Brillen ja Kairanin päiväkirja

26.10.2012
Nyt sitten ilmoittauduin sinne halloweenvaellukselle, kun sitä eilen suunnittelin. Perheyrityksissä on monia hyviä puolia, ja yksi niistä on se, että työnantaja on paljon valmiimpi antamaan lapsenlapselleen epävirallisia pikku lomia, kuin ulkopuoliselle työntekijälle. Kiitos mummi! Pitänee tehdä vähän ylimääräistä joku viikonloppu.

Olin ahkeroinut koko aamun, joten pääsin tallille auringon vielä paistaessa. Loppupäivä kului nopsaa Brillen tavaroita uudelleen järjestellessä (myönnän ehkä olevani turhankin pikkutarkka) ja tallikoiraa paijatessa. Onnistuin jopa puhumaan muutamalle ihmiselle, mutta välipalaa syödessäni raapustin vain koruideoita vihkoon . Niin sitä vaan tehdään töitä vapaa-ajallakin.
Vaikkei meillä vielä ole satulaa, niin päätin silti käydä köpöttelemässä kentällä, kun aikaa oli. Valitettavasti en muistanut tarkistaa sääennustetta, ja räntä pääsi yllättämään. No, maneesin puolella sade oli huomattavasti vähäisempää. Myöhemmin sateen hieman jo laannuttua katselin kaihoisasti kuinka naapuriponien omistajat lähtivät muun nuorison kera maastotunnille.



Brillellä sitten on harvinaisen epämukava selkä, kun lihaksia sillä ei ole treenin puutteen vuoksi vieläkään päässyt kunnolla kasvamaan. Satulakauppiaan tapaan maanantaina, ja mikäli se unelmien yleissatula löytyy, niin elämä helpottuu, mutta varaudun pahimpaan ja olen valmis kolhimaan takapuoleni vaelluksella. Loimi toivottavasti pehmittää menoa.

29.10.12
Äsh, menin tuhlaamaan. Satula-auto käväisi Shelyesin kulmilla viiden aikaan, ja kyydistä jäi yksi kahden tonnin koulusatula. Mitäkö oikein tapahtui?

Lähdin töistä puolisen tuntia aikaisemmin, mutta kun uppouduin hetkeksi pakkaussuunnitelmiini (vaellusta varten), huomasin kirineeni aikataulun umpeen. Kurvasin pienoista ylinopeutta tallille, sillä luulin myöhästyväni. Satula-auto kuitenkin odotteli kiltisti vähän yli sovitun ajan. Kuulemma oli keikan viimeinen pysäkki. Käytyämme läpi minkälaista satulaa olin hakemassa, mittasimme Brillen selän. Vaikka leveyden puolesta tamma oli keskiverto, aiheutti korostunut säkä pieniä ongelmia. Lähinnä sen, ettei sille sopivia satuloita löytynyt auton kyydistä kuin kolme. ”No ei se mitään, kokeilkaamme”, totesin.

Ensimmäinen satuloista oli upouusi estepainotteinen yleissatula. Sopi tällä hetkellä, mutta lihasten kasvaessa joutuisi se varmasti vaihtoon, sillä silloin se tulisi olemaan turhan kapea. Ja esteille emme muutenkaan ole suuntaamassa. Satula nro. 2 oli yleissatula, joka oli mainio leveydeltään ja kaarevuudeltaan, mutta rungoltaan liian pitkä. Lisäksi satulan vastinhihnat osoittivat aivan väärään suuntaan, ja satulavyön ollessa kiinni penkki valui lapojen päälle.
Kolmas satula, josta tulikin kallis, ihana virheeni, oli saksasta tuotu Sagitta Sirius Alpha. Satula oli käytetty, mutta ei valitettavasti niin käytetty, että hinta olisi ollut lähelläkään toivottua budjettirajaani. Mutta ah ja voih, kun se sopi tamman selkään melkein kuin valettu. Hiukan leveähän se oli Brillen kehittymättömälle selälle, mutta romaanilla saatiin sekin korjattua.
Huokasin syvään ja repäisin metaforalaastarini irti. Lompsa laihtui, enkä vieläkään ymmärrä mikä minuun oikein meni. Tämä taisi taas olla näitä Randrupin Kaian surullisen kuuluisia spontaaniuden puuskia, joiden ansiosta on tehty monia asioita aina hevosen ostosta Aasian seikkailumatkoihin (pitkä ja monimutkainen tarina).



Vaellukselle en kuitenkaan näin hienoa ja kallista satulaa ota, vaan tallustamme loimen ja huovan kanssa.

9.11.2012
Liikkeen ainut ulkopuolinen työntekijä Marit lähti lääkäriin kipeytyneen lonkan vuoksi, liukastuttuaan alkuviikosta kotirappusillaan. Siispä päätin käväistä tallilla aamulla ja valmistautua työskentelemään koko illan.
Päästin naapurin finninaamaisen teinipojan, Aronin, tulemaan mukaani, kun tämä niin kovasti pyysi, ja sain vihdoinkin ratsastuskuvia Brillestä. Muuta apua ei siitä yli-innostuneesta lukiolaisesta ollutkaan. Eikö sillä pitäisi olla koulua aamuisin?


Vaelluksen jälkeen liikunta oli ollut lähinnä verryttelynomaista (hölkkää, kävelyä ja venyttelyä), mutta muutama päivä sitten jatkoimme taas vähän vaativampia harjoituksia. Tämänpäiväinen laukkatyöskentely meni mainiosti, ja Brille tekee töitä mielellään.
Sää ei suosinut taaskaan; sadekuuroja olivat sääennusteetkin luvanneet, mutta minä pöljä menin silti kentälle ratsastamaan. Kastuihan siinä sitten villapaidat ja muut. Ensi kerralla voisin muistaa ottaa sadetakin kotoa.

Toivon mukaan ilmat jäähtyvät niin, että kenttä lakkaa näyttämästä niin houkuttelevalta.
Plussa-asteiden vuoksi edes loskalunta ei ole näkynyt muutamaan päivään, vaan maata peittää suurelta osin vain kellertävä, kuollut ruoho. Kaikki puut eivät ole vieläkään päästäneet kaikkia ruskalehtiään irti.

Kuten aina, alkaa minun joulumieleni herätä horroksestaan marraskuun alussa. Voi, kunpa olisi jo talvi. Sormeni syyhyävät päästä koristelemaan pihamaata.

24.11.2012
Jouluun on kuukausi, ja liikkeen puolella on alkanut se aikaisemmin mainitsemani ruuhka-aika.
Työpöydän ääressä nukkuminen ei tee hyvää lihaksille, mutta jos haluaa saada tilaukset valmiiksi hyvissä ajoin, täytyy tehdä uhrauksia. Koirani Janne sai tulla työpaikalle nukkumaan, koska en halunnut jättää sitä yöksi kotiin yksinään, ja tästä syystä töistä lähtiessäni tuli neiti myös mukaani tallille. Onneksi se on tottelevaista sorttia. Ei tullut ongelmia Nellan kanssa.


Vaikka jouduinkin pätkimään suunnitelmiani koiran takia, yhdestä en halunnut luistaa. Olin kerrankin muistanut pakata kaikki heijastinnauhani mukaan maastolenkkiä varten, joten päätin käväistä ulkona edes hetken verran. Reissu kesti reilun puoli tuntia, ja Janne pureskeli onnellisena luuta autossa sillä aikaa.