Heran hoitopäiväkirja

22.9.2012

Vous me comprenez?

Hyppelehdin innoissani pitkin Shelyesin mutkittelevaa tallitietä. Tallin omistaja, Jassu, oli soittanut eilisiltana ja kertonut, että pääsisin Heran hoitajaksi. Puhelimessa olin änkyttäny jotain sekavaa vastaukseksi, enkä ollut saanut ainuttakaan järkevää sanaa suustani. Nyt oli aika korjata tilanne, vaikka kuumemittari näyttikin yli kolmeakymmentäseitsemää.
-Hei! Sä oot vissiin Heran uus hoitaja? Tuntomerkit ainakin täsmää, Meeba hei, eiks se Jassu sanonu et lyhyt blondi? Vaikka voishan toi kyllä olla se Neten hoitajaki... kyseli arviolta kuusitoistavuotias, tummahiuksinen tyttötallipihassa.
-Ööö... Joo tais se jotain semosta suustaan päästää, sanoi toinen, ilmeisesti sitten Meeba.
-Joo, kyllä mä hoidan Heraa, tokaisin reippaasti.
-Nonii, selvä juttu, Jassu käski mut näyttää sulle paikkoja. Mä oon muute Tinja, Ruskan hoitaja. Hera on tuolla sisällä.

Avasimme raskaan, narisevan tallioven, ja hevosentuoksu kutitteli nenääni, vaikka nuhainen olinkin. Tinja ohjasi minut tallin keskivaiheilla sijaitsevalle karsinalle, jonka ovessa luki sinisellä:

t.Le Héros de la Nuit
tilastohevonen, 6 vuotta
helppo A, 90 cm

Karsinassa vastassani oli ruunivoikko ponitamma, joka luimisti korviaan. Astuessani karsinaan se ei kuitenkaan pahempia kiukutellut, eikä myöskään rapsutellessani sen säkää.
-Sä varmaan pärjäät itekki? Tinja kysäisi takanani. Nyökättyäni hän lähti kiireen vilkkaa poispäin, ilmeisesti Ruskan luokse. Kipaisin hakemaan Heran harjat, ja aloitin harjausurakan.

Hera käyttäytyi kiltisti koko ajan, enkä joutunut hetkeäkään katumaan päätöstäni ruveta tamman hoitajaksi. Tutustuin myös viereisessä karsinassa Nette-shettistä hoitavaan Inkeriin, joka vaikutti aika lailla - ei, vaan täysin! - samanlaiselta kuin minäkin. Ruokkiessamme hoitoponejamme Hera ei malttanut millään odottaa omaa vuoroaan, ja oli aivan kärttyinen, mutta leppyi saatuaan heinäkasan eteensä. Jassun voivottelujen takia päätimme yhteistuumin myös käydä noukkimassa lantakikkareet maneesista, jossa ei onneksemme ollut yhtäkään ratsukkoa.
-Inkeri, kävisikkö hakee kottarit? Niitten pitäis olla siellä oritallin vieressä.
-Juu, ei kestä kauaa!
Kohta Inkeri jo palasikin, raahaten kottikärryjä sekä kahta talikkoa. Jassu oli ollut oikeassa, maneesi tosiaan oli täynnä kikkareita, ja se tietysti tarkoitti työtä.
-Huh... Miksei Jassu patistanu Catua siivoomaan tätä maneesia? Tässähän menee ikä ja terveys, Inksu valitti.
-Niinpä... Ehkä se halus nähdä, et jaksetaanko me pitkään tätä raatamista, naurahdin.
-Varmasti jaksetaan!

Maneesin siivottuamme veimme ponit tarhaan ja lähdimme kotia kohti - Inkeri sattui asumaan samalla suunnalla kuin minäkin. Hera vaikutti todella mukavalta ponitammalta, ja kenties pääsisin seuraavalla kerralla sen selkäänkin?

29.9.2012

Kukkurukuu

♫ Sä olet lintu joka ei oppinut lentämään
et siipiäsi koskaan oo päässyt käyttämään.
Juopuneena jumalat sun kohtalosi arpoivat,
synnyit pesään pimeään kylmyydestä kärsimään. ♫

♫ Kukkurukuu, kuule kuinka pihapuun
kyyhkynen hiljaa laulaa
Kukkurukuu, taivaalle on noussut kuu
tuulikin huokaa kukkurukuu. ♫

Tänään mä marssin tallille ennen puoltapäivää. Hera oli tarhassa, ja sen haku talliin oli ihan oma ohjelmanumeronsa. Hoitotoimet sujuivat suht koht leppoisasti, vaikka neiti meinaskin karkailla ja näykki mua koko ajan. Tamma tais viettää känkkäränkkäpäivää. Pah.

