Halloween Ratsastus! 31.10.-09

[Catu]

31.10

Vuoden pelottavin päivä on pian täällä ja halukkaat pääset mukaan viettämään sitä. Lähdemme yömaastoon klo 23.00, lähtö tapahtuu Shelyessin kentältä. Mukaan et tarvitse kuin rohkeutta! Maasto kestää huikean pelottavat 2h! Vetäjänä toimii (todella) rohkea Catu! Kotiin ei ole palaamista kun osallistuu ja itkua ei kuunnella!

Mukaan pääsevät rohkeat hoitajat ja yksärinomistajat, hengaajia ei tällä kertaa oteta mukaan. Mutta Catu voi joustaa kylläkin Hengaajille, mikäli luottaa heihin! Maastossa ei ole mitään erikoista tapahtumaa! Lähtö siis tapahtuu tosiaan Shelyesin kentältä ja jatkamme matkaamme kunnes tulemme tietylle leiriytymispaikalle, kellon tulisi olla n. 00.00 tällöin ja saamme levähtää hetken, kummitustarinoita olisi silloin suunniteltu kertoa. Jatkamme siitä sitten matkaa takaisin päin kunnes olemme taas talleilla! Lisäksi maastosta tultuamme saamme päärakennuksesta lämpimää kaakaota! Halukkaat saavat tuoda jotain syötävää mukanaan, Jassullamme on muuten liikaa hommia!

Osallistuminen: Sinun ei tarvitse muuta kuin pistää nimi toppaan ja hevosesi! Valitse ratsukkosi tarkkaan, sitä ei koskaan tiedä mitä yöllä voi tapahtua... Halukkaat voivat myös pukeutua joksikin! Mielikuvitus on rajana, mikäli keksit jonkun asun ilmoita samalla jos pukeudut joksikin!

Maksuksi: Toivoisin mitä tahansa kunhan se liittyy jotenkin maastoon!

Mukaan: Päästään tuntsareilla ja omilla yksityisillään!

Vetäjä - Ratsu
Catu - Sony

Osallistuja - Ratsu
Lynn - Jack
Maiss - Svea (Pukeutuu)
Henna - Miki
Iina - Frits (Pukeutuu)
Wikke - Miska
Sanni - Allu (Pukeutuu)
Ilu - Lore
Jutta - Ira (Pukeutuu)
Viivi - Milli (Pukeutuu)
Jasu - Rica (Pukeutuu)
Seri - Poju (Pukeutuu)
Oranssin väriset maksaneet

Tarina: (Sori kun näin myöhäs mut tahtoi panostaa 8//)

Tuijotin Sonyn selästä muita pukeutuneita tyttöjä, useimmat olivat tuttuja mutta jotkut olivat halloweenasunsa alla. Seisoin kentän edessä ja laskin ratsuja, en ihmisiä nääs voinut. Lynnin erotin silti takaani vaikka hän "kulki mustissa".
- 11 hyypiötä ratsuineen jonossa, hyvä juttu! Voidaan lähteä ajallaan! Huusin ja painoin hellästi Sonyn kylkeen pohkeet kiinni. Kävelessämme kuulin kuiskailuja takaani, en välittänyt katsomaan vaan yritän saada jotain selvää yönpimeydestä. Silmäni alkoivat pikkuhiljaa tottua pimeyteen, pääsin väistelemään kuusien oksia. Itse asiassa minua pelotti hiukan, olin sanonut tietäväni kaiken mitä matkalla voi tapahtua mutta olin valehdellut. Sony vaikutti olevan rauhallinen allani ja rauhoituin itsekin hiukan, edes jompukumpi meistä oli rohkea.
- Ollaanko pian perillä? Kuulin Iinan äänen takaa, tuhahdin vain hiljaisena vastaukseksi.
- Laukataanko me? Nyt Jasu oli äänessä ja pysyin edelleen vaiti. "Tästä tulisi hauskaa..." Ajattelin samalla kun painoin varovasti laukkapohkeet Sonya vasten.
- Hei! Kuulin Lynnin äänen kun Sony ampaisi eteenpäin. Näytin kieltä mutta tuskin he nyt huomasivat.

