä tulee siistiä, Affy intoili ja puristi sinistä ufoliukuria käsissään.
- Nyt lähtee tän pulkan tänvuotinen neitsytmatka, Thea julisti juhlallisesti. Än, yy, tee, nyt!
Pulkkailu oli loistavaa hermojen lepuutusta niinkin aikuismaiselle tallinomistajalle, kuin minulle. Siinä riitti Osanin kylän viisivuotiailla muksuilla katsomista, kun yli parikymppiset naiset nauroivat tikahtuakseen törmäillessään lumikinoksiin pulkkien ajauduttua reitiltä. Myös Nella-parka joutui muutamaan otteeseen pulkan kyytiin: koira tosin näytti nauttivan tilanteesta täysin siemauksin. Rinteen alapuolella sijaitsevien retkipöytien äärellä syötiin eväät ja jatkettiin touhua noin puoli kolmeen saakka. Sen jälkeen olikin luvassa hieman vapaa-aikaa.
Suurin osa tytöistä päätti kuluttaa ajan puunaamalla hoitohevostensa varusteita tai tekemällä lumienkeleitä syviin, koskemattomiin hankiin. Kairan ja Fia auttoivat minua hevosten päiväruokinnassa ja Beata liikutti Hetan Linan kipittäessä emänsä vieressä.
Viiden paikkeilla kämppiä alettiin siivota. Inkeri pisti muutamista vastalauseista huolimatta One Directionit pauhaamaan ja siivousmusan säestämänä imuri huusi, laukut täyttyivät ja huoneet tyhjenivät. Viimeisenkin auton loitotessa leiripihasta huokaisin helpotuksesta, lukitsin leirimökit, rapsutin Nellaa ja hölkkäsin hyvillä mielin päärakennukseen.
Inkeri ja Brella nauttimassa vauhdin huumasta sekä Soffi antamassa tyylinäytettä lumilaudalla.
SIVUT[/center]
Tervetuloa viettämään pullaisaa viivi on nero adjektiivien keksijä laskiaisriehaa 12.-13.2.2013!
Luvassa mm. hiihtoratsastusta, avantouintia ja pullien leipomista - tarkemman ohjelmalistan voitte katsoa sivuilta Shelyn palvelimella. Yöpyminen riehan aikana tapahtuu kahdessa leirimökissä, joten maksimiosallistujamäärä on 14.
Rieha maksetaan tavallisten ratsastustuntien tavoin: piirtämällä kuva, kirjoittamalla tarina tai vaikka rustaamalla runo. Maksetusta riehasta ansaitaan Laskiaisrieha 2013 -merkki:
OSALLISTUJAT: (8/14)
Beata
Thea
Fia
Soffi
Inkeri
Kairan
Affy
Petra
Beata
Thea
Fia
Soffi
Inkeri
Kairan
Affy
TIISTAIN TARINA
- Voi hitto, unohdin lakanat!
- Mun sängyssä ei oo patjaa!
- Mun hammasharja tippu tonne kaapin taakse!
Leirien alku oli aina samanlaista kaaosta ja sekamelskaa. Lofooteilla vallitsi kaunis talvinen ilmasto, laskeva aurinko pilkisteli juuri ja juuri vielä horisontin rajamailla, talitiaiset laulelivat alastomien koivujen oksilla ja hengitys höyrysi seistessäni leirimökkien edustalla varmistamassa, että kaikki pääsisivät varmasti majoittumaan kunnolla. Kun viimeisenä saapunut Fia raahasi isoa jääkiekkokassia kakkosmökkiin, kaikki muut olivat jo hipsineet päärakennukseen. Seurasin tyttölauman jälkiä tallipihan poikki, kopistelin mustat kuomasaappaani talon kivijalkaa vasten ja marssin sisään. Olohuoneen sohva oli valloitettu, sillä kahdeksalta tuli joka päivä legendaarinen Iso ja Pehmeä -sarja, jonka suuria faneja iso osa tallitytöistä tuntui olevan. Ison ja Pehmeän jälkeen päästiin vihdoin tositoimiin.