Tallilla ei näköjään ollut muita kuin mä, Jassu, Catu ja tietty ponit, joten päätin lähteä kahdestaan Heran kanssa maastolenkille - ilman satulaa. Ratsastaessa Hera olikin tänään rauhallisempi kuin hoitaessa, joten valinta ei tuottanut ongelmaa. Tamma oli vähän levoton joutuessaan lähtemään kahdestaan tän hullun kääpiö-duracellpupun kanssa poispäin tallilta, mutta rauhoittui lopulta hoksatessaan että tuttuja reittejähän me käveltiin.
[/i]

Me kierrettiin Kjeldbergtind ja kiipeiltiin mäkiä käynnissä ja rauhallisessa hölkötihölköti-ravissa. Hera käveli tosi kiltisti ja varmasti eteenpäin, eikä temppuillut ollenkaan. Mä rapsuttelin ja kehuin ponia melkein koko matkan. Käytiin myös kävelemässä syksyisellä, ruskeankirjavalla heinäpellolla ja mä makoilin Heran selän päällä tuntien sen jokaisen liikkeen. Matkalla pellolta tallille heitin ohjat ihan löysiksi, upotin kasvoni Heran harjaan ja annoin tamman suunnistaa itse kotiin. Mä rakastan syksyä.

Tallille me saavuttiin joskus kolmen aikoihin, ja pihalla meitä vastaan tuli mua vähän lyhyempi tyttö taluttaen Lucas-nimistä ponia. Muistin jostain, että taluttajan nimi olis ollu Hilda. Moikkasin tyttöä, joka pyys mua maastoseuraksi. Kieltäydyin kauniisti, koska Hera oli jo saanut ihan tarpeeks liikuntaa tälle päivälle. Hilda nyökkäs hymyillen, ja lähti raahaamaan laiskottelevaa Lucasta perässään kohti metsää. Hoidin Heran oikein hiiitaaasti haaveillen, ja lakaisin Jassun pyynnöstä tallikäytävän. Muistin onneksi myös eilen kiroamani kameran, ja nappasin tammasta pari edustavaa irvistyskuvaa. Sano muikku!

♫ Kukkurukuu, kuulen kuinka pihapuun
kyyhkynen hiljaa laulaa
Kukkurukuu, taivaalle on noussut kuu
tuulikin huokaa kukkurukuu. ♫

3HM

PUUHAILUA & ILTATALLEJA // 15.10.2012

Ehdin vilkaista ikkunalle juuri ennen kuin saksanpaimenkoiranpentuni Rodo hypähti minua vasten ja kaatoi minut maahan niin, että rymisi. Työnsin kooltaan täysikasvuisen koiranryökäleen pois päältäni ja rapsuttelin sitä päälaelta.
- Rodo, sun ois hyvä tietää, ettet sä tällä kertaa oo tulossa mukaan... mutisin. Koira kallisti päätään, mutta tyydyin sanomaan vain heipat ja kolautin oven kiinni perässäni. Lähdin kävelemään pois pihatieltä. Koska Shelyesin talli oli vain kivenheiton päästä kotoamme eikä pieni kävelymatka pahaa tekisi, vältin hyppäämästä pyörän selkään. Kaivoin Mp3-soittimen taskustani ja painoin nappikuulokkeet korvilleni. Teki hyvää ajatella, että olisin pian unelmieni tallilla, uuden hoitohevoseni luona...

Vedin kuulokkeet pois korviltani heti tallipihalle päästyäni. Sammutin Mp3-soittimen ja sujautin sen taskuuni. Tallista ilmestyi ruskeahiuksinen nainen, jonka luokittelin Jassuksi. Oli välttämätöntä, että naisnimitys jäisi, tytöksi kun olen niin useita tottunut nimittämään.
- Moi! Jassu hymyili kävellessään minua vastaan. - Sä oot Fia. Ai niin, mä oon Jassu...
Naurahdin. - Joo, oon Fia, sanoin virnistäen.
- Sä tulit tutustumaan meijän kiusankappaleponinpalleroon, Jassu arvasi. - Ja hoitaa saat, toki.
- Juu, vai ihan kiusankappaleeseen? kysäisin.
- Joo-o, mutta kyllä mä uskon, että se siitä leppyy, Jassu mumisi.