Olin laukannut hetken yksin kunnes kuulin takaani paljon maiskutuksia ja vauhdikkaita askelia. Ymmärsin pian tien muuttuvan kiviseksi ja en tiennyt kuinka saada tyttöjä hiljentämään vauhdin.
- Kiviä! Siirrytään raviin! Huusin tuskallisen lujaa ja askeleet hiljentyivät, jäin itse kävelemään odottaen muita.
- Mihin oli noin kiire? Kuulin Maissin puuskuttavan kauempaa.
- Noh, te halusitte niin kovasti eteenpäin... Sanoin naurahtaen, en saanut vastausta joten päätin pitää myös suuni kiinni. Katsoin nopeasti ranteessani olevaa kelloa, 23.37. "Meillä on rutkasti aikaa..." Ajattelin tyytyväisenä, tämä voisi sittenkin toimia aikataulun mukaan.

Pimeys oli laskeutunut yllemme yhä synkempänä, välillä tuntui että jokaikinen ääni oli vaaraksi. Oksan raksahtaessa tytöt olivat kalpeita, kukaan ei enään valittanut vauhtista. Sony oli "minun turvamieheni" ja melkein puristin itseni kiinni poniin. Tunnistin yhtäkkiä reitin liiankin hyvin, emmekai me kiertäneet ympyrää? Katsahdin nopeasti tyttöihin ja he näyttivät vain pelkäävän, Lynn oli ainoa poikkeus. Tyttö hymyili ilkeästi ja hän ilmeensä sai minut pelkäämään, mihin olin oikein ryhtynyt kun otin Lynnin mukaan. Sitten huomasin keltaisen kyltin "Varokaa susia!", toivottavasti olin ainoa lukutaitoinen.
- Catu! Kuulin Viivin karhean äänen.
- No? Kysyin ja yritin pysyä mahdollisimman tyyneänä.
- Onko täällä kenties susia? Tyttö jatkoi ja en halunnut juuri nyt paniikkikiljumiskarkaamissuperkamalaa-kohtausta.
- Sanotaan näin että minä en ole koskaan nähnyt, vastasin ja yritin vääntää naamaani hymyn. Hymy kuitenkin onnistui irvistykseksi. Käänsin pääni pois tyttöjen suunnasta, kuulin karmaisevan huudaksuksen. Ensinnäkin, selvästi ei normaalin ihmisen. Toiseksi liian möreä miksikään sudeksi. "En tahdo ajatella asiaa sen enempää..." Ajattelin ja siirsin Sonyn raviin, ravin kautta huikeaaseen laukkaan.

Tytöt seurasivat uljaasti perässäni ja kuulin kuinka joku kiljui, tyttö se ei ollut. Majoituspaikka näkyi jo, ihanaa!
- Selvä... Sitten käyntiin ja hypätkää tuolla alas selästä. Hevosille on siellä oma tarha -einiinkäänparhaassakunnossa- ja viekää varusteet tuonne. Sitten tulkaa tulen ääreen syömään. Selitin nyt rauhottuneempana muille. Tytöt, lukuun ottamatta innostunutta Lynniä, lähes parkuivat vinkuen kotiin pääsystä. Tarhoja oli kaksi, ihmiset osasivat tarpeeksi hyvin jakaa ponit eri tarhoihin sillä aikaa kun sytytin nuotioon tulen. Avasin jäätävän reppuni minne olin saanut ängettyä kolme valtavaa fleecepeittoa. Peiton alle mahtui kääriytymään yhteensä neljä ihmistä, olin ottanut myös 12 kertakäyttö-kaakaomukia ja kolme termoskannua täynnä kuumaa kaakaota.
- Sinä se olet järjestälmällinen... Seri sanoi kun kaikki istuivat kolmen eri kannon päällä eriväristen fleecepeittojen alla.
- No parempi niin että olisin unohtanut jonkun teistä matkan varrelle, sanoin naurahtaen.
- Saanko jo laittaa niiden kummitustarinoiden kertomisen?!?! Lynn kysyi ja hän hymyili taas kierosti. "Kärsimätöntä porukkaa..." Ajattelin mutta toisaalta minun oli turha puhua.
- Ihan rauhassa, minä menen hiukan syrjempään... Sanoin ja otin kertakäyttömukini mukaan. Kuulin useita "Pelkuri!" lauseita mutta en välittänyt. Mielummin sain hyvät päiväunet kuin kuuntelisin Lynnin tarinoita hampaat kalisten.