- Oothan muistanu ostaa pulla-ainekset? Inkeri tivasi.
- Tottahan toki, oon huolehtinu jo kaiken valmiiks, myhäilin lappaessani jauhoja ja raesokeria keittiön pöydälle. – Mää en sitte osallistu tähän millään tavalla, en ota vastuuta jos tulee paskoja pullia. Saatte ihan ite ettiä reseptin ja hoitaa leipomisen, tokaisin.
- Oon kuule Länsi-Svolværin paras leipuri, älä yhtään siinä hauku mun tulevia mestariteoksia, Beata jupisi ylpeästi.
- Sori, mut tuo ei oo mahdollista, koska mä oon, virkkoi Affy.
- Pah, on yleisessä tiedossa että Harstadista tulee Norjan parhaat leipurit, Kairan julisti.
Siirryin taka-alalle ja lösähdin sohvalle katsomaan Suurinta pudottajaa Nella-koira seuranani. Että pitikin katsoa laihdutusohjelmia juuri, kun oli aikeissa ahtaa itsensä täyteen piilorasvaa ja kaloreita.
Pian taloni täyttyi sulokkaista pullan aromeista ja lämmin tuoksu leijaili ympäriinsä. Soffi nosti pellin uunista jäähtymään ja hetken odottelun jälkeen tytöt halkoivat pullat yhteistuumin, lisäsivät väliin Petran vatkaaman kermavaahdon ja lusikoivat mansikkahillosilmät jokaisen pullan keskelle.
- Näpit irti, pönö, Fia kikatti kun Thea oli jo miltei haukkaamassa yhtä pullista. – Eikö meillä pitäny olla kohta iltapalakin, säästä se pullaparka huomista varten.
- Jepjep, myöntelin. – Ihan pian on iltapala nuotiolla, Catu ja Sven on sytyttäneet sen ja varmaan syöneet jo puolet lenkeistäkin. Saunankin pitäis olla jo lämmin ja jäät rikottu avannosta.
Hetken maanittelujen jälkeen sain nuoremmat leiriläiset patistettua nuotiolle ja Kairan jäi seurakseni siivoamaan keittiötä. Touhussa ei kuitenkaan kahdestaan kauaa nokka tuhissut, joten pääsimme pian liittymään muiden seuraksi. Catu ja Sven näyttivät tekevän jo lähtöä, sillä olihan kello jo yli yhdeksän.
- Sori mussut mut en jää ny teidä isoseks tän, Catu valitteli ja lohdutti Beataa ja Inkeriä, jotka itkivät teatraalisesti kiharatukkaisen talliorjan olkapäitä vasten.
- Älä jätä meitä! Inkeri aneli. – Me tarvitaan sun henkistä tukea, sun pitää lukea mulle iltasatu tai en suostu menee nukkuu.
- Niinpä! Thea yhtyi keskusteluun. – Ja antaa hyvänyönpusu!
- Sven voi jääd antaa teil iltapusut, Catu hekotti aiheuttaen naurunremakan. – Sil on vast kymmeneks kouluu.
- Mitä?! Taidan jättää väliin, Sven nauroi ja veti harmaata pipoaan syvemmälle päähänsä. – Mulla on ollu kuule niin rankka päivä, reenit ja suoraan tallille ja kaikkea, en mä jaksa jäädä tänne yhtään pidemmäks aikaa ku on pakko.
Nuotiohetki jatkui letkeissä tunnelmissa ja pian Sven, ja hieman myöhemmin myös Catu, lähtivät talsimaan poispäin leirinuotiolta. Järvenpuoleisen mökin katosta kohosi savupatsas ja ruokailun jälkeen leiriläiset lähtivät iltapesulle. Ilma oli kohtuullisen lauhaa, mikä tekisi avantouinnista erityisen extremeä.
- Kuka lähtee mun kans pulahtaan? Houkuttelin tyttöjä. – Vesi tuntuu nyt erityisen kylmältä kun ei oo kovin paljoo pakkasta, ymmärrän kyllä jos ette uskalla…
- Siis haistanko mä nössöttelyä? Thea uhosi. – Mä kyllä ainakin uskallan koittaa.