- Se on... täs näin. Jassu osoitti karsinanovea, jossa luki selkeästi Heran tiedot. Sisälle kurkistaessani sain osakseni häiriintyneen katseen, ja pian näköpiirissä oli vain ruunivoikon ponin takamus. Jassu työnsi kätensä sisälle ja taputti Heraa lautasille. Tamma käännähti hämmästyneenä.
- Heips, virnistin ja avasin karsinanoven. Hera astui lähemmäs korvat luimussa ja haisteli taskuni läpikotaisin. Se tosiaankin piti korviaan niskassa siihen asti, kunnes laski päänsä ja alkoi huokaisten napsia heinänkorsia huuliensa väliin.
- Pärjäätkös tän pullan kanssa, jos mä meen tekee omiani? Jassu hihkaisi. - Mä voin vähän myöhemmin tulla näyttämään sulle paikkoja, ellei joku tallitytöistä ehdi ensin, hän nauroi. - Heppojen harjakorit on tuolla. Heraa ei välttämättä tarvii sitoo kiinni, se vaan vähän saattaa näyttää hapanta naamaa.

Jassu hymyili vielä, ennen kuin katosi tallipihalle. Taputtelin hetken välinpitämätöntä Heraa. Sitten suuntasin varustehuoneeseen ja etsin käsiini Heran harjapakin. Kun astelin uudelleen karsinaan, tamma pärkähti ja pökkäsi minua turvallaan kuin mikäkin pomottelija. Pökkäsin nenäkästä ponia puolestani takaisin, jolloin se luimisti vaivaantuneena ja laski päänsä heinänkorsia suuhunsa hamuten. - Oot säkin...
Laskin harjapakin maahan ja vedin karsinanoven kiinni. Sitten nostin korista pölyharjan ja aloin sukia ponia, aloittaen kaulasta. Siirryin hiljalleen taaksepäin, selkään ja mahaan sekä jalkoihin ja lautasille. Otin väljästi kiinni Heran otsaharjasta, jotta se nostaisi päänsä ylös. Tamma ravisteli päätään puolelta toiselle, mutta ehdin juuri ja juuri pujahtaa toiselle puolelle, ennen kuin se lykkäsi lärvinsä jälleen alas.

Kun olin harjannut Heran läpikotaisin kaikilla mahdollisilla harjoilla mitkä hyviksi katsoin, otin harjakamman ja selvitin sekä harjan että hännän. Hera pysytteli moitteettomasti paikoillaan, vaikkei sen hapanta ilmettä voinut miksikään priimusponin näyttelykuontaloksikaan sanoa...
- Katsotaas, miten kaviot menee, tammaseni, hymähdin tummaharjaiselle poninpyörykälle. Se nosti päänsä ylös, muttei ottanut nokkiinsa kaviokoukun nähdessään. Se itse asiassa nosti kavionsa hienosti, joten kehuin ja rapsuttelin tammaa kylliksi kaviot puhdistettuani. Pian lykkäsin kaviokoukun takaisin pakkiin. - Mäpäs voisin itse asiassa vielä vähän sipaista sua tolla pääharjalla...

Kun olin vienyt harjapakin takaisin omalle paikalleen, kävelin takaisin Heran karsinalle. Viereisessä karsinassa asustelevan Neten hoitaja, Inkeri pyyhälsi luokseni shetlanninponitamman luota.
- Mooi, tyttö hihkaisi, jolloin pyörähdin ympäri ja hymyilin henkilön nähdessäni.
- Moi, vastasin ja rapsutin Heran turpaa karsinanoven välistä. Tamma puolestaan rypisti ylähuultaan ja nakkasi päänsä alas.
- Mä oon Inkeri, ootko sä Heran uus hoitaja? Se...
- Fia, nauroin. Joo, oon Heran hoitaja.
- Mä oon Neten, Inkeri virnisti.
Juttelimme kaikenlaista maan ja taivaan väliltä - eniten keskittyen hevosiin - ja rapsuttelimme samalla vuoron perään Netteä ja Heraa.

- Tehtäiskö iltatallit yhessä? Tai avitettais ainaki vähän? Inkeri kysäisi vihdoin. - Ei Jassu varmasti siit pahastu!
- Sopii, hihkaisin. Veimme Heran ja Neten ulos vähäksi aikaa, jotta ne saisivat tuuletella itseään toisten hevosten tavoin, sen aikaa kun tartuimme Inkerin kanssa talikoihin. Siivosimme kaikki tarvittavat karsinat tasapuolisesti, keräten hevosten lannat ja kärräämällä ne kottikärryissä lantalaan. Vaihdoimme purut, sitten lakaisimme tallikäytävän siistiksi. Pidimme pikkuisen tauon ja puhelimme jälleen kaikenlaista tallikäytävällä kävellen.