Olin istunut ponien tarhan viereen, välillä kuulin kimeitä kirkaisuja mutta tällä kertaa tyttöjen. Tytöt olivat kääriytyneet yhdeksi möykyksi kun kaikki kertoivat erillaisia tarinoita, Lynn näytti pelottavan eniten kaikkia.
- Kello lyö pian 0.23... Sanoin itselleni ja ymmärsin meillä olevan jo hiukan kiire.
- Noniin tytöt! Sitten jatketaan matkaa! Huusin ja kalpeat kasvot katsoivat minuun.
- Nyt jo? Lynn kysyi.
- EI vielä, useimmat sanoivat. Maiss oli ainoa ketä lähti mieluusti hakemaan Sveaa.
- Seuratkaa häntä ja tulkaa tuonne, sanoin heille ja muutan kiukuttelun jälkeen minä voitin.

- Mennäänkö me samaa reittiä takaisin? Jutta kysyi kun odotimme Hennan nousevan selkään.
- Ei, mennään oikoreittiä... Selitin tytölle ja hän näytti hymyilevän. En kuitenkaan ollut varma, tuli oli valaissut kasvoja mutta nyt sen sammuttua oli pilkkopimeää.
- Kuinka me löydetään takaisin? Iina kysyi ja karhea ääni melkein pyörrytti minua.
- Matkalla ei mennä ravia kovempaa, ei nähtäisi jos joku katoisi. Mutta itse asiassa osaan jo aika ulkoa nämä reitit, selitin peloissaan olevalle tytölle ja irvistin. Henna oli lopulta selässä ja laiskan oloisesti ponit lähtivät liikkeelle ja olimme jälleen matkassa.

Tytöt olivat nyt vähän rohkeamman tuntuisia ja pölöttivät lähes kaiken näköisestä asiasta. Sitten se tapahtui mitä en odottanut, kuulin juoksevia askeleita ja tunnistin ne koiran. Koira on yhtäkuiin susi... Sitten suden ulvonta sai arvioni osumaan oikeaaseen. "Hitto..." Sanoin mielessäni hiljaa kun tytöt lopettivat puhumisen.
- Oliko se...? Wikke oli nyt puheenvuorossa mutta Lynn keskeytti hänet: - Vähän siistii!! Minä naurahdin.
- Kyllä, kaikki varmaan tunnistavat suden mutta tuskin ne nyt ihan lähelle tulee, selitin heille ja yritin olla tyyneä. Mieleeni palasi viimevuotinen halloween lehti: "Sudet hyökkäsivät miehen kimppuun!". Mikä tuuri...
KRITS! Oksa katkesi aivan Sonyn vierestä. Uskalsin kääntää hyvin hitaasti päätäni ja näin vieressäni suden. Ilmiselvä susi käveli "nätisti" vieressäni ja haukoin henkeä. Susi katsoi minuun ja sen yksi hammas näkyi. Yritin vain miettiä kuinka se pian katoaisi mutta ei. Susi käveli kokoajan vierelläni ja tytöt eivät huomanneet mitään. Silmäni olivat tottuneet pimeään ja näin nyt hohtavaa toisella puolella metsää, en pystynyt kääntämään päätäni sillä susi olisi voinut hyökätä.
- IIIKKK!!!!!!!!! Kuulin nyt korvia raastavan huudon ja käänsin viimeistään pääni kun Allu laukkasi hurjassa kiitopukkilaukassa ohitseni. Poni oli pelästynyt.

Hetken tuijotin vain pimeyteen minne Allu vei raukkaa Sannia mutta sitten toimein.
- Laukataan tallille! Muutama kilometri jäljellä! Huusin ja annoin laukkapohkeet Sonylle. Laukkasimme kaikki yhdessä ja yritin laskea askeleita että muut Allun lisäksi olivat perässä. Susi ei onneksi hyökännyt kimppuumme ja huokaisin hiukan helpotuksesta. Tallin valot alkoivat himmeänä näkyä edessäpäin ja Sanni makasi maassa tallipihan edessä.
- Hidastakaa! Huusin kun älysin että Sanni jäisi pian jalkoihin. Äkkipysähdys ei tehnyt hyväksi mutta ainakin kaikki olivat selvinneet.
- Oletko kunnossa entä Allu? Kysyin nopeasti Sannilta joka puhdisti mutaisia housujansa.
- Olenhan mie, Allu juoksi talliin... Sanni selitti ja käskin muiden mennä kentälle kaartoon ja alas, sen he toivottavasti osasivat...

