Joululahjat ajoissa valmiiksi: itsetehdyt paketit!
16.11.2012
1. jouluaskare
M� olin joulufiiliksiss�, vaikkei s�� antanut pienint�k��n toivoa jouluisesta tunnelmasta Svolv�rin v�elle. Maa oli m�rk� parin l�mp�asteen vuoksi ja ilta oli pimenem�ss� nopeasti. Ei siis ihme, ett� kadun reunukset tulvivat erilaisista jouluvalok�ynn�ksist�, toinen toistaan v�rikk��mmist�. K�velin lumetonta v�yl��, jonka molemmin puolin oli pieni� t�yteen tupattuja puoteja, jotka myiv�t "edullisesti jouluksi kotiin" puotien omia mainoskylttej� lainaten. Kiinnostuin niin monesta puodista ensi silm�yksell�, etten osannut valita mihin ensimm�isen� kynteni iskisin. Ongelma kuitenkin ratkesi kuin itsest��n, kun n�in askarteluun erikoistuneen puodin ikkunasta Meeban selailevan joulupaperiarkkeja. Astuin korkean kynnyksen yli ja huikkasin myyj�lle iloisen tervehdyksen. Vastauksen saatuani hymyilin viel� takaisin ja k��nsin huomioni Meeban puoleen.
"Moi, mit� s� t��ll�?" kysyin uteliaisuuttani.
"Kunhan katselen vaan. Perhe haluaa valmistella joulun ajoissa, ett� on sitten aikaa tunnelmoida ja nauttia", tytt� virnisti takaisin.
"No onko l�ytyny mit��n?" jatkoin keskustelua aihetta vaihtamatta.
"No jaa.. pari kirjaa siskoille ja tavaroita el�imille. Ei sen kummempaa, mit�s itse t��ll� py�rit?" Meeba ihmetteli.
"Lahjaostoksilla vaan, ihan kun s�kin", totesin jo ymp�rilleni uteliaasti katsellen.
Hyllyt notkuivat erilaisista paperirullista, joista ei yksik��n vastannut mun k�sityst�ni kauniista joulupaperista. Mun mieless�ni pakettien kuului olla yksinkertaisia ja kuviottomia. Joka vuosi olin ker�nnyt paketointitarvikkeet itse, ja jokaisesta paketista tuli persoonallinen ja uniikki. Kiertelin hyllylt� hyllylle, ja nappasin mukaani jos jonkin n�k�ist� askartelutarviketta siskoni lahjaa varten. Vesiv�rien, sille kuuluvan paperin, siveltimien, puuv�rikynien sek� askartelusaven lis�ksi matkaan l�hti kartonkia, sek� valkoista ja punaista lahjanarua.
"Hei Thea, mihin oot nyt menossa?" Meeba kysyi, kun astuimme kapeasta ovesta ulos.
"Mun on pakko k�yd� ainakin kukkakaupassa, lupasin tuoda jonkun kasvin tullessani. Ja mummille pit�� l�yt�� viel� lahja", vastasin miettien.
"Ai no tota, ootko tulossa tallille viel� t�n��? M� taidan t�ss� vaiheessa hyp�t� kyydist�", tytt� naurahti.
Vastasin my�nt�v�sti ja tiemme erosivat t�lt� osin. K�velin ripe�sti kohti kukkakauppaa, jota ei voinut olla katukuvasta erottamatta. Se n�ytti valoisalta ja kodikkaalta, puoti oli sis�lt� p�inkin jo valmisteltu jouluun: kukkakimput olivat jouluaiheisia, jouluvalot kiersiv�t katonrajassa ja pienet hopeiset kuusenkoristeet roikkuivat nurkassa olevasta kuusesta.
"Hei ja tervetuloa!" kuului hele� ��ni oven vastakkaiselta sein�lt�.
"Moi", m� hymyilin. "M� tarvitsisin jonkun jouluisen kasvin."
"Eik�h�n se onnistu, millaista kasvia s� etsit?" seurasi jatkokysymys.
"Ei sill� niin v�li�. Jotain jouluista vaan," hymyilin.
Pian edess�ni oli puinen kori, jonka sis�ss� istui pieni valkoinen lumiukko vihreiden kasvien seassa. Aivan kuin minikuusten, mik�h�n lie kasvi kyseess�. Se n�ytti n�tilt�, joten m� otin sellaisen. Vanhahko nainen siirsi kasvin kassalle, ja alkoi pakata sit�.