- Apua, mun pitää mennä jo kotii! Mulla oli ruoka puol tuntia sitten...
- Mee vaan, kyllä mä pärjään. Moikka! hymyilin tytölle, ennen kuin tämä virnisti pahoittelevasti ja katosi illan hämyyn. Tarkistin ajanvietteeksi kaikki vesikupit ja päätin jakaa heinät, ennen kuin hevoset tulisivat sisälle. Ravasin rehuhuoneen ja karsinoiden välillä oikosenaan, ennen kuin olin saanut kaikki heinät jaettua karsinoihin.
- Wow, mitäs täällä puuhaillaan? Jassu hihkaisi, kun huomasi puhtaat karsinat, siistin tallikäytävän ja karsinoihin kiikutetut heinät.
- No, me Inkerin kanssa tehtiin vähän iltatalleja, mä jaoin heinät just äsken...
- Jippiaijee! Kiitti tosi paljon teille molemmille! On kiva, että vaikka on ekana iltana täällä, niin rupee tolleen hommiin... Jassu virnisti. Itse asiassa riemu tuntui jo säteilevän hänestä pieninä hileinä ulos...

- Haetaanks hepat yhessä sisälle? Jassu kysyi minulta, kun seisoskelimme Heran karsinanoven vieressä.
- Käy mulle, vastasin. Riensimme ulos kaiken maailman riimunnarujen ja riimujen kanssa. Ensin haimme Lokan ja Ellin, sitten Vinjan ja Heran, ja lopuksi Neten, Brellan ja Danan. Pian tallin täytti hevosten tyytyväinen huokailu, heinien rouskutus, kavioiden ajoittainen kolina, sekä pieni korskunta ja pärskähdykset joidenkin hevosten suusta. Tunnelma oli mukava, ja Jassun kanssa oli hauska vain olla ja seisoa paikoillaan siinä tiedossa, että kaikki oli järjestyksessä. Loimitimme hevoset tarpeen vaatiessa ja tarkistimme ne vaurioiden varalta.

- No niin, Jassu sanoi vihdoin. - Nyt kaikki on kyllä tosi hyvin järjestyksessä, hän hymyili. - Vaikka mä unohdin näyttää sulle paikkoja tänää... Kyllähän sä näitä jo tiiät! Maneesin ja kentän valot on pois päältä... hän täsmensi. - Ja hälytykset tarkistettu!
Naurahdin ja köpöttelin vielä Heran karsinalle. Avasin oven ja pujahdin sisään.
- Tää tammuli on enemmän ku mun makuun, myhäilin ja nojasin tamman lapaan. Jassu virnisti. Hera ravisteli päätään, pärskähti ja kuopaisi maata kaviollaan. Sitten se vetäisi päänsä uudestaan ylös heiniä repien ja töytäisi minua kylkeen. Nauroin ja tönäisin sitä lempeästi takaisin. - Paljon, paljon enemmän...

Fia & Hera - 1. hoitomerkintä, 1. iltatalli

RODO TALLILLA + HOITELUA // 21.10.2012

Rodo läähätti teennäisesti, kun hyppäsimme alas portailta.
- Saakko sä muka viiä sen tallille? neljävuotias pikkusiskoni kysäisi. Hän katseli hihassa viuhtovaa saksanpaimenkoiraa.
- Usko tai älä, tää osaa olla vapaanaki, tallilla sen on hyvä juosta. Ja Jassullekki käy.
- Okei, tyttö mutisi. - Heippa.
- Moikka. Vilkaisin taakseni juuri ennen kuin Miia veti oven varovasti kiinni. Olin edellisinä päivinä käynyt alvariinsa tallillla tervehtimässä väkeä, ja etenkin Heraa, sekä auttelemassa hieman - mutta siitä ei kunnon hoitotarinaa syntyisi.

- Moips. Catu oli haravoimassa pihaa.
- No moi, hymyilin. Rodo vetäisi minua eteenpäin Catun nähdessään. Se halusi päästä haistelemaan.
- Mä... Hui! Catu purskahti nauruun, kun täysikasvuinen saksanpaimenkoiranpentu hypähti häntä vasten, kaataen tytön melkein kumoon. - Voi, onks tää sun?
- Ikioma, nauroin. - Ei kai sua vaan haittaa, jos mä pidän tät vapaana tääl? Jassu anto luvan.
- No tietty, ja jos Jassullekki on käypästä, niin juu juu. Jos ei vaan lähe karkuteille.
- Rodo on tottelevainen, hymyilin.

Vein Rodon hihnan Heran karsinan eteen, samalla kun tervehdin tuttua tammaa. Se ei erityisemmin välittänyt paijauksistani, vaan seisoskeli paikoillaan heinänkorsi suupielessä. - Moimoimoi!
- Moimoimoi, joku nauraa hekotti karsinan ulkopuolella. Emma oli kyykistynyt rapsuttelemaan innokasta Rodoa.
- Emma, säkö siellä? kysyin naurua pidätellen, ja kun parin viimepäivän aikana tutuksi tullut tyttö ilmestyi ovenrakoon, me molemmat kikatimme täyttä naurua.