Sanni oli vienyt Sonyn pois kun minä hain Allun. Ori käveli ylpeänä heinäkasojen luo ja toimein nopeasti. Nappasin pojan suusta heinät ja talutin sen karsinaansa, meidän maasto-ori...

Tytöt olivat saapuneet päärakennukseen huokaisen helpotuksesta, hevoset oli hoidettu ja seuraavaksi kotiin. Jassu oli tehnyt palavaakakkua ja yrittänyt tehdä kurpitsan.
- Oliko hieno reissu? Jassu kysyi ensimmäiseksi. Lynn vastasi ainoastaan hihkaisten kun muut olivat vielä kalpeita. Silmät olivat kipeät kun oli tottunut pimeään.
- Muuten ette sattuneet näkemään sutta tai vastaavaa? Jassu kysyi nopeasti katsoin hänee. Tyttö jatkoi: - Katsokaas tuolla oli ilmoitus että saksanpaimenkoira hukassa, melko suden näköinen oli...
Minua tympäisi...

[Maiss]

Svea piruna ja Maissi vampyyrinä



Halloween maasto oli erittäin mukava,
vaikka oli tosin todella pelottava!
Ei unohda kokemusta todellakaan nopeasti
luultavasti aivoissa on elämäni lopuun asti!

Kuvaan panostin jopa _kaksi_ suomentuntia. : D Runo vaan lisä. : )

Maissi kuittaa.

[Suppu]

Gootteja Miskan kanssa. Väritys on kauhee pika suttu mutta kuvaa työstin ahkeraan käsin : )

[Sanni]

Siinä minun maksuni ikimuistoisesta ja ihanasta Halloweenratsastuksesta, kiitti Catu : )

Skannatessa yläreuna lähti, älkää mua syyttäkö. Copytkin unohtui, ehkä kukaan ei kumminkaan tuota haluaisi kopsata x ) Mulla on tarkotus olla päällä jonkin sortin luurankopuku, tosin noin pienellä sitä oli vaikea tehdä...

Iina meni ihan vinoon, ja piirsin vaan jonku vitsin draculapuvun...

[Katri]

i50.tinypic.com/ridtg7.jpg

Linkkinä kun tuli niin iso Mutta jeah, maksoin :: )

[Viivi]

jooäläkysyenosaapiirtää

Ja kiitti lamppu maastoreissusta 8 ))

[Jasu]

jasumaksaa.

www.sumopaint.com/image/?id=392179

siinäh! yritin jotain noitatyylistä asua itselleni päkertää. ja ricaltahan tietysti unohtui teko hämähäkki roikkumasta harjasta, mutta eipä voi mittää.
kiitti Catu ! oli kivaa ja karmivaa <3

[henna]