"Laitatko siihen reilusti paperia ymp�rille, mulla on matkaa kotiin aika pitk�sti", pyysin.
Eih�n se ainoa syy ollut, muttei tuo nainen sit� tiennyt. M� tarvitsin juuri tuollaista paperia, vaalean harmaan ja beigen s�vyj� sekaisin. Loistavaa lahjapaperia! Kun sain valmiiksi pakatun viherik�n k�siini, kiitin ja painelin takaisin kosteaan s��h�n kadulle.
Nyt mulla oli lahja siskolle, ja tuo kasvi. Mun p��ss� l�i tyhj��, en tiennyt mit� mummille ostaisin. Edess�ni oli en�� muutamia puoteja. Viile� ilma alkoi purra, ja se tuntui poskissa pistelev�n�. M� pomppasin el�inklinikan eteiseen pakoon kylmyytt�, ja tajusin kaikkien tuijottavan ja odottavan mun sanovan jotain.
"��hm.. onko teill�, tuota, heijastimia el�imille?" m� kysyin �kkiselt��n ja eteeni tuotiin aikamoiset valikoimat erilaisia heijastinliivej� ja -pantoja, sek� pantaan kiinnitett�vi� roikkuvia heijastimia. Valitsin pienen heijastinkulkusen, olisipa nyt ainakin lahja my�s mummin kissalle.
"Tarviitko jotain pikkupussia, ettei huku", nais��ni kysyi yst�v�llisesti.
"Joo, kiitos", hymyilin h�nellekin.
Kulkunen laitettiin tosiaan pieneen punaiseen paperipussiin, johon voisin sen sitten pakatakin. Ja matka jatkui taasen kylm�lle kadulle. Aikani mietitty�, mit� mummilla ei viel� olisi, m� sen keksin. P�yd�t notkuivat vanhoista valokuvista, joilla ei ollut kehyksi�, tai joilla oli niin vanhat kehykset, ett� ne hajoaisivat hetkell� min� hyv�ns�. P��tin siis ostaa erilaisia kehyksi� kuville.
"No hei!" tervehdittiin valokuvausliikkeen kassan takaa miehekk��sti. "Voinko auttaa?"
"Tuota..", m� katselin ymp�rilleni. "Joo. M� tarvitsisin vanhan n�k�isi� valokuvakehyksi�."
Ep�ilin niiden l�ytyvyytt�, mutta pohjoisessa oltiin ilmeisesti varauduttu kaikkeen. Mies esitteli jos jonkinmoista kehyst� mallikuvineen ja olin varma, ett� ne sopisivat t�ydellisesti mummin vanhan piirongin p��lle. Ostin vajaa kymmenen kehyst�, kun halvalla sain. Vanhoilla kehyksill� ei kuulemma ollut ollut turhan paljon kysynt��.
Kohtapuoliin m� voisin varmaan l�hte� kotiin, ja sielt� suoraan tallille. Viimehetkell� matkalla bussipys�kille mun mieleeni iskeytyi pikkujoulut Ruolammessa, tarvitsisinhan m� lahjan sinnekin. L�hes juoksin takaisin kadulle, ja sekatavarapuotiin. Siell� oli niin paljon tavaraa, etten edes tiennyt minne p�in katsoa. Lahjan piti olla jotain pient� ja jouluista. Me oltiin menossa Suomeen, joten m� halusin vied� heille palan Norjasta. Loppujen lopuksi m� p��tin ostaa Blafre -merkkisen rasian valaskuosilla, jonka t�ytt�isin Stratos -suklaapatukoilla. Se riitt�nee, ajatus on t�rkein ja sen semmoista.
M� juuri ja juuri ehdin bussipys�kille, kun bussi kaarsi jo kulman takaa. Matka kesti aikansa, jonka j�lkeen m� kiirehdin kotiovelle. Avasin oven hiljalleen ja hipsin keitti��n. Purin kukan paperista varovasti, niin ettei se repe�isi, ja j�tin keitti�np�yd�lle. Paperin taittelin muovikassiin, jossa kaikki muutkin lahjatarpeet olivat. Kaapista otin viel� paketin suklaapatukoita ja teippirullan, ja sulloin nekin pussiin.