- Mä myös, Fia julisti ylpeänä ja kietoi vaaleanvihreän pyyhkeen yllensä. – Joko mennään?
- Okei. Nyt tai ei koskaan, ennen ku muutan mieleni, Thea kehotti.
Tepsuttelin tottuneesti laiturinnokkaan ja laskeuduin portaat hitaasti alas. Vajaan viiden metrin pituinen ja reilun metrin leveä avanto oli ehtinyt tulla tutuksi tänäkin talvena useampaan otteeseen. Tasasin hengitystäni ja keskityin, tunsin kuinka kylmyys kalvoi sisintäni ja tunto katosi raajoista.
- Näin, katsokaas, rauhassa vaan nii ei tuu paniikkia. Jos kolautatte ittenne vedessä ollessanne vaikka noihin uimaportaisiin nii tulee sekunneissa jäätävä patti, olkaa siis varovaisia ku näin kylmässä ei oo pahemmin tuntoa, selostin ja hampaani kalisivat aavistuksen.
Uin pariin kertaan avannon päästä päähän ja kapusin varovasti uimaportaat ylös. Kairan nakkasi minulle pyyhkeeni ja kiitin. Seuraavaksi avantoon laskeutui Thea – kiljumissinfonian säestämänä.
- Haaaaa, hitto tää on jäätävää tää vesi! Tyttö hytisi ja tarrasi pian kiinni uimaportaiden reunasta. – Nyt riitti, ei oo mun juttu!
Fian lopputulos oli melko samankaltainen, tosin jälkeenpäin tyttö totesi avantouinnin olleen ”ihan siistiä”. Kellon tikittäessä eteenpäin Leirimökit valtasi hiljaisuus. Varmistettuani kaikkien päässeen turvallisesti nukkumaan kävin sammuttamassa saunan ja talsin kohti omaa kotiani.
KESKIVIIKON TARINA
Aamuni oli alkanut jo monta tuntia aiemmin, hevoset oli jo ruokittu ja tallin käytävät siistitty. Talsin kohti leirimökkejä julma hymy kasvoillani. Aamun kohokohta oli juuri tuloillaan. Hiivin mökki ykköseen, virittelin sulosoinnut valmiiksi valkeaan iPhoneeni ja painoin play-nappia. Let the show begin.
- NOUSKAAA, ON KAUNIS ILMA TÄNÄÄN, RISE AND SHINE RAKKAAT LEIRILÄISEEET, raakuin Chicken Songin säestämänä ja hakkasin metallikattilaa kovalla kauhalla. Ravasin kahden mökin väliä ja pian kuulin vaivautuneita murahduksia huoneista.
- Jassu et oo tosissas, mulla ois soinu seitsemän minuutin päästä herätyskello, Soffi valitti ovenraosta. Väläytin tytölle kauniin apinavirneeni ja jatkoin kolistelua niin kauan, että paatuneinkin lahna oli saatu ylös sängynpohjalta. Omahyväisesti myhäillen sammutin Chicken Songin ja kävin vielä huikkaamassa aikataulun molempiin mökkeihin.
- Puolen tunnin päästä on aamupala päärakennuksessa. Be. There.
Runsaan aamiaisen (joka sisälsi myös yhden laskiaispullan naamaa kohti) jälkeen kehotin tyttöjä valmistautumaan päivän kohokohtaan: hiihtoratsastukseen. Inkeriltä, Beatalta ja Petralta löytyivät omat sukset ja monot, neljännet sukset saatiin minun varastoani penkomalla. Myös intohimoiseksi snoukkaajaksi paljastunut Soffi oli jopa raahannut oman lumilaudan mukanaan. Hiihtovarusteiden kokoamisen jälkeen patistin leiriläisiä varustamaan ratsut ja ohjeistin, kuinka valjaat kiinnitetään.