Miksi edes lähdin mukaan. Mietiskelin rauhallisena seisovan Mikin selässä. Pelkäsin pimeää kuollakseni, ja siihen kun lisätään kummitustarinat, niin soppa on valmis.
- Yksitoista , eli kaikki paikalla, eiköhän mennä ! Kuulin Catun äänen, vaan en nähnyt tyttöä pimeyden vuoksi.
Etsin epävarmana paikkani jonosta, olin Jasun ja Rican sekä Viivin ja Millin välissä. Yritin rentouttaa itseni, mutta metsäpolulle siirryttyä en voinut, koska kuusten oksat tulivat päin kasvojani koko ajan.
Ensin kuulin äänen edestäni “laukataanko me?” ja sitten jo mentiin. En edes ehtinyt antamaan pohkeita Mikille, vaan ruuna lähti ilman apujani laukkaamaan. Seuraavaksi, parinkymmenen laukkametrin jälkeen, ilmeisesti Catu huusi että “Kiviä !”. Minulla oli täysi työ hiljentää täysillä nelistävä Miki raviin.
Tämän jälkeen siirryimme taas käyntiin. Silmäni olivat jo tottuneet vähän pimeyteen, mutta en siltikään nähnyt eteeni, ainakaan hyvin. Jokaisen rapinan jälkeen olin saada sydärin, mutta ajattelin mielessäni, että Catu on palkannut porukkaa meitä pelottelemaan, ja rauhoituin vähän, kunnes. “VAROKAA SUSIA” -teksti oli keltaisella kyltillä. Kyltti näytti viralliselta, joten tämä ei ollut Catun keksimä temppu. Viivikin huomasi kyltin, ja kysyi peloissaan Catulta, mitä se merkitsi. Catu vastasi tyynenrauhallisesti, ettei ollut nähnyt koskaan, mutta ei kieltänyt susien olemassa oloa. Ajatuksistani minut herätti karmiva kiljahdus, taisin itsekkin säikähdyksestä kiljaista, tosin hiljempaa, ja naisellisemmin. Kohta taas mentiin. Tällä kertaa itsekkin hoputin Mikiä aina vaan kovempaan ja kovempaan laukkaan, niin peloissani olin.
Kiitin onneani, että olimme jo perillä. Hyppäsin Mikin selästä, ja olin onnessani tuntiessani tutisevien polvieni alla vankan maanpinnan. Vein rauhallisesti Mikin varusteet paikoilleen ja silittelin ruunaa hetken.
-Sä oot mun sankari. Kuiskasin sille ja liityin muiden joukkoon.
Tunkeuduin yhden fleecepeiton alle, ja hörppäsin kuumaa kaakaota. Lynn aloitti jo innoissaan kertomaan kummitustarinaa. Hetken minäkin uskalsin kuunnella, mutta sitten oli pakko kiljaista ;
“EI, älä kerro enempää, en halua kuulla miten sille sitten kävi !” Hyppäsin fleecepeiton alta ja menin Mikin luokse. Olinpas Pelkuri. Mietin hiljaa itsekseni. Kohta olikin aika jo lähteä.
Catu hoputti meitä nousemaan ratsujemme selkään. Itse yritin viivytellä, jotta ei tarvitsisi lähteä sinne pimeään. En kuitenkaan halunnut jäädä yksin majatalollekaan, ja nousin mutinoitta selkään.
- Nyt menimme jotain Catun oikoreittiä, joten ei siitä sitten tiedä pääsemmekö perille koskaan. Viivi mutisi takanani.
Lopulta myös minä rentouduin, ja uskaltauduin heittämään jopa Susista vitsiä, vaan se oli virhe. Seuraavaksi kuului nimittäin suden ulvontaa, ja se ei kuulunut kaukaa.
Ilmeisesti Susi oli kuulemani mukaan kävellyt ihan vieressämme, ja varsinkin Sonyä se oli tarkkaillut.
-IIIKKK ! Sanni huusi Allun selästä, ja huomasin kuinka tyttö ratsuineen vilisti ohitseni.
Ehkä Susi lähti jahtaamaan Sannia ! Pääni keksi.
Lähdimme kaikki jonossa nelistämään tallille. Toivottavasti Sannille ei käynyt kuinkaan ! Mielessäni vilisi.
-SEIS, nyt ! Catu rääkäisi kovaa ja kuuluvasti.
Sain jopa Mikin äkkiä pysähtymään, emmekä pahasti meinanneet talloa Ricaa. Sanni makasi maassa, oli ilmeisesti tippunut Allun selästä. Onneksi tytölle ei ollut käynyt kuinkaan.
Kävelimme kaartoon ja nousimme selästä. Taputin Mikiä kaulalle, ja lähdin taluttamaan ruunaani karsinaan. Hoidettuani Mikin, kävelin edelleen pelokkaana päärakennukseen. Jospa susi onkin nyt täällä Shelyn tallipihassa, ja vaanii minua. Mielessäni kävi.
Leikkasin itselleni palan Jassun tekemää hyvää kakkua, ja istuuduin kuuntelemaan muiden keskustelua.
-Ette muuten nähneet Susia ? Jassu kysyi äkkiä.
Valmistauduin jo vastaamaan, ja selittämään kauheata tarinaa, mutta tyttö jatkoikin :”Nimittäin joltain on mennyt suden näköinen Saksanpaimenkoira hukkaan”. Leukani suurin piirtein loksahti auki, mutta onnesta. Oli tämä sittenkin ihan kiva reissu.

maksoin : D

[Ilu]

Aika lollero, muttei photoshop NYT toimi, tai en jaksa vesklaa sen kans, joten paintilla hätäsesti. (äiti pakottaa jo nukkuu) sori, laatu aika 0.