"M� l�hen tallille, mummi! Kukka on p�yd�ll�", m� huikkasin tehdess�ni l�ht��.
"Selv�, vieth�n roskat menness�si", mummi huudahti takaisin.
Ajatuksissani totesin, ett� no en. Eteisess� roskapussin vieress� odotti tyhj� kenk�laatikko, joka saisi kyll� l�hte� mun matkaani. Roskapussin m� heitin pihatien p��ss� olevaan roskikseen.
Vedin ponien ja hein�n tuoksua sis��ni t�ysin sieraimin silitelless�ni Kikin harjantyve� hiljalleen. T�n��n m� en ollut tullut pelk�st��n Kiki� varten, vaan mun oli tarkoitus paketoida lahjat t��ll�, ja j�tt�� ne odottamaan joulua mun lokerooni. J�tin ponin sikseen karsinaansa, ja kiipesin portaat yl�s taukotilaan. Parasta oli, ett� se oli t�h�n aikaan jo tyhjill��n. Ainakin viel�. Muiden tallilaisten touhuillessa muualla, mulla oli aikaa paketoida lahjat kaikessa rauhassa.
Kun m� olin perheeni lahjat paketoinut, m� kaivoin lopun kukkapaperin, metallisen rasian ja suklaapatukat kassista p�yd�lle.T�ytin rasian aivan t�yteen ja painoin kannen kiinni. Paketoin sen kukkapaperilla ja kietaisin ymp�rille valkoista nauhaa, jonka kiharsin p�ist�. Paketti n�ytti melko orvolta, joten tein paperista viel� pienen kukan sen kylkeen. Leikkasin kartongista syd�men muotoisen pienen kortin, jonka py�ritin nauhan sekaan. Korttiin kirjoitin "L�mmint� ja hevosentuoksuista joulua Sinulle!"
Pitkästä aikaa
2.12.2012
2. jouluaskare
Mun tieni kävi taas Shelyyn, huh kuinka pitkä aika siitä olikaan. Mulla oli ollut sopeutumista uuteen kouluun ja lisääntyneeseen tehtävämäärään, joten mun aikani Kikin kanssa oli ollut vähissä. Olin varma, että Jassu teurastaisi mut kipeän takalistonsa takia, kunhan mut vaan ennättäisi saada käsiinsä. No ei sillä, että Kikiä liikuttamalla persettään kipeäksi saisi, sehän on ihan luonnottoman mukava ratsastaa. Poniksi.
Ilmapiiri tallilla oli muuttunut huomattavasti, lähes jokaisen ponin karsinassa oli jo koristusta. Joulu piti siis jo koko voimin otteessaan Shelyesiä; erilaiset jouluvalot loistivat hämärässä pihassa, ihmiset olivat hymyileväisempiä ja jotenkin toiveikkaampia kun ns. normaalissa arjessa. Tunnelma sai mutkin hymyilemään ja hypistelemään käsissäni olevaa laatikkoa, jossa oli jos jonkinmoista joulunauhaa ja huopasydäntä. Kiki oli tarhassa, joten en malttanut odottaa hetkeäkään vaan syöksyin karsinalle. Laskin tuohilaatikon karsinan ovensuuhun, puoliksi käytävän puolelle. Noukin sen kätköistä hopeisen joulunauhan, jonka aioin pyörittää katonrajaan, jottei Kiki saisi iskettyä hampaitaan siihen. Nauhan loppupätkään oli kiertynyt jouluvalot, sellaiset mattatähdet jotka loistavat vain himmeästi. Hetken tuumailtua ja ympärilleni katseltuani päätin kiertää jouluvalot nauhaan koko pituudeltaan, ja sitoa sitten koko pakkauksen katon rajaan. Johdon teippaisin aivan kiinni seinään, jottei se aiheuttaisi mitään vaaraa. Se näytti yllättävän hyvältä, paremmalta kun olin ajatellut. Hymähdin itsekseni ja kaivelin laatikosta lisää koristeita. Käteeni osui itsetehtyjä huopasydämiä ja -lumiukkoja; harmaita ja valkoisia nekin. Niitä ripottelin vain karsinan ulkopuolelle ilmeisesti edellisvuoden pieniin nauloihin, jotka oli hakattu lähes kokonaan kiinni puuhun, jottei kukaan tai mikään repisi niihin itseään. Kiinnitin mattatähtien johdon seinään, ja vau, karsina näytti ihanan jouluiselta. En sitten tiedä, ajatteliko Kiki ihan samalla lailla.