Pian Brella, Arttu, Vinja ja Hera seisoivatkin valmiina keskellä tallipihaa ja päästiin marssimaan lähipellolle. Svenin isoisän avustuksella pellolle oli saatu aurattua mukavanlevyinen väylä ja olipa Sven intoutunut tekemään pellolle jopa matalan hyppyrin. Koska tiesin leiriläisten olevan niin innoissaan, säästin heidät saarnalta, kehotin olemaan varovaisia ja päästin heidät suksille.
- Lujempaa lahna, kuolen tylsyyteen! Inkeri hihkui suksilla Beatan patistaessa Arttua laukkaamaan lujempaa.
- Brella on kyllä tässä hommassa ihan huippu, Kairan ylisti. – Mun ei tarvi ku päästää ohjista irti niin johan pinkoo!
Iloinen, rento kikatus kaikui pellolla, aplodit raikasivat aina jonkun ylittäessä superhienon hyppyrin ja hevoset olivat silminnähden onnesta soikeina saadessaan päästellä höyryjä peltolaukan merkeissä. Hommaa jaksettiin jatkaa noin tunnin verran ja lopulta väsyneet – mutta onnelliset leiriläiset laahustivat kohti kotitallia. Hevoset huollettiin ja niille nakattiin loimet niskaan.
Puoliltapäivin lounastettiin päärakennuksessa ja vaihdettiin päivän kuulumisia ja fiiliksiä. Samalla syötiin pois viimeiset laskiaispullat ja pakattiin eväät pulkkamäkeä varten. Rapsutin Nella-koiraa, joka näytti ihan siltä, että se olisi aktiviteettien tarpeessa – päätin siis ottaa sen mukaan pulkkamäkeen.
- On noi Osanin kylän kersat kyllä hulluja, Kairan kauhisteli nähdessään Kjeldbergtindin rinteellä mutkittelevan pulkkamäen. Mäki muistutti enemmänkin kourua, sillä sen reunat olivat jyrkät ja korkeat ja sen jyrkät kaarteet pelottivat pelkällä olemuksellaan. Rinteellä oli laskupaikkoja noin viitisen kappaletta ja jokainen niistä näytti lumen tiiviydestä ja lukemattomista pulkan urista päätellen olevan todella suosittu.
- Ei hitsi tästä tulee siistiä, Affy intoili ja puristi sinistä ufoliukuria käsissään.
- Nyt lähtee tän pulkan tänvuotinen neitsytmatka, Thea julisti juhlallisesti. Än, yy, tee, nyt!
Pulkkailu oli loistavaa hermojen lepuutusta niinkin aikuismaiselle tallinomistajalle, kuin minulle. Siinä riitti Osanin kylän viisivuotiailla muksuilla katsomista, kun yli parikymppiset naiset nauroivat tikahtuakseen törmäillessään lumikinoksiin pulkkien ajauduttua reitiltä. Myös Nella-parka joutui muutamaan otteeseen pulkan kyytiin: koira tosin näytti nauttivan tilanteesta täysin siemauksin. Rinteen alapuolella sijaitsevien retkipöytien äärellä syötiin eväät ja jatkettiin touhua noin puoli kolmeen saakka. Sen jälkeen olikin luvassa hieman vapaa-aikaa.
Suurin osa tytöistä päätti kuluttaa ajan puunaamalla hoitohevostensa varusteita tai tekemällä lumienkeleitä syviin, koskemattomiin hankiin. Kairan ja Fia auttoivat minua hevosten päiväruokinnassa ja Beata liikutti Hetan Linan kipittäessä emänsä vieressä.
Viiden paikkeilla kämppiä alettiin siivota. Inkeri pisti muutamista vastalauseista huolimatta One Directionit pauhaamaan ja siivousmusan säestämänä imuri huusi, laukut täyttyivät ja huoneet tyhjenivät. Viimeisenkin auton loitotessa leiripihasta huokaisin helpotuksesta, lukitsin leirimökit, rapsutin Nellaa ja hölkkäsin hyvillä mielin päärakennukseen.
Inkeri ja Brella nauttimassa vauhdin huumasta sekä Soffi antamassa tyylinäytettä lumilaudalla.