- Mä tulin vaan katselemaa heppoja, Emma sanoi pian. - Mun hoitsu on oritallin puolella, jos muistat, hän hymyili.
- Ai nii juu, hymähdin. - Unohdin jo.
Touhuilimme hetken varustehuoneessa. Minä puhdistin Heran varusteet, Emma pyöritteli pinteleitä. Sen tehtyämme oli Emman lähdettävä hoidokkinsa luo oritallin.
- Heippa!
- Moi moi.

Rodo puuhaili omiaan tallipihalla kierrellen. Pian päätin napata harjapakin mukaani ja suunnata Heran luo. Hera seisoi karsinassa odottavaisin ilmein.
- Ruoka mielessä, härnäsin. Tällä kertaa minulla oli mukanani kaksi puolikasta omenaa - toinen alussa, toinen lopussa. Harjaussessio sujui hyvissä merkeissä. Hera piti tyynen ilmeen omenanpuolikkaan tahdossa, tietenkin jo toisen saatuaan. Harjasin ensin pölyharjalla, sitten sekalaisesti muilla. Pyörittelin kumisualla ja viimeistelin pehmeällä harjalla. Sitten puhdistin kaviot ja selvitin harjan ja hännän. Letitin Heran harjan siinä samalla.

Pian Jassu saapui talliin. Hän oli kuulemma ollut ratsastamassa, ja neuvoi minua viemään Heran ulos, kun saisin sen harjattua.
- Ei menny kauaa, sanoin hetkisen päästä.
- Oukki doukki, voit viiä sen nyt, Jassu sanoi. - Hienot letit!
Nauroin. - Kiitti.
Vein Heran laitumelle, niin kuin Jassu oli sanonut. Palasin talliin ja autoin Jassua Brellan purkamisessa. Kun olimme yhdessä harjanneet sen, Jassu vei sen tarhaan.

Loppupäivä sujui hyvissä merkeissä; hoitajien kanssa jutellessa, "vooi kun söpö" -huudahduksissa (Rodosta), Jassun ja Catun seurassa hilluessa sekä myöhemmin hevosia tervehtiessä.
- Nonni, mun pitää varmaa mennä syömää, sanoin pian. Otin Rodon hihnaan.
- Okei, moikka! Jassu sanoi.
- Heippa, Inkeri hymyili.
- Bye bye, Tinja nauroi.
- Moikka, moikka!

Fia & Hera - 3. hoitomerkintä

MANEESITUNNILLA JASSUN KANSSA // 30.10.2012

Maneesin ovi kolahti kiinni, ja Jassu pyörähti ympäri Kikin kanssa. Hän jatkoi kaartoon, hieman kauemmas Herasta. Hera pysätyi nätisti keskelle maneesia ja antoi minun laittaa ohjat kaulalle. Kiristimme Jassun kanssa satulavyön, sitten laskimme jalustimet alas. Olin viimeaikoina oppinut kutsumaan ilkikurista huvittajaa naiseksi, joten nainen sai todellakin olla ylpeä naisnimityksestään. Jassu laitteli jalustimet sopiviksi, sitten hän jatkoi kävelyään pitkin ohjin uralla. Naurahdin ja ponnistin itsekin selkään. Hera oli ollut hoitaessa oikea kilttimys, sen takia olin antanut sille porkkanan tuplaotteeseen, ennen kuin lähdin maneesille Jassun kanssa.

- Okei, nytkö? Jassu nauroi, kun olin säädellyt jalustimia jo hyvän tovin. Minua ei pelottanut, ehei, mutta jännitys laukesi, tämähän on ensimmäinen kertani Heran satulassa. Huomenna alkaisi Halloweenratsastus, joten of course halusin päästä ratsastamaan, ennen kuin joutuisin lurjuksen selkään pimeässä syysilmassa, vieläpä maastoon. Ruunivoikko näytti kuitenkin lönkyttelvän oikein mallikkaasti, joten päätin ryhdistäytyä.

- Ohjat käteen ja ravia, kato kevennys. Jassu puristi Kikiä pohkeillaan. Kun tamma heilautti vaitonaisena päätään, Jassu näytti raippaa. Tamma siirtyi laiskaan raviin, mutta Hera päätti olla toista maata. Se lähti junailemaan heti pohkeenpuristuksesta, mutta sain kevennyksen vaihdettua ja ohjatkin hyvälle tuntumalle. Kun tein puolipidätteen, tamma hiljensi kiihdyttelyään. Se kulki oikein nätisti, mutten voi kiistää, etteikö tummaharja olisi heilautellut takapäätään useampaan otteeseen. Se halusi testailla, koetella hermojani yrittämällä livistää kuolaimelta ja heittelemällä takasiaan minne sattuu. Kun minun mielestäni olivat testailut testailtu, ärähdin ja kiristin ohjia. Puristin napakasti pohkeilla, mutta pidätin samalla ohjista. Heti kun Hera yritti väistää pohjetta ja hidastaa, annoin pohkeita. Jos vauhti yltyi liialliseksi, tein puolipidätteen.