Mä olin suunnitellut tänään meneväni Kikin kanssa maastoon, kun ei kamalan kylmäkään ollut. Aurinkoa ei meille tänään suotu, mutta ehkä me selvittäisiin näilläkin eväillä. Joulukuu saisi meidän osalta olla rauhaisampi, Jassu saisi hoitaa Kikin treenaamisen tältä osin. Olin ajatellut jo pitkään, että joulun jälkeen ehkä ottaisimme jonkunsortin valmennuksia ja katsoisimme, miten me parina kisoissa selviäisimme. Kiki oli upea poni, ei sitä voisi vetää kisaradoilta poiskaan. Sitä se selvästi halusi tehdä. Ja niin halusin minäkin, mitä sitä kieltämään. Mua ei tosin olla kisoissa nähty aikoihin. Tässä kuussa meillä on vielä se Suomeen lähtökin, esteitä me kerettäisiin hyppiä joulun jälkeisellä ajalla, kun ei koulussakaan pitäisi kamalan kiire olla.
Painoin tuohilaatikon kannen kiinni ja painelin se kainalossani taukotilaan. Kaksikko katsoi mua, ja mun tuohilaatikkoani, oudosti ja Hilda uskaltautuikin naurahtaen kysymään, mitä mä oikein touhuan. Kerroin koristelleeni vihdoinkin Kikin karsinan, ja kehuin samalla muiden jouluisia aikaansaannoksia. Olin lähes kysyä, lähtisikö jompikumpi tai molemmat mun kanssani maastoon, mutten kerennyt suutani avata, kunnes Beata jo hihkaisikin:
"Vihdoin, me jo luultiin, ettei tänne tuu ketään!"
Seliteltyään joulusiivousaikeensa järjetön innostus selveni mullekin. Jees, mua on siis ootettu siivoilemaan tallille. Mutta hei, Hildan ja Beatan seurassa se sujuisi ihan mainiosti. Molemmat vaikutti tosi mukavilta, en malttanut oikeastaan edes odottaa!
Hilda hoiti välikatsauksen, ja oli listannut tehtävät asiat. Mä otin vastaan tyytyväisenä oman osani ikkunoiden pesussa ja rehulan siivouksessa. Porukka alkoi hajaantua, mutta kerkesin keskeyttää Hildan ja Beatan liikkeissään.
"Laitetaanko vähän joulumusaa", mä virnistin kaivaen kännykkääni kevyttoppatakin taskusta. Pienistä kaiuttimista alkoi kaikua Train - Shake up Christmas, ei ehkä ihan perinteisin joulubiisi, mutta toi rutkasti potkua siivoukseen. Hymyt nousivat kasvoille, ja Hilda paineli kumihanskoineen ylös tanssien portaissa kuin missäkin musiikkivideossa. Nauroimme Beatan kanssa kippurassa ja painuimme yhtälailla kreisitanssien omille siivouksen osa-alueillemme. Ikkunat jäivät joidenkin karsinoiden kohdalta pesemättä, koska hevoset olivat sisällä. Ulkoapäin ei ikkunoita voinut pestä pakkasen takia, tälläinen olisi sitten kevätsiivouksen ykkösjuttu. Kun mä painelin rehulaan, ei musiikkia juurikaan enää kuulunut kännykän ollessa käytävällä kaapin päällä. Hommaa ei ollut valtavasti, mutta heinä oli aika raskasta nostella uudelleen kasoihin, kun se oli ihan levähtänyt pitkin rehulaa. Lopputulos näytti kuitenkin hyvältä, koko tallissa. Mä astuin rehulasta ulos ja ykskaks välähti. Hetki meni, että tajusin tulleeni kuvauksen kohteeksi. Toinen hetki meni, että tunnistin Catun kännykän takaa.