Haha! Tää on ihana! Tykkään. - Lynn

[Lynn]

Lynnin (taikka pikemminkin Jackin) maksu

Ohhoh, no mistäs nyt tuulee? Voi hyvänen aika, jotain ne lapset on keksineet... Hei hei hei, eikös nyt ole hitusen liian myöhäistä riekkua valveilla? Minä ainakin voisin mieluusti nukkua tähän aikaan. Äsh, ei ne kuuntele. No, kaipa sitten vaan täytyy piristyä, voihan tästä tullakin ihan jännää. Ei niistä koskaan tiedä mitä ne keksii ja joskus niiden keksinnöt on ihan hauskojakin. Kas vaan, Lynnkin tulee, tarkoittaa varmaan että mäkin olen lähdössä mukaan. Sillä on suitset mukanaan. Hei, kerrotko mihin me mennään? Et vai? Ai mitä? Maastoon? Siellä on aika pimeää, mutta noh... Ai ai kun siitä kutittaa. Iih! Kumisuka tekee hyvää.

Noniin. Nyt tämä menee oudoksi. Tyttöjä - tai mitä lie, oudolta ne näyttävät tällä hetkellä - parveilee ponien kanssa ympärillä. Huu! Apua, alien... ai, eikun Millihän se. Hehheh. Kyllähän mä sen tiesin, Lynn, tiesin ihan tosi. Emmää säikähtänyt. Yhtään. Sydänparkaa. Jaa että liikkeelle? No mennään sitten... Tokinako? Okei. Sonyn perässä, mikäs tässä... Lynn, oletko sä siellä? Olet, hyvä. Tarvitseeko pelätä? Ei? No hyvä. Mennään sitten.

Kävelen tyytyväisenä Sonyn perässä Lynnin silitellessä välillä kaulaani. Tämähän on ihan kivaa, vaikka vähän hämärää onkin ja vaikka joukossa on jos minkälaisia kummajaisia. Olen nyt ainakin lakannut pelkäämästä Svean selässä istuvan tyllerön kahisevaa viittaa, kun ei se sittenkään näytä syövän mua eikä Lynnkään pelkää. Osa tytöistä ja poneistakin kuuluu olevan hieman säikkynä, mutta minä olen täysin rauhallinen... kunnes Sony ihan yhtäkkiä, siis niinku tosi äkkiä, sinkoaa laukkaan! Säpsähdän, mutta tajuan sentään lähteä laukkaan myöskin. Huu! Mitähän nyt? Ahaa, tän täytyy kuulua suunnitelmaan, koska Lynn nauraa. Lynn, nyt mää luotan suhun, ettäs sen tiedät!

Ja sitten siirrytäänkin jo ihan raviin vaan. Pian kävellään keskellä pimeyttä ja mä olen vähän levoton. Lynniä ei kuitenkaan pelota, joten ei kai sitten minuakaan. Matka jatkuu, kunnes päästään hetkeksi levähtämään johonkin kämäseen tarhankuvatukseen. Osa poneista säpsähtelee ja pälyilee ympärilleen, mutta mä olen jo rauhoittunut.

Paluumatkalla saan kuitenkin syitä säikähtää, minäkin, rohkea ratsu. Kai sitä nyt pieni poniparka vähemmästäkin kuin kannoilla juoksevasta hurjasta susilaumasta (joka tosin ei kyllä ollut lauma eikä edes susikaan). Pysyttelen kuitenkin Lynnin kanssa, vaikka vauhdilla kotiinpäin koko porukka suunnistaakin.

Niin no, ei noista kaksijalkaisista tosiaan koskaan tiedä, mitä ne keksii. Nyt sitä ollaan jo tyynesti tallissa... jos saisi vaikka nukkuakin vähän... hohhoi...

[Jutta]

Ja muahan ei toki yhtään hävetä... SORI!!!

www.sumopaint.com/files/images/ebgexezbobjncxpf.png Rumilus mutta parmpi ku ei mitään kai. =/