Hera kulki itse asiassa oikein nätisti. Jassun ohjeistuksella vaihtelimme suuntaa, teimme ympyröitä ja voltteja ja erilaisia harjoituksia. Kolmikaarisella kiemurauralla Hera väisti ensin kuolainta ja koitti oikoa, mutta kun vein tietyllä ohjalla ja taivutin pohkeella, alkoivat kaarrokset luonnistua. Taputin Heran kaulaa.

- Okei, nyt me voidaa laukata. Toi sivu, Jassu sanoi ja osoitti pitkää sivua. Hän kulki sillä hetkellä edelläni, joten hän sai nostaa laukan melkein heti. Hera oli lähtemässä jo lyhyen sivun alusta, mutta painotin sanaa prrrrrrrt. Hera ymmärsi alkuun, mutta halusi kenkkuilla. Se oli aloittamassa kolmitahtistaan, mutta ohjasin sen napakasti voltille. Jouduin puristamaan kunnolla pohkeella, jotta se ei olisi yrittänyt lähteä kiitämään pitkin uraa, katkonaisesti ja sekalaisesti tietenkin.

Kun sain nostettua laukan pitkällä sivulla, hymyilin. Hera laukkasi varman oloisena päätyyn saakka, jossa hidastin. Se puksutteli ravilla uusintapätkän toivossa, mutta Jassu laukkasikin jo perästä. Päätin antaa hieman pohkeita, jotta Hera tajuaisi, ettei nyt laiteta köpöttelyvaihdetta päälle. Se heilautti päätään ja lähti jälleen kiihdyttämään. Napakalla puolipidätteellä se kuitenkin hidasti tahtia, jolloin ravi pysyi tasaisena ja mukavana istua. Pitkän sivun alussa napautin laukkapohkeet, ja onnekseni ei tamma lähtenyt kiihdyttelemään.

Kun olimme hetken laukanneet, laukkasimme hieman keskiympyrällä. Kun ponit olivat kiikuttaneet meitä kylliksi, annoimme vapaat ohjat ja köpöttelimme uralla. Pian käännyimme kaartoon, jossa taputtelin Heraa hieman. Loppujen lopuksi se oli mennyt todella hyvin, vaikka katkonaisia takapään pompautuksia ja kiihdytyksiä sattui. Se oli kuitenkin jo kokeillut minua tarpeeksi - ainakin tälle tunnille - ja mennyt nätisti lopputunnin. Me Jassun kanssa laskeuduimme selästä ja teimme omat toimemme ennen maneesista lähtöä.

Riisuimme hevoset, harjasimme ne ja pesimme kuolaimet. Veimme varusteet paikoilleen, sitten loimitimme hevoset yökuntoon. Lakaisin tallikäytävän ja jaoin iltaheinät yhdessä Jassun kanssa. Pian minun oli lähdettävä kotiin, mutta annoin Heralle vielä muutaman omenan ja silittelin sitä. Heran kanssa ei ikinä tule tylsää, mietin. Juttelin hetken Jassun kanssa, sitten sanoin heipat muille tallilla olijoille ja lähdin hurauttelemaan skootterillani päin kotia.

Fia & Hera - 5. hoitomerkintä

JOULUTUNNELMAA // 1.12.2012

Joulukuun ensimmäinen päivä. Siitä päivästä minä pidin. Kun olin herännyt aamulla huoneeseeni ripustettujen jouluvalojen loisteeseen, avasin joulukalenterin luukun. Suklaan ahmittuani vaihdoin vaatteet, pesin hampaat ja söin aamupalaa. Isä tutkaili fysiikankoettani äimistyneenä.
- Rupea professoriksi, hyvä neiti! hän sanoi. - Jos kymppejä satelee tuolla lailla, minä raahaan sinut töpaikkahakemusta tekemään, pois sieltä tallilta!
- No sitten mä en enää lue, näpäytin. Puin ulkovaatteet päälle ja lähdin ulos suuren pussin kera.

Tallilla oli jo jouluinen tunnelma. Jotkut olivat ripustaneet omien hoitsujensa karsinoihin vaikka minkälaisia hörhylöitä. Mietin Netteä ja Heraa. Tänään aioin viettää aikaa molempien kanssa, niin myös muiden hoitajien ja talliväen.
- Moi! Kuulin iloisia huutoja sieltä täältä, Beata ja Meeba olivat täydessä työn touhussa. Kairan oli leiponut pipareita yllin kyllin ja tuonut glögiä. Oleskeluhuoneessa oli iso radio tunnelmaa luomassa, niin myös tallikäytävällä. Thea ja Inga ripustivat jouluvaloja ympäri huonetta. Jotkut olivat tuoneet korttipelejä mukanaan, toiset vain makoilivat sohvilla syömässä ja juomassa.