"POISTAPOISTA!!", mä panikoin. Voin vain kuvitella miltä mä näytin, heiniä sojotti hiuksista ja varmaan kaikkialta muualtakin. Harjanvarsi alkoi heilua kädessäni uhkaavasti Catun suuntaan, ja mua vuoden vanhempi tyttö juoksi karkuun hihittäen kuin nelivuotias. Olin kuolla nauruun, ja niin oli Hilda ja Beatakin.
"Huhhuh", mä läähätin hengästyneenä vilkaisten Catua murhaavasti ja naurahtaen heti perään. Vau, mä katselin käytävällä ympärilleni, ja kipaisin hakemaan kännykkäni takaisin.
Talli oli vielä jouluisemman näköinen, mitä se oli tallille tullessani ollut. Mulla oli niin hyvä fiilis, että halasin tyttöjä, edelleen musiikin tahtiin hytkyen.
"Tää tilanne kaipais nyt vähän lumimaastoa!", Hilda hihkaisi innoissaan.
Mä, Beata ja Catu innostuttiin heti samalla sekunnilla. Me kaikki neljä lähdettiin hakemaan poneja tarhasta. Nappasin riimunnarun mukaani ja astuin valkoiseen pihaan. Mun arvoni oli tainnut Kikin silmissä laskea sillä aikaa kun väsäsin kotona matikanyhtälöitä. Se rynni jatkuvasti ja kierteli pitkin tarhaa korvat luimussa.
"Et oo tosissas, Kiki nyt!" mä huokaisin.
Jäin portille odottamaan, kunnes Kiki olisi leikkinsä leikkinyt. Brella sen sijaan olisi enemmän kuin mielellään tullut mun mukaani tarhasta, se hamusi mun taskujani ja hörähteli saaden aikaan valkoisen pilven kylmään ilmaan. Mikä jääräpää tuo mun hoidokkini osasikin olla, sen selvästikin olisi tehnyt mieli antautua jo ja tulla rapsuteltavaksi, mutta eihän se sellaista tekisi. Mulla ei ollut kokopäivää aikaa leikkiä tuon velmun kanssa, sillä mulla oli vielä ruotsin koealue lukematta. Niinpä mä astelin päättäväisesti poniin katsomatta sen luo, ja napsautin riimunnarun kiinni päitsiin. Kävelin tarhan portille ja käänsin selkäni joka ponille, jotteivat nekin karkaisi samalla portinavauksella omille teilleen. Kun mä ja Kiki päästiin portin toiselle puolen, tehtiin nätti 180 asteen käännös ja suljettiin portti muiden tammojen nenän edestä. Kiki steppasi paikallaan ja oli näyttävinään mulle, etten ole arvoasteikolla sen edellä.
"Jep, justjoo", mä tokaisin tammalle tuhahtaen. Kävelin vähän sen edellä tallia kohti, enkä antanut sen rynniä pientäkään matkaa. Joka ryntäyksen jälkeen pysähdys, tasaus ja matka jatkui. Ei se kauaa jaksanut nähdä vaivaa, halusi kai jo sisään. Vein Kikin karsinaansa, irrotin narun ja suljin oven. Käväisin pikaisesti varustehuoneessa ja nappasin matkaani Kikin suitset, ja puhotin taskustani heijastintarranauhan ohjiin.
Kun mä palasin karsinalle, olin tyytyväinen siitä, ettei Kiki ollut vastatulleista koristeista moksiskaan. Tuskin oli edes ehtinyt huomata. Harjasin tamman läpikotaisin pikaisesti, jotta sen pintaverenkierto edes vähän vilkastuisi. Heitin riimun kaulalle ja laitoin suitset paikalleen yhtä näppärästi, kun se oli aina ennenkin Kikin kanssa sujunut. Taisi poni olla onneissaan, kun satula jätettiin tällä kertaa tallille.
Kun me päästiin tallipihaan asti, odotti kolmikko poneineen mua jo.
"Joo hei sori, neiti on taas ilkeellä päällä", mulkaisin Kikin suuntaan, vaikkakin ihan ystävälliseen sävyyn.
Hilda julisti rennon talvimaaston alkaneeksi, ja mä todella toivoin, että Kiki pitäisi sen rentona. Muuten tämä päivä on ollut kaikin puolin mahtava, Shelyyn on aina mukava palata aikojenkin jälkeen; siitä ei varmaan liene epäilyksiä kellään!