Kun olimme saaneet vatsamme täyteen, lähdimme tallin puolelle. Tervehdin Netteä ja Heraa, sitten ryhdyin hommiin. Ripustin ensin Heran karsinalle hörhylöitä ja jouluvaloja. Sen jälkeen tein saman Neten karsinalle.
- Nyt ei tosiaan oo vielä jouluaatto, mutta mä annan silti pikkuset joulunodotuslahjat, sanoin. Molemmat ponit innostuivat porkkananipuista. Tipautin ne molempien karsinaan ja taputtelin poneja mukavia jutellen.

Vietimme kaikki aikaa tallissa hääräillen.
- Mitä sä Fia aiot tehä joulun aikaan tallilla? Meeba kysyi.
- No, ainaki mä käyn ponskien kanssa maastossa ja annan joululahjat... vastasin hymyillen.
- Kuulostaa kivalta, hän nauroi. Pian muutkin alkoivat kertoa omia suunnitelmiaan, jolloin menin Neten karsinaan. Istahdin karsinan nurkkaan, annoin ponin painaa päänsä syliini.

Kun kaikki olivat hääränneet tarpeeksi omien hoitsujensa kanssa - minä sekä Neten että Heran - palailimme oleskeluhuoneeseen syömään Kairanin toista tuliaista, pullaa.
- Sä oot kyllä mahtava leipuri, hymyilin tälle.
- Kiitos, hän sanoi lämpimästi. Loppupäivä tallilla sujui kuin tanssi, ja kaikilla oli mahdottoman hauskaa!

Myöhemmin kaikki lähtivät maastoon ilman satulaa. Minä uskaltauduin Heran kanssa. Lähtö kesti hetken, mutta pian kaikki olivat ratsailla. Lenkki kierrettiin kaukaa, ja välissä laukkailtiin ja otettiin kisoja pellolla. Tunsin oloni kotoisaksi, kun laukkasimme kilpaa kaikkien kanssa niin että lumi pöllysi. Jonkun ajan kuluttua käännyimme takaisin päin. Retki ei jäänyt uupumaan hassuista tapahtumista. Yksi jos toinenkin makasi aina jossain penkassa ratkiriemukkaasti nauraen, jotkut ponit esittivät kunnon pukkishown. Myös Hera innostui vetämään oman soolonsa, eikä kauaakaan, kun minä olin hangessa!

Tallille palattuamme laitoimme hevoset kuntoon tavanomaista talvipäivää viettämään. Pesimme hevosten varusteita, siistimme tallikäytävää ja paijailimme omia hoidokkejamme vielä pitkän tovin. Ajanvietto Heran ja Neten kanssa ei ollut pahitteeksi. Puhua pulputimme toisten kanssa milloin missäkin. Jotkut ottivat lapsivaihteen päälle ja leikkivät hippaa sekä piilosta kaiken aikaa. Päätimme myös ottaa muutaman erän raipanryöstöä ja sähläsimme kaikenlaista. Jouluinen tunnelma leijaili koko Shelyesissä, mitä ensimmäinen päivä voikaan saada aikaan!

Fia & Hera - 7. hoitomerkintä, 1. jouluaskare

PITKÄSTÄ AIKAA KUN TAPAA HULLUN TIEDEMIEHEN... // 21.12.2012

Taputin Heran kaulaa. Olin joutunut jahtaamaan tammaa iät ja ajat tarhassa, ennen kuin se oli pirullisin katsein antanut kiinni. No, olinhan minä aika anteeksiantavainen siinä vaiheessa, en muuta kuin nipsauttanut riimunnarun kiinni riimuun ja löntystänyt Hera perässäni talliin. Tamma meni mielellään lämpimään karsinaan, vaikka ulkona olikin vain reilut kahdeksan astetta pakkasta. Nyt sitten seisoin siinä kumisuka kädessäni, päätin alkaa pyörittelemään Heran hienoa talvikarvaa - ihme kumma oli tamma pysytellyt karsinassa kuin suolapatsas tarhasta hakemisen jälkeen.
- Suunnitteletko sä jotain tavattoman ihanaa höykytystä tälle päivälle, possu hyvä? mutisin samalla, kun Hera poimi porkkananpalan ojennetusta kädestäni. - Sä nimittäin näytät pelottavan paljon hullulta tiedemieheltä...

Kun olin päässyt yhteisymmärrykseen tuon ruunivoikon höpsön kanssa, huomasin, että se suorastaan nautti harjaamisesta. Kummastelin asiaa, mutta päätin kuitenkin olla pilaamatta mukavaa hoitohetkeä asiaa kauhistelematta. Vaihtelin harjoja vähän väliä, ja pian Heran paksu karva suorastaan kiilteli.
- Heippulis peippulis! kuulin takaani.
- Beata, moi!

Beata oli kuulemma tullut liikuttamaan Hetan pienellä talutusreissulla. Hän oli käynyt aiemmin päivällä harjaamassa Hetan, tamma sai olla sisällä sen aikaa, kunnes tyttö nyt tuli sen lenkille hakemaan. Pian Beata oli napsauttanut narun riimuun ja kopisteli hevosineen ulos. Vilkutin tytölle, ja pian pääsin puuhailemaan taas omiani. Joulu lähestyi, enkä halunnut viettää sitä ilman Heraa. Jotta tamma tämän muistaisi, päätin koristella sen karsinan joulukoristein. Olin tuonut kotoa pussillisen koristeita, jotka odottivat karsinan ulkopuolella. Halusin päästä pian kaunistamaan hoitohevoseni karsinaa, joten suoritin nopeasti vielä kavioiden puhdistuksen, sitten oli Hera priimakunnossa!

Astuin ulos karsinasta ja nostin pussin tutkittavaksi. Siellä oli pläjäys kaiken maailman kimallenauhoja ja välkkyvaloja, riippukoristeita ja muita hörhylöitä. Päätin kuitenkin valita tuuheat nauhat, hevosien silmille kohtuullisen himmeät, kirjavat jouluvalot ja kuusi koristepalloa. Tallin nurkalla oli pari jakkaraa, joten kävin ottamassa toisen ja kannoin sen karsinan eteen. Sitten nousin jakkaralle, otin pussista nauhat ja valot, ja ripustin ne karsinalle niin, että molemmat näkyivät hyvin toistensa lomasta. Sitten otin kaikki koristepallot ja ripustin ne karsinan edustalle, oven yläpuolelle, kiinni nauhaan. Katselin lopputulosta myöntävästi nyökytellen ja vein jakkaran takaisin paikalleen.

- Täältä tullaan! Beata nauroi, kun asteli Hetan kanssa sisään ovesta. Lumisade oli saanut hänet ihan lumiukon näköiseksi, eipä ihme että Hetakin näytti ihan kävelevältä lumiveistokselta. Molemmat puistelivat lumia itsestään, molemmat omalla tavallaan. - Huh, tuol sateli aika iisisti, mut kunnon kävelylenkillä muuttuu kuka tahansa aika valkeaks jos suoraan sanotaan!
- No siltä näyttää, hihitin. - Tekistkö sä mun kans iltatallit?
- Joo, tehää vaa, Beata hymyili.

Jaoimme Beatan kanssa sisäänhaettavat hevoset tasan, ja molemmat lähtivät riimunnarukasojen kera tarhoille. Molemmat joutuivat äheltämään porttien kanssa, koska useat hevoset olisivat mielellään rynnineet sisään heti ensimmäisellä avauksella. Pian kuitenkin saimme hevoset sisälle. Loimitimme ne tarvittaessa kevyesti yökuntoon, tarkistimme haavat ja jaoimme heinät sekä muut erikoisrehut. Lakaisimme tallikäytävän, kytkimme hälytyksen kuntoon ja toivotimme hevosille hyvät yöt. Beata jutusteli hetken oman kullannuppunsa Hetan kanssa, minä rapsuttelin omaa silmäterääni Heraa hyvän tovin. Sen jälkeen sammutimme tallista valot ja tarkistimme muut tarvittavat seikat sekä kentän ja maneesin että muun tallialueen osalta.

Kun olimme hoitaneet hommamme, juttelimme hetken kahdestaan, kunnes lähdimme kävelemään kohti kotia. Olin saanut aikaiseksi joululahjaksi uuden auton, josta olin ikionnellinen sekä äidille että isälle - mutta olinhan minä siitä itsekin osan maksanut. Auto ei ollut kuitenkaan vielä täysin valmis omaan tunnettuun huristeluuni, joten isä tarkisteli kaikki pikkuseikat, pian pääsisin jo ajelemaan tallillekin tuolla tummansinisellä nuorisosuosio-autolla.
- Voi kun tää aika menee nopeesti... Beata huokaisi. - Kohta on jo joulu.
- Nii, kiva juttu, hymyilin. - Saa viettää tän joulun erään karvaisen pukkitaiturin kanssa...

Fia & Hera - 8. hoitomerkintä, 4. iltatalli